Tampereen kaupunki // Nuorisopalvelut www.nuortentampere.fi Toimintaa nuorisokeskuksissa Kesätoimintaa leireillä ja kaupungissa! Pelejä, seikkailuja ja retkiä Hyötyä ja huvia liikennepuistossa
Sisällysluettelo Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden kesä...4-5 Muu kesäleiritoiminta...6-20 Kaupunkitoiminnat...20-28 Moi! Kesä 2012 tarjoaa aurinkoisen kattauksen erilaisia kesätoimintoja. Toimintaa tarjoaa Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden lisäksi yhteistyökumppaneiden värikäs joukko. Esite on päivittynyt tänä vuonna myös uudennäköiseksi ja -muotoiseksi. Kesä 2012 -esitteen tuottaa Tampereen kaupungin Nuorisopalvelut. Nuorisopalveluiden lisäksi, myös useat järjestöt ilmoittavat leireistään leiriosiossa. Huomaathan, että näille leireille ilmoittaudutaan suoraan järjestäjän ilmoittamien ohjeiden mukaan. Kesäajan toiminta kaikilla kesäleireillä tukee kodin kasvatustyötä, sekä auttaa lasta tai nuorta itsenäistymään. Leiriläisiä kasvatetaan niin terveelliseen elämään, hyvään käytökseen kuin kansainvälisyyteen ja toimimaan ryhmässä muiden lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Aurinkoisia kesähetkiä 2012! Hakuohjeet leireille Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden leireille ilmoittaudutaan osoitteessa www.nuortentampere. fi Hakeminen leireille tapahtuu seuraavasti: 1. Ilmoittaudu sähköisen lomakkeen kautta osoitteeseen www.nuortentampere.fi, täyt joka kohta huolellisesti. 2. Ilmoittautuminen tulee olla tehtynä 26.4.2012 mennessä. 3. Kaikki hakijat saavat leirinjärjestäjältä tiedon leirille pääsystä, lisätietoja leiristä sekä tarkat ohjeet käytännön asioista. Samassa yhteydessä tulee myös ohje leirimaksun suorittamisesta. 4. Jos ette jostain syystä voikaan käyttää saamaanne leiripaikkaa, perukaa se leirinjärjestäjälle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tällöin leiripaikkaa voidaan tarjota varalle jääneille hakijoille. Leirijärjestäjän yhteystiedot saatte leirikirjeestä tai tästä esitteestä. 5. Mahdollisia vapaita leiripaikkoja voi tiedustella vielä suoraan leirien järjestäjiltä. Jos haet monelle leirille, JOKAISESTA LEIRISTÄ ON TÄYTETTÄVÄ ERIKSEEN ILMOITTAUTUMINEN. www. nuortentampere.fi 2 3
Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden kesä Kesätoiminta Tampereen kaupungin nuorisopalvelut tarjoaa monenlaista kesätekemistä. Nuorisokeskukset ovat pääsääntöisesti avoinna juhannukseen asti ja järjestävät alueittain toimintaa. Seuraa talokohtaista ilmoittelua osoitteesta www.nuortentampere.fi Tarjolla mm. isojen ja pienten vaellusleirit, katusähly, retki Tarttoon, BeachVolley, BB-leiri, urheilupäivä Rosendahlin rannassa, sekä retki Serenaan. Tapahtumia, leirejä, retkiä, teemapäiviä, toimintaa, pelejä, hengailua, kisailua ja paljon muuta. Tarkista alueesi ja koko kaupungin toiminta osoitteesta www.nuortentampere.fi Nuorisokeskukset avataan 14.8. pienen lomailun jälkeen! 4.-8.6. Teatterileiri 13-17 -vuotiaille (7 lk. ->) Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Leiri sopii kaikille näyttelemisestä ja teatterista kiinnostuneille nuorille. Ei edellytä aiempaa kokemusta. Leirin aikana valmistellaan esitys, joka esitetään perjantai-iltana yleisölle Antaverkan leirikeskuksessa. Leirillä ohjaajina toimivat Nuorisopalveluiden ohjaajat sekä teatterialan ammattilaiset. Leirille otetaan 25 nuorta. Leirimaksu 75. Lisätiedot Piritta Brusi p. 0400 962264, piritta.brusi@tampere.fi 9.-12.6. Merirosvoleiri tytöille ja pojille 4-6 lk Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Leirille otetaan 40 nuorta. Leirimaksu 60. Lisätiedot nuoriso-ohjaaja Kai Luukkonen, p. 040 800 4486, kai.luukkonen@tampere.fi 13.-16.6. Eläinleiri 1, 3-6 lk Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi 16.-20.6. Eläinleiri 2, 3-6 lk Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Leirillä mukana kotieläimiä aasista pupuun. Eläinten hoitamisen ohella reipasta leiritoimintaa. Ei omia eläimiä mukaan. Leirimaksut: Eläinleiri 1 80, Elänleiri 2 100. Leirille otetaan 40 nuorta. Lisätiedot nuoriso-ohjaaja Katja Lehtinen, p. 050 385 0219 katja.lehtinen@tampere.fi 6-10.8. ChillOut-leiri 7-9 lk Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Tämä leiri on sinulle, joka haluat lopettaa lomasi leppoisassa seurassa lekotellen ja elämästä nauttien, ja saada elämyksiä elokuun pimenevissä illoissa sekä erämaassa seikkaillen. Voit vaikuttaa itse leirin ohjelmaan. Leirille otetaan 30 nuorta. Leirimaksu 75. Lisätiedot Kaisa Honkala kaisa.honkala@tampere.fi 25.6-29.6. Liikuntaleiri 9-13 -vuotiaille Liikuntaleirillä pelataan ja liikutaan monipuolisesti päivittäin, sekä tietysti nautitaan rennosta leirielämästä. Mukaan voivat tulla sekä tytöt että pojatkin. Leiri toteutetaan yhdessä Ahjolan kannatusyhdistyksen kanssa. Leirimaksu 75. Lisätiedot nuorisosihteeri Anna-Stina Rintala / ahjola p. 044 553 8404, anna-stina.rintala@ahjola.fi 29.6-3.7. Tanssileiri 11-15 -vuotiaille Leirillä tutustutaan tanssin eri tyylilajeihin innostavien ohjaajien johdolla. Tehdään myös omia tansseja sekä vietetään hauskaa leirielämää. Sopii niin vasta-alkajille, kuin jonkin verran tanssineillekin. Leiri toteutetaan yhdessä Ahjolan kannatusyhdistyksen kanssa. Leirimaksu 75. Lisätiedot nuorisosihteeri Anna-Stina Rintala / ahjola p. 044 553 8404, anna-stina.rintala@ahjola.fi 4 5
Muu kesäleiritoiminta Ahjolan nuorisotyön kesätoiminta Tanssiverstas 12-16 -vuotiaille 4.-7.6.2012 (klo 13-16) Tanssiverstas 9-12 -vuotiaille 11.-14.6.2012 (klo 13-16) Tule mukaan kokeilemaan eri tanssityylejä Tanssiverstas- kesäkurssille. Opettelemme tanssilajille ominaista tanssitekniikkaa, teemme koreografioita ja pidämme hauskaa! Tanssiverstas on tarkoitettu kaikille tanssista kiinnostuneille, taitotasosta riippumatta. Kurssi järjestetään Studio Ahjolan tiloissa (Hämeenpuisto 44). Lisätiedot päivittyvät Ahjolan nuorisotyön nettisivuille huhtikuun alussa. Kurssimaksu 30 Lisätiedot ja ilmoittautuminen 25.5.2012 mennessä p. 044 5538 404, anna-stina.rintala@ahjola.fi Musiikkipäiväleiri 1, 9-15 -vuotiaille 5.-8.6.2012 klo 10-15 Saukkolassa (Vainiokatu 2) Perustetaan bändi, opetellaan soittamaan erilaisia soittimia, tehdään omia biisejä, äänitetään ja tehdään demo. Leirimaksu 40 Lisätiedot ja ilmoittautuminen 31.5.2012 mennessä p. 044 5538 415, kimmo.uotila@ahjola.fi Musiikkipäiväleiri 2, 9-15 -vuotiaille 12.-15.6.2012 klo 10-15 Saukkolassa (Vainiokatu 2) Katso edellisen musiikkipäiväleirin tiedot. Leirimaksu 40 Lisätiedot ja ilmoittautuminen 8.6.2012 mennessä p. 044 5538 415, kimmo.uotila@ahjola.fi Musiikkipäiväleiri 3, 9-15 -vuotiaille 7.-10.8.2012 klo 10-15) Saukkolassa (Vainiokatu 2) Perustetaan bändi, opetellaan soittamaan erilaisia soittimia, tehdään omia biisejä. Leirimaksu 30 Lisätiedot ja ilmoittautuminen 22.6.2012 mennessä p. 044 5538 415, kimmo.uotila@ahjola.fi Pesis-Futis päiväleiri 8-12 -vuotiaille 4.-8.6.2012 klo 10-14)Rientolassa (Possijärvenkatu 2) Pelataan pesäpalloa ja jalkapalloa Rientolassa ja alueen lähikentillä. Leirin vetäjänä toimii liikunnanohjaaja Jussi-Pekka Heininen. Sisältää lounaan. Leirimaksu 70 Lisätiedot ja ilmoittautuminen 25.5.2012 mennessä p. 044 5538 404, anna-stina.rintala@ahjola.fi Tampereen tyttöjen talo Tampereen Tyttöjen Talo ja Tesoman Naapuri järjestävät Setlementtinuorten Hämeen Piiri ry:n Monikulttuurisen tyttöleirin yli 12 -vuoriaille tytöille Aitolahden Vanhassa Pappilassa 16.-20.6.2012 Mahtavaan leiriohjelma kuuluu mm. liikkumista, askartelua, kauneudenhoitoa, hemmottelua, saunomista, uimista ja hyvää ruokaa vapaa-aikaa unohtamatta. Leirimaksu 75 sisältää matkat, vakuutukset, yöpymisen, leiriohjelman ja monipuolisen ruokailun. lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset Tampereen Tyttöjen Talolle 11.5.2012 mennessä p. 03 2141 880 6 7
Lasten kesäleiriyhdistys ry Ilves-seikkailuleiri 2012 Lasten Kesäleiriyhdistyksen 36. leirikesä tarjoaa monipuolista ohjelmaa, kuten pelejä, leikkejä, askartelua, musiikkia ja uimista. Leireiltä tehdään retki Särkänniemeen. Teemaleireinä ovat tänä kesänä mukana sporttileiri ja luontoleiri! Kaikille leireille voit osallistua ilman aiempaa kokemusta. Leirit järjestetään Ylöjärven Kurussa ja melkein kaikille leireille järjestetään kuljetus Tampereen kautta. Lastenleirit 7-12 -vuotiaille ja nuortenleirit 12-17 -vuotialille. ti-la 5.6-9.6...5 päivän lastenleiri su-la 10.6-16.6...7 päivän luontoleiri su-to 17.-21.6...5 päivän sporttileiri ti-to 26.6-28.6...3 päivän lastenleiri ti-su 26.6-1.7...6 päivän lastenleiri pe-su 29.6-1.7...3 päivän lastenleiri ma-pe 2.7.-6.7...5 päivän lastenleiri la-pe 7.7.-13.7...7 päivän lastenleiri la-pe 14.7.-20.7....7 päivän lastenleiri la-pe 21.7.-27.7...7 päivän nuortenleiri la-pe 28.7-3.8...7 päivän nuortenleiri Leirien hinnat kestosta riippuen 65 140 sisältäen telttamajoituksen, 5 ateriaa päivässä, ohjelman ja vakuutuksen. 5 7 päivän leirimaksu sisältää myös laivamatkan Särkänniemeen ja bussimatkan takaisin leirikeskukseen. Sisarusalennus samasta perheestä samalle leirille tuleville yhteensä 17. Kuljetukset eivät sisälly leirimaksuun. Ilmoittautumiset ja lisätiedot www.elisanet.fi/kesaleiri sekä kesaleiri@elisanet.fi, p. 040 033 5896, toiminnanjohtaja Kaisa Kokko) Tervetuloa Ilves-leirille 25.-27.6.2012 Ylöjärven Julkujärven leirikeskukseen Leirillä seikkaillaan monipuolisesti luonnossa, pelataan, uidaan, askarrellaan ja saadaan uusia kavereita. Leirin hinta sisältää täysihoidon (aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala), kuljetukset Tampere - Julkujärvi - Tampere, leiripaidan ja vakuutuksen. Leiri on tarkoitettu kaikille nuorille ja lapsille, sekä tytöille että pojille, jotka ovat syntyneet 1998 2005. Leirille osallistuminen ei edellytä seuran jäsenyyttä. Vanhemmat leiriläiset, 2002-1998 syntyneet yöpyvät ulkona teltoissa, nuoremmat sisätiloissa. Leirin hinta 120, (sisarhinta 100 ). Ilmoittautumiset 15.6.2012 mennessä osoitteeseen: www.ilvesry.fi, lisätiedot Ilveksen toimisto p. 020 748 2680, fax. 03 261 2614, ilvesry@ilves.fi Leirejä koskeviin tiedusteluihin vastaavat myös Risto Valkeala p. 040 543 0670, risto.valkeala@ilves.fi Leena Työläjärvi p. 040 730 1890, tyolajarvi@kolumbus.fi 10 11
* Reddie Kids -leiri 9-12-vuotiaille 18.6.-21.6.2012 Orivedellä aukanniemen leirikeskuksessa Leirillä pääset tutustumaan leikkien a pelien avulla eri maan siin a kult tuureihin, sekä ppimaan ensiapua Ma itus sisätil issa a leirille mah tuu 2 n peinta Tiedustelut: nna mäläinen anna k malainen luukku m 2 4 4 * Bestisleiri 7-12-vuotiaille 18.6.-21.6.2012 Kangasalan allitun leirikeskuksessa Bestisleiriltä saat uuden parhaan kaverin Leikkien a pelien l massa har itellaan ensiaputait a a seik kaillaan metsässä Ma itus telt issa a leirille mahtuu n peinta Tiedustelut: enni ltin enni s ltin su mi24 4 innat äseniltä eur a, muilta eur a sisältäen ru at, h elman, ma ituksen a vakuutuksen Ilmoittautuminen: red r ss hame * Tampereen osaston päiväleirit 7-12-vuotiaille Tampurissa, Mustanlahdenkatu 24 leiri 4 2 2, kl 2 leiri 2 2, kl eirill tutustutaan leikin a muka an tekemisen hessa m s unaisen istin periaatteisiin, ar ihin a t imintaan sek petellaan ensiapua T iminnasta astaa at k ulutetut h aa at eirimaksu 42 iikk sis lt en l unaan, li palan, retken a akuutuksen nint n 2 sallistu aa leiri Tiedustelut ja ilmoittautuminen: rene i iah 2 4 tampuri tampere tre red r ss
Toimelan Lapset RY Toimelan Lasten kesä 2012 alkaa maanantaina 4.6.2012 ja kesän viikko-ohjelma pyörii 4.6.-6.7.2012. Ovet ovat auki tuolloin joka arkipäivä klo 10-16. Toiminta on avointa ja ilmaista kaikille 7-17-vuotiaille. Lisäksi Toimelan Lapset järjestää kesän aikana kaksi kaupunkileiriä. Kaupunkileiri I 6.-8.6.2012 ja kaupunkileiri II 27.-29.6.2012. Kesätauko Toimelan Lapsissa on 9.7.-9.8.2012 eli ovet ovat kiinni! Tarkempi viikko-ohjelma, josta selviää retket ja päiväohjelma, tulee jakoon tiloilla ja ilmestyy internetsivuille toukokuussa. Lisätiedot Toimelan Lapset, Ruovedenkatu 7, 33720 Tampere, www.yst.net, p. 050 5164 158, p. 050 5053 010, p. 040 7746 229 Hämeen pioneerit 25.-27.5...Kevätleiri Kangasalan Vallitussa 11.-15.6...Kaupunkimusaleiri päiväleirinä Tampereella Hinta 30 euroa / hlö 25.-29.6... Laulu raikuu -leiri Akaa, Viialan Sampola 1.-6.7...Pioneerien kesäleiri Lempäälä, Puntala Lisätiedot ja ilmoittautuminen Hämeen Pioneerit ry Harri Asikainen, p. 0400-804 677, hameen.pioneerit@sdpl.fi 16
Lähde seikkailulle luontoon! Luontoleireillä pääset tutkimaan suurten ja pienten otusten elämää osaavien ohjaajien turvallisessa opastuksessa. Lisäksi leireillä leikitään, tehdään taidetta ja nautitaan hyvästä seurasta! Päiväleirit 7-10-vuotiaille Tampereen keskustassa: 1. ma-pe 4.-8.6.2012 2. ma-pe 11.-15.6.2012 Leiripäivät kestävät klo 9-16. Leireillä tutustutaan mm. Luonnontieteellisen museon kokoelmiin, retkeillään lähiluonnossa ja vieraillaan Viikinsaaressa. Päiväleirien hinta on 80 (sis. ohjelma, lounaat, välipalat ja vakuutuksen.) Lisäksi järjestämme Perheluontoleirin 3.-5.8. ja Lasten telttaleirin 7-12-vuotiaille 6.-10.8. Tampereen lähialueella! Katso lisää ja ilmoittaudu: Hämeen piiri Päiväleirit yhteistyössä: Kuvat: Aiju Salminen
Ylöjärvi 11.-14.6.2012 Lähde mukaan sporttiseen menoon! Ohjelmassa liikunnan lisäksi hauskaa oheisohjelmaa ja tietenkin perinteinen leiridisko. Juniorisportti (7-12 v.) ja Nuorisosportti (12-14 v.) Neljä vauhdikasta leiripäivää monipuolisen liikunnan ja lajikokeilujen parissa. Lajisportti-leirit Leirillä keskitytään lajiharjoitteluun monipuolista liikuntaa ja perinteistä leirielämää unohtamatta. Katso lajit leirin nettisivuilta. Naperosportti (5-6 v.) 12-13.6.2012 Liikuntaa leikkien ja pelaten pienemmille leirielämään tutustujille. Perhesportti (aikuinen + 4-7 v. lapsi) 11.-12.6.2012 Luvassa on vauhdikasta ja hauskaa tekemistä tutun aikuisen kanssa. Leirien hinta 120, naperosportti 65, perhesportti 80. Hinta sis. leiriohjelman, neljä ateriaa päivässä, koulumajoituksen, t-paidan ja vakuutuksen. Tampereen NMKY ry Kesäkenttä 4.-21.6.2012 Tampereen NMKY ry järjestää kesäkenttätoimintaa 7-10 vuotiaille tytöille ja pojille joka arkipäivä 4.-21.6.2012 klo 9-15 Tampereen NMKY:n tiloissa osoitteessa Hämeenpuisto 14 F. Mukaan otetaan 23 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ohjelmassa on retkiä, liikuntaa, pelailua ja yhdessäoloa. Kiva alku kesälomalle! Hinta 100 euroa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen 16.5. mennessä Anni Lötjönen, p. 040 354 7315, anni.lotjonen@tanmky.fi Koripallokoulu 4.-21.6.2012 Tampereen NMKY:n koripalloilijat järjestää koripallokoulun 11-14 -vuotiaille tytöille ja pojille Namikan salilla 4.-21.6. maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 13-15. Tule mukaan oppimaan koripallon perusasiat ja liikkumaan iloisissa merkeissä kesäkuussa. Koripallokoulun hinta on 40 /lapsi. Lisätiedot Kati Heikkilä, p. 040 756 9720, kati@tanmky.fi Voit ilmoittautua Katille etukäteen tai valmentajalle ensimmäisissä harjoituksissa. Purjehdusta ja partiota Partiolippukunta Tampereen Kotkien Laivue järjestää 28.5. alkaen partiotoimintaa ja purjehdusta kaikille vähintään 10 vuotiaille pojille maanantaisin klo 18-20 Näsijärven purjehdusseuralla Lentävänniemessä (Jänissaarenkatu 14). Jos ensimmäiselle kerralle ei pääse, niin mukaan voi tulla myöhemminkin. Lisätiedot laivueenjohtaja Heikki Alholta heikki.alho@tampereenkotkat.fi 21
Tampereen Luontokoulu Korento Luonnossa luovasti 4.6.-7.6.2012 klo 10-15 Perinteinen päiväleiri Tampereen luontokoulu Korennossa Terälahdessa. Suosittu kesäkurssi järjestetään jälleen. Tämä on leppoisa kurssi luonnossa viihtyvälle. Tarkastelemme luonnon ihmeitä välineinä piirustus, maalaus, rakentelu ja muovailu. Mikroskoopin kanssa tutkimme ötököiden erityispiirteitä. Kasvitkin ovat kuin koruja, kun tarkemmin katsoo. Sukellamme kesämetsään ja rakennamme sinne oman luontokolon. Tiedossa monenlaista itse tekemistä ja ulkona oloa. Yöksi mennään omaan kotiin. Oppilaiden kanssa on mukana aina kaksi aikuista. Osallistumismaksu 40 sisältää materiaalit, vakuutuksen ja kouluruoan. Luontokoululle pääsee päivittäin bussilla 90 ja paikallisbussimaksulla. Tarkempi aikataulu selviää lähempänä. Lähtö keskustasta yhdeksän maissa, paluu keskustaan neljän maissa. Matkaltakin voit hypätä kyytiin. Bussissa on saattaja luontokoulun puolesta ainakin ensimmäisenä päivänä. Päivitettyä tietoa leiristä sekä ilmoittautumiskaavake tulee nettisivuillemme http://koulut.tampere.fi/luontokoulu -> kesäkurssit. Vietä virkeä päivä aikuisen kanssa luontokoulussa Terälahdessa ma 18.6.2012 n. klo 10-15...savitöitä ja risutaidetta ti 19.6.2012 n. klo 10-15...kankaanpainantaa Vietä mukava päivä luonnossa sinulle tärkeän aikuisen kanssa! Aikuinen voi olla vanhempi, isovanhempi, kummi, täti, setä tai muu läheinen. Tutkimme luontoa ja teemme yhdessä erilaisia kotiin vietäviä muistoja luonnosta. Yhtä aikuista kohti 22 korkeintaan kolme lasta. Ruokana ovat omat eväät nuotiolla. Osallistumismaksu 10 / henkilö. Kesäkursseja vetävät luontokoulun opettajat. Lisätiedot http://koulut.tampere.fi/luontokoulu -kesäkurssit Voit hakea kurssipäiville nettilomakkeellamme http://koulut.tampere.fi/luontokoulu/ -kesäkurssit -ilmoittautuminen Laita hakemukseesi perustelut kurssilaisten valinnan helpottamiseksi! Ilmoittautuneille lähetetään tietoa varustuksesta. lisätiedot mieluiten sähköpostilla Jenni Skaffari, p. 040-801 6654, jenni.skaffari@tampere.fi KUVATAIDEKURSSIT KESÄ 2012 Sara Hildén -akatemia KEPPIHEVOSKURSSI 8-10 vuotiaille 4.-8.6.2012 päivittäin klo 10-13 KESÄSARJIS 1 10-16-vuotiaille 4.-8.6.2012 päivittäin klo 10-14 KESÄSARJIS 2 10-16-vuotiaille 11.-15.6.2012 päivittäin klo 10-14 NAAMIOHUVITUKSIA -roolirekvisiitan valmistusta 7-11-vuotiaille 11.-15.6.2012 päivittäin klo 10-14 Tarkemmat tiedot kesäkursseista nettisivuilamme toukokuun alussa. www.tampere.fi/sarahildenakatemia
Tampereen Voimistelijoiden kesäkurssit 2012 Kesäkursseilla harjoitellaan voimistelun perustaitoja tai hiotaan jo aiemmin opittuja taitoja. Aiempia voimistelutaitoja ei tarvita. Kaikki kurssit on tarkoitettu sekä tytöille että pojille. Kurssin hinta on 60. Tampereen messu- ja urheilukeskus (Pirkkahalli) Voimistelu ja telinevoimistelu ma-pe 4.-8.6...5-8-vuotiaat kello 9.30-12.30 ma-pe 4.-8.6...9-12-vuotiaat kello 9.30-12.30 ma-ke 18.-20.6...7-15-vuotiaat kello 9.30-15.00 Mansikkapaikka ry Kansalaistalo Mansikkapaikka ry:n kesäkerho 7-10-vuotiaiden kesäkerho järjestetään Mansikkapaikassa Lentävänniemenkatu 6. Ajankohta: 4.-8.6. ja 11.-15.6. 2012, ma - pe klo 9-15. Kerhomaksu: 40 /viikko sisältäen lämpimän ruuan ja välipalan sekä ohjattua toimintaa mm. askartelua, ulkoilua ja pelailua. Ilmoittautuminen 27.4.2012 mennessä Mansikkapaikkaan, josta saa ilmoittautumislomakkeita. Mukaan mahtuu 15 lasta/viikko ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätiedot Kansalaistalo Mansikkapaikka p. 040 7566 542 Leila, p. 040 8452 433 Aino Trampoliinivoimistelu ma-pe 4.-8.6...yli 7-vuotiaat kello 13.30-16.30 ma-pe 25.-29.6...yli 7-vuotiaat kello 9.30-12.30 ma-pe 25.-29.6...yli 10-vuotiaat kello 13.30-16.30 Ratinan Stadion, telinesali Trampoliinivoimistelu ma-ke 11.-13.6...yli 7-vuotiaat kello 10-15.30 ma-ke 18.-20.6...yli 10-vuotiaat kello 10-15.30 Ilmoittautuminen www.tampereenvoimistelijat.fi Tampereen Voimistelijat pidättää itsellään oikeuden muuttaa tai peruuttaa kursseja. 24 25
Lastenkulttuuri Lastenkulttuurikeskus Rulla Kesälomatyöpajat 5.-8.6. klo 10-14...Runoanimaatiota 12.-15.6. klo 10-14...Sirkustyöpajat Työpajamaksu 2 Tiedustelut p. 040 824 9118 Tapahtumat La 9.6. klo 11-16...Rulla mukana Annikin Runofestivaalilla Su 17.6...Rullan kevätkauden päättäjäiset Näyttelyt Lastenkulttuurikeskus Rullassa -3.6...Sara Hildén akatemian kevätnäyttely 15.7.-...Pikku Kakkosen näyttely Lisätiedot www.tampere.fi/rulla p. 040 824 9118 (Rulla kesätauolla 18.6. 14.7.) Viikinsaari Viikinsaaren lastenpäivät - Hattarakorennon kesä Seikkailuja saaressa kesäkeskiviikkoisin 27.6. 1.8. klo 12 15 Osallistavaa ohjelmaa, työpajoja ja ohjattuja luontokoulun kierroksia. Vapaa pääsy! (Laivamatka maksullinen) Lisätiedot www.tampere.fi/viikinsaari Kulttuuripalveluiden lastentapahtumat kaupunginosissa Kiertävä lastenesitys valloittaa kesän aikana Tampereen kaupunginosissa. Lisätiedot www.tampere.fi/lastenkulttuuri Yövuoro Myös kesällä voit tulla nykäisemään hihasta! hasta! Miten menee? Näin saattaa aikuinen yövuorolainen kysyä jalkautuessaan sinne, missä nuoret ovat. Yövuorolaiseen voi luottaa koska hänellä on vaitiolovelvollisuus. Yövuorotoiminta on nuorten ja aikuisten luottamuksellista ja sosiaalista yhdessäoloa. Emme moralisoi, vaan jalkaudumme kadulle silmiksi ja korviksi. Tämäkin toiminta on nuorille maksutonta. Vastaamme myös päivystyspuhelimeen jalkautumisiltoina p. 040 800 4248, Päivystysillat näet netistä www.nuortentampere.fi Lisätiedot yövuorotoiminnasta nuoriso-ohjaalta puh. 050 430 1999 Lasten liikennepuisto Kalevan uimahallin kupeessa sijaitseva liikennepuisto tarjoaa 6-10 -vuotiaille mahdollisuuden opetella liikennekäyttäytymistä. Puisto on avoinna 4.6.-10.8. ma-pe 10-17. Autokoulutuokion jälkeen liikennesääntöjä voi opetella polkuautoa ajamalla. Lapset voivat myös osallistua ajokortti- ja pikkupoliisikokeeseen. Liikennepuisto on maksuton. Lisätiedot Jussi Perämäki p. 050 3226 359, jussi.peramaki@tampere.fi Tampereen kaupungin Kesäpesät julkaistaan 4.6. Lue lisää www.nuortentampere.fi 26 27