MUIKKU! in r i le ne alli r i v K 1 6 1/1 o er m Nu nta u k pu hti 6 p i l e 1.201 l y 1 tr 13. aja t aa k n e ask irie l n
LEHDEN TEKIJÄT Päätoimittaja Atte Toimittajat Aarni, Aatos, Aleksi, Alex Antti, Arttu, Aukusti Eeli, Eemeli, Eemeli, Eetu, Eino Elias, Emil, Ilari Jaakko, Jere, Joona, Juho, Kimi Konsta, Lauri, Lauri, Leevi Luukas, Marius, Matias, Mattias Niilo, Nuutti, Oskari, Oskari Ossi, Otto, Otto, Paavo, Peetu Pessi, Roope, Samuel, Samuli, Teemu, Tito, Ukko, Veeti, Väinö Taitto - Atte Paino - Partiotyön lehtipaino PÄÄKIRJOITUS Kamera käy 2016 lippukuntaleirin teemaksi valikoitui media. Media on aihe, joka ei Kaskenkaatajien leireillä aiemmin ole ollut kovin vahvasti esillä. Olikin siis hauskaa, että kerrankin teemana oli jotakin uutta. Perinteisesti leireillä ollaan tehty paljon käsitöitä ja liikuttu paljon, tokikaan näitä toimia ei tälläkään leirillä unohdettu. Päätoimittajana ja Kaskenkaatajien lippukunnanjohtaja on ollut ilo seurata, miten lapset ja nuoret ovat tarttuneet uuteen ja vieraaseen aiheeseen. He ovat viikonlopun aikana oppineet paljon siitä, miten media toimii. He ovat oppineeet tekemään galluppia, ottamaan valokuvia, sekä kirjoittamaan uutisia, joita saa tästä lehdesä lukea. LEIRINJOHTAJAN TERVEHDYS Kaskenkaatajien vuotuinen lippukuntaleiri pidetään tämän viikonlopun aikana Syöksynsuun leirikeskuksessa. Leirin nimi, Kamera Käy 2016, antaa osviittaa leirin sisällöstä. Olemme saaneet paikalle 58 iloista osallistujaa, jotka kiertävät media-aiheisia rasteja mm. valokuvaus, toimitus, näytelmä ja gallup. Vaikka leiri eroaa perinteisestä partio sisällöstä, on mukana myös trangiaruokailu ja rakenteluosio, jossa osallistujat perehdytetään nykyaikaiseesti robotiikkaan. Media on nykypäivänä koko ajan läsnä jokaisen elämässä, myös partion pitää pysyä ajan hermolla. Partiotoiminta on omalta osaltaan siirtynyt elektroniseen aikaan julkaisemalla Internet selaimella toimivan Kuksa jäsenrekisterin, jossa jokainen partionjohtaja voi ilmoittaa ja tarkistaa kaikki partiotoimintaan liittyvät tärkeät toiminnot. Ja vanhemmatkin näkevät omat, sekä lapsensa tiedot. TÄSSÄ NUMEROSSA? OHJELMASTA OMIN SANOIN 4 HENKILÖKUVA: Atte Kesti 7 SYÖKSYNSUU LEIRIPAIKKANA 7 KUVAKOOSTE 8 HENKILÖKUVA: Anna Munsterhjelm 10 SUDOKU 11 VIIHDE 12 GALLUP 14 Heistä kaikista kasvaa varmasti fiksuja ja medialukutaitoisia nuoria miehiä. Suuri kiitos kaikille osallistujille! Kiitos kaikille leiriin osallistujille. SUDOKUN RATKAISU 15 2 3
OHJELMASTA OMIN SANOIN KASKAN EDUSTAJA PÄÄSI OLYMPIALAISIIN OLYMPIALAISHAASTATTELU OTON HAASTATTELU PYHÄN YRJÖN NÄYTELMÄ Teksti: Ukko, Emil, Aatos, Alex, jere, Väinö Kuvat: Joona Teksti: Pessi, Otto, Aarni, Samuel Luukas, Oskari, Juho Kuvat: Teksti: Nuutti, Eemeli, Ossi, Elias, Paavo, Samuli, Lauri Kuvat: Nuutti ja Eemeli Teksti: Marius, Ilari, Luka, Teemu ja Oskari Kuvat: Oskari ja Ilari Kävimme olympialaisissa haastattelemassa 11-vuotiasta hämeenlinnalaista Jere nimistä poikaa. Olympialaisissa oli Jeren mukaan ihan mukavaa. Jeren mielestä kaikki kavereiden kanssa pelattavat pelit ovat kivoja. Jeren mielestä paras laji olympialaisissa oli Jalat irti maasta. Jere uhosi, että he rakentavat korkean tornin. Ossi olympialaisissa 12.11.2016 Haastattelimme 6-vuotiasta Ossia partioleirillä Syöksynsuun leirikeskuksessa. Ossi osallistui ensimmäistä kertaa partio-olympialaisiin. Hänen mielestään ne olivat kivat, hän oli harjoitellut etukäteen luistelemalla ja pulkkailemalla. Ossi haluaisi mieluummin voittaa kuin hävitä. Ossi osallistui halonheittoon ja huutojuoksuun. Jere kisailemassa12.11.2016 Kävimme saunalla, jossa oli näytelmä. Me haastattelimme Emiliä. Emil kertoi, että hän esittää näytelmässä köyhää kaupunkilaista. Roolin hän valitsi, koska kaupunkilaisen rooli on paras hänen mielestään. Emilin mielestä näytteleminen on kivaa, eikä vielä kymmenen minuutin jälkeen tunnu vaikealta. Emil ei ole aiemmin näytellyt saunassa. Hän kertoi, että he keksivät näytelmän yhdessä. Kävimme haastattelemassa Ottoa, joka pitää leirillä valokuvausrastia. Rastilla suunniteltiin myös gallupia. Oton lempiruokaa on juustofondue ja lempiväri maastonvihreä. Otto on valokuvannut pari vuotta ja kertoi että se ei välttämättä aina ole helppoa. Oton saattajana rastilla oli PJ (eli Pikku-Joona). Rastilla kuvataan kaikkea mielenkiintoista. Olympialaisissa heitettiin halkoa Pyhä Yrjö näytelmään valmistautumista 4 5
AARON HAASTATTELU HAUSKAT ROBOTIT RAKENTELUPISTEELLÄ Teksti: Matias, Aleksi, Jaakko, Eino, Eeli, Aukusti Kuvat: Teksti: Niilo, Otto, Peetu, Kimi, Joona Kuvat: Haastattelimme Alexia, joka halusi tulla partioleirille, rakentelurastilla. Hän teki siellä robottia, joka tulee olemaan valmis kun se on. Robotista tulee hieno, hauska ja toimiva Alex arvioi. Hänen mielestään robottiprojekti on helppo ja mukava. Aaro Syöksynsuussa Tänään haastattelimme Aaroa, jonka lempinimi on Arska. Aaro on ollut partiossa jo 16 vuotta. Hän asuu Ahvenistolla. Aaron lempiruokaa on kananugetit ja lempivärinsä on pikkusisko. Aaron kotieläin on hänen pikkusiskonsa. Aaro aikoo kasvattaa joskus viikset. Axel rakentelemassa Hänen lempipelinsä on DOOM. Robitit rakentuivat rakentelupisteellä HENKILÖKUVA SYÖKSYNSUU LEIRIPAIKKANA KUKA? Atte Kesti MITÄ TEKEE? Kaskenkaatajien lippukunnanjohtaja Atte Kesti toimii kahdeksatta kuukauttaan lippukunnanjohtajana Hämeenlinnalaisessa poikalippukunnassa Kaskenkaatajissa. Hänen toimiinsa tässä pestissä kuuluu lippukunnan sisäisten paperitöiden hoitamista, ja eteen tulevia erilaisia tehtäviä.vastuualueita lippukunnanjohtajalla on johtajiston vetäminen ja tapahtumien järjestäminen, sekä johtajista ja osallistujista niillä ja niille huolehtiminen. Syöksynsuu eli tutummin Syökkäri on Kaskenkaatajille tuttu leiripaikka. Syöksynsuu sijaitsee Kymppitien varressa. Leirikeskus sijaitsee Iso-Munakas-järven rannalla. Syöksynsuussa voi kesällä uida, pelata jalkapalloa/lentopalloa tai meloa. Talvella voi pelata erilaisia talvipelejä ja leikkejä Pihassa on myös saunarakennus ja leirikirkko. Leirikeskukseen mahtuu 42 ihmistä Partiossa Kesti on ollut mukana kolmetoista vuotta, ja Hämeen Partiopiirissä hän toimii toimittajana piirilehti Täplässä. Muuta, mitä hän lippukunnassa tekee sen johtajuuden ohessa, on lippukunnan netti-, ja facebook sivuja. Hänen aikaisempia toimia lippukunnassa ovat olleet mm. vartionjohtaja, sekä jäsenrekisterinhoitaja. Partio on hänen mielestään kokonaisuudessaan hyvä harrastus, sillä partiossa on kivaa, ja siellä pääsee tekemään kaikenlaista, ja on tekemisissä hyvien tyyppien kanssa. Tällä palstalla sudenpennut ja seikkailijat kertovat päivästään omin sanoin. 6 Teksti: Roope ja Arttu Kuvat: Ajan arkkitehdit Teksti:Veeti Haastattelu: Tito ja Eemeli 7
KUVAKOOSTE Yhdellä rastilla laadittiin gallupia Pihasta löytyi hyvä pulkkamäki Sudenpennut ja seikkailijat rakensivat robotteja Launtain lounas tehtiin itse trangialla 8 Lounaan valmistusta lauantaina 9
HENKILÖKUVA KUKA? Anna Munsterhjelm MITÄ TEKEE? Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Lähetimme toimituksesta kyselyn Suomen Partiolaisten, eli SP:n puheenjohtajalle Anna Munsterhjelmille. Saimme nopealla varoitusajalla kattavan haastattelun Annan partiokokemuksista ja puheenjohtajana toimimisesta. Anna Munsterhjelmin mukaan puheenjohtajan homman voi jakaa karkeasti kahtia: järjestön johtamiseen ja partion keulakuvana toimimiseen. Järjestön johtaminen tarkoittaa muun muassa hallituksen johtamista, toiminnanjohtajan esimiehenä toimimista sekä partiotoiminnan suunnittelua ja kehittämistä yhdessä muiden kanssa. Partion edustajana Anna tekee partiota tunnetuksi ja ajan partion asiaa esimerkiksi osallistumalla erilaisiin tilaisuuksiin, ottamalla kantaa ajankohtaisiin asioihin, kertomalla partiosta vaikkapa partion rahoittajille ja toimittajille. Mahdollisimman paljon Anna yrittää kiertää ympäri Suomea partiotapahtumissa. Se on yksi tämän pestin parhaista jutuista!, toteaa Anna. Suomen Partiolaisten pestit ovat pitkälti vapaaehtoistyötä. Kysyimme, miksi hän tekee puheenjohtajan töitä vapaaehtoisesti. Miksi en tekisi? Partiolla on mielettömän hieno päämäärä. Jos voin omalla toiminnallani edistää sitä, että mahdollisimman moni nuori saa paremman itseluottamuksen ja taitoja muuttaa maailmaa paremmaksi, tottakai teen sen. Vähintään yhtä tärkeää on se, että mulla on partiossa kivaa ja ihania kavereita, saan tehdä mielekästä vapaaehtoistyötä ja oppia itsekin koko ajan. Partio on maailman paras nuortenliike - halusin ja haluan tehdä töitä, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsisi mukaan partioon. Ajattelin, että olisin tähän tehtävään hyvä tyyppi, sillä minulla oli kovan motivaation lisäksi paljon kokemusta johtamisesta, näyttöjä esimerkiksi järjestön kehittämisestä ja ennen kaikkea näky siitä, miten partiota pitäisi juuri nyt kehittää. Pidetään jatkossakin melua itsestämme! Munsterhjelmin partioura Munsterhjelmin partioura alkoi yhdeksänvuotiaana hänen äitinsä painostuksesta, koska hänen äitinsä itse oli ollut partiossa, koska hänen isovanhempansa olivat olleet partiossa, ja koska partio on hyvä harrastus. Nykyään hän on partiossa täysin vapaaehtoisesti, ja hänen lippukuntansa on espoolainen Olarinmäen Samoojat Parhaita partiomuistoja on iso säkillinen, toteaa Anna Munsterhjelm yrittäessään mieltää yhden ylitse muiden parhaista partiomuistoistaan. Paras muisto oli Finnjamboree- suurleiri Roihun päättäjäisistä, hänen istuessaan fiiliksissä leiritoimikunnan vieressä, katsellessaan leiritoimikunnan fiiliksissä olevaa henkilökuntaa. Anna kiittää jokaista Roihua tehnyttä. Annan mielestä sellainen leiri on paras leiri, millä on hyvin aikaa oppimiselle, kavereiden kanssa oleilulle, ja metsässä menemiselle. Itse hän on oppinut arvostamaan omien sanojensa mukaan tylsiäkin asioita, kuten nukkumista. Pitäkää huippuhyvä leiri! Munsterhjelm lähettää terveisiä tänne Hämeenlinnaan, ja lämpimästi kehottaa pitämään lippukunnan hyvässä kunnossa, ja kertoo, että yrittää houkutella tulevaisuudessa kummipoikansa liittymään lippukuntaamme, Kaskenkaatajiin. Teksti: Konsta ja Veeti Kuva: Suomen Partiolaiset / Robert Sundman SUDOKU 10 11
VIIHDE MUISTA NÄMÄ 6.12 Sankarihaudat Ahveniston hautausmaalla klo 18 12.12 Joulujuhla Poltinaholla kello 19 12 13
GALLUP SUDOKUN RATKAISU Launtain aikana yhdellä rastilla tehtiin tieteellistä tutkimusta. Aiheena oli talviseen teemaan sopivasti pulkalla laskeminen. Suositui laskutapa oli vaikea valita ja kahden suosituimman vaihtoehdon välillä oli vain yksi ääni ero. Mikä on lempityylisi laskea pulkalla? Selällään Päällä seisten Seisoaltaan Mahallaan Polvillaan Pepullaan 0 2 4 6 8 10 12 14 16 18 14 15
16