LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY



Samankaltaiset tiedostot
LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Toimintakertomus 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

Toimintakertomus vuodelta 2009

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Materia ry

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

LÄÄKÄRISEURA COCCYX ry Sihteeri. Martti Hyvönen (3)

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Piilola: Silta Krijgsman: osa teoksesta Kaikuja Furman: Via Innocentium - Elävät olennot liukuhihnamatkalla barbaarien patoihin. Toimintakertomus 2008

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi*

Kokouksen esityslista

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

NaturEpic Stories of our nature

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

Finland Toimintasuunnitelma (6) Toimintasuunnitelma. Finland

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

CURRICULUM VITAE

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

HELSINGIN TAITEILIJASEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 HALLITUKSEN ESITYS VUOSIKOKOUKSELLE

Hankkeen «Enhancing Volunteering actions and quality in Europe - EVOLAQ» on rahoittanut Euroopan unioni <<Kansalaisten Eurooppa>> ohjelmasta

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Naivistien Ystävät ry Toimintakertomus 2017

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: klo Paikka:Kauppakatu 23, Joensuu. Paikalla:

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Yhdistyksen nimi on Joensuun Taiteilijaseura ry ja kotipaikka Joensuu.

TAIDENÄYTTELY KOIRAKOTKA JÄMSÄN KIVIPANKISSA joka päivä 12-17

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

8 Sara Hildénin taidemuseon tilinpäätöksen muotoon laadittu vuosiraportti Sara Hildénin taidemuseon näyttelyohjelman valmistelun nykytilanne

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

GKS 10 vuotta. Juha Mäkinen, Prof. Synnytys- ja naistentautioppi Turun yliopisto

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

TOIMINTAKERTOMUS 2006

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kielet

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA FSA:n vuosikokous

Transkriptio:

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Hyväksytään yhdistyksen vuosikokouksessa maaliskuussa 2015 YHTEYSTIEDOT: Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä sähköposti: info@ccp.fi http://www.jyvaskyla.fi/ratamo www.ccp.fi http://www.facebook.com/galleriaratamo http://www.facebook.com/groups/313608815327596/ THE CENTRE FOR CREATIVE PHOTOGRAPHY 1

1. Y H D I S T Y S Luovan valokuvauksen keskus ry. vastaa alueellisesta valokuvakeskustoiminnasta Keski-Suomessa. Yhdistyksen jäsenistö muodostuu valokuvataiteilijoista, valokuvauksen ammattilaisista ja harrastajista ja taiteen tutkijoista ja opiskelijoista. Jäsenyydelle ei ole asetettu ehtoja. Syyskuun 2014 lopussa yhdistyksen jäsenrekisteriin kuuluu yhteensä 124 henkilöä. Luovan valokuvauksen keskus edistää kaikin keinoin valokuvaa ja valokuvataidetta sen eri muodoissa. Yhdistys harjoittaa valokuvaukseen ja valokuvataiteeseen liittyvää näyttely-, tiedotus-, tutkimus-, julkaisu- ja koulutustoimintaa. Toiminta tähtää valokuvataiteilijoiden työskentelyedellytysten edistämiseen sekä koti- ja ulkomaisten yhteistyökontaktien luomiseen ja ylläpitämiseen. Yhdistyksen toiminnasta vastaa yhdistyksen hallitus. Yhdistyksen työskentely- ja näyttelytilat sijaitsevat VETURITALLEILLA, jossa yhdistys on toiminut vuodesta 2012 alkaen. Valokuvakeskus ylläpitää Galleria RATAMOn näyttelytoiminnasta yhdessä grafiikkakeskuksen kanssa. 2. Y H D I S T Y K S E N H A L L I T U S Vuonna 2014 Luovan valokuvauksen keskus ry:n hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt: Lehtonen Kimmo (FT), puheenjohtaja Havimo Veikko (eläkeläinen), kiinteistövastaava Jäppinen Juho (graafinen suunnittelija, valokuvaaja), rahastonhoitaja Kapanen Martti (valokuvataiteilija), atk-vastaava Koponen Minna (valokuvataiteilija), sihteeri Mankonen Janne (valokuvaaja), varapuheenjohtaja Markkanen Jyrki (kuvataiteilija) Rantakylä Anne (kuvataiteen opiskelija) Snellman Rune (valokuvataiteilija), laboratoriovastaava Ylijääskö Esa (valokuvaaja) Hallitus on kokoontunut vuonna 2014 lokakuun loppuun mennessä 10 kertaa. Yhdistyksen lakisääteinen vuosikokous pidettiin 26.3.2014 Galleria Ratamolla. Hankkeiden ja tapahtumien tiimoilta on pidetty palavereita ja koulutustilaisuuksia, joista ei ole laadittu pöytäkirjaa. Yhdistyksen toiminnantarkastajina toimivat Ari Hirvensalo ja Jari Laine. 3. N Ä Y T T E L Y T O I M I N T A GALLERIA RATAMO 2014 3.4. 4.5. David Muth: Preface 8.5. 1.6. Johanna Ketola: Shine on You, Eevaliisa 3.7. 27.7. Perttu Saksa: A Kind of you 31.7. 24.8. Erkki Salomaa: Urbaanit ja Marko Hämäläinen: Ääri 25.9. 19.10. Kangas. Katoava tehdas 22.10. 16.11. Mobile@FI 2014 18.12. Keski-Suomen valokuvataiteen aluenäyttely Galleria Ratamon kävijämäärä oli 2500 näyttelyvierasta. KIRJASTOGALLERIA Valokuvakeskus on perustanut Galleria Ratamon yhteydessä sijaitsevaan kirjastoon 2

laajakuvanäyttöön perustuvan Kirjastogallerian. Kirjastogallerian esittelee uusia pienimuotoisia kokonaisuuksia, työn alla olevia projekteja Work in progress tyyliin, ja myös sellaisia teoskokonaisuuksia, jotka eivät mahdu gallerian varsinaiseen vuosiohjelmistoon, mutta ovat yleisön kannalta mielenkiintoisia. Vuonna 2014 galleriassa ovat olleet esillä: 25.9. - 19.10. Kangas. Katoava tehdas 6.11. 18.12. Markus Henttonen MUUT TAIDETILAT Juhlavuoden kunniaksi keskus tuotti maakuntaan jäsenten RGB-näyttelyn. Näyttely pidettiin Korpilahdella Höyry Galleriassa. Osana Kankaan alueen yhteistyötä keskus tuotti Canvas festivaalille Syyrian pakolaisia käsittelevän Heaven in Sülemaniye -näyttelyn yhteistyössä Esa Ylijääskön kanssa. Äkkigalleria yhteistyönä toteutetun residenssin taiteilijana oli tänä vuonna espanjalainen Carolina Cruz Guimarey. Residenssi kesti kolme viikkoa. Valokuvakeskuksen osuus residenssin järjestämiseen on tarjota työskentelytilat ja taiteilijan majoitus Jyväskylässä. Yhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttelyn toinen kokonaisuus oli esillä Alvar Aalto museossa. 30.5. 31.7. RGB -näyttely Korpilahden Höyrygalleriassa 22.8. 23.8. Esa Ylijääskö, Canvas festival 24.9. 3.10. Kirkkopuisto Photo Annual, Carolina Cruz Guimarey, Äkkigalleria 25.9. 9.11. Kangas, katoava tehdas, Alvar Aalto -museo Oman gallerian ulkopuolella pidettyjen näyttelyiden yhteenlaskettu kävijämäärä vuoden loppuun mennessä oli 15200 näyttelyvierasta. Järjestettyjen näyttelyiden määrä (13) on normaali, ja yhdistyksen näyttelyvieraiden kokonaismäärä on edellisvuoteen nähden 30%:n kasvussa. Valokuvakeskuksen Galleria Ratamossa vuonna 2014 järjestämissä näyttelyissä kävi 2500 henkilöä, Äkkigalleria-yhteistyönäyttelyssä Kirkkopuistossa arvioitiin vierailleen noin 4000 kävijää ja Höyrygallerian kävijämäärän rekisteröitiin olevan huikeat 6000. Alvar Aalto museon juhlanäyttelyosa keräsi 1200 katsojaa ja Ylijääskön näyttelyyn Canvas festivaalilla tutustui 3000 katsojaa. Näyttelyiden kokonaiskävijämäärä vuonna 2014 on tällä hetkellä 16 700 kävijää. MOBILE@FI 2014 Valokuvakeskus järjesti vuoden 2013 kännykkäkamerakuvanäyttelylle jatkoa. Erilaisilla mobiililaitteilla tuotetut kuvat ovat viime vuosien aikana saavuttaneet paikkansa osana valokuvan muuttuvaa kenttää. Niitä ei ole tarkasteltu omana ilmiönä vaan osana laajemman digikuvan maailmaa. Tämän vuoden näyttelyn mottona oli; Taking pictures with a camera phone is not real photography. Näyttelyn 26:n taiteilijan työt vedostettiin yhdistyksen toimesta gallerianäyttelyksi. 12. KESKI-SUOMEN VALOKUVATAITEEN ALUENÄYTTELY päätti vuoden 2014. Kuopiolainen valokuvataiteilija Nanna Hänninen jurytti 32 taiteilijan näyttelyyn tarjoamista kokonaisuuksista rauhallisen ja jäntevän 8 taiteilijan kokonaisuuden. 4. J Ä S E N - J A K O U L U T U S T O I M I N T A Työpajat ja kurssit Valokuvakeskus järjestää työpaja- ja kurssitoimintaa omalle jäsenistölle ja taideorganisaatioille. Säännöllisiä kurssinjärjestäjiä ovat edelleenkin Jyväskylän kameraseura ja Opiskelijakamerat. Koulutusresursseiltaan vaatimattomien yhdistysten tukeminen tarjoamalla riittävät edellytykset työpajojen järjestämiseen on saatujen kokemusten perusteella oleellista valokuvakeskuksen toiminnalle. Keskuksen muutto Veturitalleille ajanmukaisiin toimitiloihin paransi työpajatoiminnan 3

edellytyksiä oleellisesti. Laajojen kansainvälisten hankkeitten puuttuessa opetusyhteistyö oppilaitosten kanssa on ollut osa näyttelyesittely- ja taiteilijatapaamis-toimintaa. Jyväskylän opiskelijakamerat sekä Jyväskylän kameraseura kokoontuivat vuonna 2014 kummatkin 10 kertaa valokuvakeskuksen tiloissa. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä noin 200 kävijää. Näyttelyesittelyt ja taiteilijatapaamiset Keskus esittelee näyttelyitä pyynnöstä vierailijaryhmille. Valokuvakeskuksen näyttelyissä kävi yhteensä 17 ryhmää. Galleriassa vieraili koululais- ja opiskelijaryhmiä Jyväskylän ammattioppilaitoksesta sekä eri lukioista Jyväskylästä ja lähialueilta sekä Jyväskylän kameraseurasta ja Jyväskylän opiskelijakamerat -yhdistyksestä. Teehetket taiteilijan kanssa Suosiota saaneita teehetki taiteilijan kanssa -tilaisuuksia jatkettiin. Yleisö pääsee esillä olevan näyttelyn ääressä keskustelemaan esillä olevan näyttelyn taiteilijan kanssa teemoista ja teoksista. Teehetkiä järjestettiin Kankaan projektin yhteydessä 26.9. ja 17.10. Galleriavalvoja ja hallituksen jäsenet esittelivät näyttelyjä pyynnöstä vierailijaryhmille. Poikkitaideristeily 30.4. risteiltiin m/s Päijänteellä 4. Valokuvakeskuksen, Jyväskylän taiteilijaseuran ja Keski-Suomen kirjailijoiden yhteinen Poikkitaideristeily. Risteilyllä juhlistettiin valokuvakeskuksen 25- vuotisjuhlavuotta ja avattiin RGB -näyttely Höyry galleriassa Korpilahdella. Risteilyllä järjestettiin valokuvauskilpailu, jonka voitti Arto Revonkorpi. Risteilyllä esiintyivät performanssi Kirsi Pitkänen, muusikko Matti Ekman, kirjailijat AP Kivinen, Liisa Laukkarinen, Vesa Lahti, Timo Hyytinen. Risteilylle osallistui 32 henkilöä. Ekskursio Helsinkiin 7.9. valokuvakeskuksen teki matkan Helsinkiin. Retkellä tutustuttiin kaupungin näyttelytarjontaan ja kooonnuttiin F5.6 klubin vieraaksi. Valokuvaaja Tuomo Mannisen isännöidessä Kankaan projektin ja sen taiteilijat esitelleestä tilaisuudesta kehkeytyi spektaakkelimainen 25v-juhla. Tilaisuus oli samalla Kankaan juhlakirjan julkistamistilaisuus. Tupa oli täynnä ja fanit kirkuivat riemusta. Vuonna 2014 valokuvakeskus tuotti seuraavat kurssit: Jalo Porkkalan märkälevy-työpaja 2. - 4.5.2014 Kurssilla perehdyttiin 1850-luvulla kehitettyyn kollodium märkälevytekniikkaan. Kurssille osallistui 12 henkeä. Martti Kapanen Tulostusvalmis tiedosto kurssi 9.3.2014 Kurssilla perehdyttiin tiedoston viimeistelyyn tulostusta varten. Kurssille osallistui 15 kävijää. World Pinholeday Kansainvälistä neulanreikäkuvauksen päivää vietettiin 27.4.2014. Luovan valokuvauksen keskus järjesti neulanreikäkuvaustapahtuman johon osallistujia oli ennätysmäiset 17 henkeä. Kuvat ovat nähtävillä osoitteessa: http://www.pinholeday.org/gallery/2014/index.php?formtype=list&f_action=refresh&country=fin land&province=&city=jyv%c3%a4skyl%c3%a4&groupname=&searchstr= Puhetta kuvista -kritiikki-ilta 26.9. 2014 Joka syksyisessä Puhetta Kuvista -illassa arvioitiin 12 kuvaajan tuotantoa. Asiantuntija vieraiksi kuvia oli kutsuttu kommentoimaan elokuvaaja Jan Ijäksen ja valokuvataiteilija Perttu Saksa. Tilaisuus järjestettiin Veturitalleilla ja siihen osallistui noin 20 henkeä. 4

Apurahatyöpaja ja keskustelutilaisuus 28.9.2014 Valokuvakeskus järjesti keskustelutilaisuuden apurahoista. Minna Koposen vetämässä vapaamuotoisessa paneelikeskustelussa konkarit kertovat uusille valokuvaajille vinkkejä apurahojen hakemiseen ja vastasivat yleisön esittämiin kysymyksiin. Panelisteina toimivat valokuvataiteilijat Maija Holma ja Mikko Auerniitty, sekä Juho Jäppinen. Tilaisuudessa oli 10 osallistujaa. Neliväritulostuspalvelu Martti Kapanen on opastanut Ratamolla mustesuihkutulostamista ja kuvien esikäsittelyä valokuvakeskuksen neliväritulostuspalvelun osana. Suosionsa vuoksi palvelu joudutaan jatkossa toteuttamaan maksullisena kurssitoimintana. 5. P A I N O T U O T T E E T J A J U L K A I S U T O I M I N T A Näyttelyihin on painettu kutsukortteja, julisteita ja julkaistu lehdistötiedotteita. Valokuvakeskus julkaisee toiminnastaan säännöllisesti jäsenkirjettä, ja tiedottaa toiminnastaan sosiaalisessa mediassa. Valtakunnallisesti merkittävän Internet-pohjaisen julkaisutoiminnan kehitystyötä jatketaan alueellisten valokuvakeskusten, Suomen Valokuvataiteen museon ja Valokuvataiteilijoiden liiton yhteistyönä. Kankaan dokumentaatiohanke Kankaan dokumentaatiohankkeeseen liittyen yhdistys julkaisi 128 -sivuisen kirjan; KANGAS, metamorfoosi 1. Kirja kokoaa yhteen viiden valokuvaajan puolentoista vuoden työn. Mukana ovat Mikko Auerniitty, Jussi Jäppinen, Kapa, Jyrki Markkanen ja Rune Snellman. Kirjan teksteissä pohditaan Kankaan tehtaan ja valokuvakeskuksen merkitystä Jyväskylälle ja peilataan valokuvakeskuksen neljännesvuosisataista näyttelyhistoriaa valokuvataiteen kehitykseen ja Kankaan projektin teoksiin nähden. Kirjan on toimittanut Kimmo Lehtonen. Muina kirjoittajina ovat Asko Mäkelä ja Jussi Jäppinen. Kirja rahoitettiin Jyväskylän kaupungin, Keskisuomalainen Oyj:n, Keski-Suomen Liiton ja Kirjapaino Kari tekemillä ennakko-ostoilla. The History of European Photography Valokuvakeskus on mukana hankeorganisaationa Bratislavasta FOTOFO associationin ja Month of Photography festivalin toimesta tuotettussa uuden eurooppalaisen valokuvataiteen kolmiosaisessa ensyklopedia-hankkeessa. Kirjasarjan ensimmäinen osa, yli 800-sivuinen kaksiosainen teos julkaistiin vuoden 2010 lopussa. Yhtä laaja toinen osa julkaistiin syksyllä 2014, ja kolmannen osuuden valmistelut on aloitettu. Teoksen toimituskuntaan ja kirjoittajiin kuuluu valokuvakeskukselta Kimmo Lehtonen. 6. K A N S A I N V Ä L I N E N T O I M I N T A Residenssitoiminta Yhdistys jatkaa kansainvälistä ja kotimaista residenssitoimintaa uusissa Kauppakadulla sijaitsevissa tiloissa yhdessä Jyväskylän taidemuseon kanssa. Residenssitoiminnan keskeisenä pontimena on toiminnan saaminen vastavuoroiseksi, jolloin suomalaiselle valokuvataiteelle tarjoutuu mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan. Valokuvakeskuksella ei olla edelleenkään tyytyväisiä residenssitoiminnan vastavuoroisuuden toteutumiseen, ja siihen tullaan panostamaan tulevaisuudessa enemmän. Galleria Ratamon vuoden 2014 taiteilijaresidenssiin valittiin unkarilainen Zsolt Molnár. Kesällä kahden kuukauden residenssin tekivät myös ranskalaiset taidegraafikko Emmanuelle Giora, ja 5

valokuvaaja Camille Roux, jotka työstivät residenssissään yhteisteosta, jonka tulokset saadaan esille Jyväskylään vuonna 2015. Vuoden 2014 uudet residenssit toteutettiin yhteistyönä Äkkigallerian kanssa. Valokuvakeskus tarjosi taiteilijoille majoitus- ja työskentelyolosuhteet. Elokuussa Carolina Cruz Guimarey teki kolme viikkoa kestäneen residenssin, jonka materiaalista julkaistiin Kirkkopuistossa näyttely yhdessä Äkkigallerian kanssa. Näyttelyvienti Kankaan tehdas alueen muutoksen dokumentaation edetessä hanke laajentuu Luovan valokuvauksen keskuksen ja Jyväskylän kaupungin koordinoimaksi pohjoismaiseksi ja Euroopan laajuiseksi projektiksi vuosille 2015 2020, ja mahdollisesti edelleen pitkälle 2020-luvulle. Poznanin taideyliopiston kanssa on neuvoteltu Kankaan näyttelyn viemisestä Puolaan osana International Photography Research Network (IPRN ) yhteistyötä. Näyttely toteutunee 2014. KKW Kunst Kraft Werk Leipzig on tiedustellut näyttelyn saamisesta heille vuonna 2016. 7. M U U T O I M I N T A Yleistä Yhdistys jatkaa aktiivista yhteistyötä Jyväskylän grafiikkakeskuksen kanssa. Myös yhteistyötä Jyväskylän opiskelijakameroiden ja muiden alueellisten kameraseurojen kanssa jatketaan. Yhteistyötä tehtiin Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän taidemuseon kanssa. Valokuvakeskuksen ATK-laitteistoa päivitettiin. Hankintoja tehdessä otettiin huomioon tuleva käyttö ja toiminta Veturitalleilla. Yhdistys tilaa edelleen kirjastoonsa seuraavat alan koti- ja ulkomaiset lehdet: Afterimage (USA), Aperture (USA), Art on paper (USA), European Photography (Saksa), Flash Art (Italia), Kamera (Suomi), Musta taide (Suomi), Photofile (Australia) ja Photo Raw (Suomi) Blind Spot (USA), Imago (Slovakia), Portfolio (UK). Yhdistyksen kirjasto kuuluu valokuvataiteen laatutukikirjojen vapaakappalekirjastoihin ja nidelukua kartutetaan vuosittain. Kirjasto on yhdistyksen jäsenten, tutkijoiden ja yleisön käytössä. Valokuvakeskus ei lainaa kirjastomateriaalia kuin poikkeustapauksissa. Valokuvakeskusten yhteistyö Luovan valokuvauksen keskus osallistui valokuvakeskusten verkostoitumis- ja suunnittelutapahtumaa 23.5. Lapualla. Toiminnanjohtaja selvitti VB-valokuvakeskuksen ja Mikkelin valokuvakeskuksen kanssa yhteistyömahdollisuuksien ja toimintojen yhdistämisestä. Keskustelut jatkuvat. Toiminnanjohtaja Valokuvakeskus palkkasi ELY -keskuksen palkkatukijärjestelmää käyttäen toiminnanjohtajan. Työsuhteen pituudeksi tuli 7 kuukautta. Koska Veturitalleilla ei ole valokuvakeskuksen hallinnassa olevaa toimistoa, toiminnanjohtajan tehtävät hoidetaan omasta työpisteestä käsin ja merkittävältä osin etätyönä. Tehtävään kutsuttiin FT Kimmo Lehtonen. Yhdistyksen toiminnasta huolehtimisen lisäksi toiminnanjohtaja valmisteli Kankaan hankkeen rakenteen, rahoituksen ja hankki sille yhteistyökumppanit, suunnitteli ja organisoi juhlavuodentapahtumat, aloitti neuvottelut Kuopion ja Mikkelin kanssa, ja toimitti, taittoi ja markkinoi juhlavuoden kuvateoksen ja näyttelyiden teosmyynnin. Toiminnanjohtajan tai tuottajan palkkaamista jatketaan tulevaisuudessa yhdistyksen resurssien sallimissa rajoissa. Veturitallit Veturitalleilla toimivat valokuvakeskuksen lisäksi grafiikan paja, nuorten toimintatilat Siperia ja Vaihde, ja kahvila monitoimitila Kisko. Tiloja hallinnoi Jyväskylän Luovan toiminnan keskus, jolta 6

Jyväskylän kaupunki vuokraa tiloja. Toiminta uusissa tiloissa on työtilojen valmistuttua saatu vakiintumaan. Saadut kokemukset ovat rohkaisevia, vaikka yhteistoiminta Veturitallien muiden toimijoiden kanssa on vielä satunnaista. Talon toiminta jäsentyy kaikenaikaa. Jatkossa yhdistyksen toiminnan ammattimaisuus korostuu ja toiminnanjohtaja/tuottajatoiminta, toimijayhteistyö ja erillishankkeiden merkitys tulevat kasvamaan. 8. TALOUS Taloudellisen tuen määrä ja sen kasvattaminen ovat haasteellisia uudesta toimintaympäristöstä huolimatta. Nuorison, opiskelijoiden ja graafikkoja laajemman taitelijayhteistyön rajapinta on nyt toteutettu, mutta yhdistyksen täytyy löytää uusia resursointimuotoja ja kyetä tiivistämään kumppanuuksiaan niin, että myös jo olemassa olevien resurssien parantaminen on mahdollista. Suurin yksittäinen vuotuinen menoerä yhdistykselle on ollut 50 % osa galleriavalvojan palkkakuluista. Jyväskylän kaupungin kanssa allekirjoitetun palvelutuotantosopimuksen seurauksena kaupungin vuokratuki on osa valokuvakeskuksen säännöllistä avustusta. Samalla tuki on myös laskettu niin, että se kattaa kunkin vuoden vuokrakustannuksen ja tuki toteutuu kulttuurirahoituksen kirjauksena. Tämä kasvattaa kaupungin tukea uusien toimitilojen kautta lähes kaksinkertaiseksi aikaisempaan nähden. Uusi vuoden 2014 talouteen vaikuttava tekijä on toiminnanjohtajan palkka. Palkkatuen kaupungin myöntämän Jyväskylä-lisän kautta yhdistys on saanut 1550 kuukausiavustuksen palkkakuluihin. Avustusten turvin toiminnanjohtaja voitiin palkata 75% työajan puitteissa 7 kuukauden työsuhteeseen. Yhdistyksen omavastuuosuus ei kuitenkaan riitä toiminnanjohtajan ympärivuotiseen palkkaamiseen, joten palkka seuraa toteutuneita hankebudjetteja. Yhdistys on malliin tyytyväinen ja tulee jatkamaan työntekijän palkkaamista resurssiensa mukaan. Rahoitusten suunnittelu ja toteutus edellyttävät toiminnanjohtajan työsuhteen jatkuvuutta, ja etenkin Kankaan projektin jatkumiseksi resurssineuvotteluja yhteistyökumppaneiden kanssa käydään säännöllisesti. Mittavan hankkeen jatkuminen edellyttää osallistumista Kankaan alueen julkisen rakentamisen taideinvestointeihin, ja alueen kehittämisestä vastaavien tahojen kanssa tehtyihin yhteistyösopimuksiin, joiden neuvottelemiseen ja toteuttamiseen yhdistys tarvitsee palkattua henkilöstöä. Vakuudeksi, Jyväskylässä 24.2. 2015 Kimmo Lehtonen, puheenjohtaja Minna Koponen, sihteeri 7