Toimittajatapaaminen
|
|
- Reijo Kouki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimittajatapaaminen
2 Kela saa hoidettavakseen yhä uusia tehtäviä Kelalle siirtyi elatustuki Kelalle siirtyy vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu uusi etuus, takuueläke Omaishoidon tuki? Toimeentulotuen perusosa? Kansallinen terveysrahasto?
3 Elatustuki vuoden ajan Kelan hoidettavana Elatustuki on Kelan maksama tuki, jolla turvataan lapsen elatus, jos lapsi ei saa elatusapua elatusvelvolliselta vanhemmalta. Keskimääräinen tuki kuukaudessa oli tämän vuoden maaliskuussa 131,15 euroa/lapsi. Vuonna 2010 elatustukea maksetaan yhteensä arviolta 171,6 miljoonaa euroa. Milj. euroa 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0, Maksetut elatustuet kuukaudessa Korvattava elatustuki Ei-korvattava elatustuki
4 Elatustukea saaneet lapset Elatustukea saaneet lapset Elatustukea maksettiin maaliskuussa 2010 yhteensä lapsesta. Huonontuneen taloudellisen tilanteen vuoksi ennustetaan, että elatustukea maksetaan yhä useammasta lapsesta, vuoden 2010 lopussa arviolta lapsesta
5 Peritty elatusapu ja jäljellä oleva perittävä Milj. euroa 10,0 Peritty elatusapu kuukaudessa Milj. euroa 300,0 Perittävää elatusapua jäljellä kuukauden lopussa 8,0 250,0 6,0 200,0 4,0 150,0 2,0 100,0 0,0 50, Joulukuussa perityn elatusavun summaa kasvattavat veronpalautukset, kesällä lomarahat. 0, Vuonna 2010 elatusapua peritään arviolta 66,0 miljoonaa euroa.
6 Elatusvelvolliset, joilla on elatusapuvelkaa Elatusvelvollisten määrä, joilla on elatusapuvelkaa kasvaa vuoden 2010 loppuun mennessä arviolta henkilöön. Elatusvelvollinen voi hakea vapautusta elatusapuvelan maksuista tilapäisen maksukyvyttömyyden takia. Tyypillisimmin vapautusta haetaan työttömyyden ja sairauden/vammaisuuden perusteella. Elatusvelvolliset, joilla on elatusapuvelkaa henkilöä Edelleen erääntyvä elatusapu Vain loppuvelkaa
7 Kenellä oikeus vammaisten henkilöiden tulkkauspalveluun? Henkilöillä, joilla on kuulovamma kuulonäkövamma puhevamma ja jotka vammansa vuoksi tarvitsevat tulkkausta avuksi työssä käymiseen opiskeluun asiointiin yhteiskunnalliseen toimintaan virkistykseen
8 Tulkkauspalvelun siirto asiakkaan näkökulmasta Oikeus tulkkauspalveluun säilyy pääosin entisellään Tulkin löytäminen helpottuu välityskeskuksen palvelun avulla Lakiesityksessä on korostettu asiakkaan yksilöllisten tarpeiden huomioimista tulkkia järjestettäessä Käytännön muutosten määrä on paljolti kiinni siitä, miten nykyinen kotikunta on tulkkauspalvelut pystynyt järjestämään
9 Tulkkauspalvelun toteutus Kelassa Hakemusten käsittely, ratkaisutoiminta ja maksut keskitetään Turkuun perustettuun Vammaisten tulkkauspalvelukeskukseen Maahan perustetaan viisi tulkkauspalvelun välityskeskusta hoitamaan tulkkien välitystä Asiakasyhteydenotot ohjataan pääosin näihin välityskeskuksiin ja Turkuun Vammaisten tulkkauspalvelukeskukseen Asioimistavat pyritään kehittämään mahdollisimman joustaviksi Kelan toimistoissa ohjausta tulkkauspalvelun hakemiseen osana kyseiseen elämäntilanteeseen liittyvää palvelua
10 Tulkkauspalvelun toteutus Kelassa Kunnilta on pyydetty olemassa olevien tulkkauspalveluasiakkaiden päätöksiä ja asiakasprofiileja koskevat tiedot Kela on hankkinut välityskeskukset ja tulkit kilpailuttamalla palveluntuottajat
11 Tiedottaminen tulkkauspalvelun asiakkaille Tiedottaminen asiakkaille tapahtuu kesällä 2010, henkilöasiakkaiden internetsivut on avattu toukokuussa Asiakkaille lähetetään tiedot kunkin omasta välityskeskuksesta Kunnilta Kelalle siirtyvät asiakkaat saavat Kelalta ilmoituksen palvelujen järjestämisen siirtymisestä Kelalle Ei tarvitse tehdä uutta hakemusta!
12 Tulkkien välitys Asiakas tekee tilauksensa kotikunnan mukaan määräytyvään välityskeskukseen Välityskeskus etsii ensimmäisen sopivan ja vapaan tulkin asiakkaan tilaukseen Jos tulkkaustapahtuma sijaitsee toisen välityskeskuksen alueella, tilaus siirretään ko. välityskeskukseen välitettäväksi
13 Takuueläke Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelma laadittava ehdotus kaikkein pienimpien eläketulojen varassa elävien toimeentulon nykyistä paremmin turvaavasta mallista SATA-komitean linjaus takuueläke Eläke tulee voimaan ja sen määrä on 685 /kk (vuoden 2010 tasossa) Hallituksen esitys (HE 50/2010) laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta takuueläke korvaa maahanmuuttajan erityistuen Takuueläkkeen saajia vuonna 2011 Kustannukset 119 milj. euroa
14 Oikeus takuueläkkeeseen Takuueläke myönnetään 16 vuotta täyttäneelle henkilölle, joka 1) asuu Suomessa ja 2) saa tiettyä eläkettä tai 3) on maahanmuuttaja Asumisaikavaatimus sama kuin kansaneläkkeessä lyhenee maahanmuuttajalla 5 vuodesta 3 vuoteen Kaikki eläkkeet ja korvaukset haettava ennen takuueläkkeen myöntämistä
15 Takuueläkkeeseen oikeuttavat eläkkeet 62 vuotta täyttäneen eläkkeensaajan saama kansaneläkelain / työeläkelakien mukainen varhennettu vanhuuseläke tai vanhuuseläke Kelan maksama työkyvyttömyyseläke Työeläkelakien mukainen täysi työkyvyttömyyseläke Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen, sotilastapaturmalain, liikennevahingon tai sotilasvammalain mukainen täysi tapaturmaeläke tai elinkorko taikka liikennevahingon perusteella maksettava ansionmenetyksen korvaus yli vuoden ajalta Työttömyyseläke Luopumistuki
16 Maahanmuuttajan oikeus takuueläkkeeseen Oikeus takuueläkkeeseen on maahanmuuttajalla, joka on täyttänyt 65 vuotta tai 16 vuotta ja joka on kansaneläkelain mukaan työkyvytön Pelkästään sokeuden tai liikuntakyvyttömyyden perusteella maahanmuuttajalla ei ole oikeutta takuueläkkeeseen
17 Takuueläkkeen määrä Täysimääräinen takuueläke 685 /kk (2010) Perhesuhteilla ei vaikutusta määrään Lain 9 :ssä mainitut eläkkeet ja korvaukset pienentävät takuueläkettä Pienin maksettava takuueläke 6,21 /kk (2010) Määrät tarkistetaan vuosittain kansaneläkeindeksillä Veronalainen Takuueläkkeellä ei kompensoida vanhuuseläkkeen varhennusvähennystä
18 Takuueläkkeen hakeminen ja alkaminen Takuueläkettä on haettava takautuva hakuaika kuusi kuukautta maahanmuuttajan erityistukea saavalle takuueläke myönnetään ilman hakemusta lain voimaantulosta Takuueläke alkaa sen kuukauden alusta, jona oikeus siihen on syntynyt tai maahanmuuttajalla iän perusteella aikaisintaan 65 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta
Terveysosasto. Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu Kelan järjestettäväksi 1.9.2010
Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu Kelan järjestettäväksi 1.9.2010 Järjestämisvastuun siirto Kelaan Kyseessä on hallinnollinen siirto Asiakkaan oikeus tulkkauspalveluun säilyy pääosin entisellään Siirron
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Johanna Aholainen 9.10.2014 Kelan tehtävät elatustukiasioissa Elatustuen myöntäminen ja maksaminen asiakkaan hakemuksesta Elatusavun periminen
HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen
Naiset Kelan etuuksien saajina. Helena Pesola 5.6.2012
Naiset Kelan etuuksien saajina Helena Pesola 5.6.2012 2 Naiset Kelan etuuksien saajina Esityksen sisältö 1. Kelan etuudet ja toimintakulut 1945 2011 2. Naisten ja miesten keskiansiot 3. Lapsiperheiden
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle
Kelan elatustukilain mukaiset tehtävät elatustuki lapselle Johanna Aholainen, perhe-etuusryhmän etuuspäällikkö Heidi Johansson, perhe-etuusryhmän suunnittelija Kela, Lakiyksikkö 18.5.2017 Kelan tehtävät
HE 50/2015 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain ja kansaneläkelain 103 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Asiakas voi pyytää toisen vammaryhmän tulkkia. Kela, Lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä
Asiakas voi pyytää toisen vammaryhmän tulkkia Kela, Lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Miksi tulkkaus on järjestetty vammaryhmän mukaan? Kela hankkii tulkkauspalvelun ulkopuolisilta palveluntuottajilta tarjouskilpailuna
Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010
Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010 Kansaneläke Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Eläkkeensaajat eläkkeen rakenteen mukaan v. 2008 Eläkkeensaajat Suomessa asuvat Ulkomailla asuvat Yhteensä,
HE 152/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläkkeensaajan asumistuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi eläkkeensaajan asumistuesta annettua
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
Laki kansaneläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kansaneläkelain (568/2007) 105, ja muutetaan 6, 10 ja 11, 12 :n 1 momentti, 15 :n 4 momentti, 22 :n 3 ja 4 momentti, 23, 33 :n
Puhevammaisten tulkkauspalvelusta. Sinikka Vuorinen Puhevammaisten tulkki Tulkkikeskuksen vastaava
Puhevammaisten tulkkauspalvelusta Sinikka Vuorinen Puhevammaisten tulkki Tulkkikeskuksen vastaava Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta Laki vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelusta 1.9.2010.
Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016
Kuinka teen perheetuutta koskevan maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Hakemus vai maksuvaatimus? Tässä esityksessä kerromme, miten ja missä tilanteissa kunta tekee maksuvaatimuksen tai hakemuksen
Laki. opintotukilain muuttamisesta
EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain
1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Tikkurila. Kelan Vammaistuet. Noora Huuskone Projekti, Invalidi ry
1 Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Tikkurila Kelan Vammaistuet Noora Huuskone Projekti, Invalidi ry 14.12.2016 2 Sisällys 1 Alle 16 vuotiaiden vammaistuki... 3 1.1 Tuen määrä... 3 2 Yli 16 vuotiaiden vammaistuki...
1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1981 vp. n:o 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuluvan vuoden tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin eräistä sosiaaliturvaa
Rintamalisät 22.04.2016
Rintamalisät 22.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Myöntämisedellytykset... 1 1.1.1 Määrä ja maksaminen... 1 1.1.2 Hakeminen ja alkamisajankohta... 1 1.2 Ylimääräinen rintamalisä... 2 1.2.1
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Äitiysavustus Äitiysavustusten (lasten) lukumäärä 58 189 60 000 60 000 Äitiysavustuksen määrä euroa 140 140 140
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus
Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Suomen eläkejärjestelmä Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK
Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri I Västra Nylands försäkringsdistrikt. Kelan etuudet läheisen sairastuessa Mats Enberg 8.12.2011
Kelan etuudet läheisen sairastuessa Mats Enberg 8.12.2011 Kelan kortit Kela-kortti on Kelan asiakaskortti. Se voi olla kuvaton tai kuvallinen. Kuvallisia kortteja ei enää myönnetä. Kuvaton kortti annetaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 233/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 233/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi kansaneläkelain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kansaneläkelain ja
KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg
KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä
HE 176/2004 vp. Korotukset tulisivat voimaan 1 päivänä maaliskuuta. Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen
Hallituksen esitys Eduskunnalle kansaneläkkeen tasokorotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että kansaneläkkeeseen tehtäisiin 7 euron suuruinen tasokorotus.
Perustuslakivaliokunta keskiviikko / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
HE 156/2009 vp. Lisäksi esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi elatustukilain siirtymäsäännöstä, joka koskee kumottuun elatusturvalakiin perustuvien
HE 156/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elatustukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elatustukilakia. Niitä säännöksiä, joiden mukaan
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
Vammaisetuudet. Alle 16-vuotiaan vammaistuki 16 vuotta täyttäneen vammaistuki Eläkettä saavan hoitotuki Ruokavaliokorvaus
Vammaisetuudet Vammaisetuuksien tarkoituksena on tukea vammaisten tai pitkäaikaisesti sairaiden selviytymistä jokapäiväisessä elämässä ja parantaa heidän elämänlaatuaan. Vammaisetuuksia ovat: Alle 16-vuotiaan
Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä
Tilastokatsaus Lisätietoja: 28.05.2010 Esko Ruhanen, puh. 020 634 1364, etunimi.sukunimi@kela.fi Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä Kelan eläke-etuudensaajat ja maksetut eläkeetuudet
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 86/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 86/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden
11.5.2007/568. Kansaneläkelaki 11.5.2007/568. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 of 33 18/04/2011 11:24 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2007» 11.5.2007/568 11.5.2007/568 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Kansaneläkelaki
HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry 17.5.2014 Infotilaisuus Malle Vänninen Yleistä eläkejärjestelmästä Lähde:Eläketurvakeskus Eläkkeen karttuminen
Työeläkepäivät. Markku Lehto 17.11.09
Työeläkepäivät Markku Lehto 17.11.09 Mitä on perustoimeentulo Perustuslaki 19 Oikeus sosiaaliturvaan. Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 10/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta
SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 10/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 27 päivänä huhtikuuta
Asiakirjayhdistelmä 2016. 10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut
10. Perhe- ja asumiskustannusten tasaus ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta, yleisestä asumistuesta, elatustuesta
S :n mukaan eläkkeen vähimmäismäärä on 3 7 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT vp. n~o 213
1982 vp. n~o 213 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 5 a :n muuttamisesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi
Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista. Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku
Korvausten hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista Hakemusten käsittely Kelassa Muutoksenhaku Takaisinperintä Regressi Mari Haavisto 4.4.20 Korvauksen hakeminen Suomessa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista
HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu
Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu kun tarvitset tulkkausta puhevamman takia www.kela.fi/vatu Mikä on vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu? Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu edistää vammaisten
10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut
10. (33.10 ja 60, osa) Perhe- ja asumiskustannusten tasaus, perustoimeentulotuki ja eräät palvelut S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat lähinnä äitiysavustuksesta, lapsilisistä, sotilasavustuksesta,
HE 125/2017 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä annetun lain 8 :n, vammaisetuuksista annetun lain 9 :n sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 35 ja
2. perimällä korvaus muista lapsen tuloista, korvauksista ja saamisista (7 3 mom.)
Lastensuojelun asiakasmaksut ohjeistus 1.3.2014 Lastensuojelulain nojalla avohuollon tukitoimena, sijaishuoltona tai jälkihuoltona lapselle annetuista perhehoidosta, laitoshoidosta tai asumispalveluista
HE 131/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työkyvyttömyyseläkkeellä
HE 131/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain 6 ja 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 21 :n ja takuueläkkeestä annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelakia ja
PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 2/219 Lisätietoja: 13.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi PERUSTOIMEENTULOTUEN ETUUSMENOT LASKIVAT VUONNA 218 Kelan perustoimeentulotuen etuusmenot olivat 716,
Korkein maksuprosentti Korkeimman maksun tuloraja 2 1 403 11,5 3 925 3 1 730 9,4 4 815 4 2 053 7,9 5 724 5 2 191 7,9 5 862 6 2 328 7,9 5 999
NAANTALIN KAUPUNKI 15.6.2016 Sivistysvirasto, varhaiskasvatus MAKSUTIEDOTE PÄIVÄHOITOLASTEN VANHEMMILLE Kunnallisessa kokopäivähoidossa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (734/1992,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.
EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
Päätös. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 20/2004 vp Hallituksen esitys eräiden toimeentuloturvaa koskevien lakien takaisinperintäsäännösten muuttamiseksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
Eläkkeensaajana Espanjassa
Eläkkeensaajana Espanjassa Filippa Nikkinen Helmikuu 2010 Kelan Ulkomaan yksikkö Asiakkaitamme ovat: Ulkomailla asuvat eläkkeenhakijat ja saajat Ulkomaille muuttavat / ulkomailla asuvat vakuutetut lähetetyt
Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 316/02.05.00/2015 37 Lastensuojelusta perittävät asiakasmaksut 1.3.2015 alkaen Johtava sosiaalityöntekijä Hannele Elo-Kuru 4.3.2015: Lastensuojelulain (13.4.2007/417)
V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a
V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää
Saatteko työttömyyseläkettä? 1. Kyllä AH5 2. Ei AH4
1(7) TYÖVOIMATUTKIMUKSEN AD HOC -LISÄTUTKIMUS 2012: SIIRTYMINEN TYÖSTÄ ELÄKKELLE LOMAKE Kysymykset esitetään kohdehenkilöille 5. vastauskerralla, ja ne sijoitetaan peruslomakkeen loppuun ennen kotitalousosaa.
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918 SISÄLLYS N:o Sivu 909 työntekijän eläkelain muuttamisesta... 2929 910 työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 :n
Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012
Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet
Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan sen perusteella antamien ohjeiden mukaisesti.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.6.2016 VARHAISKASVATUKSESTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1.8.2016-31.7.2017 Maksut määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja kasvatus- ja koulutuslautakunnan
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa
VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä
Laki. yrittäjän eläkelain muuttamisesta
Laki yrittäjän eläkelain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yrittäjän eläkelain (1272/2006) 84 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 888/2014, muutetaan 2 :n 1 momentin 9 kohta,
Eläketukilaki. 1 luku. Eläketuen saamisen yleiset edellytykset ja määräytymisperusteet. Lain tarkoitus
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Eläketukilaki 1 luku Eläketuen saamisen yleiset edellytykset ja määräytymisperusteet 1 Lain tarkoitus Lain tarkoituksena on toteuttaa kertaluonteinen järjestely,
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT
VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUT Sivltk. 7.3.2017 17, Liite 5 VARHAISKASVATUKSEN ASIAKASMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelumaksulaki astuu voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään mm. varhaiskasvatuksessa
Toiminta-ajatuksemme
Toiminta-ajatuksemme Elämässä mukana muutoksissa tukena Turvaamme väestön toimeentuloa, edistämme terveyttä ja tuemme itsenäistä selviytymistä. 13.2.2012 2 Kelan strategia 2012 2015: visio Parasta palvelua,
Infotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola
Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki
Sosiaali- ja terveysvaliokunta perjantai / HE 123/2017 vp
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kansaneläkkeen ja eräiden muiden etuuksien vuoden 2018 indeksitarkistuksista sekä kansaneläkeindeksistä annetun lain 2 :n ja eräiden muiden lakien muuttamisesta
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2010 N:o Laki. N:o 703. takuueläkkeestä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2010 N:o 703 722 SISÄLLYS N:o Sivu 703 takuueläkkeestä... 2441 704 kansaneläkelain 35 ja 70 :n muuttamisesta... 2451 705 eläkkeensaajan
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 7,7 8,2 8,6 8,5
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
HE 50/2010 vp. etuutta maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmästä, jäävät alle takuueläkkeeksi määritellyn
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi takuueläkkeestä ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki takuueläkkeestä. Takuueläke
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012
Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692
VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2019
VEROHALLINTO 23.1.2019 VH/2710/00.01.00/2018 1.0 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen
Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta
Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n
1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset
Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.
1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki
Avohoito, laitoshoito ja Kelan etuudet
Avohoito, laitoshoito ja Kelan etuudet Eija Puutinen Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. Luento Kaste-hankkeen teemapäivässä 14.1.2010 Julkisen laitoshoidon vaikutus Kelan etuuksiin sairaanhoidosta
Työntekijän vakuutukset
Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä
LOMAKKEET LAPSEN ELATUSAVUN SUURUUDEN LASKEMISEKSI. (tarkoitettu liitettäviksi elatusapusopimukseen)
69 LOMAKKEET LAPSEN ELATUSAVUN SUURUUDEN LASKEMISEKSI (tarkoitettu liitettäviksi elatusapusopimukseen) 70 LAPSEN ELATUKSEN TARVE LIITE 1 LAPSEN NIMI: Yleiset kustannukset (2.2) Erityiset kustannukset (
Toimeentulotuki tilastojen valossa. Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta Kelan auditorio
Toimeentulotuki tilastojen valossa Tuija Korpela, tutkija, Kelan tutkimusryhmä Miniseminaari toimeentulotuesta 6.3.2018 Kelan auditorio Perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan vuonna 2017 Perustoimeentulotuki:
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
1988 vp. - HE n:o 74
1988 vp. - HE n:o 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain 6 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vuoden 1974 alusta ovat maatalousyrittäjien eläkelakiin sisältyneet
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
Suomen työeläkkeensaajat 2017
Suomen työeläkkeensaajat 201 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2018 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina
MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1
RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja
ETUUSOHJEET 4 PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN ELÄKETUKI SISÄLLYS
SISÄLLYS 6 Pitkäaikaistyöttömien eläketuki... 1 Säädökset... 1 Tavoite... 1 6.1 Myöntämisedellytykset... 1 Ikä ja Suomessa asuminen... 1 Pitkäaikaistyöttömyys... 2 Työttömyysetuuden saaminen ja työmarkkinatukeen
ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 2018
TILASTOKATSAUS 4/219 Lisätietoja: 28.2.219 Heidi Kemppinen, puh. 2 634 137, etunimi.sukunimi@kela.fi ASUMISTUKIMENOT UUTEEN ENNÄTYKSEEN VUONNA 218 Kela maksoi asumistukia vuonna 218 yhteensä 2 112 milj.
Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.
SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2007 N:o 568 587 SISÄLLYS N:o Sivu 568 Kansaneläkelaki... 1807 569 Laki kansaneläkelain voimaanpanosta... 1836 570 Laki vammaisetuuksista...
VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2018
VEROHALLINTO 2.1.2018 A112/200/2017 1.0 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2018 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen vuosi-ilmoitus
VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017
VEROHALLINTO 1.1.2017 A150/200/2016 1.2 VUOSI-ILMOITUS TAKAUTUVAT ELÄKKEET (VSTAKELE) TIETUEKUVAUS 2017 SISÄLTÖ 1 YLEISKUVAUS... 2 2 TIETOVIRRAN ANTAMISTA TARKENTAVAA KUVAUSTA... 2 2.1 Varsinainen vuosi-ilmoitus
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, syrjintäolettama, välillinen syrjintä
Tulkkauspalvelu, kuulonäkövamma, syrjintäolettama, välillinen syrjintä YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 238/2017 Antopäivä: 21.11.2017 Kuulonäkövammainen hakija katsoi tulleensa