BENEFON OYJ VUOSIKERTOMUS 2004
TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2004 Sivu TOIMINTAKERTOMUS 1 KONSERNIN TULOSLASKELMA 10 KONSERNIN TASE 11 EMOYHTIÖN TULOSLASKELMA 12 EMOYHTIÖN TASE 13 EMOYHTIÖN RAHOITUSLASKELMA 14 LIITETIEDOT 15 PÄIVÄYS, ALLEKIRJOITUKSET 26 LUETTELO KÄYTETYISTÄ KIRJANPITOKIRJOISTA 27
1 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS TILIVUODELTA 2004 YLEISTÄ Yhtiön toiminnan jatkuvuuden kannalta keskeinen yrityssaneerausmenettely alkoi 26.6.2003 ja siihen liittyvä ensimmäinen saneerausohjelmaehdotus jätettiin Turun käräjäoikeudelle 10.9.2003 ja saadun sijoitustarjouksen ehtojen mukaisesti muutettu saneerausohjelmaehdotus jätettiin 19.12.2003. Tätä muutettiin vielä joidenkin yksityiskohtien osalta alkuvuonna 2004. Yhtiön 26.2.2004 pidetty ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi saneerausohjelmaehdotuksessa edellytettyyn pääomasijoitukseen liittyvät kattavat järjestelyt, joissa yhtiön omistusrakenne muuttui merkittävästi niin, että yhtiön pääomistajaksi tuli Octagon Solutions Ltd. ja kantaosakesarja lakkautettiin muuntamalla kaikki K-osakkeet Helsingin pörssissä listatuiksi S-osakkeiksi. Mainitun yhtiökokouksen hyväksymät järjestelyt on selostettu yksityiskohtaisesti yhtiön 27.2.2004 julkaisemassa pörssitiedotteessa, joka löytyy mm. yhtiön kotisivuilta www.benefon.fi Turun käräjäoikeus vahvisti lopullisen saneerausohjelman 19.3.2004. Samalla vahvistuivat kaikki aiemmat yhtiötä koskevat ehdolliset päätökset, joiden ehtona oli ollut yhtiölle vahvistettu saneerausohjelma. Tällaisia päätöksiä olivat mm. vuosien 2002 ja 2003 tilinpäätökset, vuoden 2003 välitilinpäätökset sekä mainitun 26.2.2004 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen tekemät päätökset. Saneerausohjelmaan liittyvien huomattavien velkaleikkausten ja pääomasijoituksen vaikutuksesta yhtiön 19.3.2004 tapahtuneen saneerausohjelman vahvistamisen yhteydessä yhtiön tase muuttui olennaisesti sitä edeltävästä taseesta. Yhtiön myynti kasvoi 4% edellisesta vuodesta. Myynti toteutettiin pääosin nykyisellä tuotteistolla ja markkinoilla. Uusista markkinoista huomattavin oli 13.10.2004 julkistettu Botswana. Loka-marraskuussa 2004 toteutettujen yhtiön saneerausratkaisuun liittyvien osakasannin ja sijoittaja-annin yhteensä noin 1,5 Meuron tuotto paransi merkittävästi yhtiön rahoitustilannetta ja pääomarakennetta. Sijoittaja-antia varten laadittu Rahoitustarkastuksen hyväksymä listalleottoesite julkistettiin 24.9.2004, ja sitä täydennettiin 12.10.2004 ja 4.11.2004. Tuotekehitystoiminta kohdistui olevien tuotteiden toiminnallisuuden parantamiseen, minkä lisäksi aloitettiin marraskuussa tiedotetun uuden tuotepolven kehitysohjelman valmistelut. Toimintaympäristö säilyi haasteellisena johtuen erityisesti euron voimakkaasta vahvistumisesta vuoden aikana, mikä on alentanut euro-alueella toimivien yritysten kansainvälistä kilpailukykyä verrattuna euroalueen ulkopuolisiin yrityksiin. LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN Yhtiön liikeajatus on tarjota mobiilin telematiikan päätelaitteita, ohjelmistoja ja ratkaisuja hengen ja omaisuuden turvaamiseen sekä toiminnanohjauksen tehostamiseen. Mobiilin telematiikan myynti suuntautuu noin 20 maahan ja myyntiponnistelut kohdistuivat erityisesti asiakasprojekteihin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhtiö sai raportointikaudella uusia asiakkuuksia. Mobiilin telematiikan osuus tilivuoden myynnistä oli yli 90 %. Yhtiön mobiilin telematiikan tuotteisto kattaa niin henkilökohtaiset turva- ja toiminnanohjaussovellukset kuin ajoneuvo- ja konekommunikaatiosovellukset (M2M) sekä omaisuuden seurannan. Tavoitteena on jatkaa uusien päätelaite- ja ohjelmistotuotteiden sekä tuoteversioiden tuomista keskeisimmille markkinoille ja näin lisätä myyntimahdollisuuksia. Yhtiö tiedotti marraskuussa tähän liittyvästä suunnitteilla olevasta uudesta tuoteohjelmasta ja joulukuussa new yorkilaisen investointipankkiiriliikkeen Punk, Ziegel kiinnittämisestä selvittämään tuoteohjelman toteuttamiseen tarvittavan rahoituksen järjestämistä.
2 Vuoden lopulla myös toteutui vuoden 2003 alussa käynnistynyt Ismap S.A.:n akvisitiohanke. TILIVUODEN 2004 PÄÄTTYMISEN JÄLKEISET OLENNAISET TAPAHTUMAT Ismap-akvisiitio saatiin päätökseen huhtikuun alussa, jolloin viimeisetkin Ismapin osakkeet siirrettiin Benefonin nimiin. Sitä ennen osakevaihtoon liittyvä osakepääomankorotus 3.735,20 euroa merkittiin kaupparekisteriin 3.3.2005. Yhtiö tiedotti 22.3.2005 Espanjan hallituksen kotiväkivallan vastaiseen ohjelmaan liittyvästä sopimuksesta, jossa Benefon Track Pro-tuote on valittu yhdessä Punaisen Ristin ja Vodafonen kanssa toteutettavan projektin tekniseksi ratkaisuksi. Huhtikuun alussa Yhtiön hallitus päätti solmia tuotekehityssuoritteita koskevan lisenssiointijärjestelyn Yhtiön 24.2.2005 julkistamassa vuotta 2004 koskevassa tilinpäätöstiedotteessa mainitussa uustuoteohjelmassa tarvittavien tuotekehityssuoritteiden rahoittamiseksi. Järjestelyssä Yhtiön lisensseistä maksamat kuukausimaksut asettuvat haarukkaan 12.500-25.000 euroa riippuen lisenssien arvosta, ja järjestelyyn sisältyy mahdollisuus ostaa lisenssioikeudet sovituin ehdoin. Kyseiset tuotekehityssuoritteet sisältävät muun muassa käyttöjärjestelmän, muotteja, Bluetooth-ohjelmiston ja muita mobiiliohjelmistoja. Lisenssisopimuksen ehtojen mukaisesti hallitus päätti lisäksi sitoutua laskemaan liikkeeseen enintään 2.340.000 optio-oikeutta, mikä määrä riippuu hankittavien lisenssien toteutuvasta arvosta. Optiot suunnataan kyseiselle leasing-yhtiölle ja tietyille kolmansille tahoille sovittujen suoritteiden perusteella. Näillä optiooikeuksilla merkittävien yhtiön osakkeiden merkintähinnaksi tulee 0.14 euroa per osake ja osakkeiden merkintäaika päättyy kolmen vuoden kuluttua niiden liikkeeseen laskemisesta. Yhtiölle 19.3.2004 vahvistettuun yrityssaneerausohjelman mukaisesti saneerausohjelmaan keskeisesti liittyvä maksuohjelma ulottuu vakuudettomien velkojien osalta vuoden 2006 ja vakuusvelkojien osalta vuoden 2008 loppuun. Lisäksi saneerausohjelman selvittäjä on nostanut takaisinsaantikanteet keskeisiä vakuusvelkojia vastaan. Koska tämä tilanne on selvästi vaikuttanut Yhtiön liiketoimintaan ja sen kehittämiseen, Yhtiön pääomistaja käynnisti neuvottelut saneerausohjelman valvojan sekä keskeisten vakuusvelkojien ja muiden velkojien edustajien kanssa Yhtiölle vahvistetun saneerausohjelman aikaistetuksi päättämiseksi ja siihen liittyen takaisinsaantikanteiden mukaisten vaateiden sopimiseksi oikeuden ulkopuolella. Neuvottelut saatiin päätökseen 20.4.2005, jolloin Yhtiö ilmoitti, että Benefon Oyj ( Yhtiö ), Yhtiön yrityssaneerauksen valvoja, asianajaja Sakari Sorri ( Valvoja ), Finnvera Oyj, OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj ja Sampo Pankki Oyj (Finnvera Oyj, OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj ja Sampo Pankki jäljempänä yhdessä FOS ) ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti Yhtiö tulee jättämään Turun käräjäoikeudelle ("Käräjäoikeus") yrityksen saneerauksesta annetun lain 63 :ssä tarkoitetun saneerausohjelman muuttamista koskevan hakemuksen. Saneerausohjelman muuttaminen edellyttää, että velkojat antavat ohjelman muuttamiselle suostumuksensa, ja että Käräjäoikeus hyväksyy ohjelman muutosehdotuksen. Yhtiö tulee ehdottamaan Käräjäoikeudelle saneerausohjelman muuttamista siten, että ohjelma päättyy jo 30.6.2005 saneerausohjelmassa aiemmin vahvistetun ajankohdan 31.12.2008 sijaan. Mikäli Käräjäoikeus hyväksyy ehdotettavan ohjelman muutoksen, maksaa Yhtiö saneerausohjelman mukaiset vakuudettomat velkansa ennenaikaisesti pois käräjäoikeuden tuomion saatua lainvoiman. Samanaikaisesti maksetaan Yhtiön vakuudettomille velkojille lisäjako-osuutta, joka yli kaksinkertaistaa vakuudettomille velkojille saneerausohjelman mukaan tulevat suoritukset. Mikäli Käräjäoikeus hyväksyy ohjelman muutoksen, huolehtii Valvoja saneerausohjelman mukaisten maksujen ja lisäjako-osuuden suorittamisesta velkojille. Varat tähän on jo varattu ja talletettu escrow-järjestelyin Valvojalle.
3 Jos Käräjäoikeus päättää hakemuksen mukaisesti muuttaa saneerausohjelmaa, luopuu Valvoja Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olevista takaisinsaantikanteista, joista Yhtiö on tiedottanut 16.12.2003 antamallaan pörssitiedotteella. Samoin Yhtiö ja FOS ovat sopineet tietyistä taloudellisista kovenanteista, joiden täyttyessä mutta viimeistään 30.9.2008 mennessä FOS luopuu kaikista Yhtiötä kohtaan esittämistään vaateista ja Yhtiöltä olevista saamisistaan sekä vapauttaa saamansa vakuudet. Liittyen mainittuun sopimukseen Benefonin saneerausohjelman päättämiseksi etuajassa Yhtiö nosti 1.200.000 euron suuruisen pääomalainan sopimuksen mukaisten maksujen rahoittamiseksi. Lainan myöntää jerseyläinen yhtiö Benecap Limited ja tämän nimeämät kolmannet tahot. Laina on koroton ja se maksetaan takaisin viimeistään vuoden 2007 lopulla OYL:n mukaisin pääomalainan ehdoin. Osana neuvoteltuja lainaehtoja Yhtiön hallitus on sitoutunut laskemaan liikkeeseen 2.160.000 optio-oikeutta, jotka suunnataan lainan myöntäjille kun laina on nostettu. Myös näillä optio-oikeuksilla merkittävien yhtiön osakkeiden merkintähinnaksi tulee 0.14 euroa per osake ja osakkeiden merkintäaika päättyy kolmen vuoden kuluttua niiden liikkeeseen laskemisesta. TALOUDELLINEN KEHITYS TILIVUONNA 2004 Yhtiön liikevaihto neljänneksellä 10-12/2004 oli 1880 teuroa kun se edellisellä neljänneksellä 7-9/2004 oli 1790 teuroa. Koko kaudella 1-12/2004 liikevaihto oli 7033 teuroa. Liikevaihto edellisvuoden vastaavalla neljänneksellä 10-12/2003 oli 1663 teuroa ja koko vastaavalla kaudella 1-12/2003 se oli 6737 teuroa. Liiketulos ennen kertaluonteisia eriä neljänneksellä 10-12/2004 oli 831 teuroa, mikä oli 241 teuroa huonompi kuin edellisen neljänneksen 7-9/2004 liiketulos ennen kertaluonteisia eriä, joka oli 590 teuroa, ja 84 teuroa parempi kuin edellisvuoden vastaavan kauden 10-12/2003 vastaava liiketulos -915 teuroa. Koko tilivuoden 1-12/2004 liiketulos ennen kertaluonteisia eriä oli 3032 teuroa, mikä oli 2028 teuroa parempi kuin edellisen tilivuoden 1-12/2003 vastaava liiketulos 5060 teuroa. Yhtiöllä oli neljänneksellä 7-9/2004 kirjattuja kertaluonteisia kulueriä vaihtoomaisuuden ja saamisten alaskirjauksista yhteensä 1098 teuroa. Vuoden viimeisellä neljänneksellä kertaluonteisia kulueriä ei ollut. Varsinainen liiketulos kertaluonteiset kuluerät huomioituna oli vuoden viimeisellä neljänneksellä 10-12/2004 831 teuroa, kun se edellisellä neljänneksellä 7-9/2004 oli -1688 teuroa, ja koko tilivuonna 1-12/2004 se oli 4130 teuroa. Edellisen tilivuoden vastaavalla neljänneksellä 10-12/2003 varsinainen liiketulos oli -6700 teuroa ja koko vuonna 1-12/2003 se oli 20206 teuroa. Yhtiöllä oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1-3/2004 saneerausohjelman velkaleikkauksista kirjattuja satunnaisia tuottoja yhteensä 12459 teuroa ja viimeisellä neljänneksellä 10-12/2004 konsernirakenteen muutoksesta (Ranskan myyntiyhtiön lopettaminen) johtuvia eriä 442 teuroa. Rahoituskulut vuoden 2004 viimeisellä neljänneksellä olivat 17 teuroa ja koko vuoden rahoitustuotot 10 teuroa. Nämä erät huomioituna yhtiön tulos neljänneksellä 10-12/2004 oli 365 teuroa kun se edellisellä neljänneksellä 7-9/2004 oli 1700 teuroa ja edellisen vuoden 2003 vastaavalla neljänneksellä 10-12/2003 6755 teuroa. Yhtiön tulos koko tilivuonna 1-12/2004 oli 8822 teuroa, kun se edellisenä tilivuonna 2003 oli 20767 teuroa. Taseen loppusumma neljänneksen 10-12/2004 lopussa oli 4876 teuroa. Edellisen neljänneksen 7-9/2004 lopussa taseen loppusumma oli 4926 teuroa. Taseessa ei ole aktivoituja T&K-kuluja. Edellisen vuoden vastaavan neljänneksen 10-12/2003 lopussa taseen loppusumma oli 6154 teuroa. Oman pääoman osuus taseesta, mukaan lukien pääomalainat, neljänneksen 10-12/2004 lopussa oli 1461 teuroa eli noin 30%, kun se kauden 7-9/2004 lopussa oli 337 teuroa, eli noin 7%. Nousu aiheutui lokamarraskuussa toteutettujen osakas- ja sijoittaja-antien tuotosta. Korolliset nettovelat kauden 10-12/2004 lopussa olivat pääomalainat mukaanlukien 3099 teuroa. Vieraan pääoman koko määrä oli neljänneksen 10-12/2004 lopussa 3370 teuroa, josta pitkäaikaista vierasta pääomaa oli 1285 teuroa ja lyhytaikaista 2085 teuroa. Edellisen neljänneksen 7-9/2004 lopussa vieraan pääoman koko määrä oli 4547 teuroa. Edellisen vuoden vastaavan neljänneksen 10-12/2003 lopussa vieraan pääoman koko
4 määrä oli 18267 teuroa. Likvidit varat kauden lopussa olivat 1373 teuroa, joista 285 teuroa on pantattu. INVESTOINNIT Yhtiön investoinnit tilivuonna 2004 olivat noin 101 teuroa. HENKILÖSTÖ Benefonin aktiivisessa palveluksessa oli vuoden 2004 lopulla 81 henkilöä, joista huomattavaa osaa koskivat vuorolomautukset. Tämä oli 37 prosenttia alle tilivuoden 2003 lopun luvun 129. ERITYISTOIMENPITEET YHTIÖN TALOUDEN VAHVISTAMISEKSI Yhtiön taloutta vahvistettiin vuoden viimeisellä neljänneksellä järjestetyllä osakkaille ja sijoittajille tarjotulla osakeannilla, joka tuotti yhtiölle yhteensä lähes 1,5 miljoonan euron pääoma- ja rahoituslisän. Tiukkaa kulukontrollia jatkettiin edelleen. Yhdessä tilivuoden ensimmäisellä neljänneksellä toteutuneet ja aiemmin selostetut saneerausratkaisu mukaanlukien velkaleikkaus, ja sen edellytyksenä ollut sijoituspaketti ja mainitut osakeannit ovat olennaisesti vahvistaneet yhtiön taloutta. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Olennaisin tulevaisuudennäkymiin liittyvä epävarmuus on myyntiennusteiden toteutuminen. Yhtiöllä on kuitenkin asiakassitoumuksia jo puoleen ennustetusta toimitusvolyymista, mikä on merkittävä parannus verrattuna tilanteeseen vuosi sitten. Viime aikoina kuitenkin asiakkaiden aktiviteetti on lisääntynyt ja saatujen tarjouspyyntöjen määrä on ollut kasvussa, mutta euro-dollaripariteetin kehittyminen voi muuttaa näkymiä. VUODEN 2004 OSAKE- ja VVKL-ANNIT Saneerausratkaisuun liittyvät seuraavat yhtiökokouksen 26.2.2004 päättämät annit ja pääomalainat. Näistä anneista on tiedotettu tarkemmin yhtiön 26.1.2004, 26.2.2004 ja 27.2.2004 päivätyissä tiedotteissa. Kantaosakkeiden omistajille suunnattu uusmerkintä sekaemissiona Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa osakepääomaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla. Yhtiön osakepääomaa korotettiin enintään 45.000 eurolla tarjoamalla Yhtiön neljälle kantaosakkeiden omistajalle merkittäväksi enintään 4.500.000 yhtiön uutta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,01 euron määräistä sijoitusosaketta. Osakeanti toteutettiin sekaemissiona, jossa Yhtiön kantaosakkeiden omistajille annettiin oikeus merkitä Yhtiön sijoitusosakkeita. Merkintäoikeudet määräytyivät siten, että kutakin kantaosaketta kohti oli oikeus merkitä 9 sijoitusosaketta. Merkintäoikeuden käyttäminen edellytti, että merkitsijä sitoutui muuntamaan omistamansa kantaosakkeet sijoitusosakkeiksi yhtiöjärjestykseen liitetyn muuntolausekkeen mukaisesti. Osakkeen merkintähinta oli kaikille merkitsijöille sama, 0,01 euroa. Merkitsijä maksoi osakkeesta 0,0001 euroa ja loppuosa merkintähinnasta, 0,0099 euroa osakkeelta, siirrettiin yhtiön ylikurssirahastosta osakepääomaan. Vastaava osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 5.4.2004 ja K-osakkeiden muuntaminen 6.4.2004. Osakepääoman korotus ensisijaisesti yhtiön velkojille ja toissijaisesti osakkeenomistajille tarjottavalla osakeannilla, sekä viimesijaisesti laskemalla liikkeeseen optio-oikeuksia Velkoja-anti
5 Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa yhtiön osakepääomaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla enintään 106.962,60 eurolla tarjoamalla 39 yhtiön velkojan merkittäväksi enintään 10.696.260 yhtiön uutta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,01 euron määräistä sijoitusosaketta 0,0754994644 euron osakekohtaisella merkintähinnalla sillä ehdolla, että Turun käräjäoikeus vahvistaa yhtiön yrityssaneerausohjelman viimeistään 30.4.2004. Osakeanti toteutettiin tarjousantina, jossa yhtiön saneerausvelkojille annettiin mahdollisuus tehdä merkintäsitoumuksia sitoumusten vastaanottoaikana 2.2-18.2.2004. Osakkeiden merkintäaika alkoi 26.2.2004 ja päättyi 30.4.2004. Annissa yhteensä 39 velkojaa merkitsi yhteensä 807.563,16 eurolla yhteensä 10.696.260 osaketta. Merkintähinta suoritettiin velkoja vastaan kuittaamalla. Vastaava osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 5.4.2004. Osakkeenomistaja-anti Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa yhtiön osakepääomaa enintään 502.905,74 eurolla tarjoamalla toissijaisessa merkinnässä 1.6.-30.6.2004 yhtiön osakkeenomistajille näiden omistusosuuksien mukaisessa suhteessa merkittäväksi enintään 50.290.574 yhtiön uutta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,01 euron määräistä sijoitusosaketta 0,22649839 euron osakekohtaisella merkintähinnalla sillä ehdolla, että Turun käräjäoikeus vahvistaa yhtiön yrityssaneerausohjelman viimeistään 30.4.2004. Merkintäoikeus oli osakkeenomistajalla, joka oli 16.2.2004 merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön osakeluetteloon. Yhtiön hallitukselle annettiin oikeus päättää tarkemmin toissijaisen merkinnän toteuttamiseen liittyvistä seikoista ja merkintäoikeuksien liikkeeseenlaskun tavasta. Varsinainen yhtiökokous 28.5.2004 päätti muuttaa osakasannin yksityiskohtia niin, että osakkaille varattu vähintään kahden viikon pituinen merkintäaika päättyi viimeistään 29.10.2004, ja osakasannissa merkitsemättä jääneitä osakkeita voitiin hallituksen päätöksellä tarjota ulkopuolisille sijoittajille merkittäväksi osakkaiden merkintäetuoikeusajan päättymisen jälkeen mutta muuten samoin ehdoin. Sijoittajien merkitsemät osakkeet vastaavasti vähensivät henkilöstölle varattujen optioiden määrää. Ylimääräinen yhtiökokous 30.9.2004 päätti muuttaa lokakuussa 2004 järjestetyn osakasannin yksityiskohtia niin, että osakasannissa tarjottujen enintään 50.290.574 S-osakkeen osakekohtaista merkintähintaa muutettiin niin, että se oli Yhtiön Helsingin Pörssin I-listalla noteeratun S-osakkeen vaihtopainotettu keskikurssi periodilta 22.9.2004-8.10.2004 alennettuna 15%:lla ja pyöristettynä seuraavaan alempaan täyteen eurosenttiin, kuitenkin enintään aiemmin päätetty merkintähinta 0,22649839 euroa. Näin määrätyksi annin merkintähinnaksi muodostui 0.14 euroa. Lisäksi yhtiökokous päätti, että osakasannissa ensin osakkaille tarjotussa ja sen jälkeen mahdollisesti ulkopuolisille sijoittajille tarjotussa merkinnässä merkitsemättä jääneiden osakkeiden määrää vastaavasti henkilöstölle tarjottavien optio-oikeuksien perusteella tehtävien osakemerkintöjen osakekohtaista merkintähintaa muutetaan niin, että se on sama kuin edellä kohdassa 1. päätetty osakasannin uusi merkintähinta, kuitenkin enintään aiemmin 26.2.2004 päätetty 0,22 euroa, mikä sittemmin myös määräytyi 0.14 euroksi. Lokakuussa 2004 toteutetun osakkeenomistaja-annin merkintäaika alkoi 15.10.2004 ja päättyi 29.10.2004, jonka kuluessa yhteensä 626 merkintään oikeutettua merkitsi yhteensä 6.175.597 osaketta yhteensä 864.583,58 euron merkintähinnalla. Osakasantia seuranneessa sijoittaja-annissa, jonka merkintäaika oli 2.11.2004-10.11.2004, yhteensä 35 sijoittajaa merkitsi yhteensä 4.516.989 osaketta yhteensä 632.378,46 euron kokonaismerkintä-hinnalla. Näiden merkintöjen joukossa oli kuusi myöhässä saapunutta osakasannissa tehtyä merkintää yhteensä 184.356 osakkeesta 25.809,84 euron kokonaismerkintähinnalla, jotka käsiteltiin yhdessä sijoittajilta saapuneiden merkintöjen kanssa. Näin ollen osakasannissa ja sitä seuranneessa sijoittaja-annissa yhteensä 661 merkitsijää merkitsi yhteensä 10.692.586 osaketta yhteensä 1.496.962,04 euron merkintähinnalla. Vastaavat osakepääoman korotukset merkittiin kaupparekisteriin 15.11.2004 ja 29.11.2004. Optio-oikeudet Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa yhtiön osakepääomaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen tarjoamalla merkittäväksi enintään 50.290.574 optio-oikeutta Benefon Oyj:n hallituksen nimeämille Benefon Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden palveluksessa oleville ja/tai sen palvelukseen rekrytoitaville
6 avainhenkilöille. Kukin optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden yhtiön sijoitusosakkeen 0,22 euron osakekohtaisella merkintähinnalla. Osakemerkintöjen seurauksena yhtiön osakepääoma voi nousta enintään 502.905,74 eurolla. Optiooikeuksia voidaan tarjota merkittäväksi ainoastaan sellainen määrä, mikä osakkeenomistajille suunnattavassa toissijaisessa merkinnässä jää merkitsemättä osakkeita. Siten toissijaisessa merkinnässä merkittävien osakkeiden ja liikkeeseenlaskettavien optio-oikeuksien yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 50.290.574. Optio-oikeuksien merkintäaika alkoi 5.7.2004 ja päättyi 30.11.2004. Yhtiön hallitus valtuutettiin päättämään tarkemmin optio-oikeuksien tarjoamisesta. Edellä kuvattujen 28.5. ja 30.9. yhtiökokousten päätösten mukaisesti optiooikeuksilla tehtävien osakemerkintöjen merkintähinnaksi määräytyi 0.14 euroa osakkeelta. Koska osakkaiden lokakuussa ja sijoittajien marraskuussa merkitsemien osakkeiden kokonaismäärä oli yhteensä 10.692.586 kappaletta, Benefonin mainittujen yhtiökokousten päätösten mukaisesti optio-oikeuksien määräksi muodostui 39.597.988 kappaletta. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla on 1.12.2004-31.1.2008. Optiooikeudet ovat vapaasti siirrettävissä, mutta niitä ei oteta julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Koska vielä ei ole ollut mahdollisuutta laatia Benefonille uutta optioohjelmaa, ja optio-oikeuksien merkintäaika päättyi 30.11.2004, yhtiön hallitus päätti tarjota mainitut optio-oikeudet Octagon Capital Ltd:n merkittäväksi säilytystarkoituksessa, mikä merkintä tapahtui 30.11.2004. Tätä varten tehty säilytys- ja hallinnointisopimus poissulkee Octagon Capitalilta mahdollisuuden merkitä yhtiön osakkeita kyseisten optio-oikeuksien perusteella ja velvoittaa sen siirtämään optio-oikeuksia Benefonin avainhenkilöille sen mukaan kuin yhtiön hallitus aika ajoin tätä voi pyytää. Suunnattu uusmerkintä ja oman pääoman ehtoinen vaihtovelkakirjalaina Sijoittajille ja Yksityissijoittajille Suunnattu osakeanti Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa yhtiön osakepääomaa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla enintään 775.319,20 eurolla tarjoamalla yhteensä 8 Sijoittajan ja 6 Yksityissijoittajan merkittäväksi yhteensä enintään 77.531.920 uutta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,01 euron määräistä sijoitussarjan osaketta. Osakekohtainen merkintähinta on 0,01 euroa. Suunnatusta osakeannista on tiedotettu tarkemmin yhtiön 26.1.2004, 26.2.2004 ja 27.2.2004 päivätyissä tiedotteissa. Annin merkintähinta oli enintään 775.319,20 euroa, mistä merkitsijöiden maksama osuus oli enintään 519.559,26 euroa vastaten noin 0,00670123 euroa osakkeelta. Merkitsijän maksaman määrän ja merkintähinnan 0,01 euroa välinen erotus katettiin siirtämällä vastaava määrä ylikurssirahastosta osakepääomaan ja anti toteutettiin siten sekaemissiona. Osakkeiden merkintäaika alkoi 26.2.2004 ja päättyi 30.4.2004, jonka kuluessa tarjotut osakkeet merkittiin kokonaisuudessaan. Vastaava osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 5.4.2004. Oman pääoman ehtoinen vaihtovelkakirjalaina Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti korottaa yhtiön osakepääomaa enintään 1.130.440,74 eurolla tarjoamalla 8 Sijoittajan ja 6 Yksityissijoittajan merkittäväksi pääomaltaan enintään 1.130.440,74 euron määräinen oman pääoman ehtoinen vaihtovelkakirjalaina (Vaihtovelkakirjalaina 2004A). Hallitus muutti ehdotustaan siten, että lainan korko on hallituksen ehdotuksen liitteenä olevista vaihtovelkakirjalainan 2004A:n ehdoista poiketen 4 %. Lainasta annetut vaihtovelkakirjat voidaan vaihtaa yhteensä enintään 113.044.074 uuteen yhtiön sijoitusosakkeeseen. Vaihtosuhde vastaa 0,01 euron osakekohtaista merkintähintaa. Lainasta annetaan vähintään yhden (1) euron määräisiä siirrettävissä olevia vaihtovelkakirjoja. Vaihtovelkakirjalainan liikkeeseen laskemisesta on tiedotettu tarkemmin aiemmassa yhtiön 26.1.2004, 26.2.2004 ja 27.2.2004 päivätyissä tiedotteissa. Oman pääoman ehtoisen Vaihtovelkakirjalaina 2004A:n merkintäaika alkoi 26.2.2004 ja päättyi 30.4.2004, jonka kuluessa laina merkittiin kokonaisuudessaan. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään muista Lainaan ja Lainan mahdollisesta vaihtamista seuraaviin osakepääoman korotuksiin liittyvistä seikoista ja käytännön
7 toimenpiteistä. Vaihtovelkakirjalaina 2004A merkittiin kaupparekisteriin 5.4.2004. Lainaa ei laskettu liikkeeseen arvo-osuusjärjestelmässä. Pääomalaina Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti enintään 350.000 euron määräisen pääomalainan ottamisesta Octagon Solutions Ltd:ltä, Darkrose Investment Ltd:ltä, Henry Jonniselta, Matti Kinnuselta sekä Tom Sundenilta siten, että lainan korko on 6 %. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään pääomalainan ottamisesta tarkemmin. Tämän lisäksi hallitus päätti toukokuussa 2004 nostaa 500,000 euron suuruisen Octagon Capital Ltd:n myöntämän vastaavan ehtoisen pääomalainan. Optio-oikeudet avainhenkilöille Yhtiökokous päätti edelleen hallituksen ehdotuksen mukaisesti laskea liikkeeseen enintään 1.729.551 optio-oikeutta, jotka voitiin maksutta tarjota merkittäväksi Benefon Oyj:n ja sen tytäryhtiöiden palveluksessa oleville avainhenkilöille. Optiooikeuksilla olisi voitu merkitä Benefon Oyj:n sijoitusosakkeita yhteensä enintään 1.729.551 kappaletta. Kunkin kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,01 euron määräisen osakkeen merkintähinta oli päätöksen mukaan kaikilla optioilla 0,22 euroa. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeuksilla olisi alkanut 1.12.2004 ja päättynyt 31.1.2008. Näiden avainhenkilöille varattujen optio-oikeuksien merkintäaika alkoi 5.7.2004 ja päättyi 30.11.2004, minkä ajan kuluessa näitä optio-oikeuksia ei merkitty, joten ne ovat rauenneet. Ismap-osakevaihto Benefonin hallitus hyväksyi 20.12.2004 aiemmin 14.9.2004 tiedotetun uusitun osakevaihtotarjouksen mukaisen osakemerkinnän kuudelta Ismapin osakkeenomistajalta, jotka omistivat yhteensä noin 84,37% kaikista Ismapin osakkeista, ja jotka maksoivat merkitsemänsä yhteensä 373.520 uutta Benefon S-osaketta apporttina siirtämällä kaikki omistamansa yhteensä 6.250.276 Ismapin osaketta Benefonille. Tämä suunnattu osakeanti osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen toteutettiin yhtiön hallituksen varsinaiselta yhtiökokoukselta 28.5.2004 saamalla valtuutuksella. Loput Ismapin osakkaat ovat sitoutuneet siirtämään Benefonille omistamansa yhteensä noin 15.63% kaikista Ismapin osakkeista sovittua yhteensä 4.501,03 euron käteismaksua vastaan. Yhdessä mainittu osakevaihto ja sitä täydentävä loppujen osakkeiden käteiskauppa tuovat Benefonille kaikki Ismapin osakkeet. HALLITUKSELLA OLEVA ANTIVALTUUTUS 28.5.2004 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti peruuttaa 26.2.2004 annetun valtuutuksen ja valtuutti hallituksen yhden vuoden kuluessa valtuutuksen myöntävän yhtiökokouksen järjestämisestä lukien päättämään osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä, optio-oikeuksien antamisesta tai vaihtovelkakirjalainojen ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä siten, että uusmerkinnässä tai vaihtovelkakirjoja tai optio-oikeuksia annettaessa oikeutetaan merkitsemään yhteensä enintään 23.332.804 uutta kirjanpidolliselta vasta-arvoltaan 0,01 euron määräistä sijoitusosaketta. Osakepääomaa voidaan valtuutuksen perusteella korottaa siten enintään 233.328,04 eurolla. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien osakeyhtiölain 4:2 :n mukaisesta etuoikeudesta merkitä uusia osakkeita, vaihtovelkakirjalainaa tai optio-oikeuksia sekä oikeuden päättää merkintöjen hinnoista, merkintään oikeutetuista, merkintäehdoista sekä vaihtovelkakirjalainojen ja optio-oikeuksien ehdoista. Osakkeenomistajille kuuluvasta etuoikeudesta poiketen voidaan valtuutuksia käyttää edellyttäen, että tähän on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yrityskaupan rahoittaminen tai muu yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen tai taseen vahvistamiseen liittyvä järjestely. Silloin kun osakepääomaa korotetaan uusmerkinnällä muutoin kuin vaihtovelkakirjalainan tai optio-oikeuden perusteella, on hallitus oikeutettu päättämään, että osakkeita voidaan merkitä apporttiomaisuutta vastaan, kuittausoikeutta käyttäen tai muutoin tietyin ehdoin.
8 Tätä valtuutusta käytettiin Ismap-osakevaihtoon liittyvässä Ismap S.A.:n osakkaille suunnatussa enintään 400.000 osakkeen annissa, joka toteutettiin vuoden lopulla yhteensä 373.520 osakkeen suuruisena. Lisäksi hallitus on sitoutunut käyttämään valtuutusta 12.4.2005 ja 20.4.2005 raportoituihin taloudellisiin järjestelyihin liittyviin osakepääoman korotuksiin optio-oikeuksia antamalla vastaten yhteensä 45.000 euron suuruista määrää osakepääomaa ja 4.500.000 osaketta. Näin ollen hallituksen jäljellä oleva vapaa valtuutus korottaa osakepääomaa on 184.592,84 euroa vastaten 18.459.284 osaketta. IFRS-RAPORTOINTIIN SIIRTYMINEN Yhtiö aikoo siirtyä IFRS-raportointiin vuoden 2005 tilinpäätöksen yhteydessä. Vuoden 2005 osavuosikatsaukset tullaan laatimaan suomalaisten säännösten mukaisesti. Valmistautuminen IFRS-standardien käyttöönottoon on meneillään. Täsmällisiä arvioita standardien käyttöönoton vaikutuksista ei voida vielä esittää, mutta niillä ei nähdä olevan olennaista vaikutusta taseen rakenteeseen.
BENEFON OYJ TASEKIRJA 2004
BENEFON OYJ KONSERNIN TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2004 1.1.-31.12.2003 EUR 1000 EUR 1000 LIIKEVAIHTO 1) 7 033 6 737 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos +/- -30-265 Valmistus omaan käyttöön 0 0 Liiketoiminnan muut tuotot 2) 140 3 884 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana 4) 3 020 2 308 Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 4) 1 932-4 952 8 787-11 095 Ulkopuoliset palvelut -71-34 Henkilöstökulut 3) -3 556-5 589 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot 430 563 Arvonalentumiset 4) 0-430 5 793-6 356 Liiketoiminnan muut kulut 5) -2 264-7 488 LIIKETULOS -4 130-20 206 Rahoitustuotot ja -kulut 6) 10-561 TULOS ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ -4 120-20 767 Satunnaiset erät 7) 12 901 0 TULOS ENNEN VEROJA 8 781-20 767 Tuloverot Laskennallisen verovelan muutos 41 0 TILIKAUDEN TULOS 8 822-20 767
BENEFON OYJ KONSERNIN TASE 31.12.2004 31.12.2003 VASTAAVAA EUR 1000 EUR 1000 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot 8) 0 0 Aineettomat oikeudet 8) 20 45 Muut pitkävaikutteiset menot 8) 10 30 79 124 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 8) 271 535 Sijoitukset Muut saamiset 9) 40 7 Muut osakkeet ja osuudet 9) 20 60 23 30 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet 2 204 4 142 Valmiit tuotteet 92 123 Ennakkomaksut 71 2 367 250 4 515 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 499 576 Muut saamiset 258 269 Siirtosaamiset 18 775 50 895 Rahat ja pankkisaamiset 1 373 55 4 876 6 154 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma 10) 1 278 6 371 Ylikurssirahasto 10) 25 577 22 273 Osakeanti 10) 4 0 Edellisten tilikausien tulos 10) -36 196-21 781 Tilikauden tulos 10) 8 822-20 767 Vaihtovelkakirjalaina 10) 1 126 1 750 Pääomalaina 10) 850 1 461 0-12 154 PAKOLLISET VARAUKSET Muut pakolliset varaukset 11) 45 41 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 13) 1 073 0 Ostovelat 13) 93 0 Muut pitkäaikaiset lainat 13) 62 0 Siirtovelat 13) 57 0 Laskennallinen verovelka 0 1 285 41 41 Lyhytaikainen Lainat rahoituslaitoksilta 13) 493 7 197 Saadut ennakot 13) 66 260 Ostovelat 13) 483 4 753 Muut lyhytaikaiset velat 13) 337 3 162 Siirtovelat 13) 706 2 085 2 854 18 226 4 876 6 154
BENEFON OYJ EMOYHTIÖN TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2004 1.1.-31.12.2003 EUR 1000 EUR 1000 LIIKEVAIHTO 1) 6 919 6 663 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos +/- -30-265 Valmistus omaan käyttöön 0 0 Liiketoiminnan muut tuotot 2) 140 3 750 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana 4) 3 003 2 305 Varastojen muutos 4) 1 932-4 935 8 787-11 092 Ulkopuoliset palvelut -71-34 Henkilöstökulut 3) -3 048-5 004 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot 430 563 Arvonalentumiset 4) 38-468 5 793-6 356 Liiketoiminnan muut kulut 5) -2 553-7 664 LIIKETULOS -4 046-20 002 Rahoitustuotot ja -kulut 6) 10-561 TULOS ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ -4 036-20 563 Satunnaiset erät 7) 12 459 0 TULOS ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA 8 423-20 563 Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos 141 0 TILIKAUDEN TULOS 8 564-20 563
BENEFON OYJ EMOYHTIÖN TASE 31.12.2004 31.12.2003 VASTAAVAA EUR 1000 EUR 1000 PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot 8) 0 0 Aineettomat oikeudet 8) 20 45 0 Muut pitkävaikutteiset menot 8) 10 30 79 124 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 8) 271 535 Sijoitukset Osuudet saman konsernin yrityksissä 9) 8 38 Muut saamiset 9) 40 7 Muut osakkeet ja osuudet 9) 20 68 23 68 VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Aineet ja tarvikkeet 2 204 4 135 Valmiit tuotteet/tavarat 92 123 Ennakkomaksut 71 2 367 250 4 508 Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset 499 548 Saamiset saman konsernin yrityksiltä 0 58 Muut saamiset 65 88 Siirtosaamiset 18 582 50 744 Rahat ja pankkisaamiset 1 373 54 4 691 6 033 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Osakepääoma 10) 1 278 6 371 Ylikurssirahasto 10) 25 577 22 273 Osakeanti 10) 4 0 Edellisten tilikausien tulos 10) -35 938-21 726 Tilikauden tulos 10) 8 564-20 563 Vaihtovelkakirjalaina 10) 1 126 1 750 Pääomalaina 10) 850 1 461 0-11 895 TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero 0 141 PAKOLLISET VARAUKSET Muut pakolliset varaukset 11) 45 41 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta 13) 1 073 0 Ostovelat 13) 93 0 Muut pitkäaikaiset lainat 13) 62 0 Siirtovelat 13) 57 1 285 0 0 Lyhytaikainen vieras pääoma Lainat rahoituslaitoksilta 13) 467 7 197 Saadut ennakot 13) 66 260 Ostovelat 13) 403 4 726 Muut lyhytaikaiset velat 13) 258 2 781 Siirtovelat 13) 706 1 900 2 782 17 746 4 691 6 033
BENEFON OYJ EMOYHTIÖN RAHOITUSLASKELMA 1.1.-31.12.2004 1.1.-31.12.2003 EUR 1000 EUR 1000 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA Tulos ennen satunnaisia eriä -4 036-20 563 Oikaisut: Suunnitelman mukaiset poistot 430 563 Arvonalentumiset pysyvissä vastaavissa 38 5 793 Arvonalentumiset vaihto-omaisuudessa 858 7 692 Realisoitumattomat kurssivoitot ja -tappiot -119-136 Rahoitustuotot ja -kulut 10 561 Muut oikaisut 73-121 Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta -2 746-6 211 Käyttöpääoman muutos: Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys(-)/vähennys(+) 162 2 309 Vaihto-omaisuuden lisäys(-)/vähennys(+) 1 283 1 515 Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys(+)/vähennys(-) -1 885-1 776 Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja -3 186-4 163 Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan rahoituskuluista -20-301 Saadut osingot liiketoiminnasta 30 10 Saadut korot ja muut rahoitustuotot liiketoiminnasta 3 3 Liiketoiminnan rahavirta -3 173-4 451 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -72-32 Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 25 123 Investoinnit muihin sijoituksiin -38 0 Luovutustulo muista sijoituksista 0 186 Investointien rahavirta -85 277 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Maksullinen osakeanti 2 814 3 121 Vaihtovelkakirjalaina, pääomalaina 1 980 1 750 Satunnaiset tuotot 12 459 0 Velkaleikkaukset -12 459 0 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut 0-69 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut 0-727 Saneerausvelkojen maksut -217 0 Rahoituksen rahavirta 4 577 4 075 Rahavarojen muutos lisäys (+) / vähennys (-) 1 319-99 Rahavarat tilikauden alussa 54 153 Rahavarat tilikauden lopussa 1 373 54 Konsernin rahoituslaskelmaa ei ole laadittu, koska se ei olennaisesti poikkea emoyhtiön laskelmasta.
TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET Konserni: Konsernitilinpäätös sisältää Benefon Oyj:n, ja sen tytäryhtiöt Benefon S.A:n 30.11.2004 asti ja Ismap S.A.:n 31.12.2004 alkaen, jotka on yhdistelty konsernitilinpäätökseen hankintamenomenetelmällä. Konsernin sisäiset liiketapahtumat sekä keskinäiset saamiset ja velat on eliminoitu. Pysyvät vastaavat: Hankintamenoon on luettu välittömät menot. Hankintamenoon sisältyvät ne hyödykkeet, joiden hankintamenoja ei ole vielä kokonaan kirjattu suunnitelman mukaisina poistoina kuluiksi. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina hyödykkeiden taloudellisen pitoajan perusteella. Vaihto-omaisuus: Vaihto-omaisuus on arvostettu fifo-periaatteen mukaisesti hankintamenoon tai sitä alempaan jälleenhankintahintaan tai todennäköiseen myyntihintaan. Vaihto-omaisuuden hankintamenoon on luettu muuttuvat menot. Valuuttamääräiset erät: Ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat on muutettu euroiksi tilinpäätöspäivän Euroopan keskuspankin julkaisemaan kurssiin. Tuotekehitysmenot: Tuotekehitysmenoja aktivoidaan sellaisten projektien osalta, jotka edustavat huomattavaa panosta yhtiön voimavaroihin nähden ja joilla pyritään yhtiön tulevan tuottopotentiaalin olennaiseen lisäykseen. Muut tuotekehitysmenot kirjataan sen tilikauden kuluksi, jolloin ne syntyvät. Pakolliset varaukset: Tilinpäätökseen kirjataan kuluiksi pakollisena varauksena ennakoidut tulevat takuumenot, jotka aiheutuvat toimitettujen tuotteiden korjaamisesta tai korvaamisesta takuuaikana. Varaus lasketaan perustuen historialliseen kokemukseen takuukulujen tasosta. Laskennalliset verosaamiset: Laskennallisia verosaamisia ei ole merkitty taseeseen. Edellisiltä tilikausilta vahvistetun ja tältä tilikaudelta vahvistettavan tappion perusteella yhtiöllä on arviolta 18.275.000 euron laskennallinen verosaaminen. IFRS-RAPORTOINTIIN SIIRTYMINEN Yhtiö aikoo siirtyä IFRS-raportointiin vuoden 2005 tilinpäätöksen yhteydessä. Vuoden 2005 osavuosikatsaukset tullaan laatimaan suomalaisten säännösten mukaisesti. Valmistautuminen IFRS-standardien käyttöönottoon on meneillään. Täsmällisiä arvioita standardien käyttöönoton vaikutuksista ei voida vielä esittää, mutta niillä ei nähdä olevan olennaista vaikutusta taseen rakenteeseen.
TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN/EUR 1000 KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Suomi 1 832 1 395 1 832 1 395 Muu Eurooppa 3 687 4 909 3 573 4 835 Muut maat 1 514 433 1 514 433 Yhteensä 7 033 6 737 6 919 6 663 2. LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT / EUR 1000 KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Tuoteoikeuksien lisensiointi ja tuotekehitystoiminnon osittainen myynti 0 2638 0 2638 Käyttöomaisuusmyynnit 140 384 140 384 Saadut tuotekehitysavustukset 0 862 0 728 Yhteensä 140 3 884 140 3 750 3. HENKILÖSTÖKULUT JA HENKILÖKUNNAN LUKUMÄÄRÄ KESKIMÄÄRIN HENKILÖSTÖKULUT / EUR 1000 KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Palkat ja palkkiot 2 913 4 529 2 548 4 115 Eläkekulut 383 744 363 706 Muut henkilösivukulut 260 316 137 183 Yhteensä 3 556 5 589 3 048 5 004 Eläkekulut ovat lakisääteisiä työeläkevakuutusmaksuja, muita eläkevastuita ei ole. JOHDON PALKAT JA PALKKIOT/ EUR 1000 KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Toimitusjohtajat ja hallituksen jäsenet 122 250 50 172 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ KESKIMÄÄRIN KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Toimihenkilöitä 64 91 58 84 Työntekijöitä 27 49 27 49 Yhteensä 91 140 85 133
4. POISTOT JA ARVONALENTUMISET/ EUR 1000 Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu käyttöomaisuushyödykkeiden taloudellisen käyttöiän mukaisina tasapoistoina alkuperäisestä hankintahinnasta. Suunnitelman mukaiset poistoajat: Aineettomat oikeudet 5 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 10 vuotta Koneet ja kalusto 5 vuotta KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Suunnitelman mukaiset poistot: Aineettomat oikeudet 28 63 28 63 Muut pitkävaikutteiset menot 68 69 68 69 Koneet ja kalusto 334 431 334 431 Yhteensä 430 563 430 563 Arvonalentumiset pysyvissä vastaavissa: Kehittämismenot 0 5793 0 5793 Tytäryhtiöosakkeet, Benefon S.A. 0 0 38 0 Yhteensä 0 5793 38 5793 Arvonalentumiset vaihtuvissa vastaavissa: Aineet ja tarvikkeet 858 7440 858 7440 Ennakkomaksut 0 252 0 252 Yhteensä 858 7692 858 7692 5. LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT/EUR 1000 KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Vuokrat 386 815 313 726 Matkat 147 196 122 170 Luottotappiot 338 668 488 679 Markkinointiviestintä 31 221 143 221 Takuumenot 125 166 125 166 Tuotekehitysalihankinnat 81 3 683 300 4 061 Hallintokulut 851 1 239 788 1 165 Muut kulut 305 500 274 476 Yhteensä 2 264 7 488 2 553 7 664 6. RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT/ EUR 1000 KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Rahoitustuotot 34 12 34 12 Korkokulut -21-557 -21-557 Kurssitappiot -1-11 -1-11 Muut rahoituskulut yhteensä -2-5 -2-5 Rahoituskulut yhteensä -24-573 -24-573 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä 10-561 10-561
7. SATUNNAISET ERÄT KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Saneerausohjelman velkaleikkaukset 12459 0 12459 0 Benefon S.A.:n lopettaminen 442 0 0 0 Satunnaiset tuotot yhteensä 12901 0 12459 0 TASEEN LIITETIEDOT 8. AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET/ EUR 1000 KONSERNI EMOYHTIÖ 2004 2003 2004 2003 Kehittämismenot Hankintamenot 1.1. 0 5 793 0 5 793 Lisäykset 0 0 0 0 Vähennykset/arvonalennukset 0-5 793 0-5 793 Hankintamenot 31.12. 0 0 0 0 Kertyneet poistot 31.12. 0 0 0 0 Kirjanpitoarvo 31.12. 0 0 0 0 Aineettomat oikeudet Hankintamenot 1.1. 313 586 313 586 Lisäykset 3 4 3 4 Vähennykset -175-276 -175-276 Hankintamenot 31.12. 141 314 141 314 Kertyneet poistot 1.1. -268-483 -268-483 Vähennysten kertyneet poistot 175 277 175 277 Tilikauden poistot -28-63 -28-63 Kertyneet poistot 31.12. -121-269 -121-269 Kirjanpitoarvo 31.12. 20 45 20 45 Muut pitkävaikutteiset menot Hankintamenot 1.1. 696 1 105 696 1 105 Lisäykset 0 0 0 0 Vähennykset -13-409 -13-409 Hankintamenot 31.12. 683 696 683 696 Kertyneet poistot 1.1. -618-957 -618-957 Vähennysten kertyneet poistot 13 409 13 409 Tilikauden poisto -68-69 -68-69 Kertyneet poistot 31.12. -673-617 -673-617 Kirjanpitoarvo 31.12. 10 79 10 79 Koneet ja kalusto Hankintamenot 1.1. 2 444 4 346 2 444 4 346 Lisäykset 68 28 68 28 Vähennykset -595-1 931-595 -1 931 Hankintamenot 31.12. 1 917 2 443 1 917 2 443 Kertyneet poistot 1.1. -1 908-3 406-1 908-3 406 Vähennysten kertyneet poistot 595 1 929 595 1 929 Tilikauden poistot -333-431 -333-431 Kertyneet poistot 31.12. -1 646-1 908-1 646-1 908 Kirjanpitoarvo 31.12. 271 535 271 535 Kirjanpitoarvosta 31.12. Koneiden ja laitteiden osuus 263 511 263 511