VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015 (31. täysi toimintavuosi. Piiri on perustettu Jalasjärvellä )

Samankaltaiset tiedostot
VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 (31. täysi toimintavuosi. Piiri on perustettu Jalasjärvellä )

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 (30. täysi toimintavuosi. Piiri on perustettu Jalasjärvellä )

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 (29. täysi toimintavuosi. Piiri on perustettu Jalasjärvellä )

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 (28. täysi toimintavuosi. Piiri on perustettu )

Toimintamme tarkoituksena on

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA ( 26. toimintavuosi. Perustettu ) 1 / 6

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA ( 27. toimintavuosi. Perustettu )

Helsingin kansallinen senioripiiri ry

KANSALLINEN SENIORILIITTO RY PIIRIYHDISTYSTEN TOIMENHALTIJOIDEN. TOIMENKUVAT Laadittu

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2006

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Keravan Reserviläiset ry

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

SYYSKOKOUS

Toimintakertomus. vuodelta 2015

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

SYYSKOKOUS

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2012 PÖYTÄKIRJA

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

E-P:n AM, hisu sprintti Jurvassa

Oulun Elintarviketyöntekijät 004 ry ammattiosasto

Puheenjohtaja Mauri Liimatainen avasi kokouksen kello Todetaan kokousedustajien valtuudet

Piirihallitus hyva'ksyi anomuksen jarjestaa liittokokous Pohjanmaalla ja Vaasassa (8/ ).

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Alkon Eläkeläiset ry: hallitukset ( )

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, , Myllykoski ja Ilmajoki

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Kokkolan kaupunki Karleby stad KOKKOLAN VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EKL:N KYMEN PIIRIJÄRJESTÖ RY 1/4

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

PORVOON PÖYTÄKIRJA 1(9) ELÄKKEENSAAJAT RY Syyskokous 2018

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta

Piirin uudet mallisäännöt

, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN 2013 SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

ELÄKELIITTO RY:N YHDISTYSTEN MALLISÄÄNTÖ Voimassa olevat. ELÄKELIITTO RY:N YHDISTYSTEN MALLISÄÄNTÖ ehdotus Jyväskylä liittokokous 2018

Tervetuloa vuosikokoukseen!

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

Uudenkaupungin kansalliset seniorit ry:n säännöt

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Toimintakertomus 2018

, HELSINKI, Jyry

Suomi juhlaseminaari Ostrobotnialla Helsingissä

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Juniorien kr.room. painin SM-kilpailut, , Viitasaari, Lappajärvi ja Tiutinen, 126 osallistujaa

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Kristillinen Eläkeliitto ry

Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry PIIRIN MALLISÄÄNNÖT

TAMMELAN RESERVIUPSEERIT R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 48. TOIMINTAVUOSI 2016

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

1. Johdanto 1.1. Toiminnan tarkoitus ja arvot Vaasan kansallisten seniorien tarkoitus on yhdistyksen sääntöjen 2. kohdan mukaan:

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

Asialista/ Pöytäkirja. Kokouspaikka Frami D1, Kokoustila Mega, Tiedekatu 2. Pykälä Asia Sivu. 1 Kokouksen avaus 3

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRIN SYYSKOKOUKSEN 2014 PÖYTÄKIRJA

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk kavaapukkavaapukka VaapukkaVaapukkaVaa pukkavaapukkavaapuk 1/2012

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Myllykoski, Kilpa-Veljet / Ylistaro, Kilpa-Veljet / Hyvinkää, Urheilu-Toverit

Transkriptio:

1 VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2015 (31. täysi toimintavuosi. Piiri on perustettu Jalasjärvellä 15.11.1983) A. YLEISTÄ Yhteistyö yhdistysten piirin liiton välillä on toiminut erinomaisesti. Pohjanmaan kansallisen senioripiirin puheenjohtajana toimi Margit Sasi, Kuortaneen kansalliset seniorit. Alkuvuonna valmistui vuoden 2014 liittokokouksen järjestelyistä loppuraportti. Pohjanmaan eläkeläisjärjestöjen yhteistoiminnan neuvottelukunta järjesti keväällä eduskuntavaaliehdokkaille paneelikeskustelun Härmän kuntokeskuksessa. Kustakin puolueesta oli kutsuttu kaksi edustajaa paneeliin. Neuvottelukunnan puheenjohtajajärjestönä oli Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirijärjestö. Elokuusta lähtien käsiteltiin Mikko Myllymäen aloitteen pohjalta laadittua esitystä piirihallituksen jäsenten uudeksi vaalitavaksi. Syyskokous hyväksyi marraskuussa piirihallituksen esityksen. B. JÄRJESTÖTOIMINTA 1. Pohjanmaan kansallisen senioripiirin edustus liiton hallinnossa Liiton hallituksessa piiriä edusti Pekka Rasku, Ähtärin Kansalliset Seniorit. Hänen varajäsenenään oli Ritva Heinonen, Kauhavan kansalliset seniorit. Piirin edustajat liittovaltuustossa (varajäsenet sulkeissa) Lauri Appelgren, Pietarsaaren kansalliset seniorit Seppo Kalliomaa, Kauhajoen kansalliset seniorit Helinä Lehtinen, Vaasan kansalliset seniorit Margit Sasi, Kuortaneen kansalliset seniorit (Eero Korkeaniemi, Kokkolan kansalliset seniorit) (Heikki Maja, Jalasjärven kansalliset seniorit) (Raimo Viinikainen, Laihian kansalliset seniorit) (Keijo Laitinen, Lapuan kansalliset seniorit) 2. Piirikokoukset 2.1. Kevätkokous pidettiin 12.03. Ilmajoen seurakuntatalossa. Virallisia edustajia oli 50/61, edustettuna oli 20 yhdistystä 22 yhdistyksestä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Martti Mannersuo, Ilmajoen kansalliset seniorit ja sihteerinä piirisihteeri Jussi Perttola, Vaasan kansalliset seniorit. Kokouksen aluksi palkittiin vuoden 2014 jäsenhankintakilpailussa ansioituneet yhdistykset. Jaetun ensimmäisen palkinnon saivat Kauhajoen kansalliset seniorit ja Seinäjoen kansalliset seniorit. Jaetun kolmannen palkinnon saivat Järvi-Pohjanmaan seniorit ja Vaasan kansalliset seniorit. 2.2. Syyskokous pidettiin 18.11. Jalasjärven seurakuntakeskuksessa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Käkelä, Jalasjärven kansalliset seniorit ja sihteerinä piirisihteeri Jussi Perttola, Vaasan kansalliset seniorit. Virallisia edustajia oli 53/61, edustettuina oli 20 yhdistystä 22 yhdistyksestä. Kokous valitsi piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2016 Margit Sasin, Kuortaneen kansalliset seniorit.

2 Hallituksen jäseniksi vuodelle 2016 kokous valitsi: Lauri Appelgren, Pietarsaaren kansalliset seniorit (uusi) Vilho Hirvilammi, Ilmajoen kansalliset seniorit Carl-Gustav Karling, Kauhavan kansalliset seniorit (uusi) Sakari Mutala, Laihian kansalliset seniorit (uusi) Jussi Perttola, Vaasan kansalliset seniorit Tuomo Pouttu, Ylistaron kansalliset seniorit Anja Ristiluoma, Teuvan kansalliset seniorit Seija Tuisku, Järvi-Pohjanmaan seniorit (uusi) Mikko Tuominen, Seinäjoen kansalliset seniorit Lasse Waris, Ähtärin Kansalliset Seniorit 2.3. Hallituksen kokoukset. Hallitus piti vuoden aikana 8 kokousta käsitellen kaikkiaan 118 asiaa. Hallituksen jäsenet ja heidän tehtävänsä Läsnä Puheenjohtaja Margit Sasi Kuortaneen kansalliset seniorit 8 Varapuheenjohtaja, Veikko Kivinen Kokkolan kansalliset seniorit 7 liikuntavastaava Koulutusvastaava, vertaisohjaajien Antti Heinimäki Kuortaneen kansalliset seniorit 6 ohjaaja, lähimmäis- ja vanhustyövastaava Matkavastaava Vilho Hirvilammi Ilmajoen kansalliset seniorit 6 Koulutusvastaava, vertaisohjaajien Marketta Kangas Ylihärmän kansalliset seniorit 5 ohjaaja, lähimmäis- ja vanhustyövastaava Jäsen Veikko Korkeamäki Vähänkyrön kansalliset seniorit 7 Piirisihteeri, tiedottaja, Jussi Perttola Vaasan kansalliset seniorit 8 verkkosivujen ylläpito, ATK, Patina-lehden yhteyshenkilö Jäsen Tuomo Pouttu Ylistaron kansalliset seniorit 6 Jäsen Anja Ristiluoma Teuvan kansalliset seniorit 6 Jäsenhankintavastaava Mikko Tuominen Seinäjoen kansalliset seniorit 8 Leikekirjanpitäjä Lasse Waris Ähtärin Kansalliset Seniorit 7 Muut hallituksen kokouksiin osallistuvat KANSIO-vastaava Aarre Asiala Kurikan kansalliset seniorit 7 tanssikoulutusvastaava Taloudenhoitaja Heikki Maja Jalasjärven kansalliset seniorit 7 Liittohallituksen jäsen Pekka Rasku Ähtärin Kansalliset Seniorit 8 Piirin kunniapuheenjohtaja Antti Uotila Kauhavan kansalliset seniorit 2 C. JÄRJESTÖKOULUTUS 1. Toimihenkilöpäivä pidettiin tiistaina 20.01. Ylihärmässä, Härmän kuntokeskuksessa. Osallistujia oli 72. Koulutuksesta vastasivat piirin puheenjohtaja Margit Sasi ja piirisihteeri Jussi Perttola. Toimihenkilöpäivän

3 aiheina olivat liiton ansiomerkkien hakeminen ja myöntämisperusteet, yhdistysten sähköpostin luominen sekä piirin ja yhdistysten toimintojen uudet haasteet. 2. Suunnitteluseminaari pidettiin 8.9. Kokkolassa Kaarlelan seurakuntatalolla. Seminaariin osallistui 57 senioria. Suunnitteluseminaarissa esiteltiin piirihallituksen esitys hallituksen jäsenten uudeksi vaalitavaksi ja keskusteltiin yhdistysten aktivoinnista osallistumaan piirin tilaisuuksiin. Puheenjohtaja Margit Sasin ja piirisihteeri Jussi Perttolan johdolla suunniteltiin vuoden 2016 piirin tapahtumien järjestämistä. 3. Osallistuminen Kansallisen senioriliiton ja muiden toimijoiden järjestämään koulutukseen puheenjohtajien laivaseminaari 28.-30.01. Margit Sasi piirien matkavastaavien koulutus 01.09. Vilho Hirvilammi D. JÄSENASIAT Pohjanmaan kansallisen senioripiirin 22 yhdistyksessä oli 31.12.. jäseniä yhteensä 3 010, joista uusia oli 190. Jäsenmäärän nettovähennys oli 2. Jäsenmäärä nousi 8 yhdistyksessä ja laski 12 yhdistyksessä. Ennallaan jäsenmäärä pysyi 2 yhdistyksessä. Piirin jäsenhankintakilpailun parhaat yhdistykset 1. Vaasan kansalliset seniorit 2. Ilmajoen kansalliset seniorit 3. Seinäjoen kansalliset seniorit E. HARRASTUS- JA VIRKISTYSTOIMINTA 1. Keilamestaruuskilpailut järjestettiin Seinäjoella 11.02. Kilpailijoita oli 42. Kilpailun tulokset ovat verkkosivuilla. 2. Kevätliikuntapäivä järjestettiin Kauhajoella 20.05. Osallistujia oli 33. Osallistujamäärä olisi saanut olla huomattavasti suurempi. 3. Golfmestaruuskisa järjestettiin Ähtärin golfradalla 09.06. Kilpailijoita oli 28. Tulokset ovat verkkosivuilla. 4. Seniori Patina golfkilpailut järjestettiin Ähtärin golfradalla 26.08. 5. Yhdistysvierailut. Kanssakäyminen eri yhdistysten kesken on verraten vilkasta. Yhteisiä kokoontumisia ovat laskiainen, pikkujoulut, retket, kesäjuhlat, kuorotoiminta, vierailut naapuriyhdistyksissä sekä yhdistysten vuosijuhlat. 6. Kolmen piirin tapaaminen pidettiin 19.-20.9. Oulussa. Järjestelyvastuussa oli Oulun kansallinen senioripiiri. Pohjanmaan piirin yhdistyksistä tapahtumaan osallistui parisenkymmentä senioria. F. KURSSITOIMINTA 1. Yhdistysten verkkosivuvastaavien koulutus pidettiin 29.04.. Lapuan Kristillisellä opistolla. Kouluttajana oli piirin verkkosivuvastaava Jussi Perttola. Osallistujia oli 13. 2. Yhdistysten sihteerien koulutus toteutettiin toimihenkilöpäivän yhteydessä 20.01. Härmän kuntokeskuksessa. Osallistujia oli 22. Piirisihteeri Jussi Perttola kertoi tehtävien vuosikierrosta sihteereiden näkökulmasta. Lisäksi käytiin läpi yhdistysten nimenkirjoittajien koneellinen rekisteröinti.

4 G. JUHLATOIMINTA 1. Piiri kesäjuhla järjestettiin 25.7. Lapuan Tiistenjoella. Kävimme katsomassa Luhurikan kesäteatterissa Anneli Pukeman komediaa Rakastettu Johansson. Ennen teatteriesitystä oli mahdollisuus ruokailla Tiistenjoen seurakuntatalossa. Paikalla oli runsaat 110 senioria. 2. Piirin kirkkopyhää vietettiin 11.10. Kurikan kirkossa ja seurakuntatalossa. Paikalla oli 168 senioria. H. TIEDOTUSTOIMINTA 1. Piiritiedotteet. Yhdistysten puheenjohtajille ja sihteereille on mennyt neljä varsinaista yhdistystiedotetta sähköpostilla. Piiritiedotejakelussa ovat lisäksi liittohallituksen edustaja, piirihallitus, liittovaltuutetut ja liittovaltuuston varavaltuutetut. Heille on mennyt myös piirin tilaisuuksien kutsut. 2. Taskukalenteri sisältää piiristä tietoa tiivistetysti. 3. Sanomalehdet. Yhdistykset ovat käyttäneet hyväkseen maakuntalehtien ilmaistoimintapalstoja. Lehdissä on ollut kirjoituksia mm. yhdistysten viettäessä juhlia ja muistakin tapahtumista. Paikallislehdissä ilmoittelu on ollut tavanomaista. 4. Tapahtumien uutisoinnista Patinaan on vastannut pääosin piirin tiedottamisesta vastaava Jussi Perttola. Myös yhdistykset ovat lähettäneet Patinaan artikkeleja omasta toiminnastaan. 5. Alueradion käyttö tiedotuskanavana on ollut verraten vähäistä. 6. Piirin verkkosivuja on hoitanut Jussi Perttola. Sivut ovat erinomainen tietolähde yhdistyksille, niiden jäsenille ja jäseneksi aikoville. Piirin tavoitteena on, että entistä enemmän yhdistykset ja yksittäiset jäsenet hankkivat tietoa piirin tapahtumista verkkosivuilta. Piiri toivoo, että lukuisat kuvat toiminnastamme aktivoivat senioreita liittymään yhdistyksiin ja yhdistysten jäseniä osallistumaan myös piirin järjestämään toimintaan. 7. Sähköpostin käyttö kehittyy vuosi vuodelta. Tavoitteena on, että jokaiseen yhdistykseen saa tiedot yhdistyksen omaan sähköpostiin. Tällä hetkellä 16 yhdistyksellä 22 yhdistyksestä on oma sähköpostiosoite. Ainoastaan niillä yhdistyksillä, joilla on oma sähköpostiosoite, on pääsy liiton työryhmäsivuille. Liiton verkkosivuilta on siirretty työryhmäsivuille mm. ansiomerkkianomusten lomakkeet, ansiomerkkisäännöt ja paljon muuta hyödyllistä tietoa ja materiaalia. I. SUHTEET ULOSPÄIN 1. Pohjanmaan eläkeläisjärjestöjen yhteistoiminnan neuvottelukunta. Pohjanmaan piirin eläkeläisjärjestöjen yhteistoiminnan neuvottelukuntaan kuuluvat Pohjanmaan kansallisen senioripiirin edustajina Margit Sasi ja Jussi Perttola sekä varaedustajana Veikko Kivinen. Neuvottelukunnan puheenjohtajuus vaihtuu vuosittain. Vuonna 2015 puheenjohtajajärjestönä toimi Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirijärjestö. Neuvottelukunnan sääntöjen mukaan neuvottelukunta pitää vuosittain kaksi kokousta. Ylimääräisiä kokouksia pidetään tarvittaessa. Vuonna 2015 neuvottelukunta piti kolme kokousta. Neuvottelukunta järjesti 9.3. edunvalvontapäivän Härmän kuntokeskuksessa. Juhlapuheen piti EETUn puheenjohtaja Ole Norrback. Paneeliin oli kutsuttu Vaasan vaalipiiristä ehdolla olevista kansanedustajaehdokkaista kaksi kustakin puolueesta. Keskustelua käytiin seniorien taloudesta, terveydestä ja sosiaalikysymyksistä, asumisesta ja kommunikoinnista sekä senioreiden vaikutusmahdollisuuksista yhteiskunnallisissa asioissa. 2. Pohjanmaan suurmessut. Pohjanmaan kansallisella senioripiirillä oli oma osasto Pohjanmaan suurmessuilla 18.-19.4. Botniahallissa. Osastoa hoiti aktiiviset seniorit Vaasan kansallisista senioreista.

5 3. Yhteistyö paikallisella tasolla. Yhdistyksillä on paikallistasolla yhteisiä tapahtumia muiden eläkeläisjärjestöjen kanssa. Lähes kaikkien yhdistysten toiminta-alueella toimii eläkeläis- tai vastaava neuvosto. Kansalliset seniorit toimivat näissä neuvostoissa aktiivisesti. 4. Puolueyhteistyö. Piirin puheenjohtajalla on ollut mahdollisuus osallistua kutsuttuna Pohjanmaan kokoomuksen piirihallituksen kokouksiin. Yhteistyön perustana on sääntöjen mukainen itsenäinen rinnakkaiselo seniori- ja puolueyhdistysten kesken. J. TALOUDELLINEN TOIMINTA 1. Varainhankinta. Piirin talous on perustunut suurelta osalta liiton antamaan jäsenmaksupalautukseen (1,40 euroa jäseneltä) ja KANSIO:lta saatuihin kurssiavustuksiin. 2. Jäsenmaksu. Piiri ei perinyt vuonna 2015 jäsenmaksua. 3. Tilikertomus. Piirin talousselvitys on erillisenä liitteenä. Toiminnantarkastajina vuonna 2015 olivat Raimo Järvinen ja Onerva Piirto, molemmat Jalasjärven kansallisista senioreista sekä varatoiminnantarkastajina Eeva Lampinen ja Seija Lähdemäki, molemmat Vaasan kansallisista senioreista. K. MUU TOIMINTA 1. Toimitilat. Piirillä ei ole pysyvää kokoustilaa eikä postiosoitetta. Postiosoitteena on käytetty puheenjohtajan kotiosoitetta. Piirihallituksen kokoukset on pääsääntöisesti pidetty Seinäjoen Nuorisotalolla. 2. Piirin ja yhdistysten yhteistyö. Yhteistyö on ollut erinomaista. Yhdistykset ovat onnistuneesti ja halukkaasti järjestäneet tapahtumat sopimusten mukaisesti. Järjestämiensä tapahtumien edut ja vastuut ovat olleet yhdistyksillä. L. HUOMIONOSOITUKSIA Kansallisen senioriliiton hallituksen myöntämät kultaiset ansiomerkit Pekka Rautanen Kurikan kansalliset seniorit Helga Hissa Kurikan kansalliset seniorit Ritva Kivelä Kurikan kansalliset seniorit Marjatta Kätkä Kurikan kansalliset seniorit Heikki Keisala Lapuan kansalliset seniorit Sisko Hakoniemi Ilmajoen kansalliset seniorit Erkki Yli-Karjanmaa Ilmajoen kansalliset seniorit Kalevi Taipalus Ilmajoen kansalliset seniorit Irja Mäki-Latvala Ilmajoen kansalliset seniorit Eila Pirilä Ilmajoen kansalliset seniorit Piirihallituksen myöntämät hopeiset ansiomerkit Kaija Rautalinko Seinäjoen kansalliset seniorit Heikki Anttila Kurikan kansalliset seniorit Kaisu Perälä Kurikan kansalliset seniorit Hannu Räisänen Lapuan kansalliset seniorit Ralf Koskinen Seinäjoen kansalliset seniorit Piirihallitus on muistanut joulukukalla piirihallituksen toiminnasta poisjääneitä ja emäntää. Piirihallituksen myöntämät piirin pöytästandaarit Standaari nro 66 Mikko Myllymäki Laihian kansalliset seniorit Merkkipäiviä viettäneet yhdistykset 40 vuotta 12.03. Ilmajoen kansalliset seniorit 40 vuotta 11.10. Kurikan kansalliset seniorit Liiton teema vuonna 2015 oli: Seniorit - iloista ikääntymistä Piirihallitus