SIVISTYSLAUTAKUNTA KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA NUORISOYHDISTYKSET. Yleistä avustusten hakemisesta:

Samankaltaiset tiedostot
VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Kulttuurilautakunnan päätös

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

Rantasalmen kunta RANTASALMEN VAPAA-AIKA JÄRJESTÖJEN AVUSTUSSÄÄNNÖT JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset

JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Kunnan avustus rekisteröidyille järjestöille/yhdistyksille/seuroille Askola Toimintavuosi Puh. (019) /vaihde

Edellytykset avustuksen saamiselle:

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

SIVISTYSPALVELUIDEN AVUSTUKSET, PALKINNOT JA STIPENDIT

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

2016 LIIKUNTA-, NUORISO-

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Liikuntapalveluiden avustusohje

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS

Vapaa-aikaltk LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

JOROISTEN KUNNAN VAPAA-AIKA JÄRJESTÖJEN AVUSTUSSÄÄNNÖT JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET VUONNA 2015

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017

LIIKUNTAPALVELUT AVUSTUSOHJE

UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

KURSSI- JA LEIRIAVUSTUKSET Vapaa-aikatoimisto Urheiluseuroille

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

Khall / 136

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

Mitä avustusta haetaan

Avustushakemus Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

LIIKUNTA- JA NUORISOAVUSTUKSET VUONNA 2018

Ii-instituutti Avustukset PL 24

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

VIROLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 1

L I I K U N T A P A L V E L U J E N A V U S T U S O H J E S Ä Ä N T Ö

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2015. Sivistyslautakunta

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN LIIKUNTATOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2018

AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

Transkriptio:

VIROLAHDEN SIVISTYSLAUTAKUNTA AVUSTUSSÄÄNNÖT 23.2.2016 KULTTUURI-, LIIKUNTA- JA NUORISOYHDISTYKSET Yleistä avustusten hakemisesta: Avustusta haetaan Kuntaliiton Kunnan avustus seuralle -lomakkeella tai vapaamuotoisella hakemuksella. Avustusta myönnetään yleensä yhdistyksille, joiden kotipaikaksi on rekisteröity Virolahti tai Miehikkälä. Avustusanomuksessa on käytävä ilmi seuraavat seikat: - Yhdistyksen virallinen nimi ja yhdistysrekisterin mukainen kotikunta - Osoite, johon yhdistykselle tarkoitettu posti toivotaan tulevan - Yhdistyksen tilinumero mukaan lukien pankin nimi - Edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös - Tulevan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma - Mihin tarkoitukseen avustusta haetaan ja kuinka paljon - Saako yhdistys muualta avustusta vastaavaan tarkoitukseen - Anomuksen allekirjoittajana seuran virallinen nimenkirjoittaja Avustusten hakuajat ilmoitetaan vuosittain Kaakonkulma lehdessä ja kuntien ilmoitustauluilla. Avustus maksetaan kullekin vuodelle varattujen määrärahojen puitteissa. Avustus voidaan periä takaisin, jos hakemuksen tai annettujen selvitysten osalta ilmenee puutteita tai väärinkäytöksiä. Hakemukset sekä Virolahden että Miehikkälän kunnissa toimivien yhdistysten osalta lähetetään osoitteella Virolahden kunta, Sivistyslautakunta, vapaa-aikatoimisto, PL 14, 49901 Virolahti. Toiminta-avustus: Haetaan vuosittain maalis-huhtikuussa. Toiminta-avustuksen jakoperusteina ovat: hakijan toiminnan tarkoitus, laatu ja laajuus. Päätöksessä otetaan huomioon toiminnan tai toimenpiteen ajankohtaisuus, hakijan omatoimisuus sekä omarahoitusosuus. Tilinpäätösasiakirjoissa pitää näkyä edellisen avustuksen käyttötarkoitus, tarvittaessa selvitys on tehtävä erilliselle lomakkeelle. Kohdeavustukset: Haetaan vuosittain lokakuun loppuun mennessä. Kohdeavustusta voi hakea hyvin perusteltuun liikunta-, kulttuuri- tai nuorisotoimintaa tukevaan tarkoitukseen. Avustuskohteita voivat olla

- pienet rakentamiskohteet - laite- ja kalustohankinnat sekä kunnossapitokulut - tapahtumakulut - leiri- ja retkitoiminta, myös piiri-, alue- ja keskusjärjestöjen järjestämien leirien osallistumiskuluihin - kerhomateriaalihankinnat - tilavuokrat (ei toimintakeskus Ratevan käytöstä aiheutuvia menoja) - palkkausavustus - liikuntapaikkojen hoitoavustus Kohdeavustus perustuu maksettuihin kuluihin ja kuittikopioihin tai tarkkaan arvioon tulevista kustannuksista. Harkinnan mukaan kohdeavustusta voidaan jakaa myös muille kuin oman paikkakunnan yhdistyksille esim. seutukunnallisille yhdistyksille tai nuorten vapaille toimintaryhmille. SM-kilpailumatkojen avustus: Haetaan lokakuun loppuun mennessä kohdeavustusten yhteydessä. SM-kilpailumatkojen korvausta on mahdollista saada virolahtelaista tai miehikkäläläistä urheiluseuraa edustanut urheilija. Korvaus maksetaan urheilijan edustamalle yhdistykselle kuittien perusteella, jos urheilija ei saa muualta korvausta ko. matkasta. Yhdelle kilpailijalle korvataan yksi kilpailumatka vuotta kohden. Avustukseen ovat oikeutettuja yleisen ja nuorten sarjojen (yli 15 vuotiaat) urheilijat. Päätös koskee SLU:n hyväksymiä virallisia lajeja. Korvausperusteet ovat: Kilometrikorvaus Majoituskorvaus 0,25 euroa/ kilometri. Kuitenkin enintään 200 euroa. Todellisten kulujen (tositteiden) mukaan yhdeltä yöltä. Kuitenkin enintään 70 euroa. Ohjaustoiminta-avustukset: Avustusta haetaan vapaa-aikatoimistosta saatavan tai liikuntatoimen nettisivuilla olevan ohjauspäiväkirjan merkintöjen perusteella erikseen kevät-, kesä- ja syyskauden toiminnalle Se maksetaan alla olevien korvausperusteiden mukaan viimeisen palautuspäivän jälkeen. Ohjaustoiminta-avustukseen ovat oikeutettuja yhdistykset, jotka järjestävät ohjattua ja kaikille avointa ryhmätoimintaa Virolahden ja Miehikkälän kuntien alueella. Avustusta maksetaan ryhmää kohden yhdelle ohjaajalle enintään kahdesta ohjauskerrasta viikkoa kohden. Ohjaajan nimi ja koulutus on ilmoitettava vapaa-aikatoimen ohjaajaluetteloon. Ohjausryhmään tulee osallistua vähintään viisi henkilöä. Otteluista ja kilpailuista ei makseta avustusta. Ryhmän avustuksen suuruus määräytyy ohjaajan koulutustason mukaan seuraavasti: Liikunta: 9,00 euroa liikunnanopettajat liikunnanohjaajat, liikuntaneuvojat fysioterapeutit tai vastaava ammatillinen pätevyys

7,50 euroa III-tason valmentaja- /ohjaajatutkinto (150 h opintokokonaisuus) 6,00 euroa II-tason valmentaja-/ ohjaajakoulutus (100 h opintokokonaisuus) 5,00 euroa I-tason valmentaja-/ohjaajakoulutus (50 h opintokokonaisuus) 4,00 euroa kouluttamaton Nuorisotyö: 9,00 euroa Ammattitutkinto ohjattavaan toimintaan. Muuten samat perusteet kuin liikuntatoimessa kurssien tuntimäärän mukaan. Koulutusavustukset: Jatkuva haku ja päätös sivistystoimenjohtaja-rehtorin viranhaltijapäätöksellä. Koulutusavustusta voivat hakea yhdistykset oman yhdistystoiminnan ryhmäohjauksen tasoa ja laatua parantavaan koulutukseen. Avustusta haetaan jälkikäteen ja yhdistyksen tulee toimittaa vapaa-aikatoimistoon maksutosite ko. koulutustilaisuudesta. Tositteessa tai vapaamuotoisessa avustushakemuksessa tulee näkyä koulutuksen aihe, järjestäjä, ajankohta ja koulutukseen osallistuneet henkilöt sekä selvitys heidän tehtävästään yhdistyksessä. Koulutuskulut korvataan kokonaisuudessaan ja matkakuluja 0,25 /km. Moottorikelkka-avustus: Haettavana vuosittain lokakuun loppuun mennessä Miehikkälän osalta ja anottava syksyllä ennen talousarvion valmistelua Virolahden kunnan tekniseltä toimelta. Myönnetään vuoroperiaatteella Miehikkälässä siten, että vuosittain avustus (5 500 ) myönnetään yhdelle Miehikkälän Vilkkaan kyläosastolle vapaamuotoista hakemusta vastaan. Virolahden osalta Virolahden Sammon kyläosastot ja muut kylälatuja tekevät yhdistykset saavat joka toinen vuosi kunnan teknisellä toimella käytössä olleen kelkan vuorotteluperiaatteen mukaisesti. Kelkka luovutetaan vuoden alussa, kun kunta on saanut uuden kelkan käyttöönsä. Vuorotteluperiaatteesta voidaan poiketa vain erityisin ja perustelluin syin. Miehikkälän vuorojärjestys: 2016 Pitkäkosken Kisailijat ry 2017 Salonpojat ry 2018 Voimistelu- ja urheiluseura Kilpi ry 2019 Miehikkälän Kisaveikot ry 2020 Saivikkalan Kiisto ry 2021 Muurikkalan Kaiku ry 2022 Muurolan Vesa ry

Virolahden vuorojärjestys: 2017 Klamilan Veto ry 2019 Ravijoen Vauhti ry 2021 Säkäjärven Vihuri ry 2023 Vaalimaan Visa -osasto 2025 Pihlajan Kataja -osasto 2027 Häppilän Haka-osasto Valaistujen latujen käyttökustannukset: Haettavana vuosittain lokakuun loppuun mennessä. Kustannukset korvataan jälkikäteen vuosittain 1.11. - 30.10. väliseltä ajalta. Hakemuksessa on mainittava hakijan nimi, valaistu latu ja sen pituus, sähkökulut (mikäli ei mene suoraan kunnan mittariin), moottorikelkalla ajetut tunnit (ajopäiväkirja), korjauskustannukset esim. lamppujen vaihto, latupohjan kunnostustyöt ja raivaukset, kunnostukseen käytetyt materiaalikustannukset. Työkuluja korvataan seuraavasti: - miestyötunti 2 - moottorikelkalla ajotunti 3 - traktorityö 10 - kaivurityö 15 Uusimmasta kelkasta aiheutuvista vakuutusmaksuista korvataan 50%. Korjauskuluissa huomioidaan ainoastaan uusimman kelkan korjaus. Moottorikelkan polttoaine on haettavissa kuittausta vastaan K-Rauta Hallikaiselta Virojoelta tai Klamilan Kujansuusta. Menestyneiden urheilijoiden palkitseminen: Ehdotukset annettava vuosittain joulukuun alkuun mennessä. Yhdistykset, yhteisöt ja yksityiset henkilöt voivat tehdä esityksiä menestyneistä virolahtelaisista ja miehikkäläläisistä urheilijoista sekä vuoden liikuttajayhteisöstä tai - henkilöstä. Lisäksi voidaan palkita Kaakon kaksikon liikunnan olosuhdeteko liikuntapaikkojen kehittämistoiminnasta. Esityksessä menestyneistä urheilijoista on mainittava urheilijan nimi, osoite, ikäryhmä, saavutukset (SM menestys) sekä urheilijan edustama seura. Urheilijan on oltava henkikirjoilla siinä kunnassa, jossa palkitseminen suoritetaan, mutta hänen edustamansa seura voi olla missä tahansa. Yleisenä perusteena on, että vähintään yleisen sarjan mitalisijasaavutukset huomioidaan.15 -vuotiaiden tai sitä nuorempien sarjoissa palkitsemista ei suoriteta. Jos palkittavia on vähän, niin lautakunta voi halutessaan myöntää vuosittain myös muita tunnustuspalkintoja. Kuntien parhaille urheilijoille myönnetään 300 euron stipendi, SM-mitalisijasta 200 euroa ja pistesijoista 100 euroa. Muille kuin urheilijoille luovutetaan ainoastaan tavarapalkinto.

Ostopalvelu- ja yhteistoimintasopimukset: Solmittavissa sivistystoimenjohtaja-rehtorin viranhaltijapäätöksellä, kun tarve ilmenee. Sopimuksia voidaan tehdä erilaisten toimintojen ja tapahtumien järjestämisestä täydentämään kunnan omaa palvelutoimintaa liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen osalta. Sopimuksessa määritelty talkootyötunnin hinta on 10 euroa/tunti. Terveysliikunnan, nuorisotoiminnan ja urheilukoulutoiminnan osalta tuntihinta vaihtelee ohjaustoiminnan vaativuuden mukaan 12-20 euron välillä. Tilavuokrat: Paikallisille yhdistyksille kunnan omistamat liikuntasalit ovat maksuttomia. Käyttövuorot ovat haettavissa vuosittain toukokuussa. Ilmoitukset: Lautakunta voi avustaa lisäksi yhdistysten järjestämien tapahtumien ilmoituskuluja Kaakonkulma -lehdessä, jos sitä ei muissa avustuksissa ole huomioitu. Tapahtumien on oltava kaikille avoimia ja maksuttomia.