-KILPAILUN JÄRJESTÄMISESTÄ VUONNA 2018

Samankaltaiset tiedostot
Keskustelutilaisuus Toiminta-ajatus, visio ja arvot

HAKEMUS FINNSPRING-KILPAILUN JÄRJESTÄMISESTÄ VUONNA 2017

Seuratuki- hankkeet

Espoon Akilles ry / Suunnistajat. Espoon Akilles vuonna 2017

Myönteiset muutokset lähiaikoina 1

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty

Haminan Turkialla suunnistuksen SMerikoispitkät

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä

Tampere-suunnistuksen sprintti Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Lahden Suunnistajat -37 ry ja Hollolan Urheilijat -46 ry järjestävät Jukolan ja Venlojen Viestin Hollolassa vuonna 2018.

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja näitä järjestäjän antamia ohjeita.

Kilpailuohjeet kansalliset Tunturimäen valloitus

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Espoon Akilles suunnistusjaoston seurapäivä Pirttimäessä

Iisu ry. PELASTUSSUUNNITELMA. Pohjois-Pohjanmaan KLL -suunnistus Iin Illinsaaressa QR-koodi

SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2

Suunnistuksen kansallinen kilpailu, su, Keuruun Kisailijat ry / Suunnistusjaosto

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 11 ja 13.30

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

Perjantaina H21-sarjan karsintakilpailu, lauantaina loppukilpailut

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

Kajaanin Suunnistajat ry.

Suunnistavan Uudenmaan AM-viesti ja Espoon Akilleksen 70v juhlakilpailu

Huippuliigan finaali ja Kapinarastit

Alustava Kilpailuohje

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA

Säännöt: Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä, Lapin Suunnistus ry:n järjestelyohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita.

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina

Kilpailuohjeet Uudenmaan ja Päijät-Hämeen AM-sprintti

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

KILPAILUKUTSU Suunnistuskilpailut Viipurin troikka 2014

Kajaanin Suunnistajat ry.

ESPOON AKILLES TIEDOTTAA. Espoon Akilles 60 vuotta - espoolaista urheilutoimintaa AKILLEKSEN VUOSIKOKOUS

Kilpailuohjeet. Lapin AM-suunnistus ja Maakuntaviestit Sarjat sekä osuuskaaviot: AM-suunnistuksen sarjat ja matkat:

Suunnistava UUSIMAA ALUEMESTARUUSKILPAILUT Keskimatka, Espoon Suunta Aika: Espoossa Tarkempi kutsu:

SUUNNISTUSKILPAILUN TURVALLISUUS- JA PELASTUSSUUNNITELMA

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

KOTKA. Kotka on Suomen merellisimpiä kaupunkeja. Se sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingistä

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

ESPOON AKILLES TIEDOTTAA. Akileksen 60-vuotisjuhlissa palkittiin Akilleksen seuratyössä mukana pitkään olleita "työnsankareita".

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh

egroup 2014 Valmennusryhmä-info

HAKUOHJEET RINGETEN NAISTEN MM2015 JA NUORTEN U19 MM2015 JÄRJESTÄJILLE

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen kansalliset kilpailut (Pohjantähtirastit 2014; keskimatka ja pitkä)

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut Oulussa

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Harjavallan Pirkkalassa KILPAILUOHJEET. Säännöt: Toimihenkilöt: Sami Keskimäki. Suunnistustarvike. Jokinen. Myllymäki

Alun talvirastit Alustavat kilpailuohjeet

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Valio-Jukola 2012 Yleisinfo

TAPAHTUMAN PELASTUS-JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SM-SPRINTTI ja MAAILMANRANKIKILPAILU (WRE) SM-SPRINTTIVIESTI Tuuloksessa (Hämeenlinna)

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen Pohjantähti-sprintti YLEINEN HÄTÄNUMERO 112 (POLIISI, SAIRAANKULJETUKSET, TULIPALOT, PELASTUSTEHTÄVÄT)

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Etelä-Pohjanmaan Suunnistus ry Toimintakertomus 2015

Pelastussuunnitelma Alueen Oravapolkuviestit (AOV-viestit) Gesterbyn koululla Kirkkonummella

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Valmennusjärjestelmässä mukana huippuosaajien-, WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics - valmennus

KUKKOSUUNNISTUS

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen kansalliset kilpailut (keskimatka ja pitkä)

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen Pohjantähtirastit (keski- ja pitkämatka)

KOE ELÄMYS, OTA SUUNTA JÄÄKAUDEN JÄLKIIN!

Kysely kuntosuunnistajille

LAHTI-HOLLOLA Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! Lahti-Hollola Jukola 2018

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Pelastussuunnitelma. Suunnistuksen Pohjantähtirastit (keskimatka ja pitkämatka)

XIII Pohjantähtirastit

Ohjeita KeU100 -haastesprinttiviestiin

POP-hisu viikonloppu Haapavedellä kilpailuohjeet Kansallinen + K-P:n am-sprintti sekä avoin K-P:n amparisprinttiviesti

Kilpailuhakemuksen luonti IRMA-järjestelmässä

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

Alustavat kilpailuohjeet (pvm )

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Transkriptio:

HAKEMUS FinnSpring -KILPAILUN JÄRJESTÄMISESTÄ VUONNA 2018 Hakijaseurat: Espoon Akilles ja Leppävaaran Sisu Tällä hakemuksella haemme FinnSpring-suunnistuskilpailun järjestelyvastuuta vuodelle 2018. Espoon Akilles ja Leppävaaran Sisu ovat kokeneita suunnistuskisojen ja tapahtumien järjestäjiä. Seurojen yhteistyöllä pystymme luomaan hyvät puitteet FinnSpring 2018 kisoille. Espoossa 22.8.2016, Espoon Akilles ja Leppävaaran Sisu

SISÄLLYSLUETTELO 1 Tietoa järjestävistä seuroista 1.1 Espoon Akilles 1.2 Leppävaaran Sisu 2 Organisaatio 3 Kartta ja radat 3.1 Kilpailualue ja -kartta 3.2 Kartan mittakaava 3.3 Ratasuunnitelmat 4 Kilpailukeskus 4.1 Kilpailukeskus 4.2 Ravintolapalvelut 4.3 Juomavesi 4.4 Pesupaikka 4.5 WC:t ja jätevesien käsittely 5 Liikenne ja pysäköinti 5.1 Liikennesuunnitelma 5.2 Pysäköintisuunnitelma 6 Muuta 6.1 Tulospalvelu 7 Liitteet Yleistä Espoon Akilles ja Leppävaaran Sisu hakevat FinnSpring kansallista suunnistuskilpailua vuodelle 2018. Kilpailua haetaan Serena-Korpilampi alueelle. 1 Tietoa järjestävistä seuroista 1.1 Espoon Akilles Espoon Akilles on espoolainen yleisseura, jonka alla toimii aktiivinen suunnistusjaos. Espoon Akilleksen suunnistusjaostossa on jäseniä yli 400, joista lapsia ja nuoria noin 130. Jaosto tarjoaa jäsenilleen monipuolista lasten- ja nuorten toimintaa, kilpailuja valmennustoimintaa sekä harrastesuunnistustoimintaa. Espoon Akilleksen suunnistusjaosto tarjoaa kuntosuunnistuksen lisäksi jäsenilleen laadukkaan nuoriso- ja valmennustoiminnan myötä mahdollisuuden kehittyä kansalliselle huipulle asti. Jaoston toiminta on aktiivista, monipuolista ja innovatiivista ympäri vuoden. Jaosto tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden osallistua toimintaan kunkin omien tarpeiden ja resurssien mukaan. Jaosto pyrkii aktiivisesti kehittämään toimintaansa ympäristöasiat, sidosryhmät sekä muut seurat ja toimintatahot huomioiden. Espoon Akilleksessa on tehty nuorisotoiminnan kehittämisen eteen pitkäjänteisesti työtä ja seuralle myönnettiin Sinettiseura-tunnus vuonna 2016 merkkinä laadukkaasta nuorisotoiminnasta. Pitkäjänteisen nuorisotoiminnan ja -valmennuksen myötä Espoon Akilles on saavuttanut sekä kansallista että kansainvälistä suunnistusmenestystä. Nuorten maajoukkuesuunnistaja Leenukka Hanhijärvi saavutti tänä vuonna nuorten 18v EM-viestikultaa sekä 20v MM-viestihopeaa. Pyöräsuunnistuksessa Petrus Hanhjärvi voitti 20v MM-viestikultaa. Lisäksi menestystä on tullut SM-tasolla. Lasten ja nuorten toiminnan tavoitteena on tarjota lapsille ja nuorille urheilijapolku, jossa toimintaan tuleva suunnistajan alku voi luontevasti edetä iän ja taidon karttuessa ryhmästä toiseen, tarvittaessa aina lajin huipulle saakka. Suunnistuskilpailujen järjestämisessä Espoon Akilleksella on pitkät perinteet. Espoon Akilles on järjestänyt lukuisia kansallisia suunnistuskilpailuja, aluemestaruuskilpailuja- ja viestejä sekä lasten ja nuorten kilpailuja niin yksin kuin yhdessä muiden seurojen kanssa. Kuntosuunnistuspuolella järjestämme Leppävaaran Sisun kanssa yhdessä Espoorasteja 31 kertaa kaudessa ja keskimääräinen kävijämäärä on noin 300-400 henkeä. Talvikaudella järjestämme yhteistyössä Pihkaniskojen ja Rasti-Jyryn kanssa sunnuntaisia korttelirasteja, joiden kävijämäärä vaihtelee 150-300. Lisäksi järjestämme EspooTrailRun polkujuoksusarjaa uutena toimintamuotona, joiden kävijämäärävaihtelee 150-300 henkeä. Kilpailut ja tapahtumat Akilles järjestää laadukkaasti ja ammattitaitoisesti talkoovoimin panostaen tapahtuman näkyvyyteen ja ennen kaikkea järjestelyjen sujuvuuteen niin suunnistuksellisesti kuin kokonaisjärjestelyjen osalta. Espoon Akilles on toiminut aktiivisesti myös karttojen teossa ja omia kartta-alueita on runsaasti. 1.2 Leppävaaran Sisu Leppävaaran Sisu on vuonna 1923 perustettu urheiluseura. Lajeina on tällä hetkellä yleis-urheilu, suunnistus, hiihto, kuntoliikunta ja shakki. Jäseniä seurassa on yli 1000, joista suunnistuksen harrastajia noin 70. Suunnistuksessa menestyneitä sisulaisia vuosien varrella ovat mm. Marita Ruoho, Marja ja Sari Suomalainen sekä Rauno Asikainen. Tällä hetkellä menestystä tulee lähinnä veteraanisarjoissa. Sisu on tottunut kisajärjestäjä. Sisu on mukana järjestämässä vuosittain Länsiväyläjuoksua ja Espoon Rantamaraton tapahtumaa sekä muita yleisurheilutapahtumia. Suunnistuksessa olemme 90- luvulla järjestäneet yhdessä Espoon Akilleksen kanssa SM2-ryhmän pitkänmatkan kisan ja Espoon Suunnan kanssa Nuorten Jukolan. Kansallisia kisoja olemme vuosikymmenten aikana järjestäneet parikymmentä. Kuntosuunnistus puolella järjestämme Akilleksen kanssa yhdessä Espoorasteja 31 kertaa kaudessa ja keskimääräinen kävijämäärä on noin 300-400 henkeä. Sisu on toiminut aktiivisesti myös karttojen teossa ja omia kartta-alueita on runsaasti. 2 Organisaatio Kilpailunjohtajat: Teija Sahlström, Espoon Akilles teija.sahlstrom@espoonakilles.fi p. 050442 1286 Sauli Takkinen, Espoon Akilles sauli.takkinen@espoonakilles.fi p. 040 526 2001 Ratamestariryhmän johtaja: Erkki Jokela, Leppävaaran Sisu erkki.jokela2@luukku.com p. 0500 939929 Kilpailun valvoja: Jorma Helin, Rasti-Jyry jorma.helin@kotiportti.fi p. 040 507 0870 Tiedottaja: Hannu Numminen, Espoon Akilles hannu.numminen@espoonakilles.fi p. 050 359 8864 Talkoolaisten arvioitu määrä: 100-120 3 Kartta ja radat FinnSpring-suunnistus on perinteen mukaan kaksipäiväinen tapahtuma, jossa lauantaina käydään henkilökohtainen pitkän matkan suunnistus ja sunnuntaina ovat vuorossa viestit. 3.1 Kilpailualue ja kartta Kilpailualue käsittää nykyiset suunnistuskartta-alueet Korpilampi, karttanumero 031754 ja Odilampi, karttanumero 011724. Maasto sijoittuu Espoon ja Vantaan alueille. Maastoalue uusintakartoitetaan koko alueen kattavasti. 3.2 Kartan mittakaava Kartan mittakaavana tulee olemaan 1: 10 000 ja 1: 7500 sekä tarvittaessa myös 1:15 000.

3.3 Ratasuunnitelmat Kilpailukeskuksena oleva Serenan alue tarjoaa hienot puitteet tapahtumalle. Maalit ovat molempina päivinä vesipuiston alueella ja myös sunnuntain viestin lähdöt ja vaihdot ovat siellä. Lauantain kilpailun lähdöt viedään kilpailukeskuksen eteläpuoliselle alueelle. Lähtöpaikkoja tulee olemaan 2-3. Tapahtuma vaikuttaa seututie 120(Vihdintie) liikenteeseen ja näkyy myös Klaukkalan keskustan kohdalla Lahnuksentien liikenteessä. Espoon kaupungin paikallisliikenteen bussilinjan pysäkki sijaitsee kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Tilapäisen liikennejärjestelyn toteuttamisesta tehdään erillinen suunnitelma. Kilpailualueen maasto on monipuolista ja siitä löytyy vaativuutta huippuosaajille sekä myös turvallisia reittejä lapsille ja aloitteleville suunnistajille. 5.2 Pysäköintisuunnitelma Paikoitusalueena toimii Serena vesipuiston parkkialue, jossa pysäköinti tapahtuu hiekkapohjaisella kentällä. Tarkempi pysäköintisuunnitelma kuvattu liikennesuunnitelmassa. 4 Kilpailukeskus 6 Muuta 4.1 Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Serena vesipuiston sekä Serenan laskettelurinteiden alueella. 6.1 Tulospalvelu FinnSpring 2018 tulospalvelu toteutetaan laadukkaasti ja ammattitaitoisesti joko Espoon Akilleksen tulospalveluosaajien toimesta tai yhteistyössä ammattimaisesti tulospalvelutoimintaa harjoittavien toiminnantuottajien kanssa. 4.2 Ravintolapalvelut Ravintolapalvelut järjestyy Serena vesipuiston toimesta, vesipuistolla on kapasiteettia ja kokemusta huolehtia suurenkin osallistuja/yleisömäärän palvelemisesta tehokkaasti. 4.3 Juomavesi Juomavettä saatavilla kisakeskuksesta, käytössä Espoon kaupungin vesijohtoverkko. 4.4 Pesupaikka Peseytymistilat yhteistyössä Serena-vesipuiston kanssa. 4.5 WC:t ja jätevesien käsittely Jätevedet johdetaan Espoon kaupungin jätevesiverkkoon. WC:t toteutetaan Baja-majoilla sekä Serena-vesipuiston wc:llä.tarkempi jätehuoltosuunnitelma laaditaan yhteistyössä viranomaisten kanssa. Suunnitelmasta ilmenee tarkempi wc-tilojen asettelu, jätevesiverkoston kartat, roskisten sijoittelu ja lajittelusuunnitelma. 5 Liikenne ja pysäköinti 5.1 Liikennesuunnitelma 7 Liitteet 1: 2: 3: 4: Korpilammen vanha kartta Stereokuva alueesta Ilmakuva kisakeskusalueesta Ilmakuva 2 kisakeskusalueesta 1: Korpilammen vanha kartta

2: Stereokuva alueesta

3: Ilmakuva kisakeskusalueesta 4: Ilmakuva 2 kisakeskusalueesta