Toimintakertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 1.7.2012 30.6.2013"

Transkriptio

1 Espoon Jäätaiturit ry / hallit 1 Espoon Jäätaiturit ry Toimintakertom Yleistä Espoon Jäätaiturit ry on taitoluistelun erikoisseura. Seuran tarkoituksena on koota taitoluistelun harrastajia ja edistää taitoluistelun harrastta siten, että jokainen luistelija voi harrastaa kunto- tai kilpaurheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaan. Seura on Suomen Taitoluisteluliitto ry:n jäsen. Päättynyt toimikai oli seuran 28., Karakallion Pallon taitoluistelujaosto mukaan lukien 37. Urheilaavutten suhteen kai oli edelleen tuloksellinen. Tälläkin kaudella seuramme luistelijat edtivat Suomea menestyksekkäästi ja saavuttivat mitalisijoja sekä Suomen että Pohjoismaiden, mestarukilpailuissa. Matthias Versluis (s. 1994) SM-seniorien SM hopea. Emmi Peltonen (s. 1999): Noviisien SM- ja PM kulta. Muodostelmaluisteluryhmä Valley Bay Synchro oli 3. juniori sarjassa kansainvälisessä Spring Cup 2013 kilpailsa Milanossa. Varsinaisen toiminnan ohella Espoon Jäätaiturit esitti Kadonneet luistimet -jääsadun keväällä Tärkeimmät seuran järjestämät kilpailut olivat helmikuinen Debytanttien ja noviisien 2. valintakilpailu ja Silmujen Timanttifinaali maaliskusa. Seuran talo oli hyvä. Varsinaisen toiminnan tuotot ja saadut avtukset kattoivat valmenn- ja kilpailukulut ja muut varsinaisen toiminnan kulut. Muut kulut katettiin varainhankinnan tuotoilla ja avtuksilla. 2 Seuran jäsenet 2.1 Luistelijat Luistelijamäärä oli keskimäärin 562. Kauden valmennryhmät olivat: Kilparyhmät K1, K2 ja K3 Muodostelmaluisteluryhmä Valley Bay Synchro (SM-juniorijoukkue) Muodostelmaluisteluryhmä Valley Bay Synchronics (SM-noviisijoukkue) Muodostelmaluisteluryhmä Valley Bay Synchronettes (minorijoukkue) Muodostelmaluisteluryhmä Valley Bay Synchrokids (tulokasjoukkue) Pienten luistelijoiden valmennryhmät (Taiturit, Tintit, Muokkaminit, Perhoset ja Leppikset) Koululaisryhmät (Mintut, Roosat ja Liilat) Alle kouluikäiset luistelukoululaiset (Tenavat ja Viikkotenavat) Aikuisten muodostelmaluistelujoukkue Valley Bay Evergreens Aikuisluisteluryhmä 2.2 Aikuisjäsenet Seuran aikuisjäsenet ovat pääasiassa litelevia aikuisia sekä luistelijoiden vanhempia. Aikuiset osallistuivat aktiivisesti talkootyöhön mm. kilpailujen, näytösten ja erilaisten varainhankinnan tapahtumiin. Aikuisjäseniä oli 42 joista luistelevia 32.

2 Espoon Jäätaiturit ry / hallit 2 3 Hallinto ja organisaatio 3.1 Hallinto Seuran hallitukseen kuuluivat Mika Leppänen, pj Sanna Eklund, vpj Johanna Förster Merja Hiltunen Anne Ojanen Juho Oksanen Juha Similä Kirjanpidon hoiti Hannele Korkala. Tilintarkastajana toimi HTM Anneli Kosonen ja toiminnan tarkastajana Arto Palsala. Sääntömääräinen syyskoko pidettiin ja kevätkoko Seuran hallit piti kauden aikana 12 varsinaista kokota. Seuran käytössä oli oma toimistotila Laaksolahden jäähallissa ja varastotila Linntajankujalla. 3.2 Valmentajat Seuran päätoimisina valmentajana toimivat Virpi Horttana, Henna Hietala, Kati Perokorpi, Elina Ikonen (äitiyslomalla), Tanja Hatakka ja Anna Konu. Tuntivalmentajia oli Valmenntoiminta Valmenn oli jaettu kolmeen painopistealueeseen: 1 Luistelukoulu Koululais- ja Tenavaryhmien (Tenavat, Viikkotenavat, Mintut, Roosat ja Liilat) luistelijat olivat luistelukoululaisia, joiden tavoitteena oli hyvän perluistelutaidon oppiminen. Pienten luistelijoiden valmennryhmien (Leppikset, Perhoset, Muokkaminit, Tintit ja Taiturit) valmennuksen tavoitteena oli taitoluistelun elementtien oppiminen ja kilpailujärjestelmään tuttuminen. Harjoituksia oli 1-6 kertaa viikossa. Ryhmään voidaan laskea kuuluvaksi myös kerran viikossa harjoitelleet aikuisten muodostelmaluistelujoukkue (Valley Bay Evergreens) sekä aikuisluisteluryhmä. 2 Nuoriso- ja harrastajaluistelu Ryhmään kuuluivat kansallisten sarjojen kilpaluistelijat (juniorit, noviisit ja debytantit), pienet yksinluistelijat (silmut ja minit) sekä tulokas- ja minorimuodostelmaluistelijat. Harjoituksia oli 6-12 kertaa viikossa. Tavoitteena oli pääseminen oman sarjan loppukilpailuun ja menestyminen siinä. 3 Huippu-urheilu Ryhmään kuuluivat SM-sarjojen kilpaluistelijat (SM-seniorit, SM-juniorit ja SM-noviisit). Tavoitteena oli menestyminen SM- ja kansainvälisissä kilpailuissa. Luistelijat harjoittelivat viikossa 6-8 kertaa jäällä ja 5-6 kertaa oheisharjoituksissa. Muodostelmaluistelun puolelta ryhmään kuuluivat SM-juniorijoukkue ja SMnoviisijoukkue. Joukkueet harjoittelivat viikossa 5-6 kertaa jäällä ja 4-5 kertaa oheisharjoituksissa.

3 Espoon Jäätaiturit ry / hallit Harjoittilat ja ajat Perkauden syksyn luisteluharjoituksista valtaosa pidettiin Leppävaaran jäähallissa. Harjoituksia oli myös Matinkylässä, Espoonlahdessa, Laaksolahdessa sekä Barona Areenalla. Kaupungin vuorot ( Barona, Espoonlahti, Matinkylä) Jäähallivuoroja oli perkaudella yhteensä 26 (edellisellä kaudella 32,25) viikkotuntia: - 7,5 (9,5) tuntia ns. hyvinä aikoina (arkisin klo tai viikonvaihteessa klo 10-21) - arki iltapäivisin 6 (13,75) tuntia (klo ) - aamuisin 10,5 (9) tuntia (klo 7-11 tai viikonvaihde ) - iltaisin klo 21 jälkeen 2 (0) tuntia Leppävaaran Reebok-halli ja Laaksolahden EKS-halli (Espoon Kiekkoilun Tuelta ostettu jäämäärä) Yhteensä 31,75 (26) viikkotuntia: - 3,25 (8) tuntia ns. hyvinä aikoina (arkisin klo tai viikonvaihteessa klo 10-21) - 23 (16) tuntia arki-iltapäiväjäitä (klo 14-17) - aamuisin 4 (2,25) tuntia (klo 7-10) - iltaisin klo 21 jälkeen 1,5 (1,5) tuntia Oheisharjoitukset Oheisharjoituksia järjestettiin yhteensä 49 tuntia viikossa. Oheisharjoittiloja käytössämme oli Lähderannan, Viherlaakson ja Viherkallion koululla, Laaksolahden urheilupuiston kuntosalilla sekä Leppävaaran uimahallilla. Lisäksi oheisharjoituksia Matinkylän ja Barona areenan käytävillä verryttelytilassa sekä Reebok -hallin salissa. Yksinluistelijoiden tanssit pidettiin Leppävaaran SISUn tiloissa Karakalliossa ja muodostelmaluistelijoiden Footlight Leppävaaran tiloissa. Oheisharjoituksia järjestettiin kailuonteisesti myös urheilukentillä ja Leppävaaran uimahallin kuntosalissa. Jäävuorojen muutokset Leppävaara Arenan jälkeen ovat olleet huomattavia. Ennen sulkemista vuoroistamme 55 % oli kaupungin halleissa, kun jälkeen 45 % vuoroistamme on ollut kaupungin halleissa. Vuorot on myös aikaistuneet entisestään tai siirtyneet myöhäiseen iltaan. Ns. hyviä vuoroja oli päättyneellä kaudella noin 11 tuntia viikossa kun aikaisemmin 17,5 tuntia. Samalla painopiste on siirtynyt viikonloppuun. Ennen noin 25 %, mennellä kaudella noin 33 % oli viikonlopsa. Ylläolevissa laskelmissa ei ole huomioitu Baronan toistuvia vuoroperuutuksia. Ne huomioiden tilanne on ollut vieläkin huonompi. Nämä muutokset ovat radikaalisti vaikeuttaneet seuramme suunnitelmallista ja päämäärätietoista valmenntoimintaa sekä lisänneet ktannuksia. Seurastamme lähti vaikeiden harjoitolojen takia menneellä kaudella kaksi maajoukkuetason luistelijaa muihin seuroihin. 5 Kilpailutoiminta Kilpailuja varten luistelijat jaetaan sarjoihin iän ja taitojen perteella. Kauden kilpailarjat: Yksinluistelijat SM-seniorit, SM-juniorit, Juniorit, SM-noviisit, Noviisit, Debytantit, Silmut, A/B s Minit, s Seniori- juniori- ja noviisi -yksinluistelijat jaetaan taitojen perteella SM- tai kansalliseen sarjaan. SM-sarjojen kilpailuihin saa osallistua Suomen Taitoluisteluliiton asettamat vaatimukset täyttävä luistelija.

4 Espoon Jäätaiturit ry / hallit 4 Muodostelmaluistelsa joukkueet jaetaan seuraaviin sarjoihin: SM-seniorit, SM-juniorit, SM-Noviisit, Minorit, Tulokkaat, Aikuiset, Kilpailut luokitellaan seuraavasti: ISU:n mestarukilpailut: Olympialaiset, MM- EM- ja nuorten MM-kilpailut, muodostelmaluistelun MMkilpailu Muut kansainväliset kilpailut: ISU GP-kilpailut Juniorien ISU GP-kilpailut Pohjoismaiden mestarukilpailut Kansainväliset kutsukilpailut Suomen mestarukilpailut: SM-seniorit, -juniorit ja noviisit sekä muodostelmaluistelun SM Kansalliset kilpailut: SM-sarjojen valintakilpailut Kansallisten sarjojen valinta- ja loppukilpailut Muodostelmaluistelun valinta- ja loppukilpailut Muut kilpailut: aluekilpailut kutsukilpailut Seuramme järjesti kaudella kaksi virallista kansallista kilpailua, aluekilpailun ja Timanttifinaalin sekä kutsukilpailuja. Seuramme järjesti viisi kilpailua, joista suurimmat olivat helmikuinen Debytanttien ja Noviisien 2. Valintakilpailu ja Debytanttien. Seuran yksinluistelijat osallistuivat 62 kilpailuun, joista 13 oli kansainvälisiä, yhteensä 300 kilpailuoritta. Kansainväliseksi kilpailuksi on tässä katsottu vain ulkomaiset kilpailut, sekä Vantaalla järjestetyt Finlandia Trophy ja PM-kilpailut. Ei siis muita kotimaassa järjestettyjä ns. kansainvälisiä kilpailuja. Muodostelmaluistelujoukkueet osallistuivat 18 kilpailuun, joista 2 kansainvälisiä, yhteensä 36 kilpailuoritta. Kilpailut on esitetty liitteessä. Valtakunnallisissa loppukilpailuissa seuran yksinluistelijat (naiset/tytöt/pojat) saavuttivat sijat: SM-seniorit (naiset): 6., 12. SM-seniorit (miehet): 2. SM-juniorit (tytöt): 5., 13., 17. SM-Noviisit: 1., 7., 12., 14., 21. Juniorit: 11. Noviisit: - Debytantit: 2., 5., 9., 20. (sekä hopeafinaali: 11., 20.) Muodostelmaluistelujoukkueiden valtakunnalliset loppukilpailijoitukset: SM-juniorit: 8. SM-noviisit: 7.

5 Espoon Jäätaiturit ry / hallit 5 6 Koulut 6.1 Valmentajakoulut Useita seuran valmentajia osallistui STLL:n / ESLU:n järjestämään ohjaajakoulutukseen. 6.2 Tuomarikoulut ja asiantuntijakoulut Seuramme tuomarit Pia Alhonen ja Leena Aho osallistuivat STLL:n järjestämään jatkokoulutukseen. Sari Hakola osallistui yksinluistelun spesialistien jatkokoulutuksiin. 6.3 Seuratoimintakoulut Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja osallistuivat STLL:n seuraparlamentteihin. 7 Viestintä 7.1 Sisäinen viestintä Sisäinen viestintä koettiin seurassa erittäin tärkeäksi toiminnan sujumisen kannalta. Sisäiseen tiedottamiseen käytettiin seuran internetsivtoa ja facebook sivua. Lisäksi järjestettiin tiedottilaisuuksia ja palavereita luistelijoille, vanhemmille ja valmentajille. Päivittäisessä viestinnässä käytettiin paljon sähköpostia. Ryhmäkohtaiset sähköpostit lähetettiin seuran jäsenrekisterin kautta. Ajantasaisin tieto löytyi seuran omilta eita kertoja viikossa päivitetyiltä nettisivuilta. Niiden tärkein tehtävä on sisäinen ja ulkoinen tiedot. 7.2 Ulkoinen viestintä Seuran toiminnasta ja kilpailujen tuloksista julkaistiin artikkeleita eri medioissa, tärkeimpänä Länsiväylälehti. Seuran edtajat ovat osallistuneet Espoon kaupungin ja STLL:n järjestämiin tilaisuuksiin ja ottaneet kantaa erilaisiin asioihin taitoluistelun puolesta. Seuran nettisivut toimivat myös tärkeänä ulkoisen viestinnän välineenä. 8 Talo Hallit esittää tilikauden alijäämän 2342,05 euroa kirjaamista voitto/tappio-tilille. 9 Leirit Nelma Hede, Seidi Rantanen, Nea Viiri, Julian Lag ja Matthias Versluis osallistuivat maajoukkueiden leireille. Nuorten maajoukkueen leireille osallistuivat Emmi Peltonen ja Lilli Saksela. Talent -valmennryhmään kuuluivat Jenny Leppänen, Doris Louhikoski ja Kia Warén. Seura jatkoi aktiiviluistelijoidensa kautta kevät- ja kesäjääharjoittelulla Laaksolahdessa ja Leppävaaran Reebok Areenalla. Muodostelmaluistelujoukkueilla oli omia kesä- ja syysleirejä.

6 Espoon Jäätaiturit ry / hallit 6 10 Näytöstoiminta Luistelukauden päätteeksi esitettiin jääsatu Kadonneet luistimet. Näytös esitettiin Laaksolahden jäähallissa neljä kertaa. Katsojia oli noin 1900 ja esiintyjiä 430, joista 400 lapsia. 11 Seuran edtukset Pohjoismaiden mestarukilpailuihin osallistuivat Emmi Peltonen, Nelma Hede, Seidi Rantanen, Nea Viiri ja Matthias Versluis. Matthias Versluis osallistui myös junioreiden MM-kisoihin. STLL:n kokouksiin osallistui vat puhenjohtaja ja varapuheenjohtaja. 12 Tunntukset Seuran kevätjuhlassa jaetut palkinnot: Kiertopalkinnot: - Paras kansainvälinen kilpailuorit: Matthias Versluis - Paras kotimainen kilpailuorit: Matthias Versluis - Kauden juniori: Nelma Hede - Kauden noviisi: Emmi Peltonen - Kauden debytantti: Doris Louhikoski - Kauden silmu: Kisa Kojo - Kauden mini: Vilma Rissanen - Valley Bay Synchro: Johanna Nissilä - Valley Bay Synchronics: Ella Vainiomäki - Valley Bay Synchronettes: Neea Kinnunen - Esittäjätaituri: Merenpohjan neidot: Ida Ticklén - Esittäjätaiturijoukkue: Valley Bay Synchrokids Muut palkinnot: Tsempparipalkinnot: - Valley Bay Synchro: Heljä Lukka - Valley Bay Synchronics: Jenna Seppälä - Valley Bay Synchronettes: Milja Laine - Valley Bay Synchrokids: Eveliina Nymander - Muokkaminit: Emmi Toivonen - K1: Nea Viiri - K2: Ida Ticklén - K3: Ella Nurmi - Taiturit: Kia Gynther - Tintit: Lilja Parviainen Positiivinen henkilö: Marja Sutela 13 Muu toiminta Järjestettiin eita varainhankintakampanjoita. Järjestettiin tapahtumia: - Joulupiruetti (ohjelmallinen koko perheen joulujuhla) - Kevätjuhla

7 Kilpailut Syksyn 2012 kilpailu Aika YL/ Paikka, Kilpailu ML järjestäjä YL ISU JGP Courchevel 2012 Courchevel, Ranska YL Vierumäki Cup Vierumäki, LTL, STLL ja Suomen urheiluopisto Sarja (kilpailijoita) AJ Tulokset Junior Men (21) ISU 19. Julian Lag (lo 20 / vo 17 / 102,55) SM-seniorit, ISU 3. Jtiina Niemi (vo naiset (vo, 4) 63,72) SM-juniorit, tytöt (lo, 10) ISU 2. Seidi Rantanen (lo 39,25) SM-noviisit (lo, 18) ISU 2. Jenna Hienonen (lo 31,12) 4. Kia Warén (lo 30,05) SM-noviisit (vo, 15) ISU 3 Jenna Hienonen (vo 56,99) 7. Kia Warén (vo 51,68) Debytantit (18) ISU 1. Doris Louhikoski (51,28) 9. Paula Savolainen (42,19) 11. Jenny Leppänen (39,27) YL ISU JGP Atria 2012 Linz, Itävalta Junior Men (22) ISU 13. Matthias Versluis (lo 11 / vo 14 / 133,26) Junior Ladies (31) ISU 16. Seidi Rantanen (lo 21 / vo 14 / 102,51) YL Orton Trophy EVT ISU Junior Ladies (13) Debutants Girls (18) Springs A 2002 (27) ISU 6. Nanna Förster (lo 5 / vo 7 / 92,61) 10. Emma Timonen (lo 12 / vo 9 / 79,38) ISU 5. Aino Palosuo (42,70) 7. Athina Arrakoski (39,11) 10. Vera Eklund (37,82) ** 6. Veera Rissanen 11. Sanni Hirvikoski 12. Ella Nurmi YL Nebelhorn Trophy Oberstdorf, Saksa Ladies (22) ISU 19. Nea Viiri (lo 19 / vo 19 / 99,31) YL Tikkurila Trophy TTK Cubs A Girls (12) ** 4. Viola Haikarainen 7. Vilma Rissanen YL Hyria Skating Hämeenlinna Hämeenlinna, HTL YL Silmukisa Myyrmäen harjoitjäähalli, EVT Springs A Girls (24) Springs B Boys (7) Novice A Girls (26) ISU 13. Kia Kojo (30,40) 15. Johanna Similä (28,94) ** 7. Egor Garanin ISU 3. Lilli Saksela (lo 3 / vo 4 / 90,91) 5. Jenna Hienonen (lo 7 / vo 5 / 86,64) Junior A Girls (16) ISU 2. Nelma Hede (lo 3 / vo 2 / 125,17) Junior B Girls (18) ISU 11. Ida Ticklén (lo 17 / vo 5 / 70,91) Springs A Girls (26) ISU 20. Milja Suila (25,34) 24. Saara Hyttinen (21,42) Debs A Girls (19) ISU 1. Doris Louhikoski (57,76) 14. Sara Vähänen (40,72) Novice A Girls (28) ISU 3. Kia Warén ( lo 5 / vo 4 / 90,22) Silmupojat (2) ** 1. Egor Garanin Silmut synt. 2002, tytöt (23) ** 1. Kia Kojo 3. Johanna Similä 4. Ella Nurmi 5. Sanni Hirvikoski

8 6. Milja Suila 13. Saara Hyttinen YL Finlandia Trophy Espoo, STLL Men (15) ISU 12. Matthias Versluis (lo 11 / vo 12 / 144,92) 13. Julian Lag (lo 13 / vo 13 / 134,46) YL Minien kutsukilpailu Paloheinä, HTK Minit 2003 (13) ** 1. Vilma Rissanen Minit 2004 (19) ** 11. Elena Väänänen 19. Milja Norrena Minit 2005 (7) ** 2. Jessica Vuorinen osallistuivat myös: Saga Höijer Elsa Oksanen YL ISU JGP Pokal d. Blauen Schwerter YL TL Competition Tuula, TL Debutants Girls (23) Chemnitz, Saksa Junior Men (19) ISU 11. Matthias Versluis (lo 11 / vo 11 / 134,57) Junior Ladies (29) ISU 21. Seidi Rantanen (lo 20 / vo 21 / 90,69) Novice A Girls (vo, 12) Junior Girls (vo, 15) ISU Junior Ladies (vo, 6) ISU 1. Doris Louhikoski (56,71) 2. Jenny Leppänen (49,77) 3. Athina Arrakoski (46,37) 4. Sara Vähänen (45,00) 5. Aino Palosuo (44,43) 8. Paula Savolainen (41,13) 10. Vera Eklund (39,29) 17. Anni Sutela (35,20) ISU 1. Emmi Peltonen (vo 85,84) 3. Lilli Saksela (vo 62,95) 5. Jutta Haapamäki (vo 60,57) ISU 5. Ida Ticklén (vo 49,60) ISU 1. Nelma Hede (vo 83,18) 2. Nea Viiri (vo 71,34) 3. Piamaria Martikainen (vo 64,37) 4. Nanna Förster (vo 61,55) 6. Emma Timonen (vo 51,02) YL Kutsukilpailu Mikkeli, ML Silmut A (15) ISU 4. Sanni Hirvikoski (33,52) 5. Kia Kojo (32,33) SM-noviisit (lo, ISU 3. Kia Warén (lo 30,80) 12) ML Preseason Pirkkola, HSK SM-juniorit - Osallistui: Valley Bay Synchro SM-noviisit - Osallistui: Valley Bay Synchronics YL SM-seniorit ja -juniorit, 1. vk Helsingin jäähallin harjoithalli, HL SM-seniorit, miehet (2) SM-seniorit, naiset (11) SM-juniorit, tytöt (37) ISU 2. Julian Lag (lo 2 / vo 1 / 125,86) ISU 1. Seidi Rantanen (lo 2 / vo 2 / 123,57) 2. Nea Viiri (lo 1 / vo 3 / 123,16) ISU 7. Piamaria Martikainen (lo 4 / vo 9 / 108,58) 9. Nelma Hede (lo 15 / vo 7 / 107,29) 21. Emma Timonen (lo 22 / vo 20 / 86,14) 25. Nanna Förster (lo 25 / lo-pisteet 31,12) ** 7. Viola Haikarainen YL Alueellinen kilpailu Espoonlahti, ETK Silmut, tytöt, 2003 (16) Silmut, pojat (4) ** 4. Egor Garanin YL Minien kutsukilpailu Espoonlahti, ETK Minit (27) ** 2. Vilma Rissanen Osallistuivat myös: Elena Väänänen Jessica Vuorinen Elsa Oksanen Saga Höijer

9 Milja Norrena YL Seniorit 1.vk, lohko 1 Järvenpää, JTL Seniorit, naiset (13) ISU 3. Jtiina Niemi (lo 4 / vo 3 / 88,43) Juniorit 1.vk, lohko 2 Järvenpää, JTL Juniorit, tytöt (25) ISU 14. Ida Ticklén (lo 15 / vo 14 / 70,76) YL Ice Challenge 2012 Graz, Itävalta Ladies (29) ISU 22. Jtiina Niemi (lo 23 / vo 20 / 90,26) Junior Ladies (41) ISU 3. Nelma Hede (lo 4 / vo 3 / 119,35) 8. Nea Viiri (lo 7 / vo 15 / 103,79) 12. Piamaria Martikainen (lo 19 / vo 10 / 101,47) 19. Nanna Förster (lo 22 / vo 19 / 94,99) YL Alueellinen kilpailu Laaksolahti, EsJt Silmut, tytöt, 2002 (19) YL SM-noviisit 1.vk, lohko 1 Rauma, RauTL SM-noviisit, tytöt (39) ** 1. Sanni Hirvikoski 2. Veera Rissanen 3. Kia Kojo 4. Milja Suila 9. Ella Nurmi 12. Saara Hyttinen ISU 1. Emmi Peltonen (lo 1 / vo 1 / 118,12) 3. Lilli Saksela (lo 3 / vo 4 / 98,63) 11. Kia Warén (lo 8 / vo 12 / 86,89) ML SM-seniorit, -juniorit 1. vk Tampere, TapTL SM-juniorit (14) ISU 7. Valley Bay Synchro (lo 7 / vo 7 / 112,46) ML SM-noviisit 1. vk, lohko 1 Tampere, TapTL SM-noviisit (9) ISU 4. Valley Bay Synchronics (44,02) YL Alueellinen kilpailu Paloheinä, HTK Minit, tytöt, (34) ** 12. Elena Väänänen 22. Milja Norrena 23. Elsa Oksanen 25. Saga Höijer 26. Jessica Vuorinen YL Alueellinen kilpailu Helsinki, HSK Minit, tytöt, 2003 ** 2. Vilma Rissanen (20) YL SM-seniorit ja -juniorit 2. vk Myyrmäki, EVT SM-seniorit, miehet (3) ISU 1. Matthias Versluis (lo 1 / vo 1 / 152,66) SM-seniorit, naiset (13) ISU 5. Seidi Rantanen (lo 5 / vo 6 / 113,53) 8. Nea Viiri (lo 3 / vo 9 / 110,11) SM-juniorit, tytöt (37) ISU 3. Nelma Hede (lo 2 / vo 3 / 128,11) 10. Nanna Förster (lo 13 / vo 8 / 99,12) 11. Piamaria Martikainen (lo 7 / vo 17 / 97,55) 34. Emma Timonen (lo 34 / lo-pisteet 28,20) YL Minien kutsukilpailu Myyrmäki, EVT Minit, 2003 (12) ** 1. Vilma Rissanen Minit, 2004 (12) ** 3. Elena Väänänen Osallistui myös: Milja Norrena Minit, 2005 ja nuoremmat (8) ** 1. Jessica Vuorinen 2. Saga Höijer 3. Elsa Oksanen 5. Heidy Mari Ainjärv YL Golden Bear Zagreb, Kroatia Junior Ladies (27) ISU 2. Seidi Rantanen (lo 3 / vo 1 / 115,73) Advanced Novice Girls (20) ISU 1. Emmi Peltonen (lo 1 / vo 1 / 94,55) ML 1.kilpailu, tulokkaat, SaiML Tulokkaat (9) Bon 5. Valley Bay kansalliset noviisit, Synchrokids minorit, kansalliset juniorit, kansalliset seniorit, aikuiset, lohko 2 Minorit (12) Bon 3. Valley Bay Synchronettes Aikuiset (10) Bon 7. Valley Bay Evergreens YL Debytantit, Kouvola, KouJT Debytantit, tytöt ISU 1. Doris Louhikoski

10 1 vk. lohko 2 (34) (59,33) 2. Paula Savolainen (57,11) 3. Jenny Leppänen (52,36) 4. Aino Palosuo (51,61) 7. Sara Vähänen (48,26) 9. Anni Sutela (45,42) 15. Vera Eklund (43,09) 20. Athina Arrakoski (41,64) YL Minien ja silmujen Kutsukilpailu Salo, SalPa Minitytöt 2005 (9) ** 3. Saga Höijer 4. Jessica Vuorinen 5. Elsa Oksanen YL NRW Trophy Dortmund, Saksa Men (27) ISU 23. Matthias Versluis (lo 22 / vo 23 / 150,31) ML SM-seniorit, -juniorit, 2 vk. Barona, HL SM-juniorit (14) ISU 8. Valley Bay Synchro (lo 6 / vo 10 / 103,53) 8./ ML SM-noviisit 2. vk, lohko 1 Barona, HL SM-noviisit (9) ISU 5. Valley Bay Synchronics (45,18) YL SM-seniorit ja -juniorit, SM Joensuu, JoKa SM-seniorit, miehet (4) ISU 2. Matthias Versluis (lo 2 / vo 2 / 152,93) SM-seniorit, naiset (14) ISU 6. Seidi Rantanen (lo 4 / vo 9 / 119,25) 12. Nea Viiri (lo 8 / vo 13 / 105,23) SM-juniorit, tytöt (20) ISU 5. Nelma Hede (lo 2 / vo 5 / 120,49) 13. Nanna Förster (lo 13 / vo 14 / 101,00 ) 17. Piamaria Martikainen (lo 10 / vo 18 / 93,67) ML Tiksi IceClub Tikkurila, TTK Aikuiset (6) Bon 3. Valley Bay Evergreens SM-noviisit (4) Bon 2. Valley Bay Synchronics Minorit (8) Bon 2. Valley Bay Synchronettes YL Kutsukilpailu Paloheinä, HTK Debytantit (16) ISU 1. Doris Louhikoski (62,69) 4. Jenny Leppänen (48,87) 5. Aino Palosuo (48,84) 7. Paula Savolainen (46,96) 8. Athina Arrakoski (43,30) 9. Anni Sutela (42,55) 10. Sara Vähänen (42,42) 15. Vera Eklund (37,73) A-silmut (23) ISU 3. Johanna Similä (32,31) 8. Kia Kojo (29,21) 10. Sanni Hirvikoski (28,13) 13. Veera Rissanen (27,82) 18. Milja Suila (25,68) 21. Saara Hyttinen (24,87) 22. Ella Nurmi (22,90)

11 Kevään 2013 kilpailut Aika YL/ Sarja Kilpailu Paikka, järjestäjä ML (kilpailijoita) AJ Tulokset YL Crystal Cup Mikkeli, ML Novice A (26) ISU 2. Lilli Saksela (lo 3 / vo 2 / 104,02) 6. Kia Warén (lo 5 / vo 6 / 90,27) Debs A (25) ISU 11. Sara Vähänen (48,15) 18. Vera Eklund (40,91) 23. Anni Sutela (37,85) Springs A (23) ISU 14. Johanna Similä (30,31) 20. Saara Hyttinen (27,19) 21. Viola Haikarainen (25,16) YL Froggie Cup Helsinki, HSK Junior A (4) ISU 1. Nelma Hede (lo 1 / vo 1 / 108,79) 3. Emma Timonen (lo 3 / vo 3 / 88,42) Junior B (16) ISU 16. Ida Ticklén (lo 17 / vo 14 / 59,28) Novice A (vo, 24) ISU 1. Emmi Peltonen (vo 66,39) 9. Jenna Hienonen (vo 53,19) Debs A (28) ISU 1. Doris Louhikoski (57,41) 6. Paula Savolainen (50,46) 10. Jenny Leppänen (46,96) Springs A (16) ISU 4. Kia Kojo (31,98) 8. Sanni Hirvikoski (28,36) 13. Milja Suila (25,53) Springs B (3) ** 3. Egor Garanin Cubs (30) ** 11. Elena Väänänen 12. Saga Höijer 25. Milja Norrena ML Froggie Synchro Cup Pirkkola, HSK Tulokkaat (3) Bon 1. Valley Bay Synchrokids (71,33) Minorit (4) Bon 3. Valley Bay Synchronettes (81,00) YL SM-noviisit, 2. vk. lohko 1 Kuopio, KuLs SM-noviisit, tytöt (41) ISU 1. Emmi Peltonen (lo 2 / vo 1 / 130,45) 4. Lilli Saksela (lo 3 / vo 7 / 99,63) 6. Kia Warén (lo 5 / vo 6 / 95,67) 7. Jenna Hienonen (lo 13 / vo 5 / 93,86) 13. Jutta Haapamäki (lo 20 / vo 10 / 88,30) ML 2. kilpailu: aikuiset, Myyrmäki, EVT Aikuiset (11) ISU 3. Valley Bay Evergreens (26,77) lohko ML Kutsukilpailu Myyrmäki, EVT SM-juniorit Bon 2. Valley Bay Synchro (69,20) (3) SM-noviisit (3) Bon 3. Valley Bay Synchronics (63,20) Minorit (3) Bon 2. Valley Bay Synchronettes (67,80) Tulokkaat (13) Bon 3. Valley Bay Synchrokids (66,75) YL Silmujen aluevalintakilpailu Myyrmäki, EVT Silmutytöt, 2002 (21) ML Cup of Berlin Berliini, Saksa Advanced Novice (5) YL Seniorit ja Juniorit, Oulu, OLK Juniorit, tytöt 2. vk. lohko 2 (23) YL Aluekilpailu Tikkurila, TTK Minitytöt 2003 (23) 26.- ML kilpailu: minorit, kansalliset juniorit, kansalliset seniorit, lohko 2 ** 1. Veera Rissanen 2. Kia Kojo 4. Johanna Similä 5. Sanni Hirvikoski 6. Milja Suila 9. Ella Nurmi 14. Saara Hyttinen ISU 4. Valley Bay Synchronics (39,79) ISU 14. Ida Ticklén (lo 11 / vo 14 / 69,10) 18. Mirka Väänänen (lo 17 / vo 20 / 60,34) ** 4. Vilma Rissanen Jyväskylä, JyTLS Minorit (12) ISU 2. Valley Bay Synchronettes (35,26) YL The Nordics 2013 Reykjavik, Islanti Senior Men (10) ISU 8. Matthias Versluis (lo 8 / vo 6 / 142,66)

12 klo 14 YL SM-noviisit, aluemestarukilpail u Pirkkola, HL Senior Ladies (12) Junior Ladies (20) Novice Girls (20) SM-noviisit, tytöt (vo, 26) ISU 7. Nea Viiri (lo 9 / vo 7 / 121,77) 9. Seidi Rantanen (lo 8 / vo 9 / 114,18) ISU 4. Nelma Hede (lo 3 / vo 6 / 115,85) ISU 1. Emmi Peltonen (lo 1 / vo 1 / 103,09) ISU 6. Kia Warén (vo 61,07) 7. Lilli Saksela (vo 60,43) Minit 2005 ja nuoremmat (9) ** 3. Saga Höijer 4. Heidy Mari Ainjärv 6. Jessica Vuorinen 7. Elsa Oksanen ISU 34. Jtiina Niemi (lo 33 / vo 34 / 78,69) ISU 1. Doris Louhikoski (58,51) 2. Jenny Leppänen (55,05) 7. Sara Vähänen (45,11) 9. Paula Savolainen (44,88) 17. Vera Eklund (42,12) 20. Athina Arrakoski (41,09) ML Kutsukilpailu Pirkkola, HL Minorit (5) Bon 4. Valley Bay Synchronettes (62,00) YL Kutsukilpailu Riihimäki, RTL A-silmut, tytöt (17) ISU 1. Kia Kojo (37,00) 7. Johanna Similä (30,95) 8. Veera Rissanen (30,94) 9. Sanni Hirvikoski (30,14) 13. Ella Nurmi (28,37) 15. Milja Suila (27,69) 16. Saara Hyttinen (25,41) B-silmut, tytöt ** 8. Viola Haikarainen (18) Minit (24) ** 3. Vilma Rissanen 6. Milja Norrena YL Bavarian Open Oberstdorf, Saksa Senior Ladies (34) YL Debytantit, 2. vk., Espoonlahti, EsJt Debytantit, lohko 2 tytöt (34) YL Noviisit, 2. vk., lohko 2 Espoonlahti, EsJt Noviisit, tytöt ISU ML Spring Cup Milano, Italia Junior (16) ISU 3. Valley Bay Synchro (lo 2 / vo 5 / 118,86) ML Ystävänpäiväkilpailu Matinkylä, ETK Tulokkaat (3) Bon 1. Valley Bay Synchrokids (61,75) Minorit (3) Bon 3. Valley Bay Synchronettes (64,25) SM-noviisit (3) ISU 3. Valley Bay Synchronics (42,88) YL Aluekilpailu Myyrmäki, EVT Silmut 2003 ** 7. Viola Haikarainen (13) YL SM-noviisit, SM Espoonlahti, ETK SM-noviisit, tytöt (21) ISU 1. Emmi Peltonen (lo 1 / vo 2 / 137,48) 7. Kia Warén (lo 5 / vo 12 / 96,23) 12. Lilli Saksela (lo 9 / vo 14 / 91,28) 14. Jutta Haapamäki (lo 12 / vo 13 / 90,14) 21. Jenna Hienonen (lo 21 / vo 21 / 74,56) YL Kutsukilpailu Paloheinä, HTK Debytantit (17) YL Juniorit, aluemestarukilpail u ML SM-seniorit, -juniorit, -noviisit SM YL Silmujen hopeafinaali Myyrmäki, EVT Turku, TRT + VG-62 Juniorit (vo, 16) SM-juniorit (12) SM-noviisit (12) Vuosaari, MTK Silmut 2002 (17) Silmut 2003 (4) YL JMM Milano, Italia Junior Men (37) ISU 1. Doris Louhikoski (63,57) 2. Paula Savolainen (49,72) 4. Sara Vähänen (49,37) 8. Jenny Leppänen (44,66) 10. Athina Arrakoski (42,57) 13. Vera Eklund (39,39) 15. Anni Sutela (38,33) ISU 12. Elisa Kujala (vo 46,90) 14. Ida Ticklén (vo 44,24) 15. Mirka Väänänen (vo 40,98) ISU 8. Valley Bay Synchro (104,36) ISU 7. Valley Bay Synchronics (45,56) ** 3. Ella Nurmi 4. Saara Hyttinen ** 3. Viola Haikarainen ISU 19. Matthias Versluis ( lo 19 / vo 18 / 149,66)

13 YL Debytantit, aluemestarukilpail u Pirkkola, HL Debytantit, tytöt (27) YL Seniorit ja Juniorit LK Kouvola, KTL Seniorit, naiset (12) YL Spring Carnival Kisakallio, EVT Springs boys (5) Springs 2002 (38) Springs 2003 (8) Cubs 2003 (37) Cubs 2004 (24) Cubs 2005 and younger (11) ISU 1. Doris Louhikoski (65,75) 4. Jenny Leppänen (53,72) 6. Paula Savolainen (52,98) 9. Sara Vähänen (50,75) 10. Athina Arrakoski (49,48) 14. Anni Sutela (46,15) ISU 11. Jtiina Niemi (lo 8 / vo 11 / 73,95) ** 4. Egor Garanin ** 1. Kia Kojo 3. Sanni Hirvikoski 9. Johanna Similä 11. Veera Rissanen 14. Ella Nurmi 17. Saara Hyttinen 19. Milja Suila ** 3. Viola Haikarainen ** 6. Vilma Rissanen ** 13. Elena Väänänen 19. Milja Norrena ** 3. Saga Höijer 5. Elsa Oksanen 7. Jessica Vuorinen 8. Heidy Mari Ainjärv YL Aluekilpailu Matinkylä, ETK Minit ** 10. Heidy Mari Ainjärv 2005 (36) 12. Elena Väänänen 14. Elsa Oksanen 17. Milja Norrena 19. Saga Höijer 23. Jessica Vuorinen 8.- YL Skate Malmö Malmö, Ruotsi Junior (24) ISU 5. Nanna Förster (lo 9 / vo 6 / ,23) 8. Emma Timonen (lo 5 / vo 12 / 85,96) YL Silmut, aluemestarukilpail u ML Muodostelmaluistelu n aluemestarukilpail u Matinkylä, ETK Helsingin jäähalli, HTK Advanced novice 15 (31) Silmut, tytöt (22) Silmut, pojat (4) Tulokkaat (9) ISU 3. Kia Warén (lo 2 / vo 4 / 76,64) 6. Jutta Haapamäki (lo 6 / vo 5 / 72,47) 10. Jenna Hienonen (lo 14 / vo 9 / 65,87) ** 1. Kia Kojo 7. Sanni Hirvikoski 9. Veera Rissanen 20. Milja Suila ** 3. Egor Garanin Bon 4. Valley Bay Synchrokids Minorit (9) ISU 6. Valley Bay Synchronettes (31,62) SM-noviisit (8) ISU 6. Valley Bay Synchronics (44,09) SM-juniorit ISU 5. Valley Bay Synchro (42,88) (5) Aikuiset (7) Bon 6. Valley Bay Evergreens YL Debytantit KF Helsinki, HSK Debytantit, tytöt (24) ISU 2. Doris Louhikoski (58,28) 5. Paula Savolainen (54,56) 9. Aino Palosuo (51,59) 20. Jenny Leppänen (44,05) YL Debytantit HF Helsinki, HSK Debytantit, tytöt (23) ISU 11. Sara Vähänen (46,13) 20. Anni Sutela (40,18) YL Timanttifinaali Kisakallio, EsJt Silmut, tytöt (27) YL Coupe du Printemps 2013 Luxembourg Silmut, pojat (4) Senior Ladies (20) ** 5. Kia Kojo 7. Veera Rissanen 20. Sanni Hirvikoski ** 3. Egor Garanin ISU 8. Seidi Rantanen (lo 9 / vo 8 / 110,77) 9. Nea Viiri (lo 7 / vo 11 / 109,56) ISU 3. Nelma Hede (lo 3 / vo 3 / 125,42) Junior Ladies (27) Advanced ISU 2. Emmi Peltonen (lo 2 / vo 2 /

14 ML 3. kilpailu: tulokkaat, kansalliset noviisit, minorit, kansalliset juniorit, kansalliset seniorit, aikuiset, SM-nov ja -jun HF Tikkurila, EVT Novice Girls (26) Tulokkaat (25) YL Kutsukilpailu Espoonlahti, EsJt Minit (24) YL Minien aluemestarukilpail u Bon 94,46) 6. Lilli Saksela (lo 7 / vo 6 / 77,86) 10. Valley Bay Synchrokids Minorit (23) ISU 5. Valley Bay Synchronettes (35,26) Aikuiset (12) ISU 11. Valley Bay Evergreens (23,24) Minit 2005 ja nuoremmat (12) YL Minien kutsukilpailu Paloheinä, HTK Minit ** 2. Elena Väänänen 5. Vilma Rissanen 6. Milja Norrena ** 1. Saga Höijer 5. Heidy Mari Ainjärv 9. Elsa Oksanen 10. Jessica Vuorinen Paloheinä, HTK Minit (23) ** 3. Vilma Rissanen 14. Elena Väänänen 23. Heidy Mari Ainjärv ** 4. Milja Norrena 2004 (11) Minit (8) 1. Saga Höijer Osallistuivat myös: Elsa Oksanen Jessica Vuorinen

LIITE 4. Yksinluistelun kilpailut KANSAINVÄLISET ISU KILPAILUT (INTERNATIONA ISU COMPETITIONS) PM2016, Aalborg, Tanska,

LIITE 4. Yksinluistelun kilpailut KANSAINVÄLISET ISU KILPAILUT (INTERNATIONA ISU COMPETITIONS) PM2016, Aalborg, Tanska, LIITE 4 Yksinluistelun kilpailut 2015-2016 KANSAINVÄLISET ISU KILPAILUT (INTERNATIONA ISU COMPETITIONS) PM2016, Aalborg, Tanska, 24.-28.02.2016 Novice, boys FPl. Name Club Nation Points SP FS 7 Mikla RASIA

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2010 30.6.2011

Toimintasuunnitelma 1.7.2010 30.6.2011 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2010 30.6.2011 1. Taustaa Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

SM-senioreiden ja SM-junioreiden 1.valintakilpailu 5-7.10.2007

SM-senioreiden ja SM-junioreiden 1.valintakilpailu 5-7.10.2007 27.9.2007 SM-senioreiden ja SM-junioreiden 1.valintakilpailu 5-7.10.2007 KILPAILUVAHVISTUS Kiitämme ilmoittautumisestanne ja vahvistamme osallistumisenne SM-seniori- ja SM-junioriluistelijoiden 1. valintakilpailuun

Lisätiedot

Aluejun, -nov, -deb, Minit. SM-jun, -nov, sen, jun, deb, nov, A+Bsilmut,

Aluejun, -nov, -deb, Minit. SM-jun, -nov, sen, jun, deb, nov, A+Bsilmut, 19/20.10. YL ETK Helsinki Aluecup VO ISU noviisit Hgin aleen noviisien 1. pistekilpailu 19.10. YL TTK Vantaa 2 LO Laaj*, SA Aluejun, -nov, -deb, minit, tintit TTK+EVT KultaHelmiCup 1/4, la aamu. Arvioijina

Lisätiedot

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat

Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Taitoluistelun harrastus- ja kilpailusarjat Harrastajat/ kans. sarjat Aikuisten (muodostelma-,) yksinluistelu ja jäätanssikilpailut Taitajat (yl) ei ikärajaa, kilpailevat seura- ja aluetasolla Minit (yl)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2013 30.6.2014

Toimintasuunnitelma 1.7.2013 30.6.2014 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2013 30.6.2014 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2014 30.6.2015

Toimintasuunnitelma 1.7.2014 30.6.2015 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2014 30.6.2015 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015

ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015 KILPAILUVAHVISTUS 20.1.2015 ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015 Kiitämme ilmoittautumisestanne ja vahvistamme liitteenä toimitetun osallistujaluettelon mukaisten luistelijoidenne

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2015 30.6.2016

Toimintasuunnitelma 1.7.2015 30.6.2016 Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2015 30.6.2016 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Espoon Jäätaiturit ry TOIMINTASUUNNITELMA 1 Toimintasuunnitelma 1.7.2011 30.6.2012 1. Taustaa 2. Jäsenet Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. valintakilpailu, Lohko 1 ja 2

Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. valintakilpailu, Lohko 1 ja 2 Vantaa 6.10.2019 Muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. valintakilpailu, Lohko 1 ja 2 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä ja kilpailupassin kaudelle 2019-2020

Lisätiedot

Kilpailutulokset / FireBlades

Kilpailutulokset / FireBlades Kilpailutulokset / FireBlades 2013-2014 1. SM-valintakilpailu 8.-10.11.2013, Jyväskylä (JyTLS) Tulokset (ISU): 1. Musketeers, HL (158.41) 2. Team Fintastic, HTK (151.09) 3. Stella Polaris, OLK (141.74)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2015-30.6.2016

Toimintasuunnitelma 1.7.2015-30.6.2016 1(5) Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry Toimintasuunnitelma1.7.2015-30.6.2016 1. Yleistä Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry (HSK) on monipuolinen taitoluisteluseura,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 10.9.2013

KILPAILUKUTSU 10.9.2013 KILPAILUKUTSU 10.9.2013 Tappara ry / Taitoluistelu www.tappara.fi/taitoluistelu Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 11.-13.10.2013,

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUVAHVISTUS Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne 18. 20.12.2009 Jyväskylän Synergia-areenalla pidettäviin yksinluistelun ja jäätanssin SM-junioreiden

Lisätiedot

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI

Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat www.hl.fi KILPAILUKUTSU 19.9.2012 Yksinluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja SM-juniorien sekä jäätanssin SM-noviisien 1. valintakilpailu 19-21.10.2012, HELSINKI Helsingin Luistelijat

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU

KILPAILUKUTSU MUODOSTELMALUISTELUN I-LOHKON KANSALLISTEN SARJOJEN 1. KILPAILU JYVÄSKYLÄSSÄ 22.11.2015 Jyväskylän Taitoluisteluseura ry (JyTLS) kutsuu STLL:n jäsenseurojen I - lohkon muodostelmaluistelijoita tulokkaiden,

Lisätiedot

OULU SKATE 8 9.12.2012

OULU SKATE 8 9.12.2012 ry KILPAILUKUTSU 19.10.2012 OULU SKATE 8 9.12.2012 ry kutsuu seuranne STLL:n rekisteröityneitä ja lisenssin lunastaneita luistelijoita kutsukilpailuun Linnanmaan jäähalliin 8.-9.12.2012. KILPALUSARJAT

Lisätiedot

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu

Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu Yksin- ja muodostelmaluistelun Lohko 3, 2. lohkokilpailu kutsuu STLL:n jäsenseurojen rekisteröityjä ja kilpailulisenssin kaudelle 2018-2019 lunastaneita yksinluistelijoita ja muodostelmaluistelujoukkueita,

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU

KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 16.2.2018 MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISET SARJAT, 3. KILPAILU JA SM-NOVIISIEN HOPEAFINAALI Naantalin VG-62 Taitoluistelulla on ilo kutsua STLL:n jäsenseurojen kansallisten sarjojen 3. kilpailuun

Lisätiedot

Kilpailutulokset / StarBlades

Kilpailutulokset / StarBlades Kilpailutulokset / StarBlades 2013-2014 1. valintakilpailu 24.11.2013, Tulokset (UPI): 1. Team Sympatique, HSK (96.40) 2. Rainbows, ETK (89.00) 3. Tähtitytöt, OLK (82.80) 4. Ad Astra, PTL (76.60) 5. StarBlades,

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 6/2015 22.12.2015

SEURATIEDOTE 6/2015 22.12.2015 SEURATIEDOTE 6/2015 22.12.2015 EVT: ssä on siirrytty sähköiseen taloudenhallintaan 1.12.2015 alkaen. Joidenkin luisteluperheiden osalta on uuteen järjestelmään siirtynyt vanhentunutta tietoa, joten olethan

Lisätiedot

MUODOSTELMALUISTELUN 1. SM- VALINTAKILPAILU 2011: SM-NOVIISIT, SM-JUNIORIT JA SM-SENIORIT

MUODOSTELMALUISTELUN 1. SM- VALINTAKILPAILU 2011: SM-NOVIISIT, SM-JUNIORIT JA SM-SENIORIT MUODOSTELMALUISTELUN 1. SM- VALINTAKILPAILU 2011: SM-NOVIISIT, SM-JUNIORIT JA SM-SENIORIT Turun Riennon Taitoluistelu ry ja VG-62 ry taitoluistelu kiittävät ilmoittautumisestanne ja vahvistavat osallistumisenne

Lisätiedot

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja.

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. 14.6.2011 Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. Liittohallituksen kokouksessa 13.6.2011 on hyväksytty seuraaville sivuille kootut

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Muodostelmaluistelun SM-sarjojen hopeafinaali ja kansallisten sarjojen 3. kilpailu 23.-24.3.2013

Kilpailukutsu. Muodostelmaluistelun SM-sarjojen hopeafinaali ja kansallisten sarjojen 3. kilpailu 23.-24.3.2013 1 Kilpailukutsu Muodostelmaluistelun SM-sarjojen hopeafinaali ja kansallisten sarjojen 3. kilpailu 23.-24.3.2013 Etelä-Vantaan Taitoluistelijat ry () kutsuu 23. 24.3.2013 Vantaan Valtti Areenalle muodostelmaluistelun

Lisätiedot

MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISTEN MINOREIDEN, JUNIOREIDEN JA SENIOREIDEN I ja II LOHKON 2. VALINTAKILPAILU 27.1.2013

MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISTEN MINOREIDEN, JUNIOREIDEN JA SENIOREIDEN I ja II LOHKON 2. VALINTAKILPAILU 27.1.2013 MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISTEN MINOREIDEN, JUNIOREIDEN JA SENIOREIDEN I ja II LOHKON 2. VALINTAKILPAILU 27.1.2013 Jyväskylän taitoluisteluseura ry (JyTLS) kiittää kaikkia ilmoittautuneita joukkueita

Lisätiedot

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset

Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset Hyvät Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat, liittohallituksen jäsenet ja tuomarit & tekniset SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KILPAILUSÄÄNTÖIHIN KAUDESTA 2012-2013 LÄHTIEN Kilpailukausi alkaa olla siinä vaiheessa,

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry

VUOSIKERTOMUS. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry Läntinen Valkoisenlähteentie 52-54 01300 Vantaa tikkurilan.taitoluisteluklubi@kolumbus.fi http://tikkurilantaitoluisteluklubi.sporttisaitti.com/ VUOSIKERTOMUS Tikkurilan

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2014-2015. Terällä, yksin ja yhdessä.

TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2014-2015. Terällä, yksin ja yhdessä. 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUSI 2014-2015 Terällä, yksin ja yhdessä. ETK ry Toimisto: Pyyntitie 1 A 3.krs, 02230 ESPOO, puh. (09) 803 2212 Sähköposti: toimisto@etkespoo.com Web-sivut; www.etkespoo.sporttisaitti.com

Lisätiedot

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien Tähän dokumenttiin on kerätty muutamia yleisiä sääntömuutoksia, jotka tulevat voimaan 2016-2017 lähtien. Joissain kohdissa on viittaukset Sääntökirjaan 23 korostettu ja niiden paikkansa pitävyydet tarkistetaan

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kouluikäisten harrastusryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS 1 Myllypuron Taitoluisteluklubi on taitoluistelun erikoisseura, joka tarjoaa jäsenilleen taitoluisteluvalmennusta yksin- ja muodostelmaluistelussa. Seura on perustettu 14.1.1977. Myllypuron Taitoluisteluklubi

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun Helsingin alueen mestaruuskilpailu Barona Areena, Espoo Aikuiset

Muodostelmaluistelun Helsingin alueen mestaruuskilpailu Barona Areena, Espoo Aikuiset Muodostelmaluistelun Helsingin alueen mestaruuskilpailu Barona Areena, Espoo 12.1.2014 Aikuiset Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä 5 1 Team Antique HSK 37,50

Lisätiedot

Kilpailuvahvistus 1(5)

Kilpailuvahvistus 1(5) Kilpailuvahvistus 1(5) Aikataulu MUODOSTELMALUISTELUN KANSALLISTEN SARJOJEN 1. VALINTAKILPAILU TULOKKAAT, MINORIT, JUNIORIT, SENIORIT JA AIKUISET Espoon Taitoluisteluklubi ry (ETK) kiittää kaikkia ilmoittautuneita

Lisätiedot

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Minorit

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Minorit ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut 24.01.2015, Barona Areena, Espoo Minorit LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo 4 1 MiniMints HTK 36,00 46,40-2,00

Lisätiedot

A-silmut. Ryhmä/Sarja Seura Jäälle Jäältä

A-silmut. Ryhmä/Sarja Seura Jäälle Jäältä Seura Cup Lauantai A-silmut 30.10.2010 Alustava aikataulu Ryhmä/Sarja Seura Jäälle Jäältä A silmut 1 12:10 12:15 Kia Warén Espoon Jäätaiturit 12:15 12:21 Sandra Backman Helsingin Luistelijat 12:21 12:27

Lisätiedot

ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY

ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY ESPOON TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS KAUSI 2013-2014 Terällä, yksin ja yhdessä. ETK ry toimisto: Pyyntitie 1 A 3.krs. 02230 ESPOO puh. (09) 803 2212 Sähköposti: toimisto@etkespoo.com Nettisivut;

Lisätiedot

YKSINLUISTELUN TESTIT 18.6.2012

YKSINLUISTELUN TESTIT 18.6.2012 YKSINLUISTELUN TESTIT 18.6.2012 I PERUSTESTIT Perustestien alkeistesti sekä tasot 1 ja 2 seurojen käyttöön kaudesta 2012-2013 lähtien nuoremmille luistelijoille. Kauden 2012-2013 ne ovat harjoittelua ja

Lisätiedot

ESPOON JÄÄTAITURIT. Kausijulkaisu 2015-2016. ESJTfinal.indd 1 30.11.2015 10:39:08

ESPOON JÄÄTAITURIT. Kausijulkaisu 2015-2016. ESJTfinal.indd 1 30.11.2015 10:39:08 ESPOON JÄÄTAITURIT Kausijulkaisu 2015-2016 ESJTfinal.indd 1 30.11.2015 10:39:08 Puheenjohtajan tervehdys Espoon Jäätaiturit ry:n perustamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2013 16.3.2013

VUOSIKERTOMUS 2013 16.3.2013 1 Myllypuron Taitoluisteluklubi on taitoluistelun erikoisseura, joka tarjoaa jäsenilleen taitoluisteluvalmennusta yksin- ja muodostelmaluistelussa. Seura on perustettu 14.10.1977. Myllypuron Taitoluisteluklubi

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Myyrmäki, Vantaa , Etelä-Vantaan Taitoluistelijat Tulokkaat

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Myyrmäki, Vantaa , Etelä-Vantaan Taitoluistelijat Tulokkaat Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Myyrmäki, Vantaa 19.11.2016, Etelä-Vantaan Taitoluistelijat Tulokkaat Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osa-alueet Vähennykset 9 1 Team Minique

Lisätiedot

ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT Päivitetty idän / kaakon aluekokouksessa

ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT Päivitetty idän / kaakon aluekokouksessa ITÄISEN & KAAKKOISEN ALUEEN SÄÄNNÖT 2017-2018 Päivitetty 11.8.2017 idän / 18.8.2017 kaakon aluekokouksessa Aluesäännöt täydentävät STLL:n sääntökirjan sääntöjä. ISUSARJAT ISU-sarjojen kilpailut ovat itäisen

Lisätiedot

ML kansalliset sarjat 1. valintakilpailu, lohko I , Barona Aeena, Espoo Minorit

ML kansalliset sarjat 1. valintakilpailu, lohko I , Barona Aeena, Espoo Minorit ML kansalliset sarjat 1. valintakilpailu, lohko I 22.11.2014, Barona Aeena, Espoo Minorit LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä 11 1 Team Sympatique HSK 38,20 54,20 0,00

Lisätiedot

Kilpailuvahvistus

Kilpailuvahvistus Kilpailuvahvistus 17.12.2016 MUODOSTELMALUISTELUN KUTSUKILPAILU 6.1.2017 VG-62 ry taitoluistelu kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne muodostelmaluistelun kutsukilpailuun Turun Gatorade

Lisätiedot

Taitoluisteluliiton aluetoiminta kaudesta 2014-2015 alkaen

Taitoluisteluliiton aluetoiminta kaudesta 2014-2015 alkaen Taitoluisteluliiton aluetoiminta kaudesta 2014-2015 alkaen ISO-työryhmä kevät 2014 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

ORTON TROPHY 2013 List of skaters

ORTON TROPHY 2013 List of skaters ORTON TROPHY 2013 List of skaters Cubs Suotula Martta ETK FI Mattila Edith ETK FI Björkbom Alexandra ETK FI Hyyti Aava EVT FI Turunen Jade EVT FI Mettälä Janette EVT FI Lakner Daniela EVT FI Toivanen Hanna

Lisätiedot

TULOKSET 2011 2012 Savonlinnan taitoluistelijat. Aalto Trophy, Jyväskylä 20.-22.4.2012

TULOKSET 2011 2012 Savonlinnan taitoluistelijat. Aalto Trophy, Jyväskylä 20.-22.4.2012 TULOKSET 2011 2012 Savonlinnan taitoluistelijat Aalto Trophy, Jyväskylä 20.-22.4.2012 DEBS A 1 Elina PARVIAINEN TL FIN 53,66 2 Anita HÄRKÖNEN LrTL FIN 53,23 3 Nelli LEPPÄNEN JyTLS FIN 47,75 6 Jannika PAAJANEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013 HELSINGFORS SKRIDSKOKLUBB RF HELSINGIN LUISTINKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012 30.6.2013 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2012-2013 YLEISTÄ HSK:n toiminta-ajatuksena on tarjota laadukasta ja tavoitteellista

Lisätiedot

Tiedotustoiminta Tiedotusta hoidettiin FB-sivujen ja sähköpostin välityksellä sekä skype- palavereissa ja aluekokouksissa.

Tiedotustoiminta Tiedotusta hoidettiin FB-sivujen ja sähköpostin välityksellä sekä skype- palavereissa ja aluekokouksissa. Pohjoinen alue Aluepäällikkö Pia Montin Koulutus NDP-modulikoulutus, järjestettiin Kokkolassa, osallistujia 19. Seurat maksoivat osallistujamaksut. Valmentajapäivät pidettiin Kuortaneella 8.6.2015. Osallistujia

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA LÄHTIEN

SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA LÄHTIEN SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA 2008-2009 LÄHTIEN YKSIN- JA PARILUISTELU SEKÄ JÄÄTANSSI SM-SENIORIT JA JUNIORIT (Sääntökirjan 19 kohdat 8.1, 8.1.1, 8.1.2, 8.3, 8.3.1 ja 8.3.2) Lyhyt- ja vapaaohjelma

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2013-30.6.2014 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Tulokkaat

ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut , Barona Areena, Espoo Tulokkaat ML Helsingin alueen aluemestaruuskilpailut 24.01.2015, Barona Areena, Espoo Tulokkaat LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo 9 1 Sunflowers HL 32,00 40,80

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014

Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014 1 Seinäjoen Taitoluistelijat ry 28.4.2014 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014-2015 1.6.2014-31.5.2015 TOIMINTA-AJATUS Seinäjoen Taitoluistelijoiden tarkoituksena on taitoluisteluharrastuksen kehittäminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.7.2014-30.6.2015

Toimintasuunnitelma 1.7.2014-30.6.2015 1(8) Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry Toimintasuunnitelma 1.7.2014-30.6.2015 Yleistä HSK on Suomen monipuolisin taitoluisteluseura, joka tarjoaa sekä lapsille, nuorille että aikuisille

Lisätiedot

1. Yleistä. Sivu 1 / 7. Helsingfors Skridskoklubb rf. Helsingin Luistinklubi ry. Toimintasuunnitelma

1. Yleistä. Sivu 1 / 7. Helsingfors Skridskoklubb rf. Helsingin Luistinklubi ry. Toimintasuunnitelma Sivu 1 / 7 Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry Toimintasuunnitelma 1.7.2017-30.6.2018 1. Yleistä Helsingfors Skridskoklubb rf Helsingin Luistinklubi ry (HSK) on monipuolinen taitoluisteluseura,

Lisätiedot

JÄÄHALLIEN TAPAHTUMAT 2011-2012

JÄÄHALLIEN TAPAHTUMAT 2011-2012 JÄÄHALLIEN TAPAHTUMAT 2011-2012 aika Tapahtuma paikka klo aika järjestäjä yhteyshenkilö puh. sähköposti Vuosi 2011 elo 12.-14.8.2011 LIONS 98 CUP Matinkylä II ja III 8:00-21:00 Matinkylän Blues ry 12.-14.8.2011

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 Helsingin Luistelijat ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 Helsingin Luistelijat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 Helsingin Luistelijat ry. HELSINGIN LUISTELIJAT RY. TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2014-30.6.2015 Yleistä Seuran 107. toimintakaudella 1.7.2014-30.6.2015 seuramme peruspilareina olivat

Lisätiedot

SÄÄNTÖKIRJA nro 20 1.7.2008-30.6.2010

SÄÄNTÖKIRJA nro 20 1.7.2008-30.6.2010 SÄÄNTÖKIRJA nro 20 1.7.2008-30.6.2010 Julkaisija: Suomen Taitoluisteluliitto r.y. www.stll.fi SÄÄNTÖKIRJA 20 TOIMITUSTYÖHÖN OVAT OSALLISTUNEET Anne Fagerström Olga Baranova Merja Huttunen Nina Korpikoski

Lisätiedot

Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00

Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00 Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00 Aluedebytantit (2), aluenoviisit (4), laajennettu tähtiarviointi 1 Sanni Ripatti Mikkelin Luistelijat, ML 2 Pirita Parhankangas Kouvolan Taitoluistelu ry KTL 1 Ada Salminen

Lisätiedot

AIKATAULU PERJANTAI Noudatamme joustavaa aikataulua

AIKATAULU PERJANTAI Noudatamme joustavaa aikataulua AIKATAULU PERJANTAI 5.12.2014 Noudatamme joustavaa aikataulua TINTIT 2007 JA NUOREMMAT 13:00-13:04 Lämmittelyryhmä 1 13:04-13:32 1 Anni Koskinen VG-62 2 Irina Salmenkaita KaTa 3 Minea Hartikainen TRT 4

Lisätiedot

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet Espoon Jäätaiturit ry MAKSUJA, LISENSSEJÄ JA VAKUUTUKSIA KOSKEVAT SÄÄNNÖT 1 Luistelukausi Nämä maksusäännöt sisältävät maksuja, lisenssejä ja vakuutuksia koskeva säännöt, joita seuran hallitus soveltaa.

Lisätiedot

Yksinluistelun testijärjestelmät

Yksinluistelun testijärjestelmät Yksinluistelun testijärjestelmät Anne Fagerström Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Hei, Tervetuloa mukaan taitoluistelun pariin kaudelle 2015-2016. Tässä tiedotteessa tietoa luisteluryhmistä, valmennuksesta, ilmoittautumisesta ja seuran

Lisätiedot

15. KILPAILUJEN JÄRJESTÄMINEN JA KULKU

15. KILPAILUJEN JÄRJESTÄMINEN JA KULKU 15. KILPAILUJEN JÄRJESTÄMINEN JA KULKU Ks. lisäksi erilliset lajikohtaiset ohjeet kilpailujen järjestämisestä STLL:n nettisivuilta. 15.1 Kilpailujen järjestäjät Kilpailuja saa järjestää vain sellainen

Lisätiedot

JTL Muodostelmaluistelun kutsukilpailu Järvenpää Tulokkaat

JTL Muodostelmaluistelun kutsukilpailu Järvenpää Tulokkaat JTL Muodostelmaluistelun kutsukilpailu 4.2.2017 Järvenpää Tulokkaat LuisteluSijoitusJoukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo 4 1 Sunflowers HL 33,67 43,00-2,00 74,67 75744,00

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 3/

SEURATIEDOTE 3/ SEURATIEDOTE 3/2015 11.6.2015 Kaudella 2014-2015 saavutettiin hyvä saalis piste- ja mitalisijoja niin muodostelma- kuin yksinluistelupuolella. Tulevaan kauteen lähdetään seurassa uusiutunein voimin ja

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Etelä-Vantaan Taitoluistelijat , Vantaa Juniorit

Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Etelä-Vantaan Taitoluistelijat , Vantaa Juniorit Muodostelmaluistelun Kutsukilpailu Etelä-Vantaan Taitoluistelijat 10.12.2016, Vantaa Juniorit Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osa-alueet Vähennykset 7 1 Team Hysterique HSK

Lisätiedot

Yleissuunnitelma

Yleissuunnitelma Espoon Jäätaiturit ry YLEISSUUNNITELMA 1 Yleissuunnitelma 1.7.2010 30.6.2014 1. Espoon Jäätaiturit nyt Vuonna 1985 perustetun seuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

SM-seniori on luistelija, joka on kilpailukauden alkuun mennessä (1.7.) täyttänyt 15 vuotta.

SM-seniori on luistelija, joka on kilpailukauden alkuun mennessä (1.7.) täyttänyt 15 vuotta. IKÄRAJAT Kansainvälisissä kilpailuissa noudatetaan ISU:n ikärajasääntöjä 108.2 ja 108.3. Muodostelmaluistelu SM-senioreissa, SM-junioreissa, SM-noviiseissa ja minoreissa sallitaan 2 ikärajat täyttämätöntä

Lisätiedot

AIKATAULU Kutsukilpailu. Kutsukilpailut

AIKATAULU Kutsukilpailu. Kutsukilpailut Kutsukilpailut AIKATAULU 16.2.2018 Kutsukilpailu MINIT (20) klo: 07:15-07:45 6 luistelijaa 4 min. 1 Meri Aaltonen LTL 2 Nea Linden RTL 3 Katariina Taavila LTL 4 Rianna Pilsikov LTL 5 Linnea Kilpi UpTL

Lisätiedot

Yleissuunnitelma

Yleissuunnitelma Espoon Jäätaiturit ry YLEISSUUNNITELMA 1 Yleissuunnitelma 1.7.2015 30.6.2020 1. Espoon Jäätaiturit nyt Vuonna 1985 perustetun taitoluisteluseuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

Jäätanssin ja pariluistelun ikärajat noviisipoikien ikäraja muuttuu, ei muuta muutosta

Jäätanssin ja pariluistelun ikärajat noviisipoikien ikäraja muuttuu, ei muuta muutosta 6.6.2013 1 (8) SÄÄNTÖMUUTOKSET- JA TARKENNUKSET KAUDESTA 2013-2014 LÄHTIEN Kiitos kaikille kilpailusääntöjen sääntömuutosehdotuksia ja -tarkennuksia palautetta antaneille seuroille ja henkilöille. Kilpailutoiminnan-

Lisätiedot

Nurmijärven Taitoluistelijoissa luistelee yli 200 lasta, nuorta ja aikuista. Seura on kehittyvä, hyvän ja laadukkaan osaamisen taitoluisteluseura.

Nurmijärven Taitoluistelijoissa luistelee yli 200 lasta, nuorta ja aikuista. Seura on kehittyvä, hyvän ja laadukkaan osaamisen taitoluisteluseura. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2017-30.6.2018 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet

Ryhmä Luistelukausi Kuukaudet Espoon Jäätaiturit ry MAKSUJA, LISENSSEJÄ JA VAKUUTUKSIA KOSKEVAT SÄÄNNÖT 1 Luistelukausi Nämä maksusäännöt sisältävät maksuja, lisenssejä ja vakuutuksia koskeva säännöt, joita seuran hallitus soveltaa.

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

Muodostelmaluistelun SM hopeafinaali kansall. sarjojen 3. kilpailu 22.-23.3.2014, Kouvolan jäähalli NOVIISIT

Muodostelmaluistelun SM hopeafinaali kansall. sarjojen 3. kilpailu 22.-23.3.2014, Kouvolan jäähalli NOVIISIT Muodostelmaluistelun SM hopeafinaali kansall. sarjojen 3. kilpailu 22.-23.3.2014, Kouvolan jäähalli NOVIISIT Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä Vertailuarvo

Lisätiedot

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA

SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 SUOMEN PARAS TAITOLUISTELUSEURA, MAAILMAN PARAS MUODOSTELAMALUISTELUSEURA TOIMINTA-AJATUS kehittää, tuottaa ja markkinoida laadultaan ja hinnaltaan kilpailukykyisiä taitoluistelun

Lisätiedot

POOL KILPAILUKALENTERI

POOL KILPAILUKALENTERI POOL KILPAILUKALENTERI vk. pvm Kilpailu Laji Sarja Järjestäjä 30 21.7.2015 Juniorien EM-kilpailut 21.-28.7.2015 8-, 9-, 10-, 14-1 Edustus Juniorit Sankt Johann im Pongay (Itävalta) 31 30.7.2015 Eurotour

Lisätiedot

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO

SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO Aalto Tuulia TRT ok Ahti Katariina HSK ok kn Alhainen Iida KJ ok kn Artela Emilia ETK ok kn Astola Saara EVT ok ok Autio Jenni TTK ok Ainetdin Aydil PTL 3T/t Efimenko Liubov LTL ok ok ok ok Efimova Alisa

Lisätiedot

Yleissuunnitelma

Yleissuunnitelma Espoon Jäätaiturit ry YLEISSUUNNITELMA 1 Yleissuunnitelma 1.7.2011 30.6.2015 1. Espoon Jäätaiturit nyt Vuonna 1985 perustetun seuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 4/

SEURATIEDOTE 4/ SEURATIEDOTE 4/2016 31.8.2016 Kausi aloitettiin koko seuran tapahtumalla EVT-päivällä, joka järjestettiin Myyrmäen jäähallilla ja Malminkartanon rappusilla lauantaina 20.8.2016. Ohjelmassa oli mm. hauskoja

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KILPAILUSÄÄNTÖIHIN KAUDESTA 2014-2015 LÄHTIEN

SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KILPAILUSÄÄNTÖIHIN KAUDESTA 2014-2015 LÄHTIEN 29.4.2014 Suomen Taitoluisteluliiton jäsenseurat Liittohallituksen jäsenet Aluepäälliköt Arvioijat SÄÄNTÖMUUTOSEHDOTUKSET KILPAILUSÄÄNTÖIHIN KAUDESTA 2014-2015 LÄHTIEN Kilpailutoiminnan- ja -sääntöjen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

1 TERVETULOA HSK:hon

1 TERVETULOA HSK:hon 1 TERVETULOA HSK:hon 2 ILOA JA TAITOA JÄÄLLÄ Olemme iloisia, että olet valinnut perinteikkään HSK:n omaksi taitoluisteluseuraksesi ja toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi. HSK on Suomen vanhin

Lisätiedot

IF-ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen.

IF-ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen. Taitoluistelijan polku Seinäjoen Taitoluistelijat ry LUISTELUKOULU Luisteluharrastus alkaa usein luistelukoulusta. Luistelukouluun tullaan pääsääntöisesti 3-4 vuotiaana. Luistelukoulujen tavoitteena on

Lisätiedot

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30

Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30 Aikataulu 19.3.2016 Aluedebytantit 8.00-8.36 1 Maiju Oksanen Hyvinkään Taitoluistelijat, HyTL 2 Stella Sjöblom Tuusulan Luistelijat, TL 3 Anni Rantanen Vihdin Taitoluistelijat, VTL 4 Anette Rönkkö Tuusulan

Lisätiedot

VG-62 Muodostelmaluistelu Kutsukilpailu , Turku Tulokkaat

VG-62 Muodostelmaluistelu Kutsukilpailu , Turku Tulokkaat VG-62 Muodostelmaluistelu Kutsukilpailu 6.1.2016, Turku Tulokkaat Sijoitus Joukkue Seura Elementit Osa-alueet Vähennykset Yhteensä 1 Valley Bay Synchrokids Espoon Jäätaiturit 31,33 38,33 0,00 69,67 2 Team

Lisätiedot

FROGGIE CUP 2014 LIST OF SKATERS CUBS BORN 2005 OR LATER

FROGGIE CUP 2014 LIST OF SKATERS CUBS BORN 2005 OR LATER FROGGIE CUP 2014 LIST OF SKATERS CUBS BORN 2005 OR LATER 1. Jessica Vuorinen EsJt 2. Kia Gynther EsJt 3. Eevi Kankaanranta EsJt 4. Iida Mäki HSK 5. Ella Leimi HSK 6. Julia Tuomola HSK 7. Silja Kiilamo

Lisätiedot

- jäätanssissa SM-noviisi- ja noviisisarjoissa lähtien kaatumisvähennys on

- jäätanssissa SM-noviisi- ja noviisisarjoissa lähtien kaatumisvähennys on Suomen kilpailusääntöihin tehdään seuraavat muutokset, jotka perustuvat ISU:n julkaisemaan Communication 1947:n (Guidelines for International Novice Competitions). KAIKKIA LAJEJA KOSKEVAT MUUTOKSET Ohjelman

Lisätiedot

Yleissuunnitelma

Yleissuunnitelma Espoon Jäätaiturit ry YLEISSUUNNITELMA 1 Yleissuunnitelma 1.7.2014 30.6.2019 1. Espoon Jäätaiturit nyt Vuonna 1985 perustetun seuran sääntöjen mukaan: Seuran tarkoituksena on koota taitoluisteluharrastajia

Lisätiedot