Valokuvakeskus Peri ry Toimintakertomus 2014



Samankaltaiset tiedostot
Valokuvakeskus Peri ry Toimintakertomus 2015

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi*

Valokuvakeskus Peri - valokuvataiteen kohtaamispaikka Turussa

Toimintakertomus 2016

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Vuoden 2013 pääkampanjat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Toimitsijalista SM Pitkä R SYÖTE sivu 1 Tehtävä

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Toimintakertomus vuodelta 2011

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Lasinkeräilijän Blogi

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

MATKA 2010 tilastotietoa

TOIMINTAKERTOMUS Y-tunnus: Puh: tai

Toimintakertomus kaudelta

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon näyttelyn suunnittelussa ja rakentamisessa

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula

HANNU ARTINAHO s.1946 TEOKSIA KOKOELMISSA MM. :

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

"KORKI" Näyttelyvaihto Ars-Häme, Hämeenlinna/ PskovART, Pihkova

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty Sivu 1/5

Savon rata 125 vuotta. Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la

1950 Kaarina Sillankorvantie 23a

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00: :08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00: :08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

KIRJAHYRRÄ LASTENKIRJALLISUUSFESTIVAALI 2015

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Taiteelliseen työskentelyyn ja tulevaan näyttelyyn Kohdeavustusta ei myönnetä sångkurs, sånglektioner och

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

Museon avain Satakunnan Museo

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

ADPROFIT Kansallismuseo

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan

Muuttuva ammatillinen koulutus ja opettajuus

Näyttelyn tuotantoprosessi

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Viestintäsuunnitelma 2009

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Opetuksen tavoitteet

POLKUJA- KOREOGRAFIAKILPAILU

Matkaraportti liittyen CIMAM konferenssiin Rio de Janeirossa

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Tiedotus & markkinointi,

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet

Kampanjan toimenpiteet 2010 Insinöörit Uusi sukupolvi Insinooriksi.fi Ingenjor.fi. Vesa Vilenius Markkinointiviestinnän suunnittelija HAMK

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

KNX Finland Syyskokous 2018

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Äänestäjien liitto ry

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Lakeuden Bioanalyytikot

KUNNAN EDUSTAJAT ERI YHTIÖISSÄ JA YHTEISÖISSÄ KH MUUT YHTIÖT JA YHTEISÖT

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Transkriptio:

Valokuvakeskus Peri ry Toimintakertomus 2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2014 2. TIIVISTELMÄ JA TILASTOA 3. NÄYTTELYT 3.1. KALENTERI, OHEISOHJELMAT, KÄVIJÄT JA MEDIA 3.2. PALVELUPAKETTI JA NÄYTTELYVALINNAT 2015 4. TAPAHTUMAT JA TYÖPAJAT 4.1. MEDIATAIDE VALTAA PERIN! 4.2. CAMERA OBSCURA -KAMERAKONTTI JA NEULANREIKÄKAMERATYÖPAJA 4.3. KULKULUPA (YHTEISTYÖ) 4.4. VALOKUVA- JA KAMERAKIRPPIS 5. PROJEKTIT JA HANKKEET 5.1. FACE OF TURKU -KUVAUSTAPAHTUMA JA SELFPORTRAIT.EXTENDED -SYMPOSIUM (YHTEISTYÖ) 5.2. NUORISOHANKE HUOMENTA HALINEN! 6. RESIDENSSITOIMINTA 6.1. SUOMI-RANSKA VAIHTO-OHJELMA 6.2. AARK / PERIFERI 7. YHDISTYSTOIMINTA 7.1. SÄÄNTÖUUDISTUS 7.2. JÄSENMAKSUT JA JÄSENEDUT 7.3. JÄSENRETKI TUKHOLMAAN 7.4. JÄSENLUETTELO 7. TIEDOTUS JA VIESTINTÄ 9. HALLINTO JA TALOUS 10. MEDIAJUTUT JA LEHTILEIKKEET

1. Toiminnanjohtajan katsaus vuoteen 2014 oli Valokuvakeskus Perille tapahtumarikas vuosi. Edellisvuosien sinnikäs pohjatyö tuotti etenkin syyskauden aikana konkreettista ja näkyvää tulosta. Tapahtumat, yhteistyöprojektit sekä medianäkyvyys lisääntyivät ja kävijämäärät nousivat selvästi. Organisaatiorakenteen uusiminen on onnistunut ja jäsenet aktivoituivat entisestään. Taiteellisen toimikunnan perustaminen ja moninaisten projektien lisääntyminen ovat tukeneet kehitystä, jossa eri jäsenet löytävät paikkansa yhdistyksessä. Monet tahot lähestyivät Periä yhteistyökiinnostuksen merkeissä. Pöydällä on ollut paitsi vuoden aikana toteutetuttuja yhteistyöprojekteja, myös uusia hankkeita Turun yliopiston, Taideakatemian, AARK-residenssiohjelman sekä Turun kaupungin aloitteista. Loppuvuodesta käynnistettiin EVIVAn rahoittama nuorisohanke Halisissa ja konseptia kehitetään parhaillaan palvelupakettiosaksi Turun museokeskuksen laajempaan kulttuurihankehakemukseen. Yhteistyökuvioita Tukholman suuntaan ollaan työstetty vierailemalla loppuvuodesta Centrum för Fotografissa ja Finlandsinstitutetissa. Keväällä 2015 suuntamme jälleen Tukholmaan, osallistujina SUPERMARKET -taidemessuihin. Lisääntyneiden projektien myötä olemme palkanneet enemmän tuntityöntekijöitä ja hyödyntäneet harjoittelijoita, kun sopivia opiskelijoita tehtäviin on löytynyt. Vuosittain palkkatuen takia vaihtuvan näyttelyassistentin ja harjoittelijoiden kouluttaminen sekä tuntityöntekijöiden perehdyttäminen vaatiivat tietysti resursseja. Samalla monet työntekijät ovat tuoneet arvokkaita näkemyksiä toiminnan sisältöön, unohtamatta merkittäviä uusia verkostoja. Vuoden aikana on kokeiltu paljon uutta, josta olemme oppineet. Toteutetut projektit ja säännöllisen toiminnan uudistukset ovat antaneet viljalti kokemusta ja tietoa tulevan vuoden suunnittelulle. Erityisesti sille, mitä projekteja meidän kannattaa kehittää, vahvistaa -ja ennen kaikkea: millä tavalla. Keväällä järjestetty videoviikko, kesän Face of Turku, Camera Obscura ja neulanreikäkameratyöpaja sekä syyskauden valokuvakirppis, myyntinäyttely ja Huomenta Halinen -hanke sekä kuukausittaiset näyttelyiden oheisohjelmat ovat kaikki olleet erittäin huomiota herättäneitä ja kävijärikkaita tapahtumia, joissa on käynyt yhteensä yli 11 000 ihmistä! Se on saavutus, josta voimme olla erittäin tyytyväisiä. Haluan kiittää erityisesti vuosina 2012-2014 puheenjohtajana toimivaa Hele Kaunismäkeä hänen panostuksestaan yhdistyksen hyväksi. Kiitokset kulunesta vuodesta kuuluvat myös hallituksen muille jäsenille, taiteelliselle toimikunnalle, henkilökunnalle ja harjoittelijoille, perillisille eli jäsenille sekä Perin yhteistyökumppaneille. Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 2

2. Tiivistelmä ja tilastoa Perin galleriassa järjestettiin vuoden 2014 aikana yksitoista korkeatasoista, kävijöille maksutonta valokuva- ja videotaiteen näyttelyä. Perin järjestämä kesänäyttely venäjä@fi kytkeytyi edellisvuosien tapaan WAMin kesänäyttelyn teemaan, mutta tällä kertaa omalla näkökulmalla aiheeseen. Näyttelyn kuraattorina toimivat kuvataiteilija Saara Ekström sekä valokuvataiteilija Sade Kahra ja näyttelyyn valittiin yksitoista taiteilijaa. Perin galleriassa kävi vuoden aikana yhteensä 9 323 näyttelyvierasta ja tapahtumissa 984 henkilöä. Näiden lisäksi 700 turkulaista osallistui Perin kesällä järjestämään Turun kasvot -kuvaustapahtumaan. Yhteensä Peri on tavoittanut näin vuoden aikana 11 007 henkilöä. Luku on saavutus etenkin edellisvuosiin verrattuna. Vuonna 2010 kävijämäärät olivat yhteensä 3 724, vuonna 2012: 5 264 ja vuonna 2013: 7 683. Kävijöiden ja osallistujien nousu on parin viime vuoden aikana ollut 52% ja neljän viime vuoden aikana 66%. Näyttelyiden oheisohjelmana järjestettiin yksi luento sekä neljä taiteilijavetoista tapahtumaa, joista yksi oli osana turkulaista Kulkulupa -työhuonetapahtumaa. Näyttelyissä kävi myös runsaasti erilaisia ryhmiä ja tarjosimme heille henkilökohtaisia opastuksia sekä Perin esittelytilaisuuksia. Syksyn näyttelyt ja oheisohjelmat olivat erityisen suosittuja ja näkyvyys mediassa, pääosin Turun sanomissa, oli runsasta. Galleriassa järjestettiin kevällä videotaide- ja elokuva-screening. HUMAKin kulttuurituotantoopiskelija avusti tapahtuman järjestämisessä. Ohjelmassa oli pääosin kotimaisten media- ja elokuvaopiskelijoiden teoksia sekä muutama AV-arkilta hankittu ajankohtainen videoteos. Kesällä järjestettiin yhdessä Valokuvaterapiayhdistyksen kanssa mediataiteilija Wolf Helzlen Face of Turku -kuvaustapahtuma. Peri oli mukana myös Selfportrait-extended -seminaarin ja oheisohjelman järjestelyissä. Samanaikaisesti Turussa ja Nauvossa työskenteli ranskalaisazorialainen valokuvataiteilija Sandra Rocha. Keskusteluja käytiin sekä taiteilijan että Suomen Ranskan instituutin kanssa mahdollisesta näyttelystä tulevaisuudessa. Elokuussa pystytettiin Tuomiokirkon torille merikonttiin rakennettu Camera Obscura. Kontti oli auki viitisen päivää ja houkutteli runsaan joukon ihmisiä, etenkin koululaisia, opiskelijoita, yliopiston tutkijoita ja turisteja tutustumaan Camera obscura-ilmiöön. Kontissa järjestettiin myös Hans G. Hästbackan neulanreikäkameratyöpaja. Marraskuussa Perin galleria täyttyi jäsenten teoksilla sekä valokuva- ja kamerakirpputorin myyntipöydillä. Paikalle löysivät 342 uteliasta ja myyntinäyttely-kirppistapahtuma sai kannustavaa palautetta myös myyjiltä. Toiveena oli puolivuosittain tai ainakin vuosittain järjestettävä valokuvakirppis. Loppuvuodesta käynnistyi uudenlainen nuorisohanke Huomenta Halinen. Hankkeen tavoitteena oli edistää nuorten paikallisidentiteettiä ja kotouttamista Halisen alueella Turussa. Hanketta ideoitiin ja suunniteltiin marras-joulukuussa, ulospäin näkyvä toteutus sijoittuu kuitenkin pääosin vuoden 2015 puolelle. Toisen yhteistyöprojektin alku oli uusi residenssiohjelma vuonna 2015 toimintansa aloittelevan Archipelago Art Residency Korpo (AARK) kanssa. Perin ammattiosaamisen vaihtoon keskittyvä residenssiohjelma Periferi toteutetaan AARKissa. Residenssiin tulevat taiteilijat voivat olla valokuvaajia sekä valokuvan raja-alueilla toimivia ammattilaisia, tai tutkijoita. Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 3

11 valokuvanäyttelyä 9 323 48 videoteos- ja elokuvanäytöksiä 38 934 kävijää verkkosivuilla 9 opastusta näyttelykävijää 28 129 ryhmävieraalle mediajuttua 5 taiteilijavetoista oheistapahtumaa 342 kävijää valokuva- ja kamerakirppiksessä 1 247 Facebook-tykkääjää 25 neulanreikäkameratyöpajan osallistujaa 3 laajempaa yhteistyötä/hanketta: Kulkulupa, Selfportait.extended ja Huomenta Halinen! 1 kk ranskalainen residenssitaiteilija 717 kuvattua kasvoa Face of Turku -projektissa 8 jäsentä taiteellisessa toimikunnassa 558 kävijää Camera Obscura -kamerakontissa 133 jäseniä 2 työntekijää: toiminnanjohtaja ja näyttelyassistentti 9 jäsentä hallituksessa 1 jäsenretki Tukholmaan 3 tuntipalkallista projektin- ja työpajan vetäjää 3 harjoittelijaa / opiskelijatyötä Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 4

3. Näyttelyt Valokuvakeskus Perin galleriassa esitettiin vuoden aikana yksitoista avoimen haun kautta valittua valokuvanäyttelyä sekä Perin kuratoima kesänäyttely venäjä@fi. Galleriassa vieraili yhteensä 9 600 kävijää. Vuoden 2014 oheisohjelmista suurin osa sijoittui syyskaudelle. Muutos on selvästi havaittavissa kävijätilastossa. Syyskauden näyttelyt saivat runsaasti uusia kävijöitä ja merkittävästi enemmän mediahuomiota. Galleriasta myytiin vuoden aikana kolme teosta. 3.1. Kalenteri, oheisohjelmat, kävijät ja media Paula Sundell / Sotsi, vielä yksi utopia 10.1.-2.2. Valokuvasarja Sotši, vielä yksi utopia käsittelee todellisuuden ja epätodellisuuden välistä häilyvää rajaa, sekä sitä, miten näemme maailmaa erilaisten todellisuuden jäljittelyjen kautta. Valokuvasarja sijoittuu Sotšiin, Etelä-Venäjälle, jossa useiden rakennustyömaiden eteen oli aitoihin pingotettu suuria (valo)kuvia. Sotšin palmurantojen läheisyydessä järjestetään vuoden 2014 talviolympialaisten sisälajit ja alue on ollut viimeiset viisi vuotta suuren ja kalliin muutoksen alla. Kävijöitä: 829 Media: Sotsi: kivat kulissit, ruma todellisuus, Voima 1/2014 Menovinkki: Paula Sundell, Taide 1/14 Henrik Duncker / Studio Kapsede 7.2.-2.3. Studio Kapsede -sarja sai alkunsa kesällä 2012 satamakaupunki Liepajan lähellä Kapsede-nimisessä kylässä. Kesäpaikkamme oli tupaten täynnä tavaroita. Jotakin oli tehtävä: aloin valokuvata niitä. Loppuvuodesta 2012 Riian posliinimuseo kutsui minut kuvaamaan kokoelmiaan. Helmikuussa 2013 vietin viikon museon holvikellarissa: päätin keskittyä yksinomaan posliinifiguriineihin. Ohjelma: Iliana Veinbergan luento On Soviet commodity culture 8.2. klo 14. Kävijöitä: 698 Media: Savukalaa ja posliinifiguureita Latviasta, TS 8.2.2014 Ilkka Saastamoinen / 80-luvulla syntynyt heinolalainen mies 14.3.-6.4. Kotini on muuttunut. Aloin dokumentoida kotikaupunkiani vuonna 2010. Olen viettänyt aikaa vanhojen ystävieni kanssa, kuvannut heitä, itseäni ja omaa hämmennystäni sekä pohdiskellut sitä miksi Heinola on minulle rakas ja mihin se on muuttumassa. Tilapäisissä asunnoissa tai paikallisella leirintäalueella asuessani olen tarkastellut kotipaikkaani paluumuuttajan roolissa. Taiteellisessa työssäni olen kiinnostunut teollisen murroskauden aiheuttaman muutoksen tuottamista ilmiöistä; kuinka pienten teollisuuskaupunkien työllisyyden romahtaminen vaikuttaa nuoreen sukupolveen ja heidän identiteettiinsä. Kävijöitä: 606 Media: Heinolan koko kuva valottuu Perissä, TS 14.3.2014 Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 5

Jere Aalto / Minä-Minä-Maa 11.4.-11.5. Keinovalossa väljähtynyt spektaakkeli tekee comebackin. Unohdettu roolimalli ei enää mahdu esiintymisasuun. Skenaarioiden pohjavire on ennustettavissa. Se on alkukantainen vietti, joka kietoutuu silmien eteen läpinäkyväksi käärmeeksi. Minä-Minä-Maa on anonyymi, silmiään räpäyttämätön katse visuaalisiiin järjestyksiin, joissa kasvoton human interest muuttuu käsitteelliseksi. Masinoidun oloinen tyhjyys korvautuu anonyymeilla skenaarioilla. Toden fiktioksi muuttuvan kokonaisuuden johtoajatus on valokuvan läpinäkyvä aikaikkuna: tapahtuman kesto. Minä-Minä-Maa toimii sisäänheittäjänä odottamattomalle ristiriidalle. Ristiriidan yhteensovittelijana valokuva jos mikä on kertakäyttöinen virkistysalue. Kävijöitä: 429 Media: - Gallen-Kallela, Huhta, Korpak, Särkilahti, Westerlund / Kainuu 16.5.-8.6. Itä ja länsi, perinne ja muutos sekä villi luonto ja kehittynyt teknologia ovat vastakohtia joiden välimaastossa suomalainen identiteetti elää. Menneisyyden ja tulevaisuuden kautta jäsentyvää nykyhetkeä punnitaan sekä myyttisten että historiallisten selitysten valossa. Kainuu vuonna 2014 on paitsi luomiskertomuksen syntysija, myös hitaasti autioituva metsäinen maailmankolkka. Mitä on jäljellä tarujen Suomesta globaalissa nyky yhteiskunnassa? Kainuu projekti etsii tähän vastauksia subjektiivisen valokuvadokumentarismin keinoin: Viiden kameran tallentaessa samaa maisemaa on lopputuloksena vähintään kymmenen kerrosta todellisuutta kuvaajan ja kuvatun maailman leikkauspisteestä. Kävijöitä: 466 Media: Yhdistelmä perinnettä ja nykyhetkeä, Kainuun Sanomat 12.5.2014 Nälkämaan kuvia, Image 6/2014 tärpit Konstrecension: Om vilka riktigt är -än en gång HBL 4.6.2014 Finland, at the roots, International New York Times 26.6.2014 Perin kesänäyttely / venäjä@fi 13.6.-3.8. Perin kesänäyttelyn teoskokonaisuudet pohtivat paitsi venäläisyyttä Suomessa, myös Venäjää ja venäläisyyttä utelian ystävän ja suomalaisvierailijan silmin. Esillä on sekä historiaa että nykykulttuuria tutkivia valokuva- ja videoteoksia, vanhoista Pietarissa kuvatuista dia-arkistoista tämän hetken suomenvenäläisiin Turussa. Näyttelyn taiteilijat: Heidi Hänninen, Riitta Järvelä, Jan Kaila, Hanna Koikkalainen, Natalia Kopkina, Ville Kumpulainen, Inari Lepistö, Aino Vuokola, Anna-Kaisa Vuonokari ja Katri Oksanen. Näyttelyssä esillä myös Kimmo Sarjen kirja Asunto Valtakadulla. Näyttelyn kuraattorit: Saara Ekström ja Sade Kahra. Kävijöitä: 1 152 Media: Perissä avattiin Venäjää tarkasteleva valokuvanäyttely, TS 13.6.2014 David Wills / Wunderwall 8.8. 31.8. David Willsin uusin Wunderwall, That s just a nun with a bag of oranges (Se on vain nunna, jolla on kassillinen appelsiineja) on 1300:sta valokuvasta koostuva massiivinen installaatio, jonka avulla hän pyrkii purkamaan merkityksiä nykyaikaisesta Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 6

olemassaolostamme. Laajasta digitaalisesta, yli 270 000 kuvan arkistosta valikoitu teos tuo esiin pieniä yksityiskohtia, jotka jäävät usein muuten huomaamatta: hiutuneet laastarit, öljyläikät, kuluneet patjat, hylätyt televisiot, veltot muovipussit ja unohtuneet alusvaatteet toimivat ryhminä ja osana kokonaisuutta. Kaiken joukosta voi löytää vilauksia katoavasta kauneudesta, kärkevia graffitiviestejä sekä havaita jätteen vallanneen suurimman osan kuvista. Ohjelma: Photo Grab 31.8. klo 15-18. Kävijöitä: 657 Media: Valokuvaajan huolena maailman meret, TS 12.8.2014 Minna Pöllänen / Nature Trail 5.9. 28.9. Valokuvakeskus Perissä esillä oleva Nature Trail (2012-2014) koostuu laakafilmille kuvatuista valokuvista, joiden kautta tarkastellaan ja kyseenalaistetaan erilaisia tapoja kokea ja nähdä maisema. Teosten keskiössä ovat metsään tehdyt paikkasidonnaiset interventiot. Teollisesti tuotetun puumateriaalin hukkapaloista ja erilaisista työkaluista toteutetut rakennelmat imitoivat muotokieleltään maisematurismille tyypillisiä laitteita ja apuvälineitä, kuten katselutasanteita ja tienviittoja sekä maisemaan rakennettuja reittejä ja polkuja. Ohjelma: Kulkulupa 2014 / Minna Pölläsen opastama Turistikierros Turku 6.9. klo 16 Kävijöitä: 1 807 Media: Turku avaa silmät, TS 6.9.2014 Niclas Warius / Vanitas 3.10. 26.10. Niclas Warius on hakenut inspiraatiota 1600-luvun Vanitas-teemoista. Nämä dekoratiiviset ja symbolisesti ladatut maalaukset toimivat aikoinaan hollantilaisten porvarien statussymboleina. Realistisuuteen pyrkivissä teoksissa näkyivät omistajan varakkuus ja kulttuuritietoisuus ilman kirkollisia sidoksia. Niclas Warius rakentaa symbolisesti latautuneen kohtauksen lainatuista, löydetyistä ja oman sukunsa vanhoista esineistä luoden esteettisesti vietteleviä kuvia ajattomien esineiden, ankaran klassisen harmonian ja luonnonvalon kautta. Vanitas-näyttelyn teemana on kaiken katoavaisuus. Ohjelma: Wariuksen yleisön esineillä toteuttama asetelma Perin galleriaan 4.10. Kävijöitä: 992 Media: Elämä ja miten sille antaudutaan Niclas Wariuksen näyttely pohtii kaiken katoavaisuutta, TS 4.10.2014 Ylös, ulos ja näyttelyyn, Kotivinkki 19/2014 Yllättäviä asetelmia, Avotakka 10/2014 tapetilla Kuvia vanhan kauneudesta, Glorian antiikki 9/2014 Hiljaiseloa autiotaloissa, TS 14.10.2014 Minna Rainio & Mark Roberts / Witness 31.10. 23.11. Witness on näyttelykokonaisuus ja taustatutkimukseen perustuva teossarja, joka liittyy ilmastonmuutokseen ja globaaliin epätasa-arvoisuuteen. Se tarkastelee miten ilmastonmuutos, politiikka ja talous nivoutuvat yhteen ja millaisia seurauksia niillä on ihmiskohtaloille ja ekosysteemeille eri puolilla maapalloa. Näyttelyn keskiössä ovat Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 7

kysymykset siitä, miten me todistamme parhaillaan tapahtuvia suuria ilmastoon ja yhteiskuntiin liittyviä muutoksia ja toisaalta miten päivittäiset kulutustottumuksemme ja valintamme tekevät meidät hyvinkin konkreettisesti osallisiksi näihin ilmiöihin ja niiden seurauksiin. Kävijöitä: 822 Media: Raskaan sarjan todistajat rantautuivat Turkuun, TS 31.10.2014 Pallo hukassa!, TS 11.11. 2014 Atelieri O. Haapala / Aikamatka 5.12.-4.1.2015 Atelieri O. Haapala on kahden valokuvaajan tulkinta sadan vuoden takaisesta historiasta. Kuvien aiheet on valittu ilmiöistä jotka olivat tuolle ajalle jollain tapaa omaleimaisia. Kiehtovia, romantisoituja, ehkä paheksuttaviakin. Maailmassa tapahtui suuria muutoksia: Teollistuminen toi vaurautta, teknologia ja lääketiede kehittyivät, syntyi uusi keskiluokka ja tasa-arvoasiat alkoivat hitaasti herätä. Usko tulevaisuuteen oli suuri, kunnes maailmansodat murensivat optimismin lopullisesti. Ohjelma: Yleisökuvaustapahtuma, talvimaisemastudio galleriassa 13.12. klo 14 17 Kävijöitä: 913 Media: Valokuvakeskus luo katseen kuvitteelliseen historiaan Saanko esitellä: Onyxei ja Helmut, TS 4.12.2014 Vuosisadan aikamatka Atelieri O. Haapala seikkailee vanhoissa asetelmissa, Aamuset 6.12.2014 Kaunis aika taustakankaana aikamme kysymyksille, TS 16.12.2014 3.2. Palvelupaketti Perin näyttelyhinta vuodelle 2014 oli 1 000 euroa 3-4:n viikon näyttelyjaksosta. Opiskelijoille ja oheisohjelmaa järjestettäville taiteilijoille hinta oli 800 euroa. Kaikki tiedotteet laadittin suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Jokainen näyttely dokumentoitiin ja videoitiin, materiaali ladattiin Facebookiin ja Youtubeen. Peri myös arkistoi näyttelystä kirjoitettuja lehtijuttuja. Näyttelysopimusten mukaisesti Peri vastasi taiteilijan teosten myynnistä näyttelyn ajan. Vuoden aikana galleriasta myytiin kolme teosta. Peri otti näyttelysopimuksen mukaisesti 20% käsittely- ja palvelumaksun myyntihinnasta. Taiteilijoilla oli edellisvuosien tapaan mahdollisuus myydä julkaisujaan ja muuta näyttelyyn liittyvää materiaalia Wäinö Aaltosen museokaupassa. Uutuutena Perin galleriaan sai loppuvuodesta hankittua lahjakortin. Vuoden aikana päivitettiin myös Perin verkkosivuilla ollut taiteen osto-opas. Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 8

Näyttelymaksuun sisältyivät seuraavat palvelut: Näyttelytilan vuokra ja valvonta näyttelyjakson ajalta Näyttelykutsun (250 kpl) painatus ja jakelu Turussa + 50 kpl näyttelynasettajalle Näyttelyjulisteen (30 kpl) painatus ja jakelu lähialueella Näyttelytekstin oikoluku sekä käännöstyö englanniksi ja toiseksi kotimaiseksi Lehdistötiedotteen laatiminen yhdessä taiteilijan kanssa, sähköpostitus medialle Näyttelyn teosluettelon käännös ja kopiointi Sähköpostitiedottaminen Perin listoille (n. 700 hlöä) ja jäsenistölle (n. 200) Tiedottaminen Perin verkkosivuilla, Facebookissa ja useissa alan www-portaaleissa Facebook-tapahtuman noin 22 euron (2 300 6 100 kontaktia) nosto Lehdistökontaktit, avajaisten järjestely, tarjoilu ja emännöinti Apuhenkilö (16h) näyttelyn ripustuksessa Näyttelyn oheismateriaalin (esim. kirja) myynti museokaupassa (5% provisio) Myyntivälitys (20% provisio) 3.3. Näyttelyvalinnat 2015 Vuonna 2014 Perin näyttelyhaukua aikaistettiin. Hausta tiedotettiin toukokuussa ja viimeinen hakupäivä vuoden 2015 näyttelyille oli 15.8.2014. Taiteellinen toimikunta valitsi syyskuussa tulevalle vuodelle yksitoista näyttelyä sekä neljän näyttelynasettajan ehdottamat oheisohjelmat. Oheisohjelmat valittiin niin, että ne sijoittuivat tasaisemmin tulevan vuoden mittaan. Vuoden aikana keskusteltiin Perin gallerian profiilista ja linjauksesta. Pyrkimys on pitää gallerian taso korkeana ja esittää galleriassa kiinnostavia nykyvalokuvataiteen näyttelyjä, myös valokuvan raja-alueita ylittäen. Perissä halutaan esitettää näyttelyjä, jotka ovat ammattitaidoilla ja huolella toteutettuja. Oheisohjelmien lisäksi järjestetään mahdollisuuksien mukaan muiden näyttelyiden kohdalla niin sanottuja Sunnuntaisalonkeja. Vuoden 2015 näyttelyt ovat: 9.1.-1.2. Juan Kasari / Bright Light 6.2.-1.3. Maija Tammi / Leftover 20.3.-12.4. Laura Nissinen / Aleatory Variable (oheisohjelma) 17.4.-10.5. Mari Mäkiö / (eräs) elämä 15.5.-7.6. 11 KOLLEKTIIVI / Avaruus- ja seksimatka 12.6.-5.7. Milla Toukkari / Poimuja ja lausumia (oheisohjelma) 10.7.-9.8. Christian Langenskiöld / Shelter 14.8.-6.9. Milja Laurila / Magneettinen uni (oheisohjelma) 23.10.-15.11. Kenneth Bamberg / Cocks 20.11.-13.12. Lasse Lecklin / Euroopan kauneimmat ydinvoimalat 18.12.-17.1.2016 Marttikerho / Man Cave (oheisohjelma) 4. Tapahtumat ja työpajat 4.1. Mediataide valtaa Perin! Torstai 6. sunnuntai 9.3. Valokuvakeskus Peri muunnettiin elokuvateatteriksi ja galleriassa esitettiin neljän päivän aikana uutta videotaidetta ja lyhytelokuvaa nonstop klo 12-18. Tapahtumajärjestelyiden harjoittelijaksi otettiin kulttuurituotannon opiskelija Janita Reunanen. Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 9

Esitysten pääpaino oli suomalaisten, vastavalmistuneiden ja opiskelijoiden tuoreissa teoksissa. Yhteistyötä tehtiin muun muassa Turun AMK:n Taideakatemian, TAMK:n, Metropolian, Kuvataideakatemian ja OAMK:n kanssa. Opiskelijoilta oli mukana noin 40 videoteosta. Opiskelijatöiden lisäksi jokaisen päivän päätteeksi järjestettiin erikoisnäytös, jossa esitettiin valikoima ajankohtaisia teoksia. Erikoisnäytökset hankittiin verkostojen tai AV-Arkin kautta ja monet esityksistä olivat kantaesityksiä. Unfit-näytöksen yhteyteen järjestettin Timo Wrightin taiteilijatapaaminen. Tapahtuman erikoisnäytökset olivat: Lumerians, 2013 Nick Deamer & Humberto Duque A recipe for making camera-less computational video, 2012 - Jolene Mok You know where to find me, 2014 - Jolene Mok (kantaesitys) Removing Defenses, 2014 Kalle Hamm & Dzamil Kamanger (kantaesitys) Lambar Lambari, 2014 Annie May Demozay (kantaesitys) Unfit, 2013 Timo Wright (taiteilijatapaaminen) Tea Party, 2013 Outi Sunila Farewell to Fireplace, 2013 Petr Zhukov & Nikita Pavlov Tapahtumaa alettiin järjestää helmikuussa, joten aikataulu oli etenkin tiedotuksen suhteen tiukka. Lisäksi galleriaan on haastavampaa houkutella ihmisiä kun Wäinö Aaltosen näyttely on kiinni. Näitä seikkoja huomioiden kävijämäärä 66 oli hyvä saavutus ja tapahtuma sai erittäin kannustavaa palautetta. 4.2. Camera Obscura - Kamerakontti ja neulanreikäkameratyöpaja Valokuvakeskus Peri rakensi elokuussa 2014 Camera Obscuran Cramon vuokrakonttiin, joka seisoi Turun tuomiokirkon aukiolla kymmenen päivän ajan. Konttiin kutsuttiin ohikulkijoita opastetulle käynnille Turun taiteiden yönä sekä viitenä arkipäivänä. Laatikkokameroita rakennettiin perjantaisin Wäinö Aaltosen museon pajatilassa, kahtena viikonloppuna kontti muuntui neulanreikäkameratyöpajan pimiökäyttöön. Neulanreiläkameratyöpaja toteutettiin yhteistyössä Åbo Akademin valokuvakerho Picturan kanssa. Kerholla on tuomiokirkkoaukion lähistöllä pieni pimiö, jota Peri lainasi kuvien huuhteluun. Työpajaa veti kuvataiteilija Hans G. Hästbacka. Neulanreikäkamerakuvista koottiin pajojen päätyttyä Perin verkkosivuille näyttely. Lainaksi saatiin myös Heidi Lunabban luovat pikkuobscurat, jota ihmiset saivat vapaasti kokeilla kontin ollessa auki. Tapahtuma keräsi yli 600 kävijää ja työpajaan osallistui 25 henkilöä. Palaute oli suurenmoista. Turun tuomiokirkon aukio osoittautui erinomaiseksi sijainniltaan, alueella ei ole muita rakennelmia ja siinä liikkuu elokuun loppupuolella sekä turisteja että yliopistoon palanneita Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 10

opiskelijoita ja tutkijoita. Saman aikaan peruskoulut olivat alkaneet, joten kontissa vieraili päivittäin ainakin yksi koululuokka. Kamerakontti ei käytännössä vaadi valvontaa, eikä sitä Helsingin versiossa ollut. Huomasimme kuitenkin että ilmiöstä kertominen on olennainen osa tapahtuman vetovoimaa ja onnistumista. Opas kertoi ilmiöstä mutta myös laajemmin valokuvasta aina valokuvataiteen historiaan, esimerkiksi siitä, että suomen ensimmäinen valokuva otettiin ihan parin korttelin päässä Turun Uudenmaankadulla. Media: Taiteiden yössä tapahtuu, TS 14.8.2014 Kameraverkstäder ordnas i Åbo, ÅU 15.8.2014 Taiteiden yössä tapahtuu, TS 14.8.2014 4.3. Kulkulupa (yhteistyö) Turun Kulkulupa - Ateljépasset -tapahtuma järjestettiin kahdettatoista kertaa vuonna 2014. Tapahtumassa taiteilijat avaavat työhuoneidensa ovet yleisölle yhden viikonlopun ajaksi. Perin lähtökohtana oli taiteilijan työprosessin avaaminen. Lauantaina 6.9. klo 16.00 Perin galleriasta käynnistyi taiteilija Minna Pölläsen vetämä Turistikierros Turku (näkökulmia julkiseen tilaan). Noin 45 minuuttia kestävälle, maksuttomalle kierrokselle osallistui 19 innokasta tarkastelemaan jokapäiväistä kaupunkitilaa ja maisemaa. Kierros oli Pölläsen näyttelyyn Nature Trail oheisohjelmaa ja taiteilija on järjestänyt julkista tilaa kriittisesti tarkastelevia yhteisötaiteellisia kierroksia aiemmin myös Helsingissä ja Lontoossa. Kierroksesta juttu Turun Sanomissa 6.9. 4.4. Valokuva- ja kamerakirpputori Perin valokuva-aiheinen erikoiskirpputori järjestettiin ensimmäistä kertaa 29.-30.11.2014 klo 10-18. Kirpputori houkutteli Perin galleriaan jäsenten lisäksi ammatti-ja harrastevalokuvaajia, yrittäjiä sekä keräilijöitä ympäri Suomen. Kaiken kaikkiaan tapahtumassa oli 341 kävijää yhden viikonlopun aikana. Myyntipöytiä oli 11 kpl ja viidentoista myyjän joukossa oli mm. Valokuvataiteen museo, paikallisia valokuva-alan yrittäjiä, harrastelijoita ja Perin jäseniä. Kirpputorin yhteydessä pidettiin myös yhdistyksen jäsenten teosmyyntinäyttely, johon töitään toi kymmenkunta jäentä. Mahdollisimman kattavaa tiedotusta varten kerättiin erilaisten kameraseurojen ja -yhdistysten, yrittäjien, median sekä keräilijöiden yhteystietoja. Laajalla sähköisellä tiedotuksella (nettisivuartikkelit, sähköpostilistat, FB-sivut, keskustelufoorumit) pyrittiin saavuttamaan uusia kohderyhmiä ja keräämään kiinnostuneita osallistujia tapahtumaan valokuvan ympärille. Valokuva- ja kamerakirpputorista tuli paljon positiivista palautetta ja sille toivottiin jatkoa. Myös ajankohta vaikutti onnistuneelta valinnalta. Jäseniltä tuli myös kehitysideoita teosmyyntinäyttelyn ja tapahtuman käytännön järjestelyjen suhteen. Osa jäsenistöstä osallistui myös talkoolaisina kirpputorin pystytykseen ja pyörittämiseen. Saimme myös paljon yhteydenottoja ja tiedusteluja tapahtuman suhteen. Tapahtuman muotoutuminen vakituiseksi osaksi Perin toimintavuotta on toivottavaa, mikäli tilat ja aikataulut antavat sille mahdollisuuden. Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 11

5. Projektit ja hankkeet 5.1. Face of Turku -kuvaustapahtuma ja Selfportrait.Extended symposium (yhteistyö) Suomen Valokuvaterapiayhdistys ry perustettiin Turussa 2004. Perustajajäseniä olivat alueella toimivat valokuvaterapian kehittäjät ja Peri ry:ssä aktiivisesti toimineet valokuvaajat. Suomen valokuvaterapiayhdistys järjesti juhlavuotensa 2014 aikana kansainvälisen I AM WE_ / SELFPORTRAIT.EXTENDED symposiumin ja näyttelyn yhteistyössä mediataiteilija Wolf Helzlen, Turun yliopiston Brahea-keskuksen, Turun ammattikorkeakoulu Taideakatemian ja Valokuvakeskus Perin kanssa. Tapahtuma järjestettiin Turussa 12. 15.6.2014. Valokuvanäyttely pidettiin Turun Taideakatemian Köysiratagalleriassa ja symposiumpaikka työpajoineen oli Turun Taideakatemian Köysiteatteri. Symposiumissa esityksiä pitivät mm. Wolf Nkole Helzle, Ulla Halkola, Taina Erävaara, Justus Theinert, Pia Bartcsh sekä Sade Kahra. Valokuvaterapiayhdistyksen ja Perin yhteistyön ydin muodostui I am we_interactive image -verkoston perustaja, mediataiteilija Wolf Nkole Helzlen yhteisöllisestä muotokuvaustapahtumasta, Homo universalis : the Face of Turku, Turussa 5.-10.6.2014. Turun kasvot -projektissa taitelija Wolf Hezle valokuvasi 3-5 päivän aikana noin 717 yksittäistä kasvokuvaa vapaaehtoisista osallistujista ympäri Turkua. Kuvausten päätteeksi Helzle yhdistää itse kehittämän ohjelman avulla kaikki kasvot yhdeksi, Turkulaiseksi keskivertokasvoksi. TURUN KASVOT jatkoi Turun Euroopan kulttuurikaupunkivuoden 2000 +11 OMAKUVAA hankkeen teemaa uudella tavalla jättäen Turkuun muiston turkulaisista aikana, jolloin internet on tuonut omakuvan ja yhteisöllisyyden keskuuteemme voimallisella tavalla. Samalla hanke toi esiin valokuvauksen hyvinvointia ja terapeuttisuutta sisältäviä tasoja. Wolf Helzlen ottamista muotokuvista valmistettiin kaksi suurta valokuvataulua, joissa on toisessa kaikki kuvatut kasvot ja toisessa yksi kasvo Turun Kasvot. Teokset julkistettiin Suomen valokuvaterapiayhdistyksen juhlaohjelman yhteydessä Turun Taideakatemian Köysiteatterissa 11.6.2014. Tapahtumaa mainostettiin paikallisesti julisteilla ja flyereilla parin viikon ajan ja koska Turun kasvot julkaistiin näyttelyn avajaisten yhteydessä ja kuvattavat saivat oman kuvansa Köysiratagalleriasta, avajaisissa oli tungokseen saakka vieraita. Portsakoti lunasti Portsakodin Kasvot kuvan itselleen ja Ulla Halkola lahjoitti toisen kuvan Portsakodille. Kuvien julkistamistilaisuus oli 9.6.2014. Ohjelmassa oli musiikkia, Portsan alueen oma yhtye Rafaelin enkelit piti konsertin. Tapahtumaa tukivat Turun kaupunki, Taiteen edistämiskeskus / Lounais-Suomen aluetoi- Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 12

mipiste, Turun yliopisto, Brahea-keskus sekä Turun Saskiat ry. Valokuvakeskus Peri tuki tapahtumaa suunnittelutyöhön osallistumalla, graafisen- ja tiedotusmateriaalin laatimisella, painokustannuksilla, luennoimalla (Sade Kahra), sosiaalisen ohjelman järjestelyillä (DJ Hilda) sekä harjoittelijan täyspäiväisellä työpanostuksella kuvausviikolla. Harjoittelija Ulla Reinikainen avusti taiteilijaa kohteiden tavoittelemisessa kuvauspäivinä, sekä auttoi näyttelyn valmisteluissa ja avajaisten emännöinnissä. Arviolta näyttelykutsu tavoitti noin 1 000 henkilöä ja Valokuvaterapiayhdistyksen ja Peri ry:n toimintaa tuli esittelyjen kautta tutuksi. Symposiumiin osallistui 95 henkilöä ja osallistujia oli 10 maasta. Tapahtumasta oli juttu YLE 1 TV-kanavalla Lounais-Suomen uutiset 5.6.2014, Turun Sanomissa 12.6.2014 sekä Åbo Underrättelser -lehdessä. 5.2. Nuorisohanke Huomenta Halinen! Marraskuussa 2014 Valokuvakeskus alkoi suunnitella valokuva- ja nuorisohanketta Turun Halisille. Hanketta rahoitti Turun kaupunki / EVIVA ja sitä sponsoroi Canon Oy. Hanke toteutettiin talvella 2014-2015. Kaupunginosa Halinen on tunnettu yhtenä suurimmista Turun maahanmuuttajakeskittymistä. Huomenta Halinen -hankkeen tavoitteena oli vahvistaa nuorten paikallisidentiteettiä ja paikkatietoisuutta sekä erityisesti maahanmuuttajien kotouttamista valokuvataiteen keinoin. Pitkällä tähtäimellä hanke tähtää yhteisöllisyyden ja eri ryhmien välisen kommunikaation lisäämiseen. Pilottiprojektilla pyrittiin luomaan valokuvataidetta hyödyntävä konsepti, jota voisi tulevaisuudessa soveltaa muualle tai laajemman hankkeen osana. Hankkeen työryhmässä olivat valokuvaaja, YTM Satu Aalto, valokuvaaja, ammattiopettaja Otto-Ville Väätäinen sekä valokuvataiteilija, ammattiopettaja ja toiminnanjohtaja Sade Kahra. Hankkeen vetäjiksi, toiminnanjohtajan ja työryhmän ohjaamana, palkattiin kaksi henkilöä: poliittisen historian opiskelija Seida Sohrabi sekä valokuvaaja, opettaja Petri Pohjanjoki. Hanke toteutettiin niin sosiaalisessa mediassa kuin paikallisissa työpajoissa. Hankkeen näkyvä toteutus tapahtui tammi-helmikuussa 2015. 6. Residenssitoiminta 6.1. Suomi-Ranska vaihto-ohjelma Vuodesta 2004 ylläpidetty Suomi-Ranska residenssivaihto-ohjelma on Valokuvakeskus Perin, Pohjoisen valokuvakeskuksen, Valokuvataiteilijoiden liiton ja Suomen Ranskan suurlähetystön pysyvä yhteistyöhanke. Ranskalaisina partnereina projektissa ovat mukana Piece of Cake, Pôle Image Haute Normandie ja Ranskan kulttuurikeskus. Ohjelma tarjoaa vuosittain yhdelle suomalaiselle valokuvataiteilijalle mahdollisuuden kuukauden pituiseen residenssijaksoon Normandian Rouenissa ja vastaavasti ranskalaisille valokuvaajille kuukauden jakson Suomessa, vaihtovuoroisesti Oulussa, Turussa tai Helsingissä. Tukholman Fotografiska -museossa oli 17.1.-9.3.2014 esillä Corine Mercadierin laaja yksityisnäyttely. Corine työskenteli Turussa Perin Ranska-Suomi residenssiohjelman puitteissa 2011. Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 13

Perin kutsuttu ranskalainen valokuvataiteilija 2014 oli valokuvataiteilija Sandra Rocha (www.sandrarocha.pt). Rocha asuu ja toimii Pariisissa, mutta on alunperin Portugalin Azoreilta kotoisin. Rocha työskenteli Turussa 2.6.-15.6. ja Nauvossa 16.6.-23.6. Turussa hänellä oli käytössä oma asunto ja Nauvossa hänet majoitti Hotelli Lanterna. Rocha osallistui vierailunsa aikana myös Selfportrait.Extended -tapahtuman avajaisiin ja verkostointitilaisuuksiin. 6.2. AARK / Periferi Valokuvataiteilija ja Turun AMK:n Taideakatemian valokuvauksen lehtori Renja Leino perustaa puolisonsa korppoolaisen yrittäjän Bengt Andersson kanssa 2015 uunituoreen kansainvälisen taideresidenssin AARK Korppooseen, Turunmaan saaristoon. Residenssi suunnataan kansainvälisille ja suomalaisille taiteilijoille sekä tutkijoille volyymilla 2-8 tekijää/kk. Aloitteella luodaan edellytykset dynaamiselle residenssille, jossa kannustetaan dialogiin vierailijoiden ja paikallisten kanssa. Valokuvakeskus Peri on suunnitellut yhdessä Korppoon residenssin kanssa vuosittain toistuvaa valokuvataiteeseen keskittyvää Periferi-residenssiohjelmaa. Valokuvaresidenssin ydin on ammatillisen tiedon ja taidon vaihto. Työskentelemään kutsutaan valokuvataiteilijoita sekä taiteilijoita, jotka liikkuvat valokuvan raja-alueilla, muita ammattialueita ja tekniikkoja työssään hyödyntäen. Ohjelmaan haettiin rahoitusta ja sen olisi tarkoitus käynnistyä vuoden 2015 aikana. 7. Yhdistystoiminta 7.1. Sääntöuudistus Yhdistyksen säännöt oli laadittu 90-luvulla pienemmän ja tiivimmän ryhmän tarpeille, aikana (1990) jolloin myös Suomen ja Turun taidekenttä näytti melko erilaiselta. Yhdistyksen säännöt päätettiin uusia sääntömääräisessä vuosikokouksessa 21.10.2013 ja lähes vuoden prosessin tuloksena uudet säännöt astuivat virallisesti voimaan syksyllä 2014. Tärkeimpiä uudistuksia ovat kaksikielisyys (suomi ja ruotsi), jäsenmaksun suorittamatta jättäneiden erottamiskäytäntö, hallituksen varajäsenistä luopuminen (4-8 varsinaista jäsentä), mahdollisuus suljettuihin äänestyksiin jäsenkokouksissa, puheenjohtajan valinta syyskokouksessa sekä taiteellisen toimikunnan valinta kevätkokouksessa. Uudistuksilla haetaan demokraattisempaa, avoimempaa ja suunnitelmallisempaa yhdistystoimintaa, jossa sekä ammattitaiteilijat että taiteesta kiinnostuneet löytävät paikkansa. 7.2. Jäsenmaksut ja jäsenedut Perillä oli jäseniä vuoden 2014 lopussa 120 kappaletta ja jäsenmaksua vuonna 2014 kannettiin 30/20. Kannatusjäseneksi pystyi liittymään 60:lla eurolla. Jäsenedut olivat: Ilmainen sisäänpääsy Wäinö Aaltosen museoon. Ilmainen sisäänpääsy Turun Taidemuseoon. Alennettu sisäänpääsy Aboa Vetus & Ars Novaan. Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 14

15% alennus Kuva-Paijulassa, Hämeenkatu 1. Alennuksia Lightpressin valokuvatulosteista ja pohjustuksista. Alennus Fiskarsin kesänäyttelyiden sisäänpääsyyn Produforumin jäsenpalvelut ja maksuttomat kurssit (ruotsiksi). Alennettu osallistumismaksu Perin jäsentyöpajoihin ja jäsenretkiin. Perin valokuva-aiheisen kirjaston (noin 600 kirjaa) ja lehti-arkiston käyttö. SpyderPro kalibrointilaitepaketin laina. 10% alennus Valokuvakeskus Perin gallerian teosostoksista. Jäsenkirjeitä lähetettiin noin kerran kuukaudessa sähköisesti. Tiedotteissa kerrottiin yhdistyksen omista tapahtumista ja projekteista sekä välitettiin tietoa muista valokuvataiteen mahdollisuuksista, etenkin sidosryhmiltä ja Lounais-Suomen toimijoilta. 7.3. Jäsenretki Tukholmaan 14.-15.2. tehtiin omakustanne-ekskursio Tukholman Fotografiska-museoon, Supermarket-messuille, Centrum för Fotografi -galleriaan sekä muihin valokuvataiteen kohteisiin. Ekskursioon osallistui seitsemän jäsentä ja matkan aikana keskusteltiin runsaasti myös Perin toiminnasta ja tulevista projekteista. Matkan jälkeen päätettiin hakea taiteilijavetoisena toimijana Stockholm Supermarket Independent Art Fair:iin 2015. 7.4. Jäsenluettelo 1. Aalto Satu 2. Aaltonen Vesa 3. Aittokallio Jari 4. Alanen Milka 5. Anttila Rita 6. Bartsch Pia 7. Battarbee Elina 8. Brück Paul 9. Djupsund Lotta 10. Ekholm Juha Allan 11. Engblom Katja 12. Erävaara Taina 13. Forsblom Börje 14. Forssell Tove 15. Gradistanac Anna 16. Gröhn Lauri 17. Gustafsson Dina 18. Haapala Lilli 19. Hackman Johanna 20. Hairo Saija Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 15

21. Halkola Ulla 22. Hannuksela Vesa 23. Harju Eeva 24. Heinänen Pauliina A. E. 25. Helkala Elina 26. Hokkanen Mari 27. Huokkola Maria 28. Huovinen Saara 29. Hynynen Ilkka 30. Hällström Catherine 31. Ijäs Minna 32. Iso-Tryykäri Tapio 33. Jalkanen Pia 34. Jokela Visa 35. Jokinen Velijoonas 36. Juvonen Kristian / Saara 37. Järvelä Riitta 38. Järvipetäjä Milla 39. Kahra Sade 40. Kallijärvi Petri 41. Kantonen Joni 42. Karjalainen Tomi 43. Karo Marko 44. Karsten Katri 45. Katre Martti 46. Kaunismäki Hele 47. Kemppainen Harri 48. Keskinen Salla 49. Kiiski Hertta 50. Kivi Annika 51. Koffert Tarja 52. Koikkalainen Hanna 53. Koliseva Marika 54. Konttinen Heli 55. Kopkina Natalia 56. Koskela Hannu 57. Kudjoi Ulla 58. Kuisma Raija 59. Kumpulainen Ville 60. Kuosmanen Iiris-Lilja 61. Kurki Maija 62. Kuusanniemi-Abbotts Kreetta Marjaana 63. Laakkonen Erja 64. Lappi Jouni Juhani 65. Latvala Outi 66. Lehväslaiho Heini 67. Leino Pasi 68. Leino-Andersson Renja 69. Lepistö Inari 70. Louhivaara Leena 71. Luukkonen Ismo 72. Marila Timo 73. Melasaari Elina 74. Merisaari Ville 75. Miettinen Laura 76. Niemenrinne Pirjo 77. Oksanen Hanna-Kaisa 78. Oksanen Katri 79. Orvasto Reima 80. Outakoski Aslak 81. Ovaska Elina 82. Ovaska Anne 83. Parkkinen Minna 84. Pirnes Tommi 85. Pohjanjoki Petri 86. Pulkkinen Janne 87. Rainio Otto 88. Rotko Lauri 89. Ruohomäki Veera 90. Saarelma Timo 91. Saarhelo Nanna 92. Saarnia Mortti 93. Saati Taina 94. Salmi Kaarina 95. Salo Hannah Paulina 96. Saloluoma Jonni 97. Sandell Maria 98. Scheinin Minna 99. Setälä Päivi Inkeri 100. Sinervo Kai 101. Slotte Thomas Benedict 102. Suorsa Tiia Marika 103. Susiraja Iiu 104. Takala Arto 105. Tanhua Merja 106. Turakka Marjaana 107. Tuomisto Taru 108. Vainionpää Sanna 109. Vannucchi Andrea 110. Varjonen Anette 111. Vennola Sari 112. Vuokola Aino 113. Vuonokari Anna-Kaisa 114. Vuori Toni 115. Vuorinen Jane 116. Vuorinen Maria 117. Väätäinen Otto-Ville 118. Wallenius-Verthongen Nanó 119. Warius Niclas 120. Weckman Julia Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 16

8. Tiedotus ja viestintä Peri responsiivisten verkkosivujen kehitystyötä jatkettiin vuodenmittaan tarkoituksen tehdä niistä entistä selkeämmät ja kättäjäystävällisemmät. Näyttelykalenteri korvattiin listauksella Menneet ja Tulevat näyttelyt. Perin jäsenille ja kävijöille luotiin omat otsikot. Artikkeleiden etusivulla esiintyvät kategoriat muutettiin muotoon tapahtumat ja ajankohtaista. Jäsenten esittelysivujen materiaalia kerättiin Valokuvaajat-osiota varten ja esittelysivujen kategorisoinnista keskusteltiin myös jäsenistön kanssa. Perin verkkosivuilla vierailtiin vuoden aikana lähes 40 000 kertaa. Peri aloitti vuonna 2013 näyttelykutsujen lähettämisen näyttelykohtaisesti valikoiduille kymmenelle henkilölle Turun seudulla. Täsmämarkkinoinnin tarkoitus on herättää laajempaa kiinnostusta Perin näyttelyihin ja valokuvataiteeseen. Tarkoituksena on myös ylläpitää ns. postikutsuperinnettä pienin kuluin. Näyttelyiden markkinointia jatkettiin muuten edellisvuosien tapaan kutsujen ja julisteiden levityksen sekä sähköisen viestinnän avulla. Pitkäjäntistä parannustyötä tehtiin postituslistojen selkeyttämisen ja päivittämisen tiimoilta. Kutsut lähetettiin jokaisen näyttelyn kohdalla noin 1 500:lle henkilölle sähköpostitse. Joulukuussa painatettiin 2000 kappaletta vuoden 2015 näyttelyiden vuosiesitteitä. Tarkoituksena on pikkuhiljaa siirtyä levitettävien painotuotteiden kohdalla kausiesitteisiin ja -julisteisiin ja keskittyä näyttelykohtaisissa painotuotteissa henkilökohtaisiin ja täsmenettyihin kutsuihin. Tiedotuksessa ja markkinoinnissa hyödynnettiin myös tapahtumien ja ryhmäopastusten myötä lisäntyneitä henkilökohtaiset kontakteja. Moni uusi tapahtuma, kuten Camera Obscura, toi uusia näyttelykävijöitä, joista osa liittyi myös sähköisten kutsujen postituslistalle. Facebookiin ja Youtubeen lisättiin jokaisesta tapahtumasta ja näyttelystä dokumentoivaa materiaalia. 9. Hallinto ja talous Perin tulorahoitus vuonna 2014 muodostui pääosin opetus- ja kulttuuriministeriöltä, Taiteen edistämiskeskukselta sekä Turun kaupungilta saaduista avustuksista. Tukea saatiin myös Svenska kulturfondenilta. Omarahoitus muodostui pääosin jäsenmaksuista ja gallerian näyttelymaksuista, joilla katettiin osa näyttelytuotannon kuluista. Toiminnanjohtaja Sade Kahra vastasi yhdistyksen operatiivisesta toiminnasta ja sen kehittämisestä yhdessä hallituksen kanssa. Hallituksen nimittämä rahastonhoitaja toimi talousasioiden valvojana. Toiminnanjohtajan lisäksi Perissä työskenteli vuoden aikana näyttelyassistentti, jonka tehtäviä ovat galleria-toimintaan liittyvät käytännön järjestelyt. Perin näyttelyassistentti 31.5.2014 saakka oli taidehistorijoitsija Niina Rauhala ja 1.7. alkaen historioitsija Taru Tuomisto. Näyttelyassistentin palkkaamiseen Perille myönnettiin Työ- ja elinkeinotoimistolta palkkatukea. Yhditykseen on onnistuttu luomaan pitkäjänteinen talousvastuukulttuuri, jossa hallitus valvoo Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 17

menoja ja tuloja toiminnanjohtajan ohella. Yhdistyksen kirjanpitoa hoitaa ammattitilitoimisto, tarkastukset tekevät asiansa osaavat ja yhdistyslain mukaisesti palkatut tilin- ja toiminnantarkastajat. Perin taiteellinen toimikunta 1.4.2014 saakka: Valokuvaaja, YTM Satu Aalto Valokuvataiteilija Juha Allan Ekholm Valokuvataiteilija Maija Kurki FM Elina Ovaska Valokuvaaja Otto-Ville Väätäinen Perin taiteellinen toimikunta 2.4.2014 alkaen: Valokuvaaja, YTM Satu Aalto Valokuvaaja Jari Aittokallio Valokuvataiteilija Hertta Kiiski Valokuvataiteilija Maija Kurki Kuvataiteilija Timo Marila FM Elina Ovaska Valokuvauksen opiskelija Mortti Saarnia FM Jane Vuorinen Hallitus 21.10.2013-31.12.2014: Projektipäällikkö, FM Hele Kaunismäki (pj) Kuvataiteilija, TaM Heli Konttinen (vpj) Valokuvaaja, YTM Satu Aalto Museolehtori, FM Elina Battarbee Valokuvaaja, opiskelija Lilli Haapala Taideohjaaja, FM Maria Huokkola (varajäsen) Valokuvaaja, opettaja Milla Järvipetäjä (varajäsen) Turussa 20.2.2015 Valokuvakeskus Peri ry Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 18

10. Mediajutut ja lehtileikkeet TS 8.2.2014 Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 19

Valokuvakeskus Peri TOIMINTAKERTOMUS 2014 20