Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi!"

Transkriptio

1 Heipä hei juuri Sinä ja huoltajasi! Rippikoulumme leirijakso lähestyy kovaa vauhtia ja siksi on hyvä valmistautua siihen ajoissa. Kanssasi leirille meidän työntekijöiden lisäksi lähtevät appari Linda ja 4 rohkeaa isosta. Odotamme leiriä jo innoissamme. Pääsemme tutustumaan toisiimme ja moniin mieltä askarruttaviin kysymyksiin, jotka liittyvät kristinuskoon. Tässä kirjeessä on tärkeää tietoa siitä milloin ja mistä lähdemme sekä minne palaamme ja milloin. Mukana on myös varustelista, jonka sisällön mukaan ottamalla tulet selviämään viikon leiristämme. Vielä ennen leiriä meillä on kaupunkipäivät Patotien nuorten tilassa la-su klo Päivän aikana meillä on tunnin ruokatauko, jolloin nuoret voivat syödä joko omia eväitä (patotiellä on mikro käytettävissä) tai käydä syömässä omalla rahalla lähistöllä. Leirille lähdemme lauantaina 18.2 klo 10 Myyrmäen kirkolta, osoitteesta Uomatie 1. Paikalla sinun tulisi olla jo 9.45 paikkeilla, jotta liikkeelle päästään ajoissa. Leiriltä palaamme takaisin samaan paikkaan perjantaina 24.2, jonka jälkeen pidämme kirkossa konfirmaatioharjoituksen. Harjoituksen jälkeen olet vapaa lähtemään kotiin viimeistään klo 15. Konfirmaatiomessu leirillemme pidetään sunnuntaina 5.3 klo 10 Myyrmäen kirkossa. Paikalla sinun tulisi olla kuitenkin jo klo 8, sillä yksittäis- ja ryhmävalokuvat otetaan vielä ennen messua. Messun kesto on noin 1,5 tuntia. Täysin tarkkaa aikaa on mahdotonta sanoa. Toivomme, että kuvaaminen kirkossa tapahtuu omalta paikalta, jotta kaikki voivat osallistua messuun rauhassa ja häiriöttä. Samoin toivomme, että kukkapaketit avataan vasta messun jälkeen. Konfirmaatiossa nuorta voi tulla siunaamaan hänen kumminsa tai joku muu läheinen aikuinen. Kummeille varataan paikat rippikoululaisten läheltä, jotta heidän on siitä helppo siirtyä siunaan nuoria. Tässä mukana on kirje, jonka voitte antaa nuorta siunaamaan tulevalle/tuleville kummeille. Ulkoläksyistä haluaisin muistuttaa, että niitä kannattaa lukea jo nyt ennen leiriä. Silloin ei leirillä kulu arvokas vapaa-aika niitä lueskellessa. Ulkoläksyt ovat Isä meidän rukous, Herran siunaus, Uskontunnustus, 10 käskyä, rakkauden kaksoiskäsky ja pienoisevankeliumi. Tässä mukana on paperi, josta löytyvät kaikki ulkoläksyt ja muutamat niistä löytyvät myös riparipassistasi. Voit treenata ulkoläksyjä myös ulkoläksyt sekaisin -sovelluksella, joka löytyy ainakin Google Playkaupasta.

2 Jos olet saanut korvaavia tehtäviä tai käyntejä poissaolojen takia, hoidathan ne kuntoon ennen leiriä. Jos et tiedä miten jonkin poissaolon korvaat, laita asiasta viestiä Marikalle. Kaikki leiriläiset ovat vakuutettuja seurakunnan puolesta tapaturman varalta koko leirin ajan. Pienet loukkaantumiset hoidetaan rippikoulussa, mutta muussa tapauksessa otetaan yhteyttä huoltajaan. Tapaturmasta johtuvat sairauskulut kattaa seurakunnan vakuutus, mutta muut mahdolliset sairauskulut, omien tavaroiden rikkoutumiset tai nuoren aiheuttamat tahalliset vahingonteot toisen omaisuudelle ovat nuoren ja huoltajan vastuulla. Kannattaa siis miettiä tarkasti mitä kaikkea kannattaa ottaa mukaan. Mukaasi tarvitset: aluslakana, pussilakana ja tyynyliina tai aluslakana, tyynyliina ja makuupussi pyyhe ja henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet omat lääkkeet vaihtovaatteita ulkoiluun sopivat vaatteet sekä kunnolliset ulkokengät sisäkengät/-tossut/-sukat muistiinpanovälineet eli kynä ja kumi kela-kortti halutessasi lukemista tai muuta tekemistä vapaa-ajalle roppakaupalla iloista leirimieltä jos soitat jotain pianoa pienempää, niin soittimen mukaan ottaminen olisi hienoa Mukaasi ET tarvitse: tupakkatuotteita päihdyttäviä aineita energiajuomia kannettavaa tietokonetta/ tablettia tms. kaiuttimia puhelimeen tai esim. mp3-soittimeen Päiväohjelma Leirimme päiväohjelma tulee menemään jokseenkin seuraavasti melkein joka päivä. Joitain poikkeuksia tietysti on.

3 8.00 Herätys 8:15 Aamupala 9:30 Aamukirkko 10:00 Työskentelyä 11:30 Raamis 12:00 Lounas Vapaata 13:00 Päiväleffa 14:00 Päiväjuoma 15:00 Työskentelyä Olympialaiset 17:00 Päivällinen 18:00 Ryhmät 20:00 Iltapala 21:00 Iltaohjelma 22:15 Iltahartaus 23:00 Nukkumaan Jos vanhemmat haluavat soitella sinulle leirin aikana niin parhaat ajat ovat varmasti lounaan ja esim. iltapalan aikaan. Holman Jukolassa majoitumme noin 6-12 hengen huoneisiin, joten voit jo etukäteen miettiä onko ryhmässämme joku sellainen jonka kanssa tahdot viikon asustaa. Huoneita on kuitenkin rajalinen määrä, joten ihan mikä tahansa ei ole mahdollista. Jos haluat tutustua Holmaan jo etukäteen, niin kannattaa kurkata osoite Leirin kuulumisia voi seurata myös blogin kautta, joka osoitteen toimitan teille vielä myöhemmin. Huom! Jos ennen leiriä tulee jotain mistä meidän olisi hyvä tietää, niin olettehan rohkeasti yhteydessä. Haluamme tarjota jokaiselle hyvän leirin ja siksi on aina parempi mitä enemmän tietoa meillä on. Näin pystymme huomioimaan nuoret ja nuorten yksilölliset tarpeet paremmin. Mukavaa vuoden alkua toivottaen ja leiriä odottaen Marika Pasanen Jere Hämäläinen Santeri Luomaniemi Nuorisotyönohjaaja Pappi Nuorisotyönohjaaja

4

5 Hyvät rippilapsen kummit Seurakunnassamme on tapana, että kummit osallituvat nuorten siunaamiseen konfirmaatiossa. Papin tai avustajan lausuessa siunauksen kummi asettaa kätensä konfirmoitavan päälle. Tällä samalla merkillä kirkko on apostolien ajoista lähtien saatellut kastettuja elämän matkalle. Siunatessaan kummilapsensa konfirmaatiossa kummi jatkaa näin sitä ystävän ja esirukoilijan tehtävää, johon vanhemmat hänet kutsuivat tuodessaan lapsensa kasteelle. Yhdessä muun seurakunnan kanssa kummi uskoo nuoren Jumalan rakkauden ja huolenpidon varaan. Olette saaneet kutsun kummilapsenne konfirmaatioon. Saatte olla myös siunaamassa häntä alttarin äärellä. Toivomme, että se voisi olla arvokas kokemus ja vahvistaa teidän keskinäistä yhteyttänne. Saamme yhdessä muistaa rukouksin nuorta, joka valmistautuu konfirmaatioon ja pyhälle ehtoolliselle. Seurakunnan työntekijöinä me teemme parhaamme, jotta konfirmaatio olisi kaunis ja valoisa juhla. Pyydämme teitä saapumaan hyvissä ajoin Myyrmäen kirkkoon sunnuntaina 5.3 hyvissä ajoin, ennen klo kummeille varatuille paikoille. Ystävällisesti Marika Pasanen Jere Hämäläinen Santeri Luomaniemi Nuorisotyönohjaaja Pappi Nuorisotyönohjaaja

Moi kesän 11. riparilainen!

Moi kesän 11. riparilainen! Leirikirje 22.5.2019 Moi kesän 11. riparilainen! Yhteinen riparin leirijaksomme lähenee. Leiri alkaa Riuttarannan leirikeskuksen uudella puolella maanantaina 15.7. klo 10.00. Yhteiskuljetusta Riuttarantaan

Lisätiedot

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v

Kirkollinen vihkiminen Kummina toimiminen Itsenäisesti ehtoolliselle Äänestäminen seurakuntavaaleissa 16v, ehdolle asettuminen 18v Rippikoulu-info Mitä rippikoulu on? - Rippikoulu on kasteopetusta ja siellä käsitellään rippikoulun opetussuunnitelman mukaisia aiheita, joita ovat elämän, uskon ja rukouksen kysymykset - Juuret yli 2000

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Mitä rippikoulu on? Rippikoulu on kasteopetusta Nykyään puolen vuoden mittainen, 80 tuntia Sis. Seurakuntayhteysjakso, leirijakso, konfirmaatio Seurakunnan toimintaan osallistumista

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumisista (maanantai 22.1., lauantai 17.3., tiistai 15.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9951, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

Leirillä syntyneet muistot on tarkoitettu kuljetettavaksi mukana läpi elämän.

Leirillä syntyneet muistot on tarkoitettu kuljetettavaksi mukana läpi elämän. ervehdys kaikille! Tahdomme luoda jokaiselle turvallisen, tasavertaisen ja lämminhenkisen rippileirin. Toivo elämässä selviytymiseen, usko ihmisen pyhyyteen ja sielun kauneuteen johdattavat meitä leirillämme.

Lisätiedot

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja

* Pirkko Nurminen, pastori. * Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja 20.-27.2.2016 Pirkko Nurminen, pastori P. 040 567 44 20, pirkko.nurminen@evl.fi Marika Pasanen, nuorisotyönohjaaja P. 0504672570, marika.pasanen@evl.fi Lauri Savonen, kausityöntekijä Paula Huju, kanttori

Lisätiedot

Rippikoulu Kiipula

Rippikoulu Kiipula Rippikoulu Kiipula 3 8.-15.7.2019 Me ohjaajat toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun! Hienoa, että olet tulossa. Kevään ja kesän aikana pääsemme tutustumaan toisiimme, Raamattuun, kristillisen uskomme

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä

Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä Hei tuntuririparille lähtevä Vihdissä 3.5.2018 Viikko lapin tunturissa lähestyy! Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta

Lisätiedot

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5.

1) seurakuntaelämään tutustumisjaksosta, 2) opetusryhmän ennakkokokoontumista ( torstai 25.1., lauantai 21.4., keskiviikko 16.5. Hyvä rippikoululainen, onnittelut siitä, että olet päättänyt osallistua Jyväskylän seurakunnan rippikouluun 9952, jonka pääjakso toteutetaan Virossa! Rippikoulusi koostuu viidestä eri kokonaisuudesta:

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Akaan srk:n riparivuosi 2017 Akaan srk:n riparivuosi 2017 Tervetuloa! Kaikilla asioilla on aikansa. Rippikoulullakin on aikansa elämässämme. Rippikoulussa on aikaa kysellä ja etsiä vastauksia kaikenlaisiin askarruttaviin mietteisiin.

Lisätiedot

Tervehdys rippikoululainen!

Tervehdys rippikoululainen! Tervehdys rippikoululainen! Rippikoulun kesäjakso lähestyy. Tässä on siis vielä tarkempia ohjeita kaupunkipäiviin, leiriin ja konfirmaatioon valmistautumiseen. Lue tarkkaan tämä kirje ja näytä se myös

Lisätiedot

Perjantaina klo saapuminen omin kyydein leirille.

Perjantaina klo saapuminen omin kyydein leirille. Mahtavaa, että SINÄ olet ilmoittautunut nuorten leirille 4.-6.12.2015 Vaivion kurssikeskukseen! Kirje janoa.fi:ssä 26.11. klo 21.30, kirjettä ei postiteta. Tervetuloa nuorten leirille. Nuorten leirin tämän

Lisätiedot

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa.

Tässä kirjeessä on tarvittavaa ennakkotietoa leiristämme. Lue tämä kirje yhdessä huoltajasi kanssa. Tervehdys Lempsu 6 riparilainen ja kotiväki! Olet tulossa ensi syksynä riparille Lempsuun 1-7.8.2017. Hienoa, että olet mukana porukassa! Me vetäjät toivomme, että leiristämme tulee hyvä kokemus kaikille.

Lisätiedot

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa

R I P P I K O U L U T. R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa R I P P I K O U L U T R I P P I K O U L U T Euran seurakunnassa YLEISTÄ RIPPIKOULUSTA Miksi rippikoulu? Kun sinut noin viisitoista vuotta sitten kastettiin saivat vanhempasi, kummisi ja seurakunta tehtäväkseen

Lisätiedot

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT

HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT HELSINGIN NMKY:N RIPPIKOULUT Aloitustapahtuma 14.1. Kaikille rippikouluryhmille yhteinen Tutustumista omaan ryhmään, käytännön asioita Tutustumista namikaan, rippikouluun ja hengelliseen musiikkiin Seurakuntayhteysjakso

Lisätiedot

Hei tuntuririparille lähtevä!

Hei tuntuririparille lähtevä! Hei tuntuririparille lähtevä Viikko lapin tunturissa lähestyy Me ohjaajat ainakin odotamme jo innolla, toivottavasti sinäkin. Tässä kirjeessä on kaikki tärkeät tiedot rippikoulumme leirijaksosta ja konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Leirikoulu 1 Leirimaksu 80e laskutetaan. Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun

Mäntyharjun seurakunta Tervetuloa rippikouluun Mäntyharjun seurakunta 2017-2018 Tervetuloa rippikouluun Tervetuloa rippikouluun 2017! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2018. Tässä asiassa et ole yksin. Joka vuosi

Lisätiedot

Menovinkkilista Naarila 4

Menovinkkilista Naarila 4 Menovinkkilista 2017 2018 Naarila 4 Aloituspäivä Mahlakankareen seurakuntakodissa la 20.1. klo 10 16 Osoite on Palomäenkatu 2. Ohjelmassa tutustumista toisiimme, kasteeseen, ehtoolliseen, jumalanpalvelukseen,

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! 1 Tervetuloa rippikouluun! Tässä on sinulle tietoa ryhmäsi kokoontumisista ja muita rippikouluun liittyviä ohjeita. 2 Olet ryhmässä Päivärippikoulu 1 Päivärippikoulu on maksuton Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA

LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA LEIRI KISAKALLION URHEILUOPISTOLLA 14.-16.9. ALKUSANAT 1 LEIRIVARUSTEET 1 LEIRIMAKSU 1 PALUUKYYTI 1 LEIRILÄISET 2 LEIRIOHJELMA 3 LEIRIN PELISÄÄNNÖT 4 ALKUSANAT Hei kaikki reippaat leirille lähtijät! Tervetuloa

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 24.6. - 1.7.2019 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko

Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Rippikouluryhmä J4 Leirivihko Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J4 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Ohje konfirmaation toimittajille

Ohje konfirmaation toimittajille 2016 Ohje konfirmaation toimittajille Espoon tuomiokirkkoseurakunta Sisältö 1. Konfirmaation suunnittelu 2. Mistä täytyy huolehtia ennen konfirmaatiota 3. Ohjeita konfirmaatioharjoituksiin 4. Ohjeita konfirmaatioon

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,

Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Rippikoulu City

Rippikoulu City Rippikoulu City 1 5.- 12.6.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Kirsi Muurimäki ja Iida Tarkamo toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun. Mitä on käydä rippikoulu

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu. Tässä kesäkirjeessä on paljon tietoa ja ohjeita

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020

PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 PIELISENSUUN SEURAKUNNAN RIPPIKOULU VUONNA 2020 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Rippikoulu on uusi, puolenvuoden mittainen vaihe elämässä. Se on rajapyykki.

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Leirivihko J1. Urheiluripari 2017

Leirivihko J1. Urheiluripari 2017 Leirivihko J1 Urheiluripari 2017 Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J1 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2016 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2.- 4.9. HNMKY Seuraleiri 2.-4.9. Kisakallion seuraleirikirje Helsingin NMKY:n korisjoukkueet lähtevät jälleen avaamaan kautta perinteiselle seuraleirille. Leiri järjestetään

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 25.6.-2.7.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu

RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA Ke-Mu-Pe-rippikoulu RIPPIKOULUN PAIKALLISSUUNNITELMA 2019-2022 Ke-Mu-Pe-rippikoulu SISÄLLYS: 1 1. Johdanto 2. Suuri ihme rippikoulusuunnitelma, rippikoulu ja isoset, rippikoulun ryhmäjako 3. Turvallisuus 4. Yhteydet huoltajiin

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy!

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Hyvä rippikoululainen ja vanhempi / vanhemmat! Rippileiri Solkullassa lähestyy! Tähän kirjeeseen olemme keränneet tärkeää tietoa rippileiristä jotta saisimme mahdollisimman hyvän ja turvallisen leirin.

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus

RIPPIKOULU 2015. Ilmoittautuminen. Korvaamaton kokemus Riparit 2015 RIPPIKOULU 2015 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tietoon, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa.

Rippikoulut Ilmoittautuminen alkaa Ensimmäiset kokoontumiset ja seurakunnan toimintaan osallistuminen alkavat marraskuussa. Rippikoulut 2017 Perinteiselle kesäriparille Niinirantaan? Retkiriparille melomaan? Päiväriparille, lasketteluriparille, riparille Viroon? Rippikouluihin ilmoittaudutaan syyskuussa. Ilmoittautuminen alkaa

Lisätiedot

RIPPIKOULU Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2017 RIPPIKOULU 2017 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät #ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!

Lisätiedot

Rippikouluryhmä J3 Leirivihko

Rippikouluryhmä J3 Leirivihko Rippikouluryhmä J3 Leirivihko Hei, rippikoululainen ja vanhemmat Lukekaa tämä leirivihko huolella yhdessä, sillä tämä vihko sisältää runsaasti tärkeää tietoa J3 rippikouluryhmän leirijaksosta sekä konfirmaatiosta.

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt)

Sonkajärven seurakunta RIPPIKOULU (04 synt) seurakunta RIPPIKOULU -19 (04 synt) 1 Koulussa INFO 2 Rippikouluun tulevat Konfirmaatiovuonna 15 vuotias Poikkeuksia (luokkakaverit, ikäluokka) Alkujakso omassa, syventävä voi olla muualla => Kirkkojärjestys

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

2018 RIPARIT RIPARIT 2018_HOTPAINO indd.indd :08:02

2018 RIPARIT RIPARIT 2018_HOTPAINO indd.indd :08:02 2018 RIPARIT RIPPIKOULU 2018 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Riparilaisemme ja kotiväki!

Riparilaisemme ja kotiväki! 1 Riparilaisemme ja kotiväki! Aurinko paistaa ja lumet ovat jo sulaneet, kevätkukat tunkevat itsensä mullan alta. Aivan kuin kevät olisi malttamaton ja tulee vauhdilla. Tuntuu kivalta. Yhtä malttamattomia

Lisätiedot

Elämän puu kaareutuu

Elämän puu kaareutuu KESÄKIRJE J5-rippikoululaisille ja kotiväelle Elämän puu kaareutuu Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Kesää kohti mennään ja yhteinen rippikoulupolkumme jatkuu. Tässä

Lisätiedot

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen

RIPPIKOULU 2016. Korvaamaton kokemus. Ilmoittautuminen RIPARIT 2016 RIPPIKOULU 2016 Korvaamaton kokemus Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat sittenkin olleet mieleenpainuvia. Rippikoululauluja

Lisätiedot

Kuopion ortodoksisen seurakunnan. kristinoppileiri. 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa

Kuopion ortodoksisen seurakunnan. kristinoppileiri. 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa Kuopion ortodoksisen seurakunnan kristinoppileiri 7-14.7.2012 Sikrenvaarassa, Joensuun Enossa Päätösliturgia 15.7.2012 klo 10.00 Pyhän Nikolaoksen katedraalissa. Sisältö 1) KRIPAINFO... 1 2) KRIPAKORTTI...

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Vanhempaintapaaminen Paikka ja aika alkaa maanantain 4.8 ja päättyy perjantaina 8.8.

Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Vanhempaintapaaminen Paikka ja aika alkaa maanantain 4.8 ja päättyy perjantaina 8.8. Hyvä rippikoululainen ja vanhempi tai vanhemmat! Rippileiri lähestyy! Tähän kirjeeseen olemme keränneet tärkeää tietoa rippileiristä mutta myös muusta jotta saamme mahdollisimman hyvän ja turvallisen leirin.

Lisätiedot

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020!

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2020! Laukaan seurakunta tervetuloa 2020! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2020. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi nuorista käy rippikoulun

Lisätiedot

RIPPIKOULUT. Sääksmäen seurakunnassa RIPARIT

RIPPIKOULUT. Sääksmäen seurakunnassa RIPARIT 2019 RIPPIKOULUT Sääksmäen seurakunnassa RIPARIT 2 RIPPIKOULU 2019 KORVAAMATON KOKEMUS Luotettavista lähteistä on saatu tieto, että rippikoulussa on ollut jopa kivaa. Nuotioillat ystävien seurassa ovat

Lisätiedot

Minä olen ihme, suuri ihme. Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta!

Minä olen ihme, suuri ihme. Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! KESÄKIRJE J7 2019 Minä olen ihme, suuri ihme Hei riparilainen ja kotiväki, terveiset Joensuun ev. lut. seurakunnasta! Tässä kesäkirjeessä on paljon tietoa ja ohjeita tulevaa leiriä koskien, joten pyydämme

Lisätiedot

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan:

2 Piispainkokouksen hyväksymän rippikoulusuunnitelman mukaisesti ohjesääntö edellyttää, että seurakunnassa laaditaan: RIPPIKOULUN MALLIOHJESÄÄNTÖ Yleisperustelut Kirkkojärjestys edellyttää (KJ 3:3), että kirkkoneuvosto/seurakuntaneuvosto hyväksyy seurakunnalle rippikoulun ohjesäännön. Päätös on alistettava tuomiokapitulin

Lisätiedot

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017

RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 RIPPIKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN NETISSÄ 1.-31.10.2016 RIPPIKOULUJEN LEIRIJAKSOT 2017 Kaikki rippikoulut sisältävät leirijaksojen lisäksi tapaamisia kaupungissa kevään 2017 aikana Korpirauhan talvirippikoulu

Lisätiedot

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen! Tuntuuko siltä, että rippikouluusi on vielä valovuoden mittainen matka? Todellisuudessa rippikoulusi alkuun ei ole kovinkaan pitkä aika. Kaikki rippikouluryhmät

Lisätiedot

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1

RIPPIKOULU. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 RIPPIKOULU - PIELISENSUUN SEURAKUNNASSA VUONNA 2016 Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jes.43:1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Hei, Sinä vuonna 2001 syntynyt nuori, tervetuloa rippikouluun! Oletko

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN

TERVETULOA RIPPIKOULUUN TERVETULOA RIPPIKOULUUN 2019 HYVÄ RIPPIKOULUIKÄINEN NUORI JA KOTIVÄKI! On aika kääntää katse kohti tulevaa vuotta ja rippikoulua! Tämä esite lähetetään kotiin kaikille nurmijärveläisille ensi vuonna 15

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa

Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa Vuoden 2017 Scandinavian Defendon Suurleiri- Kotkassa 1.-2.4.2017 LEIRIN OHJAAJAT: Jyrki Saario -pääkouluttaja Scandinavian Defendo Antti Nurmi 4.aste musta vyö Defendo -Defendo Blue pääkouluttaja -I.D.D.I-

Lisätiedot

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10.

Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun yhteydessä 1. adventtisunnuntaina eli Pälkäneen tai Luopioisten kirkossa klo 10. RIPPIKOULUT 2019 TERVE! Ensi vuonna olet sen ikäinen, että voit käydä rippikoulun. Tervetuloa! Lue tämä kirje ja mieti yhdessä perheesi kanssa eri vaihtoehtoja. Ilmoittautuminen rippikouluun tapahtuu messun

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidossa lapsen hoitopaikkana on koti, jossa hän saa kasvaa ja kehittyä pienessä, turvallisessa ryhmässä, eri-ikäisten lasten kanssa omana itsenään ja omista tarpeistaan

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Viro Nuorten matka Iisalmen rovastikunta

Viro Nuorten matka Iisalmen rovastikunta Viro 24.-28.5.2017 Nuorten matka Iisalmen rovastikunta VIRO 2017 Huomioitavia asioita Ohjelma Lähtijät Retkimaksu Vakuutus, Passi, Henkilökortti Matkustaminen Yllätyksiin varautuminen Lääkitys, tiedot,

Lisätiedot

PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO. Säilytä tämä!

PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO. Säilytä tämä! PARTAHARJU 6 1 7.6.2015 INFO Säilytä tämä! Sivu 2/8 Rippikoulusi on nyt alkanut. Se on ainutlaatuista aikaa elämässäsi ota siitä siis kaikki irti. Lähde mukaan touhuun omana itsenäsi, avoimella ja kyselevällä

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi.

Tervetuloa RIPPIKOULUUN. Joensuun ev.lut. seurakunnan Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Tervetuloa Joensuun ev.lut. seurakunnan 2019 RIPPIKOULUUN Luethan tämän vihkosen huolella läpi, anna se myös kotiväkesi luettavaksi. Kuka voi tulla rippikouluun? Rippikoulu on sinulle ajankohtainen juttu,

Lisätiedot