SANSAn mediatyön lähetyskirjo kasvaa ja voimistuu



Samankaltaiset tiedostot
Tämän leirivihon omistaa:

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

Majakka-ilta

Kouluun lähtevien siunaaminen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Löydätkö tien. taivaaseen?

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Ristiäiset. Lapsen kaste

Maanviljelijä ja kylvösiemen

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET TAMPEREEN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

Leirikirjan omistajan muotokuva:

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Usko. Elämä. Yhteys.

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Saa mitä haluat -valmennus

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Jakkara ja neljä jalkaa

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jeremia, kyynelten mies

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Prinssistä paimeneksi

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO

Pietari ja rukouksen voima

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Me lähdemme Herran huoneeseen

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Hyvä Sisärengaslainen,

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Jeesus parantaa sokean

Lähetysnäkymme Lähetystyö raikkaassa Pyhän Hengen johdatuksessa

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2011 KYSELYYN Mitkä ovat järjestönne keskeisimmät tavoitteet lähetystyössä?

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Ehyeksi aikuiseksi osa askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Komea mutta tyhmä kuningas

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Millainen on Sinun Jumalasi?

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.

Komea mutta tyhmä kuningas

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

Taivas, Jumalan kaunis koti

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Vainoajan tie saarnaajaksi

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Viisas kuningas Salomo

Pietari ja rukouksen voima

Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Armolahjat ja luonnonlahjat

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Viisas kuningas Salomo

Transkriptio:

6 T O U K O K U U 2 011 R A D I O L Ä H E T Y S T Y Ö N L E H T I SANSAn mediatyön lähetyskirjo kasvaa ja voimistuu s. 8 ja 10 Evankeliumi tulee leviämään koko maailmaan s. 6 Pirjo Hyövälti kehittänyt Putiikkia jo 10 vuotta s. 7 Risto Jukko, KLK: Yhteistyö on elinehto s. 10

LÄHDE 13.5.2011 P ä ä k i r j o i t u s Kaikkien aikojen piknikki Myöhäiskevään ja kesän merkki on ateria nurmikolla. Se tuo väistämättä mieleen kaikkien aikojen piknikin, jokaisessa evankeliumissa kuvatun ruokkimisihmeen. Tapahtuma näyttää kautta aikojen myös innoittaneen taiteilijoita. Flaamilaisen Hendrick de Clerckin värikylläisessä yli kaksi metriä korkeassa ja yli puolitoista metriä leveässä vuoden 1590 maalauksessa Jeesus istuu keskellä, yllään sininen ihokas ja vasemmalta hartialta syliin ja polvien yli lähes maahan ulottuva punainen viitta, jonka helman alta pilkottavat paljaat jalkaterät. Jeesuksella on kädessään leipä, jonka hän on nostanut vieressään seisovan pienen pojan eväskorista. Toisen kätensä hän on kohottanut siunaavaan asentoon. Ympärillä seisoskelevien opetuslasten, aikuisten miesten, ilmeet kertovat, että jotakin ainutlaatuista on tekeillä. Taustalla reheväruohoisilla rinteillä näkyy viiden tuhannen miehen lisäksi vähintään saman verran naisia ja lapsia. Jeesus käytti tunnustekonsa välikappaleena yhtä heistä, joita ei edes vaivauduttu laskemaan. Pienen pojan eväät, viisi ohraleipää ja kaksi kalaa, ravitsivat Jeesuksen siunaamina koko suuren joukon. Mitä enemmän opetuslapset jakoivat sitä mitä olivat häneltä saaneet, sitä enemmän heille itselleen jäi. Kenenkään ei tarvinnut lähteä nälkäisenä. Jeesus tahtoo antaa paljon enemmän kuin pelkkää vatsan täytettä. Autiomaassa kiusattuna ollessaan hän oli kertonut kiusaajalle, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta. Jeesus itse sanoo olevansa elämän leipä, eikä kukaan joka tulee hänen luokseen, ole koskaan nälissään, eikä kukaan joka häneen uskoo, ole enää koskaan janoissaan. Kylläiset ihmiset eivät kuitenkaan ajatelleet hengellistä ravintoa, vaan vain sitä leipää, joka tyydyttää fyysisen näläntunteen. Ehkä he odottivat samaa ihmettä, jonka Mooseksen ajan israelilaiset olivat kokeneet autiomaassa. Juha Auvinen Jeesuksen olisi pitänyt antaa joka päivä ilmainen ruokaannos. He halusivat korottaa hänet kuninkaaksi, joka ruokkisi kansansa, ja he saisivat elää helppoa ja yltäkylläistä elämää. Tänä aikana kun vauraissa länsimaissa puhutaan terveysvaikutteisesta ruuasta, ravintorikkaasta superfoodista ja dieeteistä, toisaalla maailmassa kärsitään puutetta jopa peruselintarvikkeista. Syyt ovat milloin taloudellisia, milloin poliittisia, sosiaalisia tai luonnon oloista johtuvia. Alkuvuoden arabimaiden kansannousujen takana oli osaltaan leivän hinnan nousu. Vuosikymmenien ajan yksinvaltaiset arabimaiden johtajat ovat pitäneet kansansa tyytyväisinä halvalla leivällä. Valtion tukemaa leipää on syönyt esimerkiksi yhdeksän kymmenestä egyptiläisestä. Vatsan täyte ei poista tyytymättömyyttä, kun monet muut oikeudet, mahdollisuudet ja vapaudet puuttuvat. Ruokkimisihme saa pohtimaan, eikö meidän olisi Filippuksen tavoin omien voimavarojemme laskemisen sijasta turvauduttava Andreaksen malliin: mentävä ihmisten pariin ja kysyttävä, mitä voimme jakaa. Kaikki tässä maailmassa on Jumalan lahjaa. Kirkon ensisijainen tehtävä on jakaa Elämän leipää. Opetuslasten tavoin kirkko on kutsuttu viemään iankaikkisen elämän evästä, lähettämään leipä veden yli, ei pitämään sitä vain itsellämme. Vaikka antimemme, taitomme ja lahjamme olisivat vain kuin pienen pojan eväät, Jeesus siunaa nekin moninkertaisesti. Ruokkimisihme on tänäänkin mahdollinen. Juha Auvinen lähetysjohtaja juha.auvinen@sansa.fi R e p l i i k k i I k k u n a Yksissä tuumin vai ristiksi asti. Kaksin käsin vai nelikätisesti. Tekemisiä riittää, jos tuntemuksiakin. Leena Punkari Leena Punkari Piirros Aura Karjalainen 2 2 on on radiolähetystyön aika aika

Lähde 6/2011 2 Pääkirjoitus Repliikki Ikkuna 3 4 Uutisia Tukevasti yhdessä Mukana missiossa 5 Kesäpäivien ohjelma: Jumala on turvamme emme pelkää 6 Lähteellä Rukous 7 Kotimaantyön arkea ja juhlaa SANSA-Putiikin vastaava Pirjo Hyövälti tarjosi vappuaaton myyjäisten yhteydessä 10-vuotiskakkua. 8 9 Keskiaukeama SANSAn työ kattaa niin medialähetystyön 39 kielellä kuin perinteisen lähetystyön. Palautteita kuuntelijoilta ja katsojilta 10 Haastattelu Kirkon uudella lähetyssihteerillä Risto Jukolla on yli 10 vuoden kokemus lähetystyöstä Ranskassa ja muslimien keskuudessa. 11 Teologia Kuukauden lähetysteksti 12 13 Kirje kentältä: Kroatiasta Laajakaista Radio nyt 14 SANSAn omat radio-ohjelmat: Lähetysaika Raamattu kannesta kanteen sanoo. Parikymmentä vuotta sitten Mongoliassa oli vain kourallinen kristittyjä, nyt heitä on paikallisten arvioiden mukaan yli 60 000. Radio on osaltaan vaikuttanut kristinuskon leviämiseen maassa. Mongolian yhteiskristillinen perheradio Wind-FM täyttää lähiaikoina kymmenen vuotta. Radioasema sai alkunsa nuoren mongolialaiskristityn, entisen ateistin Batjargal Tuvshintsengelin visiosta. Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa toimivan Wind-FM:n ohjelmia kuuntelee päivittäin arviolta 200 000 ihmistä. Se on yksi kaupungin kuunnelluimpia radioasemia. Se on myös ainoa asema, jonka ohjelmistosta huomattava määrä on toimitettua ohjelmaa, ei siis pelkkää musiikkia. Ohjelmistossa on muun muassa kasvatukseen, ihmissuhteisiin ja terveyteen liittyviä ohjelmia, evankelioivia ohjelmia, sielunhoitoa ja musiikkia. Lapsille ja nuorille on omaa ohjelmaa. Ohjelmien suosiosta kielii se, että Wind-FM saa kuukausittain tuhatkunta kuuntelijapalautetta, valtaosan tekstiviesteinä. Radioasema järjestää säännöllisesti myös kuuntelijatapaamisia perheille, nuorille ja lapsille. - Haluamme olla yhteiskunnallisesti osallistuva radioasema ja pitää esillä Raamatun arvoja. Puhumme eri aiheista kristillisestä näkökulmasta, Batjargal U u t i s i a Perheradio Wind-FM vaikuttaa uskon leviämiseen Mongoliassa - Autamme radion välityksellä kirkkoja kasvamaan, muun muassa kouluttamalla. Papin unelma on kasvattaa ympärilleen iso seurakunta, mutta on vaikeampi saada ihmiset pysymään kirkossa. Radio-ohjelmilla haluamme auttaa ihmisiä jäämään kirkkoon, mongolialaisen Wind-FM:n perustaja ja johtaja Batjargal Tuvshintsengel SANSAn kuva-arkisto Tuvshintsengel muistuttaa. Tavoitteena saada koko maa kuuluvuusalueeksi Wind-FM:llä on läheiset yhteydet Suomeen. Yhteistyö Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) kanssa alkoi jo kymmenen vuotta sitten, kun Batjargal Tuvshintsengel pyysi lähetystyöntekijä-tutkija Eila Murphya kartoittamaan mongolialaisten median käyttöä. Kun Wind-FM:n alkuperäiset toimitilat vuonna 2003 paloivat, yli sata suomalaista lähti mukaan rakentamaan uutta radiotaloa. Eila Murphy toimi rakennushankkeen tiedottajana ja on edelleen radioaseman Suomenkoordinaattori. SANSA tukee mongolinkielistä kristillistä radiotyötä juuri LÄHDE 13.5.2011 Radiojohtaja Batjargal Tuvshintsengelilla ja hänen puolisollaan, opettaja Enkhmaa Palamilla on kolme tytärtä: Suvd, Bolor ja Noni Batjargal. Wind-FM:n kautta. Wind-FM:n ohjelmia voi tällä hetkellä kuulla Ulaanbaatarin lisäksi kolmessa maakuntaradiossa Bajan- Ölgissä, Hövskölissä ja Hentissä - sekä internetissä. Ohjelma-ajan saaminen muille asemille ei ole vaikeaa, jos on rahaa. Useimmilla alueilla pääkaupungin ulkopuolella toimii vain yksi radioasema, jota myös kuunnellaan paljon. Vuoteen 2015 mennessä tavoitteena on saada ohjelmat kuulumaan kaikissa Mongolian maakunnissa. Myös Far East Broadcasting Company (FEBC), jonka työyhteydessä Eila Murphy SANSAn lähettämänä toimii, radioi Wind-FM:n ohjelmia lyhytaalloilla puoli tuntia päivässä. Annaleena Pakkanen 15 Lähde mukaan Tapahtumakalenteri 16 Takasivun juttu Hyvinkääläiset Sirkka-Liisa ja Pasi Suvanto tutustuivat kunnolla SANSAn työhön 80-luvulla Soile ja Pekka Kiutun lähetysrenkaan sihteereinä. Malaga Media Center elää pohjoisafrikkalaisten rinnalla SANSAn lähetystyöntekijä David Ezzine on vilahdellut arabiankielisissä tv-ohjelmissa jo pitkään kertomassa kristinuskosta. Timo Reuhkala Malaga Media Centerin tavoitteena on auttaa kirkkoja välittämään Raamatun sanoma pohjoisafrikkalaisille viestinten avulla. Lähetystyöntekijä David Ezzine on tehnyt yhteistyötä keskuksen kanssa vuodesta 1977, siis jo ennen kuin hänestä 1982 tuli SANSAn työntekijä. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien lähetit tutustuivat Malagan viestintäkeskuksen toimintaan Espanjassa toukokuisen lähetystyöntekijöiden kokouksen yhteydessä. Alkujaan työtä tehtiin Marokossa, mutta lähetystyöntekijät joutuivat lähtemään sieltä vuonna 1967. Tämän jälkeen keskukselle löytyi paikka maatilalta Malagan läheisyydestä. Keskuksen työ alkoi Espanjassa 1960-luvun lopulla ja sen vahvuus olivat kirjekurssit ja radio-ohjelmat arabian pohjoisafrikkalaisella murteella. Kirjekursseja varten keskuksessa oli aluksi myös oma pieni kirjapaino. Ympäristö ja työn tarpeet ovat muuttuneet niin, että keskus on nyt Malagan kaupungin alueella, ja työtä tehdään pääasiassa satelliittitelevision ja internetin avulla. Käytössä ovat myös Facebook ja YouTube, johon laitetaan videoita. SANSAn väki tutustuikin MMC:ssa sekä tv-studioon että internetsivustojen tuotantohuoneisiin. Radio-ohjelmia tehdään vielä nettiradioon, mutta lyhytaaltolähetyksiä ei enää radioida. David Ezzine aloitti yksittäisten tv-ohjelmien teon keskuksessa 2003. Vuodesta 2006 keskuksessa on tuotettu Ezzinen toteuttamia ohjelmasarjoja SAT-7:lle ja Al Hayat -kanavalle sekä tehty ohjelmien jälkihoitotyötä. Marja Soikkeli on radiolähetystyön aika 3

LÄHDE 13.5.2011 Radion äiti Teresa vierailee Suomessa Kasvua tapahtunut SST:n toiminnassa TWR 4 on radiolähetystyön aika Marli Spieker on kansainvälisen Project Hannahin perustaja ja johtaja. Maailmassa on miljoonia sorrettuja naisia. Kansainvälinen Project Hannah, suomalaiselta nimeltään Hanna-työ, auttaa naisia radion välityksellä. Hanna-työ on brasilialaissyntyisen Marli Spiekerin ideoima työmuoto, joka käynnistyi Aasiassa vuonna 1997. Spieker kiertää parhaillaan Suomessa puhumassa maailman naisten tilanteesta ja siitä, mitä radio on saanut aikaan heidän elämässään. Eilen julkaistiin suomeksi hänen kirjansa Kun toivo voittaa (When Hope Wins). Hanna-työ syntyi tarpeesta kertoa kristillinen ilosanoma ja auttaa kokonaisvaltaisesti niitä miljoonia naisia, joilla ei ole määräysvaltaa itsestään ja elämästään. Työn tavoitteena on rohkaista ja kouluttaa naisia myös käytännön asioissa. Tämä tapahtuu maailmanlaajan rukousverkoston, radio-ohjelmien ja tiedotuksen keinoin. Nykyään naisten Hannaryhmiä toimii sadassa maassa, ja Naiset toivon lähteellä -radio-ohjelmia tehdään noin 60 kielellä. Varsinkin maissa, joissa suuri osa naisista ei ole käynyt koulua, radio-ohjelmassa puhutaan myös terveydenhoidosta, ravinnosta ja perheestä. Ryhmiä lähes 40 paikkakunnalla Suomen Hanna-työssä on mukana yli tuhat naista, ja eri puolilla maata toimii jo 40 Hanna-ryhmää. Suomalaiset hannat tukevat taloudellisesti naistenohjelmia erityisesti Indonesiassa jaavan ja indonesian kielillä, Kambodžassa khmerin kielellä ja Intiassa tamilin kielellä. Hanna-työ on osa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) medialähetystyötä. Marli Spiekerin työnantaja on kansainvälinen radiolähetysjärjestö TWR (entinen Trans World Radio), jonka suomalainen yhteistyökumppani on SANSA. Yhdysvalloissa asuvasta Spiekeristä on työnsä myötä tullut sorrettujen naisten puolestapuhuja, ja häntä on luonnehdittu myös radion äiti Teresaksi. (SANSA) Menkää siis -lehden toukokuun numerossa 8/1981 käsitellään muun muassa yhdistyksen mennyttä vuotta ja alkanutta. Tekstissä kerrotaan: Jumala osoitti Sanansaattajien palveluryhmää kohtaan suurta rakkautta ja huolenpitoa koko vuoden 1980 ajan. Hän lisäsi toimintaa tukevien ystävien määrää yli kahdellasadalla. Ystävien uhrien kautta Herra kokosi käyttöönsä yli neljänneksen enemmän varoja kuin edellisenä vuonna. Herra lisäsi myös työntekijöiden määrää sekä lähetystyössä ulkomailla sekä toimistossa ja kotikentällä. Kasvua tapahtui myös hengellisten radio-ohjelmien määrässä. Erityisesti Kiinaan avautui uusia mahdollisuuksia radioida evankeliumia ja maahan suunnattujen ohjelmien viikoittainen määrä kasvoi neljästä kahteentoista. Näin todetaan Sanansaattajat-järjestön kevätkokouksessa 9.5. hyväksytyssä vuoden 1980 toimintakertomuksessa. Kertomus osoittaa, että Sanansaattajilla vuodenvaihteessa oli viisi lähettiä ulkomailla ja vastuuta noin 80 hengellisestä radio-ohjelmasta kuukaudessa. Kotimaassa palveli viisi kokotoimista ja yksi osatoiminen työntekijä. - -. Varovaisesti eteenpäin Monenlainen puute kuohutti muslimimaailman YK:n kehitysjärjestö (UNDP) on määritellyt suurimmiksi syiksi levottomuuksien puhkeamiseen muslimienemmistöisessä Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja osittain myös Keski-Aasiassa monet puutteet alueella. Alueella on nähtävissä muun muassa vaje ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien toteutumisessa. Hyviä opiskelumahdollisuuksia ei ole läheskään tarpeeksi, ja tiedon saannissa on ongelmia. Tyytymättömyyttä ovat lisänneet myös vallan väärinkäyttö, katoamiset ja muut ihmisoikeusloukkaukset, lahjonta ja korruptio, työllistymisen vaikeus sekä sitä seurannut kaupungistuminen ja maastamuutto, perinteisten perhearvojen ja yhteiskuntarakenteiden heikentyminen. Tavallisten ihmisten arjessa on alueella puutetta myös erilaisista peruspalveluista, kuten sähköstä, vedestä, puhtaanapidosta, jätehuollosta, terveydenhoidosta ja lääkkeistä. Nykyiset rauhattomuudet alkoivat, kun tunisilainen vihanneskauppias huonoon kohteluun ja vaikeisiin oloihinsa kyllästyneenä sytytti itsensä tuleen. Nyt kuohunta on levinnyt läpi arabimaailman. Alueen maissa siihen on reagoitu kahtalaisesti. Osa hallituksista, kuten Oman ja Saudi- Arabia, tekevät poliittisia myönnytyksiä ja pyrkivät parantamaan väestön oloja. Osa hallituksista, kuten Libya ja Syyria, taas pyrkii väkivalloin hiljentämään toisinajattelijat. (UNDP/SAT-7/ Lähde) L e h d e s s ä m m e 30 v. s i t t e n Kokouksen käsiteltävänä oli mm. esitys arabiankielisten radio-ohjelmien aloittamisesta. Asiasta tehtiin myönteinen päätös, mutta ohjelmien aloittamisajankohta siirrettiin syksyn toivossa, että yhdistyksen taloustilanne siihen mennessä paranisi. - -. Hallitus hyväksyi myös fil. kand. Marja-Liisa Huuskon lähetyskandidaattianomuksen. Huusko on kotoisin Nilsiästä. Viime kesänä hän osallistui SST:n aktioon Itävallassa ja on syksystä asti opiskellut Kylväjän Lähetysinstituutissa. - -. Tekstissä mainittu Marja-Liisa Huusko, nykyisin Mrcela, toimii edelleen SANSAn lähettinä Kroatiassa. VARAINHANKINTA T U K E V A S T I Y H D E S S Ä Rakastaa, ei rakasta, rakastaa... Jokin aika sitten sain ystävältäni yllättävän sähköpostiuutisen. Se koski yhtä maailman rikkaimman miehen Bill Gatesin uusimmista hankkeista, jossa hän haastoi maailman miljardöörit lahjoittamaan vapaaehtoisesti puolet omaisuudestaan hyväntekeväisyyteen. Wow, ajattelin. Toisaalta maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka elävät alle yhdellä eurolla päivässä. Tässä mittauksessa me suomalaiset, jokainen, olemme miljonäärejä. Varallisuus on siis suhteellinen käsite. Ilokseni kuulin, että miljardööri Gatesilla on aidosti halu auttaa ihmisiä, joilla ei ole elämisen perusmahdollisuuksia. Se, mikä ei ole mitenkään rahalla mitattavissa ja missä kaikki olemme rikkaita, on mahdollisuutemme ilahduttaa, hymyillä, rohkaista, tukea toista eli rakastaa. Aito välittäminen ei kysy euron euroa. Ihmiskunnan perusoikeus Evankeliumi kuuluu mielestäni näihin ihmiskunnan perusoikeuksiin. Jos kaikki eivät ole kuulleet Jeesuksesta edes kerran elämässään, on meidän rakkaudenosoituksemme kaukaista tai lähellä elävää lähimmäistämme kohtaan, että kerromme sen hänelle. Thaimaassa keskustelin pitkään buddhalaisen naisen kanssa lähimmäisestä välittämisestä. Hän arvosteli nykypäivän kristittyjä siitä, että kerromme evankeliumimme, mutta emme itse elä sanojamme todeksi. Hän kaipasi tekoja sanojen tueksi. Sanoja ja tekoja Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat on mukana kokonaisvaltaisen evankeliumin välittämisessä. Sanoja ja tekoja. Sitä on esimerkiksi kansainvälinen Hanna-työ. Tässä naiselta naiselle suuntautuvassa rukousliikkeessä yhdistyy kokonaisuudeksi evankeliumi ja käytännön välittäminen lähimmäisestä. Jos haluat tutustua tarkemmin naisten rukousverkostoon ja mitä Jumala saa siinä aikaiseksi yhteistyöllä, niin lue uunituore Marli Spiekerin kirja Kun toivo voittaa. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Helpoiten sen voi tilata SANSAn Putiikista Pirjo Hyövältiltä: pirjo.hyovalti@sansa.fi tai 019 457 7747. Aito rakkaus ei odota vastapalveluksia, vaan evankeliumin välittäminen nousee kiitollisuudesta Jumalalle, kun ensin on itse löytänyt evankeliumin armon ja ilon. Tapoja on tuhansia. Evankeliumin sanoja ja tekoja kanssasi jakamassa, Jumalan rakkaus on henkilökohtaisesti minulle tärkeä. Minua innostaa kuulla, kuinka Ilkka Kastepohja ilkka.kastepohja@sansa.fi M I S S I O S S A Seija A Niemi, Turku rakkauden ilosanoma välittyy Naiset toivon lähteellä -radioohjelmien kautta eri puolella maailmaa. On tärkeää, että pystytään auttamaan ahdingossa olevia naisia. Radion kautta saadaan kosketus suureen määrään ihmisiä ja naisia kerralla. Jokainen voi itse valita, mihin omaa energiaansa antaa. Minä haluan antaa aikaani, varojani ja osaamistani SANSAn kautta Hanna-työlle. Koen naisten, lasten ja erityisesti tyttöjen aseman parantamisen tärkeäksi. Äitien kautta tieto ja kokemus Jumalan rakkaudesta menee lapsille.

LÄHDE 13.5.2011 Tule medialähetystyön näköalapaikalle Katso ohjelma www.sansa.fi Savonlinna-Säämingin seurakunta OHJELMA Perjantai 17.6. Radiolähetystyön kesäpäivät 17.-19.6.2011 Savonlinnan seurakuntakeskuksessa RADIOLÄHETYSJÄRJESTÖ SANANSAATTAJAT 15.00 Avajaiset: Jumala on turvamme emme pelkää (Ps. 46:2,3) Jarno Tepora, Juha Auvinen, Sammeli Juntunen, Matti-Pekka Parkkinen, juonto Merja Kauppinen. Musiikki: Kesäpäivien Houseband. 16.00 Kanavat: 1. SANSA ja srk: Kansojen meri kuohuu (Ps. 46:7) Jarno Tepora, Juha Auvinen, Ilkka Hakala, juonto Marko Pihlajamaa. Kappelikahvio, Savonlinnan srk-keskus. 2. Intia-kanava Nelson Lakra, George Philip, juonto Timo Reuhkala. Juhlasali, Savonlinnan srk-keskus. 3. Siskolle kans! Kansainvälinen Hannarukoustyö Suomessa Mervi Viuhko, Anne Isokuortti, Merja Kauppinen. Musiikki: Kalla-yhtye. Sali, Säämingin srk-talo. 17.30 Päivällinen 19.00 Tulkaa ja katsokaa Herran tekoja (Ps. 46:9) Juha Auvinen, Ilkka Hakala, Teuvo V. Riikonen, Merja Kauppinen, juonto Tero Tyni. Musiikki: Houseband. n Kesäpäivien kansainvälisistä Intian-vieraista Nelson Lakra on Evankelis-luterilaisen Gossner-kirkon piispa ja George Philip radiolähetysjärjestö TWR-Intian johtaja. n Kesäpäivien Housebandissa soittavat Pekka Kiuttu, Pekka Laukkarinen ja Jukka Niemelä. Lauantai 18.6. 9.00 Raamattuopetus: Lakatkaa te huolehtimasta! (Ps. 46:11) Matti Korpiaho, juonto Marko Pihlajamaa 10.00 Lähetysikkuna Intian monet kasvot Nelson Lakra, juonto Matti Korpiaho. Pienryhmätyön tietoisku. Musiikki: Kalla-yhtye. 11.30 Lounas 12.00 Lounastauon aikana virsi-/laulukaraoke Veikko Kurki & Jussi Paukkala. Juhlasali, Savonlinnan srk-keskus. 13.30 Raamattuopetus: Emme pelkää vaikka (Ps. 46:3) Jukka Norvanto, juonto Inga-Lill Rajala. Tuomiokirkko. 14.30 Päiväkahvi. Säämingin srk-talo. 14.30 Päiväkahvin aikana pienryhmätoiminnassa mukanaoleville tai siitä kiinnostuneille tapaaminen ja kahvi, Mervi Viuhko. Kappelikahvio, Savonlinnan srk-keskus. 15.30 Lähetysikkuna Radio tavoittaa Intiassa George Philip, juonto Inga-Lill Rajala. Hanna-työn tietoisku. Musiikki: Kalla-yhtye. Tuomiokirkko. 18.00 Raamattuopetus: Jumala on kaupunkinsa keskellä (Ps. 46:6) Sammeli Juntunen, juonto Jaana Paju. Tuomiokirkko. 19.00 Sanan ja rukouksen ilta: Kohottakaa Herralle riemuhuuto (Ps. 100:1) Seija Uimonen, Jaana Paju. Yhteistä esirukousta, mahdollisuus sielunhoitoon. Musiikki: Houseband. Tuomiokirkko. Sunnuntai 19.6. 9.00 9.30 Rukoushetki Mervi Viuhko, Pirjo Hyövälti 10.00 Messut: Salattu Jumala (Joh. 15:1 10) Savonlinnan Tuomiokirkko, saarna piispa Nelson Lakra, liturgia piispa Seppo Häkkinen. Musiikki: Kalla-yhtye. Enonkosken kirkko, saarna Timo Reuhkala Pääskylahden kirkko, saarna Marko Pihlajamaa Savonrannan kirkko, saarna Seija Uimonen 11.30 Lounas 13.30 Radiolähetysjuhla: Herra on kanssamme (Ps. 46:12) Seppo Häkkinen, George Philip, Sammeli Juntunen, Juha Auvinen, juonto Marko Pihlajamaa. Musiikki: Peter Marosvári, Esa Pyöriä, Houseband. 15.00 Lähtökahvi OHJELMAA myös LAPSILLE ja VARHAISNUORILLE Omaa ohjelmaa lapsille (3 8-vuotiaat) lauantaina 18.6. klo 9 17, tauko lounasaikana klo 11.30 12.30 Savonlinnan seurakuntakeskuksen päiväkerhotiloissa, Kirkkokatu 17. Omaa ohjelmaa varhaisnuorille (6 13-vuotiaat), joille Savonlinna- Säämingin seurakunta järjestää toimintapäivän klo 12 17 Savonlinnan seurakuntakeskuksessa. Myös Kesäpäiville osallistuvat ja muualta saapuvat varhaisnuoret ovat tervetulleita! OHJELMASSA MYÖS Yhdistyksen vuosikokous jäsenille lauantaina 18.6. klo 17 Kappelikahviossa, Savonlinnan seurakuntakeskus. TIETOA Tilaisuudet Savonlinnan seurakuntakeskuksessa, Kirkkokatu 17, ellei toisin mainita. Kaikki tilaisuudet lauantaina 18.6. klo 13.30 jälkeen Savonlinnan Tuomiokirkossa, Sotilaspojankatu 8. Kahvio, SANSAn Putiikki, myyjäispöydät ja seurakunnan Lähetyssoppi Säämingin seurakuntatalossa, Sääminginkatu 4 (noin 300 m seurakuntakeskuksesta). Kahvio ja myyntialue avoinna perjantaina klo 13 21, lauantaina klo 8.30 21, sunnuntaina vain klo 11.30 13.30. Ruokailut Savonlinnan seurakuntakeskuksessa, Kirkkokatu 17. Päiväkahvi lauantaina 18.6. klo 14.30 Säämingin seurakuntatalossa, Sääminginkatu 4. Lähtökahvi sunnuntaina 19.6. klo 15 Savonlinnan seurakuntakeskuksessa. Majoitus Savonlinnan majoitusliikkeissä. Varaukset ja lisätiedot: Savonlinnan Seudun Matkailu/Päivi Ruuskanen: 015 517 5116 tai: paivi.ruuskanen@savonlinnatravel.com (www.savonlinna.travel) Vaihtoehtoja: Hotelli Tott, Satamakatu 1. Ennen 18.5. tehdyt varaukset: 95 e/2hh, 80 e/1hh. Perhehotelli Hospitz, Linnankatu 20. Ennen 18.5. tehdyt varaukset: 95 e/2hh, 85 e/1hh, 115 e/3hh, 135 e/4hh. Villa Aria, Puistokatu 15. Ennen 18.5. tehdyt varaukset: 78 e/2hh, 62 e/1hh, 129 e/4hh. Hotellit sijaitsevat Savonlinnan keskustassa, enintään 1 km:n päässä Savonlinnan srk-keskuksesta. Aamiaiset sisältyvät hintoihin. Viite: SANSA Mahdollisuus hiljentymiseen Savonlinnan kristillisen opiston, Opistokatu 1, Ekumeenisessa holvikappelissa perjantaina klo 20 22 sekä lauantaina ja sunnuntaina klo 7 9. Muutokset mahdollisia. TERVETULOA! Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat Saajan Nimi: nimi: Lähiosoite: Postitoimipaikka: Postinumero ja -toimipaikka: Maksajan Puhelin: nimi: Lähiosoite: Sähköposti: Postitoimipaikka: Postinumero Yhteystietoni ja -toimipaikka: saa laittaa SANSAn rekisteriin Puhelin: Sähköposti: Yhteystietoni saa laittaa SANSAn rekisteriin " Savonlinna-Säämingin seurakunta Savonlinnan kristillinen opisto on radiolähetystyön aika 5

LÄHDE 13.5.2011 Lähteellä Pirjo Juntunen Rukous Jeesus moitti aikanaan fariseuksia siitä, että he tekivät uskomisen vaikeaksi monine ohjeineen. Teemmekö me vielä tänäkin päivänä uskon turhan monimutkaiseksi? Kaikkivaltias Jumala voi kaiken ja kaikki on hänen vallassaan. Minullekaan ei tapahdu mitään hänen sallimattaan. Juuri vaikeissa tilanteissa opin parhaiten tuntemaan Jumalaa ja luottamaan itseni hänen varaansa. Jotta näkisin hänen suuruutensa, armollisuutensa ja rakkautensa, hän näki hyväksi viedä minut aivan äärimmäiseen tilanteeseen: vakavaan sairauteen, jossa en voinut tietää, onko edessä elämä vai kuolema. Ahtaalle pakotettuna oppii monia asioita. Vaikken voi mennä ja tulla mieleni mukaan, voin ainakin päättää, miten asennoidun loppuelämääni. Murehtimalla ja huolehtimalla elämäni ei jatku päivääkään pidemmäksi, se saa vain mielialan matalaksi. Jumalan syyttely ja kapinointi ovat myös turhia, sillä olen juuri siinä tilassa, johon Isä on minut hyväksi nähnyt asettaa. Jokaiselle meille on annettu erilainen elämä, suruineen ja iloineen, joten verratakaan ei kannata. Vaikka tiedän, että minua johdatetaan ja rukouksin kannetaan, silti sisälläni on kysymyksiä, joihin en koe saavani Jumalalta vastausta. En kykene luotaamaan Jumalan syvyyksiä, ja tuskin hän sitä edes odottaakaan. Tiedän vain, etten halua kadottaa uskoa ihmeitä tekevään ja rakastavaan Jumalaan, joka ei koskaan petä. Voin siis ainoastaan valita, kenen seurassa olen tämän vaikean ajan ja kenen apuun turvaudun. Paholaiselta tulevat toivottomuus ja murehtiminen, ja kun Paha saa oikein kunnon otteen, kuolema näyttää väistämättömältä. Kristuksessa taas on toivo, usko ja luottamus, tapahtui mitä tahansa. Ottaa vastaan ja kiittää Kuoleman rajalla jo käytyäni tiedän, ettei siinä ole mitään pelottavaa. Se on vain tiedottomuuteen vajoamista, ikään kuin syvään uneen nukkumista ja siirtymistä rajan yli. Yksin Isän varassa ja Jeesuksen sovitustyöhön luottaen. Siinä on kaikki, mitä lopulta jäljelle jää. Mutta se on tärkeintä. Kuolemanväsyneenä ei edes jaksa ajatella muuta kuin nukkumista. Eikä siinä tilassa enää pysty miettimään ikuisuuden olinpaikan valintaa, se on tehtävä jo aiemmin. Kerta toisensa jälkeen tulleet pettymykset vievät silti toivon pohjalu- Juuret maassa, oksat taivasta tavoittaa. Virkistymässä vetten äärellä, säteissäsi, Herra. Aamen Marjaana Kotilainen Sydämellä Jumalalle kemiin. Kun kaikki inhimilliset keinot on käytetty, lopulta taistelu laantuu ja luovutan. Mutta vihdoin, mahdottoman edessä, olen valmis antamaan Jumalalle kiitoksen vakavasta tilastani. Ja, juuri silloin hän katsoo puoleeni ja muistaa Saan katsoa suoraan ylös ja sanoa: Sinä olet Herra, minun Jumalani. minut. Vihdoin saan vastauksen, joka rauhoittaa mielen. Isä sanoo, niin kuin sanoi jo 3 200 vuotta sitten Siinain vuorella: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, sinulla ei tule olla muita jumalia. Vähitellen asiat alkavat selvetä ja alan ymmärtää, mitä Isä sanoillaan tarkoitti. Hänhän sanoi: Minä olen Herra sinun Jumalasi. Suostu jättämään asiat minulle ja jäämään lepoon. Kaikki on hallinnassa. Minä tiedän, miten sinä olet Valtteri Mulkahainen Koko järven selkä kylpi kullassa, kun auringonsäteet osuivat veden pintaan. Mahtavinkaan ilotulitus ei tällaiseen pysty. Ne ovat vain kuin tulitikun raapaisu Jumalan auringolla ja laineilla tekemän välkehdinnän rinnalla. suorittanut annetut tehtävät. Tiedän sinun itsekkyytesi ja omavaraisuutesi. En minä laske suoritteita enkä näyttöjä. Minä haluan sinulta vain yhtä, että minä olen Herra sinun Jumalasi, eikä sinulla tule olla muita jumalia. Se on ehdoton, mutta siinä on kaikki. Siinä on rauha ja lepo. Hänen käsiinsä saan jättää asiani. Saan olla heikko, saan kompuroida, tehdä virheitä ja pysyä silti Isän turvallisessa sylissä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Miten yksinkertaista. Jumala rakastaa luomaansa lasta ja pyytää minulta vain konstailematonta ja yksinkertaista lapsen uskoa. Se on minun palvelukseni. Pikkuhiljaa alkaa sisältäni nousta syvä kiitollisuus. Saan katsoa suoraan ylös ja sanoa: Sinä olet Herra, minun Jumalani. Sinulla on valta antaa elämä ja sinulla on valtaa ottaa se pois. Samalla ymmärrän, miten rikasta elämää olen saanut elää ja miten paljon olen Isältä saanut. Aiemmat vaikeat ajatkin hän on tarkoittanut parhaakseni. Voi, miten paljon minulla onkaan kiitoksen aiheita. Jatkoajalla, keskellä Jumalan suunnitelmaa Jumala antoi jatkoajan elämälleni. En tiedä, miten pitkä se on, eikä minun tarvitsekaan sitä tietää. Tänään elän, ja se on tärkeintä. Kun sitten eräänä aamuna istuin rannalla ja katselin auringon nousua, se oli jotain sellaista, mitä harvoin näkee. Jotain millä Jumala halusi ilahduttaa lastaan. Koko järven selkä kylpi kullassa, kun auringonsäteet osuivat veden pintaan. Ja taas, koko olemukseni oli täynnä sisältä nousevaa kiitosta. Mahtavinkaan ilotulitus ei tällaiseen pysty. Ne ovat vain kuin tulitikun raapaisu Jumalan auringolla ja laineilla tekemän välkehdinnän rinnalla. Kuinka samanlaisia ovat muutkin meidän suunnitelmamme ja tekomme hänen työnsä rinnalla. Heppoisia ovat ydinvoimalamme, kun Isä antaa maan järistä ja meren pauhata. Leluja ovat metsäkoneemme sen rinnalla, kun Jumala käskee myrskytuulen puhaltaa metsämme säpäleiksi. Mitättömiä ovat osakesalkkumme ja pankkitalletuksemme verrattuna siihen rikkauteen, joka hänessä meillä on. Ihmisetkin tulevat ja menevät, Jumala on. Hänen työnsä jatkuu, kunnes se on loppuun suoritettu ja Herra Jeesus Kristus tulee. Hänen ikiaikainen suunnitelmansa toteutuu tässä maailmassa, tahdoimme sitä tai emme. Evankeliumi tulee leviämään koko maailmaan. Se levisi Venäjälle, kun murtumattomaksi luultu rautaesirippu sortui. Se leviää ennen niin vakaaksi ateistivaltioksi ajateltuun Kiinaan. Aika vain näyttää, mitä nykyinen myllerrys Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa tuo tullessaan, ja mitä tapahtuu Israelissa, joka on keskellä tuota muslimivaltioiden kuohuntaa. Vaikka maailma kuohuu ja luonnonmullistuksia tapahtuu yhä enenevässä määrin, koen oloni turvalliseksi. Jos Isä pystyi päästämään minut kuoleman otteesta, minulle ei jatkossakaan tapahdu mitään hänen sallimattaan. Pyhä Kolmiyhteinen Jumala on elävä, toimiva ja uutta luova Jumala. Isä sanoo meille kaikille: Minä olen Herra sinun Jumalasi. Suostu jättämään asiat minun käsiini ja jäämään lepoon. Kaikki on hallinnassa. Älä etsi apua muualta, minä olen sinun Jumalasi. Poika vakuuttaa: Olen lunastanut sinut pahan ahdistavasta vallasta, olen maksanut sinusta täyden hinnan. Pahalla ei ole valtaa sinuun. Sinä olet minun, vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minä en sinua heitä. Elä lunastus todeksi. Ja Pyhä Henki kuiskaa: Minä johdatan sinua, olen kanssasi. Neuvon sinua ja kuljetan sitä tietä, joka on paras tie. Hiljenny, ota vastaan ja kiitä! 6 on radiolähetystyön aika

Putiikilla ja myyjäisillä on SANSAssa juhlavuosi SANSAn kirja- ja lahjatavarakauppa Putiikki saavutti toukokuun alkupäivinä kunnioitettavan kymmenen vuoden iän. Myös yhdistyksen vappumyyjäisillä Hyvinkään toimitalossa oli sama merkkivuosi. Se innosti SANSAn kirjanpitäjänä ja Putiikin vastaavana ahkeroivan Pirjo Hyövältin syntymäpäiväkakkujen tekoon. LÄHDE 13.5.2011 Pihassa oli niin kirpputori, jota entiseen tapaan pitivät Riitta Hyväkkä ja Kirsti Mauranen, kuin grilli, jonka hoitajana toimi ensimmäistä kertaa Jaakko Jokinen. Onginnasta vastasivat eläimiksi somistautuneet sisarukset Marika ja Mika Huusko. Pirjo Hyövältin leipomaa täytekakkua riitti varmasti kaikille, jotka ehtivät vappuaaton juhlamyyjäisissä piipahtaa. Helsinkiläisen Näppärä-piirin väki Anni Hämäläinen, Jessica Hämäläinen ja Ritva Pynnönen myi medialähetystyön hyväksi monenlaista. Työn touhussa oli myös Liisa Kähärä. Kari Eskola kävi hankkimassa Nurmijärvelle varmasti kotitekoista simaa ja munkkeja, vielä lämpimiä. Putiikin synnyttivät Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien toimitiloihin kälykset Pirjo ja Riitta Hyövälti, joka työskenteli aikaisemmin SANSAssa markkinointipäällikkönä ja graafisena suunnittelijana. Heillä oli näky siitä, että Hyvinkäällä tarvitaan edes pieni kristillinen kirjakauppa. Ja toisaalta ajatus siitä, että Putiikki ja myyjäiset olisivat mukava tapa hankkia varoja radiolähetystyöhön. - Tuntui myös, että SANSA oli järjestönä monille hyvinkääläisillekin tuntematon. Halusimme osoittaa, että SANSAn ovi on auki!, Riitta kertoo. Molemmat Hyövältit muistavat, miten innokkaita olivat, ja kehuvat toistensa panosta. Pirjo hankki Putiikkiin tuotteita ulkopuolelta, muun muassa sellaisia, joihin saatettiin lisätä SANSAn nimi ja tunnus. Riitta taas suunnitteli yhdistyksen myyntiin muun muassa omia kortteja ja serviettejä. Jossakin määrin erilaisia tuotteita kirjoja, kortteja, äänikasetteja oli SANSAn hyväksi myyty hyllystä jo aikaisemmin. Mutta viikoittain aukiolevaa toimitilaa, kuten Putiikki nyt keskiviikkoisin, ei ollut. Myös myyjäisiin oli osallistuttu SANSAn ulkopuolella, kuten Paavolan seurakuntakodilla. Ensimmäisten vappumyyjäisten jälkeen ruvettiin järjestämään myös joulumyyjäisiä tai pikemminkin adventtimyyjäisiä. Ne pidetään niin hyvissä ajoin, että halukkaat voivat hankkia myyjäisistä joulukorttinsakin. Esimerkiksi tänä keväänä järjestettiin vappuaaton myyjäiset, koska varsinainen vappu oli sunnuntaina. Ystävien kanssa yhdessä - Putiikin liikevaihto on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut, ja on nyt 80 000 euroa. Merkittävä osa varsinkin syksyisin on kertynyt postimyynnistä, kun asiakkaat ovat huomanneet Lähdelehden ilmoituksen tai esitteemme jossakin, Pirjo Hyövälti kertoo. Hänen mukaansa Lähde on vuosia ollut joulumyynnissä pääasiallinen väylä asiakkaiden löytymiseen. - Kotisivun kautta käyty kauppa on ollut aika vähäistä, mutta nyt kesän alussa on avautumassa uusi nettikauppa: Putiikki, lähetyskauppa. Se on enemmän kuin kauppa, Pirjo väläyttelee. Siltä hän odottaa jatkossa paljon. Yhdeksi suurista ilon aiheista vuosien varrella Pirjo mainitsee merkittävän yhteistyön ystävien kanssa. Työn ystävät, vapaaehtoiset ympäri Suomen valmistavat medialähetystyön tukemiseksi SANSAn myyntiin hyvin monenlaisia tuotteita, ja toki itsekin tilaavat. - Yhdessä olemme samassa työssä. Olemme me. Se kannustaa ja lämmittää. Leena Punkari, teksti ja kuvat Juhlavuoden kunniaksi oli kävijöille järjestetty SANSAn neuvotteluhuoneeseen raamattutunti. Jukka Norvanto kertoi Joonan pääsiäisestä. Annica Marjanen somisti maksusta halukkaiden poskia ja käsiä. Kasvomaalausvuorossa Sofia Kivilevo. Arvottaessa juttu luistaa, oli itse voitokas tai ei. Toivo Viinikainen kierrättää arpapussia, nostamisvuorossa Ulla ja Juha Auvinen sekä Timo Reuhkala. on radiolähetystyön aika 7

Tunérin albumi LÄHDE 13.5.2011 Medialähetystyötä järjellä ja sydämellä SANSAn lähetystyöntekijät kokoontuivat hiljattain neuvonpitoon Espanjan Malagaan. Eturivissä Kroatian-lähetit Elina Saari (vas.), Marja-Liisa ja Jakov Mrcela sekä Raili Tapio. Keskimmäisessä rivissä Wenla ja Xenia Tunér, jotka kesään saakka asuvat vielä vanhempineen Kyproksessa, Eila Murphy ja Marja-Liisa Ezzine. Takarivissä David Ezzine, SANSAn ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala, Anne Tunér, SANSAssa johdon ja ulkomaisen työn osaston sihteerinä työskentelevä Marja Soikkeli sekä Mikael Tunér. Ezzinet ovat arabiankielisessä työssä ja asuvat Ranskassa, Tunérit ovat persiankielisessä (dari ja farsi) työssä. Eila Murphy asuu nykyisin perheineen Suomessa ja tekee lähetykseen liittyviä tutkimuksia pääosin täältä käsin. Hänen Patrick-puolisonsa puuttuu toisen neuvonpidon takia kuvasta. LML kuuluu radiotyön edelläkävijöihin Luterilainen maailmanliitto (LML) oli radiolähetystyön edelläkävijöitä silloin, kun Etiopiaan perustetulla Evankeliumin ääni -lyhytaaltoasemalla tavoitettiin sekä Afrikka että Intia. Sittemminkin LML on toki ollut tärkeä taho kansainvälisessä radiotyössä. Sen merkitys lähetyksen työalueilla on huomattava, ja se on hankkeidensa kautta innostanut monia jäsenkirkkoja radiotyön toimijoiksi. Evankeliumin ääni kansallistettiin vuonna 1977. Pian sen jälkeen LML:n viestinnällinen osaaminen alkoi kaventua, erityisesti näin on tapahtunut viimeisten viidentoista vuoden aikana. Luterilainen maailmanliitto tukee yhä vähemmän radioprojekteja tai muita nykyaikaisia viestintähankkeita. Se johtuu pääosin siitä, että monet sen yhteistyöjärjestöt haluavat tukea toisenlaisia projekteja. LML on esitellyt useita hankkeita, joihin se on saanut niihin vähän rahoitusta, että on joutunut lopettamaan ne ainakin toistaiseksi. Tässä näkyy yleinen muutos medialähetystyössä. Radiotyön kiinnostavuus on sen vaikutuksessa ihmisiin. Se innostaa, koska voi antaa kuulijalleen mahdollisuuden kuulla evankeliumin ensimmäistä kertaa. Radioasema, jolla ei ole paloa oman sanomansa puolesta tai joka on kadottanut tavoitteensa, ei ole kiinnostava. Ihmiset eivät jaksa kuunnella eivätkä tehdä hyviä ohjelmia, elleivät asia ja viestin tempaise mukaansa. Tukea puolin ja toisin Vaikka LML on luterilainen järjestö, se pyrkii kaikkialla toimimaan ekumeenisesti ja kannustaa jäsenkirkkojaan ekumeeniseen aktiivisuuteen. Yhdessä saamme aikaan enemmän kuin yksin. Luterilainen maailmanliitto on tukenut kauan ja runsaasti Itä-Euroopan kirkkoja. Myös Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) kumppani, Kroatian evankelinen kirkko, on saanut paljon apua Genevestä. LML on pyrkinyt yhdistämään eri tahot silloinkin, kun toiminnassa on ollut vaikeuksia. SANSA puolestaan on tukenut pitkään ja uskollisesti monia LML:n radiointiprojekteja. Viime vuosina SANSA suuntaa työtään erityisesti ns. 10/40-ikkunaan. Sillä tarkoitetaan leveyspiirien 10 ja 40 välistä aluetta Atlantilta Kaukoitään. Alueella asuu suuri osa maailman ihmisistä, joista vain pieni osa on kristittyjä. - Olemme vakavissamme, SANSAn lähetysjohtaja Juha Auvinen sanoo. - Työmme painopistettä siirretään Aasiaan, jossa nykyisin asuu 83 prosenttia maailman ei-kristityistä. Maailman 55 maasta, joiden väestöstä alle kymmenen prosenttia on kristittyjä, 44 sijaitsee Aasiassa. Evankeliumin vieminen kahden miljardin ihmisen ulottuville edellyttää myös ponnistuksia suurkaupungeissa, uusien kielten ja kieliryhmien valitsemista sekä mahdollisesti uusien yhteistyökumppanien etsimistä suunnitelman kannalta tärkeiltä alueilta. Ennestäänhän SANSAlla on Luterilaisen maailmanliiton (LML) lisäksi monta merkittävää kansainvälistä kumppania. TWR on maailman suurin medialähetysjärjestö ja maailman suurin radioyhtiö, Britannian kuuluisaa yleisradioyhtiötä (BBC) isompi. Sekä TWR:lla että FEBC:llä on paljon tietoa, taitoa ja kokemusta työskentelystä Aasiassa. FEBC siirsi kansainvälisen toimistonsakin vajaat kymmenen vuotta sitten Singaporeen. SAT-7:n kautta SANSAlle ovat avautuneet väylät laajan arabiaa, persiaa (farsi, dari) tai turkkia puhuvan väestön evankelioimiseen satelliittitelevision välityksellä niin Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä kuin Etu- ja Keski-Aasiassa. Leena Punkari tukea LML:n välityksellä on jopa lisätty. Esimerkiksi suurin osa SANSAn Afrikan-työn avustuksista toimitetaan nykyisin LML:n välityksellä paikallisille luterilaisille toimijoille. Etiopiaan SANSAn tuki tosin ei kulje Geneven kautta, mutta SANSAn yhteistyöstudio on kuitenkin perinteisesti saanut paljon tukea sieltä muuhun viestintätyöhönsä. Tällä hetkellä SANSA tutkii mahdollisuuksia tukea LML:n kautta projekteja myös Aasiassa. Pieniä avauksia jo on, näköpiirissä mahdollisesti suurempiakin hankkeita. Aasiassa SANSA on tukenut muun muassa viestinnän työpajoja, joissa luterilaisten kirkkojen viestijät ovat saaneet lisäoppia paikallisilta ammattitaitoisilta opettajilta. Toistaiseksi työpajoja on rahoitettu suoraan, mutta suunnitelmissa on nyt esimerkiksi viestinnällinen koulutus Intiassa yhdessä LML:n ja muiden järjestöjen kanssa. Luterilaisen maailmanliiton lisäarvo eri hankkeissa on monenkeskisyys. SANSA toteuttaa monet projektinsa kahdenkeskisesti kulloisenkin kumppanin kanssa. LML:n projekteissa on aina mukana useita järjestöjä, jotka jakavat voimavarojaan niin että jotain hyvää voi tapahtua. Yhdessä muiden kanssa saamme aikaan enemmän. Timo Reuhkala Eila Murphy Mikael Tunér Tekninen kehitys nykymaailmassa on vauhdika Sana on ja pysyy ja julistustyötä riittää. Lapsissa on tulevaisuus. Niin Indonesiassa, Int Kambodžassa, Kiinassa, Mongoliassa kuin Afga Iranissa, Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maissa. Nii assa, Eritreassa, Afrikan paimentolaisalueilla ku idän, Venäjän ja Turkin kaupungistuvissa keskuk K u u n t e l i j a t j a k a t s o j a t a n t a v a t PALAUTETTA: Palautteet autta Varsin moni kristillisen ohjelman kuuntelija tai katsoja lähettää kokemastaan palautetta. Niitä yhdistää jokaisen ainoalaatuisuus: Taivaassa emme kuitenkaan enää huutaisi Egyptiä, vaan ylistäisimme Jumalaa... Radion katsotaan olevan valon lahja Allahilta kansalleen... Rakastan Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa, sen on ihana ystäväni... Egyptistä katsojapalaute: Olin yksi ihmisistä, jotka rukoilivat Egyptin puolesta. Rukoilin, että Herra pelastaisi maamme. Olen niin onnellinen, sillä Herra on hyvä ja hän on antanut meille vapauden. Emme osallistuneet mielenosoituksiin, koska mieheni pelkäsi turvallisuutemme puolesta. Eilen anoin kuitenkin mieheltäni, että lähtisimme ulos. Niinpä menimme kaduille ja kävelimme ihmismassojen joukossa. Silmämme kostuivat kyynelistä sen vuoksi, mitä näimme. Silloin sain Herralta näyn. Oli paljon onnellisia ihmisiä, jotka huusivat. Mietin, näyttääkö taivaan väenpaljous saman- 8 on radiolähetystyön aika

LÄHDE 13.5.2011 sta. Mutta Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) pyrkii saattamaan evankeliumin kahden miljardin ihmisen ulottuville vuoteen 2015. Kun Sana on saatu heidän tavoitettavakseen, toivotaan mahdollisimman monen sitten siihen myös tarttuvan. Eurooppa kroaatti slovakki suomi turkki unkari venäjä viro Afrikka afar amhara arabia fulfulde oromo tigrinja Lähi-itä arabia heprea Keski-Aasia dari farsi Intia bhili dhodia gamit kharia kotwalia kukna kurukh kutchi magahi maithili mauchi mewari mundari tamil varli vasavi Kaukoitä bali indonesia jaava khmer madura mandariinikiina mongoli Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) kautta voi nykyisin tukea kristillistä medialähetystyötä 39 kielellä sähköisin viestimin, kuten radion, television ja internetin välityksellä. Kartassa on mainittu kaksi kertaa arabian kieli. Afrikassa se tarkoittaa enemmän pohjoisafrikkalaista murretta, Lähi-idässä se on lähempänä ns. perinteistä arabiaa. iassa, nistanissa, n Etiopiin Kaukosissa. Martti Poukka Etiopian evankelinen Mekane Yesus -kirkko kuuluu SANSAn suuriin ja pitkäaikaisiin yhteistyötahoihin Afrikassa. Kiina on toistaiseksi asukasluvultaan maailman suurin maa, mutta Intia kirii vauhdikkaasti perässä. Mandariinikiinankielisten ohjelmien tukeminen on kuulunut SANSAn työhön käytännössä aina. Matti Korpiaho vat työn ymmärtämisessä ja siitä iloitsemisessa laiselta. Taivaassa emme kuitenkaan huutaisi Egyptiä, vaan ylistäisimme Jumalaa. Se oli ihana näky! (arabia, SAT-7) Indonesiasta: Ohjelmanne kertomukset herättivät kiinnostukseni Jumalan sanaa kohtaan ja saivat minut hämmästelemään sitä. Pidän lujasti kiinni uskostani Jeesukseen. (madura) Israelista: En ole kristitty, mutta löysin ohjelmanne ja olen siitä lähtien kuunnellut sitä joka ilta. Haluaisin saada lisätietoa uskostanne sekä siitä, miten pystytte yhdistämään juutalaisuuden ja kristinuskon keskenään. Lähettäkää minulle kirjoja tai mitä tahansa saatavilla olevaa aineistoa. (heprea) Kooste afariviesteistä: Radion katsotaan olevan valon lahja Allahilta kansalleen. Sen jälkeen, kun ihmiset ovat alkaneet kuunnella tätä ohjelmaa hekin, joiden mukaan kristityillä on kolme tai jopa useampia jumalia ovat alkaneet ymmärtää Jumalan kolmiyhteyttä. Neljätoista ihmistä on ottanut Herran sydämeensä kuunneltuaan ohjelmaanne. Menossa on kampanja, jolla yritetään kieltää ohjelman kuuntelu muslimeilta, koska sitä ei ole tarkoitettu heille. Siitä huolimatta kampanja vain herättää kysymyksiä, kuten: Miksi ohjelmaa vihataan? Miten lujasti kampanjassa vastustetaan sitä? Lopputuloksena monet ihmiset kuuntelevat Busha Radiota, koska haluavat seurata, miten sille käy. Vaikka he eivät ole kyllin rohkeita kirjoittaakseen kirjeitä, tiedetään, että kuuntelijoiden määrä kasvaa. (Etiopia) Kuknankielinen palaute: Synnyin kristittyyn perheeseen, mutten käynyt kirkossa. Koska päihteiden käyttö on kylässämme erittäin yleistä, tuli minustakin riippuvainen. Riitelin perheeni ja muiden ihmisten kanssa päivittäin. Kerran varhain aamulla heräsin, enkä kyennyt enää nukkumaan. Silloin kuulin kuknankielistä ohjelmaanne, isä kun on sen vakiokuuntelija. Minulla ei ollut vaihtoehtoa, vaan jouduin kuuntelemaan Jumalan sanomaa. Se kosketti. Aloin itkeä ja tunnustin syntini ja vastaanotin Jeesuksen Herrakseni. Saan hyvää opetusta Jumalan Sana -ohjelmasta. Olen todella kiitollinen TWR:n radiotyöstä. (Intia) Kambodžasta: Olen leski ja minulla on kolme lasta. Olen ollut uskova vuodesta 2000. Olen kuunnellut Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa siitä asti kun opin tuntemaan Herran. Häntä olen palvellut koko sydämestäni siitä saakka kun mieheni kuoli. Mieheni kertoi minulle, ettei voisi kuolemansa jälkeen olla luonamme pitämässä meistä huolta ja olla kanssamme ikuisesti. Hän kehotti minua luottamaan Herraan ja palvelemaan häntä koko sydämestäni ja sanoi, että vain Herra voi olla meidän kanssamme ikuisesti ja tulee pitämään meistä huolen. Herra ei koskaan hylkää meitä, vaan rakastaa ja suojelee meitä. Nämä sanat mieheni sanoi meille juuri ennen kuin kuoli. Päätin seurata Herraa koko sydämestäni. Tahdon kiittää Herraa siitä, että hän on huolehtinut minusta ja lapsista. Hän on antanut minulle voimaa jatkaa elämää lasteni kanssa tähän päivään saakka. Rakastan Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa! Se on minun ihana ystäväni. Jos minulla olisi tarpeeksi rahaa sponsoroida ohjelmaa, tekisin sen hyvin mielelläni. (khmer) Mongoliasta: Onko olemassa muuta Jumalaa kuin Jeesus-niminen? Olen seurannut shamaaneja ja olen vakuuttunut, että heilläkin on jonkinlaista voimaa, joka tulee ja menee. Eikö tämä todista, ettei Jeesus ole ainoa Jumala? (mongoli) Varlinkielinen palaute: Kukaan perheestäni ei ollut kristitty. Kerran menin vierailulle. Seuraavana aamuna huomasin, että ystäväni ja hänen perheensä olivat nousseet aikaisin ylös ja olivat kuuntelemassa radioohjelmaa. Sain itsekin tilaisuuden kuunnella ja pidin ohjelmasta kovasti. Kuulin tuona aamuna, että elämä on lyhyt ja ruohon kaltainen; tänään se on vehreää, mutta huomenna kuihtunut. Kukaan ihminen ei voi tietää, mitä hänelle tapahtuu huomenna. En ollut varma omasta elämästäni, mutta kuulemani sai minut miettimään asioita. Päätin kuunnella tätä ohjelmaa joka aamu. Kaksi kuukautta sitten annoin elämäni Jeesukselle Kristukselle, sillä uskon, että hän on tosi Jumala. Radio on voimallinen evankeliointiväline. Kylässäni on ollut uskovia 26 vuoden ajan ja monet kuuntelevat varlinkielistä radio-ohjelmaa. (Intia) on radiolähetystyön aika 9

LÄHDE 13.5.2011 Juha Auvinen Kirkon lähetyssihteerinä maaliskuun alussa aloittanut Risto Jukko (50) ottaa vastaan hyväntuulisena Kirkon lähetystyön keskuksessa Helsingin Katajanokalla. Hänen työhuoneensa isoista ikkunoista tulvii valoa ja avautuu näköala merelle, Pohjoisrannan kauniisiin taloihin ja laitureihin ankkuroitujen veneiden rivistöihin. Kymmenen vuotta sitten Risto Jukko väitteli teologian tohtoriksi Ranskan roomalaiskatolisen kirkon ja islamin suhteista. Aihe on kiinnostava siinä mielessä, että se sivuaa sekä lähetystiedettä eli missiologiaa että uskontoteologiaa ja uskontodialogia. Kaikkien näiden kanssa Jukko joutuu tekemisiin kirkon lähetyssihteerinä. Hänen johtamansa Kirkon lähetystyön keskuksen (KLK) tehtävänä on kehittää ja koordinoida kirkon lähetystyötä sekä hoitaa siihen liittyvää koulutusta ja tiedotusta. Jukko pitää KLK:n tehtävistä tärkeimpinä taata evankeliumin julistus sanoin ja teoin ja huolehtia yhteyden säilymisestä seurakuntien, hiippakuntien, lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kesken ja välillä. - Yhteys ja yhteistyö toisten kanssa on elinehto, Jukko sanoo painokkaasti. Hän näkee omaksi tehtäväkseen etsiä kirkon lähetystyön kokonaisuuden parasta yhteistyössä toisten kanssa, kuunnellen, yhteyttä vaalien ja rakentaen. Lähtökohtana nöyryys ja kiitollisuus Ajatus yhteydestä vahvistui Jukon perheineen työskennellessä 13 vuotta Ranskan evankelis-luterilaisessa kirkossa Suomen Lähetysseuran lähettämänä. Vuodet katolisessa maassa, protestanttisen vähemmistön vähemmistökirkossa, antoivat toisenlaisen näkökulman Kirkon lähetyssihteeri Risto Jukko etsii ydinkysymysten äärellä yhteyttä moniin kysymyksiin. Aika opetti oikeaa nöyryyttä ja toisaalta kiitollisuutta siitä, että saa kuulua suureen Kristuksen kirkkoperheeseen. - Välillä tuntuu, että Suomen kirkossa käytetään aikaa toissijaisiin kysymyksiin. Etelän sisarkirkot joutuvat taistelemaan ensisijaisesti koko olemassaolostaan. Sen näkeminen opettaa suhteuttamaan asioita, nöyryyttä ja kiitollisuutta Jumalan edessä. Jukon mukaan Ranskassa ja etelässä muutenkin ihmiset ajavat asioiden edelle. Paavalin sanaa korinttilaisille lainaten vaikka olen vapaa ja kaikista riippumaton, olen ruvennut kaikkien orjaksi Kaikille olen ollut kaikkea, jotta pelastaisin edes muutamia (1. Kor. 9:19, 22). Tämä tarkoittaa joustavuutta ihmisten kohtaamisessa. Kirkon lähetystyön kairoshetki Yksi Risto Jukon tärkeimmistä tehtävistä on pitkään työn alla olleen kirkon lähetysstrategian eteenpäin saattaminen. Kirkkohallitus on jo hyväksynyt strategian teologisen perustan, johon kaikki ovat sitoutuneet, ja niin sanotun sopimusmallin kirkon ja lähetysjärjestöjen välisen jatkotyöskentelyn pohjaksi. Jukko näkee, että tässä on paljon pelissä. - Sekä kirkolle, KLK:lle että lähetysjärjestöille ja Kirkon Ulkomaanavulle on uskottu runsaat leiviskät. Jos jatkotyöskentely epäonnistuisi ja lähetysstrategian toinen osa ei toteutuisi, se olisi takaisku lähetystyölle. Nyt on kirkon kairoshetki, jotta se ottaa lähetystyön vakavasti, Jukko summaa. - Lähetysstrategiaprosessia ei olisi, ellei olisi muutostarvetta. Lähetysjärjestöjen moninaisuus on rikkaus, mutta se tuo myös rakenteellisia, hallinnollisia ja toiminnallisia haasteita. Jos panisimme voimavaramme yhteen, voisimme yhdessä saada aikaan laadukkaampaa työtä koulutuksessa ja tiedotuksessa. Kolmas alue, josta unelmoin, on että kirkon viralliset lähetysjärjestöt yhdessä ja yhteisin periaattein suunnittelevat ulkomaista toimintaansa. Yhdessä olemisen, jakamisen ja tekemisen malli tuntuisi kaikkein parhaalta. Nyt on kirkon kairoshetki, jotta se ottaa lähetystyön vakavasti. Jukon mukaan tarvitaan luottamusta ja sitoutumista. Ulkomailla lähetystyöntekijät ovat Suomen evankelisluterilaisen kirkon edustajia. Kotimaassa nykyisessä mallissa on ainakin kaksi heikkoutta: Seurakuntien näkökulmasta monen järjestön olemassaolo ja toiminta saattaa näyttää sekavalta. Toinen asia on lähetyksen asema hiippakunnissa. Nykymallissa hiippakunnat eivät pääse riittävästi edistämään lähetystyötä. Uusilla strategianmukaisilla järjestelyillä pyritään vastaamaan näihin kysymyksiin. Myös KLK:ssa lähetysstrategian toteuttaminen edellyttää päivittäisessä työssä puhaltamista yhteen hiileen. Lähetysstrategian lisäksi innostava asia on vuodelle 2014 kaavailtu laaja kumppanuusneuvottelu järjestöjen ulkomaisten yhteistyökirkkojen kanssa. Lähetyksen taustalla herätys Viime vuosina kirkon lähetystyön - On tärkeää, että suostumme yhteyteen ja yhdessä tekemiseen ja näemme, miten yhteistyössä on voima, kirkon lähetyssihteeri Risto Jukko korostaa. taloudellinen kannatus on pysynyt kutakuinkin samana Kirkon Ulkomaanavun saaman tuen kasvaessa. Miten lähetystyön tai mielikuvan siitä tulisi muuttua, jotta se motivoisi ja innostaisi työn tukemiseen? - Tässä tullaan strategian niihin osiin, jotka koskevat rakenteita, tiedotusta ja raportointia. Selkeät rakenteet, selkeä raportointi ja erikoistuminen auttavat. Ihmiset arvostavat edelleen nimikkolähettejä. Toisaalta esimerkiksi Radiolähetysjärjestö Sanansaattajilla on selkeä profiili medialähetysjärjestönä. Jukon mielestä olennaisempi asia on kuitenkin se, että tilanne ei tästä oleellisesti muutu, ellei kirkon kristityissä tapahdu evankeliumin sisäistä ymmärtämistä. Hänen mielestään ei enää riitä, ettei kirkko merkitse jäsenilleen juuri mitään. Silloin kun sillä on merkitystä ja kiinnekohta elämään ja Raamattu löytyy kirjahyllystä käyttöön, lähetys alkaa elää uudella tavalla. - Lähetys lähtee hengellisestä uudistumisesta. Toivon meidän kaikkien havahtumista siihen, mitä merkitsee olla kastettu kirkon jäsen. Jos tämä alkaa elää, silloin lähetys alkaa elää. Kirkossa näyttää olevan tapahtumassa etääntymistä eri tavoin ajattelevien kesken. Jukon mielestä lähetystyö ei saisi leimautua jommankumman navan mukaan. Lähetysjärjestöjenkin kohdalla voi tapahtua kumpaan suuntaan tahansa sitä, ettei suvaitsevaisuuteen vedoten hyväksytä toista tai toisen ajattelua. Se hajottaa kirkon lähetystyötä ja siitä vastaavia järjestöjä. Jukko ei halua, että mitään järjestöä lähdetään harkitsemattomasti boikotoimaan taloudellisesti. Viime kädessä boikottitoimien kärsijä on afrikkalainen tai aasialainen köyhä ihminen ruohonjuuritasolla. Katse Kristukseen, aavistus lähemmäksi Oltuaan tehtävässään nyt kaksi kuukautta Risto Jukolle tulee mieleen Mooseksen sanat Asserista: hänen voimansa on uusi päivästä päivään (5. Moos. 33:25). - Rukoukseni on se, että jokaiselle päivälle riittäisi voimaa ja pystyisin ymmärtämään ja analysoimaan monia uusia asioita. Työ on innostava ja olen harkitusti lähtenyt luomaan yhteyttä järjestöihin niissä vieraillen ja kysyen asioita ennen kuin lähden luomaan omaa linjaani. En halua vielä tällä hetkellä painottaa mitään erityisesti. - Ymmärrän tehtäväni kirkon virkana ja hengellisenä virkana. Toivon, että minua muistetaan rukouksin. Toisen toiveeni voisin ilmaista Filippiläiskirjeen 2. luvun sanoin: Olkoon teilläkin sellainen mieli kuin Kristuksella Jeesuksella oli. - Kun katsoo sitä, mihin Kristus oli valmis meidän puolestamme, meidän sanamme ja tekomme ovat kaukana siitä. Olisi hyvä, jos me kaikki pääsisimme edes aavistuksen verran lähemmäksi tällaista mieltä. Juha Auvinen 10 on radiolähetystyön aika

T e o l o g i a LÄHDE 13.5.2011 Media on lähetyksen Johannes Kastaja Timo Reuhkala Miksi lähetystyö? Miksi medialähetystyö? Miksi 10/40-ikkuna? Kaiken lähetystyön tavoitteena on viedä evankeliumi kaikille kansoille. Evankeliumi muuttaa ihmisiä ja saa siten aikaan pysyviä muutoksia yhteiskunnissa. Myös niissä, joissa kristinusko ei ole ennen päässyt vahvasti vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin. Monesti evankeliumi ja maailmanlaajan kirkon leviäminen saa aikaan pysyviä muutoksia ihmisissä ja heidän yhteisöissään. Siksi on joskus sanottu, että lähetystyö on parasta kehitysapua. Lähetys on aina yhteistyötä, eikä yhden ihmisen tai järjestön työtä. Siihen kuuluu toimiminen yhdessä ja tasavertaisina kumppaneina paikallisten kirkkojen ja järjestöjen kanssa. Paikallisia työntekijöitä ei pidä nähdä vain toiveidemme toteuttajina; onhan heillä enemmän tietoa evankeliumin välittämisestä alueellaan kuin meillä ulkopuolisilla. He osaavat paikallisen kulttuurin ja kielen. He osaavat myös johtaa työtä oikeaan suuntaan. Medialähetystyössä mietimme, miten lähetyksen työalueilta tulevat ihmiset voisivat osallistua kanssamme Suomessa lähetystyön suunnitteluun. Silloin todella toteutuisi yhdessä tekeminen. Apostolit tekivät yhteistyötä, ja paikalliset kirkot rakentuivat aina varsin itsenäisesti. Tällainen lähetystyön malli on teologisesti paljon kestävämpi kuin se, että ainoastaan me suomalaiset sanoisimme, miten työ pitää tehdä. Yhteisvoimin pääsemme pitkälle, vaikka yksin voisimme päästä nopeammin eteenpäin. Tasaarvoisina toimien saamme pysyviä tuloksia, ja evankeliumi etenee paljon nopeammin kuin vain meidän omilla voimillamme. Kaikki Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tukemat ohjelmat ovat paikallisten tekemiä. He suunnittelevat ohjelmansa itse ja asuvat yleensä oman heimonsa keskuudessa, joten he tietävät oikean tavan puhua alueellaan. Viestimissä on tehoa Medialähetystyö on tehokkainta lähetystyötä parilla mittarilla mitattuna. Viestimet tavoittavat kerralla suuren joukon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia. Monesti nuo ihmiset eivät oikein mitenkään muuten voisi päästä evankeliumin kanssa kosketukseen. Media avaa monin tavoin tietä evankeliumin etenemiselle. Se toimii kuin Johannes Kastaja, joka avasi tietä Jeesukselle. Toiseksi media on kustannustehokas ajateltaessa, kuinka monta ihmistä se tavoittaa siihen sijoitetulla rahamäärällä. Voidaan laskea, montako ihmistä media on saattanut saada kiinnostumaan kristinuskosta. Moniko onkaan voinut kuulla armollisesta ja rakastavasta Jumalasta ensimmäistä kertaa median kautta. Satelliittitelevisio on nykyajassa viestin, joka tavoittaa valtavia määriä ihmisiä. SAT-7 on kristillinen tv-kanava, joka lähettää kristillisiä ohjelmia arabiaa, farsia ja turkkia puhuville. Myös monet ei-kristityt seuraavat kanavaa. Katselijatutkimuksen mukaan esimerkiksi yhdellä työhön sijoitetulla dollarilla saavutetaan yksi arabiankielinen katsoja vuoden ajan. Tokikaan hän ei katso kanavaa jatkuvasti, mutta seuraa säännöllisesti sen tarjontaa. 10/40-ikkunan alueella Yksi median usein unohdettu merkitys on siinä, että se hoitaa hajallaan asuvia kristittyjä. Monesti nämä kristityt eivät pääse yhteisiin jumalanpalveluksiin joko pitkien matkojen tai huonojen kulkuyhteyksien takia. Monesti näitä kristittyjä myös vainotaan ja sorretaan omissa kotimaissaan. Viestimet välittävät tukea ja lohtua. Ne antavat heille kristittyjen yhteyden, joka muutoin puuttuisi heidän elämästään lähes kokonaan. Media voi myös nostaa kristittyjen itsetuntoa ja kehittää heille elämisen oikeuden sekä muokata heidän kirkkonsa ja ryhmänsä näkyviksi toimijoiksi paikallisissa yhteisöissä ja maissa. Se näkyy varsinkin kristillisten satelliittitelevisiokanavien työssä. Kaikki tämä toteutuu erityisesti alueella, jota kutsutaan 10/40-ikkunaksi. Se tarkoittaa maantieteellistä aluetta 10 ja 40 leveyspiirien välissä Atlantilta Kiinaan. Sinne mahtuu suurin osa kansoista, joissa on vähiten kristittyjä. Tuolla alueella on monissa maissa vaikea rakentaa kirkkoja ja toimia kristittyinä. Siellä kuitenkin asuu valtava määrä ihmisiä, joista monet haluaisivat oppia tuntemaan rakastavan ja armahtavan Jumalan. 10/40-ikkunan alueella tapahtuu suurin osa kristittyjä kohtaavasta epäoikeudenmukaisuudesta. Sinne on vaikea lähettää lähettejä. Sinne on vaikea tukea seurakuntia, sillä niitä on vähän ja monilla on vaikeuksia ottaa vastaan maailmalta tukea. Kaikki arvostavatkin apua, jota medialähetys tarjoaa. Se rohkaisee ja tukee alueen kristittyjä. Sen välityksellä koulutetaan ja annetaan syvällisempää tietoa kristinuskosta, sen välityksellä herätetään kiinnostus kristinuskoon ja vastataan mahdollisiin kysymyksiin. On hienoa, että SANSA saa olla mukana tässä työssä hyvin monella taholla ja monen hyvän yhteistyökumppanin kanssa. Medialähetystyössä ei yksi järjestö voi saada paljoa aikaan, mutta yhdessä voimme muuttaa maailman paremmaksi paikaksi elää. Satelliittitelevisio ja radio tavoittavat paljon ihmisiä hankalien matkojenkin takana. Tero Tyni Helatorstaina muistamme Kristuksen korottamista taivaisiin. Hän istuu Jumalan oikealla puolella. Tie taivaaseen on raivattu nyt kaikille, jotka tahtovat sinne tulla. Isän syli on avoinna. Ylösnoussut Vapahtaja on elämän lähde. Epäilysten ja epäuskon paaduttamat sydämet Kristus pehmentää ja näin uskon elämä voi alkaa. Ilman Jumalan työtä tämä ei onnistu. Taivaallinen kuninkaamme antaa tässä raamatunkohdassa meille tehtävän:...jotta heissä pysyisi sama rakkaus... ja jotta minä näin pysyisin heissä. Tehtävähän se on, sillä Jumalan rakkauden ilmeneminen meissä johtaa tekoihin. Ei velvollisuudesta, vaan ilosta. Annettu tehtävä käsittää koko luomakunnan. Ei ainoastaan yhtä kansaa tai yhtä maata, vaan kaikki kansat ja K u u k a u d e n l ä h e t y s t e k s t i kaikki maat. Ja asia ulottuu vielä syvemmällekin: kun Kristus hallitsee kuninkaana, koko luomakunta saa siunauksen. Kristuksen sanoihin sisältyy kaunis ja voimallinen lupaus. Maailma itsessään ei Jumalaa tunne, mutta Kristuksen työ on mahdollistanut Jumalan tuntemisen. Taivaan valtakuntaa emme voi yksin perustaa tai rakentaa maan päälle. Sen voi vain Jumala tehdä. Mutta me voimme raivata sille tietä omassa elämässämme ja muiden elämässä. Jumalan valtakuntaa ei rakenneta, jos kristityt torkkuvat. Tarvitaan työtä, ja siihen meitä Herra kutsuu. Hän lahjoittaa meille sydämen uskon, sillä se tuo taivaan voimat ja lahjat maan päälle. Korotettu Herra Helatorstai (Joh. 17:24 26) Evankelioimista ja lähetystyötä tehtäisiin, vaikka Kristus ei olisi erityistä lähetyskäskyä antanutkaan. Jeesuksen opetus ja teot maan päällä todistavat itsessään Jumalan kokonaisvaltaisesta näkemyksestä ihmiskunnan ihmisen pelastamiseksi. Jumala ei rakasta ainoastaan Israelin kansaa vaan jokaista ihmistä. Helatorstain evankeliumi Johanneksessa välittää hienosti tämän ajatuksen Jumalan suunnitelmasta ja Kristuksen osuudesta siinä. Evankeliumia on saarnattava, jaettava ilosanomaa surullisille, kärsiville ja sidotuille. Iloisille on rukoiltava varjelusta, väsyneille lepoa ja kuoleville siunausta. Jumalan tunteminen on suuri lahja. Kristus ei ole vain kuningas, taivaan hallitsija Isän oikealla puolella. Kaikkein hienointa on mielestäni, että voimme kutsua Jeesusta veljeksemme. Hän eli maan päällä. Hän tietää ihmisen tien. Hän kertoi ihmisille, kuinka mekin saamme Isän tuntea. Helatorstai on ajallisesti lähellä helluntaita. Pyhässä Hengessä me vajavaisina ihmisinä voimme pysyä Kristuksessa ja hän meissä. Omasta voimastamme emme siihen pysty mutta onneksi oli helluntai. Jumalalle mieleinen uskon elämä on meissä mahdollista. Kirjoittaja, seurakuntapastori Tero Tyni työskentelee lähetystyötä johtavana teologina Savonlinna-Säämingin seurakunnassa. SAT-7 on radiolähetystyön aika 11

LÄHDE 13.5.2011 Sata nuorta tanssii toivon kintereillä K i r j e k e n t ä l t ä Välillä sitä miettii, että miten kumma paikka tämä Kutina oikein on. Ihan tavallisessa kroatialaisessa maalaishenkisessä kaupungissamme on vain muutama kymmenentuhatta asukasta. Heistä suurin osa saa elantonsa maataloudesta tai siihen liittyvästä teollisuudesta. Keskustaaluettamme ympäröivät metsät, pellot, lampaiden laitumet ja viinitarhat. Kaupoissa ja virastoissa keskustelu tapahtuu luonnollisesti vain kroaatiksi. Monelle kutinalaiselle matka (noin 80 km) maan pääkaupunkiin Zagrebiin on jo kuin ulkomaanmatka. Ja juuri tämä kaupunki on ottanut vastuulleen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen. Kaduilla liikkuu nykyisin monia afgaaneja, turkkilaisia ja afrikkalaisia, joista osa löytää tiensä seurakuntamme toimintaan. Ja juuri täällä olemme me suomalaiset, Raili Tapio ja minä, sekä monet seurakuntamme ulkomaalaiset kyläilijät. Ja juuri tässä kaupungissa kihlattuni Thiago Braz de Almeidan johdolla toimiva kuuden nuoren brasilialaisen lähetystyöntekijän M18-ryhmä on otettu todella lämpimästi vastaan. Kutinan evankelinen seurakunta on kutsunut nämä brasilialaiset nuoret vapaaehtoistyöhön kaupunkimme ja kirkkomme hyväksi. Yhteistyötä on ollut jo pari vuotta. Ryhmän näkynä on tavoittaa nuoria taiteiden avulla. Kutinassa muun muassa kansalaisopisto on avannut toiminnalle ovensa ja nuoret Leena Punkari L a a j a kaista Meitä kutsutaan yhdessä viemään sanoma Jeesuksesta koko maailmaan. Joskus syysiltana räntäsateessa jostakin lähetystilaisuudesta kotiin ajaessani olen miettinyt, miksi teen tätä. Mieleeni on noussut kuva uskovista, joita olen tavannut Pohjois-Afrikassa tai Intiassa, heidän silmänsä, joista loistaa Kristuksen antama ilo ja rauha. Silloin olen ymmärtänyt, miksi kannattaa kertoa 12 on radiolähetystyön aika kokoontuvat sen tiloissa päivittäin hip hop -, brake dance -, jazz- ja brasilialaisten tanssien kursseille. Kutinalaisia nuoria on tullut toimintaan mukaan lähes tyhjästä yli sata! Luin hiljattain kansalaisopiston johtajattaren lähettämän sähköpostiviestin, jonka hän oli saanut Thiagon järjestämän vanhempainillan jälkeen. Eräs äiti oli hänelle kirjoittanut: Osallistuin vanhempainiltaan, jossa M18-ryhmän jäsenet esittäytyivät ja kertoivat toiminnastaan. Pidin kovasti siitä, mitä kuulin heiltä sekä siitä mitä te puhuitte. Kehun teitä kaikkia ja olen kiitollinen jokaisesta tällaisesta projektista, jossa nuoria aktivoidaan ja heille opetetaan elämän arvoista. Tämän lisäksi nuoret pysyvät poissa porukoista, joissa ollaan alttiita huonoille vaikutuksille, kuten Ratissa sateessa, sydän tulessa Thiago Braz de Almeida Brasialialaiset lähetysnuoret ovat ottaneet ryhmänsä nimen M18 Matteuksen evankeliumin luvusta 18, jossa Jeesus etsii kadonnutta lammasta. Hekin pyrkivät työllään tavoittamaan kadonneita lampaita. medialähetystyöstä ja miksi kannattaa rukoilla herkeämättä lähetystyön puolesta. Pyhä Henki asuu jokaisen uskovan sydämessä. Pyhä Henki sytyttää ihmisen sydämen aivan kuin tuleen ja kirkastaa Vapahtajan syntien sovittajana. Pyhä Henki synnyttää myös huolen niistä läheisistä ja kaukaisista ihmisistä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Syntyy halu välittää evankeliumi eteenpäin. Matkassa Suomen teille ja turuille, jotta Sana voi edetä radioaalloilla, satelliiteissa tai valokuitukaapeleissa kohti maailman ääriä. Mutta teillä on aina vaaransa, kuten toisesta autosta irtoava peräkärry. alkoholille, tupakalle ja sen sellaiselle... Valoa pimeyteen Toiminnassa mukana olevat nuoret ovat pääosin syntyneet sodan aikana tai heti sen jälkeen. Moni heistä tulee osittain senkin takia hyvin rikkinäisistä kodeista, joissa mielenterveysongelmat, alkoholi ja väkivalta ovat arkipäivää. Viime syksynä M18 järjesti kulttuuritalollamme esityksen, jossa nuoret tanssin, musiikin ja draaman keinoin kertoivat kipeitä tarinoitaan. Esityksen nimi oli Minulla on unelma. Viesti katsojille oli, että kaikesta tästä kipeästä ja vaikeasta huolimatta kaikilla on lupa unelmoida ja nähdä pimeyden keskellä toivoa. Eräs alusta saakka mukana ollut Kautta historian Pyhä Henki on synnyttänyt lähetyksen tulen ihmisten sydämiin. Lähetysherätys syttyy, kun Jumalan kansa ryhtyy rukoilemaan ahkerasti. Ilman rukousta työmme on turhaa. 1700-luvulla herrnhutilaisten yhteisö järjesti taukoamattoman rukousvartion, 24 tuntia päivässä ja seitsemän päivää viikossa. Tämä keskeytymätön rukousvartio kesti 100 vuotta. Se synnytti lähetysherätyksen, ja yhteisö lähetti lukuisia lähetystyöntekijöitä kertomaan evankeliumin sanomaa. Radioaalloilla ja pitkin kaapeleita Kautta historian lähetysjärjestöt ovat syntyneet, kun Jumalan kansa on herännyt hengellisesti uuteen sydämen palavuuteen ja hätään ihmisten pelastuksesta. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) syntyi, kun nuorten sydämissä syttyi Pyhän Hengen vaikuttamana lähetystuli. Keksittiin hyödyntää radioaaltoja niin, että viesti Jeesuksesta kuuluisi kaikkialla maailmassa. Eräänä päivänä armon ja pelastuksen ovi sulkeutuu. Silloin ei enää julisteta evankeliumia. On siirrytty toiseen aikaan, jolloin ei enää voi pelastua tai tehdä parannusta. Silloin ainoa turva poika on kertonut: Nämä tanssitunnit ovat minulle enemmän kuin vain tanssimista. Täällä minulla on hyvä olla. Tunnen, että minusta välitetään. Täällä olen löytänyt uusia ystäviä, joiden kanssa voin jutella vaikeistakin asioista. Tämä työmuoto ei tavoita vain suurta määrää nuoria, vaan myös kokonaisia perheitä. Jotkut vanhemmista haluavat olla hyvin tiiviisti kaikessa mukana ja ovat avanneet kotiensa ovet brasilialaisille nuorille. Vanhemmat vierailevat myös brasilialaisten nuorten kodeissa: lounaalla, iltapäiväkahvilla tai vaikka tukan leikkuussa! Elina Saari on Vapahtajan veren suojassa. Tähän turvapaikkaan kutsutaan nyt kaikkia ihmisiä. Nyt on aika tehdä työtä. Missä ovat nykyisin ne nuoret ja vanhemmat, joiden sydämissä palaa Pyhän Hengen tuli viedä sanoma Jeesuksesta? Onko meillä aito hätä ihmisistä, jotka eivät vielä tunne Jeesusta? Tänä päivänä tarvitaan ihmisiä, jotka lähtevät paikan päälle kertomaan Jeesuksesta ja lievittämään ihmiskunnan hätää terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaalisen auttamisen keinoin. Jotta koko maailma voitaisiin voittaa Jeesukselle ja kuuluttaa evankeliumin sanoma kaikille ihmisille, tarvitaan tekniikan tuomaa apua. Radioaallot kantavat sanoman synnin ja kuoleman voittaneesta Vapahtajasta lähes valon nopeudella esteistä välittämättä ihmisten radiovastaanottimiin. Satelliitti vie ihmeellisen viestin Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän ihmisten televisiovastaanottimiin: Jeesus ei ole vain profeetta, vaan Jumalan Poika, joka on maailman valkeus. Kupari- tai valokuitukaapeli vie viestin kuoleman voittaneesta Jeesuksesta internetradiota kuuntelevien nuorten tietokoneisiin ja sydämiin. Marko Pihlajamaa marko.pihlajamaa@sansa.fi www.sansa.fi

R a d i o n y t Saipan vaikeni lyhytaalloilla Eila Murphy Far East Broadcasting Companyn (FEBC) lyhytaaltolähetykset Saipanilta ovat siirtyneet historiaan. Taakse jäi huhtikuun lopussa 27 vuotta ohjelmien radiointia. Maailman merten syvimmän kohdan, Mariaanien haudan, äärellä sijaitsee pieni, kallioinen Saipan. Se on yksi Pohjois-Mariaanien saariryhmän saarista, jotka näkyvät kartalla pienenä helminauhana Filippiineistä oikealle Tyynessä valtameressä. Tälle 50 000 asukkaan saarelle FEBC perusti KFBSlyhytaaltoaseman vuonna 1984. Mutta Saipan oli tullut FEBC:n tukijoille tutuksi jo vuonna 1978, jolloin paikallisasema KSAI-AM aloitti lähetyksensä. KFBS:n alkuperäisenä tavoitteena oli lähettää ohjelmia Kiinaan, mutta tärkeimmiksi muodostuivat Saipanilta radioidut venäjänkieliset ohjelmat. Niillä oli 1980-luvulla valtavan suuri kysyntä, kun silloisessa Neuvostoliitossa alkoi yhteiskunnallinen muutos. Saipanin historian tähtihetkiin kuuluu vuosi 1991, jolloin perestroikan seurauksena Venäjältä saatiin peräti 3 000 4 000 kuuntelijakirjettä kuukaudessa. Tuolloinen FEBC:n venäjänkielisten ohjelmien tuottaja Jack Koziol vieraili vuonna 1993 Venäjällä ja Ukrainassa tapaamassa kuulijoita sekä pienissä (25 jäsenen) että suurissa (peräti 1 000 jäsenen) seurakunnissa ja totesi monen kirkossa kävijän oppineen tuntemaan Kristuksen Saipanin välittämistä ohjelmista. On arvioitu, että Venäjällä syntyi lähes 40 000 seurakuntaa Saipanin radiotyön avulla, ja niihin 1,6 miljoonaa uutta kristittyä. Venäjän-työssä alkoi uusi vaihe, kun tuottaja muutti Saipanilta Moskovaan tekemään ohjelmia vuonna 1997, ja vähitellen radiotyö siirtyi yhä enemmän Venäjän rajojen sisäpuolelle. Uuden vuosituhannen mediamuutokset ovat saaneet aikaan sen, ettei Saipanin lyhytaaltolähetyksiä enää tarvita. Nekin ohjelmat, joita Saipanilta on radioitu Aasiaan, on siirretty lähetettäviksi Filippiineillä toimivalle kahdelle FEBC:n lyhytaaltoasemalle. Muutoksesta kertyy valtavia kustannussäästöjä. FEBC Rajattu Saipanilla aikoinaan otetusta ryhmäkuvasta. Richard Smallwood (vas.) poikineen sekä Eila, Patrick ja puolivuotias Mikko Murphy. Patrick varoitti tsunamista Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) lähetti Eila Murphy ja hänen Patrick-puolisonsa työskentelivät Saipanilla Neuvostoliiton murroskauden aikana vuosina1993 1996. He saapuivat sinne esikoisvauvansa kanssa, ja lähtivät pois juuri ennen toisen lapsensa syntymää. Saipanilla oli ihanteellinen lomailmasto aurinkoisine päivineen ja ystävällisine ihmisineen. Syksyisin piti kuitenkin kamppailla myrskyjen kanssa. Kerran Patrick joutui jopa varoittamaan radiossa tsunamista, ja saaren rannikot evakuoitiin. Patrick Murphy työskenteli Saipanilla paikallisradio KSAI-AM:n uutistoimittajana ja johtajana. Eila hoiti heidän esikoispoikaansa, päivitti World By Radio -tietokantaa ja teki tutkimustyötä Saipanin mediakentästä. Lähde: E. G. Bowman: Eyes Beyond the Horizon. Nashville, 1991. LÄHDE 13.5.2011 Tilaa SANSAn omasta PUTIIKISTA ÄÄNITTEITÄ Raamattu kannesta kanteen -ohjelmista cd- tai dvd-levyt MP3-muodossa: Uusi testamentti (624 luentoa) hinta 130, Vanha testamentti (810 luentoa) hinta 140. TARJOUS: Uusi ja Vanha testamentti yhdessä ostettuina 240. Jukka Norvanto Raamattuluennot, 4 erillistä cd-levyä: Jumala puhuu toisin, Usko syntyy kuulemisesta, Vaikeneva Jumala sekä Uskon ihanuus, uskon uhat cd 5 /kpl, 20 /sarja TARJOUS! Piplia lapsille 39 Koko perheen Raamattu äänikirjana. Sisältää 9 cd-levyä. KIRJOJA Raamattu elämään -kirjasarja Radiopastori Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelman pohjalta kirjoittama Raamattu elämään -sarja on valmistunut, ja kirjoja ilmestynyt 54. Niitä voi tilata yksittäin (17,90 / kpl) tai koko sarjan (499 + lähetyskulut). Sarjasta TARJOUS! Jukka Norvanto Tahtoisin rukoilla: Isä meidän 5 Tahtoisin rukoilla, mutta 5 Hannah Shah Imaamin tyttären raju pako vapauteen 23 Betsy Williams (toim.) 101 vinkkiä 18,15 Miten pidätte rakkautenne elävänä Juha Vähäsarja Jumalan kämmenellä 20 Joka päivä. Hartauskirja. Virsikirja 12 Mukana Katekismus. Taskukoko, kovat kannet. Kansikuvassa ristinpuu. Merja Pitkänen (toim.) Luojan lahjaa -sarja 8,50 /kpl Elämä on, Lohdutus on, Luottamus on, Rakkaus on, Rohkeus on ja Ystävyys on... Runoja, ajatelmia ja lainauksia Raamatusta. Markku Roisko Tero Tielinen Onnea matkaan 5,50 Raamatun tekstejä rippijuhlana. Kirjanen, mukana kirjekuori. LAPSILLE Sara Toulmin Kristina Stephenson Pikku piltin Raamattu ja rukouksia 16,50 Kaksi kirjaa samassa kotelossa! Alle kouluikäisille. Su Box Jan Lewis Raamatun kertomuksia 15 9 värikästä pientä kirjaa, suunnattu pikkulapsille. Kirjojen takakansista muodostuu palapeli. Cecilie Olesen Gustavo Mazali Raamattua matkalle mukaan 17 Kahvakirja. 3 7-vuotiaille. Tim Dowley Steve Smallman Piirtäiskö Raamatun eläimiä 9 TARJOUS! Jokainen raamatunkertomus sisältää piirustuslevyn. LAHJAKIRJOJA Anna-Mari Kaskinen Sinua siunata tahdon 25,90 Anna-Maija Raittila Onnea ja siunausta päivääsi 15,90 Pekka Simojoki Joka päivä joka hetki 16,90 Jaakko Löytty Toivoa toisillemme jaamme 15,90 Erkki Luumi Veden varassa 10 MUSIIKKIA Jukka Tolonen Juudan leijona cd 20 UUTUUS! Virsilevy Pirkko ja Terttu Välimäki Elävää vettä cd/kasetti 18 /12 Tyhjä ristinpuu cd/kasetti 18 /12 Mirja Lassila Jotain aivan muuta cd 22 Jouko Puhakka Turvallisesti huomiseen cd 16 Pekka Laukkarinen Gloriaa cd 20 Miika Auvinen Lapsi Kuninkaan cd 17 TARJOUS! Jari Kekäle Arjen juhlissa cd 5 TARJOUS! Laulupuu-kuoron Minit Kuninkaan lapset cd/dvd 15 /23 TARJOUS: Yhdessä ostettuna 30. Laulupuu-kuoron Minit, joita johtaa Ulla Pesonen. Lapsisolistien lisäksi mukana laulavat Jukka Salminen, Elina Vaittinen ja Mikko Pettinen. TARJOUKSIA Jukka Norvanto Avainjakeet 10 Onnellisten saari 5 Juha Auvinen Jukka Norvanto Horisontin Taakse 15 Fredrik Brosché Olen ihme 15 Eeva Niiranen Vuoteni Galileassa 8 MUITA TUOTTEITA Ekoradio 50 FM/AM, kaksi erittäin laajaa lyhytaaltoaluetta. Veivigeneraattorilla ladattava akusto. Mukana kantolaukku, uusi väri musta. Linnunpönttö 30 Uusi, mallikas ja tukeva linnunpönttö. Ruskea petsiväri, harmaa, vino peltikatto ja vahvistettu lentoaukko. Koko: korkeus n. 35 cm, leveys n. 15 cm ja syvyys n. 14 cm. Avaimenperä 5 UUTUUS! Muovisuoja sisältää silmälasiliinan. Pääväri musta. Avaimenperässä on teksti www.sansa.fi. SANSAn T-paita 15 Koot: S, M, L, XL, XXL. Värit: valkoinen ja musta. Puuvillaa, 60 asteen pesu. Edessä teksti: Minäkin ajattelen kahta miljardia ihmistä. Takana Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien logo ja www-osoite. Servietit 4,20 /pak. Värit: keltainen, limetinvihreä, kanerva, vaaleansininen, vaaleanpunainen, samppanja, valkoinen. Tekstit: Kiva, kun tulit, Iloitaan yhdessä, Ole Jeesus kansamme ja Siunaus matkassasi. Lautasliinat 5,90 /pak. Värit: keltainen, limetinvihreä, valkoinen, viininpunainen, samppanja. Teksti: Siunaa Jeesus ruokamme KORTTEJA SANSAN tarjouskortit 1-osaiset onnittelu-, kukka-, lapsi- ja taidekortit 2 /nippu (sis. 20 korttia) SANSAn 1-osaiset 0,80 1. Kukkakortti, kannessa teksti: Saat nauttia Herran hyvyyttä, hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo. (Ps. 37:4) 2. Onnittelukortti, kannessa teksti: Lämpimät onnittelut. Kortin takana: Siunausta juhlaasi. 2-osainen 2,70 4. Osanotto Kannessa teksti: Lämmin osanotto. Sisällä teksti: Suruun osaa ottaen. Minna Immosen 2-osaiset kortit 3,50 11. Valkoruusu 12. Punagerbera 13. Punaorkidea 6. Ylioppilaskortti Ylioppilaskortit 2-osaiset raamatunlausein 3,50 7. Yo-lakki ja ruusuja. Teksti: Saat nauttia työsi hedelmistä, hyvä on osasi sinä onnellinen. (Ps. 128:2) 8. Yo-lakki ja yksi ruusu. Teksti: Herra antaa viisautta, Hänen suustaan lähtee tieto ja taito. (San. 2:6) 9. Yo-lakki ja yksi ruusu. Teksti: Viisaus tulee sydämeesi, tieto tulee sielullesi suloiseksi. (San. 2:10) 10. Yo-lakki ja yksi ruusu. Teksti: Saat nauttia työsi hedelmistä, hyvä on osasi, sinä onnellinen! (Ps. 128:2) Tarjoukset voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Lähetyksiin lisätään postimaksut. Voit tilata postitse: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat/ Putiikki, PL 13, 05801 Hyvinkää, puhelimitse: (019) 457 7747/ Putiikki tai s-postitse: pirjo.hyovalti@sansa.fi on radiolähetystyön aika 13

LÄHDE 13.5.2011 Tule varainhankkijaksi medialähetysjärjestöön Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. (SANSA) hakee kokenutta kristillisen järjestötyön tuntevaa varainhankkijaa. Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, hyvät yhteysverkostot sekä seurakunta- ja lähetystyön tuntemusta. Olet tiimityöntekijä, hallitset vähintään suomen ja englannin kielen. Toimi täytetään 15.8.2011 alkaen. Toimenhaltija suunnittelee ja toteuttaa SANSAn varainhankintaa sekä kouluttaa työyhteisöä varainhankintaan. Tarjoamme näköalapaikan kirkon lähetystyöhön sekä innostavan ja monipuolisen työn kehittyvässä työyhteisössä. Noudatamme kristillisiä järjestöjä koskevaa työehtosopimusta. Sähköinen hakemus, johon sisältyvät CV ja palkkatoivomus, 27.5.2011 mennessä osoitteella ilkka.kastepohja@sansa.fi Tiedustelut: viestintäjohtaja Ilkka Kastepohja 0500 540 484. Lisätietoja Sanansaattajista www.sansa.fi Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) vappuaaton myyjäisten yhteydessä 30.4.2011 järjestetyn arvonnan voitot jakaantuivat seuraavasti: 1. Öljyväritaulu, Leo Karppinen, 2. Lähde-lehden vuosikerta, Marja Soikkeli, 3. Rauhankyyhky tiffanytyö, Toivo Viinikainen, 4. Vappukori, Inga-Lill Rajala, 5. Kehystetty akvarellimaalaus, Leo Karppinen, 6. Keinutuolin tilkkumatto, Pirkko Remsu, 7. Mollanukke, Johanna Rantalankila, 8. Anna-Mari Kaskisen kirja Lämpimin ajatuksin, Nora Varjonen, 9. Kangaslaukku, Mikko Hurskainen, 10. Patalaput, kintaat ja koristeletti, Tuula Korpiaho, 11. Kiinalainen tee- ka Norvantokuppi ja sihti, Arja Asikainen, www.perussanoma.fi tilauspalvelu@perussanoma.fi Puh. (09) 5123 9120 Jukka Norvanto Raamattu Elämään Radiopastori Jukka Norvannon Raamattu kannesta kanteen ohjelmaan pohjautuva 54-osainen kirjasarja on nyt kokonaisuudessaan valmis. Ainutlaatuinen Raamattu elämään sarja käy koko Raamatun läpi kirja kirjalta. Opetus on kansantajuista, Jeesus-keskeistä ja historialliset taustat huomioon ottavaa. Sielunhoidollisiakaan näkökulmia ei ole unohdettu. Tilaa Raamattu elämään sarja avuksi Raamatun rikkauden ymmärtämiseen ja oman elämäsi kysymysten pohdintoihin. Yksittäisiin kirjoihin voit tutustua osoitteessa www.perussanoma.fi. Hinta 499, mahdollisuus osamaksuun Jukka Norvanto (s.1957) on koulutukseltaan teologian lisensiaatti ja diplomikielenkääntäjä. Hän on opettanut koko Raamatun lähes jae jakeelta Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry:n tuottamassa Raamattu kannesta kanteen radio-ohjelmassa. Intiaan 22. 30.1.2012 Anna Raamattu elämään -sarja lahjaksi nuorelle! - Uskon ja tiedon lähteellä SANSAn YSTÄVÄmatkat Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) ja Suomen Raamattuopiston (SRO) ystävämatka Intiaan. Matkanjohtajina rovastit Matti Korpiaho ja Reijo Huuskonen. Matkan aikana tutustutaan radiolähetysjärjestö TWR-Intian työhön, suomalaisen lähetystyön historiaan Intiassa sekä maan kirkolliseen elämään ja nähtävyyksiin. Pääkohteet Delhissä, Ranchissa ja Agrassa. Hinta n. 2 200 /2hh. Sisältää matkat sisäisine lentoineen, puolihoidon ja retkipaketin sekä mahdollisen lentojen ylimääräisen polttoainemaksun. Tiedustelut p. 050 567 7909/Korpiaho tai matti.korpiaho@pp.inet.fi. Teknisenä matkanjärjestäjänä Suomen Matkatoimisto. ONNEA VOITTAJILLE! 12. Kahvikuppi pahvirasiassa, Reetta Reuhkala, 13. Kylpysetti, Auli Lehto, 14. Halsteri, Ulla Auvinen, 15. Pukukoriste, Roosa Ravantti, 16. Aurinkolasit, Vuokko Reuhkala, 17. Matkaherätyskello, Anita Riipinen, 18. Serviettiteline ja servietit, Saara Ravantti, 19. Serviettipakkaus ruokarukouksella, Oiva Peltokoski ja 20. SANSAn kynä, Tuija Takala. PUTIIKKI KIITTÄÄ! SANSAn kirja- ja lahjatavarakauppa Putiikki kiittää sydämellisesti kaikkia työn ystäviä, jotka muistivat leivonnaisin, käsitöin ja muin lahjoituksin vappuaatonmyyjäistapahtumaa. Myös kaikkia osallistujia kiittäen ja Jumalan siunaamaa kesää toivottaen! Pirjo Hyövälti Putiikin vastaava Poika on Intiassa tyttöä arvokkaampi Intian väestönkasvu näyttää hidastuneen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1921, osoittavat alustavat tiedot tuoreesta väestönlaskennasta. Intialaisia on nyt 17,6 prosenttia enemmän kuin edellisessä laskennassa kymmenen vuotta sitten, jolloin kasvuprosentti oli 21,5. Intialaisten määrä on noussut kymmenessä vuodessa 1,21 miljardiin. Väestönlaskenta paljasti, että poikalasten määrä jatkaa maassa kasvuaan tyttöihin verrattuna. Tyttövauvoja tapetaan Intiassa yhä paljon sukupuolensa takia muun muassa siksi, että heidän naimisiinmenostaan koituu perheille usein suuret myötäjäiskustannukset. Viranomaiset ovat kehityksestä huolissaan. (AP/HS/ Lähde) R a d i o r a a m a t t u k o u l u Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaotsikot Raamattu kannesta kanteen -radioohjelmassa käydään runsaan 5,5 vuoden aikana läpi koko Raamattu, lähes jae jakeelta. Raamattua opettaa teologian lisensiaatti Jukka Norvanto, ja juontajana on Inga- Lill Rajala. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) Radioraamattukoulussa voit olla mukana seuraavasti: Radio Deissä ma pe klo 21 21.30 (uusinnat öisin klo 2 2.30 ja aamuisin klo 6 6.30). Järviradiossa ma klo 17.30 18, ti to klo 6.30 7 ja su klo 9.25 9.55. Radio Kajauksessa su to klo 21 21.30. Opetukset ovat kuultavissa myös internetin kautta SANSAn omilta audiosivuilta www.rkk-sansa.net. Australiassa ja Uudessa- Seelannissa RKK-luentoja on mahdollista kuunnella MP3-soittimella äänitteiltä. Niitä voi lainata kahden Sydneyn suomalaisen seurakunnan (Henrik ja Etelän Risti) kautta. Projektin kolmantena osapuolena on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyö. Viikko 20 ma 16.5. Pappisuran surkea alku (3. Moos. 10:1 20) ti 17.5. Mitä ruuaksi tänään? (3. Moos. 11:1 23) ke 18.5. Sopiiko gekko kahvipöytään? (3. Moos. 11:24 47) to 19.5. Kahden elämän merkki (3. Moos. 12:1 8) pe 20.5. Spitaalin viesti (3. Moos. 13:1 28) Viikko 21 ma 23.5. Spitaalisen kauhea kohtalo (3. Moos. 13:29 14:7) ti 24.5. Takaisin elämään (3. Moos. 14:5 57) ke 25.5. Kun sisin paljastuu Radioraamattukoulun osoite: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat Raamattu kannesta kanteen PL 13, 05801 Hyvinkää RKK- ja Lähetysaika-ohjelmien taajuudet: Raamattu kannesta kanteen -ohjelma ja Lähetysaika-ohjelma kuuluvat Radio Deissä taajuuksilla: Helsinki 89,0 MHz, Hämeenlinna 105,9 MHz, Joensuu 107,4 MHz, Jyväskylä 94,1 MHz, Kokkola 104,3 MHz, Kouvola 96,2 MHz, Kuopio 106,1 MHz, Lahti 106,4 MHz, Lappeenranta 96,0 MHz, Lohja 107,2 MHz, Mikkeli 87,8 MHz, Oulu 106,9 MHz, Pori 95,7 MHz, Rovaniemi 93,4 MHz, Savonlinna 91,3 MHz, Seinäjoki 89,4 MHz, Tampere 97,2 MHz ja Turku 107,3 MHz. Molemmat kuuluvat myös Radio Kajauksessa taajuuksilla: Hyrynsalmi 90,9 MHz, Kajaani 95,7 MHz, Kostamus 104,7 MHz, Kuhmo 103,2 MHz, Kuusamo 101,8 MHz, Sotkamo 95,4 MHz, ja Suomussalmi 87,9 MHz. RKK-ohjelma kuuluu lisäksi: Järviradiossa: Alajärvi 100,0 MHz, Helsinki 105,5 MHz, Hämeenkyrö 94,5 MHz, Jyväskylä 91,3 MHz, Lehtimäki 107,9 MHz, Lestijärvi 99,1 MHz, Parkano 99,6 MHz, Pihtipudas 87,9 MHz, Pylkönmäki 90,5 MHz, Riihimäki 102,3 MHz, Seinäjoki 99,1 MHz, Tampere 90,3 MHz, Viitasaari 89,6 MHz ja Vimpeli 89,7 MHz. Ruotsissa sekä Boråsin, Södertäljen että Trollhättanin lähiradioissa (närradio): Borås 92,5 MHz, ohjelmaa suomeksi su klo 9 9.30, ma 19.30 20 ja ti 19.30 20 (RKK-uusinnat ke klo 16.30, pe klo 14.30 ja su klo 10.30, pe klo 16.30). Södertälje 88,4 MHz, ohjelmaa suomeksi la klo 18 19 parittomilla viikoilla. Trollhättan 90,6 MHz, ohjelmaa suomeksi to klo 17-17.45 (RKK klo 17 17.30). Ajat paikallisia. Norjassa Kaarasjoella sijaitsevan lähiradion, Radio DSF:n, kautta ma pe klo 21: Kaarasjoki 104,5 MHz ja 106,8 MHz, Koutokeino 103,5 MHz sekä Tana 106,3 MHz, 104,2 MHz ja 104, 9 MHz. Ajat paikallisia. Espanjan Aurinkorannikolla (Costa del Sol) Radio Finlandian välityksellä taajuudella: 102,4 MHz. Lähetysajat samat kuin Järviradiossa (aikaero Espanjassa -1 tunti). L ä h e t y s a i k a Pääotsikot Radio Deistä ja Radio Kajauksesta voi kuunnella Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) tuottamaa Lähetysaika-ohjelmaa. Se on radio- ja medialähetystyön ajankohtaisohjelma, joka tarjoaa haastatteluja ja haasteita eri puolilta maailmaa. Sen toimittaa Merja Kauppinen. Radio Dein lähetysajat ovat ke klo 17.30 17.45 (uusinta su klo 16.05 16.20). Radio Kajauksen lähetysajat ovat su klo 11.30 11.45 (uusinta ma klo 18 18.15). Otsikkomuutokset allaoleviin ovat mahdollisia! (3. Moos. 15:1 33) to 26.5. Suuri sovituspäivä (3. Moos. 16:1 22a) pe 27.5. Veren viesti (3. Moos. 16:22b 17:16) Viikko 22 ma 30.5. Kielletyt sukupuolisuhteet (3. Moos. 18:1 30) ti 31.5. Sujuuko yhteispeli? (3. Moos. 19:1 37) ke 1.6. Rangaistusmääräyksiä (3. Moos. 20:1 27) to 2.6. Pappi ei voi tehdä mitä tahansa (3. Moos. 21:1 24)) pe 3.6. Olisiko pyhyys iloinen asia? (3. Moos. 22:1 33) Viikko 23 ma 6.6. Seitsemän, seitsemän, seitsemän (3. Moos. 23:1 25) ti 7.6. Murhetta ilon keskellä (3. Moos. 23:26 24:23) ke 8.6. Vapauttava riemuvuosi (3. Moos. 25:1 55) to 9.6. Mukavat ja ikävät vaihtoehdot (3. Moos. 26:1 46) pe 10.6. Lunastusmaksu (3. Moos. 27:1 34) Viikko 24 ma 13.6. Luukas ja Teofilos (Luuk. 1:1 4) ti 14.6. Mykän saarna (Luuk. 1:5 25) ke 15.6. Iloa kohdussa (Luuk. 1:26 45) to 16.6. Kaksi kiitosvirttä (Luuk. 1:46 80) pe 17.6. Missä Jeesus syntyikään? (Luuk. 2:1 12) Viikot 20 24/2011 vk 20. Rakkaudesta Raamattuun vk 21. Hanna-työ = rukous + rakkaus + radio vk 22. Lähetystulta levittämässä vk 23. Katse kohti Intiaa vk 24. Aasia Kristukselle 14 on radiolähetystyön aika

L ä h d e m u k a a n Helsinki/Tuomiokirkko 13.5. Mikael Agricolan kirkon kryptassa, Tehtaankatu 23, klo 18.30 Kansan Raamattuseuran nuortenilta. Raamattu, rock ja radio, Veikko Kurki. Lahti 13.5. Dila-kodin Betel-salissa, Sibeliuksenk. 6 B, klo 17 Hanna-tilaisuus: Rukous, rakkaus, radio, Marli Spieker, Anne Isokuortti, Merja Kauppinen, Tiina Virtanen. Musiikki: Arja Asikainen. Tilaisuus kuuluu Kirkkopäivien ohjelmaan, osallistumismaksu 10. Lahti 13.5. Ristinkirkossa, Kirkkokatu 4, klo 17.30 raamattuluento Ihastuttava ja vihastuttava Jeesus, Jukka Norvanto. Tilaisuus kuuluu Kirkkopäivien ohjelmaan, osallistumismaksu 10. Lahti 14.5. Lahden konserttitalon Felix Krohn -salissa, Sibeliuksenkatu 8, klo 13 Meikäläinen muukalainen kirkon lähetysjärjestöjen yhteinen juhla. Mukana Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien (SANSA) edustajia. Tilaisuus kuuluu Kirkkopäivien ohjelmaan, osallistumismaksu 10. Jyväskylä/Palokka 14.5. Palokan kirkolla, Rovastintie 8, klo 16 Hanna-tilaisuus: Naiset toivon lähteellä, Marli Spieker, Pirjo Juntunen, Tiina Virtanen. Tampere/Tuomiokirkko 15.5. Näsinsalissa, Näsinlinnank. 26, klo 14, Hanna-tilaisuus, Marli Spieker, Arja Asiakainen, Anne Isokuortti. Päiväkahvi. Klo 16 Tampereen kansainvälisen srk:n englanninkielinen messu, saarna Spieker. Messun jälkeen Hanna-työn esittely, Spieker. Hyvinkää 17.5. Kirkossa, Hämeenkatu 16, klo 18.30 Siskolle kans! Kansainvälisen Hannatyön ilta, Marli Spieker, Anne Isokuortti, Merja Kauppinen, Inga-Lill Rajala, Tiina Virtanen. Helsinki/Kallio 15.5. Kallion kirkossa messu klo 10, saarna Juha Auvinen. Kirkkokahvit ja Mongolia-aiheinen lähetystilaisuus, Auvinen. Lappeenranta/Joutseno 17.5. Joutsenon srk-keskuksessa klo 13 lähetyspiirien kevätkauden päätös ja Kiina-sopimuksen julkistamistilaisuus, Veikko Kurki. UUTUUSKIRJA HANNA-TYÖSTÄ Marli Spiekerin ensimmäinen suomeksi julkaistu kirja Kun toivo voittaa kertoo toivosta ja parantumisesta, rakkaudesta ja elämästä. Kirja on kymmenen naisen todistus Jeesuksen muuttavasta rakkaudesta ja siitä, kuinka naisten kansainvälinen rukousverkosto, Hannatyö, on tuonut heidän elämäänsä tulevaisuuden ja toivon. Brasilialaissyntyinen, nykyään Yhdysvalloissa asuva Marli Spieker on työskennellyt vuosikymmeniä medialähetysjärjestö TWR:n lähettinä. Hän perusti 1990-luvun lopulla naisten rukousverkostona tunnetun Project Hannahin, jonka johtajana hän toimii edelleen. Työnsä myötä Spiekeristä on tullut kansainvälisesti tunnettu sorrettujen naisten puolestapuhuja. Tervetuloa tilaisuuksiimme! n Paikalliset seurakunnat n Medialähetysjärjestö Sanansaattajat Käännös Kristiina Annala ja Leena Reijonen Kustantaja Perussanoma oy Julkaisija Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry Sivuja 150 Tilaa oma kirja SANSAn Putiikista p. 019 457 7747 tai pirjo.hyovalti@sansa.fi Raamattuleiri jälleen Kroatiassa Kroatian Crikvenicassa järjestettiin pääsiäisen jälkeen raamattuleiri, jossa oli osanottajia yli sata. Heitä olivat opettamassa muun muassa SANSAn ulkomaisen työn johtaja Timo Reuhkala ja Amerikan evankelis-luterilaisen kirkon (ELCA) Eurooppa-sihteeri Arden Haug. Kroatian evankelisen kirkon edustajista opetuksia pitivät ovh. 10 euroa pastorit Predrag Gazibara ja Jakov Mrcela sekä pian teologian tohtoreiksi väittelevä pariskunta Boris ja Lidia Gunjevic. Raamattuopettajien lisäksi viikon leirillä oli äänessä muitakin luennoitsijoita. Reuhkalaa ilahdutti ryhmien innokkuus tehdä muistiinpanoja ja keskustella. (Lähde) Tampere/Harju 22.5. Tesoman kirkossa, Tesomankuja 5, klo 10 messu, saarna Juha Auvinen. Kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Auvinen. Sotkamo 22.5. Kirkon pihalla klo 12 motoristikirkko. Mukana Pirjo Juntunen. Kangasala 22.5. Heinäkallion leirikodissa, Heinäkalliontie 23, klo 13, Lestadiolaisen Uusheräyksen kevätseurat, Marko Pihlajamaa. Helsinki/Haaga 23.5. Hakavuoren kirkossa, Tolarintie 1, klo 13 lähetyspiiri. Ilosanomaa Intiaan kuknan kielellä, Arja Asikainen. Paltamo 28. 29.5. Radiolähetysjärjestö Sanansaattajien Kainuun kevätpäivät Paltamon srk-keskuksessa teemalla Tahtoisin olla onnnellinen. La 28.5. klo 15 raamattutunti Onni täällä vaihtelee, Jukka Norvanto. Ruokailu klo 16 (7 ). Klo 17 Onnesta osalliset kiertomatka maailman ympäri, Pirjo Monia SANSAlaisia mukana Kirkkopäivillä Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat (SANSA) on vahvasti mukana Lahdessa 13. 15. toukokuuta järjestettävässä kirkollisessa suurtapahtumassa. Kirkkopäivillä voi muun muassa kuulla radiopastori Jukka Norvannon raamattuopetusta ja tavata kansainvälisen Hannatyön johtajaa Marli Spiekeriä. Lisäksi SANSA on mukana lähetysjärjestöjen yhteisessä juhlassa sekä Kirkkotorilla. Perjantaina 13.5. kello 17 järjestetään Rukous, rakkaus, radio -aiheinen Hanna-tilaisuus Dila-kodissa. Tilaisuudessa ovat mukana Marli Spieker, Anne Isokuortti, Merja Kauppinen, Tiina Virtanen ja Arja Asikainen. Samana päivänä kello 17.30 Jukka Norvanto pitää Ristinkirkossa raamattuluennon Ihastuttava ja vihastuttava Jeesus. Lauantaina 14.5. vietetään Lahden konserttitalossa kirkon lähetysjärjestöjen yhteistä juhlaa Meikäläinen muukalainen. Piispa Simo Peura puhuu lähetystyön muukalaisuudesta kirkossa. Kello 13 alkavan juhlan juontaa Merja Kauppinen. Tilaisuuksiin pääsee kirkkopäiväpassilla, jonka voi hankkia joko yhdeksi päiväksi tai koko Lahden seurakuntayhtymä Juntunen, Merja Kauppinen. Klo 19 iltahartaus. Su 29.5. klo 10 messu Paltamon kirkossa, klo 12 raamattutunti Muukalaisen onni, Norvanto. Klo 13 Terveisiä Kapkaupungista ja Ideasta ohjelmaksi, Kauppinen. Seurat, mukana Juntunen. Sysmä 2. 3.6. Olavinrannan leirikeskuksessa, Kymärinrannantie 97, hannojen Helaleiri teemalla Elävää vettä, Merja Kauppinen, Seija Uimonen, Mervi Viuhko. Lisätietoja: www.sansa.fi/ naistyo/helaleiri2011.html Jyväskylä/Säynätsalo 6.6. Eila ja Patrick Murphyllä, Piinkatu 14, klo 18 lähetyksen lauluilta. Kuhmo 25. 26.6. Iivantiiran kirkossa juhannusjuhlat. Mukana Seija Uimonen. Virrat 26.6. Koronkylän venesatamassa klo 14 juhannusseurat, Matti Korpiaho. Pääosa Kirkkopäivien yli sadasta tapahtumasta järjestetään tänä vuonna Lahden Ristinkirkon tai torin välittömässä läheisyydessä. viikonlopuksi. Yksittäisen tilaisuuden osallistumismaksu on 10 euroa. SANSAn medialähetystyöhön voi tutustua myös Kirkkotorin osastolla E32. Lahden torille pystytettävä kirkkotoriteltta on avoinna perjantaina kello 10 19 ja lauantaina kello 9 19. Kirkkopäivät on suurtapahtuma, jossa yhdistyvät hengenelämä, kulttuurinautinnot ja yhteiskunnallinen keskustelu. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi toukokuussa. Järjestäjinä ovat Kirkkopalvelut, paikallinen seurakunta, monet kristilliset järjestöt, herätysliikkeet ja Suomen evankelisluterilainen kirkko. (SANSA/ KT) LÄHDE 13.5.2011 Kannen kuva: SANSAn kuva-arkisto Lähde Radiolähetystyön lehti 37. vuosikerta Ilmestynyt aiemmin nimellä Menkää siis Julkaisija: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. Päätoimittaja: Juha Auvinen Toimitussihteeri: Leena Punkari leena.punkari@sansa.fi Taitto: Pirkko Valtonen pirkko.valtonen@leipapuu.fi Lehden ja yhdistyksen postiosoite ja puhelin: PL 13, 05801 Hyvinkää vaihde 019 457 7700 faksi 019 457 7780 Käyntiosoite: Munckinkatu 67, Hyvinkää Toimisto on auki arkisin (ei la) klo 9 15 Sähköpostiosoite: sansa@sansa.fi WWW-kotisivun osoite: http://www.sansa.fi/ Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Merja Vuohela merja.vuohela@sansa.fi 019 457 7744 Tilaushinnat: Kotimaassa ja Pohjoismaissa: Vuositilaus 34 euroa/vuosi Kestotilaus 29 euroa/vuosi Opiskelijatilaus 19 euroa/ vuosi Pohjoismaiden ulkopuolella: Vuositilaus 44 euroa/vuosi Kestotilaus 39 euroa/vuosi, lentokuljetus Kestotilaus on voimassa vuoden kerrallaan. Ellei peruutusta tehdä ennen tilausjakson päättymistä, tilaus jatkuu vuoden eteenpäin ilman erillistä tilausuudistusta. Tilaus voidaan sanoa irti milloin tahansa. Ilmoitukset: lehden toimitukseen Ilmoitushinta: 1 euro/pmm + alv 23 % Lähde ilmestyy: 12 numeroa vuodessa Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat r.y. (SANSA) on Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, joka on erikoistunut evankeliumin julistukseen radion ja muiden sähköisten viestimien kautta. Yhdistyksellä on toimintaa kotimaassa vuosittain noin 200 seurakunnan alueella sekä ulkolähetystyötä Kauko- ja Lähi-idässä, Etelä- ja Keski-Aasiassa sekä Afrikassa ja Euroopassa. Vuosittain yhdistys kustantaa noin 6 000 hengellistä radio-ohjelmaa 39 kielellä. Työn huomattavimmat kohdealueet ovat Kiina, muslimimaat ja Intia. Sanansaattajilla on lähetystyöntekijöitä arabiankielisessä radio- ja tv-työssä Ranskassa sekä farsinkielisessä tv-työssä Kyproksessa. Lisäksi SANSA tukee turkinkielistä tv-työtä. Yhdistyksen työntekijöitä on myös Inkerin ja Kroatian kirkkojen työyhteydessä. Kaksi lähettiä tekee radiolähetystyötä asemapaikkanaan Suomi. Asiakasrekisteri: Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat käyttää osoitetietojensa lähteenä henkilötietolain (22.4.1999) mukaista asiakasrekisteriä. Rekisteriseloste on saatavissa SANSAn kotisivuilta osoitteesta: www.sansa.fi. Pankki: Keski-Uudenmaan Osuuspankki, tilinro 506203-232018. Sampo-pankki, tilinro 800019-1427899. SANSAn kanssa voi nyt tehdä myös suoraveloitussopimuksen, yhteydenotot: Pirjo Hyövälti, 019 457 7747 tai pirjo.hyovalti@sansa.fi Painopaikka: Painoyhtymä Oy, Porvoo ISSN-L 1457-9431 ISSN 1457-9431 (painettu) ISSN 1799-5167 (verkkojulkaisu) Seuraava numero ilmestyy 10.6.2011. Lehteen tarkoitetun aineiston tulee olla toimituksessa 19.5.2011. on radiolähetystyön aika 15

T a k a s i v u n j u t t u SANSA on ykkönen Suvantojen yhteisiä kesäiloja on toisinaan melominen. Sirkka-Liisa tosin myhäilee kulkevansa mukana kukkasena, niin jo nuoruudessa. Toisinaan hänen mielestään on myös vallan hyvä, että Pasi voi lähteä villinä ja vapaana melomaan merelle yksin tai kaverien kanssa. Leena Punkari - Olemme molemmat kokeneet, että SANSA on meille äiti, SLEY isä. SANSA oli ensin ja on edelleen ykkönen, hyvinkääläiset Sirkka- Liisa ja Pasi Suvanto kuvaavat vaiheitaan uskovina ja lähetystyössä. Sirkka-Liisa (67) on toiminut aikaisemmin muun muassa Hanna-ryhmän vetäjänä, Pasi (65) SANSAn hallituksessa. Hanna-piiristä Sirkka-Liisa Suvanto luopui täytettyään tasavuosia. Siihen mennessä hän laskee olleensa mukana, usein vetäjänä, noin kolmessakymmenessä seurakunnan piirissä. Pyhäkoulutyöstä se alkoi. Myös ns. kannelhannat tulivat Sirkka-Liisalle tutuiksi 2000-luvun puolivälissä, kun Marjaana Kotilainen Radiolähetysjärjestö Sanansaattajissa (SANSA) ensin suunnitteli ja sitten pari vuotta tuotti Naiset toivon lähteellä -ohjelmaa. Sanansaattajiin Suvannot tutustuivat, kun sattuivat aikoinaan asumaan Kiuttujen kanssa samassa talossa, Hyvinkään Kauppalankadulla. - Pekka meille roudasi luettavaksi Menkää siis -lehtiä, Pasi viittaa nykyiseen Lähde-lehteen. - Kun Soile ja Pekka vuonna 1980 lähtivät SANSAn kautta lähetystyöhön Swazimaahan, he pyysivät meitä lähettirenkaansa sihteereiksi. Olin niin innostunut, että sihteerin hommien lisäksi taisin olla vielä erikseen yhteydessä lähes jokaiseen renkaan jäseneen, Sirkka-Liisa muistelee. - Renkaan kokouksissa tuli tupa täyteen. Joskus piti varata seurakuntakeskuksen yläkerta. Mutta se on mennyttä aikaa. Ei nykyisin enää saada renkaita koolle. Suvannot, jotka jo pitkään ovat kuuluneet Marja- Liisa ja David Ezzinen renkaaseen, kyllä saattaisivat kokoontumisiin osallistuakin. Suvannot ovat käyneet yli 10 vuotta ystäviensä kotona raamattupiirissä, jossa myös kerätään pönttöön rahaa. Sinne kertyy vuodessa kahden radio-ohjelman hinta ja vähän pesämunaa. - Toisen ohjelman kustannamme Hanna-työlle. Toisen saa SANSA päättää kulloisenkin tarpeensa mukaan. Pikaisesti Keniaan Suvannot osallistuivat Karkussa pidettyihin Radiolähetystyön kesäpäiviin vuonna 1983, kun Kiutut palasivat eteläisestä Afrikasta. - Per-Olof Malk vitsaili siellä, että jotkut miettivät lähetystyöhön lähtemistä kolme vuotta, jotkut kolme päivää. Hän tarkoitti puheessaan silloin meitä. Helmikuussa kyseisenä vuonna Suvannot olivat käyneet Keniassa kylässä Suomen ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston työntekijän luona, koska Jaakko Keski-Rahkonen oli Pasin vanha samoilukaveri. Samalla oli käyty tapaamassa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) työntekijöitä muun muassa Kisumussa, koska Sirkka-Liisa oli edellissyksyn raamattukurssilla tavannut Salme Rinta-Komsin. Eikä ajatustakaan, että puolen vuoden kuluttua he itse asuisivat Kisumussa. Mutta niin vain kävi, ja kaikki ratkesi käytännössä yhden päivän aikana! - Helsingissä, jossa kävin työssä, päätin piipahtaa hakemassa UM:sta paperit. Josko hakeutuisin Keniaan. Kun palasin ruokatunnilta, työkaveri sanoi Sirkan soittaneen, Pasi kertoo. - Sanansaattaja-lehdessä oli ollut ilmoitus, että SLEY hakee Kisumun uuden kehitysvammaiskoulun rakennuttajaa. Samana iltana soitimme sinne, ja Tuula Sääksi sattui olemaan vielä töissä. - Sovimme tapaamisesta ja lähdimme Afrikkaan ilman, että kumpikaan oli käynyt edes lähetyskurssia. Tyttäremme Laura täytti seuraavana syksynä yhdeksän. Kolme vuotta Suvannot Kisumussa asuivat. Sitten Pasi ei saanut enää työstään Suomessa virkavapautta, joten piti päättää. Suvannot palasivat Suomeen. Lähetysjärjestöistä läheisimpänä on pysynyt SANSA: - SLEY:n juhlissa helposti kerättiin kolehteja mennen tullen ja puhuttiin rahasta. SANSAn juhlissa saattoi olla kori jossakin sivupöydällä, mutta silti pärjättiin myös vaikeina vuosina. Pahan kirjoista eroon Suvannot ovat yhteiset vuotensa asuneet Hyvinkäällä Pasi ikänsä, vaikka kävikin Riihimäellä syntymässä. Sirkka-Liisa on syntynyt Mäntässä Etumäkenä, mutta adoptoitiin vuoden ikäisenä Lemposten tyttäreksi, koska hänen biologinen äitinsä oli sairas ja kuolikin nuorena. Adoptio oli kuitenkin pitkään vaiettu salaisuus, jonka Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. Ps. 103:1 5 naapuri kerran ilkeyksissään viskasi Sirkka-Liisan silmille. Vajaa kymmenen vuotta sitten hän etsi ja löysi kaksi biologista serkkuaan, joiden kanssa pitää yhteyttä. - Olemme kaikille ystävillemme, joilla on adoptoituja lapsia, sanoneet, että puhukaa, Pasi korostaa. Suvannot kirjoittivat molemmat ylioppilaiksi vuonna 1966 Hyvinkäällä, mutta eri kouluista. Sirkka-Liisaa kiehtoi toimittajankin työ, mutta hän opiskeli kuitenkin ylioppilasmerkonomiksi ja työskenteli pitkään kanslistina ensin Helsingissä, sitten Hyvinkäällä. Pasi valmistui rakennusarkkitehdiksi, mistä hänelle on ollut paljon hyötyä SANSAn luottamushenkilönä. Hän on toiminut parikymmentä vuotta sekä SANSAn hallituksessa, josta luopui runsas vuosi sitten, ja kiinteistötoimikunnassa, jonka puheenjohtaja sanoo olevansa viimeistä vuotta. - On nuorempien vuoro, Pasi arvelee. Jäseneksi hän toki voi kiinteistötoimikuntaan jäädä. Onpa hänet hiljattain houkuteltu määräaikaiseen tilatyöryhmäänkin. Hanna-työn lisäksi Sirkka-Liisa on aikaisempina SANSA-vuosinaan kirjoittanut muun muassa kolumneja Lähde-lehteen. SLEY:n kustantamana on ilmestynyt Portin tuolla puolen -kirja kaksikymmentä vuotta sitten. Kirjassa Sirkka-Liisa kertoo, millaista on olla parapsykologian pauloissa ja millaista luopua siitä. - Meillä oli hyllymetreittäin alan kirjallisuutta. Kun ymmärsin luopua siitä, se tuhottiin. Saatana ei pitänyt siitä, vaan alkoi kiusata minua. Ei epäilystäkään, etteikö se olisi olemassa. Herra antoi lahjan Mutta sitten on myös vastapaino, Jumala. Molemmat Suvannot ovat löytäneet hänet omalla tavallaan, vain puolen vuoden välein. Sirkka-Liisan kohdalla se tapahtui Helsingin rautatieasemalla 11.6.1977 kello 9.50. Koko perhe oli menossa kyläilemään, kun he tapasivat junassa naisen, joka lopulta kertoi tuovansa Sirkka-Liisalle Jeesuksen terveiset: Rukouksesi on kuultu taivaassa. - Myöhemmin minulle selvisi, että tämä tapahtui adoptioisäni Maria-äidin kuoleman muistopäivänä. Olin aina tuntenut, että hän rakasti minua. Nyt käsitin, että hän oli myös rukoillut puolestani. Puoli vuotta kyseisestä suuresta lahjasta, sen sai kokea myös Pasi Hyvinkäällä. Hän näki unen, joka ei lopulta Raamatun mukaan voinut pitää paikkaansa. Mutta pelotti se silti, kun liittyi läheisiin. Pasin lauseeksi Raamatusta onkin jäänyt: Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. (Matt. 6:21) Sirkka- Liisaa taas puhuttelee rukoiltaessa kiitospsalmi Herran armo on suuri: Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on... (Ps. 103:1 5) Leena Punkari Marjaana Kotilainen