Kesä, leiri. ja ystävät 8 9 7 26.8.2015. Tavataan &Porkkanamarkkinoilla! Kerhot ja kuorot alkavat 7, 10 17



Samankaltaiset tiedostot
On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Riistaveden alueseurakunta

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

mu kaa n T u l Ke s ä l ei r i t Kuopion kaupunki l Järjestöt l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l

toimisto gsm gsm

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Tämän leirivihon omistaa:

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Tikkurilan seurakunnassa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

lapset - nuoret perheet

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Löydätkö tien. taivaaseen?

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

Kasurinen Maija-Leena jäsen, läsnä Perki-Latvaniemi Eeva-Liisa jäsen. läsnä

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

Toimintaa toukokuussa 2019

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Sija Nimi Seura Ero. 2. Lilja Pekonen Puijon Hiihtoseura 0.00, Maali 5.47,40(2.)

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p SEURAKUNTANEUVOSTO

LEIRIKESÄ Seurakuntien. Leiripaikat. Ohjaajat. Kuljetus

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret - perheet

Kolehtisuunnitelma

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

Koululaisten KESÄLEIRIT 2017

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset x oppitunti (kaksoistunti tai / ) Ryhmäkeskustelu 11.

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

Kouluun lähtevien siunaaminen

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Näkövammaistyö Kevät

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

KOULULAISTEN. Kesäleirit

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Lucia-päivä

Omatoiminen tehtävävihko

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

lapset - nuoret perheet

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

KUOPION ALAVAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2017 Keihäskatu 5 B PÖYTÄKIRJA 1/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C.

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

Usko. Elämä. Yhteys.

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Transkriptio:

7 26.8.2015 Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti Wilhelmiina Honkanen: "Nykyään viestinnässä pelataan mielikuvilla" 2 Kerhot ja kuorot alkavat 7, 10 17 Tavataan Porkkanamarkkinoilla! 5 kirkkojakoti.fi Kesä, leiri PÄÄKUVA SEIJA RYTKÖNEN, PIKKUKUVA: SEIJA RYTKÖNEN ja ystävät 8 9

2 Nro 7 26.8.2015 AJANKOHTAISTA Työhyvinvointi rakentuu tunteille Työttömyyden pelko, kiire ja henkinen pahoinvointi ovat yleisiä työpaikoilla. PAULI JUUSELA Pontus Salmella on pitkä kokemus asiantuntijaorganisaation esimiehenä toimimisesta sekä työelämän tutkimusja kehittämishankkeista. Hän toimii nykyään yhteisen seurakuntatyön johtajana Vantaan ev.lut. seurakuntayhtymässä. Salmelta on ilmestynyt yhdessä Pauli Juutin kanssa kirja Tunteet ja työ Uupumuksesta iloon. Tämä aika työelämässä tuntuu samalta kuin olisi ison myrskypilven keskellä tietäen, että jos yrittää mihin suuntaan tahansa, joutuu kovien tuulten riepoteltavaksi. Ei kai sitten mikään ihme, että niin moni meistä pidättelee hengitystään ja odottaa. Kun hallinnantunne omassa työssä katoaa, tunnekuorma kasvaa eikä työssä viihdytä. Moni voi työssään pahoin. Myönteiset tunteet ovat organisaatioiden voimavara ja niiden menestymisen edellytys. Kirjassa tarkastellaan myös oman asenteen merkitystä työssä jaksamiselle, kertovat kirjan kirjoittajat. Maine kiirii Salmi on työskennellyt myös työpaikkapappina. Toimenkuvaan kuuluivat työtekijöiden henkilökohtaiset kohtaamiset, työyhteisöjen kanssa työskentely ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen monessa eri muodossa. Kokemukset työpaikkapapin työstä ovat olleet positiivia. Hänet otettiin luontevasti vastaan. Pappi ei vie Jumalaa työpaikalle, Jumala on siellä jo valmiina, painottaa Salmi. Salmi vierailee syyskuussa Kallaveden kirkon työyhteisömessussa. Siellä hän aikoo käsitellä sitä, miten kristillisillä arvoilla olisi sanottavaa tämän päivän työelämässä. Organisaatiot ja ihmiset ovat entistä tiiviimmin kytkeytyneet toisiinsa. Huono kohtelu työyhteisössä tai huono asiakaskokemus kantautuu sosiaalisen median aikakautena nopeasti eteenpäin ja se helposti muodostaa merkittävän maineriskin. Työntekijät joutuvat valitettavan usein kohtaamaan epäasiallista kohtelua. Työhyvinvointi rakentuu viime kädessä ihmisten tunteille ja siksi ei ole merkityksetöntä, miten me toisiimme suhtaudumme ja toisiamme kohtelemme. MINNA SIIKANIVA Pontus Salmi saarnaa työyhteisömessussa Kallaveden kirkossa 20.9. klo 10.00. Pontus Salmi on perehtynyt työhyvinvointiin. PYSÄKILLÄ Matka tuo tienviitat tul Eläköityvä Wilhelmiina Honkanen näkee kirkollisen viestinnän muutokset. Wilhelmiina Honkasen journalistin ura alkoi Kotimaassa vuonna 1977 toimittajana ja toimitussihteerinä. Silloista liki 80 000 kappaleen mahtilehteä luettiin kirkon ulkopuolellakin. Syyskuun lopussa hän jää eläkkeelle seurakuntayhtymän viestinnän kehittämispäällikön tehtävistä entisenä viestintäpäällikkönä ja päätoimittajana. Työuraan on siten mahtunut kirkon viestin viemistä joka portaalta, mukaan lukien neljän vuoden jakso seurakuntapappina Puijon seurakunnassa. Kuopion seurakuntien tiedotussihteerinä aloitin vuonna 1987. Vielä silloin käytäntö oli, että kokousten jälkeen neuvoteltiin puheenjohtajan kanssa, mistä kirjoitetaan ja mistä vaietaan. Honkaselle lankesi Kirkko ja kodin journalistinen kehittäminen, sillä edeltäjälle oli sälytetty seurakuntien kaikki mahdollinen paperityö vuosikertomuksista alkaen. Seurakuntalehtien taso on noussut huimasti niistä ajoista, jolloin kirkon korkeimmin koulutetut työskentelivät pienten yleisöjen parissa, mutta miljoonia tavoittava viestintä oli vailla resursseja. Joukkotiedotuksesta mediaan Tiedotus on nykyään viestintää seurakunnissakin. Toki tiedotetaankin, mutta lisäksi kirkon viestinnällä on vähintään kahdensuuntainen tehtävä. Pitää kertoa lukijoille, mitä päätetään ja miksi tehdään, mutta viestittää myös päättäjien suuntaan, mitä seurakuntaelämässä tapahtuu ja tuoda seurakuntalaisten ääntä kuuluviin. Sekin pitää osata kertoa, että Jumala rakastaa ja auttaa eteenpäin, ja että armoa riittää jokaiselle. Kirkon viestintä on eri asennossa suhteessa kirkkoon kuin yritysviestintä yritykseensä. Muiden viestijöiden ei tarvitse kysyä johdoltaan näin hankalaa kysymystä: onko kirkko paikalla siellä, missä ihminen etsii Jumalaansa? Ennen pelattiin informaatiolla, nyt mielikuvilla, joten väärinymmärrysten mahdollisuus kasvaa. Honkanen vaatii viestinnältä sellaista selkeyttä, ettei väärinymmärryksen mahdollisuutta ole. Silloin pitää miettiä, miltä kirkollisen sisäpiirin kielenkäyttö kuulostaa ulkopiirin korvissa. Pahimmillaan kirkollinen viestintä on vaikeaselkoista ja ympäripyöreää. Hyvällä viestinnällä on myös hampaat, jotka purevat. Hellästi, mutta terävästi ja perustellusti. Vastuussa kirkon sanomasta Seurakuntalehdet, kuten Kirkko ja kotikin, ovat joutuneet harventamaan ilmestymisiään. Printtilehden heikentyminen koskee Honkasen sydämeen, sillä viestinnän kenttä on samaan aikaan muuttunut hallitsemattomaksi. Kirkko ja kodin kehittäminen oli rakkain tehtäväni ja työni intohimo. Seurakuntalehti kulkee pintajournalismia syvemmällä, etsii uusia näkökulmia ja katsoo niitä moni-ilmeisesti. Se osaa kuunnella kaikkia osapuolia, myös toisinajattelijoita. Kun tähän lisätään rohkeutta ja pisara draamaa, lopputulos on hyvä. Oli iso muutos, kun verkkosivut tulivat. Somesta taas ei kukaan voi tietää, millainen merkitys sillä on, kuinka paljon sitä luetaan, ketä se tavoittaa ja missä rajoissa seurakuntien työntekijät voivat olla mukana. Verkossa on toimittava verkon kielen ehdoilla. Siihen ei istu tarinallisuus, ja juuri tarinan voiman Honkanen piti tärkeänä osata yhdistää kirkolliseen viestintään. Olisiko Jeesus saanut niin paljon seuraajia, jos hän olisi sorvannut strategioita ja missioita tarinoiden sijaan? Toisaalta kirkon viestinnässä ei voi yksinkertaistaa liikaa, sillä pian on vastassa hoitokertomusjournalismi. Tässä työssä on hyvä olla perusteologi vailla herätysliikekytkentöjä. Pitää olla perillä Wilhelmiina Honkanen jättää kirkon viestinviejän tehtävät liki neljänkymmenen vuoden jälkeen helpottunein mielin seuraajilleen, uusien ja nuorempien kehittäjien käsiin.

KUUKAUDEN VALINNAT Nro 7 26.8.2015 PÄÄKIRJOITUS 3 60 60 sudanilaista maahanmuuttajanaista kokoontui elokuussa valtakunnalliselle leirille Hirvijärven leirikeskukseen. Tapaamisen teemana oli Minä ja perheeni palvelemme Herraa. 20% Seurakunnat ovat kuntien jälkeen suurin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan palveluntarjoaja. Iltapäivätoimintaan osallistuvista koululaisista noin 20 prosenttia käy seurakuntien ryhmissä. 2500 Naisten Pankki järjestää 13. syyskuuta kaikille avoimen Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuman. Kävelyn valtakunnallinen tavoite on kerätä kehitysmaiden naisille 2500 Ammattia. Hiippakuntakanttori Richard Nicholls on toiminut hiippakuntakanttorina oman virkansa ohella kolme ja puoli vuotta. Jatkossa hän keskittyy kokonaan Kallaveden seurakunnan johtavan kanttorin työhön. Uudeksi osa-aikaiseksi hiippakuntakanttoriksi on valittu Tuomiokirkkoseurakunnan osa-aikainen kanttori Anna Kosola. Kirkkopalvelut ry on perustanut uuden, kristillistä lähimmäisenrakkautta toteuttavan hyväntekeväisyyspalvelun, Kotimaanavun, jonka tuottama apu kohdistetaan täysimääräisesti Suomeen. Lahjoituksia voi tehdä osoitteessa kotimaanapu.fi Arkkipiispa Kari Mäkinen arvostelee valtion kehitysyhteistyöbudjetin rajua leikkausehdotusta. Erityisesti arkkipiispa on huolissaan siitä, mitä leikkaukset kertovat maamme arvomaailmasta. Suurin leikkaus kohdistuu kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Se ei ole oikeus eikä kohtuus, Mäkinen sanoo. Leikkaukset tehdään saman tien ilman, että käynnissä olevia hankkeita voidaan ajaa alas hallitusti ja huolehtien siitä, että niihin tähän mennessä osoitettu panostus ei valu hiekkaan. Minusta tämä vaikuttaa piittaamattomalta. Katso oikein silmin silmiin Vietin tänä kesänä viikon Italiassa, Assisissa, jossa Franciscus Assisilainen syntyi. Asuin luostarissa ja sain viikon varrella kuulla paljon hänen elämästään. Franciscus Assisilainen tunnetaan muun muassa fransiskaanimunkki- ja nunnaluostarien perustajana sekä eläinten ja luonnon suojelijana. Franciscuksen seuraajat halusivat vetäytyä luostarin rauhaan, mutta hän sanoi heille: Menkää maailmaan, ihmisten luo, osoittakaa rakkautenne teoissa ja totuudessa. Franciscus lähetti heidät kiertämään maailmaa ja kertomaan Jumalan sanaa. Sääntönä oli, ettei saanut omistaa mitään. Ruoka piti ansaita työllä tai kerjäämällä. Kun muut ihmiset katselivat, kuinka nöyriä fransiskaanit olivat, he alkoivat itse myös auttaa köyhiä. Jorge Mario Bergoglio valitsi nimen Franciscus uudeksi nimekseen paavina kunnioittaakseen Franciscus Assisilaista. Ehkäpä Franciscuksen innoittamina aloimme pohtia kerjäläisten asemaa. Kerjäläisten määrä on viime vuosina lisääntynyt myös Suomessa. Eräs ystäväni totesi, että hän yrittää katsoa kerjäläisiä aina silmiin ja siunaa heidät mielessään. Yleensä ihmiset ohittavat kerjäläiset välinpitämättöminä tai vihaisena. Minusta ajatus silmiin katsomisesta ja siunaamisesta tuntui hienolta. Toinen ystäväni kiteytti: Katso oikein silmin silmiin. lessaan TIMO HARTIKAINEN Ennen pelattiin informaatiolla, nyt mielikuvilla teologiasta, kirkollisten käsitteiden merkityksistä ja sisällöstä. Lukijan pitää voida luottaa, että viestintä sivuuttaa huuhaan ja kirkastaa kirkon ydinsanomaa. Ei siis riitä, että on viestinnän huippuosaaja. Viestintä itsessään on tyhjä kuori ja työkalu, ellei viestijä tunne tuotettaan. Osoittakaa rakkauttanne teoissa Tunnetun elokuvanäyttelijä Richard Geren uusin elokuva kuvaa koditonta miestä New Yorkin kaduilla. Elokuvaa tehdessään Gere seisoi kadulla kerjäämässä ja ohikulkijat ohittivat hänet kylmästi. Kukaan ei tunnistanut häntä. Yksikään ohikulkija ei myöskään ottanut katsekontaktia häneen. Olin kuin musta aukko, johon he pelkäsivät putoavansa, kuvaili Gere kokemuksiaan. Piispa Kaarlo Kalliala kirjoitti kolumnissa (HS 7.7.2015) Helsingin diakonissalaitoksen syrjäytyneitä nuoria tukevasta Vamos-projektista. Vamoksen työskentelyjärjestyksen ensimmäinen kohta on: katso silmiin. Silmiin katsominen on vuorovaikutusta ja kunnioitusta. Se synnyttää kokemuksen välittämisestä. Ohi katsominen syrjäyttää, silmiin katsominen tuottaa rauhaa. Lähtijän testamentti Asioiden paljous usein näköalat peittää, voisi lähtijä veisata testamenttinaan virsikirjasta. Iso kuva peittyy, jos on liian paljon pieniä asioita. Kun aika työntää haasteita, tärkeintä on valinta. Niin että se, mikä tehdään, tehdään hyvin ja perustellusti. Eläkkeelle Wilhelmiina Honkanen jää helpottunein mielin, sillä hän saa jatkossa seurata asioita silkasta mielenkiinnosta tarvitsematta miettiä, miten mikin asia kääntyisi jutuksi ja kantamatta huolta kirkosta ja sen viestinnän villistä kentästä. Pappeus jää jäljelle, ja kirkolliset toimitukset aitoine ihmisten kohtaamisineen ovat mieluisia. Lähtöön liittyy aina sanoittamaton suru. Uskon ja luotan, että jokainen elämänvaihe tuo mukanaan myös omat taitonsa. Tienviitat löytyvät, vaikka elämä ei menisikään omatekoisen käsikirjoituksen mukaan. Uutta alkua vahvisti aikoinaan myös nimenmuutos Lahja Pyykösestä Wilhelmiina Honkaseksi. Honka on vankkaa puuta. Taipuu, mutta kestää riepovankin myrskyn. Miksei siis myös Honkanen? KAIJA VUORIO Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita, hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia, pyytää rakkautta kuin rakastaa muita. KATKELMA FRANCISCUS ASSISILAISEN RUKOUKSESTA MINNA SIIKANIVA minna.siikaniva@evl.fi Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymä tarjoaa Honkasen läksiäiskahvit sunnuntaina 20.9. klo 10 alkavan messun jälkeen keskusseurakuntatalolla.

KOLUMNI 4 Nro 7 26.8.2015 Vapaus vääriin mielipiteisiin Äitini oli 30-luvulla teini-ikäisenä matkalla Helsingistä Herättäjäjuhliin Pohjanmaalle. Juna oli täynnä juhlille matkaajia, jälleennäkemistä ja puhetta riitti. Yhdessä vaunussa kehkeytyi ankara kiista jostakin uskonkysymyksestä. Ääni kohosi: "Te olette väärässä, täysin väärässä". Vaunuun astui Aku Räty ja virkkoi: "Aivan niin, me olemme kaikki väärässä onneksi Jumala on oikeassa." Heinä-elokuun vaihteessa vaadittiin täällä Suomessa vimmatusti väärää mielipidettä tuomiolle. Vapaamielisimmät ja suvaitsevimmat esiintyivät ankarimpina tuomareina. Osallistuin itse keskusteluun Savon Sanomissa 29.7. artikkelilla, jolla oli sama nimi kuin tällä kolumnilla. Parhaan puheenvuoron esitti kuitenkin Kristiina Markkanen Helsingin Sanomien kulttuurisivulla lauantaina 1.8. Sen viimeinen lause oli: "Olen kyllästynyt oikeassa olemiseen. Oikeassa oleminen on tosiaankin kaikista hyveistä yliarvostetuin. Menneisyys on ennuste tulevasta Suomen ev.lut. kirkon edessä on uusi oikeassa ja väärässä olemisen kriisi. On vaikea kuvitella sellaista päätöstä samaa sukupuolta olevien kirkkohäistä, joka ei hajottaisi kirkkoa konservatiiviselta tai liberaalilta laidalta tai molemmilta. Päätti kirkolliskokous siis aikanaan mitä tahansa, kaikki eivät tule siihen tyytymään. Ja niin kauan kuin eriäviä toisille oikeita, toisille vääriä mielipiteitä esiintyy, niitä tulevat ruokkimaan ja hyödyntämään niin julkisuudelle persot toisinajattelijat kuin mediakin. Menneisyys on ennuste tulevasta: papin virka avattiin naisille 29 vuotta sitten ja lähes puolet papeista on naisia. Silti yksikin vastahankaan asettuva saa edelleen aikaan valtakunnallisen debatin kirkon suhtautumisesta naispappeuteen ja uuden kirkosta eroamispiikin. Näin käy nytkin, jos kirkko ei löydä lakitekstiä innovatiivisempaa tapaa käsitellä yhteensopimattomia näkökantoja. En minä osaa tässä neuvoa tuota tapaa. Sen tulisi kuitenkin mielestäni perustua kolmen tosiasian tunnustamiselle: avioliitto ei ole luterilaisen kirkon sakramentti eikä opin kulmakivi, yksimielisiä rajoja sille, minkälaisia pareja kirkossa sopisi vihkiä, ei ole löydettävissä ja jokaiselle kuuluu sanan ja mielipiteen vapaus. Niin ahdasmielistä ideologiaa, kirkkoa tai yhteiskuntaa ei ole koskaan ollut, etteikö siellä olisi saanut toistaa virallisesti oikeiksi julistettuja mielipiteitä. Sanan- ja mielipiteenvapauden täytyy olla avarampia, jotta ne tarkoittaisivat jotakin. MATTI JANTUNEN Kohtaamispaikka Arkissa tapahtuu Uudet tuulet puhaltavat Kuopion ev.lut. seurakuntien ylläpitämässä Arkissa. Suunnitelmissa on saada Kuopion alatorilla Apajassa sijaitsevan Arkin lauantaipäiville enemmän toimintaa, ja samalla tuoda paremmin esille Kuopion seurakunnissa järjestettäviä tapahtumia. Tavoitteena on, että Arkkiin saataisiin vielä enemmän vipinää ja sen tunnettavuutta kaikenlaisten ihmisten kohtauspaikkana nostettaisiin. Toivon mukaan Arkkiin saadaan myös infopiste, josta voi tarkemmin kysellä seurakuntien tapahtumista ja eri toiminnoista, visioi pastori Kirsi Perämaa. HISTORIALLISTA Hän ryhtyi vastaamaan Arkin toiminnan koordinoinnista elokuun alusta alkaen, kun Arkin toiminnasta aikaisemmin vastannut Wilhelmiina Honkanen jäi eläkkeelle. Aukioloaikoja on tiivistetty, jotta sekä kirkon työntekijä että seurakunnan vapaaehtoinen voivat olla yhtä aikaa tavattavissa erilaisia kohtaamisia sekä keskusteluja varten. Teemalauantait tulevat Avoimena kohtaamispaikkana loppuvuodesta 2013 toiminut Arkki onkin saavuttanut jo mukavan kävijämäärän, sillä viime vuonna siellä kävi yli 5000 henkilöä. Arkissa on järjestetty muun Kanttorin kädenjälki näkyy Harjulassa muassa kastepäivä, häälauantai sekä surun kohtaamisen päivä. Seurakuntien perheasiain neuvottelukeskus esitteli toimintaansa yhden päivän ajan ja lapsille on ollut askartelupäivä kerran kuukaudessa. Myös eri järjestöt ovat esitelleet Arkissa toimintaansa. Jatkossa mietimme mahdollisia teemapäiviä, jotka ovat lauantaisin. Tänä syksynä ovat esimerkiksi laululauantai, lauantaivieras, lasten lauantai ja hiljaisuuden lauantai. Järjestämme lapsille myös oman tapahtumapäivän. Arkki on ollut monelle seurakunnan vapaaehtoistyöntekijälle mieluinen paikka. Vapaaehtoisia Arkin toiminnassa on tällä hetkellä noin 40 henkilöä ja vapaaehtoisrinkiin mahtuu vielä mukaan, Perämaa houkuttelee. SEIJA RYTKÖNEN Arkki on avoinna arkisin klo 12 15, lauantaisin klo 11 14. Arkkiin voi tulla levähtämään ja juttelemaan. LAURI MARJANEN/KUOPION KULTTUURIHISTORIALLINEN MUSEO Kivelä kuvattuna rannan puolelta. Harjula oli myös maatila, joka tuotti omat elintarvikkeensa. Jos rakennus on 100-vuotias, se ei voi olla huonosti rakennettu. Nostettakoon siis hattua syyskuun satavuotispäivänsankarille, Harjulan Vanhalle Kivelälle. Arkkitehti J.V. Strömbergin piirtämä ja rakennusmestari Henrik Vepsäläisen urakoima Kivelä vihittiin käyttöön 18.9.1915. Päivästä tuli aikalaiskertomuksen mukaan merkkitapaus köyhäinhoitomme historiassa, joten ei ihme, että jopa hiippakunnan piispa Juho Rudolf Koskimies matkusti Oulusta asti vihkiäisjuhlaan. Kaksikerroksisessa kivitalossa, joka oli upea ja nykyajan kaikkia vaatimuksia vastaava, oli hoidokkaita varten 20 huonetta, lääkärin huone ja tarpeellinen määrä kylpyhuoneita ym. ja tuberkuloosipotilaille erilliset osastot. Harjula oli Minna Canthin ansiosta kurjuudestaan maankuulu vielä 1890-luvun alussa, mutta Kivelän valmistuttua voitiin ylpeillä kaupungin köyhäinhoidon mallikelpoisuudella. Heti vihkiäisjuhlan kehujen ja juhlapuheiden jälkeen hoitolaitos jouduttiin kuitenkin tyhjentämään potilaista, sillä jo lokakuussa 1915 rakennus vuokrattiin sotasairaalaksi. Maailmansodan venäläisiä haavoittuneita ei kuitenkaan koskaan sinne sijoitettu. Niinpä rakennus oli tyhjillään syksyyn 1917 saakka, jolloin vuokrasopimus meni umpeen ja Suomikin itsenäistyi. Köyhäinhoidon esimies ja toimeenpaneva johtaja oli A. A. Pekuri, jonka ansioksi kaupungin köyhäinhoidon kehittäminen luettiin. Pekuri oli kaupunkiseurakunnan kanttori. Hän ehti siinä sivussa johtaa parikymmentä vuotta myös köyhäinhoidonhallitusta, siis jonkinlaista perusturvalautakunnan edeltäjää. Hän kuoli vuonna 1916. Tuohon aikaan oli tavallista, että seurakunnan viranhaltijat olivat mukana kaupungin sosiaalitoimen hallinnossa. Kirkkoherra kuului itseoikeutettuna kaupungin köyhäinhoitolautakuntaan ja kirkollisesta diakoniasta vastanneet sisälähetysseuran jäsenet kansoittivat myös kaupungin sosiaalihuollon lautakuntapaikat. Vielä 1940-luvulla kaupungin sosiaalijohtajaksi valittiin pappi, Martti Huttunen, josta tuli sittemmin kansanedustajakin. Hän ei sentään hoitanut virkaansa oman toimen ohella kuten Pekuri. KAIJA VUORIO SEIJA RYTKÖNEN

Nro 7 26.8.2015 5 Porkkanamarkkinat hyvällä asialla Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteiset Porkkanamarkkinat järjestetään Tasauspäivän merkeissä. Tasaus-kampanjassa kerätyillä varoilla tuetaan Suomen Lähetysseuran ja sen paikallisten kumppaneiden kehitysyhteistyöhankkeita, joilla autetaan vammaisia ihmisiä. Markkinoilla on myynnissä erilaisia porkkanasta tehtyjä tai niihin liittyviä tuotteita. Markkinat pidetään ulkona, mutta sateen sattuessa ne ovat Alavan seurakuntasalissa. Vieraaksi saapuu Laxmi Shrestha Nepalista. Hän on Lähetysseuran kumppanin Forward Looking -järjestön johtaja. Lähetysseuran tukemassa hankkeessa keskitytään näkövammaisten lasten koulunkäynnin mahdollistamiseen. Nuoret ja aikuiset näkövammaiset saavat mahdollisuuden ammattikoulutukseen, työllistymistukeen ja tarvittaessa lukutaitoon. Hankkeessa kartoitetaan myös oppisopimus- ja osuuskuntatoiminnan antia toimeentulon turvaamiseksi. Vammaisten toimintakeskus tarjoaa jokapäiväisten elämäntaitojen opettelua turvallisessa ympäristössä sekä opiskelijoiden välistä vertaistukea. Musiikillisia välipaloja markkinoilla tarjoilevat Jarkko Maukonen ja Popo Salami. Markkinoiden päätteeksi on Alavan kirkossa Jakarandan konsertti klo 16, johon on vapaa pääsy. Kolehti kerätään Tasaus-keräykselle. MITÄ MIELESSÄ? Koulutus tuo tasa-arvoa Julkisuudesta tutut suomalaiset kuten Pertti Kurikan nimipäivät -bändi ovat antaneet kasvonsa Tasauskampanjalle. Fanit sanoo, että sä oot Kari selviytyjä. Mun mielestä maailmassa on kovempiakin selviytyjiä. Niitä mä ihailen, bändin laulaja Kari Aalto sanoo. Maailmassa on arviolta miljardi eri tavoin vammaista ihmistä, joista 800 miljoonaa asuu kehitysmaissa. Neljä viidestä heistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Syrjäytyminen, hyväksikäyttö ja heitteillejättö ovat yleisiä ongelmia. Vain 2 3 prosenttia koko maailman vammaisista lapsista pääsee kouluun, ja suurin osa heistä ei saa tarvitsemaansa hoitoa. Asenteet vammaisia ihmisiä kohtaan kehitysmaissa ovat kielteisiä. On hyvin yleistä, ettei vammaisia lapsia lähetetä koskaan kouluun vaan heitä hävetään ja piilotellaan kotona. Lähetysseura tukeekin erityisesti vammaisten nuorten ja lasten kouluun pääsyä, sillä koulutus edistää tehokkaimmin vammaisten ihmisten tasa-arvoa. Tasauspäivän Porkkanamarkkinat lauantaina 19.9. klo 12 16 Alavassa. Jokamiehenoikeudella luontoa kunnioittaen Tätä loppukesän aikaa monet ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa. Metsien marjat kypsyvät ja sienet nostavat päätään. Mieli tekisi ehkä lähteä lähimetsiin samoilemaan ja poimimaan satoa, mutta onko se sallittua? Pääsääntöisesti kyllä, koska meillä Suomessa noudatetaan jokamiehenoikeuksia, kenttäpäällikkö Arto Kosunen Pohjois-Savon Metsänhoitoyhdistyksestä kertoo. Mitä jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan? Niiden mukaan ihmisillä on vapaus liikkua metsissä ja vesistöissä, jos sitä ei ole estetty jostain erityisestä syystä. Esimerkiksi suojelulliset syyt voivat olla este, tai jos alue on määritelty selkeästi yksityiskäyttöön. Liikkua saa jalan, hiihtäen, pyöräillen, ratsain ja veneellä. Mihin ne oikeuttavat? Liikkumisen lisäksi ihmisillä on oikeus kerätä luonnonmarjoja, sieniä ja kukkia. Myös onkiminen ja pilkkiminen ovat sallittuja. SEIJA RYTKÖNEN Nepalilainen Laxmi Shrestha vierailee Porkkanamarkkinoilla Mitä rajoituksia jokamiehenoikeuksiin liittyy? Esimerkiksi saunavastojen tekoon ja havujen keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa, koska siinä käytetään puustoa hyväksi. Periaatteessa myöskään sammalta, jäkälää ja maa-ainesta ei saa kerätä luvatta. Avotulen teostakin pitäisi neuvotella ensin maanomistajan kanssa. Luonnonsuojelu- ja kansallispuistoalueilla on omat rajoituksensa, joista on merkinnät kyseisillä alueilla. Yleisesti ottaen tulisi noudattaa hyviä tapoja: ei jätetä roskia luontoon, ei metelöidä eikä mennä liian lähelle piha-alueita. Kuinka hyvin oikeudet tunnetaan? Liikkumisvapaus on ihmisillä hyvin tiedossa. Epätietoisuutta sen sijaan on enemmän juuri tuon keräilyoikeuden suhteen. Monelle tulee yllätyksenä, että ihan mitä tahansa metsästä ei saa viedä mukanaan. Miten ainutlaatuisista oikeuksista on kyse? Ruotsissa ja Norjassa on melko lailla samanlaiset oikeudet. Muualla maailmassa luonnossa liikkuminen ja luonnonantimien keräily onkin sitten paljon rajoitetumpaa. Jokamiehenoikeudet ihmetyttävätkin monia Suomeen saapuneita matkailijoita. SUOMEN LÄHETYSSEURA HELI HARING ERIKOISHAMMASTEKNIKKO ESA-MATTI KOPONEN Puijonkatu 26, III kerros puh. (017) 261 3370 Uudet hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset LAATU- JA TYÖTAKUU Voisimmeko paremmin, jos emme laukkaisi oravanpyörässä? Aiheena mm. Ajankäytön muutokset 2000-luvulla ja niiden vaikutukset yksilön ja perheen arkeen. Kouluttajana työnohjaaja, muusikko Ilmo Häkkinen. Järj. Kuopion Valkonauha ry. VAPAA PÄÄSY, kahvitarjoilu. Ilm. 09-1351 268 toimistoaikana, 040-548 9898. Lisätietoa myös www.kuopionvalkonauha.fi ja www.suomenvalkonauhaliitto.fi HERÄTTÄJÄN RIPARILLE Ahis 2016 HETKEN MERKITYS KIIREEN MAAILMASSA -seminaari LA 26.9.2015 klo 9 13, Alavan seurakuntasalin alasali, Keihäsk. 5, 70620 Kuopio. AHOLANSAAREEN! Ilmoitusaineistot osoitteeseen ilmoitusmyynti@kotimaa.fi AHOLANSAARI 1 6.-18.6 AHOLANSAARI 2 6.-18.6 AHOLANSAARI 3 20.6.-2.7. AHOLANSAARI 4 20.6.-2.7. AHOLANSAARI 5 18.-30.7 AHOLANSAARI 6 18.-30.7 ILMOITTAUDU 14.9. 2015 ALKAEN WWW.NUORIYTY.FI Pitopalvelua Ilon ja surun hetkellä olemme palveluksessanne Kaikkiin kodin juhliin maukkaat kylmät tai lämpimät pitopöydät Kotileivonnaiset tilauksesta (ilmainen kotiinkuljetus) Meiltä myös astiat, liinat, kukkalaitteet, tarjoilu henk.kunta, jne. puh. 050 305 1737 tai s-posti piirakkapulikka@luukku.com

6 Nro 7 26.8.2015 MUSIIKKIA TAPAHTUU Löydä lisää tapahtumia fo to I Soi kunniaksi Luojan nyt, virsi kiitoksen, tuon kaiken hyvän tuojan ja suojan ainaisen! VIRSI 462 Konsertteja Tenori Jussi Salosen konsertti Alavan kirkossa su 6.9. klo 18. Soi kunniaksi Luojan Anu Hälvän (laulu) ja Jouni Someron (piano) konsertti Kaavin kirkossa perjantaina 11.9. klo 18. Ohjelmassa Sibeliuksen lisäksi on tuttuja kotimaisia hengellisiä lauluja sekä negro spirituaaleja, joiden esityksillä Anu ja Jouni ovat valloittaneet kuulijoita eri puolilla Suomea. Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelman hinta 5, siitä tuotto Suomen Lähetysseuralle. Seuraavana päivänä lauantaina 12.9. klo 13 he esiintyvät Kaavin palvelukeskuksella, jonne myös on vapaa pääsy. Jakaranda-kuoron konsertti Alavan kirkossa la 19.9. klo 16. Tarina Safari -konsertissa esiintyy Jukka Salminen Kallaveden kirkossa su 20.9. klo 17. Juhlimme 70-vuotiasta seurakuntien päiväkerhotyötä. Jazzkonsertti Alavan kirkossa pe 25.9. klo 19. Majataloilta la 26.9. klo 18 Siilinjärven kirkossa. Mukana Pekka Simojoki, Jukka Jämsen ja EtCetera-kuoro. Ylistyskonsertti Alavan kirkossa ti 29.9. klo 19. Sanaa, rukousta, yhteislauluja, puheenvuoroja rukouksesta. Zipporim, soittajat ja solistit, Leila Savolainen sekä mm. Anja Komulainen, Sirkka Pitkänen ja Anna Väätäinen. Tilaisuuden jälkeen tarjotaan seurakuntasalissa iltapalaa. Tule viivähtämään iltahetki musiikin ja yhteisen rukouksen äärellä. Laulamme Hengellisten laulujen ja virsien yhteislauluilta Muuruveden satamassa to 27.8. klo 19. Lauluilta Kaavin seurakuntatalossa ke 9.9. klo 18. Mustinlahden syyslaulajaiset Vehmer salmen Kylätalolla ke 9.9. klo 19. Toivevirren ja -runon ilta Vehmasmäen kappelissa su 20.9. klo 18. Siionin virsien veisuut Aholansaaressa ti 8.9. klo 14. Laiva Sääskiniemestä klo 14, paluu klo 16. Lähtö yhteiskyydein klo 13.30 Nilsiän seurakuntakodilta. VIMMA goes Gospel Kallaveden kirkossa sunnuntaina 27.9. klo 18. Konsertissa uppoudutaan puuvillapeltojen upeaan musiikkiin. Neliääninen sekakuoro VIMMA esittää gospel-musiikin hengessä sovitettuja negro spiritual -lauluja eikä haittaa, vaikka yleisö innostuisi laulamaan mukana. Solistina konsertissa laulaa Teija Korhonen, kuoroa johtaa Jaana Turunen, mukana kanttori Richard Nicholls. Konserttiin on vapaa pääsy, kolehti kerätään. Pappila juhlii Kuopio juhlii -tapahtuman yhteydessä perjantaina 28.8. juhlitaan myös Vanhassa Pappilassa (Kuninkaankatu 12). Pihalla musiikkia, taikuri ja toimipisteitä klo 18 21. Veisukahvilassa herkkuja ja veisuuta Jarkko Maukonen Co:n kanssa klo 18 22. Vapaa pääsy, tervetuloa juhlimaan! Lähde liikkeelle Suomen Lähetysseuran Lähde liikkeelle -koulutus on tarkoitettu lähetystyöstä kiinnostuneille opiskelijoille ja työikäisille. Teemoina kokonaisvaltainen lähetystyö, lähetys Raamatussa, kutsumus, uskontojen ja kulttuurien kohtaaminen ja ihmisoikeuskysymykset. Koulutus järjestetään osittain Kuopiossa Neulamäen kirkolla. Haku koulutukseen päättyy 6.9. Lisätietoja ja hakutiedot: kuopionseurakunnat.fi/ lahdeliikkeellekoulutus Herättäjän maakunnalliset seurat Puijon kirkossa la su 5. 6.9. Lauantaiseuroissa klo 18 puhuvat Urpo Karjalainen, Reijo Mattila, Raili Pursiainen ja Matti Sihvonen. Sunnuntaiaamuna klo 10 vietetään siioninvirsimessua, jossa saarnaa Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen. Virret veisataan Siionin virsien tapaan ilman säestystä. Kuopion virsikuoro avustaa. Klo 12 raamattutunnin Jaakobin painista Siionin virsissä pitää Pentti Simojoki. Päätösseuroissa puhuvat Pekka Anttila, Jaro Julkunen ja Satu Väätäinen. Tanssimaan Kristillisen tanssin viikonloppu Alavan kirkossa 12. 13.9. lauantaina klo 13 18 ja sunnuntaina klo 13 16.30. Aika tanssia -viikonloppu tarjoaa mahdollisuuden kokeilla luovaa liikettä ja tanssia kannustavassa, kristillisessä ympäristössä. Hinta 20 /15 (Kristanssin jäsenet). Lisätietoja ja ilmoittautumiset: tiina.lahdekorpi@hotmail.com tai puh. 040 865 6086. Kiireetön aamupäivä pyhien tanssien merkeissä lauantaina 26.9. klo 10 14. Pyhä tanssi on rukousta ja mietiskelyä liikkeessä. Se sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille ja liike tapahtuu piiri- ja ketjumuodostelmassa kirkollisen musiikin säestyksellä. Askeleet ovat helppoja eikä tanssitaitoa tarvita. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Tintti Tinkalalta 040 4848 404 tai tintti.tinkala@evl.fi Mennään metsään Nyt metsä kirkkoni olla saa sunnuntaina 30.8. klo 14. Kansanlaulukirkkoa vietetään Puijon selänteen laavun upeissa maisemissa lähellä Puijonsarventien näköalapaikkaa. Nokipannukahvit ja nuotiomakkarat. Kansanlaulukirkko on osa Puijo liikuttaa -tapahtumaa Puijon luonnonsuojelu- ja virkistysalueella. Kotimetsän kirkkohetki Pölhönsaaressa lapsiperheille sunnuntaina 6.9. klo 16. Lähtö Pölhönsaaren parkkipaikalta (Saaristokatu). Mukaan kumisaappaat ja säänmukainen vaatetus, reppuun istuinalusta ja pienet eväät. Lisätietoja Sirpa Pesoselta puh. 040 4848 297. Alfa-kurssi Etsimme yhdessä vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin. Tarjolla mukavaa seuraa, innostavia keskusteluja, musiikkia ja hyvää ruokaa. Lapsille järjestetään hoito. Alfa-kurssi on kaikille avoin ja maksuton. Tavataan Kallaveden kirkolla kymmenen kertaa keskiviikkoisin klo 17.30 20 alkaen 9.9. Ilmoittautuminen ruokailun vuoksi elokuun loppuun mennessä: eija.rasanen@evl.fi. Lisätietoja antaa anni.tanninen@evl.fi. Vertaistukea Siilinjärvellä Erityislasten ja vanhempien vertaisryhmä aloittaa 16.9. nuorten kerhotilassa seurakuntatalossa. Lämminhenkinen joukko vanhempia jakaa kokemuksia erityislapsen perheen elämästä ja jaksamisesta. Lisätietoa perhetyöntekijä Helena Mattiselta, puh. 044 728 4646. Sururyhmä läheisensä menettäneille aloittaa seurakuntatalossa 23.9. klo 18. Mikäli tulijoita on runsaasti, muodostetaan myös toinen ryhmä, jonka kokoontumiset ovat päiväaikaan. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 9.9. mennessä, puh. 017 288 4600. Uskon yötä vietetään Siilinjärvellä lauantaina 19.9. klo 19 22. Mukana siilinjärveläisiä taiteilijoita: käsityötaidetta, musiikkia ja draamaa. Viikkomessu klo 21.15. Järj. Kansan raamattuseura ja Siilinjärven seurakunta. Ehjä ihminen Luento- ja keskustelusarja sielun ja ruumiin terveydestä Puijon seurakuntakeskuksessa maanantaina 31.8., 7.9. ja 14.9. klo 18.30. Ihminen on mielen ja ruumiin tai sielun ja kehon kokonaisuus. Luento- ja keskustelusarjassa pohditaan ihmisen eheyttä. Ensimmäisellä kerralla 31.8. pastori Teemu Voutilaisen aiheena on ruumis: pidämmekö ruumistamme sille kuuluvassa arvossa? Kurssille Cursillo -arjen kristillisyys kurssi 9. 11.10. ja 24. 25.10. sisältää yhteistoiminnallista työskentelyä, hiljaisuutta, rukousta, musiikkia, jumalanpalveluksia ja hartauksia, sekä muuta mukavaa yhdessäoloa. Ilmoittautuminen www.kuopionseurakunnat.fi/puijo-ilmoittautumiset perjantaihin 18.9. mennessä. Lisätietoja Erkki Pesonen; pesonen.erkki@gmail. com, puh. 050 583 1399 ja Teemu Voutilainen; teemu.voutilainen@evl.fi, puh. 040 4848 434. Kävele naiselle ammatti Valtakunnallisen tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia tukemaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä. Kuopiossakin kävellään 13.9., aloitus klo 15 Kevama Oy:n pihasta, Itkonniemenkatu 65. Ilmoittaudu: www.naistenpankki.fi/paikkakunta/kuopio Miestenpäivä Siilinjärven seurakunnan ja neljän herätysliikkeen jo perinteiseksi muodostunut syksyn miestapahtuma järjestetään pe su 2. 4.10. Siilinjärven seurakunnan leirikeskuksessa, Ruokoniemessä. Tapahtuma alkaa pe-iltana klo 18 ja päättyy sunnuntaina päätösmessuun klo 13. Ilmoittautuminen ja lisätietoja 28.9. mennessä: Topi Halonen puh. 044 043 8585, Hannu Laukkanen puh. 050 344 8543 tai Jouko Kauhanen puh. 050 577 3780.

Nro 7 26.8.2015 7 Tervetuloa laulamaan Kun sanat eivät yllä, musiikki ylittää rajat. Kirkon kuoroissa on vaihtoehtoja ja tilaa. TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Tuomiokirkon kamarikuoro. Suuria kirkkomusiikkiteoksia. Avustaa messuissa ja muissa seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa. Ke klo 18 20.30 keskusseurakuntatalo alk. ke 2.9. Koelaulu. Pekka Leskelä 040 4848 280. Tuomiokirkkokuoro. Sekakuoro varttuneemmille laulajille. To klo 15 17 keskusseurakuntatalo alk. to 3.9. Koelaulu. Pekka Leskelä 040 4848 280. Tuomiokirkon päiväkuoro. Eläkeläisten naiskuoro. To klo 13 14 keskusseurakuntatalo alk. to 3.9. Koelaulu. Pekka Leskelä 040 4848 280. Erämaaseikkailu-kuorokerhot kouluikäisille. Ke ja to Snellmanin koululla ja Steinerkoululla. Alk. viikolla 37. Ohjelmassa Erämaaseikkailu-musiikkinäytelmässä mukana oleminen keväällä. Anna Kosola 040 4848 279. Nuorten lauluryhmä. Suomalaiseen sekä ulkomaiseen gospelmusiikkiin keskittyvä kokoonpano. Kokoontuu projektiluonteisesti. Anna Kosola 040 484 8279. Nuorten bändikerho. Ohjattua bändisoiton opettelua! Ei tarvita kokemusta tai omia soittimia. Jaakko Pöyhönen 044 289 1314. Hiljaisuuden messujen musiikkiryhmä. Harjoittelee kerran kuukaudessa, tunti ennen messua. Esilaulua ja yhteislaulun säestystä. Ei vaadi pitkäaikaista sitoutumista. Laulajat sekä soittajat tervetulleita! Anna Kosola 040 484 8279. Laulajapankki. Ilmoittaudu esilaulajien listalle hiljaisuuden messuihin sekä laitoshartauksiin. Ei vaadi pitkäaikaista sitoutumista. Anna Kosola 040 4848 279. ALAVA Kirkkokuoro työikäisille. Alavan seurakuntasali klo 18 20, alk. ke 2.9. Maksuton lapsiparkki. Ossi Jauhiainen 040 484 8322. Seniorikuoro. To klo 11 12.30 Alavan seurakuntasali alk. 3.9. Ossi Jauhiainen 040 4848 322. Zipporim-kuoro. Pääasiassa israelilaista musiikkia esittävä erityiskuoro. To klo 17.30 19 alk. 3.9. Alavan seurakuntasali. Tarvittaessa lapsiparkki. Leila Savolainen 040 4848 323. Bändi- ja lauluryhmätoiminta. Neulamäen kirkossa to klo 15.30 16.30. Alavan kirkossa pe klo 16.30 18. Ossi 040 4848 322, Leila 040 4848 323. Lapsikuorot alakouluikäisille. Lehtoniemen kerhotila ke klo 14 14.45. Neulamäen kirkko ke klo 15.30 16.30. Särkiniemen koulu pe klo 13 13.45. Kuorot alk. viikolla 36. Leila Savolainen 040 4848 323. JÄRVI-KUOPIO Juankosken kirkkokuoro. To klo 18 seurakuntasali. Alk. poikkeuksellisesti pe 30.8. Matti Saarela 040 4888 615. Muuruveden kirkkokuoro. Ke klo 13 seurakuntatalo alk. 28.8. Matti Saarela 040 4888 615. Nilsiän kirkkokuoro. Pappila to klo 18.45 20.30, alk. 27.8. Satsaamme myös laulun opiskeluun. Annette Kärppä-Leskinen 040 4888 673. Ikäihmisten lauluryhmä. Parillisen viikon to Nilsiän seurakuntakoti klo 9.30 10.30 alk. 3.9. Annette Kärppä-Leskinen 040 4888 673. Nilsiän gospelkuoro. Pappila n. joka toinen su klo 15 16.30, alk. 30.8. Rytmillistä ohjelmistoa nuorekkaille aikuisille. Annette Kärppä-Leskinen 040 4888 673. Uudet musakerhot. Alk. vk 35 sekä 1. 3. -luokkalaisille että 4. 6. -luokkalaisille Pajulahden ja Keskustan koululla. Annette Kärppä-Leskinen 040 4888 673. Riistaveden kirkkomuskari. Alk. to 3.9., seurakuntatalo to klo 17.30 18.15. Tarkoitettu 0 2 v. lapsille aikuisen kanssa, ilmoittautumiset viim. 1.9. kanttori Riikka Tuura 040 4888 634. Riistaveden nuorten musapaja. Seurakuntatalo ma klo 16.30 18, alk. 31.8. Tervetuloa mukaan kaikki nuoret! Riikka Tuura 040 4888 634. Riistaveden kirkkokuoro. Seurakuntatalo to klo 18.30 20, alk. 3.9. Moniäänistä perinteistä hengellistä musiikkia. Uusia laulajia tarvitaan! Riikka Tuura 040 4888 634. Säyneisen kirkkokuoro. Alk. ma 31.8. seurakuntatalolla. Taru Parviainen 040 4888 607. Kaavin lapsikuoro ke 26.8. klo 15 seurakuntatalo. Aliisa Lukkari-Syrjäniemi 040 4888 626. Tuusniemen kirkkokuoro. To klo 17.15 seurakuntatalo, alk. to 24.9. Aliisa Lukkari-Syrjäniemi 040 4888 626. Tuusniemen Tuustytöt. To klo 16, alk. to 24.9. Aliisa Lukkari-Syrjäniemi 040 4888 626. Vehmersalmen kirkkokuoro. Seurakuntakoti to klo 14, alk. 27.8. Yksi- ja moniäänistä hengellistä musiikkia iloisella mielellä. Tervetuloa mukaan! Riikka Tuura 040 4888 634. KALLAVESI Kallaveden kirkkokuoro. Sekakuoro työikäisille. Kuoroon otetaan uusia laulajia kaikkiin ääniin. Nuotinlukutaitoa ei tarvita. To klo 18 20 Kallaveden kirkko, alk. 3.9. Anna-Mari Linna 040 4848 367. Kallaveden Seniorikuoro. To klo 16 17.30 Kallaveden kirkko alk. 3.9. Kuoroon otetaan uusia laulajia kaikkiin ääniin. Anna-Mari Linna 040 484 8367. Lapsikuoro. Ala-asteikäisille. Kallaveden kirkko, ke klo 17 18, alk. ke 19.8. Välipalamahdollisuus klo 16 17. Vehmasmäen kappeli, klo 18.30 19.30. Mari Vuola-Tanila 040 4848 368. Nuorten lauluryhmä. Yläaste- ja lukioikäisille. To klo 17-18, Petosen seurakuntatalo. Välipalamahdollisuus klo 16 17. Mari Vuola-Tanila 040 4848 368. Kuvismuskari vanhemmille ja vauvoille (alle 1-v.). Alk. to 3.9. klo 14 15 Petosen seurakuntatalon kirkkosali. 6 8 vauvavanhempi -paria. Ilm. 1.9. mennessä taina.kuosmanen-kangas@ evl.fi Muskari 1 2 -vuotiaille ja vanhemmille. 8 10 lapsivanhempi -paria. Alk. pe 4.9. klo 9.30 10.15 Petosen seurakuntatalon kirkkosali. Ilm. 1.9. mennessä mari.vuola-tanila@evl.fi Käsikellokuoro Dolce. To klo 18 19.30 Kallaveden kirkko. Mukaan otetaan uusia 11 18 -vuotiaita nuotinlukutaitoisia soittajia. Richard Nicholls 040 4848 366. Käsikellokerhot. To klo 17 18 Kallaveden kirkko alk. 20.8. Uudet alakouluikäiset soittajat tervetuloa. Richard Nicholls 040 484 8366. Seurakunnalla on myös nuorten bänditoimintaa 14 19 -vuotiaille. Kiinnostuneet soittajat ilm. kanttori Richard Nicholls 040 4848 366. Karttulan kirkkokuoro. Ke klo 18 20 Karttulan seurakuntakoti, alk. 9.9. Anne Keränen 040 4848 541. Karttulan lapsikuoro. To klo 15.15 16, alk. 27.8. Anne Keränen 040 4848 541. Nuorten musapaja 11 17 -vuotiaille. Maaningan kirkko, ke klo 15.15 16.30 alk. 9.9. Soiton ja laulun perusteita. Välipalamahdollisuus. Ilm. 6.9. mennessä: talvikki.attila-pekonen@evl.fi Lapsikuoro Ilon Säteet 6 10 -vuotiaille Maaningan kirkko, ke klo 16.30 17.15 alk. 9.9. sekä Pulkonkosken koulu pe klo 13.30 14.30 alk. 11.9. Välipalamahdollisuus molemmissa. Ilm. 6.9. mennessä: talvikki.attila-pekonen@evl.fi Muskari 3 6 -vuotiaille. Maaninkatalon kerhotila, to klo 15 15.45 alk. 10.9. Ilm. 6.9. mennessä: talvikki.attila-pekonen@evl.fi Kirkkokuoro yli 15-vuotiaille. Maaningan kirkko, to klo 16.30-19 alk. 3.9. Ilm.: talvikki. attila-pekonen@evl.fi MÄNNISTÖ Kirkkokuoro. Ke klo 18 19.30 Pyhän Johanneksen kirkko alk. 16.9. Maksuton lapsiparkki. Kuoroon kaivataan lisää laulajia erityisesti miesääniin. Tintti Tinkala 040 484 8404. Päiväkuoro. Seniori-ikäisille laulajille to klo 11 12. Pyhän Johanneksen kirkko alk. 17.9. Heikki Mononen 040 4848 402. Lapsikuoro kouluikäisille. Ke klo 14 14.45 Pohjantien koulu alk. 2.9. To klo 14 14.45 Kettulan koulu, alk. 3.9. Tintti Tinkala 040 4848 404. Nuorten musiikkiryhmä. Soittamisesta ja laulamisesta kiinnostuneille nuorille to klo 17 Pyhän Johanneksen kirkko, alk. 3.9. Heikki Mononen 040 484 8402. PUIJO Puijon kamarikuoro. Monipuolista ja haasteellista kirkkomusiikkia kokeneille, nuotinlukutaitoisille laulajille. Ke klo 18 Puijon kirkon seurakuntasali. Koelaulu. Anna Antikainen 040 4848 436. Puijon kirkkokuoro. To klo 18 19.30 Puijon kirkon seurakuntasali alk. 27.8. Joona Saraste / Päivi Perttilä 040 484 8435. Lauluryhmä Verso. Ti klo 17.45 18.45 alk. 1.9. Gospelmusiikkia laulava ryhmä, joka esiintyy Puijon seurakunnan messuissa sekä Pienissä iltakirkoissa. Erkki Pesonen 050 583 1399. Päivärannan laulajat. Vapaamuotoinen lauluryhmä erilaisiin tilaisuuksiin lähinnä Poukamassa. Jyrki Lampinen 050 374 6908. Hiljaisen rukouslaulun ryhmä. Tiina Taskinen-Viinikainen 050 411 7328. NUORET JA OPISKELIJAT Nuorten aikuisten gospelkuoro LUOMUS. Ti klo 16.30 18.30 Vanha Pappila, Kuninkaankatu 12, alk. 8.9. Lisäksi la 24.10. Jarkko Maukonen 040 4848 473. Kanttorien sähköpostiosoitteet etunimi.sukunimi@evl.fi www.kuopionseurakunnat.fi

8 Nro 7 26.8.2015 Leirikipinä syttyy KUVAT: EIJA HUUSKONEN Välillä viivähdettiin nuotion äärellä paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja Tunnelmointia nuotion äärellä, uusia kavereita ja itsenäistymisen ensiaskelia. Seurakunnan leirit tarjosivat tänäkin kesänä elämyksiä ja kasvun paikkoja. Kipinä Spark-suurleiri kokosi Pieksämäen Partaharjulle heinäkuussa yli 1700 tyttöä ja poikaa ohjaajineen. Leirikylään oli saapunut 80 ryhmää eri puolilta Suomea. Kansainvälisyyttä leirille toi lähes 100 ulkomaalaista vierasta muun muassa Tanskasta, Virosta, Venäjältä ja Kiinasta. Partaharjun suurleiri on evankelis-luterilaisen kirkon varhaisnuorisotyön huipputapahtuma 10 14-vuotiaille. Kuopion Ritisenlahdessa asuva Tommi Korhonen oli yksi leirille osallistuneista. Leirin nimi, Kipinä, kuulosti niin hauskalta, että se houkutteli lähtemään, Tommi nauraa. Viime vuonna Tommi osallistui seurakunnan K-12 -leirille Rytkyllä. Kokemus oli sen verran mukava, että ajatus uudesta leiristä jäi kytemään. Meille jaettiin koulussa leirikesäesitteitä ja sieltä bongasin Kipinän. Päivät täynnä toimintaa Kipinä-leirillä lapset saivat itse olla aktiivisia toimijoita. Kuin tyhjästä nousivat leirille teltat, pyykkinarut ja omat rakennelmat, kun lapset pääsivät vauhtiin aikuisten tukiessa heitä. Päivittäin ilmestyvä leirilehti oli sekin lasten itsensä kirjoittama. Leirin päätöksiä tekivät lapsista koostuvat leiri- ja kyläparlamentit. Myös Tommi kehui leirin monipuolista ohjelmaa. Tommi Korhonen rakensi yhdessä muiden leiriläisten kanssa muun muassa kiipeilytelineen. Päivät olivat pitkiä, mutta kuluivat älyttömän nopeasti. Kaiken toiminnan keskellä ei hirveästi ollut vapaa-ajanongelmia. Viiden leiripäivän aikana Tommi oppi muun muassa rakentamaan kiipeilytelineitä. Nyt voin mahdollisesti rakennella jotain kotioloissakin. Viimeisenä kokonaisena päivänä vietettiin Sparkkinoita - aineettomia vaihtomarkkinoita 1700 leiriläisen kesken. Hyvän mielen tai palvelun tuotteita olivat esimerkiksi isosten halit, kasvohieronta, nappiautoskaba, trangia-popparit, WhatsApp-kuvaus ja maitokärryajelu. Minä vedin maitokärryjä, vähän niin kuin riksakuski ikään. Siinä sai kunnon annoksen liikuntaa yhdelle päivälle, Tommi muistelee. Kansainvälisyyttä ja kasvamista Tommi suuntasi leirille siitäkin huolimatta, että Kuopiosta ei lähtenyt ketään hänelle ennestään tuttua kaveria mukaan. Yksinolosta ei kuitenkaan tarvinnut kärsiä, sillä Partaharjulla odottivat uudet tuttavuudet. Ystävystyin muutamien kuopiolaisten kanssa. Olemme pitäneet yhteyttä leirin jälkeenkin. Kontakteja solmittiin myös maan rajojen yli. Tanskalaisten telttakylä oli meidän vieressä, joten heidän kanssaan tuli oltua enemmän tekemisissä. Englannilla pärjäsimme ihan hyvin, aika paljonkin tuli juteltua kaikkea. Samanlaisia he olivat kuin suomalaisetkin, mutta osasivat kyllä rakennella vähän paremmin kuin me. Tommin isä Ilkka Korhonen kertoo, että leirin jälkeen bussista purkautui iloisen näköistä porukkaa. Kysyin Tommilta, onko hän kasvanut leirin aikana, mutta vielä en ole vastausta saanut, isä hymyilee. Arvelisin, että jotain kypsymistä on kuitenkin tapahtunut. Leirillähän joutui enemmän huolehtimaan itsestään ja ottamaan myös muita huomioon. Ilkka Korhosen mielestä on hienoa, että tällaisia leirejä ylipäätään järjestetään. Lapset pääsevät vähän irti arkiympyröistä ja harjoittelemaan elämisen taitoja kodin ja koulun ulkopuolella. Uskon, että leirikokemukset omalta osaltaan tarjoavat pieniä askeleita kohti myöhempää itsenäistymistä. HELI HARING Partaharjun suurleiri Suurleirin pääjärjestäjänä toimii PTK - poikien ja tyttöjen keskus yhdessä PTK:n piirien, Kirkon kasvatus- ja perheasiain, hiippakuntien ja paikallisseurakuntien sekä Suomen Lähetysseuran, Kirkon Ulkomaanavun, Seurakuntien Lapsityön keskuksen ja Changemakerin kanssa. Leiri järjestetään Pieksämäen Partaharjulla neljän vuoden välein.

Nro 7 26.8.2015 9 Kesäleirillä tekemisen meininki Telttayöt, uiminen, saunominen, pingis, leirinuotio ja itikat. Haiskahtaako kesäleirille? Tällä Kuopion ev.lut. seurakuntien järjestämällä lastenleirillä 7 10-vuotiaille tytöille ja pojille ei kyllä asuttu teltassa, vaan majailtiin mukavasti Poukaman leirikeskuksen suojissa. Itikoita kuitenkin riittää huidottavaksi asti, ja aurinkoiset kesäkelit alkoivat juuri sopivasti kolmipäiväisen leirin ensimmäisenä päivänä. Leirin teemana on luonto ja kasvu, ja mikäpä sen parempi paikka olisikaan kuin olla leirillä luonnon ja veden ääressä Poukamassa. Lasten kohtaaminen tärkeintä Nuorisotyönohjaaja Olli Inkinen Järvi-Kuopion seurakunnasta viheltää pilliin. Se on sovittu merkki kaikille 29 leiriläiselle, viidelle isoselle sekä kolmelle muulle ohjaajalle. Leiriläiset kokoontuvat Ollin ympärille kuuntelemaan, mitä jännää tehdään seuraavaksi. Lasten kohtaaminen on tärkeintä, sillä leirillä on paljon tiiviimpi tunnelma kuin esimerkiksi kerhossa. Leireillä lapset ovat aitoja, leirihartauksiin keskitytään ja perinteistä leirielämää kohtaan tunnetaan vielä vetoa, Inkinen kehuu. Kyllä lapsista huomaa, että kesäleiriä on odotettu. Ollaan täällä mukavalla mielellä ja nythän kesä alkaa ihan täysillä, kun tuli aurinkoa, lämmintä ja itikoita! Uusia kavereita Kahdeksanvuotias Nooa Väisänen on ollut leirillä muutaman kerran. Leirikokemusta ei siis hyvin paljon ole, mutta kohtelias nuori mies on tyytyväinen siihen, että leirille tuli lähdettyä. Äitihän se suositteli leirille lähtemistä. Pelaan jonkun verran tietokoneella, joten tämä leiri on mukavaa vaihtelua, Nooa kertoo. Olen ollut täällä ainakin yhden kerran aiemmin ja kivaa on ollut, kuten tänäkin päivänä. Hyttysistä en kyllä tykkää, mutta uimaan aion ehkä mennä. Nooan vieressä seisoo Iiris Savolainen. Jännitys tiivistyy, sillä isoset ja ohjaajat ryhtyvät kilpailemaan leiriläisten kanssa ruudukon herruudesta. Hän on ihan ensimmäistä kertaa leirillä, vaikka sitä ei äkkiä uskoisi. Iiris on ollut reippaasti toisten lasten mukana ja tutustunut jo omiin huonekavereihinsakin. Ai miksikö tulin tänne? No en tiedä, minä vaan halusin, koska täältä voi saada uusia kavereita. En oikein tuntenut ketään aiemmin, mutta nyt jo tunnen, Iiris nauraa. Pois hälinästä Leirin isonen Oskari Airaksinen on nauttinut siitä, että pääsi lastenleirille isoseksi ja hetkeksi pois kaupungin hälinästä luonnon keskelle. Hän jututtaa tottuneesti Iiristä ja Nooa, jotka ihastelevat hetken aikaa Poukaman rantamaisemaa Oskarin kanssa. Oskarista tulee muutaman vuoden kuluttua sähköasentaja, ja hän toivoo voivansa jatkaa seurakunnan duuneissa myös kesäisin. Talvisin hän onkin vetänyt liikuntakerhoa. Yhden kerran aikaisemmin olen ollut lastenleirillä ja kovasti olen tykännyt lasten parissa työskentelystä. Yli 700 ilmoittautumista Kuopion ev.lut. seurakuntien järjestämään leirikesään tuli lähes 700 ilmoittautumista. Leirejä oli tarjolla yhteensä 14 kappaletta ja vain muutamille leireille jäi kevään ilmoittautumisen jälkeen vapaita leiripaikkoja, jotka täyttyivät nopeasti. Suosituimmat leirit olivat Tyttöjen kesäleiri 1, Kesäleiri 3, Sporttileiri ja K-12 leiri. Aikuinen-lapsi leirit vetivät myös hyvin. Suurin menestys oli kesäretki Tampereelle, jonne paikkoja lisättiin toisen bussin verran ja silti muutama jäi harmittavasti rannalle. SEIJA RYTKÖNEN SEIJA RYTKÖNEN Matka jatkuu Sama taivas, sama maa. Sama voima rakkauden, syliin sulkee jokaisen. Matka jatkuu, matka kohti Jumalaa. Kuopion Kallaveden seurakunnan Poukama 1:n riparilaiset kulkivat kahdeksan päivän riparileirin yhtä matkaa. Heinäkuun lopussa oli vuorossa konfirmaatio Maaningan kirkossa. Riparilaiset lauloivat siellä Pekka Simojoen kappaleen Tällä riparilla ei ketään jätetty yksin. Sama taivas, sama maa. Poukaman leirillä 24 riparilaisen kanssa olivat myös neljä isosta ja jopa yksi isoisonen. Yllättäviä kysymyksiä Kanttorina leirillä olleen Talvikki Attila-Pekosen mielestä riparilaiset olivat harvinaisen hyvin laulavaa porukkaa. Joukosta löytyi RIPARILAISET myös rumpaleita, pianisteja ja kitaristi. Musiikki hitsasi nuoria yhteen ja kohotti yhteishenkeä, jota leirillä koeteltiin perinteisesti kaikenlaisia riparisääntöjä uhmaamalla. Tämä leiri oli yksi parhaita leirejä laulamisen näkökulmasta katsottuna, Attila-Pekonen kehui. Kesäteologi Katja Niskalan tunneista pitivät kaikki. Tunnit olivat täynnä kysymyksiä ja pohdintoja. Onneksi Katja ei osannut kaikkiin kysymyksiin vastata, koska muuten kaikki teologiset asiat olisivat olleet liian selvää pässinlihaa nuorille tämän riparin jälkeen. Niskala jäi sanattomaksi, kun nuoret pohtivat: Miten elämä voi olla iankaikkinen, kun välissä pitää kuolla? Katja kiitteli sitä, että leiriläiset pitivät toisistaan huolta tosi paljon eikä ketään jätetty yksin. Upeaa oli sekin, ettei ketään kiusattu. Leiriläiset olivat myös ihania opetettavia, koska nuoret olivat aktiivisia ja täynnä yllättäviä kysymyksiä. Iltaohjelmathan ne olivat leirin parhainta antia, isoisonen Juho Laitinen puolestaan tuumasi. Hänen mieleensä jäi myös hieno päiväretki Männistöön Pyhän Johanneksen kirkkoon, jonne käveltiin kuuden kilometrin matka, ja jossa tutustuttiin moderniin kirkkoon sekä sen upeaan musiikkitarjontaan. SEIJA RYTKÖNEN Riparilaisten pohdintoja Kiusaaminen Se on väärin. Täällä ei kiusata ketään. Leikisti kiusoittelukin voi tuntua pahalta. Rukous Täällä rukoillaan paljon. Puhutaan Jumalalle. Ollaan rauhassa ja laitetaan kädet ristiin. Rauha Hiljainen ja mukava paikka, vaikkapa luonto. Hyvät löylyt ja ystävät. Iltahartaus on tilaisuus, jolloin kaikki rauhoittuu ennen nukkumaan menoa. Ehtoollinen Saadaan siunaus. Juodaan Kristuksen veri. Huolenpito Kaveria ei jätetä. Toisesta välittäminen. Isoset huolehtivat meistä. Taivas Jeesuksen ylösnouseminen. Jumala asuu taivaassa. Taivaassa on aurinko ja pilviä. Usko Uskotaan täällä toisiimme. Ystävät Ystävät auttavat hädän tullen. Ystävien kanssa voi olla oma itsensä

10 Nro 7 26.8.2015 SEURAKUNNAT 26.8. 30.9.2015 TUOMIOKIRKKO Tuomiokirkkoseurakunnan toimisto 040 4848 248, ma pe klo 9 15 tuomiokirkko.kuopio@evl.fi KESKUSSEURAKUNTATALO Suokatu 22 Seurakuntamestarit 040 4848 259 Viikkomessu ke 26.8. klo 18. Lähimmäisen sunnuntain messu su 30.8. klo 10. Saarna Marjo Parttimaa, liturgia Lauri Kastarinen, kanttorina Anu Pulkkinen. Kansainvälinen jumalanpalvelus su 30.8. klo 14. Viikkomessu ke 2.9. klo 16. Kamarikuoron harjoitukset ke 2.9. klo 18 seurakuntasalissa. Päiväkuoron harjoitukset to 3.9. klo 13 seurakuntasalissa. Tuomiokirkkokuoron harjoitukset to 3.9. klo 15 seurakuntasalissa. Messu su 6.9. klo 10. Saarna Lauri Kastarinen, liturgia Kirsi Perämaa, kanttorina Anu Pulkkinen. Raamattupiiri ti 8.9. klo 17. Joka toinen viikko, kerhohuone Aaron, Suokatu 22 C 2. krs. Viikkomessu ke 9.9. klo 16. Messu su 13.9. klo 10. Saarna Marjo Parttimaa, liturgia Ilpo Rannankari, kanttorina Pekka Leskelä. Tuomiokirkkokuoro. Herättäjä-Yhdistyksen seurat su 13.9. klo 18. Keskikaupungin palvelupiiri ke 16.9. klo 13. Kerhohuone Eetu, Suokatu 22 C. Viikkomessu ke 16.9. klo 16. Messu su 20.9. klo 10. Saarna Ilpo Rannankari, liturgia Liisa Penttinen, kanttorina Anu Pulkkinen. Luomakunnan sunnuntai. Lottaperinneyhdistys. Mukana Kuopion Nuorisokuoro, johtaa Jussi Mattila. Kirkkokahvit su 20.9. klo 11.30. Messun jälkeen kaikille avoin kirkkokahvi viestinnän kehityspäällikkö Wilhelmiina Honkasen eläkkeellejäämisen merkeissä. Kansainvälinen jumalanpalvelus su 20.9. klo 14. Hiljaisuuden messu su 20.9. klo 18. Eläkeläisten virkistyspäivä ke 23.9. klo 11. Raamattutunti Jeesus antaa elämän Lauri Kastarinen. Iltapäivällä yhteislaulua.lounas ja kahvi 6. Viikkomessu ke 23.9. klo 16. Messu su 27.9. klo 10. Saarna Kirsi Perämaa, liturgia Liisa Penttinen, kanttorina Pekka Leskelä. Viikkomessu ke 30.9. klo 16. MUMMON MÖKKI Puijonkatu 10. Avoinna ma to klo 11 15, 040 4848 272 Papin päivä ti 29.9. klo 13. Liisa Penttinen. VARHAISNUORET Varhaisnuorten kerhot käynnistyvät syyskuussa. Kerhoesitteet jaetaan alakouluissa. Tiedot löytyvät myös verkkosivuilta www.kuopionseurakunnat.fi/ tmk-kouluikaiset LÄHETYS Maanantain lähetyspiiri ma 14.9. klo 16. Kerhohuone Aaron, keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 C. Näpertäjät ti 22.9. klo 13. Kerhohuone Aaron, keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 C. Keskiviikon / Kotien lähetyspiiri ke 30.9. klo 12.30. Kerhohuone Samuli, keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 C. DIAKONIA Diakoniatoimiston vastaanotot: Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 C. Päivystys ilman ajanvarausta ma klo 9 10.30 ja puhelinaika klo 10.30 11.30 puh. 040 4848 253 Pirjo Litmanen, muuna aikana puh. 040 4848 282. Ke klo 9 10.30 ja puhelinaika klo 10.30 11.30 puh. 040 4848 253 Birgitta Oksman, muuna aikana 040 4848 284. Inkilänmäen diakoniatyöntekijän Kirsi Launosen päivystys ilman ajanvarausta, Suokatu 22 C. Ti klo 9 10.30, puhelinaika klo 10.30 11.30 puh. 040 4848 253, muuna aikana puh. 040 4848 255. Haluatko ilahduttaa yksinäisiä vanhuksia? Tule mukaan lähimmäispalvelutyön kurssille 23.10. 25.10. Ilm. ja tied. Kirsi Launonen, 040 4848 255. Tarvitsetko apua messuntuloon? Mikkelinpäivän jumalanpalvelukseen sunnuntaina 4.10. klo 10 järjestetään saattoapua ja kirkkokuljetus apua tarvitseville. Ottakaa yhteyttä ke 30.9. mennessä diakonissa Pirjo Litmaseen 040 4848 282. Inkilänmäen seurakuntakerho Tätilässä. To 3.9. klo 13: Tunnistatko sieniä? Aino Eskelinen, Kirsi Launonen. Ja to 17.9. klo 13, Kirsi Launonen. Inkilänmäen Sanajumalanpalvelus su 27.9. klo 12 Tätilässä, Inkiläntie. Kirsi Perämaa ja Pekka Leskelä. Alavan kirkossa Kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 18. TUOMASMESSU KUOPIOSSA 25 VUOTTA! 30.8. Emerituspiispa Matti Sihvonen 27.9. Nunna Kristoduli 25.10. Kirkkoherra Teemu Laajasalo 29.11. Rovasti Reijo Mattila Avaraa hengellisyyttä. Yllättäviä puheita. Laulamisen iloa. Ehtoollisen osallisuutta. Hiljentymistä ja rukousta. PERHETYÖ Naisten lenkkipiiri Poukamassa ma 14.9. klo 18 20.30. Sauna ja iltapala 4. Perhekerho ti 15.9. klo 9.30 11 Lapsi on ilo, ti 22.9. Lapsi on pyhä ja ti 29.9. Vahvat enkelit. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 E. Äitien ilta ke 16.9. klo 17 19. Luvassa pientä syötävää, yhdessäoloa, vertaistukea ja hemmottelua. Illassa mukana nuorisotyönohjaaja Pirjo Pippi Rissanen ja lastenohjaaja Paula Raatikainen. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 E päiväkerhotilat. Vauvakerho pe 18.9. klo 9.30. Perjantaisin keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 E. Kerhoa ei ole pe 25.9. Lukupiiri su 20.9. klo 15. 17. Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 E, perhetyöntoimisto. KASTETUT Justus Artturi Pellikka, Lumia Evelia Huttunen, Taisto Henrik Mikael Rahkonen, Daniel Tapani Eloranta, Jooel Olavi Heiskanen, Selma Hilja Maaria Airas, Senni Liisa Laakso, Siiri Ella Ilona Salmi, Aatos Eemil Elias Viljakainen, Vilma Anna Sofia Kimonen, Kamer Gökcan Sürmeli, Lilja Aino Isabella Vänttinen, Amanda Mette Maria Kokkonen, Jerry Eemi Olavi Sutinen, Patrik Robert Åberg, Veikka Aapram Verneri Peltoniemi, Joel Mauno Johannes Kämäräinen, Nooa Gian Tiihonen, Marjaana Tuulikki Salo. Viikkomessu jälleen keskiviikkoisin klo 16 AVIOLIITTOON KUULUTETUT Arttu Ilmari Pöyhönen ja Ella Julia Vehviläinen, Esa Ilari Ovaskainen ja Tiina Riikka Annika Pesonen, Panu Tuomas Piirainen ja Annika Pauliina Niemelä, Janne Markus Piilonen ja Katri Uimonen, Jyri Jaakko Pöyhönen ja Anna Karoliina Kosola, Tatu Veikka Taneli Ahonen ja Sini Pauliina Korhonen. KUOLLEET Lasse Aukusti Huurre 90 v, Simo Pietari Vikeväinen 83 v, Paavo Taneli Niemi 91 v, Eila Ilona Nurro 86 v, Toivo Juhani Airaksinen 73 v, Mikko Tapani Hirvonen 62 v, Pentti Petter Johannes Happonen 79 v, Seppo Olavi Karvonen 71 v, Irja Marjatta Happonen 78 v, Hilkka Marjatta Nissinen 83 v, Maila Inkeri Hyvönen 95v, Hanni Ani Mustonen 96 v, Anja Hillevi Voutilainen 82 v, Kalevi Carolus Kainulainen 85 v, Hilkka Annikki von Wright 98 v, Matti Johannes Ikäheimo 81 v, Paavo Eelis Pirinen 86 v, Jorma Mönkkönen 75 v, Irma Annikki Korhonen 68 v, Inka Väisänen 84 v, Irma Alisa Kyllikki Lifländer 89 v, Reijo Antero Kallioniemi 66 v, Kari Pekka Veikko Vähälä 68 v, Kerttu Maija Annikki Perämäki 80 v, Viljami Airaksinen-Laukkanen. ALAVA Alavan seurakunnan toimisto 040 4848 286, ma pe klo 9 15 alava@evl.fi ALAVAN KIRKKO Keihäskatu 5 040 4848 298 Messu su 30.8. klo 11. Saarnaa Hannu Koskelainen, liturgina Anu Kiviranta, kanttorina Ossi Jauhiainen. Tuomasmessu su 30.8. klo 18. Jarkko Maukonen. Messu su 6.9. klo 11. Saarnaa KRS:n toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma, liturgina Pirjo Kuula, kanttorina Leila Savolainen, Zipporim-kuoro, Kalle Virta, laulu. Kansan Raamattuseuran kirkkopyhä ja valtakunnallinen juhlamessu. Messun jälkeen seurakuntasalissa kirkkokahvit ja 70-vuotisjuhla teemana Lähellä, mukana Ulla Saunaluoma, varatoiminnanjohtaja Kalle Virta ja Kuopion alueen ystäviä. Konsertti su 6.9. klo 18. Jussi Salonen, tenori. Pieni rukoushetki to 10.9. klo 12.30. torstaisin 10.9. 10.12. klo 12.30 13 (ei 15.10.). Sanajumalanpalvelus su 13.9. klo 11. Saarna ja liturgia Juha Välimäki, kanttorina Ossi Jauhiainen. Lähimmäisen kirkkopyhä, kirkkokahvit. Jos tarvitset kirkkoon kuljetuksen tai saattoapua, ota yhteyttä diakoniatyöntekijä Piia Jääskeläiseen 040 4848 326. Gospelmessu su 13.9. klo 18. Saarnaa Pirjo Kuula, liturgina Anna Väätäinen, kanttorina Ossi Jauhiainen. Hetki hiljaa Raamatun äärellä -hartaus ti 15.9. klo 11. Tiistaisin 15.9. 1.12. klo 11 11.30 (ei 13.10. ja 10.11.). Porkkanamarkkinat la 19.9. klo 12 16. Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräyksen hyväksi. Myytävänä porkkanatuotteita. Musiikillisia välipaloja Jarkko Maukonen ja Popo Salami, Laxmi Shrestha. Tule kuulemaan tuoreimmat terveiset Nepalin vammaistyöstä. Jakaranda-kuoron konsertti la 19.9. klo 16. Vapaa pääsy, kolehti Tasaus-keräykselle vammaistyölle SLS:n kautta. Messu su 20.9. klo 11. Saarnaa Anna Väätäinen, liturgia Juha Välimäki, kanttorina Leila Savolainen. Rauhanyhdistyksen seurat su 20.9. klo 14. Jazzkonsertti pe 25.9. klo 19. Messu su 27.9. klo 11. Saarnaa Juha Välimäki, liturgia Anna Väätäinen, kanttorina. Kirkkokahvit. Tuomasmessu su 27.9. klo 18. Ylistyskonsertti ti 29.9. klo 19. Sanaa, rukousta, yhteislauluja, puheenvuoroja rukouksesta. Zipporim, soittajat ja solistit, Leila Savolainen sekä mm. Anja Komulainen, Sirkka Pitkänen, Anna Väätäinen. Tilaisuuden jälkeen seurakuntasalissa iltapalaa. Tule viivähtämään iltahetki musiikin ja yhteisen rukouksen äärellä. ALAVAN SEURAKUNTAKESKUS Keihäskatu 5 B Tehdään yhdessä -piiri ti 8.9. klo 13 nuorten tilassa. Piiri kokoontuu parittomien viikkojen tiistaina klo 13 14.30. Lähetys- ja rukouspiiri ti 8.9. klo 18 Alavan neuvotteluhuone (toimistopäädyn ovesta). Parillisten viikkojen tiistaina ajalla 8.9. 15.12. Yhteyshenkilö Sakari Kainulainen 040 502 8558. Lähimmäispalvelijoiden tapaaminen to 10.9. klo 17 Alavan seurakuntakodilla (nuortentila, alakerta). Tarjolla kahvia ja pientä suolaista. Yhteyshenkilö diakoniatyöntekijä Piia Jääskeläinen 040 4848 326. Kristillisen tanssin viikonloppu 12. 13.9. la klo 13 18 ja su klo 13 16.30 liikuntasalissa. Aika tanssia -viikonloppu tarjoaa mahdollisuuden kokeilla luovaa liikettä ja tanssia kannustavassa, kristillisessä ympäristössä. Sisältää liikeimprovisaatiota ja rukoustanssia sekä yhteistä jakamista ja keskustelua. Hinta 20 / 15 Kristanssin jäsenet. Lisätiedot ja ilm. tiina.lahdekorpi@hotmail.com tai 040 8656 086. Raamattu- ja rukouspiiri ma 14.9. klo 18 Seurakuntakodin neuvotteluhuoneessa. Piiri kokoontuu parillisten viikkojen maanantaina klo 18 ajalla 14.9. 7.12. Varttuneen väen päiväpiiri ti 15.9. klo 11 seurakuntasalissa. Piiri kokoontuu tiistaisin klo 11 13. Hartaus kirkossa, sen jälkeen ruokailu seurakuntasalissa. Aterian hinta 5. Kirjallisuuspiiri to 24.9. klo 14. Kerhohuone 1. Kirja: Antti Heikkinen: Pihkatappi. Yhteyshenkilö Aino Mikkonen 040 7071 499. NEULAMÄEN KIRKKO Vesurikuja 4 040 4848 311 Lähde liikkelle -koulutus syksyllä. Suomen Lähetysseuran Lähde liikkeelle -koulutuksessa tutustutaan kokonaisvaltaiseen lähetystyöhön ja sen mahdollisuuksiin sekä haasteisiin. Suunnattu opiskelijoille ja työikäisille. Koulutuksen jälkeen on mahdollista hakea ulkomaille lyhytaikaisiin FELM Volunteer -tehtäviin. Kurssin teemoja: kirkollisen työn ja kehitysyhteistyön eri osa-alueet ja arki, lähetystyö Raamatussa ja työn teologiset perusteet, oman kutsumuksen pohtiminen, uskontojen ja kulttuurien välinen kohtaaminen, ihmisoikeuskysymykset. Ilm. 6.9. mennessä: www.suomenlahetysseura.fi/ls_fi/sivut/tule_mukaan/kouluttaudu/lahde_liikkeelle/tulevat_lahde_liikkeelle koulutukset Lyhtymessu su 6.9. klo 16. Kansanlähetys. Käsityökahvila ma 7.9. klo 12. Takka-aulassa maanantaisin klo 12 14. Ota käsityö mukaan ja liity seuraan. Lisätietoja 040 4848 325. Raamattu- ja rukouspiiri ti 8.9. klo 18 takka-aulassa tiistaisin ajalla 8.9. 15.12. Tied. Ilkka Sormunen 040 5426 280. Elävän elämän ilta ke 9.9. klo 18. Keskiviikkoisin klo 18 20 kirkon biljardihuoneessa. Arkinen ateria to 10.9. klo 11. Kahviossa torstaisin. Aterian hinta 5 /hlö. Ystäväntupa to 10.9. klo 12.30. Takkaaulassa torstaisin klo 12.30 14. Lisätietoja diakoni Kati Ukkoselta 040 4848 325 tai kati.ukkonen@evl.fi Messu su 20.9. klo 16. Saarnaa Anna Väätäinen, liturgina Juha Välimäki, kanttorina Leila Savolainen. LEHTONIEMEN KERHOTILA Lehtoniementie 107 Lehtotupa ma 7.9. klo 13. Parittomien viikkojen maanantaisin klo 13 14.30 ajalla 7.9. 14.12. Tiedustelut diakoniatyöntekijä Sisko Laitinen 040 4848 326. SÄRKINIEMEN KERHOTILA Särkiniementie 4, ent. kirjasto Puurojumppa ke 2.9. klo 12. Parillisten viikkojen keskiviikko klo 12 13.30 (ajalla 2.9. 9.12.). Puuro 2. Yhteyshenkilö Toini Jääskeläinen 0400 786 166. Särkitupa to 10.9. klo 13. Kohtaamis- ja keskustelupaikka, yhteistyössä entisen diakonia- ja lähetyspiirin kanssa. Torstaisin klo 13 14.30. Kuukauden viimeisellä kerralla lähetyspiiri. Yhteyshenkilö Sylvi Viippola 040 5955 882 ja Sisko Laitinen 040 4848 326. Särkiniemen raamattu- ja rukouspiiri ke 23.9. klo 18. Parittomien viikkojen keskiviikkona ajalla 23.9. 16.12.). Yhteyshenkilö Sirkka Pitkänen 044 3793 529. DIAKONIA Syyslomaretki diakoniatyön asiakaslapsiperheille la 10.10. Lisätietoja diakoni Kati Ukkoselta 040 4848 325 tai kati. ukkonen@evl.fi Kotimetsän kirkkohetki Pölhönsaaressa su 6.9. klo 16. Lapsiperheille tarkoitettu syksyinen kotimetsän kirkkoretki. Lähtö Pölhönsaaren parkkipaikalta (Saaristokatu). Mukaan kumisaappaat, sään mukainen vaatetus, reppuun istuinalusta ja pienet eväät. Lisätietoja Sirpa Pesoselta 040 4848 297. Hiljaisuuden talo -illat ma 21.9. klo 18 Vanhassa Pappilassa (Kuninkaankatu 12) aiheena Siunauksia. Seuraavat illat ma 19.10., 16.11. ja 14.12. Aiheet ilmoitetaan myöhemmin: www.kuopionseurakunnat.fi/hiljaisuuden-talo-illat. Aloitamme yhteisellä yksinkertaisella teehetkellä ja alkuhiljentymisellä. Sisältöön kuuluu hetki Raamatun äärellä tai teemailtoja. Illat tarjoavat hiljaisuutta; Jumalan, toistemme ja itsemme kuuntelemista; jakamista ja yhteyttä. PERHETYÖ Perhekerhot: Neulamäen kirkko-seurakuntakeskus tiistaisin klo 9.30 11, alk. 1.9. Särkiniemen kerhotila keskiviikkoisin klo 9.30 11, alk. 2.9. Alavan kirkon päiväkerhotilat (seurakuntasalin alakerta) keskiviikkoisin klo 9.30 11, alk. 2.9. Lehtoniemen kerhotila keskiviikkoisin klo 9.30 11, alk. 2.9. Vauvatupa Lehtoniemen kerhotiloissa (alle 1-vuotiaat vanhempineen) torstaisin klo 9.30 11. Lisätietoja lapsityönohjaaja Sirpa Pesoselta 040 4848 297. Vielä on kesää jäljellä! la 12.9. klo 14 Perheiden retki Poukamaan (Poukamantie 105) omin kyydein. Aloitamme päiväkaffeilla klo 14. Omaa ohjelmaa lapsille ja aikuiset sukeltavat Irene Venejärven johdolla aiheeseen Perheen voimavarat ja tunteet. Päivällinen, ulkoilua, mahdollisuus saunomiseen ja makkaran paistoa (omat makkarat). Hinta 7 aikuinen ja 3 lapset, alle 1-v. ilmaiseksi. Ilm. viimeistään 27.8. verkossa www.kuopionseurakunnat.fi/alava. Lisätietoja Sirpa Pesonen 040 4848 297 ja Pirjo Kuula 040 4848 318. Gospelmessu Alavan kirkossa 13.9. klo 18 KASTETUT Veera Sylvia Laukkanen, Helmi Sofia Huuskonen, Miikkael Juho Edward Pere, Kaarle Tapani Ahtiainen, Joel Heikki Petteri Vepsäläinen, Samuel Sulo Johannes Räisänen, Miinu Matilda Lohi, Aatos Edvard Eskelinen, Samuel Jukka Julius Huhtamäki, Joel Viljami Jaatinen, Nikolas Alvar Oskari Uotinen, Leon Christopher Shen, Jiri Rasmus Kristian Tuhkanen, Roni Mikael Olavi Tuhkanen, Velmu Väinö Johannes Lappalainen, Vilho Luka Ereinion Ali-Sisto, Karlo Tapani Ensio Kettunen, Verneri Noa Arthur

Nro 7 26.8.2015 11 Hintikka, Aulis Juho Vihtori Tuhkanen, Tuomas Eemil Kristian Lovén. AVIOLIITTOON KUULUTETUT Jaakko Matias Mustakallio ja Selina Katariina Annikki Kant, Sami Peetu Pasanen ja Anna Kaisa Virta, Hannu Juhani Koivula ja Kerttu-Elisa Koivisto, Jussi Petter Soininen ja Sini Susanna Ovaskainen, Teemu Kristian Heikkinen ja Eerika Karoliina Määttä, Tuomas Petteri Manninen ja Essi Aira Vilhelmiina Ignatius, Topi Taneli Kokkonen ja Annika Eila Kristiina Nousiainen, Tuomas Juhani Pitkänen ja Rosa-Emilia Ruotsalainen, Lasse Antero Mönkkönen ja Kirsi Maria Kinnunen, Mika Janne Haatainen ja Henna Marjatta Eskelinen, Joni Eemeli Nuutinen ja Renja Eveliina Raatikainen, Efosa Aiguokhian ja Mari Mirjami Kelloniemi, Timo Olavi Vartiainen ja Reeta Eliisa Väisänen, Olli-Veikka Aaroni Glad ja Sara Helmiina Hukkanen. KUOLLEET Anja Annikki Jalkanen 84 v, Paula Helena Kokkarinen 73 v, Anja Kyllikki Pennanen 82 v, Marko Tapio Koskinen 46 v, Veikko Hermanni Löytäinen 91 v, Helmi Mirjam Holopainen 92 v, Taimi Terttu Timonen 87 v, Pertti Juhani Mustonen 65 v, Aili Vepsäläinen 84 v, Eino Antero Pärnänen 72 v, Anna-Liisa Sinikka Huttunen 87 v, Hilkka Orvokki Mattinen 84 v, Iida Eliina Koponen 91 v, Pentti Johannes Antikainen 86 v, Irma Aura Linnea Leinonen 85 v, Maija Anita Simonen 76 v, Taimi Katri Tolonen 92 v, Jaakko Itkonen 82 v, Seppo Sakari Mäklin 54 v, Jarno Tapani Leinonen 37 v, Hilma Tuomenlehto 92 v, Tauno Antero Räsänen 77 v, Ritva Marketta Antikainen 79 v. KALLAVESI Kallaveden seurakunnan toimisto 040 4848 327, ma pe klo 9 15 kallavesi@evl.fi KALLAVEDEN KIRKKO Rauhalahdentie 21 040 4848 336 Sanajumalanpalvelus su 30.8. klo 10. Liturgia Veli Mäntynen, saarna Pekka Niiranen ja kanttorina Mari Vuola-Tanila. Messu ja koko kansan kirkkopyhä 6.9. klo 9 13. Klo 9 10 aamupala, messu klo 10. Liturgia Juha Määttä, saarna Matti Pentikäinen ja kanttorina Richard Nicholls. Messun jälkeen lounas. Messu ja varttuneen väen kirkkopyhä Lähimmäisen sunnuntaina su 13.9. klo 10. Liturgia Juha Määttä, saarna Sirpa Nummenheimo ja kanttorina Anna-Mari Linna. Lounas (vapaaehtoinen ruokamaksu) ja ohjelmallinen tilaisuus. Tilaisuus päättyy klo 13. Tuo kirkkoon ystäväsi, naapurisi tai sukulaisesi, joka ei ole ehkä pitkään aikaan päässyt kirkkoon. Työyhteisömessu su 20.9. klo 10. Liturgia Veli Mäntynen, saarna Pontus Salmi ja kanttorina Richard Nicholls. Kirkkokahvit. Tarina Safari-konsertti su 20.9. klo 17. Mari Vuola-Tanila, Talvikki Attila-Pekonen ja Anne Keränen. Messu ja syntymäpäiväjuhla su 27.9. klo 10. Liturgia Matti Pentikäinen, saarna Sirpa Nummenheimo, Maarit Kirkinen ja kanttorina Anna-Mari Linna ja seniorikuoro. Kakkukahvit. Gospelkonsertti su 27.9. klo 18. Vimma-kuoro ja Jaana Turunen sekä Richard Nicholls. Miesten saunaillat Poukamassa seuraavasti: 19.8., 18.9., 1.10., 23.10., 20.11. ja 11.12. klo 17.30. Saunaillan ohjelmaan kuuluvat sauna / avanto ja iltapala. Saunamiehet: Jarmo Oksanen 050 571 8270 ja Kyösti Kurkinen 044 569 6775. PETOSEN SEURAKUNTATALO Pyörönkaari 21 040 4848 345 Kutsu yhteyteen -messu su 13.9. klo 17. Anni Tanninen. Messu su 27.9. klo 17. Anni Tanninen. Donkkis Big Night -toimintailta pe 28.8., 2.10., 6.11. ja 4.12. klo 18 20. Petosen seurakuntalolla. Vapaa pääsy. Lisätietoja www.donkki.net tai Cecilia Kurkinen 050 381 4459. Järjestäjänä Kansanlähetys. VEHMASMÄEN KAPPELI Sotkanniemi 15, Hiltulanlahti 040 4848 351 Toivevirren ja -runon ilta su 20.9. klo 18. Sanna Alanen ja Richard Nicholls. Olotilatorstai to 24.9. klo 11.30 13. Sanna Alanen. HIRVILAHDEN KAPPELI Länsirannantie 2410 044 275 7936 Perhekirkko su 27.9. klo 13. Juha Määttä ja Anna-Mari Linna. KARTTULAN KIRKKO Kirkkotie 23 040 4848 545 Messu ja varttuneiden syntymäpäiväjuhla su 6.9. klo 10. Johanna Porkola ja Mari Vuola-Tanila, Iltatuulen laulajat Päivä Wellingin johdolla. Syntymäpäiväjuhla seurakuntakodilla. Messu ja Varttuneenväen kirkkopyhä su 20.9. klo 10. Johanna Porkola, Anne Keränen ja Tuula Makkonen. Kirkkokahvit seurakuntakodilla. Messu su 27.9. klo 10. Johanna Porkola ja Anne Keränen. Nokipannukahvit ma 31.8. klo 9 Karttulan torilla. Klo 12 Heikki Mikkonen laulaa ja laulattaa. Nokipannukahvit ti 1.9. klo 9 alkaen Karttulan torilla. Miesten saunailta to 3.9. klo 17.30 Tervon pappilassa. Eräkirkko su 13.9. klo 13 Airakselan kodalla. Petteri Hämäläinen ja Anne Keränen. Naisten keskustelu- ja saunailta to 17.9. klo 18 Marjatta Rissasella, Lohitie 5. Pastori Johanna Porkola. KARTTULAN SEURAKUNTAKOTI Kissakuusentie 14 040 4848 547 Lapsikuoro alakouluikäisille to 27.8. klo 15.15. Lisätietoja Anne Keränen 040 4848 541. Kaiken keskellä Jumala -iltatilaisuus ma 31.8. seuraavasti: klo 18 raamattuopetus, Olli Seppänen, klo 18.45 kahvitarjoilu, klo 19.15 Sanoin ja sävelin, Eila ja Heikki Mikkonen, Olli Seppänen, Petteri Hämäläinen. Kaiken keskellä Jumala -iltatilaisuus ti 1.9. seuraavasti: klo 18 raamattuopetus, Olli Seppänen, klo 18.45 kahvitarjoilu, klo 19.15 Sanoin ja sävelin, Eila ja Heikki Mikkonen, Olli Seppänen, Matti Pentikäinen. Ystävänkammari alkaa ke 2.9. klo 10 takkahuoneessa. Israel-ilta ma 7.9. klo 18. Tuija Valtanen ICEJ:stä. Tarjoilu. Kirkkokuoron syyskausi alkaa ke 9.9. klo 18. Nykyiset ja uudet kuorolaiset lämpimästi tervetuloa! SYVÄNNIEMEN KIRKKO, KARTTULA Kuttajärventie 117 Syvänniemen kirkko 90 vuotta -juhlamessu su 30.8. klo 10. Liturgia Matti Pentikäinen, saarna emerituspiispa Matti Sihvonen, Petteri Hämäläinen, Anne Keränen, Anna-Mari Linna ja kirkkokuoro sekä sopraano Marjukka Tepponen. Juhlakahvit kirkkopihalla. MAANINGAN KIRKKO Maaningantie 33 Sanajumalanpalvelus su 30.8. klo 10. Raija Jokela ja Richard Nicholls. Maaningan alueen Isoskoulutukseen ilmoittautuminen ke 2.9. klo 18. Heli Kyhyräinen ja Petteri Hämäläinen. Messu su 6.9. klo 10. Raija Jokela ja T alvikki Attila-Pekonen. Messu su 13.9. klo 10. Petteri Hämäläinen ja Talvikki Attila-Pekonen. Messu ja Varttuneiden yhteinen syntymäpäiväjuhla su 20.9. klo 10. Raija Jokela, Talvikki Attila-Pekonen ja Vuokko Laitinen. Messu su 27.9. klo 10. Raija Jokela ja Richard Nicholls. Rukouspiiri seuraavasti: 28.8. ja 11.9. klo 13 14. Lampolassa. Jatkossa joka perjantai klo 13 14. Hetkinen! Raamatun ympärillä 7.9., 21.9., 5.10., 19.10., 19.10., 2.11., 23.11., 14.12. ja 28.12. klo 16 17.30 Käsityöpaja 14.9., 12.10., 16.11. ja 7.12. klo 14 16. Lisätietoja Margit Ruotsalainen 050 410 9253. Eräkirkko su 20.9. klo 14 Maaningan Leppälahdella metsästäjien kodalla Petteri Hämäläinen. Seurakuntapiiri su 20.9. klo 16 Tuovisessa, Ruissuontie 115. NUORET Syksyn ensimmäinen nuortenilta to 3.9. klo 18 20 Karttulan seurakuntatalon yläkerrassa. MUSIIKKI Lapsikuoron harjoitukset (ala-asteikäiset) keskiviikkoisin alkaen 19.8. klo 17 18 Kallaveden kirkolla ja klo 18.30 19.30 Vehmasmäen kappelilla. Kuoron johtajana kanttori Mari Vuola-Tanila. Nuorten lauluryhmän harjoitukset torstaisin alkaen 20.8. klo 17 18 Petosen seurakuntatalolla (yläasteikäisille). Lisätietoja kanttori Mari Vuola-Tanila. Muskari 1 2 -vuotiaille ja vanhempineen perjantaisin alkaen 4.9. klo 9.30 10.15 Petosen seurakuntatalon kirkkosalissa. Ryhmään otetaan 8 10 lapsivanhempi -paria.vetäjänä Mari-kanttori. Ilm. 1.9. mennessä: mari.vuola.tanila@evl.fi. Syvänniemen kirkon 90-vuotisjuhlamessu su 30.8. klo 10 LÄHETYS Lähetysaskartelut maanantaisin klo 18 20, alkaen 7.9. Petosen srktalolla. DIAKONIA Aamupuuro tiistaisin klo 9 10.30 alkaen 25.8. Työttömille, pienituloisille ja toisten ihmisten seuraa kaipaaville. Petosen seurakuntatalon kahviossa. Kanssasi aamupuurolla on seurakunnan työntekijä. Vapaaehtoinen ruokamaksu. Kallaveden seurakunnan diakoniatyön vastaanotot ja päivystykset syyskuun Sinua kutsutaan Muista myös verkkolehtikirkkojakoti.fi alusta seuraavasti: Kallaveden kirkon diakoniatoimisto (Rauhalahdentie 21) ma klo 10 11 puh. 040 4848 332, (Jynkkä, Levänen, Läntinen maaseutu). Petosen diakoniatoimisto (Petosen seurakuntatalo, Pyörönkaari 21) puhelinpäivystys ma ja ke klo 10 11 puh. 040 4848 333 ja ajanvarausvastaanotto klo 11 12 ( Petonen, Pirtti, Pitkälahti, Rautaniemi, Savolanniemi, Eteläinen maaseutu). Maaningan diakoniatoimisto (Maaningan virastotalo,satamatie 5) to klo 9 11 puh. 040 4848 372. Karttulan diakoniatoimisto (Karttulan seurakuntakoti, Kissakuusentie 14) to klo 9 11 puh. 040 4848 539. Levon ja virkistyksen leiripäivä ke 2.9. klo 10 Rytkyn leirikeskuksessa. Sinulle, joka olet työikäinen ja koet itsesi yksinäiseksi. Bussikuljetus: klo 10 Kallaveden kirkon bussipysäkki (Rauhalahdentie 21) klo 10.05. Pyöröntorin bussipysäkki (Pyörönkaari 26). Paluumatkalle lähdetään klo 18. Paikan päällä mahdollisuus mm. liikkua luonnossa, hiljentyä ja ruokailla hyvässä seurassa. Osallistumismaksu 5. Tied. ja ilm. 26.8. mennessä Irene Savolaiselle 040 4848 373 tai sähköisesti: www.kuopionseurakunnat. fi/kallavesi-diakonia. Päivä on tarkoitettu ensisijaisesti Kallaveden seurakunnan alueella asuville. Diakoniatyön syyskauden avaus torstaina 10.9. klo 12 14 Petosen seurakuntatalon seurakuntasalissa. Hyvän hoidon päivä ke 23.9. klo 10.30 14.30 Rytkyn leirikeskuksessa. Ilm. diakoniatoimistoon 040 4848 332 ma klo 9 10. Voit ilmoittautua myös jättämällä viestin vastaajaan. Kuopion ev.lut. seurakuntien lähimmäispalvelun peruskurssi 23. 25.10. Pyhän Johanneksen kirkolla, Kellolahdentie 8. Lisätietoja Maarit Kirkinen 040 4848 369. Ilm. 12.10. mennessä seurakuntien vaihteeseen, mirja.poutiainen@evl.fi tai 017 158 111. PERHETYÖ Vauvaperhekerho maanantaisin klo 13.30 15.30 Petosen seurakuntatalolla, Pyörönkaari 21. Perhekerhot alkavat viikolla 36 seuraavasti: Vehmasmäki, kappeli ti klo 9.30 11. Kallaveden kirkko ke klo 9.30 11. Jynkänvuoren kerhohuone (Isännäntie 22) ke klo 9.30 11. Kurkimäki, Kurkipirtti ke klo 9.30 11. Rytkyn leirikeskus parillisen viikon ke klo 9.30 11. Petosen seurakuntatalo to klo 9.30 11. Karttulan seurakuntakoti ti klo 9.30 11. Syvänniemen pappila ke klo 9.30 11. Maaningalla ti klo 9.30 12. Taidetiistai ti 1.9., 8.9., 15.9. ja 22.9. klo 9.30 11.30 tai klo 13 15. Tervetuloa koko perhe taiteilemaan Kallaveden kirkon kerhotiloihin (Rauhalahdentie 21). Ota mukaan taiteiluun sopivat vaatteet ja omat eväät. Kuvismuskari vanhemmille ja vauvoille (alle 1-v) torstaisin alkaen 3.9. klo 14 15. Petosen seurakuntatalolla. Mahdollisuus monivuotiseen taidepolkuun Taina-lastenohjaajan ja Mari-kanttorin johdolla. Ryhmään otetaan 6 8 vauvavanhempi -paria. Ilm. 1.9. mennessä taina.kuosmanen-kangas@evl.fi Jukka Salmisen konsertti su 20.9. klo 17. Juhlimme päiväkotityö 70 vuotta. PIIRIT Rytkyn, Kaislastenlahden ja Haminalahden työseurojen aloitus ti 1.9. klo 18 Eräkalliolla. Petteri Hämäläinen. Lähimmäispalvelu on tavallisten ihmisten taidoin tehtävää auttamista, tukemista ja kuuntelua. Samalla se on osallistumista seurakunnan toimintaan. Koulutus antaa valmiuksia ihmisen kohtaamiseen vaikeassa elämäntilanteessa olevan tukemiseen oman henkisen ja hengellisen kasvun kehittämiseen mahdollisuuden toimia lähimmäispalvelussa mahdollisuuden jatkokoulutukseen, työnohjaukseen ja virkistykseen Aika ja paikka 23.-25.10.2015 Männistön Pyhän Johanneksen kirkko, Kellolahdentie 8 www.kuopionseurakunnat. Ilmoittautuminen 12.10. mennessä seurakuntien vaihteeseen, mirja.poutiainen@evl. tai (017) 158 111 Lisätietoja antavat diakoniatyöntekijät Piia Jääskeläinen Alava 040 4848 326 Outi Reuter Puijo 040 4848 438 Anne-Mari Mertanen Männistö 040 4848 406 Maarit Kirkinen Kallavesi 040 4848 369 Kirsi Launonen Tuomiokirkko 040 4848 255 Auli Kekkonen Järvi-Kuopio 040 4888 631 Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

12 Nro 7 26.8.2015 SEURAKUNNAT 26.8. 30.9.2015 Saa rakastaa. Saa www.askellehti.fi rakastaa. www.askellehti.fi HAUTAKIVET KAIVERRUKSET KULTAUKSET ENTISÖINTITYÖT KIVILYHDYT Sari Kämäräinen Jääskelänkatu 1 70780 Kuopio puh. 050 575 0004 www.kivipajasarik.fi Suru on hitaasti vaalenevia varjoja... Hautaustoimisto J. NURRO OY Kauppakatu 55-57 KUOPIO Puh. 017-2613065, 040 5056287 saila.lehto@nurro. www.nurro. puh. 040 585 0456 LÄNSIVUOREN HAUTAUSHUOLTO Savonkatu 25, Kuopio (Sokoksen takana) www.lansivuoriky.fi p. 017 261 3665 Hautakivi näyttely liikkeessämme -tervetuloa tutustumaan! Olotilatorstai to 17.9. klo 11.30 13 Niemisjärven kylätalossa. Sanna Alanen. AIKUISTYÖ Miestenpiiri torstaisin 3.9., 17.9., 8.10., 22.10., 12.11. ja 26.11. klo 18.30 20 Jynkänvuoren kerhohuoneella, Isännäntie 22. Tutkimme Galantalaiskirjettä. Lisätietoja Veijo Olli 040 827 5304. PYHÄKOULU Pyhäkoulut seuraavasti: 13.9. klo 13.30 Petosen srk-talolla, 20.9. klo 11 Haminalahdessa Hiekkalassa, 20.9. klo 13 Soininlahdessa Jauhiaisessa. KASTETUT Aleksi Veikko Artturi Hänninen, Lydia Anni Helmiina Peltonen, Olivia Isabella Heiskanen, Eetu Olavi Aumanen, Topi Kari Antero Asikainen, Helmi Alina Hakala, Matias Leo Mikael Tervonen, Elsi Adeliina Nissinen, Jessica Cätlin Kiriloff, Joona Mikael Kainu, Maisa Adalmina Eufrosyne Tuomisto, Niko Nestori Juhani Savolainen, Tino Onni Oliver Takalo, Inna Jasna Jelina Ollilainen, Emilia Vinja Sofia Husso, Sulo Mikael Johannes Halmepuro, Nikolai Anton Iliev, Inger Helena Kyllönen, Vilho Topias Leutonen, Leo Matias Sipilä, Taimi Ilona Korpijaakko, Peetu Juho Lauri Peltonen, Severi Eetu Iisakki Määttä, Aatu Juhani Sirviö, Roope Erkki Juhani Hiltunen, Lauri Evert Schroderus, Aatto Johannes Chiyeong Onnela, Daniel Onni Oliver Kuusisto, Vauni Alexa Mäkkeli, Tatu Juhani Pietikäinen, Peetu Kasper Tervo, Ilari Topias Miettinen, Jimi Herman Vesamäki, Enni Neea Sofia Huttunen, Arttu Elias Tiilikainen, Noah Nana Olavi Abu-Danso, Otto Samuel Rönkkö, Juho Sisu Samuel Parkkonen, Markus Antero Kauppinen, Niko Aleksi Oliver Pietiläinen, Selma Anna Lyydia Määttä, Vilja Anna Elisa Nevalainen, Saaga Aino Sofia Takalo, Sampo Aatto Oskari Paasisalo, Leo Martti Abraham Kosonen, Neilikka Hilma Unelma Ristolainen, Onni- Pekka Paavali Määttä, Amelia Annastina Hirsi, Onni Leo Olavi Jakola, Miro Noel Kristian Kulin, Miko Emil Johannes Karttunen, Minttu Milli Ilona Allinen, Samupekka Eemeli Pakarinen, Fanny Amanda Elisabeth Leskelä, Tilda Marje Ellen Laurila, Neelia Taimi Mimosa Oulejärvi, Vanessa Arja Emilia Saastamoinen, Noel Mikonpoika Selander, Leevi Reino Oskari Pärssinen, Teemu Oskari Tossavainen. AVIOLIITTOON KUULUTETUT Jarmo Tapani Nevalainen ja Elisa Ida Susanna Kärkkäinen, Pauli Antero Savolainen ja Raija Heleena Ruotsalainen, Jimi Henrik Aleksander Nurminen ja Piia Maria Johanna Nuutinen, Kari Antero Nieminen ja Anne Karita Koskela, Henri Markus Mäki-Kahma ja Anni Matleena Koskelainen, Niko Matias Juutilainen ja Aino Petra Marjatta Vaulo, Marko Eero Kalevi Niskanen ja Tarja Susanna Ahvenjärvi, Petri Tapio Tuononen ja Kirsi Johanna Niskanen, Juha-Pekka Pakarinen ja Miia Henriikka Skottman, Ville Tuomas Ritvanen ja Johanna Tuulikki Kaira, Jari Tapani Saario ja Sanna Marika Kainulainen. RUKOUS Kuka pelais mun kaa Katsois silmiin ja hymyilis, ihan tavallisesti, ilman ivaa Liittäis luokan Whatsapp-rinkiin ja jos joskus sais kuulla: katos, mitä jätkä! KUOLLEET Helvi Eila Eliina Tolonen 95 v, Saima Kajava 88 v, Esko Paavali Hassinen 86 v, Marko Kristian Tirkkonen 44 v, Esko Edvard Venäläinen 77 v, Eila Tellervo Väisänen 89 v, Senja Hannele Kähkönen 40 v, Aimo Tapio Mikkonen 82 v, Kaisa Elisabet Aksentjeff 56 v, Irja Edit Jouhkimo 87 v, Simo Arvi Simonen 76 v, Unto Olavi Smedberg 71 v, Aino Elina Antikainen 93 v, Vihtori Väinö Armas Kivistö 22 v, Liisa Annikki Tikkanen 75 v, Tomi Samuel Piispanen 32 v, Anja Annikki Konttinen 85 v, Eila Ester Halonen 85 v, Salme Eliina Holopainen 83 v, Eeva Sofia Hoffren 92 v, Erkki Uolevi Paldanius 83 v, Erkko Aukusti Mönkkönen 76 v, Pertti Sakari Niskanen 60 v. MÄNNISTÖ Männistön seurakunnan toimisto 040 4848 379, ma pe klo 9 15 mannisto@evl.fi PYHÄN JOHANNEKSEN KIRKKO Kellolahdentie 8 puh. 040 4848 386 Messu su 30.8. klo 10. Saarna Sanna Mertanen, Aulikki Mäkinen, Tintti Tinkala. Messu su 6.9. klo 10. Saarna Salla Tyrväinen. Sanna Mertanen, Heikki Mononen. Rauhanyhdistyksen seurat su 6.9. klo 15. Ilkka Hakulinen, Mikko Huhtala. Rauhanyhdistyksen aviopuolisoilta Samassa veneessä la 12.9. klo 18. Aino ja Jouko Kanniainen. Messu su 13.9. klo 10. Saarna Heikki Hyvärinen. Salla Tyrväinen, Tintti Tinkala. Rauhanyhdistyksen tutustumisilta ti 15.9. klo 18. Tapani Majuri. Messu su 20.9. klo 10. Saarna Aulikki Mäkinen. Heikki Hyvärinen, Heikki Mononen. Siioninvirsiseurat su 20.9. klo 18 takkahuoneessa. Aulikki Mäkinen. Pyhä tanssi la 26.9. klo 10 14. Pyhä tanssi on rukousta ja mietiskelyä liikkeessä. Ohjaaja Tiina Sara-aho. Ilm. ja lisätietoja Tintti Tinkala 040 4848404 tai tintti. tinkala@evl.fi. Messu ja diakoni Merja Hyvärisen lähtöjuhla su 27.9. klo 10. Saarna Sanna Mertanen. Aulikki Mäkinen, Tintti Tinkala. Kirkkokahvit. Rauhanyhdistyksen seurat su 27.9. klo 15. Eero Koivisto, Matti Saukko. Naisia raamatussa työikäisten naisten raamattupiiri ke 30.9. klo 18.15 takkahuoneessa. MUSIIKKI Lapsikuorojen ensimmäiset kokoontumiset ke 2.9. klo 14 Pohjantien koululla ja to 3.9. klo 14 Kettulan koululla. Tintti Tinkala 040 4848 404. Nuorten musaryhmä 3.9. alkaen torstaisin klo 17 18 Pyhän Johanneksen kirkossa. Heikki Mononen 040 4848 402. Kirkkokuoro 16.9. alkaen keskiviikkoisin klo 18 19.30 Pyhän Johanneksen kirkossa. Lapsiparkki yläkerran kerhohuoneessa. Tintti Tinkala 040 4848 404. Päiväkuoro 17.9. alkaen torstaisin klo 11 12 Pyhän Johanneksen kirkossa. Heikki Mononen 040 4848 402. DIAKONIA Ystäväkerho 7.9. alkaen maanantaisin klo 13 14 Mäntykampuksen ja ympäristön ikäihmisille Melankadun toimintakeskuksen kokoustilassa. Ulla Halonen 040 4848 405. Ukintupa kaikille avoin kohtauspaikka 15.9. alkaen tiistaisin Pyhän Johanneksen kirkon srk-salissa. Kahvit klo 11. Hartaus klo 12, Aulikki Mäkinen. Jumppa klo 12.30. Hyvän Mielen Päivä ke 16.9. klo 11 13.30 Pyhän Johanneksen kirkolla. Jumalan huolenpito, hetki Sanan äärellä, Heikki Hyvärinen. Linja-autokuljetus (Jääskeläisen auto): Päivärannantie, Citymarketin jälkeinen pysäkki Kettulanlahteen päin klo 9.50. Autotalo Kuopion pysäkki klo 9.55. Pihlajaharjuntien ja Rahusentien risteys klo 10. Kelloniemen Sale klo 10.05. Itkonniemi (Malminkatu 13 pysäkki) klo 10.10. Sotilaspojankadun pysäkki klo 10.15. Tellervonkadun pysäkki klo 10.20. Lönnrotinkadun pysäkki (Lönnrotinkatu 11 kohdalla) klo 10.25. Pohjolankadun pysäkki (Pohjolankatu 28 kohdalla) klo 10.30. Killisenkadulle ja Pohjolankatua Lönnrotinkadulle, Saariaitan pysäkki klo 10.40. Pyhän Johanneksen kirkko. Paluu samaa reittiä klo 13.30. Päivän hinta 5. Ukintuvan teematorstai 24.9. Pyhän Johanneksen kirkolla. Kahvit klo 12.30. Yhteislaulua klo 13 14. Elämää etsimässä -kerho to 24.9. klo 14.30 16 Pyhän Johanneksen kirkon srk-salissa. Minna Toivanen. Kuopion ev.lut. seurakuntien lähimmäispalvelun peruskurssi 23. 25.10. Pyhän Johanneksen kirkolla, Kellolahdentie 8. Lisätietoja Anne-Mari Mertanen 040 4848 406. Ilm. 12.10. mennessä seurakuntien vaihteeseen, mirja.poutiainen@evl.fi tai 017 158 111. Luonto- ja kokkikerho: 3.9. Souturetki kirkkoveneellä makkaranpaistoineen Kallavedellä. 17.9. Puolukka-/sieniretki. 1.10. Kokkausta Pyhän Johanneksen kirkon keittiössä puolukoita hyödyntäen. 22.10. Kalan savustusta kirkon kupeessa. 5.11. Riistaruuan tekoa kirkon keittiössä. 19.11. Matikkasopan tekoa kirkon keittiössä. Ilm. 12.8.-1.9. www.kuopionseurakunnat.fi/mannisto. Lisätietoja: Heikki Hyvärinen 040 4848 397. Messu su 13.9. klo 13 Kerhouutuus: Iltaperhekerho tiistaisin klo 17 Mäntylän palvelutalossa, Untamonkatu 5. Heikki Hyvärinen, Salla Tyrväinen, Tintti Tinkala. Porkkanamarkkinat ja Jakarandan konsertti la 19.9. klo 12 alkaen Alavan kirkolla. Linja-autokuljetus Pyhän Johanneksen kirkolta. Tarkempi aika ja lisätietoja: Salla Tyrväinen 040 4848 320. Hartaus to 24.9. klo 13.30 Mäntylän PAULA REMES...siunaa alkanut kouluvuosi!

Nro 7 26.8.2015 13 palvelutalolla, Untamonkatu 5. Anne- Mari Mertanen. PERHETYÖ Iltaperhekerho 1.9. alkaen tiistaisin klo 17 18.30 Pyhän Johanneksen kirkon srksalissa. Tiina Tiainen 040 4848 396. Perhekerho 3.9. alkaen torstaisin klo 9.30 11 Pyhän Johanneksen kirkon takkahuoneessa. Salla Tyrväinen 040 4848 320. Vauvakerho 3.9. alkaen torstaisin klo 9.30 11 Pyhän Johanneksen kirkon yläkerran kerhohuoneessa. Sanna Mertanen 040 4848 398. Kouluikäisten kokkikerho 7.9. alkaen maanantaisin klo 17 18.30 Pyhän Johanneksen kirkon yläkerran kerhohuoneessa. Juha Mertanen 040 4848 409. AIKUISTYÖ Naisia raamatussa työikäisten naisten raamattupiiri ke 2.9. ja 30.9. klo 18.15 Pyhän Johanneksen kirkon takkahuoneessa. Aulikki Mäkinen 040 4848 383. Kätevät kädet -lähetyspiiri 8.9. alkaen parittomien viikkojen tiistaina klo 17 20 Pyhän Johanneksen kirkon takkahuoneessa. Vieno Arpola 050 370 2003. Miesten piiri ke 9.9. klo 18 Pyhän Johanneksen kirkon srk-salissa. Heikki Hyvärinen 040 4848 397. Keskusteluja Raamatun äärellä to 10.9. ja 1.10. klo 12 13.30 Pyhän Johanneksen kirkon srk-salissa. Heikki Hyvärinen 040 4848 397. Raamattu- ja rukouspiiri 14.9. alkaen parillisten viikkojen maanantaina klo 13 15 Pyhän Johanneksen kirkon srk-salissa. Toivo Pentikäinen. KASTETUT Pekka Sebastian Pulkkanen, Enni Matilda Sirviö, Elina Mansi Matilda Savolainen, Mila Felia Pelkonen, Toivo Joonatan Raekallio, Alisa Susanne Kauhanen, Nella Karoliina Pietikäinen, Väinö Tuukka Ilmari Tiihonen, Kalle Olavi Ollinpoika Kosonen, Helmi Matilda Kimari, Veeti Antero Hakkarainen, Aaro Elias Pekkarinen, Neela Inna Alina Pirinen, Seela Eleonoora Jokitalo, Niilo Elmeri Leppä, Säde Aurora Saarenmaa, Moona Mimosa Päykkönen. AVIOLIITTOON KUULUTETUT Jan Henry Juhani Pentikäinen ja Marja Elisa Soikkola, Heikki Mikael Matero ja Anna Emilia Tengvall, Jesse Petteri Toivanen ja Janni Katariina Pietikäinen. KUOLLEET Maila Inkeri Lapveteläinen 91 v, Milja Maire Munnukka 99 v, Katri Helena Vähäsarja 50 v, Jari-Pekka Juhani Kukkonen 49 v, Liisa Hyppönen 83 v, Mailis Kontiovaara 86 v, Erkki Hyvärinen 90 v, Liisa Elina Tiihonen 66 v, Marja Leena Hartikainen 69v, Ritva Leila Kyllikki Virkki 88 v, Liisa Marjatta Venäläinen 67 v, Kaisa Johanna Harvima 80 v, Erkki Heikki Kolehmainen 69 v, Anja Katriina Vainikainen 68 v, Sampo Ensio Savolainen 82 v, Matti Tapio Väisänen 44 v, Kari Pekka Karisto 57 v, Helvi Inkeri Kukkonen 78 v, Irja Annikki Smolander 90 v, Pauli Jaakko Airaksinen 69 v. KASVOKKAIN Kestäviä ystävyyssuhteita Asun Kotkassa yhdessä avomieheni ja 1-vuotiaan Tuukka-pojan kanssa. Perheeseemme kuuluvat myös koirat Molli ja Nato sekä Zorro-hevonen. Kuopiossa puuhailin Männistön seurakunnassa oman rippileirini lisäksi isosena sekä osallistuin moniin nuorteniltoihin ja jumalanpalveluksiin. Rakkaimmat muistoni seurakunnalta Ensimmäinen muisto liittyy omaan ripariini, joka järjestettiin Lapin kauniissa maisemissa. Hienoa oli nauttia luonnosta ja saada uusia ystäviä. Hauskimmat muistot ovat karttuneet isosena olemisesta: naurettiin kyynelkanavat PUIJO Puijon seurakunnan toimisto 040 4848 410, ma pe klo 9 15 puijo@evl.fi PUIJON KIRKKO Taivaanpankontie 3 Partaharjun konfirmaatiomessu su 30.8. klo 10. Saarna Teemu Voutilainen, Joona Saraste. Jaana Marjanen, Markku Puhakka, Pekka Nieminen, Miia Gabel. Rytkyn konfirmaatiomessu su 30.8. klo 13. Saarna Mari Voutilainen, Päivi Perttilä, Pekka Nieminen, Niklas Grönholm, Jaana Marjanen, Elina Hakkarainen, Miia Gabel. Rauhanyhdistyksen seurat su 30.8. klo 18. Mikko Huhtala, Tapani Majuri. Herättäjän maakunnalliset seurat la 5.9. klo 18. Urpo Karjalainen, Reijo Mattila, Raili Pursiainen, Matti Sihvonen. Kahvitarjoilu klo 17.30. Siioninvirsimessu su 6.9. klo 10. Toiminnanjohtaja Simo Juntunen Herättäjä-Yhdistyksestä saarnaa, liturgina Pekka Nieminen, Anna Antikainen. Kuopion virsikuoro, johtaa Päivi Perttilä. Virret veisataan Siionin virsien tapaan ilman säestystä. Lapsille pyhäkoulu. Keittolounas 10. Raamattutunti klo 12 Jaakobin paini Siionin virsissä, rovasti Pentti Simojoki. Seurat, Pekka Anttila, Jaro Julkunen, Satu Väätäinen Hirvijärven konfirmaatiomessu su 13.9. klo 10. Saarna Kari Kuula, Anna Antikainen, Markku Puhakka, Jaana Marjanen, Teemu Voutilainen. Lapsille pyhäkoulu. Kutsu yhteyteen -messu su 13.9. klo 17. Opetus Olli Seppänen, liturgi Pekka Nieminen. Seurakuntalaisen puheenvuoro, rukouspalvelua, kahvitarjoilu. Lapsille oma ohjelmahetki. Rauhanyhdistyksen seurat la 19.9. klo 18. Olli Rantala. Messu su 20.9. klo 10. Saarna Jaana Marjanen, Anna Antikainen, Päivi Perttilä, Mari Voutilainen, Teemu Voutilainen. Lauluryhmä Verso. Kirsi Suolaniemen ja Lea Laitisen eläkkeelle saatteleminen. Keittolounas ja kakkukahvit. Jaetut eväät avoin jumalanpalvelusfoorumi su 20.9. klo 12.15 14. Iltamessu su 20.9. klo 18. Keskustelusaarna Erkki Pesonen ja Teemu Voutilainen. Lauluryhmä Verso. Elina Hakkarainen, Niklas Grönholm. Kerhonohjaajien tehtävään siunaaminen. Iltatee. Messu su 27.9. klo 10. Saarna Mari Voutilainen, Päivi Perttilä, Teemu Voutilainen, Outi Reuter. Lähimmäisten sunnuntai. Lapsille pyhäkoulu. Lähimmäiset ja kirkkokaverit avustavat apua tarvitsevia kirkkoon. Jos tarvitset kirkkokaveria tai haluat itse toimia sellaisena, niin ilmoittaudu Outi Reuterille 0404848 438. Elina Sofia Luikku Sairaanhoitajaopiskelija 24 vuotta Suositut Poukaman takkaillat alkavat taas! ELINA SOFIA LUIKKU PUIJON SEURAKUNTAKESKUS Taivaanpankontie 3 Ystävän kammari ti 25.8 klo 11 14. Syksyllä joka tiistai. Miesten sähly ti 25.8. klo 16 Puijon kirkon pallosalissa. Joka tiistai. Ehjä ihminen. Luento- ja keskustelusarja ruumiin ja sielun terveydestä ma 31.8. klo 18.30. Terveessä ruumiissako onnen salaisuus? Teemu Voutilainen. Perhekerho ke 2.9. klo 9.30 11. Tuula Pitkänen ja Marjaana Kuusonen. Perhekerho kokoontuu viikoittain. Ohjelma saatavana kerhosta ja www.kuopionseurakunnat.fi/puijo Herättäjän myyjäiset la 5.9. klo 10 nuorisotalossa ja Puijon torilla. Myyjäishartaus klo 10, Mari Voutilainen. Myytävänä hernekeittoa omiin astioihin, leivonnaisia. Ehjä ihminen. Luento- ja keskustelusarja ruumiin ja sielun terveydestä ma 7.9. klo 18.30. Tasapainoinen hengellisyys. Mari Voutilainen. Avoin messun suunnittelu keskiviikkoisin alkaen 9.9. klo 16.30. Ideoimme puolentoista viikon kuluttua pidettävää messua, mukana pappi ja kanttori. Eläkeläisten kerho to klo 12.30. Syksyllä joka torstai. Ehjä ihminen. Luento- ja keskustelusarja ruumiin ja sielun terveydestä ma 14.9. klo 18.30. Mistä löytyy onni ja mielenrauha? Kari Kuula. Yhtä-Köyttä, mielenterveyskuntoutujien ryhmä ti 15.9. klo 14. Ryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Maija Antikainen 040 4848 439. Midinetti-lähetyspiiri ke 16.9 klo 13. Lähimmäispalvelijoiden ilta ma 21.9. klo 18, kerhohuone 3. Kesän kuulumisia. Illassa voit myös ilmoittautua uudeksi lähimmäiseksi. Tule tutustumaan diakoniatyöntekijään Outi Reuteriin. Israel-piiri kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 14, kokoontumiset 23.9., 21.10., 18.11., Ariela Toivanen. POUKAMA Poukamantie 105 Poukaman takkailta ke 2.9. klo 18.30. Kohtaamista sanan, laulun ja keskustelun merkeissä. Iltapala, saunat. Teemu Voutilainen, Heli Nuutinen. Perhekerho to 3.9. klo 9.30 11.00. Mari Voutilainen ja Petra Karhunen. Perhekerho kokoontuu viikoittain. Ohjelma saatavana kerhosta ja www.kuopionseurakunnat.fi/puijo Tehdään yhdessä -ryhmä ti 7.9. Purkista neulatyyny. Kokoontuu jatkossa kerran kuussa, maanantaisin klo 18 20. 5.10. Onnittelukortit, 2.11. Jouluenkelit, 7.12. Joulukortit ja -koristeet. Ohjaajina Seija Rissanen 0400 587 784 ja Riitta Murtorinne 040 4848 437. Ystävänpäiväkerho to 9.9 klo 11 ruokailu, klo 12. Syyskauden aloitus diakoniatyöntekijä Riitta Murtorinne. Kerho kokoontuu joka keskiviikko (ei syyslomaviikolla 42). Kerho-ohjelma ja lisätiedot diakoniatyöntekijä Riitta Murtorinne 040 4848 437. Perhekerho to 24.9. klo 9.30. Syyskirkko su 27.9. klo 16. Saarna Teemu Voutilainen, kanttorina Päivi Perttilä. tyhjiksi sketsejä tehdessä, laulettiin kovaan ääneen punaisen laulukirjan veisuja ja keksittiin riparilaisille huippuja pelejä. Tärkeimpänä muistona pidän kuitenkin sitä, että nuortenilloissa olen tutustunut omaan avopuolisooni ja solminut loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita. Toivoisin kirkolta Edelleen aktiivista ja monipuolista toimintaa, joka on tarkoitettu niin rippikouluikäisille kuin nuorillekin aikuisillekin. SANNA OLLIKAINEN RANTA-TOIVALA Ranta-Toivalan seurakuntapiiri ti 15.9. klo 18.30 Aune Kumpulaisella, Ranta-Toivalantie 248. Mari Voutilainen. Laulutuokio ja hartaus Puijonlaakson toimintakeskuksessa pe 28.8. klo 13.30. Pekka Nieminen, Esa Sihvonen. Nyt metsä kirkkoni olla saa su 30.8. klo 14. Kansanlaulukirkko Puijon selänteen laavulla. Puhe Teemu Voutilainen, musiikista vastaa Joona Saraste yhdessä muusikoiden kanssa. Nokipannukahvit, nuotiomakkarat. Perhekerho ti 1.9. klo 9.30 11 Toukolan päiväkodilla. Elina Hakkarainen ja Markku Kojo. Perhekerho kokoontuu viikoittain. Ohjelma saatavana kerhosta ja www.kuopionseurakunnat.fi/puijo Laulutuokio ja hartaus Puijonlaakson toimintakeskuksessa pe 25.9. klo 13.30. Mari Voutilainen, Esa Sihvonen. Cursillo -arjen kristillisyys kurssi 9. 11.10 ja 24. 25.10. Ilmoittautumiset 18.9. mennessä www.kuopionseurakunnat.fi/ puijo-ilmoittautumiset. Lisätiedot: Erkki Pesonen 050 5831399 ja Teemu Voutilainen 040 4848 434. Kuopion ev.lut. seurakuntien yhteinen lähimmäispalvelun peruskurssi pidetään 23.10. 25.10.2015 Pyhän Johanneksen kirkossa, os. Kellolahdentie 8. Ilmoittautumiset 12.10. mennessä seurakuntien vaihteeseen, mirja.poutiainen@evl.fi tai 017-158 111 klo 8 16. Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä. Lisätietoja Outi Reuterilta tai Raili Lehtoviidalta 040 4848 438. KASTETUT Kerkko Paavo Olavi Niskanen, Eliel Kékéli Ayité Hillah, Serafia Enni Majuri, Otso Sebastian Mikkonen, Viliam Juhani Voutilainen, Nette Meri Helmiina Kantosalo, Eelis Leo Tapio Niskanen, Jaakko Juhana Saikkonen, Nella Mila Aleksandra Pitkänen, Sara Katariina Tiilikainen, Frida Sofia Heikkilä, Pyry Matias Saukko, Minja Matilda Kari, Heimo Tapani Hämäläinen, Matias Armas Antero Sahlman, Emile Robert Parmanand, Benjamin Allan Ludovic Hagert, Kerttu Viola Martikainen, Joonas Antero Furu, Ellamaria Inari Korpinen. AVIOLIITTOON KUULUTETUT Niko Petteri Kivinen ja Taija-Lotta Tero, Matti Taneli Haataja ja Heli Mirjam Koivunen, Panu Ossian Lappi ja Senja Alina Maria Tuppurainen, Juuso Antero Rissanen ja Anu Tuulikki Paakkari, Veli Matti Tiilikainen ja Titta Maarit Mustonen, Antti-Heikki Jafet Lappalainen ja Tiina Marika Kemppainen, Hannu Sakari Roivainen ja Eevi Susanna Väisänen. KUOLLEET Arja Orvokki Karjalainen 63 v, Reino Olavi Miettinen 86 v, Hilkka Marjatta Ryynänen 86 v, Aarre Heikki Alarik Kuusela 89 v, Toivo Petter Karhunen 88 v, Anna Liisa Heiskanen 78 v, Eeva Kaarina Pohjola 85 v, Martti Tapani Räsänen 58 v, Viljo Arvo Aapram Peltoniemi 88 v, Terttu Marjatta Hellman 79 v, Nelly Marjut Turunen 66 v, Esko Sakari Kustaa Zitting 81 v, Heikki Anselm Turunen 76 v, Kalle Aukusti Eskelinen 88 v, Martta Maria Iivanainen 92 v, Tauno Paavali Suominen 94 v, Tuula Matilda Hyvönen 101 v, Eino Aulis Eskelinen 77 v, Marja Riitta Puumalainen 32 v, Jenny Maria Pöntinen 91 v, Tuula Anneli Sulku 68 v, Paavo Johannes Koskelo 73 v, Ritva Hellevi Virnes 78 v. JÄRVI-KUOPIO Järvi-Kuopion seurakunnan toimisto 040 4888 602, 040 4888 611 ma pe klo 9 15 RIISTAVEDEN KIRKKO Joensuuntie 2505 Messu su 13.9. klo 10. Sadon siunaaminen. Pystykahvit. M. Mäkinen, Tuura. Messu su 20.9. klo 10. U. Mäkinen, Pauliina Vuorinen. RIISTAVEDEN SEURAKUNTATALO Keskustie 2 Messu su 30.8. klo 10. Srk-piirien, kerhojen ja kuoron kirkkopyhä. Aloitetaan syyskausi yhdessä. Kahvit. M. Mäkinen, Tuura. Aluepapin ja diakonissan päivystykset ma klo 9 11, 31.8. alkaen seurakuntatalolla. Perhekerho tiistaisin klo 9.30 11, alk. 1.9. Vauvaryhmä alk. ti 1.9. klo 14 15.30 parilliset viikot, kerran kuussa. Kirkkomuskari torstaisin klo 17.30 18.15, alkaen 3.9. 0 2 -vuotiaille aikuisen kanssa, toiminta on maksutonta. Ilm.viim. 1.9. Kanttori Riikka Tuura 040 4888 634 tai riikka.tuura@evl.fi. Kirkkokuoro torstaisin alkaen 3.9. klo 18.30 20. Sanajumalanpalvelus su 6.9. klo 10. Riistaveden alueen yrittäjien kirkkopyhä. Kirkkokahvit, M. Mäkinen, Tuura. Raamattupiiri ma 7.9. klo 13 14.30. Seniorisynttärit to 17.9. klo 13 15. Ilm. juhlaan allergioineen ma 7.9. mennessä toim.siht. 040 4888 602 tai 040 4888 611. Raamattupiiri ma 21.9. klo 13 14.30. Neulepiiri ti 22.9. klo 12 14 takkahuoneessa. Miesten ruokapiiri ke 23.9. klo 17. Huom! Päivä muuttunut keskiviikolle. Sanajumalanpalvelus, Herättäjän pyhä su 27.9. klo 10. Kirkkokahvit. Saarna Hannu Savinainen, M. Mäkinen, Tuura. Varttuneen väen virkistyspäivä ti 29.9. klo 12 14 sis. ruokailun 5 hlö. Kesälauluilta la 29.8. klo 16 Pentti ja Liisa Toivasella, Lyntintie 274. Siioninvirsiseurat ma 31.8. klo 18 Museopirtillä YLÖSNOUSEMUKSEN KIRKKO, JUANKOSKI Mäntytie 5 Messu su 30.8. klo 10. K. Leino, Saarela. Messu su 6.9. klo 10. K. Leino, Saarela. Messu, Eläkeliiton kirkkopyhä su 13.9. klo 10. Kirkkokahvit, E. Haring, Saarela, Kaskilaulajat. Perheiden kirkkohetki ja ulkoilutapahtuma Tasauksen hyväksi su 20.9. klo 10. Leino, Parviainen. Herättäjän kirkkopyhä su 27.9. klo 10. Komulainen, Keihänen, Parviainen. Kirkkokahvit ja seurat messun jälkeen seurakuntatalolla. JUANKOSKEN SEURAKUNTATALO Mäntytie 5 Siioininvirsiseurat 27.9. messun jälkeen. Liikunta- ja näkörajoitteisten ryhmä pe 28.8. klo 12. Lisät. Leila 040 4888 620. Perhekerhot alkaen ma 31.8. klo 9.30 11. Aamukahviryhmä to 3.9. klo 10. Avoin mukulamaanantai alk. ma 7.9. klo 9.30. Seurakuntakerho ke 9.9. klo 11. Naisten raamattupiiri to klo 18 parittomina viikkoina, pienessä kerhohuoneessa, 10.9. alkaen. Miesten raamattupiiri ke klo 18 pienessä kerhohuoneessa, alkaen 16.9. Aamukahviryhmä to 17.9. klo 10. Liikunta- ja näkörajoitteisten ryhmä pe 18.9. klo 12. Lisät. Leila 040 4888 620. Lähetysaskartelu alkaen to 24.9. klo 10 13 parittomina viikkoina seurakuntasalissa. Perheilta ke 30.9. klo 18. Keskustelua ja vertaistukea pikkulapsiperheen arkeen. Aamukahviryhmä to 1.10. klo 10. JUANKOSKEN TEHTAAN KIRKKO Mäntytie 5 Hengellisten laulujen ja virsien yhteislauluilta ke 26.8. klo 19. Perhekerho peruttu 14.9. työyhteisökoulutuksen vuoksi. KAAVIN KIRKKO Kaavintie 24 Lähimmäisen messu su 30.8. klo 13. Hagman-Puustinen, Lukkari-Syrjäniemi Sanajumalanpalvelus su 6.9. klo 13. Huhtala, Lukkari-Syrjäniemi. Kiitos kuluneen kesän sadosta. Nilsiän ja Kaavin kehitysvammaisten kirkkopäivä to 10.9. Alkaen klo 10.30 ehtoollismessulla Kaavin kirkossa ja jatkuen juhlalla srk-kodissa. Ilm. Pirjolle 3.9. mennessä 040 4888 627. Anu Hälvän ja Jouni Someron konsertti Soi kunniaksi Luojan pe 11.9. klo 18. Ohjelman hinta 5. Tuotto Suomen Lähetysseuralle. Messu su 13.9. klo 13. Hagman-Puustinen, Parviainen. Messu su 20.9. klo 13. Huhtala, Lukkari- Syrjäniemi. Messu su 27.9. klo 13. M. Mäkinen, Lukkari-Syrjäniemi.

14 Nro 7 26.8.2015 SEURAKUNNAT 26.8. 30.9.2015 KAAVIN SEURAKUNTATALO Kirkkorannantie 1 Raamattupiiri pe 28.8. klo 18.30. Tuula Räsänen. Perhekerho perjantaisin klo 9.30 11, aloitus 4.9. Sururyhmä alkaa läheisensä menettäneille ma 7.9. klo 18. Lisätiedot ja ilm. Pirjolle 040 4888 627. Mielenterveyspiiri ti 8.9. klo 13. Lauluilta ke 9.9. klo 18. Kanttori Aliisa Lukkari-Syrjäniemi. Kansanlähetyksen seurat ke 23.9. klo 18.30. Raamattupiiri ma 28.9. klo 13. Vanhemman väen palvelupäivä ti 29.9. klo 11. Ruoka ja kahvit 5. Mielenterveyskuntoutujien leiri 31.8. 2.9. Poukaman leirikeskuksessa. Lähtö Kaavilta matkahuollosta 31.8. klo 9. Anu Hälvän ja Jouni Someron konsertti Soi kunniaksi Luojan la 12.9. klo 13 Palvelukeskuksella. Vanhemman väen retki Nurmekseen ma 21.9. Lähtö klo 9 matkahuollosta. Lisätiedot Pirjo 040 4888 627. Maarianvaaran Elsan kerho to 1.10. klo 14. Hilma Räsäsellä, Polvijärventie 434. MUURUVEDEN KIRKKO Kirkkotie 2 Messu su 30.8. klo 13. Keihänen, Saarela. Sanajumalanpalvelus su 6.9. klo 13. Keihänen, Saarela. Messu su 13.9. klo 13. K. Leino, Saarela. Sanajumalanpalvelus su 20.9. klo 13. Keihänen, Saarela. Sävelhartaus la 26.9. klo 15. Messu ja sadon siunaaminen su 27.9. klo 13. Ehtoollisleipänä uunituoretta leipää. Keihänen, Parviainen. Kirkkokahvit. MUURUVEDEN SEURAKUNTATALO Kirkkotie 1 Seurakuntakerho to 27.8. klo 13. Perhekahvila alkaen to 3.9. klo 9.30 11 parillisilla viikoilla. Perhekerho alkaen to 10.9. klo 9.30 11 parittomilla viikoilla. Seurakuntakerho to 10.9. klo 13. Seurakuntakerho to 24.9. klo 13. Vieraana khra R. Leino kertoen ja näyttäen kuvia Kolumbiasta ja tuoden terveiset kummilapselta. Hengellisten laulujen ja virsien yhteislauluilta to 27.8. klo 19. Muuruveden satamassa. Siioninvirsiseurat su 30.8. klo 18. Muuruveden satamassa, kahvitarjoilu klo 17.30. Syntymäpäiväseurat ja kodin siunaaminen pe 4.9. klo 19 Tiina Leskisellä, Laitapolku 7. Ei lahjoja eikä kukkia. Tilaisuudessa kerätään kolehti, jonka tuotolla ostetaan pyörätuoli Muuruveden kirkkoon ja seurakuntataloon. Virsilauluseurat pe 18.9. klo 18.30. Kahvit klo 18. Pelonniemellä Katariina ja Seppo Föhrin mökillä, Pirttilammentie 110. NILSIÄN KIRKKO Kirkonmäentie 1 Messu su 30.8. klo 10. Kirkkokahvit ja srk-mestari Juhani Hakkaraisen eläkkeellelähtöjuhla messun jälkeen srk-kodilla. Keihänen, Kärppä-Leskinen. Messu su 6.9. klo 10. Pursiainen, Parviainen. Messu su 13.9. klo 10. Korkalainen, Kärppä-Leskinen. Messu su 20.9. klo 10. Pursiainen, Kärppä-Leskinen. Sanajumalanpalvelus su 27.9. klo 10. Pursiainen, Kärppä-Leskinen. Rauhanyhdistyksen seurat ti 29.9. klo 18.30. NILSIÄN SEURAKUNTAKOTI Nilsiäntie 59 Olohuone. Tiistaisin 1.9. alkaen klo 12 mannaruokailu ja Arkinen ateria seurakuntakodilla. Aterian jälkeen Olohuone = ohjelmaa ja yhdessäoloa seurakuntakodin alakerrassa, lopuksi kahvit klo 15. Naisten kasvuilta tiistaisin klo 18. alk. 1.9. alasali. Työseurat Herättäjäjuhlien hyväksi ke 2.9. klo 14. Näpertäjät to 3.9. klo 12 alakerrassa. Naisten raamattupiiri maanantaisin alk. 7.9. klo 18 20 srk-kodin alasalin kokoushuone. Piirin vastuuhenkilö Raija Iskanius 050 522 3928. Entiset ja uudet tervetuloa. Sanan ja yhteyden ilta ti 15.9. klo 18.30. Kansanlähetys. Näpertäjät to 17.9. klo 12 alakerrassa Siioninvirsiseurat ke 23.9. klo 18. Näpertäjät to 1.10. klo 12 alakerrassa. Seurakuntakerho ikäihmisille pe 28.8. klo 13. Pisantie 20 A kerhohuone, uimarannan puoleinen pääty, perjantaisin kerran kuukaudessa. Juodaan kahvit, lauletaan, keskustellaan ja pidetään hartaus. Olet lämpimästi tervetullut ja tuo kaverisikin. Perhekerhot alkaen tiistaisin 1.9. klo 9.30 11 Iso-Pappila, Pappilankuja 7. Perhekerhot alkaen torstaisin 3.9. klo 9.30 11 Iso-Pappila, Pappilankuja 7. Siionin virsien veisuut Aholansaaressa ti 8.9. klo 14. Laiva Sääskiniemestä klo 14, paluu klo 16. Lähtö yhteiskyydein klo 13.30 seurakuntakodilta. Nilsiän ja Kaavin kehitysvammaisten kirkkopäivä to 10.9. alkaen klo 10.30 ehtoollismessulla Kaavin kirkossa ja jatkuen juhlalla srk-kodissa. Ilm. Pirjolle 3.9. mennessä 040 4888 627. Miesten ilta ke 23.9. klo 18. Lastukosken uimarannan kodalla, Lastukoskentie 47. Seurakuntakerho ikäihmisille pe 25.9. klo 13. Pisantie 20 A kerhohuone, uimarannan puoleinen pääty. SÄYNEISEN KIRKKO Kirkkoharjuntie 2 Messu su 30.8. klo 13. Korkalainen, Parviainen. Messu su 6.9. klo 13. Pursiainen, Parviainen. Messu su 13.9. klo 13. Korkalainen, Kärppä-Leskinen. Messu su 20.9. klo 13. Pursiainen, Kärppä-Leskinen. Messu su 27.9. klo 13. Pursiainen, Kärppä-Leskinen. SÄYNEISEN SEURAKUNTAKOTI Kirkkoharjuntie 2 A Säyneisen kirkkokuoron harjoitukset alkaen ma 31.8. klo 13. Kuoronjohtaja Taru Parviainen, taru.parviainen@evl. fi, 040 4888 607. Tervetuloa mukaan niin entiset kuin uudetkin laulajat. Perhekerho alkaen pe 4.9. klo 13.30 16. Seurakuntakerho joka toinen to, alkaen 24.9. klo 12. Miesten ilta ke 23.9. klo 18 Lastukosken uimarannan kodalla, Lastukoskentie 47. TUUSNIEMEN KIRKKO Keskitie 21 Kansanlaulukirkko su 30.8. klo 18. R. Leino, Tuusniemen harrastelijamuusikot, Lukkari-Syrjäniemi. Kiitoskirkko, sanajumalanpalvelus su 6.9. klo 10. Sadosta kiittäminen. Hagman-Puustinen, Lukkari-Syrjäniemi. Kirkkokahvit kirkossa. Messu, Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä su 13.9. klo 10. Saarna Pauli Soranta. Hagman-Puustinen, Parviainen. Messun jälkeen seurat srk-kodissa, puhujina Tuomo Kraft ja Pauli Soranta. Messu su 20.9. klo 10. Huhtala, Lukkari-Syrjäniemi. Messu su 27.9. klo 10. U Mäkinen, Lukkari-Syrjäniemi. Seurakuntailta ke 30.9. klo 18. Teemalla: Mitä kirkkorakennuksen symboliikka tarkoittaa? Arkkitehti Anssi Junkkari, Hagman-Puustinen, Lukkari-Syrjäniemi. TUUSNIEMEN SEURAKUNTAKOTI Koivukuja 2 Lauluilta ke 26.8. klo 18. Papin ja diakonissan päivystykset torstaisin alkaen 3.9. klo 9.30 11.30. Diakonissan vastaanotolle ajanvaraus 040 4888 631. Perhekerho tiistaisin klo 9 11.30, aloitus 8.9. Kehitysvammaisten kirkkopäivä ti 8.9. klo 10.30. Pappi Matti Pehkonen. Ruokailu. Ilm. 2.9. mennessä Auli 040 4888 631. Sanan ja yhteyden ilta ke 16.9. klo 18.30. Mukana Kansanlähetys. Kuorot alkavat to 24.9. Tuustytöt klo 16 ja kirkkokuoro klo 17.15. Naisten ilta pe 25.9. klo 18. Vieraana yrittäjä Anu-Kaisa Ruponen Villaliinusta. Huom. Seurakuntailta kirkossa ke 30.9. klo 18. Palvelupäivä Hirvolassa to 24.9. klo 10. Ilm.ed. tiistaina Aulille VEHMERSALMEN KIRKKO Lempeläntie 17 Messu su 30.8. klo 13. U. Mäkinen, Tuura. Messu su 6.9. klo 13. U. Mäkinen, Tuura. Messu su 13.9. klo 13. M. Mäkinen, Tuura. Gideonien kirkkopyhä. Messu piirien kirkkopyhä su 27.9. klo 13. U. Mäkinen, Tuura, kirkkokahvit. VEHMERSALMEN SEURAKUNTAKOTI Lempeläntie 15 Pappi Uwe Mäkisen päivystys torstaisin klo 10 12. Diakoniatyöntekijän päivystys torstaina, parittomilla viikoilla klo 12 14. Kirkkokuoro to 27.8. alkaen klo 14. Kanttori R. Tuura 040 4888 634. Perhekerho perjantaisin alkaen 28.8. klo 9.30 11. Lähimmäisen Kammari to 3.9. klo 10 12 kammarissa. Kokki-ukot kokkaavat Eero Hujasen johdolla kerran kuukaudessa ti 8.9. alkaen klo 17. Elintarvikemaksu 5. Varttuneen väen virkistyspäivä to 10.9. klo 10 12 salissa. Ruokamaksu 5. Lähimmäisen Kammari to 17.9. ja to 24.9. klo 10 12 kammarissa. Sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus su 20.9. klo 13. U. Mäkinen, Pauliina Vuorinen, kirkkokahvit. Mustinlahden syyslaulajaiset ke 9.9. klo 19 Kylätalolla. JÄRVI-KUOPION SEURAKUNNAN YHTEISET Nilsiän ja Kaavin kehitysvammaisten kirkkopäivä to 10.9. alkaen klo 10.30 ehtoollismessulla Kaavin kirkossa ja jatkuen juhlalla srk-kodissa. Ilm. Pirjolle 3.9. mennessä 040 4888 627. Seurakuntaillassa symboliikkaa Tuusniemen kirkossa 30.9. klo 18. KASTETUT Monika Sesilia Kinnunen, Kaavi, Lenni Eemeli Johannes Ollikainen, Pajulahti, Aapo Eelis Juhani Pentikäinen, Haluna, Santtu Mikael Martikainen, Pieksänkoski, Hiski Antti Seweri Heikkinen, Nilsiä, Eino Erkki Aukusti Asikainen, Nilsiä, Hanne Maria Hämäläinen, Nilsiä, Iida Adele Ludwig, Vehmersalmi, Elli Eila Ilona Huusko, Juankoski, Jasmin Iita Marjatta Huusko, Juankoski, Titus Otso Eliel Kettu, Juankoski, Santeri Antti Juhani Antikainen, Juankoski, Tytti Melissa Sammakko, Juankoski, Peetu Otso Petteri Ilvonen, Nilsiä, Iida Viola Linnea Kolehmainen, Siikajärvi, Tuukka Samuel Happonen, Tuusniemi, Otto Viljami Laasanen, Kaavi, Veeti Aleksi Oscar Halonen, Kaavi, Aatu Elmeri Hartikainen, Nilsiä, Jaakko Akseli Väätäinen, Nilsiä, Peppi Silja Katariina Puustinen, Muuruvesi, Kerttu Elli Alina Kosunen, Riistavesi, Vilma Sofia Karoliina Tenhunen, Tuusniemi, Alma Elina Jolkkonen, Vartiala (Riistavesi), Johannes Veikko Kalevi Viinikainen, Kaavi, Melisa Karabugday, Vehmersalmi. AVIOLIITTOON KUULUTETUT Sami Johannes Ollikainen ja Linda Maria Kuivanen, Miika Kristian Kosunen ja Maarit Birgitta Timonen. KUOLLEET Sirkka Kaarina Ojanen 74 v Vehmersalmi, Helvi Maria Parviainen 88 v Tuusniemi, Selma Maria Mönkkönen 90 v Nilsiä, Kusti Airaksinen 85 v, Nilsiä, Elna Tissari 88 v, Nilsiä, Aino Tellervo Sorsa 89 v, Juankoski, Eila Marjatta Holopainen 67 v, Tuusniemi, Toivo Tukiainen 76 v, Kaavi, Helli Leskinen 91 v, Vehmersalmi, Hanna Elisa Mustonen 92 v, Juankoski, Heikki Johannes Häkkinen 80 v, Juankoski, Aino Sirkka Kokkonen 92 v, Nilsiä, Kari Matti Piirainen 52 v, Juankoski, Anna Esteri Nissinen 85 v, Juankoski, Seppo Johannes Mehto 82 v, Vehmersalmi, Anna Liisa Laitinen 88 v, Riistavesi, Elina Venäläinen 86 v, Riistavesi, Leevi Vilho Antikainen 85 v, Vehmersalmi, Kauko Juho Kettunen 80 v, Tuusniemi, Erkki Antero Kohonen 54 v, Kaavi, Elvi Aliina Puustinen 85 v, Nilsiä, Siiri Annikki Nykänen 87 v, Juankoski, Helvi Maria Parviainen 94 v, Nilsiä, Veikko Rikhard Ovaskainen 85 v, Juankoski, Hiltunen Helli 89 v, Juankoski, Ilona Rissanen 93 v, Nilsiä, Riitta Helena Parviainen 63 v, Juankoski, Martti Olavi Hiltunen 58 v, Juankoski, Antti Oskar Föhr 96 v, Muuruvesi, Martti Johannes Tuononen 72 v, Säyneinen, Eino Vilho Tirkkonen 69 v, Vehmersalmi, Eino Arvid Hietala 100 v, Nilsiä, Veli Olavi Turunen 67 v, Juankoski, Elsa Annikki Möykkynen 80 v, Nilsiä, Ida Sofia Partanen 93 v, Nilsiä, Toivo Olavi Räsänen 81 v, Riistavesi, Anna Liisa Lipponen 90 v, Juankoski, Pauli Villiam Aho 79 v, Nilsiä, Mikko Olavi Puustinen 78 v, Juankoski, Eira Helinä Pentikäinen 79 v, Nilsiä, Anne Maarit Taskinen 44 v, Nilsiä, Elsa Elina Hallikainen 90 v, Juankoski siunaus Muuruvedellä, Kaarlo Henrik Yletyinen 95 v, Nilsiä, Maire Annikki Kämäläinen 62 v, Nilsiä, Hanna Elina Lukkarinen 83 v, Nilsiä. Rippikoulut Siilinjärvellä Valitse omasi 14 ryhmästä ja ilmoittaudu 7. 25.9. verkossa www.siilinjarvenseurakunta.fi Kaikkien ryhmien yhteinen startti rippikoulusunnuntaina 25.10. Siilinjärven kirkossa. Lisätietoja netistä ja pastori Sanna Marinilta, 044 7284608, sanna.marin@evl.fi TALVI- RIPARI TALVI- RIPARI TOUKO- RIPARI PÄIVÄ- RIPARI Ryhmä 1. 7. 11.3. Ruokoniemessä Konfirmaatio 20.3. klo 10 Ryhmä 2. 7. 11.3. Viitakossa Konfirmaatio 27.3. klo 10 Ryhmä 3. 4. 8.5. Ruokoniemessä Konfirmaatio 22.5. klo 10 Ryhmä 4. 6. 10.6. ja 13. 16.6. seurakuntatalolla Konfirmaatio 18.6. klo 14 Ryhmä 6. (Vuorela) 6. 9.6. ja 13. 17.6. Päiväjakso Vuorelassa, leiri Ruokoniemessä Konfirmaatio 19.6. klo 14 Ryhmä 7. 20. 23.6. ja 27.6. 1.7. Ruokoniemessä Konfirmaatio 3.7. klo 10 Ryhmä 8. (Vuorela) 27. 30.6. ja 4. 8.7. Päiväjakso Vuorelassa, leiri Ruokoniemessä Konfirmaatio 10.7. klo 10 Ryhmä 10. 18. 21.7. ja 25. 29.7. Ruokoniemessä Konfirmaatio 31.7. klo 10. Ryhmä 11. 25. 28.7. ja 1. 5.8. Ruokoniemessä Konfirmaatio 7.8. klo 10. Ryhmä 12. 12. 14.2. ja 27. 29.5. Konfirmaatio Vuorelan kirkossa 7.8. klo 10. PIENRYHMÄ- RIPARI Ryhmä 14. 4. 8.5. Konfirmaatio 22.5. klo 14 SEIKKAILU- RIPARI Haluaisitko lähteä riparillasi koskenlaskuun, vaeltamaan tai soutamaan kirkkoveneellä? Voit vaikuttaa sisältöön ilmoittautumisen yhteydessä. Seikkailuripari järjestetään, jos ryhmään tulee vähintään 15 ilmoittautunutta. Ryhmä 5. 6. 10.6. (leirijakso ensin) ja 13. 16.6. Ruokoniemessä Konfirmaatio 19.6. klo 10 Ryhmä 9. 11. 14.7. ja 18. 22.7. Ruokoniemessä Konfirmaatio 24.7. klo 10. Ryhmä 13. Muualla rippikoulun käyvät

Nro 7 26.8.2015 15 ARKKI Kauppakeskus Apaja ma pe klo 12 15, la klo 11 14 040 4848 445, arkki.kuopio@evl.fi Laululauantai la 12.9. klo 11 14. Lauantaivieras la 26.9. klo 11 14. Arkin ensimmäinen lauantaivieras paikalla klo 12. DIAKONIAKESKUS Keskusseurakuntatalo, Suokatu 22 B 5. krs Diakoniakeskuksen muutto. Ke pe 26. 28.8. yhteydenotot yhtymän puhelinvaihteen kautta 017 158 111. Diakoniatyöntekijöiden vastaanotot suljettu ma 31.8. klo 10. Diakoniatyöntekijöiden vastaanotot avoinna ilman ajanvarausta klo 10 12 ma, ke ja pe alkaen ke 2.9. Huonokuuloisten seurakuntapiiri ma 21.9. klo 13 14.30. Suokatu 22, koulutussali. Lisätietoja diakoni Leena Vartiainen, 040 4848 467. Talkooleiri Hirvijärven leirikeskuksessa 21. 24.9. Ilm. 11.9. mennessä Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Birgitta Oksmanille 040 4848 284. Häneltä saa myös lisätietoja talkooleiristä. PERHEASIAIN- NEUVOTTELUKESKUS Suokatu 22 Luottamuksellista keskusteluapua parisuhteen kysymyksissä. Yhteydenotot ma pe klo 9 11 040 4848 480 tai sähköpostitse perheneuvonta.kuopio@evl.fi SIILINJÄRVI Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna arkisin klo 9 11 ja 12 14 p. 017 288 4600 (khranvirasto), 017 288 4620 (talouststo). Haarahongantie 4, 71800 Siilinjärvi. Huom. poikkeusaukiolot: ke 2.9. avoinna klo 12 14, aamupäivällä suljettu. To-pe 10. 11.9. sekä to pe 24. 25.9. suljettu. Siilinjärven seurakunnan diakoniatyön päivystykset syyskuusta alkaen: Siilinjärven diakoniatoimiston vastaanotto tiistaina ja torstaina, puhelinaika klo 9-10 ja vastaanotto ilman ajanvarausta klo 10 11. Vuorelan diakoniatyöntekijän vastaanotto Kunnonpaikassa, vastaanoton aulatilassa maanantaina, puhelinaika klo 9 10 ja vastaanotto ilman ajanvarausta klo 10 11. Liisa Tiilikainen 044 728 4645, Raija Hallikainen 044 728 4641, Auli Hokkanen 044 728 4642, Erja Valkonen 044 728 4644. Sururyhmä läheisensä menettäneille srk-talossa alk. ke 23.9. klo 18. Ilm. kirkkoherranvirastoon 9.9. mennessä 017 288 4600. Ryhmä kokoontuu lisäksi 30.9., 7.10., 21.10. ja 28.10. klo 18. Osallistuminen edellyttää sitoutumista eli osallistumista jokaiselle kokoontumiskerralle. Kunkin kokoontumiskerran kesto on noin 1½ tuntia. Ohjaajat pastori Unto Niskanen ja diakoniatyöntekijä Raija Hallikainen. Mikäli tulijoita on runsaasti, muodostetaan myös toinen ryhmä, jonka kokoontumiset ovat päiväaikaan. Koululaisten kerhoihin ilmoittautuminen 7. 13.9. verkossa. siilinjarvenseurakunta.fi, facebook.com/ siilinjarvenseurakunta, vapaaehtoistyo. fi/siilinjarvi KIRKKO Haarahongantie 2 Messu su 30.8. klo 10. Seppo Laitanen, Satu Väätäinen, Marjaana Kaisto. Rauhanyhdistyksen seurat su 30.8. klo 15. Sanajumalanpalvelus su 6.9. klo 10. Sanna Marin, Unto Niskanen. Perhekirkko su 6.9. klo 15. Messu su 13.9. klo 10. Satu Väätäinen, Matti Hoffrén. Uskon yö la 19.9. klo 19 22. Mukana siilinjärveläisiä taiteilijoita: käsityötaidetta, musiikkia, draamaa. Viikkomessu klo 21.15. Katso ohjelma verkosta. Järj. Kansan raamattuseura ja Siilinjärven srk. Messu su 20.9. klo 10. Nimikkolähetti Hanna Oja-Nisula, Unto Niskanen. Majataloilta la 26.9. klo 18. Pekka Simojoki, Jukka Jämsen ja EtCetera-kuoro. Huomaa muuttuvat diakoniatyön päivystysajat Rauhanyhdistyksen seurat su 27.9. klo 15. SEURAKUNTATALO Haarahongantie 4 Perhekerho Kahvila Huili torstaisin klo 9 12 nuorten kerhotila. Kohtaamispaikka kaiken- Lähimmäinen Mark. 12: 41 44 Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään. JOONAS VÄHÄSÖYRINKI SANALLISTA Tervetuloa perhekerhoon! Katso tästä perhekerhojen alkamisajat ja -paikat. Kerhot kokoontuvat klo 9.30-11.00 ellei toisin mainita. TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA Suokadun seurakuntatalo ti 15.9. Vauvakerho pe 18.9. ALAVAN SEURAKUNTA Alavan kirkko ke 2.9. Lehtoniemen kerhotilat ke 2.9. Vauvatupa, Lehtoniemen kerhotilat to 3.9. Neulamäen kirkko ti 1.9. Särkiniemi, Särkiniementie 4 ke 2.9. JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA Juankosken seurakuntatalo ma 31.8. Kaavin seurakuntatalo pe 4.9. Muuruveden seurakuntatalo to 3.9. Nilsiän Iso Pappila ti ja to, alk. 1.9. Riistaveden seurakuntatalo ti 1.9. Vauvaperhekerho Riistavedellä alkaen ti 1.9. klo 14 15.30 kerran kuukaudessa Tuusniemen seurakuntatalo ti 8.9. Vehmersalmen seurakuntakoti pe 28.8. KATSO LISÄTIETOJA www.kuopionseurakunnat.fi KALLAVEDEN SEURAKUNTA Kallaveden kirkko, taidetiistai ti 1.9. klo 9.30 11.30 ja 13 15 Kallaveden kirkko ke 2.9. Jynkänvuori, kerhotilat ke 2.9. Kurkipirtti, kerhotilat ke 2.9. Petosen seurakuntatalo, vauvaperhekerho ti 17.8. Petosen seurakuntatalo ti 3.9. Vehmasmäen kappeli ti 1.9. Karttulan seurakuntakoti ti 1.9. Syvänniemen pappila ke 2.9. Rytkyn leirikeskus joka toinen viikko, ke 2.9. Maaninka, keskusta ti 1.9. MÄNNISTÖN SEURAKUNTA Pyhän Johanneksen kirkko Iltapäiväkerho klo 17 18.30, ti 1.9. Vauvakerho, kerhotila to 3.9. Perhekerho, takkahuone to 3.9. PUIJON SEURAKUNTA Toukolan päiväkoti ti 1.9. Poukaman leirikeskus ke 2.9. Puijon kirkko ke 3.9. Rakasta lähimmäistäsi Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi -kehotus ei tarkoita, että itsensä rakastaminen olisi edellytys toisten rakastamiselle. Alun perin se tarkoitti muukalaisten tai ventovieraiden hyvää kohtelua. Israel, jolle käsky annettiin, oli itsekin ollut Jumalan johdatuksesta muukalaisena vieraassa maassa. Lähimmäisen rakastamisen alkuperäisen käskyn voisi sanoittaa: Koska Jumala on antanut teille kaikkea hyvää, ja siunannut ja johdattanut teitä silloinkin, kun olette vieraalla maalla, niin jakakaa sitä hyvää eteenpäin. Tänä päivänä, kun muukalaisuus on jatkuvasti puheenaiheena, tämä käsky on entistä ajankohtaisempi. En nimittäin välttämättä löydä itsestäni sitä rakkautta, jonka suuntaisin lähimmäiseen. Se voi johtua siitä, että rakkaus on kaksipaikkainen relaatio: se vaatii toisen persoonan, jota rakastaa, erityisesti silloin, kun rakastaa itseään. Itsensä rakastaminen ei ole oman persoonan rakastamista. Kristityille se toinen persoona, jota tulisi itsessä rakastaa, on uskossa läsnä oleva Jeesus. Hän on se suurin Jumalan hyvä, ja siunaus ja johdatus, jonka Hän on ihmisille antanut. Itsensä ja lähimmäisen rakastamista ei voi erottaa Jumalan rakastamisesta. MARKKU VIRTA pappi, perheneuvoja

16 Nro 7 26.8.2015 Sielunhoitoterapia SYDÄN- Tietokoneapu Kotitalousvähennys 45% www.orden.fi 040 5844 045 Matot vuodevaatteet ym. Itkonniemenkatu 27, 70500 Kuopio Puh. (017) 263 3128 PERUNKIRJOITUKSET testamentit - kauppakirjat ym. asiakirjat ammattitaidolla ja joustavin maksuehdoin Herastuomari Leila M. Tuomainen p. 044 211 9876 Perunkirjoitukset, perinnönjaot, testamentit ym. ASIANAJOTOIMISTO ESA AIRAKSINEN Tulliportinkatu 34, Kuopio (017) 262 5300, esa.airaksinen@kolumbus.fi Perunkirjoitukset Luotettavasti asiakasystävällisin hinnoin Tapionkatu 5 9 Kuopio (myös Siilinjärvi, Nilsiä) Tilisara p. 040 140 3262 ASIANAJOTOIMISTO KOLARICO.OY Seppo Kolari, Matti Reinikainen, Ville Heikinheimo, Katriina Manninen, Kristian Kakko Kauppakatu 39 A, 4.krs, 70100 KUOPIO (017) 265 7777/puh. (017) 261 1085/fax. www.kolari-co.fi PERHEOIKEUDEN LAKIASIAT esim. avioehto, testamentti, perunkirjoitus alkaen 300 e + kulut + alv 24 % Asianajotoimisto Kalevi Pitkänen Oy Puistokatu 6, 70110 Kuopio puh. (017) 282 2211 faksi (017) 282 3101 www.kalevipitkanen.com aatsto@kalevipitkanen.com Heikkisen Kukkatarha Jokipellontie 96, Vehmasmäki p. 017 3623 215 MA-PE 9-18, LA-SU 9-16 www.kukkatarha.fi myynti@kukkatarha.fi Kodin Kukkapalvelu Kuninkaankatu 26, keskusta p. 2612 438 ARK. 9-17, LA 9-14 www.kodinkukkapalvelu.fi Kukka-Hanski Kauppahalli p. 2626 221 MA-PE 8-17, LA 8-15 Linjurin Kukka Puijonkatu 45 p. 046 921 4720 JOKA PÄIVÄ 8-18 info@linjurinkukka.fi Tarhurin Kukka ja Sidonta Kalevankatu 31 33 p. 2622 821 MA-PE 9-17, LA-SU 9-14, TI sulj. JUURI terapeuttista sielunhoitoa uusperheneuvontaa Helena Lehtimäki, YTM Sos.työntekijä, uusperheneuvoja Sielunhoitoterapeutti (ACC) P. 045 3156464, Kuopio hennalehtimaki@gmail.com www.sydanjuuri.fi erikoishammasteknikko Niina Toivanen Kauppakatu 48, Kuopio ajanvaraus 0440 228 984 kerro se kukkasin Yksilölliset ja sydämellä tehdyt kukkasidonnat jokaiseen elämäsi tilanteeseen. Tervetuloa! Saaristokaupungin kukka ja sidonta marisa Oy Matkusniemenkatu 1, Kuopio Puh. 040 138 0910 facebook: https://www.facebook.com/kukkamarisa sähköposti: kukkamarisa@yahoo.com Puijon Maja palvelee lämmöllä arjessa ja juhlassa niin ilon kuin surunkin hetkinä juhlaravintola lounasravintola hotelli sauna- ja kokoustilat Kysy lisää ja pyydä tarjous puh. 044 552 4810 myynti@puijo.com www.puijo.com Puijotie 135, 70300 Kuopio SEURAKUNNAT 26.8. 30.9.2015 ikäisille, voit tulla oman aikataulusi mukaan. Perjantaikahvila perjantaisin (ei 25.9.) klo 18 nuorten kerhotila. Yhteinen rukoushetki klo 19.30. Tuolijumppa alkaa ma 31.8. klo 12 iso sali. Järj. Siilinjärven kunta ja seurakunta, ohjaajana kunnan erityisliikunnanohjaaja Tanja Korhonen. Nuorten kuoro alkaa ke 2.9. klo 16.30 iso sali. Tervetuloa kaikki kuorolaulusta kiinnostuneet nuoret! Sola Gratia -kuoro alkaa ke 2.9. klo 18 iso sali. Tervetuloa kaikki entiset sekä uudet innokkaat kuorolaulun harrastajat! Kuulokerho alkaa ma 7.9. klo 13 päätysali. Lähimmäispalveluryhmä alkaa ma 7.9. klo 17 päätysali. Sanan ja yhteyden ilta ma 7.9. klo 18.30 pieni sali. Unto Niskanen ja Pentti Rissanen. Raamattuopiston ilta ti 8.9. klo 18.30 pieni sali. Eläkeikäisten päiväpiiri alkaa ma 14.9. klo 13 iso sali. Sana soi -ilta ti 15.9. klo 18.30 pieni sali. Järj. Kansan Raamattuseura. Erityislasten ja vanhempien vertaisryhmä ke 16.9. klo 18 nuorten kerhotila. Siioninvirsiseurat to 17.9. klo 14 pieni sali. Kehitysvammaisten Kiva-kerho alkaa to 17.9. klo 15 16.30 päätysali. Lähetysmyyjäiset ke 23.9. iso sali. Tasauspäivän hernekeittoa klo 10.30 12.30 tai niin kauan kuin riittää. Omiin astioihin 6 /litra tai lounas paikanpäällä 7, sis. keitto, leivät, juomat, kahvi+pulla. Donkkis ke 23.9. klo 18 iso sali. Koululaisten oma ilta, nyyttärit. Raamattupiiri to 24.9. klo 18 kokoushuone. Arkeologia ja Raamattu. Rukousseminaari la 26.9. klo 16 iso sali. Jukka Jämsen. Lähetystyön Putiikki alkaa ma 28.9. Avoinna ma 11 13 ja ke 9 12. Lähimmäispalvelun perus- ja jatkokurssi ma ti 28. 29.9. ja 5. 6.10. srk-talon päätysali klo 17 19. Ilm. ja lisätied. Liisa Tiilikainen 044 728 4645. Omaishoitajakerho alkaa ke 30.9. klo 12 päätysali. Askartelupiiri alkaa ke 30.9. klo 9 12 lähetyskellari. Yhteinen aloitus klo 9, mahdollisia vierailijoita, käsitöiden/askartelujen tekemistä, lähetyskellarin Putiikin pitämistä ja yhdessäoloa. Lähetyksen sydänäänet ke 30.9. klo 9 lähetyskellari. VUORELAN TAPAHTUMAT Perhekerho torstaisin (ei 10.9.) klo 9.30 Vuorelan nuorisotalo, kerhotilat. Lukupiiri alkaa 9.9. klo 18 Kunnonpaikka, järjestötila. Kirja Malala Yousafzain ja Christina Lamb: Minä olen Malala. Lukupiirit syksyllä: 7.10., 4.11. ja 2.12. Ulla Nissi. Eläkeikäisten päiväpiiri alkaa 14.9. klo 13 14.30 Kunnonpaikka, Virtasalmi-kabinetti. Kahvit ennen kokoontumista Kunnonpaikan kahviossa. Perheiden luontokirkko su 20.9. klo 15 Kunnonpaikan ranta. Mukana päiväkerholaisia. Vuorelan lähetyspiiri to 24.9. klo 10 Kunnonpaikka, järjestötila. Pirkko Salmela, Jenni Shakya. Kahvila Kohtaamisia torstaisin klo 12 13 S-marketin Presso-kahvila. Seurakunnan työntekijä tavattavissa. Ystävän Tupa alkaa ma 31.8. klo 9 Leppäkaarteen kerhohuone. Krito-ryhmä alkaa ti 8.9. klo 18 Virkkula, Asematie 3, (käynti takaovesta). Tutustumme sisäiseen maailmaamme ja etsimme työkaluja itsemme tuntemiseen. Oppikirja Saara Kinnunen: Sovintoon elämän kanssa. Työskentelemme pienryhmissä joka toinen tiistai kello 18-20. Lisätietoja Seija Pitkänen 044 219 8833. Hartaus ke 16.9. klo 14 Akuliina. Sanna Marin. Risulantien kerho ma 21.9. Risulantie 12 kerhohuone. Näkökerho alkaa ti 22.9. klo 12 13.30 Akuliina. Arkkis-pyhäkoulu alkaa ma 28.9. klo 18 Leppäkaarteen kerhotila, Honkarannantie 8. Kouluikäisten lasten arki-illan pyhäkoulu kokoontuu. KASTETUT Jemina Aleksandra Mutanen, Isla Mea Aleksandra Ollikainen, Taavi Samuel Kariuki Ngunju, Emil Kaarlo Olavi Girsén, Venla Anneli Knuutinen, Enni Maria Laitinen, Romeo Jiri Juhani Ruokamo, Atte Oliver Tanninen, Veikko Ilmari Niiranen, Jemina Henrietta Juntunen, Kalle Hannes Tapio Rytkönen, Suvi Helmi Lyytikäinen, Leo Hugo Veikko Stranius, Taika-Liisa Amanda Asikainen, Juno James Joonatan Vormisto, Saimi Outi Katariina Kanniainen, Markus Kristian Ollikainen, Jiri Eliel Kaasinen, Konsta Väinö Einari Eskelinen, Sasu Jasperi Hukkanen, Venla Leena Anneli Miettinen, Eeli Aatos Kristian Komulainen, Minttu Jade Kristiina Pennanen, Agatha Kristiina Asikainen, Elli Annika Raatikainen, Joose Armas Albin Mikkola, Martta Pipsa Kerttuli Hänninen, Herkko Johannes Repo, Lumikki Vieno Helinä Ristolainen, Miro Matias Viljami Peltokoski, Anni Tuuli Sofia Niiranen, Aada Jade Aurora Moilanen, Noora Merit Sofia Siira, Aapo Johannes Virtanen, Eevi Maria Mönkkönen, Reetta Johanna Aleksandra Kauhanen, Olli Matti Juhani Voutilainen, Helmi Inkeri Ollikainen. KUULUTETUT Olli Mikko Johannes Parikka ja Jenni Katariina Isoviita, Mika Martti Petteri Oksman ja Sari Anneli Kontkanen, Marko Juhani Känninen ja Tanja Tuulikki Maria Korkalainen, Jari Juhani Salmela ja Mia Maritta Ahola, Esa Petteri Lappalainen ja Tanja Maria Taskinen, Tommi Markku Tapani Niiranen ja Piia Henna Kristiina Ruotsalainen, Henri Miikael Kananen ja Paula Johanna Pirskanen, Sami Kristian Korhonen ja Henna-Maria Hannele Korhonen, Aki Petteri Nousiainen ja Maria Hannele Soininen, Markus Sakari Huovinen ja Anni Elisabet Kuura, Toni Heikki Tapio Holopainen ja Sanna Marie Karoliina Parviainen. KUOLLEET Marko Tapani Kuosmanen 36 v, Kyllikki Pessi 86 v, Tyyne Elisabet Kuosmanen 89 v, Maija Parviainen 91 v, Matti Tapio Pitkänen 72 v, Jouko Matti Antero Kolehmainen 48 v, Tapani Väänänen 79 v, Leena Mäkelä 86 v, Lyydi Marjatta Juntunen 70 v, Pertti Kalevi Kankkunen 64 v, Martti Johannes Toivanen 79 v, Pirkko Leena Toivanen 81 v, Seppo Olavi Eskelinen 76 v, Liisa Marjatta Julkunen 72 v, Taimi Tellervo Räsänen 88 v, Viljo Juhani Launonen 62 v, Mielo Ritva Tikkanen 80 v. JÄRJESTÖT POHJOIS-SAVON EV.LUT. KANSANLÄHETYS Sairaalakatu 11 017 262 2082 www.p-savonkl.sekl.fi KARI KURONEN

Nro 7 26.8.2015 17 Facebook: Pohjois-Savon Kansanlähetys Twitter: @SEKL_Savo Lähetyskodin tiloja vuokrataan kristillisessä hengessä järjestettäviä päivätilaisuuksia varten: rippi- ja kastejuhlat, merkkipäivät, seurat jne. Hinnat: 50 / jäsen, 75 /muut. Lisätiedot ja tilavaraukset Ossi Hella, ossi.hella@sekl.fi, 017 262 2082. Seurat Lähetyskodilla su 30.8. klo 19. Esko Iisalo. Lyhtymessu Neulamäen kirkossa su 6.9. klo 16. Esko Konttinen. Sanan ja yhteyden ilta Siilinjärven srktalolla (pieni sali) ma 7.9. klo 18.30. Pentti Rissanen. Lyhtyilta Lähetyskodilla su 20.9. klo 16. Anna-Leena ja Martti Koponen. Sanan ja yhteyden ilta Maaningalla Lampolassa ma 28.9. klo 18.30. HERÄTTÄJÄ-YHDISTYS Kuninkaankatu 22 Maakunnalliset Herättäjän seurat la su 5. 6.9. Puijon kirkolla. Lauantaina 5.9.: Seurat klo 18. Urpo Karjalainen, Reijo Mattila, Raili Pursiainen ja Matti Sihvonen. Kahvitus klo 17.30. Sunnuntaina 6.9.: Messu klo 10, saarna Simo Juntunen. Raamattutunti ruokailun jälkeen, Pentti Simojoki: Jaakobin paini Siionin virsissä. Seurat Satu Väätäinen, Pekka Anttila ja Jaro Julkunen. Seurat ke 23.9. klo 18 Nilsiän seurakuntakodilla KANSAN RAAMATTUSEURA Sanan Kulma, Tulliportinkatu 22 www.kansanraamattuseura.fi/kuopio, krs-kuopio@sana.fi, 0207 681660 Kirjamyyntipiste avoinna tilaisuuksien aikana ja perjantaisin klo 13 16 Rukousretriitti Tervonsalmessa 28. 30.8. Kari ja Mari Valkonen Naistenpäivät Tervonsalmessa 4. 6.9. mm. Anne Pohtamo. KRS:n valtakunnallinen kirkkopyhä 6.9. Messu Alavan kirkko klo 11 saarna KRS:n toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma, Zipporim-kuoro. Kirkkokahvit ja KRS:n 70-vuotisjuhla Alavan srk-salissa. Ulla Saunaluoma, Kalle Virta. Puhu Jeesukselle -retriitti (KKK-retriitti) Tervonsalmessa 11. 13.9. Ilm. http://kkk.dy.fi Sanan ilta Sanan Kulmassa pe 18.9. klo 18. Daavid Jumalan mielen mukainen mies, Olli Seppänen SUOMEN RAAMATTUOPISTO Rukouspiiri ma 14.9. klo 16.30 Keskusseurakuntatalon pienryhmätilassa. raamattupiiri ma 14.9. klo 17 Keskusseurakuntatalon pienryhmätilassa. Sana soi-ilta ti 15.9. klo 8 srk-talon pienessä salissa. Jalat maassa, sydän taivaassa -miestenpäivät pe su 2. 4.10. Siilinjärven srk:n leirikeskuksessa Ruokoniemessä, Ruokoniementie 142. Puhujina mm. Olli Seppänen, Mika Tuovinen, Johannes Häkämies, Pertti Kallio, Juhani Happonen. Majoitus täysihoidolla omin liinavaattein 50 /koko viikonloppu. Tied. ja ilm. 28.9. mennessä, Jouko Kauhanen 050 577 3780, Toivo Halonen 044 043 8585, Hannu Laukkanen, 050 344 8543. KUOPION YMPÄRISTÖN RAUHAN-YHDISTYS Ahmatie 22 Seurat 6.9. ja 27.9 klo 15 Pyhän Johanneksen kirkossa. Seurat 13.9. klo 14 Neulamäen kirkossa. Seurat 13.9. klo 15 ja 1.10. klo 18 Maaningan kirkossa. Seurat 20.9. klo 14 Alavan kirkossa. Seurat 29.9. klo 18.30 Nilsiän kirkossa. Seurat 30.9. klo 19 Kallaveden kirkossa. NNKY Suokatu 22 B, 4. krs 70100 Kuopio 017 261 4500, 044 772 1928 toimisto@knnky.fi www.ywca.fi/paikallinen toiminta/ Ilmoitukset myös näköislehdessä kirkkojakoti.fi kuopio Kuopion NNKY:n toimitalo puretaan, siirrymme tilapäisesti Keskusseurakuntatalolle n. 2/2016 asti. Tiedustelut kansliasta to klo 12 14. Toimintapiirit alkavat syyskuun puolivälissä, ilm. Kaupunkilehdessä lähemmin. KUOPION KRISTILLISET ELÄKELÄISET Laulun ja Sanan tilaisuus Lepolan palvelukodissa pe 4.9. klo 14. Laulutuokio ja kerho keskusseurakuntatalon Samulissa ti 22.9 klo 12.30. Retki Pohjois-Savon piirin syysjuhlaan to 24.9. Messu Leppävirrankirkossa klo 11. Saarna Teppo Ritari. Juhla ja lounas Vanhassa Pappilassa. Lähtö Maljalahdenkadulta klo 9.45. Ilm. Mirja Haloselle 040 737 7860 tai Eero Heikkiselle 050 599 7011. AHOLANSAARI Eläkeläisten syyspäivät 25 27.8. Teemana Talkoopapin matkassa. Keskiviikkona myös Runo- ja musiikkimatinea. Ohjelmavastuussa Alpo Järvi ja Lilja Lindholm. Siionin virsien veisuut 8.9. klo 14 16, mukana rovasti Osmo Korkalainen. Körttifoorumi 18. 20.9. Aholansaaren ystäväpäivät 22. 24.9. Huom. muuttunut ajankohta! Tied. ja ilm.050 4641 000, www.aholansaari.fi, aholansaari@aholansaari.fi Seuraava Kirkko ja koti 30.9. Karttulassa juhlitaan Karttulassa Kaiken keskellä Jumala -tapahtumassa kansaa kutsutaan koolle niin kirkolle kuin torillekin. Tapahtuman aluksi 30.8. vietetään Karttulan Syvänniemen kirkossa kirkon 90-vuotisjuhlamessua, jossa saarnaa emerituspiispa Matti Sihvonen. Messussa esiintyy Karttulan kirkkokuoron lisäksi sopraano Marjukka Tepponen. Sunnuntai-iltana tapahtuma jatkuu Autuaanlammen kodalla kello 17, jossa mukana pastori Mikko Väisänen. Viikon alussa tavataan Karttulan torilla nokipannukahvien merkeissä. Päivällä kohdataan ihmisiä myös työpaikoilla ja ryhmäkodeissa. Maanantaina ja tiistaina illalla kaikki ovat tervetulleita Karttulan seurakuntakodille musiikin ja Raamatun sanan äärelle. Puhujavieraana on Olli Seppänen. Maailma tarvitsee ja etsii aina Syväniemen kirkon juhla aloittaa Kaiken keskellä Jumala -tapahtuman. esikuvia. Raamatussa meitä kehotetaan ottamaan esikuviksemme entisaikojen profeetat, Seppänen toteaa. Heidän elämästään saamme nähdä miten Jumala on uskollinen kaikissa vaiheissamme, vaikeina hetkinä, odotuksen aikoina yhtä hyvin kuin ilossakin. Maanantai-iltana tilaisuutta vetää pastori Petteri Hämäläinen ja tiistaina mukana on kirkkoherra Matti Pentikäinen. Heikki Mikkonen laulaa ja laulattaa. Yhdessä vaimonsa Eilan kanssa he puhuvat Jumalan rakkaudesta arjen tasolla. Tapahtuman järjestävät Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän Kallaveden seurakunnan Karttulan alue, Kansan Raamattuseura yhteistyössä Pohjois-Savon OP:n ja Lifthouse Oy:n kanssa. Kaiken keskellä Jumala Karttulassa 30.8. 1.9. Tilaisuuksiin vapaa pääsy. Saa toivoa. Tilaa uudistunut askel 10 kuukautta vain 40 Tutustu ilmaiseksi näköis lehteen netissä www.askellehti.fi/uusilehti Tilaa soittamalla 020 754 2333 Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min. Tilaa sähköpostilla asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaan Itselleni Lahjaksi Tilaan Askel-lehden määräaikaisena tilauksena 10 kk hintaan 40 (norm. 80 ). Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta. TILAAJA/MAKSAJA Kirkko ja me 23.8.2015 Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Kyllä kiitos! SAAJA (jos eri kuin maksaja) Nimi Osoite Postinumero ja -toimipaikka Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. ASKEL MAKSAA POSTI- MAKSUN Kotimaa Oy Vastauslähetys Tunnus 5001582 00003 Helsinki Tilaa internetistä www.askellehti.fi/tarjous Tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Tarjous on voimassa 31.12.2015 asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. 1.1.2013 alkaen vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien verokanta on 10 % ja Digilehden 24 %.

KULTTUURIKULMA Menovinkit 26.8. 30.9.2015 Lähetä vinkit osoitteeseen kulttuurikulma@gmail.com kaksi viikkoa ennen seuraavan lehden ilmestymistä. NÄYTTELYT 18 Nro 7 26.8.2015 G12 Kuopio 29.8. 17.9. Sami Korkiakoski 19.9. 8.10. Arto Väisänen Luovien alojen keskus Mylly I GOT A MEMBERCARD 30.8. saakka www.artmylly.com VB-valokuvakeskus 4.9. 1.11. Antero Takala: Mindscapes 1960 2010 ESITYKSIÄ Kuopion kaupunginteatteri Housut pois, ensi-ilta 5.9. Sylityksin, ensi-ilta 11.9. Kuopion Musiikkikeskus Ohjelmassa mm. 4.9. klo 19 Konserttisali: Opus 310172 10.9. klo 12 Konserttisali: Päivämatinea I 10.9. klo 19 Konserttisali: Sinfoniasarja I Kino Kuvakukko Ohjelmassa mm. 28.8. alkaen: Kaukana maailman menosta (ohj. Thomas Vinterberg) 29.8. alkaen: Jumalainen valo Leonardo da Vilhu (ohj. Jean Bitar) 5.9. alkaen: Eisenstein In Guanajuato (ohj. Peter Greenaway) 11.9. alkaen: Ingrid Bergman Omin sanoin (ohj. Stig Björkman) 22.9.klo 13 ja klo 15.30 Hopeatähti-esitys: Kätilö 25.9. alkaen: In The Shadow Of Women (ohj. Philippe Garrel) 26.9. alkaen: Zorron merkki mykkäelokuva livesäestyksellä (ohj. Fred Niblo) Sotku Ohjelmistossa mm. TANSSI ITÄÄ 19.9. klo 16 Kulttuurikeitto 25.9. klo 12 Kinetic Orchestra: Slack TAPAHTUMIA Koonnut PIIA JULKUNEN Jarkko Partasen Fields of Glory Kuopio nähdään osana ANTI-festivaalia. Nilsiän Taiteiden yö 28.8. www.kuopiojuhlii.com Kuopio Juhlii 28. 30.8. www.kuopiojuhlii.com Kulttuurikeskus Vuorilinna Afrikassa kylässä -näyttely elokuun loppuun saakka King s Kids -illat 4.9. alkaen pe klo 18 20 Taideterapia-viikonloppu 19. 20.9. klo 10 20 ANTI - Contemporary Art Festival 1. 6.9. www.antifestival.com Uskon yö -taidetapahtuma 19.9. Siilinjärven kirkko Kuopion kaupunginteatterin ensiiltaan tulee hulvaton Housut pois -esitys. KUVA JA KUVANKÄSITTELY PETRA TIIHONEN / ALIAS STUDIOT KATRI NAUKKARINEN KIRJALLISTA Ohto Manninen ja Kyösti Rainila: Viipuri menetetty! Rintama horjuu 1944. Otava. 2014. 347 s. Mika Kulju: Kohtalona Tali-Ihantala. Ihmisiä Suomen ratkaisutaistelussa. 2014. Gummerus. 247 s. Sodasta ja vähän rauhastakin Sodasta kirjoitetaan ja siitä luetaan. Itse olen juuri kunnioittanut viimeisen sukuni sotasankarin muistoa ja tämän vuoksi tarvitsemme tuoreita tulkintoja, koska uudet polvet tuovat omat näkökulmansa maailmanpaloihin. Nyt on tarjolla myös uutta tietoa syntyperäisen viipurilaisen 60 vuotta kotikaupunkinsa menneisyyden tutkimista harjoittaneen Kyösti Rainilan ansiosta. Suomalaisen sotahistorian ankara analysoija Ohto Manninen puolestaan kertoo tarkoin luvuin mitä tapahtui 20.6.1944 ja mitkä seikat siihen johtivat. Viipuri menetetty! ei sopine ensimmäiseksi sotakirjaksi, sillä sen verran tiukkaa tekstiä se on, vaikka Mannisen kovan kirjallisuusperheenperillinen tekee taas tunnetusti taattua työtä. Kirjan vaikuttavin kohtaus kuitenkin lienee neljän venäläisen lentäjän, jotka pommittivat Helsinkiä, ja Rainilan ystävystyminen 1980-luvulla. Siinä rauha solmittiin konkreettisesti ryssän ja tsuhnan välille, vaikka Viipuri menetettiinkin. TERHI LAITINEN Kuopiosta sodan suureksi sankariksi Vuorelan kokoontumistilat syyskaudella Diakoniakeskus muuttaa uusiin tiloihin Kuopion ev.lut. seurakuntien diakoniakeskus muuttaa ensi vuoden alussa uusiin tiloihin. Diakoniakeskus toimii väliaikaisesti keskusseurakuntatalossa, Suokatu 22 B, 5krs. Työntekijät ovat tavattavissa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina ilman ajanvarausta klo 10 12. Kierrätyspiste siirtyy Suokadun kellariin ja se avautuu lokakuussa. Nuottakahvila on muuton vuoksi kiinni. Vuorelan kirkon remontin ajan jumalanpalveluksia pidetään kerran kuussa Kunnonpaikan tiloissa. Syksyn ensimmäinen jumalanpalvelus Vuorelassa on perheiden luontokirkko 20.9. Kunnonpaikan rannassa. Diakoniatyöntekijän vastaanotto avautuu kesätauon jälkeen maanantaina 7.9. Vastaanotto on Kunnonpaikan aulatilassa maanantaisin: puhelinaika on klo 9 10 ja vastaanotto ilman ajanvarausta klo 10 11. Tarvittaessa tilat luottamuksellisiin keskusteluihin löytyy Kunnonpaikasta. Päivä- ja perhekerhot kokoontuvat Vuorelan nuorisotalolla. Diakoniakeskus lievittää yhdessä paikallisseurakuntien kanssa ihmisten henkistä, hengellistä ja taloudellista hätää. Työtä tehdään sielunhoidollisten keskustelujen, taloudellisen avustamisen ja retki- ja leiritoiminnan kautta. Painopistealueita ovat päihdeja kriminaalityön sekä mielenterveys- ja vammaistyön haasteisiin vastaaminen. Lapsena ihmettelin kiertokoulun käyneen sotaveteraaniukkini kirjaston niukkojen niteiden joukossa levännyttä kirjaa Nauru sodalle. Muistan jo tuolloin miettineeni saako sodalle nauraa. Ja tämä kysymys palasi uudelleen mieleeni Mika Kuljun teoksen äärellä. Keski-ikäisen polven historioitsija on rohkeasti lähtenyt kertomaan itsenäisyytemme tärkeimmästä taistelusta Tali-Ihantalassa henkilötarinoita, muoto, joka lasten- ja nuorten tietokirjallisuudesta on tuttu. Välillä asioita esitetään jopa humoristisesti. Tätä kirjailija perustelee sillä, että sotamuistoille tyypillisesti lähdekriittinen vastuu jää aina vastaanottajalle, kuten savolaisessa kerronnassa on jo totuttu. Kuopiolaisittain kiinnostavin tapaus onkin Einar Vihman, pastorin pojan, traaginen kohtalo, jonka päätös, siunaustilaisuus tuomiokirkossa vuonna 1944 oli jäädä toteutumatta. Tuomiorovasti Halla ei nimittäin ollut sallia ateistiksi ryhtyneen kenraalimajurin maallisten jäännösten kunnioitusta pyhäkössä ennen kuin itse Mannerheim puuttui asiaan. TERHI LAITINEN Remontti pääosin aikataulussa Vuorelan kirkon remontti etenee pääosin suunnitelmien mukaan. Ilmanvaihdon konehuoneen ja hissin osalta yleisaikataulu on hieman myöhässä, koska konehuone osoittautui korkeusmitoiltaan pienemmäksi kuin vanhojen suunnitelmaleikkausten perusteella pääteltiin. Konehuoneen ja ilmanvaihtolaitteiden osalta suunnitelmia tarkistettiin, ja rakennustöissä ollaan konehuoneen osalta noin kaksi viikkoa yleisaikataulusta myöhässä, Siilinjärven seurakunnan talousjohtaja Urpo Reponen kertoo. Tavarahissin osalta ongelmana on sen pitkä toimitusaika, josta johtuen hissin asennus saattaa jäädä jälkitoimitukseen. TUIJA HYTTINEN Oikaisu Viimeisimmän Kirkko ja koti -lehden (24.6.) sivulla 6 olevan jutun Mieleenpainuva hetki muistisairaiden luona kuvatekstiin oli eksynyt virheellistä tietoa. Kuvassa esiintyvä henkilö on 91-vuotias Helmi Komulainen. Toimitus pahoittelee virhettä. Kuopion ja Siilinjärven seurakuntalehti. 102. vuosikerta. Seuraava numero ilmestyy 30.9.2015 Julkaisija Kuopion ev.lut. seurakunnat, PL 1064, 70101 Kuopio, p. 158 111, www.kuopionseurakunnat.fi. Toimitusneuvosto Paavo Kaitokari, Hannu Koskelainen, Pauli Kurkirinne, Kirsi Leino, Marketta Rantama, Painos 73 670 kpl Toimitus Kirjastokatu 5 A 1, 70100 Kuopio Viestintäpäällikkö, Kirkko ja Koti -lehden päätoimittaja Minna Siikaniva, puh. 040 4848 273, minna.siikaniva@evl.fi Tiedottaja Merja Tapio, puh. 040 4848 236, merja.tapio@evl.fi Tiedottaja Heli Haring puh. 044 414 4801 Verkkotoimittaja Seija Rytkönen puh. 040 4848 514, seija.rytkonen@evl.fi Taitto Kotimaa Oy Ilmoitukset Pirjo Teva, puh. 020 754 2284, 040 680 4057, pirjo.teva@kotimaa.fi Tilaukset 20 /vuosikerta Jakelu Posti Oy, Suora Lähetys Oy. Jakelupalaute jakelupalaute@kotimaa.fi, Posti puh. 0200 71000, Suora Lähetys puh. 017 264 7800 kirkkojakoti.fi fo www.facebook.com/kirkkojakoti to @Kirkkojakoti

RISTIVETOA Nro 7 26.8.2015 19 Auta naista autat koko perhettä Kuopion Naisten Pankin taidetapahtuma houkutteli kävijöitä Vanhaan Pappilaan. Viidettä kertaa järjestetty taidetapahtuma istuu Vanhaan Pappilaan kuin nakutettu. Puutalomiljöö huokuu lämmintä tunnelmaa ja suorastaan kutsuu poikkeamaan peremmälle. Sisällä pääsee tutustumaan kuvataiteilija Topi Ruotsalaisen ja kuvanveistäjä Antti Immosen teoksiin, joita on myös mahdollista ostaa. Taiteilijat luovuttavat teoksien myyntisummasta viisitoista prosenttia Naisten Pankille, Naisten Pankin Kuopion ohjausryhmän jäsen Seija Majuri selvittää. Heistä kumpikin on myös lahjoittanut yhden teoksen Naisten Pankin hyväksi. Ne myydään eniten tarjoaville. Topi Ruotsalainen ja Antti Immonen lahjoittivat kumpikin yhden teoksen myytäväksi eniten tarjoavalle. KUVAT: ARI-PEKKA KERÄNEN Toiminta vakuutti Taiteilijoita ei tarvinnut pitkään houkutella mukaan taidetapahtumaan. Perehdyin Naisten Pankin toimintaideaan. Vakuutuin siitä, että tämä on hyvä juttu. Halusin ilman muuta tulla antamaan oman panokseni, Topi Ruotsalainen kertoo. Antti Immoselle Naisten Pankki oli tuttu jo ennestään, siksi hänenkin oli helppo lupautua mukaan. Molemmat taiteilijat kiittelevät Vanhan Pappilan tarjoamia puitteita. Gallerioihin verrattuna täällä on aivan erilainen tunnelma. Varmasti juuri siitä syystä kävijät ovat rohkaistuneet kyselemään ja keskustelemaan meidän kanssamme teoksista. Asta Ruotsalainen piipahti katsastamassa taidetapahtuman tarjontaa kesämökkeilynsä lomassa. Arvostan kovasti, että tällaisia tapahtumia järjestetään. Naisten Pankista Ruotsalainen on kuullut, mutta ei itse ole lähtenyt mukaan toimintaan. Olen entinen kuopiolainen, mutta nykyään asun Hattulassa. Siellä ei ole ainakaan vielä Naisten Pankin ryhmää. Taidetapahtumaan osallistui tänä vuonna noin yhdeksänkymmentä kävijää. Rahaa saatiin kerättyä yli 2000 euroa. Se taitaa olla tähän mennessä paras tuotto kaikista Kuopion Naisten Pankin omista yksittäisistä tapahtumista, Seija Majuri summailee. Unelmasta todeksi Naisten Pankki on suomalaisten perustama vapaaehtoisyhteisö, joka tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naisten auttaminen on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista kasvattaa hyvinvointia kestävästi. Auttamalla naista autetaan samalla hänen koko perhettään ja laajemmin koko kyläyhteisöä. Meidän työmme avulla kehitysmaiden naisten on mahdollista tehdä unelmistaan totta, Majuri painottaa. Oma toimeentulo vahvistaa naisten roolia ja arvostusta sekä perheessään että yhteisössään. Naisten Pankin rahoittajina ja bisnesenkeleinä toimivat yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt. Se toimii yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun kanssa, joka hallinnoi Naisten Pankin rahastoa. HELI HARING Tämä on hyvä ympäristö taideteoksille. Voi helposti nähdä, miten ne istuisivat yksityiskotiin, Asta Ruotsalainen tuumasi. KERRON KIRKOSTA Vahvistusta hiljaisuudesta Lyhdyssä loimottava kynttilänliekki toivottaa tervetulleeksi Vanhan pappilan verannan portailla. Teehetki tuo entiset ja uudet tulijat yhteen. Tuoleja on aseteltu piiriin. Yksinkertainen iltarukoushetki sisältää laulua, raamattumietiskelyä ja rukousta - vähemmän sanoja, enemmän hiljaisuutta. Kaikille avoimet Hiljaisuuden talo -illat kutsuvat Jumalan, toistemme ja itsemme kuulosteluun, jakamiseen ja yhteyteen. Illat syntyivät prosessista, jota elettiin Hiljaisuuden talon valmistamiseksi toukokuussa 2013 järjestetyille Kuopion Kirkkopäiville. Teemana oli Kun me yhdessä kuuntelemme Jumalaa, hän avaa meille tien. Tällä tiellä kuukausittaisissa kokoontumisissa jatketaan. Samoista hiljaisuuden viljelyn elementeistä ammennetaan myös vaikkapa Hiljaisuuden messuissa ja Tuomasmessuissa. Yksi hengellisen ohjauksen ja hiljaisuuden viljelyn muoto on hengellisen matkakumppanuuden ryhmä. Kokoontumiset aloitetaan yhdessä, jatketaan omalla rukoushiljaisuudella raamatuntekstin äärellä ja lopuksi jaetaan koettua toisia kommentoimatta. Hiljaisuuden retriitissä voi muutamaksi päiväksi vetäytyä arjen rutiineista. Asetussanat voidaan löytää Jeesuksen kutsussa opetuslapsilleen: Lähtekää minun mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää (Mark. 6:31). Retriitti kutsuu yksinkertaisuuteen, oleellisen äärelle. Se on sekä oma että yhteinen matka, jossa sitoudutaan yhteisölliseen hiljaisuuteen. Näin annetaan tilaa Jumalalle ja toinen toiselle. Retriitin ajan ollaan ilman Vanha Pappila toimii myös Hiljaisuuden talona. ARIELA TOIVANEN somea ja sanomalehtiä, irti tietotulvasta. Päivän kulkua rytmittävät yhteiset ehtoollisenvietot, rukoushetket, virikepuheet ja ruokailut. Kuopion seurakuntien järjestämiä retriittejä vietetään useimmiten Rytkyn leirikeskuksessa ja Aholansaaressa. Seuraa ilmoittelua tässä lehdessä ja nettisivuilla. Useampana vuonna Kuopion seurakuntayhtymässä on järjestetty myös viikon mittaista arkiretriittiä. Nimensä mukaisesti sitä eletään tavallisen arjen keskellä. Joka päivä vietetään hetki rukouksessa raamatuntekstin äärellä. Koettua voi jakaa päivittäisissä tapaamisissa ohjaajan kanssa. Retriitti aloitetaan ja päätetään yhteisesti samaa matkaa kulkevien kanssa. Usein jo ympäröivä äänettömyys on monelle meille nykyihmiselle harvinaista. Ulkoista hiljaisuutta tärkeämpää on kuitenkin sisäinen hiljentyminen. Mitä Jumala haluaa puhua minulle juuri nyt? Rukouksen hiljaisuudessa Jumala hoitaa ja kantaa. ANNA VÄÄTÄINEN rovastikuntapastori Alavan seurakunta

20 Nro 7 26.8.2015 Toivon, että Hirvilahden musiikkileiri antaa jotain myös kyläläisille. He ovatkin olleet innolla mukana järjestelyissä, Senni Eskelinen kiittelee. KAISA MYYRYLÄINEN Kantele soikoon Kanteleensoitto vie Senni Eskelistä ympäri maata ja maailmaa. Kesällä on silti päästävä lapsuusmaisemiin Hirvilahden kylään. Senni Eskelinen on väsynyt, mutta tyytyväinen. Takana on intensiivinen rupeama jokakesäisen Hirvilahden musiikkileirin taiteellisena johtajana. Leirin järjestäminen on vie paljon aikaa ja energiaa. Toisaalta se yhdessä tekemisen meininki on todella palkitsevaa, Senni kuvailee. Tänä kesänä nuori nainen toimi jo kymmenettä kertaa leirin taiteellisena johtajana. Aika monena vuonna olen ennen musiikkileiriä sanonut miehelleni, että nyt on viimeinen kerta. Silti löydän itseni sieltä taas seuraavana kesänä. Eli vannomatta paras. Loppukesä on Sennille latautumisen ja levon aikaa. Syksyllä odottavat taas opetustyöt ja soittokeikat. Tällä hetkellä syksy näyttää hyvällä tavalla rauhalliselta. Ehkä ehdin valmistella myös tulevia levytyksiä. Kummitädin jalanjäljissä Senni oli vasta kolmevuotias ottaessaan ensimmäistä kertaa tuntumaa kanteleeseen. Kummitätini oli mukana perustamassa Hirvilahden musiikkileiriä. Siellä minäkin näppäilin ensimmäiset soinnut kanteleesta. Vanhempani ovat pitkään asuneet Hirvilahdessa ja leiri oli lapsuudessani meille koko perheen yhteinen juttu. Hirvilahden musiikkileiri alkoi pienimuotoisena ja kanteleeseen keskittyvänä tapahtumana. Vuosien myötä se on kasvanut niin osallistujamäärältään kuin sisällöltäänkin. Nykyään ohjelmistossa on paljon muitakin soittimia ja lisäksi myös laulua ja tanssia. Tänä vuonna leiriläisiä saapui eri puolilta Suomea yli seitsemänkymmentä, mikä on ennätys tähän mennessä. Jotain leirin vetovoimasta ja hengestä kertoo se, että kaukaisimmat osallistujat matkasivat paikan päälle Montrealista saakka. Kummitätini perheineen asuu nykyään siellä. He halusivat tulla koko porukalla musisoimaan, Senni hymyilee. Leirin pyörittäminen on siirtynyt ikään kuin verenperintönä kummitädiltäni minulle. Siksikin tapahtuma on minulle rakas ja merkityksellinen. Kotikutoisuus viehättää Leiriläiset järjestivät tänäkin kesänä useita esityksiä, joissa yleisö pääsi nauttimaan hyvästä tunnelmasta. Erityisen mieleenpainuva tilaisuus oli luontokirkko Niemisjärven rannalla. Siellä pidettiin hartaushetki, jonka jälkeen oli musiikin ja tanssin vuoro. Tällainen yhdistelmä luonnon keskellä toimi upeasti. Todelliseksi menestykseksi osoittautui yli 65-vuotiaille suunnattu soittokurssi. Olimme järjestäneet kyydit kurssilaisille ja lähikyliltä saapui paljon innostunutta väkeä. Senni on kiitollinen Kallaveden seurakunnalle, joka antoi oman panoksensa leirin toteuttamiseen. Saimme käyttöömme Hirvilahden kappelin. Muuten olisimmekin olleet aika ahtaalla tällä osallistujamäärällä. Vaikka leirirupeama on työntäyteinen, jää sieltä aina ihania muistoja, joiden voimalla jaksaa taas eteenpäin. Musiikin ilo ja yhteisöllisyys sykähdyttävät kerta toisensa jälkeen. Senni kertoo, että tietynlainen kotikutoisuus on ollut iso osa leirin viehätystä. Leiriläiset majoittuvat pääsääntöisesti yksityiskodeissa ja tiedän, että siitä on syntynyt useampiakin ystävyyssuhteita. Uudet perunat haetaan suoraan pellolta ja ruokaa laitetaan porukalla majapaikkojen keittiöissä. Välillä pelataan kyläläisten kanssa jalkapalloa. Haluaisin välittää myös omalle 2-vuotiaalle pojalleni vastaavanlaisia yhteisöllisyyden kokemuksia. Ne kun alkavat olla nykypäivänä aika harvinaisia. Rauhoittumisen paikka Lapsena syttynyt musiikki-innostus vei Sennin myöhemmin Kuopion musiikkilukioon ja sieltä Sibelius-Akatemiaan, josta hän valmistui vuonna 2013. Koti on nyt Helsingissä, mutta työt vievät ympäri maata joskus maailmallekin. Työni on aika sirpaleista, mutta antoisaa. Opetan Sibelius-Akatemiassa ja musiikkileireillä, keikkailen soolona tai eri kokoonpanojen kanssa, olen mukana musiikkiprojekteissa ja teen myös studiomuusikon töitä. Siinä välissä yritän löytää aikaa oman musiikin tekemiselle, Senni luettelee. Tällä hetkellä pääinstrumenttini on 39-kielinen sähkökantele, joka on aika uusi juttu vielä. Se kiinnostaa nyt kovasti monia kanteleensoittajia ja opetushommia onkin riittänyt. Senniä pyydetään paljon esiintymään myös kirkkoihin. Hän soitti kanteletta muun muassa piispa Tapio Luoman piispanvihkimystilaisuudessa Espoon kirkossa. Kirkkokonsertit ovat yksi tärkeä työkenttä. On rikkautta, että saan työskennellä hyvin erityyppisillä foorumeilla. Hektisen työelämän keskellä pitää välillä muistaa myös rauhoittua. Silloin Senni suuntaa lapsuudenkotiinsa Hirvilahteen. Se on minulle rauhan tyyssija. Luonto on siellä vahvasti läsnä, perhe ja ystävät lähellä. Mikään ei ole ihanampaa kuin päästä isän lämmittämään puusaunaan. Omat häänsä vuonna 2012 Senni halusi ehdottomasti järjestää Hirvilahden kappelissa. Niistä tulikin melkein festivaalit, kun edellisenä iltana pidettiin sukujen kesken pesisottelu koulun kentällä. Itse hääjuhla oli musiikintäyteinen luonnollisesti. Muusikkoveljeni ja kollegani vastasivat ohjelmasta. Musiikkilukion opiskelukavereiden kanssa perustamamme Selma-trio oli säveltänyt meille oman kappaleen, joka esitettiin häissä. HELI HARING