Kaupunginvaltuuston 15. päivänä kesäkuuta 2009 hyväksymä. Voimassa 1.8.2009 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA KEMIKAALI VIRANOMAISEN TAKSA Ehdotus ympäristölautakunta 18.5.2009 1 Soveltamisala Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa sekä kemikaalilain (744/1989) perusteella kunnan kemikaalilain valvontasuunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksista peritään käsittelymaksu tämän taksan mukaisesti. 2 Maksujen määräytymisperusteet Ympäristönsuojelu- ja kemikaaliviranomaisen maksut perustuvat luvan, ilmoituksen, valvontatoimenpiteen tai muun asian käsittelyn keskimääräiseen omakustannusarvoon, joka sisältää asian käsittelystä viranomaiselle aiheutuneet kokonaiskustannukset. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen asian käsittelyn voimassa oleva omakustannusarvo on maksutaulukossa. 3 Perusmaksut Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelystä sekä kemikaalivalvonnasta perittävät maksut on esitetty liitteenä olevassa maksutaulukossa. 4 Menettelyn laajuudesta johtuvat lisämaksut Edellä 3 :ssä mainitun maksun lisäksi peritään asian käsittelystä seuraavat lisämaksut: a) asiantuntijaviranomaisen lausunto erillisen laskun mukaisesti sekä vähintään 100,00 lausunnolta b) konsultti- tai asiantuntijaselvitys erillisen laskun mukaisesti c) ympäristönsuojeluasetuksen 17 :n 2 momentissa tarkoitetun kuulemistilaisuuden tai katselmuksen järjestämisestä aiheutuneet kulut sekä 100,00 tilaisuudelta d) jos lupahakemus tai ilmoitus koskee sellaista toimintaa, jonka laajuuden ja ympäristövaikutusten vuoksi hakemuksen vireilläoloa koskeva kuulutus ja tiedotus päätöksestä on julkaistava lehdissä, veloitetaan lisäksi ilmoituskulut.
5 Maksun alentaminen Mikäli asian käsittelyn vaatima työmäärä on merkittävästi keskimääräistä vähäisempi, voidaan maksu määrätä 50 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Toiminnan olennaista muuttamista tai lupapäätöksen tarkistamista tai uudistamista koskevan hakemuksen sekä ilmoituksen uudistamisen käsittelymaksu voidaan määrätä 50 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Luvan tai ilmoituspäätöksen teknisluontoisesta muuttamisesta tai muusta lupamääräysten vähäisestä muutoksesta, jonka vaatima työmäärä on huomattavasti keskimääräistä pienempi, voidaan käsittelymaksu määrätä 20 % 3 :n mukaisesta maksusta. Ympäristönsuojelulain voimaanpanosta annetun lain (113/2000) 5 :n 2 momentissa ja 7 :ssä tarkoitetuissa tilanteissa peritään kuitenkin 3 :n mukainen maksu, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä vastaa uudelta toiminnalta vaadittavan luvan käsittelyä. Hakemuksen kohteena olevan laitoksen tai toiminnan käytössä olevan varmennetun ympäristöasioiden hallintajärjestelmän tai muun vastaavan järjestelmän taikka energiasäästösopimuksien, joiden voidaan katsoa vähentävän tarvetta selvittää toimintaa tai antaa tarkkailua ja seurantaa koskevia lupamääräyksiä, perusteella käsittelymaksu voidaan määrätä 20 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Ympäristönsuojelulain 35 :n 4 momentissa tarkoitetun lupa-asian käsittelystä peritään yhdistetty maksu siten, että perusmaksultaan kalliimman toiminnan lupamaksuun lisätään muiden toimintojen osuutena 50 % näiden toimintojen maksusta. 6 Maksun kohtuullistaminen tai määrääminen poikkeustapauksissa Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen, valvontatoimenpiteen tai muun asian luonne ja merkitys huomioon ottaen kohtuuttoman suureen maksuun, voidaan erityisistä syistä maksu määrätä 3 :n mukaista maksua alhaisemmaksi. Maksun tulee tällöinkin kattaa viranomaiselle aiheutuneet 4 :n mukaiset kustannukset ja sen tulee olla suuruudeltaan vähintään 50 prosenttia 3 :n mukaisesta maksusta. Milloin tämän taksan soveltaminen johtaa luvan, ilmoituksen, valvontatoimenpiteen tai muun asian käsittelyn laajuus ja työmäärä huomioon ottaen kohtuuttoman pieneen maksuun, voidaan erityistapauksissa käsittelymaksu periä 3 :n mukaisista maksuista poiketen myös asian käsittelyajan perusteella lasketun omakustannusarvon ja muiden asian käsittelystä aiheutuneiden erilliskustannusten perusteella. Tällöin maksun määräämiseen tulee liittää laskelmaperuste maksulle sekä erittely muista erilliskustannuksista. 7 Hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian peruuttaminen tai raukeaminen Mikäli hakija peruuttaa hakemuksensa, ilmoituksensa tai muun asian taikka asian käsittely kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa raukeaa muusta syystä ennen päätöksen antamista ja viranomainen on ryhtynyt oleellisiin toimiin hakemuksen käsittelemiseksi, peritään 3 :n mukaisesta maksusta 50 prosenttia sekä muut hakemuksen käsittelystä aiheutuneet kustannukset 4 :n mukaisesti.
8 Hakemuksen tai ilmoituksen hylkääminen tai tutkimatta jättäminen Hakemuksesta tai ilmoituksesta, josta on tehty hylkäävä päätös, peritään tämän taksan mukainen maksu. Mikäli hylkäävän päätöksen perusteet ovat niin selkeät, että asian laajemmalle käsittelylle ei ole ollut perusteita, voidaan maksu määrätä 50 prosenttia 3 :n mukaista maksua pienemmäksi. Jos hakemus tai ilmoitus on päätetty jättää tutkittavaksi ottamatta, maksua ei peritä. 9 Vakuuspäätöksen maksu Ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisen vakuuden hyväksymistä koskevan asian käsittelystä peritään lisämaksu, joka on 20 prosenttia kyseistä toimintaa koskevasta 3 :n mukaisesta maksusta. 10 Palautetun hakemuksen käsittelymaksu Tuomioistuimen muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palauttaman asian tämän taksan mukaisesta käsittelymaksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksestä on peritty. 11 Lupapäätöksen kumoaminen Jos tuomioistuin muutoksenhaun johdosta kumoaa päätöksen sen vuoksi, että hakija ei ole ollut hakemansa luvan tarpeessa, palautetaan mahdollisesti peritty maksu kokonaisuudessaan. 12 Maksusta, maksun palauttamisesta ja poikkeuksesta päättäminen Maksusta, maksun palauttamisesta, maksun alentamisesta ja maksun lykkäämisestä määrää ympäristönsuojeluviranomainen pääasiaa koskevassa päätöksessä. Kemikaaliviranomaisen maksun muutoksista päättää viranhaltija. 13 Maksun suorittaminen ja periminen Maksu on suoritettava 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun lupahakemusta tai ilmoitusta koskeva päätös on annettu ja maksua koskeva maksupäätös on saanut lainvoiman. Viivästyneestä maksusta peritään kulloinkin voimassa olevaa viivästyskorkoa. Mikäli tämän taksan mukaista maksua ei muistutuksesta huolimatta ole maksettu, voidaan se periä ulosottotoimina ilman erillistä tuomiota tai päätöstä. 14 Voimaantulo Tämä taksa on voimassa 1.8.2009 alkaen. Maksu määräytyy sen taksan mukaan, joka on voimassa hakemuksen, ilmoituksen tai muun asian vireilletulopäivänä. Maksun palauttamisen osalta noudatetaan sitä taksaa, joka oli voimassa silloin, kun maksu määrättiin. Liite Maksutaulukko
Maksutaulukko Kaupunginvaltuuston 15. päivänä kesäkuuta 2009 hyväksymä. Voimassa 1.8.2009 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA KEMIKAALI- VIRANOMAISEN MAKSUTAULUKKO Kunnan ympäristönsuojelu- ja kemikaaliviranomaisen kiinteähintaiset julkisoikeudelliset maksut ympäristönsuojelulain, vesilain ja kemikaalilain mukaisten asioiden käsittelystä Maksu Ympäristölupaa edellyttävä laitos tai toiminta Sahalaitos, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään 10000 m3 /a raakapuuta 3000 tai viilutehdas Puunsuojakemikaaleja käyttävä laitos 3000 Metallien tai muovien elektrolyyttistä tai kemiallista pintakäsittelyä suorittava 4500 laitos, piirilevyvalmistamo, peittaamo, fosfatointilaitos tai alumiinin anodisointilaitos, joiden allastilavuus on alle 30 m3 Öljyä, kivihiiltä, puuta, turvetta, kaasua tai muuta poltettavaa ainetta käyttävä voimalaitos, kattilalaitos tai muu laitos, jonka suurin polttoaineteho on yli 5 ja alle 50 megawattia tai jossa käytettävän polttoaineen energiamäärä on vuodessa vähintään 54 terajoulea 4500 Voiteluöljytehdas 4500 Pinta-aktiivisia aineita tai pesuaineita valmistava tehdas 3400 Polttonesteiden jakeluasema, jonka polttonesteiden säiliötilavuus on vähintään 10 3 tai muu vaarallisen nestemäisen kemikaalinvarasto, jossa voidaan säilyttää tällaista kemikaalia vähintään 100 ja alle 1000 m3 Kivihiilivarasto Laitos, jossa käytetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ja jossaniiden kulutus 4500 on, kun siitä vähennetään tuotteisiin sitoutuvaosuus, vähintään 10 ja alle 50 tonnia vuodessa tai vastaavahuippukulutus vähintään 20 ja alle 100 kiloa tunnissa VnA:n 436/01 1 :n 1 momentin 6 kohdan c alakohdassa tarkoitettu orgaanisia liuottimia käyttävä laitos, jossa liuottimienkulutus on alle 50 tonnia vuodes- 4500 sa tai alle 100 kiloa tunnissa Kivenlouhimo tai muu kuin maanrakennustoimintaan liittyvä kivenlouhinta, jossa kiviainesta käsitellään vähintään 50 päivänä vuodessa Kiinteä tai sellainen tietylle alueelle sijoitettava murskaamo asfalttiasema tai kalkkikiven jauhatus, jonka toiminta-aika on vähintään 50 päivää vuodessa 2700 3700 Kiinteä betoniasema tai betonituotetehdas 2700 Kevytsoratehdas tai kevytbetonitehdas 2700 Keramiikka- tai posliinitehdas 4500 Kuitusementtilevytehdas 3700 Tekstiilien vesipesula, jonka kapasiteetti on vähintään 500 kiloa tai kemiallinen 900 pesula
Teurastamo, jonka tuotantokapasiteetti on enintään 50 tonnia ruhoja päivässä 2700 Lihanjalostuslaitos tai muu lihtatuotteita käsittelevä laitos, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään 200 tonnia vuodessa Kalastustuotteita käsittelevä laitos, jonka tuotantokapasiteetti on vähintään 50 tonnia vuodessa Maidon keräily-, käsittely- tai jalostuslaitos, jossa maidon vastaanottokapasitetti on alle 60 000 tonnia vuodessa taikka jäätelötehdas Perunan käsittely- tai jalostuslaitos Vihannes-, juurikas-, hedelmä- tai marjavalmistetehdas taikka einestehdas, jonka tuotantokapasiteetti on alle 20 000 tonnia vuodessa Makeistehdas- taikka leipomo, jossa jauhojen kulutus on yli 20000 tonnia vuodessa Virvoitusjuomatehdas tai virvoitusjuomien pullottamo Panimo, jonka tuotanto on enintään 1000 litraa vuodessa,mallastehdas taikka 2700 mallas- tai alkoholijuomien pullottamo Rehusekoittamo 2700 Kahvipaahtimo tai tupakkatehdas 3400 Eläinsuoja, joka on tarkoitettu vähintään 30 ja alle 75 lypsylehmälle, vähintään 1100 80 ja alle 200 lihanaudalle, vähintään 60 ja alle 250 täysikasvuiselle emakolle, vähintään 60 hevoselle tai ponille, vähintään 210 ja alle 1000 lihasialle, vähintään 160 uuhelle tai vuohelle, vähintään 2700 ja alle 30 000 munituskanalle tai vähintään 10 000 ja alle 50 000 broilerille, taikka muu eläinsuoja, joka lannantuotannoltaan tai ympäristövaikutuksiltaan vastaa vähintään 210 ja alle 1000 lihasialle tarkoitettua eläinsuojaa Vähintään 250 ja alle 2000 siitosnaarasminkin tai hillerin taikka vähintään 50 ja alle 600 siitosnaarasketun tai supin taikka vähintään 50 ja alle 800 muun siitosnaaraseläimen turkistarha taikka muu turkistarha, joka lannantuotannoltaan tai ympäristövaikutuksiltaan vastaa vähintään 250 ja alle 2000 siitosnaarasminkin turkistarhaa Muu lentopaikka kuin lentoasema 2900 Yli 50 linja-auton tai kuorma-auton varikko tai vastaavan kokoinen työkonevarikko 2900 Ulkona sijaitseva moottoriurheilurata 3700 Ulkona sijaitseva ampumarata 2900 Laitosmainen, pääosin ulkona tapahtuva hiekkapuhallus 900 Eläintarha tai huvipuisto 2700 Krematorio 3700 Louhostoiminnassa syntyneen pysyvän jätteen kaatopaikka Laitos, jossa poltetaan tai muuten hyödynnetään tai käsitellään maa- ja metsätalouden 2900 kasvisperäistä jätettä ja käsittelemätöntä puujätettä Laitos tai paikka, jossa hyödynnetään tai käsitellään siinä toiminnassa tai paikalla syntyneitä ongelmajätteitä Kotitaloudessa tai siihen rinnastettavassa toiminnassa syntyneen ongelmajätteen vastaanottopaikka 3600 2900 Kompostointilaitos tai muu jätteiden hyödyntämis- ja käsittelylaitos 2900
Muu jätteen ammattimainen tai laitosmainen hyödyntäminen tai käsittely 2200 Ongelmajätteeksi luokiteltavien romuajoneuvojen tai käytöstä poistettujen 2900 SER-romujen vastaanotto- tai varastointipaikka Muu jätteen hyödyntäminen tai käsittely 2900 Jätevesien johtaminen maahan tai ojaan, kun jätevesien määrä on - asukasvastineluvultaan alle 10 750 - asukasvastineluvultaan 10-49 1100 - asukasvastineluvultaan 50-99 1700 Toiminta, josta saattaa ympäristössä aiheutua eräistä naapuruussuhteista annetun 1200 lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta Vesilain mukaisten asioiden käsittely Talousveden ottamisen rajoittaminen (VL1:16 ) 250 Tutkimuslupa (VL 1:31 ) 250 Ojitusasiat (VL 6:12 ) - vähemmän kuin viisi asianosaista 400 - viisi tai enemmän asianosaista 1000 Vesijohdon tai viemärin rakentaminen (VL 9:18, 10:7 ) 250 Ympäristönsuojelulain 10 luvun mukaisten ilmoitusten käsittely Tilapäistä melua tai tärinää aiheuttava toiminta (YsL 60 ) - kivenmurskaus 500 - louhintatyö tai suuri ulkoilmakonsertti 400 - moottoriurheilutapahtuma 250 - muu toimintaa 100 Koeluonteinen toiminta (YsL 61 ) 500 Poikkeukselliset tilanteet (YsL 62 ) 300 Muiden asioiden käsittely Tarkkailusuunnitelman käsittely ja hyväksyminen 400 Muiden kuin haittaa kärsivän asianosaisen aloitteesta vireille paneman ilmeisen 300 perusteettoman asian käsittely Muu ympäristönsuojelulain mukaisen asian käsittely (omakustannusarvo), / tunti Ympäristönsuojelulain 19 :n 2 momentin mukainen poikkeus Vantaan kaupungin ympäristönsuojelumääräyksistä 59 100 Kemikaalilain mukainen valvonta Ammattikemikaalien valmistusta ja maahantuontia koskeva suunnitelmallinen tarkastus Kuluttajakemikaalien valmistusta ja maahantuontia koskeva suunnitelmallinen tarkastus 400 Kemikaalien vähittäismyyntiä koskeva suunnitelmallinen tarkastus 100 400