Uralin rovastikunta B, Birskin seurakunta, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Juhlapyhinä seurakunnan babushkat pukeutuvat kansallispukuihin Lähetysseuran tukeman työn painopiste Bashkortostanissa on Birskin kaupunki ympäristöineen. Kaupunkiin perustettiin marilainen seurakunta vuonna 2003. Työ marien mutta myös muiden kansallisuuksien kesken on kantanut hedelmää. Uusia kastettuja on tullut paljon etenkin luonnonuskoa harjoittaneiden marien joukosta. Evankeliumista osattomien ihmisten tavoittamisessa tasavallassa on suuria mahdollisuuksia. Tavoittavaa työtä tehdään kylissä ja lähikaupungissa. Toinen tärkeä työmuoto seurakunnassa on diakoniatyö sekä työ lasten parissa m. leiritoiminnan kautta. Birskin seurakunta kuuluu Uralin rovastikuntaan. Birskin kaupungin ympäristön marilaiskylissä kristityt ovat useimmiten pienenä vähemmistönä. Birskin seurakunnassa käy marilaisten ohella bashkiireja, tataareja ja venäläisiä. Jumalanpalvelukset Birskin kirkossa ovat sekä marin että venäjänkielellä. Vuonna 2016 hankkeen tavoitteena on seurakunnan jäsenmäärän kasvu ja hallinnollisen osaamisen vahvistaminen. Taloudellisen itsekannattavuuden tukijalkana seurakunnalla on kirkon vieressä sijaitseva asuntola, Lähetystalo, josta vuokrataan huoneita opiskelijoille. 1
Hankkeen toiminnot raportointiaikana Konfirmaatiojuhla Birskin seurakunnassa Birskin seurakunnan toimintaan kuuluu jumalanpalvelus sunnuntaisin ja raamattupiiri kirkossa keskiviikkoisin. Pyhäkoulua pidetään sunnuntaisin samanaikaisesti jumalanpalveluksen aikana. Kotikäyntejä ja vierailut kylissä on seurakunnalle tärkeä osa toimintaa. Kyseessä voi olla jumalanpalvelus, ehtoollisen vietto, hartaudet, sielunhoitokeskustelut, raamattupiirit, vierailut sairaiden luona tai vanhusten auttaminen arkipäivän askareissa. Jumalanpalvelukset pidetään myös Ufan ja Neftekmaskin kaupungissa 1-2 kertaa kuukaudessa. Seurakunnan nuoret ovat myös säännöllisesti kokoontuneet ja katsoneet yhdessä kristillisiä elokuvia. Kirkkoherra Slava Abdullin ja vapaaehtoiset ovat järjestäneet soittotunteja lapsille huilu- ja kitaransoitossa. Rippikoulua on myös raportointiaikana pidetty. Lasten- ja nuortenleirejä on järjestetty seurakunnassa tammikuussa, maaliskuussa ja kesäkuussa. Birskin seurakunta on osallistunut myös aktiivisesti rovastikunnan ja kirkon järjestämiin yhteisiin tapahtumiin: helmikuussa oli vuorossa rovastikunnan yhteinen nuortenleiri Joshkar Olassa, johon lähti 8 nuorta Birskin seurakunnasta. Helmikuun lopussa Suomen Lähetysseura järjesti hankehallinnon koulutuksen Joshkar Olassa johon osallistui kirkkoherra, kirjanpitäjä ja kaksi seurakunnan aktiivijäsentä. Huhtikuussa Kazanin kirkon vihkiäisissä oli mukana ryhmä Birskin seurakunnasta onnittelemassa Kazanin seurakuntaa. Gures Pudgan seurakunnan 15- vuotisjuhlaan kesäkuussa, jolloin samanaikaisesti järjestettiin rovastikunnan jokavuotinen lähetysleiri, osallistui myös seurakunnan työntekijät ja aktiivijäsenet. 2
Hankkeen tulokset ja vaikutukset raportointiaikana Pyhän kasteen on raportointikauden aikana ottanut vastaan viisi ihmistä, rippikouluun osallistui kolme nuorta, joiden konfirmaatio tapahtui huhtikuussa. Seurakunnan diakoniatyöntekijä ja vapaaehtoiset ovat auttaneet apua tarvitsevia ja tehneet vierailuja sairaaloissa. Teini-ikäinen Sergei mursi jalkansa ja hän joutui leikkaukseen. Seurakunta osallistui ja auttoi kalliiden lääkkeiden ostamisessa. Karine-tyttö, joka sairastaa syöpää autettiin matkakulujen kustannusten kattamiseksi, jotta hän pääsisi Moskovaan leikkaukseen. Tämän lisäksi on autettu apua tarvitsevia ihmisiä Birskissä ja lähikylissä. Jumalanpalveluksia on pidetty Birskin lisäksi raportointijakson aikana, Ufan ja Neftekamskin kaupungissa sekä 7 eri kylissä. Kaste Birskin seurakunnassa Tammikuun lasten leiriin Kristuksen kanssa kotona osallistui 30 lasta. Leirin tavoitteena oli tarjota lapsille yhdessäoloa hengellisessä ilmapiirissä, kannustaa osoittamaan ystävällisyyttä toinen toisilleen, ottamalla toinen toistensa huomioon, sekä opettaa rukouksesta, Jeesuksesta ja Jumalasta. Näin kirjoittaa Oksanna, seurakunnan lapsi- ja diakoniatyöntekijä: Leiri järjestettiin seurakuntalaisten lahjoitusten avulla. Leiriohjelma oli hyvin kiinnostavaa ja onnistunutta. Pienryhmissä lapset saivat tutustua toisiinsa paremmin sekä askarrella yhdessä. Ulkona laskettiin mäkeä ja oli lumileikkejä. Leirillä oli mielenkiintoisia raamattutunteja, jotka piti kirkkoherra Slava Abdullin. Leiri päättyi jumalanpalvelukseen joka jatkui vielä juhlavalla teetarjoilulla. Ja hän jatkaa sitten: 28.- 30. maaliskuuta (kevätlomalla) järjestimme lastenleiri «Raamatun tiellä» jonka teemana oli Vanha ja Uusi testamentti. Tällä leirillä oli mukana auttamassa seurakunnan diakoniryhmä ja seurakunnan nuoret. Osallistujina oli 11 lasta. Yhdessä leikimme hauskoja leikkejä, askartelimme, tutkimme Jumalan Sanaa, yhdessä rukoilimme, lauloimme ja soitimme. Ja vietimme näin muutamia iloisia päiviä yhdessä hengellisessä ympäristössä. 3
Ja kesäkuun leiristä Oksanna kertoo seuraavasti: 16. -19. kesäkuuta Birskin seurakunnassa pidettiin lasten- ja nuortenleiri; «Keskustelu Jumalan kanssa» jossa läpileikkaava teema oli mitä tarkoittaa kulkea elävässä suhteessa Jumalan kanssa. Neljän päivän aikana lapset saivat kokea lämpimän ilmapiirin joka täyttyi rakkaudella ja ymmärryksellä. Hyvin suunniteltu ohjelma oli kiinnostava sekä pienille että isommille lapsille: oli leikkejä, raamattutunteja, katsottiin kristillisiä elokuvia, harjoiteltiin ja pidettiin esityksiä, yhdessä rukoiltiin, laulettiin ja tanssittiin. Ja meidän kanssamme oli Jumala, joka auttoi meitä tekemään leirimme erityiseksi. Aktiiviset seurakuntalaiset ja nuoret olivat mukana auttamassa. Seurakuntalaiset toivat ruokatuotteita, omat tehdyt säilykkeet, oli leiponut ja tehnyt muuta kaikkea hyvää. Apulaiset olivat keittiössä ja tekivät aamupalaa, lounasta ja illallista. Oli niin paljon lahjoja käytössä, ja luovia ihmisiä jotka tekivät ohjelman mielenkiintoiseksi ja hauskaksi, joka ei poissulkenut tärkeintä, -evankeliumia. Meidän heikkoudessamme on Jumalan voima. Jumala siunasi ja jokainen jakoi omastaan leirillä; Jumalan kunniaksi. Kesäleirillä oli 38 osallistujaa, Birskin kaupungista, ja myöskin lähikylistä ja muista kaupungeista kuten Ufasta ja Neftekamskista ja Tzeljabinsk. Seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset ovat ottaneet yhä vastuullisemman roolin seurakunnan toiminnasta. Jokainen saa palvella omilla lahjoillaan ja olla osa Kristuksen ruumista. Ja tämä jatkuu; syntyy uusia vapaaehtoistyöntekijöitä, lapset kasvavat nuoriksi ja ottavat yhä enemmän vastuuta. Usein kuitenkin nuoret lähtevät opiskelemaan muualle ja näin seurakunnan nuorten ryhmässä väki vaihtuu usein. Leireihin osallistuu lapsia myös ei kristillisistä perheistä. Näin evankeliumi leviää myös perheisiin lasten kautta. Vaikka on haasteellista olla luterilainen kirkko keskellä luonnonuskontoa ja islamin uskontoa niin Jumalan rakkaudella ja armolla kirkko kasvaa Bashkortostanin alueella. Seurakunnan lastenleirillä lapset saavat turvallisessa kristillisessä ympäristössä oppia tuntemaan Jumalaa ja Jeesusta 4
Muita huomioita/viestit työn tukijoille Kiitos Teille kaikille että teette tämän työn mahdolliseksi Birskin seurakunnassa, kiitos tuestanne ja esirukouksistanne! Kiitämme työn hedelmistä ja rakkauden hengestä Birskin seurakunnassa. Rukoilemme alueen lasten ja perheiden puolesta. Rukoilemme tammikuuhun suunnitellun perheleirin puolesta että tämän avulla saamme uusia perheitä rohkeasti mukaan seurakunnan toimintaan. Rukoilemme viisautta ja voimia työntekijöille ja vapaaehtoisille. Rukoilemme kylätyön puolesta, että uudet ihmiset löytävät Jeesuksen luo, myös että kirkkoherra saa lisää apulaisia vierelleen, jotka voivat olla avustamassa tässä tärkeässä toiminnassa. Kazanin kirkon vihkiäisissä Birskin seurakunnan musiikkiryhmä esitti marinkielisiä hengellisiä lauluja 5