Ari Hyyryläinen Ennakoinnista elinvoimaiseen toimintaan pajatyöskentelyn avulla -näkökulma ammatillisen aikuiskoulutuksen ja palvelualojen yritysten kehittämiseen Tulevaisuuden osaaminen ja työssä oppiminen Keski-Suomessa matkailu-, ravitsemis-, puhdistuspalvelu- sekä sosiaali- ja terveysaloilla hankkeessa Euroopan sosiaalirahasto Tavoite 4 ohjelma E S R Tämä julkaisu on toteutettu Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella.
2
Saatesanat Tulevaisuuden osaaminen ja työssä oppiminen matkailu-, ravitsemis- ja puhdistuspalvelusekä sosiaali- ja terveysaloilla hankkeessa on keskitytty herättämään ennakointiymmärrystä. Mukana olleet yritysten ja koulutuksen edustajat ovat työstäneet pienryhmissä tulevaisuutta ja niitä haasteita, jotka vaikuttavat ko. alojen kehitykseen. Jyväskylän aikuiskoulutuksen sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun palvelualat saivat hankkeen kautta mahdollisuuden solmia yrityskontakteja ja perehtyä alojen osaamishaasteisiin. Mukana olleiden yritysten edustajat pääsivät keskustelemaan omasta ja lähialojen tulevaisuudesta. Projekti on toteutettu Euroopan sosiaalirahaston tavoite 4-ohjelman ennakointihankkeena (toimenpidekokonaisuus 4.1.1.) vuosina 1997 2000. Hankkeen koordinaatiosta ja kansallisesta rahoituksesta on vastannut työministeriö. Matti Pukkio johtaja ennakointiryhmän puheenjohtaja työministeriö 3
4
Tiivistelmä Lähtökohtana on koulutuksen edustajien ja yritysten edustajien ennakointivalmiuksien ja ymmärryksen lisääminen käytännön tasolla. Lisäksi on pyritty kehittämään yhteistyötä koulutuksen ja mukana olevien yritysten välillä. Projektissa oli mukana palvelualojen yrityksiä Keski-Suomesta ja kouluttajia niin aikuiskoulutuksesta ja ammattikorkeakoulustakin. Palvelualoilla tässä mukana ovat olleet matkailu-, ravitsemis-, puhdistuspalvelualat sekä sosiaali- ja terveysalat. Yrityksiä on ollut mukana 3-7 kappaletta kultakin alalta, yhteensä 16 kappaletta. Kyseisten alojen kuluttajia mukana on ollut 8 henkilöä. Hanke on toteutettu tulevaisuuspajoina, joissa työstettiin saman alan edustajien kanssa tiettyjä teemoja ( asiakkuus, osaaminen ja tulevaisuuden tuote). Samoja teemoja työstettiin myös sekaryhmissä, joissa edustettuna oli mukana olevien alojen edustajia. Yritysten ja kouluttajien tulevaisuuspajatyöskentely on tapahtunut vuoden 1998 aikana, jolloin on koottu nykytilan analyysin kautta visiot alojen tulevaisuuden osaamistarpeista. Tulevaisuuspajatyöskentelyn rinnalla on kulkenut lyhyitä koulutusosuuksia, joissa on käsitelty tulevaisuuden osaamisen kehittämistä. Projektilla pyrittiin lisäämään osallistujien ennakointiosaamista ja ymmärrystä. Tässä onnistuttiin, koska mukana olleiden tuottama materiaali osoittaa tätä. Toisaalta tavoitteena oli kehittää uusia haasteita vastaavia koulutustuotteita ja tulevaisuuden osaamisesta kertovaa materiaalia. Tässä onnistuttiin kohtalaisesti, koska varsinaisesti uusia koulutuksia syntyi niukalti. Sen sijaan tulevaisuuden osaaminen ja sen vaatima koulutus jäsentyi laajasti ja monipuolisesti. Osaamisnäkökulmaa työstettiin monissa rinnakkaisissa kehittämishankkeissa, joiden kanssa tehty yhteistyö synnytti uutta teoriaa ennakointiin ja koulutusorganisaatioiden kehittämiseen. Ennakointimenetelmien näkökulmasta luotiin kaksi mallia. Tässä prosessissa työstyi ennakointiin soveltuva tulevaisuuspaja, jota voidaan soveltaa yritysten ja koulutusorganisaatioiden yhteistyössä tai koulutuksen kehittämistyössä. Toinen malli liittyy yritysten ja koulutusorganisaatioiden tulevaisuuden osaamistarpeiden ja työssä oppimisen problematiikan hahmottamiseen rakennettu paketti, jossa työmuoto on testi, jolla sen täyttäjä 5
saa hahmotelman siitä miten omassa organisaatiossa tulevaisuuteen ja työssä oppimiseen suhtaudutaan. Tällä voidaan kohdentaa kehittämiskohteita organisaatioissa. Testi rakentui hankkeen verkottumisen myötä yhteistyössä Keski-Suomen liiton ja TEOS -projektin kanssa. Kolmantena näkökulmana voidaan pitää ennakointiajattelun ja siihen liittyvän laajemman ennakointiteorian jäsentyminen niin opettajankoulutuksen kuin aikuiskoulutuksenkin hyödyksi. Yritysten kannalta katsottuna ennakointiosaamiselle luotiin pohjaa. Hankkeessa vahvistui käsitys ennakoinnista strategisen tason kehittämistyön välineenä ja ajattelun lähtökohtana. Ennakoinnilla tässä mielletään sellainen toiminta jolla kehitetään oman organisaation kykyä olla elinvoimainen ja vastata ja olla vaikuttamassa oman toimintaympäristön muutoksiin. 6
English Summary The starting point was to increase the capability for and comprehension of anticipation on the practical level among the representatives of education as well as those of the enterprises. Another purpose for the project was to improve cooperation between the educational sector and the enterprises involved. In the project there were enterprises from the service sector in Central Finland and educators from the Continuing Education as well as the Polytechnic. Among the services included were Tourism, Catering, Cleaning Services and Social and Health Care. There were 16 enterprises altogether, 3-7 from each line of business and 8 educators from the sectors in question. The project was carried out as Future Workshops in which certain themes (customership, competence and future product) were worked on with representatives of the same line of business. The same themes were also worked on in so called mixed groups with representatives from the sectors involved. The purpose of the project was to increase the participants understanding and competence in anticipation. This was achieved judging by the material produced by the participants. On the other hand, an objective was also to develop educational products to meet new challenges and to produce material on future competence. This was reasonably well achieved, because few literally new educational entities (courses) were created. Instead, however, future competence and the training it demands was outlined extensively and from various aspects. The viewpoint of competence was worked on in many parallel development projects and the cooperation created an amount of new theory for anticipation and the development of educational organizations. The project has been in intensive cooperation with the TEOS (the Guiding Principles for Work Competence) project which has bitten firmly on the fundamental questions of on-the-job training. This cooperation brought about a questionnaire on anticipation for enterprises and educational institutions to raise the viewpoints of anticipation in the centre of attention when developing the organization. Another concrete result is the TOP TEN development project for on-the-job training and work anticipation in Central Finland which was started during the autumn of 1999. The purpose of the project is to enhance the capability of the enterprises and the educational institutions to tutor the on-the-job trainees. 7
The cooperation with the Vocational Teacher Training College during the project has been intensive. In this way the viewpoint of anticipation has been promoted in the development of teacher training. From the point of view of anticipation two patterns of action were created. A Future Workshop suitable for anticipation to be applied in the cooperation between enterprises and educational organizations or in the educational development. The other pattern of action is a package for companies and educational establishments built for identifying the fundamental questions of the demands for future competencies and on-the-job training. The package works as a kind of future workshop: it has an applied test that gives as a result an outline of the attitudes towards the future and on-the-job training in the organization. This makes it easier to determine the exact needs for development in the organization. The test was built as a result of constructing a network for the project in cooperation with the Association of Central Finland and the TEOS project. As a third aspect can be considered the analysis of the notion of anticipation and the broader theory related to it to the benefit of both teacher training and continuing education. From the point of view of the enterprises, a basis was created for anticipation competence. The idea of anticipation as a tool for strategic development and a basis for thought became stronger in the project. In this context anticipation is perceived as the kind of action that develops the vitality of the organisation, as well as its capability to meet the changes in its area of operation. 8
9
SISÄLLYS Saatesanat Tiivistelmä English Summary 1. MIKSI ENNAKOIDA KUN EI VOI KUITENKAAN ENNUSTAA? 11 2. AMMATTITAIDON MÄÄRITTÄMINEN 11 2.1. Ammattitaito ja ammatillisuus 12 2.2. Ammattitaidon kehittyminen 15 3. TULEVAISUUDEN ENNUSTAMINEN VAI ENNAKOIMINEN? 17 3.1. Tulevaisuusverstaat ja studiot 20 4. ENNAKOINNIN KÄYTÄNNÖN SOVELTAMINEN PAJATYÖSKENTELYNÄ 22 4.1. Pajatyöskentelyn käytännön toteutuksia, alakohtaiset pajat 23 4.1.1. Puhdistuspalveluala 24 4.1.2. Sosiaali- ja terveysala 30 4.1.3. Matkailu- ja ravitsemisala 37 4.2. Pajatyöskentelyn käytännön toteutuksia, sekapajat 44 4.2.1. Sekaryhmä 8.9.1998 45 4.2.2. Sekaryhmätyöskentely 9.9.1998 50 4.2.3. Sekapaja 23.9.1998 52 4.3. Pajatyöskentelyn käytännön sovellutuksia; tulevaisuuden valmiudet ja ominaisuudet kirjoittamalla 54 4.4. Yleisiä haasteita palvelualojen kehittämiseksi ennakointihankkeen valossa 58 4.5. Arvioita menetelmän toimivuudesta 59 4.6. Dokumentointi ja tulosten levittäminen 60 4.7. Syntyneitä uusia prosesseja ja avauksia 60 5. ENNAKOINTIOSAAMINEN ORGANISAATIOIDEN KEHITTÄMISESSÄ 62 Lähteet 64 10
1. MIKSI ENNAKOIDA KUN EI VOI KUITENKAAN ENNUSTAA? Koulutuksen ja työelämän välisen yhteistyön kehittäminen on avainasemassa tulevaisuudessa mikäli tavoitteena on laadukas koulutus ja tätä kautta laadukas työvoima. Niin ennakointihankkeina kuin muutakin kehittämistyötä on suunnattu suuria määriä työelämän ja koulutuksen yhteistyön lisäämiseen. Koulutuksen näkökulmasta katsoen tämä tuo uusia haasteita erityisesti kouluttajien työhön ja opetussuunnitelmatyöhön laajemminkin. Yritysten kannalta kysymys on pitkälti siitä kuinka halutaan nähdä tulevaisuuden osaajien kouluttamisvastuu sekä siitä haluavatko yritykset olla mukana vaikuttamassa siihen millaista työvoimaa tulevaisuudessa yrityksiin on tulossa. Yrityksen kannalta tärkeä kysymys on se kuinka tulevaisuudessa ennakointi voidaan nähdä osana yrityksen kehittämistyötä ja tätä kautta strategisen tason toimintana Ennakointimenetelmän kehittämisen lähtökohtana on koulutuksen edustajien ja yritysten edustajien ennakointivalmiuksien ja ymmärryksen lisääminen käytännön tasolla. Tämä helpottaa yrityksiä tai koulutusta kehittämään omaa toimintaansa. Ennakointi hyödyntää sellaista toimintaa, jolla voidaan yrityksissä ja oppilaitoksissa reagoida niihin muutoksiin, joita kyseisellä alalla on tapahtumassa. Tällä tiedolla on merkitystä luotaessa osaamisalueita ja uusia ammatin kuvia alojen kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Kaiken kaikkiaan ennakointitaidoissa on kyse siitä kuinka kyetään nousemaan tulevaisuuden tasolle, ja nähdään tulevat tilanteet nykyisten päätösten ja toimintojen seurauksina. 2. AMMATTITAIDON MÄÄRITTÄMINEN Ammattitaidolla tarkoitetaan niitä ihmisessä olevia kykyjä ja asenteita, joiden avulla hän tekee työtään, esimerkiksi muokkaa raaka-aineesta tuotteen tai suorittaa palveluksen toiselle ihmiselle. Ammattitaitovaatimuksien määrittäminen edellyttää siis varsin tarkkaa analyysiä niistä työprosesseista, joiden edellyttämää ammatillista osaamista tarkastellaan. Ammattitaito on stabiili tietyiltä osiltaan, mutta kokonaisuudessaan voidaan puhua erittäin muuntuvasta ilmiöstä, jonka aikaansaaminen on monien yhdistyvien elementtien summa. On sanottu, että parhaimmillaan ammattitaito on silloin kun se ei ole valmis vaan valmiustilassa. (Kankaanpää 1997, 30.) Ammattitaitoa ja kvalifikaatioita on käsitelty vuosien varrella monin eri keinoin ja näkökulmin. Alunperin kvalifikaatiot on mielletty työvoiman tieto-taitorakenteeksi suhteessa työn teknisiin vaatimuksiin (Volanen 1988.195;Volanen 1992, 88). Taalaksen (1993,170) 11
mukaan taas työelämän organisaatiot tarkastelevat ammattitaitoa tuotannon tekijänä, työntekijään kohdistuvana ammattitaidollisina vaatimuksina. Tässä nähdään myös työelämän ja koulutuksen valta-aseman muutokset vuosien saatossa. Viime vuosina on ruvettu yhä enemmän keskustelemaan työntekijän persoonallisista ominaisuuksista, ei siis pelkästään teollisen työn vaatimista teknisistä valmiuksista. Tällä tavoin kvalifikaatioiden käsite on laajentunut. Sen avulla ammattitaitovaatimukset ovat myös laajentuneet ja laaja-alaistumisen kautta koulutukselle asettuva paine on suurentunut. 5 2.1. Ammattitaito ja ammatillisuus Työelämän tarpeet mielletään ammatillisen koulutuksen itsestäänselväksi lähtökohdaksi. Oppijoita koulutetaan työelämän tarpeita varten. Tilastot kertovat siitä, että Suomea uhkaa jo nyt - puhumattakaan tulevaisuudesta - useilla aloilla ammattitaitoisen työvoiman pula. Nykyisellään tämä näkyy esimerkiksi viestinnän ja tietotekniikan aloilla, joissa suurimmat yritykset ottavat ensimmäisen vuoden opiskelijoita suoraan työhön tai kouluttavat omissa "oppilaitoksissaan" suoraan vahvoja ammattilaisia omiin tarpeisiinsa. Työnantajien intressissä on saada ne työntekijät, jotka on juuri heidän tarpeisiinsa koulutettuja. Oppilaitoksilla taas on laajempi yhteiskunnallinen tehtävä kouluttaessaan laajoja opiskelijaryhmiä yleisesti työmarkkinoille. Työelämän tutkijat ovat hekin eri mieltä siitä millaisia kehityssuuntia on havaittavissa työelämän asettamissa vaatimuksissa. Esimerkiksi siitä johtaako automaatio vaatimustason nousuun, laskuun vai polarisaatioon eli kehitykseen eri tehtävissä (Rauhala 1993. 15.) ollaan eri mieltä. Käsitykset ammattien luonteesta vaikuttavat oleellisesti siihen miten kvalifikaatiot mielletään. Samoin odotukset ammatillisen koulutuksen suhteen määrittyvät hyvin pitkälle erilaisten ammattikäsitysten pohjalta. Kaiken kaikkiaan kvalifikaatiolla tarkoitetaan "vakiintuneesti hankittuja valmiuksia, joita käytetään työelämässä tai muussa ihmisen toiminnassa. Kvalifikaatiot eivät määrity pelkästään tuotantoteknologiasta käsin vaan niihin vaikuttavat myös työprosessin ehdot." (Rauhala 1993. 16) Väärälä (1995) jakaa kvalifikaation tyyppeihin. Hänen mukaansa kvalifikaatiotyyppejä on seuraavat: * Tuotannolliset ja tekniset kvalifikaatiot * Motivaatiokvalifikaatiot 12
* Mukautumiskvalifikaatiot * Sosiokulttuuriset kvalifikaatiot * Innovatiiviset kvalifikaatiot Tässä ajattelussa kvalifikaatioissa on kyse yksilön ja työn yhteiskunnallisesti määräytyvien ehtojen suhteista. Kvalifikaatiotyypittely pohjautuu Olluksen tyypittelyyn. Ammatillisen koulutuksen näkökulmasta nimenomaan koulutuksen ja koulun tuottamaa kvalifikaatiota voidaan pitää tuloksena, jonka avulla voidaan tarkastella koulutuksen tuloksellisuutta. Ammatillinen koulutus toimii tietyllä lailla käännekohtana menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Opiskelijalla on odotuksia koulutuksesta samoin työelämällä on odotuksia koulutuksen suhteen, mutta todellisuudessa ammatillinen koulu ja koulutus ovat myös oman aikansa kuvia. Voidaan sanoa, että ne ovat tietynlainen sulatusuuni tulevaisuuden työelämän odotusten ja työmarkkinoiden kohdentuvan osaamisen välillä. Ammatillisen koulutuksen tulisi parhaimmillaan paljastaa oppilaiden nykyinen osaaminen ja räätälöidään heille sopivankaltainen oppimispolku kohdentaen oppimisen nimenomaan tulevaisuuden kvalifikaatioiden suunnassa, ei yksittäisten työtehtävien suunnassa. Seuraavassa Väärälän (1995, 44-46) kvalifikaatiotyypittelyä pohjaten hänen väitöskirjassaan saamiin tuloksiin. * Tuotannolliset ja tekniset kvalifikaatiot pitävät sisällään niitä yksilöllisiä teknisiä taitoja ja tietoja joita ilman työ ei voi tehdä Perinteisesti ammatti ja siinä vaadittava osaaminen on mielletty sarjaksi yksittäisiä taitoja ja rajattuja työtehtäviä. * Motivaatiokvalifikaatio on mielletty pysyväksi henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi, joka on "synnynnäinen". Voidaan kuitenkin asettaa kyseenalaiseksi tämänkaltainen ajattelu, koska nykyisellään työ on abstraktia ja henkisellä tasolla olevaa, jolloin motivaatio voi olla myös kehitettävissä olevaa tiedon ja sitoutumisen kautta. Samanaikaisesti työ vaatii reflektiivistä otetta työhön, jolloin oma suhde ja suhtautuminen työhön on fokuksessa. Yksilö itse on enemmän päätösyksikkö ja uusintamisyksikkö työprosessissa. Tällöin motivaatiotekijät lähtevät työn sisällöstä. Motivoituminen on yhä enemmän kykyä erotella ja suhteuttaa omaa sitoutumistaan itse työhön, kykyä säädellä omaa lojaliteettiaan työorganisaatiolle ja kykyä säädellä omaa suostumustaan suhteessa työn haasteisiin. 13
* Mukautumiskvalifikaatiot tarkoittavat niitä työhön sopeutumisen ja suostumisen peruskysymyksiä, joihin jokaisen työntekijän on jossain määrin alistuttava. Tämä voidaan toki nähdä negatiivisenakin kvalifikaatioina, mutta sen merkityksen analysointi on sekin osa ammattilaisuutta. Positiivisesti ajatellen on kuitenkin oltava joitakuita yhteisesti sovittuja periaatteita ja johdonmukaisuuksia, joiden varassa hyvään lopputulokseen pyritään ja päästään organisaatioissa. * Sosiokulttuuriset kvalifikaatiot tarkoittavat työntekijän suhdetta ja liittymää työorganisaatioon ja työorganisaatiosta ulospäin. Sosiokulttuurinen kyvykkyys tulee ilmi mm. tiimi- ja verkostokeskusteluissa, joissa on olemassa tarve yhdistellä totutusta poikkeavalla tavalla erilaisia osaamisen alueita ja erilaisten ihmisten osaamista. Erilaisten roolit ja tilanteiden yllättävyydet korostavat työntekijöiden kyvykkyyttä tällä alueella. Toimipaikan ulkoiset kontaktit mitä erilaisimmilla foorumeilla (tiimit, kehittäjäryhmät, yhteistyöverkosto, asiakasryhmät, markkina-alueet) vaativat yhä enemmän työntekijältä suoraa yhteyttä toimipaikan ulkopuoliseen maailmaan. Uusien tilanteiden vaatima roolinotto, roolinvaihto ja oman roolin puolustaminen ovat osa modernin työkulttuurin vaatimia taitoja. Tällä alueella korostuu suhteuttamisen kyky ja sosiaalinen kyvykkyys. * Innovatiiviset kvalifikaatiot tarkoittavat niitä rutiineista poikkeavia toimintoja, joilla työprosessin kehittäminen tulee keskeiseksi. Monimutkaistuva työelämä pitää sisällään ristiriidan, jossa työntekijän tulee kyetä luomaan uutta vaikkei entinenkään välttämättä täysin toimi. Tämä vaatii systeemistä ajattelukykyä sekä kykyä nähdä oma työ osana historiallista jatkumoa ja laajemmassa kokonaisuudessa osana omaa alaa. Ammatillisten kvalifikaatioiden lisäksi ammattitaitoa voidaan tarkastella erityisesti Ruohotien ja Peltokorven (1996, 1997) tutkimuksissa esiinnousseen transformatiivisen osaamisen kautta. Sillä tarkoitetaan osaamista, jonka avulla yksilö kykenee mahdollistamaan muutoksen sekä itselleen että työyhteisölleen. Transformaatio voidaan nähdä siis yksilön ominaisuutena eli ammattitaitona kuin myös osoituksena oppivan organisaation kyvystä kehittää organisatorista osaamistaan uudistamisessa ja toimintojen kehittämisessä. Edellisen kvalifikaatiotyypittelyn avulla voidaan jäsentää yksilön suhdetta ammatillisuuden kehikossa. Ei ole kyse absoluuttisesta totuudesta ammatillisuuden kvalifikaatioissa vaan inhimillisen pätevyys- ja kvalifikaatiorakenteiden uusista suhteista muuttuvaan yhteiskuntaan 14
ja muuttuvaan työelämään. Oleelliseksi tulee näiden kvalifikaatioiden keskinäinen suhde ja kokonaisuus kullakin alalla. 6 2.2. Ammattitaidon kehittyminen Työelämän muutoksesta johtuen ollaan tilanteessa, jossa ammatillisen koulutuksen yksi suurimmista ristiriidoista on työelämän vaatimukset ammattitaitoisesta työvoimasta. Tässä nähdään ristiriita siksi, että työelämä tarkoittaa tässä työmarkkinoita, jolloin tarvittava ammattitaito mielletään helposti suppeana ja näin ollen jopa päinvastaisena kuin kvalifikaatioajattelussa. Tällä on seuraukset mm. siihen, että edellä esitetyistä kvalifikaatioista saa painotuksen teknis-taloudelliset kvalifikaatiot, jolloin vastaavasti myös opetusmenetelmät mielletään teknisinä, ei niinkään esim. yhteistoiminnallisuutta lisäävinä. Yleisesti työelämävaatimuksista puhuttaessa voidaan jäsentää asiaa kahteen suuntaan: spesifien ammatillisten vaatimusten näkökulmaan ja yleisten työelämävaatimusten suuntaan. Ennakoinnin näkökulmasta on huomion arvoista se, että spesifit ammattialan osaamisvaatimukset on vaikeasti ennakoitavissa puhumattakaan ennustettavissa, koska tekninen kehitys on niin nopeaa ettei ole realistista yrittää olla jatkuvasti ajan hermolla. Dubin (1990) on käsitellyt kehitystä kuvaavia ilmiöitä. Tämä jaottelu tukee sitä käsitystä että puhuttaessa ammatillisesti elinvoimaisesta yksilöstä ei riitä että tarkastelemme vain teknisiä taitoja ja valmiuksia. Pelkästään niiden kehittäminen ja ennakointi ei liene edes mahdollista. Dubinin (1990) mukaan tieto lisääntyy niin nopeasti, että suuri haaste on uuden tiedon omaksumisessa. Nopea kehitys vaikuttaa siihen, että oppimaan oppimisen omaksuminen on yksi uusi ammattitaidon ulottuvuus. Toisaalta tieto on tullut kompleksiseksi. Eri tieteenalojen rajat hälvenevät ja näin ollen myöskin tiedon omaksuminen muuttuu laaja-alaiseksi ja moniulotteiseksi. Eri alojen asiantuntijuuden leviäminen ja uudenalaisen, ei tieteenalapohjaisen osaamisen haaste on todellisuutta. Tämä näkyy vinhasti kiihtyvässä uusien innovaatioiden sävyttämässä teollisuudessa. On arvioitu, että seuraavien vuosikymmenien aikana tapahtuu enemmän teknisiä muutoksia kuin tähän asti yhteensä on tapahtunut. Maailman laajuinen kauppa ja reaaliaikaisuus ovat ulottuvuuksia, jotka vaikuttavat tekniseen kehitykseen niin ikään. Kansakuntien investoinnit tekniseen kehitykseen on mittavaa samoin kuin kaupankäynti reaaliajassa. Kaikkien näiden 15
teknisten ulottuvuuksien ennakointi on lähes mahdotonta Yksilön kannalta oleelliseksi tuleekin se kuinka ihminen kykenee kehittämään itseään ja ammattitaitoaan niin, että voi reagoida moiseen tekniseen muutokseen ja edelleen kykenee työskentelemään alallaan ammattitaitoisesti ja uutta luovasti.(ruohotie 1995. 102-103.) Yleisten työelämävaatimusten laaja kokonaisuus on ennakoinnin näkökulmasta tärkeä ja kiinnostava. Yleisten työelämävaatimusten avulla yksilö voi olla ikään kuin alttiimpi niille haasteille ja muutoksille, joita alalla ja yhteiskunnassa laajemminkin on havaittavissa. Yksilöiden yleisten osaamistarpeiden kehitystä voidaan tulkita monista eri merkeistä.. Työelämän muutoksesta johtava haaste jatkuvaan ammattitaidon elinvoimaistamiseen herättää kysymyksen; minkä avulla yksilö on jatkuvasti elinvoimainen ammattilainen? Näistä näkökulmista katsottuna ammattitaito ja ammattiosaaminen ovat kokonaisuus, joka muodostuu spesifisti juuri kyseisen alan teknis-tuotannollisista osaamisista. Yleisesti työelämävaatimukset voidaan hahmottaa ihmisen ominaisuuksien ja persoonallisten piirteiden kautta. Tällöin Ruohotien (2000) mukaan voidaan jaotella yleinen työelämävaatimusten kokonaisuus seuraavasti Kuva: Tulevaisuuden osaamishaasteita Elämänhallinta Kommunikointitaito ihmisten ja Innovaatitehtävien oiden ja johtaminen muutosten johtaminen oppimisen taito vuorovaikutustaito koordinointi-hahmottamiskyky kyky ongelmanratkaisu- kuuntelutaito päätöksenteko-,muutosherkkyys taidot taito kirjallinen- ja suullinen viestintätaito 16
Näistä voidaan tarkemmin lähteä tarkastelemaan kutakin kokonaisuutta erikseen oppimisen ja toisaalta opettamisen kannalta. Kaikki edellä mainitut ominaisuudet ovat sellaisia, että niiden perinteinen opettaminen on lähestulkoon mahdotonta. Näin ollen joudutaan kysymään sitä miten opettaminen ja oppiminen on organisoitu. Millaisessa oppimisympäristössä toimitaan ja kuinka opettaja ohjaa oppijoita. Nopeiden yhteiskunnallisten ja globaalien muutosten vuoksi on erittäin vaikea arvioida millaista ammattitaitoa tulevaisuudessa tarvitaan. Voidaan toisaalta myös miettiä asiaa puhtaasti jonkun tietyn alan näkökulmasta, jolloin kehitystrendejä on luettavissa helpommin. Yleisesti voidaan sanoa, että tulevaisuuden työntekijältä vaaditaan aktiivista muutosten hallintaa ja joustavuutta vaihtaa toimipaikkaa ja alaansa useamman kerran työuran aikana. (Tuhkanen, 1996). Tulevaisuustutkijoiden mukaan (esim Mannermaa 1997) tiedon merkitys tulee kasvamaan mikä merkitsee tiedon hallintaan liittyvien taitojen lisääntymistä samoin kuin vuorovaikutukseen liittyvien taitojen lisäääntyvää tarvetta. Tulevaisuudessa korostuu myös asiantuntijuuden sitoutuminen tiettyyn tehtäväalueeseen, ei niinkään tiettyyn ammattiin (Rauhala 1993). Tietotekninen osaaminen on oleellista nyt ja tulevaisuudessa. On kuitenkin havaittavissa se, ettei yksilö pysty kantamaan kasvavaa tietokuormaa. Tofflerin (1991) mukaan on käynnissä päätöksentekokuorman uusjako. Työn suorittajien edellytetään perehtyvän yhä enemmän myös omaansa lähellä oleviin sekä seuraavan portaan työtehtäviin ja osallistumaan uusien ideoiden esittämiseen. (Tuhkanen 1996). 3. TULEVAISUUDEN ENNUSTAMINEN VAI ENNAKOIMINEN? Ammattitaidon tulevaisuuteen liittyy työn nopeista muutoksista johtuva haaste uusiutumiselle. Ennakointi on sitä toimintaa ja niitä kehittämistoimia, joilla yritys tai yksilö voi reagoida ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Yksilön kannalta kyse on ammattitaidon uusintamisesta. Yrityksen /organisaation kannalta kyse on siitä minkä avulla organisaatio on elinvoimainen. Toinen näkökulma ennakointiin on se, kuinka yrityksen toiminnalla voidaan vaikuttaa ympäristöön ja sen kehitykseen Asiaa voidaan jäsentää seuraavalla kuvalla. Kuva: Ennakoinnin ulottuvuudet yksilön ja organisaation kannalta 17
Toimintaympäristöstä nousevat haasteet Yksilöt uusi osaaminen Organisaatio uusi toimintatapa Toiminnan tulokset Uudet tuotteet ja palvelut Ennakoinnista saatava hyöty kohdentuu sekä yritysten kilpailukyvyn ja yritysidean kehittämiseen. Kilpailukyky tässä ymmärretään voimakkaasti yksilöiden osaamisen kautta lisäarvoa tuovaksi. Yrityksessä ennakoinnin hyödyntäjät toimivat työntekijätasolla tai esimiestasolla. Heidän näkökulmastaan kyseessä on oman työn kehittäminen ja yrityksen kilpailukyvyn kehittäminen uudenalaisten tuotteiden muodossa. Lisäksi tulee ennakointivalmiuden kehittyminen henkilökohtaisesti. Jokaisella työntekijällä on oma haasteenaan oman osaamisen kehittäminen vastaamaan alan ja toimintaympäristön haasteisiin. Yrityksen johto vastaavasti voi käyttää ennakointitietoa ja kykyä yrityksen strategisessa kehittämisessä. Oppilaitoksissa kouluttajat ja koulutuksen suunnittelijat hyödyntävät ennakoinnin kautta saatavaa tietoa omassa työssään opetuksen suunnittelun tasolla tai oman opetuksen kehittämisessä. Oppilaitoksen ennakointitoiminnassa oleellista on, että oppilaitosorganisaatio etsii ja löytää omat ennakointialueensa. Esimerkiksi aikuiskoulutusorganisaatiolle on tärkeää tiedostaa alueen väestönkehityksen lisäksi myös alueen elinkeinoelämän kehitys. Oman toiminnan osalta on löydettävä ne toiminnan alueet, joilla reagoidaan ympäristön muutoksiin. Oppilaitoksissa näitä alueita ovat esimerkiksi opettajien osaaminen ja opetussuunnittelu. Oleellista tulevaisuuden haltuunotossa on myönteisen asenteen kehittyminen ennakointia kohtaan. Elinvoimaisessa ja ennakoivassa organisaatiossa kysytään oman toiminnan kehittämisen avainkysymyksiä säännöllisesti. Kyetään altistamaan oma toiminta jatkuvalle arvioinnille ja jopa muuttamaan jotain arvioinnin seurauksena. Elinvoimaisessa organisaatiossa ei 18
pelätä muutosta, koska halutaan olla elinvoimaisia muutostilanteessakin. Näin ollen organisaatiota johdetaan tiedostaen mikä tekee toiminnastamme elinvoimaisen. Tulevaisuutta voidaan lähestyä Rubinin (1995 ) mukaan kolmella tavalla. Voidaan nähdä ennakoivia lähestymistapoja, joissa oletus on, että tulevaisuus voidaan tietää ja sen todellisuus on ennustettavissa. Tämän ajattelun mukaan maailmaa ja tapahtumia ohjaavat tietyt luonnonlakien kaltaiset tosiasiat. Toinen lähestymistapa on tulkitseva, jossa pyritään selvittämään, kuinka erilaiset kulttuurit, toiminnot ja yhteiskunnalliset tapahtumat ja asenteet luovat ja muuttavat todellisuutta. Tässä ajattelussa totuus on jakamatonta, mutta sitä voidaan tulkita eri aikoina eri tavoin. Kriittisessä lähestymistavassa kyseenalaistetaan tulevaisuutta koskevat yleiset käsitykset ja ajatukset, koska näkemys kyseenalaistaa tiedon itsessään. Kriittinen lähestymistapa on postmodernin ajan tiedonkäsitykseen läheisesti liittyvä. Todellisuus ja totuus eivät ole itsestäänselviä ja konkreettisia vaan hyvinkin kompleksisia. Kyseessä olevan hankkeen käytännönläheisyyden kannalta voidaan sanoa, että sen toteutuksessa ja teoreettisessa viitekehyksessä on elementtejä kaikista edellisistä lähestymistavoista. Voidaan ajatella, että ennakointihankkeen tulee olla nimenomaan ennakoivan lähestymistavan mukainen. Kun on kyseessä mukana olevat palvelualat ja niiden osaamis- ja ammattien kehittämishanke ei ole relevanttia hakea mittareita ja mitattavissa olevaa ennakointia vaan aloille ominaisen ihmisläheisen näkökulman kautta ennakoijna ovat alan osaajat ja heidän aikaansaamansa prosessit. Palvelusektorin, jona voidaan juuri kyseessä olevia aloja pitää, on muodostamassa vuorovaikutusyhteiskunnan ydintä. Tässä yhteiskunnassa teollisuus on menettämässä dominoivaa asemaansa ja oleelliseksi muodostuu inhimillisen vuorovaikutuksen ja uusien palvelujen kehittyminen ja kehittäminen. Pyrkimys on siis tuottaa yhä vähemmästä yhä enemmän. (Rubin, 1995, 16.) Kaiken kaikkiaan palvelutuotanto poikkeaa Ilmakunnaksen (1997) mukaan tavaratuotannosta kolmella tavalla. Palveluelinkeinoille on tyypillistä ei-materiaalinen luonne. Palvelujen kulutus tapahtuu samassa paikassa kuin itse tuottaminenkin. Lisäksi havaitaan, että palvelusektori on hajanainen. Koko sektori voidaan jakaa tuotantopalveluihin, hallintopalveluihin, transaktiopalveluihin, viestintäpalveluihin, kuljetus- ja henkilöpalveluihin. Tästä voidaan jo päätellä ettei koko sektoria voida käsitellä ennakoinnissa tai muutenkaan yhtenä kokonaisuutena vaan on lähdettävä kunkin palvelualan omasta lähtökohdasta liikkeelle. Mielenkiintoisen aspektin 19
ennakointiin ja sitä kautta tulevaisuuden osaamiseen luo näin ollen se, että otetaan muutamia yrityksiä, joiden kautta tarkastellaan laajemmin samantyyppisten yritysten osaamistarpeita ja kehittymisvisioita. Tällä case-lähestymistavalla päästään intensiivisemmin osaamisen pohdintaan ja siitä nousevien johtopäätösten tekemiseen alueellisesti tärkeiden alojen kehittymistä ajatellen. Yhteiskunnassa on toisaalta havaittavissa tietointensiivinen yhteiskunnallinen kehitys. Siinä tehtävä työ edellyttää uudenlaisia teknisiä valmiuksia, tietoja ja taitoja. Olemme siirtymässä mikroteknologian, nanotieteiden ja mikrotieteiden valtakaudelle. Erityisesti työn tekemisen välineet muuttuvat huimaa vauhtia ja oleelliseksi tulee uuden oppimisen kyvyn kehittäminen ja kokonaisuuksien hallinnan ja jäsentämisen taito. (Rubin 1995, 17.) Tietoyhteiskunta on Mannermaan (1998) mukaan muuttumassa yhä kompleksisemmaksi, koska se tulee sisältämään sekä maatalousyhteiskunnan että teollisen yhteiskunnan ulottuvuuksia. Tietoyhteiskunnassa on siis uudenlaisten ominaisuuksien vaade, johon liittyvät vuorovaikutuksen, osaamisen ja tiedon lisääntyminen ja se että painopiste ammatillisuudessakin siirtyy enemmän aineettomiin osaamisalueisiin kuin aiemmin teollisessa yhteiskunnassa. Näistä lähtökohdista ajatellen ennakointina voidaan mieltää moninainen kehittämistyö ja visiointityö, jota yrityksissä tehdään. Voidaan myös ajatella, että inhimillisen voimavaran optimaalinen hyväksikäyttö ja sen strukturoitu analyysi voivat toimia ennakointina juuri palvelualoilla, joilla työn kohteena on ihmisen elämäntilanteet, elämykset, palvelut tai elämänpiiriin liittyvät ilmiöt kodissa ja sitä lähellä olevissa instituutioissa. 7 3.1. Tulevaisuusverstaat ja studiot Tulevaisuusverstastyöskentely on alun perin Robert Jungkin kehittämä metodi, jolla voidaan suhteellisen nopeasti ja tehokkaasti herättää osallistujissa kiinnostus tulevaisuuteen ja siihen vaikuttaviin seikkoihin. Mika Mannermaa (1999) käyttää tulevaisuusstudio nimitystä kuvaamaan ideariihimäistä ja työseminaarimaisilla lisäalustuksilla laajennettua tulevaisuusverstasta. Mannermaan mukaan studiotyöskentelyn avulla pyritään tunnistamaan megatrendit, uhkat ja positiiviset oletukset sekä hahmottamaan kehittämiskohteet selvitettävästä asiasta. Onnistuneen verstastyöskentelyn tunnistaa Jungkin (1987) mukaan siitä, että osanottajille mahdollistuu ahaa-elämykset ja myönteiset, mutta haastavat näkymät avautuvat tulevaisuudesta. Osanottajat voivat saada omalle henkilökohtaiselle kehitykselleen tai edustamansa alan 20