GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Samankaltaiset tiedostot
PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

GUMERUKSEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Oulun perusopetuksen rehtorin koulurauhapaketti. -lakitekstejä, diat 1-20

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 181/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perusopetuslain,

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

Kouluko kasvattaa? Muuttunut lainsäädäntö KUERKIEVARI REHTORI ANDERSSON

LIITE 3. Loimaan lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja siihen liittyvistä menettelytavoista alkaen

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Työrauha koulussa. ojentaminen ja kurinpito sekä kielletyt esineet ja aineet. Perusopetuksen kasvatuskeskustelua ja kurinpitoa koskeva suunnitelma

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

Perälän koulun järjestyssäännöt

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Koulujen työrauhaa ym. koskevat säädösmuutokset

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Työrauha ja osallisuus

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA. SASKY koulutuskuntayhtymä

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa. lakimies Anu Kangaste 2014

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

pedagogisen tuen ryhmä

Järjestyssäännöt ja suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

Rauman normaalikoulun työrauhaan liittyvä ohjeistus ja kurinpito voimaan tulleiden perusopetuslain muutosten ja täydennysten mukaisesti

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

Kuopion steinerkoulu Virkkulan järjestyssäännöt

- KASVATUSKESKUSTELUIDEN SEKÄ KURINPITOTOIMIEN KÄYTTÄMISTÄ VARTEN SEKÄ - ESINEIDEN JA AINEIDEN MAHDOLLISTA HALTUUNOTTAMISTA VARTEN

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

PYHÄSELÄN KOULUN TYÖRAUHAN YLLÄPITO. ojentaminen ja kurinpito kielletyt esineet ja aineet

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

Jyväskylän yliopiston normaalikoulun lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

PERUSOPETUKSEN REHTOREIDEN YHTEINEN PÄIVÄ LAKIMIES KAARINA HELIN

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 (10) TYÖRAUHAUUDISTUS JA MUUT ALKUVUODEN MUUTOKSET

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Asuntolatoimintaan on laadittu asuntolan järjestyssääntö, joka on tämän järjestyssäännön alainen.

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Iisalmen lyseo. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

ROVANIEMEN STEINERKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SISÄLLYS. N:o 477. Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

KAKE Kasvatuskeskustelu Nilakan yhtenäiskoulussa

OVTES Pekka Sutinen Alueasiamies OAJ Pohjois-Savo. Pekka Sutinen 1

Kyrönmaan lukio. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN KASVATUSKESKUSTELUJA JA KURINPITOA KOSKEVA SUUNNITELMA

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

HY Viikin normaalikoulun lukio LOPS 2016 LIITE 4. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Järjestyssäännöillä edistetään opiskeluympäristön turvallisuutta ja ne koskevat kouluyhteisön kaikkia jäseniä.

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

Transkriptio:

GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT 1 Järjestyssääntöjen tarkoitus Yhteisesti sovittuja käyttäytymissääntöjä tarvitaan kouluyhteisössä, jotta päivittäinen työjärjestyksen mukainen toiminta sujuisi mahdollisimman turvallisesti, tuloksellisesti ja miellyttävästi. 2 Kouluaika ja -alue Kouluaikaa on koulumatkaan käytettävä aika, työjärjestyksen mukainen työpäivä ja koulun järjestämä tilaisuus sekä koulunkäyntiin välittömästi liittyvät tilaisuudet kuten koulun tai oppilaskunnan järjestämät kouluajan ulkopuoliset tilaisuudet, koulun ulkopuolella, kouluaikana järjestettävät tilaisuudet ja koulun ja kouluajan ulkopuolella pidettävät koulun järjestämät tilaisuudet (esim. retket ja opintokäynnit). Koulualueena pidetään varsinaisen koulurakennuksen, lämpökeskuksen, vanhan koulurakennuksen ja Komppalinnan lisäksi niiden rajaamaa piha-aluetta. Esikoululla on oma erillinen leikki- ja ulkoilualueensa. Koulualueelta ei saa poistua lupaa kysymättä kouluaikana. 3 Päivittäinen työskentely 3.1 Yleistä Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti hyviä käytöstapoja noudattaen. Toisia ihmisiä tervehditään kohdattaessa. Henkilökuntaa ja toisia oppilaita puhutellaan kunnioittavasti. Jokaisen kouluyhteisön jäsenen tulee asiallisella, rauhallisella ja ystävällisellä käyttäytymisellä edistää koulun työrauhaa. Kiroileminen ja muu ruma kielenkäyttö on sopimatonta. 3.2 Kouluun tulo Koulupäivän alkamista odotetaan ulkona kellonsoittoon saakka. Kyyditysoppilaat saavat olla sisällä klo 8.15 saakka. Vessassa käynnit ovat sallittuja. Mopot ja polkupyörät laitetaan siististi niille varatuille paikoille. Kellojen soidessa 1-6 -luokkalaiset tekevät luokittain jonot ulko-oven eteen, josta aamuvalvoja päästää heidät sisälle. 7-9 -luokkalaiset saavat tulla omaan tahtiin sisälle. Vaatteet laitetaan siististi naulakkoon. Kengät riisutaan ja laitetaan siististi penkin alle/seinän viereen. Oppilaat odottavat luokan edessä opettajaa, joka päästää oppilaat luokkaan.

3.3 Päivänavaus Työpäivä alkaa päivänavauksella, jonka kuuntelemiseen kaikki osallistuvat. Päivänavaus kuunnellaan hiljaa, eikä sen aikana tehdä mitään töitä. Päivänavauksesta myöhästynyt oppilas odottaa sen päättymiseen asti luokan ulkopuolella. 3.4 Oppitunti Luokkien ovet pidetään oppituntien ja välituntien aikana lukossa. Päällysvaatteet ja kengät jätetään naulakkoon luokan ulkopuolelle. Oppitunnille tulee saapua ajoissa. Myöhästymiset opettaja merkitsee wilma-reissuvihkoon. Kolmesta myöhästymisestä määrätään kasvatuskeskusteluun. Läksyjen laiminlyönnit kirjataan wilma-reissuvihkoon. Tekemättömät läksyt tehdään seuraavaksi päiväksi ja käydään näyttämässä opettajalle. Toistuvista läksyjen laiminlyönneistä oppilas voidaan määrätä koulun jälkeen tekemään läksyjä läksyparkkiin. Oppilaat nousevat oppitunnin alussa seisomaan tervehtiäkseen opettajaa. Oppitunnin kulkua ei saa häiritä. Jokainen huolehtii työrauhan säilymisestä oppitunnin aikana. Purukumin ja karamellin syöminen tunnilla on kiellettyä. Matkapuhelimia ei saa käyttää oppituntien aikana. Ne tulee sulkea tai pitää äänettömänä repussa oppituntien ajan. Kokeiden ajaksi kännykät luovutetaan opettajalle kännykkäparkkiin. Kouluvilppi on kiellettyä. Tunnin päättyessä jokainen on vastuussa oman työtilansa (esim. pulpettinsa) jättämisestä siistiin kuntoon. Vessassa käyntiä yritetään välttää oppituntien aikana, mahdolliseen käyntiin pyydetään opettajalta lupa. 3.5 Välitunti Välituntivalvonnasta vastaavat opettajat. Koulun alueelta saa poistua vain opettajan luvalla. Välitunti vietetään välituntialueella. 1.-6. luokkien oppilaat ovat välituntisin ulkona, sisätiloissa he saavat oleskella vain huonolla säällä, mistä ilmoitetaan erikseen. 7.-9. luokkien oppilaat saavat olla sisällä ruokavälitunnilla klo 11.15-11.45, muulloin he ovat välituntien aikana ulkona. Välitunnille mennään ripeästi ja säänmukaisessa vaatetuksessa. WC-tiloissa, tuulikaapissa ja portaikoissa ei saa välituntisin aiheetta oleskella. Käytävillä ja portaissa liikutaan vain kävellen. Roskat laitetaan asianmukaisiin roskakoreihin. Lumipallojen heittely on sallittua vain heittelyseinään ja kivien heittely on kiellettyä. Pallopelejä pelataan vain niille varatuilla alueilla ja pelivälineet tuodaan välitunnin jälkeen säilytyspaikoilleen. Välituntipallot säilytetään joko luokissa tai tuulikaappien pallokoreissa. Välitunnin loppuessa 1-6 -luokkalaiset tekevät jonot ulko-oven eteen, josta välituntivalvoja päästää heidät sisälle. 3.6 Kulkuvälineet Polkupyörät ja mopot on pidettävä hyvässä järjestyksessä niille varatuilla alueilla, ajaminen koulun alueella on kielletty. Mopoa saavat koulumatkoillaan käyttää vain ne oppilaat, joilla on säädetty ikä ja mopokortti. Traktorilla kouluun tulo on kielletty. Kulkuvälineiden luona ei oleskella koulupäivän aikana. 3.7 Järjestäjät Jokainen oppilas toimii vuorollaan järjestäjänä. Järjestäjän tehtäviä ovat luokkien tuulettaminen ja siisteydestä huolehtiminen, taulun pyyhkiminen sekä muista opettajan antamista tehtävistä

huolehtiminen. Järjestäjät saavat olla sisällä välitunnilla vain suorittaessaan heille annettuja järjestäjän tehtäviä. 3.8 Ruokailu Oppilaat pesevät kätensä luokassa ennen ruokailua. Ruokasaliin mennään opettajan johdolla. Ruokailu tapahtuu ruokasalissa opettajien johdolla ja valvonnassa. Jokainen noudattaa hyviä ruokailutapoja. Ruokailun jälkeen oppilaat menevät reippaasti välitunnille. Ruokailun aikataulu: 1.-4. luokka klo 10.15-10.45 Esikoulu ja nuorisokodin opetusryhmä klo 10.45-11.15 5.-9. luokka klo 11.15-11.45 Ensimmäisestä ruokailusta saa poistua aikaisintaan klo 10.25 ja viimeisestä aikaisintaan klo 11.30. 3.9 Kuljetus Autoihin mennään varovaisesti. Kuljetettavat oppilaat odottavat autoja koululla siihen määrätyllä paikalla (linja-autokatos). Oppilas on vastuussa saamastaan linja-auton älykortista. Se on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön ja vain koulumatkoille. 4 Erityistiloihin liittyviä sääntöjä 4.1 Fysiikan, kemian, kuvataiteen, teknisen työn, tekstiilityön ja biologian luokka Luokka ja varasto pidetään hyvässä järjestyksessä. Varastotilaan saa mennä vain opettajan luvalla tai johdolla. Esille tuotuja välineitä käytetään vasta opettajan luvalla. Välineet ja tarvikkeet palautetaan oikeille paikoille käytön jälkeen. 4.2 Liikuntatilat ja Komppalinna Saliin mentäessä oppilaat jättävät kenkänsä hyvään järjestykseen liikuntasalin eteiseen. Näihin tiloihin mennään vain opettajan luvalla tai johdolla ja hänen ohjeitaan ehdottomasti noudattaen. Liikuntatunteja varten pukuhuoneisiin mennään vasta välitunnin jälkeen tai opettajan luvalla. Liikuntatunnin jälkeen välineet laitetaan siististi paikoilleen. Kirjastoon mennään omalla kirjastovuorolla opettajan ohjeiden mukaisesti. Vaikka kirjastovuoro olisi heti välitunnin jälkeen, jonottavat 1-6 -luokkien oppilaat sisälle pääsyä ja hakevat sitten vasta kirjaston kirjat luokasta. 4.3 Urheilukenttä Urheilukentälle mennään opettajan valvonnassa tai hänen luvallaan. Polkupyörällä kentälle voi mennä silloin, kun liikuntatunnit ovat päivän viimeisiä oppitunteja ja oppilaalla on pyöräilykypärä. Matkalla noudatetaan liikennesääntöjä. Liikuntavaatteet tulee vaihtaa joko Komppalinnan pukuhuoneessa tai urheilukentällä, ei koulun vessassa.

5 Suhtautuminen työympäristöön Koulun omaisuutta on käsiteltävä huolellisesti. Siisteyttä on noudatettava kaikkialla. Löytötavarat toimitetaan koulutoimistoon, josta ne saa asianomainen periä tuntomerkit ilmoittamalla. Vahingosta on heti ilmoitettava rehtorille, luokanvalvojalle tai opettajalle. Oppilaan velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko säädetään vahingonkorvauslaissa (421/1974). Vahingoista tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle tai tämän muulle lailliselle edustajalle. Jos vahingontekijä on varmuudella tiedossa ja yksilöitävissä, opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan puhdistamaan/uudelleen järjestämään oppilaan tahallaan/huolimattomuudellaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden tai tilan. Asiasta säädetään tarkemmin perusopetuslain 35 :ssä (liite). 6 Vaaralliset, kielletyt tai opetusta häiritsevät esineet Kouluun tai oppilaitokseen ei saa tuoda tai työpäivän aikana hallussa pitää sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai joka voi vaarantaa oman tai toisen turvallisuutta, joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen tai jonka hallussapidolle ei ole muuta hyväksyttävää syytä. Tällainen esine tai aine, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty, joka on vaarallinen tai jolla oppilas häiritsee (perusopetus) opetusta voidaan opettajan tai rehtorin toimesta ottaa haltuun. Jos oppilas ei esinettä tai ainetta pyynnöstä vapaaehtoisesti luovuta, sen voi ottaa pois. Mikäli on ilmeistä, että perusopetuksen oppilaalla on koulussa hallussaan kielletty esine tai aine ja oppilas kieltäytyy sitä vapaaehtoisesti luovuttamasta ja arvioidaan, että esineen tai aineen hallussapidon johdosta oma tai toisen turvallisuus vaarantuu, on opettajalla tai rehtorilla oikeus tarkastaa perusopetuksen oppilaan tavarat, säilytystilat sekä vaatteet päällisin puolin. Vaarallisista, kielletyistä tai opetusta häiritsevistä esineistä ja niiden haltuun ottamisesta säädetään tarkemmin perusopetuslain 36 :ssä (liite). 7 Poissaolot Jos oppilas jää saapumatta kouluun, hänen huoltajansa on velvollinen mahdollisimman pian ilmoittamaan poissaolon syyn luokanopettajalle tai luokanvalvojalle. Samoin, jos oppilas lähtee koulusta kesken koulupäivän. Oppilas on velvollinen korvaamaan luvattomat poissaolot. Jos oppilas sairastuu kesken koulupäivän, opettaja ilmoittaa asiasta oppilaan huoltajalle. Perustellusta syystä luokanopettaja tai luokanvalvoja voi antaa luvan enintään viiden vuorokauden poissaoloon, rehtori alle kuukauden mittaiseen poissaoloon ja yli kuukauden mittaiseen poissaoloon sivistyslautakunta. Huoltaja kirjoittaa poissaolon syyn ja vahvistaa sen nimikirjoituksellaan. Lupa poissaoloon haetaan erillisellä lomakkeella. Poissaolot merkitään wilma-reissuvihkoon.

8 Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, tulee ensisijaisesti opettajan tai rehtorin toimesta määrätä osallistumaan yhteensä enintään 2 tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Keskustelu voidaan pitää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Keskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa huoltajalle. Huoltaja voi olla mukana keskustelussa, jos se katsotaan koulun puolelta tarpeelliseksi. 9 Kurinpito Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä, taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Hiljaa istumisen sijaan peruskoulun oppilaalla voidaan jälki-istunnossa teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä ja harjoituksia tai kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia tehtäviä. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälkiistunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia. Kurinpidosta ja kurinpitorangaistuksista säädetään tarkemmin perusopetuslain 36 :ssä (liite).

LIITE Perusopetuslaki 35 Oppilaan velvollisuudet Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Oppilaan velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Vahingoista tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle tai tämän muulle lailliselle edustajalle. (30.12.2013/1267) Jos tekijä on varmuudella tiedossa ja yksilöitävissä, koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan puhdistamaan tai uudelleen järjestämään oppilaan tahallaan tai huolimattomuuttaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden tai tilan. Tehtävä tulee suorittaa valvotusti eikä se saa muodostua oppilaan ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle vaaralliseksi tai raskaaksi eikä sen suorittaminen saa kestää enempää kuin kaksi tuntia. Oppilas ei voi tehtävän suorittamisen vuoksi jäädä pois opetuksesta. Mikäli tehtävä suoritetaan oppilaan työpäivän ulkopuolella, siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Tehtävän suorittaminen tulee ottaa huomioon päätettäessä tämän lain mukaisista kurinpidollisista toimenpiteistä. (30.12.2013/1267) 35 a (30.12.2013/1267) Kasvatuskeskustelu Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi. Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos se 2 momentissa esitetty huomioon ottaen katsotaan tarpeelliseksi.

36 (13.6.2003/477) Kurinpito Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. Jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, harjoituksia ja tehtäviä, joiden tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon ajan. (30.12.2013/1267) Jälki-istuntoa ei voida järjestää siten, että oppilas joutuisi sen seurauksena jäämään pois opetussuunnitelman tai muun koulun toimintaa koskevan suunnitelman mukaisesta opetuksesta. (30.12.2013/1267) 36 a (13.6.2003/477) Menettely kurinpitoasiassa ja erottamisen täytäntöönpano Ennen oppilaan määräämistä jälki-istuntoon, kirjallisen varoituksen antamista oppilaalle ja oppilaan määräaikaista erottamista on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Ennen kurinpitorangaistuksen antamista on oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Muista 36 :ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle ja opetuksen epäämisestä tarvittaessa koulun sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Määräaikaisesta erottamisesta ja kirjallisesta varoituksesta tulee antaa päätös, ja muut 36 :ssä tarkoitetut toimenpiteet tulee kirjata. Opetuksen järjestäjän tulee järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä. Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan.

Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta on voimassa, mitä hallintolainkäyttölain (586/1996) 31 :n 1 ja 2 momentissa ja 32 :ssä säädetään, ja lisäksi, mitä jäljempänä 4 momentissa säädetään. Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut, ja on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu, määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön sen estämättä, ettei päätös ole lainvoimainen. Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana ja täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta on päätettävä samalla kun määräaikaisesta erottamisesta päätetään. Rehtorin ja opettajan päätösvallasta jälki-istunnon määräämisessä sekä 36 :n 2 4 momentissa tarkoitetusta asiasta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Määräaikaisesta erottamisesta päättää opetuksen järjestäjän asianomainen monijäseninen toimielin. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen edustuksesta käsiteltäessä oppivelvollisen lapsen koulusta erottamista koskevaa asiaa säädetään lastensuojelulain 24 :n 2 momentissa. Kirjallisen varoituksen antamisesta voi opetuksen järjestäjän niin päättäessä päättää myös koulun rehtori. (30.12.2013/1267) 36 b (13.6.2003/477) Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 :n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 :n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä. Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Rehtori ja opettaja voivat 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 :n 3 momentissa ja 7 :ssä.

36 c (13.6.2003/477) Kurinpitomenettelyn suhde syytteen vireilläoloon ja tuomioistuimen ratkaisuun Sinä aikana, jolloin oppilasta vastaan on vireillä syyte yleisessä tuomioistuimessa, ei häntä vastaan samasta syystä saa aloittaa tai jatkaa kurinpitomenettelyä. Jos tuomioistuin on vapauttanut oppilaan syytteestä, ei kurinpitomenettelyä saa aloittaa tai jatkaa samasta syystä muutoin kuin sellaisen menettelyn perusteella, jota ei ole katsottava rikokseksi, mutta josta voidaan rangaista kurinpidollisesti. Jos tuomioistuin on tuominnut oppilaan rangaistukseen, ei hänelle saa samasta syystä määrätä kurinpitorangaistusta. Oppilas saadaan kuitenkin erottaa määräajaksi, jos se oppilaan tekemän rikoksen tai siihen liittyvien seikkojen perusteella on perusteltua. 36 d (30.12.2013/1267) Oikeus ottaa haltuun esineitä tai aineita Rehtorilla tai koulun opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta 29 :n 2 momentissa tarkoitettu kielletty esine tai aine tai sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista. Jos haltuun otettavaa esinettä tai ainetta hallussaan pitävä oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää haltuun ottamisen, rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus käyttää sellaisia esineen tai aineen haltuun ottamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Oikeus käyttää voimakeinoja koskee vain oppilaan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita sekä esineitä tai aineita, joita käytetään oppimisen tai opetuksen häiritsemiseen. Edellä 1 tai 2 momentissa tarkoitetussa haltuunotossa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain 4 luvun 6 :n 3 momentissa ja 7 :ssä. Pykälässä säädetyt oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa myös ajan, jolloin oppilas osallistuu opetussuunnitelman tai opetuksen järjestäjän hyväksymän muun tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten nojalla laaditun suunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan. 36 e (30.12.2013/1267) Oikeus tarkastaa oppilaan tavarat Koulun opettajalla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen 29 :n 2 momentissa tarkoitetun kielletyn esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos tällaisen esineen tai aineen hallussa pito on ilmeistä ja oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole. Oppilaalle tulee ennen tarkastusta ilmoittaa tarkastuksen syy.

Tarkastajan tulee olla oppilaan kanssa samaa sukupuolta. Tarkastuksessa tulee olla läsnä tarkastajan lisäksi toinen täysi-ikäinen koulun henkilökuntaan kuuluva. Oppilaan pyynnöstä tarkastuksessa tulee olla läsnä hänen valitsemansa koulun henkilökuntaan kuuluva, jos tämä on saapuvilla. Edellä 3 momentissa säädetystä tarkastuksen suorittamistavasta voidaan kuitenkin poiketa, jos se on asian kiireellinen luonne huomioon ottaen turvallisuuden kannalta ehdottoman välttämätöntä. Pykälässä säädetyt oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa myös ajan, jolloin oppilas osallistuu opetussuunnitelman tai opetuksen järjestäjän hyväksymän muun tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten nojalla laaditun suunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan. 36 f (30.12.2013/1267) Haltuunoton ja tarkastamisen yleiset periaatteet Edellä 36 d ja 36 e :ssä tarkoitetut toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman turvallisesti. Toimenpiteillä ei saa puuttua oppilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyteen enempää kuin on välttämätöntä opiskelurauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi. Esineiden ja aineiden haltuun ottamisessa ja oppilaan tarkastuksessa on noudatettava olosuhteiden edellyttämää hienotunteisuutta. Toimenpiteiden käyttö tulee kouluissa suunnitella ja ohjeistaa. Edellä 36 d :n mukaisten voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle. Oppilaan tarkastaminen ja esineiden ja aineiden haltuun ottaminen tulee kirjata. Edellä 36 d ja 36 e :ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajille mahdollisimman pian. 36 g (30.12.2013/1267) Haltuun otettujen esineiden ja aineiden luovuttaminen ja hävittäminen Opettajan tai rehtorin 36 d :n perusteella haltuun ottama häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle oppitunnin tai koulun tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä oppitunnin jälkeen jatkuu, häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle viimeistään työpäivän päättyessä. Edellä 29 :n 2 momentissa tarkoitetut kielletyt esineet ja aineet luovutetaan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Esineet ja aineet tulee kuitenkin luovuttaa poliisille tai muulle laissa säädetylle viranomaiselle, jos oppilaalla, tämän huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei lain mukaan ole oikeutta pitää niitä hallussaan. Ennen luovuttamista esine tai aine tulee säilyttää huolellisesti. Esineiden ja aineiden luovutus tulee järjestää mahdollisimman pian haltuunotosta. Haltuun otetut huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat, patruunat, ammukset ja kaasusumuttimet sekä räjähteet tulee luovuttaa poliisille välittömästi. Jos huoltaja ei kolmen kuukauden kuluessa haltuunottoa koskevasta ilmoituksesta nouda esinettä tai ainetta, se voidaan todisteellisesti hävittää. Esineiden ja aineiden hävittäminen ja luovuttaminen tulee kirjata.

36 h (30.12.2013/1267) Oppilashuolto kurinpidon ja ojentamisen yhteydessä Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaalle, jolle on määrätty 36 :n 1 momentissa tarkoitettu kurinpitorangaistus tai jolta opetus on evätty jäljellä olevan työpäivän ajaksi 36 :n 2 tai 3 momentin nojalla, järjestetään tarvittava oppilashuolto. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa 36 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen toimenpiteiden jälkeen. 36 i (30.12.2013/1267) Kurinpidollisten ja kasvatuksellisten toimien seuraaminen Opetuksen järjestäjän tulee seurata 35 a, 36, 36 b, 36 d ja 36 e :n mukaisten toimenpiteiden käyttöä ja niiden kehittymistä.