Tervetuloa Muonioon!
Yhteys pohjoiseen itään etelään länteen 80 km kuntakeskuksiin Hettaan, Kittilään ja Kolariin asukkaita 2 358
Onnellisen maan onnellisimmat Mistä löytyvät onnellisimmat suomalaiset? Voiko heitä mitenkään löytää, jos pelkkä onnellisuuden määrittely on miltei mahdotonta? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja Lapin sairaanhoitopiiri ovat tutkineet lappilaiskuntien onnellisuutta. Onnellisimmat lappilaiset löytyivät Muoniosta ja Kolarista. Näissä Tunturi Lapin kunnissa 92 prosenttia vastanneista tunsi itsensä hyvin tai melko onnelliseksi. Lapin tutkimus mittasi ensimmäistä kertaa Suomessa niin sanottua positiivista mielenterveyttä. Se tarkoittaa ihmisen voimavaroja ja sitä, miten hän kokee elämänsä. THL:n tutkija sanoi Luoteis Lappi lehdessä, että kansainvälisessäkin vertailussa muoniolaiset ja kolarilaiset ovat onnellista väkeä. Tunturi Lapin tulokset ovat esimerkiksi Britannian lukuja merkittävästi suuremmat. Kaleva 30.4.2016 Pekka Vuollo Tulos on yllättävä. Miten voi olla onnellinen kunnassa, jonka verkkosivuilla kerrotaan heti, että hammaslääkäriin on puolen vuoden jono? Kuinka voi viihtyä paikassa, josta teatteriin tai synnyttämään pitää ajaa 240 kilometrin päähän ja uimahallissakin on vain 17 metrin allas? Miten voi elää onnellisena, kun talvella on kylmää ja pimeää ja kesällä kylmää ja sääskiä? kuva: tyhjansoutaja.blogspot.com
Lapin tunturissa on maailman puhtain ilma Muu Suomi vasta kolmantena Suomen ilmanlaatu on Maailman terveysjärjestö WHO:n julkaisemien tietojen mukaan kolmanneksi parasta maailmassa. Suomen Lapista löytyy myös yksi maailman puhtaimmista kolkista. Ilmatieteen laitoksen Pallaksen Sammaltunturilla sijaitsevalla mittausasema on yksi niistä paikoista, joilla mitataan maailman puhtainta ilmaa. Yhtä puhdasta (pienhiukkaspit. alle 4 µg/m), on myös esimerkiksi Islannin Hafnarfjordur ssa ja Uuden Seelannin Te Anaussa. 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 vuosi / year 2013 vuosi / year 2014 vuosi / year 2015 vuosi / year 2016 www.tekniikkatalous.fi, www.hs.fi, www.yle.fi 0 Tammikuu - January Helmikuu - February Maaliskuu - March Huhtikuu - April Toukokuu - May Kesäkuu - June Heinäkuu - July Elokuu - August Syyskuu - September Lokakuu - October Marraskuu - November Joulukuu - December
Liikennevirasto Vt 21 Kolari Kilpisjärvi (Aurora) Vt 21 on tärkeä elinkeinoelämän yhteys Norjaan. Nykyinen tie on raskaalle liikenteelle kapea ja näin ollen onnettomuusherkkä. Liikennemäärä Kolari Muonio välillä on 500 1400 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on 26%. Muonio Kilpisjärvi välillä liikennemäärä on pienempi, mutta raskaan liikenteen määrä on samaa suuruusluokkaa. Tavoitteet kuljetusten varmuuden ja liikenneturvallisuuden parantaminen Kolari Muonio Kilpisjärvi välillä osin routivaksi muuttunutta rakennetta parannetaan ja kapeaa poikkileikkausta levennetään. Päällysteen tavoiteleveys on 7,5m. Siltoja parannetaan koko matkalla. Muonio Kilpisjärvi välillä keskeisiä ovat ikiroutakohteiden parantaminen sekä Muonion ja Palojoensuun välinen osuus. Kolari Muonio välillä tien rakennetta parannetaan ja varustetaan tietä erilaisin mittauspistein. Tie anturoidaan mittauslaitteilla, jotka mahdollistavat tien tilan ja mahdollisten muutosten jatkuvan seurannan ja kustannustehokkaan elinkaarenhallinnan. Tie soveltuu jatkossa liikenteen automatisaation ja automaattiajamisen testausalueeksi. Hankkeen eteneminen ja kustannukset Tien parantamisen toimenpiteet jakautuvat kahteen osaan: Kolari Muonio ja Muonio Kilpisjärvi. Suunnitelmat valmistuvat 2016 ja rakentaminen voidaan aloittaa 2017. Hankkeen kaikkien kohteiden arvioidaan valmistuvan 2018. Tiehanke on saanut rahoitusta korjausvelkapaketista 2016. Hankkeen kustannukset ovat 35 miljoonaa euroa. Älyliikenteen testialue Aurora hankkeessa luodaan kansainvälisesti ainutlaatuinen älykkään automaattisen liikenteen testialue ja osaamiskeskus arktisiin olosuhteisiin Tunturi Lappiin. Hanke koostuu neljästä alaprojektista: liikenteen automaatio, digitaalinen liikenneinfrastruktuuri, älykäs väyläomaisuuden hallinta sekä liikenne palveluna (MaaS).
Liikennevirasto: E8 Aurora Arctic testing ecosystem for intelligent transport and automated driving is being built in Finnish Lapland. The improvement of highway E8 is underway to meet the requirements of the public test area. Intelligent transport is not just for the good days! The Aurora test ecosystem is designed for verifying and validating new ITS solutions and innovations in real extreme weather conditions. Situated above the Arctic circle, Aurora offers a unique test location for validation, marketing and assessment of impacts and performances of intelligent transport automation. 1. Arctic testing for intelligent transport automation 2. Digital transport infrastructure and connected cars 3. Intelligent infrastructure asset management 4. Mobility as a Service Lapland is known for its unique know how in technolgies dealing with snow, ice and cold. Fell Lapland offers existing winter testing infrastructure with a service offering and years of first hand experience. Due to its unique location, the Aurora test ecosystem enables testing in extreme winter conditions of: 186 days long winter season (over 6 months) Polar night lasting for 25 days 116 days below 10 o C 51 days below 20 o C 9 days below 30 o C snow thickness between 0,5 1 m.
Kiitos ja viihtyisiä maankäyttö ja rakennuslakipäiviä! Katri Rantakokko vs. kunnanjohtaja 040 489 5183 katri.rantakokko@muonio.fi www.muonio.fi