7.9.2010 Liikuntabiologian laitoksen kurssien vastuuhenkilöt ja tenttiohjeet Nämä ohjeet koskevat laitoksen pääaineopiskelijoita. Pääsääntönä on, että kustakin kurssista järjestetään yksi tentti ja sen uusinta. Kahden hylätyn suorituksen jälkeen opiskelijan on neuvoteltava tenttimismahdollisuudesta tentaattorin kanssa. Muut yleisohjeet ovat Jyväskylän yliopiston opintosuoritusjohtosäännössä. Kun kurssissa on useita osioita, kaikki osiot pitää saada hyväksytysti suoritetuksi. Liikuntatieteiden yhteiset opinnot LBIY001 /LFYY001. Liikuntabiologian perusteet Kirjan Nienstedt ym. hyväksytty suoritus edellytyksenä kurssille pääsemiseen. Kirja tentitään omana tenttinä ennen kurssin alkua, ellei ole vuonna 2009 tai aiemmin suorittanut valintakokeessa vähintään 13/25 oikein. Luennot, harjoitukset ja Wilmore ja Costillin kirja tentitään omana tenttinä syyslukukauden aikana. Nienstedt, Hänninen, Arstila & Björqvist (2002 tai 2004) Ihmisen fysiologia ja anatomia. Wilmore & Costill (1999 tai 2004) Physiology of Sport and Exercise (noin 300 s) (Terveystiedon monitieteinen opintokokonaisuus: ei Wilmore & Costillin kirjaa, laajuus 3 op). Vastuu ja tentaattorit: Teemu Pullinen Arviointi: Kaikki tentitään yhdessä (luennot, harjoitukset ja kirja). Arvosanaksi tulee suoraan tentin arvosana. Vastuu ja tentaattori: Teemu Pullinen Arviointi: Kaikki tentitään yhdessä (luennot, harjoitukset ja kirja). Liikuntabiologian perusopinnot I LBIP001 Ihmisen anatomia ja fysiologia Anatomian luennot voidaan tenttiä osatentteinä (5-6 tenttiä) tai yhtenä kokonaisuutena kurssin muiden osien (luennot, luentosalidemot ja kirjallisuus) kanssa koko kurssin päätyttyä. Platzer (2004) Color Atlas of Human Anatomy (5th edition) Volume 1. Locomotor System. Georg Thieme Verlag, Stuttgart, Germany. ISBN 3-13-533305-1 (GTV) (440 s.). Silverthorn ym. (2007) Human Physiology. An integrated approach (4th edition), p. 1-241, 376-395 ja 456-806 (610 s.). Pearson Education Inc, Benjamin Cummings, San Fransisco, CA, USA. ISBN: 0-321-39624-3. Vastuu ja tentaattori: Teemu Pullinen Arviointi: Tentitään omana tenttinä (luennot, harjoitukset ja kirjallisuus) tai anatomian voi tenttiä myös osatentteinä, joiden keskiarvo huomioidaan kurssin arvosanaa määritettäessä LBIP002 Hermolihasjärjestelmän kinesiologia Kirja tentitään erikseen luentotentin (luennot ja harjoitukset) yhteydessä. Kurssista järjestetään varsinainen tentti ja 2 uusintatenttiä. Kurssi pitää suorittaa hyväksytysti kokonaisuudessaan syyslukukauden aikana. Enoka (2002) Neuromechancs of Human Movement, Part 2. Vastuu ja tentaattorit: Mikko Virmavirta ja Janne Avela Arviointi: Arvosanaksi tulee luentotentin ja kirjatentin keskiarvo.
Biomekaniikan opinnot BMEP003 Biofysiikka Luennot ja kirjallisuus tenttitään kahdella välikokeella tai vaihtoehtoisesti loppukokeella. Laskuharjoitukset arvostellaan myös. Enoka (2002) Neuromechanics of Human Movement, Part 1 ja Holmberg, Perkkiö ja Hiltunen (2002) Biotieteiden fysiikka (soveltuvin osin). Vastuu ja tentaattori: Jussi Peltonen Arviointi: Laskuharjoitukset 1/5, molemmat välikokeet 2/5. Jos suorittaa pelkän loppukokeen, sen painoarvo on 100%. BMEP004 Biomekaniikan tutkimusmenetelmien perusteet Luentojen ja harjoitusten tenttiminen yhtenä kokonaisuutena omana tenttinä. Kirjatentti ja harjoitustyö. Kirja tentitään syyslukukauden yleisinä- ja laitostenttipäivinä. Robertson et al. (2004) ja kirjallisuuden Research methods in biomechanics. Kappaleet 4-8, 11 ja Appendix C Vastuu ja tentaattori: Vesa Linnamo Arviointi: 40% Luento/harjoitustentti, 30% kirjatentti (tentitään erikseen) ja 30% harjoitustyö (kirjallinen työ + esitys). BMEA001 Biomekaniikan tutkimusmenetelmien jatkokurssi Luennot ja harjoitustukset tentitään yhtenä kokonaisuutena omana tenttinä. HUOM! Kirjallisuus tentitään kevätlukukauden yleisinä- ja syyslukukauden laitostenttipäivinä. Merletti and Parker (2004) Electromyography (270s). Nigg and Herzog (1998) Biomechanics of the Muscular-Skeletal System (2 nd edition), sivut 245 445. Winter (2004) Biomechanics and Motor Control of Human Movement (3 rd edition) (344s). Robertson et al. (2004) ja kirjallisuuden Research methods in biomechanics. Kappaleet 9-10 (44s). Vastuu ja tentaattori: Mikko Virmavirta Arviointi: Luentotentti 40%, kirjojen arvosanoista lasketaan keskiarvo ja niiden yhteinen painoarvo on 60% kurssin kokonaisarvosanasta. BMEA002 Hermolihasjärjestelmän adaptaatio Luennot tentitään omana tenttinä. Kirjat tentitään kevätlukukauden yleisinä- ja laitostenttipäivinä. Seminaarityö arvostellaan työskentelyn mukaan. Gardnier (2001) Neuromuscular aspects of physical activity (256s) Enoka (2002) Neuromechancs of Human Movement, Part 3 (87 s.). Vastuu ja tentaattori: Mikko Virmavirta Arviointi: Kurssin arvosana on keskiarvo luentotentistä, kirjatenteistä ja seminaarityöstä. BMEA003 Biomekaniikan opetusharjoittelu Opetusharjoitusten, arviointien ja opetuksen seurannan hyväksytty suorittaminen. Vastuu ja ohjaaja: Mikko Virmavirta Arviointi: Arviointi muodostuu pidettyjen tuntien arvosanojen perusteella.
BMEA004 Kandidaatin tutkielmaseminaari ja BME.A005 Kandidaatin tutkielma Seminaarityön suunnitelman tekeminen ja tutkimuksen toteuttaminen. Kurssiin kuuluville tilastotieteen luennoille ja harjoituksiin osallistuminen tai korvaavia tilastotieteen tehtäviä. Valmiin tutkielman esittäminen. Hyväksytty opinnäytetyö ja sen puolustaminen. Vastuu ja ohjaaja: Mikko Virmavirta / Taija Juutinen Arviointi: Tutkielmaseminaari arvostellaan hyväksytty-hylätty. Kandidaattitutkielma arvostellaan asteikolla 0-5. BMES001 Biomekaaniset sovellutusmahdollisuudet Luennot tentitään omana tenttinä. Kirjat voi tenttiä syyslukukauden yleisinä- ja laitostenttipäivinä. Komi (ed. 2002) Strength and Power in Sport. Strength and Power in Sport (2 nd edition). Valinnaiseksi kirjaksi ehdotukset: Gardnier: Neuromuscular aspects of physical activity (ellei opiskelija ole tätä tenttinyt aiemmin) tai Zatziorsky: Biomechanics in sport osin n. 250s (esim. luvut 1-2 tai 1ja 5) Vastuu: Janne Avela Tentaattori: Taija Juutinen Arviointi: Luentotentti 30%, kirjatentit 40%. Seminaari ja harjoitustyö arvostellaan yhtenä kokonaisuutena 30%. BMES002 Biomekaniikan tutkimusharjoittelu Toteutetaan ennalta laaditun ja hyväksytyn suunnitelman perusteella. Harjoittelun toteutumisesta raportoidaan kurssivastaavalle. Vastuu ja ohjaaja: Janne Avela Arviointi: Hyväksytty / hylätty. BMES003 Biomekaniikan tutkimusmetodiikka Seminaariraportit tentitään omana tenttinä. Vastuu ja tentaattori: Janne Avela Arviointi: Seminaariraportti ja seminaariin liittyvä tentti arvostellaan asteikolla 0-5. BMES004 Biomekaniikan syventävä kirjallisuus I Kirjallisuuden ja / tai luentojen tenttiminen sopimuksen mukaan. Vastuu ja tentaattori: Janne Avela Arviointi: Kaikki tentit ovat samanarvoisia. BMES005 Biomekaniikan syventävä kirjallisuus II Kirjallisuuden ja / tai luentojen tenttiminen sopimuksen mukaan. Vastuu ja tentaattori: Janne Avela Arviointi: Kaikki tentit ovat samanarvoisia. BMES006 Pro gradu seminaari I ja BME.S007 Pro gradu seminaari II Vastuu ja ohjaajat: Janne Avela Arviointi: Tutkielmaseminaarit arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty. BMES008 Pro gradu tutkielma Arviointi: Arvostellaan tiedekunnan ohjeistuksen mukaisesti asteikolla 0-5.
LBIA001 Scientific Literature Seminar Literature seminar in which the students prepare and present summaries on scientific articles. Corresponding instructors: Taija Juutinen and Teemu Pullinen Evaluation: Evaluation is based mainly on the written summaries and oral presentations, but also opponent work and activity in discussions are taken into account. No examination. LBIA003 Measurement of Neuromuscular Function and Performance Luennoista ja harjoituksista järjestetään tentti ja uusinta. Kirjan voi tenttiä luentotentin yhteydessä tai syksyn yleisinä tenttipäivinä ja laitostenteissä. Kurssi on suoritettu, kun tentit, harjoitukset ja harjoitusraportit on hyväksytty. Enoka (2002) Neuromechancs of Human Movement, Part 2. Vastuu ja tentaattori: Mikko Virmavirta Arviointi: Arvosanaksi tulee luentotentin ja kirjatentin keskiarvo. LBIA004 Measurement of cardiorespiratory fitnesss Vastuuhenkilö ja tentaattori:ahtiainen Juha Arviointi: LBIA006 Literature / Liikuntabiologinen kirjallisuus Kirjallisuutta tentitään sopimuksen mukaan kaikkiin pääaineisiin lisäpisteiksi Vastuuhenkilöt ja tentaattorit: Master s degree: Mikko Virmavirta Hyvotek: Taija Juutinen VTE maisteriohjelma: Juha Ahtiainen LBIS001 Hyvinvointiteknologian tutkimusmetodiikka Vastuu ja tentaattori: Taija Juutinen Hyväksytty /hylätty LBIS002 Liikuntabiologian syventävä kurssi Vastuu ja tentaattori: Taija Juutinen LBIS003 Teknologia ja hyvinvointi Ryhmätöiden tekeminen ja esittäminen ja esittäminen sekä luentojen ja kurssimateriaalin tenttiminen. Vastuu ja tentaattori: Taija Juutinen
Liikuntafysiologian opinnot LFYP002 Kuormitusfysiologia I Luennot, harjoitukset ja kirjallisuus (McArdle et al (2001 tai 2007) Exercise Physiology, Energy, Nutrition and Human Performance; part 1, s.1-457) tentitään yhtenä kokonaisuutena, omana tenttinä, kevätlukukauden aikana. Vastuu ja tentaattori: Juha Ahtiainen Arviointi: Luennot ja kirjallisuus yhtenä tenttinä ja arvostelu 0-5. Harjoituksista arvostelu hyväksytty / hylätty. LFYP003 Kuormitusfysiologia II Luennot, harjoitukset ja kirjallisuus (McArdle et al (2001 tai 2007) Exercise Physiology, Energy, Nutrition and Human Performance; part 2, s. 458-965) tentitään yhtenä kokonaisuutena omana tenttinä syyslukukauden aikana. Vastuu ja tentaattori: Antti Mero Arviointi: Luennot ja kirjallisuus yhtenä tenttinä ja arvostelu 0-5. Harjoituksista arvostelu hyväksytty / hylätty. LFYP004 Biokemian perusteet Luennot, seminaari, harjoitukset ja kirjallisuus tentitään omana tenttinä syyslukukauden aikana. Campbell and Farrell (2006) Biochemistry (5 th edition), parts 1-4, 6, 8, 9,15-21,23 (400 s.). Vastuu ja tentaattori: Heikki Kainulainen Arviointi: Koko kurssi (luennot, harjoitukset ja kirjallisuus) arvostellaan arvostelu 0-5. Seminaarista arvostelu hyväksytty / hylätty. LFYA001 Ihmisen fysiologia Seminaarin ja kirjallisuuden tenttiminen omana tenttinä syys- ja kevätlukukausien aikana. Guyton & Hall (2000 tai 2006) Textbook of Medical Physiology. Textbook of Medical Physiology (10th or 11th edition). Vastuu ja tentaattori: Antti Mero Seminaari 10 t: Antti Mero Arviointi: Seminaarin ja kirjallisuuden tenttiminen yhtenä kokonaisuutena arvostelulla 0-5. LFYA002 Solu- ja molekyylibiologia Luennot, harjoitukset ja kirjallisuus tentitään omana tenttinä kevätlukukauden aikana. Campbell and Farrell (2006) Biochemistry (5 th edition), parts 5, 7, 10-14, 24 (200 s.). Alberts et al. (2003) Essential Cell Biology (2 nd edition) Heino & Vuento (2004) Solubiologia (2. painos). Vastuu ja tentaattori: Heikki Kainulainen Arviointi: Koko kurssi arvostellaan arvostelu 0-5. Harjoituksista arvostelu hyväksytty / hylätty.
LFYA003 Liikuntafysiologian opetusharjoitukset Opetusharjoitusten, arviointien ja opetuksen seurannan hyväksytty suorittaminen. Vastuu ja ohjaaja: Teemu Pullinen Arviointi: Opetusharjoittelu arvioidaan numeraalisesti (asteikolla hylätty, 1-5). Arvioinnin kohteena on jokainen yksittäinen opetustapahtuma, sen kirjallinen suunnitelma ja itsearviointi. Lisäksi arvioinnissa huomioidaan opponointi ja kehittyminen kurssin aikana. Arvioinnin suorittaa kurssin vastuuopettaja yhdessä muiden opetusharjoituksia seuraavien opettajien kanssa. Kurssin arvosanaksi tulee tämän arvioinnin tulos. LFYA004 Kandidaatin tutkielmaseminaari ja LFY.A005 Kandidaatin tutkielma Seminaarityön suunnitelman tekeminen ja tutkimuksen toteuttaminen. Kurssiin kuuluville tilastotieteen luennoille ja harjoituksiin osallistuminen. Valmiin tutkielman esittäminen. Hyväksytty opinnäytetyö ja sen puolustaminen. Vastuu ja ohjaaja: Antti Mero Arviointi: Tutkielmaseminaari (LFY.A004) arvostellaan hyväksytty / hylätty. Kandidaattitutkielma (LFY.A005) arvostellaan asteikolla 0-5. LFYS001 Liikuntafysiologian sovellutusmahdollisuudet Luennot ja harjoitukset tentitään omana tenttinä. Kirjallisuus tentitään syyslukukauden yleisinä- ja laitostenttipäivinä. Vastuu ja tentaattori: Heikki Kyröläinen Arviointi: 33.3 % luento/harjoitustentti, 33.3% kirjatentti ja 33.3% seminaarityö (kirjalliset referaatit + esitys, opponointi ja aktiivisuus seminaarissa). LFYS002 Liikuntafysiologian tutkimusharjoittelu Vastuu ja ohjaaja: Heikki Kyröläinen Arviointi: Arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty LFYS003 Liikuntafysiologian tutkimusmetodiikka Seminaariraporttien laatiminen ja tenttiminen. Vastuu ja tentaattori: Antti Mero Ohjaaja: Antti Mero Arviointi: Seminaariraportti ja seminaariin liittyvä tentti arvostellaan yhdessä asteikolla 0-5. LFYS004 Liikuntafysiologian syventävä kirjallisuus I Kirjallisuuden ja / tai luentojen tenttiminen 1-3 osassa. Vastuu ja tentaattori: Heikki Kainulainen Arviointi: Kaikki tentit ovat samanarvoisia. LFYS005 Liikuntafysiologian syventävä kirjallisuus II Kirjan tenttiminen Mooren & Völker (2005) Molecular and Cellular Exercise Physiology. Vastuu ja tentaattori: Heikki Kainulainen. Arviointi: Tentin arvosana vastaa koko kurssin arvosanaa LFYS006 Pro gradu seminaari I Vastuu ja ohjaaja: Heikki Kainulainen Arviointi: Arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty.
LFYS007 Pro gradu seminaari II Vastuu ja ohjaaja: Heikki Kainulainen Arviointi: Arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty. LFYS008 Pro gradu tutkielma Arviointi: Arvostellaan tiedekunnan ohjeistuksen mukaisesti asteikolla 0-5.
Valmennus- ja testausopin opinnot VTEP001 Valmennus- ja testausopin peruskurssi Osa I: Valmennusopin perusteet Luennot ja kirjallisuus tentitään yhdessä omana tenttinä. Vastuu ja tentaattori: Antti Mero Arvostelu: Arvostelu yhtenä kokonaisuutena asteikolla 0-5. Osa II: Testausopin perusteet Luennot, harjoitukset ja kirjallisuus tentitään omana tenttinä. Vastuu: Teemu Pullinen Tentaattori: Teemu Pullinen Arviointi: Arvostelu yhtenä kokonaisuutena asteikolla 0-5. Koko kurssin arvosana on osien I ja II keskiarvo. VTEP002 Valmennus- ja testausopin filosofia ja didaktiset perusteet Osa I: Valmennuksen ja testauksen filosofia Kirjallisuuden tenttiminen ja oman valmennus- tai testausfilosofian saattaminen kirjoitettuun muotoon. Vastuu ja tentaattori: Liikuntatieteiden laitos, Kalervo Ilmanen Luennot: Kalervo Ilmanen Arviointi: Kirjallisuus arvostellaan asteikolla 0-5, kirjallinen tehtävä asteikolla hyväksytty / hylätty. Osa II: Valmennuksen didaktiset perusteet Luennot, harjoitukset ja kirjallisuus omana tenttinä. Uusikylä & Atjonen (2000). Didaktiikan perusteet. WSOY, Helsinki. ISBN: 951-0-24347-7. Numminen & Laakso (2001) Liikunnan opetusprosessin A, B, C. Jyväskylän yliopisto, Liikuntakasvatuksen julkaisuja 5, Kopijyvä, Jyväskylä. ISBN 951-39- 0917-4. (119 s.). Vastuu ja tentaattori: Teemu Pullinen Arviointi: Kaikki siis tentitään yhdessä (luennot, harjoitukset ja kirja). Arvosanaksi tulee suoraan tentin arvosana. Koko kurssin arvosana on osien I ja II keskiarvo. VTEP003 Liikuntapsykologian kurssi Osa I: Valmennuksen psykologia Luentojen tenttiminen ja tehtävien hyväksytty suorittaminen. Vastuu ja tentaattori: Liikuntatieteiden laitos Osa II: Ryhmädynaamiset ilmiöt liikunnassa Luennoilla annettavien tehtävien suorittaminen. Vastuu ja tentaattori: Liikuntatieteiden laitos VTEP004 Ravitsemus ja liikunta Luennot ja kirjallisuus tentitään omana tenttinä. Vastuui: Antti Mero Luennot 20 t ja luentotentti: Mikael Fogelholm Seminaari 10 t ja kirjatentti: Antti Mero Arviointi: Kirjallisuus tentitään omana tenttinä edellytyksenä luennoille pääsyksi ja luennot tentitään omana tenttinä. Molemmissa asteikko 1-5 ja lopullinen arvosana on kirja-ja luentotentin ja seminaarin keskiarvo. Seminaari arvostellaan asteikolla 1-5.
VTEA007 Valmennus- ja testausopin jatkokurssi I Seminaarin ja kirjallisuuden tenttiminen yhdessä omana tenttinä. Vastuu ja tentaattori: Antti Mero Valmentajaseminaari 30 t: Antti Mero ja vierailuluennoitsijat. Seminarityön aloittaminen ja jatko VTE.A008:ssa. Harjoitukset 20 t (Juha Ahtiainen ja Teemu Pullinen). Arviointi: Seminaarin ja harjoitusten suorittaminen arvostellaan hyväksytty / hylätty. Seminaariluentojen ja kirjan Maughan ja Gleeson (2004) tentti yhtenä omana tenttinä ja arvostellaan asteikolla 1-5. VTEA008 Valmennus- ja testausopin jatkokurssi II Kirjallisuus tentitään syyslukukauden yleisinä ja laitostenttipäivinä sekä kesän yleisinä tenttipäivinä. ACSM s Guidelines for Exercise Testing and Prescription. (2006) 7th ed. American College of Sport Medicine, (366 s) Vastuu: Antti Mero Kirjan tentaattori: Juha Ahtiainen Seminaari ja sen luennot 10t: Antti Mero ja vierailijaluennoitsijat Testausharjoittelu 20 t: Juha Ahtiainen ja Teemu Pullinen Arviointi: Seminaari ja testausharjoittelu arvostellaan hyväksytty-hylättty. Seminaarityö ( Lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi ) arvostellaan asteikolla 1-5. Kirja arvostellaan asteikolla 1-5. Lopullinen arvosana muodostuu 70%:lla seminaarityön arvosanasta ja 30% kirjan tenttituloksesta. LLTY003 Urheilijan terveys Luennot ja kirjallisuus tentitään yhdessä. Vastuu ja tentaattori: Terveystieteiden laitos, Urho Kujala VTEA003 Valmennus- ja testausopin opetusharjoittelu Vastuu ja ohjaaja: Juha Ahtiainen Arviointi: Opetusharjoittelu arvioidaan numeraalisesti (asteikolla hylätty/0-5). Arvioinnin kohteena on jokainen yksittäinen opetustapahtuma, sen kirjallinen suunnitelma ja itsearviointi. Lisäksi arvioinnissa huomioidaan opponointi ja kehittyminen kurssin aikana. Arvioinnin suorittaa kurssin vastuuopettaja yhdessä muiden opetusharjoituksia seuraavien opettajien kanssa. Kurssin arvosanaksi tulee tämän arvioinnin tulos. VTEA004 Valmennus- ja testausopin käytännön harjoittelu Vastuu ja ohjaaja: Juha Ahtiainen Arviointi: Arvostellaan asteikolla 0-5. VTEA005 Kandidaatin tutkielmaseminaari ja VTE.A006 Kandidaatin tutkielma Seminaarityön suunnitelman tekeminen ja tutkimuksen toteuttaminen. Kurssiin kuuluville tilastotieteen luennoille ja harjoituksiin osallistuminen tai korvaavia tilastotieteen tehtäviä. Valmiin tutkielman esittäminen. Hyväksytty opinnäytetyö ja sen puolustaminen. Vastuu ja ohjaaja: Juha Ahtiainen Arviointi: Tutkielmaseminaari (VTE.A005) arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty. Kandidaattitutkielma (VTE.A006) arvostellaan asteikolla 0-5.
VTES001 Valmennus- ja testausopin syventävä kurssi Luennot ja seminaarityöt tentitään yhdessä omana tenttinä. Kirjallisuuden voi tenttiä yleisinä tenttipäivinä. Komi (2002) Strength and Power in Sport (osin) ja / tai Shephard (2000) Endurance in Sport (osin). Skinner. (2005) Exercise Testing and Prescription for Special Cases, 3rd ed. Tentaattori: Keijo Häkkinen Arviointi: Arvostelu: Luento- ja seminaaritentistä sekä seminaarityöskentelysta (kirjalliset referaatit + esitys, opponointi ja aktiivisuus seminaarissa) annetaan oma arvosana sekä kirjatenteistä oma arvosana, joka on kirjatenttien keskiarvo. Kurssin arvosana on molempien tenttien keskiarvo. Asiantuntijuustehtävät arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty. VTES002 Valmennus- ja testausopin tutkimusharjoittelu Vastuu ja ohjaaja: Keijo Häkkinen Arviointi: Arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty. VTES003 Valmennus- ja testausopin tutkimusmetodiikka Seminaariraporttien laatiminen ja tenttiminen. Vastuu: Keijo Häkkinen Arviointi: Arvostelussa (0-5) seminaariraportin osuus on 70% ja seminaariin liittyvän tentin 30%. VTES004 Valmennus- ja testausopin syventävä kirjallisuus I Kirjallisuus tentitään sopimuksen mukaan. Tentaattori: Keijo Häkkinen Arviointi: Kaikki tentit ovat samanarvoisia. VTES005 Valmennus- ja testausopin syventävä kirjallisuus II Kirjallisuus tentitään sopimuksen mukaan. Tentaattori: Keijo Häkkinen Arviointi: Kaikki tentit ovat samanarvoisia. VTES006 Pro gradu seminaari I ja VTE.S007 Pro gradu seminaari II Vastuu ja ohjaaja: Keijo Häkkinen Arviointi: Arvostellaan asteikolla hyväksytty / hylätty. VTES008 Pro gradu tutkielma Arviointi: Arvostellaan tiedekunnan ohjeistuksen mukaisesti asteikolla 0-5.