Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 3 02/11

Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenlehti Irtonumero 3 02/11

Sisällys 3 Toimittajalta 4 Kirkkoherralta 5 Ajankohtaista 7 MITÄ ON RUKOUS? 10 keskustelua HARTAUDESSA Kauneus ja askeesi 12 СТРАНИЦЫ НА РУССКОМ ЯЗЫКЕ 14 Kristna i Mellanöstern 15 NEITSYT MARIAN ILMESTYMISEN JUHLA 17 KULTTURIPALOJA Kirjat 18 SEURAKUNTA TUTUKSI Itä- ja Keski-Uusimaa 20 NUNNAT MUISTAVAT EGYPTILÄISTÄ ISOÄITIÄ 22 ESIPAIMENELTA Yhteistä lahjan jakamista 23 LAPSET JA NUORET 25 MUNKKI SERAFIMIN MIETTEITÄ Valta ja sen kumoukset 26 KALENTERI 31 MINNE MENNÄ 32 DIAKONIA TIEDOTTAA 33 SEURAKUNTAVAALIT 2011 34 PERHEUUTISIA 35 saata, herra, lepoon Olga Saltikoff Seurakunnan osoitteet ja puhelinnumerot sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ort.fi asiakaspalvelu Liisankatu 29, 00170 Helsinki Avoinna ma pe 9 14 puh. 0207 220 600, faksi 0207 220 618 asiakaspalvelu.helsinki@ort.fi Kirkkoherra Markku Salminen, puh. 0207 220 603 Kirkkoherran sihteeri Anne Lehto, puh. 0207 220 605 Päivystävä pappi puh. (09) 5845 9635, arkisin 9 14 paivystaja.helsinki@ort.fi hallintopäällikkö Marjatta Viirto, puh. 0207 220 608 Kiinteistöpäällikkö Jorma Rouhiainen puh. 0207 220 615 Isännöitsijä Eero Röynä, puh. 0207 220 616 Tiedottaja Timo Mertanen, puh. 0207 220 620 Taloustoimisto puh. 0207 220 610, 0207 220 611 faksi 0207 220 618 kasvatustoimen päällikkö Kaarina Lyhykäinen, puh. 0207 220 621 kasvatustoimi Unioninkatu 39 A 1, 00170 Helsinki puh. 0207 220 631, faksi 0207 220 618 kasvatustoimi.helsinki@ort.fi Leirikeskus Kaunisniemi Kaunisniementie 18, 12600 Läyliäinen puh. 0207 620 503 Diakoniatyö Unioninkatu 39 (sisäpiha) puh. 09) 5845 9633 diakonia.helsinki@ort.fi Auttava puhelin Puhelinpäivystys ti, pe, la klo 18 22 puh. (09) 5845 9642 Seurakuntakirjasto Liisankatu 29 A, 2. krs, puh. 0207 220 642 Avoinna ti klo 10 15, ke klo 15 19 ja to klo 15 19. Seurakuntasali Unioninkatu 39 (sisäpiha), puh. 0207 220 629 Hautausmaa Lapinlahdentie 2, 00180 Helsinki vahtimestari puh. 0207 620502 kansainvälinen yhteisö St. Isaac of Nineveh, Unioninkatu 39 A, 10. krs puh. 0207 220 644 Ortodoksiviesti Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki puh. 0207 220 619 ortodoksiviesti@ort.fi www.ortodoksiviesti.fi

TOI M I T TA J A LTA Ortodoksi 02/11 viesti Uudenmaan ortodoksilehti { } Vieläkö joku epäilee, ettei ikonilla ole ihmeitätekevää voimaa? Lehti ilmestyy tänä vuonna 9 kertaa Perustettu: 1950 Julkaisija: Helsingin ortodoksinen seurakunta Vastaava toimittaja: Tiina Makkonen Toimitus: Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki puh. 0207 220 619 Se löytyi sittenkin! Sähköposti: ortodoksiviesti@ort.fi Lehden ulkoasu: Leena Toivola Lehden taitto: Tiina Makkonen, sivut 24 ja 33 Leena Toivola Verkkosivut: Timo Mertanen Viestintätoimikunta: Kristina Sarivaara, Maria Lampinen, Max Arhippainen, Heikki Huttunen, Marja Istala-Kumpunen, Markku Salminen, Timo Mertanen ja Tiina Makkonen. Tilaushinta: 28 e / vuosi. Lehti on seurakunnan jäsenille ilmainen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset: (seurakuntalaisten ei tarvitse ilmoittaa osoitteenmuutoksia): p. 0207 220 600. Painopaikka: Kirjapaino PunaMusta, Tampere. Tilaamatta lähetettyjä kuvia ja kirjoituksia ei säilytetä eikä palauteta. Seuraava lehti ilmestyy 8.4.2011. Lehteen tulevan aineiston on oltava toimituksessa viimeistään 18.3.2011. www.ortodoksiviesti.fi www.helsinginortodoksinenseurakunta.fi ISSN 0788-9194 Kannen kuva: Tiina Makkonen Mik ä ilon päivä!, huudahti työtoveri, kun astuin pari viikkoa sitten työpaikan ovesta sisään. Olin kuullut varastettua ikonia koskevan ilouutisen jo edellisenä iltana. Osasin varautua siihen, että tänään seurakunnan tiloissa hymyillään harvinaisen paljon. Kun ihmeitätekevä Jumalansynnyttäjän Kozelshtshanin ikoni varastettiin viime vuoden kesäkuussa, pidettiin seurakunnan työntekijöiden keskuudessa selviönä, että vain ihme voi tuoda ikonin takaisin. Helmikuun kahdeksantena päivänä tuo ihme sitten tapahtui. Tiistai-iltana toi poliisi Liisankadun kotikirkon eteen lähetyksen, joka toi monen silmiin ilon ja liikutuksen kyyneleet. Metallinen riisa oli korvautunut mullalla eikä ikonin yhteydessä olleista korusta ollut merkkiäkään jäljellä, mutta itse Jumalanäidin kuva oli hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Ikoni oli viettänyt kahdeksan kokonaista kuukautta maahan kaivettuna ilman minkäänlaista suojaa. Se on ihme! Jumala on niin armollinen, että antoi paljon lunta. Se on varmasti edesauttanut ikonin säilymistä, kirkkoherra, isä Markku Salminen kiitteli. Ikonin lopullinen kohtalo selviää sitten, kun konservointityö on saatu valmiiksi. Kirkkoherra lupaa, että kun ikoni palaa Valamosta seurakuntaan, kiertää se jokaisessa toimintakeskuksessa, ennen kuin palaa paikalleen Uspenskin katedraaliin. Monet ihmiset ehtivät kuukausia rukoilla varastetun ikonin puolesta. Vieläkö joku epäilee, ettei ikonilla ole ihmeitätekevää voimaa? Mutta mitä meidän pitäisi ajatella varkaasta? Hän oli saanut tuomion rikoksesta, mutta halusi itse kertoa poliisille, mihin oli ikonin piilottanut. Tämä voi olla hyvä alku katumukselle, sanoi eräs pappi tuona iloisena päivänä. Puhuimme suuren paaston lähestymisestä. Tiina Makkonen 3

k i r k koh e r r a lta Kirkon koko traditio Älä vaadi minulta parannuksen arvoisia hedelmiä, sillä voimani on minussa rauennut; lahjoita minulle alati murtunut sydän ja hengellinen köyhyys, jotta toisin ne Sinulle otollisena uhrina, oi Vapahtaja (Suuri katumus kanoni, torstain 9:nnen irmossin tropari) Elämme kirkkovuoden ajankohtaa, jolloin valmistusviikot ovat muokanneet jo ajatustamme alkavasta suuresta paastosta. Ja tänä erityisenä ajankohtana on samalla myös koko pelastushistoria läsnä. Paasto, kuten juhlatkin, kiinnittävät huomiomme tiettyihin teemoihin, jotta emme sokeutuisi hengellisessä elämässä. Kirkon yhteisöllisyys tarjoaa meille mahdollisuuden peilata omaa käsitystämme uskosta, hengellisyydestä ja opista. Mutta samalla yhteisöllisyys on meille myös keino nähdä itsemme oikeassa valossa. Asettaessamme oman itsemme ainoaksi mittariksi oikean ja väärän suhteen, olemme suuressa vaarassa. Tilannetta voi pahentaa mahdollisesti ympärillämme olevat kritiikittömät samanmieliset. Itseriittoisuudessamme jäämme loppujenlopuksi yksin sekä ajaudumme käyttäytymismalleihin, jot- ka ovat tuhoavia sekä itsellemme että läheisillemme. Kirkko tarjoaa mahdollisuuden luopua kaikkivoimaisuudesta ja turvautua Jumalan armoon. Pastoraalinen perinne kirkossa yhdistyneenä liturgiseen elämään tarjoaa mahdollisuuden hengelliseen kasvuun. Ja samalla kirkon elämä ei ole vain teknisiä ohjeita paaston tai rukouksen suhteen. Kirkko on enemmän kuin sen oppia selittävät kirjat tai sinällään välttämätön kirkollinen taide. Kirkko on ennen kaikkea elävän Jumalan kohtaamista. Tätä varten kirkolla on traditionsa ja muuttumaton oppinsa. Ja elävän Jumalan tähden ei kukaan voi pilkkoa ja omia vain valittuja osia perinteestä itselleen. Meille tarjotaan koko paketti. Tiedämme, miten useiden oppirakennelmien on käynyt kun ne ovat sopeutuneet kulloiseenkin poliittiseen ja kulttuuriseen tilanteeseen. Mutta myös toisinpäin: meidän on oltava hengellisesti hereillä, etteivät meidän tulkintaamme siivilöidy huomaamattamme painotukset, jotka ovat kaukana Kirkon kokonaisvaltaisesta tehtävästä armon välittäjänä ja varjelijana. Olkoon lähestyvä paasto meille kaikille siunauksellinen vaellus kohti ylösnousemuksen riemua. Markku Salminen ОТ НАСТОЯТЕЛЯ Вся традиция церкви Перевод Влада Валстен «Достойных покаяния плодов не истяжи от мене, ибо крепость моя во мне оскуде; сердце мне даруй присно сокрушенное, нищету же духовную: да сия Тебе принесу яко приятную жертву, Едине Спасе». (Великий покаянный канон, читаемый в четверг первой седмицы Великого поста, тропарь девятого ирмоса.) Сейчас у нас время церковного года, когда приуготовительные недели уже направили наши мысли к началу Великого Поста. В этом особенном времени присутствует вся история спасения. Так пост, подобно праздникам, направляет наше внимание на особые темы, дабы мы не ослепли духовно. Церковное единство даёт возможность выражать наше понимание веры, духовности и учения. Вместе с тем, единство церкви это способность видеть себя в правильном свете. Почитая себя одного измерителем того, что верно, а что неправильно, любой из нас оказывается в опасности. Ситуацию могут только ухудшить единомышленники в нашем окружении. В конце концов, мы остаёмся одни в своей самодостаточности, и начинаем вести себя губительно для нас самих и наших близких. Церковь предлагает оставить самодовольство и положиться на милость Божию. Пасторская традиция церкви в соединении с литургической жизнью даёт возможность для духовного роста. Церковная жизнь это не просто техническая инструкция поста и молитвы. Церковь более, чем книги, изъясняющие её учение, и более, нежели церковное искусство. Церковь изначально встреча с живым Богом. Именно ради этого церковь имеет традицию и неизменное учение. Ради живого Бога никто не может отделить и выбрать для себя только некоторые частицы традиции. Нам предлагается всё в совокупности. Мы знаем, что случилось со многими учениями, когда они начинали подстраиваться под политическую и культурную ситуацию. А с другой стороны, нам нужно духовно бодрствовать, дабы в наше понимание незаметно не вошли такие взгляды, что далеки от полноценной задачи Церкви быть посредником милости и защитницей. Да будет наступающий пост для нас всех благословенным шествием к торжеству Воскресения. Маркку Салминен 4

a j a n koh ta i s ta SUURI PAASTO ALKAA Sovintosunnuntai on tänä vuonna 6. päivä maaliskuuta. Siitä alkaa suuren paaston aika, joka päättyy Kristuksen ylösnousemuksen juhlaan huhtikuun lopussa. Pyhän Efraim Syyrialaisen paastorukous ohjaa paastonviettoon. Kuva Tiina Makkonen Herra, elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki. Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki. Oi, Kuningas ja Herra! Anna minun nähdä rikokseni ja anna, etten veljeäni tuomitsisi, sillä siunattu olet sinä iankaikkisesti. Aamen. O Lord and Master of my life, take from me the spirit of sloth, meddling, lust of power, and idle talk. But give rather the spirit of chastity, humility, patience and love to thy servant. Yea, O Lord and King, grant me to see my own sins and not to judge my brother, for thou art blessed unto ages of ages. Amen. Mitt livs Herre och Härskare! Giv mig icke lättjans, håglöshetens, maktlystnadens och tomordighetens ande. Men giv mig, Din tjänare, kyskhetens, ödmjukhetens, tålamodets och kärlekens ande. Ja Herre och Konung! Giv mig att se mina synder och icke döma min broder. Ty välsignad är Du i evigheternas evigheter. Amen. Господи и Владыко живота моего, дух праздности, уныния, любоначалия и празднословия не даждь ми. Дух же целомудрия, смиренно-мудрия, терпения и любве, даруй ми рабу Твоему. Ей,Господи Царю, даруй ми зрети моя прегрешения, и не осуждати брата моего, яко благословен еси во веки веков, аминь. Varastettu ikoni palasi kotiin Helmikuun alussa koettiin seurakunnassa iloinen yllätys. Ihmeitätekevä Jumalanäidin Kozelshtshanin ikoni saatiin pelastettua turkulaisen pensaan alta. Varas kertoi piilopaikan oma-aloitteisesti poliisille. Ennen kuin Valamon konservaattori tuli hakemaan kovia kokeneen pyhän kuvan huomaansa, pääsi ikoni pari kertaa käymään kotikirkossa. Visiitit olivat lyhyitä, sillä ikonia oli pidettävä muovipussissa ja viileässä, jotta nopeat olosuhteiden muutokset eivät aiheuttaisi ylimääräisiä vaurioita. Ikonin pelastuminen kiinnosti myös mediaa. Helsingin Sanomien kuvaaja Sami Kero oli oikeaan aikaan kameroineen kotikirkossa. OV 5

Seurakunnan jäsenmäärä nousussa Kirkkoon liittyneet Kirkosta eronneet v. 2 0 1 0 v. 2 0 0 9 3 2 4 3 2 6 3 0 0 2 3 9 Seurakunnan jäsenmäärä 1 9 6 3 1 1 9 5 8 6 V uoden 2010 a ik ana Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenmäärä kasvoi edelleen. Kirkkoon liittyi saman verran ihmisiä kuin edellisenäkin vuonna. Eronneita oli edellisvuotta enemmän. Silti kokonaislisäystä oli muutama kymmenen. Kirkosta eroaminen näkyi selvimmin lokakuussa. Silloin kirkon jäsenyydestä luopui 84 seurakuntalaista, mikä on noin kolmin nelinkertainen määrä normaalikuukauteen verrattuna. Erojen lisääntyminen osuu samaan ajankohtaan kuin homokeskustelun aiheuttama erobuumi evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kirkkoherra Markku Salminen on iloinen siitä, että eroja ei tullut enempää. - Silti jokainen kirkosta eroaminen on tietysti huolen aihe. Tämä on hyvä muistutus siitä, että ortodoksit eivät ole immuuneja yhteiskunnassa tapahtuville ilmiöille. - Selvästikin kirkosta eronneet ovat niitä, jotka ovat olleet vähän mukana seurakunnan elämässä. Ehdotankin, että kukin pappi omalla alueellaan pohtisi nyt keinoja, joilla vahvistetaan passiivisten seurakuntalaisten sidoksia kirkkoon. Seurakunnan jäsenistä lähes puolet asuu Helsingissä. Seuraavaksi eniten ortodokseja on Espoossa ja Vantaalla. Seurakunnan alueen kunnista pienin jäsenmäärä on Pukkilassa, jossa ortodokseja on kahdeksan. Neljä viidestä seurakuntalaisesta puhuu äidinkielenään suomea. Joka seitsemännen äidinkieli on venäjä. Ruotsinkielisten osuus seurakuntalaisista on noin kolme prosenttia. CNN kuvasi Uspenskissa TIMO MERTANEN Maailmanlaajuisen uutis- ja ajankohtaiskanavan CNN:n toimittaja Richard Quest vieraili kuvausryhmineen Uspenskin katedraalissa tammikuussa. Ryhmä kuvasi Questin vauhdikkaan välijuonnon CNNkanavan tv-sarjaan Future Cities. Sarjassa tutustutaan eri puolilla maailmaa toteutettuihin tulevaisuuteen tähtääviin ekologisiin ratkaisuihin. Uspenskissa kuvattiin johdanto jaksoon, joka varsinaisesti kertoo Uspenskin alla kallioluolassa olevasta tietokonehallista, jonka jäähdytysjärjestelmän vettä käytetään kaukolämmön tuottamiseen. Sarja on nähtävissä myös Suomessa CNN-kanavalla helmi-maaliskuussa sekä CNN:n nettisivuilla www.cnn.com. 6

i KUVA KATARINA KOSKIVAARA Rukous Uskon, että jokainen rukoilee. Tutkimusten mukaankin melkein kolme neljästä suomalaisesta rukoilee ainakin joskus. Melkein kaikki, joilla on lapsia kertovat rukoilevansa heidän puolestaan. Yhdeksän kymmenestä rukoilee puolisonsa tai elämänkumppaninsa puolesta. Yli puolet muistaa rukouksissa vanhempiaan, muita sukulaisiaan sekä sairaita tai vammaisia. Olemme siis rukoileva kansa. Tutkimusten mukaan aktiivisesti rukoilevien osuus kansastamme onkin eurooppalaista keskitasoa korkeampi. Lähes jokainen meistä siis luo katseensa joskus ylös kaukaisuuteen, suuremman, Jumalansa puoleen. Itse juttelen kotona Jumalan kanssa, puhelen omin sanoin ikonin edessä tai tartun rukouskirjaan. Jumalanpalveluksissa jaan rukoukseni muun kirkkokansan kanssa - kuten niin moni meistä ortodokseista. Mutta mitä rukouksesta sanoo agnostikko, avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja? Entä seurakuntamme pappi, isä Petri Korhonen? Katsovatko nämä kaksi, samassa maailmassa, mutta eri maailmoissa elävää miestä täysin eri suuntiin vai voivatko löytää edes lyhyen yhteisen polun pätkän, jota kulkea? 7

Isä Petrin mukaan meillä kaikilla on kaipuu Jumalan yhteyteen ja juuri rukous vie meitä kohti Jumalaa. Rukouksesta saamme henkisiä voimavaroja, jotta jaksamme kulkea eteenpäin. Rukous pyhittää päivän. Sen äärellä voimme kokea Jumalan läsnäolon. - Rukousta on kahdenlaista: persoonallista ja yhteisöllistä. Persoonalliset rukoukset voivat olla vapaita muodollisuuksista. On hyvä sisällyttää päiviinsä aamu- ja iltarukoukset. Rukousmuotoja voi kuitenkin olla monenlaisia. Aina ei tarvitse rukoilla kirjan mukaan, vaan rukouksen voi muotoilla mielessään ihan omin sanoin, sanoo isä Petri. Kristus on opettanut, että mitä tahansa me hänen nimissään pyydämme, sen me saamme. Isä Petri muistuttaa kuitenkin myös kiittämisestä. Harvemmin muistamme kiittää Jumalaamme. Hän palaa evankeliumin kertomukseen kymmenestä spitaalisesta, jotka Jeesus paransi, mutta joista vain yksi palasi kiittämään. Kuitenkin rukouksessa ei aina tarvita edes sanoja. Voi vain asettua Jumalan eteen, pysähtyä ja katsoa, tuntea Jumalan läsnäolon. Professori Esko Valtaojalle rukousta ei ole. Miten olisi, kun ei ole Jumalaakaan. Vai olisiko sittenkin? Agnostikkona hän kenties jättää Jumalan olemassaololle ainakin mahdollisuuden. Miehelle ei kuitenkaan usko riitä. Tiede on ainoa todistettu tiedon lähde. Maailman todellisuus on tässä ja nyt. Ei tuonpuoleisessa. Henkilökohtainen kokemus ei ole riittävä. Mutta löytyisikö juuri pysähtymisessä ja katsomisessa yhtäläisyyksiä teologin ja agnostikon välillä. Kysyessäni Valtaojalta rukouksesta sähköpostitse, hän kertoo esimerkin kävelystään Tampereen Hämeenkadulla. Ennen sitä hän oli tavannut piispa Juha Pihkalan ja lukenut hänen lahjoittamaansa kirjaa. - Kävelin Hämeenkatua huhtikuun lopun sädehtivän koleassa auringonpaisteessa, pää täynnä kirjan herättämiä ajatuksia, katsellen kaikkia vastaantulevia sukulaisiani ja orastavaa ruohoa, sukuani sekin, maailmankaikkeutta hengittäen, tuntien niin kvarkkien kuin galaksienkin loppumattoman liikkeen ympärilläni. Mystinen, pyhä tunne, tavallisen arjen olemassaolon ylittävä tajunta, täytti mieleni. Ehkä tämä on sama tunne kuin uskovaisilla heidän kokiessaan Jumalan läsnäolon, ajattelin. Hän kuitenkin huomauttaa, että tunteen takana ei tarvitse olla mitään tuonpuoleista, eikä itse asiassa pysty uskomaankaan, että mitään sellaista olisi. lähentymistä Isä Petri muistuttaa siitä, että rukous on annettu meille myös yhdistäväksi tekijäksi. Se toteutuu yhteydessä toisiin ihmisiin. Rukouksen tulisi aina koskettaa myös muita ihmisiä, lähimmäisiä, myös vihamiehiämme. Jokainen on kutsuttu pyhittymään ja yhdessä voimme kulkea rukoillen samaa päämäärää kohti. Rukous ei ole aikaan tai paikkaan sidottu tapahtuma, mutta syvimmin sen yhteyden voimme kokea yhteisissä jumalanpalveluksissa, yhteisessä liturgiassa. Myös Jeesuksen rukouksessa on sosiaalinen ulottuvuus. Entä Esko Valtaoja, onko hän vieraillut kirkoissamme, kenties sytyttänyt oman rukouksemme symbolin, tuohuksen? - Olen ollut esimerkiksi Cordoban kuuluisassa katolisessa katedraalissa jouluyön messussa, ja muutaman kerran maailmalla kirkoissa käydessäni tainnut myös sytyttää kynttilän - eräänlaisena kunnianosoituksena sille paikalle, jossa olen. Vuosi sitten olin mukana körttiseuroissa ja lumisessa metsässä pidetyssä jumalanpalveluksessa. En rukoile, mutta rukouksen aikana painan pääni alas ja etsin yhteyttä minua ympäröiviin ih- Rukouksen tehtävä ja päämäärä on, että me pyhittyisimme, muuttuisimme rukoukseksi. Pappi Petri Korhonen 8

misiin, heidän inhimillisyyteensä, ja toivon heille hyvää heidän elämässään; toivon, että heidän uskonsa tekee hyvää heille ja saa heidät tekemään hyvää myös maailmassa. - Rukous on rakkautta Jumalaa kohtaan ja esirukoukset rakkautta myös toisia ihmisiä kohtaan, sanoo isä Petri. - Rukouksen kautta pääsemme lähemmäs ihmistä, jonka puolesta rukoilemme, lähemmäs itseämme, mutta myös Jumalaa. Kenties siinä on se yhteys, josta myös Valtaoja puhuu, yhteyttä maailman, maailmankaikkeuden ja lähimmäisten välillä. Toisaalta Valtaojan mukaan Raamattua käytetään aivan liian usein vain rajoittamaan ahtaasti ihmisten elämää, ikään kuin Tiedän muutamia ihmisiä, jotka sisällyttävät minut mukaan iltarukoukseensa. Minun ei tarvitse olla uskovainen ollakseni liikuttunut ja kiitollinen siitä. Agnostikko Esko Valtaoja koko usko perustuisi vain pelkoon ja kärsimykseen, eikä kristityllä saisi olla mitään nautintoja. Kriisi on kutsu muutokseen, sanoo isä Petri. Se on uuden alku. Elämää voi katsoa uusin silmin, uudesta kuvakulmasta. Kärsimys on toki aina kirkossamme läsnä Kristuksen kärsimysten, ylösnousemuksen kautta, mutta ei kristinusko julista kärsimyksen komeutta tai kauneutta. Kärsimyksellä on kyllä syvä merkitys, mutta ei itseisarvoa sinänsä. Nautintoa tai iloa ei kirkko kiellä. Nautinto ei vain voi olla arvo sinänsä, mutta elämä itsessään on Jumalan suuri lahja, josta saa ja tuleekin iloita. Mitä on pyhyys? Jossain keskustelujen tuoksinassa tuntuu kuin Esko Valtaojalle poikkeaminen Alepassa olisi sama asia kuin kirkossa käynti. Hän ihailee kirkkojen arkkitehtonista kauneutta, mutta varsinaista pyhyyden kokemusta hän ei sano sieltä löytävänsä. Mutta jos kuitenkin. Hän viittaa Albert Einsteiniin. Hienointa, mitä voimme kokea, on mystisyyden tunne. Siinä on kaiken taiteen ja kaiken aidon tieteen ydin. Jokainen, jolle tämä tunne on vieras, ja joka ei ole enää kykenevä ihmettelemään vaan elää pelon tilassa, on kuollut ihminen. - Tällainen ihmettelyn, pyhyyden tunne ei luultavasti eroa tunteen tasolla uskovaisten elämyksistä. Ero rukoukseen on tietysti se, että en pyydä keneltäkään mitään, en keskustele persoonallisen jumalhahmon kanssa. Mutta tuskin sekään on kovin olennainen ero, pohtii Valtaoja. - Pyhyys on henkilökohtainen kokemus. Sitä ei voi vangita, sitä on jopa vaikea selittää. Se on empatiaa, rakkautta. Pyhyys on kielen ja näkyvän todellisuuden tuolla puolen, sanoo isä Petri. - Rukous on pohja pyhyyden kokemiselle. Parhaimmillaan rukous täyttää koko elämän. Rukouksen tehtävä ja päämäärä on että me pyhittyisimme, muuttuisimme rukoukseksi. Ja niin että myös muut tulisivat siitä osallisiksi. Pyhän Serafim Sarovilaisen sanoin: Hanki itsellesi sisäinen rauha niin tuhannet pelastuvat, kiteyttää isä Petri. Kristillisen elämän tavoitteena on muuttua rukoukseksi ja ylistykseksi Jumalalle. Mitä professori Valtaoja tästä ajattelee? - Uskon, että positiiviset ajatukset, kaiken elämän yhteyden ja toisistaan riippuvuuden miettiminen, uskonnosta riippumatta, auttaa aina kohti hyvyyttä. Epäilemättä kristillinen rukous voi myös auttaa. Tiedän muutamia ihmisiä, jotka sisällyttävät minut mukaan iltarukoukseensa. Minun ei tarvitse olla uskovainen ollakseni liikuttunut ja kiitollinen siitä. Löytyikö siis professorille ja papille yhteinen polun pätkä? Tuntuu, että näille kahdelle miehelle, kauniissa maisemassa poukkoileva polku voi hyvinkin olla sama, mutta suunta eri. Ehkä he välillä voivat vain pysähtyä, ihailla molemmille yhtä kirkkaana loistavaa tähtitaivasta ja taivastella yhdessä elämän kaunista lahjaa. Saman taivaan alla kulkevat kuitenkin, yhdessä eri suuntiin. teksti ja HENKILÖkuvaT MARI VAINIO 9

Keskustelua hartaudessa Radion Yle 1: n Hartaus-ohjelmassa eri ihmiset tekevät toisilleen kysymyksiä. Puistopuutarhuri, Hiljaisuuden puutarhan ystävien puheenjohtaja Tuomo Salovuori halusi esittää kysymyksensä toimittaja Mari Vainiolle. Mitä ajattelet kauneuden ja yksinkertaisen elämäntavan merkityksestä hengelliselle elämälle? Miten näitä elementtejä voisi toteuttaa omassa arjessaan? Ajankohtaisia ja samalla niin syviä kysymyksiä. Kiitos niistä! Minun on pakko muistuttaa siitä, että minä olen minä, oman elämäni tiellä kompuroiva itseni. En siis oppinut teologi, tai luostarin asukas. Voin vastata sinulle vain omien ajatusteni, lukemani ja kokemani kautta. Itse pyrin vaalimaan syvästi elämäni rauhaa ja hiljaisuutta. Rauha olkoon teidän kanssanne, sanotaan Kirkkomme jumalanpalveluksissa. Rauha, joka syvimmillään on sovinto kaikkien ja kaiken - siis myös luonnon kanssa. Ikävä kyllä sovintomme on tainnut murtua jo kauan aikaa sitten. Enää emme kulje rauhassa rinnakkain luomakunnan kanssa, toisiamme tukien ja vaalien. Mitä voisin tehdä? Ainakin pyytää anteeksi. Maalaan ikoneita. Juuri pari viikkoa sitten aloin maalata Pyhän esirukoilijani Maria Egyptiläisen ikonia. Pyhän, joka Kirkossamme on yksi suuren paaston, katumuksen esikuvista. Esikuva siitä kuinka katumuksen kautta paluu kauneuden ja puhtauden äärelle on mahdollista. Kaiken pohjalla on hyvyys, kaiken lähteenä kauneus, jonka itse olemme Kuva Eeva Mahto rikkoneet. Katumuksen ja anteeksiannon kautta saamme yrittää uudestaan, saamme kasvaa uudelleen kokonaisiksi. Arjen kauneuteen, sen syvään ymmärtämiseen pyrin hiljaisuuden kautta. Hiljaisuuden, joka toki on äänettömyyttä, mutta myös levollista jättäytymistä Jumalan kannettavaksi. Ja jos jättäydyn siihen syliin, näenkö silloin myös elämän eri tavoin? Olisiko vähemmän, vai ihan vähän, jo tarpeeksi? Tunnen, että hiljaisuuden kautta voin palata kotiin omaan ihmisyyteeni, maahan, omiin juuriini. Kuten ihailemani suuri ajattelija, katolinen munkki Thomas Merton on sanonut: Pureudu juureen: tule yhdeksi Jumalan kanssa. Jätä kaikki ja kätkeydy itseesi, jotta löytäisit Hänet siitä hiljaisuudesta, johon Hän on kätkeytynyt kanssasi. Kuuntele mitä Hänellä on sanottavanaan. Hiljaisuus ei minulle tarkoita yksinoloa. Toivon vain osaavani tarttua Jumalaa kädestä suuressakin ihmisjoukossa, kulkea hänen perässään luottavaisin mielin. Hiljaisuuden keskellä voin nähdä elämän melskeessäkin hänen hahmonsa. Kaikki maailmaa ja meitä itseämme suojeleva ja rakastava kauneus liittyy häneen. Hiljaisuus on mielestäni kaikki. Se ei ole poissaoloa vaan kuuntelua, tietoisuutta Jumalan läsnäolosta. Kuunnella ja nähdä. Edes pieni pysähtymisen hetki, jotta voisin nähdä, kuulla hyvin, kauniisti. Hiljaisuudessa luontokin pääsee lähellemme: sen kautta kuulemme ja näemme elämän lahjat, luonnon äänet, aistimme sen tuoksut. Pääsemme takaisin maan poveen, osaksi luomakuntaa. Hiljaisuudessa ei tarvitse yrittää mitään. Sen kautta pääsemme elämän sydämeen, ilon lähteelle. Dostojevskin Idiootissakin sanotaan: 10

Puu, kuinka ihmiset voivat ohittaa sen iloitsematta siitä, että näkevät sen. Luostarin kilvoittelijat elävät askeesissa. Ajattelen, että päästämällä irti maailmasta, he löytävät kenties todellisen maailman; vapauden, puhtaan ilon, nöyryyden ja köyhyyden. Köyhyyden, joka on todellista rikkautta. Välillä tuntuu, että täällä maailmassakin luopuminen toisi levon, vähän olisi paljon. Usein mietin mihin päätyvät nämä kaikki ympärillämme vellovat tavaramäärät; valtamerien saastelautat, maahan kaivetut elämämme jätteet. Mitä jätämme tuleville sukupolville? Ei makeaa mahan täydeltä, sanoo vanha kansa. Olisiko siinä aiempien sukupolvien arjen opetus. Tuntuu, että tänä päivänä mikään ei enää yllätä tai havahduta. Kaikkea on liikaa. Ehkä kannattaisi tarttua jälleen Luojaa kädestä ja katsoa maailmaa hänen silmiensä kautta. Tyhjyys näyttäytyisi uudella tavalla, vapauttavana kauneutena. Ja siihen kauneuteen ottaisin mukaan ystävän. Yhdessä kulkien olemme enemmän. Maan ihmiset pikku prinssi sanoi, -kasvattavat jopa viittä tuhatta ruusua yhdessä kukkatarhassa eivätkä kuitenkaan löydä mitä etsivät - Eivät löydä, vastasin - Ja kuitenkin he voisivat löytää etsimänsä yhdestä ainoasta ruususta tai tilkasta vettä - Aivan oikein, vastasin. Ja pikku prinssi lisäsi: - Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä. Antoine de Saint-Exupéry, Pikku prinssi PYHIINVAELLUSMATKA OHJELMA PERJANTAI Bussimatka Valamoon Helsingistä Lähtö Pyhän Kolminaisuuden kirkon edestä kello 14.00 Kahvitauko Kenkäverossa Majoittuminen Valamon Luostariin Kynttilävaellus hautausmaalle (sään salliessa) LAUANTAI Aamupalvelus ja liturgia kello 06.00 - Aamiainen. Trapesa. 11.30 Opastettu luostarikierros 12.30 Lounas noutopöydästä 13.30 Retki Lintulan Luostariin 14.00 Igumenia Marinan tapaaminen 18.00 Vigilia 20.00 Valamolainen teepöytä SUNNUNTAI Aamiainen 09.00 Liturgia 11.00 Lounas noutopöydästä 12.00 Igumeni Sergein tapaaminen päätalossa 12.00 Huoneiden luovutus 13.00 Lähtö Valamosta 19.00 Saapuminen Helsinkiin Hengellinen johtaja Isä Veikko Purmonen Valamon ja Lintulan luostareihin 11 13.3.2011 MATKAN HINTA Majoittuminen vierasmajassa 231 euroa henkilöltä kahden hengen huoneessa 1 hh lisä 10 euroa / 2 yötä Majoittuminen Luostarihotellissa 267 euroa henkilöltä kahden hengen huoneessa 1 hh lisä 10 euroa / 2 yötä MATKAN SISÄLTÖ Majoitus 2 yötä, luostariaamiaiset, 2 lounasta valamolainen teepöytä, opastettu luostarikierros, retki Lintulan luostariin. Kuljetukset. VARAUKSET ja ENNAKKOMAKSU rita.ritz@kolumbus.fi Rita Krestjanoff 040 587 8189 Sitova ilmoittautuminen ennakkomaksu 50 euroa Tilinumero 102530 251788 VENÄJÄN LUOSTARIEN YSTÄVÄT RY 11

Страницы на русском языке Покаяние священник Виктор Максимовский { } «Когда человек болен и знает об этом, он не задает вопроса, зачем на свете больницы и врачи.» Икона «Возвращение блудного сына» «Покаяния отверзи ми двери, Жизнодавче...» поем мы на утрене на протяжении трех приуготовительных недель к Великому посту и еще в течение пяти недель самого поста. Этими словами Церковь настраивает наши мысли и чувства на достойное прохождение пути к празднованию Пасхи, Воскресения Христова. Всякий верующий христианин, который посильно участвует в церковных богослужениях и внимательно относится к временам, установленным Церковью, знает, что пост время особой собранности и труда. Но «душа обязана трудиться» не только постом. Христианами нас делает ежедневное исповедание, вера, ожидание и осуществление жизнью (см. Евр 11:1) Воскресения во Христе, а не только память о том, в какой день текущего года празднуется Пасха. Поэтому и труд действенного очистительного и целительного покаяния должен совершаться нами не периодически, но непрестанно. Пост же через телесное и душевное воздержание, особые общие и частные церковные молитвы, которые во время поста становятся более частыми и продолжительными, через труд милосердия, служения ближним и т.п. ведет человека к покаянию. Каким же образом? Мы все, считающие себя православными христианами, знаем о призыве Господа и Его святых к покаянию, знаем, что «несть человека, иже поживет и не согрешит», поэтому часто и о себе самих говорим как о грешниках. Но это словесное исповедание общей греховности крайне редко доходит до глубины чувства нашей души. Мы можем в этом убедиться в тех случаях, когда кто-то или что-то указывает нам на эту нашу греховность и на конкретные грехи. Нам очень не хочется, чтобы нам напоминали о них, и внутренне, а то и внешне, сопротивляемся обличению. Мы начинаем в ответ осуждать других и оправдывать себя, пеняя на обстоятельства. Тем самым мы обличаем в себе не только отсутствие покаяния, но и запущенность собственной души, плененность ее страстями. «Конец добродетели смирение; конец страсти самооправдание» (прп. Исайя Отшельник). Когда мы пребываем в обычных для себя условиях жизни в привычных ритме и мере работы и отдыха, питания и сна, забот и разлечения мы не замечаем этой пагубной плененности. Только когда душа сталкивается с непривычными и некомфортными для себя обстоятельствами, все ее болезни выползают наружу, проявляют себя. Эти обстоятельства могут прийти помимо нашей воли болезнь, потеря, беда. Но мы можем и должны! создавать себе такие обстоятельства-экзамены. Одним из таких «вольных озлоблений» и является пост. Когда мы некоторое время удержим себя от того, чтобы есть что хотим и когда хотим, когда почаще станем напоминать себе о молитве, когда не только сможем равнодушно бросить монетку нищему, но соберем какие-нибудь существенные средства для действительной помощи людям, тут-то, при внимании к себе, мы и увидим слабость, нищету, окаянство, болезненность и мертвость нашей души во всех подробностях. И тогда, из осознания собственной мертвости, возродится и очистится наше христианское чувство, вера в Воскресение из мертвых. В таком состоянии, ощущении своей нечистоты и мертвости, человеку бывает естественно и легко исповедовать свои грехи Богу и священнику. Часто спрашивают: нужно ли исповедоваться, как часто это делать, в чем исповедоваться? Такие вопросы свидетельство о невнимательности к себе и незнании, что 12