Raumolaisten sota Tornionjokilaakso Lapin sodassa

Raumolaisten sota Tornionjokilaakso Lapin sodassa Kalle ja Erika Ahvenjärvi (kuva Paavo Ahvenjärven) Toivola Toivolan ympäristöä (kuva Paavo Ahvenjärven)

Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 1.1. Lapin sodan taustat 1 1.2. Talo Raumolla 2 2. Lapin sota alkaa 3 2.1. Olen myös maissa - Sunnuntai, 1. lokakuuta 1944 3 2.2. Toimintaa kellon ympäri - Maanantai, 2. lokakuuta 1944 7 2.3. Ruotsiin - Tiistai, 3. lokakuuta 1944 9 2.4. Raumon silta räjäytetään - Keskiviikko, 4. lokakuuta 1944 12 3. Evakossa 13 4. Epilogi 14 4.1. Lapin sodan ratkaisut 14 4.2. Evakosta kotiin 16 5. Loppupäätelmät 18 Lähdeluettelo 20

1. Johdanto 1.1. Lapin sodan taustat Suomi lähti jatkosotaan vuoden 1941 heinäkuussa Saksan rinnalla 1. Toiveet nopeasta voitosta hiipuivat Saksan suuren sotakoneiston alkaessa hiljalleen yskiä. Viimeistään kenraali Pauluksen antauduttua vuoden 1943 helmikuun lopulla joukkoineen Stalingradissa 2 alkoi suomalaisten mielissä kytää vahva epäilys sodan häviämisestä. 3 Sotaonnen kääntyessä yhä huonompaan suuntaan aloiteltiin Suomessa pikku hiljaa rauhanneuvotteluja Neuvostoliiton suuntaan. Helmikuun lopulla 1944 julkisuuteen pääsivät Neuvostoliiton sanelemat rauhansopimuksen ennakkoehdot, joihin kuului yhtenä osana Suomessa olevien saksalaisten vangitseminen. 4 Vaikka rauhanehdot olivat raskaat, sopimus oli pakon edessä hyväksyttävä. Syyskuussa tehtiinkin ahkerasti valmisteluja ihmisten evakuoimiseksi Pohjois-Suomesta. Syyskuun aikana Lapista evakuoitiin 104 000 ihmistä. Tornionjokilaakso jätettiin evakuoimatta, mikä näin jälkikäteen tarkasteltuna tuntuu erittäin kummalliselta, vaikka asiaa perusteltiinkin Ruotsin läheisyydellä. 5 Saksassa ei oltu täysin tietämättömiä Suomen ja Neuvostoliiton välisistä neuvotteluista. 6 Führer oli varovainen, sillä jo syyskuussa 1943 hän antoi päiväkäskyn, jossa käytännössä annettiin ohjeita saksalaisten rintamalinjojen siirtämiseksi pohjoiseen ja joukkojen vetämiseksi Norjaan, mikäli suomalaisten puolustus romahtaisi. 7 Sanamuodot kertovat siitä, etteivät saksalaiset pitäneet suomalaisten hyökkäystä aseveljiensä kimppuun kovin todennäköisenä. Myöhemmin operaatio sai nimen Birke (Koivu). Ennakkoehdoissa paria viikkoa ennen varsinaista sopimuksen solmimista asetettiin saksalaisten poistumiselle takarajaksi 15. syyskuuta. 8 Käytännössä aikataulu oli saksalaisten sotilaiden ja kaluston määrään nähden mahdoton. Syyskuussa Suomessa nähtiinkin niin sanotut syysmanööverit. Saksalaiset etenivät omaan tahtiinsa ilmoittaen päivittäin etenemisvauhdistaan takaa-ajaville 1 Kulju 2009, s.15 2 Black 2006, s. 255-259; Crawford 2006, s. 113; Tieteen Kuvalehti Historia 17/2010, s. 64-71 3 Kulju 2009, s.17; Tuomikoski 2009, s. 113 4 Kulju 2009, s. 17; Tuomikoski 2009, s. 113 5 Kulju 2009, s. 27 6 Kulju 2009, s. 18 7 Kulju 2009, s. 18 8 Kulju 2009, s. 22 1

suomalaisille, joille myös järjestettiin pientä tekemistä esimerkiksi tuhottujen siltojen ja purkamattomien miinakenttien muodossa. Operaatiota täytyi kuitenkin pian nopeuttaa Neuvostoliiton painostuksesta. Välirauhan sopimus Suomen ja Neuvostoliiton sekä Iso-Britannian välillä astui voimaan 19. syyskuuta, jolloin myös annettiin käsky sotatoimien aloittamisesta. 9 Perinteinen maasota oli poissuljettu ajatus joukkojen siirtämisen ollessa hidasta 10 ja Neuvostoliiton hengittäessä niskaan. Tornion maihinnousu oli lopulta Pohjois-Suomen joukkojen komentajaksi määrätyn jääkärikenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuon idea. Siilasvuo näki Tornion valloittamisen strategisen merkityksen. Vaikka yritys oli riskialtis jopa siinä määrin että siitä oltiin hiljaa päämajankin suuntaan 11 päätettiin maihinnousu toteuttaa. Operaation toteuttamiseen valittiin Jalkaväkirykmentti 11, jonka komentajana toimi everstiluutnantti Wolfgang Hallsten Halsti. 12 1.2. Talo Raumolla Kalle ja Erika Ahvenjärvi perheineen asuivat Tornionjokilaaksossa, Alaraumon kylässä. 13 lapsen perheessä riitti työtä ja menoa. Erika odotti Lapin sodan alla vauvaa. Kalle oli juuri Lapin sodan alkamisvuotena siirtynyt kirkon taloudenhoitajaksi, kirkkoväärtiksi. Lisääntyneet tehtävät jättivät entistä vähemmän aikaa olla kotona tehtäviin töihin. Kolmen vanhimman veljen ollessa rintamalla jäivät isännän hommat paljolti 16-vuotiaan Paavon vastuulle. Talo, nimeltään Toivola, sijaitsee aivan Raumonjoen vieressä. Pihalta on muutama sata metriä matkaa uudelleen rakennetulle Raumon rautatiesillalle. 9. syyskuuta perustettiin Ouluun Pohjois-Suomen Evakuointiesikunta. 13 Vaikka Tornionjokilaaksolaiset päätettiinkin jättää evakuoimatta, varoiteltiin heitä silti tositilanteen varalta radion ja lehtien välityksellä. Raumolaisetkin ottivat neuvoista vaarin ja alkoivat rakennella kehotusten mukaan laatikoita ja ikkunaluukkuja. 14 Tuolloin 13-vuotiaan Kalevi Ahvenjärven mukaan laatikoihin pyydettiin kokoamaan etupäässä vaatteita ja muuta tarvittavaa evakuointien varalta. Toiset kokosivat tarvikkeita, toisille riitti kun kokosi jotain kellarin suojaan. Ajateltiin, ettei se sota kuitenkaan kauan kestä. Raumon sillan miinoittaneet saksalaiset olivat luvanneet ilmoittaa 9 Kulju 2009, s. 33 10 Kulju 2009, s. 36 11 Kulju 2009,.s 44 12 Kulju 2009, s. 39 13 Kulju 2009, s. 27 14 Ahvenjärvi 1999, s. 2 2

hyvissä ajoin kaikille lähistöllä asuville joihin Ahvenjärven perhekin kuului milloin he räjäyttäisivät sillat. 15 Ihmisiä ei informoitu kunnolla. Ne, joiden luulisi olleen asioista perillä, eivät hahmottaneet oikeastaan itsekään vallitsevaa tilannetta. Jotain kertoo se, että Alpo Ahvenjärven muistelmien mukaan jopa alueen vaikutusvaltaisimpiin henkilöihin kuulunut kansanedustaja Uuno Hannula oli hyssytellyt väkeä ja arvellut toimenpiteiden olevan vain kaiken varalta. 16 Tuskin mitään vakavaa olisi tapahtumassa. Ahvenjärvi muistelee Hannulan olleen maaherra, mutta tuolloin virassa on ollut Kaarlo Hillilä. 17 Muilta osin Ahvenjärven kertomus voidaan todistaa paikkansa pitäväksi, sillä Hillilä ja Hannula olivat kumpikin syyskuun loppuun saakka vakuutelleet ihmisille, ettei mitään sotaa tultaisi saksalaisia vastaan käymään. 18 Vaikka otetaankin huomioon, että korkeammilta tahoilta ei varmastikaan haluttu lietsoa paniikkia ihmisten keskuuteen, puhuu tilanne selvää kieltä asioiden sekavuudesta. Sodan jälkeen erityisesti Hannula oli hyvin närkästynyt siitä, että hänelle ei ollut kerrottu tulevista sotatoimista. 2. Lapin sota alkaa 2.1. Olen myös maissa - Sunnuntai, 1. lokakuuta 1944 Oulun Toppilan satamasta lähti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kolme laivaa, joissa vietiin miehiä ja kalustoa Tornioon Röytän satamaan. Tehtävä oli riskialtis, eikä vähiten saksalaisten ilmavoimien takia: kirkkaalla säällä laivat olisivat olleet helppo saalis. Suomalaisilla oli kuitenkin onnea, sillä sää oli sateinen ja pilvinen. 19 Laivan päästessä laituriin kello oli 07.45. 20 Rankassa sateessa ja myrskyssä 21 aloitettiin joukkojen purkaminen. Everstiluutnantti Halstin luokse kiiruhti hänen adjutanttinsa luutnantti Aurio, joka ehdotti, että he lähettäisivät kirjeen: Olen myös maissa. Kollegiaalisin terveisin. Halsti. Osoite: Kenraali Eisenhower, Ranska. 22 Aamulla Raumolla saatiin herätä kauniiseen syyssunnuntaihin. Vaikka yöllä oli satanut, paistoi aurinko nyt täydeltä taivaalta. Autuaan tietämättömänä muutaman kilometrin päässä tapahtuvista 15 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 16 Ahvenjärvi 1999, s. 2 17 Kulju 2009, s. 50; Junila 2000, s. 15 18 Kulju 2009, s. 50 19 Kulju 2009, s. 69 20 Kulju 2009, s. 71 21 Halsti 1980, s. 42 22 Halsti 1980, s. 43 3

taisteluista Ahvenjärven pojat suunnittelivat pihalla jotain tekemistä aikansa kuluksi, perheen tyttö Hilkka oli lähtenyt naapuritalon tytön kanssa leikkimään ja isä Kalle oli kirkkoväärtinä lähtemässä pyörällä tapansa mukaan sunnuntaikirkkoon. Äiti Erika oli jo perjantaina lähtenyt Tornioon valmistautumaan 14. lapsensa synnytykseen. 23 Tällöin, kello 10:n maissa, taisteluja oli käyty ja käytiin edelleen ympäri Torniota. Kolme jääkärijoukkuetta saavutti tuolloin pyörillään Raumon kylän. Osa jääkäreistä lähti pysäyttämään lähestyvää yliluutnantti Schiffin autokolonnaa, joka oli tulossa tarkistamaan, mitä Torniossa oli tapahtunut. Muut jatkoivat kohti Raumon siltaa, jossa joutuivat tulitaisteluun. Mika Kuljun kirjassa on haastateltu tuolloin 13-vuotiasta Veijo Holmqvistia, joka oli tapahtuman silminnäkijä. Holmqvistin mukaan suomalaiset olivat lyöneet Jukkolan talon kohdalla maihin eloseipäiden väliin ja alkaneet ampua sillan suuntaan. 24 Tarinan vahvistaa myös Alpo Ahvenjärvi. Samassa näytti meille pojille tarjoutuvan mielenkiintoista seurattavaa: muutaman sadan metrin päässä rautatien lähettyvillä alkoi paukkua. Näimme kuinka sotilaita juoksi pellolla eloseipäiden antamaa näkösuojaa hyväksi käyttäen kohti Raumon siltaa samalla ampuen siihen suuntaa. Pojat olivat arvelleet kyseessä olleen alokkaiden sotaharjoitus, jollaisia oli sodan aikana aikaisemminkin nähty ja saatu läheltä seurata. 25 Pojat olivat aikeissa nytkin lähteä katsomaan, mutta isä oli polkenut kiireen vilkkaa takaisin ja selittänyt pojille, että nyt on tosi kyseessä. 26 Ahvenjärvet, jotka naapureineen olivat melkein tulen alla, väistyivät sivummalle hieman kauemmaksi Partasen kivinavettaan. 27 Lehmät olivat vielä kesänavetassa, joten tyhjässä rakennuksessa riitti koko naapurustolle tilaa. Kalevi Ahvenjärven mukaan saksalaisilla oli asemissa panssarivaunu. Siinoli joitaki vanhempia ihmisiä, niin ne tunsit heti, että nyt on hyökkäysvaunu, sielon, että suomalaisilla ei varmasti ole hyökkäysvaunua, että kyllä saksalaiset on sielä jo nyt asemissa. 28 Suomalaisilla ei todella vielä tässä vaiheessa ollut tankkeja käytettävissään, mutta saksalaisten tankille Raumon sillan taistelussa on hankala löytää vahvistusta muista lähteistä. En usko, että saksalaisilla on ollut käytettävissään tankkia, sillä valmistautumattomat saksalaiset tuskin olisivat kyenneet mobilisoimaan kalustoaan niin nopeasti. Pidän todennäköisempänä, että kyseessä on erehdys, ja tankiksi on äänen perusteella luultu jotain kranaatinheitintä tai tykkiä. Esimerkiksi 23 Ahvenjärvi 1999, s. 2 24 Kulju 2009, s. 96 25 Ahvenjärvi 1999, s. 2 26 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 27 Ahvenjärvi 1999, s. 3; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 28 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 4

Jukkolan talon kohdalla mäellä sijaitsi suorasuuntaustykki, 29 joka saattoi aivan hyvin olla hyökkäysvaunu. Havaittiin pian, että navetta ei olisikaan kovin turvallinen paikka, sillä se pelkät kiviseinät eivät paljoa suojaisi. Sitä vastoin talon tukeva betonikattoinen kellari voisi tuoda paremman turvan. 30 Kohta ihmisten ahtauduttua kellariin juoksi paikalle suomalainen sotilas pahasti ontuen. Sotilas oli saanut luodin lonkkaansa. Luotia yritettiin kiskoa hohtimilla irti lonkkaluusta, mutta eihän se siitä irronnut. Ilman minkäänlaista desinfiointia likaisilla hohtimilla kiskomisen lopputuloksena oli vain myöhemmin vaikea tulehdus. Sotilas selosti tilanteen kyläläisille. Partanen oli nyt linjojen välissä, sillä saksalaiset olivat joen itäpuolella mäenharjulla ja suomalaiset länsipuolella. Pois piti päästä, ja järkevimmäksi suunnaksi katsottiin lähteä joen suupuolta kohti. 31 Kyläläiset saapuivat Kosken taloon, jossa Alpo Ahvenjärven mukaan oli suomalaisten sidontapaikka. 32 Kalevi Ahvenjärvi puolestaan muistelee joukkosidontapaikan olleen vasta seuraavassa etapissa, Närhilän talossa. Sen kesäasunnossa, kivipirtissä, oli maannut haavoittuneita. 33 Alpo Ahvenjärvi taas muistaa heidän vain levähtäneen kivipirtissä. Oli ensiapu ollut kummassa tahansa, kyläläiset kuitenkin hätisteltiin eteenpäin, sillä sidontapaikalle ei mahtunut. 34 Haavoittunut sotilas toimitettiin hevoskyydillä Fräkin Iivarin talossa sijaitsevalle joukkosidontapaikalle, jossa oli enemmän tilaa. 35 Raumolaiset jatkoivat matkaansa Pyynyn Hanneksen taloon, jossa ystävällinen emäntä teki nälkäisille lapsille voileipiä. 36 Siinä samassa huomattiin Yliraumolta nousevan tulenlieskoja. Siitäkös lapsille ilo nousi, oltiin varmoja, että tulessa on Raumon koulu. Pettymys olikin kova, kun huomattiin, että tulessa ei ollutkaan koulu, vaan Lankilan talo. Raumolaisen Vilho Kasalan mukaan taloon oli osuttu juuri sillä edellä mainitulla Jukkolan talon kohdalla asemissa olleella suorasuuntaustykillä. 37 Pyynyn talosta matka jatkui eteenpäin. Seuraavaksi pistäydyttiin Martikaisen taloon, jonka makasiiniin Kalle jätti vaate- ja tarvikelaatikkonsa. Alun perin tarkoitus oli ollut viedä laatikot kesämajalle heinälatoon piiloon, mutta Martikaisen puhelias Ville-isäntä sai Kallen pyörtämään 29 Hyvönen 1991, s. 96 30 Ahvenjärvi 1999, s. 3; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 31 Ahvenjärvi 1999, s.4 32 Ahvenjärvi 1999, s. 4 33 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 34 Ahvenjärvi 1999 s. 4; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 35 Ahvenjärvi 1999, s.4 36 Ahvenjärvi 1999 s. 5; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 37 Hyvönen 1991, s. 96 5

päätöksensä. Pakkilaatikot sijoitettiin makasiiniin, jossa oli jo muunkin naapuruston kamppeita. 38 Sattui kuitenkin niin, että Martikaisen talo makasiineineen oli seudulla ainoa, jonka sota poltti. Sinne paloivat perheen pyhävaatteet, ainoat jäljelle jääneet vaatekappaleet olivat ne jotka heille päälleen jäivät. 39 Martikaisesta jatkettiin matkaa Korkeaan, Salmen Valtterin taloon. Siellä oli jo paljon kyläläisiä Raumolta ja Kyläjoelta. Emäntä keitti nälkäisille kylän naisten avustamana navetan padassa perunoita ja ruskean kastikkeen. Pojat kävivät vielä hakemassa lihaa erään Kanniaisen aitasta, jossa oli vastateurastettu vasikka. 40 Illan hämärtyessä Kalle ja toinen mies, Eemeli Siitonen nimeltään, kävivät tutkimassa tilannetta kylällä päin, ja kertoivat rintamien laajenevan koko ajan. Mielenkiintoista tarinaa oli tiedossa myös lapsille, muistelee Alpo Ahvenjärvi. Palattuaan taas partioreissultaan Eemeli kertoi jännää juttua, kuinka hän joutui ison kiven taakse piiloon, kun kiväärinluoti melkein raapaisi korvaa. Ja aina kun hän kiven kupeelta kurkisti, niin varsin räsähti kiven kyljessä. Ryömimällä hän onnistui lopulta pääsemään turvaan. Koko tunnin sakemanni rietas häntä kyttäsi! Me ihmettelimme, että on se aika sankari tuo Eemeli, vaikka saattaa se kyllä vähän höystääkin! 41 Aiemmin päivällä Raumon sillan taistelussa suomalaiset olivat joutuneet nopeasti tappiolle Schiffin osaston koukatessa selustasta. 42 Jääkärit olivat paenneet kuka minnekin ja piiloutuneet. Majuri A. T. Varlan viides komppania lähti myöhemmin toista reittiä Raumon suuntaan. Kapteeni Viljo Vierimaan johdolla komppania eteni lopulta Raumonjoen sillalle asti, jossa se katkaisi Schiffin reitin Tornioon. Samalla se sai vastaansa ankaraa tulitusta joen toiselta puolen. Majuri Valkosen pataljoona koukkasi selustaan ja motitti Schiffin Raumon sillan itäpuolelle. Juuri tämän taistelun alkuvaiheessa saksalaiset ampuivat tuleen edellä mainitun Lankilan talon. 43 Korkean talossa valmistauduttiin yöpuulle. Talossa oli ahdasta, kun lattialla oli vieri vieressä nukkujia. Nuoremmat lapset nukkuivat talossa, mutta vähän vanhemmat viettivät yönsä ulkorakennuksissa. 44 Tosin nukkuminen lienee kuulemma jäänyt vähemmälle, sillä gramofoni oli soittanut yössä Äänisen aaltoja ja Emma-valssia. 45 38 Ahvenjärvi 1999 s. 5; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 39 Ahvenjärvi 1999, s. 5; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 40 Ahvenjärvi 1999, s. 6 41 Ahvenjärvi 1999, s. 6 42 Kulju 2009, s. 97 43 Kulju 2009, s. 99 44 Ahvenjärvi 1999, s. 7 45 Ahvenjärvi 1999, s. 7 6

2.2. Toimintaa kellon ympäri - Maanantai, 2. lokakuuta 1944 Raumolaisten nukkuessa Korkeassa käytiin itse kylällä vielä taisteluja. Schiffin osasto pisti hanttiin kello kuuteen asti aamulla, minkä jälkeen suomalaiset saivat parisenkymmentä saksalaista vangiksi. 46 Osa saksalaisista onnistui pakenemaan aamuhämärän turvin. Majuri Valkonen toi Halstille uutisen motin laukeamisesta. Innoissaan tämä pyysi Halstin mukaansa kertoen, että siellä on oikea Raatteen tien motti. 47 Tielle oli jäänyt runsaasti kalustoa, muun muassa it-pattereita, psttykkejä, sairasautokolonna ja kenttäpostibussi. 48 Ilta ja yö olivat olleet sateisia, mutta Korkeassa saatiin herätä kauniiseen poutapäivään. 49 Taistelun ääniä kuului kauempaa. Vanhemmat lähtivät jälleen tiedustelemaan tilannetta, mutta Alpo Ahvenjärvi kävi soutelemassa parin muun pojan kanssa Ruohokarin väylällä. Poikien soudeltua jonkin aikaa palasivat he rantaan, jolloin muut pojat, joukossa Kalevi Ahvenjärvi, lähtivät Ruohokarin puolelle vastarannalle tuomenmarjoja syömään. 50 Juuri kun pojat olivat ehtineet väylän yli, tuntui maailma räjähtävän; rannalla olijoiden päiden yli ujelsi raskaita kranaatteja suoraan väylään. Alpo Ahvenjärven mukaan viisi räjähdystä lennätti ilmoille valtavat raparoiskahdukset ja säikäytti kaikki pahanpäiväisesti. 51 Kun enempää kranaatteja ei tuntunut kuuluvan, pojat soutivat hirveätä kyytiä sydän kurkussa takaisin Ruohokarista. 52 Alpo Ahvenjärvi on varma, että saksalaisten tiedustelu oli havainnut liikettä rannassa ja yrittänyt osua heihin, tai sitten vain pelotella siviilit pois jaloista. 53 Väki alkoi valua Korkeasta muualle. Kranaattien myötä oli varmaan havaittu, että sota oli edelleen liian lähellä ja jonnekin kauemmas piti päästä. Kalevi ja Alpo Ahvenjärvi muistavat kumpikin siviilien saaneen tiedon, että oli solmittu kuuden tunnin aselepo. 54 Tänä aikana olisi siviilien poistuttava linjojen välistä. 55 Aselevolle ei kuitenkaan löydy vahvistusta muista lähteistä. Edellisenä päivänä everstiluutnantti Halsti oli määrännyt, että saksalaisten kanssa neuvotteluihin suostuvaa suomalaisupseeria kohtaisi sotaoikeus. 56 Uskon, että siviilit ovat saaneet väärää tietoa. Kuuden 46 Kulju 2009, s. 116; Halsti 1980, s. 77 47 Halsti 1980, s. 76 48 Halsti 1980, s. 76 49 Ahvenjärvi 1999, s. 7 50 Ahvenjärvi 1999, s. 7; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 51 Ahvenjärvi 1999, s. 7 52 Ahvenjärvi 1999, s. 7; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 53 Ahvenjärvi 1999, s. 7 54 Ahvenjärvi 1999, s. 8 55 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 56 Kulju 2009, s. 104 7

tunnin lisäajan antaminen saksalaisille puolustuksen järjestelyyn ja muihin toimiin olisi taktisesti ollut itseään jalkaan ampumista. Oli miten oli, Raumolla ei kuitenkaan enää taisteltu. Schiffin osasto oli lyöty ja siviilit pääsivät takaisin kylälle. Ahvenjärvetkin kävivät kotonaan syömässä. Vanhemmat pojat lähtivät, Kalevi muiden muassa, ruuan jälkeen kylälle ihmettelemään tuhoja. 57 Sillalla näkyi vielä hautaamattomia saksalaisia sotilaita. Uteliaisuuttaan pojat olivat nostaneet erään ruumiin päällä olevan manttelin syrjään. Mieheltä oli luotisuihku vienyt puoli päätä mukanaan. 58 Tuoman talossa oli ensimmäisenä taistelupäivänä haavoittunut kuolettavasti kaksi siviiliä. Talon tytär Martta Sunnari ja isäntä Matti Tuoma menehtyivät myöhemmin sairaalassa vammoihinsa. 59 Kalevi Ahvenjärvi muistaa, että talon tytär, Söderströmin Elin varoitti heitä paikalle tulleita poikia menemästä sisälle. Sano, että sinne ei kannata mennä, että siellä sisällä on verta joka paikka täynnä, että älkää menkö sinne. 60 Pikkupoikien uteliaisuus kuitenkin voitti ja olihan sitä käytävä vilkaisemassa. Kolmannen Raumon taisteluiden siviiliuhrin pojat olivat tavanneet jo aiemmin. 61 Vittikon talon isäntä, Eevertti Första oli lähtenyt taisteluiden alettua hakemaa laitumella olevaa hevostaan ensimmäisen päivän illan hämärtyessä. 62 Kasalan Vilhon pellolle oli Första sitten tuupertunut 63 saatuaan luodin päähänsä. 64 Kuolema oli ilmeisesti tullut kovissa tuskissa, sillä toinen saapas oli potkittu pois jalasta ja käsi oli koukussa ohimolla. Kylän pojat, Ahvenjärven poikia mukana, olivat olleet katsomassa Kyöstäjän luona tien laitaan koottuja sotilaiden ruumiita, joiden joukossa oli lisäksi ollut Förstan ruumis. Joku pojista oli tuumannut, että Eevertti on sotilaalinen lophuun asti, kunniaa tekkee kuollessaki. 65 Ei siitä ollut kauaakaan, kun kylän lapset olivat istuneet koulunpenkillä Förstan kotona, Vittikon pirtissä, kun Raumon koulu oli otettu sotilaskäyttöön. 66 Osa veljeksistä oli käynyt myös Sonkkilassa, jossa saksalainen kenttäpostibussi oli ojassa. 67 Auto oli kuulunut samaan edellä mainittuun Schiffin autokolonnaan, jonka suomalaiset olivat 57 Ahvenjärvi 1999, s. 8 58 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 59 Kulju 2009, s. 97; Hyvönen 1991, s. 94, s. 95 60 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 61 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 62 Ahvenjärvi 1999, s. 8; Hyvönen 1991, s. 95; Kulju 2009, s. 97 63 Hyvönen 1991, s. 95 64 Ahvenjärvi 1999, s. 8 65 Ahvenjärvi 1999, s. 8 66 Ahvnejärvi 1999, s. 5 67 Ahvenjärvi 1999, s. 8 8

pysäyttäneet. Kylän poikia oli penkomassa ympäriinsä levinneitä kirjekuoria ja postisäkkejä, ilmeisesti rahakirjeiden toivossa. 68 Kohta oli poikien kuitenkin lähdettävä tutkimusmatkaltaan takaisin kotiin. Korkealla ilmassa räjähti it-tykin ammus 69 kuin lähtölaukaukseksi. Kotona oltiin jo oltu huolissaan. Isä jupisi, että sieltähän voi löytyä vaikka mitä miinoja, vaarallista hommaa tuollainen kuljeksiminen. 70 Tamman vetämissä kärryissä lähdettiin sitten Liakkaa kohti, jonka Kalle arveli ilmeisesti olevan hieman sivussa rintamasta. 71 Muu perhe vietti loppupäivän ja yön Liakassa Ahvenjärven Janne-sedän omistamassa talossa, mutta vanhin kotona asunut poika Paavo jäi kotiin hoitamaan karjaa. Sotilaat olivat kuitenkin tulleet pian ja määränneet kylään jääneet ihmiset keräämään sotilaiden apuna lehmiä sekä hevosia ja ajamaan niitä Torniota kohti. 72 Kalle oli vielä illan hämärtyessä päättänyt lähteä käymään kotona hakemassa joitain tarvikkeita. Tupa oli ollut täysi; lattialle oli kasattu paksu kerros olkia ja niiden päällä nukkui vieri vieressä suomalaisia sotilaita. Kalle oli vaatinut vartiomieheltä mukaansa vaimonsa lampaannahkaturkkia. Sattui niin, että kaivattu turkki oli kamarissa hirsiä vetelevän majurin peittona. Asia ei tahtonut aluksi oikein luonnistua, mutta Kalle oli inttänyt niin kauan, että lopulta oli vartiomies tuonut hänelle turkin. 73 2.3. Ruotsiin - Tiistai, 3. lokakuuta 1944 Tornion taistelujen alkaessa sairastellut Hitler oli tervehtynyt kolmanteen päivään mennessä sen verran, että saattoi hyväksyä Suomessa toimineen 20. vuoristoarmeijan johdon, jonka ylipäällikkönä oli kenraalieversti Lothar Rendulic 74, pyynnön Norjaan siirtymisestä. Operaatio sai nimen Nordlicht (revontuli). 75 Saksa oli onnistunut saamaan lisää nikkelivarantoja, jolloin Petsamoa ei enää tarvittu. Näin peruste saksalaisten Suomessa ololle oli poissa. 76 68 Ahvenjärvi 1999, s. 8 69 Ahvenjärvi 1999, s. 8; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 70 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 71 Ahvenjärvi 1999, s. 8 72 Ahvenjärvi 1999, s. 9 73 Ahvenjärvi 1999, s. 10 74 Kulju 2009, s. 16 75 Kulju 2009, s. 129; Crawford 2006, s. 166 76 Kulju 2009, s. 129 9

Aamulla saksalaiset aloittivat tykistövalmistelut, joita seurasivat hyökkäykset Laivaniementiellä ja Kemintiellä. 77 Suomalaiset olivat yöllä miinoittaneet tiet, ja taisteluiden päättyessä teillä makasi romuna panssarivaunun raatoja. Ruotsin hallitus antoi tiistaina evakuointiluvan Alatorniolle, Karungille, Ylitorniolle, Turtolalle, Kolarille ja Tornion kaupungille. 78 Aamulla Liakassa saivat Ahvenjärvetkin kuulla tästä. Perhe lastattiin kärryihin ja suunta otettiin kohti Haaparantaa. 79 Suomalaisilla oli Raumon koulun vieressä kranaatinheittimiä, joilla ammuttiin kohti Laivaniemeä. Ahvenjärven tamma oli todella arka, mutta kummasti se kulki aivan rauhallisesti korviahuumaavan kovaäänisesti tulittavan patterin ohitse. Kalle puheli sille rauhallisesti samalla kun talutti sen koulumäen ohi. Kun tamma sai taas luvan lähteä, sitten mentiinkin melkoista kyytiä kohti Luotomäkeä ja Torniota. 80 Tornion sillan jälkeen ajettiin kohti sairaalaa äitiä ja tyttövauvaa katsomaan. Kuopus oli syntynyt varhain sunnuntaiaamuna. 81 Muut perheenjäsenet menivät synnytyslaitokselle Kalevin jäädessä ulos pitämään huolta hevosesta. Kalevi Ahvenjärvi muistaa pelänneensä tilannetta, sillä väki tuntui vain viihtyvän sairaalassa. Ilmassa näkyi saksalaisia lentokoneita ja kuului räjähdyksiä. Muiden tullessa takaisin sairaalasta Kalevi selvitti tilanteen isälle, jolloin tämä ilmoitti heidän lähtevän välittömästi kohti Haaparantaa. 82 Kalle ajoi tulliin, jossa aikoi ilmoittautua. Tässä kohtaa Kalevi ja Alpo Ahvenjärven muistot eroavat jälleen. Kalevi muistaa, että isä tuli takaisin ja kertoi, että kukaan ei ota nyt ilmoittautumisia vastaan, vaan pitää vain ajaa Haaparannalle niin nopeasti kuin mahdollista. 83 Alpo taas kertoo, että Kalle meni ravintola Funkkiin täyttämään papereita. Alkoi kuulua lentokoneiden jyrinää, ja kolme pommia räjähti jonkun matkan päässä. Isä ryntäsi ravintolasta kärryihin, ja sanoi, että täytetään paperit loppuun Haaparannalla, ja lähti ajamaan sillalle. 84 77 Kulju 2009, s. 130 78 Runtti 1994, s. 57 79 Ahvenjärvi 1999, s. 9 80 Ahvenjärvi 1999, s. 10; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 81 Ahvenjärvi 1999, s. 10 82 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 83 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 84 Ahvenjärvi 1999, s. 11 10

Tie oli evakkoon menijöitä ja karjaa täynnä. Ahvenjärvien ajaessa sillalla muiden joukossa näkyi taivaalla kuusi Stukaa. Alpo Ahvenjärvi muistaa koneita olleen viisi 85, mutta tosiasiassa kuusi Ju 87 -hävittäjää syöksyi tuolloin, noin kello 16.00 kohti Röyttän satamaa. 86 Koneita luultiin satamassa alkuun suomalaisiksi, mutta totuus paljastui niiden ryhmittyessä Stuka-laivueelle tyypilliseen jonomaiseen taistelumuodostelmaan. 87 Satamassa oli ulkomaisia lehtimiehiä, jotka olivat tekemässä reportaasia. 88 Yksi journalisteista sai sisäisen verenvuodon, eräs taas suojautui iskemällä päähänsä kuoriämpärin. Kaikki selvisivät kuitenkin hengissä. 89 Sillalla olijoiden ei tarvinnut pelätä koneita, vaan he saivat seurata tapahtumaa turvallisen matkan päästä, mikä ilmeneekin Alpo Ahvenjärven kuvauksessa pommituksesta: Viisi (Siis todellisuudessa kuusi. tekij. huom.) saksalaista Stukapommittajaa antaa loistavan näytöksen, kun ne pommittavat Röyttää: koneet syöksyvät vuoronperään jyrkästi alas ja pudottavat pomminsa satamaan, nousevat yhtä jyrkästi ylös ja kaartavat taas vuorollaan uuteen syöksyyn. Me seuraamme näytelmää Tornion ja Haaparannan väliseltä sillalta ja olemme kohta turvassa. Saksalaiset arvioivat operaatiota seuraavalla tavalla: Osumat satamalaitteisiin. Viholliselle tuotettu todennäköisesti tappioita ja materiaalivaurioita laitureilla. 90 Suomalaisten tappiot olivat 3 kaatunutta ja 20 haavoittunutta. 91 Haaparannalla perhe ohjattiin karanteenitalleille, joka oli oikeastaan navettarakennus. 92 Siellä saatiin viimein ruokaa, joka oli leipää ja puistattavan makeaa 93 maitovelliä. Alpo ja Kalevi Ahvenjärvi muistavat kumpikin ruokien olleen todella sokerisia. Makeaa se ruoka oli. Siinoli sokeria, tuntu että sitä on aina sokeria, joka ruassa. Ja ko Suomessa ei ollu muuta ko suolaa pistetty, tottunu siihen nii tuntu että ei ruottalainen ruoka nii maistu. Sanoo Kalevi Ahvenjärvi. Ruoka on ilmeisesti ollut aika pitkälle samantapaista evakkoon joutuneille, sillä kauempaa evakosta tullut Raija Knuutilalla on samanlaisia kokemuksia. Velliä en saanut millään syötyä. Oikea velli maistui suolalta, oli ainakin kotona maistunut. Leipäkään ei maistunut leivältä. 94 Suomalainen suu lienee tottunut pakostakin suolaisempaan murkinaan, sillä sokeria ei sota-aikana ole ollut tuhlattavaksi asti. Varsinkin pienimmille lapsille pahanmakuinen ruoka on varmasti ollut niitä evakossa olon suurimpia ongelmia. Ahvenjärvien vajaa 4-vuotias Eero, jolla oli jo muutenkin ikävä äitiä, oli huutanut erityisesti ruokailujen yhteydessä kuin palosireeni. 95 85 Ahvenjärvi 1999, s. 11 86 Kulju 2009, s. 134; Valtonen 1996, s. 229 87 Kulju 2009, s. 133 88 Kulju 2009, s. 132-134 89 Kulju 2009, s. 134 90 Valtonen 1996, s. 229 91 Hyvönen 1991, s. 252 92 Ahvenjärvi 1999, s. 11; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 93 Ahvenjärvi 1999, s. 11 94 Etto 1977, s. 57 95 Ahvenjärvi 1999, s. 13 11

Päivällä suomalaiset joutuivat vihollisen etenemisen pysäyttämiseksi räjäyttämään Kyläjoen maantiesillan. 96 Räjähdys on ollut melkoinen, sillä Haaparannallakin jatkuvan sodan jymyn keskeltä erottui yhtäkkinen suuri jysäys, joka tuntui tärisyttävän maata. Ihmisten keskuuteen levisi nopeasti huhu, että Raumon silta olisi räjäytetty. 97 Kyseessä oli kuitenkin siis Kyläjoen silta, johon lopputulokseen myös Alpo Ahvenjärvi on päätynyt Wolf Halstin kirjan pohjalta. Illalla päästiin lähtemään karanteenitallin hinkalosta. Ihmiset ohjattiin koululle, jossa päästiin luokkahuoneen lattialle nukkumaan. Alpo Ahvenjärvi ei muista, oliko lattioilla pehmikkeinä patjoja vai mitä, mutta uni oli kuulemma tullut nopeasti päivän jännittävien tapahtumien jälkeen. Yö oli ensimmäinen rauhallinen sodan alkamisen jälkeen. 98 2.4. Raumon silta räjäytetään - Keskiviikko, 4. lokakuuta 1944 Aamulla siirryttiin koululta ruotsalaisten sotilaiden johdolla armeijan kuorma-autoille, joiden lavoilla alkoi matka kohti tuntematonta määränpäätä. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, sillä päätepysäkki oli vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Haaparannalta. Tien laidassa oli viitat, joissa luki toisaalle Myllyjärvi, toisaalle Piilijänkkä. 99 Ihmiset majoitettiin tien läheisyydessä oleviin sotilasparakkeihin. Parakeissa oli evakoita raumolaisten lisäksi muun muassa Kyläjoelta, Laivaniemestä ja Torniosta. 100 Parakit eivät olleet kovin suuria. Ahvenjärvien parakissa oli kaiken kaikkiaan 20 30 ihmistä. Raumon kylää taistelut koskettivat tuntuvasti vielä kerran. Siviilien tutustuessa uusiin asuinpaikkoihinsa saksalaiset aloittivat kello 15 Kyläjoen suunnalla hyökkäyksen, jota edelsi raju tykistövalmistelu. Saksalaisten ankaran hyökkäyksen seurauksena suomalaiset joutuivat perääntymään sillan länsipuolelle ja räjäyttämään itse sillan illansuussa. 101 Näin saatiin pysäytettyä saksalaisten hyökkäys, ja linjat asettuivat molemmin puolin jokea. Raumon sillan, kuten Kyläjoenkin sillan räjäytyksessä käytettiin hyväksi saksalaisten valmiita miinoituksia. 102 Eräs pioneeri oli tiennyt osoittaa koulupojille paikan, mistä silta oli räjäytetty. Puolen kilometrin päässä 96 Kulju 2009, s. 139 97 Ahvenjärvi 1999, s. 11 98 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 99 Ahvenjärvi 1999, s. 12 100 Ahvenjärvi 1999, s. 12; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 101 Kulju 2009, s. 149 102 Kulju 2009, s. 149 12

sillasta oli matala, pienen korsun tapainen katettu kuoppa, jonne oli vedetty johdot ja josta oli sähkösytytyksellä räjäyttäminen suoritettu. 103 3. Evakossa Alpo Ahvenjärvi muistelee, että sotilasparakeissa ei ollut sisällä kovinkaan paljoa vapaata tilaa, ja aika olikin kulunut suurimmaksi osaksi kaksikerroksisilla ritseillä. Törmäsen Serafiina, joka oli yksi parakin asukkaista, oli yrittänyt saada järjestetyksi jonkinlaista viihtyisyyttä asuinympäristöön. Hän yritti saada lapsia avukseen siivoamaan parakin ympäristöä ja laitteli jopa porrashavuja. 104 Kalevi Ahvenjärvi muistaa, että sisätiloissa kuunneltiin innokkaasti vanhusten juttuja. Niitä oli Unnbomin Kalle ja Saari-Pekan Liisa ja net vanhat ne oli vissiin yli kaheksankymmenen kumpiki niin ku ne muistelit vanhoja siinä niin tuntu, että niitä olis kuunnellu vaikka kuinka paljo, mutta iltayöstä sitä nukahti siihen samhaan. 105 Ulkona oli tarjolla vielä enemmän toimintaa. Pojilla oli vastaavat leikit kuin aikuisilla miehillä muutaman kymmenen kilometrin päässä. Vuoleskeltiin pyssyjä ja ritsoja, joita käytettiin hyökkäysoperaatioissa naapuriparakkien poikia vastaan. Hitler tarvitsi sotakoneistonsa pyörittämiseen muun muassa suuret määrät nikkeliä, jota löytyi Petsamosta. Pojille riitti sotakaluston hankkimiseen vain parinkymmenen sentin pituinen ruostunut sahanterä. Sahanterällä he onnistuivat nirhaamaan poikki kookkaan haapapuun. 106 Puukolla ja sahanterällä puusta työstettiin varsikäsikranaatteja, joiden suoman tulivoiman turvin pojat laajensivat reviiriään melkoisesti. Evakoille jaettiin myös vaateavustusta. Tämä tuli varmasti tarpeeseen, sillä kaikille ei varmasti ollut ehtinyt tarttua mukaan kaikkea tarvittavaa, ja saattoipa vaatekappaleita parakkioloissa kadotakin. Jakopaikalla oli sellainen väkimäärä, ettei sieltä paljoa vaatteita kuitenkaan herunut. Kengille olisi ollut kova tarve, mutta niitä ei saatu. Vajaa 4-vuotiaalle Eerolle saatiin kuitenkin hieno karvalakki, josta tämä kovasti piti. Lakki oli hieman liian pieni, mutta Eero ei syyttänyt lakkia vaan tuumasi, että hänellä on liian iso pää. 107 103 Ahvenjärvi 1999, s. 16 104 Ahvenjärvi 1999, s. 13 105 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 106 Ahvenjärvi 1999, s. 13 107 Ahvenjärvi 1999, s. 13 13

Pojat kuulivat, että kymmenisen kilometriä heidän alueestaan on Karsikkojärvi, jossa olisi vielä enemmän pakolaisia, kukaties tuttujakin. Ilma oli kaunis, 108 joten pojat päättivät lähteä katsastamaan mitä paikan päältä löytyisi. Tutkimusmatkailijat joutuivat kuitenkin kääntymään takaisin, sillä tie tuntui aina vain jatkuvan ja piti ehtiä ruokailuun. 109 Niin jäi näkemättä Karsikkojärvi. Todennäköisesti paikalta olisi löytynyt tuttuja, sillä osa raumolaisista todella evakuoitiin Karsikkojärvelle. 110 Viikon kuluttua evakon alkamisesta armeijan kuorma-auto tuli hakemaan evakossa olijoita kotiin. Kaikki oli luetteloitu, ja ihmiset lastattiin autoon nimenhuudon mukaisesti. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun tullista ei päästettykään porukkaa vielä Suomeen. Jossain oli ollut jonkinlainen kommunikaatiokatkos, ja pioneerit eivät ilmeisesti olleet ehtineet vielä raivata mahdollisia miinakenttiä. 111 Edessä oli paluu vielä lähes viikoksi parakkeihin. Kalevi Ahvenjärven laskujen mukaan evakossa meni lopulta kaiken kaikkiaan 11 päivää. 112 Kalle ja Paavo olivat päässeet käymään kotona jo muutaman päivän evakossa olon jälkeen. Kotona oli luvattu mennä käymään omalla vastuulla ja ankarasti varoitettu poikkeamaan tieltä sivuun, 113 tietysti miinojen varalta. Paavo oli todennut talossa asuneiden sotilaiden jäljet: lattialla oli paksu olkikerros, marjasäilykkeitä oli käytetty ja niillä oli sotkettu pöytiä ja lattiaa, perunoita oli keitetty ja pari kaniinia tapettu keittolihoiksi. 114 4. Epilogi 4.1. Lapin sodan ratkaisut Lokakuun viidentenä päivänä käytiin edelleen kovia taisteluja Torniossa. Saksalaiset yrittivät raivokkaalla hyökkäyksellä raivata tien auki Tornioon pohjoisen suunnasta, jolloin päästiinkin etenemään yli viisi kilometriä. Suomalaiset saivat lopulta pysäytettyä hyökkäyksen Keroputaalla. 115 Vaikka saksalaiset menestyivät, aika oli kuitenkin suomalaisten puolella. Yhä lisää joukkoja laivattiin Röyttään. 108 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 109 Ahvenjärvi 1999, s. 14; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 110 Kulju 2009, s. 219 111 Ahvenjärvi 1999, s. 15 112 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 113 Ahvenjärvi 1999, s.14 114 Ahvenjärvi 1999, s.14 115 Kulju 2009, s. 154 157 14

Lokakuun kuudentena päivänä suomalaiset saivat viimein tykkejä, millä oli positiivinen vaikutus miesten moraaliin. 116 Se olikin tarpeen, sillä saksalaiset aloittivat aamuviideltä tykistövalmistelut Raumon ja Kivirannan lohkoilla. Rajujen taisteluiden päätteeksi saksalaiset saatiin lopulta lyötyä Raumolla, mutta Kivirannalla ja Alavojakkalassa taisteltiin vielä. 117 Halsti joutui kesken kaiken lähtemään Raumolle, sillä siellä oli jouduttu perääntymään ilmoituksen mukaan saksalaisten hyökätessä parinkymmenen panssarivaunun voimin. Halsti sai tilannekatsauksen Raumon koululla, jolloin totuus alkoi valjeta. Kaksi saksalaista panssarivaunua oli yrittänyt ylittää Raumon sillasta noin 700 metrin päässä pohjoiseen olevan Niemitalon kahlaamon, mutta olivat juuttuneet kiinni. Väsyneiden ja herkässä tilassa olleiden miesten keskuudessa tilanne oli saanut arvaamattomat mittasuhteet. Asemista lähdettiin, koska viereisistäkin asemista oli lähdetty. 118 Koko tilanne sattui keskellä kirkasta päivää, ja lohko oli vailla ristin sielua yli tunnin ajan. Tosiasiassa missään koko lohkolla ei ollut näkynyt yhtään panssarivaunua kahta liejuun juuttunutta lukuun ottamatta. 119 Halsti oli syystä vihainen. Kivirannan ja Alavojakkalan suunnassa saksalaiset kärsivät raskaita tappioita. Hyökkäys keskeytettiin ja vetäytyminen määrättiin alkavaksi seuraavana päivänä. 120 Saksalaisten tietämättä he olivat kuitenkin joutuneet jo mottiin. Lokakuun 7. päivänä suomalaiset kiristivät mottia ja saksalaiset yrittivät murtautua saartorenkaasta. Tykistötulta jaettiin puolin ja toisin. 121 8. lokakuuta saatiin lopulta laukaistua motti. Suomalaiset kärsivät tappioita, mutta Neuvostoliittoon saatiin kuljettaa sotasaaliina muun muassa erilaisia ajoneuvoja, hevosia, panssarintorjuntatykkejä, kivääreitä ja paljon muuta kalustoa. 122 Vankeja saatiin 337, joista 108 oli haavoittuneita. 123 8. päivän jälkeen saksalaiset jatkoivat vetäytymistään kohti Norjaa, ja Rovaniemellä Rendulic ilmoitti poltattavansa kaikki valtion omistamat rakennukset. 124 Käytännössä kaikki vähän suuremmat rakennukset kuitenkin poltettiin. Saksalaiset poistuivat Suomen maaperältä vähitellen 116 Kulju 2009, s. 166, 172 117 Kulju 2009, s. 175 118 Halsti 1980, s. 158-161; Kulju 2009, s. 175 119 Halsti 1980, s. 161; Kulju 2009, s. 176 120 Kulju 2009, s. 178 121 Kulju 2009, s. 187-191 122 Kulju 2009, s. 191-200 123 Kulju 2009, s. 205 124 Etto 1975, s. 98-99; Kulju 2009, s.222 15

käytännössä marraskuun aikana. Suomen armeija palautettiin rauhansopimuksen mukaisesti rauhan kannalle hiljalleen joulukuun puoliväliin mennessä. 125 4.2. Evakosta kotiin Vajaan viikon kuluttua evakkoon lähdöstä olivat Kalle, Paavo ja Matti-setä päässeet kotiutumaan Haaparannalta karja ja hevoset mukanaan. Kotona he saivat todeta, että sinne oli murtauduttu. Kaikki oli pengottu ja arvokkaat esineet varastettu. 126 Vanhimman veljen, Toimin, hiihdon ja yhdistetyn kisoista saamat hopeiset palkintolusikat ja pokaalit oli varastettu. Niin ikään laatikkokamera ja soittokoneellinen kello olivat vaihtaneet omistajaa. 127 Perunakellariin piilotettua radiota eivät varkaat kuitenkaan olleet löytäneet. Varkailla oli ollut helppo tehtävä, sillä ovet olivat olleet auki sotilaiden asuessa talossa taistelupäivien aikana. Muun perheen lopulta palattua evakkoreissustaan olivat miehet siivonneet talon ja vaihtaneet ehjät ikkunat särkyneiden ruutujen tilalle. Lehmät oli saatu navettaan, ja reissun aikana kadonneet yksilötkin saatiin löydettyä. 128 Erika-äitikin palasi pian kotiin tyttövauvan kanssa. Tornion sairaala oli evakuoitu samana päivänä kun muu perhe oli päässyt Haaparannalle. Äidit ja vauvat oli evakuoitu Sangin kirkkoon, jossa ruotsalaiset naiset olivat hoitaneet heitä. 129 Sodan jälkiä näkyi kaikkialla ympäristössä. Kranaatinkuoppia ja ampumapoteroita oli joka puolella. Hylsyjä, patruunoita ja konekiväärin panosvöitä löytyi kasoittain. 130 Aseitakin löytyi. Seuraavana kesänä pojat huomasivat Vuohenmäen katajikosta muun muassa kaksi käsiasetta. Tallin vintiltä löytyi Suomi-konepistooli täysi lipas paikoillaan. Navetan takaa löytyi kivääri ja pellon ojasta pikakivääri, Emma, jonka lukkomekanismin pojat opettelivat purkamaan ja kokoamaan. 131 Sotilaat keräilivät aseita pois, ja niin oli poikienkin luovuttava asearsenaalistaan. Sodassa ollut Toimi oli heittänyt Emman ja ainakin yhden kiväärin jokeen, jotta niillä ei ainakaan ketään enää 125 Kulju 2009, s. 223 126 Ahvenjärvi 1999, s. 15 127 Ahvenjärvi 1999, s. 15; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 128 Ahvenjärvi 1999, s. 15 129 Ahvenjärvi 1999, s. 15 130 Ahvenjärvi 1999, s. 16 131 Ahvenjärvi 1999, s. 16-17 16

tapeta. 132 Ruotsalaiset taas kiertelivät kiinnostuneina ostamassa pistimiä, hylsyjä ynnä muuta sotamuistoiksi. 133 Kylän pojista löytyi melkoisia pioneereja. Kalle yritti pitää oman jälkikasvunsa tiukasti irti räjähteistä, mutta muut kylän pojat, joilla ei ollut yhtä tiukka komento, käsittelivät aseita, purkivat ammuksia ja tekivät kasapanoksia. 134 Kalevi Ahvenjärvi kertoo, ettei tuntemattomia räjähteitä tietenkään aluksi itse uskallettu mennä purkamaan, mutta muun muassa joku pioneerina toiminut oli neuvonut kylän pojille kuinka kranaatinheittimen kranaatteja purettiin. 135 Tekemiään räjähteitä pojat sitten heittelivät illansuussa soramonttuun aiheuttaen melkoisia jysäyksiä. Pojat tekivät myös pieniä käsikranaatteja kiväärin patruunoista. Niistä poistettiin luoti, ja laitettiin kiinni tulitikku, joka palaessaan sytytti ruudin. Näitä kranaatteja heiteltiin sitten muun muassa koulun ruokatunnilla, kun opettajat olivat omalla puolellaan syömässä. 136 Tornion taisteluiden ensimmäisenä päivänä menehtyneen Martta Sunnarin pojalla, Kalevi Tuomalla, oli monesti repussaan jotain näytettävää. Kerran hän oli näyttänyt mustaa rautapötköä, joka oli ilmeisesti jonkinlainen panssarimiina. Miina oli koko päivän Kalevilla pulpetissa, ja tämä uhosi, että Jos tämä, pojat räjähtää, niin koko koulu lentää hiitheen! 137 Opettajat saivat kuitenkin pian selville tällaiset räjähdeleikit, joten ne loppuivat lyhyeen. 138 Pahoja onnettomuuksiakin oli lähellä sattua. Liejuun juuttuneilla panssarivaunuilla leikkimään menneillä pojilla oli vielä onnea. 139 Pojat eivät tienneet, että tankin, jolla he leikkivät, piippuun oli jäänyt ammus. Yksi pojista oli kurkistellut piippuun tutkien miltä se näytti. Toinen poika oli samaan aikaan tankin sisällä yrittänyt irrottaa jotain messinkiosaa ja hakannut lekalla lukkoa, jolloin samassa ammus laukesi. Kasalan Veikko oli kertonut, että piippua tutkiskellut poika oli juuri vetänyt päänsä piipusta, kun laukaus räjähti. Poika oli kalpeana ja tukka pystyssä ruvennut kohta haisemaan. Sisällä tankissa ollut mekaanikko oli lentänyt seinää vasten ja ollut vähällä 132 Ahvenjärvi 1999, s. 17 133 Ahvenjärvi 1999, s. 17 134 Ahvenjärvi 1999, s. 17 135 Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 136 Ahvenjärvi 1999, s. 17 137 Ahvenjärvi 1999, s. 17; Kalevi Ahvenjärven haastattelu 4.3.2012 138 Ahvenjärvi 1999, s. 17 139 Ahvenjärvi 1999, s. 18; Hyvönen 1991, s. 176 17

oksentaa. 140 Ammus oli ilmeisesti ohittanut hiuksenhienosti Kuljulan talon ja lentänyt kohti Liakkaa. 141 Mika Kulju väittää kirjassaan, että kyse oli juuri niistä Niemitalon kahlaamoa ylittämään lähteneistä panssarivaunuista, jotka aiheuttivat paniikin sotilaissa Raumon lohkolla. 142 Näitä panssarivaunuja oli kuitenkin vain kaksi, 143 mutta Alpo Ahvenjärvi puhuu neljästä panssarivaunusta. 144 Myös Vilho Kasala, jonka kodin kohdalle toiselle puolelle jokea hyökkäysvaunut olivat jääneet, puhuu neljästä vaunusta. 145 Lisäksi Kasala mainitsee kaksi tankeista tuhotun piiskatykillä, kun taas Niemitaloa ylittämään lähteneet tankit tuhosivat saksalaiset itse, jotta ne eivät joutuisi sotasaaliiksi. 146 Tässä nojautuisin siis uskomaan Ahvenjärveä ja Kasalaa, joilla on yhtenäinen linja kertomuksessaan. Kasala, jonka kodin lähistölle tankit juuttuivat, tietää varmasti tarkkaan montako panssarivaunua paikalle oli hylätty. Kaikilla ei kuitenkaan käynyt yhtä hyvä tuuri. Osa menetti sormensa, osa päänsä räjähteillä leikkiessään. Ehkä pahin onnettomuus sattui kuitenkin Yliraumolla sotaa seuranneen kesän aikana, kun Alapiessan kaikki kolme lasta, alle 10-vuotiaat pojat kuolivat. Pojat olivat löytäneet kotinsa läheltä niittyladon luota käsikranaatin, joka räjähti. 147 5. Loppupäätelmät Olen tutkielmassani pyrkinyt peilaamaan mikrohistoriallista Ahvenjärven perheen evakkomatkaa laajempaan kokonaisuuteen. Siitä, miltä sota yksittäisestä ihmisryhmästä tuntui, ei voi lukea suuren mittakaavan historiankirjoituksesta. Tiedetään, että Tornionjokilaaksosta evakuoitiin siviilejä hyvin myöhään sodan jo puhjettua, mutta voidaanko silti käsittää ihmisten hämmennystä ja pelkoa sodan keskellä? Käsittääkseni ei, ellei perehdytä yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin kokemuksiin taistelun keskellä. Näin ollen aihealueestani on paitsi äärimäisen tärkeää tehdä lisätutkimusta, myös todella helppoa. Pieneksi tutkimukseksi riittää, kun haastattelee isovanhempiaan ja taltioi haastattelun myöhempiä sukupolvia varten. Pian nämä ihmiset eivät ole enää itse kertomassa tarinaansa jälkipolville. 140 Ahvenjärvi 1999, s. 18 141 Ahvenjärvi 1999, s. 18; Kulju 2009, s. 176 142 Kulju 2009, s. 176 143 Kulju 2009, s. 176; Halsti 1980, s. 161 144 Ahvenjärvi 1999, s.18 145 Hyvönen 1991, s. 176 146 Kulju 2009, s. 176 147 Ahvenjärvi 1999, s. 19; Kulju 2009, s. 220 18

Primaarilähteinä olen käyttänyt Alpo Ahvenjärven muistelmia ja Kalevi Ahvenjärven haastattelua. On mielenkiintoista huomata yksittäisen ihmisen kokemuksien ja suuren mittakaavan historiankirjoituksen tapahtumien hetkittäiset risteämiskohdat. Aikalaislähteissä on kuitenkin aina se hankaluus, että mitä enemmän aikaa ehtii koetuista asioista kulua, sitä huonommin ihminen ne muistaa. Joskus omiin muistoihin voi sekoittua muilta ihmisiltä kuultuja juttuja, huhuja, jopa uniakin. Muistot muuttuvat ja siksi yhdestä ainoasta tapahtumasta voi olla monta kertomusta. Yleensä todelliset tapahtumat ovat kutakuinkin kertomusten keskiarvo. Lähdemerkinnöistä voi huomata, että olen tukeutunut suuremmissa historiallisissa linjoissa erityisesti Mika Kuljun kirjaan Tornion maihinnousu 1944. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kirjalla on tukenaan laaja lähdeluettelo, se käsittelee taistelutapahtumat johdonmukaisessa järjestyksessä ja ennen kaikkea esittää Lapin sodan nykykäsityksen mukaisessa valossa. Toki olen käyttänyt myös muita lähteitä kyseisen kirjan tukena. Lopuksi haluan nostaa vielä muutaman asian aivan erityisesti esille. On käsittämätöntä, miten siviilien annettiin harhailla sodan alettua taistelualueella suhteellisen kauan, ennen kuin evakuointilupa annettiin 3. lokakuuta. On suorastaan onni, ettei Tornion taisteluissa kaatunut kuin kourallinen siviilejä, mikä sekin on liikaa, mutta aineksia paljon pahempaankin oli tyrkyllä. Siviilit pakenivat paniikissa kuka minnekin, ennen kuin uskalsivat palata koteihinsa tavaroita hakemaan. Silloinkin oli virallisen tiedon puutteessa ehtinyt liikkua käsitykseni mukaan virheellistä huhua aselevosta, jonka luulon turvin monet uskalsivat palata käymään kotonaan. Toinen asia, joka nostaa niskakarvat pystyyn, on suomalaisten kykenemättömyys haravoida taistelun jäljiltä jääneitä räjähteitä ja aseita pois siviilien käsistä. Toki on ymmärrettävää, ettei kaikkea sotarojua voi millään saada tiheimmälläkään täikammalla pois, mutta siitä huolimatta tarinat hylätyistä panssarivaunuista ja konekivääreistä puhuvat omaa kieltään. 19

LÄHDELUETTELO AIKALAISLÄHTEET Haastattelut Kalevi Ahvenjärvi s. 1931 (4.3.2012 Karunki) Kirjallisuus Ahvenjärvi Alpo s. 1934, Sodan jaloissa Muistelus Lapin sodasta syksyllä 1944 (ei julkaistu, alkuperäiskappaleen omistaa Kalevi Ahvenjärvi) SEKUNDAARILÄHTEET Kirjallisuus Black Jeremy, Maailman suurimmat taistelut (Otava 2006) Crawford Steve, Saksan itärintama 1941-45 Tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä (Gummerus 2006) Etto Jorma, Evakkotaival (Lapin maakuntaliitto 1975) Etto Jorma, Pohjoinen taikapiiri Lapin evakkojen maailma 1944 1945 (Lapin maakuntaliitto 1977) Halsti Wolf H., Lapin sodassa (Pingviinikirjat 1980) Hyvönen Osmo, Tornio 1944 (Pohjoinen 1991) Junila Marianne, Kotirintaman aseveljeyttä Suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkainelo Pohjois-Suomessa 1941 1944 (Suomalaisen kirjallisuuden seura 2000) Kulju Mika, Tornion maihinnousu 1944 Lapin sodan avainoperaatio (Ajatus Kirjat 2009) Runtti Susanna, Naapuriin evakkoon (Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto 1994) Tuomikoski Pekka, Suomen historia kolmessa vartissa (WSOY 2009) Valtonen Hannu, Pohjoinen ilmasota Suomeen liittyvät sotatoimet syksystä 1944 kevääseen 1945 (Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisuja 5 1996) Lehdet Tieteen Kuvalehti Historia 17/2010, Henrik Elling, Saksalaisten helvetti Stalingrad, s.64-71 VALOKUVAT Kannen ylin ja alin kuva Paavo Ahvenjärven, keskimmäinen tekijän 20