Tampereen museot Pirkanmaan maakuntamuseo Museokello Pirkanmaan museotiedote 1/2005
MUSEOKELLO Pirkanmaan museotiedote 1/2005 Julkaisija: Pirkanmaan maakuntamuseo Kulttuuriympäristöyksikkö PL 487, 33101 Tampere p. 020 716 6140 fax 020 716 5141 21. vuosikerta Vastaava toimittaja: Tuija-Liisa Soininen Toimittaja: Anu Salmela Painopaikka: Kirjapaino Hermes Oy, Tampere 2005 Kansikuva: Maisema Suodenniemeltä. Reetta Lepistö / Tampereen museot Visuaalinen suunnittelu: Timo Lehtinen Taitto: Kirjapaino Hermes Oy ISSN 0786-3314 3
SISÄLTÖ Esipuhe Anu Salmela... 5 Tampereen uudessa taiderakennuksessa kohtaavat muotoilu, valokuva- ja kuvataide Toimi Jaatinen... 6 Rupriikki Kuusivooninkiseen. Otteita museonhoitajan päiväkirjasta Outi Penninkangas... 9 Pontus Blomster 1957 2005. Mies joka rakensi Työväen keskusmuseon Esa Lahtinen... 13 Kulttuuriympäristösuojelutyön tulevaisuus pohdituttaa Pirkanmaalla Tuija-Liisa Soininen... 14 Staffan Lodenius ajatuksia yhdyskuntasuunnittelusta...18 Viehkeät varjot, Mainiot marionetit 4.3. 9.10.2005 museokeskus Vapriikissa Minna Honkasalo... 21 Yli-Kirra Kiireettömän elämän Mekka Punkalaitumella Juhani Helariutta... 25 Narvan markkinat Eila Jakovuori... 28 Henkilökuvassa Tapani Koiranen perinnerakennusmestari palveluksessanne Anu Salmela... 31 Löytyikö Ahti? Mustanlahden arvoitus. Ulla Lähdesmäki... 33 Visuaalinen nykykulttuuri haastaa museon Aimo Minkkinen... 37 HÄLYYTYS! tositoimia ja aatteen paloa palokuntanäyttelyssä Päivi Viherkoski... 38 Mobiliassa tapahtuu Kimmo Levä... 41 Menosten kylä Urjalassa kokoaa paikallisperinnettä Anja Hinkkanen... 44 Majaoja-Säätiö teki lahjoituksen Tampereen taidemuseolle Elina Bonelius... 47 Kokoelmien arvoituksia Hannele Mattila... 48 Teiskon museolla juhlitaan Anne-Riitta Lampinen... 50 4
Muuttoja ja muutoksia Suuret muuttotalkoot ovat värittäneet Tampereen museotoimen kevättä. Taidemuseon väki, Taite ja mediamuseo Rupriikki muuttivat Finlaysonin alueelle Vanhalle tehtaalle ja TR1 ristityissä tiloissa avattiin uudet nykytaiteen galleriatilat. Finlaysonin alueesta muodostuu näin entistäkin monipuolisempi museoiden ja näyttelyiden keskittymä. Yllättävä suruviesti kantautui korviimme keväällä. Työväen keskusmuseon luoja Pontus Blomster menehtyi auto-onnettomuudessa Luumäellä. Hän oli juuri aloittanut uuden jatko-opintoihin liittyvän työprojektin Etelä- Karjalan museossa Lappeenrannassa. Tie oli suora ja elämässä vauhtia - niin kuin monilla meillä tänään. Pontus oli vain jokunen viikko ennen onnettomuutta yllättänyt erään kollegansa kysymällä, mitä luulet, pitäisiköhän minun hiljentää vauhtia?. Tämä kysymys on mietityttänyt jälkeenpäin kollegaa, joka ei tietenkään osannut suhtautua odottamattomaan repliikkiin kuin suomalaiskansallisesti suorituksiin kannustaen. Olkoon siis tämän kesän alun kysymys kaikille meille; pitäisikö vauhtia hiljentää? Yritetään myös vilkaista vierellemme, kuinka työtoverit jaksavat. Olemmeko kuulleet kaiken, mitä he meille sanovat? Ja muistetaan, että museo ja museosuoritukset ovat harvoin elämäntarkoitus kenellekään meille. Pirkanmaan maakuntamuseo on pyrkinyt usean vuoden ajan saamaan yhteistyösopimusta Museoviraston kanssa liittyen rakennetun ympäristön suojelutehtävien hoitamisesta. Samanaikaisesti maakuntamuseo on hoitanut jo 90 % kaikista suojelutehtävistä ilman sopimusta. Neuvottelut eivät valitettavasti ole tuottaneet tulosta ja maakuntamuseo on joutunut vastentahtoisesti luopumaan museoviranomaisen roolistaan rakennetun ympäristön ja historiallisten muinaisjäännösten osalta tänä keväänä. Pirkanmaan kulttuuriympäristön suojelutyön tilasta voi lukea tarkemmin tämän lehden sivuilta. Kulttuuriympäristön tilaan vaikuttavat keskeisellä tavalla kaavoittajat. Heitä valmistuu mm. Tampereen teknillisestä yliopistosta yhdyskuntasuunnittelun linjalta. Yhdyskuntasuunnittelun professori Staffan Lodenius kertoo ajatuksistaan liittyen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnitteluun. Vuoden alusta Punkalaitumen kunta siirtyi Satakunnan maakunnasta Pirkanmaahan. Samalla Pirkanmaa rikastui uudella mielenkiintoisella kotiseutukohteella ja aktiivisella museoyhdistyksellä. Tervetuloa Pirkanmaalle, Punkalaidun! Punkalaitumen museoyhdistys on oivallinen esimerkki siitä, kuinka yhdistysja talkoovoimin voidaan saada vireää museotoimintaa ylläpidettyä. Yhdistyksen kesäinen voimanponnistus on Kaikkien aikojen maatalousnäyttely, jossa voi tutustua erilaisiin entisajan koneisiin. Toinen merkittävä kesätapahtuma Pirkanmaalla, josta voi lukea tämän lehden sivuilta, on Narvan markkinat, jonne kansa kokoontuu joka viides vuosi. Tässä lehdessä aloitamme uuden kuvatunnistus sarjan kokoelmien arvoituksia. Jos museossasi on salaperäisiä tunnistamattomia esineitä, voit lähettää kuvia tunnistettavaksi Museokellon toimitukseen. Yhteystiedot muuttuvat koko Tampereen museotoimessa Puhelinnumerot ovat 02071 alkuisia ja sähköpostiosoitteista tippuu kesäkuun aikana tt pois. Vanhat numerot ja sähköpostiosoitteet toimivat vielä ensi vuoden puolelle. Museokellon toimituksen yhteystiedot ovat siis muotoa Anu.Salmela@tampere.fi, puh. 020 716 5406. Rauhallista kesää Tuija-Liisa Soininen ja Anu Salmela 5
Tampereen uudessa taiderakennuksessa kohtaavat muotoilu, valokuva- ja kuvataide Toimi Jaatinen Tampereen uusi näyttelytila TR1 sijaitsee 1836 37 rakennetussa Finlaysonin ns. Vanhassa tehtaassa, joka tunnetaan myös nimellä Kuusvooninkinen. Rakennus on lailla suojeltu, yksi merkittävimmistä teollisuushistoriallisista rakennuksista Pohjoismaissa. TR1 eli Tehdasrakennus 1 on nyt Taiderakennus 1. Taidehallimaisesti toimivan näyttelytilan profiili syntyy muotoilun, valokuvan, mediataiteen ja perinteisen kuvataiteen muotojen esittelystä. Yksi sali, Vooninki, on varattu kokous-, työpaja- ja juhlatilaksi. Yhdessä salissa toimii talvikaudella Teatteri 2000, kesäkaudella sekin on näyttelytilana. Uudessa näyttelytilakokonaisuudessa yhdistyvät historia ja nykypäivä, yhteiskunnan ja yksityisen sektorin intressit, kaupallisuus ja tinkimätön kulttuuritahto. Siinä yhdistyvät myös yhteistyö ja yksittäisten tekijöiden mahdollisuus toteuttaa visioitaan. TR1 voi nojata Tampereen ja Pirkanmaan muotoilun pitkään perinteeseen, joka jatkuu nykypäivässä voimallisena. Uusi näyttelytila voi kertoa teollisuuden, teknologian ja koulutuksen kaupungissa muotoilun ja yleensäkin visuaalisen luovuuden suuresta merkityksestä yritysten kilpailukyvylle. Se avaa uusia mahdollisuuksia valokuvataiteelle, jolla on Tam- Finlaysonin Vanhaan tehtaaseen eli kuusivooninkiseen ovat sijoittuneet TR1 ja Mediamuseo Rupriikki. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. 6
TR1 galleriatilan avajaiset 15. helmikuuta. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. pereella jo vakiintunut ja vaativa yleisönsä. Viestinnän historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta kertovan Mediamuseo Rupriikin muutto TR1:n naapuriin tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia median ja visuaalisen kulttuurin yhteyksien tutkimiseen ja esittelemiseen. Tampere on monipuolinen museokaupunki, jonka museot ovat tunnettuja mm. korkeatasoisista kotimaisista ja kansainvälisistä näyttelyistään. Kuten kaikki alalla työskentelevät tietävät, suurten taidenäyttelyiden ja kulttuurihistoriallisten näyttelyiden tuottaminen vaatii vuosien työn. Näyttelytoiminta onkin usein tasapainon etsimistä näiden perusteellista valmistelua vaativien hankkeiden ja nopeammin aikaan ja taiteen virtauksiin reagoivien näyttelyiden välillä. Nyt avattava näyttelytila TR1 tarjoaa tilaa nopeammille reagoinneille, suhteellisen lyhytkestoisille, aihepiiriltään avarille ja tietyllä tavalla myös museonäyttelyitä kaupallisemmille näyttelyhankkeille. Tyydyttäessään kipeän nykytaiteen ja muotoilun näyttelytilatarpeen se tarjoaa tamperelaisille museoille mahdollisuuden kehittää omissa tiloissaan omia profiilejaan, mutta samalla myös operoida uudessa tilassa yhdessä, uusin näkökulmin. Ennen muuta TR1 on uusi mahdollisuus aikaisemmin näyttelytilaa vailla olleelle Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistykselle Modus ry:lle ja yleensäkin muotoilulle, Valokuvakeskus Nykyajalle, Grafiikanpaja Himmelblaulle sekä Museo Villa Urpolle. Jo 2003 ensimmäisen kerran Finlaysonilla avattu Rupriikki on TR1:n lailla esimerkki yhteistyöstä. Laaja-alainen alansa erikoismuseo voi tarjota museokävijälle kurkistuksia uutisten taustoihin tai avata mediassa käsiteltyjä aiheita museolle mahdollisesta kriittisestä tai ajallisesti yllättävästä perspektiivistä. Tämän museon keskeinen yleisö ovat koululaiset. 7
Vanhojen käytöstä poisjääneiden teollisuusrakennusten ottaminen kulttuurikäyttöön on yksi viime vuosikymmenten tärkeitä kansainvälisiä kulttuuri-ilmiöitä. Usein tähän liittyy museoiden, gallerioiden ja erilaisten kulttuurija viihdepalveluiden keskittyminen samalle alueelle lähelle. Tampereella hyviä esimerkkejä tästä on useita. Tavoitteena näissä kohteissa on luoda ympärivuotisesti riittävän vetovoimaisia ja monipuolisia käyntikohteita, jotka tarjoavat mahdollisuuksia myös yksityiselle liiketoiminnalle. TR1 ja Rupriikin kokonaisuus sijoittuu Finlaysonin alueelle, lähelle Vapriikkia, Työväen keskusmuseota ja monia muita museo-, kulttuuri-, koulutus- ja vapaa-aikapalveluiden kohteita. Finlaysonin alue on saanut jo aikaisemminkin kansallista ja kansainvälistä tunnustusta vanhan rakennuskannan taitavasta uudelleenkäytöstä. On odotettavissa että tämän uuden kohteen avautumisen myötä koko alueen arvostus ja kiinnostavuus edelleen kasvaa. Kirjoittaja on Tampereen museotoimenjohtaja TR1 avausnäyttelyt: Modus Pirkanmaa muotoilee 1 Modus ry Pentti Sammallalahti: 40 vuotta valokuvia Valokuvakeskus Nykyaika Elina Brotheruksen ja Santeri Tuorin videoteokset Tampereen nykytaiteen museo Inform teollisuustaiteen manifesti Modus ry, Design Forum Finland Näyttely Pirkanmaa muotoilee I kokoaa yhteen pirkanmaalaisen muotoilun ja taidekäsityön parasta osaamista. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. 8
Rupriikki Kuusivooninkiseen Otteita museonhoitajan päiväkirjasta Outi Penninkangas Mediamuseo Rupriikki muutti historialliseen Kuusvooninkiseen. Museonhoitaja Outi Penninkankaan kalenteriin tallentuivat tärkeät paivämäärät. Kevät 2004 Vanhan tehtaan näyttelykäyttö on ollut esillä neuvotteluissa aiemmin lähinnä nykytaiteen näyttelypaikkana. Tilasta on neuvoteltu Valokuvakeskus Nykyajan, Himmelblaun, Moduksen ja Urpo Lahtisen säätiön kanssa. Nykytaiteen museolla on myös tilan tarvetta mediataiteen ja nykytaiteen esittämiseen. Apulaiskaupunginjohtaja Lasse Eskonen, museotoimen- johtaja Toimi Jaatinen ja Kiinteistö Invest aloittavat neuvottelut uudelleen Vanhan tehtaan tiloista keväällä 2004. Mediamuseo Rupriikkin toiminnan kannalta on tärkeää sijaita samoissa tiloissa ja tiiviissä yhteistyössä uuden näyttelytilan yhteistyöryhmän kanssa. Kesällä tilat varmistuvat ja muuton valmistelu voidaan aloittaa. Kuusvooninkisen kaunis pylväsrivi. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. 9
Plauenin kokoaminen kesti parisen viikkoa. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. Syyskuu 2004 Mahtuukohan se uuteen tilaan... Arkkitehtitoimisto Lasse Kosusen insinöörien mittausohjelma päätyy myönteiseen tulokseen. Kuusvooninkisen lattialämmitys kestää valurautaisen jättiläisen, Aamulehden rotaatiopainokone Plauenin. Mediamuseon ensimmäinen esine uudessa tilassa on päätetty, muuta ei todennäköisesti mahdukaan! Sovitaan, että perusnäyttely siirretään mahdollisimman pitkälle samanlaisena ja resurssit keskitetään muuttoon. Avajaispäiväksi päätetään huhtikuun 1. päivä 2005. Lokakuu 2004 Arkkitehti Seppo Korkeila piirtää Rupriikin rakenteiden sovituspiirokset uuteen tilaan. Rupriikki sijaitsee puolittain Kuusvooninkisessa ja TR5:ssä, historiallinen tila pyritään huomioimaan mahdollisimman hyvin suunnitteluvaiheessa. Museomestarit Jari Vesterberg ja Mika Pentti käyvät neuvotteluja tilojen sähköistä, ilmastoinnista, kaapeloinneista, hälytyksistä jne. Minulle tulee nopeasti epämukava olo teknisissä palavereissa ja päätän keskittyä sisältöön. Marraskuu 2004 Heksara Oy ja Vapriikin verstas suunnittelevat rakenteiden siirtoa, kuljetusta ja pystyttämistä. Esineitten ja rakenteiden varastointi pitäisi saada mahdollisimman joustavaksi, koska kuljettaminen paikasta toiseen on hankalaa ja hidasta. 3. joulukuuta 2004 Museo sulkeutuu. Perskeles! Sarjakuvia Tampereelta jää tilan viimeiseksi vaihtuvaksi näyttelyksi. Mediamuseon vaihtuvien näyttelyiden ilopilleri jatkaa kiertuettaan kirjastoissa ja sarjakuvatapahtumissa vielä vuonna 2005. Toimitan konservaattori Anne Niemelälle listan esineistä, jotka todennäköisesti karsiutuvat uudesta perusnäyttelystä. 10
Joulukuu 2004 Pakkaaminen alkaa esineistä. Regaalin, kastin ja Kansan lehden tiikelipainokoneen kokoelmahallinnan Matti Lehtonen ja Mikko Halttula siirtävät varastoon. Rupriikin asiakaspalvelussa työskennelleet Hannele Salokas ja Ilpo Talvio muuntautuvat tehokkaaksi muuttoryhmäksi. Kaksikon vastuulla on erityisesti tekniikan pakkaaminen. Osa rakenteista pitää irrottaa melko työläästi ennenkuin esineisiin päästään käsiksi. Ongelma merkitään muistiin ja sovitaan, että uudessa tilassa esineitä voi helposti huoltaa, vaihtaa tai kuvata. Tammikuu 2005 Saadaan avaimet ja muutan uuteen toimistotilaan Mediamuseon yläkertaan. Taidemuseon toimisto ehtii paikalle kahvinkeittimineen hiukan aiemmin. Plauenin ensimmäiset osat saapuvat, kokoaminen kestää noin kaksi viikkoa. Kaikki tulosteet on painettava uudestaan, koska ero uuden ja vanhan painojäljen välillä on liian suuri. Helmikuu 2005 Yhteistyökumppani YLE varaa kalenteriinsa aikaa rakentaakseen Pikku Kakkosen pienoismallin. Heksara Oy:n Seppo Julku ja Risto Valkama pystyttävät metalliset seinärakenteet uuteen tilaan. Puusepät Juha Rajala ja Merja Vedenjuoksu rakentavat vitriineitä Vapriikin verstaalla ja Merja toimii ajoittain Kuusvooninkisen rakennustyömaan talonmiehenä. Rakenteilla olevassa tilassa liikkuu sähkömiehiä, puhelinasentajia, sekä uteliaita tamperelaisia. YLEn lavastus rakensi tarkan kopion Pikku Kakkosen lavastuksesta. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. Puuseppä Merja Vedenjuoksu kokoaa vitriiniä. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. 11
Maaliskuu 2005 Konservaattori Hanna Tuokila kartoittaa museoviraston suojeleman pajan esineistöä ja amanuenssi Erik Tirkkonen tutkii tilan rakennushisto- Maaliskuussa ennen pääsiäistä Olen Vantaalla Seppo Korkeilan toimistolla taittamassa seinätekstejä. Työ sujuu nopeammin saman koneen ääressä. Avajaisia täytyy 15. huhtikuuta 2005 riallisia vaiheita. Kattorakenteiden valmistuttua Rupriikissa AV-mekaanikko Jaakko Viitalähde kiipeilee yläilmoissa ja asentaa valoja. siirtää kahdella viikolla eteenpäin, koska keväinen flunssaepidemia iskee muuttotyöryhmään. Olemme iloisia lisäajasta vaikka yritämme pitää kasvot peruslukemilla. Avajaisissa juhlitaan Taiderakennus TR1:n monipuolista näyttelytarjontaa, Rupriikin uudistunutta tilaa ja loistavaa Kuusvooninkista. 18. huhtikuuta 2005 Laadimme korjauslistaa uudessa näyttelytilassa. Esinetekstit täytyy saada paremmin esille, joissakin dvd-soittimissa ongelmia ja alueelle on saatava opasteita mahdollisimman nopeasti. Lista on hyvä tehdä pikaisesti, mutta se ei estä nauttimasta ison työryhmän yhteisestä tuloksesta. Mediamuseo Rupriikissa voi tutustua TR 5:n sepän pajaan. Finlaysonin ensimmäiset koneet valmistettiin tehtaan omassa pajassa ja valimossa. Paja on mahdollisesti toiminut TR5:n tiloissa tehdasrakennuksen valmistumisesta saakka 1870-luvulta. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. 12
Pontus Blomster 1957 2005 Mies joka rakensi Työväen keskusmuseon Esa Lahtinen Tampereella sijaitsevan Työväen keskusmuseon museonjohtaja Pontus Blomster kuoli tapaturmaisesti Luumäellä maanantaina 14. helmikuuta matkalla Lappeenrantaan. Hän oli 47-vuotias, syntynyt Karjaalla 26. huhtikuuta 1957. Blomster vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Helsingin Kontulassa. Kouluaikoinaan hän oli kesätöissä merillä konemestarin apulaisena. Blomster lähti Tampereen yliopistoon opiskelemaan valtiotieteitä ja valmistui 1986 maisteriksi. Tämän jälkeen hän vielä jatkoi yliopistoopintojaan jonkin aikaa. Pontus Blomsteria kiinnosti teollinen kaupunkikulttuuri, ja hän tutustui erityisesti modernin industrialismin pääkaupunkiin Britannian Manchesteriin. Jatko-opinnot jäivät kuitenkin kesken vaativien työtehtävien vuoksi. Työväen keskusmuseota alettiin suunnitella 1980-luvun puolivälissä. Tampereen kaupunginmuseon johtaja Martti Helin löysi suunnittelutehtävään keväällä 1987 Pontus Blomsterin, joka oli aikaisemmin suunnitellut kirkkomuseon perustamisen Nokialle. Työväen keskusmuseo oli vaativa tehtävä. Kesti vuosia ennen kuin toiminta onnistuttiin siirtämään Finlaysonin alueelle. Työväen keskusmuseoyhdistys perustettiin 1988. Yhdistys sai hankittua 1990-luvun alussa Finlaysonin alueelta tilapäiset tilat, ja museoprojektista tuli vähitellen museo. Pontus Blomster alkoi sitkeästi viedä Työväen keskusmuseohanketta eteenpäin nimenomaan Finlaysonin alueella. Blomsterin uurastuksen tuloksena Työväen keskusmuseon varsinaiset tilat alkoivat hahmottua ja vuosituhannen vaihteessa alkoivat rakennustyöt. Uudet tilat vihittiin käyttöön 2001. Museon toteutumisen kannalta oli kuitenkin tärkeintä Blomsterin täydellinen omistautuminen ajamalleen hankkeelle ja sitoutuminen työväenliikkeen arvomaailmaan. Keskusmuseosta tuli lopulta valtakunnallinen työväen kulttuurin ja perinteen erikoismuseo. Neljä vuotta sitten Pontus Blomster isännöi työväenliikkeen arkistojen ja museoiden kansainvälisen kokouksen Tampereella. Hän oli vaativa sekä itselleen että alaisilleen. Tulisieluisen ja joskus jääräpäisenkin ihmisen kääntöpuolena oli herkkä ja joustava ihminen. Huumorintajuisena ihmisenä hänen oli helppo solmia yhteyksiä ja hänen energisyytensä tuntui olevan loppumaton. Blomster kehitti itseään ja etsi uutta. Jatkoopintoihin liittyen hän vaihtoi kuudeksi kuukaudeksi tehtäviä Lappeenrannan museotoimenjohtajan Olli Immosen kanssa. Auto-onnettomuus päätti tämän kokeilun traagisella tavalla. Kirjoittaja on Työväen Arkiston johtaja Helsingistä 13
Kulttuuriympäristösuojelutyön tulevaisuus pohdituttaa Pirkanmaalla Tuija-Liisa Soininen Maakuntamuseoiden toiminta kulttuuriympäristön suojelun antikvaarisina museoviranomaisina perustuu voimassa oleviin sopimuksiin Museoviraston kanssa. Pirkanmaan maakuntamuseon ja Museoviraston välinen sopimus suojeluyhteistyöstä koskee tällä hetkellä vain esihistoriallisia muinaisjäännöksiä. Rakennetun kulttuuriperinnön ja historiallisten muinaisjäännösten suojelutehtävien hoito ovat sopimuksen ulkopuolella. Tästä huolimatta, jo noin viiden vuoden ajan, maakuntamuseo on hoitanut pääosan kaikista kulttuuriympäristöön liittyvistä museoviranomaisen tehtävistä. Työsarkaan ovat kuuluneet niin rakennetun perinnön suojelutehtävät kuin kaikki arkeologiset tehtävät historialliset muinaisjäännökset mukaan lukien. Vuonna 2004 museo antoi 278 lausuntoa maankäyttöasioista; n. 90 % kaikista annetuista lausunnoista. Museoviraston antamat lausunnot ovat vähentyneet vuosi vuodelta suhteessa kokonaismäärään. Lausuntojen ohella museo tekee vuosittain kulttuuriympäristön vaalimiseksi satoja viranomaismatkoja, osallistuu päivittäin erilaisiin viranomais- ja työneuvotteluihin sekä toimii useimmissa kulttuuriympäristön suojelutyöhön liittyvissä verkostoissa ja ohjausryhmissä Pirkanmaalla. Työn määrä on näyttänyt jatkuvasti kasvavan. Pirkanmaan maakuntamuseossa tämä ns. lakisääteinen suojelutyö liittyy suurempaan kokonaispakettiin. Museon tavoitteena on ollut yhdistää rakennetun ympäristön ja arkeologisen perinnön asiantuntemus tavalla, joka mahdollistaa yhtenäisen tiedon tuottamisen asiakkaan edun mukaisesti. Lausuntotyöskentelyssä suuri osa lausunnoista sisältää integroidusti sekä rakennetun että arkeologisen ympäristön tiedot. Lausuntotyötä tukee ainutlaatuinen perinnerakennusmestarin korjausneuvontapalvelu, jossa tavoitetaan vuosittain noin 200 asiakasta. Tähän ns. pehmeän suojelun kokonaisuuteen liittyvät myös tutkimukset sekä maan ensimmäisen kulttuuriympäristöopetuksen museolehtorin työ. 14
Vapriikki. Kuva: Timo Lehtinen, Tampereen museot. Opetuksen piirissä on vuosittain tuhansia lapsia ja aikuisia. Kulttuuriympäristöopetus on yksi museon strategisesti tärkeimpiä tehtäviä. Vaikka Pirkanmaan maakuntamuseo usein sekoitetaan Museovirastoon, on hyvä muistaa, että organisaatiot ovat täysin erillisiä. Tampere on merkittävästi panostanut kulttuuriympäristönsuojelutyöhön ja pyrkinyt kehittämään sekä kulttuuriympäristön että asiakkaan etua vaalivaa tehokasta maakunnallista palvelukokonaisuutta. Tampereen kaupungin museotoimen alaisesta Pirkanmaan maakuntamuseosta onkin kehittynyt voimakas ja hyvin verkostoitunut asiantuntijakeskus niin rakennetun perinnön kuin arkeologiankin osalta. Toiminnan laajuus ja intensiteetti hakevat vertaistaan Suomessa. Hitaat neuvottelut yhteistyöstä Maakuntamuseo on ollut valmis sopimuksen tekoon myös rakennetun perinnön ja historiallisten muinaisjäännösten osalta. Se on ollut valmis hyväksymään sopimusrungon, jollainen on sovittu Museoviraston ja Turun maakuntamuseon välillä vuonna 2003. Museovirastoa ovat kuitenkin viivästyttäneet keskeneräiset organisaatiouudistukset eikä se ole kiirehtinyt sopimuksen tekoa Pirkanmaalla. Pirkanmaan maakuntamuseo on tämän vuoksi joutunut kuluvan vuoden helmikuussa ilmoittamaan Museovirastolle, että se ei voi jatkaa rakennetun perinnön suojeluun liittyvää viranomaistyötä 1.5.2005 lähtien ilman asianmukaista yhteistyösopimusta. Hyvä hallintotapa koetuksella Ongelmana sopimuksettomassa suojelutyössä on mm. se, että ilman sopimusta maakuntamuseolla ei ole virallista valitusoikeutta maankäyttöasioissa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (01.03.2000/413) mukaisesti maakuntamuseolla on ollut oikeus valittaa poikkeusluvasta, kun otettiin huomioon lain mukaan Museovirastolle kuuluvat tehtävät sekä Museoviraston ja maakuntamuseon keskinäisen sopimuksen perusteella maakuntamuseon hoidettavaksi sovitut kulttuuriympäristösuojelutehtävät. Pirkanmaan maakuntamuseo on katsonut, että on kyseenalaista esiintyä virallisena antikvaarisena lausujana, jos ei tarvittaessa voi hoitaa tehtävää loppuun saakka. Asia on huolestuttanut maakuntamuseota myös maankäyttötapausten muiden osallisten kannalta. Kun museo on osallisena kaava-asiassa, 15
kansalaiset näyttävät olettavan, että kulttuuriympäristöasioiden huomioiminen on turvattu lain tarkoittamalla tavalla. Kansalainen luultavasti olettaa, että mikäli rakennetun ympäristön asiat eivät tule riittävästi huomioitua, museoviranomainen voi valittaa. Pirkanmaalla maakuntamuseolla ei tällaista oikeutta kuitenkaan ole rakennetun ympäristön ongelmatilanteissa. Se, voisiko Museovirasto valittaa esim. kaavapäätöksestä, jos se ei ole ollut mukana missään asian aiemmassa käsittelyvaiheessa, on vielä testaamatta. Korkein hallinto-oikeus perustaa ratkaisunsa mm. lakiin Museovirastosta, museolakiin sekä asetukseen maakuntamuseon tehtävistä. Lainsäädäntö on selkeä. Laki Museovirastosta (282/2004) määrittelee Museoviraston tehtävät seuraavasti: 1) Huolehtia kulttuurihistoriallisen kansallisomaisuuden kartuttamisesta, hoidosta ja näytteillä pidosta; 2) toimia kulttuuriperinnön ja -ympäristön suojelusta vastaavana asiantuntijaviranomaisena; 3) vastata muinaisjäännösten ja, jollei asia kuulu muun viranomaisen toimialaan, kulttuuriympäristön hoidosta ja valvonnasta; 4) huolehtia kulttuuriperinnön tutkimisesta ja kulttuuriperintöä koskevan tiedon tallentamisesta, säilyttämisestä ja käytettäväksi saattamisesta. Maakuntamuseon tehtävät taas täsmennetään voimassaolevassa museoasetuksessa (1312/1992) seuraavasti: 1) edistää ja ohjata museotoimintaa toiminta-alueellaan; 2) huolehtia alueensa museotoimintaan liittyvien keskusrekisterin ja -arkistojen ylläpidosta; 3) huolehtia niistä valtiolle kuuluvista museoalan tehtävistä, joista on Museoviraston kanssa erikseen sovittu, sekä 4) suorittaa opetusministeriön antamat muut erityistehtävät. Ristiriitaisia kehittämistavoitteita Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että kulttuuriympäristön suojelu tarvitsee lisäresursseja maakuntiin. Erimielisyyttä on kuitenkin esiintynyt siinä, tulisiko resurssit ohjata tukemaan maakuntamuseoiden jo olemassa olevia suojeluorganisaatioita vai pitäisikö synnyttää Museoviraston alainen aivan uusi alueorganisaatio. Museovirasto on päätynyt ajamaan mallia oman alueorganisaatioverkoston perustamisesta. Maakuntamuseoiden näkökulmasta suunniteltujen alueyksiköiden toimivuus on kyseenalainen. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa nykyisten kahden maakuntamuseon suojeluorganisaatioiden tehtävät hoitaisi tulevaisuudessa yksi Museoviraston alueyksikkö, joka koostuu arkeologista, rakennustutkijasta, rakennus-konservaattorista sekä toimistosihteeristä. Yksiköllä ei ole päällikköä ja siksi maankäyttöä koskevat lausunnot lähtevät Helsingistä, eivät alueyksiköstä. Nykyisellään kyseisissä maakuntamuseoissa toimii esim. rakennusperinnön osalta 5 6 rakennustutkijaa ja muutama arkeologi saman työn urakoijina ja lausunnot lähtevät paikallistasolta. Samoin esim. Lahden ja Hämeenlinnan alueella toimisi yhteinen yksikkö. Tampereelle olisi näillä näkymillä tulossa samanlainen pieni yksikkö. Museovirasto on perustellut alueyksiköiden tarvetta mm. sillä, että näin saadaan kanavoitua valtakunnallista asiantuntemusta maakuntiin sekä sillä, että näin varmistetaan lausuntojen antamisen objektiivisuus. Nämä perustelut vievät toisaalta pohjaa paikallisen työnjaon sopimiselta jatkossa. Jos Museovirasto on suunnitellut, että sen alueyksiköiden toteutuessa osa paikallisista suojeluasioista jäisi edelleen maakuntamuseoiden hoidettaviksi, on vaikea olla kysymättä, voidaanko esim. paikallisesti arvokkaiden asioiden hoidossa sitten olla subjektiivisia. Tampereelta muutaman viime vuoden aikana annettujen noin tuhannen lausunnon joukossa ei tosin ole ollut yhtäkään, jonka objektiivisuus olisi tullut epäillyksi. Sillä ei ole kuitenkaan näyttänyt olevan mitään merkitystäkään, koska aina voidaan pyrkiä varmentamaan objektiivisuutta. Objektiivisuuden varmentaminen on osoittautunut hyväksi mainoslauseeksi Museovirastolle museo-organisaatioiden yhteistyön muutut- 16
Pispalaa. Kuva: Eija Haapalainen, Tampereen museot. tua resurssikilpailuksi. Valtakunnallisen asiantuntemuksen korostaminen taas on viitannut siihen, että maakunnassa ei tuntuisi olevan riittävästi asiantuntemusta. Edellä kuvattu keskustelu kertoo ainakin siitä, että kulttuuriympäristönsuojeluorganisaatio on museoiden osalta tällä hetkellä vakavasti hajallaan. On myös esitettävä kysymys tulevatko kulttuuriympäristön suojelun resurssit tällä yhteistyömallilla lainkaan lisääntymään. Syytä huoleen? Pirkanmaan maakuntamuseo toivoo yhä, että kiistassa kulttuuriympäristön suojeluresurssien kohdentamisessa päästäisiin järkevään lopputulokseen. Samalla museo esittää vakavan huolensa kulttuuriympäristön viranomaistoiminnan sopimuksettomasta tilasta Pirkanmaalla. Maakuntamuseo on huolissaan siitä, riittäkö Museovirastolla voimavaroja maakuntamuseon tähän asti suorittaman lausuntotyöskentelyn toteuttamiseen laadukkaasti. Vai onko jatkossa odotettavissa rakennusperinnön osalta yhden rivin lausuntoja, joissa huomautettavaa ei löydy, koska asioihin ei ole ollut mahdollista paneutua? Uhanalaisten listalla ovat tällöin erityisesti paikallisesti arvokkaat rakennetun ympäristön kohteet. Lisäksi on muistettava, että lausuntojen antaminen on vain yksi osa prosessia. Tärkeä ja ehkä hedelmällisin osa kulttuuriympäristön suojelutoimintaa on kommunikointi viranomaisten, suunnittelijoiden ja asukkaiden kanssa, osallistuminen neuvotteluihin ja maastokatselmuksiin. Mikäli näihin ei riitä aikaa, on todella syytä huoleen. Yksinkertaisin toimenpide Pirkanmaalla kulttuuriympäristön vaalimiseksi tässä tapauksessa olisi saattaa sopimusasiat kuntoon. Kirjoittaja on Pirkanmaan maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikön päällikkö Pälkäneen kulttuurimaisemaa. Kuva: Eija Haapalainen, Tampereen museot. 17
Staffan Lodenius ajatuksia yhdyskuntasuunnittelusta Kulttuuriympäristöyksikön tutkijat Hannele Kuitunen ja Anu Salmela kokosivat Tampereen teknillisen yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professorille joukon kysymyksiä sähköpostilla vastattavaksi. Seuraavassa voit tutustua Lodeniuksen ajatuksiin yhdyskuntasuunnittelun opetuksesta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Henkilökuva: Nuoruusvuodet ja kuinka suuntauduit alalle? Olen aina ollut kiinnostunut ympäristöstä, niin luonnonmukaisesta kuin rakennetustakin. Lapsuuden ja nuoruuden pysyvinä kokemuspaikkoina olivat toisaalta eteläinen kivi-helsinki ja toisaalta eteläsavolainen kirkonkylä. Siinä syntyivät urbaaniin ja ruraalin perusmallit. Ammatinvalinta oli aikanaan luonteva, muttei itsestään selvä, vaihtoehtojakin olisi ollut. Missä olet opiskellut? Opiskelin Otaniemessä, palasin sinne melko pian assistentiksi ja tuntiopettajaksi (ja sittemmin myös maankäytön suunnittelijaksi). Diplomityönä laajensin Rakennussuojelukomitean mietintöä varten tekemääni katsausta rakennussuojelun silloiseen tilaan esimerkkiympäristöjen kautta. Diplomityö sai vaatimattomaksi nimekseen Suomen rakennettu ympäristö. Esimerkkeinä oli kolmisenkymmentä kohdetta, joista kaksi Tampereelta: Tammerkoski taantuvana teollisuusympäristönä ja Hämeenkatu Keskustori-alue kasvavana keskustana. Värjäämön purku sekä veturitallitornien, Ratinan ja keskustorin ympärillä käydyt keskustelu osoittavat, etteivät kaupunki- ja rakennussuojelun kiistakohteet välttämättä muutu 30 vuodessa. Millainen on työhistoriasi ja kuinka päädyit nykyiseen työhösi? Aloitin jo alakursseilla arkkitehtitoimistossa, nykyiseltä nimeltään A-Konsultit Oy, ja olen edelleen sen osakkaana, eli 40-vuotistaiteilijajuhla häämöttää jo horistontissa... Toimistotyön rinnalla toimin aktiivisesti muuallakin, Millaisia työprojekteja sinulla on ollut Pirkanmaalla? mm. ammatillisissa ja asukasjärjestöissä. Opetustyö Otaniemessä johti yhdyskuntasuunnittelun professuurin määräaikaiseen hoitamiseen, johon tuli luontevana jatkona nimitys vastaavaan virkaan Tampereelle 1.11.1999 alkaen. Tampereen ja Pirkanmaan suunnittelumarkkinat eivät kovin helposti avaudu pääkaupungissa toimivalle konsultille. Vaikka esimerkiksi toimistomme sai toisen palkinnon Tampella-kilpailussa, ei luvattuja toimeksiantoja tullut. Tarjouspyyntöjä on silloin tällöin pirkan- 18
maalaisilta kunnilta tullut, mutta töitä ei. Kutsukilpailuvoiton ansiosta olemme viime vuosina laatineet Pirkkalan keskustan kehittämissuunnitelman, mutta sekin työ jatkuu nyt muiden toimesta. Varhaisempi pirkanmaalaissuunnitelma oli Pirkkalan lentokenttäalueen kehittämisvisio, jonka havainnekuva yllätyksekseni tuli vastaan Pirkanmaan liiton tuoreessa esittelyaineistossa, vielä noin 15 vuoden jälkeen. Ylöjärven asuntomessukilpailun tuomarityöskentely tutustutti myös paikalliseen kaavoituskulttuuriin, mutta vasta kuntayhteistyö TTY:n puitteissa on antanut tiiviimpää tuntumaa Tampereen seudun kuntiin. Perhe, harrastukset ja muut tärkeät taustavoimat Ajankohtaisinta ja tärkeintä perherintamalla on tyttärenpojan syntyminen kuukausi sitten. Yhdyskuntasuunnittelun opetus: Perheen ja ammatinharjoittamisen ohella ei jää muihin harrastuksiin kovin paljon aikaa. Mitä yhdyskuntasuunnittelun laitoksella opetetaan ja painotetaan opetussuunnitelmassa? Pyrimme rajallisen kurssitarjonnan puitteissa välittämään tuleville arkkitehdeille perusosaamista kaupunkisuunnittelun eri tasoilla ja sektoreilla. Omassa opetuksessani avainkäsitteitä ovat kaupunkikuvan ja -tilan laadullisten ominaisuuksien ohella esimerkiksi kokonaisvaltaisuus ja vuorovaikutteisuus sekä historiallinen jatkuvuus ja ekologinen kestävyys. Millainen on Tampereen arkkitehtikoulutuksen profiili verrattuna muihin alan oppilaitoksiin? Suomen kolme arkkitehtikoulua on opetustarjonnaltaan varsin samankaltaiset. Ilmapiirieroavuudet liittyvät läheisesti koulujen fyysiseen sijaintiin maakunnassa, kaupunkirakenteessa ja lähiympäristössä. Tampereen koulua on pidetty rakentamisen käytäntöihin ja ympäröivään yhteiskuntaan tiiviisti sitoutuvana. Kun Tampere on äänestetty Suomen parhaaksi paikaksi asua ja TTY taas parhaaksi yliopistoksi opiskella, sekin kertonee ilmapiirin luontevuudesta ja luovuudesta. Millaisia ajankohtaisia hankkeita yhdyskuntasuunnittelun laitoksella on? Ajankohtaisin hanke on nyt vapun alla perustettu Kaupunkitutkimuksen laboratorio EDGE. Sen kautta pyrimme tiivistämään tutkimusyhteistyötä sekä tamperelaisten ja pirkanmaalaisten toimijoiden että valtakunnallisten ja kansainvälisten tutkimusyksiköiden kanssa. Kuntien kanssa on jatkuvaa yhteistyötä sen tuloksena esimerkiksi julkaistaan Vammalan vanhojen kirjojen päivillä uusi kirja, Kirja ja kaupunki. Käytännönläheisenä erillishankkeena on meneillä Kylä Kyllä!- projekti, jonka puitteissa laaditaan parikymmentä kyläsuunnitelmaa neljän maakunnan alueelle. Millaisia haasteita ja kehittämistarpeita näet laitoksen lähitulevaisuudessa? Juuri nyt tutkinto- ja lukujärjestysuudistukset työllistävät. Mutta yleisesti ottaen kaupunki on niin moniulotteinen ja alati muuttuva ilmiö, että jokin yhdyskuntasuunnittelun ulottuvuuksista on aina muutostilassa ja opetuksenhan pitää olla etuajassa. Uusia haasteita tulee monella rintamalla. 19
Yhdyskuntasuunnittelun nykytila ja tulevaisuus: Millainen on suomalaisen yhdyskuntasuunnittelun nykytila? Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä vuorovaikutteinen suunnittelu on näitä haasteita, jotka vaikuttavat myös suunnittelun sisältöön ja laatuun. Tapauksesta riippuen tuloksena voi olla pattitilanteinen ristiriita tai yksipuolinen sanelu, luova synteesi tai laiha Mihin suuntaan Tampereella ja Pirkanmaalla ollaan menossa? Vaikka Tampere vaikutusalueineen mielellään kulkee omia polkujaan, näyttävät suunta ja tahti samoilta kuin muussa valtakunnassa. kompromissi. Kaavoittajan rooli pääsuunnittelijana saattaa hämärtyä, mutta toisinaan vahvistua. Kulttuurisuojelun saralla tietotaso ja valistuneisuus on kasvanut mutta toisaalta myös kaupunkirakentamisen markkina- ja hanke-ehtoisuus. Kulttuuriperinnön vaalimisessa ja arkkitehtonisen laadun nostamisessa rimaa voisi kyllä vielä nostaa. Mielipiteesi jostain/joistain ajankohtaisesta Tampereen alueen rakentamisen kiistakapulasta. Tampereen kaavoitusilmapiiri on ulkopuolisille piirtynyt melko kovaksi ja kantikkaaksi. Jo opiskeluaikoina seurasin taistelua Verkatehtaasta ja Kauppahallista sitä ennen oli esimerkiksi Tammela ja Amuri menetetty. Sattumoisin seurasin myös Hervannasta ja Pispalasta käytyjä pohjoismaisia arkkitehtuurikilpailuja, en aitiopaikalta vaan viidenneltä riviltä. Aloittelevana opiskelijana istuin nimittäin vastavalmistuneen Ervin virastotalon ullakolla ruotsintamassa palkintolautakuntien pöytäkirjat kilpailujen julkistamista edeltävinä öinä. Kumpikin vuonna 1968 käyty kilpailu jatkotoimineen on myös opettanut että kaavakilpailun tuloksen toteuttaminen ei ole ongelmatonta syntyvän ympäristön kannalta. Vaikka Tampereen poikkeuksellisen vahva suurmaisemallinen identiteetti kestää pieniä ja vähän suurempiakin arkkitehtonisia epäonnistumisia, ei puolivillaisuuksiin pidä kuitenkaan tyytyä. Mainittujen kohteiden lisäksi esimerkiksi Ratina ansaitsee Tampereen henkeä kunnianhimoisesti eteenpäin vievää kaupunkiarkkitehtuuria. 20
Viehkeät varjot, mainiot marionetit 4.3. 9.10.2005 museokeskus Vapriikissa Minna Honkasalo Teatterinukkien taikaa Aasiasta, Euroopasta ja Suomesta Teatterinukkien tarina ulottuu tuhansien vuosien taakse. Nukkien synnyn kerrotaan liittyvän tabuun, joka kieltää ihmistä ottamasta jumalan hahmoa uskonnollisissa rituaaleissa. Nukkien tai naamioiden avulla esitykset olivat mahdollisia. Näyttelyssä on esillä edustava kokoelma nukkeja Aasian visuaalisesti rikkaasta ja edelleen elinvoimaisesta varjonukkeperinteestä, joka pohjautuu uskonnollisiin rituaaleihin. Kiinalaiset, thaimaalaiset ja intialaiset varjonuket kertovat kiehtovia versioita vanhojen eeposten tarinoista, joissa seikkailevat esi-isät, askeetikkoprinssit, henkiolennot, laiskat palvelijat, jumalat, klovnit ja hirviöt sekä lohikäärmeet. Eurooppalaisella nukketeatterilla on pitkä ja vaiherikas historia. Välillä esiintyjiä ovat vainonneet kirkko ja valtiovalta, välillä nukketeatteria on esitetty hoveissa Mozartin näytelmään säveltämän musiikin tahdissa. Nukketeatteri on ollut kaiken kansan huvi: Nuket ovat pilkanneet valtaapitäviä markkinoilla ja avustaneet oppien perille menoa kirkoissa, huvittaneet hoveissa ja koko perheen riemuksi esittäneet oopperoita ja klassikoita kodeissa. Jotkin yleiseurooppalaiset hahmot esiintyvät kiitolliselle yleisölle vuosisadasta toiseen, kuten kaikkien tuntema Kasper-nukke. Genovevan romanttista tarinaa on esitetty etenkin saksalaisissa marionettiteattereissa vuosisatojen ajan. Saksalainen Genoveva-marionetti 1800-luvulta. Haiharan museosäätiö. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. 21
Alun perin aikuisia terävillä päivänpoliittisilla huomioillaan huvittanut Kasper muuttui aikaa myöten lapsille sopivammaksi. Kasper-käsinukke on hankittu Saksasta 1930-luvulla leikkikaluksi. Haiharan museosäätiö. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. Kuvataiteilija Antero Poppiuksen (s. 1922) valmistama Aasu-käsinukkepoika on esiintynyt television lastenohjelmissa 1960-luvulla. Haiharan museosäätiö. Kuva: Reetta Lepistö, Tampereen museot. Suomessa nukketeatteriperinne on nuorta. Vasta 1960- ja 1970-luvuilla nukketeatteri saavutti laajemman yleisön Suomessa, ja silloinkin television kautta, jossa esiintyi muun muassa Irja ja Matti Raninin Kasper-nukke. Ensimmäiset nukketeatterin esittäjät Suomessa olivat 1800-luvulla maata nukkeineen kierrelleet ulkomaalaiset. Vasta 1908 perustettiin Helsinkiin ensimmäinen vakinainen nukketeatteri: Marionett-teatern. Nykyään Suomessa toimii runsaasti nukketeattereita harrastuspohjalta, joista useat ovat yhden ihmisen sooloteattereita. Myös ammattimaisten teattereiden lukumäärä on noussut, koska alan ammattikoulutusta saa nykyään myös Suomessa. Näyttelyyn ovat varjonukkeja, marionetteja, sauva- ja käsinukkeja luovuttaneet Haiharan museosäätiö, jolla on kokoelmissaan harvinaisia vanhoja suomalaisia teatterinukkeja, Sakari Härö, Teatterimuseo, Muumilaakso ja Tampereen seudulla toimivat nukketeatterit Mukamas ja Hupilainen. Lääkintäneuvos Sakari Härön aasialaisten varjonukkien lahjoitus Näyttelyssä esillä olevat aasialaiset varjonuket ovat osa lääkintäneuvos Sakari Härön kokoelmaa. Tämän kokoelman, 578 aasialaista varjonukkea, Härö lahjoitti näyttelyn avautumisen myötä Tampereen museotoimelle. Sakari Härö on kerännyt Aasian eri kulttuurien varjonukkeja yli neljänkymmenen vuoden ajan oleskellessaan pitkiäkin aikoja esimerkiksi Indonesiassa ja Kiinassa. Hänellä oli myös eri maissa yhdyshenkilöitä, jotka auttoivat kartuttamaan kokoelmaa. Lähes poikkeuksetta kaikki kokoelman nuket ovat paikallisissa teatteriesityksissä käytettyjä niitä ei ole valmistettu matkamuistoiksi tai koristeiksi. Vuosien varrella Härö hankki laajan tietämyksen varjoteatterista, ja kirjoitti aiheesta vuonna 1987 kirjan Näyttelevät varjot Aasian varjoteatteria. Härö on luetteloinut kokoelmansa 22
Apinakuningasta esittävät kiinalaiset varjonuket ovat suositusta Matka Länteen seikkailunäytelmästä, jossa munkki Xuan Zang apureineen matkaa Kiinasta Intiaan noutamaan Buddhan kirjoituksia. Sakari Härön kokoelma. Kuva: Jouko Korpivaara. varjonuket ja kirjannut niiden nimet sekä hankkinut niistä taustatietoja. Sakari Härön kokoelman esineet ovat käsityönä tehtyjä, kaksiulotteisia, ohjauskepeillä liikuteltavia varjonukkeja. Niiden valmistusmateriaalina on käytetty pääasiassa läpikuultavan ohueksi käsiteltyä nahkaa, mutta myös selluloidia ja muovia. Nukkien muotoilu, maalaus ja koristelu noudattavat kunkin maan varjonukkeperinteitä. Osa nukeista on tunnistettavissa tietyiksi hahmoiksi kasvojen, puvun ja pienten yksityiskohtien avulla. Esimerkiksi kiinalaisissa nukeissa vaatteen keltainen väri kertoo keisarillisesta taustasta ja kasvojen sininen tai vihreä väri on pahan hahmon tunnus. Indonesialaisissa nukeissa nukkien alas luotu katse ja kasvojen väreistä valkoinen, kulta ja musta kuvaavat hyveellistä hahmoa. Yli puolet kokoelman nukeista on peräisin Indonesiasta. Erityisesti jaavalaiset nuket, Mahabharata- ja Ramayana-eeposten hahmot, ovat kuuluisia tyylitellystä, hienostuneesta ulkomuodostaan. Kiinalaisia sotaisten, uskonnollisten ja romanttisten tarinoiden hahmoja on yli kaksi sataa. Intiasta, Thaimaasta ja Turkista on kustakin parikymmentä nukkea, joista suurimmat ovat intialaisia kookkaimmat ovat oikean näyttelijän kokoisia, kun yleensä aasialaisten varjonukkien korkeus vaihtelee alle puolesta metristä metriin. Jaavalaiset wayang kulit -nuket ovat osa läpi yön kestävää yhdeksäntuntista varjonukkeesitystä. Nukkien ohjaaja, dalang, liikuttelee yksin satapäistä nukkejoukkoa johtaen samalla gamelan-lyömäsoitinorkesteria ja kuoroa. Sakari Härön kokoelma. Kuva: Jouko Korpivaara. 23
Nukke- ja pukumuseon perustaja Gunvor Ekroos Gunvor Ekroos syntyi 1907 varakkaan Grahnin perheen ainoaksi lapseksi. Hän asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kaukajärven kartanossa saman nimisen järven rannalla. Järven toisella puolella oli Gunvorin isän synnyinkoti Haiharan kartano, jonka omistivat Haiharan fröökynät, Gunvorin tädit Aline, Jenny ja Naema Grahn. Gunvor kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen ruotsalaisesta yhteiskoulusta 1926. Koulun jälkeen hän opiskeli ranskaa ja öljymaalausta sekä kävi käsityö- ja talouskoulun. 1930-luvulla hän matkusteli laajalti Euroopassa ja ehti työskennellä vuoden Budapestissä. Palattuaan Suomeen 1935 hän perusti oman käsityöliikkeen Helsinkiin. Liikkeen hoidon ohessa hän seurusteli kaupungin kirjallisissa ja taiteellisissa piireissä ja muun muassa kirjoitti runoteoksen. Liiketoiminta keskeytyi talvisotaan, ja Gunvor muutti kaupungista. Hän peri Haiharan kartanon 1940 ja muutti sinne asumaan. Seuraavana vuonna hän avioitui Torsten Ekroosin kanssa. Gunvorin kiinnostus nukkeihin alkoi hänen Haiharan kartanon ullakolta löytämistään vanhoista matkamuistonukeista ja suvussa periytyneistä leikkikaluista. Hän päätti kartuttaa kokoelmaa jokaisella ulkomaanmatkallaan. Varsinainen sysäys museon perustamiselle oli eräällä matkalla hankittu Amerikasta peräisin oleva onnenkalu, hopi-intiaanien katschinaaurinkojumalanukke. Tämän jälkeen Gunvor alkoi perehtyä nukkeja koskevaan kirjallisuuteen ja kartuttaa kokoelmaansa määrätietoisesti. Syyskuun 14. päivänä 1966 Gunvor avasi Haiharan kartanon kanalassa ensimmäisen nukkenäyttelynsä. Nukkeja oli tuolloin kolmisen sataa ja näyttelyn teemana Matka maailman ympäri. Nukkemuseon perustaminen sai laajaa huomiota lehdistössä, ja laaja julkisuus johti siihen, että museolle lahjoitettiin runsaasti nukkeja. Kokoelmat enemmän kuin kaksinkertaistuivat ensimmäisen kahden vuoden aikana. Jo neljän vuoden kuluttua kanala kävi kokoelmalle pieneksi ja museo muutti hevostalliin. 1970-luvun puolivälissä Gunvor Nukke- ja pukumuseon perustaja Gunvor Ekroosin mielestä ihmiset, jotka eivät nähneet tonttuja ja henkimaailman olentoja, olivat yhdellä tapaa rajoittuneita. Hänen vertasi sitä sävelkorvan puuttumiseen. Kuva: Haiharan museosäätiö. avasi pukunäyttelyn Haiharan kartanon väentupaan. Pukumuseon perustana oli kartanon oma esineistö. Gunvor valmisti nukkeja myös itse. Hän osallistui nukeillaan messuille ja kilpailuihin ja voitti niillä palkintoja. Gunvor asui kuolemaansa saakka Haiharan kartanossa. Hän kuoli 6.4.1982, ja hänet haudattiin sukuhautaan Messukylän kirkon hautausmaalle. Gunvorin vuonna 1973 tekemän testamentin mukaan Gunvorin omaisuus ja nukke- ja pukukokoelmat säätiöitiin ja Haiharan museosäätiö perustettiin pitämään huolta hänen elämänsä aikana keräämistään aarteista. Kirjoittaja työskentele tutkijana museokeskus Vapriikissa 24
Yli-Kirra kiireettömän elämän Mekka Punkalaitumella Juhani Helariutta Punkalaidun on uusi tulokas Pirkanmaalle. Vuoden 2005 alussa kunta siirtyi Satakunnasta uuteen maakuntaan. Vuonna 1939 kreivi Pehr Brahe määräsi käskykirjeellään Punkalaitumen omaksi kirkkoherrakunnakseen ja näin erotettavaksi Huittisten seurakunnasta. Tätä ennen Punkalaidun oli ollut Huittisten kappelina vuodesta 1541 lukien. Pitäjä sijaitsee nykyisin neljän maakunnan rajakuntana. Punkalaidun on elänyt vuosisadat maatalousvaltaisena pitäjänä. Tuntenut tervettä herravihaa, ollut nuuka, taistellut kulttuuria ja uusia kotkotuksia vastaan ja matkannut muutoinkin normaalin maalaisen elämää. Kuitenkin jo 1869 pitäjässä alkoi ulosantaa opetusta silloisen Turun ja Porin läänin ensimmäinen seisova maalaiskansakoulu, kiertokouluhan oli ollut toiminnassa jo tätä ennen. Perustettu Sarkkilan kansakoulu oli lääninsä ensimmäinen, joka sai valtionavun. Sivistys, kulttuuri oli ottanut jalansijaa ja jopa maamme viidenneksi vanhin paikallislehti Punkalaitumen Sanomat näki päivänvalon 1908. Tällä hetkellä Punkalaitumella on asukkaita noin 3500 henkeä. Pitäjää halkoo Punkalaitumen joki, teollisuutta ja muuta yritystoimintaa on keskittyneenä pääosin keskustaajamaan. Suurin teollisuuslaitos on SHT-Tukku Oy, jonka toimialaan kuuluu mm. ruumisarkkujen valmistus. Miltei puolet maamme arkuista valmistetaan täällä. Nimekkäitä punkalaitumelaisia ovat mm. Rouva Tellervo Koivisto ja pitkään Suomen YK-suurlähettiläänä toiminut Marjatta Rasi. Talonpoikaismuseo Yli-Kirra Professori Niilo Valonen eli lapsuusvuotensa Punkalaitumella, kävi Sarkkilan kansakoulua ja eli sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Hänen isänsä metsäteknikko N. E. Valonen perusti vuonna 1947 Punkalaitumen Museoja Kotiseutuyhdistyksen, jonka ensimmäisiä tavoitteita oli saada museo ja kotiseututalo Punkalaitumelle. Niilo Valosen ajatuksesta lähdettiin katselemaan silloin kunnan omistuksessa ollutta Yli-Kirraa sillä silmällä. Olihan talo aito; jo 1800-luvun alkuvuosista samalla paikalla Talalan kylässä toiminut maalaistalo. Kun talo ja sen miljöö oli valokuvattu 1920-luvun lopulla täysin 1800-luvunasussa olevana, oli museoyhdistyksellä käsissään mainio kohde esitellä menneen ajan kiireetöntä elämänmenoa tuleville polville. Talonpoikaismuseo Yli-Kirra saatiin puuttuvilta osin täydennettyä esiteltävään kuntoon puoli vuosisataa sitten. Museon vihkiäiset pidettiin 1954. Aluetta on määrätietoisesti kehitetty ja museoyhdistyksen ostettua kunnalta noin neljän hehtaarin tonttialueen omistukseensa on aluetta voitu käsitellä kokonaisuutena. Tällä hetkellä Yli-Kirra pitää tykönään neljä erillistä elementtiä; 1800-luvun maalaistalo rakennuksineen ja kalustoineen, mäkitupalaisalue, riistanpyyntialue ja 1900- lukua esittelevä maatalouskoneosasto. Yli 500 neliön näyttelyhallissa on maatalouskaluston lisäksi esiteltynä maaseudun muuhunkin elämään liittyvä aineisto, mm. nahkurin verstas, suutarin työtila, meijerika- 25
Talonpoikaismuseo Yli-Kirra. Punkalaidun. Kuva: Juhani Helariutta. Karhunloukas Yli-Kirran riistanpyyntialueella. Kuva: Juhani Helariutta. 26
Puukaasulla käyvä Fordson vuodelta 1938. Mauno Koski kähjää häkäpönttöä. Kuva: Juhani Helariutta. lustoa, riistanpyyntikalustoa, koulumuseoosasto, puusepän verstas, viinapannu jne. Koneosastolla on mm. 17 traktoria ja kymmenkunta maamoottoria, jotka kaikki toimivat, samoin onkapannu vuodelta 1911. Erillisiä rakennuksia neljän hehtaarin alueella on kolmisenkymmentä. Tapahtumia pitkin kesää Yli-Kirraa ylläpitävä Museo- ja Kotiseutuyhdistys järjestää kesäisin erilaisia tapahtumia, joiden avulla saadaan varoja talon ylläpitoon; kesäkauden henkilökunnan palkkaukseen ja rakennusten kunnossapitoon. Tärkein tapahtuma on nyt jo 15. kerran järjestettävä perinnetapahtuma Kaikkien aikojen maatalousnäyttely Näyttelypäivät tänä kesänä ovat 2. 3. heinäkuuta. Ohjelmaan kuuluu noin 30 erilaista työnäytöstä aina hevoskierrosta ja plankkusahasta pettuleipään ja saippuan valmistukseen, puhumattakaan konepihan tapahtumista tai salissa tapahtuvas- ta ohjelmasta. Yli-Kirra tarjoaa puitteet kesäisin myös sukujuhlille, kokouksille ja erilaisille perhejuhlille. Mauri Kunnaksen Koiramäen talo Kirjailija Mauri Kunnas aloitti kirjallisen uransa Punkalaitumen Yli-Kirralta piirtäen ja kertoen talon tontuista Suomalaisessa tonttukirjassa, joka ilmestyi 1979. Seuraavana vuonna ilmestyi Koiramäen talossa-kirja, jota monet koulut käyttävät lähes oppikirjana selvitellessään entisajan elämänmenoa nousevalle nuorisolle. Kun koululaiset kirjojen lisäksi keväisellä retkellään pääsevät tutustumaan itse tapahtumapaikkaan, tulee esiisien elämä hauskalla ja mielenkiintoisella tavalla tutuksi, jopa itse koettuna. Kun kulkija saapuu Yli-Kirran pihapiiriin häviää kiire jonnekin. Tilalle tulee se elämänmuoto, joka koettiin ennen tressaamatonta kiirehtimistä. Päivittäinen ajankulku katsottiin auringosta ja syömään mentiin ruokakellon kutsusta. Yli-Kirran miespihan nurmelle heitettiin nokosille ja elämä koettiin muutoinkin elämisen arvoisena. Kirjoittaja on Punkalaitumen Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja. 27
Narvan markkinat Eila Jakovuori Muinen mainiot Narvan markkinat Kun Suomen kaupungit alkoivat kehittyä 1300 1400-luvuilla, niiden porvaristo alkoi vaatia saksalaisten esimerkkien tavoin kaupankäynnin ja käsityöläisammattien yksinoikeutta kaupunkeihin. Vuoden 1350 Maunu Eerikinpojan kaupunkilakiin tulikin säädös, että jos viranomaiset tapasivat luvatonta kauppaa maaseudulla, siitä annettiin rangaistus. Kuningas Kristofferin maanlaissa vuodelta 1442 kaupankäyntilakeja vielä tarkennettiin; kotikauppa, kulkukauppa ja kaikenlainen maakauppa kiellettiin. Maakauppa tarkoitti kauppiastavaroiden pitämistä maaseudulla kaupan tai varastossa ja kauppiaitten kiertelyä maalaistuotteita ostamassa jälleenmyytäviksi. Vain talonpoikien keskinäinen tavaranvaihto ei ollut maakauppaa. Kaupankäyntitapahtumiksi vakiintuivat jo keskiajalla markkinat, jotka nekin olivat aluksi vain kaupunkien oikeuksia. Turussa mm. pidettiin Henrikin eli Heikin markkinoita. Vähitellen markkinaoikeuksia saivat myös Turun ympäristön maalaispitäjät ja myöhemmin Satakunnan asutuskeskukset. Ensimmäinen tieto Narvan markkinoista on vuodelta 1733. Seuraavalta vuodelta oleva tieto kertoo kuitenkin maakauppaa harjoitetun jo kauan aikaa Vesilahden Narvassa marraskuun 30 päivänä eli Pyhän Andreaan messupäivänä. Markkinat liittyivät yleensä suurten kirkollisten juhlien yhteyteen. Vesirikkaan Vesilahden Pietarille ja Paavalille omistetun pitäjän yhtenä suojeluspyhimyksenä oli kalastuksen suojelija Pyhä Andreas. Niinpä Antinpäivänä olikin kirkossa tavallista juhlavampi messu. Tästä voi päätellä, että Narvan markkinat juontavat juurensa vähintään katoliselle ajalle asti. Juliaaninen kalenteri muuttui gregoriaaniseen v. 1754, ja silloin markkinapäivä muuttui joulukuun 13. päiväksi. Edelleen puhuttiin Antinmessun markkinoista. Sopivan sijaintinsa vuoksi Narva oli erinomainen markkinapaikka. Sen kautta kulki silloinen valtatie Akaasta Tyrväälle. Turun suuntaan kulki kuuluisia talviteitä ja kesäteitä kuivia kankaita pitkin. Narvajoen suuhun oli hyvä tulla myös vesistöjä pitkin Pirkkalan ja Tampereen suunnista. Antero Varelius kertoo 1853 Narvantiestä, joka johtaa Tyrväältä...Vesilahteen, jossa muinen mainiot Narvan markkinat olivat. Tietä on kutsuttu myös Narvanmatkantieksi. Markkinoiden merkitys oli suuri. Ostajia saapui laajoilta alueilta Vesilahden ulkopuolelta, aina Pohjanmaalta asti. Kauppiaita sai kuitenkin tulla vain Turusta, Naantalista, Raumalta, Uudestakaupungista ja Porista. Koko Narvan kylä oli 1700-luvulla markkinapaikkana. Jos Narvanjoki oli jäässä, siinä käytiin karjakauppaa. Kaikki silloisen Narvan 17 taloa sijaitsivat joen suuntaisesti kulkevan tien molemmin puolin raittikylänä. Tälle kyläkadulle olivat talot pystyttäneet vieri viereen markkinakojuja, joista he perivät maksun. Myös majoitus oli hyvä tulonlähde kyläläisille. Markkina-alue oli suljettu tullipuomeilla sekä itä- että länsipäästä kylää, sillä tullimiehet suorittivat tavaroiden tarkastuksen ja tullauksen kuten kaupunkien porteilla. Jo paria päivää ennen markkinoita alkoivat Narvan talot täyttyä vieraista. Kun vielä sekä oman että lähipitäjien rahvas kokoontui Narvaan, oli elämä täällä silloin varsin vilkasta. Markkinoilla sattuneisiin tappeluihin ja riitoi- 28