Idäntalouksien katsauksia Review of Economies in Transition

Idäntalouksien katsauksia Review of Economies in Transition 1993 No. 1 17.2.1993 Julkaistu uudelleen 2002 Pekka Sutela Taloudellinen transitio Venäjällä Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos, BOFIT

ISSN 1235-7405 Uudelleenjulkaistu pdf-muodossa 2002 Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) PL 160 00101 Helsinki Puh: (09) 183 2268 Faksi: (09) 183 2294 bofit@bof.fi www.bof.fi/bofit Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa.

Pekka Sutela Taloudellinen transitio Venaj ahal On aiheellista varoittaa lukijaa. Taman artikkelin keskustelu on voimakkaasti pelkistava ja yleistava, ja sen purematta nieleminen voi aiheuttaa vatsanpuruja. Artikkeli keskittyy lahes kokonaan taloudellisen transition suppeasti tulkiten taloudellisiin kysymyksiin. Oli syyta tai ei, huomautettakoon, ettei se, etta asiasta a ei puhuta, suinkaan merkitse etteiko a olisi tarkea tai etta ei-a olisi ainoa tarkea asia. Artikkeli jakaantuu neljaan jaksoon. Aluksi hahmotetaan keskusjohtoisesta taloudesta markkinatalouteen siirtymisesta - taloudellisesta transitiosta - vallitseva oikeaoppinen kasitys. Venajan talouspoliittista linjaa vuonna 1992 heijastellaan tata taustaa vasten. Sen jalkeen hahmotetaan syyt taman linjan epaonnistumisille. Artikkeli paattyy varovaisiin tulevaisuutta koskeviin arvailuihin. IMF-ortodoksian Hihteet ja ainesosat Transition toteuttamisesta niin etta valtettaisiin tarpeettomia inhimillisia ja aineellisia kustannuksia muodostui varsin nopeasti vuoden 1989 syksyn jalkeen laveasti jaettu yhteisymmarrys. Vaikka syntynyt ortodoksia ei olekaan ollut vailla arvostelijoitaan, se maarittaa edelleen talouspolitiikkaa useimmissa, varsinkin menestyneissa siirtymatalousmaissa. Koska vallitseva ortodoksia pelkistyy siihen talouspoliittiseen ehdollisuuteen, joka tuensaajamaan on omaksumassaan ns. vakauttamisohjelmassa pyrittava tayttamaan ollakseen kelvollinen saamaan Kansainvalisen valuuttarahaston (IMF) rahoitusta, kutsuttakoon tata nakemysta IMFortodoksiaksi. Vakauttamisohjelman olemassaolo on yleensa ehto Iahes kaikelle ulkopuoliselle julkiselle rahoitukselle. Kokemus on myos osoittanut, ettei yksityinen paaoma hevin hakeudu maahan, jonka taloudenpito on selvassa ristiriidassa Valuuttarahaston kantojen kanssa. Nainollen IMF:n rahoitus saa portinvartijan roolin, joka on selvasti merkittavampi kuin rahoituslaitoksen kaytettavissa olevien sinallaan suhteellisen vaatimattomien rahasummien perusteella voisi paatella. Toisaalta ei voi vaittaa, etta kyse olisi imperialistisesta salajuonesta tietamattomien, taitamattomien, lahjottavien tai vain heikkojen hallitusten tyontamiseksi kapitalistisen maailmantalouden arvonlisayslogiikan armoille. Valuuttarahaston, kuten kaiken muunkin ulkopuolisen tuen on, ollakseen laisinkaan tehokasta, perustuttava tuensaajamaan omaan sitoutumiseen sellaiseen politiikkaan, jonka jarkevyys myonnetaan. Nailla lahtokohdilla on erityinen merkityksensa Venajalla. 1 Ilmestyy teoksessa Timo Piirainen, toim.: Illiisen Euroopan murros ja Suomi, Gaudeamus 1993. Artikkelissa esitetyt niikemykset ovat kirjoittajan omia eiviitkii miltaan osin edusta Suomen Pankin kantaa. 5

IMF-ortodoksian juuret ovat yksinkertaiset. YhHHiWi niiden taustana on aikaisempi kokemus epatasapainossa olleiden talouksien vakauttamisesta Latinalaisessa Amerikassa ja muualla. Taman vakauttamisen kaytannon tulokset ovat vaihdeheet, mutta sen peruslinjoille ei ole esitetty uskottavia vaihtoehtoja. On myos olemassa kokemusta osittaisesta talouksien liberalisoinnista ja yksityistamisesta eri puolilla maailmaa. Edelleen kay toss a on tietoa sosialististen talouksien toimintatavasta ja varhaisemmista uudistusyrityksista, niiden tuloksista ja epaonnistumisista. Vihdoin turvaudutaan seka maalais- etta ekonomistijarkeen sen suhteen kuinka keskusjohtoiset taloudet poikkeavat markkinatalouksista, kuinka mahdolliset muutokset liittyvat toisiinsa ja millaisia ovat ne yleiset taloudelliset, poliittiset ja yhteiskunnalliset alkuehdot, joiden suhteen politiikkoja suunnitellaan, toteutetaan ja korjataan. Vallitseva transitiota koskeva ortodoksia on tuore. Sen kiirastuli oli Puola syksysta 1989 lahtien. Tyypillista siirtymatalousmaata ei ole olemassa, ja Puolankin olosuhteet poikkesivat tarkeissa suhteissa muista vastaavista maista. Maa oli hyperinflaatiossa tai juuri putoamassa siihen. Toisin sanoen zloty oli menettamassa uskottavuutensa paitsi arvon sailyttajana myos vaihdon valineena, ja talous oli pitkalle dollarisoitunut. Mikali halutaan harjoittaa omaa talouspolitiikkaa, tarvitaan kuitenkin oma raha, ja siksi hyperinflaation pysayttaminen ja zlotyn kadonneen kunnian palauttaminen oli Puolan talouspolitiikan ensimmainen tehtava. Toisaalta maassa oli merkittavan suuruinen yksityinen sektori, jolle oli vihdoin luotava kapitalistisen kehityksen edellytykset. Talous oli siis liberalisoitava. Erityinen merkitys oli talouden avaamisella ulkomaiselle kilpailulle. Vaest6 hyvaksyi tarvittavat, suurelta osin karvaat toimenpiteet siksikin, etta maan poliittinen rakenne oli muuttunut tavalla, joka antoi uudelle hallitukselle lujan, vaikka ei loputtoman pitkan, kannatuksen vaeston keskuudessa. Puolan vakauttamisohjelmalla oli monta kokkia. Monista peruspiirteista olivat kaikki tai ainakin useimmat kokit samaa mielta. Oleellisilta osiltaan kyse oli kotitekoisesta, valtiovarainministeri Leszek Balcerowiczin johdolla luodusta ohjelmasta. Kansainvalisten rahoitusjarjest6jen asiantuntija-apu oli tarkea eritoten talousteknisissa kysymyksissa. Ulkomaisten konsulttien rooli oli oleellinen varsinkin kansainvalisen nakyvyyden ja tuen hankkimisessa. Noin vuotta myohemmin hyvin samankaltainen ohjelma hyvaksyttiin Tshekkoslovakialle. Tama on kiintoisaa, koska taman maan kiusana ei ollut sen enempaa hyperinflaatio kuin dollarisointikaan, eika talouden avaamisella voinut monista syista johtuen olla samaa asemaa kuin Puolassa. Unkarin talouspolitiikalla on ollut kovin erilainen tausta ja retoriikka, mutta tosiasiallisten toimenpiteiden tasolla erot naiden kolmen itaisen Keski-Euroopan maan transitiopolitiikan valilla ovat olleet huikeina paljon pienemmat kuin usein uskotaan. Transitio on tuore asia. Silti silla on jo omat myyttinsa. Kasitys Jeffrey Sachs in kaikkea ohjaavasta kadesta on yksi sellainen. Toinen pelkistyy Puolan ja Unkarin vastakkainasetteluun shokkihoidon ja vahittaisyyden pelkistymina. IMF-ortodoksiaa on hyodyllista luonnehtia neljan perusosan - vakauttaminen, vapauttaminen, yksityistaminen ja rakennemuutos - koostumuksena. Lisaksi siihen kuuluu kasityksia naiden osien vaiheittamisesta eli sekvensoinnista johdonmukaiseksi, ajassa etenevaksi kokonaisuudeksi. 6

Vakauttaminen Ajateltakoon hetki taloustieteen perusasioita. Markkinatalouden olemassaolo edellytuhi aarimmilleen pelkistetysti ajatellen (a) riiihivan itsenaisia taloudellisia toimijoita, jotka reagoivat johdonmukaisella ja ennustettavissa olevalla tavalla kohtaamiinsa signaaleihin, (b) instituutioita, joiden puitteissa toimijat kohtaavat ja joissa signaalit syntyvat seka (c) informaatiojarjestelmaa, joka muodostaa signaaleista kokonaisuuden. Ensimmainen kohta on kysymys omistusoikeuksista, toinen kohta kysymys markkinoista ja hinnoista ja kolmas koskee rahaa. Kuten myohemmin nahdaan, Venajan taloudellinen perusongelma vuonna 1992 oli hyvin maariteltyjen omistusoikeuksien ja vakaan rahan puuttuminen, jolloin markkinatkaan eivat voineet toimia tarkoituksenmukaisella tavalla. Keskusjohtoiset taloudet olivat Janos Kornain kuvaamassa mielessa vaje- tai liikakysynhitalouksia. Niiden epatasapaino paheni entisestaan, kun suoritettiin talousuudistuksia, jotka tyypillisesti tarkoittivat yritysten sisapiirilaisten (yritysjohdon ja sen kanssa liittoutuneen tyontekijakunnan) paatantaoikeuksien lisaamista ilman etta aikaisemmalle ohjausjarjestelmalle ominaisen hierarkisen kurin loysentamista olisi korvattu markkinoiden, kilpailunja tehokkaan kysynnan rajojen luomilla rajoitteilla. Yritykset kayttivat uusia oikeuksia hyvakseen nostamalla hintoja ja palkkoja. Usein lopetettiin veronmaksu. Budjettivajeet paisuivat. Inflaatio kiihtyi seka valittomasti hinta-palkkakierteen kautta etta valillisesti, kun kasvava budjettivaje katettiin rahan tarjontaa lisaamalla muiden rahoitustapojen puuttumisen vuoksi. Inflaatio oli osin avointa, mutta mikali hintojen kiinteydesta pyrittiin pitamaan kiinni se patoutui ostovoimaksi ilman riittavan haluttuja kohteita. Poliittinen ja institutionaalinen epavarmuus johti pahimmillaan hyperinflaation partaalle, kuten Puolassa tapahtui 1989 ja Venajalla 1991-1992. Vakauttamisen periaatteet ovat tunnetut ja ehdottoman kiistattomat. Mikali taloudessa on patoutunutta inflaatiota heijastavaa liikarahaa, se on neutraloitava joko tarjoamalla uusia ostokohteita, takavarikoivalla rahauudistuksella tai avoimella inflaatiolla. Ensimmainen vaihtoehto on ollut eparealistinen. Kaytannossa kaikki siirtymatalousmaat ovat taban asti valinneet viimeisen vaihtoehdon epatasapainon varanto-ongelman ratkaisemiseen. Toisaalta on ratkaistava myos epatasapainon virtaongelma, estettava epatasapainon jatkuva uusiutuminen. Tama edellyttaa kahta taloudellisesti aakkostotuuksiin kuuluvaa mutta poliittisesti ja yhteiskunnallisesti huomattavan hankalaa toimenpidetta. Rahan tarjonta on saatava kuriin. Keskuspankin on nahtava teht1i.vansa rahan arvon vakauttamisessa, ei esimerkiksi olemassa olevan tuotannon ja tyopaikkojen yihipitamisessa setelirahoituksen muodossa. Toisaalta budjetti on saatava ainakin lahelle tasapainoa. Se edellyttaa seka toimivan ja mieluiten rahankayton verottamiseen perustuvan veronkeraysjarjestelman luomista etta armotonta kulujen 1eikkausta. Kolmanneksi on 1eikattava tilastoituja reaalituloja ja estettava palkkahintaspiraalin yllapitaminen. Tama tapahtuu parhaiten tulopolitiikan avulla. Toisin kuin nakee vaitettavan, tilastoitujen reaalitulojen (nimellistulot jaettuna jollain hintaindeksilla) pudottaminen ei valttamatta merkitse kulutus- tai elintason laskua. Muutokset tavaroiden saatavuudessa ja kulutusmahdollisuuksien jakautumisessa, tuotteiden laatutasossa, jonottamiseen kuluneen ajan kaytossa ja elamisen yleisen inhimillisyyden laadussa on myos muistettava. Kasitys, jonka mukaan 7

venalaisten elintaso olisi vuoden 1992 lopulla ollut puolet alhaisempi kuin vuotta aikaisemmin, on naurettava, vaikka tilastoidun reaalipalkan muutokset antaisivatkin siihen aihetta. Pantakoon myos merkille, ettei IMF-ortodoksian mukainen vakauttaminen ole missaan nimessa monetaristinen tai liberalistinen oppi. Sellaiseenhan ei tulopolitiikka sopisi. Kaikki olemassa oleva kokemus osoittaa varsin kiistattomasti, ettei vahittaisen vakauttamisen ajatus ole realistinen sen enempaa taloudellisesti kuin poliittisestikaan. Vakauttaminen yksinkertaisesti on tehtava shokinomaisesti. Toisaalta kokemus osoittaa myos, etta vakauttaminen on varsinkin heikoille hallituksille ylivoimainen tehtava. Siksi siihen on ryhdyttava silloin, kun hallituksen suosio on suurin ja paattavaisyys lujin, mieluiten siis valittomasti perustavaa laatua olevan poliittisen muutoksen jalkeen. Myos puhtaasti taloudelliset seikat tekevat valttamattomaksi voimakkaimman vakauttamisen sekvensoimisen heti siirtymapolitiikan alkuun. Kysehan on uskottavasta rahasta ja ennustettavissa olevista hinnoista. Mikaan markkinataloudessa ei voi toimia kunnolla, ellei naita edellytyksia ole olemassa. Hyperinflaatio, yksityistaminen ja rakennemuutos eivat sovi yhteen. 10skus esille tullut ajatus siita, etta Venajallakin olisi pitanyt yksityistaa ja kilpailullistaa talous ennen vakauttamista, on lujuuslaskelmista piittaamaton pilvilinna. Vapauttaminen Toinen siirtyman alkuun sekvensoitava toimenpidekimppu koskee hintojen, yritteliaisyyden ja ulkomaankaupan vapauttamista. Vapaat hinnat kuuluvat markkinatalouteen, ja kun niiden salliminen on joka tapauksessa vaistamatonta, se on seka taloudellisista etta poliittisista syista paras ajoittaa mahdollisimman varhaiseksi. Vakauttaminen ja vapauttaminen kuuluvat yhteen: budjetin tasapainottaminen on usein mahdotonta ilman mielettoman suuriksi paisuneiden hintatukien poistamista. Yritteliaisyys on puolestaan vapautettava, koska tavattoman suuri osa jarjellisesta taloudellisesta ja muusta toiminnasta oli vanhassa jarjestelmassa kiellettya. Vihdoin ulkomaankauppa on vapautettava monista syista, joihin kuuluu kotimaisten monopolien alistaminen tuontikilpailulle, turhan hallinnoinnin vahentaminen, teknologian tuonti ja poliittisestikin tavoiteltu integroituminen maailmantalouteen. Ulkomaankaupan vapauttaminen on todennakoisesti ollut merkittavin hyvinvoinnin kasvun lahde viimeisten vuosisatojen aikana, eika politiikka, joka tahtaa eristaytymiseen, ole tuottanut hyvinvointia missaan. Silti ulkomaankaupan asema sekvensoinnissa on se osa IMF-ortodoksiaa, josta voidaan parhailla perusteilla vaitella. Ortodoksian nojautuu kehitystaloustieteen ns. Washingtonin konsensukseen, jonka mukaan mahdollisimman nopea avautuminen, ulkomaansektorin liberalisointi ja valuutan vaihdettavuuden kayttoonotto ovat avaimia kehitykseen. Tata kantaa vastaan viitataan eraiden Kaakkois-Aasian maiden kokemukseen, joka on perustunut seka aktivistiseen valtiovaltaan etta kotimaisen tuotannon suojelemiseen tuontikilpailulta, varsinkin teollistumisen alkuvaiheessa. IUiisen Euroopan kokemus osoittaa, ewi nopea avautuminen on mahdollista ja etta siita seuraava viennin kasvu voi tulla jo parissa vuodessa kasvun moottoriksi. 8

Toisaalta on selva, etta eri maiden kyky kantaa avautumisen riskeja on hyvin erilainen. Yhden asian pitaisi kuitenkin ol1a ilmeinen, vaikka se ei nayta sita olevan. Venaja tai muut entiset Neuvostoliiton tasava11at eivat ole Kaakkois Aasian maita. NiiWi puuttuu pitka11e meneva sisainen yhteisymmarrys yhteiskunna11isen kehityksen tavoitellusta lopputilasta. Niiden valtioi11a ei myoskaan ole aktivistisen politiikan vaatimia voimavaroja, kun edes veroja ei monesti kyeta keraamaan. Myoskaan kykya paattaa aktivistisen elinkeinopolitiikan edellyttamista rakennemuutoksista ei nayta olevan. Ja kuinka ne johtaisivat ulkomaansektoriaan "japanilaiseen tapaan", kun nyt ei nayteta pystyttavan alkeellisimpaan tilastointiinkaan. Eika Venajalle ole ollut tarjolla sellaista poliittista johtoakaan, joka joidenkin Kaakkois-Aasian maiden mallin mukaisesti kylla kurittaisi opiskelijoita mutta antaisi kauppamiesten kaupustella. Se, etta jotkut Venajan nimekkaimmistakin yhteiskuntatieteilijoista ovat kaihoilleet maataan Kaakkois-Aasian tielle, on surullisimpia ajateltavissa olevia kommentteja tuon maan yhteiskuntatieteen tason puutteesta. YksityisUiminen Markkinatalous edellyttaa itsenaisia talouden toimijoita, ei valttamatta yksityisesti omistettuja. Olisiko markkinasosialismi, valtionomistuksen ja toimivien markkinoiden yhdistelma, ollut mahdollinen? Ovatko yksityistamisen ainoat perusteet poliittisia? Paradoksaalista kylla voi hyvin vaittaa, etta itaisessa Euroopassa on viime vuodet itse asiassa eletty markkinasosialismissa. Markkinat ovat kehittyneet paljon nopeammin kuin yksityistaminen. Taman sanominen on kuitenkin reipas yksinkertaistus. Kyseessa on selva siirtymakausi, jonka vain periaatteellisesti sosialismin vastaiset hallitukset ovat tehneet mahdolliseksi. Yhden avaimen yksityistamisen taloude11isen valttamattomyyden nakemiseen tarjoaa jalleen Janos Kornai. Sosialistisille yrityksille oli ominaista ns. pehmea budjettirajoite. Ne eivat reagoineet jarkiperaisesti hintasignaaleihin, koska mahdolliset tappiot katettiin joko valtion budjetista tai pehmeina pankkilainoina. Vararikot olivat mahdottomuus ja tyontekijan oikeus nykyiseen tyopaikkaan oli taattu. Tuloksena oli jokseenkin holtiton voimavarojen tuhlailu. Talousuudistukset eivat poistaneet tata tehottomuuden syyta. Paternalistinen napanuora yritysten ja valtion valilla sailyi. 01emassa olevien valtionyritysten yksityisuimisen tarkein taloudellinen perustelu onkin siina, ettei todennakoisyys budjettirajoitusten kovettumiselle ole riittavan korkea niin kauan kuin valtionomistus jossain muodossaan sailyy vallitsevana. Muitakin taloudellisia perusteluja voidaan esittaa. Niista kiintoisimmat keskittyvat kysymaan, kuinka tehokkaasti paaomamarkkinat voisivat toimia kattavan valtionomistuksen vallitessa. Kokemukset markkinatalouden puitteissa toimivista lantisista valtionyrityksista eivat ole vallan soveltamiskelpoisia siir~ymatalouksiin, joissa on kyse juuri markkinatalouden institutionaalisten edellytysten luomisesta. Yksinkertainen totuus on, ettei nopeaa, mutta taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti hyvaksyttavissa olevaa yksityistamisen tapaa ole olemassa. Yksityistaminen ei siksi voi mitenkaan edeltaa vakauttamista ja vapauttamista. Erityisia ongelmia 9

ei tosin liity ns. pikkuyksityishimiseen, missa kauppoja, nakkikioskeja ja palvelulaitoksia myydaan eniten taljoavalle. Sitakin suuremmat ovat pulmat isossa yksityistamisessa, varsinaisten valtionyritysten omistusmuodon muuttamisessa. Ennen varsinaista yksityistamista olisi kyettava paattamaan, mika osa olemassa olevasta tuotantokapasiteetista on sailywimisen ja kehittamisen arvoista. Se ei ole vallan helppoa. On myos kiireesti maariteltava lahtokohdaksi tulevat omistussuhteet. Yksi myohaissosialismin perusvioista oli omistussuhteiden epaselvyys, niiden maarittelemattomyys. Isossa yksityistamisessa on vain kaksi vaihtoehtoa, omaisuuden myyminen tai sen lahjoittaminen. Myyminen tuo valtiolle kipeasti kaivattuja tuloja, mutta se on aina hidas, vaivalloinen ja poliittisesti kiistanalainen prosessi. On paatettava, kenelle myydaan, mihin hintaan myydaan ja milla ehdoilla myydaan. Lahjoittaminen ei tuo tuloja, mutta se vaikuttaa nopealta ja - varsinkin jos omaisuus lahjoitetaan kaikille kansalaisille - jossain mielessa oikeudenmukaiselta. Tosiasiassa sekin on pirullisen mutkallista. Useimmat maat pyrkivat yhdistelemaan myymista lahjoittamiseen ja sisapiirilaisten etujen huomioimiseen. Kaytannossa virallinen yksityistaminen on edennyt hitaasti. YritteWiat ihmiset - varsinkin sisapiirilaiset ja muut vanhan vall an perusteilla etuoikeutetut - ovatkin kaywineet til annetta hyvakseen ja siirtaneet valtionomaisuutta omakseen ns. spontaanina tai nomenklatuurayksityistamisena. Tallainen alkuperainen kasaantuminen tai ryostaminen on kansalaisyhteiskunnallinen, valtiosta riippumaton omatoiminen tapahtuma, jolla on myos monia taloudellisia etuisuuksia. Ongelma on yhtaawi sen varsin kyseenalaisessa oikeudenmukaisuudessa, toisaalta siina, etta olemassa olevien yritysten siirtyminen yritysten sisapiirilaisten omaisuudeksi poistaa hedelmallisen eturistiriidan mahdollisuutta yritystasolta ja saattaa tehda kipeasti kaivatun rakennemuutoksen lahes mahdottomaksi toteuttaa. Kukaan ei ehka ole kiinnostunut paaoma-arvoista, kaikki olemassa olevista tyopaikoista ja varallisuuden ulosmittauksesta. Sosialismin raunioille pystytettaisiin loisimiseen perustuvaa kasinokapitalismia. Rakennemuutos Kuten nahdaan, lehdistossa harjoitettu shokkihoidon ja asteittaisuuden vastakkainasettelu on mieleton. Vakauttaminen ja suuri osa vapauttamisesta on mahdollista vain shokinomaisesti. Toisaalta yksityistaminen on vaistamatta vahittainen prosessi. Viela enemman tama patee rakennemuutokseen, sellaisen talouden luomiseen, joka turvaa tehokkuudellaan ja kilpailukyvyllaan riittavan korkean ja oikeudenmukaisesti katsotulla tavalla jakautuvan hyvinvoinnin. Ortodoksian muut osat ovat loppujen lopuksi vain valineita taman tavoitteen saavuttamiseksi. On turha yrittaa luetella, mita kaikkea rakennemuutokseen kuuluu. Se on selvasti kilpailullisuuden, teknisen kehityksen ja investointien asia, mutta toki siihen kuuluu myos koko nykyaikaiselle yhteiskunnalle ominaisen kulttuurisen perustan ja sosiaalisten suhteiden kehittyminen. Puhuttaessa rakennemuutoksesta astutaan entista selvemmin sen rajan yli missa tietoisen politiikan alueen taytyy loppua ja omaehtoisen yhteiskunnallisen kehityksen, inhimillisen olemisen varsinaisen sisallon, valtavirta alkaa. Samalla tullaan entista syvemmin alueelle, jossa ei ole aikatauluja eika aikaisempia esikuvia noudatettavana. 10

Kapitalismin henki ei nayta kaipaavan protestanttista etiikkaa. Markkinat nayttavat sopeutuvan mita erilaisimpiin historiallisiin ja kulttuurisiin ymparistoihin. Etelaisen Korean kehitys ei todellakaan ollut mahdotonta, vaikka parhaat amerikkalaiset yhteiskuntatieteilijat niin taisivatkin vaittaa 1950-luvun alkupuoleila. Venalaisestakaan kapitalismista ei tule samanlaista kuin ranskalaisesta tai saksalaisesta. Nykyisin sen ituja kutsutaan - valtaisaan ajatussiirtymaan syyllistyen - mafiaksi. Amerikkalaiselle, joka muistaa New Yorkin kunnallispolitiikan tai Chicagon 1920-luvulla ja Mississipin vuosikymmenta myohemmin, venalaisen kapitalismin ituasteessa on paljon tuttua. Mutta niin on kaikille niillekin, jotka kurkistavat tsaarinaikaisen talouskasvun kulissien taakse. Gaidarin ohjelma Syksylla 1991 alulle lahtenyt Venajan siirtymapolitiikka noudattelee paapiirteissaan IMF-ortodoksiaa. Silti se ei ole ulkopuolelta syotettya; Gaidar ja muut uudistusministerit olivat ortodoksian mukaisten ajatusten kannalla jo vuosia ennen Venajan hallitukseen paatymistaan. Lukuisten lahinna teknisten yksityiskohtien lisaksi tarkeita periaatteellisia eroja Venajan siirtymaohjelman ja vallitsevan ortodoksian valilla on kolme, ja ne kaikki korostavat Venajan politiikan taipumusta vahittaisyyteen. Hintojen vapauttamisessa on ollut merkittavaa ja taloudellisesti tuhoisaa asteittaisuutta. Sarna koskee ruplan vaihdettavuutta, joka onkin odotusten mukaisesti epaonnistunut. Venajan yksityistamispolitiikan mielellaan varjoon jatetty omaleimaisuus taas on yritysten sisapiirilaisille annetuissa suurissa etuisuuksissa. Kulunut vuosi on osoittanut monia Venajaa koskevia piintyneita ennakkoluuloja paikkansapitamattomiksi. Ensinnakin ja alleviivaten: Venajan muutos on ollut mahdollinen ja se on tosiasiana peruuttamaton. Paluu entiseen jarjestelmaan on jo kaynyt mahdottomaksi, eika ajatus siita ole iskulause, jolla voitaisiin kerata kannatusta vaaleissa. Muutos ei myoskaan ole vaatinut vakivaltaa, eika se ole johtanut laajamittaiseen levottomuuteen. Kansalaiset nayttavat edelleen kannattavan uudistusten jatkumista. Monet heista ovat loytaneet jopa laillisia tapoja hyotya uusista vapauksista. Muutosvastarinta on tietysti olemassa, mutta se ei ole kiteytynyt minkaanlaiseksi uskottavaksi ja johdonmukaiseksi vaihtoehdoksi. Tata on korostettava, koska nain ei monien mielesta pitanyt olla. Politiikan epaonnistuminen Silti muutos ei ole Hiheskaan kaikilta osin ollut Venajan hallituksen tai IMFortodoksian toivomaa. Vapauttaminen, varsinkin ulkomaansektorissa, on ollut kovin epataydellista. Rakennemuutoksesta ei viela ole juurikaan osoituksia. YksityisUiminen etenee, mutta sen lopullinen muoto on viela hamaran peitossa. Huolestuttavinta on se, etta vakauttaminen on kiistatta epaonnistunut. Talous oli jouluna 1992 lahempana hyperinflaatiota kuin vuotta aikaisemmin. Epaonnistumiselle on ollut monia syita. Yksi niista oli talouden poikkeuksellisen paha jama uudistuspolitiikkaan ryhdyttaessa. Budjetin alijaama oli syksylla 11

1992 20-30 prosenttia bruttokansantuotteesta, riippuen laskentaperusteista. Tallaisen kuilun umpeen kurominen on aarimmaisen vaikeaa mille tahansa hallitukselle. Ja Hima hailitus oli poikkeuksellisen hankalassa tilanteessa. Silla oli vain valillinen, vaaleissa valitun presidentin kautta valittyva mandaatti. Vaikka presidentille olikin hankittu erikoisoikeuksia, joita tama myos kaytti, osa paatoksista piti kuljettaa vihamielisen pariamentin kautta. Parlamentilla ei oilut omaa ohjelmaa eika vahvoja johtajia, joten se saattoi keskittya keskinaiseen nahisteluun, oikeuksiensa varjeluun ja hallituksen hairintaan. Myos keskuspankki on ollut alistettu parlamentille, ja sen politiikka tavoitteli ensiksi maksuvirtojen valvontaa ja sitten yritysten pystyssa pitamista - melkein mita tahansa muuta kuin vakaata rahan arvoa. Politisoitumisen taloudellinen perusta HaBitus teki erehdyksensa, joista suurin saattoi olla sen teknokraattinen kieltaytyminen poliittisen perustan luomisesta itselleen. Alunperin ministerit kokivat itsensa teknokraattisiksi virkamiehiksi, jotka tekisivat tyonsa ja saisivat menna. Politiikanteko jatettiin syrjaan. Niinpa hallitus oli hampaaton, kun maan poliittinen jarjestaytyminen alkoi vastarinnasta vakauttamispolitiikkaa vastaan. Kuten muissakin siirtymatalouksissa, valtionyritykset reagoivat rahapolitiikan tiukentamiseen alkamalla kasata maksurasteja seka keskenaan etta suhteessa pankkeihin. Nain rahoitettiin tuotantoa ja tyopaikkoja, joista kukaan ei halunnut maksaa. Pahimmillaan yli puolet maan teollisuustuotannosta perustui maksamattomiin laskuihin. Yritykset vaativat laskujen selvittamiseen uutta rahaa ja muodostivat sisapiirilaisten poliittisen liikkeen, ns. Kansalaisliiton, tuekseen. Kesalla 1992 hailitus ja keskuspankki pitkalti myontyivat vaatimuksiin. Pyrkimys johdonmukaiseen vakauttamiseen loppui siihen. Hallituksen politiikka joutui tuuliajolle, eikii edes Kansaedustajien kokouksen uhka saanut sita ryhdistaytymaan. Sen sijaan ryhdyttiin - aivan Iiian myohaan - kaiken politiikanteon perustana olevan kompromissinteon kautta toteutettavaan poliittisen perustan lainaamiseen. Edessa olivatkin jo uudet kiistat. Piittaamatta liikaa kiusallisista tosiasioista hailitus julisti aikaisemman kasikirjoituksensa mukaisesti, etta siirtyman ensimmainen vaihe, vakauttaminen ja vapauttaminen, oli menestyksellisesti ohitettu. Nyt olisivat edessa yksityistaminen ja rakennemuutos. Alettiin kehittaa kunnianhimoisia teoilisuuspolitiikan suunnitelmia valittamatta liikaa siita, ettei hailituksella ouut sen enempaa kasitteeuista selvyytta, voimavaroja kuin tosiasiallista toimeenpanovaltaakaan niiden toteuttamiseen. SamaIla ryhdyttiin tavattoman laajaalaiseen ja kunnianhimoiseen yksityistamisohjelmaan. Kun hailitus painotti puheissaan sen ilmaisjakoelementtia, naytti aluksi syntyvan ristiriita sisapiirilaisiii edustavan Kansalaisliiton kanssa. Kun sisapiirilaisille annetut poikkeukselliset etuisuudet saivat ansaitsemansa huomion, tama ristiriidan siemen naytti poistuvan. Ongelma hallituksen puuttuvasta poliittisesta perustasta kuitenkin sailyi, eika joulukuussa 1992 epaselvaan pattitilanteeseen paatynyt Kansanedustajien kokous ratkaissut tilannetta. Ajatus historiallisesta kompromissista, jossa uudistajien hallitus lainaisi sisapiiriiaisten tuen, jai kuitenkin eloon. Siina lieneekin uudistusten ainoa lyhyen ajan poliittinen toivo. 12

Neuvostoliiton perima Hallituksen toinen suuri epaonnistuminen oli sen kyvyttomyydessa ratkaista suhdettaan Neuvostoliiton institutionaaliseen ja poliittiseen perimaan. Hallitus oli tullut valtaan, kun Venajan johto halusi eroon Neuvostoliitosta. Syksylla 1991 kehitellyt suunnitelmat neuvostojen maan tilalle tulevasta taloudellisesta liitosta hylattiin, koska ne olisivat jattaneet entisen Neuvostoliiton muodostamille keskuselimille jonkinlaisen olemassaolon oikeutuksen. Hylatyn talousliiton tilalle ei kuitenkaan saatu kyhattya uutta jarjestelya. Vuoden 1992 kuluessa IVY:n puitteissa tehdyt yritykset taloudellisten pelisaantojen luomiseksi kylla muuttuivat vahitellen vakavamielisemmiksi, mutta samalla niiden uskottavuus karisi neuvottelujen pitkittyessa. Osan paawimattomyydesta taytyy menna Venajan hallituksen tiliin. Toisaalta sen tehtava ei suinkaan ollut helpoimpia. Yhtaalta jouduttiin neuvottelemaan Ukrainan kaltaisten taysin vastuutonta talouspolitiikkaa noudattaneiden hallitusten kanssa. Toisaalta kyse oli koko Venajan imperium in ja Neuvostoliiton perimasta. Jos Venajan suhtautuminen itseaan ymparoineeseen valtakuntaan on viimeiset pari vuosisataa ollut maan keskeisia ratkeamattomia ongelmia, voidaanko kohtuudella odottaa etta vuoden 1992 hallitus olisi pystynyt muodostamaan oman pysyvan kantansa pikaiseen tahtiin? Ongelman ratkeamattomuus tuli taloudellisesti kalliiksi. Vuodesta 1991 Neuvostoliiton alueella vallitsi mieleton talousjarjestelma. Kullakin tasavallalla oli kannustin yllapitaa suuria budjettivajeita. Niiden hyva puoli, se etta vaestolle jaetaan ylimaaraista rahaa, kohdistuu ennen muuta oman tasavallan alueelle. Vajeiden maksutapa, rahan liikkeelle laskeminen, taas levitti inflaatiota koko rupla-alueelle. Kaikilla oli kannustin olla vapaamatkustaja; se, joka tuhlasi muita vahemman, karsi. Juuri nain kavi Venajalle 1992, kun se yritti vakauttaa talouttaan ennen muuta Ukrainan jatkaessa rahan talouteen syyhimista. IVY-maiden kesken yritettiin aluksi yhteisesti sovittua raha- ja finanssipolitiikkaa. Se ei voinut onnistua, koska kaikilla mailla ei ollut samoja talouspolitiikan tavoitteita, koska maiden voimavarat poikkeavat kovin paljon toisistaan ja koska yhteisen paatoksenteon saantojen ongelma on poliittisesti ratkeamaton tilanteessa, jossa on yksi ylivoimaisen suuri valtio, Venaja, pari keskisuurta ja joukko pienia maita. Vertailut Euroopan yhteisojen kaavailuihin jawivat nama lahtokohtaerot mielellaan kokonaan huomiotta. Myohemmin Venaja jatti muille IVY-maille kaksi vaihtoehtoa. Joko ne ottavat kayttoon oman valuutan tai alistuvat rupla-alueessa Venajan yksinvaltaan. Ajatus on yksinkertaisuudessaan selkea, mutta jattaa sekin koko joukon seka poliittisen mentaliteetin etta taloudellisia ongelmia etsimaan ratkaisuaan. Ei nayta uskottavalta, etta Neuvostoliiton perima olisi viehikaan ratkeamassa milliian johdonmukaisen lopullisella tavalla. Venajan ja sen "laheisten ulkomaiden" ongelma tulee olemaan toistaiseksi pysyva. 13

Euraasian argentiina? Jo uudistuspolitiikan alkuvaiheesta on ollut nahhivissa, etta vaihtoehtona IMFortodoksian mukaiselle kurssille ei Venajalla ole suinkaan Kaakkois-Aasian tie, vaan parhaimmillaan sellainen heikkojen hallitusten korporatismi, joka on toisen maailmansodan jalkeisena aikana nahty eraissa latinalaisen Amerikan suurissa maissa. Kun Argentiina oli toisen maailmansodan paattyessa elintasoltaan maailman kymmenen rikkaimman maan joukossa, on sen nykytilaa katseitaessa kysytty, onko luonnonvarojensa varassa elaneen suhteellisen varakkaan Neuvostoliiton tilalle nyt tulossa Euraasian "argentiina" (tietysti pienella alkukirjaimella). Ensimmainen muistettava seikka on todellakin siina, etta Venajan hallitus on nyt - ja on useimmiten historiassaan ollut - heikko. Nykyinen hallitus on poikkeuksellisen heikko, koska silla ei ole omaa poliittista perustaa ja koska venalaisten instituutioiden rakentaminen neuvostoliittolaisten tilalle ei ole voinut onnistua kovinkaan hyvin tilanteessa, jossa hallituksen potentiaaliset voimavarat supistuvat eika niita onnistuta keraamaan. Se on myos poikkeuksellisen heikko, koska suhdetta muuhun entisen Neuvostoliiton alueeseen ei ole pystytty ratkaisemaan. Mutta se on kasvavassa maarin heikko myos siksi, etta tosiasiallinen paatantavalta Venajan sisalla on valunut ja valuu edelleen alemmas, alueille ja yritysten sisapiirilaisille. Monesti kyse on samasta asiasta: esimerkiksi Tjumenin ja Moskovan ristiriidassa ei ole kyse tj umenilaisista alkuperaiskansoista, vaan alueellisesti keskittyneen teollisuudenalan (tassa tapauksessa energiasektorin) venalaisten johtajien ja Moskovan johtajien kamppailusta vallasta ja sen perustana olevista voimavaroista. Vuoden 1992 talouspolitiikka on osoittanut, etta hallitus ei pysty ajamaan kantaansa vastoin yhteiskunnan voimakkaiden vakiintuneiden eturyhmien intresseja. Mutta samaha on kaynyt ilmi, etta myos eturyhmat ovat heikosti jarjestaytyneita, huonosti edunajopolitiikkansa taitavia ja ennen muuta varsin heterogeenisia. Ellei hallitus pysty johdonmukaiseen politiikkaan, sita on turha odottaa nykyisilta sisapiirilaisten organisaatioiltakaan. Tama tulee osoittautumaan erityisen pulmalliseksi Venajan tulevaisuuden kannalta siksi, etta vakiintuneet eturyhmat ovat intresseiltaan puolustautuvia. Niiden ohjelma on olemassa olevien tyopaikkojen ja tuotannon suojelemisessa loysien luottojen, ulkomaankaupan saantelyn, devalvaatioiden ja inflaation kautta. Peruspulma on siina, ettei ole mitaan syyta olettaa, etta Venajan nykyinen tuotannollinen erikoistuminen olisi pitkalla aikavalilla yllapidettavissa, puhumattakaan siita etta se voisi tuottaa korkean elintason. Toinen pulma on siina, ettei Euraasian argentiinan voi odottaa pystyvan hallinnoimaan korkean ja vaihtelevan inflaation talouttaan ainakaan paremmin kuin varsinaisenkaan Argentiinan. Lankeaminen tai lankeamiset hyperinflaatioon nayttavat vaistamattomiita. Se, mita rahan arvon haviamisen seurauksista tiedetaan, korostaa yhteiskunnahisten reaktioiden ennustamattomuutta mutta samalla myos niiden vaistamattomyytta. Riskit ovat niin suuret, ettei uuden vakauttamisyrityksen aika voi olla tulematta. Arviot sen ajallisesta euiisyydesta nayttavat vaihtelevan kolmesta kuukaudesta kymmeneen vuoteen. Tassa esitetty tulevaisuudenarvailu on suhteellisen optimistinen, koska se o1ettaa kehityskulkujen perusohjailtavuuden olevan saavutettavissa. On mahdollista esittaa erilaisia ehtoja optimism in realistisuudelle. Kaksi niista nayttaisi olevan 14

taloudellisesti perustavan laatuisia: se, kykeneek6 Venaja saantelemaan suhteensa "laheisiin ulkomaihinsa" ja se, pystytaank6 Venajan talousalueen yhtenaisyys sailyttamaan. Siinapa kannunvalajille aiheistoa. Kirj allisuudesta Transitiosta yleensa ja erityisesti Venajalla on sangen laaja kirjallisuus ja erikoistuneet aikakauslehtensa. Erityisesti suosittelen seuraavia teoksia: Janos Kornai: The Socialist System, Clarendon Press 1992; C. Clague - G.c. Rausser, eds.: The Emergence of Market Economies in Eastern Europe, Blackwell 1992; Russian Economic Reform, The World Bank 1992; P. Sutela, ed.: The Russian Economy in Crisis and Transition, Suo men Pankki 1993. 15

IDÄNTALOUKSIEN KATSAUKSIA nro:sta 4 lähtien ISSN 1235-7405 1/92 Pekka Sutela: Neuvostoliiton hajoamisen taloudelliset aspektit. 24 s. Jouko Rautava: Suomen ja Venäjän taloussuhteet Suomen EY-jäsenyyden valossa. 12 s. 2/92 Seija Lainela - Jouko Rautava Neuvostoliiton talouskehitys vuonna 1991. 15 s. Seija Lainela Viron taloudellisen kehityksen lähtökohdat. 9 s. Merja Tekoniemi Yksityistäminen itäisen Euroopan maissa ja Baltiassa. 7 s. 3/92 Kamil Janácek Transformation of Czechoslovakia s Economy: Results, Prospects, Open Issues. 20 p. Sergey Alexashenko General Remarks on the Speed of Transformation in the Socialist Countries. 25 p. Sergey Alexashenko The Free Exchange Rate in Russia: Policy, Dynamics, and Projections for the Future. 19 p. Jouko Rautava Liikaraha, inflaatio ja vakauttaminen. 16 s. 4/92 Stanislava Janácková - Kamil Janácek Privatization in Czechoslovakia. 8 p. Sergey Alexashenko The Collapse of the Soviet Fiscal System: What Should Be Done? 45 p. Juhani Laurila Neuvostoliiton ja Venäjän velka. 23 s. Jukka Kero Neuvostoliiton ja Venäjän ulkomaankauppa. 24 s. 5/92 Pekka Sutela Clearing, Money and Investment: The Finnish Perspective on Trading with the USSR. 26 p. Petri Matikainen Suuri pamaus - Puolan talousuudistus 1990. 22 s. 6/92 Miroslav Hrncír Foreign Trade and Exchange Rate in Czechoslovakia: Challenges of the Transition and Economic Recovery. 39 p. Terhi Kivilahti - Jukka Kero - Merja Tekoniemi Venäjän rahoitus- ja pankkijärjestelmä. 37 s. 7/92 Seija Lainela Baltian maiden rahauudistukset. 23 s. Seija Lainela - Jouko Rautava Baltian maiden poliittisen ja taloudellisen kehityksen taustat ja nykytilanne. 14 s. Sergei Alexashenko Verojen ja tulonsiirtojen jakautuminen entisessä Neuvostoliitossa. 17 s. 1/93 Pekka Sutela Taloudellinen transitio Venäjällä. 11 s. Pekka Sutela Venäjän taloudellinen voima 2000-luvulla. 9 s. Pekka Sutela Itäinen Eurooppa integraatiossa: ottopoikia, sisarpuolia vai... 11 s. 2/93 Inkeri Hirvensalo Changes in the Competitive Advantages of Finnish Exporters in the Former USSR after the Abolition of the Clearing Payment System. 35 p. Miroslav Hrncír The Exchange Rate Regime and Economic Recovery. 17 p. Gábor Oblath Real Exchange Rate Changes and Exchange Rate Policy under Economic Transformation in Hungary and Central-Eastern Europe. 31 p. Gábor Oblath Interpreting and Implementing Currency Convertibility in Central and Eastern Europe: a Hungarian Perspective. 19 p. 3/93 Jouko Rautava Venäjän järjestelmämuutos ja talouskehitys 1992. 19 s. Seija Lainela Baltian maiden talous vuonna 1992. 25 s. Pekka Sutela Itäinen Eurooppa vuonna 1992. 14 s. 4/93 Jouko Rautava Monetary Overhang, Inflation and Stabilization in the Economies in Transition. 17 p. Jarmo Eronen Manufacturing Industries before and after the Collapse of Soviet Markets: a Comparison of Finnish and Czechoslovak Experience. 19 p.

5/93 Pekka Sutela Uusi hanke entisen rupla-alueen kaupankäynnin monenkeskeistämiseksi. 8 s. Juhani Laurila Venäjän velkakriisin kehitys ja nykytilanne. 10 s. 6/93 Jouko Rautava Yritystuesta sosiaaliturvaan: Julkisen tuen muutospaineet Venäjällä. 7 s. Jarmo Eronen Venäjän uusi hallinnollinen aluejako. 7 s. Aleksei Tkatshenko Pienyrittäjyys Venäjällä: Nykytilanne ja kehitysnäkymät. 35 s. 7/93 Tuula Rytilä Russian Monetary Policy Since January 1992. 20 p. Inkeri Hirvensalo Developments in the Russian Banking Sector in 1992-1993. 22 p. 8/93 Seija Lainela - Pekka Sutela Introducing New Currencies in the Baltic Countries. 26 p. Inna Shteinbuka The Baltics ways: Intentions, Scenarios, Prospects. 27 p. Inna Shteinbuka Latvia in Transition: First Challenges and First Results. 33 p. Inna Shteinbuka Industry Policy in Transition: the Case of Latvia. 30 p. 9/93 Jouko Rautava Venäjän keskeiset taloustapahtumat heinä- syyskuussa 1993. 10 s. Merja Tekoniemi Venäjän parlamenttivaalien poliittiset ryhmittymät. 3 s. Jarmo Eronen Venäläinen ja suomalainen periferia: Permin Komin ja Kainuun luetaloudellista vertailua. 29 s. 10/93 Seija Lainela Venäjän federatiivisen rakenteen muotoutuminen ja taloudellinen päätöksenteko; Pietarin asema. 14 s. Inkeri Hirvensalo Pankkitoimintaa Pietarissa. 14 s. Juhani Laurila Suoran sijoitustoiminnan kehittyminen Venäjällä ja Suomen lähialueella. 29 s. Juhani Laurila Suomen saamiset Venäjältä. Valuuttakurssimuutosten ja vakautusten vaikutukset. 8 s. 1/94 Pekka Sutela Insider Privatization in Russia: Speculations on Systemic Change. 22 p. Inkeri Hirvensalo Banking in St.Petersburg. 18 p. 2/94 Aleksei Tkatshenko Pienyritysten yksityistäminen Venäjällä. 23 s. Jarmo Eronen Konversio Venäjällä: tulosten tarkastelua. 10 s. 3/94 Juhani Laurila Direct Investment from Finland to Russia, Baltic and Central Eastern European Countries: Results of a Survey by the Bank of Finland. 14 p. Juhani Laurila Finland s Changing Economic Relations with Russia and the Baltic States. 11 p. Jouko Rautava EC Integration: Does It Mean East-West Disintegration. 8 p. Eugene Gavrilenkov Macroeconomic Crisis and Price Distortions in Russia. 20 p. Eugene Gavrilenkov Russia: Out of the Post-Soviet Macroeconomic Deadlock through a Labyrinth of Reforms. 22 p. 4/94 Jouko Rautava Venäjän järjestelmämuutos ja talouskehitys 1993. 16 s. Seija Lainela Baltian maat vuonna 1993. 19 s. Jouko Rautava Suomen idänkauppa 1990-93. 7 s. 5/94 Pekka Sutela Production, Employment and Inflation in the Baltic Countries. 22 p. Seija Lainela Private Sector Development and Liberalization in the Baltics. 14 p. Seija Lainela Small Countries Establishing Their Own Independent Monetary Systems: the Case of the Baltics. 17 p. 6/94 Merja Tekoniemi Työttömyys ja sosiaaliturva Venäjällä. 31 s. 7/94 Pekka Sutela Fiscal Federalism in Russia. 23 p. Jouko Rautava Interdependence of Politics and Economic Development: Financial Stabilization in Russia. 12 p. Eugene Gavrilenkov Monetarism and Monetary Policy in Russia. 8 p.

8/94 Pekka Sutela The Instability of Political Regimes, Prices and Enterprise Financing and Their Impact on the External Activities of the Russian Enterprises. 31 p. Juhani Laurila The Republic of Karelia: Its Economy and Financial Administration. 37 p. Inkeri Hirvensalo Banking Reform in Estonia. 21 p. 9/94 Jouko Rautava Euroopan unionin ja Venäjän välinen kumppanuus- ja yhteistyösopimus - näkökohtia Suomen kannalta. 7 s. 10/94 Seija Lainela - Pekka Sutela The Comparative Efficiency of Baltic Monetary Reforms. 22 p. Tuula Rytilä Monetary Policy in Russia. 22 p. 11/94 Merja Tekoniemi Miksi Venäjän virallinen työttömyysaste on säilynyt alhaisena? 19 s. 1/95 Jouko Rautava Venäjän järjestelmämuutos ja talouskehitys 1994. 19 s. Seija Lainela Baltian maat vuonna 1994. 21 s. Vesa Korhonen Itäisen Euroopan talouskehitys 1994. 19 s. 2/95 Urmas Sepp Inflation in Estonia: the Effect of Transition. 27 p. Urmas Sepp Financial Intermediation in Estonia. 32 p. 3/95 Vesa Korhonen EU:n ja Venäjän kumppanuus- ja yhteistyösopimus. 31 s. Jouko Rautava Talousintegraatio ja Suomen turvallisuus - Suomi Euroopan unionin idän taloussuhteissa. 21 s. Jouko Rautava Suomen idänkauppa 1985-94. 10 s. 4/95 Nina Oding Evolution of the Budgeting Process in St. Petersburg. 29 p. Urmas Sepp A Note on Inflation under the Estonian Currency Board. 12 p. Pekka Sutela But... Does Mr. Coase Go to Russia? 14 p. 5/95 Urmas Sepp Estonia s Transition to a Market Economy 1995. 57 p. 6/95 Niina Pautola The New Trade Theory and the Pattern of East-West Trade in the New Europe. 21 p. Nina Oding Investment needs of the St.Petersburg Economy and the Possibilities to meeting them. 20 p. Panu Kalmi Evolution of Ownership Change and Corporate Control in Poland. 21 p. 7/95 Vesa Korhonen Venäjän IMF-vakauttamisohjelma 1995 ja Venäjän talouden tilanne. 37 s. Inkeri Hirvensalo Maksurästit Venäjän transitiotaloudessa. 30 s. Seija Lainela Baltian maiden omat valuutat ja talouden vakautus - pienten maiden suuri menestys. 14 s. 8/95 Pekka Sutela Economies Under Socialism: the Russian Case. 17 p. Vladimir Mau Searching for Economic Reforms: Soviet Economists on the Road to Perestroika. 19 p. 9/95 Niina Pautola East-West Integration. 33 p. Panu Kalmi Insider-Led Privatization in Poland, Russia and Lithuania: a Comparison. 16 p. Iikka Korhonen Equity Markets in Russia. 14 p. Jury V. Mishalchenko - Niina Pautola The Taxation of Banks in Russia. 5 p. 1/96 Juhani Laurila Payment Arrangements among Economies in Transition: the Case of the CIS. 23 p. Sergei Sutyrin Problems and Prospects of Economic Reintegration within the CIS. 17 p. Viktor V. Zakharov - Sergei F. Sutyrin Manager Training - Another Emerging Market in Russian Educational Services. 9 p.

2/96 Jouko Rautava Venäjän järjestelmämuutos ja talouskehitys vuonna 1995. 12 s. Juhani Laurila Katsaus lähialueisiin. 28 s. Iikka Korhonen Baltian vuosikatsaus. 10 s. Pekka Sutela Ukrainan ja Valkovenäjän taloudet vuonna 1995. 10 s. Vesa Korhonen Itäisen Euroopan siirtymätalouksien kehitys 1995. 17 s. 3/96 Niina Pautola Intra-Baltic Trade and Baltic Integration. 12 p. Vesa Korhonen The Baltic Countries - Changing Foreign Trade Patterns and the Nordic Connection. 16 p. Iikka Korhonen Banking Sectors in Baltic Countries. 22 p. 4/96 Niina Pautola Trends in EU-Russia Trade, Aid and Cooperation. 16 p. Niina Pautola The Baltic States and the European Union - on the Road to Membership. 20 p. Elena G. Efimova - Sergei F. Sutyrin The Transport Network Structure of the St.Petersburg Region and its Impact on Russian-Finnish Economic Cooperation. 11 p. Iikka Korhonen An Error Correction Model for Russian Inflation. 10 p. 5/96 Juhani Laurila - Inkeri Hirvensalo Direct Investment from Finland to Eastern Europe; Results of the 1995 Bank of Finland Survey. 21 p. Tatiana Popova - Merja Tekoniemi Social Consequences of Economic Reform in Russia. 26 p. Iikka Korhonen Dollarization in Lithuania. 7 p. 6/96 Juhani Laurila - Inkeri Hirvensalo Suorat sijoitukset Suomesta Itä-Eurooppaan; Suomen Pankin vuonna 1995 tekemän kyselyn tulokset. 20 s. Jouko Rautava Suomi, Euroopan Unioni ja Venäjä. 6 s. Niina Pautola Baltian maiden talouskatsaus 1996. 12 s. 1/97 Panu Kalmi Ownership Change in Employee-Owned Enterprises in Poland and Russia. 51 p. 2/97 Niina Pautola Fiscal Transition in the Baltics. 23 p. Peter Backé Interlinkages Between European Monetary Union and a Future EU Enlargement to Central and Eastern Europe. 19 p. 3/97 Iikka Korhonen A Few Observations on the Monetary and Exchange Rate Policies of Transition Economies. 8 p. Iikka Korhonen A Brief Assessment of Russia s Treasury Bill Market. 8 p. Rasa Dale Currency Boards. 14 p. 4/97 Sergei F. Sutyrin Russia s International Economic Strategy: A General Assessment. 17 p. Tatiana Popova The Cultural Consequences of Russian Reform. 17 p. Ludmilla V. Popova - Sergei F. Sutyrin Trends and Perspectives in Sino-Russian Trade. 11 p. 5/97 Jouko Rautava Venäjän järjestelmämuutos ja talouskehitys vuonna 1996. 10 s. Iikka Korhonen - Niina Pautola Baltian talouskatsaus 1996. 12 s. Merja Tekoniemi Katsaus lähialueisiin 1996. 11 s. Merja Tekoniemi Ukrainan talouskatsaus 1996. 10 s. Kari Pekonen Valko-Venäjän talous vuonna 1996. 6 s. Katri Lehtonen Keski- ja Itä-Euroopan talouskehitys vuonna 1996. 13 s. 6/97 Niina Pautola Towards European Union Eastern Enlargement - Progress and Problems in Pre-Accession. 17 p. Katri Lehtonen Theory of Economic Reform and the Case of Poland. 26 p. Boris Brodsky Dollarization and Monetary Policy in Russia. 14 p. 7/97 Toivo Kuus Estonia and EMU Prospect. 24 p. Olga Luštšik The Anatomy of the Tallinn Stock Exchange. 23 p. Riia Arukaevu Estonian Money Market. 20 p.

1/98 Iikka Korhonen The Sustainability of Russian Fiscal Policy. 8 p. Tatiana Popova - Merja Tekoniemi Challenges to Reforming Russia s Tax System. 18 p. Niina Pautola Optimal Currency Areas, EMU and the Outlook for Eastern Europe. 25 p. 2/98 Peter Westin Comparative Advantage and Characteristics of Russia s Trade with the European Union. 26 p. Urszula Kosterna On the Road to the European Union - Some Remarks on Budgetary Performance in Transition Economies. 31 p. 3/98 Jouko Rautava Venäjän järjestelmämuutos ja talouskehitys vuonna 1997. 11 s. Merja Tekoniemi Keskuksen ja alueiden välisten suhteiden kehitys Venäjällä 1992-1997. 10 s. Niina Pautola Baltian talouskatsaus 1997. 11 s. Merja Tekoniemi Katsaus Suomen kauppaan IVY-maiden ja Baltian maiden kanssa 1990-1997. 11 s. Tom Nordman Kiinan talouden tila ja ongelmat. 11 s. Merja Tekoniemi Ukrainan talouskatsaus 1997. 10 s. Iikka Korhonen Keski- ja Itä-Euroopan talouskehitys 1997. 12 s. 4/98 Kustaa Äimä Central Bank Independence in the Baltic Policy. 30 p. Iikka Korhonen Hanna Pesonen The Short and Variable Lags of Russian Monetary Policy. 11p. Hanna Pesonen Assessing Causal Linkages between the Emerging Stock Markets of Asia and Russia. 10 p. 5/98 Laura Solanko Issues in Intergovernmental Fiscal Relations Possible Lessons for Economies in Transition. 19 p. Iikka Korhonen Preliminary Tests on Price Formation and Weak-form Efficiency in Baltic Stock Exchanges. 7 p. Iikka Korhonen A Vector Error Correction Model for Prices, Money, Output, and Interest Rate in Russia. 12 p. Tom Nordman Will China catch the Asian Flu? 14 p. 6/98 Saga Holmberg Recent Reforms in Information Disclosure and Shareholders Rights in Russia. 17 p. Vladimir R. Evstigneev Estimating the Opening-Up Shock: an Optimal Portfolio Approach to Would-Be Integration of the C.I.S. Financial Markets. 39 p. Laura Solanko Merja Tekoniemi Novgorod and Pskov Examples of How Economic Policy Can Influence Economic Development. 14 p. Ülle Lõhmus - Dimitri G. Demekas An Index of Coincident Economic Indicators for Estonia. 12p. 7/98 Tatyana Popova Financial-Industrial Groups (FIGs) and Their Roles in the Russian Economy. 24p. Mikhail Dmitriyev Mikhail Matovnikov Leonid Mikhailov Lyudmila Sycheva Russian Stabilization Policy and the Banking Sector, as Reflected in the Portfolios of Moscow Banks in 1995 97. 29 p. 1/99 Jouko Rautava Venäjän järjestelmämuutos ja talouskehitys vuonna 1998. 10 s. Iikka Korhonen Seija Lainela Baltian maat vuonna 1998. 10 s. Tom Nordman Kiinan talouden tila ja näkymät. 13 s. Pekka Sutela Ukrainan talouskatsaus 1998. 14 s. Iikka Korhonen Keski- ja Itä-Euroopan talouskehitys vuonna 1998. 10 s.