Hyvä käyttäjä! Tämä pdf-tiedosto on ladattu Tieteen Kuvalehti Historia -lehden verkkosivuilta (www.historianet.fi). Tiedosto on tarkoitettu henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä saa luovuttaa kolmannelle osapuolelle. Tekijänoikeudellisista syistä osa kuvista on poistettu. Ystävällisin terveisin Toimitus
Toinen maailmansota Saksan viimeinen suurhyökkäys: Ardennien taistelu Varhain aamulla 16. joulukuuta 1944 tuhannet saksalaistykit alkoivat pommittaa Yhdys - valtojen joukkojen linjoja ja raivata siten tietä Saksan panssari vaunuille. Saksan joukot, jotka koostuivat pitkälti itärintaman veteraaneista, olivat matkalla kohti Antwerpenin satamakaupunkia aikomuk senaan motittaa vihollisen armeijat. Saksa iski liittoutuneiden joukkoja vastaan ennenkokemattomalla voimalla.
Saksa toivoi suurhyökkäyksen taivuttavan liittoutuneet rauhaan. Hitler siirsi Ardenneille 200 000 sotilasta, jotka saivat käskyn taistella yhtä raa asti kuin itärintamalla. scanpix/akg-images Belgia/1944 Vihollinen uhkasi Saksaa joka suunnasta. Idästä Belgia vyöryi voimalla Ardennit puna-armeija, etelässä liittoutuneet etenivät Italian halki kohti pohjoista ja lännessä Yhdysvaltojen ja Britannian joukot olivat edenneet lähes Reinille saakka.
Toinen maailmansota Ardennien offensiivi alkoi saksalaisten raskaalla tykkitulella, joka pakotti Yhdysvaltojen joukot aluksi perääntymään. scanpix/akg-images esben sylvest Oli joulukuun 16. päivän aamu vuonna 1944. Vartiossa ollut yhdysvaltalaissotilas tähysti kiikareillaan Ardennien vuoristoalueella Clervauxissa sijaitsevasta asemapaikastaan itään kohti saksalaisten linjoja ja näki, kuinka tummaa taivasta vasten yhtäkkiä piirtyi useita voimakkaita valokeiloja. Sotilas ehti hädin tuskin hälyttää paikalle esimiehensä ja kertoa tälle näke mästään, kun saksalaisten kranaatit jo alkoivat putoilla yllätettyjen yhdysvaltalaisten asemiin. Jonkin ajan kuluttua tykkituli laantui ja pimeydestä alkoi kuulua saksalaisten panssarivaunujen moottorien jyly. Saksalaiset olivat käynnistäneet laajamittaisen hyökkäyksen, jonka oli tarkoitus pelastaa Kolmas valtakunta. Saksan raskaat panssarivaunut vyöryivät kohti länttä yli sadan kilometrin levyisenä rintamana, ja niiden perässä marssi kymmeniätuhansia jalkaväensotilaita. Saksan viimeinen voimannäyttö Liittoutuneet eivät olleet varautuneet Saksan hyökkäykseen Ardennien met- 16. joulukuuta 1944 Saksa halusi rauhaa länsirintamalle 200 000 saksalaissotilaan oli tarkoitus tunkeutua Ardennien metsien halki valtaamaan strategisesti tärkeä Antwerpenin satama ja sulkea vihollisen armeijat mottiin Hollantiin. Bryssel 2 Meusejoki Saksan joukkojen oli määrä ylittää Meusejoki vauhdilla. Joen pohjoispuolella maasto oli tasaista ja helppokulkuista. 1 Antwerpenin satama oli liittoutuneiden joukkojen elintärkeä huoltoväylä. Se oli myös Saksan hyökkäysjoukkojen pääkohde. 4 St. Vithin kaupunki oli tärkeä liikenteen solmukohta. Saksalaisten oli määrä vallata St. Vith hyökkäyksen toisena päivänä ja edetä sieltä pääteitä pitkin nopeasti kohti Antwerpeniä. Huy Liège Dwight D. Eisenhower oli liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylipäällikkö. Ansioitunut kenraali oli puoli vuotta aiemmin johtanut menestyksekkäästi Normandian maihinnousua. Ardennien taistelussa hän johti liittoutuneiden joukkoja Pariisissa sijaitsevasta päämajastaan käsin. 83 000 sotilasta 242 panssarivaunua 576 moottoroitua tykkiä topfoto Celles 3 Bastogne oli seitsemän päätien risteyskohta. Saksalaiset halusivat vallata tärkeän Bastognen nopeasti, jotta he voisivat edetä pääteitä pitkin vauhdilla Meusejoelle. St. Vith Rintamalinja Päätie 16 Historia 15 2010
säisellä vuoristoalueella Saksan rajan tuntumassa. Siksi seutua puolustamaan oli määrätty verrattain vähän sotilaita, joista valtaosa oli Yhdysvalloista värvättyjä kokemattomia nuorukaisia sekä tappioita kärsineiden yksikköjen rippeitä. Tästä syystä Hitler oli valinnut Ardennit paikaksi, jossa Saksan panssarijoukot tunkeutuisivat vihollisen linjojen läpi. Saksalaiset olivat laatineet uskaliaan suunnitelman: kolme Saksan armeijaa valtaisi Antwerpenin satamakaupungin. Jos saksalaiset valtaisivat Antwerpenin, liittoutuneiden huoltoyhteydet man tereelle katkeaisivat ja Pohjois- Belgiaan ja Hollantiin sijoitetut neljä liittoutuneiden armeijaa jäisivät mottiin. Saksalaiset olivat onnistuneet siirtämään länsirintamalle kaikessa hiljaisuudessa 200 000 kokenutta sotilasta, joiden tueksi Hitler oli määrännyt panssaridivisioonien vielä toimintakykyiset rippeet sekä tuhansittain tykkejä. Yllätysmomentti oli saksalaisten kannalta ratkaisevan tärkeä. Siksi suurhyökkäykselle oli valittu koodinimeksi Wacht am Rhein, Reinin vartio. Nimen oli mää Belgia Ranska Luxemburg Gerd von Rundstedt Hitler nimitti von Rundstedtin Ardennien offensiivin komentajaksi, vaikka tämä vastusti hyökkäystä. Hänen mielestään suunitelma oli liian uskalias, ja hän ehdotti suppeampaa operaatiota, jonka Hitler kuitenkin hylkäsi. 200 000 sotilasta 500 panssarivaunua Ardennit 1 900 moottoroitua tykkiä scala/bpk Claus Lunau 6. SS-panssariarmeija hyökkäsi pohjoisessa tavoitteenaan Antwerpenin valtaus. ullstein bild rä saada liittoutuneet uskomaan, että Saksa valmisteli Reinin puolustusta eikä suinkaan mittavaa hyökkäystä. Suunnitelman mukaan Saksan joukot tunkeutuisivat nopeasti läpi liittoutuneiden puolustuslinjoista, ennen kuin nämä ehtisivät siirtää vahvistuksia Ardenneille. Saksalaisten oli määrä ylittää vaikeakulkuiset ja lumen peittämät kukkulat jo hyökkäyksen ensimmäisenä päivänä ja ottaa nopeasti hallintaansa alueen tärkeimmät tiet ja sillat. Yksi tärkeimmistä teiden solmukohdista oli Bastognen kaupunki, joka saksalaisjoukkojen piti vallata ensimmäisen vuorokauden kuluessa ja varmistaa siten hyökkäyksen nopea eteneminen. Lisäksi saksalaisten oli määrä ylittää luoteessa virtaava Meusejoki neljässä päivässä. Meusen pohjoispuolella maasto oli tasaista ja eteneminen Antwerpeniin olisi nopeaa ja helppoa. Bastognen puolustajat kovilla Suurhyökkäyksen käynnistyminen joulukuun 16. päivän aamuna kello 5.30 oli liittoutuneille täydellinen yllätys. Yllättyneitä olivat myös Yhdysvaltain 28. jalkaväkidivisioonan sotilaat, jotka oli siirretty Ardenneille keräämään voimia kuukausia kestäneiden kiivaiden taistelujen jälkeen. Hyökkäyksen alettua 28. divisioonan komentaja eversti Hurley Fuller heräsi saksalaisten kranaattien räjähdyksiin. Hänen Clervaux hon sijoitetut joukkonsa valvoivat Bastogneen johtavaa tietä, ja pian Fuller saikin liittoutuneiden Euroopan joukkojen komentajalta Dwight D. Eisenhowerilta selkeän määräyksen: Clervaux n asemat oli pidettävä hinnalla millä hyvänsä. Saksalaiset etenivät nopeasti, ja ensimmäiset panssarivaunut saapuivat Clervaux hon jo muutaman tunnin kuluttua. Liittoutuneiden uloin puolustuslinja oli murtunut, ja saksalaiset alkoivat hävittää kaupunkia talo talolta. Kiivas tykkituli moukaroi Clervaux n raunioiksi, ja itärintaman veteraanit kävivät armotta yhdysvaltalaisten kimppuun. Saksalaisen panssarivaunun alettua tulittaa Fullerin komentopaikkana toiminutta hotellia eversti joukkoineen päätti paeta. Fuller pakeni Clervauxista kohti länttä ja liittoutuneiden linjoja, mutta ei ehtinyt pitkällekään, kun hän joutui saksalaisten vangiksi. Saksalaiset etenivät vauhdilla Saksalaisten säätieteilijöiden ennusteiden mukaisesti sää oli Hitlerin joukkojen puolella. Ardennien yllä lepäsi paksu pilviverho, jonka vuoksi liittoutuneiden lentokoneet eivät päässeet maajoukkojen tueksi. Saksalaisten kannalta kaikki sujui suunnitelman mukaan. Clervauxin valtauksen jälkeen saksalaiset jatkoivat marssiaan kohti Bastognea ja valtasivat Luxemburgin rajan tuntumassa sijaitsevan Losheimin kaupungin yhtä helposti kuin Clervaux n. Saksalaisia on kaikkialla, viestitti yhdysvaltalainen partio ennen perääntymistään. Eräs toinen joukko-osasto lähetti läheisestä kylästä radiosanoman juuri ennen kuin saksalaiset avasivat 70 metrin päästä tulen suoraan kohti yhdysvaltalaisten komentopaikkaa. Iskussa kuoli kolme yhdysvaltalais ta sotilasta, ja loput 87 antautuivat. Antautuminen vahvisti saksalaisten uskoa operaation onnistumiseen, sillä Hitler kenraaleineen oli arvioinut kokemattomien yhdysvaltalaisten antautuvan tai ryntäävän pakoon ylivoimaisen vihollisen uhatessa. Alun menestyksestä huolimatta saksalaisten eteneminen kuitenkin pian Historia 15 2010 17
Toinen maailmansota 17. 25. joulukuuta Kiivas vastarinta pysäytti saksalaiset Vaikka saksalaisten raju hyökkäys oli liittoutuneiden joukoille yllätys, ne tekivät tiukkaa vastarintaa. Saksalaiset olivat aliarvioineet vihollisen liikkuvuuden, ja jo taistelujen ensimmäisinä viikkoina kenraali Eisenhower siirsi Ardenneille 250 000 sotilasta. Saksalaisten eteneminen hidastui ja pysähtyi lopulta täysin. Kinokset ja Yhdys valtojen joukkojen tiukka vastarinta hidastivat BILLED BYLINE XXXXXX ullstein bild saksalaisten etenemistä. pysähtyi. Toivuttuaan alun järkytyksestä alakynnessä olleet yhdysvaltalaiset ryhtyivät tekemään kiivasta vastarintaa lähes koko rintamalinjan pituudelta. Wahlhausenissa Clervaux n itäpuolella eräs yhdysvaltalaisosasto pyysi epätoivoissaan tykistökeskitystä omiin asemiinsa, jotta saksalaisten panssarivaunu saataisiin tuhottua. Vain yksi yhdysvaltalaissotilas selvisi keskityksestä elossa. Itärintaman taktiikka tuotti tulosta Saksalaiset kohtasivat tiukkaa vastarintaa pohjoisessa, mutta etelässä hyökkäys eteni joutuisammin, ja 17. joulukuuta yksi 1. SS-panssaridivisioonan taisteluosasto murtautui syvälle liittoutuneiden linjojen taakse. Osastoa johti vasta 29- vuotias Obersturmbannführer Joachim Peiper, joka oli saavuttanut itärintamalla kyseenalaista mainetta polttamalla lukemattomia venäläiskyliä ja hankkinut siten osastolleen lisänimen soihtupataljoona. Nyt Peiperin taisteluosaston sata panssarivaunua etenivät vauhdilla Ardennien poikki. Matkalla osastoon liittyi ryhmä toiseen yksikköön kuuluneita suuria Tiger-panssarivaunuja. Eräs amerikkalaissotilas kertoi myöhemmin seuranneensa kiikareilla Peiperin taisteluosaston etenemistä maastossa ja panneensa merkille, kuinka maa järähteli raskaiden panssarivaunujen painosta. Hän kertoi myös, kuinka saksalainen sotilas oli ohjannut valtavien panssarivaunujen kulkua heiluttamalla valkoista nenäliinaa. 70 tonnin painoiset Tigerit olivat suurimpia toisessa maailmansodassa käytettyjä panssarivaunuja. Niiden panssarointi oli jopa 18 senttimetrin paksuinen, ja niiden tarkka 88 millimetrin tykki pystyi tuhoamaan yhdysvaltalaisen Shermanpanssarivaunun 700 metrin päästä. Yhdysvaltalaisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia voittaa Tigereita avoimessa taistelussa, ja usein liittoutuneiden panssarivaunut perääntyivätkin Tigerien vyöryessä näkyviin. Ne harvat, jotka jäivät taistelemaan, kokivat karun lopun. Yhdysvaltalaiset pyrkivät yllättämään Saksan panssarijoukot asettumalla väijyksiin mäenharjanteiden taakse. Saksalaiset noudattivat kuitenkin itärintamalla hyväksi havaittua taktiikkaa: miehistö ampui heti mäen ylitettyään valokranaatteja, jotka sokaisivat vihollisvaunun kuljettajan ja toivat vihollisen hyvin näkösälle. Yhdysvaltalaiset ehtivät tuskin tajuta mitä oli tapahtumassa, kun kranaatit jo sytyttivät heidän panssarivaununsa liekehtiväksi pätsiksi. Rumaa peliä rintamalla Peiperin tavoitteena oli edetä länteen liittoutuneiden linjojen taakse raivaa 18 Historia 15 2010
3 Eisenborn Yhdysvaltalaisten raskas tykistö pysäytti saksalaiset, jotka eivät päässeet etenemään Meusejoelle asti. 4 Celles Saksan etujoukot etenivät Cellesiin vain 4 km:n päähän Meusesta. Polttoainepula ja vihollisen vastaiskut estivät kuitenkin joukkojen etenemisen. Belgia Ranska Luxemburg Ardennit 2 Bastogne Saksalaiset yrittivät kaikin keinoin vallata Bastognen ja sen ympäristön tiet. He saartoivat kaupungin, mutta sitä puolustaneet yhdysvaltalaiset eivät antaneet periksi. 1 St. Vith Yhdysvaltalaiset pitivät kiivaista taisteluista huolimatta St. Vithin hallussaan joulukuun 23. päivään saakka. Se romutti saksalaisten toiveet nopeasta etenemisestä Antwerpeniin. Soluttautujat tekivät tuhoa Everstiluutnantti Otto Skorzeny johti Ardennien taistelussa saksalaisten salaista operaatio Greifiä. Hänen englanninkielentaitoiset erikoisjoukkonsa soluttautuivat liittoutuneiden univormuihin pukeutuneina näiden linjojen taakse tarkoituksenaan aiheuttaa tuhoa ja varmistaa Meusejoen siltojen hallinta saksalaisille. Huhut soluttautujista levisivät yhdysvaltalaisjoukkojen keskuudessa, ja nämä käynnistivät laajoja etsintöjä saadakseen sabotöörit kiinni. Sotilaspoliisi perusti tarkastuspisteitä. Niissä sotilaille esitettiin kysymyksiä, joihin vain amerikkalaiset osasivat vastata, kuten: Mikä on Mikki Hiiren tyttö ystävän nimi? Erehdyksiäkin sattui: esimerkiksi kenraali Omar Bradley pidätettiin, vaikka hän vastasi aivan oikein Illinois n osavaltion pääkaupungin olevan Springfield. Kenraalia tentannut sotilaspoliisi väitti virheellisesti sen olevan Chicago. scala/bpk Claus Lunau maan tietä muille saksalaisyksiköille ja levittämään pelkoa vihollisen keskuuteen, jotta sen taistelutahto romahtaisi. 17. joulukuuta joukko Peiperin osaston sotilaita vei ryhmän yhdysvaltalaisia sotavankeja Malmédyn kylän vieressä olevalle pellolle ja alkoi ampua. Osa yhdysvaltalaisista onnistui pakenemaan tulitusta seuranneessa paniikissa, mutta lumiseen maahan jäi makaamaan 84 yhdysvaltalaisvangin ruumiit. Myös liittoutuneet syyllistyivät ajoittain vihollisen mielivaltaisiin teloituksiin. Rintamalinjan molemmin puolin sotavankien kohtalo riippui yleensä sotilaiden mielialasta: jos vangitsijat olivat juuri nähneet toveriensa kuolevan vihollisen luodeista, he olivat alttiimpia kostamaan kuolemat vangeille. Joskus taas joukko-osastot eivät pystyneet kuljettamaan vankeja mukanaan, jolloin nämä usein ammuttiin siihen paikkaan. Saksalaisten eteneminen hidastui pian: liittoutuneiden joukot tekivät niin kiivasta vastarintaa, että vielä päivien kuluttua hyökkäyksen alkamisesta saksalaiset joutuivat yhä taistelemaan tärkeiden kohteiden hallinnasta, joka heidän olisi hyökkäyssuunnitelman mukaan pitänyt varmistaa muutamassa tunnissa. Liittoutuneiden pioneerijoukot räjäyttelivät kappaleiksi tärkeitä siltoja koko rintaman pituudelta niin, että saksalaisten joukot joutuivat etsimään kiertoteitä tai odottamaan, kunnes heidän omat pioneerijoukkonsa saivat rakennetuksi tilapäisiä siltoja. Yksi tarkkaan sijoitettu räjähdyspanos saattoi saada aikaan enemmän tuhoa kuin sata kivääriä. Sen joutui toteamaan myös Joachim Peiper hänen panssariosastonsa jouduttua pysähtymään Stavelotin kaupungin lähistölle liittoutuneiden tuhottua Stavelotin sillan. Jos soluttautujat joutuivat yhdysvaltalaisten käsiin, heidät teloitettiin välittömästi. Historia 15 2010 19
Toinen maailmansota 26. joulukuuta 25. tammikuuta Raju vastaisku Liittoutuneet käynnistivät vastaiskun sään seljettyä, ja pian Belgian ilmatila kuhisi liittoutuneiden koneita. Etelästä apuun kiiruhti kenraali George Patton 3. panssariarmeijansa kanssa, ja Hollannista käsin hyökkäsi brittiläinen kenttämarsalkka Bernard Montgomery. Belgia Ranska Luxemburg Ardennit 2 Celles Vetäytyvät saksalaiset joutuivat hylkäämään satoja panssarivaunuja ja tykkejä muun muassa polttoainepulan vuoksi. Pelkästään Cellesin seudulla saksalaiset menettivät 82 panssarivaunua ja 83 tykkiä. 1 Huono sää oli pitänyt liittoutuneiden lentokoneet maassa, mutta 23. joulukuuta taivas viimein selkeni. Liittoutuneiden hävittäjät ja pommikoneet iskivät saksalaisten kimppuun. 3 Bastognen kovia kokeneet puolustajat saivat apua 27. joulukuuta, kun kenraali Pattonin joukot tunkeutuivat saartorenkaan läpi kaupunkiin. 4 Houffalize Montgomery ja Patton joukkoineen kohtasivat 16. tammikuuta. Etulinja oli nyt kutakuinkin samassa paikassa kuin ennen Saksan hyökkäyksen alkua. Claus Lunau Etelämpänä Fullerin rykmentin rippeet uhrasivat henkensä hidastaakseen saksalaisten etenemistä Bastogneen. Heidän uhrauksensa ansiosta liittoutuneet saivat kipeästi kaivattua aikaa siirtää paikalle lisäjoukkoja. Fullerin rykmentin 5 000 sotilaasta vain 532 selvisi saksalaisten hyökkäyksestä elossa. Veteraanit pelastivat Bastognen Kun Ardennien hyökkäys käynnistyi, yhdysvaltalainen 101. laskuvarjodivisioona Screaming Eagles oli Koillis- Ranskassa toipumassa Hollannissa käydyistä rajuista taisteluista. Saksan hyökkäys katkaisi kuitenkin amerikkalaisten levon lyhyeen: 18. joulukuuta miehet nousivat kuorma-autoihin ja heidät kuljetettiin Bastogneen vahvistamaan strategisesti tärkeän kaupungin puolustusta. Kun 101. divisioonan sotilaat marssivat joukkojenkuljetusautoilta kohti kylää, heitä vastaan kiiruhti joukoittain saksalaisia pakenevia amerikkalaissotilaita paniikin vallassa. Screaming Eagles -divi sioonan sotilaat olivat kuitenkin kokeneita veteraaneja kuten hyökkäävät saksalaisetkin, ja he perustivat pian Bastognen ympärille juoksuhaudoista koostuvan puolustusrenkaan. Sotilaat olivat kuitenkin joutuneet lähtemään etulinjaan kiireessä ilman riittäviä muonavaroja ja talvivarusteita. Lämpötila oli reilusti pakkasen puolella, ja lumipyry piiskasi kaupunkia tauotta. Öisin miehet nukkuivat juoksuhaudoissa vieri vieressä pysyäkseen lämpiminä. Päivisin he vahvistivat asemiaan puunrungoilla, mutta ilman kirveitä työ oli vaivalloista. Paikoin yhdysvaltalaiset kasasivat kaatuneiden saksalaisten jäätyneitä ruumiita suojamuuriksi juoksuhautojen eteen. Saksalaiset saapuivat vihdoin Bastogneen 21. joulukuuta, neljä päivää suunnitellusta aikataulusta jäljessä. Kaupunkia puolustaneet noin 12 000 yhdysvaltalaissotilasta jäivät loukkuun saksalaisten linjojen taakse. Liittoutuneet siirsivät Belgiaan kuukaudessa noin 700 000 sotilasta ja nujersivat Saksan hyökkäys joukot. topfoto Ammuksista oli pulaa Seuraavana päivänä neljä saksalaista sotilasta lähestyi Bastognea valkoista lippua heiluttaen. He vaativat amerikkalaisia antautumaan karmeiden seurausten uhalla. 101. laskuvarjodivisioonan komentaja prikaatinkenraali Anthony McAuliffe tyrmäsi saksalaisten vaatimuksen kirjoittamalla lyhytsanaisen vastauksen: Nuts oletteko järjiltänne.
Bastognen saarron jatkuessa yhdysvaltalaisilta alkoivat loppua niin ruoka kuin ammuksetkin. Esimerkiksi Bastognesta pohjoiseen Foyhin johtavaa tietä vartioivassa tykkiasemassa oli lopulta jäljellä vain kolme kranaattia, yksi lipas kiväärin ammuksia miestä kohti ja yksi laatikollinen ammuksia konekivääriä kohti. Tilanne oli kriittinen, mutta apu tuli viime hetkellä: 23. joulukuuta sää kirkastui ja C-47-kuljetus kone onnistui saksalaisten kiivaasta ilmatorjuntatulesta huolimatta pudottamaan Bastogneen saarretuille joukoille ruokaa ja ampumatarvikkeita. Lisäksi ryhmä vapaaehtoisia lääkäreitä ja kirurgeja onnistui laskeutumaan purjelentokoneilla keskelle Bastognea. He ryhtyivät hoitamaan haavoittuneita välittömästi laskeuduttuaan. Bastogneen lähetetty apu ratkaisi hyökkäyksen lopputuloksen. Saksalaiset eivät onnistuneet valtaamaan Bastognea, ja pohjoisessa saksalaisten eteneminen oli pysähtynyt täysin. Vain Peiperin taisteluosasto eteni yhä, mutta samana päivänä, kun Bastognen puolustajat saivat kaipaamaansa apua, Peiper joukkoineen joutui eristyksiin saksalaisten pääjoukoista ja samalla muona- ja polttoainevarastoista. Peiperin taisteluosasto pysähtyi odottamaan apujoukkoja. Kun niitä ei kuulunut, Peiper lähti raivaamaan tietään takaisin kohti saksalaisten linjoja. Osasto joutui kuitenkin hylkäämään valtaosan raskaasta kalustostaan. Vetäytyminen onnistui, ja Peiper joukkoineen pääsi turvaan. Kaluston menetys Ardenneilla haittasi suuresti Saksan sotatoimia sodan loppuvaiheessa. Patton mursi Bastognen saarron Kolme päivää myöhemmin Bastognen saarto murtui, kun kenraali Pattonin johtaman Yhdysvaltain 3. armeijan panssarivaunut vyöryivät Bastogneen etelästä. Pattonin joukot kulkivat Assenois n kylän kautta, missä 19-vuotias James Hendrix kunnostautui valtaamalla yksinään, pelkkä kivääri aseenaan, saksalaisten aseman, jossa oli kaksi 88 millimetrin panssarintorjuntatykkiä. Hän sai myöhemmin korkea-arvoisen Medal of Honor -kunniamerkin rohkeudestaan. Bastognen saarron murruttua saksalaisten hyökkäys oli lopullisesti murskana. Suurhyökkäys oli pysähtynyt lähes koko rintaman pituudelta, ja liittoutuneet olivat päässeet niskan päälle. Saksan kenraalit tiesivät, että laaja läpimurto Ardenneilla oli epäonnistunut SS teloitti amerikkalaisia sotavankeja Hitler halusi pelotella liittoutuneiden sotilaita ja määräsi joukkonsa taistelemaan Ardenneilla yhtä raa asti kuin aikaisemmin itärintamalla. Taisteluissa oli siihen saakka enemmän tai vähemmän noudatettu sodankäynnin kunniasääntöjä, mutta 17. joulukuuta eversti Joachim Peiperin johtamat SS-sotilaat veivät 120 yhdysvaltalaissotilasta Malmédyn Saksalaiset ampuivat Malmédyn kylässä 84 aseetonta sotavankia. täysin. Sotamarsalkka Gerd von Rundstedt otti vastuulleen epämieluisan tehtävän kertoa uutisen Hitlerille. Tämä ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän kuulemaansa ja oli yhä vakuuttunut siitä, että läpimurto oli vain ajan kysymys. Tilanne lännessä on muuttunut. Täydellinen menestys on ulottuvillamme, Hitler vaahtosi innoissaan. Saksan lopun alkua Vuodenvaihteen tienoilla tilanteen synkkyys alkoi valjeta jopa Hitlerille, joka käynnisti uuden hyökkäyksen etelämpänä Alsacessa. Hyökkäyksen tavoitteena oli pakottaa liittoutuneet siirtämään joukkoja pois Ardenneilta, jotta Ardennien hyökkäys pääsisi uuteen vauhtiin. Samaan aikaan Luftwaffe käynnisti viimeisen suurhyökkäyksensä ja pommitti onnistuneesti liittoutuneiden lentokenttiä Belgiassa ja Hollannissa. Iskuissa tuhoutui lähes 500 liittoutuneiden lentokonetta, mutta menestys kävi Saksalle kalliiksi. Luftwaffe menetti 280 lento konetta eikä toipunut menetyksestä sodan koko loppuaikana. Liittoutuneet sitä vastoin pystyivät korvaamaan menetetyt koneet muutamassa viikossa. kylän lähistöllä sijaitsevalle pellolle ja teloittivat suuren osan vangeista. Joukko yhdysvaltalaisia onnistui pakenemaan teloittajilta ja piiloutui kylän kahvilaan. Saksalaiset kuitenkin estivät ulospääsyn rakennuksesta ja sytyttivät sen palamaan. Malmédyn verilöyly oli ensimmäinen lajissaan länsirintamalla, ja siinä kuoli yhteensä 84 yhdysvaltalaissotilasta. 7. tammikuuta 1945 Hitler antoi Saksan joukoille luvan ryhtyä perääntymään kaikilla rintamilla. Seuraavien viikkojen kuluessa saksalaiset perääntyivät Ardenneilla kiivaasti taistellen kohti Saksaa. Valtaosa joukoista jäi asemiin niin sanotulle Siegfried-linjalle, joka oli pitkä linnoitusketju Saksan länsirajalla, puolustamaan isänmaata liittoutuneiden väistämättömältä miehitykseltä. Siegfried-linjan taistelu oli verinen. Siinä kaatui noin 19 000 yhdysvaltalaissotilasta, ja tuhansia haavoittui tai jäi saksalaisten vangiksi. Se on enemmän kuin Yhdysvallat on koskaan menettänyt sotilaita yhdessä taistelussa. Saksan tappiot nousivat yhtä mittaviksi. Miestappiot sekä kaluston menetykset olivat lopullinen kohtalonisku natsi- Saksan sotavoimille. Lue lisää James Arnold: The Battle of the Bulge, Osprey Publishing, 2004 John Toland: Battle The Story of the Bulge, Bison Books, 1999 Stephen E. Ambrose: Band of Brothers, Pocket Books, 2001 Katso alkuperäinen saksalainen uutisfilmi Ardennien hyökkäyksestä osoitteessa www.youtube.com/watch?v=zylo2bjhane scala/bpk Historia 15 2010 21