NÄKYMIÄ MARRASKUU 215 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Lokakuu 215 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.215 klo 9. Pirkanmaan työttömyyden kasvu oli hidastunut Vastaavasti työttömien työnhakijoiden kokonaismäärä oli kasvanut vuositasolla. Pirkanmaalla oli lokakuussa vuonna 215 35 715 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuina 3 25 henkilöä. Työllisyystilanne oli Pirkanmaalla lokakuun lopussa koko maata heikompi. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 14,7 prosenttia ja koko maassa keskimäärin 12,8 prosenttia. Pirkanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä oli edelleen kasvusuunnassa vuositasolla verrattuna, muutos oli 5,2 prosenttia. Suhteellinen osuus on lähes samalla tasolla kuin koko maassa keskimäärin, jossa nousua oli noin 6 prosenttia. Kaikkiaan palveluasiakkaina on ollut 53 5 henkilöä eli yli 22 % työvoimasta. Avoimien työpaikkojen määrä oli kasvanut huomattavasti edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Muutos oli 26,3 prosenttia eli 515 avointa työpaikkaa enemmän. Lokakuussa 215 avoinna oli 2 473 kappaletta työpaikkoja. Työttömyyden kasvun lievä hidastuminen sekä avoimien työpaikkojen määrän kasvu kertoo odotettavissa olevasta muutoksesta parempaan suuntaan, tietenkin saattaa olla, että vuoden lopun kausivaihtelusta johtuva työttömyyden kasvu ei kuitenkaan ole kovin positiivisen oloinen. 39 38 37 36 35 3 33 3 31 3 29 28 27 26 25 2 23 2 Kuvio 1. Työttömien työnhakijoiden lukumäärä 211-215 214 213 211 212 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu
Työvoimapoliittisten palveluiden piirissä 11 7 henkilöä Kaikkien työ- ja elinkeinohallinnon palvelujen piirissä oli lokakuun 215 lopussa 11 729 työnhakijaa eli 4,8 prosenttia työvoimasta. Työvoimapalveluissa yhteensä oli vähemmän asiakkaita kuin vuotta aiemmin, muutos oli laskua noin 1 prosenttia. Huomattavin muutos oli kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa kasvua oli yli 27 prosenttia vuoden takaisesta luvusta. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi lokakuussa edellisvuoden luvusta Kuukauden aikana oli avoinna kaikkiaan 6 11 työpaikkaa, joista uusia kuluvan kuukauden aikana avautuneita 3 14 kpl. Kuukauden aikana täyttyi 1 75 työpaikkaa. Lokakuun 215 lopussa keskimäärin yhtä avointa työpaikkaa kohti oli 14 työtöntä työnhakijaa. Suhdeluku on pitkän ajan keskiarvoon verrattuna alemmalla tasolla. Vuoden 28 lukuihin verrattuna, jolloin oli taloudessa nousukausi, avoimista työpaikoista puutuu noin 3 kpl. Lokakuun avoimien työpaikkojen määrän kasvu oli positiivinen yllätys. Yli 1 kuukautta avoimena olevien työpaikkojen määrä oli noin kolmannes kaikista avoimista työpaikoista. Avoimien työpaikkojen, joiden avoinna oloaika oli yli 1 kk, määrä oli noussut yli 41 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Yli 2 kuukautta avoimena olevien työpaikkojen määrä oli noin 18 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista ja määrä oli noussut yli 67 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Avoimia työpaikkoja oli lokakuun 215 lopussa eniten ryhmässä palvelu- ja myyntityöntekijät (757 kpl), asiantuntijat (461 kpl), rakennus-, korjaus- ja valmistustyössä (399 kpl), erityisasiantuntijat (opettajat, tekninen erityisosaaminen, liiketalouden erityisosaaminen yms.) (31 kpl), muut työntekijät (siivoojat, kiinteistöhuolto, keittiön avustavat työt yms.) (293 kpl), prosessi- ja kuljetustyössä (18 kpl) sekä toimisto- ja asiakaspalvelutyössä (16 kpl) (Kuvio 3.). Teollisuuden ja rakentamisen työpaikkojen määrän selkeä kasvu (218 kpl) sekä erilaisten asiantuntijoiden sekä prosessitekniikan osaajien tarpeen kasvu kertoo myös osaltaan muutoksen positiivisesta luonteesta. 4 41 39 38 37 36 35 3 33 3 31 3 29 28 27 26 25 2 23 2 21 19 18 17 16 15 1 13 1 11 1 9 8 7 6 5 3 1 Kuvio 2. Avointen työpaikkojen ja työttömien työnhakijoiden lukumäärä Tilanne kuukauden lopussa tammikuu 26 - lokakuu 215 27 28 29 21 211 212 213 214 215 Työttömiä työnhakijoita Avoimia työpaikkoja 2
Kuvio 3. Avoimien työpaikkojen määrä lokakuun 215 lopussa Palvelu- ja myyntityöntekijät 757 Asiantuntijat 461 Rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät 399 Erityisasiantuntijat Muut työntekijät 31 293 Prosessi- ja kuljetustyöntekijät Toimisto- ja asiakaspalv.työntekijät 18 16 Johtajat Ammatteihin luokittelemattomat ryhmät Maanviljelijät, metsätyöntekijät Sotilaat 18 12 6 3 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi pääammattiryhmissä vuositasolla Eniten työttömiä työnhakijoita oli lokakuun 215 lopussa pääammattiryhmittäin vertailtuna rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä (7 324 kpl), palvelu- ja myyntityössä (6 69 kpl), erityisasiantuntijatyössä (5 377 kpl) ja asiantuntijatehtävissä (3 546 kpl), muut työntekijät (2 788 kpl) sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijät (2 788 kpl). Ammattitaidottomien ja ammatteihin luokittelemattomien ryhmän osuus on noin 14 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista, eli 4 844 henkilöä. Kesän kausivaihtelun jälkeen on ammattitaidottomien ryhmän määrällinen ja suhteellinen osuus laskenut. Seutukuntien luvuissa jälleen positiivisia muutoksia Lokakuun 215 lopussa oli työttömiä työnhakijoita edellisvuoden vastaavaa ajankohtaan verrattuna enemmän kaikissa seutukunnissa lukuun ottamatta Etelä-Pirkanmaan seutukuntaa. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi voimakkaimmin Luoteis-Pirkanmaan seutukunnassa (14 %). Etelä-Pirkanmaan seutukunnassa saavutettiin nolla tulos. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi suhteellisesti eniten Kihniöllä (44 %), Parkanossa (21 %) ja Punkalaitumella (17 %). Tampereella työttömien työnhakijoiden määrä nousi 7 %. Ruovedellä, Urjalassa sekä Orivedellä tilanne muuttui positiiviseen suuntaan. Työttömien työnhakijoiden määrä laski -6 prosenttia aina Urjalan -14 prosentin laskuun saakka verrattuna vuoden 214 vastaavaan lukuun. Nollakasvua oli muutamassa kunnassa. Seutukunnittain tarkasteltuna työttömyysaste oli alhaisin Lounais-Pirkanmaalla (11,3 %). Tampereen seutukunnan työttömyysaste oli korkein (15,1 %). Kuntatasolla oli Punkalaitumella (9,6 %), Ruovedellä (1,5 %) ja Vesilahdella (1,9 %) työttömyysaste alhaisin. Työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista korkein Tampereella (17,3 %), Ikaalisissa (14,1 %) ja Akaalla (14, %). Työttömyysasteella mitattuna Tampereen tilanne oli suurten kaupunkien välisessä vertailussa entisellään. Tampereen kaupungin työttömyysaste oli koko maan 2 suurimman kaupungin vertailussa kolmannelle sijalla järjestyksen ollessa Kotka (19,4 %), Lahti (17,7 %) ja Tampere (17,3 %). Työttömien työnhakijoiden absoluuttinen määrä oli Tampereen kaupungissa (19 559 henkilöä) maan toiseksi korkein Helsingin (39 368 henkilöä) jälkeen. Suurista kaupungeista paras tilanne on Espoossa (1,2 %), Vaasassa (1,3 %), Vantaalla (11,6 %), Hämeenlinnassa ja Seinäjoella (11,7 %). 3
Työttömyysaste ELY-keskuksittain vertailtaessa pienin suhteellinen muutos työttömien työnhakijoiden määrässä oli vuositasolla Lapissa (,9 %), Varsinais-Suomessa (1,6 %) ja Keski-Suomessa (2,3 %). Suurimmat negatiiviset muutokset suhteellisesti oli Uudellamaalla (11,5 %), Etelä-Savossa (7,6 %) ja Kainuussa (7,3 %). Työttömyysaste Suomen 2 suurimmassa kaupungissa 3.1.215 21% 2% 19% 18% 17% 16% 15% 14% 13% 12% 11% 1% 9% 8% 7% 6% 5% 4% 3% 2% 1% % 19,4 % 17,7 % 17,3 % 16,4 %16,2 %16,2 %16, %16, % 15,4 % 15, % 14,8 % 14,3 % 13,2 %13,1 % 12, % 11,7 %11,7 %11,6 % 1,3 %1,2 % Nuorten työttömyys oli noussut edelleen viime vuoden luvusta Nuorten työttömien työnhakijoiden määrä oli kasvanut lokakuussa vuositasolla verrattuna. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla lokakuun 215 lopussa 4 959 henkilöä, joista alle 2-vuotiaita 1 38 henkilöä. Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 351 henkilöllä (7,6 %). Alle 2-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli kasvanut lokakuussa 215 vuoden takaisesta luvusta (1,1 %) eli 95 henkilöä. Pääammattiryhmittäin tarkasteltuna eniten nuoria oli työttömänä rakennus-, korjaus- ja valmistustyössä, palvelu- ja myyntityössä sekä asiantuntijatehtävissä. Näiden osuus kaikista pääammattialoista oli 53 prosenttia. Alat ovat niitä joilla yleisesti on paljon työttömiä työnhakijoita. Ammattiryhmittäin vertailtuna suurimmaksi ryhmäksi nousi ammatteihin luokittelemattoman työn osuus, joka kaikista alle 25-vuotiaista työttömistä oli noin 43 prosenttia. 15-19 - vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osalta ammattitaidottomien suhdeluku oli noin 49 %. Ammattiryhmiä vertailtaessa alle 29-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osalta merkittävät niistä ovat palvelutyöntekijät, konepaja- ja valimotyöntekijät, asentajat, korjaajat, rakennustyöntekijät, myyjät, kauppiaat, sähkö- ja elektroniikka-alan työntekijät, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät, luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijat, elintarvikealan-, puutyöalan-, vaatetus- ja jalkinealan työntekijät, opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat, kuljetustyöntekijät, lainopilliset, teollisuuden ja rakentamisen avustavat työntekijät. Tilanne ei muutu merkittävästi vuoden aikana muutamia kausivaihteluun liittyviä kuukausia lukuun ottamatta. Eniten työttömiä työnhakijoita koulutuksen mukaan tarkasteltuna oli alle 29-vuotiaiden ryhmässä keskiasteen suorittaneissa, osuus 65 %. 4
Kuvio 4. Nuorten työttömien työnhakijoiden lukumäärä ikäluokittain Pirkanmaalla kuukauden lopussa tammikuu 26 - lokakuu 215 52 48 44 36 32 28 24 16 12 8 4 15-19 v. 2-24 v. 25-29 v. Kuvio 5. Alle 3 -vuotiaat työttömät työnhakijat koulutustason mukaan Pirkanmaalla kuukauden lopussa tammikuu 26 - lokakuu 215 68 64 6 56 52 48 44 36 32 28 24 16 12 8 4 2 YLEMPI PERUSASTE 3 KESKI ASTE 5 ALIN KORKEA-ASTE 6 ALEMPI KORKEAKOULUASTE 7 YLEMPI KORKEAKOULUASTE Yli 5-vuotiaiden työttömyys jatkaa kasvamista Yli 5-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli edelleen noussut vuositasolla. Lokakuun 215 lopussa yli 5-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 12 611 eli 473 (3,9 %) enemmän vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Yli 5-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden ikäryhmässä 55-64 -vuotiaat edustavat yli 7 prosenttia kyseisestä ikäryhmästä. Yli 5-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden osuus kaikista työttömistä työnhakijoista on hieman yli 35 prosenttia. Valitettavasti suhteellinen osuus kasvaa edelleen. 5
Pitkäaikaistyöttömien määrä oli jälleen kasvanut vuositasolla Kaikista työttömistä työnhakijoista pitkäaikaistyöttömiä oli lokakuun 215 lopussa 11 726, mikä oli 1 153 henkilöä (1,9 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokonaisuus on edelleen kohderyhmässä melko negatiivinen. Noin 33 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista oli ollut yli vuoden työttömänä. Kuvio 6. Pitkäaikaistyöttömien lukumäärä ikäluokan mukaan kuukauden lopussa tammikuu 26 - lokakuu 215 1 115 11 15 1 95 9 85 8 75 7 65 6 55 5 45 35 3 25 15 1 5 27 28 29 21 211 212 213 214 215 Ikäluokat yhteensä 15-29 v. Yli 5 v. (Taulu 7.) Yli vuoden työttömänä olleiden alle 29-vuotiaiden suhteellinen osuus Pirkanmaalla verrattuna koko maan vastaavaan lukuun 34, 32, 3, 28, 26, 24, 22, 2, 18, 16, 14, 12, 1, 8, 6, 4, 2,, 15-24 v Pirkanmaan osuus % 25-29 v Pirkanmaan osuus % 6
Pirkanmaalla rakennetyöttömyys huolestuttavalla tasolla, lähes 2/3 työttömistä on rakennetyöttömiä Positiivinen asia on, että yli 2 -vuotta työttömänä työnhakijana olleiden määrä oli laskenut noin 7 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta. Alle 14 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista oli ollut työttömänä yli 2 vuotta. Yli 2 -vuotta työttömänä olevien määrä oli lokakuussa 215 4 882 henkilöä. Yli 2 -vuotta työttömänä olleista oli 6-64 -vuotiaita 54 prosenttia ja 55-59 -vuotiaita 9 %. Yli 5 -vuotiaiden kokonaisosuus oli 74 %. Yli 2 - vuotta työttömänä olleiden määrän kasvu oli kuitenkin tasaantunut vuoden 215 aikana ja loppuvuotta kohden vähentynyt. Alle 3-vuotiaiden osalta, yli 2 -vuotta työttömänä työnhakijana olleiden määrä oli kasvanut yli viidenneksen vuositasolla verrattuna. Lukumäärällisesti alle 3 -vuotiaita yli kaksi vuotta työttömänä työnhakijana olleita on 25 henkilöä. Suurin kasvu oli 3-49 -vuotiaiden osalta, kasvua oli 3 %. Yli 5 -vuotta työttömänä olleiden määrä oli yllättäen hieman laskenut vuositasolla verrattuna. Laskua oli noin kymmenen prosentin verran, eli 96 henkilöä. Kokonaismäärästä kuitenkin yli 5 -vuotiaiden osuus oli noin 92 %. 3-49 -vuotiaiden osuus oli noin 7,5 %. Alle 3 -vuotiaiden tilanne on säilynyt alle puolessa prosentissa. Kaikkiaan yli 5 -vuotta työttömänä työnhakijana oli ollut lokakuussa 215 886 työtöntä työnhakijaa. Vastaavana ajankohtana vuosi sitten oli yli 5 -vuotta työttömänä työnhakijana ollut 982 henkilöä. Rakenteellinen työttömyys oli lokakuussa 215 21 893 henkilöä eli 61,2 % kaikista työttömistä työnhakijoista. Kasvu on kuitenkin hieman hidastunut ja vuositasolla verrattuna suhteellinen osuus kaikista työttömistä työnhakijoista laskenut. Vastaavat luvut vuotta aiemmin olivat 61,8 % ja 2 988 henkilöä Työttömien miesten osuus kasvoi Kaikista työttömistä työnhakijoista työttömiä naisia oli 15 793 (44,2 %) ja työttömiä miehiä 19 922 (55,8 %) lokakuun lopussa vuonna 215. Edellisvuoden lokakuuhun verrattuna kasvoi työttömien naisten määrä 97:lla (6,5 %) ja työttömien miesten määrä 811:lla (4,2 %). Pitkäaikaistyöttömyys ja varsinkin yli kaksi vuotta työttömänä olleiden ryhmässä miesten osuus on korostunut vuoden aikana selvästi. Yli vuoden työttömänä olleiden ryhmästä miesten suhteellinen osuus on 57, % Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden ryhmässä osuus on 56, %. Miesten suhteellinen osuus kaikista pitkäaikaistyöttömistä korostuu ennen kaikkea nuoremmissa ikäluokissa sekä yli 6 -vuotiaissa. Yli 5 vuotta työttömänä olleista miesten osuus on 56, prosenttia. Työttömyys ja työttömyyden kesto koskettaa ikäryhmästä riippumatta miehiä edelleen enemmän kuin naisia ja on vakavasti otettava haaste. Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden työttömyysaste edelleen korkea Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden määrä oli noussut lokakuussa 215 7 % edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Ulkomaalaisten työttömien työnhakijoiden työttömyysaste oli lokakuussa 215 33,9 % kun vastaavana aikana vuonna 214 luku oli 33,2 %. Lokakuun lopussa oli Pirkanmaalla ulkomaalaisia työttömiä työnhakijoita 2 212 henkilöä. Yli viidennes ulkomaalaisista työttömistä oli ammattitaidottomia. Suurimmat ammattiryhmät olivat erityisasiantuntijat, palvelu- ja myyntityöntekijät sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät. Näiden ryhmien osuus oli noin kolmannes kaikista kohderyhmän työttömistä työnhakijoista. 7
Katsauksen aikasarjat (tiedot keskimäärin vuodessa) Vuosi 215 luku on tammilokakuun keskiarvo 46 4 4 38 36 3 3 3 28 26 2 2 18 16 1 1 1 8 6 Työttömät työnhakijat keskimäärin Pirkanmaalla 1988-215 Työttömät työnhakijat keskimäärin 22, 21, 2, 19, 18, 17, 16, 15, 14, 13, 12, 11, 1, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1,, Työttömyysaste keskimäärin Pirkanmaalla 1988-215 Työttömyysaste keskimäärin 8
Yli vuoden ja yli kaksi vuotta työttömänä olleet työnhakijat keskimäärin Pirkanmaalla 1991-215 1 13 1 11 1 9 8 7 6 5 3 1 Yli vuoden työttömänä olleet keskimäärin Yli 2-vuotta työttömänä työnhakijana olleet keskimäärin 1 13 1 11 1 9 8 7 6 5 3 1 Alle 25 -vuotiaat ja yli 5 -vuotiaat työttömät työnhakijat keskimäärin Pirkanmaalla 1998-215 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat keskimäärin Yli 5-vuotiaat työttömät työnhakijat keskimäärin 9
2 23 2 21 19 18 17 16 15 1 13 1 11 1 9 8 7 6 5 3 1 Työttömät työnhakijat sukupuolen mukaan keskimäärin Pirkanmaalla - 215 Naiset Miehet 5 48 46 44 42 38 36 34 32 3 28 26 24 22 18 16 14 12 1 8 6 4 2 Avoimet työpaikat keskimäärin Pirkanmaalla 1988-215 Avoimet työpaikat kes kimäärin 1
Työttömät työntekijät ja avoimet työpaikat Pirkanmaalla 1988-215 keskimäärin 4 4 38 36 3 3 3 28 26 2 2 18 16 1 1 1 8 6 Avoimet työpaikat keskimäärin Työttömät työnhakijat keskimäärin Ulkomaalaisten työttömyysaste keskimäärin Pirkanmaalla 29-215 36, 35, 34, 33, 32, 31, 3, Työttömyysaste ulkomaalaiset 29, 28, 27, 26, 25, 29 21 211 212 213 214 215 Lisätiedot: Juha Salminen, puh. 4 53 4993 tai Pirkanmaan TE -toimisto, Internet: www.elykeskus.fi/pirkanmaa Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto. *Lomautettujen määrä sisältää kaikki henkilökohtaisesti TE-toimistoihin ilmoittautuneet. *Työvoiman määrän tiedot ovat kuntatasolla Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastosta ja ELY-keskustasolla Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta 11
TAULU 1. TYÖLLISYYSTILANNE 215 LOKAKUUN LOPUSSA ELY-KESKUS: PIRKANMAA I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA loka.15 loka.14 Muutos 214-215 Muutos % A. TYÖNHAKIJAT 1 Työttömät työnhakijat 35715 33934 1 781 5,2 joista henkilökohtaisesti lomautetut 325 2932 93 3,2 2. Lyhennetyllä työviikolla 1222 111 112 1,1 3. Työssä olevat yhteensä 16953 1541 1 912 12,7 joista yleisillä työmarkkinoilla 1522 1213 3 117 25,8 joista työllistettynä 1733 2938-1 25-41, 4. Työvoiman ulkopuolella 13277 12563 714 5,7 joista työllistymistä edist.palvelussa 4419 387 549 14,2 joista koulutuksessa 5547 5132 415 8,1 5. Työttömyyseläkettä saavat 1 932-931 -99,9 1-5 Kaikki työnhakijat yhteensä 67168 6358 3 588 5,6 B TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat yhteensä 2473 1958 515 26,3 joista yli kuukauden avoinna olleet 823 582 241 41,4 joista yli 2 kuukautta avoinna olleet 443 264 179 67,8 C PALVELUISSA 1. Valtiolle työllistetyt 61 77-16 -2,8 2. Kuntiin työllistetyt 533 737-24 -27,7 3. Yksityiselle sektorille työllistetyt 1381 2885-1 54-52,1 1-3 Työllistetyt yhteensä 1975 3699-1 724-46,6 4. Työvoimakoulutuksessa 211 265-594 -22,8 5. Valmennuksessa 22 332-13 -39,2 6. Työ- ja koul.kokeilussa 154 166-12 -1,1 8. Vuorotteluvapaasijaisena 575 583-8 -1,4 9. Kuntouttavassa työtoiminnassa 3275 2566 79 27,6 1. Omaehtoisessa opiskelussa 2637 215 532 25,3 1-1 Palveluissa yhteensä 11729 12956-1 227-9,5 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset 15793 14823 97 6,5 2. Työttömät miehet 19922 19111 811 4,2 3. Alle 25-vuotiaat työttömät 4959 468 351 7,6 4. Yli 5-vuotiaat työttömät 12611 12138 473 3,9 5. Pitkäaikaistyöttömät 11726 1573 1 153 1,9 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömiä työttömyyskassojen jäseniä 16492 1557 985 6,4 II. TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat 3935 3757 1 798 4,8 2. Muut työnhakijat 29937 28147 1 79 6,4 1-2 Työnhakijat yhteensä 69242 65654 3 588 5,5 3. Kuukauden kaikki työpaikat 611 511 1 2, Kuukauden uudet työpaikat 314 2861 243 8,5 Täyttyneet työpaikat 175 764 941 123,2 joista toimiston hakijalla täytt. 1161 559 62 17,7 4. Alkaneet työttömyysjaksot 514 5815-675 -11,6 5. Päättyneet työttömyysjaksot 424 4919-679 -13,8 6. Uudet työllistämiset 235 412-177 -43, 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen 287 438-151 -34,5 12
Taulu 2. TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS 3.1.215 ELY-KESKUS PIRKANMAA AMMATTIRYHMÄ Avoimet Työttömät työpaikat työnhakijat 1 JOHTAJAT... 11 JOHTAJAT, YLIMMÄT VIRKAMIEHET JA JÄRJ. 3 146 12 HALLINTOJOHTAJAT JA KAUPALLISET JOHTAJAT 6 173 13 TUOTANTOTOIMINNAN,YHTEISKUNNAN PERUSP. 8 76 14 HOTELLIN, RAVINTOLAN, KAUPAN, MUIDEN JOHT. 1 19 YHT 18 414 2 ERITYISASIANTUNTIJAT... 21 LUONNONTIETEIDEN JA TEKNIIKAN ERITYIS. 64 1719 22 TERVEYDENHUOLLON ERITYISASIANTUNTIJAT 34 6 23 OPETTAJAT JA MUUT OPETUSALAN ERITYIS. 42 844 24 LIIKE-ELÄMÄN JA HALLINNON ERITYIS. 61 774 25 TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGIAN ERITYIS. 67 794 26 LAINOPILLISET, SOS.-, KULTTUURIALAN ERITYIS. 42 1186 YHT 31 5377 3 ASIANTUNTIJAT... 31 LUONNONTIETEIDEN JA TEKNIIKAN ASIANTUNT. 31 928 32 TERVEYDENHUOLLON ASIANTUNTIJAT 41 454 33 LIIKE-ELÄMÄN JA HALLINNON ASIANTUNT. 324 1286 34 LAKIAVUSTAJAT, SOSIAALI- JA KULTTUURI ASIANT. 58 585 35 INFORMAATIO-, TIETOLIIKENNETEKNOLOGIA 7 293 YHT 461 3546 4 TOIMISTO- JA ASIAKASPALVELUTYÖNTEKIJÄT 41 TOIMISTOTYÖNTEKIJÄT... 34 149 42 ASIAKASPALVELUTYÖNTEKIJÄT... 54 353 43 LASKENNAN JA VARASTOINNIN TOIMISTOTYÖ 14 317 44 MUUT TOIMISTO- JA ASIAKASPALVELUTYÖNT. 4 293 YHT 16 212 5 PALVELU- JA MYYNTITYÖNTEKIJÄT... 51 PALVELUTYÖNTEKIJÄT... 234 213 52 MYYJÄT, KAUPPIAAT YM.... 318 279 53 HOIVAPALVELUN JA TERVEYDENHUOLLON TYÖNT. 188 1825 54 SUOJELU- JA VARTIOINTITYÖNTEKIJÄT... 17 152 YHT 757 669 6 MAANVILJELIJÄT, METSÄTYÖNTEKIJÄT YM.. 61 MAANVILJELIJÄT JA ELÄINTENKASVATTAJAT 6 464 62 METSÄ- JA KALATALOUDEN TYÖNTEKIJÄT.. 73 YHT 6 537 13
Taulu 2. TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS 3.1.215 ELY-KESKUS PIRKANMAA AMMATTIRYHMÄ Avoimet Työttömät työpaikat työnhakijat 7 RAKENNUS-, KORJAUS- JA VALMISTUSTYÖNT. 71 RAKENNUSTYÖNTEKIJÄT YM. (PL. SÄHKÖASET. 197 2417 72 KONEPAJA- JA VALIMOTYÖNTEK., ASENTAJA 157 2577 73 KÄSITYÖTUOTEVALMIST., HIENOMEK., PAINOT. 4 411 74 SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKA-ALAN TYÖNTEKIJÄT 24 115 75 ELINTARV.-,PUUTYÖ-,VAATETUS-,JALKINEALAN 17 814 YHT 399 7324 8 PROSESSI- JA KULJETUSTYÖNTEKIJÄT... 81 PROSESSITYÖNTEKIJÄT... 28 1236 82 TEOLLISUUSTUOTTEIDEN KOKOONPANIJAT.. 24 339 83 KULJETUSTYÖNTEKIJÄT... 56 1213 YHT 18 2788 9 MUUT TYÖNTEKIJÄT... 91 SIIVOOJAT, KOTIAPULAISET JA MUUT PUHD. 163 776 92 MAA-, METSÄ- JA KALATALOUDEN AVUSTAVATYÖNT. 1 93 TEOLLISUUDEN JA RAKENTAMISEN AVUSTAVA TYÖNT. 84 1143 94 AVUSTAVAT KEITTIÖ- JA RUOKATYÖNTEKIJÄ 4 524 95 KATUMYYJÄT, KENGÄNKIILLOTTAJAT YM... 5 96 KATUJEN PUHTAANAPIDON JA JÄTEHUOLLON TYÖNT. 1 335 YHT 293 2788 SOTILAAT... 1 UPSEERIT... 7 2 ALIUPSEERIT... 3 5 3 SOTILASAMMATTIHENKILÖSTÖ... 4 YHT 3 16 X AMMATTEIHIN LUOKITTELEMATTOMAT RYHMÄT X YRITTÄJÄT... 12 23 X1 OPISKELIJAT... 175 X2 EI AMMATTIA... 413 X3 AMMATTIA VAIHTAVAT... 256 X4 VASTAVALMISTUNEET... 53 X5 VALMENNUKSET... X6 KOULUTUKSET, MUU KUIN AMMATILLINEN 7 X9 MÄÄRITTELEMÄTTÖMÄT JA POISTETUT LUOKAT 2 YHT 12 4844 YHTEENSÄ 2473 35715 14
TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN KUUKAUDEN LOPUSSA KUNTA TYÖ- TYÖTTÖ- TYÖTTÖMÄT AVOIMET TYÖTTÖM. VOIMA MYYS YHTEENSÄ ALLE 2- ALLE 25- YLI 5- YLI VUO- TYÖPAIKAT MUUTOS ASTE, % VUOTIAAT VUOTIAAT VUOTIAAT DEN TYÖTT. 14-15 % IKAALINEN 316 14,1 446 13 42 23 149 2 3 % KIHNIÖ 899 13,5 121 2 9 59 3 7 44 % PARKANO 2915 13,3 388 7 34 22 15 21 21 % Luoteis-Pirkanmaan 6974 13,7 955 22 85 464 284 48 14 % seutukunta AKAA 87 14, 1 131 53 182 422 341 19 6 % URJALA 2243 13,8 39 9 25 148 116 7-14 % VALKEAKOSKI 9511 12,9 1 231 52 178 59 385 67 % Etelä-Pirkanmaan 19824 13,5 2 671 114 385 1 79 842 93 % seutukunta HÄMEENKYRÖ 4893 12,9 633 18 69 258 213 26 6 % KANGASALA 14822 11,7 1 727 58 219 651 636 8 2 % LEMPÄÄLÄ 1613 11,5 1 22 39 168 451 377 65 12 % NOKIA 1593 13,4 2 132 8 39 82 63 87 % ORIVESI 4267 12,5 532 11 7 226 143 18-6 % PIRKKALA 9265 11,1 1 32 42 117 363 34 51 1 % PÄLKÄNE 37 12,4 374 7 33 172 121 7 5 % TAMPERE 113259 17,3 19 559 476 2 923 5 959 6 684 1 777 7 % VESILAHTI 211 1,9 231 12 23 9 9 9 14 % YLÖJÄRVI 15538 12,2 1 898 63 223 791 563 58 4 % Tampereen 193677 15,1 29 338 86 4 154 9 781 9 77 2 178 5 % seutukunta JUUPAJOKI 894 11,9 16 1 7 45 39 2 2 % MÄNTTÄ-VILPPULA 4531 13,9 631 29 76 328 223 21 1 % RUOVESI 1914 1,5 21 4 23 115 67 18-6 % VIRRAT 2912 13,2 385 1 44 178 72 1 11 % Ylä-Pirkanmaan 1251 12,9 1 323 44 15 666 41 51 3 % seutukunta PUNKALAIDUN 1319 9,6 126 5 14 56 36 3 17 % SASTAMALA 11267 11,6 1 32 47 171 565 393 1 6 % Lounais-Pirkanmaan 12586 11,3 1 428 52 185 621 429 13 7 % seutukunta PIRKANMAA 243 312 14,7 35 715 1 38 4 959 12 611 11 726 2 473 5 % KOKO MAA 12,8 337 675 9 796 43 361 126 644 113 125 28 832 6 % Tilaston sisältö: Kunnittaiseen tilastoon lasketaan avoimet työpaikat työpaikan sijaintikunnan ja työttömät työnhakijat asuinkunnan mukaan laskentapäivänä. Työttömien tiedoissa ovat henkilökohtaisesti ilmoittautuneet lomautetut mukana. Kuntakohtaiset työvoimaluvut ovat Tilastokeskuksen Työssäkäyntitilastosta (211), (213), TE -keskuksen ja koko maan luku Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta (213). 15
NÄKYMIÄ MARRASKUU 215 PIRKANMAAN TYÖLLISYYSKATSAUS 1/215 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 24.11.215 www.ely-keskus.fi/julkaisut www.doria.fi/ely-keskus