TOIVAKAN KUNNAN ULKOILUREITISTÖJEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN. Martti Herman Pisto, Tommi Pisto ja Pirkko-Liisa Vesterinen

Samankaltaiset tiedostot
VIRKISTYS Virkistysarvot

Jyväskylän pienten järvien melontareitit

Vastaajat. Yhteensä 351 vastaajaa. 61 % vastaajista Laajavuoressa vähintään kuukausittain käyviä jyväskyläläisiä.

Maastopyöräilyn reittitiedot Liikuntapaikat.fi (LIPAS) järjestelmässä

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Rantaraitin kehittäminen Taustat

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Metsähallituksen rooli virkistystoiminnoissa Keski-Suomessa. Raimo Itkonen

LUONTOLAUKAA KODAT&LAAVUT

HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kunnostaminen

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

Salon retkeily ja luontomatkailukohteiden sidosryhmäkyselyn tulokset

TALOUDELLINEN TOIMINTA TUTKIMUS LUONTO YMPÄRISTÖKASVATUS KULTTUURIARVOT

Moottorikelkkailu osana luontomatkailua (MOKEMA)-hanke. Paavo Hellstedt Metsähallitus, Lapin luontopalvelut

Reitin kehittämisestä reitistöjen kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen

Merialuesuunnittelun edistäminen

Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa 20.3.

Luonnostaan kestävä, paikallisuudesta ylpeä, rohkea ja tekevä luontomatkailu-muonio

1 S ivu TOIVAKAN KUNNAN MAANKÄYTÖN STRATEGIA 2030 TOIVAKAN KUNNAN MAANKÄYTÖN STRATEGIA 2030

Keski-Suomen ELY-keskuksen rooli virkistystoiminnoissa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/

Pirkanpolut - lähiretkeilyreitistö

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

OF Aluetiimin tapaaminen Seinäjoki

TOIVAKAN KUNNAN LAUSUNTO RUTALAHDEN KYLÄYHDISTYKSEN ESITYKSEEN JOUTSAN KUNNAN OSAN LIITTÄMIESTÄ TOIVAKAN KUNTAAN (VM/1273/

Kauppi-Niihaman polkuverkosto Kehittämissuunnitelma

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.

tark Leivonmäen kunta Niinniemen alueen asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Liikunta- ja ulkoilureittien muokkaus, lisäys ja poistaminen Lipaksesta

RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE

Moottorikelkkareittien kartoitus Lapin ELY-keskuksen alueella

HELVETINJÄRVEN KANSALLISPUISTON KÄVIJÄKYSELY VASTAUKSIA 576, JOISTA 182 ANNETTU PAPERILOMAKKEELLA

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Alle 12v 102.-/henkilö Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö. Alle 12v lisäpenkillä 67,-/henkilö

Luonnosta liiketoimintaa ja hyvinvointia Lisätietoja: Pirjo Räsänen Skype: pirjorasanen1

Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet

INARIN RETKEILYALUEEN KEHITTÄMINEN Pirjo Seurujärvi

YLITORNION KUNTA. Torniojoen osayleiskaavan päivitys. Kysely alueen asukkaille ja maanomistajille. Hyvä asukas tai maanomistaja!

VHte: LAPE -Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon,

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2017

DigiTrail Kanta-Hämeen reitistöjen saavutettavuus ja näkyvyys

PALUKSEN MAKU. käyttömuotojen yhteensovittamisesta

Moottorikelkkareittejä on noin 500 km, joista 240 km virallisia. Tänä vuonna toimitetaan noin 52 km uutta kelkkareittiä.

Maastoliikenteen nykytila ja kehittäminen

Maankäyttöstrategia 2014

RITAJÄRVEN LUONNONSUOJELUALUE HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Muistio suunnittelutilaisuuksista. Konnevesi Häyrylänranta. Rautalampi Kunnantalo

HANKESUUNNITELMA Lieksan itärajan retkeilyreitin kehittämishanke. Carelian Eastpoint ry

Esteetöntä ulkoilua ja retkeilyä

Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry Kehittämisohjelma

Uusi Hankasalmi Väliraporttiseminaari. Liikunnan, virkistyksen ja vapaa-ajan

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit

PIENET INVESTOINNIT ja vähän isommatkin

KYLÄMAISEMA KUNTOON Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI HÄMEENTAIPALEEN ITÄRANNAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

Ideakortti 12 - Maastopyöräilyreittien suunnittelu

POLVIJÄRVEN KYLIEN KUULUMISIA

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

MaaIlman poluille. Ulkoilureittisuunnitelma Turun Maariaan ja Liedon Ilmarisiin

Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle

Suomen Latu Radiokatu Helsinki Puh

MAAKUNTAKAAVAN MATKAILUUN JA VIRKISTYKSEEN LIITTYVÄT VARAUKSET... 2 MATKAILUA JA VIRKISTYSTÄ KOSKEVAT PÄIVITETTÄVÄT KAAVAMERKINNÄT...

Kuluneen valtuustokauden aikana käsittelemättä jääneet valtuustoaloitteet

OF aluetiimin tapaaminen Ilmajoki

LAINVOIMAISEN MAAKUNTAKAAVAN MATKAILUUN JA VIRKISTYKSEEN LIITTYVÄT VARAUKSET... 2 MATKAILU JA VIRKISTYS MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUKSESSA...

Jyväskylän seudun 20X0 sopimus

JOKIVARSIEN SELVITYKSET

TORNION KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

NIINNIEMEN ASEMAKAAVA

Yhteistyön monet muodot ja mahdollisuudet Keski-Suomen kansallispuistoissa. Tuula Peltonen Puistonjohtaja

Viestintä ja materiaalit

ULKOILUREITTISUUNNITELMA MTB-REITTI VÄLILLE PYHÄ-LUOSTO-SUVANTO-PYHÄ

ASUKASKYSELY Akm 240: Pikkulahden asemakaava ja asemakaavan muutos

KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS JOUKKOLIIKENTEEN JÄRJESTÄMISTAPASUUNNITELMA REIJO VAARALA 2013/04/09

OUTDOORS FINLAND MELONTAMATKAILUN TUOTTEISTAMINEN. Pirjo Räsänen 2011

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA KOILLIS-SAVON MOOTTORIKELKKAREITTIEN VIRALLISTAMINEN JA RAKENTAMINEN PROJEKTISUUNNITELMA

Kyläkaavoitustyöpaja Kankainen-Ruuhimäki Yhteenveto tuloksista

PIENET INVESTOINNIT JA VÄHÄN ISOMMATKIN

ULKOILUREITEISTÄ, NIIDEN KÄYTÖSTÄ JA JOKAMIEHENOIKEUKSISTA. REILA-hanke Rovaniemellä

Luontoliikuntapaikkojen näyttäminen Retkikartta.fi-karttapalvelussa Lipasjärjestelmän

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari

Päijänne unescon biosfäärialueeksi

Luonnon virkistyskäyttömahdollisuudet

Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta

PYÖRÄILYMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA

Jyväskylä Laukaa Äänekoski - radan mahdollinen henkilöliikenne Esiselvitys 2016

TIETOA, TAITOA, OPPIA

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kuva: Usko Juntunen. Mistä polku löytyy?

CADDIES asukaskyselyn tulokset

Kuva 1. Kylmäluoman retkeilyalueen maankäyttökohteet

Ounaksen Retkiviikko OunasTriathlon Ohjelma

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Oy Teiskon Tila ja Loma hanke. Toinen kotisi Teiskossa

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Transkriptio:

TOIVAKAN KUNNAN ULKOILUREITISTÖJEN ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Martti Herman Pisto, Tommi Pisto ja Pirkko-Liisa Vesterinen 1.7.2014

JOHDANTO Keski-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hallinnoima LAPE -laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon -projekti kuuluu Vesivarat-yksikön Ympäristörakentaminen -tiimiin. Tämän projektin piirissä käynnistettiin Toivakan kunnan ulkoilureitistöjen arviointi ja kehittämistyö keväällä 2014. Tämän hankkeen tavoitteena on ollut tuottaa laadukas ja koko Toivakan kunnan kattava ulkoilureitistöjen kartoitus-ja suunnittelutyö, jonka päämääriä ovat olleet: - Nykyisen reitistön tilan ja kunnon selvittäminen, - reittitarpeiden kartoitus ja ehdotus uusista reitistä, - virkistyskäytön kehittäminen (nykyisten ja tulevien tarpeiden täyttäminen), - kuntarajat ylittävien yhteyksien luominen, - eri käyttäjäryhmien huomioiminen ja - luontoarvojen säilyttäminen ja vahvistaminen. Tämä raportti sisältää Toivakan kunnan alueen retkeilyreitit ja luontopolut, pyöräily-, melonta-, vene-ja moottorikelkkailureitit sekä virkistysalueet kuten uimarannat, uimapaikat, laavut ja muut rakennetut taukopaikat. Painopiste on retkeily-, ja hiihtoreiteissä. Raportti sisältää ulkoilureitistöjen nykytilan kartoituksen ja ehdotukset kehittämisestä noin 20 vuoden päähän. Yksilöidysti raportissa esitetään reiteittäin tiedot, joita ovat: aktiviteetit (esim. patikointi), reitin teema (esim. luonto), reitin tyyppi (esim. lähiretkeily). Reittiluokitus arvioitiin seuraavien kriterien pohjalta: kulutuskestävyys, kunto, luontoelämys, opastus, rakenteellinen turvallisuus, rauhallisuus, saavutettavuus, sosiaalinen kestävyys ja ylläpidettävyys. Arviointiasteikko oli huono, tyydyttävä tai hyvä. Lisäksi kunkin reitin kohteita arvioitiin elämyksellisyyden, kunnon, opastuksen laadun, saavutettavuuden ja ylläpidettävyyden perusteella. Kriteerien määrä riippui kohteesta. Pitkän tähtäimen (20v) suunnittelua varten jokainen reitti on arvioitu luokkiin kehitettävä, ylläpidettävä tai lakkautettava. Työn tuloksena on tämä kirjallinen raportti, joka sisältää mm. olemassa olevien reittien ja kohteiden arvionnin, kunnostuskustannukset, reittien piirrokset, esitykset ylläpidettävistä ja kehitettävistä reiteistä, opastuksen kehitttämisen sekä esityksen uusista rakenteista. Huomiotava on, että tämän työn tarkoituksena ei ollut itse karttapiirrosten luominen, vaikkakin osista reiteistä luotiinkin tarkka kuva GPS paikannuksen avulla. Kunkin reitin osalta tehdyt havainnot kiteytettiin johtopäätöksinä ja tehtiin kustannusarvio reitin kunnostamisesta. Raportin lopusssa on tärkeimmät havainnot yhteenvetona. Yhteyshenkilöinä Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ELYkeskus) ovat olleet projektikoordinaattori Anne Yli-Olli sekä projektityönjohtaja Juha Kainulainen. Toivakan kunnassa yhteyshenkilöinä ovat olleet rakennustarkastaja - ympäristönsuojelusihteeri Matti Nikupeteri ja vapaa-aikasihteeri Satu Paalanen. Tekijät lausuvat heille kiitokset saamastaan hyvästä tuesta. Kaikki immateriaalioikeudet sekä suunnittelutyön tulokset luovutetaan raportin luovuttamisen yhteydessä kaikin oikeuksin Toivakan kunnalle.

Työn toteutus Työn toteutti Pisto Pro Oy (aputoiminimi Pistoretki) tekijöinä toimitusjohtaja, eversti (evp) eräopas Martti Herman Pisto ja projektityöntekijä, filosofian maisteri Tommi Pisto. Työn ohjaajana toimi tohtori Pirkko-Liisa Vesterinen. Kartoitus-, arviointi ja suunnittelutyö toteutettiin kolmessa vaiheessa touko-kesäkuussa 2014. Työn aikataulu oli tiukka, koska tämän raportin tuli olla valmis kesäkuun loppuun mennessä. Työ toteutettiin seuraavasti. Ensin tutustuttiin Toivakan kunnan alueella oleviin ulkoilukohteisiin karttojen ja raporttien perusteella. Näiden pohjalta laadittiin suunnitelma ja työkalu maastotutkimuksille. Toisena vaiheena kuljettiin mahdollisimman monta reittiä läpi, tutkittiin ja kuvattiin niiden nykytila ja kehittämismahdollisuudet sekä lyhyellä että pitemmällä aikavälillä. Kolmannessa vaiheessa koottiin raportti luovutettavaan muotoon ja tehtiin yhteenveto havainnoista. Pääosa reiteistä kuljettiin jalan, osa meloen ja muutama osa moottoripyörällä. Reitistöllä kokeiltiin jatkuvaa GPS -paikannusta kartoitustyön apuna. Yhteensä reittikilometrejä kertyi noin 270. REITTIARVIOINTI! Seuraavalta sivulta alkaa kattava reittien kuvaus sekä arviointi. Kustakin reitistä on esitettynä sen arviointi kohteineen. Ne yksittäiset kohteet, jotka eivät sisälly mihinkään reittiin, on arvioitu kohdassa Yksittäisiä kohteita.

YHTEENVETO Toivakan kunnan alueella on tehty merkittävästi työtä ulkoilumahdollisuuksien luomisessa. Kunnassa on paljon potentiaalia matkailun edistämisessä. Luontoreitistön ylläpito ja kehittäminen edellyttää suunnitelmallisuutta jota tämä raportti edustaa. Aiemmin reittien luominen on usein tehty kertaluonteisina retkireitteinä tai projekteina, jotka ovat jääneet resurssien takia vaille ylläpitoa ränsistymään ja metsittymään. Yhteenvetona selvityksen tekijät esittävät, että: Kylän alueella oleva Perinnepolku kunnostetaan ja ylläpidetään. Reitille olisi saatava parempi opastus (Vakka-ukot olisi uusittava ja niitä olisi lisättävä). Reitistä olisi myös suunniteltava ja merkittävä lyhyempi lenkki esimerkiksi vanhuksia ja liikuntarajoitteisia ajatellen. Kirkonkylän alueella Paikkalanvuori ylläpidettäisiin ja kehitettäisiin pitkällä tähtäimellä kunnan merkittävimmäksi ja monipuolisimmaksi ulkoilukohteeksi. Alueelle on jo tehty merkittäviä panostuksia (lisäladut ja valaistus). Kehittämistyön merkittävimpiä hankkeita olisivat: kodan tai vähintään laavun rakentaminen urheilukentän Paikkalanvuoren puoleiseen metsikköön sinne olisi oltava myös liikuntaesteisillä mahdollisuus päästä. Kota palvelisi niin hiihtäjiä, patikoijia kuin mäessä laskettelijoitakin. Toiseksi esitetää, että alueen pidempi lenkki (7km) kunnostettaisiin myös luisteluhiihtoon sopivaksi. Reitti on erinomainen myös patikointiin. Reitin kehittäminen edellyttää tarkempia neuvotteluja maanomistajan kanssa. Jokaisen Toivakan kylän (Huikko, Ruuhimäki, Kankainen, Paloinen, Nisula, kylätalo tai koulu keskipisteenä) alueella esitetään ylläpidettäväksi yksi lyhyt latu- ja ulkoilu/patikointireitti, jonka kyläseura ja paikallinen eräseura kunnan avustuksella ylläpitäisi. Pidemmät reitit kylien alueella jätettäisiin kyläseurojen ja eräseurojen omaan harkintaan ja aktiivisuuden varaan kuitenkin sillä poikkeuksella, että Huikon ampumaradan maastossa olevaa pidemmän reitistön ylläpitoa ja kehittämistä tuettaisiin myös kunnan toimesta. Huikon reitistö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kaikille Toivakan pohjoisosissa asuville. Viisarimäen patikkareitti tarjoaa erinomaiset näköalat Keski-Suomen luontoon. Sen ylläpitämistä ja kehittämistä kannattaa tukea. Tällä hetkellä korkeimmilta kohdilta näkyy kauas, mutta reitille kannattaisi harkita näköalatornin rakentamista puuston kasvun takia. Edellä mainittu Viisarimäki olisi myös hyvä alkupiste ns. Baijerin laaksoon tutustumiselle. Jatkotutkimuksilla tulisikin selvittää kyseisen hautavajoaman tarjoamat mahdollisuudet uutena matkailukohteena Toivakan Joutsan alueella. Vesistöjen hyödyntämistä tulisi kehittää pitkällä tähtäimellä. Leppäveden ranta tarjoaa hyvän lähtöpisteen vesistökaluston alaslaskupaikkoineen ja katoksineen. Leppävettä pitkin pääsee Vaajakoskelle ja sitä kautta Päijänteelle sekä pohjoiseen Laukaaseen ja aina Viitasaarelle asti. Yksi tukeutumispiste tulisi rakentaa Peiponsalmelle (laavu). Kyseinen vesireitti palvelisi niin melojia kuin muita veneilijöitäkin. Paikallisia järviä ja jokia tulisi paremmin hyödyntää melontareitteinä. Saariselta Sahinjokea ja Pitkäjokea pitkin tulisi suunnitella melontareitti Leppävedelle. Toisena

hyvänä mahdollisuutena olisi Saarinen-Aittojärvi-Maunonen yhteyden avaaminen melojille pääte-, tai alkupisteenä Huikon Helmen alue Maunosella ja uimaranta Saarisella. Kyseiseillä paikoillahan on jo ylläpidettävät yleiset uimarannat. Pyöräilyreitiksi esitetään Haukanmaan pyöräilyreittiä. Reitti liittyisi myös Keski-Suomen halki, Päijänteen itäpuolitse Jyväskylä Oravasaari Haukanmaa - Mämminiemi - Haukanmaan Natura-alue - (Lähdemäen kautta) Jokienväli Nisula Rutalahti - Leivonmäen kansallispuistoon menevään tiestöön. Jyväskylän kaupungin omistama Mämminiemi tarjoaa valmiin retkeilykohteen palveluineen. Reitti pitäisi merkitä yleisesti käytössä olevin pyöräilyreittitunnuksin. Keski-Suomen kelkkailureittejä on kartoitettu aiemmin erillisellä tutkimuksella. Toivakan alueella olisi tehtävä tarkempi reittianalyysi Laukaan kunnan Kelkkamäestä alkavalle reitille, joka voisi Huikon ja Kirkonkylän läpi suuntautua Rutalahden - Leivonmäen ja Joutsan kelkkareitteihin. Tässä raportissa esitetään, että reitti kulkisi Toivakassa pääosin Huikontien ja Toivakantien varressa. Lopuksi esitetään, että Liikalanlammen luontopolku Huikossa suljetaan ja opastukset poistetaan. Kohteessa oleva lintutorni on vaarallisen heikko. Toivakan kunnan ei kannata panostaa omia resurssejaan kyseisen ränsistyneen kohteen kunnostamiseen ja ylläpitoon. Ulkopuolisen rahoituksen avulla kyseisen luontoreitin kunnostaminen ja ylläpito voisi olla mahdollista.