Laulujoutsenen pesintä -kesäkisa 2009

Samankaltaiset tiedostot
_a01 Iso Savijärvi Lempäälä, Valkeakoski Hyvä Asiantuntija-arvio Uusi arvio _001 Vanajavesi (N60 79.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Parkanon Yrittäjät, Ikaalisten Yrittäjät, Hämeenkyrön Yrittäjät

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

12 Pirkanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Pirkkalan Kotolahden ranta- ja vesilinnusto sekä huomioita rantametsälinnustosta 2016

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

ESIPUHE 8 Aulikki Laine JOKAMIEHENOIKEUDET 10. LINTUJEN MATKAAN: Tietoa uudelle lintuharrastajalle 12 Jouni Riihimäki & Anni Kytömäki

ATK-PÄIVÄT Esa Kärkäs Miten hoidetaan kolmen Sairaanhoitopiirin yhteinen tietopalvelu

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Taloushallinnon kyselyn tulokset

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Ekg:n tallennus ja tarkastelu tietoverkossa

Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa

511 Edustajien nimeäminen Pirkanmaan pelastustoimen neuvottelukuntaan. Valmistelija / lisätiedot: Hirvelä Heli

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Minne menetkin Pirkanmaalla

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Liityntäpysäköintialueiden tyypit Pirkanmaalla A B C. Seudullisesti merkittävä alue. Paikallisesti merkittävä alue

Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017

Maakuntauudistus Pirkanmaalta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa?

Kuntien kuuluminen tuomiokuntiin ja käräjäkuntiin sekä raastuvan- ja käräjäoikeuksiin 1900-luvulla

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät

Transkriptio:

Laulujoutsenen pesintä -kesäkisa 2009 Havainnoitsijoita oli yhteensä 34. Havaintoja saatiin 15 Pirkanmaan kunnasta (ei havaintoja: Akaa, Juupajoki, Kuhmalahti, Mänttä-Vilppula, Punkalaidun, Sastamala, Urjala, Valkeakoski ja Vesilahti). Pesintöjen turvaamiseksi tästä julkisuuteen toimitetusta havaintokoosteesta on poistettu pesien yksityiskohtaiset sijaintitiedot. Pesäpaikan nimeä ei kerrota, vaan ainoastaan se, onko kyseessä järvi, lampi, saari tms. Hämeenkyrö Hämeenkyrö, VT 3:n viereinen lampi - Joutsenperhe uiskenteli letkassa 15.6.2009 (poikasten määrä epävarma, havainnoija ajoi autolla) - Tästä toinenkin havainto, jonka tekijä totesi, että pesimähavainto on uusi. Hämeenkyrö, Mahnalan kylä, Enonselkä, lahti 2005 emot + 5 poikasta (ensimmäinen pesintään viittaava havainto) 2006 emot + 5 poikasta 2007 emot + 6 poikasta, loppukesästä 5 poikasta 2008 pesintä tuhoutui 2009 emot + 8 poikasta - Ei havaintoja, että joutsenet vaikuttaisivat muihin lajeihin. Hämeenkyrö, Vesajärven kylä, järvi - Kesällä 2009 emot + 5 poikasta - Tällä paikalla ollut joutsenia/pesä ainakin 25 vuotta (havainnoija asunut Vesajärvellä 25 v.). Hämeenkyrö Vesajärven kylä, järvi (sama kuin edellä) - Emot + 3 poikasta kesällä 2009 - Järven keskelle yrittänyt tulla kolmas joutsenpari v. 2008 ja 2009, mutta toiset parit ei ilm. ole hyväksyneet. - Ei havaintoja järven lintulajimuutoksista. Ikaalinen Ikaalinen, Kyrösjärvi, Sikurin kylä, lahti - Emot + 4 poikasta kesällä 2009 - Havainto on uusi. Keväällä ennen pesimistä paikalla oli 40-50 joutsenta n. kahden viikon ajan. Kangasala Kangasala, Roine, lahti - Joutsenemo hautomassa pesällään 1.6.2009 klo 10.55-12.6. emo vielä pesällä klo 16.30. - 14.6. emoa ei enää näkynyt, ilmeisesti poikue lähtenyt liikkeelle. - Vuonna 2008 ensimmäinen pesintään viittaava havainto.

Kangasala, Sahalahti, Kirkkojärvi, lahti - Vuonna 2009 emot + 5 poikasta - Vuonna 2008 emot + 5 poikasta, mutta syksyllä 4 - Pesintä on jatkunut ainakin 5 vuotta - Todennäköisesti järvellä pesii myös toinen pari - Syksyisin joutsenia kokoontuu järvelle kymmeniä. - Ei havaintoja, että joutsenet olisivat aiheuttaneet muussa lintulajistossa muutoksia. Kangasala, Saarikylät - Vuonna 2009 pesimätön joutsenpari - Vuonna 2008 joutsenpari, jolla poikasia. Kihniö Kihniö, Nerkoojärvi, lahti - 15 vuotta sitten saatu 1. havainto joutsenparista, jonka jälkeen ovat olleet jokavuotisia. - Aiempina vuosina onnistuneita pesintöjä, mutta vuonna 2009 ei havaintoja poikasista (pesintä häiriintyi?). Kylmäkoski Kylmäkoski, Riisikkala, joki - Vilkasliikenteinen paikka - Ensimmäinen pesintähavainto vuodelta 2007: emot + 2 poikasta - Vuonna 2008 joen vesi oli niin korkealla, että pesintä tuhoutui. - 4.6.2009 poikaset lähtivät emon kanssa joelle - 16.6. poikueesta jäljellä neljä, söivät rannan viljapellolla emojen kanssa. Kylmäkoski, Savikoski, metsäjärvi - Vuonna 2005 emot + 7 poikasta - Joutsenet pesineet järvellä useana kesänä, siirtyvät perhekuntana kävellen kannaksen yli toiselle järvelle - Emot + 5 poikasta vuonna 2009 Lempäälä Lempäälä, Savontie, metsäjärvi - Emot + 2 poikasta 13.6.2009 - Pesintää ollut ainakin vuosina 2009, 2008, 2007 ja 2006 - Ei havaintoja, että joutsenet vaikuttaisivat muihin lajeihin. Nokia Nokia, Tottijärvi, joki - Laulujoutsen pesinyt useita vuosia - 2008 joutsenparilla oli kuusi poikasta.

Nokia, Pyhäjärvi, lahti - Emot + 4 poikasta liikkuvat koko järven alueella. - Vuonna 2008 järvellä havaittu joutsenpari. Parkano Parkano, Lamminkosken kylä, järvi - Emot + poikasia (ilmeisesti 5) - Joutsenia nähty järvellä jo vuonna 2008. Parkano, Lamminkosken kylä, järvi - Havaittu emot + 4 poikasta 23.6.2009 - Pesän sijainti ei tiedossa. Parkano, keskusta, järvi - Emo hautoi vielä 23.6. - Joutsenpari on viihtynyt järvellä jo pari vuotta, ei poikasia aiemmin - Toinen havainnoitsija kertoo, että joutsenpari ollut järvellä 5-6 vuotta. Ei havaintoja poikueista (harjoittelu-/epäonnistuneita pesintöjä?) - Toinen joutsenemoista kuollut 24.6. Samana päivänä 24.6. palolaitos oli harjoitellut moottoriveneellä järvellä. Havainnoitsija epäilee joutsenen stressiä syyksi kuolemaan, sillä pari oli joutunut toistuvasti lähtemään lentoon palokunnan veneen takia. Riistaesimies oli ohjeistanut hakemaan kuolleen linnun pois ja hautaamaan. Joutsen oli ollut päällisin puolin hyväkuntoisen näköinen, ei ulkoisia vammoja. Painoa 11,5 kg. Sukupuoli epävarma, naaras? Parkano, Pirttijärven kylä, järvi - 1. havainto pysyvästä joutsenparista vuonna 2001-1. havainto poikasista vuonna 2006, emot + 5 poikasta - Vuonna 2007 4 poikasta - Vuonna 2008 4 poikasta - Vuonna 2009 emot + 7 poikasta Pirkkala Pirkkala, Reipi, Pyhäjärvi, lahti - Vilkasliikenteinen paikka, työkoneita ja ihmisiä - Emot + 6 poikasta 12.6.2009 - Havainnoija kommentoi: Emo uittaa viittä poikasta, kuudes oli pesässä, onkohan se jotenkin sairas? Pälkäne Pälkäne, Rautajärvi - Näköhavainto pesäkeon läheisyydestä10.6.2009, emot + 6 poikasta - Joutsenet ovat pesineet samassa ruovikossa ainakin vuosina 2008, 2007 ja 2006 Pälkäne, Luikalan kylä, Pälkänevesi, saari - Emo + 4 poikasta ruokailivat rannalla 1.7.2009. Poikaset olivat aivan pieniä. - Aiempina vuosina järvellä pesimätön pari ja varttuneempia joutsenpesyeitä.

Pälkäne, Laitikkala, Ilmoilanselkä - Vuonna 2009 emot + 7 poikasta - Vuonna 2008 emot + 7 poikasta - Vuonna 2007 emot + 8 poikasta - Sitä ennen ei joutsenhavaintoja. Pälkäne, Uurajärvi, saari - Pesällä haudonta käynnissä 7.6.2009, jossa 2 ad - Pesä ollut alueella ainakin neljä vuotta. Pälkäne, Tossanselkä - Emot + 4-5 poikasta - Pesinnät myös 2008 ja 2007 - Tossanselällä on viihtynyt pesimätön toinenkin joutsenpari. Ruovesi Ruovesi, Hanhonkylä, lahti - havaittu emot ja 4 poikasta 14.6.2009 - joutsen pesinyt alueella vuosia Ruovesi, Tarjanne, saari - Emot ja 4 poikasta kesäkuun lopussa - Vuonna 2007 ja 2008 ei joutsenenpoikasia tällä Tarjanteen osalla nähty (havainnoitsija mökkeillyt alueella v:sta 2007). Tampere Tampere, Teisko, järvi tien varressa - Joutsenpari toukokuussa 2009. Tampere, Näsijärvi, saari - Emo hautomassa, ainakin 3 munaa 15.6.2009 - Havainto on uusi (ilmoittaja on liikkunut alueella 30 vuotta). Virrat Virrat, Vaskivesi, saari - Joutsenpari + 4 munaa untuvien alla 2.6.2009 Virrat, Vaskivesi, saari - Joutsenpari + 7 munaa paljaana 31.5.2009 - Pesässä oli 4 munaa ja 3 munaa oli pesän ulkopuolella, jotka siirretty takaisin pesään (5 kuoriutui) - 12.6. pesässä enää munankuoria ja emoilla 6 poikasta. - Pesä rakennettu aivan kiinni v. 2008 pesään, jonka pesinnän tuloksesta ei kerrottu. - Lähialueilla liikkuu 2 muutakin joutsenparia. Toinen tuntuu olevan pesimätön ja toisen pesä vielä "hakusessa".

Virrat, Koron kylä, lampi - Joutsenet ruokailevat lammen lähipelloilla - Kesä 2009 emot + 7 poikasta - Havaintoja pesimisyrityksistä jo vuodelta 2006 ja 2007, mutta vasta 2008 muninta onnistui loppuun asti - Ei havaintoja järven muun lintulajiston muutoksista. Ylöjärvi Ylöjärvi, Siivikkala, järvi - Joutsenpari + 5 untuvikkoa 9.6.2009 Ylöjärvi, Kaurasmäki, lampi - Joutsenpari + 5 poikasta 10.6.2009-2007 ensimmäinen pesintä, vuonna 2008 ei ollut. Ylöjärvi, Kuru, Luode, järvi - Emot + 4 poikasta - Pesivä joutsenpari viimeisen kuuden vuoden ajan samassa paikassa, mutta kaikkina vuosina pesintä ei ilmeisesti ole onnistunut - Vuonna 2009 järvellä on nähty myös toinen joutsenpari ilman pesää/poikasia - Ei ole aiheuttanut muutoksia muussa lintulajistossa. Ylöjärvi, Lempiäniemi, Näsijärvi, lahti - Pesintäpaikka on korkea ruovikko lähellä pellolta tulevaa laskuojaa - 2 emoa 10.6.2009 - Vuonna 2008 emot + 5 poikasta - Vuonna 2007 emot + 8 poikasta. Ylöjärvi, Mutala, Pohjankylä, metsälampi - 2 aikuista + 5 maastopoikasta 9.6.2009 - Myös useana vuonna aiemmin pesintä samassa pikkusaaressa. Ylöjärvi, Näsijärvi, Pengonpohja, saari - Emot + 7 poikasta havaittu saaren edessä heinäkuun kolmannella viikolla. - Joutsenpariskunta on pesinyt siinä vuosikaudet.