KURPPAKOMPPANIA ESPANJASSA 22.3. 29.3.2008 Hämeenkyröläisten lintuharrastajien löyhä yhteenliittymä nimeltään Kurppakomppania tai tarkemmin sanottuna osa tästä komppaniasta toteutti pitkäaikaisen haaveensa nähdä lintujen muuttoa kuuluisalta Gibraltarilta. Haave toteutettiin keväällä 2008. Retkellä mukana Helge Hakala, Risto Salonen, Hannu ja Riitta Kianen sekä Kari ja Ulla Hakala. Reittisuunnitelma tehtiin talven aikana Suomessa ja sitä noudatettiin melkein prikulleen sovittujen majoituspaikkojen antaessa suunnan ja löysän aikataulun. Kolmessa majoituksessa (Tarifa,Matalascanasja Ronda) oltiin kaksi yötä kussakin ja yksi yö Los Palacioksessa. Lähdössä Helsingissä meinasi muodostua parkkipaikan löytäminen kentältä. Käsittämättömästi kaikki parkkipaikat, jopa lentoparkki olivat aivan täynnä. Lopulta pyöreästä parkkitalosta vapautui 10 paikkaa, joista me täytimme kaksi ja ehdimme kuin ehdimmekin lennolle. Mikäli olet lähdössä Helsinki- Vantaalta pääsiäisen tienoilla, varaa aikaa parkkipaikan etsimiseen tai tule kentälle bussilla. Neljän pitkänlinjan lintumiehen ja kahden kivireen ryhmä löysi itsensä tuon pitkän talvisen suunnittelun jälkeen Malagan lentokentältä Hertzin autovuokraamon tiskiltä lauantaina 22.3.2008 varsin myöhään illalla. Finnairin lento Helsingistä oli tavanomaisesta poiketen ajallaan ja jo edellis-syksynä varattu tilaautokin jopa löytyi. Ensin tosin Hertzin virkailijat yrittivät tarjota pahan lommon lokasuojaansa saanutta autoa virheettömänä. Pienen keskustelun jälkeen saimme vaihdokin: Opel Vivaro-9 hengen tila-auton (ilman kilometrirajoitusta kahdella kuljettajalla ja täysarvovakuutuksella ilman omavastuuta 7 vrk 750 ).
Ensimmäisen kuljettajan arvonnan jälkeen ajelimme yötä vasten ensimmäiset 170 km Tarifaan noin 30 km Gibraltarilta länteen, jossa oli varattuna ensimmäinen majoitus. Majoitukset oli buukattu joka ikiseksi retken seitsemäksi yöksi jo ennalta Suomesta kiitos toimivien nettiyhteyksien. Kuten saimme huomata kaikki, siis kaikki, varaukset pitivät paikkansa! Arvioimme, että on parempi sitoa itsensä ennakolta majoituksiin tietyissä paikoissa, kuin käyttää aikaa majoitusten etsintään paikan päällä. Maaliskuu ei todellakaan ole lomakuukausi Espanjassa, mistä johtuen suurin osa potentiaalisista päänkallistus-paikoista viettää talvisiestaa. Majoitukset kahta yötä lukuun ottamatta olivat hostel-tasoisia. Ainoastaan Matalascanasissa jouduimme tyytymään paikalliseen golf-hotelliin, lähinnä siitä syystä, että mikään muu majoitus ei ollut auki (eipä ollut tämänkään hinnankiroissa alle 39 /yö/hlö). Tarifan hostelille ajeltiin tomtomin opastuksella pimeässä Espanjan yössä. Matkalla moottoritiellä oli kolme tietullia, joista selvittiin muutamalla eurolla per väli. Helge Hakalan edellisvuoden harjoitusmatka samoihin Andalucian maisemiin auttoi monessa kohtaa viikon aikana. Hostelli löytyi paikallisen manoliton auttaessa puhelinyhteyden saamisessa hostellin omistajaan. Kämppä löytyi n. 100 metrin päästä siitä, mihin Tom Tom oli meidät ohjannut. Ihan asiallinen kolmen kerroksen huoneisto keittomahdollisuuksilla, hieman viileä, mutta siisti.
Malaga-Tarifa-Sevilla-Donana-Huelva-Ronda-Malaga
Sunnuntai 23.3. Tositoimet alkoivat aamulla jo kello kuusi, vaikka tiesimme auringon nousevan hieman myöhemmin (n. klo 7.00). Tätä ennen piti termareitten olla täynnä ja jo Suomesta tuodut aamupalaemmeet syötynä. Aamupalan lomassa piti tietysti jo parvekkeelta alkaa pinnastus. Ensimmäiset havainnot laulava mustakottarainen ja joku lokki. Heti kadulle astuttaessa kujersi ensimmäinen turturikyyhky mitähän tänään vielä löytyisikään! Tarifa sijaitsee siis Gibraltarin niemestä hieman länteen ollen se osa Espanjan mannerta, joka on lähinnä Afrikan rannikkoa, vain 14 kilometrin näköetäisyydellä. Tarifa on sopivissa olosuhteissa oikeaan aikaan paikka, jossa voi nähdä tuhansien petolintujen kevätmuuttoa Afrikan puolelta Eurooppaan. Kaupungin rannalta voi seurata myös merilintujen muuttoa; liitäjiä, suulia, kihuja, lokkeja ja haikaroita riittää parhaimmillaan taivaan täydeltä. Tarifan sotilasalueen länsipuolella meren ranta on alavaa hiekkarantaa, jolla on erinomaiset mahdollisuudet tarkkailla kahlaajia; pulmussirrejä satojen parvessa joukossaan myös suosirrejä, lapinsirrejä ja mustajalkatyllejä. Rannalla lepäilee runsaasti lokkeja, myös välimerenlokkeja. Tarifan päivällemme ei sattunut mitään poikkeuksellisen hyvää petomuuttopäivää, mutta saimme kuitenkin seurata muutaman haarahaukkaparven tuloa yli Gibraltarin salmesta Euroopan puolelle. Käärmekotkia virtasi jatkuvasti yksittäin kohti pohjoista. Myös ensimmäiset hanhikorppikotkaparvet ilmestyivät kaartelemaan mantereen vuorien yläpuolelle heti aamulämpötilan noustessa. Muuttohaukka ja muutamat suohaukat piristivät aamun koleudessa.
Aamulähtö yhtä aikaa auringonnousun kanssa merkitsi pitkiä kalsareita, hanskoja ja lämmintä takkia. Melko pian koitti kuitenkin yleensä hetki, jolloin vaatetta sai joka aamu alkaa vähentää ja päivälämpötilat olivatkin jo lähes t-paitakelejä. Tarifan hiekkarannan ja rantaa yhä enemmän valloittavan loma-asutuksen väliin jää puuton heinikko/dyynialue, josta myös alkoi löytyä uusia mukavia tuttavuuksia. Heinäkertun laulu ensin harhautti aivan väärille lajeille, mutta mukana ollut atrappi vahvisti linnun heinäkertuksi
ilmeisesti jo soidintava yksilö tuli lähes jaloille vastatessaan atrapin kutsuun. Dyyneiltä löytyi useita töyhtökiuruja, saalistelevia ruoste- ja haarapääskyjä. Rantaa ja vesirajaa kompatessa löytyi myös valkoposkitiira, hietatiira, useita riuttatiiroja, välimerenlokkeja ja etelän harmaalokkeja. Meren yltä löytyi suulia sekä kotoinen räyskä kalastelemassa. Termiikkien alkaessa muodostua rantaa vasten oleville vuorille päätimme nousta ylemmäs tuulimyllyjen valtakuntaan. Tuulivoimaa kerätään erittäin tehokkaasti näiltä rannoilta. Yhdeltä seisomalta voi vuorenrinteeltä riittävän korkealta nähdä satoja tuulimyllyjä jauhamassa sähköä. Sama näky löytyi myös Afrikan puolelta kaukoputkella katsottaessa. Vuoren rinteiltä löytyivät myös ensimmäiset punapyyt ja punapäälepinkäiset. Rinteiltä tuulimyllyjen tasalta pääsimme nauttimaan petolintujen muuttolennosta niiden omasta korkeudestaan. Osa linnuista muutti alapuoleltamme, jolloin saatoimme ihailla niitä yläviistosta. Kaiken kaikkiaan mieleenpainuvaa hommaa!
Iltaruokailuna sataman tuntumassa pikkuravintolassa pitkällä toimitusajalla verrattain maittavaa paellaa.
Maanantai 24.3. Koko reissun ajan aamuherätys oli reilusti ennen auringonnousua mitään ei saisi menettää aamuunisuudella. Maanantai aamuna oli tarkoitus lähteä siirtymään länsirannikkoa ylös kohti Jeres:iä ja Donanan suojelualuetta. Seuraava yöpymispaikkamme oli Cadizin pohjoispuolella Los Palacioksen pikkukaupungissa. Ennen Tarifasta poistumista tehtiin vielä pieni pikakierros rantaan, jolloin löytyi mm. reissun ainoa rusorintakerttu onnettomasta ruohikosta keskeltä asfaltoitua parkkipaikkaa. Päivän ajomatkalla poikettiin erikoiseen hiekkarantaan vähän matkaa Tarifan ulkopuolella. Korkea valkean hiekan muodostama hiekkavalli, jonka häipymistä taivaan tuuliin yritettiin estää lappalaisia poroaitoja muistuttavilla aidoilla. Rannalta ei lintuja pahemmin löytynyt sinne eksyneiden muutamien auringonottajien vuoksi ( keltahemppo sentään ). Muuta aamun ajomatkan antia olivat reissun ainoat arokiuru ja rusotasku.
Valitsimme Atlantin rantaa pohjoiseen menevät pikkutiet aina kun se oli mahdollista. Näin löysimme itsemme varsin mielenkiintoisesta paikasta Chiclana de la Frontera pikkukaupungin länsipuolelta Sancti Petristä. Makea suistoalue, jonne kannattaisi tulla aamulla pahinta lämpöväreilyä välttäkseen. Tältä suistoalueelta löytyivät pikkusaarekkeilta lepäilemässä ja ruokailemassa pikkukuoveja, tundrakurmitsoja, karikukkoja ja punajalkavikloja. Ensimmäiset riuttatiirat esittelivät itseään lähietäisyydeltä. Suistosta löytyi myös aivan tavallinen harakka, minkä olisi pitänyt olla täällä harvinainen näky; tosin myöhemmin harakoita löytyi myös Los Palacioksesta ja Donanan suistosta. Venhoja talviteloilla
Sancti Petrin muusat Los Palacioksen pikkukaupunki sijaitsee keskellä alavia viljelysmaita. Idyllinen tällä vuodenaikaa turisteista vapaa kaupunki oli vielä talviunessa. Ruokapaikan löytäminen rasitti pohkeita. Missä täällä ihmiset oikein syövät, kotona vai eivätkö ollenkaan? Lopulta Espanjan sydänmaiden pikkukaupungista löytyi ainoa avoin ravintola : yllätys, yllätys kiinalainen ravintola. No saimme syödäksemme viimein sisään päästyämme kiinalaisen pitkän menyyn illallisen 6:lla kaljalla hintaan XXXX (siis yksi per osanottaja!).
Tämän jälkeen unta kaaliin ja aamulla aamupalalle jo ennenkuin se edes oli katettu! Espanjassa kaikki on vähän manjana, niin myös kokin aamuaskareet. Tiistai 25.3. Jo aamuhämärissä peruuteltiin tila-auto ahtaasta parkkipaikastaan ja lähdettiin ilman tarkempaa tietoa alueesta etsimään alueen kosteikkoja.
Kosteikot osoittautuivat eräänlaisiksi kastelukanaviksi ja niihin muodostuneiksi lampareiksi. Heti ensimmäinen kanaalin varresta löytyi jo auton ikkunasta havaittuna pikkuhaikara sekä muutamia yöhaikaroita. Haikarat ruokailivat aivan ajotien vieressä kanavan rannoilla. Ensimmäiset sulttaanikanat ja liejukanat löytyivät myös täältä. Rannattomien aukeiden keskellä hyväkuntoiset hiekkatiet risteilivät jättäen molemmille puolilleen herkkullisia pieniä kosteikkoja, joissa oli paitsi avovettä ja lieterantaa myös kaislikkoja. Näillä kosteikoilla lajikirjo oli mahtava: laulajia, sorsia,kahlaajia,haikaroita,petoja. Kaislikoista kuului jatkuvasti silkkikertun, ruokokerttusen, rytikerttusen ja ruokosirkkalinnun laulua. Mustapyrstökuirit, pitkäjalat, lampiviklot yhdessä tavanomaisempien kahlaajien ja useiden sorsalajien kanssa kahlasivat lampareissa kiikarin ulottuvissa.
Ruovikkojen yllä kaartelivat ruskosuohaukat, tuulihaukat ja haarahaukat. Joukkue keltainen Muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen löysimme takaisin kartalle törmättyämme Quadaquivir jokeen, minkä vartta ajelimme takaisin Sevillaan johtavalle päätielle. Tällä etapilla löytyi kattohaikaroiden joukosta retkemme ainoa mustahaikara. Sevillan kaupungin ohitimme onnistuneesti hirveän korkeaa siltaa pitkin. Ilmeisesti sillan ali piti mahtua valtamerialukset! Moottoritieliittymien hässäkkä vähän hirvitti sekä päivän kuskia että erityisesti kartanlukijoita. Ilman ainuttakaan u-käännöstä kuitenkin selvittiin Huelvaan johtavalle baanalle. Puolivälissä Huelvaan pudotimme jälleen pois moottoritieltä tavoitteenamme El Rocion pikkukaupunki Donanan suojelualueen kyljessä. Tämä Amerikan lännenkuvien kaupunkimiljöötä muistuttava, pölyäviä hiekkakatuja risteilevä pikkukaupunki on hevospuomeineen ja puisine jalkakäytävineen tosiaan kuin John Waynen elokuvista. Väittävät, että tältä alueelta lähteneet siirtolaiset ovat aikoinaan vieneet kyseisen rakennustavan mukanaan suureen länteen.
El Rocion aivan keskustassa on mahtava kaguuni, joka kuhisee lintuja. Kauimmaksi näkyvät tietysti flamingot, joita ruokaili laguunissa satoja. Sorsia oli myös lähes joka lähtöön: tavi, heinätavi, harmaasorsa, haapana, punapäänarsku, lapasorsa, jouhisorsa. Pronssi-iibikset ja joka pojan unelma liitohaukka myös näyttäytyivät ensi kerran. El Rocion takapihalla kaupungin laidalla oli joenvarsialue, joka jostain syystä kiehtoi petolintuja kiiailemaan vastatuuleen antaen harrastajalle aikaa määrittää ja ihailla lajeja toisensa perään. Vastatuulesta löytyivät ainakin pikkukotka, haarahaukka, hiirihaukka, liitohaukka, käärmekotka, hanhikorppikotka ja tuulihaukka. Yksilöitä kymmeniä yhtä aikaa näkyvissä! El Rocion laguunilla pienen paniikin aiheutti retkemme toinen muuttohaukka. Laguunin sadat mustapyrstökuirit ja useat kapustahaikarat saivat olla varuillaan, flamingoja muuttohaukka ei hätkäyttänyt. EL Rocion laguunia
El Rocion takapihaa Donanan suisto on siis suojelualuetta ja vieläpä hyvin organisoitua. Suiston opastuskeskus on pystytetty hieman sivuun itse suistosta mäntymetsien keskelle pienen lammikkoalueen läheisyyteen. Itse opastuskeskus on komea rakennus, joka esittelee alueen luontoa, järjestää opastettuja kuorma- / bussimatkoja suistolle ja tietysti myy matkamuistokrääsää ja myös kirjallisuutta ja luontoaiheista taidetta. Ensimmäisellä käynnillämme keskus oli täynnä kiljuvia opetuslapsia ja päätimme palata seuraavana aamuna rauhallisempaan aikaan. Poistuessamme pysäköintialueelle siniharakkaparvi täytti yhden retkemme tavoitteista. Donanan turistibusseja
Keskiviikko 26.3. Yövyimme autiossa rantalomakohteessa Matalascanasissa. Kaupunki oli lähes autio, ainoastaan yksi hotelli auki; ilmeisesti golfin pelaajille koska näitä bägejä liikkui aulassa. Yövyimme itse asiassa hotellissa kaksi yötä ja toisena iltana Il ruokapaikkaa etsiessämme törmäsimme ruumiiseen rantakävelykadulla, tosin homma oli jo hoidossa, poliisi pussitti ruumista poiskuljetusta varten. Viiden tähden hotelliin Iltahuuto
Matalascanas toimi lähtöpisteenä seuraavana aamuna 26.3. kukonlaulun aikaan suunnistaessamme kohti Donanan suistoa. Jälleen aamupala jäi vajaaksi koska olimme ennen aikojaan jonottamassa aamiaispöydässä. Lähtö kello 6.30 täyteen pimeyteen. Opastuskeskuksen pitkospuilla Palasimme uudelleen hämärissä eiliselle opastuskeskukselle, joka nyt oli tietysti vielä kiinni, mutta sitäkin rauhallisempi. Opastuskeskukselta lähti leveät puista kyhätyt jalkakäytävät (1,2 km) kahteen suuntaan läheisen lammen rantoja viistäen. Kosteikon rannalla oli useampia asiallisia staijausmökkejä, joista oli hyvä näkyvyys lammelle. Lampi sinänsä oli pettymys ainakin tähän vuodenaikaan. Liikettä lammella oli yllättävän vähän ja lajisto köyhää. Uutena lajina vain leppälintu koiras. Vuodenaikaan nähden ihmetystä herätti sulttaanikanapoikue ja näimmepä reissun ainoan kattohaikaran pesänkin (puussa). Palatessamme opastuskeskukselle sieltä oli jo lähdössä ensimmäiset opastetut kiertoajelut Donanan suistoon. Päätimme seurata yhtä autoista päästäksemme suunnistuksessa helpommalla. Auto suuntasi Matalascanasin rannalle ja harmiksemme lähti nelivedollaan ajamaan hienonhiekan peittämää dyynitietä, jolle meidän kulkuneuvollamme ei ollut asiaa; olisimme olleet mahastamme kiinni alta aikayksikön. Kun kerran rannalle tultiin päätettiin hoitaa merilajeja samantien. Lyhyellä staijausjaksolla löytyi muutamia välimerenliitäjiä ja kolme muuttavaa isokihua. Suulia riitti tällekin rannikko osuudelle, samoin kuin parvi etelänharmaalokkeja.
Matalascanas hiekkarantaa Seuraava yrityksemme suunnata Donanan suiston sisään oli opastuskeskukselta saadun tiedon mukaan risteys, jossa luki Palacios-jotakin. Jonkin matkaa matka kohti suistoa sujui, mutta sitten olimme törmätä porttiin ja jonkinlaiseen vartiopaikkaan. Eikun takaisin opastuskeskulle ( kolmannen kerran) tiedustelemaan tilanteen vakavuutta. Opastuskeskuksella huonolla englannilla puolin ja toisin selvisi että porttia pidemmälle pääsevät vain oikeat tutkijat erillisellä luvalla. Palasimme kartanlukuhommiin saamiemme heikkojen ohjeiden pohjalta ja totesimme ainoan vaihtoehdon käsittääksemme olevan paluun kohti pohjoista EL Rocioon, jonka pohjoispuolelta kaartui tie Donanan suiston pikkuteille. Saamamme ylimalkainen kartta piti paikkansa ja verrattuamme sitä oikeaan maantiekarttaan löysimme itsemme loputtomilta pengerteiltä, joiden molemminpuolin oli joko heinikkoaroa tai kosteikkoja. Aukeilla saalisteli tuhottomasti pääskyjä ja kiitäjiä hyönteisjahdissa. Sinänsä melko ajokelpoista hiekkatietä, vain paikka paikoin sai suunnistaa pahimpia monttuja viistäen.
Donanan suoraa Lähempänä varsinaista suiston omaa opastuskeskusta kosteikkoja alkoi olla runsaammin ja lajisto monipuolistui. Flamingoja, punapäänarskuja ja lapasorsia oli runsaasti. Ruskohaikaroita oli useita aivanm lähietäisyydellä auton ikkunasta ihailtavaksi. Myös alueelle sinänsä harvinainen jalohaikara löytyi. Varsinainen opastuskeskus oli yllättävän iso rakennus kosteikon laidassa. Rakennuksessa oli kosteikon puolelle isot näyteikkunat, joista pystyi seuraamaan lintuja niitä häiritsemättä. Keskuksella oli jatkuva päivittäinen päivystys. Tämänkertainen päivystäjä oli ilmiselvästi varsin auttamishaluinen, mutta toivottoman huono englanninkielessä. Käyttämänsä irtolehtipainos lintukirjakin oli vielä espanjankielinen! Saimme kuitenkin ymmärrettyä, että olimme juuri ja juuri missanneet munkkikorppikotkan, jota päivystäjä piti kovana lajina alueelle. Keskuksen näyteikkunoista saimme kuitenkin ihailla komeaa parinkymmenen avosetin parvea ja nauttia jäätelökahvit keskuksen kahvilassa. Saniteettitilat tuli myös käytettyä pitkän ajomatkan puolivälissä.
Lähdimme kiertämään suiston aroja paluumatkallamme päinvastaiseen suuntaan. Tokka komeasarvisia (lapiosarvet) paikallisia hirvieläimiä yllätti lintuharrastajat. Samoin yllätti aivan tien vieressä istuva liitohaukka, joka antoi kuvata itseään tovin.
Palailimme omia jälkiämme takaisin El Rocioon sen laguunille ja löytämällemme petopaikalle. Petoja oli taaskin runsaasti ilmassa kuten edellisenäkin päivänä ja samoin laguuni kuhisi elämää (tavi, heinätavi, harmaasorsa, lapasorsa, jouhisorsa, sinisorsa, punasotka, sillkiuikku, pikku-uikku), myös parvi kahlaajapääskyjä lepäili saarekkeissa. El Rocion laguuni oli matala Illansuussa palailimme takaisin Matalascanakseen ja ruotsalaiseen hotellisaunaan. Aamulla taas lähtö edessä heti hämärissä, eihän viikon reissulla ole aikaa hukattavaksi. Vaimoihmiset olivat meidän Donanan kierroksen aikana viettäneet rantalomaa Matalascanasissa ollen ainoat uimapukuiset koko kilometrien biitsillä!
Torstai 27.3. Aamulla hotellihuoneet maksuun 78 /yö kahden hengen huoneessa ja sitten kohti Huelvaa, Sevillaa ja Rondaa. Nousimme ylös rannikkoa kohti Huelvaa. Matkallla kolme laguunia, joilla piti oleman hyvin lintuja, mutta pettymys oli suuri; vain viimeiseltä löytyi reissun ainoa rääkkähaikara. Pilvinen sää ja hyvät tiet nopeuttivat siirtymistä kohti Rondaa. Heti Sevillan siltojen ohituksen jälkeen maasto alkoi vähitellen kohota vuoristoisemmaksi. Korkeimmat huiput tavoittelivat jo yli kilometrin korkeutta. Ennen Rondaa teimme pienen detourin Grazaleman vuoriston etelälaidassa olevalle padotulle säännöstellylle sähköntuotantojärvelle. Rujot rannat, joista melkoisen vedenpinnankorkeuden saattoi havaita. Eipäs löytynyt ennakkotiedoista poiketen luvattua kalasääskeäkään eikä paljon muutakaan lajistoa. Päivän ajokilometreillä 310 km saavutimme Rondan. Matkalta löytyi sentään muutama uusi laji; rääkkähaikara, sinitiainen, orfeuskerttu ja peippo sekä Rondan rinteiltä sinirastas ensimmäisen kerran. Pikkutuulihaukkaa emme saaneet varmistettua kymmenistä tuulihaukkaehdokkaista huolimatta.
Ronda on kaunis vanha kaupunki korkealla vuorella, josta on mahtavat näkymät ympäröiviin laaksoihin ja vuorille. Kaupunki kapeine katuineen ja Espanjan vanhimpiin kuuluvine härkätaisteluareenoineen on idyllinen pikkukaupunki, jonka jakaa kahtia syvä rotko, jota myös Ernst Hemingway eräässä kirjassaan kuvaa. Rotkon ylittävältä sillalta sai yläviistosta ihailla paikallisia alppivariksia. Kaupungin vanha asemakaava, kapeat kadut ja runsas turistimäärä eivät antaneet runsaasti mahdollisuuksia pysäköintiin, ainoa paikka löytyi maan alle louhitusta parkkiluolasta. Sen sisäänkäynti oli melko jyrkkä ja meidän korkean tila-auton katon ja sisäänkäynnin yläosan väliin ei
jäänyt kuin alle tuuma tilaa pujottaessamme automme luolaan. Myös itse parkkitalossa ison tilaauton parkkeeraus taskuun betonipylväiden väliin oli kokemus sinänsä! Hotellimme (=hostelli) oli pieni muutaman huoneen luukku keskellä kaupunkia aivan parkkitalon lähellä. Aamupalaa tässä paikassa ei ollut tarjolla. Vaimoihmiset jätettiin taas oman onnensa nojaan Rondaan, kun miehet lähtivät kohti Grazaleman vuoristoa ( korkein mäki 1452 m). Tarkoituksenamme oli etsiä vuoristolajeja Grazalemassa kiertävältä maisematieksi merkityltä reitiltä. Lähtö aamulla vakiintuneeksi muodostuneena ajankohtana klo 6.30. Tämä aamu oli reissun kylmin, ainoastaan +2 celsiusta lähtöhetkellä. Olimmehan ylhäällä vuoristossa ja kevät vielä varsin aikainen. Heti päivän reittimme alkupäässä alkoi löytyä alueelle tyypillisiä lajeja. Useammassakin pysähdyspaikassa kuului vihertikan soidinhuutoa ja aamukankea minervanpöllö näyttäytyi avoimella kivikkorinteellä vaihtaen paikkaansa useasti. Itse Grazaleman kylän laitamilla kivikkoharjanteilla ihailtiin sinirastaita useammassa paikassa. Alppikiitäjillä tuntui olevan muuton tapaista meneillään, siksi yhdensuuntaista niiden liike oli. Myös mustataskuja alkoi löytyä sieltä täältä.
Päivän kulku katkaistiin loppumatkan etapilla eräässä laaksossa olevassa tavernassa, jossa paikalliset ukot istuivat terassilla pelaamassa jotain peliään. Tavernan hinnoittelu yllätti täällä turisteilta rauhassa olevassa laaksossa, yksi olut ja kahvi sokerimunkilla (ei välttämättä tässä järjestyksessä) maksoi vaivaiset 3! Yksi meistä oli mahataudin kynsissä lähes koko päivän, mutta myöhemmin iltapäivällä uskalsi jo pieraistakin. Ylittämiemme laaksojen yllä leijaili pikkukotkia, käärmekotkia, niittysuohaukkoja, ruskosuohaukkoja ja reissun ainoaksi jäänyt mehiläishaukka. Aika erikoinen staijauspaikka; kukkakedolla, josta näkyvyys kymmeniä kilometrejä lintujen menosuuntaan. Myös kotoiset kana- ja varpushaukka liittyivät päiväpetolintujemme kavalkaadiin samoin kuin närhi, kangaskiuru ja käpytikka. Hanhikorppikotkia leijaili lähes jokaisessa laaksossa, välillä parviksi asti. Käärmekotka Ruokatauko siellä ylhäällä
Grazaleman kylän läpi virtaavassa purossa keikutteli virtavästäräkki, jota saimme ihailla aivan yläpuolelta jyrkänteen kaiteelta alaspäin. Grazalema Illansuussa (18.00) palailimme takaisin Rondaan ja taas oli jännitystä ilmassa löytyykö tilaautollemme parkkipaikka. Luolassa yksi ainoa paikka vapaana ja sehän meille riittää. Iltakävely ruokapaikan löytämiseksi suuntautui Rondan keskellä olevalle rotkolle, jossa pikkutuulihaukkoja piti löytymän, mutta ei kun ei! Rondan reunoja
Perjantai 28.3. Jokaisella reissulla koittaa se viimeinen päivä, niin ikävä kyllä nytkin. Taas heti auringonnousun aikoihin liikkeelle kohti Malagan aurinkorannikkoa Viimeisestä päivästä pyrittiin ottamaan irti kaikki mahdollinen lähtihän lento Suomeen vasta illalla. Paluureittimme polveili pitkin Grazaleman vuoriston sivua laaksojen reunoja seuraten. Poikkesimme helpoimmalta ja suorimmalta reitiltä välttääksemme pääteitä ja mahdollistaaksemme pysähtymismahdollisuudet aina kun jotain mielenkiintoista ilmaantui. Pääteillä ja moottoriteillä pysähtyminen on Espanjassa lähes mahdotonta liikenteen vuoksi. Malagaa ja sivistystä lähestyttäessä hanhikorppikotkat alkoivat olla yhä harvinaisempi näky taivaalla ja lintulajisto muutenkin köyhtyi. Velä ennen lentokentälle menoa päätimme heittää noin sadan kilometrin lisälenkin Malagan pohjoispuolella olevalle luonnonsuojelualueelle, missä mäntymetsien runsaus antoi mahdollisuudet vielä kerätä muutama extra-pinna metsälajeista. Ja löytyiväthän töyhtötiainen, kuusitiainen, vihervarpunen ja etelänpuukiipijä muutamalla pysähdyksellä parhailla metsäosuuksilla.
Illansuussa lentokentälle auton luovutukseen ja lähtöselvitykseen. Auton luovutus onnistui ongelmitta (ei kolareita tällä kertaa). Mittariin kertyi viikon aikana 1300 km, jonka kilometrimäärän jakoi kaksi kuljettajaa vuoropäivinä. Finnairin lento oli ajoissa ja Helsinkiin saavuttiin ennen aamuviittä ja samoilla silmillä jatkettiin Pirkanmaalle asti, missä aamuseitsemältä monta kokemusta rikkaampana.