Kysymyksiä ja vastauksia työurasopimuksesta



Samankaltaiset tiedostot
Ty T öurasopimus

Työmarkkinavaliokunta Jukka Ahtela

Muutosturvainfo PIONR

Työurasopimus lyhyesti

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

Eläkeuudistus Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014

MUUTOSTURVA

Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTÖJEN TYÖURASOPIMUKSEN LINJAUKSET

Työttömyysturva. Esko Salo

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Eläkkeelle. Olemme koonneet tähän esitykseen olennaiset osat ja miten ne vaikuttaa eri-ikäluokissa sekä ohjeita ja linkkejä aiheeseen.

Työttömyysturvan muutokset. Pääluottamusmiestapaaminen

Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Alkusanat. Helsingissä

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018

Työntekijän vakuutukset

VaEL valtion eläketurva. Eläkkeelle joustavasti

Iäkkäämpien työttömyyden alentaminen kahden uudistuksen vaikutuksista Martti Hetemäki

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Teknologiatellisuuden työkaarimalli

Työttömyysturvailta. Salossa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työeläkeuudistus 2017

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Eläkeuudistus Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen

Työttömyysturvan muutokset 2017

Lakimuutokset

TYÖKYVYN HALLINTA, KUNTOUTUSVAIHTOEHDOT JA TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKE. LähiTapiola-ryhmä / Asko Mustonen

Eläkkeelle jäämiseen vaikuttavat valinnat. Barbro Lillqvist Marina Sirola Anna-Stina Toivonen 2019

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kehityssuuntia. TOIMI-hanke Mauri Kotamäki Follow me at

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

Uudistuva työterveyshuolto - Sosiaali- ja terveysministeriön näkökulma

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017

Roope Uusitalo Työeläkepäivä

Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry

Työterveyshuolto kehittää työuria. KT Kuntatyönantajat

Eläkkeet ja pidemmät työurat

Työeläketurva. Eläkepalvelut 2014

Työeläketurva. VR-Yhtymä Oy Marjukka Matikainen Eläkepalvelut

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA

EK:n 3+6 oppisopimusmalli

Työllisyys- ja kasvusopimus Neuvottelutulos. STTK:n ylimääräinen hallitus

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa

Työnantajan omavastuu työttömyysturvassa

Työttömyysaste (%) 8,7 9,4 9,3 9,0

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Kuntoutusjärjestelmien roolit, vastuut ja tehtävänjako. Kuka kuntouttaa ja ketä? Työnjaon solmukohtia Keskustelussa olleita muutostarpeita

Osuuskunnat ja ansioturva

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola

Tervetuloa infotilaisuuteen vuoden 2017 eläkeuudistuksesta

Julkisen sektorin erityiskysymykset eläkeuudistuksessa. Päivi Lilleberg

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera

Julkisen sektorin eläketurvan erityispiirteitä

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Sosiaalipaketissa sovitut asiat työeläkelakeja lukuunottamatta

ELÄKEUUDISTUS

TIETOA MUUTOSTURVASTA JA TYÖVOIMATOIMISTON PALVELUISTA

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Ajankohtaiskatsaus työllisyyden edistämistoimista, niiden vaikutuksista (ml. vaikutukset alkavat näkyä) ja mahdollisista riskikohdista.

YHTEISTYÖ TYÖKYVYN ARVIOINNISSA. Työkyvyn edistämisen tuki. Heli Leino Ylilääkäri Työterveyshuollon erikoislääkäri

Esityksen sisältö. Eläkeuudistuksen periaatteet Työuraeläke Osittainen varhennettu vanhuuseläke Lisätietoa osoitteesta

Masennuksesta toipuvan paluu töihin työterveyshuollon tuella

Työnhakijan työttömyysturva

20. Työttömyysturva. Toiminnan laajuus toteutunut toteutunut arvio arvio. Työttömyysaste (%) 6,4 8,2 10,2 9,6

Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere

Työterveyshuolto ja kuntoutusasiakas. Heli Leino Työterveyshuollon ja yleislääketeiteen erikoslääkäri

Masto-hanke. masennusperäisen työkyvyttömyyden vähentämiseksi

Henkilöstöriskien hallinta ja työterveysyhteistyö

Tervetuloa työ- ja elinkeinotoimiston infotilaisuuteen

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö

Julkisen sektorin erityispiirteitä eläkeuudistuksessa. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus

Työeläkekoulu 2017 SAK AKAVA STTK SAK AKAVA STTK

Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari Kaija Kallinen

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö

Infotilaisuus Koskela Helena

TYÖTERVEYSNEUVOTTELU tiedote työntekijälle

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Työurien pidentämiselle ei ole vaihtoehtoa. Kokonaisarvio ajankohtaisesta tilanteesta. Lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

Työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyö

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018

Toimittajatapaaminen

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018

Työterveysyhteistyö työntekijän työhön paluun tukena Rovaniemi

SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018


Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI

Transkriptio:

1 Kysymyksiä ja vastauksia työurasopimuksesta Tähän muistioon on koottu yleisimpiä kysymyksiä työurasopimuksesta ja vastaukset niihin. Muistion numerointi viittaa työurasopimuksen ao.kohtaan. 2.1.1. Nuorten työllisyys Mitä tarkoittaa Sanssi-kortti? Sanssi-kortin voi saada alle 30-vuotias, vastavalmistunut työtön työnhakija. Määräaikaiseen työsuhteeseen työllistyessä edellytetään kuuden kuukauden työttömyysjaksoa. Peruskoulun tai lukion suorittanut vastavalmistunut nuori voi saada Sanssi-kortin, jos se TE- toimistossa katsotaan tarkoituksenmukaiseksi. Työnantaja saa Sanssi-kortilla palkkatukea noin 670 euroa kuukaudessa enintään 10 kuukauden ajan tai koko oppisopimuskoulutuksen ajan. Nuorelle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Mitä tarkoittaa toimialakohtaiset nuoria koskevat työllistämissopimukset? Liitot neuvottelevat työllistymissopimusten sisällöistä 30.11.2012 mennessä. Sopimus voi koskea mm. edellytyksiä palkata tietty määrä nuoria, erityistä perehdytysohjelmaa, työhön opastajien käyttöä tai ammattitaidon siirtoa vanhemmilta työntekijöiltä nuorille Sopimuksessa todetaan nuorten oppisopimuskoulutuksen lisäämisen edellyttävän työnantajille maksettavan koulutuskorvauksen porrastamista siten, että alkuvaiheessa koulutuskorvaus on korkeampi. Minkälaista korvausta työnantaja saa oppisopimuskoulutettavasta? Työnantaja maksaa opiskelijalle alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa oppisopimuksen työnopetuksen aikana. Työnantaja saa valtion varoista koulutuskorvauksen, jonka suuruuteen vaikuttaa koulutusala sekä opiskelijan kokemus- ja koulutustaso. Tutkintoon valmistavissa oppisopimuksissa koulutuskorvaus on enintään 250 euroa/kk ja lisäkoulutuksessa enintään 200 euroa/kk. Mikäli oppisopimuskoulutukseen otetaan työtön henkilö, voi työnantaja saada työvoimahallinnon maksamaa palkkatukea. 2.1.2. Työssä jatkamista tukevat prosessit Mitä tarkoittaa työeläkelaitosten ja työterveyshuollon yhteistyön lisääminen? Työeläkejärjestelmä voi tarjota työterveyshuolloille koulutusta työkyvyn arvioinnin ja ammatillisen kuntoutuksen osalta. Työeläkeyhtiöt tuottavat työpaikan ja työterveyshuollon käyttöön taustatietoa työpaikan työkyvyttömyyseläketapahtumista ja niiden kustannuksista, jotta työpaikoilla voidaan suunnata voimavaroja työkyvyn tukemiseen ja työkyvyttömyyden ehkäisyyn. Tavoitteena on, että työterveyshuollon asiantuntemusta hyödynnettäisiin aikaisempaa enemmän työkyvyn arvioinnissa. Miksi hoitoon pääsyn nopeuttamista halutaan tutkia pilottihankkeella? Mikäli työeläkeyhtiöt alkaisivat kustantaa sairaanhoitoa, tulisi terveydenhuoltoon yksi uusi rahoituskanava aiempien lisäksi, joka olisi vain työeläkevakuutettujen käytössä. Kyseessä on merkittävä periaatteellinen kysymys, jota voi kritisoida niin tasa-arvonäkökulmasta kuin rahoituksen näkökulmasta. Tällä hetkellä uskotaan, että nopeutettu hoito vähentäisi sairauspäivien ja työkyvyttömyyseläkkeiden määrää, mutta asian varmistamiseksi on tarve tehdä tieteellisesti kestävä tutkimus pilottihankkeen muodossa, jossa on tarkkaan määritelty

2 hoitokriteerit. Tapaturmavakuutuksen puolelta ei ole vakuuttavaa näyttöä nopeutetun hoidon taloudellisista hyödyistä. Miksi työeläkejärjestelmän työhyvinvointitoiminnalle tarvitaan pelisäännöt? Työeläkeyhtiöt tarjoavat asiakasyrityksilleen vaihtelevasti erilaisia työhyvinvointipalveluja ja kilpailevat asiakkaista osin näillä tarjouksilla. On tärkeää, että kaikki työeläkeyhtiöt toimivat samoilla periaatteilla ja että työhyvinvointivaroilla ei kustanneta työnantajan lakisääteisiä työsuojeluun ja työterveyshuoltoon kuuluvia velvoitteita. Mitä tarkoittaa, että työterveyshuolto ottaa kokonaisvastuun kuntoutuksen koordinoinnista? Tällä hetkellä työpaikan työntekijöiden sairauksien hoidosta ja kuntoutuksesta ei ole millään taholla kokonaisvastuuta. Työterveyshuolto on luonnollinen taho koordinoimaan kokonaisvaltaisesti työntekijöiden hoitoa ja kuntoutusta sekä yhteydenpitoa muihin terveydenhuollon toimijoihin ja kuntouttajatahoihin. Tämä kuitenkin edellyttää aiempaa parempaa yhteistyötä työntekijöiden, työnantajan ja työterveyshuollon kanssa. Tarkoittaako työterveyshuollon kehittäminen jatkossa vain työterveyshuollon saatavuuden parantamista? Työterveyshuollon kehittämisessä on kyse paljon laajemmasta kokonaisuudesta ja tätä kehittämistyötä tehdään koko ajan. Meneillään on hyvän työterveyshuoltokäytännön uudistaminen, työterveyshuollon laatujärjestelmän laatiminen, työterveyshuollon vaikuttavuuden tutkimus-/kehittämishanke sekä korvausjärjestelmän kehittäminen. Mitä tarkoittaa työterveysyhteistyö? Lain mukaan työnantaja vastaa työterveyshuollon järjestämisestä ja mukaisesta toteuttamisesta yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa.. Työterveysyhteistyöllä tarkoitetaan työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon suunnitelmallista yhteistyötä työterveyshuoltolain tarkoituksen toteuttamiseksi. 2.1.3. Työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin edistämiseksi Mitä tarkoittavat ikäohjelmat tai työurasuunnitelmat? Raamisopimuksen mukaisesti työmarkkinaosapuolet ovat laatimassa yhteistä mallia työpaikkojen kaikkia työntekijöitä koskevia ikäohjelmia varten. Malli voi pitää sisällään mm. joustavia työaikajärjestelyitä, terveystarkastusohjelmia ja koulutusta. Ikäohjelman lisäksi jokaisella työpaikalla käydään ikääntyneen työntekijän kanssa henkilökohtainen kehityskeskustelu, jossa sovitaan työuran pidentämiseen liittyvät toimet. Tämän pohjalta voidaan laatia yksilöllinen työurasuunnitelma työn kehittämistarpeista, työuralla jatkamisesta ja osaamisen siirrosta. Mitä tarkoittavat työhyvinvoinnin työkalut ja toimintamallit? Esimerkiksi teknologiateollisuudessa on edistetty yhteistyössä yritysten henkilöstön työhyvinvointia, eri-ikäisten työntekijöiden työkyvyn ylläpitoa ja sairauspoissaolojen hallintaa.

3 2.1.4. Osatyökykyisten työllisyyden parantaminen Miksi osatyökyvyttömyyseläkkeisiin pitäisi tehdä muutoksia? Osatyökyvyttömyyseläkkeellä on mahdollista olla vain 63 ikävuoteen saakka, jonka jälkeen työntekijä on pakotettu siirtymään vanhuuseläkkeelle. Soveltamisikärajan nostaminen 68 vuoteen tarkoittaisi mahdollisuutta jatkaa osatyökyvyttömyyseläkkeellä joustavan eläkeikärajan mukaisesti 68 vuoteen saakka. Osatyökyvyttömyyseläkeläiset saavat tällä hetkellä vain osittaista työeläkettä mutta eivät kansaneläkettä. Osatyökyvyttömyyseläkkeen mahdollistaminen myös kansaneläkkeessä tarkoittaisi suurempaa eläkettä niille osatyökyvyttömyyseläkeläisille, joilla olisi pienen työeläkkeen rinnalla oikeus myös kansaneläkkeeseen. Samalla pelkkää kansaneläkettä saavilla tulisi uusi mahdollisuus osatyökyvyttömyyseläkkeeseen. Kelan osatyökyvyttömyyseläkkeen arvioidaan lisäävän myös nuorten mielenterveyshäiriöiden tai kehitysvammaisuuden vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työllistymismahdollisuuksia. Milloin osatyökyvyttömyyseläkettä koskevat uudistusehdotukset selvitetään? Sosiaali- ja terveysministeriö on juuri perustanut raamisopimuksen ja hallitusohjelman mukaisia työryhmiä osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi. Työryhmät koostavat 30.11.2012 mennessä toimintaohjelman, jossa arvioidaan osatyökykyisiä koskevat tarpeellisimmat uudistukset ja tehdään esitykset niiden toteuttamiseksi. Työurasopimuksen osatyökyvyttömyyseläkkeisiin liittyvät selvitystyöt ovat tässä työssä mukana. Mitä masennuksen aiheuttaman työkyvyttömyyden vähentämiseksi voidaan tehdä? Masennusperäisten työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus näyttäisi kääntyneen laskuun. Masto-hanke tuotti materiaalia, jota voidaan hyödyntää jatkossa. Hyviä kokemuksia on saatu depressiokouluista. Työterveyslaitos on samanaikaisesti kehittänyt Tomahok-hankkeen yhteydessä mallia, jonka tarkoituksena on luoda toteuttamiskelpoinen masennuksen hoitomalli, jonka elementtejä ovat masennuksen varhainen tunnistaminen, viiveetön hoito sekä joustava psykiatrin ja/tai työterveyspsykologin konsultaatio. Myös potilaan riittävän pitkäaikaiseen seurantaan kiinnitetään huomiota. Tätä mallia kannattaa jatkossa myös hyödyntää. Lisäksi on tärkeää, että osana työpaikkojen riskinarviointia ja työpaikkaselvityksiä huomioidaan psykososiaaliset työolotekijät. 2.2.1. Eläkejärjestelmän uudistamisen jatko Mitä merkitsee sopimuksen kohta, jonka mukaan työmarkkinaosapuolet jatkavat välittömästi neuvotteluja eläkejärjestelmän uudistuksesta? Väännetäänkö eläkeiästä edelleen? Kyllä neuvotteluissa on pöydässä myös eläkeikärajat ja työeläketurvan muu keskeinen sisältö eli varhaiseläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeiden taso ja määräytyminen, palkansaajamaksun vähentäminen eläkepalkasta (ns. piiloleikkaus), eläkkeiden karttumaprosentit, karttumisen alkaminen, indeksit ja eläke-edut turvaava maksukehitys. Nyt sovittiin TyEL- maksuista vuosille 2015 ja 2016. Riittääkö se turvaamaan myös nuorten ikäpolvien eläkkeiden rahoituksen? Maksukorotuksia tarvitaan myös vuoden 2016 jälkeen. TyEL- maksujen maksukehitys vuoden 2016 jälkeiseltä ajalta ratkaistaan samalla, kun neuvotellaan eläkeikärajoista ja muista eläketurvan keskeisistä kysymyksistä. SAK:n tavoitteena on saada maksut riittävälle ja myös nuorten eläke-edut turvaavalle tasolle mahdollisimman nopealla aikataululla.

4 Sopimuksessa sanotaan, että julkisten alojen työeläkkeiden rahoitus varmistetaan niiden rahoitusvaihtoehdoista tehtyjen selvitysten pohjalta. Eikö kuntien ja valtion palveluksessa olevien eläkkeiden rahoitus makseta viime kädessä verovaroin? Kuntien ja valtion eläketurvan kokonaismaksutaso on jo nyt 30 prosentin tuntumassa. Lisäksi maksupaine kasvaa koko ajan siksi, että kuntien ja valtion palveluksessa olevien määrä supistuu ja eläkkeellä olevien määrä kasvaa. On välttämätöntä selvittää rahoitusvaihtoehdot julkisten alojen eläkkeiden turvaamiseksi. 3.1. Varhennetun vanhuuseläkkeen poistaminen Mitä tarkoittaa varhennettu vanhuuseläke? Nykylain mukaan varhennetulle vanhuuseläkkeelle voi jäädä aikaisintaan 62 vuotiaana. Eläkkeeseen tehdään pysyvä varhennusvähennys, joka on 0,6 prosenttia varhennuskuukautta kohti. Jos jää eläkkeelle heti 62 vuotiaana, varhennusvähennys on siis 7,2 prosenttia, sen sijaan 62,5 vuoden iässä eläkkeelle jäävälle vähennys on 3,6 prosenttia. Varhennettua vanhuuseläkettä varten ei tarvita lääkärintodistuksia tai työnantajan suostumusta. Milloin varhennettu vanhuuseläke poistuu? Varhennettu vanhuuseläke on ajateltu poistuvaksi vuoden 2014 alusta. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että 1951 syntyneet olisivat viimeinen ikäluokka, joka voisi jäädä varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Voimaantuloaika täsmentyy lainvalmistelun yhteydessä vuoden 2012 aikana. Mitä tapahtuu kansaneläkelain mukaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle? Nyt sovittujen työeläkelakien muutosten heijastuminen kansaneläkelakiin selviää lainvalmistelun yhteydessä vuoden 2012 aikana. Kun varhennettu vanhuuseläke poistuu, mitä tapahtuu lisäpäivärahoilla olevien oikeudelle jäädä 62 vuotiaana eläkkeelle ilman varhennusvähennystä? SAK on ollut valmis siihen, että myös lisäpäivärahaa saavat työttömät voisivat jäädä eläkkeelle aikaisintaan 63 vuotiaana. Silloin heille myös kertyisi työeläkettä yhtä vuotta pitemmältä ajalta. Mutta tämäkin asia selvitetään lainvalmistelun yhteydessä vuoden 2012 aikana. 3.2. Osa-aikaeläkkeen ikärajan nousu Milloin osa-aikaeläkkeen ikäraja nousee? Osa-aikaeläkkeen alaikäraja nousee yhdellä vuodella eli 61 vuoteen 1954 ja sen jälkeen syntyneillä. Näin ollen 1953 syntyneet olisivat viimeinen ikäluokka, joka voisi jäädä osaaikaeläkkeelle 60-vuotiaana. 3.4. Työttömyysturvan kesto, taso ja aktiivisuus Ansioturvalle pääsy helpottuu. Mitä se tarkoittaa? Milloin muutos tulee voimaan? Ansioturvalle pääsy helpottuu, koska työssäoloehto lyhenee. Jatkossa ansioturvalle pääsee, jos on 6 kuukautta töissä viimeisen 28 kuukauden aikana. Muutos tulee voimaan 2014. Nykyään työssäoloehto on 8 kuukautta.

5 Huom! Korkeimmalla korotetulla palkkatuella vaikeasti työllistettävien (yli 500 päivää työttömyyttä) työskentelyajasta vain puolet kartuttaa tällä hetkellä työssäoloehtoa. Esim. vuoden työskentelyllä työssäoloehtoon hyväksytään puoli vuotta. Miten ansiopäivärahan kesto jatkossa määräytyy? Kesto riippuu jatkossa sekä työttömän aktiivisuudesta että työhistorian pituudesta: Yli kolmen vuoden työhistorialla ansiopäivärahan kesto on maksimissaan 500 päivää, ellei kieltäydy aktiivitoimenpiteistä. Jos kieltäytyy aktiivitoimenpiteistä, kesto on 400 päivää. Jos työhistoriaa on alle kolme vuotta, ansiopäivärahan kesto on maksimissaan 400 päivää. Aktiivitoimista kieltäytyvillä kesto on silloin 300 päivää. Aktiivitoimet on aloitettava 250 työttömyyspäivän aikana ja toimenpiteiden on kestettävä vähintään 40 päivää. Muutokset tulevat voimaan 2014. Mitä tarkoittaa aktiivitoimenpide? Aktiivitoimenpiteillä tarkoitetaan toimia, joilla työttömiä tai työttömyysuhan alla olevia autetaan löytämään uusi työpaikka. Näistä työllistymistä edistävistä palveluista sovitaan työllistymissuunnitelmissa ja niitä ovat: työvoimapoliittinen aikuiskoulutus omaehtoinen opiskelu työkokeilu työpaikalla työelämävalmennus työharjoittelu työ- ja koulutuskokeilu maahanmuuttajien ns. rinnastetut kotouttamistoimenpiteet kuntouttava työtoiminta Miksi työttömiä ohjataan erilaisille kursseille? Suurin osa työvoimakoulutuksesta on aikuisten ammatillista koulutusta, jolla suoritetaan tutkintoja tai niiden osia. Osa koulutuksesta suunnataan syrjäytymisen ehkäisyyn. Valmentavan koulutuksen tavoitteena on mm. selkiinnyttää pitkään työttömänä olleiden henkilöiden ura- ja elämäntilannetta, antaa atk-valmiuksia sekä päivittää yleissivistävien aineiden osaamista. Tämän koulutuksen kesto voi vaihdella kohderyhmän tarpeiden mukaan ja pitää sisällään mm. työnhaun opettelua sekä CV:n laatimista. Mitä tarkoittaa työllistymissuunnitelma? Työllistymissuunnitelmalla tarkoitetaan työ- ja elinkeinotoimiston yhdessä työnhakijan kanssa kirjallisesti laadittavaa suunnitelmaa, joka pitäisi tehdä kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta ja tarkentaa kolmen kuukauden välein. Työllistymissuunnitelma perustuu työnhakijan omiin työtä tai koulutusta koskeviin tavoitteisiin ja arvioituun palvelutarpeeseen. Suunnitelmassa sovitaan työnhausta ja sen tavoitteista sekä työnhakua tukevista ja työllistymistä edistävistä palveluista. Tarvittaessa suunnitelmassa sovitaan osaamista, työmarkkinavalmiuksia ja toimintakykyä parantavista palveluista, työkyvyn tai terveydentilan selvittämiseen liittyvistä toimenpiteistä tai muista työ- ja elinkeinotoimiston palveluista. Mikä yhteys aktiivitoimenpiteistä kieltäytymisellä on työttömyysturvan karensseihin? Mikäli työtön kieltäytyy työllistymissuunnitelmaan kirjatusta työllistymistä edistävästä palvelusta (esim. koulutuksesta), menettää hän työttömyyspäivärahan 60 päivän määräajaksi (karenssi). Kieltäytyminen aktiivitoimista tarkoittaa työttömyysturvan jatkumista karenssin jälkeen normaalitasoisena.

6 Muuttuuko ansiopäivärahan taso? Päiväraha paranee tietyissä tilanteissa. Jatkossa kaikkien aktiivitoimenpiteiden ajalta maksetaan muutosturvan ansio-osan tasoista, normaalia korkeampaa päivärahaa. Tämä parantaa päivärahan tasoa monilla aktiivitoimenpiteisiin osallistuvilla. Esim. 1800 euroa kuussa ansaitsevien normaali ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha vuonna 2012 on 53,44 /pv ja muutosturvan mukainen päiväraha 63,25 /pv. Jatkossa pitkän työhistorian (20 vuotta) jälkeen irtisanottujen päiväraha paranee työttömyyden alussa, kun ensimmäiset 90 päivää maksetaan muutosturvan ansio-osaa, eli nykyistä korkeampaa päivärahaa. Muutokset tulevat voimaan 2014. 3.5. Lisäpäivärahaoikeuden ikärajan korotus Ketä lisäpäiväoikeuden ikärajan nosto koskee? Lisäpäivien alaikäraja on 1950 1954 syntyneillä 59 vuotta, 1955 1956 syntyneillä 60 vuotta ja 1957 ja sen jälkeen syntyneillä 61 vuotta. Mikä on ns. työttömyysputki ja miten lisäpäivät liittyvät siihen? Putki toimii näin: ensin työtön saa normaalin ansiopäivärahan enimmäiskauden. Sen loppumisen jälkeen pääsee lisäpäiville, jos täyttää yllä olevat ikärajat ja on ollut viisi vuotta töissä viimeisen 20 vuoden aikana. Lisäpäivillä maksetaan normaalia ansiopäivärahaa. Koska jatkossa ansiopäivärahakauden kesto riippuu aktiivisuudesta, myös putken alkupää riippuu siitä, onko aktiivinen. Putki alkaa eri ikäluokilla seuraavasti: Aktiiviset työttömät Passiiviset työttömät 1950-1954 syntyneet 57 v 1 kk 57 v 1 kk 1955 ja 1956 syntyneet 58 v 1 kk 58 v 1 kk 1957 syntyneet* 58 v 9 kk 59 v 6 kk 1958 ja jälkeen 59 v 1 kk 59 v 6 kk * Vuonna 1957 syntyneille taataan ylimenokautena Taulukossa olevat ikärajat viittaavat työttömyyden alkamishetkeen ansiosidonnainen työttömyysturva 600 päivältä. Mitä tapahtuu, jos ansiopäivärahakausi päättyy ennen 61 vuoden täyttämistä eli ennen kuin oikeus lisäpäiviin alkaa? Jos on täyttänyt 60 vuotta eikä tulevaisuudessa pääse lisäpäiville, työvoimaviranomaisella on velvollisuus järjestää tukityö tai muu aktiivitoimi, joka täyttää työssäoloehdon. Silloin syntyy uudestaan oikeus ansiopäivärahaan. Uusi ansiopäiväraha on yhtä suuri kuin aiempikin. Tällä hetkellä on voimassa työvoimapalvelulain säännös, jonka mukaan 1950 ja sen jälkeen syntyneillä työttömille turvataan viime kädessä mahdollisuus tukityöhön, jos heidän oikeutensa työttömyyspäivärahaan päättyy ennen 60 vuoden iän täyttämistä. Säilyykö tämä säännös? Näillä näkymin kyllä.