Vuosikertomus 2013 1

Samankaltaiset tiedostot
1. PERUSKOULUJEN JA LUKIOIDEN TYÖ- JA LOMA-AJAT LUKUVUONNA PIRKANMAA Suomenkielinen koulutoimi. Lähde: kuntien ilmoitukset toukokuussa 2018

Tapahtumakalenteri 2015

MENOT JA RAHOITUS Yhteensä %-osuus. Henkilöstömenot, joista Projektiin palkattava henkilöstö Työpanoksen siirto

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TYÖSUUNNITELMA 2015 Auttamisen riemu. Länsi-Suomen piiri

Kaikki yhden katon alla

Lomakyytien aikataulut 2015

Päihdehoitajatoiminta perusterveydenhuollossa Keski- Suomessa

Lupa yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamiseen

Asialista/ Pöytäkirja. Hotelli/Ravintola Alma, Näyttämökabinetti. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Kokousmuistio 10.5.

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Länsi-Suomen piiri TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Keski-Suomen kaupallinen palveluverkko Kaupan keskukset ja kehitysmahdollisuudet. Liite 3. Kuntakartat (verkkoliite)

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT

KUNTAUUDISTUKSESSA EHDOTETUT UUSKUNNAT POHJALAISMAAKUNTIEN ALUEELLA

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

SML:N POHJANMAAN PIIRIN PM-KILPAILUT ÄHTÄRISSÄ

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus Tilastoliite

Kaikki yhden katon alla

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus

TV-Kisa 2/Katsastus. Yksilökilpailut. Kävely, alle 65. Alavus,

Yhteenveto kuntien arvioiduista menoista

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

Pelastuslaitos, henkilöstö ja työurat. Maarit Nurmijoki-Matilainen Henkilöstöpäällikkö Keski-Suomen pelastuslaitos

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Jäsenten valinta kuntayhtymien valtuustoihin ajalle / uuden varajäsenten valinta Seinäjoen koulutuskuntayhtymän valtuustoon

ASIA. Joukkoliikenteen palvelutason vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY-keskuksen) alueelle

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

TV-Kisa 4, 2017 M60 M70

Murtumapotilaille mahdollisuus uuden murtuman ehkäisyyn, miten palveluketju toimii Etelä- Pohjanmaalla?

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Sija Kippari Paikkakunta Seura Kuor Alaj Evij Vimp Lapp Pata Ähtä Yhteensä

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

ALUEELLISESTI YHTENÄINEN TIETOJÄRJESTELMÄARKKITEHTUURI PALVELUIDEN JA RAKENTEIDEN KEHITTÄMISEN TUKENA

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

PÄÄTÖS. Kuntien taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Pelastetaan perhepäivähoito 5/ /2005

ETELÄ-POHJANMAA Hakija LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2014

Kansaneläkelaitos Länsi-Suomen vakuutusalue Keski-Suomen vakuutuspiiri Diaarinro: 13/331/10

Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Länsi-Suomen läänissä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Keskipohjanmaan Asuntomessulehti 14.7.

Kolmannen sektorin turvallisuusyhteistyö. Pohjois-Savossa. SPR Savo-Karjalan piiri Mika Korppinen ILOA AUTTAMISESTA. Savo-Karjalan piiri

HUOM! Kokouspäivän päätteeksi klo Porvoon osaston 70-vuotisjuhlat. katso kutsu tämän tiedotteen lopussa.

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS kaupunginjohtaja Ilkka Salminen. Jämsä elämäsi tarina

OSASTO Puheejohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Taloudenhoitaja KV-asiamies

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

POHJANMAAN ELY-KESKUS LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2013 ETELÄ-POHJANMAA. Alajärven 4H-yhdistys ry

Valtionavustukset lasten ja nuorten toimintaan

LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN LOMA-AJAT ENSIMMÄISTEN LUOKKIEN JA ESILUOKKIEN OPPILASMÄÄRÄT

Sote-uudistus ja Keski-Suomen kuntien talous

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset

Maatalous Lapualla 2013

SM-Kats Eero Ala-Ikkelä Kauhajoki Jarno Raja Jalasjärvi Eero Hautala Kauhajoki

:06. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:36. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

:50. KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Talousosasto

LASTEN JA NUORTEN PAIKALLISEN HARRASTUSTOIMINNAN AVUSTUKSET VUONNA 2016

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Lomakyytien aikataulut 2017

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Hämeen VAPEPA-info ( )

Toimintasuunnitelma 2011

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kuntatiedot hankekunnat (osittain tarkastamattomat) Liite 3

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto

Terveydenhuollon yhteistoiminta-alueen palvelut vs. vastuualuejohtaja Jarmo J Koski apulaisjohtaja Paula Käyhkö

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

ELYn kannatus seurakunnittain 2012 Seurakunta Yhteensä? Akaa 20 Alajärvi 793 Alajärvi - Lehtimäen kappelisrk. 60 Alavieska 52 Alavus

Paikka Oulun yliopisto, Yliopistokatu 9, C ovi, tila KTK 112

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015

Transkriptio:

1 Vuosikertomus 2013

2

SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 4 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 5 2. VALMIUSTOIMINTA... 6 3. ENSIAPUTOIMINTA... 8 4. TERVEYDEN EDISTÄMINEN... 10 5. SOSIAALIPALVELUT... 11 6. NUORISOTOIMINTA... 13 7. TIEDOTUSTOIMINTA... 14 8. TAPAHTUMAT JA TILAISUUDET... 15 9. KERÄYKSET... 17 10. RAIDE PROJEKTI... 18 11. SPR KIRPPIS... 20 12. TALOUS JA HALLINTO... 21 13. LIITTEET LIITE 1: LUOTTAMUSHENKILÖT JA VALIOKUNNAT... 22 LIITE 2: TOIMIHENKILÖT... 23 LIITE 3: NÄLKÄPÄIVÄTULOKSET... 24 LIITE 4: JÄSENMÄÄRÄT OSASTOITTAIN... 25 LIITE 5: MYÖNNETYT HUOMIONOSOITUKSET... 26 3

Johdanto Vuosi 2013 oli toiminnallisesti erittäin vireä ja tapahtumarikas vuosi. Piirin vuosikokouksen asettamat tavoitteet toiminnalle saavutettiin suunnitelmien mukaisesti. Varsinaisen toiminnan painopiste oli neljän maakunnan alueella 73 osaston vapaaehtoisten tukemisessa ja kouluttamisessa sekä uusien jäsenten hankinnassa. Kertomusvuotta väritti upealla tavalla Länsi-Suomen piiri 80-vuotta juhlavuosi. Piirin historiakirja Kahdeksan vuosikymmentä ilmestyi syksyllä suunnitelmien mukaisesti. Kirjan tuotti Rautalammin museo yhteistyössä piirin historiatoimikunnan kanssa. Juhlavuosi huipentui pääjuhlaan, joka pidettiin Seinäjoella. Juhlan pääpuhujana oli ministeri Paula Risikko. Lisäksi yhteistyökumppaneille järjestettiin vastaanotot Jyväskylässä ja Seinäjoella. Juhlavuoden merkeissä järjestettiin syksyllä suurleiri Ähtärissä. Piirin jäsenmäärä oli 10 241, laskua edelliseen vuoteen verrattuna oli 337. Koko järjestön jäsenmäärä oli 85 971, laskua edelliseen vuoteen verrattuna 1273. Piirin juhlavuoden kunniaksi vuosikokous päätti 800 uuden jäsenen hankkimisesta. Uusia jäseniä saatiin 393. Tästä tavoitteesta jäätiin, mutta jäsenhankintaan kiinnitetään tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota ja sitä kehitetään. Jäsenyys on perustoimintoja tukevaa toimintaa. Osastojen toimintaa tuettiin hyvin monipuolisesti eri toimialojen toimesta. Vuoden aikana piirin alueella järjestettiin yhteensä lukuisia koulutustilaisuuksia ja kursseja. Ystävätoiminnan koulutuksessa vuosi oli historiallisen aktiivinen. Vuoden aikana ystävätoimintaa järjestettiin 56 osastossa. Ystävien lukumäärä on kasvanut huomattavasti reilusta tuhannesta 1600 ystävään. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti on tuonut valtavasti uusia resursseja, toimintamalleja ja koulutusta ystävätoimintaan. Omaishoitajien tukitoimintaa jatkettiin pohjoisen Keski-Suomen kuntien alueella. Valmiustoiminnassa vahvistettiin kotimaan avun käytännön toiminnan toteuttamista koulutuksen ja ohjauksen keinoin. Piirin valmiussuunnitelma päivitettiin vuoden lopussa. Ensiapuryhmätoimintaa vahvistettiin koulutuksen ja harjoitusten avulla. Piirin työntekijät tapasivat suuren osan ensiapuryhmäläisistä aluetapaamisten yhteydessä. Piirin alueella toimii 43 päivystävää ensiapuryhmää. Piirin ensiapukoulutus jatkui vilkkaana, koulutustilaisuuksien määrä oli kasvussa edelliseen vuoteen verrattuna. Kurssille osallistujien määrä sen sijaan laski hieman. Piirin nuorisotoimintaa vahvistettiin vakinaistamalla lapsi- ja nuorisotyönohjaan toimi. Samalla työntekijän titteli muutettiin nuorisotoiminnan suunnittelijaksi. Punaisen Ristin viikolla osastot järjestivät useita tapahtumia. Operaatio Nälkäpäivän tulos oli 206 778,17 euroa, joka oli hieman edellistä suurempi. Piirin varainhankinnan tukipilarin muodostaa 12 kirppistä. Piirin taloudellisessa tilanteessa on selvästi nähtävissä yhteiskunnassa valitseva taloudellinen taantuma ja vuoden 2013 tulos oli alijäämäinen. Piirin hallitus kiittää jäsenistöä, osastojen vapaaehtoisia, piirin luottamus- ja toimihenkilöitä sekä yrityksiä ja yhteisöjä hyvästä yhteistyöstä. PIIRIN HALLITUS 4

1. Järjestötoiminta Piirin järjestötoiminta noudatteli vuonna 2013 yleiskokouksen asettamaa toimintalinjausta. Osastoja tuettiin koulutusten järjestämisessä, hallinnollisissa tehtävissä sekä jäsen- ja vapaaehtoishankinnassa. Järjestötoiminnassa näkyi piirin 80-vuotis juhlavuosi eri tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä. Piirin historiakirja Kahdeksan vuosikymmentä ilmestyi syksyllä. Kirjan tuotti Rautalammin museo yhteistyössä piirin historiatoimikunnan kanssa. Historiatoimikuntaan kuuluivat Alpo Tanskanen, Seppo Riippi, Matti Pokela ja Pekka Annala. Kirjan toimituksesta vastasivat Outi Laakso ja Pirkko Annala. Ulkoasusta ja taitosta vastasivat Kari Jämsen ja Riitta Andersin. Hallinto Piirin hallitus kokoontui yhteensä 6 kertaa puheenjohtaja Hannu Kuokkasen ja varapuheenjohtaja Alpo Tanskasen johdolla. Liitteistä 1 ja 2 käyvät ilmi piirin luottamushenkilöt ja valiokunnat sekä toimihenkilöt. Piiriin palkattiin 1.8.2013 alkaen järjestöpäällikön tehtävään Jooel Niittynen. Piirin vuosikokous pidettiin 20.4. Ähtärissä, Hotelli Mesikämmenessä. Jäsenet ja osastot Piirin jäsenmäärä oli vuoden lopussa 10 241 jäsentä. Jäseniä oli 743 vähemmän kuin viime vuonna. Uusia jäseniä saatiin 393.Suomen Punaisen Ristin kokonaisjäsenmäärä oli 85 971, jossa laskua edelliseen vuoteen verrattuna 1273. Tasavallan presidentti myönsi kultaiset ansiomitalit kahdelle (2) osaston vapaaehtoiselle, hopeisen ansiomitalin kolmelle (3) osaston vapaaehtoiselle ja pronssisen ansiomitalin yhdelletoista (11) osaston vapaaehtoiselle. 5

2. Valmiustoiminta Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin ja alueen Vapepa hälytettävyyden sekä toimintamahdollisuuksien ylläpitämistä jatkettiin piirin toimihenkilöiden ja aktiivisten vapaaehtoisten toimesta. Suomen Punainen Risti on Vapepean koordinaatiojärjestö. Piirin alueella uudistettiin Vapepan hälytystiedosto Keski-Suomen maakunnan alueella sekä päivitystyö käynnistyi Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan että Pohjanmaan maakuntien alueella. Hälytysjärjestelmä ja sen kautta saatavat ajantasaiset yhteystiedot vapaaehtoisiin, ovat välttämättömyys vapaaehtoisavun mukaan saamiseksi viranomaisjohtoisiin auttamistilanteisiin (nopeus, tehokkuus ja loogisuus). Myös Punaisen Ristin omaa valmiussuunnittelua kehitettiin ja edistettiin. Osastojen kuin piirin valmiussuunnittelu eteni hyvin. Vapepan sisäistä informaatiokulkua edesautettiin perustamalla www.vapepa etelä-pohjanmaa.fi sivusto. Vastaava sivusto luodaan 2014 aikana muillekin maakuntatoimikunnille käyttöön. Auttamisvalmiuden ja arjen turvallisuuden lisäämiseksi järjestettiin useita koulutus-, informaatio- ja harjoitustilaisuuksia, yhteistyössä vapaaehtoisten ja viranomaisten kanssa (mm. Sydäntalviharjoitus). Piiri oli näissä aktiivinen vaikuttaja ja otti osaa lukuisiin viranomaisjohtoisiin harjoituksiin, seminaareihin ja koulutuksiin, osallistuen niin suorittajana kuin suunnitteluja resursointitoimijana. Viranomaisaputoiminta avustustehtävinä laskettuna, oli keskimääräinen edeltäviin vuosiin verrattuna. Piirin alueella sattui paljon julkisuutta saaneita avustustapahtumia: muun muassa Laukaan Vihtavuoren alueella ollut suuronnettomuusuhka, nuoren lapsen katoaminen heinäkuussa Toivakan kunnan alueella sekä luonnonilmiöstä aiheutunut häiriötilanne (myrsky), joka konkretisoitui auttamistilanteeksi Äänekoskella. Muun muassa näissä tilanteissa vapaaehtoisapu osoitti jälleen paikkansa ja on myös saanut ansaitsemaansa arvostusta, julkisesti ja yksittäisiltä kansalaisilta sekä viranhaltijoilta. Valmiustoiminta/ensihuolto + valmiussuunnittelu Valtakunnalliseen Sydäntalvi-valmiusharjoitukseen osallistui 32 osastoa, joista 16 osastossa harjoiteltiin evakuointia ja 16 osasto osallistui virtuaalisesti. Myös 10 piirin alueella toimivaa SPR-kirpparia oli myös mukana tässä harjoituksessa. He kartoittivat esimerkiksi, kuinka monelle aikuiselle löydettäisiin talvivaatetus äkillisessä tilanteessa. Tämä harjoitus lisäsi yhteistyötä eri toimijoiden välillä. 6

Laukaan Vihtavuoden evakuoinnissa oli mukana 26 vapaaehtoista ja kolme työntekijää. Lisäksi Riitta ja Tave olivat onnettomuustutkintalautakunnan kuultavina. Vihtavuoren toiminnasta pidettiin syksyn aikana useita esityksiä. 41 osastoa on tehnyt ja päivittänyt osaston valmiussuunnitelman. Tämä on 60 % osastoista. Pelastussuunnitelmat on laadittu ja päivitetty kaikille SPR-kirppiksille. Vuoden lopussa piirin valmiussuunnitelma päivitettiin. Valmiustoiminta/kotimaan apu Kotimaan apua annettiin 24 eri tilanteessa, apua sai 81 henkeä. Avustusten kokonaissumma reilut 20.000. Hyvä Joulumieli -kortteja (arvo 70 ) jakoi 62 osastoa. Piirin alueella jaettiin kortteja yhteensä 1300. Valmiustoiminta/henkinen tuki Kaksi henkisen tuen peruskurssia järjestettiin Seinäjoella ja Jyväskylässä, joissa osallistujia oli yhteensä 20. Tämän lisäksi järjestettiin kaksi jälkipurkukeskustelukoulutusta ensiapuryhmäläisille ja näihin osallistui 39 henkeä. 7

3. Ensiaputoiminta Ensiapuryhmätoiminta Suomen Punaisella Ristillä on yhteistyösopimus Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa ensiaputoiminnasta ja onnettomuus- ja kriisitilanteisiin varautumisesta. Siinä määritellään, että Punainen Risti huolehtii terveydenhuoltoviranomaisten apuna toimivien vapaaehtoisten ensiapuryhmien kouluttamisesta ja toimintavalmiuden ylläpidosta. Ensiapuryhmien V-lomakkeiden mukaan, piirissä toimii 43 päivystävää ensiapuryhmää. Piirin aluejaon myötä koulutus- ja harjoitustoimintaa on keskitetty jokaiselle viidelle olemassa olevalle alueelle. Yhteistyö ryhmien välillä tiivistyy ja päivystysten hoitaminen helpottuu. Vuonna 2013 ensiapuryhmille toteutettiin seuraavanlaisia toimintamuotoja : Aluetapaamiset alkuvuodesta, päivystysensiapukurssit, autourheilupäivystyskurssi, ensiapuryhmien harjoituskurssit, rinnepäivystyskurssit, ensivastekurssi, ensiapuryhmien johtajien koulutusviikonloppu sekä päivystyslupatestaukset. Vuonna 2013 koulutimme piirin alaista valmiusryhmää sekä toteutimme PPE-D (peruselvytys + defibrillaatio) koulutuksen lähes jokaiselle päivystävälle ensiapuryhmälle. Terveyspistetoiminta Suomen Punaisen Ristin terveyspistetoiminta on hyvinvointi- ja terveyslinjauksen mukaista toimintaa, jota toteutetaan osaston toimintana vapaaehtoisvoimin. Terveyspisteet tarjoavat pääasiallisesti vapaaehtoisia, maksuttomia terveyspalveluita, kuten ohjausta, tukea, neuvontaa, verenpaineen mittausta ja henkistä tukea. Terveyspisteessä ei hoideta asiakkaita, vaan heidät ohjataan tarvittaessa hoitoon omaan terveyskeskukseen tai omalle lääkärille. Terveyspisteitä löytyy Länsi-Suomen piiristä kuusi. Päihdetyö Punaisen Risti tekee ennalta ehkäisevää päihdetyötä, jossa toimintaan osallistuvat tunnistavat päihteiden käytön haitalliset vaikutukset ja osaavat edistää terveyttä tukevia valintoja omassa toimintaympäristössään. Tietoisuuden kasvu vähentää kokeilukäyttöä, rohkaisee ottamaan puheeksi päih- 8

teiden käytön lähiyhteisössä, vähentää päihdehaittoja ja ohjaa hakemaan tarvittaessa tukea päihteiden käytön lopettamiseen tai vähentämiseen. Päihdeneuvoja-kurssimme (Pä Ne) tähtää että päihteiden käyttöön puuttumista/havahduttamista, johon Varhaisen Puuttumisen-kurssimme (VarPu) antaa valmiudet. Molemmat kurssit toteutettiin vuonna 2013. Ensiapuporukka Honkiniemen suurleirillä 9

4. Terveyden edistäminen Erilaisissa ensiapukoulutuksissa huomioitiin sairauksien ennaltaehkäisy ja annettiin ohjeita terveisiin elintapoihin. Koulutuksissa huomioitiin myös tapaturmien torjunta ja opastettiin ennaltaehkäisemään tapaturmia. Yhteistyötä tehtiin eri järjestöjen, työpaikkojen ja oppilaitosten kanssa. Pluspisteet Aluetoimistojen yhteydessä toimivat pluspisteet, jotka noudattivat SPR:n hyväksyttyä valtakunnallista hiv/aids-ohjelmaa. Pluspisteiden vapaaehtoisina toimivat hiv/aids peruskurssin käyneet terveydenhuollon ammattilaiset. Päivystykset suoritetaan tiistai-iltaisin aluetoimistoissa. Toimintaa rahoittaa raha-automaattiyhdistys. Palvelut pluspisteissä olivat ilmaisia. Henkilöt saivat neuvontaa ja ohjausta henkilökohtaisesti tai puhelimitse hiv-tartuntaan ja aidsiin liittyvistä asioista. Lisäksi tarjottiin mahdollisuus nimettömään hiv-testiin. Toiminta perustui ennaltaehkäisevään työhön. Ensiapukoulutus Yhteistyö valtakunnallisten ensiapukoulutusten markkinointi kanssa jatkui Helsinki-Uudenmaan piirin (HUP) kanssa. HUP hakee aktiivisesti valtakunnallisia yhteistyökumppanuuksia eri firmojen kanssa. Keskustoimisto keskittyy materiaalin tuottamiseen ja kurssien räätälöimiseen. Lisäksi aloitimme vuoden lopussa yhteistyön ensiapukoulutusten ja tuotteiden osalta Savo-Karjalan piirin kanssa. Pyrimme lisäämään näkyvyyttämme ensiapukoulutuksiin liittyen koko alueella. Erilaisia ensiapukoulutuksia piiri järjesti yhteensä 419 kpl (390). Kursseille osallistui 3729 henkilöä (4438). Tämän lisäksi järjestettiin erilaisia terveyden edistämisiin ja tapaturmiin liittyviä tilaisuuksia ja tapahtumia. Koulutuksia järjestivät myös 14 osastoa, työterveyshuollot ja oppilaitokset. Myös yksittäiset etk:t ja erilaiset ensiapuun liittyvät yksityiset yritykset järjestivät alueellamme ensiapukoulusta, näissä koulutusluvuissa ei ole huomioitu kyseisiä koulutuksia. Ensiavun ja terveystiedon kouluttajien koulutus Keskustoimiston kanssa järjestettiin yhteistyössä yksi valtakunnallinen ETK-täydennyskoulutus, Jyväskylässä toukokuussa. Piirissämme jatkuivat myös ensiapuopettajien koulutustilaisuudet. Tämän vuoden teemana oli Toiminta onnettomuustilanteessa. Piirin ETK:t osallistuivat valtakunnalliseen Ensiapusymposiumiin Helsingissä marraskuussa. 10

5. Sosiaalipalvelut Ystävätoiminta Yli puolet suomalaisista on kokenut yksinäisyyttä jossain elämänvaiheessa. Punaisen Ristin vapaaehtoiset ystävät auttavat eri ikäisiä yksinäisiä henkilöitä. Länsi-Suomen piirissä ystävätoimintaa on 56 osastossa. Vapaaehtoisia on mukana ennätysmäärä 1602. Toiminnanmuotoja ovat ystävätoiminta kotona ja laitoksissa sekä kertaluontoiset palvelut. Kuortaneen, Alavuden ja Laihian osastot käynnistivät ystävätoiminnan vuonna 2013. Ystävänpäivänä järjestettyyn Sydäntalvi -valmiusharjoitukseen osallistui 26 osastoa. Länsi-Suomen piirin osastoissa toimii 27 senioriryhmää. Ryhmien nimet vaihtelevat paikkakunnittain, kuten Varttuneet Jyväskylässä, Kuutamoinen Ilmajoella ja Kultaisen iän -kerhot monilla paikkakunnilla. Senioriryhmissä tavataan ystäviä, opitaan uutta, tehdään käsitöitä ja osallistutaan Punaisen Ristin tempauksiin, kuten keräystoimintaan. Ystävätoiminnan kehittämisprojekti jatkaa alueellisen tuen kehittämistä. Projekti on tuottanut uuden Ystävävälittäjä koulutuksen, ottanut käyttöön uuden Ryhmänohjaaja koulutuksen ja vastuukouluttajat on otettu hyvin vastaan viidellä toiminta-alueella. Omaishoitajien tukitoiminta Omaishoitajien tukitoimintaa oli vuonna 2013 kahdeksassa osastossa. Seitsemässä osastossa järjestettiin omaishoitajille säännöllisiä ryhmätapaamisia, joissa he saivat tietoa, vertaistukea ja virkistystä tavatessaan kahvikupin äärellä tosia samassa tilanteessa olevia. Näitä tapaamisia pidettiin yhteensä 50. Lisäksi järjestettiin yksittäisiä virkistyspäiviä, pikkujouluja, retkiä ja koulutusta. Yhteensä tapahtumia oli 66, joihin osallistui 637 henkilöä (438 omaishoitajaa, 32 omaishoidettavaa, 137 vapaaehtoista ja 30 yhteistyötahojen edustajaa). Tukitoiminnan vapaaehtoiselle järjestettiin täydennyskoulutuksena vapaaehtoinen omaishoitajan tukena -koulutus, kiitostilaisuus jouluruokailun merkeissä ja alueellinen tukitoiminnan 20-vuotisjuhla yhdessä Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirien kanssa Siilinjärvellä. Kamu -Kaveriksi Mulle toiminta käynnistyi huhtikuussa Vaasassa. KaMu-toiminta tuo lapsen ja nuoren elämään aikuisen ystävän ja kerhojen kautta kivaa yhteistä tekemistä toisten lasten kanssa. 11

Ystäväkoulutuksessa vuosi 2013 oli historiallisen aktiivinen. Vuoden aikana 22 lyhytkurssilla (ystävätoiminnan kehittämisprojekti), 16 peruskurssilla, 3 Hertta-kurssilla, Nunu Nuori Nuorelle ystäväkurssilla ja Kamu kurssilla koulutettiin yhteensä yli 500 uutta vapaaehtoista. Saarijärven osasto järjesti Moottorisahaystävät -kurssin vain miehille. Ystävätoiminnan kevätjuhlat pidettiin Suolahdessa ja Kaustisella. Monikulttuurisuustoiminta Länsi-Suomen piirissä ei ole maahanmuuttajaohjelman omaa työntekijää. Rasismin vastaisella viikolla jaettiin Ennakkoluuloton edelläkävijä huomionosoitukset Soroptimist International of Seinäjoki ry:lle sekä Keski- ja Etelä-Pohjanmaan martoille. Viikon aikana osastot järjestivät Luovu Ennakkoluuloistasi tilaisuuksia. Tulijan ystävänä ja Tukena koulutukset järjestettiin Kokkolassa ja Lapualla. Pääministeri Jyrki Katainen Länsi-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan piirien järjestämässä Omaishoitajien tukitoiminnan 20-vuotisjuhlassa. 12

6. Nuorisotoiminta Nuorisotoiminta näkyi ja kuului vuoden aikana ja osastot saivat lisää tietoa. Nuorisovaliokunta kokoontui kolme kertaa. Valiokunnan puheenjohtajana toimi Elina Lampinen. Lisäksi valiokuntaan kuuluvat Minttu Aho ja Lotta Lauri. Valiokunnassa toimi, mutta lopetti Laura Tani ja Katri Minkkinen. Piiristä oli nuorten vuosikokouksessa Turussa 4.-6.10. viisi edustajaa. Paikkoja piirillä on kuusi. Uusia Reddie Kids kerhoja perustettiin kolme (3) Saarijärven, Jyväskylän ja Jalasjärven osastoihin. Nuori Nuorelle ystävätoimintaa käynnisteltiin Jyväskylän osastossa loppuvuodesta ja aiheen tiimoilta muodostui 14 nuoren ryhmä. Piirin hallitus päätti vakinaistaa lapsi- ja nuoriso-ohjaajan tehtävän ja samalla nimitys vaihdettiin yleisen Punaisen Ristin linjan mukaisesti nuorisotoiminnan suunnittelijaksi. Kevään kouluyhteistyökiertue, jolla esiteltiin yläkoulujen ensiapuohjelmaa, tavoitti 19 osastoa. Spärrä Äksöni leirillä 5.-8.8. oli 38 leiriläistä ja 21 vapaaehtoista henkilökuntaa. 20.4. Reddie kids - kilpailussa kisasi viisi joukkuetta. Länsi-Suomea lähti Savonlinnaan edustamaa Potato Masters joukkue Jyväskylän osastosta. Spärrä Äksöni leirillä äksöniä 13

7. Tiedotustoiminta Pitkin vuotta tiedotusvälineet uutisoivat Punaisen Ristin eri toimintamuodoista. Esille tuotiin myös Vapepan monia toimijoita, Veripalvelu, keräykset, Rasisminvastainen päivä, Punaisen Ristin viikko sekä ensiapu- ja ystävätoiminta. Erityisen hyvin tiedotusvälineissä huomioitiin Ähtärin Honkiniemessä 19.- 20.10. järjestetty suurleiri. Piirin ensiapukilpailuihin VIP-tilaisuuteen kutsuimme mukaan piirin hallituksen jäsenet, oppilaitosten, julkisten palvelujen sekä median edustajat. Tiedotusvälineissä huomioitiin Punaisen Ristin osuus Vihtavuoren evakuoinnissa sekä keräys filippiiniläisille taifuunin uhreille. Piiri tiedottaa toiminnastaan neljä kertaa ilmestyvällä Tässä ja Nyt järjestötiedotteella. Myös piirin RedNet nettisivustoa (lansisuomi.punainenristi.fi) on käytetty ahkerasti tiedotuskanavana. Länsi-Suomen piirillä on myös oma Facebook -ryhmä, jossa oli vuoden loppuun mennessä jo yli 340 jäsentä. Tiedottamiseen käytettiin myös ryhmätekstiviestejä ja sähköposteja, joilla tavoitettiin nopeasti suuri joukko vapaaehtoisia. Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö Farmarimessuilla kesällä 2013 LähiTapiolan ja Punaisen Ristin osastolla. 14

8. Tapahtumat ja tilaisuudet Länsi-Suomen piiri osallistui yhdessä osastojensa kanssa erilaisiin messutapahtumiin. Yhteistyö sekä S-ryhmän että LähiTapiolan kanssa on jatkunut entiseen tapaan erityisesti Ystävänpäivätapahtumien, Punaisen Ristin viikon ja Operaatio Nälkäpäivän yhteydessä. LähiTapiola-ryhmä oli ystävätoiminnalle tärkeä yhteistyökumppani monien osastojen toiminta-alueella, myös uusia yhteistyötapoja löydettiin. Punaisen Ristin viikko Punaisen Ristin viikkoa vietettiin 6. 12. toukokuuta. Osastot järjestivät lukuisia tapahtumia viikon aikana. Myös tänä vuonna S-ryhmä teki hyvää yhteistyötä osastojemme kanssa. SPR-Kirppikset osallistuivat Punaisen Ristin viikkoon mm. järjestämällä kahvitarjoilua, kilpailuja ja päiväkohtaisia tarjouksia. Tapahtumien teemat vaihtelivat jäsenhankinnasta, osaston toiminnan esittelystä ja kodin tarvikkeiden keräyksistä ensiapunäytöksiin, vanhainkoti- ja kouluvierailuihin sekä pappakerhon sählypiiriin. Suurleiri 80-vuotisjuhlan kunniaksi Ähtärin Honkiniemessä järjestettiin 18-20.10.2013 Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin suurleiri. Se muodostui useista tapahtumista ja koulutuksista. Leiri alkoi 18.10. viranomaisyhteistyökoulutuksella ja huipentui 20.10 yhteiseen harjoitusrataan. Koulutukseen osallistui lähes 70 vapaaehtoista eri toimialoilta. Leiri sai hyvin huomiota mediassa, kun mm. Ilkka ja Keskisuomalainen kirjoittivat siitä useampana päivänä. 80-vuotisjuhla Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin 80-vuotisjuhlat käynnistyivät Jyväskylässä 7.11.2013 ja Seinäjoella 8.11.2013. Piiritoimistoilla kävi lähes 80 yhteistyökumppania juhlakahveilla. Tilaisuuksissa julkaistun piirin historiikin esittelivät piirin puheenjohtaja Hannu Kuokkanen Vaasasta ja varapuheenjohtaja Alpo Tanskanen Jyväskylästä sekä toiminnanjohtaja Pekka Annala. Juhlaviikko huipentui 9.11. pääjuhlaan. Juhlaan Seinäjoen Framilla 9.11.2013 osallistui yli 150 vapaaehtoista. Juhlapuhujina toimivat sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko, pääsihteeri Kristiina 15

Kumpula, professori Markku Ojanen, puheenjohtaja Hannu Kuokkanen, varapuheenjohtaja Alpo Tanskanen, toiminnanjohtaja Pekka Annala ja Punaisen Ristin eläkeläinen Hanna Mäkynen. Juhlan juontajana toimi järjestöpäällikkö Jooel Niittynen. Kiitosgaala Vapaaehtoisten kiitosgaala järjestettiin 7.12.2013 Hämeenlinnan Verkatehtaassa. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille Suomen Punaisen Ristin vapaaehtoisille. Juhliin osallistui Länsi-Suomen piiristä 55 henkeä. Tapahtumassa palkittiin piirin vapaaehtoisista Sisko Mäenpää Ilmajoen osastosta sosiaalipalvelutoiminnan mestaripromoksi. 16

9. Keräykset Vuoden loppuun mennessä 40 osastoa oli tehnyt keräyssuunnitelman. Keväällä Syyria-katukeräyksen toteutti Jyväskylän osasto. Keräyksen tuotto oli 726,50 euroa. Kevään aikana Hyväpäivä-keräykseen osallistui 10 osastoa ja keräystulos oli yhteensä 2 750,25 euroa. Vuoden aikana järjestettiin kolme Nälkäpäiväiltaa, joihin osallistui 31 osastoa. Näissä illoissa käytiin läpi Nälkäpäivän käytännön toteuttamiseen liittyviä asioita sekä innostettiin yhdessä keräämään. Piiri palkkasi kaksi nälkäpäiväavustajaa, toisen Seinäjoelle ja toisen Jyväskylään. Merkittävää oli, että Jyvässeudulla neljä osastoa keräsi yhteiseen keräyspottiin. Nälkäpäiväkeräyksessä oli yhteensä mukana 68 osastoa. Keräystulos Nälkäpäiväkeräyksestä oli 206 778,17 (piirin keräyskulut 4,96 %, sisältää mm. kahden Nälkäpäivä-keräysavustajan palkat) Filippiinikeräys aloitettiin piirin alueella 11.11. ja keräyksessä mukana oli 33 osastoa. Keräystulos 31.12.2013 mennessä oli 50 947,30. Piiri oli jälleen mukana Ylen Nenäpäivissä sekä Jyväskylässä että Seinäjoella. Krista Kosonen ja Puistokoulun koululaisia Nälkäpäivänä 17

10. Raide -projekti RaideII-projekti tukee vaikeasti työllistyviä ja pitkäaikaistyöttömiä työelämäkynnyksen ylittämisessä ja toimii ns. matalankynnyksen työpaikkana. Tavoitteena on työelämävalmiuksien, elämäntaitojen ja asiakkaan jatkopolkujen rakentaminen työn ja työssä oppimisen, ryhmätoiminnan ja yksilöllisen ohjauksen keinoin ja niiden avulla. Kohderyhmänä ovat vaikeimmin työllistyvät, joilla on puutteellinen ammatillinen osaaminen ja/tai alentunut työkunto riippumatta muista tekijöistä. Vuonna 2013 on toimintaa edelleen jatkettu projektisuunnitelman mukaisesti. Painopiste on ollut työntekijöiden ammattitaidon kohentamisessa ja monipuolistamisessa sekä työyhteisön pelisääntöihin ja työyhteisöön sopeutumisessa. Jaon Osaamisella töihin projekti on ollut tärkeä yhteistyökumppani vuonna 2013. Sen kautta on saatu suoritettua runsaasti erilaisia lupa- ja testikoulutuksia. Myös myynnin ammattitutkinnon sekä logistiikan osatutkinnon suorittaminen työn ohessa on mahdollistunut helposti projektin yhteistyön avulla. Yhteistyötä lupa- ja testikoulutusten osalta on tehty myös muiden hankkeiden kanssa. Uusiksi yhteistyökumppaneiksi on tullut myös Jyväskylän yliopiston englannin- ja venäjänkielen laitoset, joiden kanssa toteutettiin asiakaspalveluenglannin ja venäjän kurssit. Suomen kielellä asiakaspalvelun peruskoulutuksia on toteutettu myös maakunnan toimipisteissä projektin sisältä. Pitkäkestoinen yhteistyö yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan aikuisliikuntakurssin kanssa toteutui myös vuonna 2013. Työyhteisön jäsenenä toimiminen työelämän pelisäännöt koulutus järjestettiin sekä keväällä että syksyllä (Jao) - Hyvinvointipäivä korvattiin keväällä Jämsän puutarhaoppilaitoksen (Jao) Tilasomistus -ja syksyllä projektin sisältä Visuaalinen esillepano koulutuksena. Työnhaun teemapäivä koulutus järjestettiin Jyväskylässä sekä keväällä että syksyllä. Mukana oli myös maakunnan toimipisteiden työntekijöitä. Keuruun toimipisteessä koulutus järjestettiin omana kokonaisuutena syksyllä. Työhaastatteluun valmistutumista on harjoiteltu sekä Jyväskylässä että maakunnan toimipisteissä. Koulutusryhmät ovat olleet hyvin sekakoosteisia ja ryhmien kokoonpano on ollut lähes joka kerta erilainen. Järjestön sisältä on tilattu sekä järjestöinfo että ensiapukoulutus. Jyväskylän Katulähetyksen Open Ways projektin sekä kuntakokeilun Töihin!-palvelun kanssa on tehty yhteistyötä asiakkaiden jatkopolutuksessa niiden asiakkaiden osalta, jotka ovat palveluja halunneet. Töihin!-palvelun kautta on myös ohjattu asiakkaita työhaastatteluihin Kirppiksille. Töihin!-palvelun TeMo-projektista järjestettiin info-tilaisuus matalankynnyksen yrittäjyydestä ja Jämsän kuntakokeilun kanssa kokeiltiin yhteistyötä työnhakuvalmennuksessa. 18

Rekrytointiyhteistyötä on kokeiltu myös Keski-Suomen sairaskotisäätiön kanssa. Yhteistyö tetoimiston kanssa on vuoden 2013 osalta liittynyt lähinnä rekrytointiin. Projekti on tarjonnut vuonna 2013 työtä yhteensä 90 henkilölle 8 eri Kirppis-toimipisteessä. Palkkatuetussa työssä oli vuoden 2013 (1.1.2013-31.10.2013/lokakuun tilasto) aikana ollut 78 henkilöä, joista 74 kanssa on solmittu suoraan. Kirppiksillä vuonna 2013 työssä olleista henkilöistä 11 on ollut maahanmuuttajataustaisia. Heistä 9 henkilöä oli työsuhteessa. Alle 25-vuotiaita oli 9 henkilöä, joista 3 on ollut kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita. Projektin viimeisenä kokonaisena toimintavuonna 2013 projektihenkilöstönä on ollut kaksi työnsuunnittelijaa (75%) ja kokoaikainen projektikoordinaattori. 19

11. SPR Kirppis Länsi-Suomen piirin alueella toimii tällä hetkellä 12 kirppistä. Saarijärven ja Viitasaaren kirppikset lakkautettiin pohjoisesssa Keski-Suomessa v.2013-2014. Jyväskylän Seppälän ja Karstulan SPR-Kirppikset siirtyivät molemmat uusiin raikkaisiin toimitiloihin maaliskuussa 2014. Kirppisten vastaavan toimialapäällikön pääpaikka on Kirrin kirppis Palokassa ja muut toimialapäälliköt ovat Vaasassa, Kokkolassa ja Seinäjoella. Vaasan kirppikselle rekrytoidaan tänä vuonna uusi päällikkö ja uudet työnopastajat. SPR-kirppisten toiminta perustuu lahjoitustavaran myyntiin. Kierrätys on vakiintunut tapa ja lahjoitustavaraa tulee vuosittain niin paljon, että pystymme pyörittämään toimintaamme. Päivittäistyö koostuu tavaran vastaanottamisesta, lajittelusta, hinnoittelusta ja asiakaspalvelusta. Lisäksi meillä on oma logistiikka ja pystymme tarjoamaan asiakkaillemme täyden palvelun toimittamalla tavaraa kotiin asti tai noutamalla lahjoitustavaraa kotiovelta. Kirppikset työllistävät keskimäärin 180 henkilöä vuosittain. Tuotto käytetään Punaisen ristin auttamisja vapaaehtoistyön tukemiseen ja piirin toiminnan rahoittamiseen. Tärkeänä osana kirppisten toimintaa on myös henkilökunnan kouluttaminen. Työntekijöille pyritään antamaan kaikki mahdollinen oppi tulevaa työelämää varten kaupan alalta, mutta myös elämän hallintaa varten. Kirppiksillä on mahdollisuus suorittaa työn ohella osa-ammattitutkintoja (esim. logistiikan tai myynnin erikoisammattitutkinto) tai esim. merkonomin tutkinto. SPR-kirppikset tekevät tiivistä yhteistyötä TE-oimistojen, työvoiman palvelukeskusten (TYP), kaupungin ja ELY-keskuksen kanssa. Kirppiksillä tarjotaan mahdollisuus myös kuntouttavan työtoiminnan piirissä oleville tarjoamalla pehmeän mahdollisuuden palata työelämään ja saada henkilökohtaista ohjausta ja valmennusta. Keski-Suomessa päättyy ELY-keskuksen rahoittama Raide-projekti huhtikuussa 2014, mutta uusi rahoitus on saatu 1.5 alkavaan projektiin Asenteella ammattiin. Uuden projektin tavoite on auttaa palkkatuella palkattujen työntekijöiden matkaa kohti ammattia ja työelämää. 20

12. Talous ja hallinto Piirin taloudellisessa tilanteessa on selvästi nähtävissä yhteiskunnassa valitseva taloudellinen taantuma. Vuoden 2013 tulos oli alijäämäinen 107 428,01 e (v. 2012, 215 510,93 e). Poistot on tehty suunnitelman mukaan 143 320,74 e (v.2012, 146 433,73 e). Tilikauden tulosta rasittaa työeläkemaksut, tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksut, jotka olivat 244 863 euroa suuremmat kuin edellisenä vuonna. Kirppistoiminnassa työllistämistuet ja kuntouttava työtoiminta oli 91 491 euroa pienemmät kuin edellisenä vuonna. Kirppisten bruttomyynti oli 79 193 euroa pienempi edellisen vuoteen verrattuna. Lisäksi merkittävä tulokseen vaikuttavia tekijöitä olivat Tyel-porkkanan puolittuminen 20 500 e (50 000 e) sekä ATK-kulujen vyörytys keskustoimistosta piireihin. ATK-kulut kasvoivat yli 20 000 euroa. Varainhankinnan tukipilarin muodostaa edelleen 12 SPR-Kirppistä. Kirppisten bruttomyynti oli 2 774 610 e (v.2012, 2 853 803 e). Nettotuotto oli 785 155,74 e (v.2012, 1 102 193 e). SPR-Kirppisten toimintaa karsittiin. Äänekosken ja Viitasaaren kirppisten toiminta päättyi. Lisäksi tehtiin päätös Saarijärven kirppiksen lopettamisesta. Toiminnan lopettamisen taustalla on toiminnan kannattamattomuus. Keuruulle perustettiin uusi kirppis maaliskuussa. Kirppiksiä oli piirin alueella yhteensä 12 (v.2012,14). Ensiapukoulutus ja siihen liittyvät välineet muodostavat merkittävän tulonlähteen, ensiapukoulutuksen tulos laski edelliseen vuoteen verrattuna, tulos oli 182 898,20 e (245 610 e). Ensiapukoulutuksessa on selvästi nähtävissä taantuman lisäksi myös kiristynyt kilpailutilanne palvelujen tuottajien välillä. Ea-tuotteiden tulos kasvoi selvästi edelliseen vuoteen verrattuna, tulos oli 81 473,05 e (v.2012, 50 169 e). Vuokratulot olivat 120 452,05 e. Jäsenmaksutulojen osuus oli 135 203 e, käsittäen henkilöjäsenet sekä yritys- ja kuntajäsenet. Piirin sai taloussuunnitelma tukea 110 000 e ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun koordinaatiotukea 48 000 e. Kuukausipalkkaisen henkilöstön määrä 31.12.2013 oli 41 (v.2012, 42). SPR-Kirppiksillä työllistämistuella palkattuja oli 129 (v.2012,135) henkilöä. Yhteistoimintaneuvottelut käytiin taloushallinnossa ja Äänekosken kirppiksellä. Neuvottelujen tuloksena kaksi henkilöä irtisanottiin. 21