Matka Brysseliin 2.-6.4.2014



Samankaltaiset tiedostot
Sukuseuran matka Pietariin

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

SM Kuvagalleria /12

Rooman opintomatka 2018

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA /10

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Preesens, imperfekti ja perfekti

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Maaseutuhallinto opintomatkalla Brysselissä

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

JOKA -pronomini. joka ja mikä

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

C.I.F.P Paseo de los Puentes-kouluvierailu.

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Tästä se alkoi Tiinan talli BLACK EDITION - tum0r Tiina

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 1. Sisältö

TOP-jakso Isle of Wight saarella

Hämeenlinna 19. lokakuuta Solaris-lomalla Kajaanissa

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Eibar Espanja Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

SAN SEBASTIAN

Työssäoppimassa Tanskassa

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Lucia-päivä

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Valokuvat ja teksti Juhani Junna

Krav Maga leiri Kroatiassa,

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Brasil - Sempre em meu coração!

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Löydätkö tien. taivaaseen?

苏 州 (Suzhou)

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

4.1 Samirin uusi puhelin

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

Kanneljärven Kuuterselkä

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Terveiset yritysvierailulta S. G. Nieminen ilahdutti esittelyillassa

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Bob käy saunassa. Lomamatka

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Tekninen ja ympäristötoimiala

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Matka Kronstadtiin keväällä Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt ja

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Tiedon ja ideoiden hakumatka Pariisin SIAL-messuille Vierailu maailman suurimmalla tuoretukkutorilla Rungismarketissa.

Osa 2: Monaco

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

AVOMAANKURKUN KASVATUS

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Transkriptio:

1 Matka Brysseliin 2.-6.4.2014 Huhtikuu on Suomessa vielä niin koleaa aikaa, että mieli halajaa etelämmäksi, kevättä hakemaan. Kun matkojen monitoiminainen Leena kertoi tammikuussa kansalaisopiston suunnittelemasta Brysselin matkasta, niin pari viikkoa myöhemmin kysäisin, olisiko vielä mahdollisuus päästä mukaan. - Ryhmä on täysi, mutta pääset varalle, Leena lupasi, ainahan niitä peruutuksia tulee. Pari päivää myöhemmin varasija oli jo muuttunut tervetulotoivotukseksi ja hyrisin tyytyväisyydestä. Kevätmatkasta tulisi totta! Hyvässä matkassa on aina yllätyksiä ja seikkailua. Minulla ei ollut tietoa huonetoverista, jonka pitäisi kestää minua neljä yötä. Onni oli myötä, olimme hyvä pari Sirkka-Liisan kanssa ja halusimme nähdä, kokeilla, maistella uutta ja seikkailla joka päivä ihanaan väsymykseen saakka. Jalkaparat olivat tosi koetuksella. Ryhmässämme oli 30 innokasta matkalaista, matkanjohtaja Anita Heino mukaan lukien. Suurin osa meistä oli siilinjärveläisiä ja maaninkalaisia. Meillä oli kolme kokonaista päivää, jotka käytimme todella tehokkaasti. Paikallinen suomalainen opas oli Brysselin lentokentällä vastassa keskiviikkoiltana bussin kera ja saatteli meidät hotelliin. Hän opasti meitä myös perjantain ja lauantain kierroksilla. Bussimatkoilla hän kertoi koko ajan paikoista, jotka ohitimme, taustaa, hauskoja sattumuksia ja tarinoita. Samalla hän kommentoi liikennettä, varsinkin silloin, kun joku törppöili. Tulipahan belgialainen liikennekulttuuri tutuksi. Ja ihmettelin bussikuskien taitoa, pelti ei kolissut eivätkä peilit irtoilleet ahtaissakaan paikoissa, ei vaadittu turvavöiden käyttöä, vaikka jarrujakin joskus kokeiltiin. Eu-parlamentti ja Nato Torstaina meillä oli lähes minuuttiaikataulu. Aloitimme päivän Suomen pysyvässä EU-edustustossa, jossa tiedottaja Heli Pietilä antoi tietoiskun. Suomen pysyvässä edustustossa työskentelee normaalisti noin sata virkamiestä 2-5 vuoden jaksoissa Edustusto ajaa Suomen etuja EU:n päätöksenteossa hallituksen ohjeiden pohjalta sekä raportoi ja välittää tietoa Suomeen. Ihanpa tuli hiki kuunnellessa! Aikamoinen asiantuntemus ja kielitaito täytyy olla noihin tehtäviin päästäkseen. Ja halukkaita riittää! Mitkä ovat EU:n 7 toimielintä? Jos aihe kiinnostaa, niin käypä kurkistamassa sivustoja osoitteessa www.finland.eu ja tietoa löytyy! Suuntasimme EU-parlamenttiin jossa piti tavata joku suomalainen meppi. Tapaaminen oli vaikeaa järjestää kokousten ja äänestyksien lomaan. Siilinjärven oma tyttö Sallamaarit (Riikka Pakarisen avustaja) säteili meitä tervehtiessään. Sari Essayah oli lupautunut tapaamaan ryhmäämme, vaikka nyt juuri oli täysistunto äänestyksineen menossa.

2 Pääsimme turvatarkastusten kautta salin lehterille seuraamaan istuntoa. Olipa siellä vilkasta, kädet heiluivat, peukut ylös tai alas, buuaamista, naurua, taputuksia, välillä äänestystä jaa - ei. Paperiniput pursuivat edustajien pöydillä, siellä jossain olivat meidänkin 13 meppiämme. Suomen tulkkauskoppi näytti olevan numero 10. Sieltä simultaanitulkataan kaikki salin puheenvuorot. Siirryimme hissukseen luentotilaan, jossa saimme taas uutta tietoa EUsta ja pian Sari-meppi tupsahti sisään. Niin reipas, luonnollinen ja selväsanainen - osasi asiansa, totesin. Kiirettä piti hänellä, vaalityötä edessä ja niinpä mekin saimme ison kassin, jossa oli Sarin vaalimainos ja muuta kivaa kotiin viemistä. Parlamentariumin shopissa oli mielenkiintoista myytävää, ostin muutaman kortin ja niihin postimerkit. Tiedätkö, paljonko siellä maksaa yhden euron postimerkki? Ihan totta:1,17e, kuitti on tallessa.! Naton vierailua varten passin numero piti lähettää jo ennen matkaa. - Sinne on tiukka turvatarkastus, jättäkää sitten kännykät, kamerat ja kassit autoon, mutta passi on oltava mukana. Ja siellä todella katsottiin, että aiemmin annettu passin numero täsmäsi. Sitten turvatarkastus, rintaan Visitor-lappu ja olimme piikkilangalla varmistetulla aidatulla alueella. Se on aika lähellä lentokenttää ja rakennukset ovat ankeaa 60-luvun tyyliä. Naton 28 jäsenmaan liput antavat väriä ankeuteen. Tien toiselle puolelle on valmistumassa uusi pytinki. Tiedotusassistentti Janne Leino ohjasi meidät luentosaliin, jossa kaksi korkeaarvoista miestä esitteli Naton toimintaa. Suomen edustusto Natossa (parikymmentä virkamiestä) hoitaa Suomen suhteita Natoon rauhankumppanuuden puitteissa. Osallistumalla aktiivisesti yhteistyöhön ja erityisesti kriisinhallintayhteistyöhön Suomi vahvistaa sekä kansainvälistä että kansallista turvallisuutta, kerrottiin. Miesväki kyseli innokkaasti Naton asioista. Mutta kysymykseen Suomen Natoon liittymisestä ei tullut suoraa vastausta. Entä mikä maa on viimeksi liittynyt Natoon? Tätä kysyttiin meiltä. Kroatia. Kasvitieteellinen puutarha Meise, Mini-Eurooppa ja Atomium Perjantaiaamuna oppaamme oli huolissaan, sillä kaupunkiin oli tulossa suuri mielenosoitus. Hän oli jo miettinyt vaihtoehtoisen reitin, ettemme joutuisi marssijoiden tukkimille teille, sillä piti päästä kasvitieteelliseen puutarhaan yli 11 kilometrin päähän keskustasta. Ehdimme nähdä keskeisille paikoille marssivia uhoajia ja pois tullessamme sama katu oli kuin Suomessa vapun jälkeen - mikä sotku! Mutta meillä oli ollut leppoisa päivä. Meisen kasvitieteellinen puutarha on vehreä 92 hehtaarin alue, jossa on 18000 kasvilajia opaslehden mukaan. Alueella on kaunis linna (valtio osti sen kuningasperheeltä 1938), lampia ja vesilintuja, patsaita, 13 kasvihuonetta, joissa on lämpimien maiden kasvien ilmasto ja sen mukaiset kasvit, esim. orkideat. Jättiläisnarsissit olivat parhaassa kukassa, ihanat, eriväriset mangoliat lopettelivat

3 kukintaansa, luonnonkasvit olivat vasta heräilemässä, bellikset hymyilivät nurmikoilla ja voikukkiakin näkyi siellä täällä. Mehiläispesät tuottavat hunajaa puutarhakaupan myyntiin. Mikä määrä erilaisia havupuita, oli lääkekasvialue, ja olisipa hienoa nähdä rhododendronit, ruusut ja pionit kukassa! Suurin osa lehtipuista availi lehtiään, joten kevään vihreys herätti aistit! Oiva ja helppokulkuinen ulkoilualue brysseliläisille! Mini-Euroopassa saimme kokea Euroopan kiertomatkan tunnissa. Alue on kutsu matkustamaan - "invitation to travel". Jokaisesta EU-maasta on mukana jokin monumentti. Suomen osuus on Olavinlinna ja sauna. Nappia painamalla saunasta kipittää alaston nainen ja hyppää veteen. Totta kai sieltä löytyy Eiffel-torni, Big Ben, Brysselin suuri tori, Pisan kalteva torni, Tukholman kaupungintalo ja monet muut eurooppalaiset julkiset rakennukset 1:25 mittakaavassa. Animaatioissa Berliinin muuria murretaan ja Vesuvius alkaa purkautua, laivat ja junat liikkuvat - elämyksiä niin aikuisille kuin lapsillekin. Pienoisrakennuksista katse nousi monesti 200 metrin päässä kiiltelevään Atomium-rakennelmaan, jota hehkutetaan arkkitehtuurin magiaksi. Se kuvastaa 165 miljoonaa kertaa suurennettua rautamolekyyliä ja rakennettiin vuoden 1958 Brysselin maailmannäyttelyyn. Se piti purkaa näyttelyn jälkeen, mutta aina anottiin vuosi ja seuraava vuosi lisäaikaa. Atomium on 102 m korkea ja ylimpään palloon noustaan hissillä. Sieltä on huikea näköala joka suuntaan ja ylimpänä on näköalaravintola. Muihin palloihin pääsee portaita pitkin. Kävin näyttelyssä, jossa kerrottiin rakennuksen syntyvaiheista. Ja nyt olin tyytyväinen matkaani. Minulla oli kouluaikaan belgialainen kirjeystävä, joka lähetti kuvan Atomiumista. Siitä lähtien tämä rakennus on kuulunut tavoitelistaani. Nähdä se livenä! Manneken Pis oli samalla listalla. - Kun näette jollain pienellä kadulla tiheän väkijoukon, sen takaa se pieni pissaava poika löytyy, neuvoi opas. Olikin tosi lähellä hotelliamme. Ensimmäisenä iltana lähdimme naisporukalla etsimään tätä 61-senttistä pientä patsasta. Mihin suuntaan hotellilta pitäisi lähteä, pohdimme, kun luoksemme pysähtyi ystävällinen nuori nainen ja sanoi, että hän voi viedä meidät "kohteeseen". Olimme melkein sukulaisia, hän oli naapurin tyttö Liettuasta ja oli juuri palaamassa iltakurssilta kotiinsa. Ilta oli niin lämmin kuin keskikesällä ja kurkkasimme vielä Grand Place-pääaukiolle. Miten upeita rakennuksia, kaupungintalo ja kiltatalot! Istahdimme terassille tuijottamaan ympärillemme. Ei ihme, että paikka kuuluu Unescon maailmaperintökohteisiin. Suklaakauppoja on lukematon määrä ja kolme taikasanaa: Godiva, Leonidas ja Neuhaus ovat hienoimmat ja kalleimmat suklaamerkit, mutta oppaamme sanoi, että halvemmillakin suklailla lihoo ihan yhtä paljon... Muita brysseliläisiä herkkuja ovat ranskalaiset perunat, vohvelit eri täytteillä ja kriek, kirsikkaolut, joka ei maistu lainkaan oluelta.

4 Kokeiltaviin herkkuihin kuuluvat vielä sinisimpukat, mutta edes ajatus ei houkuttanut. Waterloo Mitä tulee mieleen Waterloosta? Ehkä Abban voittoisa euroviisu, silta yli Thames-joen tai Napoleonin karvas tappio. Waterloon taistelu oli 18. kesäkuuta 1815 käyty Napoleon Bonaparten viimeinen taistelu. Taistelu käytiin belgialaisen Waterloon kylän lähistöllä Brysselin eteläpuolella. Vastakkain olivat Napoleonin johtamat ranskalaiset ja liittoutuma, johon kuuluivat Wellingtonin herttuan johtamat britit ja alankomaalais-belgialaiset joukot, sekä von Blücherin johtamat Preussin joukot. Napoleonin armeija hävisi taistelun. Napoleon antautui ja vietiin Saint Helenan saarelle, missä hän kuoli vuonna 1821. Taistelussa kuoli ainakin 55 000 sotilasta tämän yhden päivän aikana. Taistelukentän näkymänä on nykyisin Butte du Lionin 40 m korkean kukkulan valurautainen leijonapatsas. Kukkulaa ympäröi entinen taistelutanner. Vierailukeskuksessa katsoimme ensin pari taistelusta kertovaa filmiä. Uskomattoman vaikuttava oli pyöreän rakennuksen seinää peittävä vuonna 1912 luotu fresko, 12 m korkea ja ympärysmitaltaan 110 m. Katsoja on keskipisteessä ja voi seurata erilaisia taistelutilanteita. Siniasuiset sotilaat ovat ranskalaisia ja puna-asuiset brittejä. Tuskinpa heidän valkoiset housunsa olivat valkoisia taistelupäivänä, jolloin koko yön oli satanut ja pellot pehmeätä liejua, jossa raskaita tykkejä oli lähes mahdotonta liikutella. Lähimpänä maassa lojuu mutaisia kuolleita hevosia, itse Napoleon näkyy valkoisen hevosen selässä kauempana päällystönsä kanssa. Kentällä on neliöiksi ryhmittyneitä taistelujoukkoja. Kesällä tällä paikalla esitetään turisteille värikkäitä näytöksiä ja taistelupäivänä 18.6. on erityisohjelmaa. Leijonakukkulalle johtaa kapea portaikko, jossa jalkojen kuntoa koetellaan. Laskin 226 porrasta leijonapatsaan juurelle ja jopa oli hulppea näköala ympäristöön. Tästä kaikesta intoutuneena voi hörpätä lähikapakassa kolpakollisen Waterloo-olutta ja jatkaa ihmettelemistä kiertelemällä lähialueen muistomerkit ja Wellington-museon sekä Napoleonin päämajan, Caillounin majatalon. Nämä jätimme väliin ja pistäydyimme lähellä olevassa Carrefouren ostoskeskuksessa. Toiset lounastivat, toiset tutkailivat kaupan valikoimia. Tungosta oli, joten kassajonoihin piti varata runsaasti aikaa Oppaamme koti on Waterloon kaupungissa, joten hän tiesi tarkkaan jokaisen tärkeän paikan kaupungin läpi ajaessamme. Meille oli vielä tiedossa käynti parissa perinteisessä museossa Brysselissä: BELvue ja Coudenberg. Olikohan niin, että Waterloo vei voimat, eivätkä nämä käyntikohteet olleet niin sytyttäviä. Ja toisaalta, Belgian historiaa yksittäisenä maana ei käsitellä koulussa, joten harva tutustuu siihen syvemmin. Mikä paikka olikaan Belgian Kongo? Minullahan on vanha postimerkki siitä maasta.

5 Kongon vapaavaltio oli Belgian kuninkaan Leopold II:n vuosina 1885 1908 yksityisesti omistama maa-alue. Hän himoitsi maan kumia ja norsunluuta, jota kerättiin orjatyövoiman avulla, kertoo Wikipedia. Siirtomaa syntyi, kun Belgia otti haltuunsa Kongon vapaavaltion. Sen rikkaat luonnonvarat ja uraani rikastuttivat Belgiaa. Belgian Kongo itsenäistyi 30. kesäkuuta 1960 nimellä Kongo. BELvue-museossa seurataan Belgian historiaa itsenäistymisen ajasta 1830 tähän päivään ja samalla esitellään sen hallitsijat. BELvue (< Belgium + Bellevue)oli aluksi kuninkaallisten perheiden koti, sitten arvohenkilöiden ja business-ihmisten paikka ja nyt museo. Olisinpa tehnyt parempaa taustatyötä ennen tätä museovierailua - millä tavalla monet Euroopan maat ovat hyötyneet siirtomaistaan? Coudenberg on kappelin alla oleva museon osa, jossa tutustutaan maan alla vanhan palatsin osiin, siellä on suuret holvistot, käytävät, salaiset reitit, kaivauksissa on löytynyt tarve-esineitä, mm. keramiikkaa ja lasiesineitä. Hyvä paikka lapsien aarteenetsintäpaikaksi - pienet varmaan pelkäisivät. Emmehän me isotkaan siellä kovin kauan viihtyneet, oli vaan mielessä, miten täältä pääsee ulos, missä muut ovat? BELvuen edessä on hieno ratsastajapatsas, hevosen vasen etujalka on ilmassa ja se kertoo, että ratsastaja kuoli taistelussa - enpä ole ennen tiennyt tällaistakaan symboliikkaa! Mitä on Bryssel ilman Brysselin pitsiä? Kaupungissa on tietenkin puku- ja pitsimuseo, johon Anita opasti halukkaat. Bryssel on ollut Euroopan pitsinvalmistuksen keskus vuosisatojen ajan, jo 1600-1700-luvuilla, jolloin pitsit olivat pukeutumisessa suurta muotia. Sen ajan maalauksissa ihmisillä on suuret pitsikaulukset, varsinkin miehillä. Kurkistelimme moneen pitsimyymälään Sirkka-Liisan kanssa ja yhdestä löytyi ihania pieniä koruperhosia liinojen, hajupussukoiden, nenäliinojen ja essujen ym. lisäksi. Sunnuntaiaamuna lähdimme kotimatkalle heti aamupalan jälkeen. Tällä matkalla sadevaatteet olivat turhia. Oli aurinkoista tai puolipilvistä, lämmintä parhaimmillaan yli 20 astetta. Sopiva kaupunkilomasää. Olimme miltei ainoita päivällisvieraita klo 19 hotellissamme Bedfordissa. Nyt lämpimällä säällä monet varmasti söivät oikeasti ulkona, esim. kuuluisalla Rue de Bouchers-ravintolakadulla. Miellyttävintä oli kuljeskella lähellä olevilla lasilla katetuilla, suojaisilla Galleria-kaduilla. Suklaapuodeissa tarjoiltiin maistiaisia, tunnelma oli ylevää. Aivan erilaista oli taas toreilla, rempseät soittajat viihdyttivät ohikulkijoita. Oi, vielä jäi monta asiaa kokeilematta, metro, puistot, kirpputorimarkkinat, taidemuseot, sarjakuvakulttuuri, luotijuna, matka Brüggeen... Ajatella, kuningas Philippe joutuu puhumaan kansalleen kolmella kielellä, flaamia, ranskaa ja saksaa. Onneksi me turistit pärjäämme hyvin myös englannilla.

Parhaat kiitokset matkanjohtajalle, kansalaisopiston rehtori Anita Heinolle tämän elämyksellisen opintomatkan toteuttamisesta! Kirsikkapuut ja mangoliat pysyvät kauan kauniina kevätmuistona! 6