Tarja Hirvasnoro Kuvat Piia Arnould Viron Pienenä Kylli Kukk tappeli venäläislasten kanssa, vähän isompana treenasi olympiavoittajaksi. Nyt hän on hymyilevä joogi, jonka sisällä elää koko Viron mieletön historia. tytär 14
Kylli Kukk käy kotona vain nukkumassa. Suurimman osan päivästä hän viettää omassa joogakoulussaan, joka on muutaman minuutin pyöräilymatkan päässä kotoa. 15
ieltä mies vain ilmestyi, jostain hämärältä kujalta. Kylli Kukk oli kävelemässä Tallinnan vanhankaupungin päivässä. Yksin. Minihameessa, niin kuin hän aivan erityisesti mainitsee. Yhtäkkiä mies oli selän takana ja painoi kouransa Kyllin suun ja nenän päälle. Kuuntelen henkeä pidättäen. Istumme Kyllin omistamassa joogakoulu Shantissa Helsingissä. Naapurisalissa joukko naisia venyttelee kynttilöiden valossa vaaleanpunaisilla joogamatoillaan. Luontaishoitajien huoneista leijuu vieno kukkaistuoksu. En jäänyt tuleen makaamaan. Tsuh! Korkokengällä potku taakse ja karkuun. Sillä sipuli, Kylli päättää kertomuksensa. Kylli Kukk, 41, on Suomen nimekkäimpiä joogaopettajia, lempeän liikunnan ja koko luomakuntaa arvostavan elämänasenteen ruumiillistuma. Hänen puheestaan kuuluu tauoton hymy ja pehmeä virolainen nuotti. Hän on pukeutunut naisellisesti laskeutuvaan kukkaiskuosiin, ja kun salainen miesystävä kultsi soittaa kesken haastattelun, hän hukuttaa tämän niin helliin sanoihin, että suomalaista perheenäitiä punastuttaa. Ja siinä Kylli nyt istuu eteerisenä ja kertoo raiskausyrityksistä, nyrkkitappeluista venäläisten kanssa ja doupatuista teiniurheilijoista. Eikä hänen hymynsä katoa missään vaiheessa, ei äänestä eikä kasvoilta. Kuka vain naapureista voi olla ilmiantaja. 16 Miten niin hurjien tarinoiden naisesta on voinut kehittyä tuollainen valoolento? Vastauksen on pakko liittyä jotenkin Viron absurdiin lähihistoriaan. Tai sitten Kyllin omaan historiaan. Tai siihen, että hänen sukunimensä Kukk tarkoittaa kukkoa. Kylli itse ihastuu viimeiseen ehdotukseen. Joo, minä olen kukko, joka kiekuu kansalaiset hereille. Sodat ja kyyditykset ovat onneksi jääneet taa, ja onneksi mieltä pystyy treenaamaan siinä kuin lihaksiakin. Mitä iloisempi ja energisempi olet, sitä enemmän vedät riemua ja rakkautta puoleesi. Verhot kiinni jouluksi Mutta aloitetaan alusta eli Pärnusta, Suomenlahden etelärannalta. Eletään 1970-lukua, ja maata kutsutaan Neuvosto- Viroksi. Vähän syrjässä kaupungin keskustasta on kaksikerroksisten omakotitalojen alue. Yhdessä niistä asuu Kukkin perhe. Alakerta on isovanhempien valtakuntaa. Juhan-vaari on Kyllin sankari. Hänellä on suuret maalaismiehen kädet, ja kostealla ilmalla hän pujottaa kenkiensä päälle mustat kumiset kalossit. Adelemummo sipsuttaa kotonakin korkokengissä. Aiemmin hän poltti pitkiä sikareita fiinisti, nenä hiukan pystyssä. Hän kuitenkin suostui lopettamaan sauhuttelun, kun pojan perheeseen alettiin odottaa ensimmäistä vauvaa. Yläkertaa hallinnoivat Rein-isä, joka on lentopallovalmentaja, ja Malle-äiti, joka on liikunnanopettaja. Siellä asuvat myös Kylli ja häntä puolitoista vuotta nuorempi Erki-veli. Yläkerrassa on oma vessa ja suihku, mutta ei keittiötä. Koko perhe syö ateriat mummon ja vaarin ruokapöydässä. Juurekset, viinimarjat, omenat ja tomaatit saadaan omasta puutarhasta, ja talon nurkalla lihoo häkeissään kuusi kania. Jouluna puput päätyvät paistivadille. Ja tässä kohdassa tarinaa virolainen idylli näyttää kääntöpuolensa. Tai sitten kyse on jin ja jang -voimista, joihin Kylli tänä päivänä uskoo. Ennen kuin joulupuput kannetaan juhlapöytään, perhe vetää paksut verhot visusti ikkunoiden eteen. Joulunvietto on kiellettyä, ja kuka tahansa naapureista voi olla ilmiantaja. Puhuttiin, että jos joku jäi kiinni rikoksesta, hän sai valita, meneekö vankilaan vai alkaako vakoilla naapureita. Luotetun sisäpiirin kesken haukuimme ryssiä, minkä jaksoimme, mutta muiden kanssa piti olla varovainen, Kylli kertoo. Suurin salaisuus sijaitsee ullakolla. Siellä on arkku, johon on talletettu postikortteja, rahoja ja kirjoja Viron ensimmäisen itsenäisyyden ajalta. Arkusta löytyy myös kehystetty valokuva presidentti Konstantin Pätsistä ja sinimustavalkoinen lippu. Perhe kutsuu tavaroita aarteiksi. Kylli ja Erki kapuavat usein yläkertaan niitä katselemaan. Vanhemmat pyysivät, ettemme kertoisi niistä edes kavereillemme. Siperian junassa Pieni Kylli ei pelkää vakoilijoita tai mitään muutakaan. Silti hän ymmärtää pysyä hiljaa asioista, joista ei saa puhua. Ei hän huutele äidin perheen Siperianmatkastakaan, vaikka on kuullut siitä jo hyvin nuorena. Helmut-vauvan hauta jää Siperiaan. Vuonna 1949 neuvostovalta kyyditsee Siperiaan kymmeniätuhansia virolaisia. Kyllin äiti Malle on 7-vuotias. Eräänä yönä perheen oveen kolkutetaan. Kun äidinisä avasi oven, siellä oli sotilaita. He antoivat perheelle puoli tuntia aikaa pakata. Äidin vanhemmat koettivat kysyä, minne mennään ja miten pitkäksi aikaa, mutta vastausta ei tullut. Puoli tuntia, sitten menoksi. Määränpääksi osoittautuu pieni kylä Novosibirskin lähellä. Vanhempia odottaa työ sahalla yhdessä toisten karkotettujen virolaisten kanssa. Kouluikäiset lapset viedään arkipäiviksi venäläiseen kouluun sadan kilometrin päähän. Kuudesta lapsesta nuorin, Helmut-vauva, ei toivu viikkojen pituisesta junamatkasta karjavaunussa, jossa pissat ja kakat tehdään yhteiseen ämpäriin. Hänen hautansa jää Siperiaan. Muu perhe pääsee takaisin Viroon yhdeksän vuotta myöhemmin, kun Stalin on kuollut. He asettuvat Pärnuun, ja teini-ikään ehtinyt Malle palaa kouluun ensimmäiselle luokalle. Hän haluaa oppia kirjoittamaan viroa. Ja taas tullaan virolaiseen ristiriitaan: kaiken jälkeen Kyllin äiti muistaa Siperiasta enimmäkseen mukavia asioita. Hän kertoo Kyllille helteisistä kesistä ja muhevasta mullasta, jossa pottumaa Kodin Kuvalehti 9/2012
suorastaan rehotti. Aina hän mainitsee sydämelliset siperialaiset, jotka lahjoittivat kesävaatteissa hytiseville virolaisille bufaikat, lämpimät vanutakit suojaksi hyytävää talvea vastaan. Äitiin ei jäänyt tippaakaan katkeruutta. Hän on mieleltään aito joogi. Valeriaanaa Leninille Nykyisin Kylli on samaa mieltä venäläisistä kuin äitinsäkin. Hän on matkustellut maassa ja tietää, että venäläinen aivan oikeasti antaa vieraalleen ainoan paitansa, jos tämä sitä tarvitsee. Mutta on hänellä toisenlaisiakin kokemuksia. Ne ovat aivan yhtä tosia. Kun Kylli on 8-vuotias, perhe muuttaa isän työn perässä Tallinnaan. Kylli jatkaa koulunkäyntiä virolaisella luokalla, mutta luokkahuone on venäläisen koulun tiloissa. Sota alkaa heti. Tappelimme jatkuvasti. Venäläiset räkivät päällemme ja pissasivat meidän lumilinnoihimme, ja me keksimme vastaiskuja. Virolais-venäläisessä vesisodassa ei käytetty vettä vaan etikkaa. Opimme pitämään puolemme. Hiljainen taistelu leviää myös koulun ulkopuolelle. Kyllin vaari on kova jekkuilija ja Kylli on altis yllytykselle. Yksi vaarin parhaista on vapunaaton valeriaanakepponen. Vapun tapoihin Neuvosto-Virossa kuuluu patsaiden kukittaminen. Koska Kylli on aktiivinen urheilijatyttö, hän saa usein laskea punaisen neilikkaseppeleen Leninin jalkojen juureen. Hän onkin reipas näky vekkihameessaan ja valkoisissa polvisukissaan. Kaulaan on solmittu punainen kolmioliina ja rintapielessä kiiltelee viisnurk, viisikulmainen rintamerkki, jossa on Leninin kuva. Me pienet koululaiset olimme kaikki pioneereja. Oli pakko olla. Ennen juhlapäivää vaari vihjaa Kyllille, että valeriaanan haju saa kissat sekopäisiksi. Vaikutus voisi olla mielenkiintoinen, jos Kylli ja kaverit kävisivät valelemassa sitä Tallinnan patsaille päivää ennen kukitusseremonioita. Teimme niin, ja vaari oli oikeassa. Kaupungin kissat kerääntyivät patsaiden ympärille naimaan ja mouruamaan, Kylli nauraa. Virolaisten ja venäläisten kauna johtaa myös surullisiin seurauksiin. Kun Kyllin Helju-täti ja Ants-eno löytävät ve- Tätä et tiennyt minusta! Moni kuvittelee, että joogaopettaja on hirmuisen kurinalainen syömisissään. Todellisuudessa minä tykkään herkutella. Mottoni on, että kakkupala päivässä pitää psykiatrin loitolla. Aina iltapäivällä keskeytän työt ja poikkean ystäväni pitämään kahvilaan. Otan siellä kupin kahvia ja palan kakkua. Sitten vain nautiskelen jokaisesta suupalasta ja juhlistan päivän ihanuutta. Se on minun kakkumeditaationi. näläiset puolisot, suku jakautuu kahtia. Osa sukulaisista ei ole antanut heille anteeksi vieläkään. Yrttejä ja steroideja Kyllin ensimmäisessä joogasalissa haisee likainen kokolattiamatto ja tuulettamaton kellari. On vuosi 1986, Kylli on 15-vuotias, ja jooga on ehdottomasti kiellettyä. Neuvosto-Virossa oli kiellettyä moni muukin asia, esimerkiksi Suomen tv:n katseleminen. Silti kaikki Tallinnan lapset tiesivät Ritari Ässän ja Ihmemies McGyverin, Kylli mainitsee. Jooga on Kylli Kukkille paljon muutakin kuin sitä, mitä tehdään matolla. Se on elämänasenne ja maailmankatsomus. Kodin Kuvalehti 9/2012 17
Kylli aikoo olympiavoittajaksi. Silloin pääsee ulkomaille. Erki ja Kylli Tallinnassa venäläisen koulun pihalla ehkä vuonna 1979. Tässä koulussa virolaiset ja venäläiset lapset kävivät monta taistelua keskenään. Kuva Kyllin pioneeripassista. Passiin merkittiin leima aina, kun muutaman kopeekan jäsenmaksu oli suoritettu. Huivi oli punainen, juhlapaita valkoinen. Erki ja Kylli perheen Ladan edessä valmiina lähtemään vappujuhliin. Kylli on kuusi- tai seitsemänvuotias. Ekaluokkalainen Kylli esittelee Juhan-vaarille uutuuttaan kiiltelevää koululaukkuaan. Kylli on saanut tietää salaisesta joogaryhmästä ystävänsä äidiltä, joka on boheemi näyttelijä. Kellarijooga osoittautuu akrobatiaksi. Kylli pitää siitä kovasti, mutta hengen ravintoa hän ei siitä saa. Ja juuri henkisyyttä ja yhteyttä luontoon Kylli on hakemassa. Kun uskonnonopetus on kiellettyä ja apteekkien hyllyt tyhjiä, virolaiset hakevat apua hengen ja ruumiin vaivoihin muualta. Kyllinkin perhe käy parantajilla ja selvänäkijöillä ja kerää rohtoja luonnosta. Kun podin pienenä korvasärkyä, mummo poltti purkissa koivun tuohta ja puhautti lämpimän savun korvaani. Märkivät kesähaavat polvissa paranivat piharatamolla tai suussa muussatulla Saarenmaan leivällä. Joogan lisäksi Kylliä kiehtookin luonnonlääkintä. Kun muut parantelevat lauantaiaamuna krapulaa, Kylli kävelee kulttuurikeskus Endlaan kuuntelemaan luentoja yrttien terveysvaikutuksista. Se oli ensimmäinen henkinen herätykseni. Vaikka eihän Kylli joogiksi aio vaan olympiavoittajaksi. Hän käy urheilulukiota ja treenaa seitsenottelua ammattivalmentajien ohjauksessa. Hän haluaa huippu-urheilijaksi, koska siinä ammatissa pääsee ulkomaille. Matkustelu on virolaistenkin nuorten haave numero yksi. Unelma kaatuu, kun 17-vuotias Kylli saa jalkaansa rasitusmurtuman. Valmentaja kertoo, ettei kilpailukauden silti tarvitse mennä pieleen. Jos Kylli ottaisi tiettyjä lääkenappeja, kausi saataisiin kyllä vedettyä läpi. Kylli tietää napeista kaiken tarpeellisen. Isä on näyttänyt hänelle kuvia itäeurooppalaisista urheilutähdistä ja kertonut, että näin käy, jos nainen käyttää anabolisia steroideja: leukaluut leviävät, parta kasvaa, rinnat kutistuvat. Sieluni oli onneksi niin viisas, etten halunnut suostua sellaiseen. Mutta siihen tyssäsivät myös ulkomaanmatkat. Niille päästäkseen olisi pitänyt kuulua Neuvostoliiton maajoukkueeseen, eikä sillä tasolla enää ollut puhtaita urheilijatyttösiä. Kylli keskittyy yhä enemmän joogaan. Ero johdatti joogaan Kyllin ratkaiseva henkinen herätys tapahtuu vuonna 1999. Se alkaa itkulla. Kylli on lopultakin päässyt ulkomaille. Se on tapahtunut vuonna 1990, vuotta ennen Viron itsenäisyyden palauttamista. Euran Raiku on kutsunut Reinisän Suomeen valmentamaan lentopalloilijoita, ja perhe on saapunut perästä. Kylli kotiutuu nopeasti. Hän kouluttautuu fysioterapeutiksi ja käy Saarijärven joogaopiston. 1998 hän menee naimisiin, vaikka tietää, miten ilkeäksi hänen superihana suomalaismiehensä muuttuu humalassa. Rakkaus parantaa, Kylli uskoo. Avioliittoa oli kestänyt vuoden, kun mies oli ensimmäistä kertaa vähällä lyödä minua. Seuraavana aamuna varasin muuttoauton, Kylli kertoo. Kun Kylli on muuttanut yhteisestä Kuopion-kodista Helsinkiin, itkusta ei ole tulla loppua. Kylli rakastaa ja toivoo, mutta mies ei pääse pullosta eroon. Olin aiemmin ajatellut vähän ylimielisesti, miten tyhmiä nuoret ovat, kun he menevät naimisiin, tekevät lapsen ja sitten heti eroavat. No, kuka oli mennyt vuotta aiemmin naimisiin? Onneksi emme ehtineet saada lasta. Itku johtaa nöyrtymiseen, armoon ja anteeksiantoon. Kylli oppii joogasta, että hänellä on jumalallinen sielu. Hän on tehnyt parhaansa suhteen eteen, mutta sielua kuuluu arvostaa eikä alistua kuuntelemaan humalaisen haukkumista. Vielä samana vuonna Kylli lähtee Intiaan tapaamaan halauksistaan kuuluisaa äiti Ammaa. Takaisin Neukkuihin? Tähän päivään mennessä Kylli on käynyt äiti Amman luona kymmenen kertaa. Aina hän on itkenyt kiitollisuudesta: Mama rakas, kiitos, kun jaksat keventää ihmisten taakkaa. Mutta Intiaan Kylli on jo kyllästynyt, sen likaisuuteen ja siihen, että naisen pitää peittää naisellisuutensa ashrameissa eli henkisissä keskuksissa. Rakkautta ja jumalallista energiaa voi kokea yhtä hyvin myös Helsingin räntäsateessa. Kyllille jooga on sitä, että jaksaa jonottaa kärsivällisesti kassalle ja sitä, että sylkäisee purkan roskikseen eikä maaäidin silmille. Syvimmillään se tiivistyy mantrassa tapahtukoon Sinun tahtosi, joka 18 Kodin Kuvalehti 9/2012
tarkoittaa uskallusta antautua elämän virtaan ja kosmisen viisauden ohjaukseen. Niin Kylli on tehnytkin. Hän on jättänyt suurempiin käsiin myös päätöksen siitä, tuleeko hänestä itsestään äiti. Jos kosminen viisaus päättää pamauttaa minut paksuksi kultsini kanssa, ennen kuin täytän 45, hienoa: minä synnytän ilomielin sen sielun maan päälle ja olen maailman paras äiti. Jos hän päättää toisin, niin sekin on ookoo. Kuinka voi muistella kauheaa menneisyyttä ja samaan aikaan kaivata sitä? Joka tapauksessa Kylli saa olla äitinä joogaoppilailleen. Kunnon mutsin lailla hän puhuu näille lempeästi ja pesee pois vauhtiraitoja, joita he jättävät joogakoulun vessanpönttöön. Välillä perässä raivaaminen suututtaa, mutta silloin Kylli muistaa kiinalaisen mestari Laotsen neuvon: Rakasta, palvele ja muista. Muista mitä? Rakastaa ja palvella. Kyllin omat vanhemmat viettävät eläkepäiviä Pärnussa eivätkä ihmettele tyttären joogaelämää. Heille riittää, että tyttö on onnellinen ja saa tehdä unelmatyötään. Kylli käy usein kylässä pusuttelemassa heitä ja syömässä virolaista ruokaa. Sitä hän kotimaasta kaipaa, etenkin hartaasti haudutettua hapankaalia. Jos rehellisiä ollaan, on Kyllillä ikävä Neuvosto-Viroakin. Vaikka palkka oli 80 ruplaa, kaupat tyhjiä eikä matkustamaan päässyt, ihmiset pitivät hauskaa. Vähän väliä joku pani pystyyn juhlat, jossa pöytä notkui ja suku tanssi ja lauloi yhdessä. Nyt kaikki ovat materian pauloissa ja tuijottavat vain omaan napaansa. Mikä siis on Kyllin salaisuus? Miten hän voi olla yhtaikaa syvällinen ja kepeä, muistella kauheaa menneisyyttä ja kaivata sitä? Kyllin mielestä vastaus on ilmeinen: sehän on vanhaa virolaisuutta ihanimmillaan. Virolainen nainen on yhdessä hetkessä narttu ja toisessa enkeli, illalla bileiden kuningatar verkkosukissaan ja aamulla maalaisemäntä, joka nostaa potut mullasta. Historia on antanut meille kameleonttienergiaa, Kylli vastaa. Ja hymyilee. voedselrestjes Kodin Kuvalehti 9/2012