1/9 Tampereen teknillinen yliopisto Lajijaostojen Temppu-mallisääntö Ohje tämän mallisäännön lukemiseksi: Tervettä järkeä saa ja pitää käyttää Näitä sääntöjä ei ole numeroitu kohdittain, jotta niiden käyttö avuksi kerhojen sääntöjä kirjoitettaessa olisi mahdollisimman helppoa. Tarkoitus on kuitenkin numeroida valmiit säännöt viittaamisen mahdollistamiseksi. On mahdollista käyttää juoksevaa kohtanumerointia (LUKU 1, 1, 2,, LUKU 2, 9, 10, ) tai kohta-alakohta (LUKU 1, 1.1, 1.2,, LUKU 2, 2.1, 2.2 ), mikä vain tuntuu mieleisemmältä. Rivinumerointi ei kuitenkaan ole hyvä tapa, sillä eri fonteilla luettaessa numerointi ei silloin pysy vakiona. Tuokaa sääntöehdotuksenne hallitukselle luettavaksi ENNEN kuin säännöt menevät yleiskokoukselle. Näin vältetään turha kierros TUrVoKe ry:n hallituksessa ja kerhon yleiskokouksissa. Varautukaa siihen, että sääntöjen tarkastamiseen ja muutoksien tekemiseen menee aikaa (eikä pidä unohtaa, että kun sääntöjä korjataan hallituksen kommenttien mukaan, pitää vielä käydä tarkistuttamassa, että korjaukset menivät oikein ). Yleiskokous kannattaa kutsua koolle vasta sitten, kun säännöt ovat varmasti kunnossa. HUOM Nämä säännöt eivät sellaisenaan sovellu rekisteröidyn yhdistyksen säännöiksi. Kysy lisää TUrVoKe ry:n hallitukselta. Sen lisäksi: Huutomerkillä () merkitty kohta täytyy olla kerhon säännöissä, mutta sitä voidaan muuttaa kerhon mieleiseksi. Kahdella huutomerkillä () merkitty kohta pitää sisällyttää sääntöihin siinä muodossaan. YhdL merkintä tarkoittaa, että tämä asia on sanottu yhdistyslaissa, mutta se on hyvä sisällyttää kerhon sääntöihin selvyyden vuoksi. kaikki [hakasulkujen] sisällä oleva on sääntöjen kommentointia, eikä ole tarkoitettu sisällytettäväksi valmiiseen sääntötekstiin. Toimikausi, tilikausi: Tässä mallisäännössä on oletettu, että kerhon toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Jos kerhon toimi- ja tilikausi ei ole kalenterivuosi, pitää kaikki em. viittaukset muuttaa huolellisesti.
2/9 Tampereen teknillinen yliopisto Lajijaosto-Temppu Tampereen Teekkarien Tempauskerho SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen nimi on Tampereen Teekkarien Tempauskerho, Temppu. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä kerho. Kerho on :n (TUrVoKe ry) lajijaosto. Kerho on perustettu 10.12.2011. [Perustamispäivä on hyvä merkitä jonnekin muistiin. Perimätieto on katoavaa kansanperinnettä ja sen säilyvyyteen ei kannata luottaa.] Kerhon kotipaikka on Tampere. Kerhon virallinen kieli on suomi. Kerhon tarkoituksena on liikuttaa Tampereen teekkareita sekä järjestää liikuntatapahtumia kaikkien iloksi ja riemuksi. Tarkoituksensa toteuttamiseksi kerho voi: - Ideoida ja järjestää pelailuiltoja, turnauksia, kursseja ja kisamatkoja. - Kertoa ja tiedottaa tapahtumista kerhon jäsenille sekä muille opiskelijoille. - Järjestää kerhon toimintaa tukevaa toimintaa. - Hoitaa kerhon sisäistä tiedotusta julkaisemalla tarvittaessa tiedotteita, lehteä tai muuta aineistoa. [Kohta on löydyttävä kaikkien kerhojen säännöistä jossain muodossa. Tässä kohdassa on hyvä pohtia kerholle ominaista toimintaa. Esimerkkejä löytyy patentti ja rekisterihallinnon sivuilta http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/yhdistys_perustaminen/tarkoitus_toiminta.html ] Toimintansa tukemiseksi kerho voi ottaa vastaan avustuksia ja lahjoituksia, harjoittaa myyntija välitystoimintaa sekä järjestää tilaisuuksia ja arpajaisia asianomaisilla luvilla. Kerho on toiminnastaan vastuussa ensisijaisesti TUrVoKe ry:n hallitukselle.
3/9 Tampereen teknillinen yliopisto Jäsenet ja maksut Kerhon jäseniä ovat varsinaiset jäsenet sekä kannatus- ja kunniajäsenet. [Kerhoilla ei enää ole vanhoja jäseniä. Jos säännöissä näitä esiintyy, on ne poistettava.] Kerhon varsinaisen jäsenen tulee olla TUrVoKe ry:n sekä TTYY:n jäsen. [Kerhon varsinaisena jäsenenä ei voi olla henkilö, joka ei ole TTYY:n ja TUrVoKe ry:n jäsen.] Jokainen kerhon toiminnasta kiinnostunut TUrVoKe ry:n ja TTYY:n jäsen on oikeutettu liittymään kerhon jäseneksi maksamalla kerhon jäsenmaksun. [Yhdistyslaki 12 : "Sen, joka tahtoo yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan yhdistykselle. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus, jollei säännöissä ole toisin määrätty." Tämä on yksi keino määrätä toisin. Jokaisella TUrVoKe ry:n ja TTYY:n jäsenellä on oltava tasavertainen oikeus liittyä lajijaostoon ja kaikenlainen rajoittaminen aiheuttaa sääntöjen hylkäämisen.] [Mikäli kerholla on käytössään liittymismaksu, on siitäkin hyvä mainita tässä kohdassa (..maksamalla kerhon jäsenmaksun ja liittymismaksun.).] Luopuessaan TUrVoKe ry:n tai TTYY:n jäsenyydestä luopuu kerhon varsinainen jäsen myös kerhon jäsenyydestä. Luopuessaan kerhon jäsenyydestä pitää jäsenen maksaa mahdolliset velkansa, joita hänellä on kerholle sekä luovuttaa kerholle kuuluva omaisuus. Kerhon kannatusjäseneksi voi liittyä jokainen kerhon toiminnan tukemisesta kiinnostunut henkilö tai yhteisö maksamalla kerhon kannatusjäsenmaksun. Kerhon kunniajäseneksi voi kerhon kokous kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilön, joka on erityisesti ansioitunut kerhon toiminnassa tai muuten merkittävästi edesauttanut sen pyrkimyksiä. Esityksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee kerhon hallitus tai jäsenryhmä, jonka suuruus on vähintään kymmenen (10) jäsentä. Kerhon kunniajäsen voi olla myös kerhon varsinainen jäsen. Kerhon varsinaiset jäsenet ovat velvollisia suorittamaan lukuvuosittain kerholle jäsenmaksun, jonka suuruudesta päättää kerhon syyskokous. [Tässä kohdassa kannattaa olla tarkkana jos kerholla on käytössä jokin muu kuin vuosittainen jäsenmaksu, esim. ainaisjäsenyys. Huom Ainaisjäsenyys voi kestää vain niin kauan kun jäsen on TUrVoKe ry:n ja TTYY:n jäsen Jos kerhon toimikausi ei ole kalenterivuosi voi jäsenmaksun suuruudesta päättää myös kevätkokous.] Kerhon kannatusjäsenet ovat velvollisia suorittamaan kerholle lukuvuosittain kannatusjäsenmaksun, jonka suuruuden päättää kerhon syyskokous. [Jos kerhon toimikausi ei ole kalenterivuosi voi kannatusjäsenmaksun suuruudesta päättää myös kevätkokous.] Kerhon kunniajäsenet eivät ole velvollisia suorittamaan jäsenmaksua.
4/9 Tampereen teknillinen yliopisto Varsinaisen jäsenen tai kannatusjäsenen katsotaan eronneen kerhosta, jos hän ei ole maksanut kuluvan vuoden jäsenmaksuaan tai kannatusjäsenmaksuaan lokakuun loppuun mennessä. [Jos kerhon toimikausi ei ole kalenterivuosi voi jäsenmaksun suuruudesta päättää myös kevätkokous.] Kerhon kokous voi erottaa jäsenen kerhosta, jos jäsen on jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on kerhoon liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään kerhossa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut kerhoa tai ei enää täytä laissa taikka kerhon säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja. Tällöin asiasta on mainittava kokouskutsussa ja asiasta on keskusteltava etukäteen TUrVoKe ry:n hallituksen kanssa. [YhdL 15 kertoo jäsenen erottamisesta myös muista syistä kuin jäsenmaksun maksamatta jättäminen. Lajijaoston sääntöihin sisällytetyt muut erottamispykälät johtavat kuitenkin sääntöjen hylkäämiseen TUrVoKe ry:n hallituksen kokouksessa.] Jäsenellä on oikeus milloin tahansa erota kerhosta ilmoittamalla siitä kirjallisesti kerhon hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä kerhon kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Erotessaan jäsenen tulee maksaa mahdolliset velkansa, joita hänellä on kerholle sekä luovuttaa kerholle kuuluva omaisuus. [YhdL 13 ] Jäsenen erotessa jäsenmaksua ei palauteta. Jos kerhon jäsen käyttäytymisellään tai toiminnallaan tahallisesti vaikeuttaa kerhon toimintaa tai kerhon edustajana tai kerhon järjestämässä tilaisuudessa aiheuttaa julkista pahennusta, voi hallitus kieltää jäseneltä osallistumisen kerhon järjestämiin tilaisuuksiin. Kerho pitää jäsenistään jäsenluetteloa. [YhdL 11 ] Kerhon kokoukset Kerhon kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous ja ylimääräiset kokoukset. Kerhon kokoukset kutsuu koolle kerhon hallitus. [Kerhon kokous tarkoittaa samaa kuin yleiskokous.] Kevätkokous on pidettävä huhtikuun loppuun mennessä ja siinä on ainakin: - käsiteltävä edellisen vuoden toimintakertomus, - käsiteltävä hallituksen esittämät tilikertomus ja tilinpäätös, - kuultava toiminnantarkastajien lausunto sekä - päätettävä tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille Syyskokous on pidettävä marraskuun loppuun mennessä ja siinä on ainakin: - valittava hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet, - valittava toiminnantarkastajat ja heille henkilökohtaiset varamiehet, - päätettävä kerhon jäsenmaksun suuruus seuraavalle lukuvuodelle ja kannatusjäsenmaksun suuruus seuraavalle tilikaudelle sekä - hyväksyttävä hallituksen valmistelema toimintasuunnitelma ja talousarvio. [Vaikka jäsenmaksu maksettaisiin lukuvuosittain, on perusteltua päättää sen suuruus samassa kokouksessa kuin talousarvio hyväksytään. Siksi molemmat jäsenmaksupäätökset ovat
5/9 Tampereen teknillinen yliopisto syyskokouksen päätöslistalla. Jos kerhon toimi- ja tilikausi on muu kuin kalenterivuosi, on kevät- ja syyskokouksissa käsiteltävät asiat käänteiset edellä mainittuun verrattuna. Tällöin kerhon on syytä harkita tarkkaan yleiskokousten ajankohdat ja niitä päätettäessä olla yhteydessä TUrVoKe ry:n hallitukseen.] Kerho kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen, mikäli kerhon hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun yksi kymmenesosa (1/10) tai vähintään kymmenen (10) kerhon varsinaista jäsentä sitä kirjallisesti kerhon hallitukselta vaatii. Jälkimmäisessä tapauksessa kokous on pidettävä kahden (2) viikon kuluessa vaatimuksen jättämisestä hallitukselle. [YhdL 20 ] Kerhon kokouksista on ilmoitettava vähintään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta kerhon varsinaisella ilmoitustaululla sekä jäsenistön sähköpostitiedotteessa. Kokouskutsun yhteydessä on esitettävä myös esityslista. Kokous on päätösvaltainen, jos se on sääntöjen mukaisesti koolle kutsuttu ja läsnä on vähintään viisitoista (15) tai yksi neljäsosa (1/4) kerhon varsinaisista jäsenistä, kuitenkin vähintään yksi (1) henkilö enemmän kuin on hallituksen jäsenmäärä. [Tämän muotoilun tarkoituksena on varmistaa, ettei hallitus voi pitää yleiskokousta keskenään. Yleiskokousta pidettäessä huomioidaan aina kyseisellä hetkellä istuvan hallituksen jäsenmäärä, ei säännöissä mainittua hallituksen maksimijäsenmäärää.] Äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia ovat jäsenvelvoitteensa suorittaneet kerhon varsinaiset jäsenet. Muilla jäsenillä on kokouksissa vain läsnäolo- ja puheoikeus. Valtakirjalla ei saa äänestää. [YhdL 25 kieltää äänestämisen valtakirjalla, mikäli sitä ei ole erikseen sallittu säännöissä, joten viimeinen lisäys on siinä mielessä turha. Lisäys vähentää kuitenkin väärinkäsitysten mahdollisuutta.] Kerhon kokouksissa valitaan kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, joiden tulee olla kerhon varsinaisia jäseniä. Tarkastus on tehtävä kahden (2) viikon kuluessa kokouksesta. [YhdL 31 : Pöytäkirja on kokouksen puheenjohtajan allekirjoitettava sekä vähintään kahden kokouksessa sitä varten valitun henkilön tarkastettava tai yhdistyksen itsensä hyväksyttävä. Lisäksi on suotavaa, että myös sihteeri allekirjoittaa pöytäkirjan.] Päätöksentekojärjestys ja vaalit Ellei säännöissä toisin mainita, tulee päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Puheenjohtajan ääni ratkaisee äänten mennessä tasan, vaalissa kuitenkin arpa. Äänestyksessä käytettäköön avointa äänestystä, ellei vähintään kaksi (2) kokouksessa läsnä olevaa äänioikeutettua jäsentä vaadi suljettua äänestystä.
6/9 Tampereen teknillinen yliopisto Jos on useita päätösehdotuksia, noudatetaan joko yksityiskohtaista tai lyhyttä äänestysjärjestystä tahi muuta soveltuvaa äänestysjärjestystä. Milloin vaaleissa on valittavana vain yksi henkilö, on hänen saatava vähintään puolet (1/2) annetuista äänistä. Mikäli ensimmäisellä kierroksella kukaan ei ole saanut ehdotonta äänten enemmistöä, suoritetaan uusi vaali kahden (2) ensimmäisessä äänestyksessä eniten ääniä saaneen välillä. Jos vaali toimitetaan suhteellisena, suoritetaan se ehdokaslistoja käyttämättä siten, että vaalissa jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen ja valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä. [Lisäksi: yksinkertainen ääntenenemmistö henkilövaaleissa ei tarkoita mitään, vaan pitää olla joko suhteellinen ääntenenemmistö tai ehdoton ääntenenemmistö ts. vaaliliittojen solmiminen henkilövaaleissa on mahdotonta. Annettujen äänien lukumäärää laskettaessa ei oteta huomioon - äänioikeutettuja, jotka eivät ole äänestäneet, koska eivät ole saapuneet kokoukseen, jotka eivät ole halunneet äänestää, tai joilta puuttuu muodollinen äänioikeus ko. kokouksessa tai asiassa, eikä - äänestyslippuja, joissa on äänestetty "tyhjää" tai jotka on hylätty. Hallitus ja toimihenkilöt Kerhon toiminnasta vastaa toimikaudeksi kerrallaan valittu hallitus. Hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja kahdesta viiteen (2-5) muuta jäsentä, joiden tulee olla kerhon varsinaisia jäseniä. [Huom lukumäärä on viitteellinen, kannattaa miettiä voiko tulevaisuudessa olla tarvetta isommalle hallitukselle] Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan sekä nimeää hallituksen muiden jäsenten tehtävät. [Joissakin kerhoissa valitaan hallituksen jäsenet suoraan tehtäviin. Koska hallitus on kollektiivisessa vastuussa päätöksistä, on hyvä, että he saavat keskuudessaan valita kuhunkin tehtävään parhaat henkilöt.] Hallituksen tehtävänä on: - johtaa kerhon toimintaa ja hoitaa sen taloutta ja omaisuutta, - valmistella kerhon kokouksissa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehdyt päätökset, - laatia ehdotus toimintakertomukseksi ja tilinpäätökseksi sekä toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, - kutsua kerhon kokoukset koolle, - päättää muista asioista, joita ei ole määrätty kerhon kokouksen päätettäväksi. Hallituksen kokouksen kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja, hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Tavasta, jolla kokoukset kutsutaan koolle, päättää hallitus. Hallitus on päätösvaltainen, kun se on hallituksen päättämällä tavalla kokoon kutsuttu ja
7/9 Tampereen teknillinen yliopisto vähintään puolet hallituksen jäsenistä mukaan lukien puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja on läsnä hallituksen kokouksessa. [Muotoilu voi olla myös puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja vähintään puolet hallituksen jäsenistä, mikä tarkoittaa yhtä henkilöä enemmän hallituksen jäsenten määrän ollessa pariton.] Kerhon nimen kirjoittaa puheenjohtaja, hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Hallitus voi erityistä tarkoitusta varten myöntää nimenkirjoitusoikeuden kerhon varsinaiselle jäsenelle. [Huom Ehdottomasti vain varsinaiselle jäsenelle. Ks. YhdL 36 ] Kerhon hallitus voi erityisiä tehtäviä varten asettaa määräaikaisia toimikuntia tai toimihenkilöitä, kuitenkin enintään kahdentoista (12) kuukauden mittaiseksi toimikaudeksi. Näihin toimiin voidaan tarvittaessa nimetä myös kerhon ulkopuolinen henkilö. Kerhon hallitus voi antaa toimikuntien ja -henkilöiden toimintaan liittyviä sääntöjä ja määräyksiä. [Annettaessa tehtäviä tai toimivaltaa henkilölle, joka ei ole hallituksen (kerhon) jäsen, pitää huomioida vastuukysymykset.] Perustellusta syystä kerhon kokous voi vapauttaa hallituksen jäsenen tehtävästään kesken toimikauden, jolloin kokouskutsussa on mainittava asiasta. Tehtävästä vapautetun henkilön tilalle voidaan tarvittaessa valita uusi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Perustellusta syystä kerhon hallitus voi vapauttaa toimihenkilön tai kunnan tehtävästään kesken toimikauden, jolloin kokouskutsussa on mainittava asiasta. Tehtävästä vapautetun henkilön tai toimikunnan tilalle voidaan tarvittaessa valita uusi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. [Jos halutaan, että hallituksen lisäksi myös kerhon kokous voi asettaa toimikuntia, säännöt pitää muotoilla niin, että kerhon kokous ja hallitus voivat erottaa vain itse asettamansa toimikunnat tai -henkilöt.] Hallinto ja talous Kerhon toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Kerhon hallintoa ja taloutta valvoo kaksi (2) toiminnantarkastajaa. Toiminnantarkastajien toimikausi on kalenterivuosi. [Uuden tilintarkastuslain mukaan maallikkotilintarkastajia ei enää hyväksytä tilintarkastajiksi, mutta he voivat toimia toiminnantarkastajina. Uuden toiminnantarkastuslain tultua voimaan 1.9.2010 kerhojen säännöissä mainitut tilintarkastusta koskevat kohdat voidaan katsoa koskevan myös toiminnantarkastusta. Lakimuutos ei siis edellytä erikseen sääntömuutosta, mutta sanamuoto kannattaa päivittää sääntöihin, kun niitä seuraavan kerran päivitetään. Mikäli kerho haluaa edelleen valita tilintarkastajan, tulee tämän olla suorittanut KHT- tai HTM tutkinnon. Jos kerhon toimikausi ei ole kalenterivuosi tee tarvittavat muutokset.] Kerhon kirjanpitoasiakirjat on toimitettava toiminnantarkastajille tarkastettavaksi viimeistään neljä (4) viikkoa ennen kevätkokousta ja muutenkin toiminnantarkastajien sitä pyytäessä. Toiminnantarkastajien tulee toimittaa asiakirjat ja toiminnantarkastuskertomus kerhon hallitukselle viimeistään kahta (2) viikkoa ennen kevätkokousta. [TilintL 4 : Jos tilinpäätöksen vahvistamisesta päätetään yhteisön tai säätiön toimielimen kokouksessa, tilinpäätös ja toimintakertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään kuukautta ennen tätä kokousta. TilintL 15 : "Tilintarkastuskertomus on luovutettava yhteisön tai säätiön hallitukselle tai vastaavalle toimielimelle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös on
8/9 Tampereen teknillinen yliopisto esitettävä vahvistettavaksi." Jos kerhon toimikausi ei ole kalenterivuosi tee tarvittavat muutokset.] Erityisiä määräyksiä Kerhon kokouksen tai hallituksen päätöksestä on kerhon varsinainen jäsen oikeutettu valittamaan sillä perusteella, että päätös on syntynyt laista, asetuksesta tai säännöistä poikkeavassa järjestyksessä taikka menee toimielimen toimivaltaa ulommas tahi on muutoin lain, asetuksen tai sääntöjen taikka kerhoa koskevien määräysten vastainen. Valitus TUrVoKe ry:n hallitukselle ja ilmoitus valituksesta kerhon hallitukselle on tehtävä kolmen (3) kuukauden kuluessa päätöksen vahvistamisesta. Päätöksestä, joka on luonteeltaan yksinomaan asian valmistelua tai toimeenpanoa koskeva, ei kuitenkaan voi valittaa. Oikeutta moitekanteen nostamiseen ei ole henkilöllä, joka on kokouksessa myötävaikuttanut päätöksen tekemiseen. [YhdL 32 : Moitekanne on pantava vireille kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä. Oikeutta moitekanteen nostamiseen ei ole sillä, joka on kokouksessa myötävaikuttanut päätöksen tekemiseen. Siis: jotta voisi nostaa moitekanteen, on kokouksessa läsnä olleen pitänyt ilmoittaa pöytäkirjaan eriävä mielipide.] Kerhon tunnuksista ja merkeistä päättää kerhon kokous. [Suositeltavaa on, että kerho laatii tarvittaessa merkkiohjesäännön, jonka kerhon kokous hyväksyy. Tällöin kerhon tunnusta ja merkkejä käsitellään jatkossa aina samoin perustein. On myös mahdollista määrätä, että kerhon hallitus määrää merkeistä. Tätä kannattaa kuitenkin harkita tarkoin.] Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on hyväksytty vähintään kolmen neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kahdessa (2) peräkkäisessä kerhon kokouksessa, joiden väli on vähintään kaksi (2) viikkoa. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa. Muutosesityksen voi tehdä hallitus tai kymmenen (10) kerhon varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle. Varsinaisten jäsenten tekemä ehdotus on käsiteltävä seuraavassa kerhon kokouksessa. [YhdL 27 Päätöksentekojärjestys] Kerho katsotaan purkautuneeksi, jollei kahteen (2) vuoteen ole ollut kerhon kokouksia, vaikka edellytykset niiden pitämiselle olisivat olleet olemassa. Niinikään kerho purkautuu, jos kerho tekee siitä päätöksen viiden kuudesosan (5/6) ääntenenemmistöllä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on vähintään yksi (1) kuukausi. Purkamisesitys on mainittava kokouskutsussa. [YhdL 27 Päätöksentekojärjestys] Kerhon purkauduttua siirtyvät sen varat ja omaisuus TUrVoKe ry:lle käytettäväksi TUrVoKe ry:n lajijaostojen toiminnan tukemiseen. [Tämä on tärkeä: rahoja ei saa määrätä luovutettavaksi minnekään muualle.] Sääntömuutos tai purkamispäätös tulee voimaan, kun TUrVoKe ry:n hallitus on sen vahvistanut.
9/9 Tampereen teknillinen yliopisto Muutoin noudatettakoon voimassaolevaa TUrVoKe ry:n ja TTYY:n säännöstöä ja yhdistyslakia, myös sen rekisteröityjä yhdistyksiä koskevia pykäliä. Nämä säännöt on TUrVoKe ry:n hallitus hyväksynyt 15.12.2011. [Tästä selviää milloin kerhon säännöt on oikein hyväksytty. Se kiinnostaa kuitenkin jotakuta jossain myöhemmässä vaiheessa.]