Viennin asiakasohje 33 www.tulli.fi versio 1.1, 27.2.2014 korvaa version 1.0 14.12.2010 Alustoimituksesta annettava vienti-ilmoitus Asiakasohjeen 33 versio 1.0 on kokonaisuudessaan päivitetty. 1 Alustoimituksesta annettavat ilmoitukset Alustoimituksilla tarkoitetaan seuraavien tavaroiden verottomia ja tullittomia toimituksia Suomesta EUalueella sijaitseviin, ammattimaisessa kansainvälisessä liikenteessä oleviin vesi- ja ilma-aluksiin: a) aluksen varaosat ja varusteet b) aluksen poltto- ja voiteluaineet c) aluksella matkustajille myytäväksi tarkoitetut tavarat d) aluksella matkustajien tai henkilökunnan kulutettavaksi tarkoitetut tavarat. Alustoimituksissa vastaanottajana on aluksesta vastaava kuljetusyhtiö. Matkustaja tai henkilökunnan jäsen ei voi pyytää toimittamaan itselleen tavaraa verottomana alustoimituksena. Verottomana aluksiin toimitetusta tavarasta on annettava Tullille ilmoitus riippumatta aluksen kansallisuudesta tai siitä onko aluksen määräpaikka EU:ssa vai sen ulkopuolella. Sähköistä vientijärjestelmään annettavaa alustoimitusilmoitusta on käytettävä, jos tavarantoimittajalla eli alustoimittajalla ei ole Tullin myöntämää yksinkertaistetun ilmoituksen menettelyn lupaa eli kotitullauslupaa. Kotitullauslupa koskee vain säännöllisiä tavarantoimituksia Suomessa sijaitseviin aluksiin. Lupaa haetaan tullilomakkeella nro 692s_08. Kotitullausmenettelyssä alustoimittaja merkitsee välittömästi kirjanpitoonsa jokaisen tavarantoimituksen alukseen ja ilmoittaa Tullille kaikki toimitukset jälkikäteen koontiilmoituksella yhden kalenterikuukauden ajalta. Alle 1 000 euron arvoisissa alustoimituksissa ilmoitus voidaan jättää antamatta, jos tavaran myyjä ei tarvitse Tullin hyväksymää dokumenttia verokirjanpitoonsa. Ilmoitus vaaditaan kuitenkin niissä tapauksissa, joissa tavara on jonkin rajoituksen alainen (ks. kappale 2.3). Tullin hyväksymä alustoimitusilmoitus on tavaroiden lastauslupa alukseen. Myös muista maista Suomessa sijaitsevaan alukseen tapahtuville toimituksille on saatava Suomen tullilta lastauslupa ennen tavaroiden lastausta alukseen. Lastauslupa pyydetään esittämällä esimerkiksi viennin saateasiakirja (EAD) tai muu Tullin hyväksymä asiakirja. Jos näitä asiakirjoja ei ole esittää, on toimituksesta tehtävä alustoimitusilmoitus Suomessa ennen tavaroiden toimittamista alukseen. Alustoimitusilmoitusta ei tarvitse antaa, jos alus sijaitsee EU:n ulkopuolella. Tällöin alukselle toimitettavat tavarat ilmoitetaan sähköisesti normaalilla vienti-ilmoituksella.
1.2 Tullaamattoman tavaran toimitus aluksille 2 (5) Kun aluksiin toimitetaan tullaamatonta tavaraa, tavarat on passitettava, ellei lähtövarasto sijaitse samassa satamassa tai samalla lentokentällä kuin alus tai lentokone, johon tavaraa ollaan toimittamassa. Tullivarastosta voi kuitenkin siirtää tavaroita ilman passitusmenettelyä myös kauempaa sillä edellytyksellä, että varastonpitäjä on saanut siihen luvan. Jos tavaraa ei tarvitse passittaa yllämainituilla perusteilla, vaaditaan tavaroiden siirtoon tullivarastosta alustoimitusilmoitus ja muissa tapauksissa paikallisen tullitoimipaikan hyväksymä lastauslupa. 2. Alustoimitusilmoitus 2.1 Sanoma- tai netti-ilmoitus Alustoimitusilmoituksen vientijärjestelmään voi antaa joko sanomalla tai netti-ilmoituksena. Alustoimittajan tai hänen asiamiehensä on annettava ilmoitus ennen kuljetusvälineen lähtöä, jotta tavaraan kohdistettavat tullimuodollisuudet voidaan suorittaa. Ilmoituksen voi antaa hyvissä ajoissa etukäteen, silloin kun ilmoitettu tavaraerä on valmiina alukseen toimitettavaksi ja Tullin tarkastettavaksi. Sanomailmoittajalta edellytetään viennin EDI-lähettäjän lupaa sekä rekisteröitymistä Tullin vientiasiakkaaksi. 2.2 Poikkeuksia ilmoitustiedoissa verrattaessa normaaliin vienti-ilmoitukseen Alustoimitusilmoituksella ilmoitetaan kaikki täydellisen vienti-ilmoituksen pakolliset tiedot, mutta siinä vaaditaan lisäksi antamaan joitain erityistietoja. Ilmoitustietojen antamisessa on myös eroja verrattaessa sanomailmoitusta ja netti-ilmoitusta. Sanomailmoituksella on annettava erityismaininnan lisäkoodi FIXFI Alustoimitukset (vienti), kun taas netti-ilmoitukselle koodi tulee automaattisesti valitsemalla "Uusi alustoimitusilmoitus". Lisäksi netti-ilmoituksessa on valmiina joitain seuraavista alustoimitusilmoituksessa vaadittavista lisätiedoista: Kolme kokoavaa Taric-koodia seuraavista tavararyhmistä: 9930 24 00 CN-ryhmiin 1 24 kuuluvat tavarat (elintarvikkeet) 9930 27 00 CN-ryhmään 27 kuuluvat tavarat (polttoaineet) 9930 99 00 muualle luokitellut CN-ryhmät (muut tavarat, lähinnä varustamiseen liittyvät tavarat) Määrämaaksi ilmoitetaan: QR = sisäkaupassa (EU-alus) tai QS = vietäessä kolmansiin maihin (EU:n ulkopuolisen maan rekisterissä oleva alus) Muuta ilmoituksessa huomioon otettavaa: Alustoimittajan tiedot merkitään kohtaan viejä/myyjä. Vastaanottajan tietoihin merkitään kyseinen alus tai kuljetusyhtiö, perustuen aluksen sijaintimaan (rekisteröintimaa, leasingmaa) tietoihin; tavaraeräkohtaista vastaanottajaa ei voi ilmoittaa. Sallitut tullimenettelykoodit ovat 1000, 1040, 3171 ja 3178. Kansalliseksi menettelykoodiksi ilmoitetaan 999*. Kauppatapahtumakoodiksi ilmoitetaan 11* (myynti), jonka ilmoittaminen on vapaaehtoista, jos tullimenettelykoodina on jälleenviennin menettelykoodi 3171 tai 3178.
3 (5) Rajan kuljetustiedot: kuljetusmuotokoodiksi ilmoitetaan 1 (meri), 4 (lento) tai 8 (sisävesialus, Saimaan kanava) sekä kuljetusvälineen tietoina ilmoitetaan laivan koodi (IMO-numero) tai lentokoneen rekisteröintinumero sekä kuljetusvälineen kansallisuus. Toimitusehdoksi ilmoitetaan Alustoimitus* (vaihtoehtoisesti Incoterms-ehto). Toimitusehtopaikkakunnaksi voidaan ilmoittaa FI* (muukin voidaan ilmoittaa). * Huom! Netti-ilmoituksella ei tarvitse ilmoittaa kansallista menettelykoodia, kauppatapahtuman koodia, sisämaankuljetustietoja eikä toimitusehtotietoja. Sijaintipaikaksi (paikka, jossa tavara on Tullin tarkastettavissa ennen luovutusta) ilmoitetaan esimerkiksi satama, varasto tai tullitoimipaikka. Tavaraeräkohtainen sanallinen kuvaus ilmoitetaan sillä tasolla, että tavara voidaan helposti yksilöidä. Kokonaispaino (brutto) voidaan ilmoittaa arviona (sekä myös vapaaehtoisena tavaraerätasolla). Todellinen nettopaino on pakollinen vain Taric-koodille 99302700; muutoin ilmoitetaan 0.001 tai todellinen nettopaino. 2.3 Rajoitukset Alustoimittajan on huolehdittava kieltojen, rajoitusten ja lupaehtojen noudattamisesta. Jos alustoimitukseen kuuluu rajoitusten alaisia tavaroita, joilla on asiaankuuluva lupa, tulee alustoimittajan ilmoittaa kyseinen luvan alainen tavara omana erillisenä tavaraerätietona (jokin kolmesta Tarickoodista) sekä luvan numero ja päiväys. Lupa on esitettävä Tullille ennen luovutusta lupaehtojen tarkastamiseksi. Lupa esitetään myös satamassa tai lentokentällä, jos luvan ehdot sitä vaativat. 3. Vientimenettelyyn luovutus 3.1 Sanomailmoittaja (EDI) tai tunnistautunut ilmoittaja (netti-ilmoitus) Tullin hyväksyttyä alustoimitusilmoituksen ilmoittaja saa alustoimitusta koskevan luovutuspäätöksen sekä viennin saateasiakirjan (EAD) sähköisesti. Ilmoittajan tulostama saateasiakirja toimitetaan tavaran mukana alukseen. Sen liitteenä voidaan esittää rahtikirja tai tavaraluettelo. 3.2 Tunnistautumaton ilmoittaja (netti-ilmoitus) Netti-ilmoituksen tehtyään ilmoittaja saa nettiviennistä ilmoituskohtaisen viitenumeron. Viitenumero, lasku ja tavara esitetään lähimmässä tullitoimipaikassa, jossa tarkastetaan toimituksen ehdot ja luovutetaan tavara vientimenettelyyn. Tulli tulostaa alustoimitusta koskevan luovutuspäätöksen ja viennin saateasiakirjan, joka seuraa tavaran mukana alukseen. Saateasiakirjan liitteenä voidaan esittää rahtikirja tai tavaraluettelo. 4. Toimitus alukseen ja poistumisen vahvistaminen 4.1 Toimitus alukseen Tavara ja sitä seuraava saateasiakirja esitetään aluksella tavaran vastaanottajalle, joka allekirjoittaa saateasiakirjan todisteeksi tavaroiden vastaanottamisesta. Alustoimittajan on huolehdittava tämän todisteen säilyttämisestä itsellään. 4.2 Poistumisvahvistus, kun tavara toimitetaan Suomessa olevaan alukseen Veroviranomainen ja Tullin jälkitarkastus hyväksyvät tavaran poistumisen todisteena vastaanottajan allekirjoittaman saateasiakirjan. Tullin sähköisen poistumisvahvistuksen pyytäminen ei ole välttämätöntä.
4 (5) Alustoimittajan on mahdollista saada kirjanpitoonsa myös poistumisvahvistettu luovutuspäätös esittämällä Tullille vastaanottajan allekirjoittama saateasiakirja. Saateasiakirjat voi esittää mihin tahansa tullitoimipaikkaan Suomessa. 4.3 Poistumisvahvistus, kun tavara toimitetaan toisessa EU-jäsenvaltiossa olevaan alukseen Mikäli viennin ilmoitettu poistumispaikka on toisessa EU-maassa, eli alus on toisen EU-maan satamassa, todellinen poistumismaa vahvistaa poistumisen ja välittää poistumistiedon Suomen vientijärjestelmään. Alustoimittaja (tunnistautunut netti- tai EDI- ilmoittaja) saa automaattisesti poistumisvahvistetun luovutuspäätöksen. Tunnistautumaton netti-ilmoittaja ei saa poistumisvahvistusta automaattisesti, vaan se on tarvittaessa pyydettävä Tullilta. Ilmoittaja voi pyytää poistumisvahvistuksen miltä tahansa tullitoimipaikalta Suomessa. 4.4 Mahdollisuus antaa poistumista koskevat sähköiset ilmoitukset Jos alustoimittaja haluaa saada poistumisvahvistuksen sähköisesti, hän voi pyytää aluksen lastauksesta vastaavalta ja aluksesta vastaavalta kuljetusyhtiöltä, että nämä antaisivat poistumista koskevat ilmoitukset aluksille toimitetuista tavaroista, joista on annettu sähköinen alustoimitusilmoitus. Saapuminen poistumispaikalle -ilmoituksen antaminen edellyttää Tullilta saatua lupaa. Ilmoitus annetaan vientijärjestelmään. Poistumisen esittämisilmoituksen ja poistumisilmoituksen Tullin AREXjärjestelmään voi antaa kuljetusyhtiö tai tämän valtuuttama asiamies. Alustoimituksissa ei voi vedota yhden kuljetussopimuksen sääntöön. 5. Rajoitukset alustoimituksiin Taloudellisesti vaikuttavat tullimenettelyt - Alustoimitusmenettelyä ei sovelleta taloudellisesti vaikuttaviin tullimenettelyihin, poikkeuksena tullivarastointi. - Alustoimitusmenettelyä ei sovelleta myöskään, jos tavarat ovat ennen alustoimitusta luovutettu vapaaseen liikkeeseen tietyn käyttötarkoituksen perusteella (ns. end use -menettely). Vientitukivienti (Feoga) - Alustoimitusmenettelyä ei sovelleta vientitukiviennissä, vaan silloin toimitaan annettujen erillisten Feoga-ohjeiden (vienti ja muonitus) mukaisesti. Rakenteilla oleva alus - Alustoimitusilmoitusta ei anneta, jos tavaroiden vastaanottaja on telakka tai muu aluksen rakentamiseen osallistuva urakoitsija. - Alustoimitusmenettelyä voidaan soveltaa vasta, kun uutta alusta aletaan viimeistelyvaiheessa varustaa ja tavaroiden vastaanottajana on varustamo. 6 Varamenettely tai lupa poikkeavaan menettelyyn Jos Tullin tai asiakkaan omassa järjestelmässä on häiriöitä eikä sähköistä alustoimitusilmoitusta voida antaa, noudatetaan viennin asiakasohjetta nro 37 viennin varamenettelystä. Poikkeustapauksissa luvan poiketa edellä mainituista ohjeista antaa Etp.alustoimitukset@tulli.fi (virka-aikana klo 8 16.15) ja ETP.johtokeskus@tulli.fi (virka-ajan ulkopuolella).
5 (5) 7 Korjaus, oikaisu ja mitätöinti Alustoimittajan on huolehdittava annettujen tietojen oikeellisuudesta ja mahdollisesti muuttuneiden tietojen ilmoittamisesta Tullille. Tiedot voidaan korjata ennen luovutusta viennin asiakasohjeen nro 1 mukaisesti. Ilmoituksen oikaisua ja mitätöintiä luovutuksen jälkeen puolestaan pyydetään asiakasohjeen nro 35 mukaisesti. Lisätietoa: Tullin määräys alustoimituksissa noudatettavista menettelyistä THT 3/2013 http://www.tulli.fi/fi/suomen_tulli/julkaisut_ja_esitteet/tht/tht_arkisto/tht_2013/tiedotteet_2013/0032 013/index.html?bc=49466 elex@tulli.fi http://www.portnet.fi (Meriliikenteen tietojärjestelmät, IMO-numero)