ARKKILAN OTISEUTUYHDISTYS ry. Jäsenlehtí N:o 16 Joulukuu 2006 1
Karkkilan Kotiseutuyhdistys ry:n jäsenlehti n:o 16 Joulukuu 2006 Toimituskunta: Marja Holli (päätoimittaja) Pekka Wikberg ja Risto Hakomäki Toimituksen yhteystiedot: Viestintä Sananjalka Huhdintie 7 A 14, 03600 Karkkila p. 050 522 9935 sananjalka@kolumbus.fi Pekka Wikberg p. (09) 2258 056, 040 576 9570 pekka.wikberg@elisanet.fi Ilmoitushinnat: 1/1 sivu 350, 1/2 sivu 200, 1/4 sivu 120, 1/8 sivu 70 Taitto: Timo Rantanen Paino: Karkkilan Painopalvelu Oy, Karkkila, 2006 Kansien kuvat veturin saapumisesta Karkkiaan on ottanut Matti Pulkkinen. Kuvat kuuluvat Karkkilan Ruukkimuseo Senkan kokoelmiin. Sisältö: 3 Pääkirjoitus: Kylätoimintaa karkkilassa... Risto Hakomäki 4 Veturia vastaanottamassa... Pekka Wikberg 7 Veturin vastaanottopuhe... Tommi Kuutsa 9 Rautatien aikaa muistellen... Marja Holli 11 Juna sapui raiteelle yksi... Tommi Kuutsa 13 Antiikkipalsta... Risto hakomäki 14 Haukkamäki-tapahtuma jo kymmenennen kerran... Hannu Ilmanen/Raili Kataisto 16 Magnus von Wrightin Karkkila-taulut... Klas Alander 20 Sananparsia läheltä ja kaukaa... Reino Luoto 23 Karkkilan murre hävii jonsei mitäänt tehrä... Raine Lahtinen 24 Sodanajan kuvia Karkkilasta ja karkkilalaisista sodassa... Janne Viitala 26 Keräilyjaoston toiminnan tiimoilta... Antti Valonen 27 Lapsuusmuistelmia... F. Laine 29 Koulumuistoja 50 vuoden takaa... Ismo Outinen 30 Tunnetko vielä... Marja Holli 31 Retkellä Vaskijärvellä... Juhani Holli 33 Juhlat Järvenpään tyyliin... Marja Holli 34 Emalinäyttely Valimomuseoon ensi kesänä... Janne Viitala 35 Rauta hehkuu ja aate palaa... Marja Holli 37 Runoja... Tarja Johansson 38 Matkoja... Juhani Silvan 39 Kotiseutuyhdistyksen myymät tuotteet 2
Pääkirjoitus Veturi on palannut Karkkilan Kotiseutuyhdistys Euroopan rakennusperintöpäiviä, joiden pääjärjestäjinä Suomessa toimivat ympäristöministeriö ja Suomen Kotiseutuliitto, vietettiin taas tänä syksynä kaikissa Euroopan maissa. Tämänkertainen teema oli Lähdön ja saapumisen paikat, joilla tarkoitetaan matkustamiseen liittyviä rakennuksia kuten rautatieasemia, satamia jne. Rautatiet rakennettiin Suomessa yhdistämään maakunnan keskuspaikat ja sisävesialueet rannikkokaupunkien satamiin. Siten syntyivät pitkät etelästä pohjoiseen suuntautuvat pääradat läntisine haaroineen. Myöhemmin on rakennettu niihin yhdistyviä poikkiratoja. Ensimmäinen rata oli vuonna 1862 rakennettu Helsingin Hämeenlinnan rata ja viisi vuotta myöhemmin rakennettu Riihimäen ja Pietarin välinen rata, joka yhdisti maan silloiset tärkeät kauppakeskukset. Rautateillä on ollut tärkeä asema maamme asutus- ja teollistumishistoriassa. Rautateiden kannattajien perusteluna oli myös sivistyksen edistäminen, koska rautatie edisti postilaitosta, kirjakauppaa, sähkösanomien vaihtoa ja matkustajien kuljetusta. Junaliikenne loi myös tarpeen yhtenäiselle ajan mittaamiselle ja kellon käytölle. Suomen Valtionrautatiet rakensi sadan vuoden kuluessa, vuosina 1860-1960, yli 5 000 rakennusta, joista erikokoisia asemia oli noin 600. Kapearaiteisia, yksityisessä omistuksessa olleita ratoja oli eri puolel- la maata useita ja myös niille rakennettiin oma asemaverkostonsa. Tällainen kapearaiteinen yksityinen rautatie toimi myös Karkkilan ja Hyvinkään välillä vuosina 1911-1967. Nyt, lähes neljäkymmentä vuotta radan lakkauttamisen jälkeen Rakennusperintöpäivien teema sopii Karkkilaan erityisen hyvin sillä lauantaina 21.10. 2006, paikkakuntamme tähänastisen liikennehistorian ehkä merkittävin esine, Pikku- Pässi veturi palasi takaisin 13 vuotta kestäneeltä evakkoretkeltään takaisin kotisatamaansa. Veturi on nyt kaikkien ihasteltavana upeasti kunnostettuna kaupungintalon eteisaulassa. Yhdessä samassa tilassa olevan toisen historiallisen kulkuvälineen, Högforsin tehtaan vanhan paloauton sekä niiden yhteyteen avattavan näyttelyn kanssa se muodostaa hienon kokonaisuuden, joka kannattaa tulla katsoman kauempaakin. Karkkilan vanhaa rautatieasemaa ei valitettavasti enää ole olemassa, mutta jonkinlainen Lähdön ja saapumisen paikka raideliikenteen näkökulmasta oli toki veturin nykyinen sijoituspaikkakin Högforsin entinen konepaja. Pikku-Pässi ei enää Karkkilasta mihinkään lähde, mutta aivan oikeaan entisaikojen junatunnelmaan Karkkila-Hyvinkää radan toisen veturin kyydissä pääsee niinkin lähellä kuin Jokioisten museorautatiellä. Risto Hakomäki Karkkilan vanhasta rautatieasemasta on tallessa joitakin kuvia. Tämä on Ritva Alhon kokoelmista. 3
Veturia vastaanottamassa Aimo Liljegren, Risto Sintonen, Esko Tamminen ja Tommi Kuutsa tyytyväisinä veturia vastaanottamassa. Aurinko paistoi ja höyryjuna puksutteli huimaa 25 km/t vauhtia Jokioisilta Minkiöön. Tunnelma kohosi, kun eväspaperit aukesivat rapisten ja ruisleipä ja mehu maistuivat kaikille kutsuvieraille. Saattoi aistia varmaankin samanlaista tunnelmaa kuin vuonna 1911 junan ajaessa ensimmäistä kertaa Hyvinkäältä Högforsiin. Niin kuin silloinkin, moni oli nytkin ensimmäistä kertaa kapearaiteisen junan kyydissä. Maalaismaiseman läpi jyskyttelevän junan puupenkeillä istuvat matkalaiset saivat rauhassa katsella hyvin hoidettuja peltoja. Ei voi sanoa, että maisemat vilahtelivat ohi. Olimme matkalla Minkiön Höyryfestivaaleille. Tapahtuma oli valittu myös tämän vuoden Hämepäiväksi, joten Hämeen liiton jakamat eväät varmistivat matkalaisten perille pääsyn. Me menimme vastaanottamaan Karkkilan kaupungin, Karkkilan Lions Clubin ja Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen edustajina, entisöidyn höyryveturin n:o 3. Meidän joukkoomme kuului kaksi Karkkilan Lions Clubin veteraania, Aimo Liljegren ja Esko Tamminen, jotka olivat v 1967 siirtämässä veturia Karkkilassa harjun kupeeseen. Höyryveturin arvokkaasti viheltäessä saavuimme lopulta Minkiön asemalle ja keskelle erilaisten höyrykoneiden pihinää ja puhinaa. Siellä oli junien lisäksi höyrytraktori, höyryjyrä ja monenlaista höyrykonetta pyörittämässä vanhoja työkoneita. Sunnuntain 30 pnä heinäkuuta armon vuonna 2006 Häme-päivän pääohjelmanumerona oli kuitenkin museorautatiellä näyttelykuntoon kunnostetun museoveturin juhlallinen luovutus Karkkilan kaupungille. Kyseessä on Tampellan veturitehtaan vuonna 1910 valmistama Hyvinkään- Karkkilan rautatien höyryveturin numero 3, jonka sisarveturi numero 5 höyryää ajokuntoisena museorautatiellä. 4
Veturi sijoitetaan mahdollisimman edustavaan paikkaan, sillä se tulee yleisön nähtäville kaupungintalon aulaan. Karkkilassa halutaan kunnioittaa rautatiehen liittyvää historiaa, sillä rautatie kasvatti Högforsin tehtaan toimintaa ja tehdas kasvatti Karkkilaa, totesi Karkkilan kaupungin museonjohtaja Tommi Kuutsa. Veturi kuljetetaan Karkkilaan syksyllä. Kunnostustyöstä vastannut Lauri Virtanen kertoi, että vuoteen 1993 Karkkilan linja-autoaseman edustalla seissyt veturi oli ehtinyt rapistua varsin huonoon kuntoon. Vaikka veturia ei nyt olekaan kunnostettu ajokuntoon, vaati ulkoinen kunnostustyökin mittavia metalli- ja puutöitä. Muun muassa suuri osa veturin hytistä on rakennettu uudelleen, samoin savutorvi ja höyrykattilan suojapellit. Myös hytin puuosat on uusittu lähes kauttaaltaan, Lauri Virtanen esittelee. Kunnostustyö museorautatiellä alkoi vuoden 2005 keväällä. Veturi on palautettu siihen asuun, jossa Karkkilan Kotiseutuyhdistys se oli 1950-luvulla. Muun muassa 1910-luvun sininen pääväri on korvattu vihreällä ja öljylyhdyt asetyleenikaasuvaloilla. Hyvinkään-Karkkilan rautatie ja höyryveturi numero 3 Hyvinkään-Karkkilan rautatie syntyi 1910-luvun taitteessa tyydyttämään ensin Kytäjän kartanon Hyvinkään länsiosissa ja sitten Högforsin rautatehtaiden kuljetustarpeen Karkkilan Pyhäjärvellä. Rautatien raideleveys oli 750 mm, pääteasemien Hyvinkään ja Karkkilan välinen etäisyys noin 44 km. Henkilöliikenne rautatiellä loppui toukokuussa 1961 ja koko liikenne vuoden 1967 syyskuussa. Rautatie oli Suomen toisiksi pisin kapearaiteinen rautatie ja pisimpään henkilöliikennettä harjoittanut kapearaiderata. Veturi numero 3 on valmistettu Tampereen Pellava- ja Rautatehtaan eli Tampellan tehtaalla Tam- Aimo Liljegren ja joka pojan unelma päästä veturinkuljettajaksi. 5
Pekka Wikberg ja Pikkupässi luovutustilaisuudessa. pereella vuonna 1910 valmistusnumerolla 157. Veturin valmistajalaatat vaihtuivat jo tehtaalla toisen veturin kanssa, joten niissä on virheellisesti numero 158. Työkunnossa noin 35 tonnia painava Kolmonen on ensimmäinen veturi tyyppiä Hb 68 (LT), jota valmistettiin kolme kappaletta, kaikki Hyvinkään-Karkkilan rautatielle. Sisarveturi 4 valmistettiin vuonna 1911 ja 5 vuonna 1917. Numero 4 romutettiin 70-luvun alussa ja numero 5 liikennöi peruskorjattuna Jokioisten Museorautatiellä. Kolmonen on teknisesti samanlainen kuin museorautatiellä käytössä oleva Loviisan-Vesijärven rautatien numero 6, mutta veturia ei ole varustettu erillisellä polttoaine- ja vesivaunulla eli tenderillä. Kolmosen höyrykattilan tarvitsema vesi kuljetettiin veturin sivuilla olevissa tankeissa ja polttoaineena käytetyt halot veturin perässä olevassa polttoainetilassa eli bunkkerissa. Kolmonen sijoitettiin kolmen vaunun kanssa muistomerkiksi Karkkilan linja-autoasemalle pian rautatien liikenteen lopettamisen jälkeen. Tuolloin veturi ajettiin omin konein sijoituspaikalleen kadulle rakennettua väliaikaista rataa pitkin. Veturi ja vaunut kuljetettiin kunnostettaviksi Jokioisten Museorautatielle maaliskuussa 1993. Karkkilan kaupunki on luovuttanut muistomerkkijunan vaunut museorautatielle ja Museorautatieyhdistys on kunnostanut Kolmosen vastineeksi ulkoiseen näyttelykuntoon. Pekka Wikberg Pekka Wikberg oli Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen edustajana vastaanottamassa veturia. Lisäksi hän on kirjoituksessaan käyttänyt lähteenä teosta Kapeat kiskot vuodelta 1993. 6
Veturin vastaanottopuhe Tommi Kuutsa pitämässä puhetta veturin vastaanottotilaisuudessa. Kuva: Pekka Wikberg. Arvoisa Häme-päivän ja Minkiön Höyryfestivaalin yleisö! Juhlimme tänään HKR 3-höyryveturin eli Pikkupässin kunnostustyön valmistumista. Vaativan ja taidokkaan kunnostuksen tulos on nyt kaikkien nähtävänä ja ihailtavana. Veturi on valmis luovutettavaksi takaisin Karkkilaan. Hyvinkään-Karkkilan rautatiellä pitkän työuran tehneen veturin säilyttäminen muistomerkkinä ja kunnostustyö ovat hienoja osoituksia teollisuushistorian ja rautatieliikenteen historian vaalimisesta. Karkkilassa juhlittiin myös 95 vuotta sitten rautatien merkeissä. Elokuisena sunnuntaipäivänä vuonna 1911 paikkakunnalle saapui ensimmäinen juna, veturi numero ykkösen vetämänä. Tapahtuma olikin hyvin juhlava, sillä seudun liikenneoloissa tapahtui käänteentekevä parannus. Ensimmäisen junan saapumisesta on säilynyt muutamia valokuvia. Kuvissa näkyy kuinka sank- ka väkijoukko, pyhävaatteisiin pukeutuneina, oli tullut junaa vastaa. Junan herättämä innostus ja mielenkiinto välittyy hyvin valokuvista, joissa joukko ihmisiä on kiivennyt Karkkilaan saapuneen junan vaunuihin ja jopa vaunujen päälle. Karkkilassa sijaitsevalle Högforsin valimolle Hyvinkään-Karkkilan radan valmistuminen oli aikoinaan suorastaan elinehto. Rata loi omalta osaltaan edellytykset Högforsin tehtaan kehittämiseksi Suomen suurimmaksi rakennus- ja talousvalujen valmistajaksi. Osuvasti onkin sanottu, että juuri rautatie kasvatti tehtaan toimintaa ja tehdas puolestaan kasvatti Karkkilan. Veturi numero kolmosen ja sen sisarvetureiden junissa kuljetettiin monenlaisia Högforsin tehtaassa valmistettuja tuotteita, kuten liesiä, keskuslämmityskattiloita ja kylpyammeita. Radalla kulkikin vuosittain kymmeniätuhansia tonneja 7
Kuva vuodelta 1911, kun ensimmäinen juna saapui Högforsiin. Kuva on Karkkilan Ruukkimuseo Senkan kokoelmista. valutuotteita, ja paluukyydissä saapui tehtaalla tarvittavia raaka-aineita. Sekajunissa kulki myös matkustajia. Aikataulun mukaan sekajunavuoroja kulki päivittäin kaksi kumpaankin suuntaan. Vilkkaimpana vuotena matkustajia oli yli 190 000. Junan vauhti oli toki verkkainen, ja 44 km matkaan Karkkilasta Lopen kautta Hyvinkäälle kului yli kaksi tuntia. Junaan liittyykin useita kaskuja, joissa kerrotaan matkustamisesta; Kerrankin erästä kiireistä matkustajaa junan hidas kulku pitkästytti. Kun välillä pysähdyttiin, meni matkustaja veturille ja kysyi kuljettajalta: Ettekö pääse yhtään kovempaa? Tähän lupsakka veturinkuljettaja vastasi: Kyllähän minä pääsisin, mutta sopimus on sellainen, että veturia ei saa jättää. Pikkupässi-veturi oli käytössä liikenteen päättymisen asti vuoteen 1967. Sen jälkeen tehdas lahjoitti veturin ja kolme vaunua muistomerkiksi Karkkilan kauppalalle. Juna siirrettiin omin konein tilapäistä rataa pitkin Nyhkälän harjun kupeeseen Karkkilan torin tuntumaan. Siirron järjestelyistä vastasi Lions Club Karkkila. Juna toimi parin vuosikymmenen ajan suosittuna nähtävyyskohteena, ja lukuisten karkkilalaisten kesään kuuluikin joka viikko perjantaisin torikäynnin lisäksi myös vierailu museojunassa. Veturi ja vaunut kuljetettiin kunnostettaviksi Minkiölle maaliskuussa 1993. Karkkilan kaupunki luovutti junanvaunut museorautatieyhdistykselle, joka lupasi kunnostaa Pikkupässin vastineeksi näyttelykuntoon Nyt kunnostettu veturi sijoitetaan Karkkilan kaupungintalon ala-aulaan yleisön nähtäväksi. Sijoituspaikka liittyy radan ja tehtaan historiaan. Karkkilan kaupungintalo toimii nimittäin Högforsin vanhassa konepajarakennuksessa, ja sen aulatilassa sijaitsi aikoinaan yksi junanvaunujen lastauspisteistä. Veturin sijoituspaikan yhteyteen pystytetään myös näyttely, jossa kerrotaan radan ja veturin vaiheista. Karkkilan kaupunki ja Karkkilan ruukkimuseo saavat veturista komean lisän paikkakunnan ja Högforsin ruukin historiasta kertovaan kokoelmaan. Pikkupässi-veturi on ollut poissa Karkkilasta 13 vuoden ajan. Sen paluuta on odotettu innokkaasti, ja jotkut karkkilalaiset olivat jo vaipua epätoivoon. Nyt veturi on kuitenkin palaamassa takaisin, ja entistä ehompana. Esitänkin Karkkilan kaupungin puolesta suuret kiitokset Jokioisten Museorautatieyhdistykselle veturin kunnostuksesta ja etenkin Lauri Virtaselle, joka on vastannut kunnostustyöstä. Samalla toivotan Museorautatieyhdistykselle työn iloa tänne jäävien junanvaunujen kunnostustyössä. Kiitän myös Museorautatieyhdistystä ja Hämeen liittoa juhlavan luovutustilaisuuden järjestämisestä. Yhteistyömme Museorautatieyhdistyksen kanssa ei kuitenkaan vielä pääty tähän juhlaan, sillä syksyllä on edessä veturin siirto Karkkilaan. Tämän vaativan operaation jälkeen voidaankin sitten järjestää veturin saapumisjuhla Karkkilassa 95 vuoden takaisten tapahtumien merkeissä. Tommi Kuutsa Karkkilan museonjohtaja Tommi Kuutsa puhui Häme-päivänä Minkiön Höyryfestivaaleilla 30.7.2006. Loppumetrit veturia puskettiin nykyiseen paikkaansa kaupungintalon aulaan traktorin voimin. Kuva Matti Pulkkinen/Karkkilan Ruukkimuseo Senkan kokoelmat. 8
Rautatien aikaa muistellen Karkkilan Kotiseutuyhdistys Tukin ajoa rautatielle. Kuva on Pekka Wikbergin kokoelmista. Lämmittäjä heittää lisää koivuhalkoja tulipesään. Pikkupässin piipusta nousee harmaa savu. Muutamat kipinät sinkoilevat hämärtyvään iltaan. Matkan-tekkoo-matkan-tekkoo, rytmikäs kolke kiirii hiljaiseen kuusikkoon. Vaunun puisilla penkeillä on ahdasta. Savu ja noki tuntuvat matkustavaisten sieraimissa. Viimeisessä penkissä pikkutyttö on nukahtanut äitinsä syliin, Miehellä on punainen villapaita ja sylissään hanuri, hiukset on kammattu huolella päälaen kaljua peittämään. Äijäkolmikko antaa taskumaton kiertää. Konduktööri kävelee ja katsahtaa, mutta ei sano mitään. Katkelma on Tapio Kesälahden kirjoittamasta artikkelista Rautatie ja junaliikenne. Se sisältyy Salli Suorsan toimittamaan Kolmen kylän kirjaan, joka esittelee elämää Pilpalan, Hunsalan ja Tevännön kylissä menneistä ajoista nykypäivään. Teos ilmestyi vuonna 2005. Tapio Kesälahti tarkastelee kirjoituksessaan Hyvinkää Karkkila rautatien syntytaustaa, esittelee radan liikennöinnin ja siirtyy sitten kertomaan Hunsalan asemanseudusta, elämästä asemalla ja aseman henkilökunnasta. Kesälahti on tehnyt tarkkaa työtä. Salapoliisin tavoin hän kaivanut esiin ratavartijat ja topparoikat. Kuvituksesta löytyy jopa vanha matkalippu, joka oikeutti toisen luokan matkaan vuonna 1959, samoin korttirinki, joka kokoontui pelaamaan radan varteen. Junan tulo on aina ollut pienillä paikkakunnilla varsinainen tapahtuma. Näin oli Hunsalassakin. Kesälahti kirjoittaa: Asema oli kokoontumispaikka, jossa nähtiin ja vaihdettiin kuulumiset. Kuormausta rautatievaunuun. Kuva on Pekka Wikbergin kokoelmista. 9
Erityisesti iltajunan saapuminen Hyvinkäältä oli tärkeä tapaus. Iltajuna saapui työväentalon mäkeä alaspäin Hunsalan asemalle, riippuen vuosikymmenestä, puoli yhdeksän tai vartin yli yhdeksän aikoihin. Päivän työt oli jo tehty, joten oli aikaa huvitukseen. Samoin pyhäpäivänä päiväjuna keräsi paikalle laajalti aina Rautakoskea myöten. Ketä junalla kulkee, ketkä jäävät pois asemalle, onko junaan nousijoita, mitä Hyrryn rouvilla oli päällänsä, siinä oli emännille jutunjuurta. Sunnuntaisin junassa kulki lehtipoika, joten asemalta saattoi silloin ostaa vaikkapa Helsingin Sanomat tai Suomen Kuvalehden. Junan saapuminen oli tapaus. Höyryjunan kolina, ruuvijarrujen kirskunta, korkealle nouseva savupatsas, illan pimeydessä piipusta lentävät kipinät ja pillien vihellys. Pienten poikien haaveet veturinkuljettajan urasta saivat lisäpontta. Kylän nuoriso parveili kesäiltaisin asemalla. Kylän vanhemmat katsoivat, että nuorison saattoi turvallisin mielin päästää asemalle. Siellä oli riittävästi aikuisia vahtimassa, lisäksi aseman odotushuoneeseen nuorisolla ei ollut asiaa. Aikuisista huolimatta vaihdettiin katseita, juteltiin, rehvasteltiin ja kikatettiin. Saattoipa asemalta löytää sen mielitietyn, jota sitten Liitontalolla tai työväentalolla tanssitettiin. Aikansa mainostajat tiesivät missä väki liikkui. Asemanvaraston seinä on vieläkin täynnä niittejä, nastoja ja pahvinauloja. Seinällä ovat roikkuneet niin iltamajulisteet, huutokauppamainokset kuin kunnallis- ja eduskuntavaalimainokset. Vaikka radalla kävely oli virallisesti kielletty, niin ratapohjasta tuli kyläläisille tärkeä kulkureitti. Radan vieressä mutkitteli polku, jota pitkin monet marjareissut tehtiin. Kävelyaskeleen saattoi mitoittaa pölkyltä pölkylle. Lapset leikkivät radalla, juoksivat kiskoa pitkin kuin nuorallatanssijat. Jos korvan laittoi kiskolle, niin saattoi huminasta päätellä, oliko juna pian tulossa. Onnettomuuksia sattui harvoin. Junan tulon kyllä kuuli ja 25 km/h matkanopeus ei vedä vertaa nykyajan Pendolinoille. Entisaikana oli aikaa havaita ja tulla havaituksi. Saattoipa pojanviikarit joskus asetella raiteelle hiukan ennen junan tuloa kolikon, joka veturin ja vaunujen mentyä otettiin käteen ihmeteltäväksi. Kovasti oli lämmin ja leimaus prässäytynyt pois. Nuppineula käyttäytyi hiukan toisin. Se suli rataan kiinni. Kerrotaan pojankoltiaisten joskus rasvanneen Kotamäessä kiskot niin liukkaiksi, ettei Pikkupässi enää päässyt ylös vaan vetopyörät sutivat tyhjää. Oli palattava takaisin ja heiteltävä kiskoille hiekkaa. Kesälahden teksti herättää valtavasti muistoja. Silmiin nousevat asemalla olleet mainoskyltit, joissa VR mainosti talvi- ja kesämatkojaan. Ja hieman uudempana muistona kaikuu juna-laivajuna. Se kuvasi mahdollisuutta matkustaa mukavasti aina Ruotsin uumeniin asti. Sitä vain en koskaan ymmärtänyt, miksi kyseinen hokema herätti rautateillä työskennelleessä tuttavaperheessä jatkuvasti suurta hilpeyttä. Marja Holli Lähde: Kolmen kylän kirja, toimittanut Salli Suorsa, ilm. 2005. Lainaukset ovat kirjaan sisältyvästä Tapio Kesälahden artikkelista. Maitoauto Högforsin rautatieasemalla. Kuva on Pekka Wikbergin kokoelmista. 10
Juna saapui raiteelle yksi Karkkilan Kotiseutuyhdistys Jokioisten Museorautatieyhdistyksen kunnostama HKR 3 -höyryveturi eli Pikkupässi palasi vihdoin takaisin Karkkilaan. Perusteellisen ja vaativan kunnostuksen kokenut veturi nostettiin lauantaiaamuna 21.10. Minkiöllä rekka-auton lavetille kahden nosturin voimin. Sen jälkeen lähdettiin matkalle kohti Karkkilaa, jonne saavuttiin keskipäivällä. Karkkilassa veturi nostettiin lavetilta kaupungintalon pihamaalle rakennetulle tilapäiselle radalle eli raiteelle numero yksi. Apajan työporukka oli edellisen viikon aikana rakentanut 30 metrin pituisen radan, josta puolet sijaitsi kaupungintalon pihalla ja loput sisällä aulassa. Radan rakentamisessa tarvittavat kiskot, pölkyt ja työvälineet saatiin lainaksi museorautatieyhdistykseltä. Veturin siirto-operaation vuoksi yksi kaupungintalon aulan ikkuna sokkeleineen jouduttiin tilapäisesti purkamaan, työn suoritti Karkkilan Rakennus Ka- Ra Oy. Radalle nostettu veturi työnnettiin aulatiloihin. Työntövaiheessa käytettiin Maanrakennus Ky Sappisen kauhakuormaajaa, johon oli kiinnitetty työntöpuomi. Kun veturi oli saatu paikalleen aulatiloihin, se kuivattiin vesisateen jäljiltä. Lopuksi veturin keulaan kiinnitettiin kuljetuksen ajaksi irrotettu puskuri. Pikkupässi toimii nyt muistomerkkinä ja näyttelyesineenä. Tilapäinen rata purettiin kaupungintalon pihalta, tiilisokkeli muurattiin ja ikkuna asetettiin paikoilleen. Veturin viereen rakennetaan myöhemmin koroke, jonka kautta yleisö pääsee katselemaan veturin upeaa hyttiä ja laitteita. Veturin hyttiin ja lamppuihin laitetaan valaistus. Kaupungintalon aulaan rakennetaan lisäksi Hyvinkään-Karkkilan radan vaiheista kertova näyttely, joka avataan vuonna 2007. Tuolloin tulee kuluneeksi 95 vuotta Kytäjän - Karkkilan rataosuuden vihkiäisistä ja toisaalta 40 vuotta liikenteen lopettamisesta. Veturin luovutusjuhla järjestettiin marraskuun 2006 jälkipuolella. Juhlan ohjelmaan kuului mm. puheita ja musiikkiesityksiä. Lisäksi kerrottiin veturin vaiheista ja sen kunnostustyöstä. Tommi Kuutsa Kuvat: Marja Holli 11
12
Tuuliviiri Kirvun kirkon kukko vuodelta 168, jossa on Kirvun kappalaiseksi valitun Antonius Hertzin nimikirjaimet AHS = Antonius Hertz Sacellanus. Lohikäärme oli toinen suosittu aihe tuuliviireissä. Tällä antiikkipalstalla on aiemmin käsitelty pääasiassa esineitä, jotka ovat tuttuja kotiemme sisäpuolella. Kuitenkin myös seinien ulkopuolella saatamme nähdä erilaisia esineitä ja ilmiöitä, joiden historia saattaa olla hyvinkin vanha ja mielenkiintoinen. Eräs tällainen esine on tuuliviiri. Tuuliviiri oli tunnettu jo ennen ajanlaskun alkua Kreikassa. Tunnetuin näistä antiikin ajan tuuliviireistä on vuodelta 48 oleva pronssinen Triton (vedenhaltija)-figuuri Ateenassa Tuulten tornissa. jonka oli suunnitellut syyrialainen meteorologi Andronikos Kyrrestes. Antiikin kansoille tuulet merkitsivät luonnonvoimia ja tuuliviirejä pidettiin satokauden ennustajina. Myöhemmin 800-luvulla kirkkojen katoille laitettiin paavin määräyksestä kukko muistuttamaan hengellisen valvomisen tärkeydestä. Kukko oli jo muinaisessa Persiassa pyhä oraakkelieläin ja eurooppalaisessa kansanperinteessä sitä pidettiin pahojen henkien karkoittajana, ilmojen haltijana, säiden ennustajana ja viisauden tunnuksena. Toinen eläinaihe lohikäärme oli peräisin viikingeiltä, joiden veneiden keulakoristeet metallista. On myös arveltu, että sotilaitten kangasviirit ovat voineet myös olla lähtökohta tuuliviireille. Aluksi tuuliviirit olivat vain linnojen, kirkontornien ja julkisten rakennusten koristeita mutta 1500-luvulla niitä alettiin laittamaan myös asuintaloihin. Tapa merkitä viireihin vuosiluku ja nimikirjaimet levisi Kustaa Vaasan aikana Saksasta Pohjoismaihin. Tallinnan vanhin tuuliviiri on Vana Toomas vuodelta 1530. Suomessa säilynyt hyvin vähän ennen 1700-lukua valmistettuja viirejä. 1800-luku tuuliviirien kulta-aikaa Suomessa. Niitä sijoitettiin katon päähän asuintaloihin, ulkorakennuksiin, myllyihin, linnoihin, kirkkoihin,, kellotapuliin ym. julkisiin rakennuksiin. Maaseudulla aitan tai tallin päähän, lyhyeen tankoon tai pitkään, jopa maahan ulottuvaan viirisalkoon. Etelä-Pohjanmaalla se oli myös katolla olevan vellikellotapulin koristeena. Yksinkertaisin tuuliviiri tehtiin luonnonmateriaaleista. Se saattoi olla yksinkertaisimmillaan jäniksen tuulessa heiluva häntä ikkunan ulkopuolella tai vaikkapa metson pyrstö tangossa. Yleisimmin se kuitenkin tehtiin kuparista ja raudasta. parhaat olivat kupari ja rautaseppien tekemiä, mutta sellaisen saattoi helposti tehdä myös itse metallilevystä leikkaamalla. Ensimmäiset viirit ovat olleet viirin tai lipunmuotoisia (ns. tuulenlippu, flaku ). Myöhemmin tulivat lintuaiheet, joissa kukko oli yleisin aihe. Se sisälsi vanhaa kirkollista symboliikka ja muistutti hengellisen valveutuneisuuden tärkeydestä. Siksi keskiaikaisten kivikirkkojen päädyissä onkin useimmiten kukkoviiri. Talonpoikaisessa käytössä kukon tehtävänä valvoa talon toimeliaisuutta. Lohikäärmeaihe oli kukon rinnalla suosituin 1600-luvulta alkaen. Sitä on käytetty yhtä lailla kirkollisissa kuin maallisissa rakennuksissa ja alun perin symboloinut paholaista ja kuolemaa. Myöhemmin kansanperinteessä merkinnyt rikkauksien suojelijaa ja pahojen voimien karkottajaa sekä ilmojen haltijoita. Muut eläinaiheet ovat harvinaisempia mutta hevonen, jänis, kala, leijona ja yksisarvinen esiintyvät silloin tällöin tuuliviirien aiheina. Risto Hakomäki 13
Haukkamäki-tapahtuma jo kymmenennen kerran Y-talo. Haukkamäessä, siinä vanhan Tujen vieressä on kasvattanut monta yrittäjää. Kuvassa oikealla näkyvän yläkerran ikkunan takana on ollut Ilmasen Hannun lapsuudenkoti. Kuva: Raili Kataisto. Kesällä 1997 Raili Kataisto tuli ajatelleeksi, että olisi kiva saada entisiä Haukkamäen koulun oppilaita kokoon. Hän pisti pienen puffin paikallislehtiin ja odotti jännityksellä, saapuisiko Mattimuorin kalliolle ketään. Tulijoita oli yli 50! Siitä lähtien on Haukkamäki-tapahtumaa vietetty joka kesä, ja vietetään jatkossakin. Kesällä 2000 satoi ja tulijoita oli vain vähän, mutta siitä huolimatta vuotuiseksi osallistuneiden keskiarvoksi tulee yli 60. Tänä vuonna vietettiin tapahtuman 10-vuotisjuhlaa, minkä kunniaksi Pakarin seinille oli suurennettu kuvia eri vuosien tapahtumista. Kuvissa riittää niin paljon katsomista, että Raili Kataisto lupaa tuoda kuvan näytteille jälleen ensi kesänä, kun tuttuun tapaan tavataan heinäkuun ensimmäisenä lauantaina Haukkamäki-tapahtuman suurimpia valtteja on, että siellä voi kiireettä tavata tuttuja, muistella menneitä ja olla jännittämättä oma itsensä. Vaikka ohjelmapuolta ei ole ollutkaan paljon, on sentään jotain. Tällä kertaa Raili Kataisto luki jutun, jonka Hannu Ilmanen oli kirjoittanut. Jutussaan Hannu muistelee Haukkamäessä olevaa taloa, josta on lähtenyt monta yrittäjää. Ei ihme, että tapahtuman osanottajat yhdessä päättivätkin, että talo tulisi nimittään Haukkamäen Y-taloksi. Y-talo Haukkamäkeen Tällaista kerrottavaa Hannu Ilmasella oli: Haukkamäjessä vanhan Tujen vieressä on yrityshautomo tai yrittämättäjättämö, kuten Hannu venkoillen asian ilmaisee. Talossa on asu- 14
nut monta tulevaa karkkilalaisyrittäjää. Tuen puoleisessa päässä asuivat Liljegrenit, Aimosta tuli Auto-Kehän perustaja. Liike tunnetaan Japania myöten ja se on suuri työllistäjä paikkakunnalla. Aimon sisar Aune Lindgren perusti kemikalioliikkeen. Karkkilan Kotiseutuyhdistys Erpo Erola aloitti Vattolan kioskin pidon, siirtyi sitten työväentalolle Cafe Rosen isännäksi ja on nykyisin Auto-Kehän kahvilan peräsimessä. Martta Rantala rakensi Vattolaan liiketalon ja avasi kaupan ja baarin. Hänen pojastaan Raunista tuli kuorma-auto- ja traktorialan yrittäjä, joka hoiti katujen puhdistusta niin talvisin kuin kesäisinkin. Raimo Heino on Aito Kullassa isäntänä. Hän korjaa kymmenien vuosien kokemuksella kelloja ja auttaa asiakkaita löytämään sopivia lahjoa erilaisiin tilaisuuksiin. Talon vinttikamarin pojasta, jolle hätäkasteessa annettiin nimi Hannu, tuli kodinkoneliike Expert Sähkö- ja koneavun perustaja. Hänen liikkeestään ovat monet lähikuntienkin asukkaat hankkineet kodinkoneensa. Vanhoilla Fagerkullan ja Haukkamäen taloilla on nimet, kuten Lähtelä, Parvi ja Torppa ovat tänä- Soittajat. Haukkamäestä on aina löytynyt musikaalista väkeä. Kuva on Mattimuorin kalliolta kesältä 2001. Hannu Ilmanen kitaroineen ja Jorma Koppanen hanureineen takasivat tuolloin letkeän menon. Kuvan on ottanut Raili Kataisto. kin päivänä tallessa, mutta esimerkiksi Säätytalo, Onnela ja Nurmela ovat vain muistoissa. Uudemmat talot ovat jääneet nimettä. Talo, josta on Karkkilaan saatu niin monta yrittäjää, kannattaa nimetä Y-taloksi. Jälkipolville nimi kertoo, miten vaatimattomistakin oloista rohkeudella ja päättäväisyydellä voi päästä elämässä eteenpäin toki puolisoiden merkitystä unohtamatta. Hannu Ilmanen / Raili Kataisto Haukkamäki-tapahtuma on alusta asti koonnut paljon väkeä. Kuva on ensimmäisestä tapaamisesta kesältä 1997. Raili Kataiston albumissa on tuosta tapaamisesta paljon kuvia. 15
Kuva saatu lainaksi Ruukkimuseo senkalta. Magnus von Wrightin Karkkila-taulut Magnus von Wright syntyi 13.6.1805 Kuopion pitäjässä ja kuoli 5.7.1868 Helsingissä. von Wrightiä voi hyvin luonnehtia pohjoiseksi maalariksi, joka taiteessaan kurkottaa pimeydestä ja raskaudesta kohti keveyttä ja valoa. Hänen taiteensa oli uusia uria aukova. Hän teki lumimaisemia. Ne olivat Suomessa talven läpimurtotaidetta, syntyi suomalaisen talvimaiseman genre. Tauluissa oli tehokas, talvinen tunnelma. von Wrightin maalaukset kertovat rakkaudesta kotimaata ja sen luontoa kohtaan. Hän tunsi hyvin oman maansa. Hän teki matkoja Uudenmaan, Hämeen ja Varsinais-Suomen lääneissä. Hän tunsi kaikkien maakuntien mausteet. Taidetilaukset antoivat hänelle aiheen vierailla paikoissa, joissa hän ei ehkä muuten olisi tullut käyneeksi. von Wright maalasi suomalaiseen makuun sopivia aiheita, tietyllä tavalla suomalaistettuja asioita. Suomi tuli näkyvästi esiin omana itsenään. Magnus von Wright oli ahkera, aktiivinen, määrätietoinen, pitkäjänteinen ja monipuolinen taiteilija. Hänestä löytyi sisua. Magnus von Wright toimi piirtäjänä, graafikkona, kuvittajana, lintu- ja luontokirjojen julkaisijana, taidemaalarina. Hän teki tilaustöinä öljymaalauksia Suomen ruukeista, kuten Karkkilasta, ja kartanoista. Hän toimi yliopiston piirustuksenopettajana, mikä lienee myös jättänyt jälkensä hänen taiteeseensa. Hän antoi myös muulla tavalla taideammatillista koulutusta, lisäksi hän toimi kansainvälisissä tapahtumissa ja asiantuntijana taideasioissa. Taide oli von Wrightin elämä. Hänellä oli aina tiivis ohjelma ja hän oli työlleen loppuun saakka omistautunut. Magnus von Wrightin maalaustaide tuntui kelpaavan kaikille. Oli kysyntää ja tarvetta. Toimeen hän tuli totisella työnteolla, mutta ei hän rikastumaan päässyt. Hänellä oli muut motiivit 16
kuin rikastuminen, hän ei vain voinut olla maalaamatta. Avioliitossaan Christina Sofia Sallménin kanssa Magnus von Wrightillä oli yhdeksän lasta. Perheensä puolesta von Wrightin piti taistella toimeentulosta. Hänen piti saada pakon sanelemia lisäansioita, piti tehdä kaikenlaisia töitä, sillä elämä pääkaupungissa ei ollut halpaa. Suomen kaltaisessa pienessä maassa vuosina 1820-70 pelkällä taiteilijan työllä elämä ei voinut olla paljon. Varsin pieni määrä ihmisiä työskenteli taidealalla. Ruukit olivat von Wrightin kuvausaiheita. Högforsin ruukin lisäksi löytyvät seuraavat: Vantaanjoen koski, myllyrak. 1841 Juvankosken tehdas 1846 Fagervikin ruukki 1846 Tervakoski 1846 Valkiakoski 1846 Kyröskoski 1846 Juvankosken mylly 1860 Anjalankoski 1860 Nukarin mylly 1861 Juvankosken paperitehdas 1862 Tampereen tehtaat 1862 Nokian koski 1864 Varkauden mekaaninen verstas 1867 von Wrightin Karkkila-taulut ovat vahva näyttö hänen kyvyistään taiteilijana. von Wright oli vanheneva taiteilija, 60-vuotias, Karkkila-maalausten tekovuonna 1865. Hänestä oli kasvanut taiteilija, jolla on tekniikka hyvin hallussaan. Högforsin ruukki kuuluu von Wrightin tuottoisimpaan taidekauteen. Meitä karkkilalaisia hemmotellaan suuren mestarin huipputyöllä, jota mikä tahansa kaupunki kadehtisi. Suomen kunnissa ei juuri näin vanhaan laatutaiteeseen törmää. Maalaukset ovat kulttuuriperintö, jota meidän karkkilalaisten on vaalittava. Niistä saa henkisiä voimavaroja, niistä saa itselleen jotain. Vuonna 1865 Högfors-maalaukset olivat dokumentoivia uutiskuvia Karkkilasta. Kuka tietäisi raudan kaupungista 140 vuotta sitten mitään ilman näitä tauluja. Karkkilan Kotiseutuyhdistys Tänään von Wrightin taulut ovat herättäneet kiinnostuksen Karkkilaan. Ne ovat eläviä muistomerkkejä kaupungistamme. Meille on suurta herkkua, että von Wright on maalannut Karkkilaa. Högforsin ruukkia Magnus von Wright piirsi kahdelta suunnalta vierailun aikana 9. ja 12.9.1865 välillä, ja samana syksynä hän maalasi kaksi edustusmaalausta ruukinpatruuna, kapteeni Brehmerille. Maalauksen n:o 1 näköalan hän piirsi 10.9. maalauspäiväkirjansa mukaan. Hän aloitti tämän maalaamisen 8.10.1865 ja sai taulun valmiiksi 10.12. samana vuonna. Maalaus n:o 2 aloitettiin 5.10. ja se valmistui 4.12. samana vuonna. Vielä 11.1.1866 von Wright maalasi joitakin detaljeja Karkkila-tauluihin odottaessaan niiden noutamista. Koska hakijan taululaatikot olivat liian pienet, hän pystyi vasta 8.2.1866 kirjoittamaan maalauspäiväkirjaansa: Karkkilataulut lähtivät vihdoinkin tänään aamupäivällä, - 6 0 pakkasta. Högfors 1. Högforsin ruukin kartanorakennus. Etualalla tie, joka kulkee halki peltojen ja niittyjen, keskustassa kartanon päärakennus, siitä vasempaan taustalla Pyhäjärven kirkko ja pappila sekä kylärakennuksia. Pilviä vaalealla taivaalla. Öljyväri. 38x77. Sign. M.v.Wright 1865. Högfors 2. Högforsin ruukki. Kahtia jakautuva Karjaanjoki, jonka keskellä on metsäinen saari. Saarella punainen tiilirakennus, ylhäällä oikealla asuinrakennus keltaisen viljapellon takana. Etualalla nainen pesusoikon ääressä. Öljyväri. 58x78. Sign. M.v.Wright 1865. Karkkila-maalaus 1 on hiljainen ja liikkumaton kuin kesäyö, mutta taustalla jokilaaksossa tapahtuu kyllä kaikenlaista ja muutoksiakin saattaa olla ilmassa. Högforsin ruukin suuri tulevaisuus on vasta tulossa. von Wright kävi taulun luonnosvaiheessa katsomassa ympäristöä ja tutki, mistä kulmasta maalaisi. Hän tarkkaili perusteellisesti jokea, koskea, rantoja, rakennuksia, puita, metsää, ilmansuuntia ja valoa. Karkkilan hengen hän aisti paikan päällä. von Wright suunnitteli tarkasti etukäteen. Hän teki piirroksia, jotka sitten toimivat raakamateriaalina lopullisiin öljymaalauksiin. Hän viimeisteli kauan töitään. Taulu 1 on maalattu nykyiseltä seuratalon mäeltä. Maisema sijoittuu dramaattisesti sivilisaation ja villin luonnon välimaastoon. On mielenkiintoista katsoa, mitä rakennuksia taiteilija halusi maalaukseen mukaan: mihin hän kiinnitti huomionsa? Näkyy ruukinkartano, viljamakasiini 17
vellikelloineen, tallirakennus, putskopin mestarin asuintalo, ulkorakennuksia, alhaalla Karjaanjokilaaksossa ruukkirakennuksia, kirkko ja pappila kaukana sekä kylää. Alueelta on sittemmin purettu pois putskopin mestarin asuintalo, saha, ratasliiteri, puulaakin puoti ja ulkorakennuksia. Myös tänään olemassaolevat rakennukset tuntuvat taulussa tulevan menneisyydestä, maalaus luo niihin etäisyyttä. Tulee lievä museoitumisen tuntu, vaikka talot ovat tänään yhtä komeita. Edessä on ruukin puutarhan alue ja avara peltomaisema. Yksinäinen nainen istuu penkillä kuin opaskartassa, johon on merkitty katsojan sijaintipaikka, olet nyt tässä. Maalauksessa 1 voi hukkua yksityiskohtiin. Samalla kun se on paljon kertova ja yksityiskohtainen, se jää myös etäiseksi. Jos yksikköjä on teoksessa kovin monta, pääasia uhkaa liukua käsistä. Taulussa hämää ehkä hiukan liiallinen yrittämisen tuntu tai sitten ei, riippuu katsojasta. Vastasivatko Magnus von Wrightin maalaukset Brehmerin odotuksia? Olivatko taulut pikemminkin Brehmerille käyttöesineitä kuin kaunotaideteoksia? von Wright selostaa seikkaperäisesti Karkkila-maalausten vaiheita päiväkirjassaan. Hän kirjoittaa, mitä ajattelee, tietää ja tuntee. Kaikki Karkkila-asiat kirjattiin. Päiväkirja käsittää monta volyymia. Päiväkirjan kieli on ruotsi ja tyyli viehkosti vanhahtavaa. Ruotsin kieli on tässä tarpeen. Sitä ei voi kääntää, on vaikeasti tulkittavia sanoja, erikoisia oikeinkirjoituksia ja paljon lyhennyksiä. Tekstit ovat myös osoitus aikansa maailmasta. Magnus von Wrightillä ei ollut mitään vaikeuksia puhua suomea tai oikeastaan savoa. Klas Alander Lähteet: Aune Lindström: Taiteilijaveljekset von Wright. Otava. Helsinki 1932. Markku Valkonen: Kultakausi. WSOY. Porvoo- Helsinki-Juva 1989. Kuvataiteilijat 1979. Suomen Taiteilijaseura. Gummerus. Jyväskylä 1979. Magnus von Wright: Dagbok 1863-1868. Utgiven av Anto Leikola, Juhani Lokki, Torsten Stjernberg och Johan Ulfvens. Svenska Litteratursällskapet i Finland. Gummerus. Helsingfors 2004. Vivi Lindberg: v. Wrightarna pœ Haminanlaks. Söderström & Co. Helsingfors 1926. Otteita Magnus von Wrightin päiväkirjasta vuosilta 1863-1868 September 1865. 8 de (fredag) f. m. lagade jag mig i ordning att resa till Högfors bruk i Pyhäjärvi k. Kl. Ω 4 reste jag härisfrœn och kom kl. Ω 9 om afton till Nummela gästg. gœrd i. Vichtis. Vädret var det herrligaste man kunde önska sig. 9 de (lördag) kl 7 om morgon reste jag fr. Nummela, och kom fram till Högfors jernbruk (kapten Brehmers) kl. 10 f.m. DŒ jag passerade förbi en mängd sjöar fick jag njuta af deras spegellugna vatten, och tyckte mig inne i den herrligaste sommartid. Kl. 2 eft.m. satte jag mig ned pœ andra sidan forsen och blef der till kl. 6. Derunder gjorde jag en ritning af bruket. 10 de (söndag) tog jag en annan utsigt af Högfors. Solsken, mulet och fint regn emellanœt, men temligen varmt ännu. Redan kl. 6 om morgon var jag ute. Om afton storm, regn och kall luft. 11 de (mœndag) Under hela natten ett ohyggligt oväder strom och hellande regn, som fortsattes under hela dagen. Jag färglade bœda utsigterna 12 de (tisdag) Genomträngande kall strom, men klart. Kl 11. reste jag fr. Högfors, och kom hem kl. 9 om afton. Sednare pœ afton forsvunno mine glasögon. October 1865. 4 de (onsdag) började jag pœ duk teckna den ena Högfors utsigten Kl. 12-1 pœ ritsalen mindre kyligt. 5 de (torsdag) började jag mla pœ den igœr tecknade utsigten klart, men kyligt 7 de (lördag) 2 ra marknadsdagen. Jag tecknade den andra Högfors utsigten. Emellan 7 och 12 pœ afton var jag pœ konstn. gillets aktiva möte 8 de (söndag) fulländade jag teckningen af, och började mœlningen pœ den andra Högfors utsigten SŒ tidig snö här har icke kommit under den tid (34 Œr) jag bott i Helsingfors. 9 de (mœndag) slutade jag anläggningen af gœrdagens tafla klart och kyligt väder. 10 de (tisdag) mœlade jag luft m.m. till första taflan. 11 de (onsdag) slutade jag undermœlningen af gœrdagens tafla, sœ att hvardera Högfors taflorna nu äro undermœlade. 14 de (onsdag) 12-1 pœ ritsalen bref till kapten Brehmer hela 18
afton jemte Betty pœ konstnärsgillet. 15 de (söndag) mœlade jag färdig hela bakgrunden pœ den första Högfors taflan. de sednare nœtterna ha varit ruskiga. 17 de (tisdag) mœlade jag pœ 1 ta Högfors taflan frœn tit. Brehmer kom 60 rubel förskott 18 de (onsdag) samma mœlning (förgrunden) Om afton var jaf pœ thé och soupée hos senator F. 19 de (torsdag) samma mœlning 21 ta (lördag) samma mœlning 22 ra (söndag) samma mœlning 23 dje (mœndag) samma mœlnig ehuru dœlig dager 24 de (tisdag) samma mœlning, under 3 timmar. TvŒ famnar tallved á 3 rub. 55 k, och 3 rub 60 k. köptes i dag lilla Ellis födelsedag hon är nu 8 Œr 27 de (fredag) Klart och vackert f.m. hvarföre jag företog mig att fullända luften pœ N o 1 af Högfors utsigterna. men blef i otid öfverraskad af mörker sœ att luften blef pœ halft 28 de (lördag) borttog jag större delen af den igœr mœlade luften 29 de (söndag) försökte jag mœla men omöjligt för mörker och regn 31 ta (tisdag) Blott en liten bit pœ Högfors tavl N o 2 kunde jag mœla med anledn. Af mörkret November 1865 2 ra (torsdag) mœlade jag en liten bit pœ tafl. N o 2. Mulet allt fortfarande, 3 dje (fredag) ändligen en temligen klar dag sœ att jag kunde mœla fr 9 f.m. till 3 eft. midd. Altt pœ N o 2 4 de (lördag) mœlning pœ N o 2 6 te (mœndag) samma mœln., och samma mörker Ida upphörde med att städa hos mig 7 de (tisdag) samma mœln., och litet mindre skum luft 8 de (onsdag) samma mœln. (luften blef fulländad). 9 de (torsdag) mœln. Fr. 10-2 (luften fœrdig pœ Högfors N o 1) bergsmekanikus magister Brehmer hos mig f.m. för att se taflorna 10 de (fredag) samma mœl, och lika mulet som förut 11 te (lördag) Jag mœlade pœ Högfors N o 2. Emellan 5 och 6 hos magister Brehmer. Derefter liqviderade jag Ids som Karkkilan Kotiseutuyhdistys nu gick bort, efter att under 3 Œr ha varit hos oss. Det gement kalla köket var orsaken att hon flyttade 13 de (mœndag) mœln. pœ Högf. N o 1 under ett par timmar, emedan jag var tvungen att löpa ut först kl. 10 till magister Brehmer, derefter till Wasenii Bokhandel, Z. TopeliusÉ 14 de (tisdag) litet mœln. pœ boda taflorna 15-19 mœln. pœ taflorna 20 de (mœndag) samma mœln. N o 2. Härunder var jag hos magister Brehmer 28 de (tisdag) mœlning pœ Högfors N o 2 29-30 samma mœln. December 1865 1 ta (fredag) samma mœln. Luften, emedan för en tid sedan mœlade icke torkade den första blef borttagen med tertentin. Dessutom fulländade jag hvarjehanda mindre partier sœ att endast mindre jemkningar ŒterstŒ 2-4 mœlning N o 1 6 te (onsdag) 12-1 pœ ritsalen hemkommen skref jag till kapten pœ Högfors. 7 de (torsdag) É derefter aftecknade jag och mœlade en bykersta tœ Högfors N o 2 eft. den ena af vœra jungfrur 10 de (söndag) SŒ pass ljus luft att jag kunde lägga alra sista handen vid Högfors taflorna, som nu äro försedda med figurer, och fullt färdiga 15 de (fredag) Bref fr. Brehmer pœ Högfors jämte 200 f.m. Han riskerade icke att med ens sända proset för taflorna; ej heller nœgot för ramarnam ehuru jag begärde det, och han viste (!) att de längesedan varit färdiga 29 de (fredag) bref fr. Kapt. Brehmer (Högfors) Januari 1866 3 dje (onsdag) Bref till kapten Bremer pœ Högfors jemte qvitt. räkning för tafvelramarna. 11 te (torsdag) Det ämnade i flera skœf att klarna i luften (tillockmed tittade solen fram), hvarföre jag företog mig att anbringa nœgra lasurer pœ Högfors-taflorna. Under det jag höll pœ dermed, kom ett bud fr. Högfors men budets medförda tafvellœdor voro mycket för smœ, ocksœ var det slut med slädföret hvadan taflorna blefvo qvar hos mig Februari 1866 8 de (torsdag) Högforstaflorna reste af ändtligen i dag pœ f.m. 6 0 kallt 19
Sananparsia läheltä ja kaukaa Se on pakko ny, huusi Åhmannin pappa vetämättömälle hevoselleen, kun kaikki muut keinot oli jo käytetty. Kirjan Meittii oli neljä riskii miästä kuvitusta. Kun Karkkilan Kotiseutuyhdistys keväällä piti vuosikokoustaan, toivottiin, että paikallisia kaskuja alettaisiin taas kerätä. Reino Luoto saattoi tuolloin kertoa, että kaskuja on jo koossa melkoinen määrä. Yhdistyksen jäsenlehti julkaisee nyt osan Reino Luodon kokoamista kaskuista. Kuulkas kun veli pelaa, sanoi Ahlgrenin Eemeli ja nousi kuoppamäen miessakissa seisomaan paljastaen samalla päänsä, kun ehtoolliskellot alkoivat soida. Eemelin veli toimi kellonsoittajana. Oh hohm mut toi oli niin iso asia, et siit olis piisannu sanomist kahrekskin kertaa, sanoi Lund, kun eukko mäkätti. Ensteks syätetään ja sit amputaan, et tyynyhöyhenet pöllyy pitkin järvenpintaa, sanoi Enqvistin Eeroi vesilintujen ruokkijoista. Terveisii luujauhotehtaalt, huusi Frimannin pappa, kun pitkältä sairaslomalta palasi. Älkäi vaan sanoko, et meillä tulee vesi sisälle, nostavat vielä vuokraa, sanoi Frimannin pappa, kun Nurmelan katto vuosi. Miksette aikaisemmin tullu, täältä on löytännyt paljon rumemmakki itteles miähe, sanoi Frimannin pappa, kun tehtaalle tuli töihin kaksi vanhaapiikaa. Juu juu, sanoi Juuperi, kun housut paloi ja pänni jäi, sanottiin, kun jokin asia pieleen meni. Varjelis tulelt, kun on varjellu vedeltäkin, sanoi Niemen Ida, kun kyläpaikan emäntä tavallista likaisempaa lasta esitteli. Tänäpän on saannu juasta kiäli sualivyän alla, pruukai Sundqvistin Tilta sanoa, kun tavallista kiireempi päivä oli. Kattos vaan. Ylhäällä muutettiin seulaa, sanoi Silvanderin Eemeli, kun lumihiutaleet pyryilmalla suurenivat. Sarostaa kuin Hellmanskan pää, pruukattiin Haapalassa sanoa, kun päätä särki. Justaan tost, sanoi Myllyojan Jussi, kun hirveä paloitteli. Koht tulee Tuulon tua, lohdutteli kauppias Elo asiakkaitaan, jos kaupasta joku tavara oli loppunut. Ei se mitään, ei se mitään, se paikka vaan vahvistuu, tapasi opettaja Tuominen sanoa, kun mukulat koulussa itseään teloivat. Ota hattusi ja mene, oli rovasti Varmavuorella tapana sanoa osaamattomille rippilapsille. Herran haltuun, huusi Pöytäkiven isäntä kotitilan kohdalla, kun ei osannut pysäyttää juuri ostamaansa uutta moottoripyörää. Matkanteko päättyi vasta, kun bensa loppui tankista. 20