SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2015

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY. TOIMINTAKERTOMUS 2014

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Toimintakertomus 2015 VUOSIKATSAUS

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2015

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Ehdotukset STLL liittohallituksen jäseniksi ja puheenjohtajaksi

Taitoluisteluliiton aluetoiminta kaudesta alkaen

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2008

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Puheenjohtajan tervehdys

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2009

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Puheenjohtaja

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO RY VUOSIKERTOMUS

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2007

Suomen Taitoluisteluliitto:

Toimintasuunnitelma 2018 Esitys syysliittokokous

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle

Ehdotukset STLL Liittohallituksen jäseniksi ja puheenjohtajaksi. Ehdollepanotoimikunta

SM-senioreiden ja SM-junioreiden 1.valintakilpailu

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT

Liittohallituksen kokoonpano Anne-Mari Jussila Annastiina Larronmaa. Mika Saarelainen. Toimikunnat ja työryhmät. Työvaliokunta/talousvaliokunta

KILPAILUKUTSU

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu , HELSINKI

LIITTOHALLITUS, TYÖRYHMÄT, TOIMISTO, PALKITUT, JÄSENSEURAT JA JÄSENYYDET

Ryhmä kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Lisäksi asioita käsiteltiin ja päätettiin sähköpostitse.

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

Vuosikatsaus. Susanna Rahkamo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

SSuL strategia , kasvustrategia

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

Liittohallituksen kokoonpano Timo Hämäläinen. Johanna Vesenterä. Mika Saarelainen esittelijä, sihteeri. Toimikunnat ja työryhmät

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Muodostelmaluistelu 1

Kilpailutoiminnan ja Sääntöjen työryhmä, KSTR - ryhmä jaettu kolmeen pienempään aihealueen ryhmään arvioijat, kv.asiat ja säännöt

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

Liittohallituksen kokoonpano Reetta Häkkinen. Johanna Ruokola Mika Saarelainen Anuliisa Uotila esittelijä, sihteeri

SM5L Sparring-päivän info

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Tempaus-lehdessä julkaistujen artikkelien määrä, luentojen määrä piirileireillä ja valmentajatapaamisis sa

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

TENNISLIITON STRATEGIA

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

valmis/lähes valmis Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Taekwondoliiton strategia Sisällys

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

KILPAILUKUTSU

Yksinluistelun testijärjestelmät

OKM:n seuratuen haku

Liittohallituksen kokoonpano 2015

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Toimintasuunnitelma

Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. valintakilpailu, Lohko 1 ja 2

Huippu-uinnin suuntaviivat kohti Rion 2016 Olympia- ja Paralympiakisoja. Valmennustiimi

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja.

YKSINLUISTELUN TESTIT

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Muokkaa perustyylejä naps.

KILPA- JA HUIPPUTENNIS SEUROISSA SEURAFOORUMI

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Salon Palloilijat ry Visio 2022

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

- jäätanssissa SM-noviisi- ja noviisisarjoissa lähtien kaatumisvähennys on

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit

ELITE INFOTILAISUUS Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA LÄHTIEN

Suunnistajaa suoritusta. Tausta 1/2. Suunnistuksen toimintaympäristö muuttuu suunnistajaa suoritusta

Uimaliiton liittohallitus 5/2014

Huippu-urheiluyksikön tukiurheilijakysely Jari Lämsä & Kaisu Mononen KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

VOIMANOSTO 2021 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

1. Yleistä. Sivu 1 / 7. Helsingfors Skridskoklubb rf. Helsingin Luistinklubi ry. Toimintasuunnitelma

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Toimintakertomus 2017

Transkriptio:

TOIMINTA- JA TALOUSKERTOMUS 2014

Vuosikatsaus Vuoden 2014 sävyjä taitoluistelussa ovat olleet niin menestys, jännitys, luottamus, erilaiset haasteet, mutta myös kunnioitus, haikeus ja suru. Toimintakertomus kertoo laajasti taitoluisteluliiton toiminnasta ja koko lajikenttämme työstä, mutta nostan tässä yhteenvedossa esille muutaman erityisen asian - avainsanojen kautta. Menestys muodostelmaluistelun arvokisoissa vuoden 2014 aikana jatkui huikeana. Lajin MM-kisoissa Suomen joukkueet luistelivat voitokkaasti kahden mitalin arvoisesti. Marigold Ice Unity nappasi kultaa ja menestystä täydensi Rockettes-joukkue pronssi-mitalin turvin. Juniorisarjan JWCC kisassa Team Fintastic saavutti niinikään kulta-mitalin ja Musketeers-joukkue täydensi menestystä pronssi-sijoituksellaan. Valmennusosaaminen lajissa sai myös erinomaista huomiota, kun Helsingin kaupunki valitsi valmentaja Anu Oksasen vuoden 2014 helsinkiläisseuran valmentajaksi. Jännitys taasen tiivistyi kysymykseen onko muodostelmaluistelu jo vuonna 2018 olympialaji? Kysymys nostettiin olympiakomiteassa aktiiviseen käsittelyyn vuoden 2014 aikana ja ratkaisua odotellaan vuoden 2015 ensimmäisellä puoliskolla. Olisikohan aika kypsä tälle päätökselle sitä toivomme suomalaisessa taitoluistelumaailmassa kovasti. Luottamus suomalaista taitoluistelutapahtumien järjestämisosaamista kohtaan sai iloisen täyttymyksen, kun kesäkuisessa kansainvälisen luisteluliiton kokouksessa taitoluistelun MM-kisojen järjestäminen vuonna 2017 uskottiin harteillemme. Projekti kisojen järjestelyistä aloitettiin jo vuoden 2014 aikana ja tämä luonnollisesti on työmme keskiössä kohti kisatapahtumaa tulevina kolmena vuotena. Kansainvälinen taitoluistelukilpailu Finlandia Trophy - nyt myös osana kansainvälisen luisteluliiton Challenger Series kilpailusarjaa - järjestettiin jälleen menestyksekkäästi Espoossa. Tapahtumaa on joka vuosi kehitetty eteenpäin määrätietoisesti ja nyt otettiin taas uusia askeleita kohti entistä elävämpää ja monipuolisempaa urheilutapahtumaa. Toimimme kotipesänä Innostava Suomi 2017 hankkeessa, ja hankkeen aihioita testattiin iloisin mielin Finlandia Trophyssä. Saimme erittäin positiivista palautetta urheilijoilta, yleisöltä ja yhteistyökumppaneiltamme. Erilaisia haasteita vuoteen mahtui myös useita. Pettymys meille kaikille oli, ettei olympiakisoissa Suomea edustanut yksikään taitoluistelija. Muita alan suomalaisia vaikuttajia oli kuitenkin kilpailussa mukana, mm. Olga Baranova teknisenä spesialistina, Marie Lundmark kansainvälisen luisteluliiton hallituksen jäsenen ominaisuudessa ja puheenjohtajamme Susanna Rahkamo olympiakomitean edustajana. Kilpailu ja menestyminen huipulla ovat todella kovan työn takana. Kiira Korpi selvitti monta haastetta kuntoutumisessaan ja pystyi palaamaan kisajäille loppuvuodesta, pitkän tauon jälkeen. Loukkaantumisten sävyttämä oli myös monen muun huippuluistelijan kausi vuonna 2014. Valmennuksen kehittäminen ja luistelijoiden pysyminen terveenä kovassa harjoittelussa ovat haasteita, joihin haluamme panostaa jatkossakin. Meillä on kasvamassa upeita urheilijoita lajissa kohti kansainvälistä menestystä ja tässä heidän harjoittelunsa onnistuminen on keskeinen elementti tällä polulla. Kunnioitus kumpuaa mieleeni, kun haluan kiittää Susanna Rahkamoa meidän kaikkien puolesta vuoden 2014 loppuun päättyneen kymmenvuotisen puheenjohtajuustyön jälkeen. Tiimin uutena vetäjänä minun on hyvä jatkaa erinomaiselta pohjalta, jota Susanna osaltaan on ollut rakentamassa. Urheilumaailma näkee onneksi Susannan jatkavan aktiivista työtä olympialiikkeen parissa. Suru ja haikeus, mutta myös kunnioitus täyttivät monen taitoluistelumaailman aktiivin mielen, kun tietoomme tuli lajin suuren vaikuttajan Jane Erkon poismeno maaliskuussa 2014. Jane Erkko omalla vahvalla panoksellaan vei suomalaista taitoluisteluosaamista aivan uudelle tasolle. Hänen visionäärinen ja rohkea otteensa olkoon meille innoituksena tulevaisuuden haasteissa. Haikein mielen jätimme jäähyväiset myös Leena Vainiolle ja Tuula Larkimolle, joiden kummankin työ taitoluistelun parissa oli erittäin merkittävä. Kiitän lämpimästi taitoluisteluväkeä kuluneesta vuodesta 2014. Yhdessä toimien viemme lajia upeasti eteenpäin. Laura Raitio Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja

HARRASTELIIKUNTA Ei kilpailullinen harrasteliikunta Luistelukoulu Luistelukoulun tähtidiplomien opettamisen ja leikillistämisen tueksi tuotettiin 1,2 ja 3 diplomisuorituksista teemalliset radat, jotka myös videoitiin. Dudes on Skates -poikaprojekti Poikaluistelun osalta kehitettiin Dudes on Skates seuratuki, jonka tarkoituksena on mallintaa seuroissa pojille suunnattua toimintaa ja viedä sen kehitystä eteenpäin. Poika- ja miesluistelijoille vuonna 2013 tehdyn kyselyn pohjalta ideoitiin ja aloitettiin Jenni Patrosen toimesta poikaluistelukoulu -sanaston työstö, jonka tavoitteena on tuoda työkaluja poikien ohjaajille luistelukoulussa. Soveltava luistelu Soveltavan luistelun osalta jatkettiin yhteistyötä VAU:n kanssa erityisesti Special Olympics kilpailutoiminnan osalta. Osa Special Olympics luistelijoista esiintyi Finlandia Trophy -kilpailun avajaisissa. Aikuis- ja perheliikunta Aikuisluistelijoille järjestettiin leiri Vierumäelle maaliskuussa yhteistyössä Vierumäen opiskelijoiden kanssa. Mukana oli 20 osallistujaa. Samassa yhteydessä toteutettiin ensimmäinen perheluisteluleiri onnistuneesti. Mukana oli 12 perhettä. Koulut ja päiväkodit Koululaisten muodostelmaluistelukilpailut pidettiin Pirkkolassa. Ne toteutettiin yhteistyössä Mäkelänrinteen urheilulukiolaisten kanssa. Mukana oli kymmenen koulua. Kouluyhteistyötä tehtiin lisäksi informoimalla VALOa liiton materiaaleista ja koulutusmahdollisuuksista. Viestintä ja markkinointi Teetettiin Dudes on Skates -video, jonka tarkoituksena tuoda erilaista näkökulmaa poikien luistelusta. Samalla perustettiin oma Dudes on Skates -verkkosivu lajiliiton sivujen yhteyteen. Poikaluistelun käyttöön perustettiin, liiton ylläpitämä, sosiaalisen median sivusto. Järvenpään ja Porvoon Dudes on Skates -teemaisista leiripäivistä tehtiin kaksi erillistä juttua MTV3-kanavalle. Poikaluistelua korostettiin myös liitosta ulospäin lähtevissä luistelukouluihin liittyvässä lehdistötiedottamisessa. Soveltavan Luistelun (Special Olympics) -luistelijoiden roolista Finlandia Trophyn esiintyjinä kerrottiin tapahtuman lehdistötiedottamisen yhteydessä. Suomalaisiin taitoluisteluseuroihin sekä median käyttöön lähetettiin työkaluiksi sähköisiä tiedotteita (8.1. ja 18.8.) ja esitemateriaalia luistelukoulutoimintaan liittyen. Kuvamateriaaleissa painotettiin tarkoituksella erityisesti poikien osuutta. Myös aikuis- ja kuntoliikunta -teemoilla lähestyttiin lehdistöä ja useampi artikkeli saatiin julkaistuakin. Kilpailullinen harrasteliikunta Valmentaja- ja ohjaajakoulutus I-tason valmentajakoulutuksen sisältöuudistusta jatkettiin uudistamalla ennakko- ja välitehtävät. Muodostelmaluistelun I-tason koulutuksessa pilotoitiin entistä osallistavampia ja yksilöllistämiseen tähtääviä menetelmiä sekä lisättiin itsearviointia. Jäätanssin osalta käynnisteltiin kehittämistyötä ja päätettiin työstämismallista. Järjestetyt koulutukset ja osallistujamäärät löytyvät liitteestä 3. Kouluttajaosaaminen Kouluttajien rekrytointia jatkettiin aktiivisesti ja uusia kouluttajia koulutettiin henkilökohtaisella neuvonnalla ja käytännön koulutustilanteissa. Liiton oma kouluttajakoulutus jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi, mutta tasokoulutuksien yleiskouluttajat Satu Niittynen ja Wilma Alanen osallistuivat Valmentaminen Suomessa -seminaariin.

Figure Centre Figure Centre verkkoalustan työstö on käynnissä. Kuluneen vuoden aikana sinne siirrettiin ohjaajakoulutusten ja kouluttajien materiaalit. Osaamisen tunnistamisen työkalujen kehitystyö aloitettiin. Valmentaja-arvio työstettiin yhteistyössä Kati Mälkin kanssa. Työkalua esiteltiin Sinettiseuraseminaarissa marraskuussa ja sitä pilotoidaan kevään 2015 aikana. Leirit (4) Challenge-leirit STLL järjesti vuonna 2014 Vierumäellä 2 Challenge-leiriä noviisi-, juniori- ja senioriluistelijoille ja 4 MiniChallenge-leiriä silmu-, debytantti- ja noviisiluistelijoille. Vastuuvalmentajana leireillä toimi STLL:n Nuorten olympiavalmentaja Berit Kaijomaa apunaan valmentaja Merja Huttunen. Challenge-leirit vuonna 2014: 5.-7.2.2014 12.-14.11.2014 MiniChallenge-leirit vuonna 2014: 23.-25.1.2014 11.-13.3.2014 13.-15.10.2014 10.-12.11.2014 Kesäleirit STLL järjesti yhden muodostelmaluistelijoiden yksilötaitokesäleirin sekä neljä yksinluistelijoiden kesäleiriä kesä- ja heinäkuun aikana Suomen Urheiluopistolla, Vierumäellä. Valmentajina leireillä toimivat Siiri Eskelinen, Riikka Laaninen, Berit Kaijomaa, Jacek Zylski, Nuriya Pirogova ja Evgueni Loutkov, sekä tanssinopettajana Maikki Uotila-Kraatz. Kesäleirit vuonna 2014: 8.-13.6.2014 8.-10.6.2014 11.-13.6.2014 15.-19.6.2014 23.-28.6.2014 30.6.-5.7.2014 Muodostelmaluistelijoiden yksilötaitoleiri: 4.-6.6.2014 Kaikille ja kaikenikäisille jäätanssista kiinnostuneille luistelijoille järjestettiin jäätanssin Try out - tapahtuma 6.4.2014. Nuorten maajoukkue- ja Talent -leirit Liiton nuorten valmennusryhmät vuonna 2014 olivat Nuorten maajoukkue (alle 15-vuotiaat) sekä Talent -ryhmä (9-13-vuotiaat). Luistelijavalinnat ryhmiin toteutettiin keväällä 2014 linjassa liiton muiden valmennusryhmävalintojen kanssa. Leiritystä ryhmille järjestettiin toimintasuunnitelman mukaisesti Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Ryhmien valmentajana leireillä toimi Nuorten olympiavalmentaja Berit Kaijomaa apunaan valmentajat Merja Huttunen ja Jacek Zylski. Ryhmien urheilijat kokoontuivat leiritysten lisäksi kansainvälisessä Finlandia Trophy -kilpailussa Espoossa lokakuussa. Vuoden 2014 aikana Nuorten maajoukkueeseen ja Talent-ryhmään kuuluneiden urheilijoiden nimet ovat liitteessä 4 ja leiriajankohdat liitteessä 5. Aikuisluistelukilpailu Muodostelmaluistelussa järjestettiin aikuisten sarjoille, "aikuiset" ja "masters" keväällä ns. loppukilpailut ja valintakilpailut syksyllä 2014. Loppukilpailuissa oli 12+3 joukkuetta ja valintakilpailuissa kilpaili 21+2 joukkuetta.

Kotimaan kilpailut Sääntöryhmä laati kotimaisen kilpailukalenterin kaudelle 2014-2015 ja seurakyselyjen perusteella laadittiin lohkojaot STLL:n kilpailukalenterin kilpailuihin. Edellä mainittujen kilpailujen lisäksi seurat järjestivät runsaasti eritasoisia kilpailuja ja tapahtumia kauden aikana. STLL:n kilpailukalenteriin merkittyjä kilpailuja järjestettiin 21 eri sarjan kilpailijoille kaikkiaan 101, näissä luvuissa mukana alle 19-vuotiaat tytöt ja pojat sekä aikuiset naiset ja miehet. Tulokset ovat liitteessä 8. Kilpailusäännöt ja -toiminta Keväällä valmistauduttiin ISU:n kongressiin perehtymällä esitettyihin sääntömuutoksiin ja niiden perusteella laadittiin ehdotukset myös kotimaan kilpailusääntömuutoksiksi. Seurojen kuulemisen ja ISU:n kongressin jälkeen julkaistiin tärkeimmät muutokset kesän ja alkusyksyn aikana aihealueittain ja lajeittain. Sääntökirja 23 valmistui loppusyksystä 2014 ja sen tekemiseen osallistui lukuinen joukko eri lajien asiantuntijoita. Kauden aikana neuvottiin seuroja/alueita etenkin eri sarjoissa kilpailemiseen liittyen sekä seuran vaihtoasioissa. Yksinluistelun testipasseja täytettiin loppukeväästä yli 1000 ja ne toimitettiin seuroille. Tämän jälkeen testien ylituomarit/kontrollerit jatkoivat testipassien täyttämistä. Lisäksi he laativat testipöytäkirjat suorituksista. Seurat järjestivät perus- ja elementtitestitilaisuuksia ahkerasti eri puolilla Suomea kaikkiaan lähes sata tilaisuutta. Elementtejä suoritettiin lisäksi kaikissa STLL:n alaisissa valinta- ja loppukilpailuissa sekä ISU:n kalenterissa olevissa kansainvälisissä kilpailuissa. Kaudesta 2014-2015 lähtien sekä perus- että elementtitestit otettiin lopuissakin kilpailusarjoissa käyttöön joidenkin sarjojen ylimenoaikojen poikkeuksia lukuun ottamatta. Kotimaan arvioijatoiminta Arvioijat-ryhmä laati tuomaristot STLL:n kilpailukalenterin kilpailuihin. Useat erilaiset jääviydet ovat tuoneet omat haasteensa tuomaristojen laadinnassa etenkin yksinluistelun teknisten osalta ja muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen osalta. Kauden 2013-2014 arviojien 6. kauden päätöstilaisuus eli täydennyskoulutus järjestettiin toukokuussa ja siihen osallistui myös valmentajia kaikkiaan yli 60 henkilöä. Uuden kauden aloitus käynnistettiin elo-syyskuussa eri lajien, yksin- ja pariluistelu, jäätanssi ja muodostelmaluistelu, tapaamisilla sekä valmentajapäivillä. Koulutettiin useammassa tilaisuudessa yksinluistelun perus- ja elementtitestien arvioijia. Yksinluistelun seuratuomarikurssit järjestettiin tammikuussa Kuopiossa ja syyskuussa Vierumäellä. Syksyllä järjestettiin muodostelmaluistelun seura- ja lajituomarikurssi. Lisäksi järjestettiin historian ensimmäinen muodostelmaluistelun SM-tuomarikoe. Tuomareiden ja teknisten henkilöiden lukumäärät lajeittain ja luokittain sekä kansainväliset seminaarit ja arvioijatehtävät ovat liitteessä 7 ja kotimaiset koulutukset liitteessä 3. Viestintä ja markkinointi Koulutuspäällikkö avasi kouluttaja-statuksella facebook-sivuston, jonka kautta pyöritetään valmentajakoulutuksien materiaalien jakoa ja keskusteluita, sekä viestitään ajankohtaisista valmennukseen ja koulutukseen liittyvistä teemoista. Suurimmista kansallisen tason kilpailuista tiedotettiin myös liiton toimesta kuten myös loppukevään kansainvälisestä aikuisluistelukilpailusta Oberstdorfissa. Lajin sisällä tiedotettiin yleisesti koulutuksista, kilpailuista, sääntöuudistuksista ja leiritoiminnasta niin lajilehdessä, liiton verkkosivuilla kuin erilaisissa sosiaalisen median kanavissa. HUIPPU-URHEILU Maajoukkue ja koulutustoiminnan yhteen linkittäminen - maajoukkueleirit - valmennuspäällikkö, maajoukkueen johtaja ja nuorten olympiavalmentaja Maajoukkue- ja koulutustoimintaa linkitettiin yhteen aikaisempaa enemmän. Tämän tueksi luotiin koulutukselle neljän vuoden suunnitelma tukemaan valmentautumista huipulle. Yhtenä pääteemana on terve luistelija. Koulutussuunnitelma sisältää valmentajakoulutuksen lisäksi myös seuratoimijoiden koulutusta.

Valmentajien täydennyskoulutukset Valmentajien täydennyskoulutuksia jatkettiin. Sparrausvalmennuskoulutustilaisuuksia järjestettiin 2. Tämä toiminta tapahtui valmennusryhmien leiritysten yhteydessä. Lisäksi pidettiin seuratoimijoiden ja valmentajien yhteinen koulutustilaisuus seuraparlamentin yhteydessä. Nordic development projektin jalkautus alkoi vauhdikkaasti. Valmentajia koulutuksissa oli kahdessa ensimmäisessä koulutuksessa mukana 33 ja luistelijoita 17. Kouluttajana toiminut Satu Niittynen jatkaa DP-projektia työstämällä vielä kaksi jatkomoduulia. Kaikki koulutukset ja osallistujamäärät löytyvät liitteestä 3. III-tason koulutus III-tason koulutusta tarjottiin osana valmentajien ammattitutkintoa. Kansainväliset seminaarit ISU:n tukema muodostelmaluistelun arvokilpailutuomareiden seminaari järjestettiin 3. kerran, tällä kertaa Vierumäellä, 20.-23.11.2014. Osallistujia oli 10 maasta. Kouluttajina olivat ISU:n nimeämät kouluttajat Cathy Dalton, Helena Ericson, Christopher Buchanan ja Mika Saarelainen. Toimintasuunnitelman mukaan suomalaiset arvioijat osallistuivat ISU:n tukemiin tai järjestämiin seminaareihin Ks. tarkemmin liite 7. Anottiin ISU:lta tuomareiden kansainvälisen yksin- ja pariluisteluseminaarin järjestämisoikeutta 18.- 20.9.2015. Kotimaan kilpailut SM-seniorit Yksinluistelun ja jäätanssin SM-senioreille järjestettiin syksyllä valintakilpailut Kouvolassa ja Vantaalla sekä SM-kilpailut joulukuussa Vantaalla. SM-kilpailujen jälkeen valittiin edustajat tammikuun 2015 EM-kilpailuihin. Muodostelmaluistelun SM-kilpailut järjestettiin helmikuun lopussa 2014 Helsingissä. Kauden 2014-2015 valintakilpailut järjestettiin marras- ja joulukuussa Helsingissä ja Espoossa. Syksyn valintakilpailut olivat osa muodostelmaluistelun MM-kilpailujen valintakilpailuvalintaprosessia. Vuonna 2014 SM-senioreiden valinta- ja SM-kilpailuja järjestettiin 12 kolmessa lajissa. Katso liite 8. Yksinluistelun ja jäätanssin maajoukkueet Yksinluistelun maajoukkueeseen valittiin vuonna 2014 kriteerien mukaisesti 21 urheilijaa, nimet liite 4. Naisten maajoukkue: Liubov Efimenko, Nelma Hede, Anni Järvenpää, Joanna Kallela, Hanna Kiviniemi, Kiira Korpi, Rosaliina Kuparinen, Viveca Lindfors, Emma Niemi, Emmi Peltonen, Jenni Saarinen, Emilia Toikkanen, Juulia Turkkila, Olivia Tuuva Miesten maajoukkue: Roman Galay, Bela Papp, Juho Pirinen, Tomi Pulkkinen, Matthias Versluis, Valtter Virtanen, Viktor Zubik Maajoukkueen leiritystä järjestettiin toimintasuunnitelman mukaisesti ja ajankohdat ovat liitteessä 5. Maajoukkueen leirien vastuuvalmentajina toimivat Nuriya Pirogova ja Evgueni Loutkov (Ruotsi). Maajoukkueen yhteiset aamujäät pidettiin yhteistyössä Mäkelänrinteen urheilulukion kanssa keskiviikkoisin klo 8.30 9.30 Pirkkolan jäähallissa ja perjantaisin klo 8.30-9.30 Hartwall Areenan harjoitushallissa. Vastuuvalmentajana aamujäillä toimi vuoden 2014 aikana Svetlana Kryukova. Maurizio Margaglio jatkoi ansiokasta työtään jäätanssin Nuorten Olympiavalmentajana. Hän vastasi jäätanssijoiden seuravalmennuksesta Helsingfors Skridskoklubbissa kevään 2014 ajan, minkä jälkeen huippujäätanssitoiminta siirtyi Helsingin Luistelijat ry seuran alaisuuteen syksyllä 2014. Jäätanssin maajoukkueeseen kuuluivat parit Olesia Karmi Max Lindholm, Henna Lindholm Ossi Kanervo, sekä uutena parina Cecilia Törn Jussiville Partanen He kaikki olivat Maurizio Margaglion valmennettavia. Uusien valmentajien, tuomarien ja teknisten henkilöiden määrän kartuttamispyrkimyksiä jatkettiin. Jäätanssin, yksinluistelun ja muodostelmaluistelun välistä yhteistyötä pyrittiin jatkamaan.

Muodostelmaluistelu Lajityöryhmä jatkoi muodostelmaluistelun kehitystyötä vuonna 2014 yhteistyössä lajin huippuvalmentajien, valmennus- ja koulutuspäälliköiden sekä lajin asiantuntijatahojen kanssa. Keväällä suomalaisia joukkueita osallistui lähes kaikkiin ISU:n kalenterissa oleviin kansainvälisiin kilpailuihin sarjoissa Advanced Novice, Junior ja Senior. Syksyllä muodostelmaluistelu oli jälleen mukana kutsulajina kansainvälisessä Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa. Muodostelmaluistelussa luisteltiin lyhytohjelmakilpailu, ja kilpailuun osallistui viisi joukkuetta; neljä joukkuetta Suomesta ja yksi Venäjältä. Maajoukkueet nimettiin keväällä SM-kilpailujen tulosten perusteella. Maajoukkuerakenne säilytettiin yhtenäisempänä yksinluistelun kanssa, ja nimettiin jälleen myös haastajajoukkueet muodostelmaluisteluun. Maajoukkueet: Team Unique HSK, Marigold IceUnity HL, Rockettes HTK Haastaja: Revolutions ETK Nuorten maajoukkueet: Musketeers HL, Team Fintastic HTK Haastajat: Team Mystque HSK, Stella Polaris OLK Lajityöryhmä laati ennen kilpailukautta arvokilpailujen valintakriteerit, joista tiedotettiin kilpailukauden alussa. Valinnat arvokilpailuedustajista tehtiin päätettyjen kriteerien pohjalta. Edustajat ISU:n kalenterin kv. kilpailuihin sekä arvokilpailuihin esitettiin liittohallitukselle valintakriteerien pohjalta. Tavoitteena menestyksen lisäksi oli tarjota mahdollisimman monelle suomalaiselle joukkueelle mahdollisuus osallistua kansainvälisiin kilpailuihin. MM-kilpailuedustajat olivat kaksi parasta seniorijoukkuetta pistekerroinjärjestelmän perusteella, kuten myös junioreiden edustusjoukkueet World Challenge Cup kilpailussa. Joukkueita tuettiin suoralla rahallisella valmennustuella sekä erilaisilla asiantuntijapalvelumahdollisuuksilla ja heille hankittiin edustusvaatetusta. Maajoukkueet ja MM 2014 edustajat, seniorit: FIN 1; Marigold IceUnity vastuuvalmentaja Anu Oksanen FIN 2; Rockettes vastuuvalmentaja Kaisa Arrateig World ChallengeCup -edustajat 2014: FIN 1; Musketeers vastuuvalmentajana Anu Oksanen FIN 2; Team Fintastic vastuuvalmentajana Kaisa Arrateig Urheilijakomissio Taitoluisteluliittoon perustettiin syksyllä 2014 urheilijakomissio tuomaan esiin urheilijoiden näkökulmia eri lajien työryhmätoimintaan. Ensimmäiset jäsenet komissioon urheilijat valitsivat itse lajiensa keskuudesta. Jäseninä urheilijakomissiossa vuonna 2014 olivat: Kristina Herbert (muodostelmaluistelu), Ossi Kanervo (jäätanssi), Olivia Tuuva (yksinluistelu) sekä Juho Pirinen (yksinluistelu). Kansainväliset kilpailut, kuten Finlandia Trophy ja kilpaileminen ulkomailla Suomalaiset kilpailivat ahkerasti kansainvälisissä kilpailuissa sekä myös uudessa Challenger Series - kilpailusarjan kilpailuissa. Antidopingtyö Liitto teki antidopingyhteistyötä ADT:n, WADA:n ja ISU:n kanssa. Kilpailutoiminnassa mukana olevien urheilijoiden, valmentajien ja seurojen antidoping-tietoutta lisättiin infojen ja tiedotteiden muodossa. Käytössä olevaa WADA:n, ADT:n ja ISU:n TUE-menettelyä jatkettiin ja ISU:lta haettiin lääkinnällisiä erivapauksia niitä tarvitseville juniori- ja seniori-ikäisille luistelijoille. Tällä hetkellä ISU vaatii TUEmenettelyn kaikilta kansainvälisesti kilpailevilta SM-juniori- ja -seniorisarjoissa kilpailevilta luistelijoilta. STLL:n voimassa olevan Antidopingohjelman sekä ADT:n julkaiseman Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -vihkosen jakamista seuroihin ja suoraan urheilijoille jatkettiin. Antidopingasioista tiedottamisen kanavina käytettiin liiton WWW-sivuja, Taitoluistelulehteä sekä seuratiedotteita, joita päivitettiin tarpeen vaatiessa. Yksinluistelun maajoukkueelle järjestettiin ohjelmakatsastusleirin yhteydessä oma antidopinginfo sekä dopingtestisimulaatio. Taitoluistelussa tehtiin vuoden 2014 aikana ADT:n toimesta dopingtestejä yhteensä 22 (yksinluistelu, jäätanssi ja muodostelmaluistelu).

Urheilijan ura ja opiskelu Liitto tuki urheilijoiden opinto-ohjaukseen osallistumista heidän oppilaitoksissaan. Yhteistyötahoja olivat pääosin urheiluoppilaitosten sekä urheiluakatemioiden asiantuntijat ja opinto-ohjaajat. STLL kirjoitti suosituksia urheiluakatemioihin pyrkiville luistelijoille. STLL toteutti aikaisempien vuosien tapaan lukiopisteytyksen yhteistyössä oppilaitosten ja OK:n kanssa tukeakseen urheiluoppilaitoksiin hakevia luistelijoita. Lisäksi tehtiin yhteistyötä Suomessa toimivien urheiluakatemioiden ja niihin kuuluvien oppilaitosten kanssa. Liitto teki yhteistyötä urheiluakatemioiden toimijoiden kanssa opiskelun ja urheilun yhdistämisen helpottamiseksi. Yläkouluverkostoitumisen kehittämistä laajennettiin ympäri Suomen yhteistyössä akatemioiden kanssa. Kansainvälinen arvioijatoiminta Olympialaisissa Sotšhissa Venäjällä naisten sarjan teknisenä spesialistina oli ISU:n kutsumana Olga Baranova. ISU nimitti useisiin JGP-, GP- ja arvokilpailuihin ylituomareita, kontrollereita, spesialisteja sekä datavideo-operaattorin. Lähetettiin yksin- ja pariluistelun sekä jäätanssin JGP- ja GP-kilpailuihin ja joihinkin kansainvälisiin kilpailuihin tuomareita kuten myös kevään PM-kilpailuihin. Uuteen syksyn kilpailusarjaan, Challenger Series, lähettiin myös tuomareita. Muodostelmaluistelun kansainvälisiin kilpailuihin lähetettiin myös tuomareita Suomesta osallistuvien seurojen lukumäärän suhteessa. Suomi sai arvokilpailuihin (JMM/MM) enemmän tuomaripaikkoja kuin edellisellä kerralla ja jälleen kaikki paikat käytettiin. Lisäksi Hely Abbondati ja Leena Laaksonen sekä Anna Tarkkala-Hellström toimivat myös tuomareiden valvontakomissiossa (OAC). Kansainväliset tehtävät ovat liitteessä 7. Viestintä ja markkinointi Maajoukkueluistelijoille järjestettiin mediakoulutusta niin leirien kuin Finlandia Trophy -kilpailun yhteydessä. Luistelijoiden pr:ää edistettiin mm. valokuvien, sosiaalisen median ja aktiivisen lehdistötiedottamisen avulla. Kotimaisista kilpailuista etenkin Finlandia Trophy oli näkyvä näyteikkuna lajista ulospäin. 60 median edustajaa, onnistunut sosiaalisen median hyödyntäminen sekä televisiointi YLE:n toimesta kotimaassa ja Asahi tv-kanavan yksinoikeus Japanissa takasivat kilpailulle hyvän näkyvyyden. Japani-näkökulmaa hyödynnettiin esim. Rovio-yhteistyöllä. Innostava Suomi 2017 - hankkeen avulla tapahtumaan tuotiin uudenlaista yritysyhteistyötä sekä elävyyttä yleisön viihtyvyyttä ja osallistavuutta ajatellen. Muodostelmaluistelun MM-menestys hyödynnettiin ja se näkyi lisääntyneenä näkyvyytenä mediassa. Liitto ryhtyi työstämään yhdessä seurojen kanssa muodostelmaluistelun 30-vuotishistorianäyttelyä. Näyttelyn ensiversiot olivat näkyvillä syksyn muodostelmaluistelukilpailuissa. Myös lehdistö noteerasi 30-vuotisen historian. Lajin olympiatoiveista ja askelmerkeistä tiedotettiin suomalaista lehdistöä. Kaikista huippu-urheiluun liittyvästä tapahtumista sekä urheilijoiden edesottamuksista tiedotettiin aktiivisesti lajin sisällä liiton omissa viestintäkanavissa sekä ulkoisesti lehdistötiedotteiden välityksellä. YLE näytti kanavillaan suurimmat kilpailut kuten EM- ja MM-kilpailut, muodostelmaluistelun MMkilpailut, Finlandia Trophyn ja yksinluistelun ja jäätanssin SM-kilpailut. YLE näytti myös GP-sarjan ja olympialaiset kanavillaan. Suomalaisedustusta ei näissä kilpailuissa ollut. Sosiaalisen median työkaluista Instagram otettiin mukaan liiton toimintaan entisten lisäksi ja niitä hyödynnettiin aktiivisesti, päivittäisessä tiedottamisessa. Liitto uusi Finlandia Trophyn verkkosivut ja teki alustavia suunnitelmia myös www.stll.fi -sivuston uusimisesta lähitulevaisuudessa

JÄRJESTÖ- JA SEURATOIMINTA Aluepäälliköt/aluetoiminta Taitoluisteluseurojen ja harrastajapohjan kasvun seurauksena vanha aluejako ei ollut enää toimiva. Taitoluisteluliiton alueet jaettiin uudelleen paremmin alueiden toimintaa vastaaviksi. Itä-Suomen alue jaettiin kahteen alueeseen; Itä-Suomi ja Kaakkois-Suomi. Lisäksi muutama aluejaon reunalla oleva seura sijoitettiin uudelleen. Aluepäälliköt kuuluvat automaattisesti ISO työryhmään, Seura- ja olosuhdetyöryhmään. Alueiden toiminta on jokaisen alueen itsenäisesti päätettävissä. Vuonna 2014 tehtiin yhteiset tavoitteet aluetoiminnan sisällöstä. Nämä ovat seuraavat: 1. verkostoitumisen vahvistaminen alueen seurojen kesken kaikilla eri tasoilla 2. koulutustoiminnan aktivointi (taitoluistelun sisäinen koulutus, alueellinen koulutus) 3. testitoiminnan edistäminen (seurojen omat ja alueen avoimet testit) 4. alueellisen kilpailutoiminnan koordinointi (alkeis- ja harrastajaluistelu) Alueiden toiminnasta kerrotaan laajemmin liitteessä 2. Aluepäälliköiden verkostotoiminta aloitettiin syyskuussa Aluepäällikköpäivillä. Alueille teetettiin omat logot. Aluepäälliköiden käyttöön teetettiin lisäksi lajin imagorollupit, joita he voivat käyttää alueitten tapahtumissa. Koulutuspäällikkö aloitti Seuratoimintaa yhdessä oivaltaen -blogin, jonka tavoitteena on tuoda tutuksi erityisesti taitoluisteluliiton aluetoimintaa, seuratoimintaa ja aktivoida seuroja ja alueita yhteiseen kehitystyöhön. Liittokokoukset STLL:n varsinainen kevätliittokokous pidettiin Scandic Vierumäellä 27.4.2014. Kokouksessa oli edustettuna valtakirjoin 16 jäsenseuraa, joista 16 äänioikeutettua seuraa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Mettälä, Helsingfors Skridskoklubbin puheenjohtaja. Kokouksessa palkitut, henkilöt, joukkueet ja seurat ovat toimintakertomuksen liitteessä 1. STLL:n varsinainen kevätliittokokous pidettiin Sokos hotel Pasilassa, Helsingissä 29.11.2014. Kokouksessa oli edustettuna 22 jäsenseuraa, joista 22 äänioikeutettua seuraa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Pia Ek. Kokouksessa olivat liittohallituksessa erovuorossa: puheenjohtaja Susanna Rahkamo jäsen Timo Hämäläinen jäsen Annastiina Larronmaa jäsen Laura Lauri jäsen Marie Lundmark Ehdollepanotoimikuntaan kuuluivat Jari Maijala, puheenjohtaja (HL:n puheenjohtaja) sekä jäsenet Juha Timonen (HTK:n puheenjohtaja), Stefan Törnqvist (TTK:n puheenjohtaja), Timo Valkealaakso (Kooveen puheenjohtaja) ja Nina Salmela-Mäkelä (Itä-Suomen alueen aluepäällikkö). Liittohallitukseen valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi puheenjohtajaksi Laura Raitio ja erovuoroisista jäsenistä Laura Lauri ja Marie Lundmark. Pitkäaikainen puheenjohtaja Susanna Rahkamo ei enää asettunut ehdolle. Uusina jäseninä liittohallitukseen valittiin Jaana Juhola ja Janne Korhonen sekä yhdeksi vuodeksi Laura Raition tilalle Irja Simola. Liittohallitus, toimisto, työryhmien jäsenet, seurat Liittohallitus kokoontui kauden aikana 10 kertaa. Tämän lisäksi tehtiin myös sähköpostipäätöksiä, jotka kirjattiin pöytäkirjaan. Kokouksissa käsiteltiin liiton toiminnallisia kehittämishankkeita, päätettiin arvokilpailuvalinnoista, vahvistettiin työryhmien esitykset sekä tehtiin talouteen liittyviä linjauksia ja päätöksiä. Toimintaorganisaatio ja liittohallitus/toimikunnat sekä työryhmät ovat toimintakertomuksen liitteessä 1. Uudet jäsenseurat Säännöt-ryhmän esityksestä hyväksyttiin uusia seuroja liiton jäseniksi. Luettelo STLL:n jäsenseuroista on liitteessä 1.

Ansiomerkit ja muut palkitsemiset Säännöt-ryhmän esityksestä myönnettiin aktiivisille seuratoimijoille, ansioituneille tuomareille ja urheilijoille ansiomerkkejä. Huomioidut henkilöt liitteessä 1 Urheilutoimittajat valitsivat vuoden 2014 lajin parhaaksi urheilijaksi Kiira Korven. Marie Lundmark puolestaan palkittiin Suomen Urheilugaalassa elämäntyöstään Suomen urheilun lähettiläs erikoispalkinnolla. Kv. järjestötoiminta (jojot, ISU-tehtävät jne.) Marie Lundmark oli Olympialaisissa (Sotšhi, Venäjä) ISUn teknisen delegaatin jäsen. Kansainvälinen opiskelijaurheilijaliitto/fisu järjestää Granadassa Espanjassa vuonna 2015 Talviuniversiadit ja Marie on taitoluistelukilpailujen johtaja ja siinä ominaisuudessa hän on vieraillut ja suorittanut paikkojen tarkistusta useamman kerran. Hallituksen jäsenet mm. Marie Lundmark, Susanna Rahkamo ja Mika Saarelainen ovat ajaneet myös ansiokkaasti muodostelmaluistelun tulemista olympialajiksi mm. ISU:n kongressissa, hallituksen kokouksissa ja kansainvälisillä kentillä eri kilpailutapahtumissa ja tilaisuuksissa sekä järjestämällä lajin tuomarikoulutusta. Suomen joukkueenjohtajina toimivat Riina Valto ja Berit Kaijomaa Finlandia Trophyssä ja PMkilpailuissa Uppsalassa, Ruotsi, Riina Valto EM-kilpailuissa Budapestissä, Unkari ja Tarja Ristanen MM-kilpailuissa Saitamassa, Japani. Muodostelmaluistelun MM-kilpailuissa Courmayerissä, Italia, joukkueen johtajana oli Leena Laaksonen. Lisäksi Sinikka Kuusniemi toimi jälleen ML MM-kilpailujen kilpailukoordinaattorina sekä Finlandia Trophyn kilpailun johtajana. Seuratuet ja -palvelut - Figure Centre Verkkoalustalle avattiin tapahtumakalenteri, josta löytyvät kaikki liiton tapahtumat (kilpailut, koulutukset, leirit jne.). Myös jäsenseurojen on mahdollista lisätä omia tapahtumiaan kalenteriin kuten näytökset ja seuran järjestämät yksinluistelun testitilaisuudet. Syksyllä aloitettiin yksinluistelun testisuoritusten sähköisen rekisterin rakentaminen. - Sinettiseuratoiminta Sinettiseuroja tuettiin auditointikäynneillä ja Sinettiseuraseminaarissa. Auditointikäyntejä tehtiin yhteensä kolmeen seuraan (KooVee, NTL, JTL). Lisäksi kahteen Sinettiseuraan/Sinettiä hakevaan seuraan (ML, TRT) tehtiin erillisiä seurakehittämisvierailuja. - Dudes on Skates -seuratuki Liitto lanseerasi uuden seuroille poikaluistelun kehittämiseen tarkoitetun tuen. Dudes on Skates seuratukihakemuksia tuli kahdeksan. Tuki myönnettiin Järvenpään Taitoluistelijoille ja Porvoon Taitoluistelijoille. Tukiseuroihin tehtiin myös seuravierailut. Hankkeita on esitelty Taitoluistelulehdessä, MTV3:n uutisissa ja Lotto-arvonnan yhteydessä sekä Sinettiseuraseminaarissa. Hankkeet päättyvät keväällä 2015. - Seuratoiminnan kehittämistuet Taitoluisteluliiton seurat saivat seuratukirahaa vuoden 2014 myönnöissä yhteensä 125 500. Kaikkiaan taitoluisteluun hakemuksia tuli 29 kappaletta ja tukea sai yhteensä 3 uutta hanketta ja 5 jatkohanketta. Tukisummat olivat 5000-28 000. Seuratoiminnan vuoden 2015 kehittämistuista tiedotettiin seuroja ja koulutuspäällikkö sparrasi 16 seuran hakemuksia. Teosto ja Gramex Musiikin julkisen esittämisen yhteissopimus Teosto- ja Gramex -maksuista uusittiin kaudelle 2014. Yhteistoimintaa Liike ry:n kanssa Suomen Taitoluisteluliitto jatkoi Liikuntaystävä-hankkeessa, joka toimi Mtwaran läänissä Tansaniassa. Taitoluisteluliiton liikuntaystävä on Nanyondan ala-aste. LiiKe ry:n tavoitteena on ollut saada liikunnan avulla kaikki Mtwaran läänin lapset käymään säännöllisesti koulua. Tavoitteessa on joka vuosi menty eteenpäin ja Mtwaran läänissä yhä useammat lapset käyvät säännöllisesti koulua. Tämä vaikuttaa kehittävästi mm. työllistymiseen, sosiaaliseen hyvinvointiin sekä kulttuurin vahvistumiseen.

Seurakoulutukset Seuraparlamentit Kevään seuraparlamentissa aiheina oli mm. turvallinen harjoitteluympäristö ja valmentajan työssäjaksaminen. Kevään seuraparlamentissa järjestettiin myös messutapahtuma, jossa esiteltiin mm. liiton toimintaa. Syksyn seuraparlamentin aiheena olivat tulevaisuuden urheiluseura ja sen haasteet. Taitoluistelu tutuksi -kurssi järjestettiin Seinäjoella 14.9.2014, osallistujia oli yhteensä 13 pääasiassa Seinäjoen Taitoluistelijat ry:stä. Innostava Suomi 2017 Innostava Suomi -hanke piti koko vuoden kotipesää Taitoluisteluliitossa. Hanke on urheilun ja liikunnan yritysyhteistyön uusi malli, jonka tarkoituksena on asiakaselämyksen parantaminen kokonaisvaltaisesti sekä urheilun että liikunnan tapahtumissa. Päämääränä on rakentaa Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotena maailman paras (taitoluistelun) MM-kilpailukokemus niin urheilijoille kuin katsojillekin. Innostavan Suomen ajatusta kokeiltiin Finlandia Trophyssa, sillä Taitoluisteluliitto haluaa profiloitua innovatiivisena sekä yrityksiä houkuttelevana kisajärjestäjänä ja uudentyyppisen yritysyhteistyön kehittäjänä. Kantavia teemoja olivat taide ja urheilu, yleisön hyvinvointi sekä osallistava sponsorointi. Hanke rahoitettiin ELY-keskuksen tuella. Taitoluisteluliiton työntekijöistä hankkeeseen annettiin kahden ihmisen, toiminnanjohtajan ja viestintäpäällikön työpanos. Vakuutukset ja lisenssit Tuplaturva Liitto on mukana Valon jäsenjärjestöille yhteisesti vakuutusyhtiö Pohjolan kanssa neuvotellussa Tuplaturvassa. STLL on maksanut kokonaan Pohjolan tarjoaman seurojen liikunnan toimintavastuu ja vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutuksen. Lisenssit ja luistelukouluvakuutus Lisenssien määrässä on tullut edelleen pientä nousua edelliseen vuoteen verrattuna. Kilpailulisenssit ja luvat lunastettiin nettipohjaisesti. Järjestelmä mahdollistaa seurannan lisenssimäärissä eri lajien kesken. Lisenssitilastoa kaudesta 2010 2011 lähtien Kausi 2010 2011 Kausi 2011 2012 Kausi 2012 2013 Kausi 2013-2014 Kausi 2014 2015 (4/15) Lisenssiluistelijat Lisenssiluistelijat Lisenssiluistelijat Lisenssiluistelijat Lisenssiluistelijat alle 19 v yli 19 v alle 19 v yli 19 v alle 19 v yli 19 v alle 19 v yli 19 v alle 19 v yli 19 v 3900 745 4196 811 9949 786 10783 842 10794 891 Talous Finlandia Trophy Espoo Espoo järjestettiin Barona Areenalla 10.-12.10.2014 jo kolmannen kerran. Kilpailu kuului ISU:n Challenger sarjaan, joka perustettiin v. 2014. Kilpailu oli kolmipäiväinen ja mukana oli myös muodostelmaluistelukilpailu lyhytohjelmalla. Kilpailujen järjestelyissä auttoivat paikalliset seurat, kuten aikaisempinakin vuosina. Yhteistyö Espoon kaupungin kanssa jatkui ja kaupungin tarjoama viestinnällinen ja taloudellinen tuki olivat suureksi avuksi kilpailun onnistumiselle. Innostava Suomi hanke toi kaivattua lisäväriä tapahtumaan. Tapahtuma kiinnosti ulkomaista mediaa, kuten aiempinakin vuosina. Teimme mm. yksinoikeussopimuksen japanilaisen Asahi Tv:n kanssa. Taloudellisesti tapahtuma oli kannattava. Vuoden aikana järjestettiin neljät SM-kilpailut ja kuudet valintakilpailut yksin- ja muodostelmaluistelussa sekä jäätanssissa seniori-, juniori- ja noviisisarjoissa yhteistyössä seurojen kanssa. Taloushallintopalveluja hoiti Tilitoimisto Rantalainen Oy IA International.

Varsinainen toiminta Vuoden 2014 toiminnan tuloksessa näkyy myös Innostava Suomi hanke, johon saimme rahoitusta ELY keskukselta 150 500. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 215 000. Varsinaisen toiminnan tuotot jäivät hieman budjetoitua pienemmiksi, vaikka onnistuimmekin mm. Finlandia Trophyn lipunmyynnissä budjetoitua hieman paremmin. Henkilöstökulut olivat budjetin mukaiset. Toisaalta taas muissa kuluissa, esim. vuokrat, matka- ja majoituskulut sekä hallintopalvelut olivat budjetoitua korkeammat. Vuokrakulujen sekä hallintopalvelujen nousuun vaikutti suurimmaksi osaksi Barona Areenan hallivuokra sekä muut hallilta ostetut palvelut, joita edellisen vuoden tavoin emme olleet budjetoineet. Varainhankinta Varainhankinnan kokonaistuotto oli huomattavasti budjetoitua suurempi. Tähän vaikuttivat mm. jäsenmaksujen korotus kaudelle 2014, lisenssituottojen kasvu sekä Finlandia Trophyn yritysyhteistyösopimusten kasvu. Espoon kaupungin kanssa solmittu yhteistyö jatkui, vaikkakin sopimuksen arvo oli pienempi kuin edellisenä vuonna. Pääyhteistyökumppanit pysyivät muutoin samoina. Myös yhteistyö Infront Finland Oy:n kanssa jatkui entisellään. Yhteistyökumppanit Pääyhteistyökumppanit olivat Luhta, Carlson Wagonlift Travel, Vierumäki, CWT Finland Oy, Neste Oil, Sokos hotel ja Kyocera. Muita Finlandia Trophyyn liittyviä yhteistyökumppaneita olivat mm. Espoon kaupunki, Rovio, Veikkaus ja Elixia. Lisäksi Finlandia Trophyn yhteydessä myytiin mainostilaa sekä jäähallin laitoihin, että käsiohjelmaan. Yleisavustukset Valtion toiminta-avustus oli 360 000 Opetusministeriön myöntämän toiminta-avustuksen kehitys: 2004 145 000 2005 176 000 2006 180 000 2007 210 000 2008 222 000 2009 255 000 2010 310 000 2011 310 000 2012 345 000 2013 345 000 2014 360 000 Olympiakomitea myönsi kaudelle 2014-2015 järjestelmätukea yhteensä 110 000, Tuki jakaantui seuraavasti: Kiira Korven valmentautuminen, yksinluistelijoiden Korea-projektin tehostaminen, jäätanssi, muodostelmaluistelun fysiikkatuki ja nuorten olympiavalmentajan palkkatuki. Tästä tukisummasta maksettiin kaudella 2014 57 020. Suomen Urheiluopisto maksoi erillistä LPT valmentajan palkkatukea 15 000. ISU:lta liitto sai matkatukea yhteensä 34 380,98, muodostelmaluistelun seminaaria varten tuki oli 16 504,08 ja Finlandia Trophyn Challenger sarjan tuki 16 391,83. Opetus- ja kulttuuriministeriölle jouduimme maksamaan takaisin saamamme 30 000 euron tuen vuoden 2013 junioreiden muodostelmaluistelun MM-kilpailuihin, koska kilpailut tuottivat voittoa. Rahasto ja muu sijoitustoiminta Taitoluisteluliiton rahaston sijoituksia on hoidettu Nordeassa ja EVLI:ssä. Sijoitusten tasearvo oli 31.12.2014 tilinpäätöksessä 669 555,91. Tilikauden aikana sijoituksia on myyty ja liiton toimintaan on siirretty varoja päätösten mukaisesti yhteensä 130 000, josta summasta 30 000 jouduttiin palauttamaan OKM:lle. Sijoitusten myynnillä turvattiin liiton kauden aikainen maksuvalmius. Liiton likvidejä varoja on 31.12.2014 yhteensä 228 105,35, mihin on vähennystä reilut 30 000, johon vaikuttaa osaltaan Nordealle annetun 60 000 :n sijoitusten myynnin toimeksiannon toteutuminen vasta vuoden 2015 puolella. Tilinkauden tulos ja tase Tilikauden tulos oli -83 585,21 alijäämäinen. Olimme budjetoineet tuloksen -130 000 alijäämäiseksi, joka katetaan sijoitusten myynnillä. Tuloslaskelma- ja tasetiedot sekä tilintarkastajien lausunto ovat toimintakertomuksen liitteessä. Tilintarkastajat Liiton tilintarkastajina ovat toimineet KHT tilintarkastajat Helena Sinisalo ja Eija Selenius.