ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI Terällä, yksin ja yhdessä.

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE

Toimintasuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

Infopaketti kaudelle Sivu 1 / 6

Elokuun tiedote Porvoon Taitoluistelijat. Harjoitukset jatkuvat Porvoossa Johtokunnan työnjako kaudella

SEURATIEDOTE 6/

Nurmijärven Taitoluistelijoissa luistelee yli 200 lasta, nuorta ja aikuista. Seura on kehittyvä, hyvän ja laadukkaan osaamisen taitoluisteluseura.

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat

Toimintasuunnitelma

Espoon Jäätaiturit ry

Toimintasuunnitelma

VUOSIKERTOMUS. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

Espoon Jäätaiturit ry

Seinäjoen Taitoluistelijat ry

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma

IF-ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

Seuran ylimpänä päättävänä elimenä toimivat vuosikokoukset. Syyskokous pidetään torstaina , kevätkokouksen ajankohta päätetään myöhemmin.

Toimintalinja kaudelle Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja.

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/

Toimintasuunnitelma

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden vastuuvalmentajan tehtävät.

OULU SKATE

1. Yleistä. Sivu 1 / 7. Helsingfors Skridskoklubb rf. Helsingin Luistinklubi ry. Toimintasuunnitelma

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

VUOSIKERTOMUS

YKSINLUISTELUN TESTIT

1 Seuran tarkoitus ja tavoitteet Myönteisen ajattelun lisääminen #MyönteinenTTK Työnteon selkeyttäminen Yhteistyö 2.

Yksinluistelun testijärjestelmät

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle

Terällä, yksin ja yhdessä. Espoon Taitoluisteluklubi

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

2) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Toimintakertomus

Muodostelmaluistelun Helsingin alueen mestaruuskilpailu Barona Areena, Espoo Aikuiset

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien

INFOTILAISUUS. Moision koulun ruokala klo 18.30

ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla

KILPAILUKUTSU

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset

SEURATIEDOTE 3/

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE

HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL HÄMEENLINNA

Toimintasuunnitelma

1 TERVETULOA HSK:hon

Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 2. valintakilpailu Barona-Arena, Espoo Aikuiset, Lohko 2

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

Tuusulan Luistelijat ry / Strategia

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

Elo-syyskuun tiedote 2014

ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT Päivitetty idän / kaakon aluekokouksessa

Muodostelmaluistelun kutsukilpailu , Järvenpää Tulokkaat

Tikkakosken Tikka ry 2015

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Kilpailuvahvistus 1(5)

Toimintalinja kaudelle Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

Toimintalinja Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

KILPAILUKUTSU

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Jäätanssin ja pariluistelun ikärajat noviisipoikien ikäraja muuttuu, ei muuta muutosta

Valmennussääntö alkaen

YL vanhempainilta

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT

SM-seniori on luistelija, joka on kilpailukauden alkuun mennessä (1.7.) täyttänyt 15 vuotta.

VUOSIKERTOMUS

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KILPAILUSÄÄNTÖIHIN KAUDESTA LÄHTIEN

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

5.7 Tiedottaminen Yksinluistelun toimintaperiaatteet Valmentajat ja harjoitusten seuraaminen Ryhmärakenne

Tervetuloa luistelun pariin!

VUOSIKERTOMUS

Hämeenlinnan Taitoluistelijat

SUNBEAMS KUUKAUSIKIRJE

YL vanhempainilta

Terällä, yksin ja yhdessä

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO

Terällä, yksin ja yhdessä

Terällä, yksin ja yhdessä

Ehdotukset STLL liittohallituksen jäseniksi ja puheenjohtajaksi

SÄÄNTÖKIRJA nro

TOIMINTASUUNNITELMA Jyväskylän Taitoluisteluseura ry

Toimintalinja Päivitetty

Visio, missio, arvot ja strategia

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

Transkriptio:

ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS KAUSI 2013-2014 Terällä, yksin ja yhdessä. ETK ry toimisto: Pyyntitie 1 A 3.krs. 02230 ESPOO puh. (09) 803 2212 Sähköposti: toimisto@etkespoo.com Nettisivut; www.etkespoo.sporttisaitti.com Facebook: https://www.facebook.com/#!/pages/espoon-taitoluisteluklubi-ry Ilmoitustaulut: Matinkylän jäähalli ja Espoonlahden Forum -halli

Espoon Taitoluisteluklubi ry (ETK) päättää kuluneen kauden jälleen tyytyväisin mielin. Vakiintunut toimintamme on antanut hyvän perustan jatkaa aktiivisena ja monipuolisena yksin- ja muodostelmaluistelun taitoluisteluseurana, unohtamatta toimintaamme olennaisena osana kuuluvaa mittavaa luistelukoulutoimintaa. Toimintatavoitteidemme mukaisesti olemme kilpa- ja harrastusluisteluseura, joka järjestää laadukasta liikuntaa luistelun parissa lapsille, nuorille ja aikuisille luistelukoulun, yksinluistelun ja muodostelmaluistelun parissa. Lämpimät kiitokset kaikille jäsenille ja toiminnassa mukana olleille onnistuneesta kaudesta! 1. SEURAN HALLINTO JA TYÖNTEKIJÄT ETK:n toimisto sijaitsee Espoon Matinkylässä, osoitteessa Pyyntitie 1 A, 3.krs. 2.1. Seuran valmentajat ja muut työntekijät Yksinluistelun päätoimisina vastuuvalmentajina toimivat Jonna Ylimäki, Saija Martikainen, Anna Mertanen ja Sanna Kantele. Jäätanssin valmennuksesta vastasi Susanna Peltola. Luistelijoiden ohjelmakoreografioista ovat vastanneet seuran valmentajat. Yksinluistelijoiden baletin ohjaajana on toiminut Leo Lenkola. Muodostelmaluistelun päätoimisina valmentajina ovat toimineet Annina Saari, Merja Laakkonen, Laura Seise, Sanna Tuomisalo ja Hanna Laitinen. Päätoimisena balettivalmentajana on toiminut Leo Lenkola. Muodostelmaluistelun tuntivalmentajina ovat toimineet Mari Giers, Sini Aarnio-Kurki, Iida Jauhiainen, Sara Honkavaara, Janita Louhelainen ja Janniina Pärssinen. Muodostelmajaoston koordinaattorina valmennustyön ohessa on toiminut Hanna Laitinen sekä Hanna Laitisen äitiyslomasijaisena Hilla Kaitala, Janniina Pärssinen ja Laura Seise. Luistelukouluohjaajina kaudella 2013-2014 toimivat: Salla Aalto, Maija Berner, Iida Jauhiainen, Minna Kantele, Sanna Kantele, Ida Kivisilta, Johanna Kostia, Janita Louhelainen, Anna Mertanen, Hilla Parkkinen, Sini Parkkinen, Emmi Partanen, Minna Parviainen, Pinja Pikkarainen, Sini Pyörälä ja Helmi Rautaheimo. Päätoimisena seuratoiminnan koordinaattorina on toiminut Hanni Kantele. Nuorisovalmennuspäällikkönä toimi Susanna Peltola 1.2. Seuran hallitus Espoon Taitoluisteluklubi ry:n hallituksen puheenjohtajana kaudella 2013-2014 on toiminut Laura Raitio. Hallitus on käsitellyt ehdotukset ja päätökset, järjestäytymiskokousta lukuun ottamatta, sähköpostitse ja/tai teleneuvotteluin. Kaudella 2013-2014 ovat ETK:n hallitukseen kuuluneet: Raitio Laura Louhelainen Timo Siivonen Sari Lagerbohm Riikka Salo Leena Sere Hanna Wuorenheimo Outi Varajäseninä ovat olleet: Myntti sari Sirkiä Heli puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen, muodostelmajaoston puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen

Hallituksen jäsenten pääasialliset vastuualueet ovat olleet seuraavat: Laura Raitio, ETK ry puheenjohtaja - Johtokunnan ja seuran puheenjohtajan tehtävät, työnantajan vastuut, seuran sopimukset. Timo Louhelainen, ETK ry varapuheenjohtaja - Seuran puheenjohtajan tehtävät tämän ollessa estynyt niitä hoitamasta. - Kilpailujen ja tapahtumien turvallisuusvastaava - Seuran pelastus- ja turvallisuus-suunnittelu Sari Siivonen, jäsen - Muodostelmaluistelujaoston puheenjohtaja Riikka Lagerbohm, jäsen - Yksinluistelujaoston jäsen, yksinluistelujaoston varustevastaava Leena Salo, jäsen - Muodostelmaluistelujaoston jäsen, muodostelmaluistelujaoston talousneuvonantaja Outi Wuorenheimo, jäsen - Muodostelmaluistelun kilpailukoordinaattori Hanna Sere, jäsen - Yksinluistelun yhdyshenkilö 2.3 Muut seuran hallintotehtävät Palkanmaksutoimintoja on hoitanut Marienne Mäenmaa / Cordials-tilit. Kirjanpito ja taloushallintotehtävät on hoitanut tilitoimisto Tea Nordberg. Tilintarkastajana toimi Tom A Turja, KHT, ja varatilintarkastajana TTR-Tilintarkastus Oy Y-1025518-5. Toiminnantarkastajana toimi Osmo Latvala ja hänen varallaan Jaana Latvala-Kerttula. 2.4 Yksinluistelujaosto Kaudella 2013-2014 Yksinluistelujaoston jäseninä toimivat: Hanni Kantele Hanna Sere Timo Louhelainen Riikka Lagerbohm Sari Myntti Kristiina Stenlund Yksinluistelujaoston puheenjohtaja Yksinluistelujaoston varapuheenjohtaja, Yksinluistelujaoston sihteeri Jäsen, varustevastaava Jäsen 2013 loppuun Jäsen 2013 loppuun

2.5 Muodostelmaluistelujaosto Kaudella 2013-2014 Muodostelmaluistelujaoston jäseninä toimivat seuraavat henkilöt: Sari Siivonen Muodostelmajaoston puheenjohtaja, johtokunnan edustaja Outi Wuoreneheimo Muodostelmajaoston varapuheenjohtaja, johtokunnan edustaja Laura Raitio Johtokunnan edustaja, seuran puheenjohtaja Laura Seise Muodostelmajaoston sihteeri (Hanna Laitisen äitiysvapaan ajan), valmentaja Janniina Pärssinen - Laila Kaitala Sari Reijola Hannukka Louhelainen Mikaela Tamminen Jaana Latvala-Kerttula Outi Wuorenheimo Jenni Ahvenainen Marjukka Miettinen Kati Viljakainen Pernilla Stockmann Minna Suutari Kaisa Ilovuori Linda Muinonen Janniina Pärssinen Sirpa Mikkonen Hanna Hykkyrä Revolutions Revolutions Reflections Reflections Blue Arrows Blue Arrows Rainbows Rainbows Sunbeams Sunbeams Ice Spirit Ice Roses Situations Situations Shadows Shadows

3. SEURAN LUISTELUTOIMINTA 3.1. Luisteluryhmät Luistelukoulu Yksinluistelu Muodostelmaluistelu Tenavat Alueryhmä H alle kouluikäiset harrastavat luistelijat sekä aluejuniorit A harrastajat ja taitajat sarjoissa kilpailevat luis- R telijat R A Koululaiset Jäätanssi S kouluikäiset Ice Spirit T harrastajat kansallisessa juniori-sarjassa A kilpaileva harrastajajoukkue J Erityisryhmä Mupetit A erityistä tukea luiste- T lussa tarvitseva ryhmä Ralliryhmä poikien oma yksilötaitoryhmä Situations kansallisessa seniorisarjassa kilpaileva joukkue Ritti- ja Tulppiryhmät pidempään harrastaneiden ryhmä Tähti-ryhmät 2 krt viikossa luistelevat J Shadows aikuisjoukkue harrastajat kansallisessa aikuissarjassa Sunset Skaters kilpaileva joukkue aikuisharrastajat Aikuinen-Lapsiryhmä K Timantit Ice Roses I kilpailemaan tähtäävät luistelijat kilparyhmiin tähtäävät luistelijat L P K3 ryhmä Sunbeams A Minit- ja silmut sarjassa kilpailevat luistelijat Minorit-sarjassa kilpaileva joukkue R Y H K2 -ryhmä Rainbows M Silmut-, debytantit- ja noviisit sarjoissa Minorit-sarjassa kilpaileva joukkue Ä kilpailevat luistelijat T Blue Arrows K1 ryhmä Debytantti-, Noviisi-, SM-noviisi-, juniori-, SM-juniori-, seniori- ja SMseniori sarjoissa kilpailevat luistelijat SM-noviisit sarjassa kilpaileva joukkue Reflections SM-juniorit sarjassa kilpaileva joukkue Revolutions SM-Seniorit sarjassa kilpaileva joukkue

Seurassa on menneellä kaudella ollut jäsenmaksun maksaneita luistelijajäseniä yhteensä 817 ja muita jäseniä 36 henkilöä eli seuran kokonaisjäsenmäärä on ollut 853 henkilöä. 3.2. Luistelukoulu Luistelukouluun rekisteröitiin kuluneella kaudella 470 luistelijaa, luistelukoulun lapsiluistelijoita oli 442 ja aikuisia 28. Luistelukoulun peruskausi alkoi syyskuussa ja päättyi huhtikuun alussa. Tähdet ryhmät jatkoi harjoitteluaan toukokuun 2014 loppuun saakka. Luistelukoulutunteja on pidetty Espoonlahden ja Matinkylän jäähalleissa Pienet ja isot tähdet sekä rittiryhmä ja tulppiryhmä harjoittelivat kaksi kertaa viikossa, muut ryhmät kerran viikossa. Tähdet-, Ritti- ja Tulppiryhmien harjoitusohjelmaan kuului myös jumppa kerran viikossa. Luistelukoulun tenavat ja koululaiset harjoittelivat omissa taitotasoaan vastaavissa pienryhmissä. Luistelukoulussa harjoiteltiin perusluistelutaitoja. Taitojen edetessä harjoittelussa on siirrytty vaativampiin taitoluistelun liikkeisiin ja yhdistelmiin ja edelleen uusiin ryhmiin. Luistelutaitojen opettelussa on käytetty apuna monipuolisesti musiikkia sekä erilaisia leikkejä ja välineitä lasten ikätaso huomioiden. Kauden aikana luistelukoulussa on ollut myös erilaisia teemapäiviä. Luistelukoululaiset esiintyivät yksinluistelujaoston joulutapahtumassa sekä kahdessa kevätnäytöksessä. Luistelukouluohjaajat ovat seuranneet lasten taitojen kehittymistä kauden aikana. Luistelukoululaiset ovat suorittaneet kauden aikana kaksi kertaa ETK:n merkkisuorituksia. Merkkisuoritukset ovat olleet myös vanhemmille mukava keino seurata lapsensa taitojen edistymistä. Luistelukoulutoiminnasta on vastannut nuorisovalmennuspäällikkö Susanna Peltola. 3.3. Yksinluistelu Yksinluistelijoita rekisteröitiin kauden 2013-2014 aikana kaikkiaan 98 luistelijaa ja 14 jäätanssijaa. Yksinluistelijoiden kausi oli jälleen kiireinen. Kotimaisten kilpailuiden lisäksi ulkomailla käytiin kilpailemassa mm Ruotsissa, Virossa, Romaniassa ja Bulgariassa. Kotimaassa yksinluistelijat osallistuivat myös kansainvälisiin kilpailuihin Luistelijat kilpailivat sarjojensa valintakilpailuissa finaaleineen, Helsingin alueen alue-cupin kilpailuissa, kutsukilpailuissa ja seuraotteluissa. Varsinkin Silmuissa kilpailevat luistelijat saavuttivat lukuisia mitalisijoja sarja- ja kutsukilpailuissa. Pienet Minit -sarjassa luistelevat kilpailijat saivat lukuisia erityis- ja kunniamainintoja suorituksistaan. Yksinluistelujaosto toimi luotettavana ja joustavana kilpailujärjestäjänä organisoiden kauden aikana myös lukuisia kutsu- ja loppukilpailuja sekä kansainvälisen jäätanssitapahtuman. Yksinluistelujaoston joulutapahtumaan (Tiheikön Väki) osallistuivat kaikki yksinluistelijat, jäätanssijat sekä seuran luistelukoululaiset. Yksinluistelijat olivat esillä myös jään ulkopuolella. Luistelijat toimivat myös erilaisten espoolaisten urheilutapahtumien toimitsijoina. Taitoluisteluleirit pidettiin Matinkylässä ja Valkeakoskella. 3.4. Muodostelmaluistelu ETK:lla oli kaudella 2013 2014 9 eri muodostelmajoukkuetta kansallisessa sarjassa ja kilpasarjassa sekä muodostelmaluistelun kehitysryhmässä. Kauden aikana rekisteröitiin kaikkiaan 235 muodostelmaluistelijaa.

ETK:n muodostelmajaoston kausi 2013-2014 on ollut onnistunut toiminta on ollut aktiivista ja monipuolista. Nuorentuneet joukkueet ovat kokeneet onnistumisen kokemuksia kilpailuissa ja joukkueet ovat saavuttaneet palkintosijoja. Muodostelmaluistelijat kilpailivat myös Ruotsissa Leon Lurje Trophyssa, Ranskassa French Cupissa ja Belgiassa., Shadows luisteli pronssille Ranskassa. Reflections joukkue niiasi kultaa Belgian Winter Cupista. ETK:n muodostelmajaosto järjesti kansallisten sarjojen 1.kilpailun marraskuussa ja Helsingin alueen mestaruuskilpailun tammikuussa. Lisäksi järjestettiin jaoston omia gaalaesityksiä. 4. TUOMARIT Yksinluistelutuomareina ovat toimineet Johanna Kostia, Hilla Parkkinen ja Leo Lenkola Yksinluistelun teknisenä spesialistina toimi Anna Mertanen ja Hilla Parkkinen. Jäätanssin teknisenä spesialistina toimi Susanna Peltola ja jäätanssituomarina Leo Lenkola. Soveltavan luistelun tuomarina toimi Leo Lenkola. Muodostelmaluistelun teknisenä spesialistina on toiminut Anna Larmo, Sini Aarnio-Kurki ja Merja Laakkonen. Muodostelmaluistelun tuomarina toimi Janita Louhelainen, Aino Lindström, Sini Pyörälä ja Leo Lenkola. 5. KAUDEN PALKITUT Johtokunta myönsi seuran vuotuiset kiertopalkinnot seuraavasti: Vuoden menestyjä: Vuoden tsemppari: Vuoden ETK-lainen: Vuoden tulokas: Vuoden valmentaja: Vuoden luistelukouluohjaaja: Tulokasjoukkue Sunbeams Saga Lönnqvist R-Tiimi Vera Vilen Laura Seise Minna Kantele Lisäksi jaostot jakoivat omat kierto- ja tunnustuspalkintonsa 6. VARAINHANKINTA Espoon Taitoluisteluklubi ry:n pääasiallinen tulonlähde oli luistelijoilta kerättävät kausimaksut. Avustuksia seura sai Espoon kaupungilta. Lisäksi seura teki varainhankintatyötä lukuisien talkoiden avulla ja mm. järjestämällä taitoluisteluesityksiä ja kilpailuja. Lisäksi jaostot ovat saaneet myös sponsoritukea joiltakin yrityksiltä. 7. KEVÄTNÄYTÖS Koko seuran yhteisiä kevätnäytöksiä ajoittui kaudelle 2 kpl. 12.4.2013 Barona Areenalla näytöksen aiheena oli Kippari Kalle ja 28.3.2014 Barona Areenalla luisteltiin Hiawatha sadun tahtiiin. Näytösten käsikirjoituksista vastasivat Sanna Kantele (Kippari Kalle) ja Salla Aalto (Hiawatha). 8. KOULUTUSTOIMINTA Seuran valmentajat ja tuomarit osallistuivat kauden aikana omaa ammattitaitoaan tukeville kursseille ja koulutuksiin tarjonnan mukaan. ETK järjesti myös seuran sisäisen luistelukouluohjaajien koulutuspäivän elo- ja tammikuussa. Kurssin ohjaajana toimi nuorisovalmennuspäällikkö Susanna Peltola. SLU ja ESLU järjesti kauden aikana runsaasti koulutustilaisuuksia. Seuraseminaareihin ja seura-akatemia koulutuksiin osallistuivat Laura Raitio, Hanni Kantele ja Outi Wuorenheimo, Sari Siivonen ja Timo Louhelainen. Koulutuksissa käsiteltiin mm. yhdistystoiminnan lakipykäliä, urheiluseuraa työnantajana, sisäistä viestintää, koulutusta, seurojen turvallisuussuunnitelmaa ja sosiaalista mediaa. Seuran puheenjohtaja osallistui lisäksi STLL:n seuraparlamentti-luennoille ja seurojen puheenjohtajille tarkoitettuihin seminaareihin. Valmentajat ovat osallistuneet Suomen Taitoluisteluliiton järjestämiin koulutuksiin ja Suomen Taitoluisteluval-

mentajat ry:n (STAV) järjestämiin koulutuksiin sekä toimineet luennoitsijoina ja kouluttajina erilaisissa valmentajille ja tuomareille suunnatuissa tilaisuuksissa. 9. TIEDOTUSTOIMINTA Seuramme tiedotuskanavia olivat ilmoitustaulut Matinkylän jäähallin aulassa sekä Espoonlahden Forum - jäähallin aulassa. Lisäksi käytössä olivat ryhmäkohtaiset tiedotteet ja kirjeet. Seura tiedotti jäsenistöään myös sähköpostien ja nettisivujen www.etkespoo.sporttisaitti.com kautta,. Luistelukoulujen alkamisesta ilmoitettiin myös Länsiväylän verkkolehdessä ja seuran facebook-sivustolla. 10. JÄSENYYDET Espoon Taitoluisteluklubi ry. kuuluu jäsenenä Suomen Taitoluisteluliittoon (STLL) ja Etelä-Suomen Liikuntaan ja Urheiluun (ESLU). 11. SEURAN MUITA HANKKEITA Seura on jatkoi Espoon kaupungin Sporttis-kerho toiminnassa lajiesittelijänä sekä Länsiväylän nuorisosaitti hankkeessa. ETK jatkoi yhteistyötä espoolaisten koulujen ja päiväkotien kanssa vierailemalla liikuntatunneilla ja urheilupäivillä antamalla luisteluopetusta koulujen ja päiväkotien varaamilla jäävuoroilla espoolaisissa jäähalleissa sekä vierailemalla päiväkodeissa ohjaamassa erilaisia liikuntatunteja ja tapahtumia. Lisäksi pidimme päiväkodeille sekä muodostelma- että yksinluistelun lajiesittelytunteja. Seura jatkoi KULPS (kulttuuri- ja liikuntapolku) yhteistyötä Espoon kaupungin kanssa. Kulttuuri- ja liikuntapolku KULPS on kouluille suunnattu projekti jonka tarkoituksena on tarjota koululaisille mieleenpainuvia, positiivisia ja liikunnallisia liikunta- ja kulttuurielämyksiä. Liikuntapolun tarkoituksena on monipuolistaa koulujen liikunnanopetusta ja retkitoimintaa sekä auttaa koululaisia kokeilun kautta löytämään mieleisensä harrastuksen. Espoon Taitoluisteluklubi ry tuki aikuisten liikuntaa jatkamalla liikuntaseteleiden hyväksymistä liikunnan maksuvälineenä. JOHTOKUNNAN ALLEKIRJOITUKSET Espoossa Laura Raitio Timo Louhelainen Sari Siivonen Riikka Lagerbohm Leena Salo Hanna Sere Outi Wuorenheimo