Kotipesäksi kylien Köyliö 1/2013



Samankaltaiset tiedostot
Kankaanpää. Vireä kylä kansallismaisemassa. Kankaanpään kylän juuret ulottuvat pitkälle

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa toukokuussa 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Jaguars Spirit Athletes ry

Vesivyöjuoksu ja vesijumppa. Vesitreeni tällä viikolla klo (sis. juoksua, jumppaa ja lihaskuntoharjoittelua).

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

KÖYLIÖ-SEURA RY HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 5/2018. Anneli Laine (strategiatyöryhmä) Reetta Hulmi (ympäristöjaosto) läsnä, poistui 18.

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

RUHA WOLLEY ry seurana.

Tervehdys Yhdistyksemme jäsen! Muutamia täydennyksiä tapahtumiimme! Eli uusi kevätkirje!

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Juhlaviikon ohjelma

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2013

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

1/2014. Kotipesäksi kylien Köyliö

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Körpäkkäsanomat 1/2006

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT Kesäkuu 2006

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Auttaja lähellä sinua.

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Riistaveden alueseurakunta

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

KÖYLIÖ-SEURA RY HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2018

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Juhlaviikon ohjelma

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie Artjärvi Pappi: Mira Vorne

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

Tapahtumien ja mainonnan maailmaan!

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

JÄSENTIEDOTE 1/2015

KAUSIJULKAISU Lentopalloseura Ruha Wolley kausi. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Juhlaviikon ohjelma

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

Tikkurilan seurakunnassa

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Helsingin tuomiokirkko Kesä 2014

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

Transkriptio:

Kotipesäksi kylien Köyliö 1/2013

Sisällys 3 4 5 6 7 8 10 12 13 14 15 16 17... Kunnanjohtajan tervehdys... Hankevastaavan tervehdys... Köyliön kylät Kankaanpää Kepola... Ristola Yttilä... Tuiskula Vuorenmaa... Voitoinen... Köyliön tapahtumakalenteri... Avoimet kylät Seniorikaraoketanssit... Yhdistykset / seurat Club Blizzard ry SPR Köyliön osasto Köyliön Lallit ry... MLL Köyliön paikallisyhdistys ry Eläkeliiton Köyliön yhdistys Köyliim Mölkky 03 ry... Köyliö-seura ja Köyliön Ystävät... Köyliön seurakunta... Lions Club Köyliö 1 2013 Toimitus: Pia Loman Reijo Siltala Kuvat: Reijo Siltala Kannen kuva: Leena Järnfors Ulkoasu ja taitto: Mainos Mariini Mari Aarikka Painopaikka: Eura Print Oy

Kunnanjohtajan tervehdys Kädessäsi on nyt uunituoreen lehden ensimmäinen numero. Sen sivuilta löydät hyvän kattauksen tapahtumarikkaasta Köyliön kesästä Kansallismaisemassa. Mutta tapahtumien lisäksi löydät myös paljon tietoa niistä elävistä yhdistyksistä, jotka omalla toiminnallaan mahdollistavat monipuolisen maalaiselämän virikkeellisessä ja turvallisessa asuinmiljöössämme. Köyliöläisen identiteetin juuret ovat niin syvällä kotikunnan hedelmällisessä maaperässä, että se on kasvualusta, joka kantaa pitkälle. Mitä enemmän ihmiset tekevät yhteistyötä toistensa kanssa sitä suuremmaksi sen kokonaishyöty kasvaa. Pienen kunnan vahvuus onkin juuri se, että yhteisön jäsenet tuntevat pääosin toisensa ja ovat tarvittaessa valmiita ojentamaan auttavan kätensä. Usein käy myös kuitenkin niin, että ihminen sokeutuu lähiympäristönsä kauneuden ja hyvien puolien suhteen niin ettei niitä arjen askareissa huomaa. Tällöin joku vierailija, kesäasukas tai muu satunnainen kulkija saattaa avata silmämme toteamalla kuinka hienoissa puitteissa me saamme Köyliössä elää ja asua. Toivon, että tämä lehti muistuttaa meitä kaikesta siitä mitä meillä on ja mitä lähiympäristössämme tapahtuu. Haluan toivottaa Teille kaikille lämmintä ja elämysrikasta kesää! Seppo Saarinen Kunnanjohtaja 3

Hankevastaavan tervehdys Kotipesäksi kylien Köyliö -hanke on päässyt hyvään vauhtiin eikä toiminta hiljene ainakaan näin kesäaikaan. Hankkeella ollaan mukana eri tapahtumissa ja hankevastaava pyrkii kiertämään kesän aikana mahdollisimman monessa kylässä ja tapahtumassa. Hankkeen tavoitteina on kehittää yhdistysten, kylien, yrittäjien ja kunnan välistä yhteistyötä, tehdä positiivista markkinointiviestintää eri toimijoiden tarpeisiin ja järjestää erilaisia hankkeen toimintaan liittyviä koulutuksia. Alkukeväästä kokoonnuimme yhteiseen kyläiltaan ja yhteistyön osalta on paljon hyviä ideoita ja suunnitelmia jo itämässä. Kädessäsi oleva lehti on yksi esimerkki markkinointimateriaalista, jota hankkeen aikana tehdään. Teemme kesän aikana lisäksi muunlaista informaatio- ja markkinointimateriaalia ja olemme mukana erilaisissa markkinointitapahtumissa myös kuntarajojen ulkopuolella. Omasta ja toimittajakunnan puolesta tahdon kiittää jokaista teistä, jotka olitte mukana tämän lehden teossa. Toivon, että jokainen lukija löytää koti- ja mökkikunnastaan tänä kesänä monta mielenkiintoista tapahtumaa ja tutustumisen arvoista kohdetta. Aurinkoista kesää 2013! Toivottelee Pia Loman Hankevastaava, Kotipesäksi kylien Köyliö -hanke 4

Köyliön kylät KANKAANPÄÄ Kankaanpäässä voit kokea unohtumattomia elämyksiä Kaarnikassa ja Metsäjärvellä Köyliön Kankaanpään kyläläiset ovat kyläyhdistyksen ja maanomistajien tukemana tehneet paljon talkootyötä parantaakseen kylänsä lähiliikuntamahdollisuuksia. Kylän keskustasta alkava Kertun metsäpolku johdattaa kulkijan ainutlaatuisen luontokokonaisuuden ääreen, Metsäjärven ja Pikku Metsäjärven alueelle, jossa kulkija voi käyttää laavua tai vuokrata kotaa omaan käyttöön. Retken päätteeksi on mukava vetreyttää jäsenet Kaarnikan saunan löylyissä ja pulahduslammessa. Metsäjärven alueen erikoisuutena ovat vanha Helsingin Yliopiston karpalontutkimuskenttä, järven eteläpään keidassuo sekä erittäin monipuolinen ja runsaslukuinen rantavyöhykkeen kasvisto, eläimistö ja pieneliöstö. Järven rannan kasvien seasta löytyy kihokki, joka on lihansyöjäkasvi. Keskikesällä kulkijan silmiin pistää raatteen pystypäisestä tertusta esiin pursuavat valkoisen tähtimäiset kukat. Vedenrajassa kutevat lukuisat rupikonnat. Niiden kiihkeää ääntelyä kestää koko alkusuven yön aina aamuun asti. Aurinkoisena kesäpäivänä ranta-alueella näkee sadoittain sudenkorentoja ja erilaisia perhosia. Syksyllä järven ranta kantaa punaista karpalomattoa. Sitkeän onkijan koukkuun voi järvestä tarttua pienikokoisia tummahkoja ahvenia, onnekas voi saada saaliiksi hauen. Rannan tuntumassa pesii lukuisten pikkulintujen lisäksi telkkä ja järvellä vierailee muuttomatkalla olevia kurkia. Luontoelämystä voi täydentää Kaarnikan saunassa ja uimalammessa. Kaarnikan tuvassa ja Metsäjärven kodassa on yöpymismahdollisuus. Kankaanpään Kyläyhdistys vuokraa myös intiaanikanoottia tai kajakkia. Kaarnikka ja Metsäjärvi tarjoavat mainion kohteen opastaa perheen pienimpiä vastuulliseen retkeilyyn. Kankaanpään kyläyhdistys on järjestänyt opastettuja retkiä työporukoille ja yhdistyksille. Saaduilla tuloilla pidämme luontopolun kohteet kunnossa. Tervetuloa saunomaan Kaarnikkaan: miesten sauna 6.6. klo 16-22, naisten sauna 12.6. klo 16-22. Opastettu perheretki Metsäjärvelle 14.9. Ilmoittautuminen miesten saunaan ja perheretkelle Samuli Vahteristolle (050 5611 455), ilmoittautuminen naisten saunaan Anne Reunaselle (0400 606 362). Kyläyhdistyksen vuokraamia kanoottia ja kajakkia voi tiedustella Samuli Vahteristolta. Teksti I kuva: Samuli Vahteristo KEPOLA Kepolan kyläyhdistys ylläpitää kesäkahvila Villa Linturia. Kahvila on avoinna 2.6. 11.8. joka päivä klo 11.30-18. Kahvila palvelee paikallisia sekä matkailijoita. Linturissa on myös Köyliön kunnan infopiste. Ota hetki itsellesi ja nauti kuppi kahvia ja tuoretta raparperipiirakkaa. Meiltä saa myös jäätelöpalloja! Esillä on Seppo Anttilan ja hänen taiteilijaystäviensä töitä ja myynnissä on muuta käsityötä. Villa Linturi sijaitsee osoitteessa Köyliöntie 7. Perinteiset Kepolan markkinat järjestetään syyskuun ensimmäisenä lauantaina, 7.9. klo 8-14. Perinteistä markkinatavaraa on myynnissä Linturin pihalla ja kunnan parkkipaikalla. Villa Linturin kahvila on myös markkinapäivänä avoinna. Teksti: Sirja Salmijärvi I kuva: Samuli Vahteristo 5

RISTOLA Ristolan kyläyhdistyksen alueella ei ole varsinaista kyläkeskusta, vaan alue koostuu viidestä pienestä maalaiskylästä: Ehtamo, Järvenpää, Lähteenkylä, Peräkallio ja Vinnari. Ristolan alueen yhteiset toiminnot keskittyvät järven rannalle Pispannokkaan, jossa on laavu, kota ja lintutorni. Toinen yhteinen toimintapaikka on vapaa-ajankeskus, jossa on kesällä tenniskenttä ja matonpesupaikka, sekä mahdollisuus mölkyn ja petankin pelaamiseen. Talvella alueella on luistelurata. Kyläyhdistyksen jokavuotinen päätapahtuma on Pyhän Henrikin messu Kirkkokarilla. Legendan mukaan Lalli surmasi piispa Henrikin Köyliönjärven jäällä Kirkkokarin lähistöllä. Kirkkokari on ainoa roomalaiskatolisten pyhiinvaelluspaikka Pohjoismaissa. Suomen katolinen kirkko järjestää vuosittain Turusta alkavan pyhiinvaelluksen, joka päättyy Kirkkokarilla järjestettävään muistomessuun. Messu pidetään aina kesäkuun 18. päivää lähimpänä olevana sunnuntaina, ja niitä on järjestetty 1950-luvulta lähtien. Ekumeenisia Pyhän Henrikin vaelluksia Köyliöön alettiin järjestää 1980-luvun alussa. Kyläyhdistyksen lautta Ristelli sen kastajaispäivänä. Kuva: Markus Krusberg Kyläyhdistys pitää messuun osallistujille Taren rannassa puffettia sekä hoitaa kuljetuksen Ristelli-lautalla ja veneillä Kirkkokarille ja takaisin. Tänä vuonna messu pidetään Kirkkokarilla 16.6. klo 13. Toivotamme kaikki köyliöläiset tervetulleiksi kokemaan tämä ainutlaatuinen kesätapahtuma luonnon helmassa! Teksti: Mauri ja Mirja Krusberg, Riitta Marttila, Merja Nummi ja Olli Taimi YTTILÄ Yttilän kyläyhdistys järjestää juhannusaattona perinteisen illanvieton Yttilän Ottassa. Tapahtuma kerää ihmisiä laajalta alueelta viettämään iltaa vapaamuotoisen seurustelun merkeissä. Koko perheen aattoillassa on ohjelmaa kaiken ikäisille ja tietysti illan huipennuksena juhannuskokko. Ottan kokko on aina ollut seudun komeimpia, kootaanhan se jo vuosikymmenten kokemuksella. Paikalla on monipuolinen puffetti, josta saa mm. makkaraa, lettuja, kahvia, makeisia ja virvoitusjuomia. Kyläyhdistys järjestää suositut arpajaiset runsaine palkintoineen, arvonta suoritetaan perinteisesti klo 23:n jälkeen. Arpojen myynti alkaa ja puffetti avataan noin kello 20. Tervetuloa Aattoiltana Ottaan! Kuva: Marko Pelttari 6

TUISKULA Tuiskulan kuulumisia Tuiskulan Kesäteatterin ja Torpparimuseon miljöö täydentyy ensi kesäksi uudella esiintyjakatteella. Tellaksi nimetty kate mahdollistaa teatterin katsomon käytön myös esimerkiksi konserttikäyttöön. Tellan vihkiäiset päätettiin järjestää vähän näyttävämmin ja Tuiskulan kesää avaamaan on saatu Suomen ykkösluokan lauluntekijä, Juha Tapio orkestereineen. Toinen ihan uusi tapahtuma Tuiskulassa järjestetään lauantaina 15. kesäkuuta. Paulan puiston piknik-nimellä järjestettävästä tapahtumasta toivotaan muodostuvan mukava kyläläiset ja ystävät yhteen kokoava tapahtuma rennon yhdessäolon ja vaikkapa letunpaiston merkeissä aitoon piknik-henkeen. Puisto rakennettiin aikoinaan kyläläisten yhteislahjana Härkälän Paulalle jokaisen perhekunnan tuodessa oman puunsa. Piknikin ajankohdaksi sopiikin hyvin Paulan syntymäpäivien tienoo. Paula on aina toivonut puiston ahkeraa käyttöä ja näin puisto voisi toimia kerran kesässä kyläläisten yhteisenä olohuoneena. Kaunista säätä ja iloista osallistujajoukkoa on tilauksessa! Laineen Pentti on lupautunut paistamaan parisen sataa lettua. Tuiskulan kesän suurin yhteisponnistus saa ensi-iltansa perjantaina 28. kesäkuuta Tuiskulan Kesäteatterin uutuusnäytelmällä Kosketus. Kesällä 2014 40-vuotisjuhliaan viettävä teatteri esittää tänäkin vuonna aitoa paikallishistoriaa sivuavan näytelmän, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut teatteriohjaaja Arto Myllärinen. Tänä kesänä teatterin näyttämö muuntuu 1950-luvun Myllykyläksi, jossa eri ihmisten elämänkohtalot sivuavat toisiaan koskettaen jokaista vuorollaan viiltäen, kipeästi tai iloisesti yllättäen. Näytelmää esitetään maanantaita ja lauantaita lukuun ottamatta päivittäin 12.7. asti. Teksti: Susanna Salo-Kimppa Kuva: Simo Nummi VUORENMAA Vuorenmaan kylällä niin pienet kuin vähän isommatkin pääsevät liikkumaan eri lajien parissa. Köyliön Lallit pitävät kylällä pesiskoulua 3. 14.6. klo 10-12. Heinäkuisina maanantai-iltoina kaiken ikäiset pääsevät potkimaan jalkapalloa Vuorenmaan urheilukentälle klo 19 alkaen. Leikkikenttätoimintaa on tietysti myös tänä kesänä heti koulujen loppumisen jälkeen, 3. 28.6. klo 13-16. Elokuun viimeisenä sunnuntaina järjestetään Vuorenmaan koulun pihassa perinteikäs Tuotetori. Heinäkuussa kyläyhdistys järjestää lapsille ja nuorille suunnatun kesäretken, jonka kohteesta voi käydä yhdistyksen Facebook-sivulla kertomassa mielipiteensä. Teksti: Nina Peltola Kuva: Samuli Vahteristo 7

VOITOINEN Voitoisten kyläyhdistys järjestää jo perinteiset koko perheen Elomarkkinat sunnuntaina 18. elokuuta Köyliössä, Voitoisten kylän entisellä koululla klo 12-15. Elomarkkinoilla on myynnissä todellista lähiruokaa, sillä alueen viljelijät myyvät omia, herkullisia ja tuoreita sadonkorjuutuotteitaan. Kyläkoululla on kirpputoripöytiä ja arvontaa, pöytävarauksia kirppismyyjiltä otetaan vastaan etukäteen, mutta paikalla on runsaasti pöytiä myös viime hetken myyjiä varten. Hannele Laukkasen kotileipomon maukkaita tuotteita on mahdollisuus ostaa kotiin. Buffetista saat myös grillimakkaraa ja munkkikahvit sekä aina yhtä ihanat letut! Viime vuosien suursuosikki, Voitoisten Ralli haastaa kisaan! Mainio tilaisuus leikkimielellä kokeilla miltä se talonpoikana työskentely ja heinäpaalin jatkeena heiluminen oikein tuntuukaan! Parhaille on myös luvassa palkintoja. Koko perheen asialla on myös Mannerheimin lastensuojeluliiton Köyliön osasto, lapsille saatavilla kasvomaalauksia. Erilaisten tuote-esittelyiden lisäksi on mahdollista mittauttaa myös verenpaineensa. Perheen pienimmille on luvassa myös talutusratsastusta ponilla. Letkeää kesämusaa soittaa Viihdeorkesteri Ihme, jonka versio kuuluisasta Karjalan kunnailla -kappaleesta on kaunis ja kesäiseen päivään maaseudulla erinomaisesti sopiva. Tervetuloa maalaiskylään tule mukaan mukavaan meininkiin! Lisätietoja saat puheenjohtaja Anne Heliniltä (040 545 1075) tai varapuheenjohtaja Heidi Rokalta (044 588 9919). Teksti: Anne Helin Kuva: Heidi Rokka KÖYLIÖN FYSIOTERAPIA Köyliössä ja Säkylässä! fysioterapia lähetteellä ja ilman hieronta faskiatekniikat, kinesioteippaus mobilisoinnit akupunktio, lymfaterapia intialainen päähieronta Köyliön toimipiste Kokemäentie 1, puh. 040 594 7206 Säkylän toimipiste Pyhäjärventie 2, puh. 045 352 1388 Kuntosali avoinna Köyliössä koko kesän klo 05-22. APTEEKKI KEPOLASSA ma-pe klo 9-17 puh. 02 554 1064 Aurinkoista kesää toivottaa Eeva, Hanna, Minna, Tuija, Siina ja Johanna 8

PUHELINNUMEROMME MUUTTUVAT 1.6.2013 Sakari Vuola, kirkkoherra 044 725 1111 Katriina Koho, diakoni 044 725 1103 Markus Saarenketo, nuorisotyönohjaaja 044 725 1105 Saana Anttila, lastenohjaaja 044 725 1106 Johannes Perko, kanttori 044 725 1109 Ulla Maija Tupala, talouspäällikkö 044 725 1104 Harri Pusa, seurakuntamestari 044 725 1107 Seurakuntatalon vahtimestari 044 725 1108 KIRKKOHERRANVIRASTO 044 725 1100 avoinna ti, ke, pe klo 10 13 Jumalanpalvelus Köyliön kirkossa sunnuntaisin klo 10. Olet lämpimästi tervetullut yhteiseen juhlaan! KÖYLIÖN SEURAKUNTA Tervetuloa Saleen! Palvelemme: ma la klo 8 21 su 12 21 Nyt valikoimissamme myös AGA NESTE- KAASU! KYLÄKAUPPAPÄIVÄ la 15.6. MENoSSA MUKANA: VPK Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Satakierto Pyhäjärvi-instituutti Esittelyjä Live-musiikkia Arvontaa Lettu-, mehu- ja kahvitarjoilu Bonus jopa 5% Lisätietoja asiakasomistajuudesta: www.s-kanava.fi/satakunta Edullinen. Tuore. Helppo. Köyliöntie 1, 27710 Köyliö Puh. 02 554 1342 9

Tapahtumia KÖYLIÖN TAPAHTUMAKALENTERI KESÄ-, HEINÄ-, ELO- JA Tarkemmat tiedot tapahtumista löydät tästä lehdestä ja osoitteesta www.koylio.fi/tapahtumakalenteri.asp 1. 30.6. Suvi Rajakannon näyttely Tuiskulan Kotikolossa 3. 28.6. (arkipäivät) Leikkikenttätoimintaa eri kylillä (kyläyhdistykset ja MLL) 5. 26.6. (keskiviikot) Ipanaliigaa (MLL) 5.6. Suviehtoon iltahartaus, Martin myllyn piha, Kuninkaanlähde (Kankaanpään kyläyhdistys) 6.6. Miesten sauna Kaarnikassa (Kankaanpään kyläyhdistys) 8. 9.6. Puukatekurssi Tuiskulan torpparimuseossa (Satakunnan Museo, rakennuskulttuuritalo Toivo ja Tuiskulan torpparimuseoyhdistys) 12.6. 27.7. Satakuntalaisia exlibriksiä, taidetta ja kyläkirjasto Tyytyn koululla 12.6. Naisten sauna Kaarnikassa (Kankaanpään kyläyhdistys) 13.6. Juha Tapion konsertti Tuiskulan kesäteatterin lavalla (Tuiskulan kesäteatteri) 15.6. Avoimet kylät -tapahtuma, tapahtumia eri kylillä 16.6. Pyhän Henrikin pyhiinvaellus, messu Kirkkokarilla 21.6. JuhannusShow Polsulla (Lions Club Köyliö) Juhannuskokko Yttilän Ottassa (Yttilän kyläyhdistys) 22.6. Kansanlaulukirkko Köyliön kirkossa (SRK) 28.6. Tuiskulan kesäteatterin näytelmän ensi-ilta 29.6. Köyliö-päivä (Köyliö-seura, kunta ja SRK) 29.6. Räisälä-museon avoimet ovet (Räisäläisten säätiö) 30.6. Räisälä-juhla Köyliössä (Räisäläisten säätiö) 1. 31.7. Raimo Huittisen näyttely Tuiskulan Kotikolossa 5. 6.7. Henrik ja Lalli ottavat yhteen Yttilän museokoulun kentällä 8.7. Kesäteatteriretki Turkuun, Vartiovuoren kesäteatterin näytelmä Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli (MLL) JuhannusShow LC Köyliön koko perheen AATTONA KLO 17 alk. KERTUN KESTI munkkeja, makkaraa, lettuja LALLI ja rengit keräävät siltaveroa. RIIHESSÄ Jaakko Ojalan näyttely Laulava imitaattori Pertti Oskari Kangas TAIKURI PETE POSKIPARTA, VESA ALARE BAND,HANNU KÄPPI, YM.YM. TULOSSA SU 1.9. KLO 16 KÖYLIÖN LALLINTALO JARI SILLANPÄÄ & MEN IN BLACK Järjestää Lions Club Köyliö KAIKKI HITIT -KONSERTTI Liput ovelta Liput 25,-, 30,- ja 35,- + mahdolliset toimituskulut myös R-kioskeilta Järjestää Lions Club Köyliö 10

SYYSKUU 2013 14.7. Turun ExLibris-seuran luento Tyytyn koululla 25.7. Eläkeliiton SM-mölkkykisa Kepolan koululla 4.8. XI Ristola Open (Köyliim Mölkky 03 ry) Köyliönjärven pyöräily, Tour de Köyliö (Köyliön Lallien hiihto- ja ampumahiihtojaosto) 4.8. Iltamusiikkia Köyliön kirkossa (SRK) 10.8. Rompetori Kankaanpäässä (Kankaanpään kyläyhdistys) Rockfest Blizzard Lallintalolla (Club Blizzard ry) 11.8. Iltamusiikkia Köyliön kirkossa (SRK) 18.8. Elomarkkinat Voitoisissa (Voitoisten kyläyhdistys) 18.8. Iltamusiikkia Köyliön kirkossa (SRK) 24.8. XVIII Kertun kirmaisu, startti kunnanvirastolta (kunta ja Köyliön Osuuspankki) Isä-lapsi eräpolku (MLL ja RHY) 25.8. Tuotetori Vuorenmaalla (Vuorenmaan kyläyhdistys) 1.9. Jari Sillanpää ja MIB Lallintalolla (Lions Club Köyliö) 7.9. Kepolan markkinat (Kepolan kyläyhdistys) 14.9. Opastettu perheretki Metsäjärvelle (Kankaanpään kyläyhdistys) Maaseutumatkailua Köyliössä www.aitolantila.com jokirantamökki varhaisperunaa Aitolan tila 0500 329 579 0400 329 579 Muista Köyliön kunnan Facebook-ryhmä. TULOSSA Su 1.9. UUTTA TUISKULASSA Tuiskulan kesäteatterin lavalla torstaina 13. kesäkuuta klo 19.00 Juha Tapio orkestereineen Liput 25,- LIPPUVARAUKSET: 02-5546 370 www.tuiskula.info Uutuusnäytelmä 2013 Käsikirjoitus ja ohjaus Arto Myllärinen Kosketus NÄYTÖKSET 28.6. 12.7. ti-pe klo 19, su 13 ja 19 TIEDUSTELUT JA LIPPUVARAUKSET: 02-5546 370, LIPUT: aikuinen 15,-, lapset alle 12 v. 9,-, eläkeläiset 14,- www.tuiskula.info Ilmiintie 27, 27730 TUISKULA KATETTU KATSOMO 11

AVOIMET KYLÄT 15.6.2013 Satakylät ry ja Satakuntaliiton Onni kutsuu kylään -hanke järjestävät ensimmäistä kertaa maakunnallisen Avoimet kylät -päivän lauantaina 15.6.2013. Päivän tarkoituksena on lisätä kylätoiminnan tunnettuutta ja madaltaa kynnystä tutustua lähikyliin. Myös Köyliön kylät ovat lähteneet Avoimiin kyliin mukaan runsaalla joukolla! Tästä voit lukea mihin kaikkeen voit osallistua Köyliössä sen päivän aikana. Kankaanpään kyläyhdistys toivottaa tervetulleeksi tutustumaan Kuninkaanlähteelle, Martin myllyllä vesiratas pyörii klo 15-17. Kuninkaanlähteentie 421, 27840 Köyliö Kepolan kyläyhdistys pitää kesäkahvila Villa Linturia auki klo 11.30-18. Taidemaalari Seppo Anttila tutustuttaa vesivärimaalauksen saloihin. Lisäksi KöMön Mölkky tutuksi (kahden heiton) -kisa klo 12-14 ja Köyliön ja Säkylän 4H -yhdistyksen lemmikkipiha perheen pienimmille klo 12-15. Villa Linturi: Köyliöntie 7, 27710 Köyliö Tuiskulan kyläyhdistyksen Piknik Paulan Puistossa. Omat eväät mukaan, Pentti Laine toimii lisäksi lettumestarina! Paulan Puisto: Nurmenmäentie 4, 27730 Tuiskula. Piknik klo 13-16. Yttilän kyläyhdistys pitää museokoulua ja suutarinverstasta auki klo 12-15. Saatavilla on tonttikarttoja ja paikan päällä voi sopia myös tonttiesittelyn. Yttilän Ottassa avoin sauna klo 15-19. Makkaranpaistomahdollisuus. Museokoulu: Pyhän Henrikintie 348, 27750 Köyliö. Yttilän Otta: Yttilän Ottantie 88, 27750 Köyliö Elämää vain Musiikki-ilta klo 18. Lauletaan yhdessä ja kuullaan musiikkia Junnu Vainiosta Pekka Simojokeen. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Järjestäjänä Vuorenmaan rukoushuoneyhdistys. Vuorenmaan kirkko: Vuorenmaantie 45, 27860 Köyliö Seniorikaraoketanssit kaikenikäisille Työväentalolla, eli kevätpläjäys, klo 13-18. Järjestäjinä Työväentaloyhdistys ja Köyliön Sosialidemokraatit. Työväentalo: Kokemäentie 18, 27710 Köyliö Taidenäyttelyt ja sepän paja avoinna klo 12-15: Tyytyn koulu (Pyhän Henrikintie 681 A), vastapäätä Väinö Nummiston ateljee. Hammarin paja: Pyhän Henrikintie 654. Pajassa on lapsille taontaa. Köyliön Lallien naisten peli Lallinpesässä klo 15. LallinPesä: Köyliöntie 108, 27710 Köyliö. SENIORIKARAOKETANSSIT TYÖVÄENTALOLLA ELI KEVÄTPLÄJÄYS Ikäihmisten liikkuminen ja hyvinvointi on meille kaikille tärkeä asia. Pitkällä tähtäimellä ennakoiva virkeyden ja hyvänolon luominen edesauttaa läheistemme selviämistä kotioloissa mahdollisimman pitkään. Tätä toimintaa pyritään lisäämään Köyliön Työväentalolla järjestettävillä Seniorikaraoketansseilla 15. kesäkuuta klo 13-18, joiden sisältönä ja tarkoituksena on ennen kaikkea saada mahdollisimman moni kuntalainen liikkumaan ja viettä- mään aikaa yhdessä iloisessa ja leppoisassa ilmapiirissä. Tähän sopii laulu ja tanssi yhdessä erittäin hyvin. Paikallinen työväentalotoimikunta järjestää tämän tilaisuuden ja se on avoin kaikille, myös nuoremmille, omaisille ja kaikille asiasta innostuneille ja ohikulkijoillekin. Tilaisuudessa lauletaan karaokea yhdessä ja erikseen, tanssitaan musiikin tahdissa, kajautellaan lisäksi ehkä myös yhteislaulua ja ennen kaikkea vietetään mukava lauantai-iltapäivä yhdessä liikunnan ja musiikin avustamana. Tilaisuus on avoin kaikille ja maksuton, mutta pitää sisällään myös järjestäjän yllätystarjoilua koko tilaisuuden ajan. Musiikkia voi myös vain kuunnella, jos tuntuu, että itse ei tohdi mikrofoniin tarttua. Tilaisuuden mottona on: Liikkuminen ja yhdessäolo musiikin kuljettamana kasvattaa korkoa meille kaikille myös tulevaisuudessa. Teksti: Timo Lehtonen 12

Yhdistykset Seurat CLUB BLIZZARD RY Club Blizzard ry on köyliöläinen yhdistys, joka on perustettu maaliskuussa 2013. Sen tarkoituksena on järjestää musiikillista toimintaa Köyliössä sekä sen lähipaikkakunnilla. Yhdistys järjestää 10.8. ikärajattoman rockfestivaalin Lallintalolla klo 15 alkaen. Uudet jäsenet ovat yhdistykseen tervetulleita, joten käy tutustumassa yhdistyksen kotisivuihin osoitteessa http://club-blizzard.fi/. SPR KÖYLIÖN OSASTO Suomen Punaisen Ristin Köyliön osastossa on jäseniä yhteensä 51. SPR:n vuosittaiseen toimintaan kuuluu niin nälkäpäiväkeräys kuin Hyvä joulumieli -lahjakortit lapsiperheille. Yhteistyötä tehdään lähialueiden toimijoiden, Vapepa Euran ja SPR:n Säkylän osaston Omaava -hankkeen kanssa. Tarvittaessa SPR järjestää myös kotimaan apua. Toiminnasta kiinnostuneet ihmiset voivat olla yhteydessä Minna Jaakkolaan (040 523 9420). KÖYLIÖN LALLIT RY Köyliön Lallien eri jaostojen kesäohjelma on monipuolista. Hiihto- ja ampumahiihtojaosto järjestää 4.8. Köyliönjärven pyöräilyn eli Tour de Köyliön. Palloilujaosto kutsuu seuraamaan jännittävää pesäpallon Suomensarjaa, jossa seuran nais- ja miesjoukkueet pelaavat. Kesällä pidetään myös pesiskoulua koulujen päätyttyä ja juniorijoukkueet kaipaavat lisävahvistusta joukkueisiinsa. Kesän aikana tullaan järjestämään neljät kuntosuun- nistukset, jotka kuuluvat Hiisirastin harrastesuunnistussarjaan. Yleisurheilujaoston ratakisoja pidetään Lallin koulun kentällä. Kaudet päättyvät seuran mestaruuskilpailuihin. Ratakauden päätteeksi pidetään Hippokisat yhteistyössä Köyliön Osuuspankin kanssa suuren suosion innoittamana. Voimistelujaosto liikuttaa taas syyskuussa niin isoja kuin pieniäkin liikkujia Kepolan, Lallin ja Vuorenmaan kouluilla. Lallin koululla järjestetään salibandya 6 15-vuotiaille tytöille ja pojille. 7 12-vuotiaille on oma KidMix-ryhmä ja alle kouluikäisille lapsille tenavajumppaa sekä ipanasählyä. Aikuisilla jatkuu kahvakuula syksyllä. Lisätietoja löydät seuran kotisivuilta www.koylionlallit.fi. Teksti: Lallien jaostot Kuva: Katja Raitoharju 13

MLL KÖYLIÖN PAIKALLISYHDISTYS RY MLL on tukemassa leikkikenttätoimintaa, jota tänäkin kesänä järjestetään viidellä eri kylällä. Leikkikenttätoimintaa on maanantaista perjantaihin, koko kesäkuun ajan. Ipanaliiga on ohjattua ja maksutonta jalkapallon peluuta 4 7-vuotiaille lapsille. Ohjaajina toimivat paikalliset nuoret. Ipanaliigaa pelataan neljänä keskiviikkona klo 18 18.45 Lallin koulun kentällä. Mukaan tarvitaan juomapullon lisäksi reipas mieli. Kyläkauppapäivänä 15.6. MLL tekee Salen pihalla kasvomaalauksia. Kaikki miehet (isät, pappat, sedät, enot, kummisedät...) ovat tervetulleita isälapsi eräpolulle, jonka Säkylän-Köyliön Riistanhoitoyhdistys järjestää yhteistyössä MLL:n kanssa lauantaina 24.8 klo 12-14. Eräpolku sijaitsee Köyliön Kankaanpään ampumaradalla. Opastus Rinnetieltä. Käy tykkäämässä facebookissa (www. facebook.com/koylion.mll), niin saat ajankohtaisimman tiedon. Teksti: Saija Vännilä l kuva: Sirja Salmijärvi KÖYLIIM MÖLKKY 03 RY ELI KÖMÖ KöMö 03 perustettiin seurana vuonna 2003 ja yhdistykseksi se muutettiin 2009. Tänä vuonna se viettää siis 10-vuotisjuhliaan! Seuran toimintaan kuuluu mölkkypelin tutuksi tekeminen Pyhäjärviseudun kuntien alueella ja erilaisissa tapahtumissa käydään opastamassa lajin saloihin. Jäseniä yhdistyksessä on 134. Seuran toiminta alkoi osallistumisesta Lahden SM-kisoihin ja vuosien aikana on osallistuttu eri kilpailuihin niin SM-kuin MM-tasolla. Seuralla on kilpailu- ja sarjapelejä kautta vuoden. Kesäkauden avaa nuorten mestaruuskisa ja heti sen jälkeen alkaa kesäsarja, jota pelataan touko- ja kesäkuussa. Köyliö-päivän yhteydessä 29.6. pelataan kylien välinen kisa, jossa nelihenkiset sekajoukkueet selvittävät kyläparemmuuden. XI Ristola Open pelataan 4.8. kolmihenkisin joukkuein. Elokuun lopussa ratkaistaan myös Kunnanmestaruus naisten ja miesten sarjassa. Mölkkyä pelataan kesäisin maanantai-iltaisin Yttilän museokoulun pihalla ja torstai-iltaisin Tuiskulan kaukalolla. Lisätietoa löydät seuran kotisivuilta www.komo03.nettisivu.org. Teksti l kuva: Tapani Ketola ELÄKELIITON KÖYLIÖN YHDISTYS Yhdistys on perustettu vuonna 1974 ja nykyinen jäsenmäärä on n. 540. Toiminta on hyvin monipuolista ja tapahtumia on lähes viikoittain. Jäsenistölle tärkeitä ja odotettuja ovat risteilyt, lähiseuturetket, teatterimatkat, matkat koti- ja ulkomaille sekä yhteiset teemalliset kokoontumiset. Yksi vuoden odotetuin tapahtuma on sokkoretki, mihin yleensä jäseniä osallistuu kaksi bussillista. Tulevana kesänä yhdistyksemme järjestää Eläkeliiton valtakunnalliset mölkkymestaruuskilpailut Kepolan koululla 25.7. Järjestämme myös yhteisesti ohjattuja liikuntatapahtumia. Toiminnassa tärkeää on sosiaalinen kanssakäyminen ja yhdessä tekemisen tunne, mitkä ylläpitävät fyysistä ja henkistä hyvinvointia sekä estävät yksinäisten syrjäytyneisyyden tunnetta. Ajan antaminen on tärkeää niin meille itsellemme kuin lähimmäisillemmekin. Tervetuloa mukaan iloiseen ja toimivaan joukkoomme! Raimo Savioja, Eläkeliiton Köyliön yhdistyksen puheenjohtaja (puh. 0400 121 608). Teksti: Raimo Savioja 14

Yhdistykset Seurat KÖYLIÖ-SEURA JA KÖYLIÖN YSTÄVÄT Köyliö-seuran hallitus. Köyliö-seura on toistakymmentä vuotta toiminut pieni, mutta pirteä yhdistys, jonka tehtävänä on kotiseudun kehittäminen ja viihtyvyyden lisääminen, menneisyyden vaaliminen, tulevaisuuden turvaaminen ja kotiseututietouden lisääminen. Seura järjestää mm. kokouksia, koulutusta, kotiseutupäivää (Köyliö-päivä yhdessä seurakunnan ja kunnan kanssa), kulttuuritilaisuuksia ja retkiä. Seura edistää perinteiden, historian ja nykypäivän tallentamista ja julkaisee Köyliö-aiheisia kirjoja. Seurassa on neljä jaostoa: perinnejaosto, julkaisujaosto, ympäristöjaosto ja Köyliön Ystävät -jaosto. Tänä vuonna Köyliö-seuran teemana on luonto. Köyliön Ystävät, tai ulkoköyliöläiset, ovat varmasti aktiivisinta väkeä seuran puitteissa. Toimintaa johtaa Helena Santala ja mukaan voi tulla kuka tahansa muualla asuva köyliöläinen, kesäköyliöläinen, muuten vaan Köyliöstä pitävä ihminen, tai ystävien toiminnasta kiinnostunut ihminen. Köyliön Ystävät -jaosto järjestää köyliöläisiä yhteen kokoavia tilaisuuksia täydentämään seuran muuta toimintaa ja tapahtumia. Näihin tilaisuuksiin jaosto pyrkii valjastamaan niin Köyliössä asuvien kuin ulkoköyliöläistenkin monipuolista osaamista, tietoja ja taitoja kaikkien Köyliö-seuran jäsenten ja Köyliön ystävien saataville. Lisätietoja löytää Internetistä www.koylio-seura.fi/. Köyliö-päivää vietetään tänä vuonna lauantaina 29.6. Kello 12 alkaen on mahdollisuus käydä lounaalla Järvisalissa ja mahdollinen tuotto käytetään hyväntekeväisyyteen. Pääjuhla Polsussa alkaa kello 13. Köyliöpäivänä toivotaan yleistä liputusta. Päivän ohjelma löytyy Köyliö-seuran nettisivuilta. Teksti: Leena Järnfors Kuva: Pia Loman Jalkahoitoa Köyliöntie 2, Köyliö apteekin ja Kaino-kaupan naapurissa Paula puh. 050 3000 903 Hanna puh. 0500 920 209 Avoinna sopimuksen mukaan. Tervetuloa! 15

KÖYLIÖN SEURAKUNTA Seurakunnan suvi Köyliön kirkko upeassa miljöössään Kirkkosaaressa on pistäytymisen arvoinen paikka. Kesällä siellä voi käydä hiljentymässä viikollakin hautausmaan kesätyöntekijöiden työaikana: maanantaista torstaihin klo 8-15.30, perjantaisin klo 8-14. Pyhäpäivisin kymmeneltä pääsee osallistumaan jumalanpalvelukseen. Erikseen mainittakoon Kansanlaulukirkko juhannuksena 22.6., Räisälän pitäjäjuhlan juhlamessu 30.6., 50 vuotta sitten rippikoulunsa käyneitten iloinen kohtaaminen 21.7. ja konfirmaatiomessu 28.7. Kirkkosaaressa sijaitsee myös Järvisali, jonka kesäkahvio on pyhäpäivisin avoinna 12.5. 11.8. klo 11-15, tilauksesta ryhmille myös muulloin. Kesäkahvion tuotto käytetään seurakunnan diakonia- ja lähetystyön hyväksi. Seurakunnan varhaisnuorten leiri pidetään 26. 28.6. Merimaan leirikeskuksessa Merikarvialla. Musiikkiakin on kesän ratoksi: kirkkokonsertti Köyliöpäivänä 29.6. klo 19, heinäkuisia lauluiltoja kylillä (Kankaanpäässä, Tuiskulassa ja Vuorenmaalla) sekä iltamusiikkia kirkossa elokuun alun sunnuntaina (4.8., 11.8., ja 18.8. klo 18). Loppukesällä vietetään vielä seurakuntatalon 40-vuotisjuhlaakin, mutta odotetaan nyt ensin kesän alkuakin. Hyvää ja siunattua suvea itse kullekin sielulle! Teksti: Sakari Vuola l Kirkon kuva: Jaakko Ojala 16

LIONS CLUB KÖYLIÖ Tasokasta viihdettä ja iloista tunnelmaa on jälleen tarjolla juhannusaattona Polsussa Vanhakartanon juhlateltassa kun koko perheen juhannusshow käynnistyy jo 37. kerran. Tunnelman takaavat Lalli ja siltaveron kannossa häärivät rengit. Sisällä soivat monenlaiset sävelet kun laulava imitaattorimestari Pertti Oskari Kangas päästää valloilleen niin Irwinin, Esa Pakarisen, Saku Kuosmasen, J.Karjalaisen tai jonkun muun monista hahmoistaan. Saattaapa mikin takana lymytä myös konstaapeli Reinikainen. Ja jotta aika ei tulisi nuoremmillekaan juhlavieraille pitkäksi, lavalla häärii myös mentalisti/taikuri Pete Poskiparta yleisöä kummastuttamassa. Taustalla ja välillä ihan sooloillenkin esiintyvät Vesa Alare Band ja Hannu Käppi sekä muut rautaiset juhannusammattilaiset. Lahjakkaille nuorille on haluttu myös antaa tilaisuus esitellä taitojaan. Syksyllä mennäänkin sitten eri meiningillä. Jari Sillanpää&Men in Black kaikki hitit -konsertti tulee Lallintalolle 1. syys- Taikuri Timo Tiikkainen hämmästytti yleisöä Polsussa kesällä 2012 munkkikahvit ja letut. Riihessä voi ihastella kuuta. Sekä JuhannusShown että syksyn Jaakko Ojalan upeita valokuvia ja konsertin tuotto lahjoitetaan köyliöläiskuuta. ostaa vaikka Köyliö-viirin juhannusta juhlistamaanten lasten ja nuorten sekä ikäihmisten tukemiseen. Väliajalla onkin sitten tarjolla kesäistä herkkua eli grillimakkaraa, jota ahkerat ladyt paistavat ja totta kai perinteiset Teksti I kuva: Simo Nummi KÖYLIÖN TAKSIT KELATILAUS 0600 309 666 Jortikka Ari 0400 225 250 Kuusisto Pasi 045 840 8545 Lehmus Rauli 0400 326 832 Touru Mika 0500 791 717 Aalto Esko 0400 220 632 Kylänpää Vesa 050 5545 292 17

Vertaa hintoja... Sähkön myynti (02) 838 6262 Öljyn myynti (02) 838 6119 18

19

Julkinen tiedote KÖYLIÖN KUNTA Köyliöntie 9 27710 Köyliö puh. 02 8378 6600 www.koylio.fi