KULTAINEN LAULUKIRJA Laulujen nimet ja alkusanat



Samankaltaiset tiedostot
Männikkömetsät ja rantojen raidat. Kymenlaakso, sun laulusi soikoon. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!

niin herttaista kuin kulta Hämeenmaa! säveleitä salot huokuu, ikihongat humajaa. Männikkömetsät ja rantojen raidat Kymenlaakso, sun laulusi soikoon

Männikkömetsät ja rantojen raidat. Kymenlaakso, sun laulusi soikoon. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!

Lapsoset ketterät kotihaasta

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Lapsoset ketterät kotihaasta

Maakuntakarttavisa. Uusimaa. Uusmaalaisten laulu. Ohje. Vinkkejä

Yhteislaulut

JOULUMAA Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa

1. Niilo 2. Juho Kusti 3. Tapio 4. Valentin 5. Paavo 6. Siiri 7. Hertta 8. Veikko 9. Ester 10.Henry

SAA. Lasten karaokelauluja

Enkeli taivaan lausui näin. Miks hämmästyitte säikähtäin? Kello löi jo viisi. lapset herätkää! Joulupuu on rakennettu. joulu on jo ovella.

Enkeli taivaan lausui näin. maan kansoille nyt tulevan. Kello löi jo viisi. muuten matka jää. Joulupuu on rakennettu. ompi kuusen oksilla.

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Savonlinnan normaalikoulun joulujuhla Yhteislaulut

Maestro Karaoke. Finlnaders 1. Finlnaders 2

On lapsi syntynyt meille. maan ympär kajahtavi. Lumi on jo peittänyt. enkeleitten maasta. Taivahalla syttyy juuri. lasten juhla verraton!

Karaoke - laulujen aakkosellinen luettelo. Laulun nimi Levyn ja - kap- Tekijät paleen nrot Aamuruskon siivin 1-12 All night, all day 1-8

anna minun kertoa let me tell you

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

Arkihuolesi kaikki heitä. Enkeli taivaan

JOULUISET LAULUPÄHKINÄT. Kysymykset ja vastaukset

Kotikonsertti. Sen jälkeen Mari lauloi Jonnen kitaran säestyksellä Juha Tapion Kaksi vanha puuta. Marin soolo-laulun kertosäe on:

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

On hanget korkeat, nietokset

Niin ihana on ylistää kansanlaulukirkko su klo 10

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN

CD:t. Lasten Musaboxi Vol. 2. Jussin Lastenlaulut. Lasten Musaboxi Vol. 3. Lasten Musaboxi Vol. 4. Lasten Musaboxi Vol. 1. Lasten Musaboxi Vol.

Menninkäisen majatalo

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai!

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Karaoke - laulujen aakkosellinen luettelo. Laulun nimi Levyn ja - kap- Tekijät paleen nrot Aamuruskon siivin 1-12 All night, all day 1-8

Tämän leirivihon omistaa:

Suomi 100 vuotta Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Kyyjärvellä

Radio Suomi - Södertälje 2014

HUILU / FLUTE / FLÖJT. Herbert Lindholm

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

Löydätkö tien. taivaaseen?

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Lennä lehteni maailmalle

JOULUPUKKI MATKAAN JO KÄY

Psalmin kertosäkeitä

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

1. Luistimilla. 2. Kultasauva. 3. Toivoni

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:


12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

UUSI JULKAISU NIILA JA PUNAISET SAAPPAAT

Kouluun lähtevien siunaaminen

Postia Jeesukselle. Postia Jeesukselle

1 POIMAA TAISTO, Pajulahti NAINEN (kari tapio) mel. 2 AUVINEN EERO, Iisalmi KUIN YÖ ( topi) 3 KETTUNEN EIJA, Kuvansi KURKKIJA

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

karuselli pyörii, lapset siinä hyörii.

Marina Kostik. Joulu. Naiskuorolle

EKL:n Oulun piiri ry. En etsi valtaa, loistoa. Enkeli taivaan. Herramme Kristus teille nyt on tänään tänne syntynyt, ja tää on teille merkiksi:

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

PERUSMERKKILAULUT. Korjaukset painokseen, osassa painoksista ne on voitu jo huomioida Tarkistetussa 7. painoksessa mainitut virheet on korjattu

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

1. Kauas pilvet karkaavat, 2008, lasitettu kivitavara, polyuretaani, akryyli, korkeus 106 cm

Junaelokuva 6 (kuvausversio) Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

Ristiäiset. Lapsen kaste

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan apa_mv_a7.indd

Herbert Lindholm. Suomalaisia kansansävelmiä sovitettuina huilulle ja pianolle. Finländska folkmelodier, arrangemang för flöjt och piano

4.1 Samirin uusi puhelin

ELON NUOTIOLAULUVIHKO

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, Lieto p. (02) , fax (02)

Lauluäänet ja piano (ellei toisin mainittu)

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

MUISTOLAUSEET, MUISTOKIRJOITUKSIA, VÄRSSYJÄ JA SURUNVALITTELUJA

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

CD 1: CD 2:

Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass

1 POIMAA TAISTO, Pajulahti NAINEN (kari tapio) mel. 2 AUVINEN EERO, Iisalmi KUIN YÖ ( topi) 3 KETTUNEN EIJA, Kuvansi KURKKIJA

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

sovitus Tiituksen Satu-kertomuksesta ja Marjatta Kurenniemen Joulukuusen koristeita - kertomuksesta.

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Karaoke - laulujen aakkosellinen luettelo. Laulun nimi Levyn ja - kap- Tekijät paleen nrot Aamuruskon siivin 1-12 All night, all day 1-8

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

Vanha Kalevala-sdvelmd. Uudet nuotit D-C-H. Alla breve -tahtiosoitus. Kaksipa poikaa Kurikasta. Tdti Monika. Tunnetko Liisukan. Tiritomba.

Kätkö on piilotettu Fagervikin ruukin kauniiseen ympäristöön.

Paritreenejä. Lausetyypit

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

CD:t. Lasten Musaboxi Vol. 1. Lasten Musaboxi Vol. 5. Lasten Musaboxi Vol. 2. Lasten Musaboxi Vol. 6 (Toiseen maailmaan) Lasten Musaboxi Vol.

Piano. Herbert Lindholm. sovituksia huilulle ja pianolle. Album of Finnish Folk Tunes arrangements for Flute and Piano. Flöjtalbum i finsk folkton

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 27/

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

HAKU LISTOILLA >> KÄYTÄ Ctrl+F NÄPPÄIMIÄ Päivitetty 16/

Transkriptio:

Aallokko rantaan lyö............... 287 Aamu Airistolla................... 274 Aamulla varhain.................. 115 Aamun auteret pelloilla viipyy....... 304 Aavan meren tuolla puolen.......... 361 Ack, Värmeland, du sköna.......... 214 Ah, niin uljahan vain prinssin........ 319 Aikaisin aamulla.................. 234 Ajomies......................... 252 Akselin ja Elinan häävalssi.......... 329 Alas, my love, you do me wrong...... 231 Alaska.......................... 394 Ali-Baba......................... 268 Amado mio....................... 315 Amalia.......................... 345 Amazing Grace................... 236 Amor, amor, amor................. 430 Anna pois........................ 444 Anttila nyt ampaisee ylös vuoteeltaan.. 222 Are You Lonesome Tonight.......... 451 Arkihuolesi kaikki heitä............. 51 Armi............................ 384 As Time Goes By.................. 316 Asui kerran Afrikassa Chickaduajoella. 104 Auld Lang Syne................... 213 Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa.. 91 Aurinko kun päätti retken........... 167 Aurinkoni........................ 258 Av himmelshöjd jag kommen är...... 53 Balladi Olavinlinnasta.............. 356 Beautiful Dreamer................. 242 Beautiful in the Rain............... 420 Bel Ami......................... 314 Besame mucho.................... 434 Bjällerklang...................... 68 Brother, Can You Spare a Dime....... 418 By yon bonnie banks............... 236 Båklandets vackra Maja............. 292 Chebellacosa..................... 258 Cherbourgin sateenvarjot............ 326 KULTAINEN LAULUKIRJA Laulujen nimet ja alkusanat Das Trinken, das soll man nicht lassen. 210 De gör desamma.................. 227 De sova ännu i jorden.............. 220 Den blomstertid nu kommer......... 34 Dicitencello vuie.................. 261 Drunken Sailor.................... 286 Dzis do ciebie przyjsc nie mog....... 246 Där björkarna susa................. 150 Early One Morning................ 234 Edelweiss........................ 307 Ei itkeä saa, ei meluta saa........... 66 Ei ole lupaa sun kättäs mun pyytää.... 270 Ei ole mulla markkoja taskussa....... 182 Eikä me olla veljeksiä.............. 130 Eilinen.......................... 455 Eldankajärven jää.................. 268 Elefanttimarssi.................... 80 Elo ihmisen huolineen ja murheineen.. 179 Elokaunokki yksin oli eksynyt........ 389 Elämä juoksuhaudoissa............. 248 Elämän valttikortit................. 386 Emma........................... 350 En enää kuule sun askeltes iloista..... 369 En etsi valtaa, loistoa............... 52 En gång jag seglar i hamn........... 289 En sjöman älskar havets våg......... 272 Enkeli taivaan..................... 53 Etäällä pohjan mailla............... 162 Everybody Loves Somebody......... 410 Exodus.......................... 325 Farewell Waltz.................... 312 Finlandia-hymnen................. 9 Finlandia-hymni................... 9 Fridfullt i drömmar................ 63 Frogg........................... 106 Från molnens purpurstänkta rand...... 146 Gabrielle......................... 415 Gaudeamus igitur.................. 28 Giv mig ej glans, ej guld, ej prakt..... 52 Green Fields...................... 438 Greensleeves..................... 231 Guaglione........................ 439 Guarda che luna................... 425 Guten Abend, gut Nacht............ 209 Halk illan ruskon auermaan.......... 146 Han hade seglat för om masten....... 284 Hangö-valsen..................... 294 Happy Birthday................... 208 Harbour Lights.................... 287 Hauva ikkunassa.................. 103 Havet ligger solblankt.............. 164 Hei tonttu-ukot.................... 70 Heijastus......................... 164 Heili Karjalasta................... 346 Heinillä härkien................... 63 Heipä hei! Taas kilometri marssittiin... 160 Hej tomtegubbar................... 70 Helky, laulu Auran rantain........... 14 Hembygdssång.................... 21 Hepokatti........................ 245 Herraa hyvää kiittäkää.............. 35 Herrojen kanssa pellon laidalla....... 136 Heräsin ihanaan aamuun............ 304 Hiljaa yössä nyt sävel kaikaa......... 428 Hiljainen kylätie................... 369 Hiljainen tienoo................... 45 Hiluhilu......................... 129 Home on the Range................ 240 Honkain keskellä mökkini seisoo..... 154 Hooray n up she rises.............. 286 Hoosianna....................... 50 Hopeinen kuu..................... 425 Hosianna........................ 50 Hottentottilaulu................... 104 Huomenta, aamu.................. 235 Huopikkaat....................... 255 Hymne à l amour.................. 262 Hymni rakkaudelle................. 262 Hymy........................... 318 Hyv yötä jää nyt rakkahin........... 312 Hyvän joulun toivotus.............. 75 Hyvää hyvää iltaa.................. 117 Hyvää yötä....................... 312 Hämähäkki....................... 80 458 459 Hämäläisten laulu.................. 17 Hän muuan poika vain on lailla poikain 439 Hän oli maata monta nähnyt......... 284 Hän seurassanne on, siis hänen suokaa. 261 Här kommer Pippi Långstrump....... 108 Härlig är jorden................... 58 Härmän häät...................... 127 Härmässä häät oli kauhiat........... 127 Häämatka........................ 216 Häämuistojen valssi................ 405 Häävalssi........................ 166 Häävalssin huuma jo haihtunut lie..... 405 Hör, hur härligt sången skallar........ 13 Höstvisa......................... 204 l came from Alabama............... 244 l fjol så gick jag med herrarna........ 136 l Saw Mommy Kissing Santa Claus.... 74 Ihahaa........................... 95 Ihme ja kumma................... 91 Ihmisiä on kuin muurahaisia......... 178 Illan rauha kun syliin maan sulkee..... 424 Illan tuuli soittaa jo latvaa pihlajan.... 401 Illoin luokse pienen kapakan......... 348 Iloinen Amsterdam................. 266 Iltanuotiolla...................... 171 Iltatuulen viesti.................... 379 Iltavirsi.......................... 45 Inarinjärvi........................ 162 Internationale..................... 26 Irja............................. 351 Is this the little girl I carried?......... 308 Isoisän olkihattu................... 168 Isontalon Antti ja Rannanjärvi........ 126 Istanbul.......................... 396 Itketkö nyt, Tom Dooley?........... 241 Itkevä huilu...................... 156 Itämaista rakkautta................. 398 Ja ljublju tebja zjizn................ 403 Ja niin joulu joutui jo taas........... 54 Ja se Oolannin sota oli kauhia........ 276 Jag har bott vid en landsväg.......... 416 Jag lyfter ögat mot himmelen........ 48 Jag sitter, källa, vid din rand......... 145 Jag tror på sommaren............... 218

Jalankulkijat juoskoot, astukoot....... 102 Jeepers Creepers................... 414 Jo ilta tullut on, urut soi............. 446 Jo joutui armas aika (Suvivirsi)....... 34 Jo Karjalan kunnailla lehtii puu....... 112 Jo taivahalla kuu kirkkaana loistaa.... 257 Jo valkenee kaukainen ranta......... 151 Joensuun Elli..................... 194 Johnny Guitar..................... 311 Joka ilta kun lamppu sammuu........ 90 Joka päivä mä aamusta iltahan käyn... 368 Jokainen ihminen on laulun arvoinen.. 178 Jokaiselle joku on kai rakkain........ 410 Jos iltatuuli viestin viedä vois........ 379 Jos minne lie polkuni vie............ 385 Jos olisin......................... 232 Jos sais kerran reissullansa........... 128 Jos täytätte mun lasini.............. 282 Joulu on taas...................... 69 Jouluilta......................... 55 Joulun viettomme alkaa jo toukokuussa 76 Joulupukki....................... 78 Joulupukki lahjat jo toi.............. 74 Joulupukki matkaan jo käy.......... 66 Joulupuu on rakennettu............. 61 Jouluyö, juhlayö................... 62 Joutsen.......................... 146 Joutukaa sielut.................... 36 Jumala ompi linnamme............. 32 Juna vislas just poes Kouvolasta...... 192 Junailijan pilli ilimoo jo viilsi........ 188 Juo, veikkonen, juo!................ 210 Juokse sinä, humma................ 134 Jäi toiset aamulla nukkumaan........ 157 Jäitkö yksin sä nyt................. 451 Jänöjussin mäenlasku............... 100 Järjen veit ja minusta orjan teit....... 426 Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt.. 202 Jätkän humppa.................... 388 Kai muistat....................... 273 Kai muistat vanhan ystävän.......... 213 Kaikki on vinksin vonksin........... 108 Kaipaus......................... 219 Kaipuun syömmeen syksy toi mulle... 407 Kaks kisälliä kerran................ 349 Kaksi vanhaa tukkijätkää............ 186 Kaksipa poikaa Kurikasta........... 131 Kalastaja-Eemelin valssi............ 184 Kalinka.......................... 254 Kallavesj........................ 159 Kalle Aaltonen.................... 138 Kalliolle, kukkulalle................ 124 Kansainvälinen.................... 26 Kansalaislaulu.................... 12 Kansansävelmä................... 154 Karhunpoika sairastaa.............. 93 Karjalaisten laulu.................. 20 Karjalan kunnailla................. 112 Kas kuusen latvassa oksien alla....... 92 Kas, on Mikki merelle lähtenyt....... 96 Kasarmimme eessä suuri portti on..... 408 Katariinan kamarissa............... 344 Katu täyttyy askelista............... 392 Kauan katsoin sinua syvälle silmiin.... 329 Kauas maailmaan, läksin kulkemaan... 346 Kauas, missä katse kantaa yli peltojen.. 15 Kaunis kotimaani.................. 214 Kaunis uneksija................... 242 Kaunis Veera eli Balladi Saimaalta.... 335 Keinu kanssani.................... 431 Keltaruusu....................... 238 Ken on luonut sinitaivaan........... 44 Ken viiniä unhoittaa voisi........... 210 Ken voi tyynessä seilata............. 113 Ken vois liekin sammuttaa........... 374 Kerran saavun satamaan............ 289 Kerran varhain iltayöstä laivamme.... 283 Kerro mulle, Irja rakkahin........... 351 Kertokaa se hänelle................ 261 Keski-Suomen kotiseutulaulu........ 21 Kesäpäivä Kangasalla.............. 144 Kesäyö.......................... 229 Kevät toi, kevät toi muurarin......... 142 Keväthuumaus.................... 222 Kevätsointuja..................... 155 Kielletyt leikit.................... 270 Kielon jäähyväiset................. 406 Kissa vieköön..................... 414 Kisällit kesällä.................... 349 Kitara soi, surua soi................ 311 Kodin kynttilät.................... 424 Kohtalokas samba................. 342 Koivun oksaan korkealle teki......... 99 Kolmatta linjaa takaisin............. 420 Konsaan ei jää unhohon............. 294 Konvaljens avsked................. 406 Korkealla kunnahalla hongat huminoi.. 388 Korpikuusen kannon alla............ 88 Koska meillä on joulu.............. 67 Kotia kun Humu-Pekka maailmalta saapui......................... 191 Kotikontujen tienoita tervehtien...... 161 Kotimaani ompi Suomi............. 110 Kotimatka pitkä niin............... 204 Kotiseutu Pohjolassa............... 215 Kotkan ruusu..................... 280 Kristallen den fina................. 217 Kuiskaten........................ 435 Kukkuu, kukkuu................... 120 Kulkuri ja joutsen.................. 224 Kulkurin valssi.................... 225 Kulkuset......................... 68 Kullan ylistys..................... 123 Kultainen nuoruus................. 359 Kun aavalle meren ma läksin......... 279 Kun ilta ehtii..................... 363 Kun joulu on..................... 60 Kun joulupukki suukon sai.......... 74 Kun Käkisalmen markkinoilta ennen... 140 Kun kävelin kesäillalla.............. 116 Kun maas on hanki................. 60 Kun minä kotoani läksin............ 119 Kun nuoren miehen ujoimman näin.... 442 Kun pikkupojat suksillaan laski....... 100 Kun pilvi taivaan peittää............ 318 Kun poijat ne raitilla laulelivat....... 128 Kun päivä laskee, hämärä jo kohta.... 399 Kun päivä painuu illan pilven taa..... 355 Kun rakastuu..................... 316 Kun seurojen talolla tanssittiin........ 190 Kun taas on aika auringon........... 218 Kun taasen kevät saa............... 365 Kun Vihtori takkinsa naulaan nakkaa.. 197 Kun vuorelle käyn................. 305 Kuolleet lehdet.................... 436 Kuu sillan luo nyt ylle veen.......... 320 Kuubalainen serenadi............... 281 460 461 Kuule, kuinka soitto kaikuu.......... 13 Kuulkaa korpeimme kuiskintaa....... 24 Kuulla taas kun saan äänen laupiaan... 236 Kuunsillalla...................... 320 Kyllä minä maksan sen nikkelimarkan. 193 Kymenlaakso, sun laulusi soikoon..... 18 Kymenlaakson laulu................ 18 Kymmenen virran maa.............. 23 Kyyhkynen....................... 279 Käy vuorten taa päivä jo uinumaan.... 400 Käyn ahon laitaa.................. 202 L amour oriental................... 398 La Cumparsita.................... 428 La Mer.......................... 278 La Paloma....................... 279 Laineitten tie laivaani vie............ 289 Laivat puuta, miehet rautaa.......... 290 Lapin luonto luo outoa taikaa........ 370 Lapin poika...................... 243 Lapin tango...................... 370 Laps olen Karjalan................. 153 Lapsena tuntenut murheita en........ 359 Lapsuuden toverille................ 121 Lasten liikennelaulu................ 94 Laulu kullalle..................... 122 Lauluni aiheet..................... 180 Laupeuden ääni................... 236 Le ciel bleu sur nous peut........... 262 Leila............................ 294 Leivo........................... 152 Lempiä voi monta kertaa............ 300 Lennä, mun lempeni laulu........... 355 Lentävä kalakukko................. 188 Les feuilles mortes................. 436 Les Parapluies de Cherbourg......... 326 Lesken lempi..................... 389 Levon hetki nyt lyö................ 209 Liian nuori....................... 450 Liisa pien........................ 408 Liksom en herdinna................ 216 Lili Marleen...................... 408 Liljankukka...................... 374 Lilla mö på Emsalö................ 295 Limperin Hilma................... 195 Linnoissa kreivien häät vietetään...... 225

Lippen schweigen................. 298 Lippulaulu....................... 10 Liten blir stor, drömmer och tror...... 289 Litet grann från ovan............... 224 Loch Lomond..................... 236 Londonderry Air................... 232 Love Is a Many Splendored Thing..... 321 Love Me Tender................... 323 Luadogan meren randamil........... 158 Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa. 56 Lunta tulvillaan on raikas talvisää..... 68 Luo aamuaurinko kimmeltään........ 274 Luoksein käy, lämmin läntinen tuulonen....................... 406 Lyckan.......................... 220 Lähteellä......................... 145 Läksin minä kesäyönä käymään...... 118 Lämpöni, lempeni annan............ 330 Lännen lokari..................... 183 Maa on niin kaunis................. 58 Maa ponteva Pohjolan äärillä on...... 23 Maamme........................ 8 Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.... 46 Maan päällä paikka yksi on.......... 208 Machen wir s den Schwalben nach.... 299 Maininki kalliorantaan aina lyö uupumaton..................... 256 Mama s Pearls.................... 442 Manha de Carneval................ 324 Mantšurian kukkuloilla............. 400 Marian poika..................... 64 Mary s Boy Child.................. 64 Matalan torpan balladi.............. 125 Me tulimme kapakasta.............. 281 Meil on metsässä nuotiopiiri......... 247 Meksikon pikajuna................. 412 Meri............................ 278 Meri peilin lailla taas säihkyy........ 164 Merimieslaulu.................... 276 Metsäkukkia...................... 132 Metsässä ei liikahda lehtikään........ 409 Metsään on tullut jo syys............ 132 Midnatt råder, det är tyst i husen...... 70 Midsommarnätternas dämpade ljus.... 229 Mikki Hiiri merihädässä............ 96 Miks, leivo, lennät Suomehen........ 152 Minun kultani kaunis on............ 123 Minä keltaruusun kerran............ 238 Minä menen, minä menen meren rantaan........................ 259 Minä saavun Alabamasta............ 244 Minä soitan harmonikkaa............ 102 Mis laaja aukee Pohjanmaa.......... 22 Mis soutaen tuulessa............... 150 Missä kauneimmat rannat ja kukkulat on..................... 236 Missä maat on mainiommat.......... 16 Miten mielelläni................... 206 Moneen tuoppiin jo kourani tottua sai.. 176 Moon River...................... 320 Morning Has Broken............... 235 Morsgrisar ä vi allihopa............ 77 Moskovan valot................... 402 Muista minua..................... 367 Muistaa sen tytön pienen voinhan..... 308 Muistan puiston kaunehimman....... 375 Muistan sua, Elaine................ 385 Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen...................... 72 Muistathan kai.................... 301 Muistathan syyskuun............... 303 Muistatko Monrepos n.............. 375 Muistatko sä meren laajan........... 260 Muistatko vielä illan, oi tyttö......... 394 Muistattekos Vesivehmaan jenkkaa.... 185 Mun kanteleeni kauniimmin......... 47 Mun kaunis kotimaani on vailla....... 214 Mun muistuu mieleheni nyt.......... 19 Murheesi suista................... 228 Murheisna miesnä................. 212 Musta Rudolf..................... 288 Mustalainen...................... 248 Mustalaiseks olen syntynyt.......... 248 Mustanmeren valssi................ 256 Mustasukkaisuutta................. 426 Mustat silmät..................... 251 Muukalainen kai nyt toisen kohtaa.... 452 Muukalaiset yössä................. 452 Muurari......................... 142 Muuttuvat laulut................... 380 My Bonnie....................... 276 Mylly on vanha, niin luulen.......... 266 Mä ajan aina öisin kiitolinjallain...... 445 Mä kolmatta linjaa takaisin.......... 420 Mä kuljin herrojen kanssa........... 136 Mä mistä laulun aiheet saan.......... 180 Mä muistan sen lempeän laakson..... 149 Mä oksalla ylimmällä............... 144 Mä olen niin pienoinen............. 46 Mä olen pikku Tiku................ 98 Mä seuduilla näillä oon tunnettu...... 184 Mä silmät luon ylös taivaaseen....... 48 Mä tässä kerran ullakolle yksin....... 168 Mä vielä muistan rantakoivun........ 353 Mä yhä ihannetta vuotan............ 354 Mälarökyrka...................... 446 Männikkömetsät ja rantojen raidat..... 21 Mökki laidassa maantien............ 416 Mörkö se lähti piiriin............... 89 Mörri-Möykky.................... 88 Ne nukkuvat vielä untaan............ 220 Nearer, My God, to Thee............ 39 Neitosista ken on kaunein........... 384 Niin kauan minä tramppaan.......... 130 Niin minä, neitonen, sinulle laulan.... 121 Niin paljon kuuluu rakkauteen........ 321 Niin pieni ihmissydän on............ 366 Niin viattomasti aivan hän palkaks.... 342 Niin vuolaan virran luodolla on linna.. 356 Nikkelimarkka.................... 193 No, onkos tullut kesä............... 73 Nousee päivä..................... 308 Nousevan auringon talo............. 422 Nu så föll den vita snö.............. 56 Nukkuja kaunein, havahduhan........ 242 Nuoruusmuistoja.................. 378 Nuoruustango..................... 330 Nyt en luotas milloinkaan tahdo mennä. 323 Nyt tuulet nuo viestin jo toivat........ 276 Nyt vain hiljainen tuulonen.......... 278 Nyt valssi soi ja kahden oomme...... 166 Näin laulaen meriä kulkee........... 288 Näin sävel soi askelten.............. 376 Näkemiin, ystäväin, näkemiin........ 314 Nälkämaan laulu.................. 24 När drivan täcker båd sjö och stränder. 60 462 463 När i den mörka natt stjärnorna brinna. 257 När jul är när..................... 60 O Finland, se, din morgonljusning randas......................... 9 O Little Town of Betlehem.......... 65 O sole mio....................... 258 Och jungfrun hon går i dansen........ 122 Och nu är det jul i min älskade Nord... 54 Odessa.......................... 399 Oh, give me a home................ 240 Oh, Susanna...................... 244 Oh, What a Beautiful Morning....... 304 Ohi on........................... 160 Oi Betlehem, sä pienoinen........... 65 Oi Herra, jos mä matkamies maan..... 38 Oi Herra, luoksein jää.............. 42 Oi, jos ilta joutuisi................. 115 Oi kallis Suomenmaa............... 11 Oi katsohan, vaari, pientä hauvaa..... 103 Oi maamme Suomi, synnyinmaa...... 8 Oi muistatko vielä sen virren......... 41 Oi muistatkos, Emma............... 350 Oi niitä aikoja..................... 454 Oi, paljon kuuluu rakkauteen......... 321 Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa.. 9 Oi Susanna....................... 244 Ol kaunis kesäilta.................. 116 Olen kuullut: on kaupunki tuolla...... 43 Olen liehinyt leskeä, morsianta....... 138 Olet, maamme, armahin Suomenmaa.. 12 Oli Elmeri miehistä parhain.......... 199 Oli hepokatti maantiellä poikittain..... 245 Oli isä ja äiti mulla, oli koti.......... 386 Ollaan niin kuin pääskyset........... 299 On aamua väistyvä yö.............. 324 On aivan sama.................... 227 On arkea elomme tää............... 378 On armas mulle aallon tie........... 272 On hanget korkeat, nietokset......... 59 On hetki......................... 383 On ihanaa, kun aurinkoinen paistaa.... 258 On ilta, tähdet syttyy loistamaan...... 280 On iltamyöhä, taipaleella muuan...... 172 On jossakin....................... 322 On kesän kirkas huomen............ 148

On kotiseutu mulla tuolla............ 215 On kristalli hieno.................. 217 On lautalla pienoinen kahvila........ 333 On meillä hauska täti, tuo täti Monika.. 87 On metsän siimeksessä............. 163 On mulle Suomi suloisin............ 17 On neidolla punapaula.............. 122 On neitonen kaino, armainen......... 216 On paikka kuulu kurjuuden.......... 422 On reppu reissumiehelle............ 174 On suuri sun rantas autius........... 112 On syömmesi jäätä................. 327 On viulu vaiennut.................. 165 On yö, ja tähdet taivahalla........... 170 Once I built a railroad, made it run.... 418 Onnelliset........................ 151 Onni............................ 220 Oolannin sota..................... 276 Oon kotona taas................... 240 Oon kulkuriksi syntynyt mä vainen.... 224 Oon liian nuori, sanotaan............ 450 Oravan pesä...................... 92 Orient Express.................... 412 Over the Rainbow................. 310 Paimenpoika...................... 157 Palaja Sorrentoon.................. 260 Paljon onnea...................... 208 Pappa lupas talon laittaa............. 122 Pariisin taivaan alla................ 264 Partisaanivalssi.................... 246 Peipon pesä...................... 99 Pennitön uneksija.................. 182 Peppi Pitkätossu................... 108 Pesenka Krokodila Geny............ 102 Petteri Punakuono................. 72 Pettäjän tie....................... 387 Pienet sammakot.................. 81 Pieni ankanpoikanen............... 101 Pieni nokipoika................... 82 Pieni sydän....................... 366 Piippolan vaari.................... 84 Pikajuna Meksikon halki kiitää....... 412 Pikku Inkerin laulu................. 82 Pilvimuurista valo välähtää.......... 36 Play the guitar, play it again.......... 311 Podmoskovnyje vechera............ 409 Pohjolan yössä kerran.............. 352 Poika kävi polkua pientä ja kaitaa..... 175 Poika varjoiselta kujalta............. 439 Pois jäänyt jo kiireeni lie............ 252 Pois kauas rientää mä tahdon......... 219 Pojat kansan urhokkaat............. 25 Porilaisten marssi.................. 25 Porsaita äidin oomme kaikki......... 77 Prinsessa Armaada................. 334 Punertaa marjat pihlajain............ 364 Puolalainen nuotiolaulu............. 247 Put Your Head on My Shoulder....... 448 Putte-possun nimipäivä............. 86 Puuseppä........................ 177 Puusepät sangen tärkeät on.......... 177 Päivänsäde ja menninkäinen......... 167 Pääsi rinnallein painuu.............. 448 Päättyy yö, aamu saa............... 403 Quien sera (Sway)................. 431 Rakastan elämää................... 403 Rakovalkealla..................... 170 Ramona......................... 432 Ranskalaiset korot................. 376 Rantakoivun alla.................. 353 Rati riti ralla...................... 83 Reissumies ja kissa................ 172 Rempallaan...................... 175 Reppu ja reissumies................ 174 Reppurin laulu.................... 158 Riemumielin rinta tahtoo............ 302 Romanssi........................ 328 Rosvo-Roope..................... 282 Rovaniemen markkinoilla........... 338 Rudolph the Rednosed Reindeer...... 72 Rytmi boleron kun kaikuu taas....... 431 Rönnerdahl han skuttar med ett skratt.. 222 Saarenmaan valssi................. 230 Saariston Sirkka................... 295 Sai kuulla pieni Betlehem........... 64 Saimaan saaressa pikkuinen torppa.... 198 Saimaan valssi.................... 334 Sain kauniin maan, ja täältä.......... 325 Sairas karhunpoika................. 93 Sait multa kukkaset toukokuun....... 231 Saku Sammakko................... 106 Salmen suusta väljemmälle.......... 250 Sankta Lucia...................... 257 Santa Claus Is Coming to Town....... 66 Satakunnan laulu.................. 15 Sataman valot..................... 287 Sateenkaaren tuolla puolen.......... 310 Sateenkaari vie maahan satujen....... 310 Satumaa......................... 361 Savolaisen laulu................... 19 Savonmuan Hilima................. 192 Se majatalo mieleen usein palaa...... 454 Se, svarta Rudolf han dansar......... 288 Seiskarin kaunis Siiri............... 292 Sen päevän taas muistan niin nuukaan.. 194 Should auld acquaintance be forgot.... 213 Sich verlieben kann man öfters....... 300 Siel lauantai-iltana valkeat koivut..... 230 Sika............................ 76 Siks oon mä suruinen............... 368 Sillanpään marssilaulu.............. 161 Silmissäni orpo katse lapsen eksyneen. 390 Silmät tummat kuin yö.............. 360 Sininen uni....................... 90 Siniristilippumme, sulle käsin vannomme..................... 10 Sinitaivas vaikka katoaa............. 262 Sinua, sinua rakastan............... 331 Sinut kerran löysin, ystäväin......... 402 Sinä muista minua silloin............ 367 Siunaa ja varjele meitä.............. 30 Sjösala vals....................... 222 Slupen min gungar sakta på våg...... 295 Smile........................... 318 Soi iltakellot...................... 257 Soi kunniaksi Luojan............... 31 Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu.. 70 Soita, Humu-Pekka................ 191 Soittajapaimen.................... 119 Sol och hav och böljedans........... 294 Some Day My Prince Will Come...... 319 Somewhere My Love............... 322 Somewhere over the rainbow......... 310 Sommarnatt...................... 229 464 465 Songe d automne.................. 407 Souda, souda, sinisorsa............. 147 Sous le ciel de Paris................ 264 Sparven på julmorgon.............. 56 Spegling......................... 164 Stenka Rasin...................... 250 Stilla natt, heliga natt............... 62 Stille Nacht, heilige Nacht........... 62 Strangers in the Night.............. 452 Sua kohti, Herrani................. 39 Sua, lähde kaunis, katselen.......... 145 Sua vain yli kaiken mä rakastan....... 328 Suhmuran Santra.................. 190 Suklaasydän...................... 442 Sulle kauneimmat lauluni laulan...... 358 Sulle salaisuuden kertoa mä voisin.... 354 Suloisessa Suomessamme oisko maata. 20 Sun kätes, Herra, voimakkaan........ 37 Sunnuntai........................ 149 Sunnuntaiaamuna.................. 148 Sunrise, Sunset.................... 308 Suojelusenkeli.................... 46 Suomalainen rukous................ 30 Suomen laulu..................... 13 Suomen salossa................... 154 Suomessa olen minä syntynyt........ 125 Suomis sång...................... 13 Surujen kitara..................... 311 Suvivirsi......................... 34 Svanen.......................... 146 Svarta Rudolf..................... 288 Sway............................ 431 Syksyn sävel...................... 392 Sylvian joululaulu................. 54 Sylvias julvisa.................... 54 Syyskuiset päivät ne mieleeni jäivät... 303 Syyslaulu........................ 204 Syyspihlajan alla.................. 364 Syysunelmia...................... 407 Sä kasvoit, neito kaunoinen.......... 121 Sä kuulut päivään jokaiseen.......... 372 Sä muista neuvo tää................ 316 Sätkät, sätkät, parrun pätkät.......... 335 Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö...... 155 Taas on aika auringon.............. 218

Taas päivä kaunein on.............. 319 Taas siunattu päivä nyt luo valoaan.... 40 Taas toivotus hyvän joulun.......... 75 Taistoihin tiemme kun toi........... 248 Taivahalla syttyy juuri tähti kirkas..... 55 Taivas on sininen ja valkoinen........ 135 Talikkalan markkinoilla............. 141 Talvella Talikkalan markkinoilla...... 141 Tammerkosken sillalla.............. 124 Tango merellä..................... 362 Tango jalousie.................... 426 Tanzen möcht ich................. 302 Tein minä pajusta hilpeän huilun...... 156 Tein minä pillin pajupuusta.......... 119 That Doggie in the Window.......... 103 The Little White Duck.............. 101 The hills are alive.................. 305 The House of the Rising Sun......... 422 The Sound of Music................ 305 There is a House in New Orleans..... 422 There s a bright golden haze......... 304 There s a Yellow Rose in Texas....... 238 They try to tell us we re too young.... 450 Those Were the Days............... 454 Tietä ennen sotaa Petsamoon......... 418 Tiger Shark....................... 441 Tiikerihai........................ 441 Tiku jataku...................... 98 Till Österland..................... 219 Tiritomba........................ 259 Tirolin maas jos ruusun saan......... 298 Tiu tau tilhi äidin ryytimaassa........ 82 Toivoisin sinunkin muistelevan....... 436 Tom Dooley...................... 241 Tomtarnas julnatt.................. 70 Tonttujen jouluyö.................. 70 Too Young....................... 450 Torna a Surriento.................. 260 Trink, trink, Brüderlein, trink......... 210 Try to Remember.................. 303 Tuikkikaa, oi joulun tähtöset......... 57 Tuku, tuku lampaitani.............. 157 Tula tuulan tuli tuli tei.............. 340 Tule kanssani, Herra Jeesus.......... 45 Tulipunaruusut.................... 348 Tullos mun kanssani vuoristoon...... 432 Tulpen aus Amsterdam.............. 266 Tumma on yö, aallokko lyö.......... 415 Tunne hellin, voimakkain........... 323 Tunturisatu....................... 352 Tuoksuvat tuomien................. 253 Tuol on iltatähti, sille laulan......... 293 Tuol on mun kultani................ 120 Tuomi on virran reunalla............ 114 Tuonne taakse metsämaan........... 114 Tuopin jäljet...................... 176 Tuulan tei........................ 340 Tuuli kulkee puiden alla kuunnellen... 326 Tuuli se taivutti................... 126 Tyttöni nuori, kevään ensi hurman..... 387 Työn orjat, sorron yöstä nouskaa...... 26 Tähti ja meripoika................. 293 Tänne polkumme johtaa............. 171 Tänään en voi luokses tulla.......... 246 Täs on lokari nyt lännen risukosta..... 183 Täti Monika...................... 87 Täysikuu......................... 332 Tää ilta on viimeinen............... 456 Tääl yksinäni laulelen.............. 111 Täällä Pohjantähden alla............ 111 Unohtumaton Elmeri............... 199 Unohtumaton ilta.................. 409 Uralin pihlaja..................... 401 Uralskaja rajbinushka............... 401 Usjast tulloop miul aika ettee......... 158 Uudelleen jos luokses tulla voisin..... 382 Uusmaalaisten laulu................ 16 Vaarilla on saari................... 85 Vaasan marssi..................... 22 Vaiennut viulu.................... 165 Vaik suudelman suot, on syömmesi jäätä.......................... 327 Vain pieni kansanlaulu.............. 154 Vain merimies voi tietää............. 275 Vait on huulet..................... 298 Valkovuokot...................... 365 Vallinkorvan laulu................. 158 Valppain mielin muista sä aina....... 94 Valssi menneiltä ajoilta............. 404 Valssi soi, mieleen toi ajan sen....... 404 Vanha holvikirkko................. 446 Vanha merimies muistelee........... 284 Vanha salakuljettaja Laitinen......... 201 Vanhan merirosvon kapakassa........ 283 Vanhan valaan kapakassa puosuvaari.. 290 Vanhoja poikia viiksekkäitä.......... 198 Vardagssorgerna, glöm dem alla...... 51 Varpunen jouluaamuna.............. 56 Varsinaissuomalaisten laulu.......... 14 Vem kan segla förutan vind.......... 113 Vesivehmaan jenkka................ 185 Vesle Hoa........................ 104 Vid en källa...................... 145 Vie sävel muiston niittyjen luo....... 438 Vieläkö muistatte Limperin Hilman.... 195 Vihreät niityt..................... 438 Viidestoista yö.................... 390 Viimeinen ilta..................... 456 Viipurin Vihtori................... 197 Villiruusu........................ 163 Vippaa mulle viitonen.............. 418 Visst drivor höga som skyn vi ha...... 59 Volga, Volga...................... 250 Vor der Kaserne, vor dem grossen Tor.. 408 Vår Gud är oss en väldig borg........ 32 Vårt land......................... 8 Vårvindar friska................... 228 Vägen hem var mycket lång......... 204 466 467 Väliaikainen...................... 179 Värmlandsvisan................... 214 Väärä vitonen..................... 140 We Wish You a Merry Christmas...... 75 Weisst du es noch.................. 301 We ll Meet Again.................. 456 When It s Lamp Lightin Time........ 424 Where Is Your Heart............... 327 Whispering....................... 435 Wiegenlied....................... 209 Would God I were the tender apple.... 232 Yellow Rose of Texas............... 238 Yesterday........................ 455 Yksi pieni elefantti marssi näin....... 80 Yksi ruusu on kasvanut laaksossa..... 133 You must remember this............ 316 Ystäväin mua odottaa............... 255 Ystävänmalja..................... 213 Yö kun tummuu yllä itämaan......... 398 Yö taas palmujen ylle saa........... 441 Yölinjalla........................ 445 Yön väistyessä.................... 324 Yössä nyt käy kirkas tähti tuikkimaan.. 358 Yöt kesän valkeat, vienot nuo........ 229 Äidin sydän...................... 208