JÄSENTIEDOTE 1/2015 1(4) HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2015! Leuto talvi antaa toiveita, että pääsemme aloittamaan veneilykauden jälleen hyvissä ajoin keväällä. Espoon kaupunki laittaa sähköt päälle Suomenojan telakointialueelle ensi viikonlopuksi 23.- 25.1.2015 perjantaista sunnuntaihin. Tänä aikana on mahdollista ladata veneen akkuja. Kaupunki muistuttaa, että sähkö on tarkoitettu ainoastaan akkujen latausta varten, ei veneiden lämmitykseen. Kevätkunnostusta varten sähköt tulevat päälle maaliskuussa. Samoin muu toimintamme aktivoituu. Juniorit ovat aloittaneet teoriatunnit ja ensi kesän kisojen järjestelyt ovat käynnissä. Kevään ensimmäinen klubi-ilta on maanantaina 23. helmikuuta. Koulutustoiminta jatkuu maaliskuussa aiheena kilpapurjehduksen säännöt. Alustavasti koulutusilta on suunniteltu pidettäväksi keskiviikkona 11.3., mutta ajankohta vahvistetaan vielä kotisivuilla maaliskuun alussa. Viime vuoden vuosikirjoja on vielä jäljellä ja sen voi noutaa nyt myös klubitilasta tai Paviljongin ravintolan kassalta. Uutena jäsenetuna EMK:n jäsenet saavat tutustumistarjouksena -10 % kaikista tuotteista Yuzu Sushi Barissa Haukilahden ostoskeskuksessa maanantaisin ja tiistaisin tammi-helmikuun aikana. EMK:n jäsenkortti tarvitaan mukaan! Tulevia tärkeitä päivämääriä: pe-su 23.-25.1.2015 veneakkujen latausviikonloppu Suomenoja ma 16.2. eräpäivä laituripaikat ma 23.2. klo 18.30 klubi-ilta veneiden kevätkunnostus ke 4.3. klo 18.00 eskaaderi-ilta, info Riikan eskaaderi ke 11.3. klo 18.00 koulutusilta, kilpapurjehdussäännöt 1 SYYSKOKOUKSEN 17.11.2014 PÄÄTÖKSIÄ Hallituksen kokoonpano 2015 ja toimikausi: Pekka Nurmi, kommodori 2014-2015 Kari Hokka, varakommodori 2015-2016 Anton Donner, jäsen 2014-2015 Jussi Erhola, jäsen 2014-2015 Mauri Johansson, jäsen 2014-2015 Johanna Lehtinen-Schnabel, jäsen 2015-2016 Saara Leino, jäsen 2015-2016 Jan Tjurin, jäsen 2015-2016 Tilintarkastajaksi valittiin KHT tilintarkastaja Henrik Kullberg ja varatilintarkastajaksi Heidi Vierros, molemmat KPMG-yhtiöstä. Toiminnantarkastajaksi valittiin uudelleen Heikki Solin ja hänen varamiehekseen Jyrki Ipatti. Kiitämme lämpimästi seuran hyväksi tehdystä työstä hallituksen erovuoroisia jäseniä varakommodori Esko Pelkosta sekä Minna Lavinkoskea ja Gunnar Lundqvistia sekä kilpailutoimikunnan puheenjohtajaa Seppo Hartikaista. Vuonna 2015 jäsenmaksut säilyvät ennallaan, nuorisojäsenen liittymismaksumaksu päätettiin nostaa 50 euroon. Muihin liittymismaksuihin ei tullut muutoksia. Liittymis- ja jäsenmaksut vuonna 2015 ovat: Liittymismaksut: Vuosijäsen 850, puoliso- ja nuorisojäsen 50, yhteisöjäsen 1700. Juniorijäseneltä ei peritä liittymismaksua.
JÄSENTIEDOTE 1/2015 2(4) Jäsenmaksut: Vuosijäsen 80, puolisojäsen 30, nuorisojäsen 30, juniorijäsen 15,yhteisöjäsen 350. Jäsenmaksut laskutetaan maaliskuussa. 2 SATAMATOIMIKUNTA LAITURIPAIKKAOIKEUDEN UUSIMINEN Kesän laituripaikkamaksut tulevat nousemaan. Kaupunki on korottanut laituripaikkamaksuja 1.1.2015 lähtien ja EMK joutuu nostamaan omia laituripaikkamaksuja vastaavasti. Uudet hinnat julkaistaan kotisivulla helmikuun alussa. Laituripaikkalasku lähetetään ensi kuun alussa, niille jäsenille, joilla on ollut pysyvä paikka vuonna 2014. Lasku tulee maksaa eräpäivään mennessä. Näin säilytät paikkaoikeutesi tulevalle veneilykaudelle. Paikkoja voidaan muuttaa tarpeen niin vaatiessa. Maksamatta jättäminen tulkitaan paikkaoikeudesta luopumiseksi ja paikka jaetaan jonossa olevalle. Painavien syiden kyseessä ollen, voidaan lisämaksuaikaa myöntää, mutta niistä on ehdottomasti sovittava kerhon sihteerin kanssa. EMK:n laituripaikkasääntöjen mukaan, kaikki veneet, joilla on EMK:n laituripaikka ja ovat EMK:n venerekisterissä, tulee katsastaa kuluvalla veneilykaudella 30.6. mennessä. Paikkaoikeuden säilyttävät 1.7. lähtien veneilykauden loppuun ainoastaan katsastetut veneet. EMK:lla järjestettävät katsastusillat ovat toukokuun puolestavälistä kesäkuun loppuun. Runkokatsastukset varataan katsastajilta erikseen tai veneen voi ilmoittaa yhteisrunkokatsastukseen, joita järjestetään Suomenojalla keväällä kahtena viikonloppuna. Tarkemmin katsastusajoista seuraavissa jäsentiedotteissa. Maksamalla laituripaikkamaksun jäsen sitoutuu noudattamaan EMK:n laituripaikkasääntöjä. Tutustu EMK:n laituripaikkojen vuokraussääntöihin kotisivuilla http://emk.fi/node/32. LAITURIPAIKASTA LUOPUMINEN Mikäli haluat luopua laituripaikastasi, tee siitä ilmoitus kirjallisesti sähköpostilla tai kirjeitse toimistoon. Puhelimitse ja muilla keinoin tehdyt ilmoitukset saattavat joutua unohduksiin ja aiheuttaa hämminkiä ja ylimääräistä työtä. EMK:n hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti tilapäistä luopumista paikasta ei tunneta, vaan paikka joko otetaan, tai siitä luovutaan, ja seuraavan kerran paikkaa tarvitessaan jäsen hakee sitä normaalin hakumenettelyn kautta. Ainoastaan, kun kyseessä on pitkä, yhtäjaksoinen valtameripurjehdus, voi hallitus päättää paikan tilapäisestä luovuttamisesta venepaikkajonossa olevalle veneilijälle. UUDET PAIKANHAKIJAT JA MUUTOSTOIVOMUKSET Hakiessasi uutta laituripaikkaa tai myös silloin, jos haluat perustelluista syistä vaihtaa laituripaikkaa, täytä kotisivuillamme ikkunassa Jäsenille, laituripaikkahakemus, http://emk.fi/node/31. Sama lomake koskee molempia vaihtoehtoja. Hakemuksen voi lähettää suoraan sivultamme seuran sähköpostiin. Jos sinulla ei ole mahdollista käyttää verkkoyhteyttä, voit tilata lomakkeen puhelimitse toimistosta jättämällä viestin vastaajaan puh. 044-3366821 tai täyttämällä lomake suoraan toimistossa. Huom! Paikkahakemus tulee uusia joka vuosi, jos sinulla ei ole vielä pysyvää paikkaa. Perusteltu syy paikan vaihtoon on pääsääntöisesti vain se, että nykyinen paikka on veneen mittoihin (pituus, leveys, syväys) nähden epäsopiva. Uusia paikkoja ja muutoksia paikkajaossa käsitellään hallituksen kokouksessa maaliskuun puolivälin tienoissa, ja paikkajako julkistetaan maalis-/huhtikuun vaihteessa kerhon ilmoitustaululla ja kotisivulla. Paikkoihin liittyviä asioita voi tiedustella satamamestarilta puhelimitse arkisin päiväsaikaan: Esko Pelkonen puh: 040-7532379 tai mieluiten sähköpostitse esko.pelkonen<a<kaha.fi.
JÄSENTIEDOTE 1/2015 3(4) 3 KILPAILU- JA JUNIORITOIMIKUNTA Kilpailutoimikunta ja junioritoimikunta päätettiin yhdistää viime vuoden lopulla toimikuntien aloitteesta yhteistuumin. Uutena kisa-junioritoimikunnan puheenjohtajana aloitti vuoden alusta varakommodori Kari Hokka. Toimikunnassa tehtävät jakautuvat seuraavasti: Tomi Hakola seuran kilpailupäällikkö, Ari Peltomäki, Petri Sane kilpailupäällikkö, Seppo Hartikainen Espoo-Suursaari Race, Saara Leino valmennuspäällikkö, Peter Ståhlberg zoom8 joukkueen johtaja, Henkka Talvitie optiranking joukkueen johtaja, Miika Oksanen optikadetit joukkueen johtaja, Miika Kalliokari optihaastajat joukkueen johtaja, Outi Seppi purjehduskoulu, Markku Murto trailerit, ribit ja moottorit, Jaakko Kairamo ja Jyrki Lehtinen kalusto sekä Irene Talvitie varusteet. JUNIORITOIMINTA Kauden 2015 junioritoiminta on alkanut. Nuoremmille junioreille pidetään teoriaa joka keskiviikko 17 18 ja kisajunnuille joka toinen tiistai 17 19. Teoriailloissa kerrataan sääntöjä, trimmaamista, tekniikkaa ja taktiikkaa. Fysiikkatreenit jatkuvat Haukilahden ostarilla joka torstai 1650 1750. Toppelundin koulun purjehdusiltapäiväkerho aloittaa keskiviikkona 4.3. klo 1445 1645. Vesitreenit alkavat jo totuttuun tapaan maaliskuun Espanjan leirillä ja Haukilahdessa heti jäiden lähdettyä. Viime keväänä taisimme aloittaa jo huhtikuun ekalla viikolla. Kauden 2015 ohjelma on jo valmis ja se tulee olemaan viime vuosien kaltainen, iltatreenejä on neljänä päivänä viikossa. Lisäksi järjestämme useita leirejä ja juniorikilpailuja. Kauden 2015 optimistijollien II arvokisakarsinta järjestetään EMK:lla 23. 24.5. Purjehduskoulun ilmoittautuminen avataan helmikuun alussa. Kursseja pidetään koulujen kesäloma-aikaan kesäkuussa ja elokuun alussa. Purjehduskoulun käyneet junnut ovat tervetulleita seuran iltaharjoituksiin. Purjehduskoulu on kovin suosittu, joten kannattaa varata paikka ajoissa. Ilmoittautumisen avaamisesta tiedotetaan seuran sivuilla. KILPAILUTOIMINTA Yhdistetty kilpailu- ja junioritoimikunta pystyy järjestämään vielä entistäkin tasokkaampia kilpailuja. Keskiviikko-iltakilpailut alkavat toukokuussa, kesäkuussa pidetään perinteinen Espoo-Suursaari Race ja syyskuussa uudelleen henkiin herätetty Gulf of Finland Race yhdessä Merenkävijöiden kanssa. Uusittu kisa sai viime vuonna Avomeripurjehtijoiden Vuoden kisa maininnan. Syyskuussa järjestetään myös avoimet Suomen mestaruuskilpailut 29er-, E-jolla- ja zoom8-luokissa. Vuoden 2014 kiertopalkintojen saajat olivat: Westhouse-malja Sara Ståhlberg Westhouse-Cup Iso luokka Taktiikan silmä S/Y Blux, Jari Selin 69,44 pist. Pieni luokka Kisakello S/Y Tyyne+, Kaarlo Vennervirta 40,10 pist. Vuoden 2014 EMK:n juniorivalmentajaksi äänestettiin Katri Kotiranta. Onnea Katrille! 4 KOULUTUS Koulutusillat jatkuvat keväällä. Maaliskuussa järjestetään koulutusilta Paviljongilla, jolloin on mahdollisuus kerrata kilpailusääntöjä. Säännöt muuttuvat aina vuosien varrella, joten nyt on hyvä tilaisuus päivittää tiedot. Luennoitsijana toimii Keijo Tuomäki. Alustavasti ilta on suunniteltu keskiviikoksi 11.3. klo 18. Päivämäärä vahvistetaan vielä maaliskuun alussa kotisivuilla. Ystävällisesti ilmoittaudu koulutusiltaan sähköpostilla toimisto<a<emk.fi tai tekstiviestillä 044-3366821. Myöhemmin keväällä toimikunnalla on suunnitelmissa pitää kalan perkausta käsittelevä kurssi. Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
JÄSENTIEDOTE 1/2015 4(4) Huviveneen kuljettajan pätevyyskirja ja sen vaatimukset käyvät ilmi Liikenteen turvallisuusviraston ylläpitämästä osoitteesta http://www.veneily.fi/tiedot_ja_taidot/patevyydet. Pätevyyskirjaa varten veneilytaitotodistuksia EMK:ssa myöntää Lasse Kirmo, lasse.kirmo<a<serpenttiini.fi puh.0400-481221. Vuorovesi-, sorto- ja virtalaskuja ei tarvitse erikseen tenttiä, jos pätevyyskirjan hakijalla on Suomen Navigaatioliiton vuoden 1983 jälkeen myöntämä rannikkolaivurin todistus. 5 KLUBITOIMINTA EMK:ssa jatketaan klubi-iltoja, joiden tarkoituksena on tarjota jäsenille mahdollisuus kokoontua yhteisen harrastuksen ja siihen liittyvien teemojen parissa hienoissa kerhotiloissamme. Jäsenet voivat tulla keskustelemaan mielenkiintoisista asioista ja jakaa keskenään kokemuksia ja tietoja veneilystä. Seuraava klubi-ilta pidetään ma 23.2. klo 18.30. Sauna on lämmin klo 17 alkaen. Keskustelun aiheena on veneiden kevätkunnostus. Illan aikana tarjolla on pientä lämmintä syötävää edulliseen hintaan, varaa mukaasi 5-10. Sauna- ja ruokajuomat jokainen tuo mukanaan. Keväällä 2013 saimme kuulla klubi-illassa Ari Huuselan valmistautumisesta Route du Rhum kisaan. Tänä keväänä hän on lupautunut tulla kertomaan, miten kilpailu sujui. Tuloksissa hän oli hienosti 9. ja kisan, kautta aikojen paras pohjoismaalainen osallistuja. Klubi-illan ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. 6 MATKA- JA RETKITOIMIKUNTA KIERTOPALKINTO MATKAKANNU Ensimmäistä kertaa EMK:n pikkujoulussa jaettiin Heikki Solinin lahjoittama kiertopalkinto Matkakannu. Sääntöjen mukaan kilpailun voittaa se vene, joka on kulkenut pisimmän matkan EMK:n Haukilahden satamasta ennen paluuta samaan satamaan. Kuljettu matka ilmoitetaan meripeninkulmissa. Kilpailuun osallistuvan matkan aikana voi vaihtaa kipparia ja miehistöä sekä käydä yhdessä tai useammassa satamassa, ei kuitenkaan Haukilahden satamassa, joka on kilpailumatkan päätepiste. 2014 Matkakannun voittaja oli S/Y Ode, 1626 mpk. Vuonna 2015 odotamme jälleen runsasta osallistumista kilpailuun. ESKAADERI RIIKAAN Kesän eskaaderin alustava esittely- ja suunnitteluilta pidetään keskiviikkona 4.3. klo 18.00 klubilla, jolloin pyydetään myös alustavat ilmoittautumiset eskaaderille. Suunnitelman mukaan kokoontuminen tapahtuu Kärdlassa, 2.7. ja perille tullaan 8.7. Riikaan. Tuloaikaan voi tulla muutoksia ilmoista riippuen. Kukin venekunta palaa omaa tahtia ja reittiä takaisin kotivesille. Tarkempi reittisuunnitelma julkaistaan kotisivuilla helmikuun puolivälissä. Ilmoittautua voi myös toimistoon sähköpostilla toimisto<a<emk.fi. Lisätietoja Paul Maksimow 040-5404 892. 7 TOIMISTO Sihteeri on tavoitettavissa maanantaisin klo 17.00 19.00, muina aikoina myös sähköpostitse tai jättämällä viesti puh. 044-3366821. Lomakkeet, joita ei voi lähettää kotisivujemme kautta, tulee palauttaa postissa tai liitetiedostona sähköpostilla. EMK:n tiedotus ja laskutus tapahtuu sähköpostilla. Ystävällisesti ilmoita muuttuneet sähköpostitiedot tai muut muuttuneet yhteistietosi toimistoon. Muistathan myös, jos olet luopumassa EMK:n jäsenyydestä tänä vuonna, on eroilmoitus tehtävä kirjallisesti joko sähköpostilla tai kirjeellä toimistoon helmikuun loppuun mennessä.
JÄSENTIEDOTE 1/2015 5(4) TERVETULOA MUKAAN VUODEN 2015 EMK:N TOIMINTAAN JA TAPAHTUMIIN!