PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Vuosikokouksen pöytäkirja 2016
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 26.2.2016 Aika ja paikka: Jahtimaja Hukkapenkka 26.2.2016 klo 19.00, Kivimäentie 248, 42870 Kotala 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja muiden toimihenkilöiden valinta. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Ari Tapanainen, sihteeriksi Tommi Ylinen ja pöytäkirjan tarkastajiksi Pentti Tuominen ja Pasi Leppämäki, pöytäkirjan tarkastajat toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen, sekä osallistujien toteaminen. Kokouksesta oli ilmoitettu seuran internet-sivuilla, 11.2.2016 ilmestyneessä Suomenselän Sanomat lehdessä, sekä kokousajankohdasta oli tehty päätös 14.8.2015 kesäkokouksessa. Paikalla oli 18 seuran jäsentä. Kokouksen osallistujat todettiin kiertävällä nimilistalla. (Liite 1) Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. Osallistujille jaettiin esityslista, joka hyväksyttiin työjärjestykseksi. (Liite 2) 5. Vuoden 2015 toimintakertomuksen hyväksyminen. Hyväksyttiin vuoden 2015 toimintakertomus Saalis- sekä riistahoitotiedot päätettiin kysellä metsästäjiltä Metsästysseuran tiedotteen yhteydessä lähetettävällä kyselylomakkeella. Tiedot täydennetään toimintakertomukseen. (Liite 3) 6. Vuoden 2015 tilinpäätös ja toiminnantarkastuksen hyväksyminen. Käytiin läpi vuoden 2015 tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto. Kokous hyväksy vuoden 2015 tilinpäätöksen. (Liite 4) 7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. Kokous myönsi puheenjohtajalle, johtokunnalle ja muille tilivelvollisille tili- ja vastuuvapauden vuoden 2015 tileistä ja toiminnasta. 8. Seuran puheenjohtajan valinta vuodelle 2016. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Ari Tapanainen. 9. Johtokunnan jäsenten valinta. Johtokunnasta erovuorossa ovat Osmo Setälä ja Pentti Tuominen Johtokuntaan valittiin kaudelle 2016-18 jäsenet: Osmo Setälä ja Pentti Tuominen 10. Toiminnantarkastajien valinta vuodelle 2016. Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2016 valittiin: Matti Perälampi ja Jussi Korhonen, varalle: Jussi Kohtala, Aulikki Länsiaho. Perä-Uurasten Metsästysseura ry. Y-tunnus 1707651-1 1
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 26.2.2016 11. Seuran toimintasuunnitelma vuodelle 2016 ja sen hyväksyminen. Kokous kävi läpi ja hyväksyi seuran toimintasuunnitelman vuodelle 2016. (Liite 5) 12. Vahvistetaan jäsenmaksu vuodelle 2016. Kokous päätti korottaa seuran jäsenmaksua viidellä eurolla. Maksut vuodelle 2016: jäsenmaksu 45, seuran maattoman liittymismaksu 200, hihamerkin hinta 8, vieraskortin hintai 12 /vrk, sekä ns. kausilupa 60. Hirvijahdin liittymismaksu vahvistetaan kesäkokouksessa. Kannattavien henkilö- ja yhteisöjäsenten maksut määrittää johtokunta tapauskohtaisesti. Vieraskorttia lunastaessa on mainittava kerhon jäsen kenen kanssa vieras on metsästämässä. Tämä voidaan tehdä esim. mainitsemalla nimeltä pankkitositteessa tai käyttämällä maksaessa jäsenen viitenumeroa. Vieraskortin maksupäivä on oltava sama kuin itse metsästyspäivä. Kokous päätti aloittaa valmistelun ikään kohdistuvasta jäsen maksusta. Esimerkiksi, että yli 75 vuotiaat jäsenet saavat 50% alennuksen jäsenmaksuista. Kokous päätti tehdä Seppo Autiosta Perä-Uurasten metsästysseuran kunniajäsenen. 13. Vahvistetaan vuoden 2016 tulo- ja menoarvio. Seuran tulot vuonna 2016: 3183 Seruran menot vuonna 2016: 3055, suunniteltu ylijäämä 128 Vahvistettiin seuran talousarvio (Liite 6). 14. Uusien jäsenien valinta. Seuraan ei ilmoittautunut uusia jäsenehdokkaita. 15. Valitaan hirvenmetsästyksen johtaja ja karhunmetsästyksen johtaja, sekä varajohtajat. Vuodelle 2016 Hirvenmetsästyksen johtajaksi valittiin Mikko Särkänlahti. Hirvenmetsästyksen varajohtajiksi valittiin: 1. Osmo Setälä, 2 Pasi Leppämäki. 3. Liisa Korhonen, 4. Jani Myllymaa, 5. Pentti Tuominen, 6. Lassi Koski, 7.Risto Laakso. Hirvestyksen johtaja on ainoa joka antaa luvan hirven metsästykseen, niin viikkojahdissa kuin viikonloppunakin. Hirvestyksen johtajat kokoontuvat ennen kauden alkua kertaamaan hirvijohtajan tehtävät ja vastuut. Hirvijohtajat tullaan vahvistamaan vielä kesäkokouksen yhteydessä. Kehitetään kartta hirvipassipaikoista, joka jaetaan yhteiseen käyttöön ja säilötään Hukkapenkalle. Yritetään myös merkitä passipaikat selvästi luontoon. Hirvestyksen yhdyshenkilöksi valittiin Mikko Särkänlahti. Suurpetojen metsästyksen (karhu, ilves, susi) yhdyshenkilöksi valittiin Liisa Korhonen, vara henkilöksi nimettiin Lassi Koski. Nimenkirjoitusoikeudet hirvi sekä suurpeto asioissa on Mikko Särkänlahdella, Liisa Korhosella sekä Lassi Koskella. 16. Seuran edustajat eri kokoukset, tilaisuudet ja maanvuokraryhmä. Naistoimikunnan toimintaa ja perustaa kehitetään tulevan kesän aikana. Toimikunnan vetäjänä toimii Ritva Heinämäki-Koski ja jäseninä Hanna Savolainen, Päivi Lampinen, Piia Kahila, Heidi Rytky-Ylinen. Perä-Uurasten Metsästysseura ry. Y-tunnus 1707651-1 2
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 26.2.2016 Seuraa kokouksissa ja tilaisuuksissa edustaa puheenjohtaja tai hänen valtuuttamansa henkilöt. Hirviasioissa Mikko Särkänlahti. Karhu sekä muut suurpetoasioissa Liisa Korhonen, varalla Teijo Vuorivuo sekä Lassi Koski, tai tarvittaessa puheenjohtajan valtuuttama henkilö. Maanvuokraryhmässä toimivat Lassi Koski, Erkki Korhonen, Tommi Ylinen ja Simo Lampinen. Vuokraustoiminnassa kaikki seuran jäsenet ovat velvollisia avustamaan yhteyksiensä kautta. 17. Pienpetojen pyyntikilpailu 2015 ja sen tulokset. Pienpetokilpailun voittaja on se, joka on määrällisestisaalistanut eniten pienpetoja seuran alueelta. Ensimmäinenpalkinto on 85, toinen palkinto 70 ja kolmas palkinto 50. Tulokset 2015: 1. Pentti Ylä-Hallinen (13 minkkiä) 2. Kalevi Laakso (2 näätää, 4 supea, mäyrä, 2 kettua) 3. Lassi Koski (3 supea, 3 minkkiä, mäyrä) 18. Ammunta ja pilkkikilpailu, paikka ja ajankohta. Perinteinen pilkki- sekä haulikkoammuntakilpailu järjestetään yhdessä Rantalehdon metsästysseuran kanssa, lauantaina 19.3.2016 alkaen klo 9.00. Kokoontumispaikkana Hukkapenkka, klo 8:30. Pilkkikilpailu järjestetään Kotalan asemanrannan läheisyydessä. Ammunta järjestetään Hukkapenkan läheisyydessä. 19. Hirviammunnan harjoitukset. Hirviammunnan harjoituksia pidetään Virtain ampumaradalla, ennen hirvestyksen aloittamista. Päivänmäärä tarkennetaan kesäaikana ja ilmoitetaan seuran internet-sivuilla sekä tekstiviestillä. 20. Virsula, Hukkapenkka, talkootyöt sekä hirvien nuolukivet, hankinta, säilytys. Virsulan ympäristö pidetään siistinä ja huolletaan tarvittaessa. Nuolukiviä löytyy Virsulasta ja Leppämäestä. Jos kivet loppuvat, Pentti Tuominen tietää mistä voi hankkia lisää. Kokous päätti, että hirviporukan talkoita järjestetään tulevan kesän aikana kuutena päivänä. Jokaisen hirviporukkaan kuuluvan tulee osallistua talkoisiin vähintään neljänä päivänä. Jos jäsen ei pysty osallistumaan sovittua määrää talkoo päiviä, joutuu jäsen maksamaan 50 suuruisen sanktiomaksun. Talkoopäivät ilmoitetaan seuran tiedotteessa. 21. Seuran kesäkokouksen ajankohta, aika ja paikka Seuran kesäkokous pidetään Hukkapenkassa, Kivimäentie 248, 42870 Kotala, 19.8.2016 klo 19.00, johtokunta klo 18.00. 22. Muut mahdolliset asiat. Osmo Setälä ja Tommi Ylinen tekevät selvityksen sähköisistä karttapalveluista, joita seura voisi käyttää hyväkseen alueen vuokrauksissa sekä metsästyksen lupa-alueiden selvennyksissä. Selvitys esitellään seuran kesäkokouksessa 2016. Hirvilaskenta alueelle tehdään helikopterilla. Helikopterilaskennan hinta on 10c/ha. Hukkapenkan kylmäkoneikon toiminnan varmentamiseksi, suodattimeen tullaan asentamaan lämmitin. Myös hälytys vikatilanteen sattuessa on suunnitteilla. Perä-Uurasten Metsästysseura ry. Y-tunnus 1707651-1 3
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 26.2.2016 Johtokunta päätti lopettaa metsästysseuran toisen pankkitilin.yhden tilin käyttäminen yksinkertaistaa sekä selkeyttää tilitoimintoja. Lopetettava tili on tunnettu hirviporukan tilinä. 23. Kokouksen päättäminen. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 21:00 ja kiitti osallistujia hyvästä kokouksesta. Liitteet; Liite 1 - osallistujalista Liite 2 - esityslista Liite 3 toimintakertomus 2015 Liite 4 - tuloslaskelma ja tase 2015 Liite 5 toimintasuunnitelma 2016 Liite 6 2016 talousarvio Liite 7 pienpetojen pyyntikilpailu tulokset Ari Tapanainen puheenjohtaja Tommi Ylinen sihteeri Olemme käyneet läpi ja lukeneet Perä-Uurasten metsästysseura ry:n vuosikokouksen pöytäkirjan 26.2.2016 ja todenneet sen vastaavan kokouksen kulkua. Virroilla 2016 Pentti Tuominen Pasi Leppämäki Perä-Uurasten Metsästysseura ry. Y-tunnus 1707651-1 4
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY:n VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA 26.2.2016 Aika ja paikka: Jahtimaja Hukkapenkka 26.2.2016 klo 19.00 Kivimäentie 248, 42870 Kotala 1. Kokouksen avaus. 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja muiden toimihenkilöiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen, sekä osallistujien toteaminen. 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen. 5. Vuoden 2015 toimintakertomuksen hyväksyminen. 6. Vuoden 2015 tilinpäätös ja toiminnantarkastuksen hyväksyminen. 7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. 8. Seuran puheenjohtajan valinta vuodelle 2016. 9. Johtokunnan jäsenten valinta. 10. Toiminnantarkastajien valinta vuodelle 2016. 11. Seuran toimintasuunnitelma vuodelle 2016 ja sen hyväksyminen. 12. Vahvistetaan jäsenmaksu vuodelle 2016. 13. Vahvistetaan vuoden 2016 tulo- ja menoarvio. 14. Uusien jäsenien valinta. 15. Valitaan hirvenmetsästyksen johtaja ja karhunmetsästyksen johtaja, sekä varajohtajat. 16. Seuran edustajat eri kokoukset, tilaisuudet ja maanvuokraryhmä. 17. Pienpetojen pyyntikilpailu ja sen tulokset. 18. Ammunta ja pilkkikilpailu, paikka ja ajankohta. 19. Hirviammunnan harjoitukset. 20. Virsula, Hukkapenkka, talkootyöt sekä hirvien nuolukivet, hankinta, säilytys. 21. Seuran kesäkokouksen ajankohta, aika ja paikka. 22. Muut mahdolliset asiat. 23. Kokouksen päättäminen. Perä-Uurasten Metsästysseura ry. Y-tunnus 1707651-1 1
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 Metsästysalueet Virtain, Keuruun ja Mänttä-Vilppulan kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet; Sihteeri Rahastonhoitaja Toiminnantarkastajat (varalla) Ari Tapanainen Liisa Korhonen Liisa Korhonen Jani Myllymaa Pentti Tuominen Osmo Setälä Tommi Ylinen Ritva Heinämäki-Koski Jussi Korhonen ja Martti Perälampi Jussi Kohtala ja Pentti Kangasaho Johtokunta piti 2 kokousta, talvi/vuosikokous oli 20.2.2015, kesäkokous 14.8.2015. Hallitus kokoontui 2 kertaa. Jäsenmäärä oli 31.12.2015 67 henkilöä. Metsästysaluetta hirvieläinten metsästyksessä 4350 ha ja muilla 3882 ha Kiinteistöt ja niiden huolto VIRSULA: Huoltotoimintaan ei ollut tarvetta. Piha-aluetta on haravoitu ja siistitty. Polttopuita on tehty. HUKKAPENKKA: Pihaan on rakennettu varastorakennus, loppurakentaminen vuoden 2016 aikana. Varsinaisia tiloja ja laitteita on viimeistelty. Polttopuita on tehty. Muuta (jaostot, ym.) Hirvipukkeja uusittu, ampuma alueita siivottu sekä uudistettu passipaikkoja, Pienpetoloukkuja rakennettu. Metsästyksen valvojina ovat toimineet kaikki seuran metsästävät jäsenet, johtokunnalle/puheenjohtajalle ei ole ilmoitettu mahdollisista rikkeistä. Y-TUNNUS 1707651-1 1
RIISTANHOITO (riistanhoitosuunnitelmat, elinympäristöjen hoito ja parantaminen, riistapellot, pienpetojen ja rauhoittamattomien eläinten pyynti, pöntötys, ruokinnan suunnittelu ja toteutus, riistaistutukset, talkoot, riistavahinkojen estäminen, muuta) Riistan ruokintapisteitä 5 kpl Pienpetojen pyyntikilpailu. Suolakiviä pyyntialueille. Riistapeltoja n. 2,5 ha RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT (hirvieläinten seuranta, suurpetoyhdysmiehet, riistakolmiot, vesilintulaskennat, muut laskennat, muuta riistan seurantaa, havaintoja riistakantojen tilasta) Hirvikannan kehitystä seurattu. Metsäkanalintujen poikueita seurattu jäsenten toimesta ja todettu vuosi 2012 hyväksi edellisiin vuosiin nähden. Suurpeto kantoja seurattu. Riistakameralla saatu useita kuvia karhuista. Alueella karhuja ja talvipesiä. Karhujahtiin seuran jäseniä osallistui Keuruun puolella, sekä Pohjois-Hämeen puolella. Ilves havaintoja tehty ja pentueita selvitetty. Ilves jahtiin osallistuttu yhteisluvalla. Susi havaintoja alueella tehty. Laumaa alueella ei ole. METSÄSTYS (metsästyksen suunnittelu, hirvieläinten metsästyksen järjestelyt, vieraskortit, valvonta, muuta) Mikko Särkänlahti toiminut hirvenmetsästyksen johtajana. Karhujahtiin seuran jäseniä osallistui Keuruun puolella, sekä Pohjois-Hämeen puolella. Ilves jahti yhteisalueella. AMPUMATOIMINTA (ampumarata ja sen huolto, harjoitukset, kilpailutoiminta, muuta) Hirvikoe/harjoitukset järjestetty. Perinteinen haulikkokisa oli kevään pilkkikilpailuiden yhteydessä. Y-TUNNUS 1707651-1 2
KENNELTOIMINTA (kokeet, näyttelyt, tuomaritoiminta, muuta) ei ole ollut vuoden aikana KOULUTUS JA NEUVONTA (koulutus- ja neuvontatilaisuudet, nuorisotyö, riista- ja eräpolkukilpailut, muuta) Karhunpeijais tapahtuman yhteydessä metsästyksestä Kotalassa, kerrottu asiasta kiinnostuneille. TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEISTOIMINTA (peijaiset, yleisötilaisuudet, yhteistyö maanomistajiin ja sidosryhmiin, tiedotustapahtumat, muuta) Perä-Uurasten MS:n perinteiset pilkki- ja ammuntakilpailut järjestettiin Hukkapenkassa yhdessä Rantalehdon eräkerhon kanssa. Hirvipeijaiset Kotala Talolla 15.11.2015. HUOMIONOSOITUKSET (ansiomerkit: merkki, merkin saaja ja päivä, viirit: saaja ja päivä, merkkipäivät, muut huomionosoitukset) Rantalehdon Eräkerhon täyttäessä vuosia seura lahjoitti kerholle Lasse Kangasjärven veistämän karhu patsaan. Hirvipeijaisten yhteydessä seuran varapuheenjohtaja Liisa Korhonen palkittiin riistanhoidon pronssisella ansiomerkillä pitkäaikaisesta työstä seuran ja riistanhoidon hyväksi. LISÄTIETOJA Y-TUNNUS 1707651-1 3
RIISTANHOITO Riistan ruokintapaikkoja metsäkanalinnut, hirvi, kpl Ruokinnassa käytettiin peltokanalinnut, kpl jänikset, kpl T I L A S T O - O S A vesilinnut, kpl muuta, mitä?, kpl pienet hirvieläimet, kpl muuta, mitä?, kpl rehukaali, kg rehurapsi, kg heinä, kg muuta, mitä?, kg keinorehu, kg suola, kg juurekset, kg Elinympäristöjen parantaminen vesilinnut, metsäriista, peltoriista, kohdetta kohdetta kohdetta Pesimäpönttöjä maastossa Riistapeltoja telkkä, kpl muita, kpl kohdetta, kpl Riistaa istutettiin vesilintuja, fasaani, kpl peltopyy, kpl kpl Pienpetojen ja rauhoittamattomien eläinten pyynti Pyyntilaitteita käytössä: loukut, kpl HIRVIELÄINVAHINGOT Vahinkoja torjuttiin, kohteiden määrä, kpl RIISTALASKENNAT (pinta-ala tai kappalemäärä ja osallistujien määrä) hirvien maalaskenta ha henk. hirvien lentolaskenta ha henk. vesilintujen pistelaskenta ha henk. 4 muita, kohdetta yhteensä, ha muita, mitä?, kpl hetitappavat raudat, kpl jalkanarut, kpl varishäkki, kpl riistakolmioita kesä kpl henk. riistakolmioita talvi kpl henk. muita laskentoja, mitä? ha henk. METSÄSTYS (rauhoitukset, rajoitukset, valvonta ja pyyntiluvanvarainen metsästys) Mitä rajoituksia käytettin (rasti) alueellisia lajikohtaisia ajallisia kiintiöitä Koskivat lajeja (rasti, jos on) metso x teeri pyy riekko muu, mikä? (koppelo) Metsästyksen vartijoita, henk. Alueella havaittuja metsästysrikoksia ja -rikkomuksia, kpl 0 Pyyntiluvanvarainen metsästys hirvi v.h.-peura metsäkauris muu muu muu muu 2,5 pyyntilupia Ei tarvitse saalis AMPUMATOIMINTA Seuralla ampumaratoja (rasti) haulikko hirvi luodikko muu, mikä? Seura järjesti kilpailuja kpl haulikko 1 hirvi luodikko eräpolku muu KOULUTUS JA NEUVONTA SEKÄ TIEDOTUS JA YHTEISTOIMINTA (kpl) Seura järjesti koul.- neuv.til. 1 nuoriso-, koululaistil. peijaiset, suhdet. 1 muita SAALISMÄÄRÄ (laji, kpl) METSÄJÄNIS MÄYRÄ 2 PUNASOTKA METSO RUSAKKO VILLISIKA TUKKASOTKA PELTOPYY PIISAMI METSÄHANHI HAAHKA FASAANI KETTU 2 MERIHANHI ALLI NOKIKANA SUPIKOIRA 7 HAAPANA TELKKÄ LEHTOKURPPA KÄRPPÄ TAVIT 2 KOSKELOT SEPELKYYHKY MINKKI 16 SINISORSA PYY LOKIT HILLERI JOUHISORSA RIEKKO VARISLINNUT NÄÄTÄ 2 LAPASORSA TEERI 9 Täydennetään vuosikokouksen yhteydessä. Y-TUNNUS 1707651-1 4
PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2016 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Jäseniä pyritään aktivoimaan ja seuraan pyritään saamaan ehdot täyttäviä jäseniä. Nuoret jäsenet koetaan erittäin tervetulleiksi. Vuoden aikana järjestetään 2 yleistä kokousta; vuosikokous (talvi) ja kesäkokous. Johtokunta kokoontuu vähintään 2 kertaa. Maanvuokrausta hoitaa maanvuokraryhmä ja yhteistoimintaa maanomistajien ja metsästäjien kanssa pyritään edelleen parantamaan. Maanomistuksen pirstoutuminen ja omistajien kaupunkilaistuminen lisää työmäärää. Huomaavaisen ja muiden luonnossa liikkujien huomioiminen on korostettua toiminnassamme. Hirvivaja Hukkapenkan piharakennuksen viimeistelytöitä jatketaan. Kaikkien seuranjäsenten tulee omassa toiminnassaan huomioida aselain määräykset ja metsästykseen yleisesti tällä hetkellä kohdistuvat mielipiteet ja ajatukset. Huomioitava myös aseiden kuljetus. RIISTANHOITO (riistanhoitosuunnitelmat, elinympäristöjen hoito ja parantaminen, riistapellot, pienpetojen ja rauhoittamattomien eläinten pyynti, pöntötys, ruokinnan suunnittelu ja toteutus, riistaistutukset, talkoot, riistavahinkojen estäminen, muuta) Ruokintapisteet ja niiden hoito pidetään ennallaan. Hirvieläinten nuolukivet tarpeen mukaan. Metsästyksen kohdentamisessa huomioidaan myös vahinkoeläimet. Pienpetopyyntiin kannustetaan ja jäsentenvälistä pienpetokilpailua jatketaan. Pyritään tarvittaessa parantamaan taimikkoalueiden ympäristössä pöllöjen elinolosuhteita, koska maanomistajat ovat tuoneet asian esiin. Riistapeltoja eläimille tarpeen mukaan. RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT (hirvieläinten seuranta, suurpetoyhdysmiehet, riistakolmiot, vesilintulaskennat, muut laskennat, muuta riistan seurantaa, havaintoja riistakantojen tilasta) Hirvieläinten kantoja seurataan. Suurpetojen jäljet pyritään tarkastamaan ja niistä tehdään ilmoitus riistanhoitoyhdistykselle. Jos tulevaisuudessa halutaan saada lisää ilveksen kaatolupia, varsinkin pentueista on saatava tietoa. Tietoa on kerättävä mielellään liikaa, kuin liian vähän. Metsäkanalintujen, sekä jänisten kantoja tarkkaillaan ja tarvittaessa saalismääriä rajoitetaan. Pyritään noudattamaan riistanhoitopiirin ohjeita ja suosituksia, sekä toteuttamaan toimintoja naapuriseurojen toiminta tapojen mukaan. 1
METSÄSTYS (metsästyksen suunnittelu, hirvieläinten metsästyksen järjestelyt, vieraskortit, valvonta, muuta) Metsästyksen suunnittelussa otetaan huomioon kantojen vaihtelut, asiaa käsitellään kesäkokouksessa ja huomioidaan myös riistanhoitopiirin suositukset. Hirvieläinten metsästyksessä toimitaan yhteislupaperiaatteella ja noudatetaan riistanhoitoyhdistyksen suositusta. Suurpetojen pyyntilupien ja metsästyksenjohtoon nimetään talvikokouksessa henkilöt. Pohjois-Hämeen riistanhoitopiirin alueen karhun kaatolupaa haetaan yhteisalueelle. Ilves luvat haetaan yhteisalueelle. Mahdollisissa susiasioissa suurpeto asioiden yhteyshenkilö hoitaa asiat. Vieraskortteja myydään halukkaille, myös kausilupamahdollisuus. Metsästysalueiden valvontaa toteutetaan jäsenten toimesta ja mahdollisista valvontarikkeistä jäsenet ilmoittavat johtokunnalle. Verekseltään tavatuista asioista yhteydenotto välittömästi. Metsästyksessä noudatetaan varovaisuutta ja esiinnytään asiallisesti, tavoitteena positiivisen kuvan antaminen metsästyksestä. AMPUMATOIMINTA (ampumarata ja sen huolto, harjoitukset, kilpailutoiminta, muuta) Perinteinen haulikko ammuntakilpailu järjestään keväällä. Tarvittaessa muutakin ampumaharjoittelua voidaan järjestää. Yhteinen hirviharjoittelu ja ampumakoe tapahtuma järjestetään elokuussa 2016 Aselaki tiukentaa asioita ja lupahakemuksiin saa seuralta jäsen ilmoituksen liitteeksi. KENNELTOIMINTA (kokeet, näyttelyt, tuomaritoiminta, muuta) Seuran alueet ovat käytettävissä koirien koulutukseen, jos se ei häiritse metsästystä eikä riistakantaa. KOULUTUS JA NEUVONTA (koulutus- ja neuvontatilaisuudet, nuorisotyö, riista- ja eräpolkukilpailut, muuta) Koulutus ja neuvontatilaisuuksia järjestetään tarvittaessa. Seura korvaa edelleen hygieniapassin suorittamisen. Mahdolliseen lihankäsittelykoulutukseen osallistumiseen kannustetaan. Nuoria pyritään aktivoimaan. Mahdollisia koululais- ja nuorisotapahtumia järjestetään. 2
TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEISTOIMINTA (peijaiset, yleisötilaisuudet, yhteistyö maanomistajiin ja sidosryhmiin, tiedotustapahtumat, muuta) Pilkki ja haulikkokisa kevättalvella Kotalan Karhumarkkinoiden yhteydessä seuran edustaja paikalla Hirvipeijaiset maanomistajille syksyllä Kotala-talolla. Naapuriseurojen ja riistanhoitoyhdistyksen kanssa tehdään yhteistoimintaa. HUOMIONOSOITUKSET (ansiomerkit, viirit, muut huomionosoitukset) Johtokunta myöntää ja hakee tarvittaessa huomionosoitukset. LISÄTIETOJA Varojen käytön päätavoitteet Seuran toiminta kulujen hoitaminen sekä varojen kerääminen yhtiöiden maavuokria varten. Lahtivajan rakentaminen on erillisellä budjetilla. Hirviryhmä toimii erillisellä budjetilla. Tulojen hankintaan liittyvät toimenpiteet Jäsenmaksut, liittymismaksut. Talkoot. Toiminta- ja taloussuunnitelma vahvistetaan talvikokouksessa helmikuun 20 päivänä vuonna 2016. 3
4
vuosikokous 2016 PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA ry Talousarvio esitys vuodelle 2016 (metsästysseura, hirviryhmä omalla budjetilla) Tulot Jäsenmaksutuotot Menot Hallintokulut Jäsenmaksut 2655 jäsenmaksu 45 Ilmoitukset 200 Liittymismaksut 300 Palvelumaksut 80 Vieraskortit 48 Nettisivut 60 3 003,00 Postikulut 60 Muut tuotot Muut hallintokulut 100 vuokratuotot 80 500,00 talkootuotot 100 Yleiskulut satunnaistuotot Riistanhoitotyö 600 180,00 Vuokrat 300 Sähkö 280 Vesimaksut 50 Vakuutusmaksut 350 Tiemaksut 75 Koulutus 50 Suhdetoiminta 50 Kilpailut 300 Muut yleiskulut 200 Kiinteistöjen ylläpito ja korjaus Virsula 100 Hukkapenkka 200 2 255,00 300,00 Ylijäämä 128,00 3 183,00 3 183,00