Sisältö.

Samankaltaiset tiedostot
Tartu ideaan Tartu ideaan -kilpailun säännöt ja arviointi. Maunu M. Korpela LL. Lic. (IPR), OTM (FIN, FR & EU)

HKL:N METROASEMIEN RADANTAUSTAULUJEN ILMEEN SUUNNITTELUKILPAILU

Innovaatiokilpailu arjen helpottamiseksi

Turun kävelevä kampus. Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja

KILPAILUKUTSU TUUSULAN RYKMENTINPUISTON LEIKKI- JA AKTIVITEETTIPUISTON SUUNNITTELUKILPAILU

Liite 3. Kuvaus ICT Cityn tilajärjestelyistä ja vuokrasopimusten siirrosta

Kilpailu on valtakunnallinen ja kattaa seuraavat viisi maantieteellistä aluetta: (Etelä Suomi, Länsi Suomi, Keski Suomi, Itä Suomi, Pohjois Suomi).

Kilpailuohjeet. 1.1 Kilpailun järjestäjät ja kilpailun kohde

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA

VALAISTUKSEN IDEASUUNNITTELUKILPAILU. Harjun alue. Kilpailuohjelma

Komiakorttelin piha-alueiden ja julkisten ulkotilojen ideakilpailu

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma

Kilpailun lähtökohdat

Seinäjoen kampusalueen silta. Suunnittelukilpailu SeAMK:n tekniikan opiskelijoille

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

Turun AMK Kupittaan kampuskokonaisuuden kehittäminen Tulevaisuuden korkeakouluympäristö rakentuu Lahdessa -seminaari

Tuomaristo kiinnittää arvioinnissaan huomiota ehdotusten taiteelliseen, arkkitehtoniseen ja muotoilulliseen laatuun.

HIRSIRAKENTEINEN KAUPUNKIASUNTO IDEAKILPAILU

SÄÄNNÖT SUJUVA! RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 2025 INFOGRAFIIKKAKILPAILU 1 KILPAILUN TARKOITUS KILPAILUTEHTÄVÄ INFOTYÖPAJAT...

Osallistuva budjetointi

Kouvolan keskustan ydinalueen ideakilpailu

Miten opiskelijat viihtyvät Turussa? Opiskelijakaupunki Turku -media-aamiainen Vierailukeskus Joki

Karjarannan taidesuunnittelun ideakilpailu

ALVAR AALTO -MUSEON JA KESKI-SUOMEN MUSEON NIVELOSAN YLEINEN SUUNNITTELUKILPAILU

Kilpailuasiamiehen ohjeita taidekilpailuihin. Kilpailuehdotuksen laatiminen taidekilpailuun Helsinki

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella

OPISKELIJOIDEN METROPOLI -seminaari. Opiskelijametropoli-hankkeen tuloksia ja kehittämisehdotuksia

Keskiaikaisten markkinoiden infomökki SUPPEA SUUNNITTELUKILPAILU KILPAILUOHJELMA

äijälänranta-aidan ideakilpailu

PARANTAVAT YMPÄRISTÖT HEALING ENVIRONMENT EURO MODO 2011 MUOTOILUKILPAILU

Projektijohtamisen SM-kilpailut 2009

Kampus ja )edepuisto -kärkihanke. Rii6a Birkstedt, projek)päällikkö, KTT, Turun kaupunki Aino Ukkola, kehi6ämispäällikkö, Turku Science Park Oy

Turun kaupunkikehityksen suunnat Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti

VÄINÖLÄN JA PENTTILÄN PIHA- JA PUISTOALUEET KILPAILUKUTSU

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus

Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi.

Kilpailuaika on Tulokset julkistetaan Kalevala Korun verkkosivuilla. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Meidän Korso Kaikkien Korso

ASUNTOREFORMI 2018 KILPAILU

Taustaa. Idea laajennetusta RSGT:stä syntyi vuoden 2013 aikana Turun kaupungin ja korkeakoulujen välisissä keskusteluissa.

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Suunnittelukilpailu. Suunnittele tausta tai täyttö TURKU ÅBO -kirjaimille.

ANNANKATU 27 FI HELSINKI FINLAYSONINKUJA 21 A PL 716 FI TAMPERE TEL +358 (0)

LUMINORD

Yrittäjyysyhteyshenkilön (YYH) toimintaohjeet

RIIHITONTTU Business Campus

Tuomaristo kiinnittää erityistä huomiota seuraaviin seikkoihin kilpailuehdotuksia arvioidessaan:

TUKIALUSINFO

KAITAANLAAKSON IDEAKILPAILU

Löydämme tiet huomiseen

LUMINORD Seminaarin ohjelma

Nopeiden kokeilujen ohjelma 1. kierros

HELPOTUS KILPAILUOHJELMA HELPOTUS MUOTOILUKILPAILU 2011 !!!"#$%&#$%"'!!!"%(%%(%"'!!!")*&%+)"' MUOTOILUKILPAILU 2011

Ylöjärven kaupunkistrategia / Rohkea Ylöjärvi -ideakilpailun järjestäminen / palkittavien valinta (Julkaisuvapaa 4.12.

Kilpailua koordinoi Someron kaupunki ja sivistyslautakunnan asettama taidekilpailuraati.

Fredikanterassin taidekilpailu

Ekotehokas terassi -kilpailuohjelma

InnoLa laatupalkintokilpailu Vantaan kaupunki. Eija Säilä Johtava laatukonsultti, Vantaan kaupunki Kuntatalo

INNOKONE PALVELUN SÄÄNNÖT

PORIN LIIKKUMISEN OHJAUKSEN MATERIAALIPAKETIT LIIKKUMISEN OHJAUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKE 2017

Hyvinvointia digitaalisilla ratkaisuilla!

Kevyen kutsukilpailun mallit

JUHLARAHALAUTAKUNTA 1/5 KONSTA JYLHÄ JA KANSANMUSIIKKI

KUTSU MODO-MUOTOILUKILPAILUUN

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju

Miten opiskelijat viihtyvät Turussa? Opiskelijakaupunki Turku -kyselyn tulokset (2018)

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo

BALTIC URBAN LAB. Integroitujen suunnittelu- ja kumppanuusmallien kehittämistä sekä testaamista brownfield-alueiden uudistamisessa

KAMPUSSILLAN SUUNNITTELUKILPAILU

Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu

Avoin Kotka kokeiluhanke Kokemuksia,tuloksia, suosituksia

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET

Kilpailun tausta Teknisen lautakunnan päätökset , 58 ja , 28.

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

ISKU 90 -muotoilukilpailu KILPAILUOHJELMA KILPAILUTEHTÄVÄ AIKATAULU JA KILPAILUN VAIHEET

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

MILLAINEN ON YRITTÄJYYSTEKO

Turun ammattikorkeakoulu

Oulun. Tutkijantie Teknologiakylän ytimessä

Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa

MAINOSTAJIEN LIITTO KAMPANJAKUVAUS

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

JulkICT Lab ja Dataportaali Avoin data ja palvelukokeilut

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

TAISTO19-harjoitus. Skype-info

Kilpailuaika on Kilpailu julkistetaan Habitaren yhteydessä AHead! areenalla klo 13.45

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Satakunnan vanhusneuvosto

EHDOTA HERO-LUKUNALLELLE NIMEÄ voit voittaa jättinallen omaksi ja osallistut samalla leffalippujen arvontaan

Transkriptio:

Kilpailuohjelma

Sisältö 1. Kilpailun järjestäjä... 2 2. Kilpailun tarkoitus... 2 3. Ideoitava alue... 2 4. Kilpailuaika... 3 5. Kilpailuoikeus... 4 6. Kilpailutehtävä... 4 7. Kilpailuehdotus... 5 8. Kilpailutyön toimittaminen... 6 9. Kilpailun kieli... 6 10. Kilpailutöiden arviointi... 6 11. Valinta... 7 12. Palkinnot... 7 13. Voittajan julistaminen... 7 14. Kilpailuehdotusten käyttöoikeus... 8 15. Jatkotoimenpiteet... 8 16. Kilpailua koskevat kysymykset... 8 17. Sosiaalinen media... 8 1

Turun Kampus Upgrade -ideakilpailun kilpailuohjelma 1. Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Opiskelijakaupunki Turku toiminta. 2. Kilpailun tarkoitus Vuonna 2016 Turun kaupunki käynnistää neljä mittavaa kaupunkistrategiasta johdettua kärkihanketta, joista yksi on kampus- ja tiedepuistoalueen kehittäminen Kupittaan suunnalla. Opiskelijakaupunki Turku toiminnan toteuttama ideakilpailu edistää tätä kärkihanketta, ja sen tarkoituksena on kampusalueen yhdistävien kehittämisideoiden ja toteutukseen etenevien esitysten löytäminen. Kilpailulla haastetaan opiskelijat, alueen toimijat ja yritykset kehittämään Turun kampusaluetta. Tavoitteena on ideoida uutta tai parantaa jo olemassa olevia palveluita ja toimintaympäristöjä. Alueesta halutaan entistä vetovoimaisempi elinkeinoelämän, osaamisen ja innovaatioiden keskittymä. Kilpailu on osa Opiskelijakaupunki Turku toimintaa, jota toteuttavat yhteistyössä Turun Kaupunki, Turun yliopisto, Åbo Akademi, Turun AMK, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Yrkeshögsskolan Novia, opiskelija- ja ylioppilaskunnat sekä elinkeinoelämän edustajat. 3. Ideoitava alue Kampukseksi kutsutan yleisesti aluetta, jossa korkeakoulujen tutkimus- ja opetustilat, opiskelija-asunnot ja viheralueet on rakennettu samalle alueelle. Kampus ei siis tarkoita joukkoa taloja, vaan se on isomman kuvan kokonaisuus. Kaikki Turun kampusalueen toiminnot tiedepuistoineen sijaitsevat vain 10 minuutin kävelymatkan päässä kaupungin ytimestä, ja aivan rautatieaseman ja moottoritien tuntumassa. Kampukselta löytyvät kaikki opiskelijalle ja henkilökunnalle tärkeät palvelut: opiskelijaravintolat, kirjastot, kahvilat, baarit ja lähikaupat. Ideoitava kampusalue on usean eri korkeakoulun muodostama kampuskeskittymä. Aluetta reunustaa Hämeenkatu, Aurajoki, Helsingin 2

valtatie sekä Lemminkäisenkatu ja Kupittaan puisto. Alueella liikkuminen pyörällä tai kävellen on helppoa ja kätevää. Samalla kampusalueella ja osin samoissa rakennuksissa toimii Turun Yliopisto, Turun ruotsinkielinen yliopisto Åbo Akademi, Turun ammattikorkeakoulu ja Turun ruotsinkielinen ammattikorkeakoulu Novia. Korkeakoulujen lisäksi alueella toimii tulevaisuuden innovaatioita ja teknologiaa kehittäviä toimijoita Kupittaan ICT- Cityssä ja Turku Science Parkissa. Kartta ideoitavasta alueesta 4. Kilpailuaika Kilpailu aukeaa toukokuussa 2016. Ideointiaikaa on 11.11.2016 saakka. Kilpailun finaali käydään 01.12.2016. 3

5. Kilpailuoikeus Kilpailu on kaikille avoin. Mukaan voi osallistua paitsi yksilönä, myös tiiminä. Kilpailuun voi jättää joko yhden tai useamman kilpailutyön. Kilpailu on erityisesti suunnattu kaikille suomalaisille ja ulkomaisille opiskelijoille, jotka päivittäin käyvät alueella ja käyttävät alueen toimitiloja ja palveluita. Kilpailu on tarkoitettu myös alueella toimiville ja alueelle palveluita tuottaville yrityksille sekä kaupunkisuunnittelua toteuttaville palvelumuotoilijoille ja arkkitehtitoimistoille. 6. Kilpailutehtävä Ideoi Turun kampusalueesta Suomen paras paikka opiskella ja työskennellä! Idea voi olla täysin uusi ehdotus alueen toiminnasta, tai vaikka ratkaisu johonkin nykyiseen ongelmaan. Kilpailussa haetaan ideoita, ei valmiita ratkaisuja. Lupa-asiat, liikennejärjestelyt, rakennustekniset yksityiskohdat ja muut vastaavat asiat voi tässä kilpailussa unohtaa. Vastaa kilpailutyölläsi johonkin neljästä haasteesta: 1. Connect & find (liiku, löydä, tunne ) Miten parantaisit alueen saavutettavuutta esimerkiksi julkisten kulkuvälineiden avulla? Miten alueella liikkuminen pyöräilijöille ja jalankulkijoille olisi helpompaa? Miten esteetöntä liikkumista voisi alueella edistää? Missä kaivataan enemmän opasteita? Miten löydät tiesi alueella helpommin paikasta toiseen? Voidaanko kampusalueen näkyvyyttä edistää jollain tapaa? 2. Inspire & enjoy (viihdy, ylläty, nautiskele ) Mitä palveluita toisit alueelle lisää? Mikä tekisi alueesta viihtyisämmän? Tarvitaanko kampusalueelle lisää tai parempia viheralueita, joissa voi nautiskella päivästä ja ystävien seurasta? Tarvitaanko kampusalueelle lisää paikkoja, joissa eri koulutusalojen, korkeakoulujen ja yritysten henkilöt voisivat kohdata? Miten alueen elämyksellisyyttä voisi edistää? Miten kehittäisit eri korkeakoulujen ja yritysten välistä yhteisöllisyyttä? 3. Create & Learn (opi, luo, jaa ) Mitä yhteisiä oppimisympäristöjä kaipaisit alueelle lisää? Miten nyt käytettävissä olevia rakennuksia voisi paremmin hyödyntää eri toimijoiden yhteiskäytössä? Onko virtuaalisissa oppimisympäristöissä parantamisen varaa? Voisiko yhteistyötä eri korkeakoulujen ja alueella 4

toimivien yritysten kesken lisätä? Miten uusia innovaatioita voidaan alueella tukea? Mitä uusia innovaatioita toisit alueelle? 4. Surprise us Yllätä idealla, joka ei kuulu edellisiin kilpailuluokkiin tai yhdistää edellä mainittuja luokkia. 7. Kilpailuehdotus Kilpailuehdotuksessa ei tule esittää muiden töitä omanaan. Sääntöjen vastaisia kilpailutöitä ei oteta vastaan. Kilpailu käydään kahdessa eri tasoluokassa: 1 Snap your campus Kilpailuun osallistutaan lähettämällä nopea snap -idea sosiaalisen median välityksellä käyttäen kilpailun hashtagia eli tunnistetta #kampusupgrade, sekä merkitsemällä @kampusupgrade julkaisuun. Sosiaalisen median profiilin tulee olla julkinen jotta julkaisu voi ottaa osaa kilpailuun. 2 Craft your campus Toinen tapa on suunnitella pidemmälle viety kokonaisuus Turun kampusalueen parantamisesta. Craft-ehdotus palautetaan nettisivuille täyttämällä sivuilta löytyvä osallistumislomake. Kaikista craft your campus luokkaan osallistuneista kilpailutöistä valitaan 5 parasta ehdotusta finaalipäivään, jossa idea esitellään raadille. Ehdotuksen tulee sisältää: Ehdotuksen nimi Kuvaus ehdotuksesta Kilpailuluokka Mitä uutta ehdotus tuo alueelle, tai miten ehdotus parantaa entistä? Kohderyhmä: kuka hyötyy ehdotuksesta? Toteutus: Miten idea toteutetaan käytännössä? Lisäksi ehdotus voi sisältää max. 5 liitetiedostoa, esim. havainnekuvia, moodboard, kartta, tarkempi suunnitelma. Tiedostojen tulee olla.jpg,.png tai.pdf muodossa. 5

8. Kilpailutyön toimittaminen Kilpailuehdotuksen voi jättää ainoastaan sähköisesti. Idean voi toimittaa kahdella eri tapaa. Snap your campus Snap-idean voi lähettää sosiaalisessa mediassa käyttäen hashtagia #kampusupgrade ja merkitsemällä ideaan @kampusupgrade. Craft your campus Kilpailutöitä voi jättää kilpailun verkkosivuilla täyttämällä sivuilta löytyvän osallistumislomakkeen. 9. Kilpailun kieli Kilpailuun voi osallistua suomen, englannin tai ruotsin kielellä. 10. Kilpailutöiden arviointi Yleisesti tuotosten tulee osoittaa käytännönläheisyyttä, tuottaa uutuusarvoa ja hyötyä toimeksiantajalle. Kilpailu arvioidaan alla olevan raadin toimesta painottaen oheisia ydinkriteereitä. Ydinkriteerit Uutuusarvo (Idean uutuus, omaperäisyys, yllätyksellisyys, ratkaisee jonkin käytännön ongelman alueella uudella tavalla tai tuo uusia oivalluksia) Toteutettavuus ja kehityskelpoisuus (ehdotuksen käyttökontekstin ymmärrettävyys ja hyödyllisyys; idea on realistisesti toteutettavissa; ideaan pystyy liittämään helposti muita elementtejä, tai sen pystyy yhdistämään sulavasti alueen muihin hankkeisiin) Vastuullisuus (idean ekologisuus ja ajattomuus; ehdotuksessa on huomioitu esteettömyys ja saavutettavuus; opiskelijalähtöisyys, yhdenarvoisuus ja kansainvälisten opiskelijoiden huomioiminen) 6

Raati Osapuolien edustajat: Turun kaupunki / Timo Hintsanen (raadin pj.) Korkeakoulut / Sami Savolainen SYK / Tuija Nummela TYY:n Hallituksen puheenjohtaja Riina Lumme TYKS/ Timo Seppälä Turun Teknologiakiinteistöt / Varmistumatta Turku Science Park / Varmistumatta 11. Valinta Snap class: Voittaja arvotaan kaikkien vastanneiden kesken. Craft class: Kaikista kategorioista yhteisesti valitaan esikarsinnassa 10 parasta, joista raati valitsee 5 kilpailutyötä finaaliin. Finaali käydään 01.12.2016., jolloin 5 finalistia esittelevät ideansa raadille n. 5 minuuttia. Kaikki viisi finalistia palkitaan kohdan 12 mukaisesti. 12. Palkinnot Snap class: Osallistuneiden kesken arvotaan rahanarvoisia lahjalippuja. Craft class: Viisi finalistia palkitaan seuraavasti: 1. palkinto 2000 2. palkinto 1000 3.-5. 500 13. Voittajan julistaminen Voittajat julistetaan finaalipäivänä 01.12.2016. Snap class -voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisella viestillä sen sosiaalisen median profiilin kautta, jota idean lähettämiseen on käytetty. Mikäli voittajaa 7

ei tavoiteta yhden vuorokauden kuluessa, arvonta suoritetaan uudestaan. Kilpailun tuloksesta ei voi valittaa. 14. Kilpailuehdotusten käyttöoikeus Lähettäessään ehdotuksen osallistuja vakuuttaa omistavansa niihin tarvittavat julkaisu ja immateriaalioikeudet. Samalla osallistuja luovuttaa julkaisuluvan lähettämälleen materiaalille Turku Kampus Upgrade kilpailulle. Materiaalin omistus säilyy osallistujalla, mutta kilpailun järjestäjä voi käyttää materiaalia rajoituksetta. 15. Jatkotoimenpiteet Raati tekee parhaansa edistääkseen ideoita käytäntöön. Mahdollinen toteutus tapahtuu vuodesta 2017 eteenpäin. Raadilla on myös oikeus olla edistämättä ideoiden toteutumista käytännössä. 16. Kilpailua koskevat kysymykset Kilpailua koskevat kysymykset voi lähettää osoitteeseen mira.pitkanen@turkuamk.fi. 17. Sosiaalinen media Turku Kampus Upgrade @kampusupgrade #kampusupgrade @kampusupgrade #kampusupgrade 8