KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 37

Samankaltaiset tiedostot
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pekka Jaatinen kertoo sisällissodan Raahesta. Antoisa yrittäminen. Raahelainen kirjailija Pekka

LAUANTAI VIIKKO 38 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. suurlähettiläs. Adams kertoi pyrkivänsä

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

lapset - nuoret perheet

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

LAUANTAI VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

Toimintaa toukokuussa 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

lapset - nuoret - perheet

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

KUULUMISET P YHÄJOEN. Pienessä kunnassa on voimaa. Syksyn muotia ja. pukuloistoa. Suomen kuntarakenne LAUANTAI VIIKKO 39

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAUANTAI VIIKKO 27 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. navettaa näistä vaihtoehdoista

LAUANTAI VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

lapset - nuoret perheet

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko klo

Toimintaa elo syyskuussa 2018

LAUANTAI VIIKKO 8 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kolmosluokkalaiset tekivät satukirjan

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

LAUANTAI VIIKKO PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Emmi Vares on aktiivinen lukiolainen.

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

lapset - nuoret perheet

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

Poimintoja kesän ohjelmasta:

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

LAUANTAI VIIKKO 9. leipomon ja kuljetuksen puolella sekä kiinteistönhoitopuolella, toteutuu.

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

LAUANTAI VIIKKO 42 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kova työ palkitaan - kohti unelmien ammattia. Jemina Bäckmanista tulee lääkäri.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

LAUANTAI VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke Merkkaa kalenteriin.

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Näkövammaistyö Kevät

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

Mediatiedot. Ilmoitusmyynti. Levikki. Julkaisija ja kustantaja

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Ritva bingo-emäntänä VANA

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Sonja Sipilä. Pyhäjoen perinteisillä syysmessuilla järjestettiin jälleen jännittävä paneelikeskustelu, jossa tällä kertaa oli aiheena lähestyvät

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Isonkyrön kunnan perusopetus

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

Viikkotiedote vko 49

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

TOIMINTA- KALENTERI

Tikkurilan seurakunnassa

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Transkriptio:

P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.9.2016 VIIKKO 37 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Bloggaaminen elämäntapana HENNA MÖTTÖNEN Sosiaalisen median käyttö on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti, sitä ei voi kukaan kieltää. Sen seurauksena tähtitaivaalle on noussut joukko bloggaajia ja vloggaajia, joista monet jopa elättävät itsensä somettamalla. Varsinkin nuoret seuraavat tubettajia hyvin innokkaasti. Pyhäjoen messuilla nähdään lauantaina bloggaaja Marianne Sendenali, 20. Hän on kasvanut Oulussa, mutta asuu nykyään Helsingissä. Messuille hän päätyi messujen mainosvastaavana toimivan serkkunsa Santeri Puhakan kautta. Pyhäjoki onkin siis Mariannelle ennestään tuttu paikka. Olen viettänyt suurimman osan lapsuuden kesistäni Pyhäjoella sukumme kesämökillä, Marianne kertoo. Marianne kiinnostui bloggaamisesta jo varhain: Aloin lukea blogeja 12-vuotiaana Käsityöt lähellä sydäntä JUTTA ANTTILA Päivi Pyhäluoto oppi tekemään käsitöitä jo alle kouluikäisenä kotona. Siitä on lähtenyt käsitöiden teko harrastuksena ja hetkellisesti myös ammattina. Hän pitää käsitöiden tekemisestä paljon ja on myös käynyt monia erilaisia käsityökursseja. Jos virheitä tulee, niin sitten puretaan. Neljännen purkamisen jälkeen tarvitaan jo tauko, Pyhäluoto sanoo, Ja ainahan voi hyödyntää huonommin menneitä töitä jossain toisessa työssä. Pyhäluoto on muun muassa harrastanut kudontaa, virkkausta, ompelua, entisöintiä, hopeatöitä, posliininmaalausta, savitöitä ja maalausta. Hän on myös taitava punamullan keitossa: Kangaspuita opittiin käyttämään heti, kun jalat ylsivät polkimille. Pyhäluoto on ollut 4H-toiminnassa mukana ja pitänyt myös Bloggaaja Marianne Sendenali vie messuvieraat somemaailmaan. Meren ranalla on hyvä virkata. askartelukerhoa. Nyt häntä kysyttiin opettamaan Raaheopiston kudontakursseille ja käsityökursseille Pyhäjoelle vanhalle koululle, Kopiston koululle, Pirttikosken koululle sekä Yppärin teollisuushallille. Hän tietenkin vastasi myönteisesti: Kaikki ovat tervetulleita kursseille ja uusia sekä nuoriakin JONATAN MEIR toivotaan mukaan. Myös miehet saavat tulla kutomaan. Toivottavasti uusi opettaja ei pelota uusia tai vanhempia kurssilaisia pois. ja päätin jo silloin, että aloitan vielä oman blogin. Hänen bloginsa Picture Me syntyi vuonna 2011: Blogini on muotiblogi, mutta nyt viimeisen vuoden aikana suunta on mennyt enemmän ja enemmän kaikkia aiheita sisältävään lifestyle-tyyliin. Sosiaalisen median kanavista Marianne käyttää eniten juurikin Bloggeria sekä Instagramia ja Snapchatia: Olen täysin itseoppinut valokuvaamaan blogikuvien takia. Kuvaan kaikki kuvani Canonin järjestelmäkameralla ja kuvat muokkaan Photoshop Lightroom ohjelmalla. Bloggaamisen ja valokuvaamisen lisäksi Marianne käy aktiivisesti kuntosalilla. Blogistaan Marianne on saanut yleensä pelkkää positiivista palautetta - ja onpahan muutama seuraaja tullut tervehtimään häntä ihan kasvokkainkin. Bloggaamisesta on ollut hänelle monenlaista hyötyä: Olen VIIKON AJATUS EI, MINÄ EN TARVITSE PUOLIKASTA pystynyt hyödyntämään some-taitoja ja bloggaamista myös työnhaussa. Aloitin juuri työskentelyn sosiaalisen median toimistossa Helsingissä, enkä usko, että olisin saanut paikkaa ilman blogitaustaa. Vuosien varrella hän on myös päässyt tekemään paljon yhteistyötä eri nettikauppojen sekä vaate- ja meikkimerkkien kanssa. Matkailu on erityisen lähellä Mariannen sydäntä. Hän haaveileekin asuvansa ja työskentelevänsä ulkomailla joskus tulevaisuudessa: Puhun suomen lisäksi ruotsia, englantia ja ranskaa. Blogini ja some-kanavani ovat pitkälti niin suomeksi kuin englanniksikin. Messuilla Marianne nähdään päälavalla kertomassa mediasta ja bloggaamisesta. Lisäksi häntä haastatellaan ja tiedossa saattaa olla myös jonkinlainen haaste tai jotakin muuta jännittävää Ei, minä en tarvitse puolikasta! Anna minulle kokonainen maa ja taivas! Meret ja joet, vuorten harjanteet - minun! En suostu jakamaan! Ei, elämä, minua et puolikkaalla helli. Kaikki kokonaan! Minä jaksan! En minä halua onnen puolikasta enkä tahdo myöskään murheen puolikasta! Haluan puolet vain tyynystä jolla hellävaroen poskeasi vasten avuttomana tähtenä putoavana tähtenä sormus hohtaa kädessäsi... Jevgeni Jevtušenko Suom. Erkki Peuranen

sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset 17.9.2016 Vaihdossa Brasiliassa OONA KORPELA Vaihtoon lähtö oli ollut Elias Hirvikoskelle (18) jo pitkäaikainen haave. Mutta haaveesta tulikin totta, ja nyt hän on ollut jo noin kuukauden vaihdossa Brasilian eteläisimmässä osavaltiossa Rio Grande do Sulissa, kaupungissa nimeltä Antônio Prado. Elias on vaihdossa AFSjärjestön kautta, ja vaihtoa on vielä jäljellä noin 11 kuukautta. Muiden ihmisten kokemukset ja kertomukset innostivat minua lähtemään. Olen myös aina ollut kiinnostunut kokemaan ja näkemään uutta sekä tutustumaan uusiin ihmisiin. Vaihdossa näitä kyllä pystyy kokemaan! Eliaksen hostperheeseen kuuluu hostisä ja hostäiti ja 16 vuotta täyttävä hostveli: Käsite perheestä on kuitenkin Brasiliassa laajempi ja erilainen kuin Suomessa. Ja siksipä perheeseeni kuuluu myös paljon tätiä ja setiä ja heidän lapsiaan - hostserkkujani. Koko suvun ajatellaan kuuluvan tiiviisti perheeseen, joten heidän kanssaan vietetään paljon aikaa. Elias käy kaupungin keskustassa julkista koulua ja opiskelee kahden eri luokan kanssa. Koulu ei ole valtavan iso, mutta päihittää kuitenkin opiskelijamääriltään Pyhäjoen lukion. Brasilialainen vanha koulurakennus poikkeaa merkittävästi suomalaisesta. Koulussa on kuitenkin jonkin verran teknologiaa, mikä ei ole itsestäänselvyys julkiselle koululle. Koulussa meininki on hyvin erilaista. Ihmiset ovat hyvin äänekkäitä ja paljon keskitytään muuhunkin kuin opiskeluun, Elias kertoo. Osa opettajista on todella läheisiä oppilaiden kanssa, ja opettaja-oppilas-suhde voi olla hyvinkin kaverillinen. Välillä luokassa ei välttämättä huomaisi, kuka on opettaja ja kuka oppilas, ellei tietäisi. Normaaleina arkipäivinä käyn koulussa ihan niin kuin Suomessakin. Päivät ovat olleet hyvin erilaisia. Normaalia rytmiä ei ole vielä kuitenkaan muodostunut, koska olen ollut täällä vasta neljä viikkoa." Eliaksen isäntäperhe viettää paljon aikaa yhdessä pelaillen ja ruokaillen ystäväperheen tai sukulaisten luona. Elias on tutustunut kaupunkiin, hoitanut perheen kanssa asioitaan, käynyt katsomassa jalkapallo-otteluita ja paljon muuta. Ihmisten käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa on hyvin erilaista. Brasilialaiset ovat todella puheliaita, räväköitä ja ystävällisiä. He eivät ole varautuneita, kuten monet suomalaiset, Elias sanoo. Monet asiat ovat siis todella erilaisia, mutta niin kutsuttua kulttuurishokkia hän ei ole ainakaan vielä saanut. En ikävöi kovin paljon vielä Suomea, mutta totta kai kaikkia läheisiäni kotona ja aikaa heidän kanssaan, hän toteaa. En uskaltanut tai halunnut luoda juurikaan odotuksia, etten sitten vaihdossa joutuisi pettymään, kun olisin odottanut kaikelta liikaa. Toivoin tietysti, että kaikki lähtisi hyvin käyntiin ja että perhe olisi mukava. Ja voin sanoa, että perhe on oikein mukava ja kaikki ovat ottaneet minut oikein hyvin vastaan! Kaikki on mennyt hyvin ja olen päässyt kokemaan jo paljon erilaisia asioita!, Elias kertoo vaihtovuoden odotuksistaan ja niiden täyttymisestä. Hän kertoo pitävänsä perheeseen ja kavereihin yhteyttä pääasiassa internetillä, erilais- Elias Brasiliassa italialaisten yö -tapahtumassa. ten sosiaalisen median kanavien kautta ja soittamalla esimerkiksi näköpuheluita Suomeen: Minulla ei ole mitään tiukkaa normia siitä, miten annan itseni pitää yhteyttä. Laitan viestiä, kun tuntuu siltä ja soitan, kun saan sovittua aikaeron takia puhelun. Tämä järjestely on toiminut tähän mennessä hyvin. Vaikeuksia Eliaksella ei ole ollut, mutta hän kertoo oman portugalin kielen osaamattomuuden sekä ihmisten englannin kielen käytön puutteen olleen aluksi hänelle hieman haastavaa: Nyt ymmärrän ja puhun vähän enemmän kieltä ja joka päivä oppii lisää sanoja portugaliksi. Hän kertoo myös, että kriisejäkään ei ole ainakaan vielä tullut vastaan ja että kaikki on mennyt todella hyvin. Jos kriisejä tai ongelmia kuitenkin sattuu tulemaan eteen, miten niistä selviää? Huumorilla. Sisulla, Elias vastaa hymyillen. Remontit, Rakentaminen, Peltityöt, Ulkomaalaukset. puh. 0409349473 www.kattomaster.fi Elias Caxias do Sulin lentokentällä host-perheensä kanssa, kun hän oli juuri saapunut Brasiliaan

Keiju liikuttaa pyhäjokisia junioreita Pyhäjoella on elokuun lopusta alkaen ollut käynnissä Keiju Junior Juoksukoulu. Vuosina 2003-2009-syntyneille lapsille suunnattu toiminta alkoi Rautiperällä ja jatkuu syyskuun loppuun asti torstaisin klo 17.30-18.30 urheilukentällä ja sen ympäristössä. Syyskausi huipentuu Keiju Junior - maastojuoksuun, joka järjestetään sunnuntaina 2.10. Saaren koulun lähistöllä kiertävällä pururadalla. Pyhäjoen Wirta oli keväällä yksi 27 urheiluseurasta, jolle myönnettiin stipendi vauhdit- tamaan juoksukoulun toteuttamista. Stipendin avulla saatiin ohjaajat Hinni Viirret ja Johanna Karjaluoto-Pisilä koulutettua Keiju Juniorin virallisella ohjaajakurssilla. Stipendi mahdollisti myös sen, että juoksukoulu on osallistujille täysin ilmainen. Juniorit ovat olleet innokkaasti mukana juoksukoulussa, vaikka välillä on vähän vettäkin satanut. Vieläkin ehtii mukaan, sillä viimeinen kokoontumiskerta on syyskuun 29. päivänä. Ilmoitus Pyhäjoen Kuulumiset 17.9.2016 sivu 3 KYLÄILTA Keskikylän koululla to.22.9. Klo 18.00 Keskustellaan talvikauden ohjelmasta, kahvitellaan, arvotaan, vaihdetaan kuulumisia, ollaan yhdessä. TERVETULOA Kylätoimikunta Pyhäjoen kunnan maa-aineslupaviranomainen on myöntänyt JP-Matic Oy:lle maa-aineslain mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen 8.9.2016 102 Pyhäjoen kunnassa tilalle Kannisto RN:o 625-403-44-0. Päätöksen julkipano ja lupapäätös ovat nähtävillä 15.9.-24.10.2016 välisen ajan Pyhäjoen kunnantalolla (Kuntatie 1, 86100 Pyhäjoki) sekä Raahen kaupungin teknisessä palvelukeskuksessa Ruskatie 1, 92140 Pattijoki. Muutoksenhakuohjeet ovat päätöksen liitteenä. Lisätietoja asiasta antaa Raahen kaupungin ympäristösihteeri Jonna Partanen, etunimi.sukunimi(at)raahe.fi, puh. 040 130 3810. Venyttely kuuluu olennaisena osana juoksuharjoitteluun. Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland +358 40 359 6000 kunta@pyhajoki.fi www.pyhajoki.fi KUULUTUS PYHÄJOEN KUNNAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HAUTAUSMAAN UUSI LAAJENNUSALUE Pyhäjoen kunta ilmoittaa asemakaavan muutoksen käynnistymisestä, jonka ensimmäisenä vaiheena tulee vireille hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS päivämäärällä 05.09.2016). Pyhäjoen kunnanhallitus päätti kaavoittamisen käynnistymisestä 05.09.2016 331. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 0,84 ha ja rajaus näkyy alla olevassa kuvassa. KUULUTUS PYHÄJOEN KUNNAN SAARENALUEEN KORTTELIN 513 TORIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS Pyhäjoen kunta ilmoittaa korttelin 513 torialueen asemakaavan muutosehdotuksen (vaihtoehto VE-2) nähtäville asettamisesta. Pyhäjoen kunnanhallitus päätti asiasta kokouksessaan 05.09.2016 332 Suunnittelualueen pinta-ala on n.0,6282 ha, suunnittelualueen rajaus näkyy alla olevassa kuvassa. Kirkonseudun, Hautausmaan uuden laajennusalueen asemakaavan muutoksen OAS pidetään MRL:n 63 :ssä säädetyllä tavalla nähtävillä 13.09.2016 alkaen koko kaavoitusprosessin ajan Pyhäjoen kunnantalon ilmoitustaululla ja internetissä osoitteessa www.pyhajoki.fi Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Pirkko Tuuttila puh 040 359 6050. 05.09.2016 Kunnanhallitus Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland +358 40 359 6000 kunta@pyhajoki.fi www.pyhajoki.fi Saarenalueen korttelin 513 asemakaavan muutosehdotus ja siihen liittyvä oheisaineisto pidetään yleisesti nähtävillä 13.09.2016 14.10.2016 välisenä aikana Pyhäjoen kunnantalon ilmoitustaululla ja internetissä Pyhäjoen kunnan ilmoitustaululla osoitteessa www.pyhajoki.fi Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Pirkko Tuuttila puh 040 359 6050. 05.09.2016 Kunnanhallitus Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI-86100 Pyhäjoki, Finland +358 40 359 6000 kunta@pyhajoki.fi www.pyhajoki.fi

sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset 17.9.2016 Yppärin koulun vihkiäiset Yppärin koululaiset esiintyivät koulun vihkiäisjuhlassa. Yppärissä on mahtava uusi koulurakennus Tervon tiehoitokunta Vuosikokous Pyhäjoen Metsästysseuran majalle Torstaina 29.9.2016 klo 18.00 Vuosikokousasiat ja päätetään tien yksiköinnin päivityksestä. Hoitokunta Trio Akolada Ukrainasta esiintyy Tiistaina 4.10. klo 18.00 lukion Pauhasalissa. Lesja Stefanko (bandura, laulu) Iryna Plahtij (bandura, laulu) Igor Matseljuh (sopilka, panhuilu, okariina, kaksikanavahuilu jne.) Liput 5 Tervetuloa Yleisöluento Sodan pitkä varjo Pyhäjoen seurakuntatalolla to 6.10. klo 12. Luennoija yhteiskuntatieteiden maisteri Erkki Kujala omien tutkimustensa pohjalta pohtii kysymyksiä ja vastauksia: Miten sota-aika vaikutti lapsiin? Entä miten sen seuraukset ovat vaikuttaneet sotasukupolven elämään ja seuraaviin sukupolviin? Vaikuttaako sodan muistot ja pelko vielä? Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Järj. Pyhäjoen seurakunta ja Pyhäjoen sotaveteraanit

Rautiperän liikunta- ja virkistysalueen kehittäminen Rautiperän liikunta- ja virkistysalueen tyvät. Latupohjat kunnostetaan rakentaminen on nykyisille paikoilleen. Suurimtyvät. pyörähtänyt konkreettisesti mat muutokset näkyvät lähtökäyntiin. Rakennushankkeen maali- ja paikoitusalueen muutoksina. tarkoituksena on kunnostaa nykyiset latuverkot, uudistaa valaistus, laajentaa paikoitusaluetta Tälle alueelle valmistuu mm. latusilta, huoltorakennus, grillikota ja veryttelyalue. ja monipuolistaa lähtö- ja maalialueen virkistyskäyttöä, sekä alueen ulkoilumahdollisuuksia. Alueella työskennellään Urakointitöiden vuoksi Rautiperän ulkoilualueet (latu-urat, paikoitusalue avantouintipaikka hankkeen parissa tämän jne.)ovat 1.9.2016 alkaen työ- ja kahden seuraavan vuoden maa-aluetta. Työmaa-alueella aikana. liikkuminen ulkoilu-, virkistys-, tai liikuntakäytössä on kielletty. Suurimmista urakoista on jo Työmaa-alueen laajuuden allekirjoitettu sopimukset ja latupohjien vuoksi koko aluetta ei voida ja paikoitusalueiden aidata, mutta tarvittavat työ- maanrakennusurakointi sekä maa- ja varoituskyltit sekä riittävästi valaistuksen uusiminen käynnis- suoja-aitoja pystytetään Pyhäjoen Kuulumiset 17.9.2016 sivu 5 piakkoin. Työmaatoimintojen ja turvallisuuden vuoksi alueella liikkuminen on luvanvaraista. Jos alueelle on tarvetta mennä, tulee ilmoittautua työmaamestarille. Rakentamistoimista huolimatta latualue pyritään pitämään hiihdettävässä kunnossa talvikauden 2016-2017 ajan. Pahoittelemme työmaan aiheuttamaa häiriötä alueen käyttäjille ja maanomistajille. Lisätietoja: Pyhäjoen kunta / Heikki Hirvikoski / 040-3596090 Senioriviikko Pyhäjoella 2.10.-7.10.2016 Tekee mieli oppia Sunnuntai 2.10. * Klo 11.00 Enkelikirkko, perhemessu ja vanhusten kirkkopyhä Maanantai 3.10. * Klo 10.50-11.35 Keppijumppa Monitoimitalolla * Klo 12.00 Porinapiiri Parhalahden alakoululla * Klo 11.00 Eläkeliiton vapaaehtoiset Iltaruskossa * Klo 12.00 Eläkeliiton naisten juttutupa Iltaruskossa * Klo 13-15 Kielosaaren luontopolulla sukupolvet kohtaavat: kahvittelua, makkaranpaistoa. Mukana päivähoitoikäisiä ja vanhuksia * Klo 18.00 Eläkeliiton Äijäkööri Iltaruskossa Tiistai 4.10. * Klo 13.00 Vanhustenviikon pääjuhla Raahessa, Raahesalissa. Kahvit kello 12 * Klo 18.00 Trio Akodan (Ukraina) konsertti Pauhasalissa, 5 Keskiviikko 5.10. * Virkistyspäivä vanhemmalle väelle Pirttikosken koululla klo 11-15: klo 11-12 Ruokailu 5 /hlö, käteinen, tasaraha klo 12-14 RAS:n palvelupisteellä verenpaineen ja verensokerin mittausta, tietoa kotipalveluista ja Senioripassista klo 13-14 Jumppahetki venytellen paikat vetreäksi Kahviosta suu makiaksi, arpoja koulun luokkaretken hyväksi. Musiikkiesityksiä ja mukavaa yhdessä oloa Lisäksi ajanvarauksella: Pirjo Kangas tekee jalkahoitoja 20 euroa / 30 min (sis. kynsien leikkuun ja jalkojen rasvauksen), puh. 045-1956429 Sirpa Luoto leikkaa hiuksia 15-20 euroa (koululla ei ole hiusten pesumahdollisuutta), puh. 050-3275568 Torstai 6.10. * Klo 12-14 Yleisöluento Pyhäjoen seurakuntatalolla. Yhteiskuntatieteiden maisteri Erkki Kujala Toholammilta alustaa aiheesta: Sodan pitkä varjo; sota-ajan lasten kokemuksia ja merkitys tähän päivään. * Klo 14.00 Kylätupa aloittaa Yppärin koululla (joka toinen viikko) * Klo 17.00 Eläkeliiton Karaokekerho Iltaruskossa, isäntinä Jouni ja Rauno Perjantai 7.10. * Klo 17-18 Kuntopiiri Monitoimitalolla Kirjaston galleriassa Lahja Kyllösen maalauksia: ma, to 11-16, ti, ke, pe 11-20 Järjestelyissä mukana mm. Pyhäjoen kunta, Pyhäjoen seurakunta, Jokikartano, RAS, Nouseva Rannikkoseutu, Eläkeliiton Pyhäjoen yhdistys, Parhalahden, Pirttikosken ja Yppärin kyläyhdistykset TASAUSPÄIVÄN MYYJÄISET SEURAKUNTATALOLLA SUNNUNTAINA 25.9. JUMALANPALVELUKSEN JÄLKEEN Myynnissä syksyn satoa, käsitöitä ja pika-arpoja. Lähetyskahvila. Oma maatilkku on kehitysmaan ihmisille elinehto. Lahjoittamalla mahdollistat omavaraisen elämän. JOKAISELLA ON OIKEUS OMAAN MAAHAN. Suomen Lähetysseura keskittyy kaksivuotisella kampanjallaan maattomien auttamiseen. Osallistumalla Tasauspäivään voit auttaa. Tervetuloa Tasauspäivän tuotteita lahjoittamaan ja ostamaan sekä viihtymään lähetyskahvilassa.

sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset 17.9.2016 Pyhäjoen palveluhakemisto Vihannintie 10, 86100 Pyhäjoki OSTAMME JA OTAMME VASTAAN ROMUAUTOJA YM. METALLIROMUA ISOIMMAT ERÄT NOUDAMME NOSTURIAUTOLLA MYYTÄVÄNÄ RST-PUTKIA esim. 40-140 mm LISÄTIETOJA 0400 189 018 AVOINNA MA - PE 8-17 08-434 333 www.rannikonautojavaraosa.fi myynti@rannikonautojavaraosa.fi Pyhäjoki: Oulainen: Keskuskatu 2 www.pyhajoenhautaus.fi Palvelemme joka päivä klo 21 asti! ark. 8-21 la 8-21 su 12-21 EVÄSKONTTI Vanhatie 44, 86100 Pyhäjoki, Puh. 433186 JALKAHOITO PIRJO KANGAS VANHATIE 33 PYHÄJOKI PUH: 045-1956429 ERILAISET JALKAHOIDOT JALKOJEN VYÖHYKETERAPEUTTINEN HIERONTA HOT STONE TERAPIA KESTOVÄRJÄYKSET Puh. 050 5527 005, Eija Puh. 045 6394185, Saija Palvelemme maanantaisin 9-17 ilman ajanvarausta. Ti-la sopimuksen mukaan. Tervetuloa! JUMPPA- JUSSIN FYSIOTERAPIA FT: Vesa Mikkonen Satu Mikkonen puh 433 921, Kuntatie 4, 86100 Pyhäjoki SÄHKÖPALVELU Anttila Oy Sähköasennukset - Sähkösuunnitelmat Antenniasennukset Puh. (08) 433 087 0400 586 441 www.optikkopyhajoki.fi Viirretjärventie 7 86170 YPPÄRI

Pyhäjoen Kuulumiset 17.9.2016 sivu 7 Seurakunta tiedottaa Järjestöt toimivat MLL Pyhäjoki Kuollut: Martti Olavi Jukkola Keskikylältä 80 v 10 kk 22 pv Leevi Yrjö Ilmari Kivimäki Pirttikoskelta 64 v 5 kk 13 pv Eetu Aleksi Numminen Kannuksesta 18 v 11 kk 11 pv Kuulutettu: Juha-Pekka Uusimäki ja Kaisa- Leena Emilia Salmu Tero Juhani Pisilä ja Marja Reetta Rajaniemi Harri Matias Keskinen ja Sini- Meri Tuulia Hautajoki Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa sunnuntaina 18.9. klo 10. Lähetyskahvila seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen. Raamattupiiri maanantaina 19.9. klo 18, paikka Sarpatti. Raamattupiiri kokoontuu joka maanantai. Perhekerho keskiviikkona 21.9. klo 10 Sarpatissa. Lähetystyöntekijä Mikko Pyhtilä vierailee. Ystäväkerho seurakuntatalolla keskiviikkona 21.9. klo 12, alkaen ruokailulla. Vieraana Mikko Pyhtilä. Kirkkokuoro keskiviikkona 21.9. klo 18.30 20 seurakuntatalolla. Uudet laulajat tervetulleita. Hartaus torstaina 22.9. klo 13.30 Jokikartanossa. Lähetysilta torstaina 22.9. klo 18.30 Krankilla, os. Sarpakuja 2 Pyhäjoki, vieraana Piia Pyhtilä. Isä-lapsi sähly monitoimitalolla lauantaisin klo 11-12. Jumalanpalvelus ja HPE kirkossa sunnuntaina 25.9. klo 10. Tasauspäivän myyjäiset ja tasauskahvila sunnuntaina 25.9. jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla. Tervetuloa lahjoittamaan, ostamaan, juomaan kirkkokahvit ja viihtymään yhdessä. Lapsikuorot torstaisin: - Yppärissä klo 11 - Parhalahdella klo 12.15 - Seurakuntatalolla klo 17. Huom. ilmoittautuminen Outille puh. 050 3059 490 tai outi. krank@evl.fi Ryhmän toteutumiseen tarvitaan 10 lasta. Nuorisotyö: Gospelcafe Sarpatissa lauantaisin klo 19-23. Kasvuryhmiin rippikoulun käyneet nuoret voivat ilmoittautua Hannulle. Sählyä nuorille aikuisille (K18) monitoimitalolla torstaisin klo 19-21. Jatkoripari 1.-2.-10. Törmänhovilla Oulaisissa. Leirin hinta 15. Mukava tapaaminen menneen kesän ripariporukan kesken. Nuorten ja nuorten aikuisten rovastikunnallinen leiri "SOKEA TOISTAAN TALUT- TAA" Ylivieskan Törmälässä viikonloppuna syysloman alussa 21.-23.10.. Uusia tuttavuuksia, mukavaa yhdessä tekemistä, pelailua, valokuvaus-, videointi- ja blogi-työpajat, raamista, askartelua ja muuta huikeaa. Maata näkyvissä -festarit Turussa 18.-20.11. Ilmoittautumiset lokakuun aikana ja lisätietoa tapahtumista Hannulta p.0500766031. TULOSSA: Jumalanpalvelusryhmien kokous torstaina 29.9. klo 18 seurakuntatalolla. Mikkelinpäivän Enkelikirkko-perhemessu ja vanhusten kirkkopyhä sunnuntaina 2.10 klo 11. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu ja kahvit seurakuntatalolla. Ke 5.10 ei ystäväkerhoa. Yleisöluento torstaina 6.10 klo 12 seurakuntatalolla aiheesta Sodan pitkä varjo. Yhteiskuntatieteiden maisteri Erkki Kujala Toholammilta. Kahvitarjoilu. Sanajumalanpalvelus kirkossa sunnuntaina 9.10. klo 10. Lähetyskahvila jumalanpalveluksen jälkeen seurakuntatalolla. Vapaaehtoistoiminnan koulutus Suuri sydän, avoimet korvat 14.-15.10. Kalajoen opistolla. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 21.9. Mirjalle p. 050 4929 250. RY: Raamattuluokka la 17.9. klo 19.30 Hannu Simosella. Seurat su 18.9. klo 16 ry:llä, Jouko Karhumaa, Tero Pitkälä. Ompeluseurat pe 23.9. klo 18.30 ry:llä, Paulus Veteläinen. Pyhäkoulut su 25.9. klo 12 Eetu Nikillä ja Risto Kalliokoskella. Kerho pe 30.9. klo 17 ry:llä. www.pyhajoenseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto p. 08-433 119, avoinna ma klo 8-12, ti 20.9. klo 13-16 ja ke klo 11-14. Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p. 040 505 0016 tai seurakuntapastori Olli Luhtasela p. 050 328 8107. Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry Ma 19.9 klo 18.00 Äijäkööri Iltaruskossa. Ma 26.9. klo 18.00 Harmaahapset Iltaruskossa. Ti 27.9. klo 12.00 Päiväkahvit Seurakuntatalolla. Saamme vieraan Härmän Kuntokeskuksesta. Arvontaa. To 29.9. klo 12.30 Vapaaehtoisten ryhmä 2 Jokikartanoon. Lisätietoja toiminnastamme: www.elakeliitto.fi/pyhajoki Hanhikiven kiertäjät ry. Perhepartio Kissat tutustuu syysretki Kryssin meininkiin la 24.9. klo 13-15 Rajaniemessä. Mukaan muki ja istuinalusta. TERVETULOA myös uudet perheet! Lisätietoja:Satu 0503227705 Helluntaiseurakunta Sanan ja rukouksen ilta Etelänkyläntie 111 torstaina 22.9. klo 18.00.Tervetuloa! Hengellisten laulujen ilta Iltaruskossa torstaina 29.9. klo 18.00.Kahvitarjoilu!Tervetuloa! MLL Pyhäjoki Sääntömääräinen syyskokous to 6.10.2016 klo 18.00 torimökki Puhtolassa. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Pirttikosken maaseutunaisetillan retki Himangalle Kahvila - vaatepuoti Kievarila Kissankelloon to 22.9.2016. Lähtö Pirttikosken koululta klo 17.30 yhteiskyydein! Ilmoita lähdöstäsi Astalle ti 20.9 mennessä p. 0400 33 04 32 www Raahehlsrk.com SPR Pyhäjoen osasto Seuraava hallituksen kokous 21.9.2016 klo.17 Torimökki Puhtolassa. Tervetuloa! Sääntömääräinen syyskokous to 6.10.2016 klo 18.00 torimökki Puhtolassa. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Pyhäjoki 151 vuotta Sunnuntaina 25.9. Annalassa klo 16-17 Seelarit soittavat tuvassa klo 16-16.30 museokierros klo 16-18 kahvi- ja makkaratarjoilu klo 17 kunnanjohtaja Matti Soronen kertoo ajankohtaisista asioista, järjestöt kertovat toiminnastaan Tervetuloa! P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Niko Haapakoski Ossi Tuuttila Julius Yrjänä http://kuulumiset.pyhajoki.fi kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. 040 359 6166 Toimitus: 040 359 6166 Päätoimittaja: 040 359 6165 Taloussihteeri: 040 359 6160 Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN 0788-6071 Seuraava lehti (38) ilmestyy >> lauantaina 24.9.2016 Aineisto toimitettava >> tiistaina 20.9.2016 klo 17.00 mennessä Painosmäärä >> vko 37: 2700 kpl >> vko 38: 2600 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 /pmm, toistohinta 0,35 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: 50 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh. 010 665 5125 (Sanna Tjäder)

sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset 17.9.2016 4H TIEDOTTAA Kerhot 2016 syksy Maanantaina: Liikuntakerho monitoimitalolla klo 16:30-18; Inga ja Kristiina Monitoimikerho Yppärissä pienille 6-9v klo 16:30 18, Eerika ja Ilona Monitoimikerho Yppärissä 9-12v klo 16:30 18, Lotta ja Emmiina Heppakerho vanhalla koululla klo 17:00-18:30, Taija Tiistaina: Kokkikerho opetuskeittiöllä klo 15 17; Saana ja Janette Monitoimikerho vanhalla koululla klo 16:30-18; Milla ja Jenny Parhalahdella monitoimikerho klo 16-17:30, Ulle Keskiviikkona: Topin toivekerho klo 12 16 vanhalla koululla; Maire ja Sari Monitoimikerho Keskikylänkoululla Aada ja Milla Leikkikerho vanhalla koululla klo 17-18.30, Jennika Torstaina: Monitoimikerho klo 15 16 vanhalla koululla; Maire, Elina, Sofia ja Siru Eläinkerho vanhalla koululla klo 17-18.30, Vivian Perjantaina: Monitoimikerho pienille 6-10 v klo 16 18 vanhalla koululla TERVETULOA MUKAAN! Elokuvia Pauhasalissa Torstaina 22.9. Klo 16.30 Lemmikkien salainen elämä (K7), lippu 6 Klo 18.00 Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus (S), lippu 8 Klo 19.30 Bridget Jones`s Baby (K7), lippu 10 Tervetuloa!