Marttilan Osuuspankin TASEKIRJA 2015
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-34 Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät laatimisperiaatteet 35-56 Liitetiedot 57-65 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 66 Hallituksen allekirjoitus 66 Hallintoneuvoston lausunto 66 Tilintarkastajien merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta
1(18) 1 MARTTILAN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Marttilan Osuuspankin korkokate pieneni, mutta liikevoitto oli suurempi kuin edellisvuonna. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta hieman enemmän arvonalentumistappioita luotoista ja muista sitoumuksista. Arvonalentumisten määrä suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyi alhaisella tasolla. Talletukset kasvoivat hieman. Luottokanta pieneni, johon vaikutti asuntokauppojen määrän laskun lisäksi olennaisesti 2.000 tuhannen euron asuntolainakannan siirto OP-Asuntopankki Oyj:ön. CET 1 vakavaraisuussuhde oli edellisvuotta parempi. Avainlukuja OP Ryhmä Avainlukuja 2015 2014 Muutos Liikevoitto, 1000 euroa 1 541 1 208 27,5 Kulujen suhde tuottoihin, % 40,7 47,1-6,4 Oman pääoman tuotto (ROE), % 6,6 5,6 1 Ydinpääoman (CET1) 61,4 57,5 4,0 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 10 10 0 Jäsenet 1 860 1 842 18 Marttilan Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Osuuspankki kuuluu OP Ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP Osuuskunnasta (aik. OP-Pohjola osk) tytäryhtiöineen. OP Ryhmän ja sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta vastaavat OP Osuuskunta sekä sen tytäryhtiöt OP-Palvelut Oy ja OP- Prosessipalvelut Oy. OP Osuuskunta toimii koko OP Ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Osuuspankki on OP Osuuskunnan jäsenluottolaitos. OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat osuuspankkien yhteenliittymän, josta säädetään laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista ja laissa talletuspankkien yhteenliittymästä. Lakien mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP Ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu keskinäisen vastuun piiriin. Toimintaympäristö Maailmantalouden kasvu jäi vaisuksi vuonna 2015, kun kehittyvien markkinoiden kasvu kangerteli. Raaka-aineiden hinnat laskivat ja inflaatio hidastui maailmanlaajuisesti. Euroalueella kasvu piristyi kohtuulliseen vauhtiin. Neuvottelut Kreikan uudesta tukipaketista olivat vaikeita ja maa oli lähellä erota eurosta kesällä. EKP lisäsi rahapoliittista elvytystä inflaatio hidastuttua. Keskuspankki aloitti valtionlainojen ostot maaliskuussa, minkä seurauksena lyhyimmät markkinakorot painuivat negatiivisiksi. EKP kertoi joulukuussa uusista toimista. Talletuskorkoa laskettiin ja arvopaperien osto-ohjelmaa pidennettiin maaliskuuhun 2017 asti. Markkinakorot alenivat edelleen hieman.
2 2 Suomen talouskuva pysyi heikkona. Kokonaistuotanto polki paikallaan ja työttömyys nousi. Investoinnit laskivat ja vienti väheni edelleen. Myönteistä oli kotitalouksien kulutuksen kasvu. Vuoden loppua kohden rakentamisen aktiviteetti piristyi. Asuntokauppa vilkastui hieman, mutta asuntojen hinnat laskivat vajaan prosentin. Kotitalousluottokannan kasvu vahvistui viime vuoden aikana runsaaseen kahteen prosenttiin. Yritys- ja asuntoyhteisöluottokanta kasvoi noin seitsemän prosenttia. Marttilassa vuosi oli sekä yksityishenkilöiden että yritysten osalta varsin varovaisen toiminnan vuosi, joka näkyi melkoisena investointilamana. Kunnan asuntotonttien myynti ei edennyt lainkaan eikä asuntokauppaa tehty juuri yksityistenkään kesken. Maatalouden haasteet näkyvät myös investointihaluttomuutena. Odotus lienee oikea sana kuvaamaan toimialueen tunnelmia. Katseet ovat kohdistuneet valtiovallan toimenpiteisiin. "Yhteiskuntasopimus", työttömyyden taittuminen, sote ja yleinen positiivinen vire ovat odotuslistalla päällimmäisinä. Olennaiset tapahtumat tilikaudella Marttilan Osuuspankki myi Tuotto-osuuksia vuoden aikana 1.800 tuhannella eurolla (2.660). Tuotto-osuus on asiakasomistajan vapaaehtoinen sijoitus osuuspankin omaan pääomaan. Tuottoosuudet voidaan lukea pankin ydinvakavaraisuuteen. Tuotto-osuuden tuottotavoite vuodelle 2015 oli 3,25 prosenttia. OP Ryhmän hallintoneuvosto on vahvistanut myös vuodelle 2016 tuottotavoitteeksi 3,25 prosenttia. Osuuspankki on sijoittanut osan Tuotto-osuuksista saamastaan pääomasta OP Osuuskunnan osuuspääomaan. Syyskuussa osuuspankki sai OP Ryhmän sisäiseltä vakuutusyhtiöltä OVY Vakuutus Oy:ltä 303 tuhatta euroa lisäosinkoa. Kesäkuussa osuuspankki myi osuutensa OP Ryhmään kuuluvista OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeista OP Osuuskunnalle. Kauppahinnat perustuivat ulkopuolisen tekemiin arvioihin. Myynneistä pankki sai yhteensä 375 tuhannen euron suuruisen myyntivoiton. Tilikauden aikana pankkisalin pikatiski uudistettiin ajanmukaiseksi palvelupisteeksi ja pankin kuluvalvontajärjestelmä uusittiin. Marttilan Osuuspankilla ei ollut muita olennaisia tapahtumia tilikaudella. Konsernirakenne ja siinä tapahtuneet muutokset tilikauden aikana Pankki ei ole laatinut konsernitilinpäätöstä. Tässä toimintakertomuksessa käsitellään osuuspankin ja sen konsernin emo-osuuspankintilinpäätöksen lukujen perusteella. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Marttilan Osuuspankki myi Marttilan kunnan Pappilan kylässä sijaitsevan kiinteistön Hannula Rn:o 8:8. Osuuspankin tulos Liikevoittoon vaikuttaneiden keskeisimpien tuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta sekä vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa.
3 3 Tulosanalyysi 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % 2013 Tuotot Korkokate 1 237 1 290-4,2 1 207 Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 695 316 119,9 209 Palkkiotuotot, netto 353 304 16,2 261 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 75 81-7,1 111 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 375 427-12,2 157 Suojauslaskennan nettotulos - - - Sijoituskiinteistöjen nettotuotot -9-17 -46-7 Liiketoiminnan muut tuotot 7 23-69,7 17 Yhteensä 1 496 1 135 31,9 749 Tuotot yhteensä 2 733 2 425 12,7 1 956 Kulut Henkilöstökulut 532 553-3,7 607 Muut hallintokulut 368 334 10,1 360 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 24 41-40,5 44 Liiketoiminnan muut kulut 188 215-12,8 213 Kulut yhteensä 1 112 1 143-2,7 1 224 Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista 80 74 7,9 30 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot - - - Liikevoitto (-tappio) 1 541 1 208 27,5 702 Liikevoitto kasvoi vertailukaudesta. Korkokate pieneni luottokannan supistumista sekä alentuneesta korkokehityksestä johtuen. Henkilöstökulut supistuivat hieman v. 2014 tapahtuneesta eläköitymisestä ja yhden toimihenkilön äitiys-/hoitovapaasta johtuen. Arvonalentumiset saamisista nousivat vertailukaudesta, mutta suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyivät edelleen matalalla tasolla. Tuottoja oman pääoman ehtoisista sijoituksista kasvatti OVY Vakuutus Oy:ltä saatu lisäosinko. Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot sisältävät OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeiden myynnin OP Osuuskunnalle. Myynnit kuitenkin tuottivat vähemmän kuin vertailukaudella OP Osuuskunnalle myydyt Pohjola Pankki Oyj:n osakkeet. Mainitut kaupat ovat tilinpidossa kertaluontoisia eriä. Liiketoiminnan muut kulut laskivat lähinnä viranomaismaksujen vähennyksen johdosta. Osuuspankin palkkiotuotot kasvoivat vertailuvuodesta. Palkkiot luotonannosta, maksuliikkeestä ja vakuutusten välittämisestä kasvoivat. Sen sijaan palkkiota lainopillisista tehtävistä kertyi hieman edellisvuotta vähemmän. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyksenä omistajajäsenille myönnetyt OPbonukset. Palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % Talletuksista 5 5-8,1 Luotonannosta 183 169 8 Maksuliikkeestä 164 146 12,3 Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta 25 25 0,7 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä 68 72-4,9 Takauksista 9 10-8,8 Vakuutusten välityksestä 161 137 17 Muut 46 42 10,5 Yhteensä 661 606 9 OP-bonukset -248-250 -0,7
4 4 Palkkiotuotot yhteensä 413 356 15,8 Palkkiokulut 60 53 13,8 Palkkiotuotot, netto 353 304 16,2 Luottojen nettomääräiset arvonalentumistappiot kasvoivat hieman edellisvuodesta. Luotoista ja takaussaamisista kirjattiin arvonalentumistappioita seuraavasti: Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumistappiot 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % Arvonalentumisten bruttomäärä 167 81 105,5 Vähennykset -88-7 1 077 Arvonalentumisten nettomäärä 80 74 7,9 Arvonalentumiset luotto- ja takauskannasta % 0,1 0,1 0 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % 31.12.2013 Tase 80 674 78 541 2,7 75 063 Luotot 67 602 67 937-0,5 68 441 Saamistodistukset 239 279-14,4 236 Osakkeet ja osuudet 11 162 8 575 30,2 4 560 Talletukset 47 572 47 472 0,2 49 044 Oma pääoma 20 166 17 133 17,7 14 235 Taseen ulkopuoliset sitoumukset 2 876 2 034 41,4 3 248 Taloudellisesta epävarmuudesta johtuva asuntoluottojen hiipuva kysyntä ja 2.000 tuhannen euron asuntoluottokannan siirto OP-Asuntoluottopankkiin näkyy luottokannan pienenemisenä. Pankin omistamat osakkeet ja osuudet kasvoivat OP Osuuskunnan lisäosuuksien hankinnoista sekä oman salkun arvonnoususta johtuen. Oma pääoma kasvoi tuotto-osuuksien merkinnöistä johtuen keskimääräistä enemmän. Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana 10.840 tuhatta euroa eli 1.817 tuhatta euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli 67.602 tuhatta euroa (67.937 1 ). Luottokanta pieneni, koska asuntoluottojen kysyntä hiipui viime vuodesta sekä tehdystä asuntoluottojen siirrosta OP-Asuntoluottopankki Oyj:ön. Osuuspankki välittää asiakkaille myös OP Ryhmän kiinnitysluottopankin, OP-Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) myöntämiä asuntoluottoja. OP Ryhmän strategian mukaisesti osuuspankki siirsi myöntämiään asuntoluottoja OPAlle tilikauden aikana 2.000 tuhatta euroa. 1 Suluissa vertailuluku 31.12.2014.
5 5 Yli 90 pv erääntyneet saamiset tilikauden aikana kehittyivät seuraavasti: Yli 90 pv erääntyneet saamiset 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % Yli 90 pv erääntyneet saamiset 99 273-63,8 1 1-0,4 100 275-63,4 Prosenttia luotto- ja takauskannasta 0,1 0,4-0,3 Yli 90 päivää erääntyneisiin saamisiin on luettu kaikki sellaiset antolainaussaamiset, joiden pääoma tai korko on ollut kokonaan tai osittain erääntyneenä ja maksamattomana yli 90 päivää. Kiinteistöomistukset Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma 244 249 Prosenttia taseesta 0,3 0,3 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma 433 444 Prosenttia taseesta 0,5 0,6 Käypä arvo 450 452 Nettotuotto, % -0,08-1,5 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä 677 694 Prosenttia taseesta 0,8 0,9 Kiinteistöyhteisöjen sitoutunut pääoma muodostuu osakehuoneiston kirjanpitoarvosta ja osakehuoneistoon kohdistuvasta lainaosuudesta. Kaikkien kiinteistösijoitusten osuus on 0,8 prosenttia taseesta (0,9). Omassa käytössä olevat kiinteistöt Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu myös sellaiset suorassa omistuksessa olevat kiinteistöt, joista osa on vuokrattu, mutta vuokrattujen tilojen osuutta ei voida myydä erikseen, ja oman käytön osuus tällaisissa tiloissa on ollut yli viisi prosenttia pinta-alasta. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Omassa käytössä olevista kiinteistöistä ei kirjattu arvonalennuksia tilikauden aikana. Sijoituskiinteistöt Sijoituskiinteistöjä omistetaan vuokratuottojen ja omaisuuden arvonnousujen hankkimiseksi. Jos suorassa omistuksessa olevasta kiinteistöstä osa on vuokrattu ja oman käytön osuus on ollut vähäinen (alle viisi prosenttia), kiinteistö on luokiteltu sijoituskiinteistöksi. Sijoituskäytössä olevia liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjä arvostettaessa kiinteistökohtaisena vähimmäistuottovaatimuksena tasearvoa määritettäessä on käytetty 5,5 prosenttia. Sijoituskiinteistöistä ei kirjattu arvonalennuksia tilikauden aikana.
6 6 Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset Pohjola Pankki Oyj:ltä, olivat 381 tuhatta euroa (388). Vuoden lopussa osuuspankilla oli sijoituksia keskusyhteisön osuuspääomaan yhteensä 10.353 tuhatta euroa (7.383). Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 71 tuhatta euroa oli 60 tuhatta euroa suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Pääosa lisäyksestä johtui kulunvalvontajärjestelmän uusimisesta. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % Talletukset Maksuliiketilit 23 660 22 741 4 Säästämistilit 8 348 8 230 1,4 Sijoittamistilit 15 552 16 490-5,7 Valuuttatalletukset 12 11 11,5 Yhteensä 47 572 47 472 0,2 Muut velat 109 157-30,8 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä 47 681 47 630 0,1 Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Velat luottolaitoksille, jotka muodostuvat veloista Pohjola Pankki Oyj:lle ja OP-Asuntoluottopankki Oyj:lle, vähenivät 9.555 tuhanteen euroon (10.344). Osuuspankilla ei ole liikkeeseen laskettuja joukkovelkakirjalainoja eikä pääomalainoja. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma Marttilan Osuuspankin koko oman pääoman määrä kasvoi 17,7 prosenttia 20.166 tuhanteen euroon (17.333). Osuuspääoma kasvoi 54,3 prosenttia 4.800 tuhanteen euroon (3.110). Omistajajäsenillä oli vuoden lopussa sijoituksia jäsenosuuksiin 192 tuhatta euroa (190), lisäosuuksiin 148 tuhatta euroa (261) ja Tuotto-osuuksiin 4.459 tuhatta euroa (2.660). Tuotto-osuuksien liikkeeseen laskuista uusien merkintöjen osuus oli 1.800 tuhatta euroa ja irtisanottujen osuus 147 tuhatta euroa. Vanhoja lisäosuuksia muunnettiin Tuotto-osuuksiksi 98 tuhatta euroa. Irtisanotut lisäosuudet 15 tuhatta euroa (42) esitetään taseessa velkana. Osuuspankki maksoi korkoja jäsen- ja lisäosuuspääomalle vuodelta 2014 yhteensä 45 tuhatta euroa.
7 7 Vapaaehtoiset varaukset Osuuspankilla voi osuuskuntalain ja osuuspankin sääntöjensä mukaan olla jäsenen oikeudet tuottavia jäsenosuuksia ja vapaaehtoisina osuuksina Tuotto-osuuksia sekä lisäosuuksia. Osuuspankin osuuspääomassa on jäsenosuuksia 1.919 kpl. Jokaisella jäsenellä on velvollisuus ottaa yksi osuuspankin jäsenosuus ja maksaa siitä merkintähintana 100 euron suuruinen jäsenosuusmaksu. Tuotto-osuuksia on osuuspankin osuuspääomassa 44.594 kpl. Tuotto-osuuksia voivat merkitä vain osuuspankin jäsenet ja niiden antamisesta päättää osuuspankin hallitus. Tuotto-osuuden nimellisarvo ja siitä osuuspankille merkintähintana maksettava tuotto-osuusmaksu on 100 euroa. Jäsenosuudet ja Tuotto-osuudet ovat osuuspankin purkautuessa huonommalla etusijalla kuin lisäosuudet. Osuuspankin osuuspääomassa on lisäosuuksia 16.288 kpl (sisältäen irtisanotut). Lisäosuuksia koskevat määräykset sisältyvät nykyistä edeltävän osuuskuntalain (1488/2001) 11 lukuun sekä soveltuvin osin voimassa olevaan osuuskuntalakiin. Osuuspankki ei voi enää antaa uusia lisäosuuksia. Olemassa olevat lisäosuudet voidaan omistajan hakemuksesta muuntaa Tuotto-osuuksiksi. Osuusmaksut, tuotto-osuusmaksut ja lisäosuusmaksut palautetaan osuuspankin sääntöjen, osuuskuntalain ja osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain mukaisesti ja sanotuissa laeissa mainituin edellytyksin jäsenyyden päätyttyä tai irtisanottaessa lisäosuus tai Tuotto-osuus. Jäsenosuusmaksu ja tuotto-osuusmaksu voidaan palauttaa 12 kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on päättynyt tai Tuottoosuuden omistaja on irtisanonut osuuden. Osuuspankilla on kuitenkin oikeus kieltäytyä jäsenosuusmaksujen ja tuotto-osuusmaksujen palauttamisesta osuuspankin toiminnan aikana. Osuuspankki voi myöhemmin päättää edellä mainitun kiellon kumoamisesta. Palauttamista koskevasta kiellosta ja sen kumoamisesta päättää tarvittaessa pankin hallitus. Ellei palautusta voida jonakin vuonna maksaa täysimääräisesti, maksamatta jäänyt osa maksetaan seuraavien tilinpäätösten perusteella käytettävissä olevista omista pääomista. Edellä määrätty oikeus maksamatta jääneen osan jälkipalautukseen päättyy kuitenkin viidennen seuraavan tilinpäätöksen jälkeen. Maksamatta jääneelle osalle ei makseta korkoa. Lisäosuusmaksut palautetaan kuuden kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka perusteella palautus ensimmäisen kerran voidaan suorittaa. Jos irtisanottua lisäosuusmaksua ei ole voitu palauttaa kokonaisuudessaan, voi palautus tapahtua jälkipalautuksena, jos se on kolmen seuraavan tilinpäätöksen perusteella mahdollista. Lisäosuudelle maksetaan korkoa siihen asti, kun se on osuuskuntalain mukaan nostettavissa. Osuuspankilla on oikeus lunastaa kaikki Tuotto-osuudet. Lunastusoikeuden käyttämisestä päättää osuuspankin hallitus. Lunastukseen vaaditaan keskusyhteisön lupa sekä valvovan viranomaisen lupa, mikäli sääntely sitä edellyttää. Poistoero pieneni tuhannen euroa. Luottotappiovarausta purettiin 73 tuhatta euroa. Omat varat ja vakavaraisuus Osuuspankin vakavaraisuus lasketaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisesti. Osuuspankin luottoriskin pääomavaateen laskennassa käytetään sisäisten luokitusten menetelmää. Markkinariskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. Myös operatiivisten riskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. OP Ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset tarkemmat vakavaraisuustiedot tilinpäätöksessään. OP Ryhmän tilinpäätös on luettavissa www.op.fi verkkopalvelussa.
8 8 Osuuspankin omat varat muodostuivat seuraavasti: Omat varat 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Ydinpääoma (CET1) Oma pääoma* 20 018 16 872 Lisäosuuspääoman omiin varoihin luettava määrä 163 303 Tilinpäätössiirrot vähennettynä laskennallisella verovelalla 2 111 2 170 Osuus tuloksesta, jota ei ole tarkastettu -1 421 - Suunniteltu voitonjako - -45 Käyvän arvon rahasto rahavirran suojauksesta - - Aineettomat hyödykkeet - - Laskennalliset verosaamiset, jotka ylittävät 10 % ydinpääomasta - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - -17 Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä -540-544 Ydinpääoma (CET1) yhteensä 20 330 18 739 Ensisijainen lisäpääoma (AT1) Pääomalainoista omiin varoihin luettava määrä - - Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä 20 330 18 739 Toissijainen pääoma (T2) Perpetuaalilainat - - Debentuurilainat - - Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen ylijäämä - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - 17 Omat varat yhteensä 20 330 18 756 * pl. lisäosuuspääoma ja arvonkorotusrahastoon liittyvä laskennallinen verovelka Osuuspankin lisäosuuspääomasta on luettavissa ydinpääomiin korkeintaan 70 prosenttia 31.12.2012 liikkeeseen lasketusta määrästä siirtymäsäännöksen puitteissa. Realisoitumattomat arvostukset on luettu ydinpääomaan. Vertailuvuonna negatiiviset realisoitumattomat arvostukset luettiin ydinpääomaan (CET1) ja positiiviset toissijaiseen pääomaan (T2). Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä vähennetään kokonaisuudessaan ydinpääomasta (CET1). Riskipainotetut erät 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Luottoriski Standardimenetelmä (SA) Yritysvastuut 60 53 Vähittäisvastuut - - Luottolaitos- ja sijoituspalveluvastuut - 285 Muut vastuut 48 47 Sisäisen luottoluokituksen menetelmä (IRB) Yritysvastuut 1) 7 902 8 230 Yritysvastuut pk-yritykset 6 096 6 504 Yritysvastuut - Muut 1 807 1 725 Vähittäisvastuut 2) 8 686 10 001 Kiinteistövakuudelliset 6 053 7 263 Muut vähittäisvastuut 2 632 2 738 Luottolaitos- ja - -
9 9 sijoituspalveluyritysvastuut 1) Oman pääoman ehtoiset sijoitukset 12 559 10 195 Muut erät 753 830 Luottoriski yhteensä 30 008 29 641 Selvitysriski - - Markkinariski 3) - - Operatiivinen riski 3 079 2 970 Yhteensä 33 087 32 611 1) Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuisiin sekä yritysvastuisiin sovelletaan nk. IRBAn perusmenetelmää (FIRB), eli pankki soveltaa näiden vastuiden riskipainojen laskennassa omia maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD) estimaatteja. 2) Vähittäisvastuiden riskipainoja laskettaessa pankki soveltaa omia estimaatteja maksukyvyttömyyden todennäköisyydelle (PD), tappio-osuudelle (LGD) ja luottovasta-arvokertoimelle (CF). 3) Valuuttakurssiriski Vakavaraisuussuhdeluvut (%) 31.12.2015 31.12.2014 Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde 61,4 57,5 Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde 61,4 57,5 Vakavaraisuussuhde 61,4 57,5 Osuuspankkien yhteenliittymän ydinpääoman vakavaraisuussuhde (CET1) *18,6 15,1 *syyskuussa 2015 Luottolaitoslain mukainen 2,5 prosentin kiinteä lisäpääomavaatimus nostaa käytännössä alarajan ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhteelle 7 prosenttiin ja vakavaraisuussuhteelle 10,5 prosenttiin, jolloin omien varojen vähimmäismäärä oli 3.474 tuhatta euroa. Vakavaraisuutta on parantanut vertailuvuodesta oman pääoman hyvä kasvuvauhti sekä riskipainotettujen erien maltillinen kasvu. Omia pääomia on lisääntynyt pääasiallisesti tuottoosuuksien merkintöjen kasvu. Riskipainotettujen erien kuten luottoriskien maltilliseen kasvuun on vaikuttanut muun muassa rajallinen luottojen kysyntä ja kiristynyt riskipolitiikka. Tunnuslukujen laskentakaavat: Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde, % Ydinpääoma (CET1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde, % Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Keskinäinen vastuu Yhteenliittymälainsäädännön mukaisesti osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OP Osuuskunta, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki Pohjola Pankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OP Osuuskunnan jäseniä olivat vuoden lopussa 180 osuuspankkia sekä Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oy, OP-Asuntoluottopankki Oyj, OP-Korttiyhtiö Oyj ja OP-
10 10 Prosessipalvelut Oy. Talletuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti, ja keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisö ja jäsenluottolaitokset ovat keskinäisessä vastuussa niistä selvitystilassa tai konkurssissa olevan keskusyhteisön tai jäsenluottolaitoksen veloista, joita ei saada suoritetuksi sen varoista. Vastuu jakautuu keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken viimeksi vahvistettujen taseiden loppusumman mukaisessa suhteessa. Jos jäsenluottolaitoksen omat varat vähenevät tappioiden vuoksi niin alhaisiksi, että yhteenliittymälaissa säädetyn selvitystilan edellytykset täyttyvät, keskusyhteisöllä on oikeus periä jäsenluottolaitoksiltaan keskusyhteisön säännöissä mainituin perustein ylimääräisiä maksuja tilikauden aikana enintään viisi tuhannesosaa jäsenluottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta käytettäväksi jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin. Talletussuoja ja sijoittajien turva Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP Ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP Ryhmän talletuspankeilta enintään 100 tuhanteen euroon asti. OP Ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit, Pohjola Pankki Oyj ja Helsingin OP Pankki Oy. Suomen talletussuojajärjestelmää ja sitä koskevaa lainsäädäntöä on muutettu 1.1.2015 alkaen. OP Ryhmälle tulevia uuden järjestelmän mukaisia maksuja on kuvattu tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa kohdassa 1.18 Viranomaismaksut. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään 20 tuhatta euroa. Sijoittajien korvausrahastoa koskevan lainsäädännön mukaan OP Ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku 2015 2014 2013 Oman pääoman tuotto (ROE), % 6,6 5,6 3,6 Koko pääoman tuotto (ROA), % 1,7 1,3 0,8 Omavaraisuusaste, % 27,6 24,6 21,8 Kulu-tuotto-suhde, % 40,7 47,1 62,6 Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo)
11 11 Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulu-tuotto suhde, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi sekä pankin riskiasema Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden, maksuvalmiuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskinkantokyky muodostuu toiminnan laajuuteen ja vaativuuteen suhteutetusta laadukkaasta riskienhallinnasta sekä kannattavaan liiketoimintaan perustuvasta riittävästä vakavaraisuudesta. Osuuspankin riskienhallinta on järjestetty OP Osuuskunnan jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. Osuuspankin hallintoneuvosto vahvistaa ryhmätasoiset sisäisen valvonnan sekä riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan periaatteet sekä valvoo niiden toteuttamista. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta avustaa hallintoneuvostoa sen valvontavelvollisuuden toteuttamisessa. Lisäksi se arvioi osaltaan pankin riskiasemaa ja riskienhallinnan riittävyyttä. Hallitus vahvistaa riskienhallintaa koskevat sisäiset menettelytavat ja toimintaohjeet sekä vastaa riskienhallintajärjestelmien riittävyydestä. Lisäksi hallitus vahvistaa liiketoiminnan tavoitteet sekä vakavaraisuutta ja eri riskilajeja koskevat limiitit sekä valvoo ja seuraa säännöllisesti pankin liiketoimintaa, riskinkantokykyä ja riskiasemaa. Toimitusjohtaja vastaa riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan toteutuksesta ja siihen liittyvien tehtävien organisoinnista. Toimitusjohtaja raportoi säännöllisesti hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OP Osuuskunnalle pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskiasemasta. Osuuspankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. Riskinkantokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja taloudellisen pääomavaateen avulla. Pääomasuunnittelulla varmistetaan, että pankilla on riittävä riskiperusteinen vakavaraisuus nykyisiin ja ennakoituihin riskeihin nähden. Lisäksi sen avulla varmistetaan, että pankin kasvu-, kannattavuus- ja vakavaraisuustavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja keskenään
12 12 johdonmukaisesti asetettu. Pääomasuunnitelma sisältää mm. tavoitteet pääomatasolle sekä varautumissuunnitelman vakavaraisuuteen vaikuttavien odottamattomien tilanteiden varalle. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Lisäksi pankki tarjoaa omistaja-asiakkaille merkittäväksi tuotto-osuuksia, jotka luetaan ydinpääomaan. Pankin riskinkantokyky on riittävä ja riskiasema on vakaa. Luottoriskit Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteitaan eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskiä hallitaan asiakassuhteen aktiivisella hoidolla, asiakasvalinnalla ja vakuuksin. Osuuspankin luottoriskejä limitoidaan ja rahoitusprosessia valvotaan OP Ryhmän riskienhallintajärjestelmän puitteissa. Luotonanto tapahtuu ensisijaisesti asiakkaan riittävän ja todennetun velanhoitokyvyn perusteella. Luottopäätökset perustuvat päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan luottokelpoisuusluokkaan, maksukykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Seurannassa kiinnitetään huomiota erityisesti luottosalkun laatuun sekä asiakas- ja toimialakohtaisiin keskittymiin. Pankin asiakasriskejä kattavat omat varat olivat joulukuussa 2015 yhteensä 20.330 tuhatta euroa. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriski (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) ylittäisi EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyn 25 prosentin rajan asiakasriskejä kattavista omista varoista. Viiden suurimman asiakaskokonaisuuden asiakasriskien yhteismäärä oli 34,7 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista. Sellaisia asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriskien yhteismäärä ylittää 10 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista, ei pankilla ole. Likviditeettiriski Markkinariskit Pankkitoiminnan likviditeettiriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellisella rahoitusriskillä tarkoitetaan pitkän aikavälin luotonantoon liittyvää epävarmuutta, joka johtuu rahoituksen rakenteesta aiheutuvasta jälleenrahoitusriskistä. Maksuvalmiusriski on riski siitä, että pankki ei suoriudu odotetuista ja odottamattomista, olemassa olevista ja tulevista maksuista ilman vaikutusta liiketoiminnan jatkuvuuteen, kannattavuuteen tai vakavaraisuuteen. Rakenteellista rahoitusriskiä seurataan sijoitusten ja luotonannon sekä niiden rahoituksen maturiteettirakenteen erolla. Maksuvalmiusriskiä seurataan pankin tulo- ja menokassavirtojen erona ja maksuvalmius hoidetaan Pohjola Pankki Oyj:n sekkitilin kautta. Rakenteellista rahoitusriskiä hallitaan OP Ryhmän likviditeetin hallintaa koskevien linjausten ja ohjeiden sekä OP Osuuskunnan johtokunnan osuuspankeille vahvistamien valvontarajojen avulla. Pankin rahoitusvarojen ja -velkojen jakauma on kuvattu liitetiedoissa. Markkinariskillä tarkoitetaan riskiä tappiosta tai tuoton menetyksestä, kun markkinahinta tai markkinahinnan volatiliteetti muuttuvat epäedulliseen suuntaan. Markkinariskeihin sisällytetään kaikkien taseen ja taseen ulkopuolisten erien korkoriskit, hintariskit ja kiinteistöriskit sekä sijoitustoiminnan luottosprediriski ja markkinoiden likviditeettiriski. Markkinariskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa, mitata, rajoittaa, seurata ja valvoa pankin markkinariskejä siten, että pankin kannattavuus tai vakavaraisuus ei vaarannu. Pankkitoiminnan merkittävin markkinariski on korkotason muutoksen vaikutus korkokatteeseen. Korkoriski aiheutuu luotonannon ja talletusvarainhankinnan toisistaan poikkeavista korkosidonnaisuuksista tai korontarkistusajankohdista, joten korkotason muutokset realisoituvat korkokatteeseen. Osuuspankin korkoriskiä hallitaan ensisijaisesti otto- ja antolainauksen tuotevalikoimalla ja -ehdoilla. Toissijaisesti pankki voi suojata taseensa korkoriskiä korkojohdannaisilla OP Ryhmässä käytössä olevien suojauksen toimintamallien mukaisesti.
13 13 Johdannaissuojaus voidaan toteuttaa joko nimettyihin sopimuksiin kohdistettuna, rahavirran suojauksena tai ns. taloudellisena suojauksena. Pankkiliiketoiminnassa valuuttariskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP Ryhmässä valuuttariski keskitetään Pohjola Pankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan. Osakeriskillä tarkoitetaan osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Osakesijoitukset ovat pääosin OP Ryhmän sisäisiä sijoituksia. Muu osakesijoitustoiminta on vähäistä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin. Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Vuoden 2015 lopussa kiinteistösijoituksiin (ml. omistukset kiinteistösijoitusyhtiöissä) sitoutuneen pääoman määrä oli 0,8 prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista oli 49 prosenttia vuokrattuna. Sijoituskiinteistöihin sitoutuneen pääoman tuotto oli -0,1 prosenttia eli 1,4 prosenttia edellisvuotista korkeampi. Tuoton paraneminen perustuu vuoden aikana parantuneeseen vuokrausasteeseen. Operatiiviset riskit Strategiset riskit Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että riittämättömistä tai epäonnistuneista prosesseista tai virheellisistä menettelytavoista, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä aiheutuu taloudellista tappiota tai muita haitallisia seuraamuksia. Compliance-riski on osa operatiivista riskiä. Compliance-riskillä tarkoitetaan ulkoisen sääntelyn, sisäisten menettelytapojen ja asiakassuhteessa asianmukaisten menettelytapojen ja eettisten periaatteiden noudattamatta jättämisestä aiheutuvaa riskiä. Sekä operatiivinen että compliance riski voi ilmetä myös maineen tai luottamuksen heikkenemisenä tai menettämisenä. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan ja riskitilanne raportoidaan säännöllisesti hallitukselle. Complianceriskiä hallitaan mm. seuraamalla lainsäädännön muutoksia sekä ohjeistamalla ja kouluttamalla organisaatiota. Vuonna 2015 operatiivisista riskeistä osuuspankille aiheutuneet tappiot olivat vähäisiä. Strateginen riski syntyy väärän strategian valinnasta tai siitä, että valitulla strategialla ei saavuteta asetettuja tavoitteita. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta. Palveluverkko OP Ryhmän palveluverkosto koostuu monikanavaisesti verkko- ja mobiilipalveluista, puhelinpalveluista sekä maan kattavimmasta konttoriverkostosta. Vuoden lopussa pankin toimipisteessä oli rahan nostoon tarkoitettu Otto. käteisautomaatti sekä asiakaskäyttöön tarkoitettu tabletti.
14 14 OP Ryhmä on investoinut mobiili- ja verkkopalveluiden kehittämiseen merkittävästi. Erityisesti mobiilipalveluiden merkitys kasvaa niin henkilö- kuin yritysasiakkaidenkin asioinnissa. Jäsenistö Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 18 jäsenellä ja oli vuoden lopussa 1.860. Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja aktiivisesta jäsenhankinnasta. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät OP Ryhmän muuttuva palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Osuuspankin palkka- ja palkkiopolitiikasta sekä palkkioiden maksamisesta päättää hallitus. OP Ryhmän ryhmätasoinen pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä muodostuu johdolle tarkoitetusta kannustinjärjestelmästä sekä muulle henkilöstölle tarkoitetusta henkilöstörahastosta. Palkitsemisjärjestelmiä on selostettu tilinpäätöksen liitetiedossa 42. Henkilöstö Marttilan Osuuspankin palveluksessa oli tilivuoden lopussa 10 henkilöä, joista yksi on yhteinen 6 muun Auranmaan Osuuspankin kanssa. Matti Vahalahti, toimitusjohtaja, Marjo Rantanen, palvelupäällikkö, Jussi Eloranta, sijoituspäällikkö (yhteinen 6 muun osuuspankin kanssa), Pirkko Hakamäki, palveluneuvoja, Marja-Leena Hampunen, palveluneuvoja, Annukka Kaunonen-Lehtonen palveluneuvoja, Kirsi Kettunen, palveluneuvoja, Aulikki Laaksonen, palveluneuvoja, Satu Mikkola, palveluneuvoja (äitiyslomalla/hoitovapaalla 1.1 30.11.2015), Jutta Mäntsälä, palveluneuvoja. Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Marttilan Osuuspankin omistaja-asiakkaat käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinaisen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Lisäksi osuuskunnan kokous päättää tarvittaessa osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin 25.3.2015. Kokoukseen osallistui 11 osuuspankin jäsentä.
15 15 Hallintoneuvosto Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 15 ja enintään 20 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 18. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 68 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2015 yhteensä 2 kertaa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema 2 - jäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että osuuspankkia ja sen konsernia johdetaan ammattitaitoisesti terveitä ja varovaisia liikeperiaatteita noudattaen lain, sääntöjen, viranomaismääräysten ja annettujen ohjeiden sekä hallintoneuvoston vahvistamien vakavaraisuuden hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalle on toimitettava viranomaisten, keskusyhteisön ja tilintarkastajan laatimat pankkia koskevat tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa tarkastuskertomuksista ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle. Hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta Hallitus Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta, johon kuuluu 6 jäsentä. Toimikunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Toimikunta tekee osuuskunnan kokoukselle sekä hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Valmisteleva toimikunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi toimikunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten vuosi-, kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 3 5 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 5. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 68 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Hallituksen jäsenenä olevan toimitusjohtajan osalta yläikäraja määräytyy osuuspankin ja toimitusjohtajan välisen toimisopimuksen mukaisesti.
16 16 Toimitusjohtaja Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 10. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto Hallintoneuvosto Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Reino Lindqvist Tuija Välimaa Hallintoneuvoston toimikausi ammatti kotipaikka jäsen Aalto, Tuomo 2013-2016 ent. maanviljelijä Marttila Heikkilä, Marko 2015-2018 puhelinasentaja Marttila Heitto, Merja 2014-2017 lastentarhanopettaja Marttila Korimäki, Eeva 2014-2017 maatalousyrittäjä Marttila Kullanmäki, Erkki 2013-2016 yrittäjä, maanviljelijä Marttila Latokylä, Jukka 2014-2017 rakennustarkastaja Tarvasjoki Lindqvist, Reino 2015-2018 maanviljelijä Marttila Martti, Janne 2015-2018 lakimies, maanviljelijä Marttila Mäki, Satu 2014-2017 lähihoitaja Marttila Mäntsälä, Heli 2013-2016 yrittäjä Marttila Prusila, Petri* 2014-2017 maanviljelijä, varastonhoitaja Marttila Savonen, Marja 2013-2016 ent. lastenhoitaja Marttila Seppänen, Minna 2013-2016 sairaanhoitaja Marttila Sinkko, Elisa 2015-2018 projektipäällikkö Marttila Uusitalo, Rauno 2013-2016 maanviljelijä, yrittäjä Marttila Vartiainen, Heikki 2013-2016 yrittäjä Marttila Välimaa, Tuija 2014-2017 tuotepäällikkö Koski TL Äikää, Mari* 2014-2017 yrittäjä Marttila * Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan jäsen
17 17 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Henry Sippola Erkki Nurminen Hallituksen syntymä- koulutus ammatti kotipaikka hallituksen jäsen vuosi jäsen alkamispäivä Sippola, Henry 1953 peruskoulun ent. rehtori Halikko 01.01.1997 luokanopettaja Koskela, Juhani 1970 tietotekniikka- verkkopääll. Marttila 02.11.2010 mekaanikko Nurminen, Erkki 1961 työteknikko projekti- Lieto 11.04.1997 päällikkö Wiitanen, Marjatta 1953 ylioppilas yrittäjä Marttila 01.01.2002 Vahalahti, Matti 1956 varatuomari toimitus- Parainen 01.06.1999 emba johtaja Toimitusjohtaja Matti Vahalahti, varatuomari, emba 59 v., toimitusjohtaja 01.06.1999 lukien. Johtoryhmän kokoonpano Matti Vahalahti, varatuomari, emba 59 v., toimitusjohtaja Marjo Rantanen, merkonomi, EMBA 52 v. palvelupäällikkö Tilintarkastajat Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy, päävastuullisena tilintarkastajana Osmo Valovirta KHT Muu tarkastustoiminta OP Osuuskunnan OP-Tarkastuksen tarkastaja Tuija Seppälä suoritti vakavaraisuuden hallinnan arvion 7. 11.9.2015.. Tulevaisuuden näkymät Maailmantalous kasvaa edelleen pitkäaikaista keskiarvoa hitaammin. Euroalueella talouden kohtuullinen kasvu jatkuu. Euribor-korot jäävät hieman vuoden 2015 loppua matalammiksi. Kotitalouksien kulutus ja investointien piristyminen pitävät yllä pientä talouskasvua Suomessa. Pitkään jatkuneen laskusuhdanteen myötä asiakkaiden usko tulevaisuuteen heikkenee entisestään. Tämä huolimatta alhaisen korkotason jatkumisesta tulee heijastumaan vahvasti luottokysynnän heikkenemiseen. EKP:n tulo pankin valvojaksi on kiristänyt entisestään riskipolitiikkaa, joka näkyy lisääntyvänä työpanoksena tuottamattomaan työhön, kustannusten kasvuna sekä luotonannon kriteerien kiristymisenä. Edellä mainittu yhdessä sen kanssa, että Marttilan Osuuspankin toimialue on lähes taantuvaa aluetta, tulee näkymään pankkimme korkokatteen kehittymisessä.
18 18 Globalisaation myötä asiakaskäytöksen muutos ja asiakastarpeiden muutosten tunnistaminen tulee olemaan yksi suurimpia lähiaikojen haasteita. Teknologinen kehitys on nopeaa ja se tuottaa uudenlaisia digitaalisia palveluita. Työn tekeminen tulee muuttumaan merkittävästi. Tarvitaan yhä enemmän vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitoja, itseohjautuvuutta, innovaatiokykyä sekä monikulttuurisuusvalmiuksia, kuten kielitaitoa, on osattava hyödyntää teknologiaa, toimittava verkostossa ja vastuullinen liiketoiminta on hallittava. Digitalisaatio on jo täällä, mutta kukaan ei vielä varmuudella tiedä, mitä se tarkasti ottaen sisältää. Muutos on mahdollisuus Marttilan Osuuspankin kaltaiselle hitaan kasvun pankille, mutta se tuo myös uhkatekijöitä, kuten ansainnan rapautumisen, tulevaisuuden työtehtävien ja henkilökunnan osaamisen kohtaamisen sekä uhan siitä, että OP Ryhmä on niin suuri, että sen liike ei riitä muutoksen vauhtiin. Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä Osuuspankin jakokelpoinen ylijäämä oli 14.424.339,50 euroa, josta tilikauden ylijäämä oli 1.421.183,07 euroa. Taseen osoittama ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi siten, että lisäosuusmaksulle maksetaan korkoa 2,0 prosenttia ja Tuotto-osuudelle 3,25 prosenttia, eli yhteensä 128.456,22 euroa. Tilikauden ylijäämästä jää 1.292.726,85 euroa edellisten tilikausien voittovarojen tilille. Osuuspankin taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Pankin maksukyky on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan pankin maksukykyä.
19 MARTTILAN OSUUSPANKKI OSUUSPANKIN TULOSLASKELMA 1.1. - 31.12.2015 Korkotuotot 1 371 945,48 Korkokulut 135 082,52 KORKOKATE 1 236 862,96 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 694 536,61 Muista yrityksistä 694 536,61 Palkkiotuotot 412 898,34 Palkkiokulut 59 836,00 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 75 494,83 Arvopaperikaupan nettotuotot 74 443,68 Valuuttatoiminnan nettotuotot 1 051,15 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 375 094,04 Sijoituskiinteistöjen nettotuotot -8 986,56 Liiketoiminnan muut tuotot 6 986,41 Hallintokulut 900 477,24 Henkilöstökulut 532 188,37 Palkat ja palkkiot 432 500,99 Henkilösivukulut 99 687,38 Eläkekulut 85 680,12 Muut henkilösivukulut 14 007,26 Muut hallintokulut 368 288,87 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 24 322,03 Liiketoiminnan muut kulut 187 504,66 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista 79 800,52 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) 1 540 946,18 Tilinpäätössiirrot -73 636,78 Tuloverot 193 399,89 Tilikauden verot 185 570,56 Aikaisempien tilikausien verot -1 100,27 Laskennallinen vero 8 929,60 VARSINAISEN TOIMINNAN VOITTO (TAPPIO) VEROJEN JÄLKEEN 1 421 183,07 TILIKAUDEN VOITTO (TAPPIO) 1 421 183,07 1.1. - 31.12.2014 1 480 225,77 189 749,23 1 290 476,54 315 779,11 315 779,11 356 495,31 52 599,21 81 265,45 81 450,31-184,86 427 391,15-16 630,58 23 049,15 886 883,80 552 526,96 450 356,01 102 170,95 90 489,37 11 681,58 334 356,84 40 883,50 215 109,00 73 970,29 1 208 380,33-85 386,39 230 849,45 218 288,51 3 604,14 8 956,80 1 062 917,27 1 062 917,27