JÄRJESTÖ. Perussuomalaisilla juhlavuosi Onnea 20-vuotiaalle! Perussuomalainen 6-7/2015



Samankaltaiset tiedostot
PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote Tiedotteen liiteosio

Vaalikysely. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 80

Eeva Puro; Kirsti Seppälä; Liberaalinen Kansanpuolue. Keskustapuolue. Keskustapuolueen Kankaanpään kunnallisjärjestö Kauko Juhantalo; Keskustapuolue

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

Finanssialan sääntely Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

JOKU PÄÄTTÄÄ AINA. Nyt

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

1. Kuka seuraavista sopisi mielestänne parhaiten kannattamanne puolueen omaksi presidenttiehdokkaaksi seuraavissa presidentinvaaleissa?

Hallituspohja. 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 2. Kotikuntanne asukasmäärä. 3. Vastaajan sukupuoli. Vastaajien määrä: 24

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä :00 sairaus Aalto Touko

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n 20. liittokokous

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

Maailman laajin selvitys

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Poliisien sm-hiihdot sprintti

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 2/ Finlands Kommunförbund rf

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

PRESIDENTINVAALIT

Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

Kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY

Presidentinvaalitutkimus 2011

Vaalien valmistelutoimikunnan jäsenmuutokset: jäsenen ja varajäsenen vaihtuminen

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea :24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Hirvikävelyn SM-kilpailut

ISSN / Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

Kunnallisvaalit 2008

Sukunimi /yhteisö Etunimet /Edust. Osoite Asuinpaikka Synt. aika Lehtiniemi Tapio Johannes Kotitontuntie 24 A Espoo

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä:

Tasavallan presidentin vaali

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Pyydämme sinua jakamaan ajatuksesi ja kokemuksesi. Laita ruksi sopivimpaan vaihtoehtoon tai täytä puuttuva tieto.

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Kokoukselle valitaan kolme (3) puheenjohtajaa, kolme (3) sihteeriä sekä kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa.

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TIEDOTTAA /

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Helppo, Tuottoisa, Turvallinen

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

ILMOITUS EHDOKKAAN VAALIRAHOITUKSESTA

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia Tulokset ILMAHIRVI

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Transkriptio:

JÄRJESTÖ Perussuomalainen 6-7/2015 toimitus@perussuomalaiset.fi Timo Soini lähes peittyi väenpaljouden sekaan Lahden markkinatorilla. Kuva: Lasse Koskinen Perussuomalaisilla juhlavuosi Onnea 20-vuotiaalle! Perussuomalaiset rp. täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Kukapa olisi uskonut, että saunanlauteilta alkunsa saanut kansanliike nousisi moninkertaiseksi vaalivoittajaksi ja merkittäväksi hallituspuolueeksi. JATKUU SEURAAVALLA AUKEAMALLA Perussuomalaisten perustajiin kuuluva, edesmennyt Urpo Leppänen Seinäjoen puoluekokouksessa 2009. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vuosimallia 2007. Vastavalitut varat Hanna Mäntylä ja Juho Eerola 2013. Puheenjohtaja Timo Soini ja edesmennyt kansanedustaja Tony Halme eduskunnassa 2004.

Suomalaisten asialla JATKOA EDELLISELTÄ AUKEAMALTA KEVÄÄN 1995 eduskuntavaalien jälkeen oli Saarijärvellä sijaitsevaan lomakeskus Rauhalaan kokoontunut neljä miestä saunomaan ja pohtimaan tulevaisuuden suuntaa: SMP:n listalta ainoana läpimennyt Raimo Vistbacka, Timo Soini, Urpo Leppänen ja Kari Bärlund. Erään yön pimeinä tunteina syntyi päätös uuden puolueen perustamisesta. Vaaditut viisituhatta nimeä saatiin kokoon parissa kuukaudessa. Perussuomalaiset rp. perustettiin virallisesti 13.10.1995 ja ensimmäinen puoluekokous oli saman vuoden marraskuussa Kokkolassa. Pari ensimmäistä vuotta puoluetta luotsasi vielä Raimo Vistbacka. Timo Soinille vetovastuu siirtyi vuonna 1997. - Muistan hirveän hyvin, että juuri täysi-ikäiseksi tullut poikani oli silloin kolmen kuukauden ikäinen. Kahdeksantoista vuotta on nyt tullut puoluetta johdettua. Ehkä mieleenpainuvin hetki oli se, kun pääsin itse eduskuntaan vuonna 2003. Mielessäni oli jo silloin, että tästä se lähtee, Soini muistelee. Yhden sortin heimo Soini kokee perussuomalaisten olevan yhden sortin heimo. Ennen kuin puolue kasvoi nykyisiin mittoihinsa, kaikki puoluekokoukset olivat kuin isoja sukujuhlia, joissa kaikki tunsivat toisensa. Vielä edelleenkin on kenttäväellä tapana lahjoa puoluejohtajaa perisuomalaisilla Perussuomalaisten tuoreet ministerit yhteiskuvassa: Jari Lindström, Timo Soini, Hanna Mäntylä ja Jussi Niinistö. Pirkko Ruohonen-Lerner herkuilla ja lahjoilla. - Perussuomalaiset on kansanpuolue, vähän erilainen ja elämänmakuinen. Vaikka nyt elämme uutta vaihetta, pitää uskoa itseensä eikä alistua, vaikka meitä vastaan nyt hyökätäänkin monelta taholta. Koskaan emme saa toimia kuten muut puolueet toimivat, koska siinä emme pärjää, Soini puntaroi. Soini uskoo, että Suomen talous saadaan nousuun, kun puolueella on oma suunnitelma ja siitä pidetään kiinni. Usko itseen ja omaan asiaan ei saa pettää, eikä pidä valittaa tai selitellä, jos nyt gallupit näyttävät mitä sattuvat. Puolueen pitää olla vahvasti mukana ihmisten arjessa, niin kaikki sujuu hyvin. Alku oli vaikeaa Raimo Vistbacka muistelee puolueen nimen lähteneen alun perin Urpo Leppäsen kynästä. Idearikkaana miehenä tunnetulla Leppäsellä oli useampia nimivaihtoehtoja uudelle puolueelle, joista käyttöön valikoitui perussuomalaiset. Koska SMP:n vanha puolueorganisaatio oli edelleen olemassa, ei uuden puolueen perustamisessa sinänsä kauaa mennyt. Alku oli kuitenkin vaikeaa, kun ei ollut taloudellisia resursseja eikä palkattua väkeä juuri ollenkaan. Vistbacka itse istui puolueen ainoana kansanedustajana eduskunnassa kahdeksan vuoden ajan ja pyöritti sen lisäksi puoluetta. - Se oli työntäyteistä aikaa, joka vaati uhrautuvaisuutta ja myös ymmärtämystä perheen taholta, Vistbacka kertoo. Opposition huudoista ei pidä villiintyä Vaali vaalin jälkeen perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi ja kasvu toi mukanaan aina uusia ja uudenlaisia haasteita. Vuoden 2011 vaalitulos tuntui Vistbackasta aikoinaan täysin käsittämättömältä, kun hän oli tottunut siihen, että pienenä ryhmänä mennään eteenpäin. - Henkilökohtaisesti arvostin sitä, kun Timo Soini vielä kutsui minut hallitusneuvotteluihin. Maahanmuuttotyöryhmässä sekä sisäisen turvallisuuden ja oikeudenkäytön työryhmässä yllätyin siitä, miten rakentava ilmapiiri oli ja miten helposti yhteisymmärrys kuitenkin saatiin aikaiseksi, sanoo Vistbacka. Vistbacka luottaa lujasti perussuomalaisten tulevaisuuteen, mutta painottaa, että kaikkien on nyt ymmärrettävä, että edessä on todella vaikeiden ja radikaalien päätösten paikka. - Olin suorastaan järkyttynyt, kun minulle selvisi koko laajuudessaan, miten huonoon jamaan edelliset hallitukset ovat Suomen talouden ajaneet. Miten muutamassa vuodessa on voinut näin huonosti käydä maalle, jota vain hetki sitten kutsuttiin Euroopan Japaniksi? Tällä hallitusohjelmalla uskon suunnan vähitellen kääntyvän parempaan, mutta opposition huudoista ei pidä villiintyä - hehän Suomen ovat tähän suohon ajaneet, Vistbacka muistuttaa. Usko ei pettänyt koskaan Kuusi vuotta perussuomalaisten puoluesihteerinä toiminut Ossi Sandvik muistaa hyvin kaksikymmentävuotisen puolueen alkutaipaleen. Vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen SMP:n tie näytti loppuun kuljetulta, mutta yli kolmenkymmenen vuoden työtä tavallisen kansan puolustamiseksi ei haluttu poiskaan heittää, joten tehtiin päätös uuden puolueen perustamisesta. 2 Perussuomalainen 6-7/2015

Jussi Halla-aho ja Sampo Terho Rekisteröidyn yhdistyksen muuttaminen poliittiseksi puolueeksi vaatii yleisohjelman ja viisituhatta allekirjoitettua kannattajakorttia. Sandvik oli itse mukana allekirjoituksia keräämässä ja muistelee, että vaadittu korttimäärä saatiin kerättyä kokoon hämmästyttävän nopeasti, vain puolessatoista kuukaudessa. - Ei se vaikeaa ollut, kunhan viitsi nähdä vaivaa. Tosin muistan kuinka jotkut ihmettelivät, että luuletko tosiaan tuosta vielä jotain tulevan. Monia vuosia myöhemmin olen saanut ihmettelijöitä pienellä mielihyvällä muistuttaa siitä, mitä silloin tuli kysyttyä. Jotain tästä tuli, enkä itse epäillyt sitä koskaan, Sandvik toteaa. Vankka perustus kestää kovatkin myrskyt Puoluesihteeriksi Sandvik valittiin Oulun puoluekokouksessa 2007. Tuolloin puolue oli vielä kasvuvaiheessa - esimerkiksi Uudellamaalla paikallisyhdistyksiä oli vain kaksi: Espoossa ja Vantaalla. Kun Sandvik saapui Helsinkiin silloiselle puoluetoimistolle ensimmäistä kertaa, johdatti toisella puolella katua ollut Musiikkitalon työmaamonttu hänet pohtimaan puolueen nykytilaa ja tulevaisuutta. - Ajattelin, että puolueemme on vähän samassa jamassa kuin tuo Musiikkitalon monttu - perustuksiahan sielläkin rakennetaan. Meidän on rakennettava niin vankat perustukset, että ne kestävät aikaa. Niinpä keskityin mielestäni tärkeimpään asiaan, järjestökentän kehittämiseen. Nyt meillä on kattava paikallisyhdistysten verkko joka paikassa, joka mahdollistaa menestyksen vaali toisensa jälkeen. Perussuomalaiset on paitsi kasvanut, myös vakiinnuttanut asemansa suurpuolueiden joukossa, Sandvik pohtii. Köyhän asialla olemme edelleen Perussuomalaisten Naisten pitkäaikaisen n Marja-Leena Leppäsen mukaan Perussuomalaiset rp. syntyi SMP:n raunioille sen konkurssin jälkeen, kun moni aatteen puolesta taistellut jäi tyhjän päälle menetettyään poliittisen kodin. Perussuomalaiset rakennettiin samanlaiselle aatepohjalle - niiden puolustamiseksi, joilla menee Suomessa vähän heikommin. - Ja köyhän asialla olemme edelleen, vaikka puolue on aikojen saatossa muuntunut koko kansan puolueeksi. SMP:n kannattajathan olivat lähinnä maaseudun ihmisiä, perussuomalaisten kannattajat sen sijaan edustavat myös työväestöä, yrittäjiä, älymystöä - meitä kannatetaan kaikkialla, Leppänen kertoo. Hetkemme on koittanut Puolueen nousun ja kannatuksen kasvun alettua Leppänen on kokenut paljon hienoja hetkiä. Vaali-illat ovat tulosten selvittyä olleet kerta toisensa jälkeen upeita kokemuksia. - Yksi hienoimmista hetkistä minulle oli presidentinvaalit 2006, kun Timo Soini sai valtavan äänivyöryn. Se oli se hetki, jolloin Timon poliittinen lahjakkuus ja karisma valkenivat suurelle yleisölle. Itse olen aina ollut Timon suuri ihailija ja uskonut hänen menestykseensä, Leppänen toteaa. Leppäselle henkilökohtaisesti hieno kokemus oli myös eduskuntavaalit 2011. Hän oli tuolloin itse ehdokkaana ja sai 3 700 ääntä, joka oli Leppäselle ilahduttava yllätys, vaikka ei aivan eduskuntaan saakka riittänytkään. - Tulevaisuutemme vaikuttaa todella hyvältä nyt. Perussuomalaiset ovat jälleen tekemässä poliittista historiaa Suomessa, kun olemme hallituksessa ja sitä kautta toteutamme arvojamme ja politiikkaamme. Jatkossa meidän on entistä helpompi mennä eteenpäin puolueena. Tätä ovat monet odottaneet, perussuomalaisia hallitukseen. Nyt se hetki on viimein meille koittanut. TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ KUVAT LEHTIKUVA, PS ARKISTO JA MATTI MATIKAINEN Onnea perussuomalaiset! ONNEA täysi-ikäiselle! Perussuomalaisten nousu on viime vuosikymmenten yksi suurimmista poliittisista tarinoista Suomessa. Muutaman hengen visiosta on kehittynyt kahdessa vuosikymmenessä suuri eduskuntapuolue. Timo Soinin panos tässä projektissa on ollut erittäin merkittävä. Perussuomalaiset saavuttivat myös poliittisen täysi-ikäisyyden rajapyykin 29.5, kun tasavallan presidentti nimitti hallitukseeni historian ensimmäiset perussuomalaiset ministerit. Toivotan päivänsankarille onnea ja kestävyyttä uudessa hallituspuolueen roolissa! Juha Sipilä Keskusta VIHREÄT onnittelee perussuomalaisia puolueen 20-vuotissyntymäpäivän johdosta. Vihreät ja perussuomalaiset ovat molemmat uusia puolueita, jotka ovat tulleet suomalaiseen politiikkaan muuttamaan pinttynyttä maan tapaa ja murtamaan vanhat valtarakenteet. Toivotamme perussuomalaisille voimia jatkaa tätä työtä! Ville Niinistö Vihreät ONNEA 20-vuotiaalle perussuomalaisille! Olette kasvaneet suureksi kovalla työllä. Se on kunnioitettava saavutus. Tärkeää on aina muistaa, mistä on tultu, jotta voi katsoa tulevaisuuteen. Paavo Arhinmäki Vasemmisto ONNITTELEN lämpimästi puoluettanne! Perussuomalaiset on tehnyt nsa Timo Soinin johdolla huikean nousun suureksi hallituspuolueeksi, mikä on kunnioitettava saavutus. Kiitän hyvästä yhteistyöstä, mikä on puolueittemme välillä vallinnut. Toivotan puolueenne johdolle ja koko puolueväelle voimia hallitustyöhön ja Jumalan siunausta, jotta voisitte toimia yhdessä muiden puolueiden kanssa isänmaamme ja lähimmäistemme parhaaksi! Päivi Räsänen Suomen kristillisdemokraatit SUURET onnittelut 20-vuotista taivaltaan juhlivalle kansanliikkeelle Perussuomalaiset r.p:lle. Isänmaa ja Euroopan unioni elävät nyt ja lähivuosina täysin uudenlaisten haasteiden aikaa. Sekä talouden että politiikan saralla on voitettavina suuria vaikeuksia. Minulla on vahva luottamus perussuomalaisten yhdessä keskustan ja kokoomuksen kanssa muodostaman hallituksen ohjelmaan. Sen takana on eduskunnan vakaa enemmistö. Määrätietoisen politiikan toteuttamiselle vahvan pohjan luovat luja keskinäinen luottamus ja tahto onnistua yhdessä. Uskon samalla, että tämä poliittinen yhteistyö saa laajan tuen kansalaisilta toimilleen. Ne on tehtävä hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi myös tuleville sukupolville. Alexander Stubb Kansallinen Kokoomus rp SUOMEN ruotsalainen kansanpuolue onnittelee Perussuomalaisia merkkipäivän johdosta. Miten tylsää politiikka olisikaan ilman teitä? SFP:s partiordförande Carl Haglund gratulerar och önskar er en trevlig sommar. Carl Haglund Suomen ruotsalainen kansanpuolue www.perussuomalaiset.fi 3

JÄRJESTÖ toimitus@perussuomalaiset.fi Nuori Timo Soini toivoi SMP:n kuuntelevan kansaa herkemmällä korvalla. Soini toimi puolueen nuorisojärjestön na 1984-1992. Aatteen konkarit kokoontuvat Turussa 4 SMP:n entinen nuorisojärjestö Kehittyvän Suomen Nuorten liitto kutsuu entisiä aktiivejaan yhteistapaamiseen. Perussuomalainen 6-7/2015 SMP:n entisen nuorisojärjestön Kehittyvän Suomen Nuorten Liiton (KSNL) entiset aktiivit kokoontuvat Turussa Sokos Hotelli Hamburger Börsissä perjantaina 7.8 klo 20. Tapahtumaan osallistuu myös, KSNL:n entinen Timo Soini. - Monet meistä vanhoista KSNL:n aktiiveista olemme nähneet toisiamme perussuomalaisten puoluekokouksissa viime vuosina, ja tällaisen tapahtuman järjestämisestä oli puhetta. Joensuun puoluekokouksessa minä ja Myllykosken Vuokko päätimme laittaa toimeksi, kertoo tilaisuuden organisaattori Maija Räsänen Tuusniemeltä. Vanhoja KSNL:n aktiiveja on jäljellä arviolta viitisenkymmentä, suurin osa heistä mukana toiminnassa PS-aktiiveina. KSNL:n aktiiveista osa on hiljaista taustajoukkoa, jotka eivät ole esillä missään, mutta ovat kuitenkin erittäin tärkeitä taustavaikuttajia kenttätyössä ja uusien perussuomalaisaktiivien tukijoina. - Jotkut heistä ovat sellaisia, jotka eivät millään tavoin nosta itseään jalustalle. Osa on noussut jopa kansanedustajaksi, eräs peräti puolueen ksi ja ministeriksi, mutta suurin osa on hiljaisia, vaatimattomia puurtajia, Räsänen kertoo. Aate ei valunut hukkaan Raahessa rakentava kokous RAAHEN Perussuomalaiset ry:n kevätkokous Pattijoella sujui rakentavassa ja yhteistyökykyisessä hengessä. Kokouksessa vieraillut Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirisihteeri ja eduskuntavaaleissa täpärästi varasijalle jäänyt Henna Kupsala totesi eduskuntavaalien olleen Raahessa perussuomalaisten osalta menestys. - Kannatus nousi Raahessa vuoden 2012 kunnallisvaaleihin verrattuna 5,3 %, joka pohjustaa jatkojytkyä myös kahden vuoden päästä oleviin kuntavaaleihin. Perussuomalaisten ehdokaslistat ovatkin jo monin paikoin piirin alueella hyvää vauhtia täyttymässä. Raahen Perussuomalaisten kevätkokouksessa oli mukana Kupsalan lisäksi myös raahelainen, kansanedustajaehdokkaanakin ollut opettaja Lasse Mikkola. Kokousväki oli erittäin tyytyväinen molempien KSNL:läiset ovat nähneet SMP:n romahduksen ja perussuomalaisten hitaan nousun pohjalta aivan huipulle. Aate ei valunut hukkaan, vaikka puolue vaihtuikin välillä. Vuosikymmeniä mukana olleet aktiivit haluavat nyt katsoa taaksepäin ja muistella, miten ajat ovat muuttuneet ja mitä on saavutettu. - Tilaisuudesta muodostuu varmasti hyvin nostalginen. Siellä varmaan muistellaan, mistä on lähdetty, mitä kaikkea on tapahtunut ja mitä itse kukin tekee nykyään, sanoo Räsänen. Tähän mennessä tavoitetut KSNL-aktiivit ovat olleet tapahtumasta valtavan innostuneita. Kaikkien yhteystietoja ei ole kuitenkaan onnistuttu löytämään. Vanhojen KSNLaktiivien toivotaan ottavan yhteyttä Maija Räsäseen ja ilmoittavan osallistumisestaan 27.7. mennessä, maija.rasanen@pp6.inet.fi tai puh. 0400 677 574. TEKSTI MIKA MÄNNISTÖ seutukunnan alueen perusehdokkaiden eduskuntavaalimenestykseen. Kevätkokouksessa kokouksen avasi paikallisyhdistyksen Eeva Mosorin ja sihteerinä toimi varavaltuutettu Arvo Latomaa. Vuoden 2014 tilit kokousväelle puolestaan esitteli varavaltuutettu Henri Koskimäki. Paikalla oli myös perussuomalaisten järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi. Risto Rintamäki, Risto Suni ja Aulis Kotanen ovat tuttu näky Vaasan Perussuomalaisten osastolla. Hyväntuulinen trio muistuttaa, ettei huumoripuolta tule politiikankaan saralla unohtaa. Kuva: Juha Rantala Jopa ruotsinkielisetkin kyllästyneet RKP:n linjauksiin Vaasassa VAASA on kaksikielinen kaupunki, jossa perussuomalaisilla on yllättävän vahva kannatus. Se ei ole syntynyt sattumalta, vaan on pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen työn tulosta. Vaasassa perussuomalaiset ovat uskoneet aatteeseen, sen markkinointiin, aktiiviseen jäsenistöön ja esilläoloon. Lisäksi Vaasan Perussuomalaiset julkaisee kahdesti vuodessa omaa, joka talouteen jaettavaa äänenkannattajaansa. Eipä juuri ole Vaasassa toritapahtumaa, johon perussuomalaisten tuttua sinivalkoista telttaa ei olisi pystytetty. Oli sitten vaalit tai ei. Viimeksi perussuomalaiset päivystivät teltallaan Vaasan perinteisillä, kaksipäiväisillä kevätmarkkinoilla. - Väkihän alkaa jo ihmetellä, missä me oikein olemme, jos meitä ei täältä torilta löydy. Kyllä me näillä telttatapahtumilla olemme kaataneet lukemattomia raja-aitoja tieltämme. Nytkin muutamat ihmiset olivat jo tulleet tuttuun paikkaan odottelemaan, koska me oikein teltan pystytämme, Seppo Sede Jussila nauroi ja kertoi perussuomalaisten olleen Vaasassa ainoa puolue, joka pystytti teltan myös vaalien jälkeen. Eniten Jussilaa ilahdutti se, että yhä useampi ruotsinkielinen kertoi äänestäneensä perussuomalaisia. Samoilla linjoilla oli myös Risto Rintamäki, jolla oli samansuuntaisia kokemuksia. - Näilläkin markkinoilla useat äidinkielenään ruotsia puhuvat ovat kertoneet tyytymättömyyttään RKP:tä kohtaan. Heitä on kismittänyt puolueen kannanotot mm. avioliittolaista, leväperäinen maahanmuuttopolitiikka, Kreikka-tuen tukeminen jne. Mitta on monella täynnä. Näissä ruotsinkielisissä meillä on suunnaton mahdollisuus jatkossa jo kannatusmielessäkin. Pitää muistaa, etteivät ruotsinkielisyys ja RKP ole samoja asioita. Perussuomalaisten teltalla makkaralla oli jälleen huikea kysyntä. Siinä samassa juttua piisasi politiikasta ja vähän muustakin. - Meillä on hyvä sydän. Kaikilla ei ole heittää edes tuota euroa makkaraan. Ei me heitä teltalta silti minnekään hätyytellä. Kyllä he makkaransa saavat. Meistä tykätään myös senkin takia, ettemme tyrkytä mitään tai mollata ketään. Antaa ihmisten muodostaa oma mielipiteensä, Jussila ja Rintamäki painottivat. - Kyllä ihmiset ovat jopa helpottuneita siitä, että olemme hallituksessa. Muutosta odotetaan ja meihin luotetaan. Huutelut takinkääntäjistä eivät ole täällä menneet läpi, sillä ihmiset ymmärtävät, että kovat ajat ovat edessä ja nyt paikkaillaan menneiden vuosien raskaita virheitä. Juha Rantala Kainuun maakuntavaltuustoryhmän kannanotto PERUSSUOMALAISTEN Kainuun maakuntavaltuustoryhmä on päättänyt kannattaa sellaista itsenäistä maakuntahallintoa, jossa maakuntavaltuusto valitaan suoralla vaalilla laskentatavan ollessa ns. suhteellinen vaalitapa. Maakuntavaali on toteutettava siten, että valtuutettujen valinta ja vaalitulos vastaavat väestömäärän suhteen mahdollisimman tasapuolisesti koko maakunnan aluetta. Erillisen maakuntaveron säätämistä perussuomalaisten maakuntavaltuustoryhmä ei kannata, vaan sen mielestä tulevankin maakuntahallinnon kustannukset on voitava hoitaa nykyisten verojärjestelmien puitteissa. Perussuomalaisten Kainuun maakuntavaltuustoryhmän linjauskannanotto on yksimielinen. Toivo Kyllönen Pentti Kettunen

Perusäijät kukittivat työministerin PERUSSUOMALAISTEN valtakunnallinen miesyhdistys Perusäijät ry piti sääntömääräisen kevätkokouksensa Espoossa. Kokous hyväksyi yksimielisesti yhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomuksen ja tilit sekä antoi vastuuvapauden yhdistyksen hallitukselle ja lle. Kokouksessa pidettiin hiljainen hetki Espoon Perussuomalaisten edesmenneelle lle Seppo Sonkerille. Ennen kevätkokousta yhdistyksen hallitus piti oman kokouksen. Kokouksessa hyväksyttiin uusia jäseniä, tehtiin valinta Vuoden Äijä 2015 -nimityksestä sekä päätettiin lähteä valmistelemaan syrjäytymisseminaaria yhdessä vihreiden miesyhdistyksen Vihreä miesliike ry kanssa. - Syrjäytyneisyys on kasvava ongelma yhteiskunnassamme ja sen tuomat ongelmat ovat Nivalassa juhlittiin puhemiestä NIVALAN Perussuomalaiset kokoontui runsaslukuisesti sääntömääräiseen kevätkokoukseen Nivalan nuorisotalolle. Yhdistyksen jäsenet iloitsivat erityisesti Nivalasta kotoisin olevan, sarjankyläläisen Maria Lohelan noususta eduskunnan puhemieheksi. Paikallisyhdistyksen Eero Erkkilä sanoi, etteivät nivalalaiset ole aina helpoimmasta päästä, mutta maailmalla pärjätään aina. Nivalan Perussuomalaiset ovat kutsuneet Maria Lohelan vierailulle Nivalaan. Tarkoitus on juhlistaa Marian valintaa ja samalla tarjota nivalalaisille kunnon kakkukahvit sekä mahdollisuuden tavata eduskunnan puhemies. Nivalan Perussuomalaisten toimintavuosi 2014 oli aktiivinen. Paikallisyhdistys osallistui Jo valkenee kaukainen ranta KANSALLISKIRJAILIJAMME kuvaus runossaan Onnelliset kuvaa hyvin meidän Pohjolan asukkaiden tuntoja juhannuksenakin, valoisan yöttömän yön juhlana: Jo valkenee kaukainen ranta ja koillisest aurinko nouse ja auteret kiirehtii poisi, kok Pohjolan palkeet käyvät, kosk mennyt on yö, kosk kimmeltää kesäinen aamu ja linnut ne laulelee. Samaa valon juhlan herättämää Jumalan luomistekojen ylistystä välittää ehkä kaunein suomen kielellä kirjoitettu Eino Leinon runo Nocturne: Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu, kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu. ikävillä tavoilla konkretisoituneet monilla tavoin. Syrjäytyneisyys on yhteinen ongelma, ilman poliittisia raja-aitoja, Perusäijien Harri Ahonen muistutti. Perusäijät ehtivät myös Lemille Perussuomalaisten Kymen piirin kevätkokoukseen, jossa Ahonen kukitti tuoreen työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin äijäporukan puolesta. useisiin Nivalassa järjestettyihin tapahtumiin ja oli ahkerasti mukana niin euro- kuin eduskuntavaaliehdokkaidenkin tapahtumissa. Valtuutettuja ja lautakuntien edustajia evästettiin kokouksessa runsain mitoin mm. jätevesiasioissa ja tonttipolitiikassa. Kokouksessa vierailivat Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin piirisihteeri Henna Kupsala ja puolueen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi. Hyvin sattuvasti tätä sydänsuven suurta juhlaa saamme viettää juuri juhannuksena, joka on omistettu Johannes Kastajalle. Hän sai olla valkeuden todistaja ja todellisen valkeuden tuojan Jeesuksen edelläkävijä. Hänestä Vapahtajastamme Johannes sanoi: Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Ja näin vertauskuvallisesti voimme sanoa, että kun juhannuksena keskikesän päivä on pisimmillään ja kasvillisuuden kukoistus kauneimmillaan, niin kuitenkin juuri silloin alkaa myös luonnon lakastuminen ja päivien lyheneminen. Luomakuntakin on asetettu katoavaisuuden alaiseksi. Jesajan kirjasta luemmekin totuuden: Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti. Ja juuri siksi Johannes sai viitata siihen, mitä hänen nimensäkin merkitsee: Jumala on armollinen. Omat varamme ja voimamme ovat aina rajallisia, mutta Vapahtajamme Jeesuksen meille lahjoittama armo on meille niin luja kalliopohja, ettei siltä mitkään myrskyt voi meitä hävittää. Anssi Joutsenlahti rovasti, Kankaanpää PS Kokoukset VIROLAHTI Juhannusmarkkinat torstaina 18.6. klo 13-17 Klamilan satamassa Virolahdella. Mukana Kaakonkulman Perussuomalaiset. HAILUOTO Hailuodon Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 23.6. klo 17 Kaarlo Rantapirkolan kotona, Metsäkuja 3. Tilaisuudessa paikalla järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi. Esillä sääntömääräiset asiat. Koollekutsujana hallitus. Tervetuloa! ROVANIEMI Rovaniemen Perussuomalaiset telttailee Rovaniemen kauppatorin kesämarkkinoilla 23.-25.6. Tervetuloa jutustelemaan! MIEHIKKÄLÄ Pikkukylien pikkumarkkinat lauantaina 27.6. klo 9-14 Suur- Miehikkälän seurantalolla ja torilla Miehikkälässä. Pikkunimistä huolimatta kohtuullisen suuri tapahtuma. Mukana Kaakonkulman Perussuomalaiset. LESTIJÄRVI Lestijärven Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 28.6. klo 15 ravintola Parilassa. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen koollekutsujana hallitus. Kokouksessa mukana järjestösihteeri Pekka Kataja ja piirin Arto Pihlajamaa. Tervetuloa! HALSUA Halsuan Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 28.6. klo 19 ravintola Kotipesässä. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen koollekutsujana hallitus. Paikalla järjestösihteeri Pekka Kataja ja piirin Arto Pihlajamaa. Tervetuloa! TORNIO Tornion Perussuomalaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 28.6. klo 13 Hotelli Olofin kokoustilassa, Hallituskatu 16, Tornio. Paikalla myös puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo. Kokouksen koollekutsujana hallitus. Tervetuloa! ORIVESI Längelmäveden Kesäpäivä lauantaina 4.7. klo 10-15. Paikalla PS-katos ja PerusNaisten pienempi osasto. Kaikki Rönnin huvikeskuksen palvelut ja ohjelma käytössä koko ajan. Tervetuloa! TAMPERE Tampereen Perussuomalaiset ovat mukana Tammerkosken Sillalla lauantaina 4.7. Tapahtuman kotisivu: http://www.sillalla.fi VIROLAHTI Virolahtiviikon hapanvellimarkkinat lauantaina 11.7. klo 8-14 Virolahdella. Mukana Kaakonkulman Perussuomalaiset. VIROLAHTI Fish and Soul -tapahtuma lauantaina 11.7. klo 14-01 Klamilan satamassa Virolahdella. Mukana Kaakonkulman Perussuomalaiset. ORIVESI Perinteiset Oriveden Markkinat pe-la 17.-18.7. kaupungintalon ympärillä. Myynnissä on kaikkea mahdollista, tarjolla pullakahvit ja hauskaa yhdessäoloa. Grillaamme myös makkaraa. Tervetuloa! SAARIJÄRVI Perussuomalaiset Nuoret järjestää valtakunnalliset kesäpäivät 24.-26.7. lomakeskus Rauhalassa Saarijärvellä. Kesäpäivien yhteydessä pidetään edustajiston vuosikokous. Ohjelmassa on maalaustalkoiden lisäksi rentoa ohjelmaa ja muuta mukavaa. Kesäpäivien hinta on jäsenelle 20. Maksu sisältää kaksi yötä petivaatteineen, edestakaisen bussikuljetuksen Jyväskylästä, ruuat sekä ohjelman. Mukaan kannattaa ottaa oma pyyhe ja muut tarpeelliset henkilökohtaiset tavarat. Lasku toimitetaan sähköpostitse ennen tapahtumaa ja se tulee olla maksettu eräpäivään mennessä. Tilausajobussi lähtee Jyväskylän matkakeskukselta pe 24.7. klo 18 ja paluu on su 26.7. klo 16:45. Matkakuluja Jyväskylään ei korvata. Ilmoittaudu mukaan 23.6. mennessä: http://tinyurl.com/rauhala tai ota yhteyttä pääsihteeri Suvi Karhuun: sihteeri@ps-nuoret.fi tai 040 653 2960. Tervetuloa! VIROLAHTI Aino ja Reino -maantiejuoksu lauantaina 8.8. klo 13 Virolahden Pyterlahdella. Mukana Kaakonkulman Perussuomalaiset. PS Piirit SATAKUNNAN PIIRI Perussuomalaisten Satakunnan piirin ylimääräinen kokous pidetään keskiviikkona 24.6. klo 18 piiritoimistolla, Satakunnankatu 33, Pori. Käsitellään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus. Kokouksen koollekutsujana piirihallitus. Tervetuloa! POHJOIS-POHJANMAAN PIIRI Perussuomalaisten Pohjois- Pohjanmaan piiri ry:n ylimääräinen kokous pidetään sunnuntaina 28.6. klo 19 Siikajoen kunnanvirastolla, Siikasavontie 1 A, Ruukki. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Piirihallituksen täydentäminen. 2. Esitykset puoluekokoukselle puoluevaltuuston jäseniksi. Kokouksen koollekutsujana piirihallitus. Tilaisuus alkaa klo 18 puoluesihteeri Riikka Slunga- Poutsalon vierailulla ja kaikille avoimella yleisötilaisuudella. Tervetuloa! Ilmoita tapahtumasta: tapahtumat@ perussuomalaiset.fi www.perussuomalaiset.fi 5

PS VAPAA SANA KUVAT LEHTIKUVA Näin kirjoitat palstalle: Kirjoita lyhyesti ja ytimekkäästi. Kirjoituksen pituus saa olla korkeintaan 1 500 merkkiä! Laita mukaan kirjoittajan yhteystiedot, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Toimitus voi otsikoida ja lyhentää kirjoituksia. Lähetä mielipiteesi osoitteella: toimitus@perussuomalaiset.fi tai Yrjönkatu 8-10, 00120 Helsinki. Perinteisen avioliiton puolesta EDELLINEN eduskunta hyväksyi massiivisen valtamedian kampanjoinnin ja erilaisen painostuksen sekä arkkipiispan tuen kautta sukupuolineutraalin avioliiton. On päivänselvää, että suomalaisten suuri enemmistö ei kyseistä lakia hyväksy ja uskon, että arvopohjaltaan kristillissosiaalisessa perussuomalaisessa puolueessa tilanne on vielä selvempi. Kyseisen lain valmistelu oli kelvottomalla pohjalla. Esimerkiksi avioliittoon sisältyvään adoptio-oikeuteen liittyvää lapsiarvioselvitystä ei tehty ollenkaan. Miksi? Siksi, että esille olisi noussut kiusallisia, kansainvälisiin tutkimuksiin perustuvia seikkoja, jotka näyttävät toteen, että samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä lasten kehitykselle aiheutuu haittaa, jos isä- tai äitimalli puuttuu. Entisen eduskunnan tai halli- Paikallinen sopiminen jo nyt mahdollista PAIKALLISTA sopimista on lisättävä, työaikaa pidennettävä ja pyhälisistä luovuttava, vaatii EK:n Jyri Häkämies. Paikallinen sopiminen on hyvä sekä työnantajan että työntekijänkin näkökulmasta. Aiemmin paikallista sopimista käytettiin paljonkin ja edelleen sen käyttäminen on mahdollista ilman pienintäkään muutosta yleissitoviin työehtosopimuksiin tai lainsäädäntöön. Valitettavasti heikomman sopijaosapuolen eli työntekijän suojaksi säädetyistä minimiehdoista ja työehtosopimuksesta onkin tullut normi, jonka mukaan työmarkkinoilla eletään. Siis paikallisesti ei enää sovita juuri mitään, vaan mennään TES:in minimisäädösten mukaan. Nämä minimisäädökset ovat kierros kierrokselta heikentyneet. Työajan pidentämisestä puhutaan maassa, jossa työntekijät uupuvat jo nyt työtaakkansa alle, sairastuvat ja eläköityvät ennen aikojaan. Työn ja perheen yhteensovittamisesta puhutaan juhlapyhinä, mutta kun arki koittaa, ollaan jo arkipyhien kimpussa. Eikö hyvinvointiyhteiskunnassa myös työntekijälle kuulu ripaus hyvinvointia, mitä tuksen päätökset eivät sido seuraavaa eduskuntaa tai hallitusta. Meneillään on nimienkeräys kansalaisaloitteeseen avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin avioliiton kumoamisesta. Aloite pääsee eduskunnan käsittelyyn, jos aloitteen viikolle osuva arkipyhä parhaimmillaan tarjoaa harrastusten ja perheen parissa? Työttömiä on yli 400 000. On aivan selvää, että samalla määrällä, mitä työaikaa pidennetään, kasvaa tämä joukko. Tämän päivän työpaikoilla hommat tehdään niin pienellä väkimäärällä kuin mahdollista. Yhteisöveron alennus ei ole tuonut yhtään työpaikkaa lisää, ainoastaan 800 miljoonan loven verotuloihin. Vuorotteluvapaa ja osa-aikaeläke ovat aivan loistavia malleja, joiden avulla raskaammankin työn raataja saattaa jaksaa työssään kuudenkymmenen paremmalle puolelle - ja työtön pääsee työn syrjään kiinni. Näpit irti, jos Suomesta ja suomalaisista halutaan kantaa huolta. Pakistanilaisessa mattokutomossa on paikallinen sopiminen ilman TES:iä voimissaan, työaikaakin on jo pidennetty eikä pyhäkorvauksia tunneta. Siitä huolimatta hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet natisevat. Laurilan Anttoota mukaillen: Kuinka semmoset voi työajan pidennystä ehdottaa, jokka ei oo koskaan töitä tehnykkän? Mikko Nurmo (ps.) Valkeakoski allekirjoittaa vähintään 50 000 kansalaista. Jos nimiä ei kerry vaadittavaa määrää, jää sukupuolineutraali avioliitto voimaan. Sakari Sormunen ruiskumestari evp., yrittäjä Hollola Epäkohdat kuntoon YHTEISKUNTAMME on ajautunut euroon liittymisestä lähtien taloudelliseen ahdinkoon. Poliittisella tasolla ei ole haluttu tunnustaa, että elämme globaalissa markkinatalousmaailmassa. Yrityselämämme ja teollisuutemme elävät ajassaan toimimalla niin, että niiden kannattavuus säilyy. Hallitukset vuorollaan toivoivat, että jospa se siitä korjaantuu. Varoituksia julkisen taloutemme huonosta hoidosta on tullut pitemmän aikaa ulkomailta ja omilta ekonomisteiltamme. Poliitikot ovat selitelleet tulleita uhkia omaa etuansa ajatellen. Tavallinen kansa on nähnyt olemassa olevan yhteiskuntamme konkurssiuhkan ja äänestänyt edustajansa korjaamaan tilanteen sellaiseksi, että meidät tunnetaan maailmalla luotettavana, työtätekevänä ja asiansa hoitavana kansakuntana. Nyt uusi hallitus - vastuunsa tuntien - yrittää sopeuttaa menot tuloihin säilyttääkseen valtion, joka voisi huolehtia heikoimmista. Tästä on syntynyt mekkala erilaisine uhkakuvineen, vieläpä sellaisten piirien taholta, joiden luulisi olevan sivistyneitä. Toivon päättäväisyyttä hallitukselta kauan tiedossa olleiden epäkohtien korjaamiseksi. Huomioiden 1990-luvun lopussa tehdyt virheet. Veijo Sykkö Liperi Nykyaikaisen sodankäynnin sumu SODANKÄYNNIN kuva on täysin muuttunut. Nykyisin ketterät, eri puolustushaarojen yhteiset taktiset joukot operoivat vastustajan koko syvyydessä. Kohteisiin isketään kaukaa ja ilman kontaktia viholliseen. Täsmäaseet hakeutuvat maaleihinsa joko sähkömagneettisen säteilyn avulla tai ohjattuna. Hyökkääjä voi tuhota kohteita missä ja miltä etäisyydeltä tahansa. Sodan rajakin hämärtyy. Taistelutoimet voivat alkaa äkkinäisesti. Heikompi käyttää eri keinoja kuin vastustaja ja välttää taistelua sen päävoimien kanssa. Esimerkiksi Venäjän miehittäessä Krimin, tunnuksettomat vihreät miehet toimivat siten laukaustakaan ampumatta. Jo Sunzi totesi, että kaikki sodankäynti perustuu harhautukseen. Esimerkiksi venäläisessä sotilassanastossa on käsite maskirovka. Siihen kuuluvat disinformaatio, propaganda, peittely, huijaus, imitointi ja psykologiset operaatiot, joilla luodaan voimaetu ja vastustaja saatetaan sodankäynnin sumuun. Digimaailmassa operoivia kyberjoukkoja käytetään lamauttamaan vihollisen johtamisjärjestelmiä sekä taloudellista potentiaalia. Massa-armeijoihin ei ole tarvetta. Sotaväet ovat muuttumassa sopimusarmeijoiksi; suurin joukko on ammattisotilaita, mutta osa palkataan sopimuksilla. Esimerkiksi Puolassa sopimussotilaat ovat päivisin taistelukoulutuksessa ja illalla he voivat poistua sotilasalueelta. Palkka-armeijat ovat myös kalliita ylläpitää. Esimerkiksi miehittämätön sotilaslennokki sitoo ainakin 30 osaajaa. Palkkajoukoilta puuttuu myös yhteishenkeen ja yhteiseloon perustuva maanpuolustustahto. Suvereenin valtion asevoimien tärkein tehtävä on oman maan puolustaminen. Kukaan ei ole kyennyt voittamaan luottamalla vain omiin voimavaroihinsa. Siksi liittoutuminen on välttämätöntä. Ydinaseella on valtapoliittinen pidäke- ja pelotevaikutus. Sillä taataan myös pääsy neuvottelupöytiin. Ydinaseen käyttö on poliittisesti hankalaa. Uhkaillakin voi, mutta itsemurhaan johtavan ydinsodan aloittaminen on hasardi. Sitä vastoin suurvalloissa kokeiltaneen jo ns. seitsemännen polven aseita, jotka perustuvat säde- ja aaltotekniikkaan, geeneihin sekä psykofysiikkaan. Avaruuden sekä informaatioteknologian sotilaallinen käyttö ovat todellisuutta. Pelotellakseen valtiot antavat mahtipontisia kuvauksia asevoimistaan. Mao opetti, että sotataito perustuu petokseen ja harhautukseen. Jos sodankäynnissä ei käytä epäsuoria toimia, ei voita. Maailma on nykyisinkin pullollaan harhauttavaa informaatiota. 1800-luvun sotastrategi von Clausewitz kutsuisi sitä sodankäynnin sumuksi. Colin Powellin oppi: Sotaretkeä ei pidä aloittaa, ellei tiedetä miten se saadaan päättymään, pätee yhä. Mikael Miikkola turkulainen veteraanipoliitikko (ps.) Erilaisia mielipiteitä tarvitaan KANSANLIIKKEESSÄ kansan ääntä on kuunneltava kaiken aikaa, siksi on suotavaa ja jopa toivottavaa, että erilaisia kantoja esitetään yhteiskunnallisista asioista. Ei voi olla vain yhtä oikeaa kantaa, varsinkin jos oma mielipide tai ehdotus on esitetty rakentavasti ja perustellusti. Siksi puolueen tai kenenkään ei pidä ihmetellä, saati loukkaantua, jos joku esittää erilaisia kantojaan. Eri mielipiteitä ei tietenkään pidä hakemalla hakea - lähtökohta kuitenkin on, että demokraattisesti ja yhdessä sovitusta pidetään kiinni. Puolueorganisaatiokin voi aina uudistua ja kehittyä, kun se käsittelee asiallisesti näitä mielipiteitä ja ehdotuksia. SMP teki aikoinaan sen virheen, että eri kantoja esittäneitä ei lopulta suvaittu. Ei edes silloin, kun esittäjällä oli kova kansan kannatus. Esimerkiksi Sulo Aittoniemi joutui lopulta Veikko Vennamon epäsuosioon. Tähän kuoppaan perussuomalaisen puolueen ei pidä langeta. Jokaiseen rakentavaan tai vakavasti otettavaan esitykseen tulisi lähtökohtaisesti suhtautua asiallisesti. Kenenkään ei myöskään pidä loukkaantua, jos oma kanta ei laajemmin muita miellytä. Sekin kuuluu demokratiaan. Seppo Passinen Lapua 6 Perussuomalainen 6-7/2015

Oman terveyden edistämisestä SOSIAALI- ja terveydenhuollon turvaaminen on tulevien vuosien tärkein tavoite. Sosiaalihuolto takaa taloudellisen tilanteen romahtaessa esim. työttömän perustoimeentulon. Terveydenhuolto antaa turvaa sairauksien hoitoon julkisen terveydenhuollon kautta. Terveyttä ja myöhemmin työkykyä heikentävät fyysisesti passiivinen elämäntapa sekä huonot ruokailutottumukset. Ruokavalion puutteet vaikuttavat suoraan lasten fyysiseen aktiivisuuteen, ylipainon lisääntymiseen ja myöhemmin aikuisiällä työkykyyn ja ennenaikaiseen eläkkeelle siirtymiseen, kun terveydentila ei kestä työelämän vaatimuksia. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että kansalaisia pyritään kannustamaan terveellisten elämäntapojen edistämiseen. Tämä vaikuttaa suoraan yksilön terveyteen, sairauspoissaolojen vähenemiseen, terveyskeskusjonojen lyhenemiseen ja kunnalliseen lääkäripulaan. Tuki- ja liikuntaelinten ja sydän- ja verenkiertoelinten sairaudet sekä ylipainon aiheuttamat ongelmat aiheuttavat sairauspoissaolojen ja hoitokustannusten kautta noin neljän miljardin vuotuisen menon. Tehdään nyt seuraavan neljän vuoden aikana konkreettisia ja tuloksia antavia toimenpiteitä tämän mittavan kustannuserän puolittamiseksi. Keinot ovat tutut eli sopivasti liikuntaa ja energiantarpeen mukaista ravitsemusta ja tiedottamista. Tämä on asia, joka ei nykyisellään toimi, koska em. kustannukset ja vaivat lisääntyvät koko ajan. Olen valmis ryhtymään tässä asiassa oikeasti toimivien ja tuloksellisten menetelmien toteuttamiseen. Juhani Vuorela ammattiurheiluvalmentaja, sihteeri (ps.) Joensuu JÄRJESTÖ toimitus@perussuomalaiset.fi Politiikan tekoa vaalien välilläkin ON hyviä esimerkkejä, kuinka vaalityö jo reippaasti ennen vaaleja tuottaa hyviä tuloksia. Auran Perussuomalaiset on tilannut kestotilauksena Perussuomalainen-lehteä jo vuosia. Toki kunta on pieni, mutta asutus on suuresti keskittynyt keskustaan ja Auran kirkon taajamaan. Haja-asutusalueella postilaatikkoja on tosi harvassa. Lehtien, vaalilehtien ja jopa kaikkien vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaiden (17 kpl) mainosten jakaminen peräkkäisinä päivinä ennen vaaleja toi hyvän tuloksen perussuomalaisille Aurassa. Myös useilla toritapahtumilla oli merkitystä. Jussi Halla-aho sai eurovaaleissa eniten ääniä Auran kunnassa. Eduskuntavaaleissakin perussuomalaiset oli kunnassa suurin puolue 28,1 prosentin kannatuksella, vaikka keskusta pääsi melko lähelle. Jakamistyö on suuri urakka, mutta Aurassa asuu Ilkka Soukka, joka on työtunteja säästämättä tehnyt jakotyötä aina, kun Perussuomalainen on tullut nippuina hänelle. Perussuomalaisten toiminta Aurassa on ollut niin tuloksellista, että tällaista uutteruutta kannattaisi harjoittaa kaikissa kunnissa. Toki isommissa kunnissa lehden jakaminen täytyy delegoida useammalle jakajalle. Hannes Heikkilä Liedon Perussuomalaiset Iissä puitiin hallituskuvioita IIN Perussuomalaiset kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseen kunnanvaltuutettu Anu Mäenkosken kotona. Hallitusneuvottelujen jälkeisissä tunnelmissa kokouksessa vierailivat Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin Jari-Pekka Teurajärvi, eduskuntavaaleissa täpärästi varasijalle jäänyt piirisihteeri Henna Kupsala sekä puolueen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi. Kokouksen na toimi Iin Perussuomalaisten Petri Mäenkoski. Iin Perussuomalaisten toimintavuosi 2014 oli varsin aktiivinen. Valtuutetut ja paikallisyhdistyksen toimijat ovat olleet mukana erilaisissa tapahtumissa ja markkinoilla koko kunnan alueella. Iin Perussuomalaiset ovatkin tyytyväisiä eduskuntavaalien tulokseen ja perussuomalaisten nousuun Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Kokouksessa Iin Perussuomalaisten vara, valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Harri Sanaksenaho kertoi saamastaan palautteesta perussuomalaisten hallitukseen menosta. - Jo vaalikentillä henki oli vahvasti se, että nyt perussuomalaiset haluttiin mukaan hallitukseen. Hallitusohjelmasta löytyy paljon asioita, joita perussuomalaiset ovat pitkään ajaneet. Ihmiset ovat tulleet kiittelemään hallitukseen menosta ja niistä asioista, joita ollaan saamassa läpi. Vaikka Roomaakaan ei rakennettu yhdessä yössä, niin eteenpäin on menty isoin harppauksin. Teurajärvi toi paikallisyhdistykselle terveiset puoluevaltuuston kokouksesta Helsingistä, jossa oli ollut hallitusohjelmaa hyväksymässä. Kokouksessaan Iin Perussuomalaiset jättivät seuraavan julkilausuman: Iin Perussuomalaiset ry on uuteen hallitusohjelmaan tutustuttuaan ilolla ottanut vastaan tiedon tiestön korjausvelan vähentämisestä ja infrastruktuuriin panostamisesta. Tästä 1,6 miljardin panostuksesta Iin Perussuomalaiset toivovat ratkaisua ongelmalliseen tieosuuteen nelostiellä välillä Ii-Kemi. Jo vuosia kyseinen tieosuus on liikennemäärien kasvettua ollut yksi vaarallisimmista. Tähän tulee saada parannus nyt. PALVELUKORTTI Haluan liittyä Perussuomalaiset-puolueeseen 25 euron jäsenmaksuun sisältyy Perussuomalainen-lehden vuosikerta YHTEYSTIEDOT SUKUNIMI RASTITA JOS KYSESSÄ ON OSOITTEENMUUTOS Haluan tilata ainoastaan Perussuomalainen-lehden: Vuositilaus 30 euroa 1/2 vuosikerta 20 euroa Ilmainen näytenumero Lahjatilaus (maksajan tiedot alle) tai jäsenhankkijan tiedot Haluan liittyä Perussuomalaiset Naiset ry:n jäseneksi (ei erillistä jäsenmaksua). Jäsenyys edellyttää puolueeseen liittymistä. Haluan liittyä Perussuomalaiset Nuoret ry:n jäseneksi (15-35 vuotiaat, ei jäsenmaksua). Jäsenyys ei edellytä puolueeseen liittymistä. Voit ladata jäsenhakemuksen PDF-muodossa myös osoitteesta: www.perussuomalaiset.fi/jasenyys ETUNIMET LÄHIOSOITE POSTINUMERO JA -TOIMIPAIKKA KOTIKUNTA HETU JA KANSALAISUUS AMMATTI / TOIMI / KOULUTUS PUHELIN SÄHKÖPOSTI PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS IRROITA TÄYTETTY LOMAKE. SULJE JA LAITA POSTIIN, POSTIMAKSU ON MAKSETTU PUOLESTASI.

PUOLUETOIMISTO PERUSSUOMALAISET RP Yrjönkatu 8-10, 00120 Helsinki,Puh. 0207 430 800 www.perussuomalaiset.fi Puoluesihteeri Riikka Slunga Poutsalo Puh: 040 505 1660 riikka.poutsalo@perussuomalaiset.fi Projektijohtaja Ossi Sandvik Puh: 0400 926 908 ossi.sandvik@perussuomalaiset.fi Toimistopäällikkö, PRH-asiat Marja-Leena Leppänen Puh: 0207 430 807 0400 912 422 marja-leena.leppanen@ perussuomalaiset.fi Talouspäällikkö Auli Kangasmäki Puh: 0207 430 803 auli.kangasmaki@perussuomalaiset.fi Työmies Matti Putkonen Puh: 0207 430 809 0400 904 447 matti.putkonen@perussuomalaiset.fi Jäsenasiat Puh: 040 631 7099 jasenasiat@perussuomalaiset.fi Järjestösihteeri / Keski-Suomi, Keski- ja Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Pirkanmaa Pekka Kataja Puh: 040 669 3586 pekka.kataja@perussuomalaiset.fi Järjestösihteeri / Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu Joukamo Kortesalmi Puh: 040 669 3588 joukamo.kortesalmi@perussuomalaiset.fi Järjestösihteeri / Etelä- ja Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala ja Kymi Heimo Konttinen Puh: 040 631 3440 heimo.konttinen@perussuomalaiset.fi Järjestösihteeri / Satakunta, Varsinais-Suomi, Uusimaa ja Helsinki Niilo Kärki Puh: 040 647 2331 niilo.karki@perussuomalaiset.fi PIIRIEN PUHEENJOHTAJAT ETELÄ-POHJANMAA Asko Salminen Välikylänkuja 81, 66400 Laihia Puh: 0400 979 938 asko.salminen@netikka.fi ETELÄ-SAVO Raimo Heinänen Heinärikintie 2, 52110 Majavesi Puh: 0500 139 979 heinanenraimo@gmail.com HELSINKI Nuutti Hyttinen Pienvillasaarentie 3 H 70, 00960 Helsinki Puh: 0400 246 182 nuutti.hyttinen@gmail.com HÄME Jari Ronkainen Luotikuja 31, 16710 Hollola Puh: 040 501 2569 rakennuspalveluronkainenoy@hotmail.com KAINUU Ari Korhonen Puh: 044 022 1828 ari.j.korhonen@gmail.com KESKI-POHJANMAA Arto Pihlajamaa Pihlajamaantie 184, 69850 Patana Puh: 0400 167 832 arto.pihlajamaa@luukku.com KESKI-SUOMI Tapani Mäki Kukkumäentie 24, 40620 Jyväskylä. Puh. 0400 204 453 tapani.maki@jkl.fi PS OTA YHTEYTTÄ! KYMI Raul Lehto Äyspäänrannantie 199, 49200 Heinlahti Puh: 0400 479 869 raul.lehto@luukku.com LAPPI Jyrki Savikuja Puh: 040 511 0557 jyrki.savikuja@pp.inet.fi POHJOIS-POHJANMAA Jari-Pekka Teurajärvi Puh: 040 807 3847 teurajarvi@hotmail.com PIRKANMAA Mikko Nurmo Sarvionkatu 13, 37600 Valkeakoski Puh: 040 841 5980 mnurmo@gmail.com POHJOIS-KARJALA Osmo Kokko Puh: 0400 375 472 osmo.kokko@kolumbus.fi POHJOIS-SAVO Pauli Ruotsalainen Tuuttikuja 2 B 14, 70780 Kuopio Puh: 044 081 4224 pauli@pauliruotsalainen.net SATAKUNTA Anssi Joutsenlahti Puh: 044 572 2205 anssi.joutsenlahti@eduskunta.fi UUSIMAA Pekka M. Sinisalo Testamenttitie 14, 028810 Veikkola Puh: 040 567 3945 pekkasinisalo@hotmail.com VARSINAIS-SUOMI Juhani Pilpola Ahteentie 2, 21420 Lieto Puh: 050 380 9787 juhani.pilpola@lieto.fi PERUSSUOMALAISET NAISET Puheenjohtaja Marja-Leena Leppänen Puh: 0400 912 422 marja-leena.leppanen@perussuomalaiset.fi Sihteeri Iiris Peltomaa Puh: 045 898 5400 sihteeri@perusnaiset.fi www.perusnaiset.fi PERUSSUOMALAISET NUORET Puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen Puh: 0400 988 960 sebastian.tynkkynen@ps-nuoret.fi Pääsihteeri Suvi Karhu Puh: 040 653 2960 sihteeri@ps-nuoret.fi www.ps-nuoret.fi OIKEUTTA ELÄKELÄISILLE Puheenjohtaja Reijo Ojennus Puh. 0400 984 238 paakari@jippii.fi PERUSÄIJÄT Puheenjohtaja Harri Ahonen Puh. 040 841 2504 harri.ahonen@perusaijat.fi PERUSYRITTÄJÄT Puheenjohtaja Veikko Granqvist veikko.granqvist@perusyrittajat.fi EUROPARLAMENTTIRYHMÄ Jussi Halla-aho GSM +358 44 976 3628 jussi.halla-aho@europarl.europa.eu Avustaja Suomessa: Heikki Tamminen GSM: +35844 301 9791 heikki.tamminen@eduskunta.fi Pirkko Ruohonen-Lerner GSM +358 50 512 2788 pirkko.ruohonen-lerner@europarl.europa.eu MINISTERIRYHMÄ ULKOASIAINMINISTERI Timo Soini Puh: 0295 350 000 (vaihde) timo.soini@formin.fi TYÖ- JA OIKEUSMINISTERI Jari Lindström Puh: 02951 6001 (vaihde) jari.lindstrom@om.fi PUOLUSTUSMINISTERI Jussi Niinistö Puh: 358 295 16001 (vaihde) jussi.niinisto@defmin.fi SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERI Hanna Mäntylä Puh: 0295 16001 (vaihde) hanna.mantyla@stm.fi PUOLUEHALLITUS Puheenjohtaja Timo Soini Puh: 050-511 3027 timo.soini@ eduskunta.fi 1. Vara Jussi Niinistö Puh: (09) 432 3134 jussi.niinisto@eduskunta.fi 2. Vara Hanna Mäntylä Puh: (09) 432 3126 hanna.mantyla@eduskunta.fi 3. Vara Juho Eerola Puh: (09) 432 3013 juho.eerola@eduskunta.fi Puoluesihteeri Riikka Slunga Poutsalo Puh: 040 505 1660 riikka.poutsalo@perussuomalaiset.fi MUUT JÄSENET: Sampo Terho Puh: (09) 432 3185 sampo.terho@eduskunta.fi Aleksi Hernesniemi Puh: 050 549 1642 aleksi.hernesniemi@gmail.com Anssi Joutsenlahti Puh: (02) 572 2205 anssi.joutsenlahti@dnainternet.net Terhi Kiemunki Puh: 040 7602975 terhikiemunki@hotmail.com Osmo Kokko Puh: 0400 375 472 osmo.kokko@kolumbus.fi Juhani Pilpola Puh: 050 380 9787 juhani.pilpola@lieto.fi Jari Ronkainen Puh: (09) 432 3141 jari.ronkainen@eduskunta.fi Marke Tuominen Puh: 0400 925 187 marke.tuominen@pp1.inet.fi EDUSKUNTARYHMÄ Sampo Terho Eduskuntaryhmän pj. (09) 432 3185 Ari Jalonen Eduskuntaryhmän 1. vpj. (09) 432 3050 Ritva Elomaa Eduskuntaryhmän 2. vpj. (09) 432 3022 Juho Eerola (09) 432 3013 Simon Elo (09) 432 3018 Tiina Elovaara (09) 432 3019 Teuvo Hakkarainen (09) 432 3040 Reijo Hongisto (09) 432 3046 Laura Huhtasaari (09) 432 3045 Olli Immonen (09) 432 3049 Ari Jalonen (09) 432 3050 Arja Juvonen (09) 432 3060 Toimi Kankaanniemi (09) 432 3054 Kimmo Kivelä (09) 432 3075 Kari Kulmala (09) 432 3070 Jari Lindström (09) 432 3088 Rami Lehto (09) 432 3087 Maria Lohela (09) 432 3092 Anne Louhelainen (09) 432 3096 Pirkko Mattila (09) 432 3102 Leena Meri (09) 432 3165 Jani Mäkelä (09) 432 3109 Lea Mäkipää (09) 432 3120 Hanna Mäntylä (09) 432 3126 Martti Mölsä (09) 432 3128 Mika Niikko (09) 432 3129 Jussi Niinistö (09) 432 3134 Pentti Oinonen (09) 432 3131 Tom Packalén (09) 432 3136 Mika Raatikainen (09) 432 3042 Jari Ronkainen (09) 432 3141 Veera Ruoho (09) 432 3144 Vesa-Matti Saarakkala (09) 432 3150 Sami Savio (09) 432 3149 Timo Soini (09) 432 3163 Ville Tavio (09) 432 3177 Maria Tolppanen (09) 432 3179 Ville Vähämäki (09) 432 3195 PERUSSUOMALAISTEN RYHMÄKANSLIA PÄÄSIHTEERI Antti Valpas Puh: (09) 432 3278 antti.valpas@eduskunta.fi EDUSKUNTASIHTEERI Maria Aalto Puh: (09) 432 3292 maria.aalto@eduskunta.fi TOIMISTOSIHTEERI Päivi Ojala Puh: (09) 432 3285 paivi.ojala@eduskunta.fi EDUSKUNTASIHTEERI Iiro Silvander Puh: (09) 432 3288 iiro.silvander@eduskunta.fi TAITA TÄSTÄ JA NIDO KIINNI PERUSSUOMALAINEN TUNNUS 500 9637 00003 VASTAUSLÄHETYS POSTIMAKSU MAKSETTU IRROITA TÄYTETTY LOMAKE. SULJE JA LAITA POSTIIN, POSTIMAKSU ON MAKSETTU PUOLESTASI.