Johannes-Seuran kevät kokous 21.4. Piikkiössä

Toukokuu 2013 64. vuosikerta N:o 5 Johannes-Seuran kevät kokous 21.4. Piikkiössä Johannes-Seuran sääntömääräiseen kevätkokoukseen osallistui 20 jäsentä. Kokous pidettiin omassa toimistossa. Seuran puheenjohtaja Janne Aso avasi kokouksen. Hän kertoi, että seuran toiminta on ollut vilkasta ja Johannes-Seura on sijoittunut kolmannelle sijalle Karjalaisten pitäjäseurojen piste kilpailussa. Kolme ensimmäistä ovat kaukana muista perässä tulevista seuroista. Jäsenet ja seuran toimintaan osallistuneet saivat puheenjohtajan kiitoksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouko Hörkkö. Hän sai kokouksessa paukauttaa päätökset itse tekemällään nuijalla. Sihteeriksi valittiin Pirjo Ruoho ja pöytäkirjantarkastajiksi Paavo Hörkkö ja Matti Puusa. Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi. Kokouksesta on ilmoitettu Johannekselaisessa ja Karjala-lehdessä. Janne Ason esittelemän vuosikertomuksen todettiin olevan tarkka ja hyvin laadittu. Vuosikertomus hyväksyttiin sellaisenaan. Taloudenhoitaja Pirjo Ruoho esitteli taseen ja tuloslaskelman. Tuloslaskelma käytiin läpi yksityiskohtaisesti ja selkeästi. Tilikausi 2012 oli ylijäämäinen. Jouko Hörkkö luki toiminnantarkastuskertomuksen. Tilinpäätös vahvistettiin ja johtokunnalle ja toimihenkilöille myönnettiin vastuuvapaus. Johtokunnan esitystä kunniapuheenjohtajaksi ja kunniajäseneksi kutsumista ei ollut eikä muita johtokunnan esittämiä asioita. Keskustelu kokouksessa oli vähäistä Johannes-Seuran sääntömääräisen kevätkokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouko Hörkkö, joka kertoi myös Evakorallista. Johannes-Seuran puheenjohtaja Janne Aso avasi kokouksen. Hän kertoi, että seura on sijoittunut kolmannelle sijalle Karjalaisten pitäjäseurojen piste kilpailussa. Varsinaisen kokouksen jälkeen Janne Aso tiedotti johtokunnan päätöksestä osallistua Karjalan Liiton käynnistämään Evakkoäitipatsaan varainkeräykseen. Jouko Hörkkö kertoi Evakkorallista, jossa kerätään liikuntapisteitä kuntokorttiin. Eniten kuntoilupisteitä keränneet seurat palkitaan. Lisäksi keskusteltiin vielä matkoista ja kehotettiin miettimään mahdollisia ansiomerkkien saajia. Kukkosen Riitalle ja Ruohon Pirjolle kiitokset tarjoilusta. Hapanlohko oli maukasta ja sen päälle maistui pullakahvi. Liisa Katajainen Varsinais-Suomen Karjala seurojen piirin kirkko pyhä Kirkkopyhää vietettiin Mynämäen Pyhän Laurin kirkossa ja päiväjuhlaan keräännyttiin seurakuntakotiin. Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille laskettiin kukkaset. Pyhän Laurin kirkko on maamme toiseksi suurin harmaakivikirkko. Nykyinen kirkkorakennus on 1400-luvun alkupuolelta. Kirkon remontointi ja entisöinti on nyt saatu valmiiksi. Tilaisuus keräsi runsaasti väkeä, eikä lumisadekaan keliä haitannut. Ennen päiväjuhlaa nautittiin lounaaksi lohikeittoa ja kirkkokahvit. Päiväjuhlan ohjelmaan kuului musiikkia, tietoja sukututkimuksesta ja karjalaseurojen toiminnan esittelyä. Messu Pyhän Laurin kirkossa Messussa saarnasi rovasti Pauli Tuohioja ja liturgina toimi kirkkoherra Jouko Kotisalo. Tekstit luki Aila Martelius-Mäkelä ja yksinlaulua esitti Leila Pahomow. Sinikka Rikkilä toimi kanttorina. Saarnan aiheena oli Johanneksen evankeliumin 20. luku, jossa kerrotaan ylösnousseesta Jeesuksesta. Opetuslapsista Tuomas oli epäileväinen eikä uskonut ylösnousemukseen. Myöhemmin Jeesus tuli ovien ollessa lukittuina kaikkien opetuslastensa luo. Hän kehotti Tuomasta katsomaan hänen käsiään ja pistämään kätensä hänen kylkeensä. Silloin Tuomas uskoi. Jeesus sanoi hänelle: Sen tähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat. Saarnassaan rovasti Tuohioja toi esille myös evakkojen kokemuksia. Yhdessä koettu raskas kohtalo on ollut yhdistävä tekijä. Karjalaiset haluavat kokoontua yhteen muistelemaan yhteisiä kokemuksiaan. Messu päättyi isänmaalliseen, kauniiseen virteen Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan. Lopuksi kirkkoherra Kotisalo esitteli lyhyesti kirkkoa. Kirkosta siirryttiin Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille, jolle laskettiin kukkaset. Rovasti Pauli Tuohioja piti saarnan. Päivätilaisuus seurakuntakodissa Hengen ravinnon jälkeen saimme seura kuntakodissa syödä lohikeittoa ja juoda kirkkokahvit. Puheenporina täytti salin, kun selviteltiin, mistä kukin oli kotoisin. Usein esitetty kysymys oli myös: Milloin olet viimeksi käynyt Karjalassa, entisellä kotiseudulla? Mynämäen ja Mietoisten seudulle tulleet evakot ovat kotoisin Metsäpirtin ja Kuolemajärven pitäjistä. Sana Karjala liittyy Mynämäkeen, koska Laajajoen mutkassa on Karjalankylä. Ruokailun jälkeen siirryttiin suurempaan saliin ja kuultiin tervehdyssanat. Virmon Pelimanneista esiintyivät Riitta ja Raimo Henriksson soittaen viulua ja haitaria. Riitta lauloi myös kappaleen Maailman tie. V-S Karjalaseurojen piirin puheenjohtaja Mika Akkanen käytti tervehdyksessään teemaa epäilevästä Tuomaasta. Evakkoon joutuneiden karjalaisten uskoa tulevaisuuteen koeteltiin. Varjelusta on kuitenkin ollut ja vaikeuksista on selvitty. Metsäpirtin pitäjän halki virtaa Taipaleenjoki, ja se laskee Laatokkaan. Legendaariset Taipaleen, Terenttilän ja Kirvesmäen talvisodan taistelupaikat sijaitsevat pitäjän alueella. Pienikokoisessa Metsäpirtissä oli asukkaita 5000. Mika Akkanen lausui kiitokset tilaisuuden järjestäjille ja seurakunnalle. Hän antoi myös tunnustusta Mynämäki- Kalanti-Uusikaupunki -alueen seurojen aktiiviselle toiminnalle. Seurakunnalle lahjoitettiin Karjalan Liiton historiikki, joka otettiin vastaan kiittäen. Ohjelma jatkui Mynämäen Karjalaisten ja Mietoisten Karjalaisten esittelyllä. Mynämäen Karjalaiset on perustettu 1946 ja Mietoisten Karjalaiset 1950. Toimintaan kuuluvat tarinaillat, erilaiset Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki. juhlat, kokoukset ja matkat. Nuorisosta on puutetta, kuten kaikilla seuroilla. Mynämäen Karjalaisia johtaa Irmeli Raunio ja Mietoisten Karjalaisia Seppo Nenonen. Mietoisten Marttojen juuret ulottuvat Kuolemajärven Hatjalahteen asti, josta vuonna 1931 toiminta sai alkunsa. Vanhoilta jäseniltä on kerätty tietoa toiminnan alkuajoista. Toiminta on ollut moni puolista, ja tällä hetkellä varsinaisia jäseniä on 23 ja lisäksi 10 kunniajäsentä. Niilo Kiiski esitteli lyhyesti Turun Seudun Metsäpirttikerhon. Kerho on perustettu kymmenen vuotta sitten. Kokouksia on neljä kertaa vuodessa. Lopuksi Mika Akkaselle ojennettiin Metsäpirtin standaari vietäväksi Turun Karjalatalolle. Standaarissa on lohen kuva, olihan Metsäpirtissä paljon kalastajia. Metsäpirtti-Seura on perustettu 40 vuotta sitten. Se on syntynyt Rautu-Seuran yhteyteen. Metsäpirtti-Seuran puheenjohtaja on Kalevi Hyytiä. Teknistä apua tietokoneen käytössä saatuaan hän pääsi aloittamaan seikkaperäisen selvityksen sukututkimuksesta. Sitä ennen laulettiin yhdessä Karjalan kunnailla. Yleisölle selvisi, mistä löytyy tietolähteitä sukututkimukseen. Tilaisuuden lopuksi rovasti Tuohioja hyvästeli yleisön Martin Lutherin sanoilla: Me näemme kauemmaksi, koska me seisomme vanhempiemme olkapäillä. Kirkkopyhän vietto Mynämäellä päättyi yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun. Johannes-Seuran toimisto on suljettu keskiviikkona 19.6. sekä viikot 30 33 (22.7. 18.8.) Liisa Katajainen

2 Vanhat peilit Päätoimittajan kynästä Tässä numerossa tulee erikoisannos peiliasiaa. Rokkalan lasitehtaan peililasia on jäljitetty vallan saleihin, keisarin vierastiloista tasavallan huipulle. Jäljityksen kohteena ovat mittavat sisustuspeilit, joita sijoitettiin suuriin huoneisiin oviaukkojen väleille, ranskalaispohjaisesti niitä kutsutaan trymoopeileiksi. Jäljityksen ensi vaiheet ovat varmalla pohjalla, mutta arvopeilien kohtalo ja sijainti tänään on uskaliaampaa arvausta. Sitäkin on rohkeasti tehty, sillä usein todellisuus on tarua ihmeellisempää. Tarinaan voit tutustua takasivulta. Käden taitoja kokemassa Ruokapöydän antimia on yhteistyöllä rakennettu ja taitoa siirretty sukupolvien ketjussa eteenpäin. Käsityökerho on pureutunut omalla lohkollaan käsillä tekemisen perinteisiin. Lehti on päässyt välittämään tietoa tapahtumista ja tietoa myös tapahtumien seuraavista vaiheista. Reseptien avulla taitoja pääsee harjoittelemaan myös itsenäisesti. Armeijan kuva-arkisto avautunut Suomen armeijan TK-toiminta oli runsasta ja järjestäytynyttä. Kuva-aineistoa on paljon ja se on pystytty arkistoimaan tehokkaasti. SA-kuvien arkisto avattiin reilu viikko sitten yleiseen käyttöön ja niistä voi päätellä yllä mainittuja seikkoja. Aineisto on saatettu digitaaliseksi tietokannaksi ja sen käyttö onnistuu verkkoyhteyksien kautta osoitteesta: http://sa-kuva.fi/ Kuvia on kaikkiaan yli 160.000 kpl. Tekstitietoa on niukemmin talvisodan aikaisissa kuvissa, mutta yleisesti ottaen kuvat on hyvin ajoitettu ja paikannettu. Kuvien hakua voi tehdä aikarajauksilla, aiheensa mukaan tai tarkalla sanahaulla. Vastaan tulee kuvia, jotka pysäyttävät sekä kuvia, jotka antavat uutta tietoa sodan ajan tapahtumista. Niiden parissa kuluu aikaa, koska tunnissa ehtii kuvia katsastaa alle prosentin verran vaikka olisi nopealla yleisläpikäynnillä liikkeellä. Kuvia voi tallentaa itselleen tarkempaa tutkailua varten. Niitä saa myös julkaista, kunhan kuvien lähde tulee sääntöjen mukaan mainituksi. Tulemme näkemään tuosta arkistosta löytyneitä kuvia lehdessämme juttujen yhteydessä ja varmaan moni kuva tulee antamaan aihetta juttujen tekoon. Lehden toimesta kuvia voidaan myös valita ja julkaista, koska kaikilla ei ole verkkoselaamiseen mahdollisuuksia. Hannu Rastas Kuolleita Väinö Kalevi Syrjäsuo kuoli 23.3.2013 Karinakodissa. Hän oli syntynyt 7.6.1927 Johanneksessa. Kaivaten muistavat Maili, Pasi, Satu ja Elina sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunattu läheisten läsnä ollessa. Aino Inkeri Karolina Ränni o.s. Tynkkynen kuoli 28.3.2013 Turussa. Hän oli syntynyt 10.5.1924 Viipurissa. Rakkaudella muistavat Kaarina ja Pekka perheineen, lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunattu hiljaisuudessa. Seppo Kalevi Skyttä kuoli 4.4.2013 Liedossa. Hän oli syntynyt 12.10.1939 Johanneksessa. Kaivaten muistavat Hannu, Salme sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunaus toimitettu. Hilkka Kaarina Harjamäki o.s. Reponen kuoli 9.4.2013 Kaarinassa. Hän oli syntynyt 30.10.1936 Johanneksessa. Rakkaudella muistavat Veikko, Salme ja Erkki, Pertti, Pirjo ja Tommi, Seppo, Juha ja Henna, Maija ja Seppo, Mirja ja Heikki, Mikko, Lea, Heidi, Teemu ja Janne, Juha-Pekka ja Suvi, Anne-Maj ja Matti perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunattu Pyhän Katariinan kappelissa 2.5.2013. Toukokuu 18. Vincentius-Väntsi sukuseuran 10-vuotisjuhlakokous ja sukulipun vihkiminen Lahdessa 18. Littoisten Karjalaisten isännöimä kaurakiisselin ja siruservan valmistus- ja maistajaistilaisuus klo 10-15 Johannes- Seuran toimistolla, Myllytie 1, Piikkiö 31.5. -2.6. Johannes-Seuran kotiseutumatka Vaahtola, Rokkala, Kukkola, Ylämaan kylät, Haltian-, Huunon- ja Revonsaari Kesäkuu 8. Perinnekäsityökerho Johannes-Seuran toimistolla klo 10 alkaen 16. Karjalan Liiton kesäjuhla Porissa; kuljetus Vistamatkat Oy: ks. sivu 10 30.6. -3.7. Johannes-Seuran kesämatka Riikaan ja Jurmalaan. Heinäkuu 27. Johannesjuhla Liedon Keskuskoululla Elokuu 2.-4. Kuntalaismatka Johannekseen Lokakuu 19. Päätilän koulupiirin syystapaaminen Littoisten monitoimitalolla klo 13-17 Marraskuu 22.-24. Johannes-Seuran ostos- ja pikkujoulumatka Viipuri, Johannes Johannes-Seuran toimiston aukioloajat Toimisto pidetään auki keskiviikkoisin klo 12-17 sekä kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena arkilauantaina klo 10-15. Aukioloajat toukokuu-kesäkuu KE 8.5... 12-17 KE 15.5... 12-17 LA 18.5... 10-15 KE 22.5... 12-17 KE 29.5... 12-17 LA 1.6... 10-15 KE 5.6... 12-17 KE 12.6... 12-17 LA 15.6... 10-15 KE 26.6... 12-17 Karjalaiset kesä juhlat Porissa 14. 16.6.2013 (Alustava ohjelma) Aineiston toimittaminen Aineiston toimittamiseen on käytettävissä useita eri vaihto ehtoja. Mieluiten otamme vastaan valmiiksi sähköiseen muotoon tehtyä aineistoa eli sähköpostilla tai levykkeillä toimitettua, mutta kaikki perinteiset menettelytavat ovat edelleen myös käytössä. Sähköpostin voit lähettää osoitteeseen: hannu.rastas@dlc.fi tai marjatta.haltia@kolumbus.fi Levykkeet ja paperilla olevan aineiston voit lähettää osoitteella: tai voit toimittaa sen seuran toimistoon Piikkiöön: Johannekselainen, Myllytie 1, 21500 Piikkiö. Pyydämme toimittamaan aineiston seuraavasti: Kesäkuun numeroon aineisto viimeistään 25.5. (painopv 6.6.). Lehti lähtee jakeluun suoraan kirjapainosta. Osa tilaajista saa sen jo painopäivää seuraavana päivänä ja kaikki kotimaan tilaajat viimeistään kolmantena arkipäivänä painopäivän jälkeen. Jos aineiston toimittamisesta on kysyttävää tai ilmenee häiriöitä jakeluaikataulussa, ottakaa yhteyttä lehtitoimikunnan jäseniin. Lehtitoimikunta Perjantai 14.6.2013 12-17 Seminaari, Promenadikeskus 18-19.30 Maakuntalaulut-yhteislaulutilaisuus 19-21 Säveliä joella -risteily, Kokemäenjoki 19-21 Vesidisco kansantanssin tahtiin (nuoret) 22- Klubi-ilta, Yyterin Kylpylä Lauantai 15.6.2013 09- Karjala Open (golf), Yyterin golfkenttä 10- Karjalan Maraton ja Nuorten Maili 10- Kyykkä: Miesten SM-joukkue- ja naisten SM-parikilpailu Lasten kyykkä: tutustuminen lajiin 10-18 Karjalainen tori, Karhuhalli 10-15 Karjalaisten pitäjien ja karjalaisten sukujen näyttely 10-13 Karjalaista ohjelmaa 10- VIP-piirakkakilpailu 10.30- Aikuisten piirakkakilpailu 11- Lasten piirakkakilpailu 12-13 Lasten ja nuorten piirakkapaja 11-14 Lasten ja nuorten työpajat 11-13 Kuorokavalkadi 11-15.30 Ruokailu 14.30-16 Avajaisjuhla jäähallisssa 16.30-17.30 Noita Nytenenä ja Vinkuintiaanit 17-18 Muistojen iltakirkko 18- Ortodoksinen vigilia 18-19.30 Kansantanssikonsertti 20-21.30 Kun on tunteet -teatteriesitys 21-23 Bändi-ilta (nuoret) 20-00.30 Juhlatanssit/pelimannitanssit, 22-24 Klubi-ilta Hotelli Vaakunassa Sunnuntai 16.6.2013 09- Ortodoksinen liturgia 09-15 Karjalainen tori 09-15 Karjalaisten pitäjien ja karjalaisten sukujen näyttely 09.45- Kunniakäynnit Karjalaan jääneiden vainajien ja sankarivainajien muistomerkeillä 10- Karjalainen messu 11.30-12 Juhlakulkueen järjestäytyminen 12.00 Juhlakulkueen lähtö 11-15 Ruokailu 15-17 Päiväjuhla

3 Sirkka Siri Lempiäisen muistolle! Syyskuussa meidät tavoitti viesti, että ystävämme ja seuramme perustajajäsenen sekä pitkäaikaisen sihteerimme Sirkka Lempiäisen maallinen matka on päättynyt. Muistellessamme Sirkkaa meille tuli heti mieleen miten ahkera ja työntäyteinen elämä hänellä oli. Anja kertoi, miten ystävyys Sirkan kanssa alkoi jo lapsena jatkuen yhteisissä nuorten riennoissa. Vuosikymmenet vierivät ja ystävyys syveni erilaisten tapaamisten ja tapahtumien merkeissä aina merkkipäivistä seuran matkoihin asti. Sirkka oli seurallinen nainen, jolle karjalaisuus ja perinteet olivat kaikki kaikessa. Tämä kirvoitti sen, että 50 vuotta sitten hän oli kymmenen muun aktiivikarjalaisen kanssa perustamassa Littoisten Karjalaiset ry:tä. Uutteruus huomattiin ja hänet valittiin ensimmäiseksi sihteeriksi. Tätä tointa hän hoiti 25 vuotta sekä toimi aktiivisesti myös Varsinais-Suomen piirin naistoimikunnassa seuran edustajana. Kaiken tämän lisäksi Sirkka ehti käydä ansiotyössä ja hoitaa kodin sekä perheen. Sirkan iloinen ja elämänmyönteinen asenne pysyy muistoissamme aina ajatellessamme Siriä. Ystävät: Anja Luukkonen ja Ritva Santanen Littoisten Karjalaisten kiitoskirjoitus Sirkalle hänen jättäessään sihteerin työt nuoremmille 22.2.1993: Sirkalle! Elettii vuotta kuuttakymment ja kaheksaa, etsittii seural sihteerii uutta ja ahkeraa. Saatii tuo toimekas tyttö Lempiäisen Siri, sehä seuras myös huomattiikii heti. Polkupyörä ol valmiin porstuapieles joka lähtöö, lis hää ain kulki, ol sää mikä tahtoo. Monenlaist häne johol seuras harrastettii, kurssii ja myyjäisii piettii ja matkoikii tehtii. Liiton Kesäjuhlil oltii mon kertaa, eikä niil Lapi reissuilo o olt vertaa. Teatterit mei seural on myös tutu, kassomas on käyty siis monet jutut. Piirin naistoimikunnas Sirkka häärii, siel on saant mont kertaa hihojaa käärii. Perinneruokii ko tekkööt ja paistaat, mone sortin piirakat ja laatikot maistaat. Karjalan Liitos hää on myös tuttu, siel on seural selvint moni juttu. Sit ko aukes rajat vappaaks naapurii, tul mielee synnyinseuvukii. Ko viel kerra näkis tutut aitat, kotirannat, leikkipaikat. Vaik kaikkii mieleshä ne ain ol olleet, ja silmii kyynelveet tulleet. Nyt on Siri vient meit sin jo mont kertaa, käyty ollaa merelt ja maalt ja laskettu kanavaa. Kiitos täst kaikest ja paljost muust, monist vuosist mitä seura on Siult saant. Tult on kiitoksii aika, ei siihe riitä ruusut, eikä auta taika. Kiitetää lämpimäst syvämmest saakka, seura hyväks tekemää työtaakkaa. Ikinuoret vunukkaa myöte, myö muistetaa Siu tekemää työtä. Suurkiitokset Siulle Sirkka Siri siitä! Littoisten Karjalaiset ry:n puolesta sihteeri Ritva Santanen Viipuri mon amour tunnetta ja tarinoita Lahden historiallisen museon näyttelyssä Tiedustelut: Lahden kaupunginmuseo, 17.5.2013-16.3.2014 myyntisihteeri Birgitta Harju Toukokuussa Lahden historiallisessa museossa avautuu Viipuri mon amour -näyttely, jossa tuon suomalaisille niin rakkaan kaupungin henkeä etsitään monin tavoin. Näyttely tuo Viipurin lähihistoriaa nähtäväksi runsaan kuvamateriaalin, taiteen ja esineistön välityksellä. Kesäkuun 20. päivänä 1944 Viipurin linnan tornista viimeisen kerran laskettu Suomen lippu johdattaa katsojan surun ja ilon kaupungin moniin vaiheisiin. Lähes vuoden kestävässä näyttelyssä on esillä huomattava määrä Viipurin taidemuseosta evakuoituja taideteoksia, jotka nykyään ovat Lahden, Hämeenlinnan ja Lappeenrannan taidemuseoiden kokoelmissa. Joukossa on sellaisia merkkiteoksia kuin Ferdinand von Wrightin Huuhkaja hyökkää jäniksen kimppuun vuodelta 1860 ja Ivan Aivazovskin Kuutamomaisema Napolista vuodelta 1842. Näyttelyssä mestariteokset ripustetaan vanhojen valokuvien mukaisesti siten kuin ne olivat esillä aikanaan Viipurissa. Viipurin taidemuseo oli valmistuessaan vuonna 1930 Suomen ensimmäisiä museotarkoitukseen rakennettuja taloja. Museon paikka Pantsarlahden vanhan linnoituksen päällä oli ylväs ja historiallinen sitä on luonnehdittu Akropoliiksi, jolta valkoinen rakennus kuin antiikin temppeli avautui toisaalta merelle, toisaalta kaupungin ytimeen, Torkkelinpuistoon. Mittavien korjausten jälkeen Viipurin taidemuseo on nyt avattu Pietarin Eremitaasin sivuosastona ja toimii näin alkuperäisessä tehtävässään. Viipuri mon amour esittelee myös Lahden historiallisen museon omaa historiaa. Näyttelyssä vieraillaan Torkkeli Knuutinpojan torilla, jonka laidalla sijaitsi Viipurin historiallinen museo, Museum Wiburgense. Rakennus oli alun perin Viipurin raatihuone, jonka rakennushistoria ulottuu 1600-luvulle. Kaupunginarkkitehti Brynolf Blomqvist uudisti talon 1890-luvulla, ja vielä ennen sotaa se ehdittiin modernisoida vastaamaan uusimpia museovaatimuksia. Lahden historiallinen museo on Viipurin historiallisen museon perinteen jatkaja. Viipurin kokoelmat lukeutuivat maamme arvostetuimpiin Kansallismuseon kokoelmien jälkeen. Merkittävä osa esineistä tuhoutui sodassa. Näyttelyssä on esillä Viipurin historiallisen museon kokoelmia, esimerkiksi kaupungin mahtisukuihin kuuluneiden Weckrothien esineistöä sekä harvinainen luuhaarniska. Viipurin kuuluisa pyöreä torni. Näyttelyssä kunnioitetaan muun muassa ikimuistoista Torkkelinpuistoa. Kirjailija Olavi Paavolaisen sanoin Helsingin Esplanadi oli kuin kuiva ikäneito sen vehreiden lehmusten rinnalla. Uuden suomalaisen arkkitehtuurin airut, Alvar Aallon suunnittelema kirjasto NÄYTTELY TEATTERIMUSEOSSA 26.4. 25.8.2013 Torkkelinpuistossa muistuttaa modernista Viipurista. Ihana Monrepos kaarisiltoineen esittäytyy sävelin sekä vanhoissa tunnelmallisissa valokuvissa. Vierailemme tietysti Pyöreän tornin hämärässä, seurassa niin hilpeässä. Oma osastonsa on varattu sodan jaloista lähteneiden suomalaisten muistoille, evakkotaipaleelta selvinneille viipurilaisesineille ja niihin liittyville muistoille ja tarinoille. Tätä osuutta varten museo järjesti keräyksen, johon tarjottiin runsaasti esineistöä Lahden seudulta. Lukitun kodin avain on jäänyt monelle vertauskuvaksi menetetystä Karjalasta. Näyttelyssä voi kuvitella, miltä sodan aiheuttamat tuhot kaupungissa näyttivät. Siellä voi myös eläytyä sodan jälkeiseen neuvostoarkeen ja nykyviipurilaisuuteen, kommuuniasuntojen tiiviiseen tunnelmaan, vanhojen suomalaistalojen uusiin asukkaisiin, kirjastojen punanurkkiin ja aatteellisiin lukupiireihin. Viipuri on suomalaisille rakas monella tavalla. Joillekin se on kotikaupunki, joidenkin sydäntä lähellä ovat sen historialliset rakennukset ja kaupunkikuva. Monet palaavat aina uudelleen vierailulle nykyiseen Viipuriin. Kuten suurissa rakkaustarinoissa yleensä, on tässäkin haikeita sävyjä, kaipausta, jälleennäkemisen riemua, vahvoja tunteita Viipuri mon amour. Tuija Vertainen (tuottaja) Riitta Niskanen (tutkija) Toimituksen saaman tiedon mukaan näyttelyssä on mukana kuva Johanneksen kirkosta sekä Johanneksesta löytynyt pronssikautinen solki. Teatterimuseossa avautuu huhtikuussa näyttely valokuvaaja Eino Partasen Viipurissa 1930-luvulla ottamista teatterivalokuvista. Partasen tyttären, valokuvaaja Aila Teräväisen ja dosentti Pentti Paavolaisen kokoama näyttely johdattaa vuosi kymmenten taakse, keskelle iloisen Viipurin vireää teatterielämää. 1930-luvun Viipuri oli eleganssin, operettien ja kepeyden kaupunki, kertoo teatteritieteen dosentti Pentti Paavolainen. Teatterielämä oli vilkasta ja kaupungin teatteritarjonta tasokasta. Vaikka suuri osa esityksistä olikin operetteja ja komedioita, nähtiin viipurilaisilla näyttämöillä monipuolista teatteriohjelmistoa kansanteatterista käännösklassikoihin, lastenteatteria unohtamatta. Tunteita ja eleganssia -näyttely välittää nimensä mukaisesti niitä tunteita, joita yleisö sai katsomossa kokea, ja eleganssia, joka teatteri-iltoihin liittyi. Viipuri sai ensimmäisen pysyvän teatteriseurueensa, kun maan toinen suomenkielinen ammattiteatteri, Suomalainen Maaseututeatteri (vuodesta 1918 Viipurin Näyttämö) asettui kaupunkiin vuonna 1898. Viipurin Työväenyhdistys oli aloittanut teatteritoimintansa jo vuotta aiemmin. Teatterit yhdistettiin vuonna 1933 ja uuteen Viipurin Kaupunginteatteriin kiinnitettiin vahva ja ammattitaitoinen näyttelijäkunta. Viipurilaista yleisöä ovat teatterialan muistelijat, näyttelijät ja johtajat kiittäneet kiitolliseksi, syttyväksi ja herkästi itkuun ja nauruun eläytyväksi. Tasokkaan Kaupunginteatterin, eri kaupunginosien vahvojen ja virei den työväenteattereiden ja uskollisen ja innokkaan teatteriyleisön yhdistelmä teki sotia edeltäneestä Viipurista teatterikaupungin, joka ei jäänyt vertailussa pääkaupungin varjoon. Eino Partasen teatterikuvien negatiivit ovat tuhoutuneet, mutta kootessaan näyttelyä isänsä kaupunkikuvista Aila Teräväinen yllätyksekseen törmäsi tutun kuvaamon merkintään myös lukuisissa teatterikuvissa. Partasen kameran tallentamat teatterimuistot ovat säilyneet teattereiden mainospostikorteissa, joita viipurilaiset teatterinystävät ahkerasti ostivat ja lähettivät ystävilleen sekä keräilivät omiin kokoelmiinsa. Vuosien kuluessa Teatterimuseo ja Etelä-Karjalan museo ovat saaneet niitä lahjoituksina haltuunsa. Mittavan tunnistustyön jälkeen postikortit digitoitiin ja vedostettiin nyt näyttelyssä nähtäviksi valokuvasuurennoksiksi. Aiemmin Viipurissa ja Pietarissa nähty näyttely avataan yleisölle Teatterimuseossa huhtikuun 26. päivä ja sitä voi käydä katsomassa aina elokuun loppupuolelle saakka. Elokuun 14. päivä Teatterimuseossa järjestetään Viipuri-ilta, jonka ohjelmassa on Pentti Paavolaisen opastus näyttelyyn sekä Pia Andellin Hetket, jotka jäivät -dokumenttielokuvan (2005) esitys. Elokuva perustuu viipurilaisen arkkitehtipariskunta Martta ja Ragnar Ypyän autenttiseen materiaaliin vuosilta 1938 1949. Teatterimuseo Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, Helsinki Avoinna ti su klo 11 18, ke klo 11 20 Liput 6/4, yksi alle 15-vuotias aikuisen mukana ilmaiseksi Näyttelyinfo 0207 961 670 www.teatterimuseo.fi

4 Piirakoita paistamassa Hapa(n)lohko j perunoita, lanttua j vettä j hapanleipätaikinan juurta j suolaa, kermaa, voita Kuoritut, lohkotut perunat ja lantut (jotkut käyttävät pelkkää perunaa) keitetään vähässä vedessä lähes kypsiksi, minkä jälkeen lisätään vedellä ohennettu taikinajuuri. Seoksen annetaan kiehua hiljaisella lämmöllä noin 15 minuuttia välillä sekoittaen. Maustetaan suolalla. Lopuksi lisätään maun mukaan voita ja kermaa. Mainio kasvissyöjän ruoka! Karjalanpiirakat (n. 30 kpl) Kuori: j 2 dl kylmää vettä j 1 tl suolaa j 3,5 dl ruisjauhoja, 1, 5 dl vehnäjauhoja Serkukset Veera ja Saana opettelivat perunapiirakan tekemistä. Täyte: j 3 dl riisiä j 5 dl vettä, 1 l maitoa j suolaa (kananmunaa) Keitetään ensin riisipuuro, joka maustetaan suolalla ja haluttaessa kananmunalla. Kuoritaikina sekoitetaan. Taikina pyöritetään pitkäksi pitkoksi, josta leikataan paloja. Ne kaulitaan piirakkapulikalla / kaulimella pyöreiksi levyiksi. Täyte levitetään päälle ja reunat käännetään melko keskelle täytettä ja rypytetään ptikänmallisiksi piirakoiksi. Paistetaan kuumassa, 250 300-asteisessa uunissa. Kypsät piirakat kastetaan kuumaan maito-vesi-voiseokseen ja pannaan liinan alle pehmenemään. Tarjoillaan munavoin kanssa. Paimion koulun kotitalousluokassa uunit höyryävät 250 asteen kuumuudesta, hapanlohko muhii kattilassa ja piirakan rypyttäjillä posket punoittavat. Joka työpisteessä häärää vähintään kaksi pulikan pyörittäjää. Innokkaimmat tekevät kolme eri annosta taikinaa, ja valmiita piirakoita voidellaan ja peitellään hellästi syömistä odottamaan. Hörkön sukuseuran ja Simo Hörkön sukuyhdistyksen ruokakurssilla 13. huhtikuuta oli iloinen tekemisen meininki. Reiluun 20 eri-ikäiseen kurssilaiseen mahtui jo kokeneita piirakantekijöitä mutta myös ensi kertalaisia. Ikähaitari oli 6-vuotiaasta yli 80-vuotiaaseen. Kurssin menu sisälsi kahdenlaista piirakkaa, hapanlohkon ja jälkiruoaksi piimäpiirakan kahvin kera. Kaikki pääsivät itse tekemään ja maistamaan karjalaista perinneruokaa. Tärkeintä oli piirakoiden leipominen alusta asti. Keittoruoka, hapanlohko, taas antoi monelle aivan uuden makuelämyksen. Aloitetaanko rypytys ylhäältä vai keskeltä? Taitetaanko päät ensin vai viimeksi? Ohjeita antanut Maritta Lehtiö kertoi, että tekniikka on vapaa, ja kukin rypytteli piirakkansa niin kuin halusi. Valmiit karjalan- ja perunapiirakat olivatkin persoonallisen näköisiä. Elvi ei säästellyt voita hapanlohon maustamisessa. Jostain työpisteestä tuli ihan tehdastekoisen säännöllisiä, toisissa muodot olivat sinnepäin, mutta kaikki olivat tyytyväisiä tulokseen ja makuun. Riitaa ei tullut siitäkään, kumpi on maultaan parempi, riisi- vai perunatäytteinen piirakka. Molempia näkyi valmistettavan joka työpisteessä; riisipiirakat tutun soikeina, perunapiirakat pyöreinä. Hapanlohkoa oli päätetty keittää yksi kattilallinen maistiaisiksi, ja mestareina toimivat Elvi ja Paavo Hörkkö. Tämä nykypäivänä harvinainen perinneruoka sai myönteisen vastaanoton. Joidenkin lapsena tätä ruokaa maistaneiden reaktio oli positiivinen: - Tämähän on herkullista! Nuorisolla ei ollut ennakkoluuloja, ja pienimmätkin lusikoivat lautasensa tyhjäksi; eräs nuorimies kävi hakemassa keittoa kahdesti lisää! Miksipä ei; voilla ja kermalla maustettu sakeahko keitto oli todella hyvää. Piimäpiirakan yhteiseksi kahvileiväksi taiteili porilainen Eira Laiho pöytäkuntineen. Täytettä oli reilusti, pullataikinapohja mehevä ja kullanruskeaksi kypsynyt. Mukavan makea piirakka oli oivallinen päätös yhteiselle aterialle. Kurssiväki oli päivän antiin tyytyväinen, ja kukin sai viedä loput leipomuksensa tuliaisiksi kotiväelleen. Ohjelehtistä tarvitaan ehkä myöhemmin kotonakin, eikä karjalainen ruokakulttuuri pääse johannekselaistaustaisilta tai sukuun naiduilta unohtumaan. Kaija Sipilä Ruoka maistuu hyvässä seurassa. Etualalla Iiris ja Elisa Hörkkö. Perunapiirakat / Vatruskat ( n. 20-25 kpl) Kuori: sama kuin karjalanpiirakoissa. Täyte: j 2-3 dl maitoa j 1,5 tl suolaa j 2 munaa j 25 g voita Perunasose valmistetaan ensin. Sekoitetaan kuoritaikina kuten edellä. Taikinasta tehdään tanko ja se jaetaan 20 osaan. Palaset pyöritetään palloiksi ja painellaan sen jälkeen litteiksi kakkaroiksi. Kakkarat kaaviloidaan ohuiksi (halkaisijaltaan noin 17 cm) pulikalla. Kuorille levitetään perunasosetta vajaan senttimetrin paksuinen kerros. Reunus käännetään ja rypytetään. Näistä piirakoista tulee pyöreitä. Piirakat paistetaan kuumassa uunissa (250 300 ) noin 12 minuuttia. Pohjat ja reunat voi kostuttaa kuumalla vesi-rasvaseoksella. Piimäpiirakka / Rahkapiirakka Pullataikina: 3 dl maitoa, 25 g hiivaa, 1 dl sokeria, 1 tl kardemummaa, 0,5 tl suolaa, 1 muna, n. 8 dl vehnäjauhoja, 75 g voita Täyte: 2 munaa, 2 prk maitorahkaa, 2dl kermaa (kevyt- tai ruokakermaa), 1,5 dl sokeria, 2 rkl sitruunanmehua Voiteluun: munaa Pullataikina alustetaan tavalliseen tapaan. Taikina kaulitaan levyksi ja nostetaan uunipellille. Sen annetaan kohota 40 min. Täytteen ainekset sekoitetaan ja levitetään pohjan päälle. Reuna taitetaan ja voidellaan munalla. Piirakka paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. (Täytteen alle voidaan haluttaessa levittää esim. aprikoosimarmeladia.) < Eira Laihon taiteilemat piimäpiirakat saivat veden kielelle.

5 Johanneksen miesten kansallispuvun myssystä ensi talven hittituote? Perinnekäsityökerho Verkkopitsi Perinnekäsityökerho kokoontui Johannes-Seuran toimistolla lauantaina 13.4.13. Ilahduttavaa oli osallistujien suuri innostus ja uteliaisuus kuulla ja muistella, minkälaisia käsitöitä Johanneksessa on tehty. Erityisen merkitykselliseksi koin halun oppia niitä käsityötekniikoita, joilla esiäidit ovat valmistaneet vaateparsia, käyttötekstiilejä yms. Kirjasin muistiin minkä kerkesin, kun Kaukosen Maija, Koukkarin Raija ja muut luettelivat, millaisia kintaita, rukkasia, lapasia, villapaitoja, saapassukkia ja pässinpökkimiä he tai heidän äitinsä olivat tehneet. Tovin haasteltuamme alkoi mukaan tulla myös kirjottuja pöytäliinoja, pyyheliinanpeittoja ja pitsejä. Muistilokeroista tulvi mielikuvia käsitöistä ja koska olemme naisia, muistot tulivat tarinoina. Kajanderin Hannele heitti heti alkuun kysymyksen Revonsaaren verkkopitsistä. Kokouksen jälkeen on seuran kirjahyllyyn jo hankittu vanhojen kirjojen kaupasta Verkkopitsikirja ja Karjalan kirjonnat -kirja. Ihanaa, kun jokaisen kassista löytyi jokin oma käsityö. Oli ketjuvirkkauksella koristeltu liina, haarukkapitsipeitto, pirtanauhavehkeet, koukuttu pussukka, sukankutimia ja tietysti neulakinnastekeleitä. Oliks kellää ihan valmista kerallaan? Erilaisist langoist tehtyi alotuksii ja lopetuksii ja harjottelukappaleita kyl ol, ja myö päätettii, et se neulakinnas pittää ottaa haltuu. Ja päätettii niikii, et jos ei tuu kinnasta neulalla, ni koukkuumal ja virkkaamal varmast saahaa aikaseks yks rukkaskinnas. Aina väliin leijui keskeneräinen käspaikka Marjatta yritti opettaa Marjalle neulakinnasta, Hannelelta sitä valmistui vauhdilla. Kenen idea oli, et jokkaine kuttoo omat pässinpökkimät ja sit kuvataa ne kintut Johannekselaisee, et arvaa kuka. Seuraava kokoontuminen on toimistolla lauantaina 8.6. klo 10 alkaen, kottii lähetää viimistää kolmelt (klo 15), mite kenekii aikatauluu soppii. Tervetuloa silloin mukaan tekemään, oppimaan, opettamaan, kertomaan, kuuntelemaan ja muuten vaan iloitsemaan. Sain nuorena koulutyttönä 1960-luvulla isotädiltäni Elsa Ahokkaalta (o.s. Skyttä, s. 1903) verkkopalan ja kehotuksen: Kun oot tuollainen näppärä tyttö, niin tie tästä itselleis pöytäliina. Siihen voip kirjailla langalla kukkasii. Verkkopala on noin metri kertaa metri. Silmäkoko on noin ½ cm. Langasta en ole varma, onko pellavaa. Sen muistan Elsa-tädin sanoneen, että hänen miehensä Teodor oli verkon kutonut. Mitään vastaavaa liinaa tai mallia en muista nähneeni. Silloin tuo verkko jäi muiden nuoruuden intressien vuoksi, mutta on edelleen kaapissani. Viime kesänä ollessani Karjalaisilla kesäjuhlilla Lahdessa näin siellä käsityönäyttelyssä verkkopitsiverhot. Näytteilleasettajan kanssa keskustellessani sain kuulla, että ne olivat tulleet Karjalasta ja olleet sen jälkeen jossakin kesämökin vintillä roikkumassa. Ne olivat täyspitkät ja kirjailua niissä oli jonkin verran. Se ei minulle selvinnyt, mistä päin Karjalaa ne olivat peräisin.. Netistä löysin tietoa ja ohjeistusta verkkopitsin tekoon. Minua kuitenkin kiinnostaa, löytyykö Johannekselaisen lukijoista henkilöitä, jotka tällaisesta käsityötekniikasta jotakin tietävät. Isotätini oli kotoisin Johanneksen Revonsaaresta. Jotenkin olisi luonnollista, että saarelaiset olisivat tehneet myös sisustustuotteita verkoista. Tehtiinkö niitä mantereen puolellakin? Kävin myös Johannekselaisen perinnekäsityökerhossa, mutta siellä ei kukaan tuntenut tekniikkaa. Jos olet verkkopitsiä nähnyt tai tehnyt, ottaisitko ystävällisesti yhteyttä minuun Johannekselaisen toimiston kautta tai soittamalla puh. 040 589 1537. Pirjo Ruoho Maija Kaukonen. Hannele Kajander

6 T TT Päätilä, kylä Uuraansaaren eteläpäässä T T T Päätilää on aikoinaan hallinnut Päätilän hovi, jonka viimeiset omistajat ennen sen myymistä olivat Charlotta ja Daniel Bloum. 1. maaliskuuta 1817 tuli voimaan keisarillinen asetus, joka antoi myös Viipurin läänin asukkaille oikeuden ostaa kruunun tiloja. Niinpä Päätilän ja Kivitokeen isännätkin pääsivät ostamaan kyseisen hovin maat. Ensimmäiset ostajat olivat Tuomas Tuomaanpoika Liikanen, Kustaa ja Matti Aaprahaminpojat Sinkkonen, Elias Tuomaanpoika Uski ja Matti Kaarlenpoika Kaukonen. Lainhuuto tälle kaupalle on saatu 7.9.1825. Syynipöytäkirja, joka on tehty 13.8.1849, osoittaa, että Päätilä n:o 1 on määrätty jaettavaksi kolmeen osaan Tuomas Liikasen, Vilhelm Sinkkosen ja Mikko Kouvosen kesken. Päätilä n:o 2 jaettiin seitsemään osaan: Tuomas Liikanen, Vilhelm Sinkkonen, Kaarle Kaukonen, Matti Kaukonen, Antti Uski, Adam Sinkkonen ja Mikko Kouvonen saivat kukin osuutensa. Myöhemmin mukaan tulivat vielä Henrik, Gabriel ja Juhana Kaukosen perilliset. Päätilän ja Kivitokeen kylät Uuraansaaren eteläpäässä Maanmittauslaitos: Karjalan kartat-cd Veijo Karhu Päätilä, Pitäjähistoriasta poimittua: Suojainen Knuutilan lahden pohjukka, jonne olivat sijoittuneet Päätilän ja Kivitokeen kylät, on vanhaa asutusaluetta. Talot olivat jo 1500-luvulle tultaessa ehtineet jakautua osittain varsin pieniksi. Itä- ja Länsipäätilä 1773 vuoden kartassa. Vanhimmat niistä olivat ehkä 1200- tai 1300-luvulta, mutta uusia asukkaita on ilmeisesti tullut myöhemminkin, 1500-luvulla mm. eräs Nuutti Hämäläinen, josta Knuutila kaiken todennäköisyyden mukaan on saanut alkunsa. Päätilässä eli vielä yhdessä talossa kylälle nimensä antanut Päätiläisen suku. Muita merkittäviä nimiä on esim. Turikka, Kaugo, Louko (Louka, Loucka), Saksa (Dysk) ja Pouni. Nimistö viittaa siihen, että asutus on alkuperältään erittäin kirjavaa. Molemmat kylät kuuluivat samaan jakokuntaan, ja on erittäin luultavaa, että asutus on alun perin koostunut muutamasta hajallaan olevasta yksinäistalosta. Kylämuodostus olisi siten uudempaa perua. Maakirjojen mukaiset tilaluvut vuosina 1544 1707 1544: Kivitokee ja Päätilä = 11 tilaa 1556: Kivitokee ja Päätilä = 10 tilaa 1565, 1575: Kivitokee ja Päätilä = 6 tilaa 1585: Kivitokee ja Päätilä = 4 tilaa 1635, 1655, 1675: Kivitokee = 4 tilaa, Päätilä = 3 tilaa 1697, 1706-1707: Kivitokee = 3 tilaa, Päätilä = 2 tilaa Revisiomaakirja 1728-1729 Päätilä n:o 1 (Pätilä, Itäpäätilä): isäntänä Matti Heikinpoika, kruununtila Päätilä n:o 2 (Taricka, Pätilä, Länsipäätilä): isäntänä Kaarle Heikinpoika, kruununtila Päätilän hovi 1760-luvulla kylän tilat tulivat yhden omistajan hallintaan, kylä vaurastui, alettiin puhua Päätilän hovista. Viktor Uskin muistelmien mukaan hovin päärakennus sijaitsi paikalla, jossa oli Liikasten talo. Tuomas Tuomaanpoika Liikanen toimikin jakotoimituskunnan jäsenenä (rk 1832-42). Vuoden 1723 väestöluettelon mukaan Päätilässä asuivat Kaarle Heikinpoika (45 v), hänen vaimonsa Valpuri Jaakontytär (35 v), poikansa Juhana (5 v) ja tyttärensä Katriina (1 v), Kaarlen veli Matti (40 v), tämän vaimo Riitta Eerikintytär (40 v) ja poika Yrjö (5 v). Suoka-Soukka Vuoden 1730 vaiheilla muutti tilalle n:o 2 Cnut Mattsson Suoka (Souk), vaimo Brita Erichsdotter, tytär Brigitta ja vävy Simon. Isäntä Nuutti Soukka (1680-1763), laivuri ja luotsi, kuului myöhemmin myös kirkonisännistöön (kirkkoväärteihin). Hänen tyttärensä Eeva ja yli oppilas, myöhemmin nimismies ja luotsitarkastaja Peter Johansson Green vihittiin Johanneksessa 1743 toukokuussa ja Green on merkitty tilan haltijaksi ainakin v. 1754.

7 Greenin kuoltua leski avioitui räätäli Joachim Christian Wulffin kanssa, ja kun Nuutti Soukka kuoli vuonna 1763, Wulffit muuttivat Huistuppulaan, myöhemmin Kirjolaan. Posse Wulffin jälkeen tuli tilan n:o 2 haltijaksi Viipurin kuvernementin kirjuri, manttaalikomissaari Nils Posse, joka hankki nimiin sä myös Jaakko Yrjönpojan, tilan n:o 1, maat. Näin oli koko Päätilän kylä yhden miehen hallussa. Nils Posse oli syntynyt Ruokolahdella, vanhemmat katselmuskirjuri, kollegiasessori Hans (Johan) Påsa, vuodesta 1746 Posse, ja Elisabet Hultman. Hans Posse kuoli Viipurissa 1759 ja Elisabet Hultman Johanneksen Päätilässä 1765. Nils Posse ja Anna Elisabet Hoppius, Uudenkirkon kirkko herran tytär, vihittiin 1770. Heillä ei ollut lapsia. Johanneksesta Posset muuttivat n. 1773 Räisälään ja sieltä Käkisalmeen. Oudar, Beck, Bartram, Bougeois Possen muutettua pois Johanneksesta Päätilä oli liikemies Oudarin hallinnassa ja siirtyi n. vuonna 1780 majuri Beckille. Beckin jälkeen kylän haltijoina mainitaan Proc: (prokuraattori?) Bartram ja eräs herra, monsieur Bougeois. Tilaa hoitivat ja viljelivät heidän aikoinaan lampuodit. Scharp Vuoden 1818 henkikirjan mukaan Päätilässä asui kollegiasessori Pehr Scharp perheineen ja palkollisineen, yhteensä 12 henkilöä. Pari vuotta myöhemmin tilan väkiluku oli 18, joukossa mm. palveluksesta eronnut sotilas Johan Linginen ja hänen vaimonsa Stina. Scharp osti tilat perinnöksi 15.3.1820. Itäpäätilästä hän maksoi 14 ruplaa 46 kopeekkaa ja Länsipäätilästä 26 ruplaa 54 kopeekkaa hopeassa. Scharpin aikana Päätilästä kehittyi varsinainen hovi. Bloum Pietarsaaressa syntynyt apteekkarin poika Daniel Christian Bloum toimi armeijan alilääkärinä sodan aikana 1808, opiskeli Turun Akatemiassa ja valmistui farmaseutiksi. Veijo Karhu lahjoitti hallussaan olleen asiakirjarullan Johannes-Seuran arkistoon. Aineistosta löytyy öytyy mm. viereisellä sivulla oleva asiakirja vuodelta 1899. Ote takasivusta ylhäällä vasemmalla. Suuret kiitokset Veijolle! Oikealla Rippikirja vuosilta 1736-1738, Päätilä ja Monola. Vuonna 1812 hän oli proviisorina Pietarissa ja tuli Pietarsaaren apteekin omistajaksi isänsä kuoltua. Hän palasi Pietariin, missä oli apteekkarina v. 1815-1821. Vuoden 1822 tienoilla asessori Pehr Scharp myi Päätilän Bloumille, joka viihtyi siellä kolmisen vuotta. Bloum hankki Viipurista apteekin, myi Päätilän heinäkuussa 1825 Veijon kirjoituksessaan mainitsemille kylän isännille 9150 ruplasta ja muutti Viipuriin. Viljelys- ja metsämaata Maakirjan mukaan perintötalo n:o 1, Itäpäätilä, käsitti vuonna 1836 viljeltyä maata 14,83 ha, viljelyskelpoista ja varsinaista metsämaata yhteensä 137,116 ha sekä joutomaata 11,54 ha, kaikki yhteensä 163,83 ha. Perintötaloon n:o 2, Länsipäätilä, kuului 33,35 ha viljeltyä maata, viljelyskelpoista ja varsinaista metsämaata yhteensä 183,93 ha sekä joutomaata 6,65 ha, kaikki yhteensä 223,93 ha. Marjatta Haltia Lähteet: Johanneksen pitäjähistoria ja Kansallisarkiston Digitaaliarkisto, Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja 42, Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852, www.alajärvenapteekki.fi Lapsuuden muistoja Päätilästä Näin kevään ja kesän lähestyessä tulee entistä useammin mieleen rakas kotiseutu Karjalassa. Varsinkin lapsuutta muistelen, niin kuin varmaan moni karjalainen. Meillä kylän lapsilla ja nuorisolla oli tapana tehdä vapuksi vappumaja. Havuista ja risuista tehtyjä majoja oli muutamia siinä lähimetsässä, ja niissä oltiin koko vappupäivä. Eväitä oli mukana: keitettiin perunoita, lisänä kotoa saatua särvintä. Isommat paistoivat lettujakin. Se oli kivaa aikaa, ei ollut huolen häivää. Olimme myös kovia urheilemaan, ja saimme pelata koulun kentällä. Neljää maalia juostiin monet, monet kerrat. Neljässä maalissahan on kaksi joukkuetta, ja kummankin joukkueen kapteeni olisi halunnut minut joukkueeseensa, kun olin kova juoksemaan. Kävimme porukalla uimassa Torpan rannassa. Siellä oli hyvä uimaranta, parempi kuin Hiekkaniemessä, ainakin Neljä polvea, iso-mummo Marjatta, Raija-mummi, Kristiina ja Daniel-vauva. meidän mielestämme. Torpan rannassa oli kaksi parakkimaista rakennusta. Sinne tuli kesäksi Viipurista lastenkodin lapsia hoitajineen lomailemaan. Talvella oli taas toisenlaiset lystit. Isot pojat tekivät jäälle napaveivin, jossa sai kovaa kelkkakyytiä, kun oli monta pyörittäjää. Isä teki itse meille pienemmille suksetkin. Muistan, että kun hiihtelin siinä lähipellolla, niin eivätkös isommat serkkulikat Maila ja Kaarina irvailleet, että siehä hiihät ko Kankaanpää. Tämä Aina Kankaanpää oli opettajana Päätilän koululla, hän opetti kolmatta ja neljättä luokkaa. Minulla oli alakoulussa ihana opettaja, Salli Raita, jonka mies opetti ylempiä luokkia. Ehdin aloittaa toisen luokan alakoulussa, kunnes jouduttiin lähtemään sotaa pakoon. Yöllä tuli tuttu mies koputtamaan ikkunaan, että nyt pitäis lähtee eikä mittää saa ottaa mukkaa kannettavaks. Äiti puki meille tytöille useamman mekon päälle, samoin pojille useat housut. Sitten vaan yöllä taivaltamaan kohti Monolan asemaa, missä mentiin härkävaunuihin ja matka kohti tuntematonta alkoi. Isä oli linnoitustöissä, joten äiti huolehti yksinään meistä lapsista, niin kuin monissa karjalaisperheissä. Pitää sanoa, että kyllä karjalaiset naiset olivat vahvoja henkisestikin. Itseenikin on jäänyt tätä karjalaista vahvuutta ja sisua. Ihan pienistä en hätkähdä, vaikka olenkin pieni karjalaistyttö ja nyt jo pienen pojan isomummo. Evakkotaipaleella meidät vietiin ensin Perniöön ja sieltä sitten Paimioon. Kävin Kevolan alakoulua. Opettajamme Anna Hellsten oli lotta ja meistä alakoululaisista tuli pikkulottia. Opettaja Hellsten neuvoi meitä tyttöjä lottapuvun valmistuksessa, ja itse hän ompeli koneella isommat työt. Niinpä minäkin kahdeksanvuotiaana tein itselleni lottapukua. Muutettuamme Kevolasta Nummenpäähän pidin joskus koulussa sitä lottapukua. Toiset lapset olivat ihmeissään, kun minä, pieni koululainen, olin lotta. Täytyy vielä sanoa, ettei siihen aikaan ollut koulukiusaamista ainakaan niissä kouluissa. Kun välirauhan aikana muutettiin takaisin Päätilään, sinne alettiin rakentaa uutta nättiä koulua. Opettajana oli Jenni Pulliainen, hänkin mukana lottatyössä. Muutamia uusia tyttöjä tuli pikkulotiksi. Eräänä pyhänä lähdettiin Kirkkoniemeen, kun siellä oli jotkut lottien tapaamiset. Oli jo hämärä, kun lähdettiin kotiin tulemaan. Minä läksin Kakinniemen toista puolta, koska asuin Hiekkaniemessä. Opettaja ja toiset tytöt menivät niemen toista puolta, kun asuivat siellä päin. Oltiin liikkeellä potkukelkoilla, kun oli ihan kierät, lumettomat jäät. Menin potkurilla aika kovaa, ja yhtäkkiä oli edessä leveä railo hyvä, etten sinne pudonnut! Kyllä siinä oli suojelusenkeli mukana. Jatkoin rantoja myöten kotiin. En muista miten kotona reagoitiin, olin kai sen verran järkyttynyt. Tapahtuma on jäänyt jotenkin alitajuntaan, ja olen nyt vanhempana sitä miettinyt ja kertonut ystäville ja omille lapsillekin. On ihanaa, kun kevät ja kesä saapuvat, on mukavampi ulkoilla kun on lämmin. Oikein hyvää kesää kaikille johannekselaisille ja tämän lehden lukijoille. Pärjäillään! Marjatta Peltonummi (ent. Kaukonen) Hämeenlinna

8 Maatalous Kannaksella takapajulasta kehityksen kärkeen - Venäjän vallan alle Uudenkaupungin rauhassa 1721 jääneessä ns. Vanhassa Suomessa maatalouden kehitys jäi jälkeen muusta Suomesta. Vasta lahjoitusmaiden lunastamisen jälkeen 1800-luvun lopulla alkoi kehitys, jossa muiden maakuntien etumatka otettiin kiinni ja jopa joissakin kohdin mentiin ohi. Muutos näkyi myös Johanneksessa. 1800-luku hitaasta alusta nopeaan kehitykseen Ruotsin yhteyteen jääneessä Suomessa maatalouden kehitys nopeutui viljelijöille suunnatun valistustyön ansiosta jo 1700-luvun lopulla. Venäjän vallan alle joutuneessa Karjalassa maata viljeltiin aina 1800-luvun puoliväliin samoin menetelmin kuin edelliselläkin vuosisadalla. Hoveihin tosin saatettiin hankkia rautainen kääntöaura ja äes, joita oli ruvettu valmistamaan Suomessakin. Hoveissa halua maatalouden kehittämiseen vähensi 1800-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä viljan hinnan lasku Pietarissa, jonne halpaa viljaa oli ryhdytty tuomaan Etelä-Venäjältä. Maataloudesta poiketen kauppa ja sahateollisuus kehittyivät nopeammin kuin muualla Suomessa, sillä Katariina II:n säätämät asetukset vapauttivat kaupan ja teollisuuden monista Ruotsin vallan aikaisista rajoituksista. Vanhan Suomen yhdistäminen Suomen sodan jälkeen muuhun Suomeen ei juuri vaikuttanut tavallisen viljelijän elämään. Useimmat heistä olivat lahjoitusmaatalonpoikia, joiden riippuvuus lahjoitusmaiden haltijoista vain kasvoi, kun Nikolai I vuonna 1826 antoi näille rälssioikeuden. Tilojen omistusoikeuden epämääräisyys ei luonnollisestikaan innoittanut maatalouden kehittämiseen. Kun väkiluku olojen rauhoituttua kuitenkin lisääntyi nopeasti, uutta peltoa oli raivattava jatkuvasti. Esimerkiksi vuosina 1834 1864 peltoala Viipurin läänissä kasvoi 176 000:sta tynnyrinalasta 264 000:een ja niittyala 449 000:sta 709 000:een (1 tynnyrinala = noin 0,5 ha). Kuitenkaan tilojen keskikoko ei sanottavasti kasvanut, sillä Vanhassa Suomessa tiloja halottiin ahkerasti; muualla maassa se oli Ruotsin lakien mukaan kiellettyä. Satotaso pysyi alhaisena, sillä lantaa ei riittänyt suurentuneelle peltoalalle, vaikka karjan päälukua lisättiin enemmänkin kuin niityiltä saatava rehumäärä olisi sallinut. Siksi karjan tuotos saattoikin alentua. Parhaat sadot saatiin edelleen kaskilta, joiden polttoa sopivien metsien puute ja puutavaran arvon nousu rajoittivat. Vuosisadan puolivälissä kaskenpoltto oli Kannakselta jo lähes kokonaan loppunut. Pietarin läheisyys tarjosi Kannaksella sivuansiomahdollisuuksia ja vähensi tarvetta kehittää maataloutta toimeentulon parantamiseksi. Pietariin lähdettiin joutoaikoina töihin tai sinne markkinoitiin halkoja, käsitöitä ja muita tuotteita. Rahdinajo talviaikaan ja merenkulku olivat myös merkittäviä tulonlähteitä. Kehitys alkoi nopeutua vuosisadan puolivälissä. Viipurin läänin Maanviljelysseura perustettiin 1847 jakamaan tietoa ja valistusta. Jo seuraavana vuosikymmenenä perustettiin eri puolille maakuntaa seuran paikallisosastoja. Vuonna 1854 järjestettiin Viipurissa ensimmäinen maatalousnäyttely, ja 1860 aloitti Viipurin pitäjässä maanviljelyskoulu. Meijereitä oli kartanoihin alettu perustaa jo vähän aikaisemmin. Viljanviennin tyrehdyttyä voilla ja juustolla oli edelleen Pietarissa kysyntää. Hoveissa ja muilla suurtiloilla lypsylehmien määrää lisättiin nopeasti, ja samanaikaisesti karjan ruokintaan alettiin kiinnittää huomiota. Tähän asti lehmät oli vain jotenkuten pyritty pitämään hengissä ahtaissa navetoissa. Nyt valtion palkkaamat ensimmäiset maatalousneuvojat kohdistivat päähuomionsa karjanhoidon kehittämiseen. Karjan arvo ympärivuotisen ravinnon tuottajana opittiin ymmärtämään viimeistään 1860-luvun lopun nälkävuosien aikana, vaikka Kannaksella ei suoranaista nälänhätää ollutkaan. Vanhassa viljanviljelyyn perustuvassa taloudessa ruis oli ehdoton päävilja. Vuonna 1864 sitä viljeltiin Viipurin läänissä lähes puolella peltoalasta. Puintia 1930-luvulla. Itä-Suomessa ohraa ja kauraa viljeltiin kumpaakin noin neljänneksellä pinta-alasta. Peruna oli myös jo noussut merkittäväksi viljelykasviksi. Nälkävuodet lisäsivät sen samoin kuin karjanrehuksi tuotetun kauran viljelyä. Vuosisadan loppuun mennessä kaura oli ohittanut rukiin tärkeimpänä viljelykasvina. Vehnän viljely oli edelleen vähäistä, sillä pyhiksi ostettiin kaupasta Venäjältä tuotua halpaa pullajauhoa. Länsi-Suomessa muutos oli hitaampi; ruis ja ohra olivat vielä selvästi kauraa enemmän viljeltyjä. Heinän viljely yleistyi myös nopeasti nälkävuosien jälkeen, ja pellolta korjattu heinäsato ylitti jo ennen vuosisadan loppua niittyheinän määrän. Myös maatalouden tekninen kehitys nopeutui 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Sitä edisti tilojen itsenäistyminen lahjoitusmaiden lunastamisen jälkeen. Aluksi tosin lunastusmaksut rasittivat tiloja, mutta puutavaran hinnan nopea nousu helpotti tilannetta ja teki mahdolliseksi rahan käytön koneidenkin hankintaan. Vanhat atrat vaihtuivat maata kääntäviin auroihin ja risukarhi piikki- tai rullaäkeeseen. Viljanlajittelua varten ostettiin tai tehtiin itse viskuri - muutamiin taloihin ilmestyi jo puimakonekin. Sitä kierrettiin aluksi käsin tai tehtiin ns. hevoskierto. Kartanoihin saatettiin hankkia höyrykone eli lokomobiili käyttämään puimakonetta. Johanneksessa kehitystä hidasti tilojen pieni koko, joka esim. 1864 oli keskimäärin vain 10,6 tynnyrinalaa eli puolet koko maan keskiarvosta. Rannikkoseudulla maatalouden merkitys olikin vähäinen. Ylämaan kylissä tilakoko oli selvästi suurempi ja kehitys nopeampaa. Mallia saatiin pitäjän kartanoista, joista etenkin Kaislahti oli jopa koko maata ajatellen kärkijoukossa. Siellä peltojen salaojitus aloitettiin jo vuonna 1858 ja seuraavana vuonna tilalle perustettiin meijeri. 1900-luvun alusta talvisotaan Edellisen vuosisadan lopulla kotieläintalous alkoi voimistua Itä-Suomessa ja nousi maatalouden tärkeimmäksi tuotantosuunnaksi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa. Maitoa jalostamaan perustettiin kartanomeijerien lisäksi lukuisia osuusmeijereitä. Ensimmäisten joukossa oli Johanneksen Karhulan osuusmeijeri vuonna 1895. Meijereiden tuottama voi vietiin Pietariin. Sikojen pidolla oli vuosisatoja ollut tilojen toimeentulolle vähäinen merkitys. Nyt lihan kysynnän nopea kasvu Pietarissa lisäsi sikojen kasvatusta ja loi siitä merkittävän elinkeinon Viipurin läänissä. Venäläisten mieltymys paistaa pieniä porsaita kokonaisina teki Kannaksesta maan tärkeimmän porsaantuotantoalueen. Johanneksessa sikatalous ei kuitenkaan merkittävästi kasvanut. Peltoviljelyn oli muututtava karjatalouden kehittymisen myötä. Karjan tuotoksesta tuli päälukua tärkeämpi. Puolet pelloista oli Karjalassa jo 1920-luvun alkaessa heinällä, ja karjan rehuksi viljelty kaura oli tärkein viljalaji. Koska niityiltä saatu sato oli pieni eikä sen laatukaan vastannut tehostetun karjanhoidon vaatimuksia, niittyjä ojitettiin ja kynnettiin pelloksi. Ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäistyminen ja kansalaissota sekä näiden seurauksena syntynyt elintarvikepula vaikuttivat monin tavoin maatalouden tulevaan kehitykseen. Nyt haluttiin etenkin viljan tuotantoa lisätä, sillä autonomian viimeisinä vuosikymmeninä viljaomavaraisuus oli painunut huolestuttavan alas. Tulleitta tuotu halpa vilja oli tehnyt oman tuotannon kannattamattomaksi. Vehnä, jonka kulutus nopeasti lisääntyi, oli lähes kokonaan tuontitavaraa. Viljelijätkin ostivat vehnäjauhot kaupasta. Kotimaisen tuotannon suojaksi otettiin käyttöön viljatullit ja uuden pellon raivausta alettiin tukea. Peltoala kasvoikin 1920- ja 1930-luvuilla koko maassa runsaalla 20 prosentilla, Johanneksessa lähes 30:lla. Erityisen innokkaita peltoa raivaamaan olivat vuosina 1918 22 itsenäistyneet torpat. Karjalassa torppia tosin oli muihin maakuntiin verrattuna hyvin vähän. Tilat olivat kuitenkin pieniä, joten tarve peltoalan lisäämiseen oli suuri. Johanneksessa yli 2 peltohehtaarin tilojen keskimääräinen peltoala oli 1930-luvun lopussa 9 ha. Yli 25 hehtaarin tiloja oli vain kymmenkunta. Johanneksen maa-alasta vain 18 % eli 3800 ha oli peltoa. Ilmasto-oloiltaan hyvin samanarvoisessa Liedossa maatiloja oli jokseenkin yhtä paljon, mutta peltoala lähes 10 000 ha. Yli 25 ha:n tiloja oli kymmenkertainen määrä Johannekseen verrattuna; Liedossa suurin osa viljelykelpoisesta maasta oli jo raivattu pelloksi, Johanneksessa luonnonniittyjä ja muuta raivauskelpoista maata oli vielä runsaasti ja pellonraivaus vilkasta. Jos kehitys olisi saanut jatkua rauhassa, jo seuraava vuosikymmen olisi muuttanut tilakokoa huomattavasti. Huomattavin muutos pellon käytössä oli vehnän viljelyn yleistyminen 1930-luvulla. Sen viljelyala kymmenkertaistui yhdessä vuosikymmenessä, ja lisäys oli yksinomaan kevätvehnää, josta tuli viljelyyn uusia, meillä hyvin menestyneitä lajikkeita. Johanneksessa vehnä ohitti rukiin viljelylaajuudessa. Vuosikymmenen lopulla valmistui Antrean sokeritehdas, mikä teki sokerijuurikkaasta uuden tärkeän viljelykasvin. Maatalouden koneistuminen jatkui nopeana. Vuoden 1910 maataloustilaston mukaan separaattori oli yleisin kone tiloilla. Seuraavina olivat listalla niittokone, puimakone ja haravakone. Vaikka kylvökone oli vanha keksintö, se alkoi vasta nyt syrjäyttää käsin kylvöä. Itsenäisyyden alkuvuosina polttomoottori oli puimakoneen tavallisin voimanlähde. Sähköistyksen levitessä maaseudullekin alkoi sähkömoottori yleistyä. Jo 1920-luvulla oli suurimmille tiloille hankittu elonkorjuukone. Seuraavalla vuosikymmenellä yhä useampi keskikokoinenkin tila otti sen käyttöön. Ensimmäiset traktorit ilmestyivät pelloille 1920-luvun alussa. Vuosikymmenen lopussa Johanneksessa oli 6 traktoria. Talvisotaan mennessä lukumäärä oli moninkertaistunut; Tilakoko huomioon ottaen maatalouden koneistamisessa oltiin valtakunnan eturivissä. Karhulan kylässäkin peltotöitä tehtiin jo 5 tai 6 traktorilla. Koska valtaosa uusista työkoneista oli vielä hevosvetoisia, lisääntyi hevosten tarve ja niiden arvo yhtä aikaa peltoviljelyn kehittymisen kanssa. Vasta pari vuosikymmentä myöhemmin traktori syrjäytti Suomessa hevosen maatalouden vetokoneena. Pietarin markkinoiden katoaminen aiheutti aluksi sokin kotieläintuotannolle Itä- Suomessa. Onneksi voille löytyi nopeasti uusia markkinoita ja lypsykarjatalouden kehittämistä saatettiin jatkaa. Karjan tuotos oli pitkään ollut heikko. Sen parantamiseksi alettiin perustaa sonniosuuskuntia kunnollisten sonnien saamiseksi ja karjantarkkailuyhdistyksiä tuotannon tarkkailua varten. Kun Johanneksen Ylämaan karjantarkkailuyhdistys aloitti 1923, oli mukana olevien karjojen keskituotos 1840 kg maitoa vuodessa. Parantunut ruokinta ja karjanjalostus nostivat tuotoksen 15 vuodessa jo lähelle 3000 kiloa. Karjan keskikoko oli pieni. Johanneksessa oli vielä vuonna 1938 vain 3,5 lypsävää lehmää tilaa kohti. Keskiarvoa alensi se, että tuolloin monet muutkin kuin varsinaiset viljelijät pitivät lehmää. Kartanoissa saattoi olla monikymmenpäisiäkin karjoja ja eläimet olivat yleisesti jo Ayrshirea, muilla tavallisesti itäsuomalaista rotua. Maidontuotantoa hitaimmin elpyi sikatalous. Elintason noususta kertoo se, että kananmunien kysyntä ja kanojen määrä kasvoivat nopeasti itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Maatalouden kehitys Viipurin läänissä oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä erittäin nopeaa. Talvisotaan mennessä oli otettu kiinni se etumatka, jonka muut maakunnat olivat lahjoitusmaakauden aikana saaneet. Monessa kohdin oltiin jo kehityksen eturivissä. Vaikka ainakin yli puolet johannekselaisista sai ainakin osan elannostaan maataloudesta, ei Johannesta kuitenkaan voitu pitää varsinaisena maatalouspitäjänä. Suuri osa viljelijöistäkin hankki huomattavan osan tuloistaan muista elinkeinoista. Työt tehtaassa tai satamassa, kalastus ja merenkulku olivat tärkeimmät tulonlähteet. Varsinainen maatalous oli useimmille pääelinkeinona vain Ylämaan kylissä. Kyösti Raininko Lähteet: Kirkinen- Nevalainen Sihvo, Karjalan kansan historia, Autere, Johannes, Peltonen ym., Suomen maatalouden historia II, Suomen virallinen tilasto 1869 ja myöhemmät. Maataloustiedustelu Suomessa 1910, Yleinen maatalouslaskenta 1919,1929, 1941. Ruis kaatuu 1930-luvulla. Valokuvat 1930-luvulta, kuvaaja O. Inkinen.

2012 tms?hannu? 9 Poimintoja Johannes-Seura ry:n toimintakertomuksesta 2012 Jäsenistö Vuosi 2012 oli yhdistyksen 63. toimintavuosi. Jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli 721, lisäksi ainais- ja kunniajäsenet. Jäsenmaksun (7 ) on voinut maksaa lehden vuositilaus maksun yhteydessä. Karjalan Liiton jäsenmaksun (10 ) on maksanut Johannes-seuran välityksellä 178 henkilöä. Johtokunta Seuran puheenjohtajana on toiminut Janne Aso, varapuheenjohtajana Kyösti Vuontela ja sihteerinä Soile Suomi. Johtokunnan varsinaisia jäseniä olivat Riitta Kukkonen, Pirkko Mäki, Pekka Saaristo, Pirjo Ruoho, Jari Sairanen, Raimo Salmi, Hannu Sinkkonen ja Kyösti Vuontela. Varajäseniä olivat Yrjö Ahjosaari, Vesa Mäki, Helena Reponen, Petri Elonen, Soile Suomi, Pirkko Etholen, Helge Toivonen ja Olli-Matti Hörkkö. Johtokunta kokoontui 7 kertaa. Muut toimihenkilöt Seuran taloudesta vastasi Pirjo Ruoho, toimistonhoidosta ja kirjanpidosta Marjatta Haltia. Toiminnantarkastajina olivat Heimo Kukkonen ja Kyösti Raininko, varatoiminnan tarkastajina Pirkko Kanervo ja Kaisa Ylhä. Pitäjälehti Johannekselaisen päätoimittajana toimi Hannu Rastas, lehden taitosta huolehti Esa Haltia. Marjatta Haltia yhdyshenkilönä on koonnut lehden aineiston. Toimikunnat Kotiseututoimikunta: Helge Toivonen, Paavo Hörkkö, Sakari Sailola ja Helena Reponen. Myyntitoimikunta: Pirkko Mäki, Eeva-Liisa Hentula, Annikki Suikki ja Riitta Kukkonen. Ohjelmatoimikunta: Yrjö Ahjosaari, Raija Kärpijoki, Kirsti Paju, Auvo Paju ja Hannu Sinkkonen. Tiedotustoimikunta: Kaija Sipilä, Marjatta Haltia, Liisa Katajainen ja Hannu Rastas. Sääntömääräiset kokoukset Kevätkokous pidettiin lauantaina 21. huhtikuuta Piikkiön Osuuspankin kerhohuoneella Piikkiössä. Ennen kokousta kuunneltiin FT Pirkko Kanervon esitys, jossa hän kertoi mielenkiintoisia ja mieltä liikuttavia katkelmia tekeillä olevasta kirjastaan, jonka työnimenä on Meille jäi vain nimi sankarin. Viralliseen kokoukseen osallistui 22 seuran jäsentä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jouko Hörkkö, sihteeriksi Soile Suomi ja pöytäkirjantarkastajiksi Raimo Salmi ja Hannu Sinkkonen. Toimintakertomuksen esitteli seuran sihteeri Soile Suomi. Lisäksi esiteltiin seuraavien toimikuntien vuosikertomukset: kotiseututoimikunta, myyntitoimikunta, ohjelmatoimikunta ja tiedotustoimikunta. Toimintakertomus hyväksyttiin yksimielisesti. Yhdistyksen tileihin, tilinpäätökseen ja toiminnantarkastajien lausuntoon tutustuttiin seuran taloudenhoitaja Pirjo Ruohon selvityksen perusteella. Tilinpäätös vahvistettiin ja myönnettiin vastuuvapaus johtokunnalle ja toimihenkilöille. Johtokunnan esityksen mukaisesti kunniajäseneksi kutsuttiin Armas Hörkkö ja hänelle annettiin kunniakirja ja ruusu. Kokouksen jälkeen katsottiin vielä DVD-tallenteesta katkelma, jossa Armas Hörkkö muistelee ja kertoo järkyttävistä kokemuksistaan talvisodassa. Syyskokous pidettiin lauantaina 4.8. Kaarinan Hovirinnan koululla. Osallistujia oli 91. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Ranne, sihteeriksi Soile Suomi ja pöytäkirjantarkastajiksi Hannu Sinkkonen ja Raimo Salmi. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013 hyväksyttiin johtokunnan esityksen mukaisina. Seuran jäsenmaksu päätettiin pitää ennallaan. Johtokunnalle annettiin valtuudet aloittaa Johanneksen sekä naisten että miesten kansallispukujen tarkistustyön valmistelu ja selvitystyö. Seuran johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin kaksivuotiskaudeksi 2013-2014 yksimielisesti Janne Aso. Erovuoroiset johtokunnan jäsenet Jari Sairanen, Raimo Salmi, Hannu Sinkkonen ja Kyösti Vuontela valittiin uudelleen, varajäseniksi valittiin Helena Nieminen (uusi), Pirkko Etholen, Helge Toivonen ja Hilkka Heinonen (uusi). Toiminnantarkastajiksi vuodeksi 2013 valittiin Heimo Kukkonen ja Kyösti Raininko, varatoiminnantarkastajiksi Pirkko Kanervo ja Kaisa Ylhä. Toimikuntien valinnat jätettiin johtokunnalle tehtäväksi vuoden 2013 ensimmäisessä kokouksessa. Kokouskutsut julkaistaan pitäjälehti Johannekselaisessa ja sanomalehti Karjalassa. Muut tiedonannot omassa lehdessä, seuran nettisivuilla, tarvittaessa kirjeitse tai esim. sähköpostilla. Johannesjuhlat Johannesjuhlia vietettiin 4.8. Kaarinan Hovirinnan koululla. Lipunnoston jälkeen oli rukoushetki Kaarinan kirkossa, jossa puheen ja rukouksen piti rovasti Paavo Väntsi, kanttorina toimi Jukka Saarinen. Tilaisuuden jälkeen Muistoissamme Karjala muistomerkille laski valkoisista ruusuista sidotun kukkalaitteen Pirjo Ruoho, airueina Auvo ja Kirsti Paju. Liisa Katajainen lausui runon ennen kukkien laskua. Ruokaa ja kahvia oli tarjolla koulun ruokasalissa. Kylä- koulupiiri- ja sukukokouksia pitivät Hankalan ja Pukin koulupiirit, Huunolan koulupiiri, Kaislahden koulupiiri, Koskijärveläiset, Hörkön sukuseura, Simo Hörkön sukuseura, Päätilän koulupiiri, Vaahtola-Rokkala-Riionsaari kylätoimikunta, Simo Pentin suku. Koulukeskuksen aulassa oli Kaarina-seuran näyttely, jossa esiteltiin seuran toimintaa. Kotiseutujuhlan juonsi Liisa Katajainen, musiikista ja laulujen säestyksistä huolehti Kuusiston puhaltajat johtajanaan Timo Laiho. Tervehdyssanat lausui puheenjohtaja Janne Aso. Risto Mikkolan johtama Kaarinan-Piikkiön Sotaveteraanikuoro esiintyi. Samalla kuultiin kuoron historiaa, josta selvisi, että kuorossa on ollut ja on edelleen useita johannekselaisia jäseniä ja tällä kertaa kuoron esitysten aiheetkin olivat Karjalasta. Juhlapuheen piti professori emeritus, FT Alpo Juntunen. Mielenkiintoisen puheen aiheena oli Mitä on odotettavissa Venäjältä?. Puhe herätti kuulijoissa myös kysymyksiä, jotka koskivat karjalaisten entisten kotitalojen ja maiden omistusoikeutta, viisumivapautta ja Karjalan palauttamista. Kysymyksiin saatiin myös vastauksia aikarajan puitteissa. Kaarinan Karjala-seuran vunukat esittivät tanhuja. Nuorimpia ohjasi Sari Roine, hieman varttuneempia Tommi ja Pirkko Noponen. Musiikkiesitykset jatkuivat Kaarinan Nuorisoteatterin KaNuTe Chicks-kuoron lauluilla, kuoroa johti Minna-Stiina Saaristo-Vellinki. Karjalan Liiton hopeinen ansiomerkki luovutettiin Pirjo Hällforsille ja Tommi Noposelle. Pronssisen ansiomerkin saivat Pirkko Etholen, Aira Johansson, Riitta Kukkonen, Tuulevi Paakkanen, Anne Pentti, Sirkku Riikonen ja Boris Tsistikov. Johannekselainen -lehden avustajina palkittiin Jukka Johansson ja Raoul Johnsson. Puheenvuoron käyttivät Pirkko Kanervo, joka kertoi tekeillä olevasta kirjastaan sekä Jouko Hörkkö, joka luovutti omenapuusta veistämänsä puheenjohtajan nuijan Johannes-seuran puheenjohtaja Janne Asolle. Kuolemajärvi-säätiön puheenjohtaja Kalevi Kettinen ja Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Ranne toivat tervehdyksensä. Juhlan päätteeksi lietolainen kunnanvaltuutettu, karjalaisjuurinen Arja Niemelä esitti kutsun Johannesjuhlille Lietoon kesällä 2013. Muut tapahtumat 22.-23.1. Talviristeily Turku-Tukholma-Turku (Silja Europa) 29.9. Karjalaisten kansan- ja kansallispukujen katselmus Helsingin Karjala-talolla. Johanneksen pukuja esittelemässä Pirjo Ruoho, Liisa Katajainen, Janne Aso ja Helge Toivonen. 2.12. Seuran pikkujoulu Piikkiön Pontelassa 8.12. Vanhan ja uuden johtokunnan jouluinen yhteistapaaminen Juhlapalvelu Primadonnassa Piikkiössä. Mukana myös toimikunnat ja toimihenkilöt. 10.12. Joulukahvia ja -torttuja tarjottiin jäsenistölle seuran toimistolla. Matkat Q Kotiseutumatka Vaahtola, Rokkala, Ylämaan kylät ja Revonsaari 1.-3.6., yhteensä 59 matkalaista. Q Helsinki-Tallinna-Tartto-Setukansan asuinalue 9.-12.7., osallistujia 25. Q Ostos- ja pikkujoulumatka Viipuriin ja Johannekseen 23.-25.11., osallistujia 23. Matka-asioita seuran puolesta hoiti ja matkaemäntänä näillä matkoilla toimi Liisa Katajainen. Matkojen suunnittelu ja toteutus tapahtui yhteistyössä vastuullisen matka toimisto Vistamatkat Oy:n kanssa. Q Q Sotahistoriallinen matka Karjalan kannakselle 15.-16.7., osallistujia 27. Matkaisäntänä toimi Kyösti Vuontela ja historiallisena asiantuntijana Panssarimuseon entinen johtaja Maunu Uoti. Sukuseurat, koulupiirit ja kylätoimikunnat ovat myös tehneet useita matkoja Johannekseen. Tiedotus- ja julkaisutoiminta Pitäjälehti Johannekselainen on ilmestynyt kerran kuukaudessa, paitsi tammi-helmikuun ja elo-syyskuun lehdet kaksoisnumeroina. Lehden taittajana oli Esa Haltia ja päätoimittajana Hannu Rastas. Muut toimikunnan jäsenet olivat Marjatta Haltia, Liisa Katajainen ja Kaija Sipilä. Ennen taittoon menoa lehden aineiston on koonnut Marjatta Haltia. Lehden painotyön teki Allatum Oy Porissa. Tilaushinta 28 euroa koti- ja pohjoismaihin ja muualle ulkomaille 33 euroa. Tapahtumista ja tilaisuuksista tiedotettiin myös seuran omilla kotisivuilla netti osoitteessa: www.kolumbus.fi/johannesseura. Sivujen ylläpidosta ja päivityksestä huolehti Marjatta Haltia. Karjalatalolla Helsingissä pidettyyn lehtiseminaariin osallistuivat taloudenhoitaja Pirjo Ruoho ja Liisa Katajainen. Aiheina olivat hyvä lehtijuttu sekä yhteisölehtien tulo- ja arvonlisäverotus. Kotimaisten kielten keskukselta (KOTUS) on hankittu Johanneksen paikannimikokoelmista kopioaineistoa. Nimilippujen kopiot on saatu digitaalisina, kartat ja muu aineisto paperikopioina. Paikannimikokoelmasta on ns. käyttöversio toimistonhoitajalla ja siihen voi tutustua toimistolla. Toimisto Seuran toimisto (Myllytie 1, Piikkiö) oli avoinna arkilauantaisin klo 10-15, toimistonhoitajana Marjatta Haltia. Toimiston remontti on saatu valmiiksi, arkiston järjestelyä jatketaan edelleen. Remonttitalkooväelle tarjottiin toimistolla marraskuussa hapanlohkoa ja rusupiirakkaa. Kokoushuone (kahvinkeittomahdollisuuksin) on jäsenistön varattavissa sukuseurojen tms. pienryhmäkokoontumisiin. Yhteistyö Johannes-seura kuuluu Karjalaisten pitäjäyhdistysten liittoon ja Karjalan Liittoon, joiden kokouksiin ja tapahtumiin on osallistuttu mahdollisuuksien mukaan. Seura on myös Varsinais- Suomen karjalaisseurojen piirin jäsen ja on ollut yhteistyössä myös muiden pitäjäseurojen ja säätiöiden kanssa. Karjalan Liiton vuoden 2011 toimintakilpailussa Johannes-seura saavutti pitäjäseuratsarjassa kolmannen sijan. Kaarinan kaupungille on toimitettu 69 johannekselaista nimeä käytettäväksi Krossin yritysalueen laajennuksen ja Hulkkionkaaren asuntoalueen katujen nimeämiseen. Kurkistus Kirjolaan -näyttely oli esillä elokuussa Kaarinassa. Näyttelyn toteuttivat yhteistyössä Kaarinan kaupunki ja sen ystävyyskunta Sovetski. Näyttelyn valvojina päivystivät Johannes-seuran edustajat. Marraskuussa kuvanäyttely oli Paimion kaupungintalon näyttelyparvella ja tuolloinkin seurastamme Marjatta Haltia oli mukana iltapäivystyksissä. Hän oli myös laatinut erittäin laajan tietopaketin Kirjolan kartanon ja Nobelin suvun vaiheista. Hautausmaiden ja muistomerkkien hoitoa entisessä Johanneksessa on tehty matkojen yhteydessä.

10 JOHANNES-SEURAN MATKAT VUODELLE 2013 MATKAT 2-5 2. KARJALAN LIITON JUHLAT PORISSA... 16.6.2013 3. RIIKA JA JURMALA...30.6.- 3.7.2013 4. KUNTALAISMATKA...2.-4.8. 2013 5.OSTOS- JA PIKKUJOULUMATKA... 22.-24.11.2013 Kohteet: Viipuri ja Johannes. Majoitus hotelli Victoria. Muutokset mahdollisia. Matkaemäntänä Johannes-Seurasta: Liisa Katajainen, puh 040-7410425. Vastuullinen matkanjärjestäjä: Matkatoimisto VISTAMATKAT Oy Paimio, puh. 02 4775 600. JOHANNES-SEURAN RIIKA JURMALA KESÄMATKA 30.6. 3.7.2013 Tämän vuoden kesämatka suuntautuu Riikaan ja Jurmalaan. Matkalla näemme Riian ja Jurmalan lisäksi myös Tallinnaa, Pärnua sekä Riianlahden rantamaisemia Pärnun ja Riian välillä. Matkaohjelma ja aikataulu: 30.06. /sunnuntai / Lieto Turku Paimio Salo Helsinki Tallinna Pärnu Riika Lieto/ Shell-Roine... 05.20 Turku/linja-autoasema,tilausajolaituri... 05.40 Kaarina/ent. Paraisten th... 05.55 Piikkiö/Shellin pys... 06.00 Paimio/Vistamatkat, Vistantie 24... 06.15 Salo/Piihovi/(tarvittaessa)... 06.40 Suomusjärvi/ Kivihovi (tarvittaessa)...07.00 Helsinki/ länsisatama... 08.00 lippujen jako bussissa Eckerö Line/ ms.finlandia lähtee... 9.15 meriaamiainen laivalla Tallinnaan saapuminen/a-terminaali...11.45 Matka jatkuu ViaBalticaa pitkin kohti Pärnua, jossa pieni tauko. Rajanylitys Ainazissa Latvian puolelle illaksi Riikaan. Reitti kulkee Riian lahden rantoja seuraten Pärnusta alkaen lähes koko matkan. Majoittuminen hotelli Avalon (www.hotelavalon.eu) ja päivällinen hotellissa 01.07. / maanantai / Riika Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä kaupunkikierros bussilla ja kävellen vanhassa kaupungissa. Iltapäivällä omaa aikaa kaupunkiin tutustumiseen ja ostoksiin, voimme käydä jossain isommassa ostoskeskuksessa. Ruokailu kaupungilla. 02.07./ tiistai / Riika-Jurmala Aamiainen hotellissa. Tänään olemme varanneet aikaa Jurmalaan. Teemme bussilla Jurmalassa pienen kierroksen, kaupunkihan on pieni idyllinen paikka hienoine huviloineen ja hiekkarantoineen, voit käydä vaikka uimassakin. Iltapäivällä paluu Riikaan, matkalla voimme poiketa tavarataloon ja voit nauttia vaikka lounaan sen monista ravintoloista. Illalla käymme Lidoravintolakeskuksen lippulaivassa, suuressa hirsisessä ravintolassa. Voit ruokailla täällä, ota mitä itse haluat ja maksat sen mukaan kassalle. Paluu hotellille. 03.07./keskiviikko Riika-Pärnu-Tallinna-Hki-Tku-Lieto Aamiainen hotellissa, jonka jälkeen tavarat bussiin. Matka Pärnuun, jossa pieni tauko ja sieltä edelleen Tallinnaan, ostoksia ja laivaan, Eckerö Linen Finlandialle, lähtö klo 17.15., Helsingissä 19.45. Turun seudulla olemme n. 22 23. Matkan hinta: 397 /henkilö *sisältää seuraavat palvelut: bussimatkat ohjelman mukaan Vistamatkojen bussilla laivamatkat Eckerö Linen m/s Finlandialla kansipaikoin m/p meriaamiainen laivalla menomatkalla majoitus Riikassa Avalon-hotellissa **** H2 huoneissa aamiaisin päivällinen x 2 opastettu kaupunkikierros Riikassa (bussi+kävelyä) seuran matkaemännän (Liisa) ja Vistamatkojen bussinkuljettajan palvelut marginaalivero Johannes-seuran osuus 10 /henk. Matkan hinta perustuu 1.2.2013 vallinneisiin hintoihin, tariffeihin, valuuttakursseihin ja veroihin sekä sovittuun minimilähtijämäärään, niiden muuttuessa pidätämme oikeuden muuttaa hintoja vastaavasti. Vastuullinen matkanjärjestäjä Vistamatkat Oy. Matka- ja peruutusehdot toimistostamme. Matka on valmismatka. Matkan varausmaksu 100 /henkilö 1 viikko ilmoittautumisen jälkeen ja loppumaksu 28.5. mennessä. Ilmoittaudu pian Liisa Katajaiselle tai matkatoimisto Vistamatkoihin, ilmoita samalla henkilötietosi ja mistä nouset bussiin ja kenen kanssa yövyt. Yhden hengen huoneesta H1 lisämaksu. Karjalaiset kesäjuhlat Porissa sunnuntaina 16.6.2013 Aikataulu ja matkareitti: Paimio/Vistamatkat...6.00 (Yliskulman kautta Lietoon) Yliskulma...6.20 Lieto/Shell Roine...6.30 (Tuulissuo-Suopohjan kautta Piikkiöön) Piikkiö/Shell.pys... 6.45 Paraisten tienhaara...6.50 Turku linja-auto as. tilausajolaituri...7.10 Pori/Karhuhalli... 9.00 Paluulähtö Porista... 17.00 Turku... 19.00 Kaarina...19.10 Piikkiö... 19.20 Lieto... 19.40 Paimio...20.30 Bussimatkan hinta 30 henkilön minimimäärällä 27 / henkilö. Ilmoittautumiset Liisa Katajainen puh. 040-7410425 tai matkatoimisto Vistamatkat Oy puh. 02-4775600. Turun Hirvensalon Omakotiyhdistys etsii KARJALAISSIIRTOLAISIA, jotka voisivat kertoa nykyisille asukkaille saaren elämästä ja tapahtumista, kulkuyhteyksistä ja harrastuksista 40- ja 50-luvuilla siirtolaisen silmin. Suunnitelmissa on koota tietoja sekä järjestää teemailta tai tapahtuma aiheesta. Yhteydenotot Hirvensalon Omakotiyhdistys, tiedottaja Ursula Roslöf p. 050 5973 278, ursula.roslof@gmail.com. (Maininki-lehti 04/2013) Miesten Johannespukuja vuokrataan Käsityökerholaiset ovat kunnostaneet Johanness-Seuran hallussa olevat miesten kansallispuvut. Pukuja voivat vuokrata Johannes- Seuran jäsenet 20 eurolla/viikko. Minimivuokra 20 euroa. Pukujen arvioidut koot ovat: u 54, pitkät housut u 48-52, polvihousut u 130 cm pojan puku Tervetuloa sovittamaan! Johannes-Seura ry Toimisto: Myllytie 1 (Kirkonkulma) 21500 Piikkiö, puh. 02-4795 118 Avoinna: keskiviikkoisin klo 12-17 ja kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena arkilauantaina klo 10-15. (ks. sivu 2) Kuva: Karjalan Liiton kuva-arkisto/ Kuva: Kuvateemu

11 YYYYY KOTISEUTUMATKAILU ILMIÖNÄ YYYYY Aiheen tähän kirjoitukseen antoivat tämän lehden ja sukuseuran matkaohjelmat ja -kertomukset. Matkoista on tullut omalaatuinen tapahtuma, kun yhä uudelleen käydään katsomassa entisiä kotipaikkoja, joissa ei ole enää mitään vai onko kuitenkin jotakin: muistoja, luonto, käen kukunta Johannes-Seura ja eri yhdistykset ovat järjestäneet vuosittain kotiseutumatkoja Johannekseen. Lähtijöitä on riittänyt, vaikka matkaan kykenevien syntyperäisten johannekselaisten määrä vähenee ja entiset kotipihat on jo moneen kertaan tutkittu. Kotiseutumatkailu sai alkunsa pian sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi ja rajat avautuivat. Karjalaiset pääsivät katsomaan entisiä kotiseutuja. Alkuinnostus ja toiveet olivat suuret, mutta näkymistä tuli myös pettymyksiä, kuten lehdet silloin kirjoittivat. Myöhemmin kiinnostus ja kokemukset ovat olleet vaihtelevia. Joillekin matkoista on tullut vuosittainen ohjelma, osa ei ole halunnut kotiseuduille enää palata. Mennään muistelemaan mennyttä ja katsomaan nykyistä Matkaan lähtijöiden ajatuksissa on varmaankin muistoja kotipaikoista ja elämäntavoista sekä toisaalta nykyinen tilanne. On mieluisia lapsuusmuistoja tai vanhempien kertomaa ajoilta, jolloin tuntui aina olevan aurinkoinen kesäsunnuntai. Sanotaan, että aika kultaa muistot. Venäläinen sananlasku toteaa kotipaikan merkityksestä, että ihminen on eniten hyödyksi synnyinseudullaan. Tätä ajatusta Venäjän hallinto ei ole osannut käyttää hyödyksi, ei varsinkaan neuvostoaikana. Jokaisella rajan takana käyneellä on omanlaisiaan kokemuksia ja matkoista on tehty lukuisia hienoja kertomuksia. Minun ensimmäinen sodanjälkeinen matkani silloiseen Neuvostoliittoon oli opiskeluajan ekskursiomatka Kannaksen kautta Leningradiin ja Moskovaan 1950 60-lukujen vaihteessa. Meille esiteltiin kaupunkien kuuluisia paikkoja ja ammattialan kohteita, mutta näimme myös hyvin erilaista elintasoa. Kannaksen ankeus ja sodan jäljet näkyivät, mutta Karjalasta ei erityisemmin puhuttu. Matkasta ja suhtautumisesta Karjalaan jäi silloin hyvin epämääräinen tunne. Ihmettelyä ja arvostelua Kotiseutumatkailu ja Karjala-keskustelu ovat saaneet aikaan myös ihmettelyä ja arvosteluakin karjalaisten toimintaa kohtaan. On myös pohdittu, lähinnä tutkijoiden taholla, koko Karjalan olemusta kalevalaisista ajoista nykyaikaan, rajoista mielialaan. Hyvä on, että asioita ja toimintatapoja ajatellaan monelta kannalta, niin myös meidän osuuttamme alueen kehittämisessä yleensä. Karjalasta on kysymys. Karjalan suhteen on toki toivottu enemmänkin kuin matkoja, mutta nykytila on todellisuutta. Aikamatka entiseen Kotiseutumatka Karjalan maaseudulle on samalla aikamatka entiseen maailmaan ja meiltä katsoen hyvin toisenlaiseen yhteiskuntaan, jossa näkyy suomalaisen Karjalan sekä Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän aikaisia rakenteita ja elintapoja. Osa ihmisistä on jäänyt vanhan järjestelmän tasolle, ja uusi aika on tuonut joillekin luksusta. Oman aikansa asumis- ja rakentamistapoja edustavat vanhat mökit ja pientalot, pikkukylien kerrostalot ja nykyajan luksustalot ja datsat. Vanhoista pientaloista osa on Suomen aikaisia rakennuksia joko entisillä sijoillaan, usein kyläraitin varrella, tai muualta siirrettyjä. Niiden asukkaista moni taitaa sinnitellä eläkkeen ja talon ympärillä olevan palstan tuotoilla. Vanhemmat venäläiset ovat tottuneet selviytymään vähällä ja ilman mukavuuksia. Kuvat: Johannes-Seuran arkisto ja Marjatta Haltia Neuvostoaikana monista maalaisista tehtiin maalaiskaupunkilaisia. Kerrostaloja rakennettaessa hävitettiin monia pientaloja. Erikoista asumis- ja rakentamistapaa edustavat maaseudun pikkukylien kerrostalot, joita on kutsuttu myös maalaiskaupungeiksi. Ne on rakennettu neuvostoaikana ilmeisesti kolhoosien asunnoiksi. Maalaisista tehtiin kaupunkilaisia. Samalla pientaloja hävitettiin. Kerrostaloasumista perusteltiin venäläisten halulla asua yhteisössä muiden kanssa. Kuuleman mukaan suurempi syy taisi olla se, että yhteisössä ihmisiä oli helpompi valvoa. Johanneksessa tällaisia maalaiskaupunkeja on Kaijalassa ja Karhulassa. En tunne niiden nykyistä käytäntöä ja kuntoa, mutta voi olettaa, että talot ovat perusremontin tarpeessa. Johanneksen kirkonkylän kerrostaloilla on erilainen käyttötarkoitus taajaman asuntoina. Nykyisen Venäjän myötä Kannaksellekin alkoi ilmestyä uusia luksustaloja ja datsoja. Rikkaita rakentajia löytyi nopeasti, vaikka maat ja muukin merkittävä omaisuus olivat vain vähän aiemmin olleet kokonaan valtion hallussa. Venäläiset ovat kauppamiehiä! Komeimmat ökytalot on eristetty aidoilla tai muureilla ulkopuolisten uteliaisuudelta. Nämä asukkaat eivät halua asua yhteisöissä muiden kanssa, kuten kerrostaloasukkaat. Johannekseenkin on luksusta rakennettu. Enemmän lienee rakennettu tai vanhoista korjattu kohtuutasoisia datsoja vakituisiksi tai loma-asunnoiksi. Palvelut, autot ja tiet Johanneksessa on nyt kauppoja tai muita palveluja pääasiassa vain kirkonkylässä. Matkailijan pitää pärjätä omin eväin. Luulisi, että vilkas matkailu synnyttää bisnestä, mutta aloitteellisuutta ei ole ollut. Auto on kehittyvissä maissa yksi elintason mittari. Uuden järjestelmän myötä venäläisillekin tuli kiire päästä mukaan elintasokilpaan. Audeja ja Bemareita alkoi ilmestyä myös Kannaksen teille etupäässä kaupungeissa ja taajamissa. Maaseudun teillä tarvitaan enemmän maavaraa. Tieverkon ja muun infrastruktuurin parantaminen ei ole pysynyt kehityksen mukana. Kuljetusjärjestelmä on keskeinen edellytys koko yhteiskunnan kehittymiselle. Siinä on tekemistä. Kylät autioituvat Kannaksen tulevaisuus näyttää olevan yhä enemmän kaupungeissa ja muissa taajamissa. Kotiseutumatkoilla on nähty, miten Johanneksen Ylämaan pienkylät, kuten monet muutkin Kannaksen kylät autioituvat ja pihapiirit pensastuvat ja maatuvat kohta kokonaan. Luonto valloittaa takaisin tuhoutuneen asuinympäristön. Kiinnostuksesta päätellen kotiseutumatkoilla riittää edelleen nähtävää ja tehtävää. Ohjelmassa ja sisällössä on varmaan miettimisen aihetta. Heikki Kesäläinen Osaavat näköjään englanninkieltä Kannaksen maaseudullakin... (taittajan huomio)

12 Rokkalan peilejä Keisarintalossa Rokkalan tehtaiden päämarkkina-alue oli Pietarin kaupunki. Rokkalan hiotusta peililasista käytettiin myös nimeä keisarillinen ikkunalasi. Ikkunalasin lisäksi valmistettiin mm. peilejä, kehyksillä tai ilman. Wolkoffin sali. Kauppias Ivan Wolkoff, entinen maaorjatalonpoika Jaroslavista, asettui perheineen pysyvästi Lappeenrantaan v. 1872. Wolkoffien koti, nykyään museona toimiva puutalo on Lappeenrannan vanhimpia säilyneitä puisia rakennuksia. Talon ensimmäinen osa valmistui jo vuonna 1826. Wolkoffin suvun omistuksessa se oli vuoteen 1983. Talon interiöörit ovat muotoutuneet neljän sukupolven aikana kootuksi autenttiseksi kokonaisuudeksi ja sen rikas sisustus luo kodin ilmapiiriin ainutlaatuisen tunnelman. Ivan Wolkoff tapasi Aleksanteri III:n venäläisen kauppiaan ja Linnoituksen ortodoksikirkon isännöitsijän eli starostan ominaisuudessa v. 1885. Suuriruhtinaan vierailu Suomessa Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas Aleksanteri III oli tulossa ensimmäiselle viralliselle vierailulle Suomeen v. 1885. Vierailun pääkohteet olivat Viipuri, Lappeenranta ja Helsinki. Lappeenrannassa keisarillisen seurueen majapaikaksi valittiin ravintoloitsija Elise Fontellin omistama puutalo. Se sisustettiin kokonaan suomalaisilla huonekaluilla ja tekstiileillä. Salongin huonekalujen joukossa oli pari valtavan suurta trymoopeiliä, joiden lasit ovat Rokkalan lasitehtaalta, kuten Wiborgsbladetin numerossa 109, 18.7.1885 kirjoitettiin: Suomalaisen taiteen ja taideteollisuuden merkkinäyte Lappeenrannassa on nähtävissä kaunis ja erittäin arvokas näyte suomalaisen taiteen ja teollisuuden yhteistyöstä miellyttävän ja viihtyisän asunnon luomisessa kotimaisin keinoin. Uskomattoman lyhyessä ajassa on Lappeenrannassa sijaitseva Fontellin kiinteistö muuttunut sisäpuoleltaan arkkitehti Jac. Ahrenbergin tarkalla ja taiteellisella johdolla, todella loisteliaaksi huvilaksi, jonka vertaista tuskin on koko maassamme. Näin varsinkin, kun ottaa huomioon, että niin kalustus kuin somisteet ja sisustus yleensä, sanalla sanoen kaikki, vähäisimmästä suurimpaan, on kotimaista tuotantoa. Suomalainen taide ja taideteollisuus ovat, niin sanoaksemme, lyöneet kätensä yhteen saadakseen aikaan ehjän kokonaisuuden ja onnistuneet siinä erinomaisesti. Kaikki ei vielä ole täysin valmista, mutta paljoa ei enää puutu ennen kuin asunto voi esittäytyä kaikessa komeudessaan. Tämä pieni, täysin kotimainen loistohuoneisto ei ole suuri. Sen muodostavat 7 huonetta ja tilava vestibyyli eli eteisaula. Lähtekäämme käymään vierailulla. Tulemme eteisaulaan, johon tulee valo kolmen suuren kaksilasisen ikkunan kautta. Suuren vaikutuksen tekee kaunis vaaleansiniseksi maalattu kasettikatto, johon on maalattu kullanvärinen Suomen leijona. Neljän pilarin muodostama joonialainen pylväikkö jakaa aulan, ja pilareiden takaa johtavat ovet kolmeen eri suuntaan. Oikealta on pääsy eteishalliin ja adjutantinhuoneeseen. Niiden jälkeen tullaan herrain pukeutumishuoneeseen, jonka seinät ja katto on päällystetty Tampereella valmistetulla punavalkoruudullisella puuvillakankaalla. Ne luovat erittäin hienostuneen vaikutelman. Työhuoneen seinät on päällystetty tuhkanharmaalla tapetilla ja katossa on perinteistä suomalaista ornamenttimaalausta. Ovien ja ikkunoiden pienat on koristeltu pronssin ja harmaan sävyillä. Ne on valmistanut herra Boman Turusta. Työhuoneen huonekaluissa kiinnittyy huomio lepästä ja koivusta valmistettuun, tamperelaisella pukinnahalla päällystettyyn sohvaan, jossa on korkeat käsinojat. Työtuoli on kokoontaittuva, n. k. luthertuoli. Erittäin aistikkaassa pähkinänväriseksi käsitellyssä koivupuisessa kirjoituspöydässä on runsas koristekuviointi. Kirjoituspöydän päällinen on suomalaista plyyshiä, valmistettu Forssassa. Oikealla olevalla pienellä pöydällä on kellokaappi, jossa säilytetään vuoden 1734 lakia. Kaappi on Venetsiassa sijaitsevan P. Markuksen kappelikirkon mallinen, oven koristeena Suomen vaakuna. Kellon on tehnyt kelloseppä Lagerstam Lappeenrannasta. Yleensä ottaen on kaikki nähtävissä oleva kotimaista valmistetta, jopa kirjoituspöydällä olevat 10 teräsmustekynää ovat suomalaisia. Huoneiston keskellä on salonki eli vastaanottohuone, jonka katto on maalattu himmeänsinisellä ja -punaisella pyhäjärveläisen mallin mukaan. Tapetit ovat kullan- ja harmaansävyiset. Salongin kaluston muodostavat kaksi sohvaa, 4 nojatuolia, 12 tuolia, divaanipöytä, renessanssityylisesti koristeltu etasääri (avohyllykkö), jonka puuosat ovat mustaksi käsiteltyä koivua ja vaahteraa, osin mattapintaista, osin kiiltävää. Huonekalujen päälliset ovat tummanpunaista plyyshiä Forssasta, viimeistellyt kullankeltaisella ja punaisella nyörillä. Lisäksi on muutamia tuoleja ja sohvia, jotka on päällystetty kullanvärisellä tai vaaleammanpunaisella silkillä. Ikkunoiden ja ovien edessä riippuvat purppuranpunaiset plyyshiverhot. Sisustuksen viimeistelevät pari valtavan suurta trymoopeiliä, joiden lasit ovat Rokkalan lasitehtaalta, piano Engströmin tehtaalta Helsingistä, Lindholmin, Munsterhjelmin, Edelfeltin ja Berndtsonin taulut sekä Takasen ja Wallgrenin veistokset. Vestibyylistä vasemmalla on makuuhuone, jonka seinät ovat vaaleansinistä satiinia, katto samaa kangasta valkoisena ja vaaleansinisenä. Katoksen alla on viipurilaisen puuseppä Marttisen valmistama tyylikäs vuode. Vuoteen kummallakin puolen on yöpöydät, joiden posliinikoristeet on maalannut neiti Marga Kiseleff. Makuuhuoneen huonekalut ovat samaa sävyä kuin koko huone, vaahteraa ja vaaleansinistä Makuuhuoneen vieressä on naisten kylpyhuone ruusunpunaista ja valkoista satiinia, valkoiseksi maalatut huonekalut kehystetty kullalla ja punaisella. Kylpyhuoneessa on myös kaksi käytännöllistä pesupöytää varustettuna Arabian posliinein. Vastaanottohuoneen katto on koristeltu Pyhän Katariinan ritarikunnan väreillä. Tapetit ovat harmaata satiinia ja siniset boordit on reunustettu hopeanvärisillä listoilla. Trymoopeili Wolkoffin salista Huoneisto on kokonaan valaistu sähköllä, työn on suorittanut asessori D. J. Wadén. Fontellin talon lisäksi on tehty muutamia muutoksia myös viereisellä raatihuoneella. Sinne on mm. tehty uusi korkea juhla- eli ruokasali, jossa on, ei enempää eikä vähempää kuin 16 ikkunaa. Väriltään se on vaaleanharmaa, boordit tummaa vadelmanpunaista, ja katto koristeltu kasetein. Toisella pitkällä seinällä on jokaisen ikkunan välissä jalusta, jonka päällä on kuvanveistäjä Carl Sjöstrandin tekemä antiikkiaiheinen rintakuva, torso. Raatihuoneen sali toimii nyt apukeittiönä Aiempi odotushuone on sisustettu kahvilaksi ja vanha istuntosali muutettu eteishalliksi. Tilava keittiö aputiloineen ovat kaikki yhteydessä toisiinsa ja liitetty Fontellin taloon kapealla käytävällä. Mainittakoon vielä, että Fontellin talon puisto ja puutarha-alue on uusittu tyylikkäästi. Siitä saa kunnian kantaa kanavan puutarhurimestari herra Forstén. Kaikki maalaustyöt on tehnyt huolellisesti herra A. Palonen Viipurista, osan huonekaluista on valmistanut Boman Turusta, osan Marttinen Viipurista. Arkkitehti Ahrenberg, joka on johtanut koko työtä, on myös suunnitellut kaikki huonekalut. Fontellin talon irtaimisto Fontellin talo siirtyi myöhemmin valtion rikkihappotehtaan omistukseen ja tuhoutui tulipalossa 1929. Osa irtaimistosta on säilynyt Smolnassa, Kultarannassa, Tamminiemessä, osa ehkä huutokaupattiin, osa tuhoutui tulipalossa. Tutkija Jukka Relas, joka on kartoittanut Presidentinlinnan taidekokoelmat ja huonekalut löysi inventaarioluettelosta tiedon, että Keisarintalon trymoopeilien kehykset olivat mustat. Luettelosta ei kuitenkaan ilmene, mitä peileille tapahtui keisarin vierailun jälkeen. Arvoitukseksi jää, kuuluvatko ne jonkun suvun perintöhuonekaluihin, kalustavatko ne Suomen valtion edustustiloja vai paloivatko ne tulipalon yhteydessä v. 1929. Johannekselainen ilmestyy n. 10 kertaa vuodessa Kustantaja ja julkaisija: Johannes-Seura ry Toimisto: Myllytie 1 (Kirkonkulma) 21500 Piikkiö, puh. 02-4795 118 Avoinna: keskiviikkoisin klo 12-17 ja kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena arkilauantaina klo 10-15. (ks. sivu 2) www.kolumbus.fi/johannesseura sähköposti: Johannesseura@elisanet.fi Päätoimittaja: Hannu Rastas, Saksantie 89, 21500 Piikkiö Puh: 050-3541 363 Sähköposti: hannu.rastas@dlc.fi Lehtitoimikunta: Marjatta Haltia, Liisa Katajainen, Kaija Sipilä ja päätoimittaja. Lehden toimittajia: Kaikki lukijamme, johannekselaiset ja heidän ystävänsä. Ilmoitushinnat: 0,55 /palstamm (perusteena 4-palstainen sivu, palstan maksimileveys 70 mm). Säännöllisistä jatkuvista ilmoituksista alennus. Kuolinilmoitukset: 0,35 /palstamm. Kiitosilmoitukset: 5. Tilaushinnat: Vuosikerta 28 koti- ja pohjoismaihin, muualle ulkomaille 33. Piikkiön Osuuspankki 471410-259546. Toimituksellinen aineisto: Lukijoiden kirjoituksia ja kuva-aineistoa otetaan muokattavaksi julkaisemista varten tai julkaistavaksi sellaisenaan. Vastuu ja päätökset julkaisemisesta ovat toimituksen. Julkaisemisen jälkeen alkuperäiset kuvat palautetaan, muu aineisto pyydettäessä. Vastuu ilmoituksista: Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin sattuneista virheistä lehti ei vastaa. Ilmoituksen poisjäämisestä tai muusta julkaisemisessa sattuneesta virheestä lehden vastuu rajoittuu enimmillään ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Taitto: Esa Haltia Marjatta Haltia Lähteet: Johanneksen pitäjähistoria, Historiallinen sanomalehtikirjasto, http://www.lappeenranta.fi. Kuva: Etelä-Karjalan museon kuva-arkisto