TURNAUKSEEN LÄHTIJÄN MUISTILISTA Henkilöllisyystodistus Jokaisella tulee olla mukana voimassaoleva passi. Passista annettu 3 kopiota matkavastaavalle (Niina F.) ennen matkaa. Passit kerätään pois heti turvatarkastuksen jälkeen HkiVantaa lentokentällä huollon reppuun talteen ja ne ovat matkanvastaavan kassakaapissa ja annetaan takaisin menolennolle. Vakuutukset Pelaajalisenssi sisältää vakuutuksen, joka kattaa tapaturmat jalkapalloa harrastettaessa tai jalkapallotapahtumien siirtymätaipaleella sattuneista tapaturmista aiheutuneet kulut. Suositellaan henkilökohtaista matkavakuutusta * matkaehtojen mukaan mm. viime hetken peruutuksen tapahtuessa (myös sairaustapaukset) peruutusturva on haettava vakuutuksesta. * päällekkäisten vakuutusten välttämiseksi kannattaa tarkistaa kotivakuutuksen kattavuus * kannattaa tarkistaa, että otetussa / jo olemassa olevassa vakuutuksessa on peruutusturvaosa Tarkistaa myös, että vakuutus on voimassa jos nuori/ lapsi matkustaa yksin. Pelaajalisenssiin liitetty vakuutus korvaa pelitapahtumassa, harjoitustilanteessa tai matkalla ollessa yllä mainittuihin tapahtumiin sattuneet tapaturmat * maksetaan itse paikanpäällä, kuitit talteen, korvausten haku kuitteja vastaan heti matkan jälkeen HUOM! Espanjassa on hyvä julkinen terveydenhuolto. Jotta se saa samalla kustannuksella kuin paikalliset, suosittelemme ehdottomasti hankkimaan KELAn EU kelakortin. Sen saa tilaamalla joko netissä www.kela.fi tai soittamalla heidän asiakaspalveluun. Kortti on maksuton, toimitus noin viikossa. Sairaudet ja allergiat Kukin pelaaja on täyttänyt Pelaajan tietolomakkeen, jossa vanhemmat ovat ilmoittaneet kaikki vaadittavat tiedot & tiedot mahd. allergioista ja muista tärkeistä asioista pelaajaan liittyen. Lomake on palautettu joukkueen huoltajalle. Joukkueen johto, huolto & valmennus ovat täysin vaitiolovelvollisia ja tietoja käytetään ainoastaan tarvittaessa. Tietoja ei luovuteta kenellekään ulkopuoliselle. Tiedot ovat ehdottoman tärkeitä, jotta tiedämme mahdolliset allergiat, mitä lääkkeitä voidaan tarpeen mukaan antaa sekä mahd. muut tärkeät pelaajaan liittyvät asiat. Jos käytössä on reseptilääkkeitä, turvatarkastusta varten suositellaan pyydettävän apteekista reseptiyhteenvetoa, jotta turvatarkastus sujuu mukavasti Lääkkeet on hyvä ottaa lentokoneen sisään tulevaan reppuun / laukkuun, jotta varmasti ovat saatavilla myös perillä. Matkustaminen Matkalla emme missään vaiheessa koskaan liiku yksin. Tyttöjen tulee olla vähintään kahden (2), mielellään kolmen (3) tytön ryhmissä.
Matka-asumme Matkustamme yhtenäisesti ACK asuissa (matkapaita = uusi tekninen paita, uusi ACK collari, Addun verkkarit, mukavat kengät) myös tunnistamisen helpottamiseksi. Yhtenäinen pukeutuminen on turvallisuustekijä. Majoittuminen Majoittuminen on 4-5 hengen bungaloweissa ja viimeinen yö lentokenttähotelissa erikseen annettujen listojen mukaisesti. Saloun majoittumisessa Cambrils Parkissa huomioimme myös muut lomailijat & asuvat hiljaisuus on klo 23.00, tällöin emme enää vieraile joukkuekavereiden mökeissä emmekä ole liikenteessä ulkotiloissa. HUOM! musiikin tms. soitto päättyy 22.00 ja kunnioitamme muutoinkin kanssa-asujia Jos huonekaveri haluaa nukkumaan jo ennen 23.00 kunnioitetaan kaveria & rauhoitetaan bungalow/ huone nukkumiseen! Majoitumme korkeatasoisiin bungaloweihin. Huomioitavaa on, että jos omalla huolimattomalla / kovakätisellä toiminnalla rikkoo minkä tahansa bungalowin tavaran, koneen tms. korvausvelvollisuus on särkijän henkilökohtainen. Pidämme bungalowit siisteinä & käytämme siellä olevia asioita niihin tarkoitettuihin tarkoituksiin! Rahaa matkalle Käytettävä valuutta on euro. Keskustelkaa rahankäytöstä kodeissanne. Pelaajien kaikki ohjelman mukaiset asiat on maksettu jo etukäteen joukkueen toimesta (pl. viimeinen päivällinen la 15.10. illalla). Välipalat hoidetaan joukkueen toimesta. Rahaa menee lähinnä pieneen kivaan, matkamuistoihin ja mahd. jos ostaa Camp Nou stadionilta tuliaisia sekä lauantaina shopping kierrokselle ostoskeskukseen. Henkilökohtaisista rahoistaan kukin vastaa itse (bungaloweissa kussakin kassakaappi) tai jos haluaa antaa huoltajille talletukseen varat laitetaan huoltajien kassakaappiin. Tarkkaavaisuus rahapussien kanssa on tarpeen - taskuvarkaita on liikenteessä enemmän kuin Etelä- Suomessa! Välipalat/ omaehtoiset napostelut Huolto vastaa keskitetysti välipala-aineksien ja pullotetun veden ostamisesta, rahat näihin on varattu matkabudjetissa. Tälläkin matkalla syömme urheilijan välipaloja ja jätämme liialliset sokeripaukut & muut epäterveelliset herkut kotiin (karkit, sipsit, limut etc.). Mukaan voi matkalaukkuun laittaa jo kotimaasta energiapatukoita, pähkinöitä, rusinoita. Kaikenlaiset energiajuomat ovat myös kiellettyjä matkalla. Kännykkäparkki Jotta takaamme kaikille ilta- ja nukkumisrauhan, kännykät tullaan keräämään mökeistä klo 22.30. Tämä on myös takaa kaikille turvalliset harjoitus- ja peliolosuhteet, kun olemme kaikki nukkuneet riittävän pitkät & hyvät unet Väsyneenä onnettomuusriskit kasvavat huomattavasti ja toivomme kaikille riskitöntä & turvallista pelimatkaa
Matkalle mukaan: Mukaan 1 matkalaukku (ruumaan) + 1 kassi koneeseen (mielellään joukkuereppu, jota voi käyttää perillä treeneihin & peleihin mentäessä). Norwegianin matkatavarasäännöt / 1 henkilö - ruumaan saa laittaa 2 x 20 kg matkalaukku - käsimatkatavarat 1 kpl käsimatkatavara, enintään 55 x 40 x 23 cm (reppu tms.) + 1 pieni käsimatkatavara, enintään 25 x 33 x 20 cm (esim. käsilaukku/ läppärilaukku), yhteispaino enintään 10 kg Voit tuoda turvatarkastuksen läpi vain rajoitetun määrän nesteitä, rasvoja ja geelejä: Enintään 100 ml pakkausta kohden - Kaikki pakkaukset on laitettava yhteen läpinäkyvään, uudelleensuljettavaan pussiin (enintään 1 l ) Lisäinfoa matkatavaroista & sallituista asioista koneessa / ruumassa löytyy linkistä http://www.norwegian.com/fi/matkusta-kanssamme/matkatavarat 1. Pelikamat Päälle meno- ja paluumatkalle: - uusi ACK collari - Addun verkkarit - joukkueen uusi tekninen T-paita (ns. matkapaita) - lenkkarit tai muut mukavat kengät Koneeseen otettavaan pikkureppuun tai- kassiin tai cabine luggageen - molemmat pelipaidat (vaalean & tumman sininen) - pelishortsit (useammat ehdottomasti ACK omat) KONEKASSIIN YHDET!!! - pelisukkia riittävästi (vähintään 1 pari/ päivä = vähintään 5 paria)- KONEKASSIIN 1 PARIT - säärisuojat (mahdollisesti useammat jos on)! KONEKASSIIN YHDET - nappikset - henkilökohtaiset lääkkeet!! - mahd. EU Kela kortti (Suositellaan!!) - passi Ruumaan menevään matkalaukkuun - mukavat vaihto- tai vapaa-ajankengät muulle ajalle - mahd. sukkateipit ken käyttää - toiset nappikset, jos haluaa - lippis tms. päähine auringonpisto on ikävä kokea - juomapullo (tyhjänä) - pallo (meillä on pallot matkanjärjestän puolelta treeneissä, jos haluaa ottaa oman mukaan, saa ottaa ehdottomasti ilmat ulos ennen pakkausta! )
2. Muu matkatavara (matkalaukkuun ruumaan) - hammasharja & tahna - muut henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet - aurinkorasvaa - iso pyyhe (rannalle) - peseytymisvälineet (shamppoo, suihkusaippua,tms. ei sis. bungalowien varusteluun ) - nukkuasu - varavaatteita riittävästi (pikkusukkia, alusvaatteita, varahousua, shortsia) - bikinit / uimapuku (mahd. useampi jos haluaa) - uimalakki (jos on Saloun Spassa pitää käyttää uimalakkia voi ostaa paikan päältäkin!) - muut vapaa-ajan kengät (lenkkarit tms.) (PÄÄLLE MATKALLE) - pieni lompakko (pikku matkakassaa varten) - kännykkä & laturi - Savett tms. käsipyyhkeitä hyvä olla repussa koko ajan - pienimuotoine ea-paketti olisi hyvä olla myös omassa laukussa, jossa mm. laastaria, rakkolaastareita, omaa särkylääkettä, mahd. hydrocortison voidetta (ihottumiin, pistoksiin) jne. - maitohappobakteereja & käsidesi (saa apteekista ilman reseptiä hyvä olla kassissa josko yllätys iskee HUOM!! Merkatkaa / nimikoikaa (nimi) jokainen varuste, myös sukat näin karanneet tavarat löytävät takaisin! Kamerat & kännykät ovat mukana omalla vastuulla! MUUTA TÄRKEÄÄ! Tytöillä voi olla kännykät muina aikoina käytössään (pl. yöparkki klo 22.30 8.00). Muistakaa lisätä suominumeroiden eteen +358 tunnus ja poistakaa vanhasta nrosta ensimmäinen numero. Esim. Niinan vanha numero 050 5495 403, uusi Espanjassa toimiva numero +358 50 5495 403. HUOM! Majapaikassa ja treenikeskuksessa ilmainen wifi muualla maksut voivat olla kalliita!! Keskustelkaa kännykän käytöstä jos kotona ennen lähtöä!! Hyvä laittaa jo ennen lähtöä keskeiset numerot valmiiksi puhelimeen - Niina +358 50 5495 403 - Hanna +358 40 584 7767 - Edi +358 40 727 4259 - Joni +358 400 421 906 Meille voi soittaa milloin tahansa, jos tuntuu siltä!
YHTEISET SÄÄNNÖT MATKALLA Ketään ei jätetä yksin Autetaan tarvittaessa aina kaveria Liikutaan missä tahansa vähintään kahden, mielellään kolmen tytön ryhmissä Hiljaisuus alkaa klo 23.00 Majoittumisalueelta poistuminen ehdottomasti kielletty ilman erityislupaa toimihenkilöiltä (valmentajat tai huolto) Annettuja sääntöjä noudatetaan Valmentajaa kuunnellaan Positiivinen asenne Hyvät käytöstavat Pidetään huoli omista tavaroista kaikkialla Kännykät nukkuparkkiin (klo 22.30 8.00) huollon mökkiin Pidetään hyvä huoli omasta majoitustilasta & sen tarvikkeista & siisteydestä Karkit & shipsit tms. herkut syödään koti Suomessa jo ennen matkaa Paluumatkalla saa ostaa karkkia lentokoneeseen
MATKAOHJELMA Salou 11. 16.10.2016 Tiistai 11.10. 10.30 Kokoontuminen HkiVantaa lentokentälle (tarkempi paikka ilm. myöhemmin) 13.40 Lento D85621 Helsinki- Barcelona 16.35 Laskeutuminen Barcelonan kentälle Bussi Salouhun n. 18.45 Saapuminen Cambrils Park, Salou Check in organisoidusti 19.30 20.30 Dinner Keskiviikko 12.10. 08.30-09.30 Aamiainen 10.30 Minibussi lähtee treenikeskukseen 11.00 12.30 Treeni 13.00 14.00 Lounas Välipala 18.00 19.00 Spa Välipala 20.30 21.30 Dinner Torstai 13.10. 08.30-09.30 Aamiainen 10.30 Minibussi lähtee treenikeskukseen 11.00 12.30 Treeni 13.00 14.00 Lounas 00.00 00.00 Peli ACK United vs. xx (Level 5) 00.00 00.00 Peli ACK vs. xx (Level 2) Välipala 20.30 31.20 Dinner Perjantai 14.10. 08.30-09.30 Aamiainen 10.00 11.00 Videoroom 11.00 12.30 Treeni 13.00 14.00 Lounas 00.00 00.00 Peli ACK United vs. xx (Level 4) 00.00 00.00 Peli ACK vs. xx (Level 3) Välipala 20.30 31.20 Dinner
Lauantai 15.10. 08.30-09.30 Aamiainen 09.30 11.00 Treeni (Pro Coach) 12.30 13.30 Lounas 13.30-15.00 Bussi Barcelonaan 15.00 Saapuminen Camp Nou n stadionille (stadikalla pitää olla 1 h ennen pelin alkua) välipalaa / ruokailu 16.15 18.15 La Ligan ottelun FC Barcelona Deportivo n. 19.00 19.15 Bussi pääsee lähtemään stadionilta kohti hotellia n. klo 19.45 20.00 Kirjautuminen Hotel Sidorme Viladecans Dinner Shopping time paikka: Centre Comercial Vilamarina, Avenída del siglo XXI, 6, 08840 Viladecans, Barcelona (aivan hotellin vieressä) Sunnuntai 16.10. 05.00 05.30 Aamiainen 05.30 5.45 Siirtyminen bussiin & bussi lentokentälle (matkan kesto n. 15-20 min) 08.10 Lento D85620 Norwegian Airlines Barcelona Helsinki 13.10 Saapuminen HkiVantaa lentokentälle Omatoiminen & vapaa kotiinlähtö Kaikki oikeudet ohjelmistomuutoksiin pidätetään. Muutoksista informoidaan välittömästi niiden tullessa tietoon.
Majoitus Cambrils Park, Salou Bungalow Majoittuvat 1 Binta, Pinja, Emmi M ja Hilma 2 Liisa, Iris, Nea 3 Julia F., Saga, Emi ja Sara 4 Anni, Iita, Emma H. ja Minttu 5 Melina, Ida, Erika ja Leena 6 Inka, Karkki, Ellen ja Veera 7 Julia H., Rebecca ja Anna 8 Elina, Kia, Henna, Katariina ja Emmi K. Majoitus lentokenttähotelli (majoittuminen 2hh huoneissa, 3 x 3hh ) Huone Majoittuvat 1 Iita ja Emma H 2 Anni ja Minttu 3 Henna ja Elina 4 Ida ja Emi 5 Melina ja Erika 6 Pinja ja Hilma 7 Saga ja Julia F 8 Nea, Iiris ja Liisa 9 Binta ja Emmi M. 10 Leena ja Anna 11 Inka ja Karkki 12 Ellen ja Veera 13 Emmi K, Kia ja Kata 14 Sara, Julia H ja Rebecca