TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ



Samankaltaiset tiedostot
Tarkentava virkaehtosopimus ylioppilastutkintolautakunnan. joka on tehty 1. päivänä huhtikuuta 2014 ylioppilastutkintolautakunnan,

Uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottaminen Varastokirjastossa.

Tämä sopimus on tehty tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Palkkausjärjestelmään liittyvästä arviointi- ja kehittämisryhmästä sovitaan tarkemmin tämän virkaehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa.

Tarkentava virkaehtosopimus valtion palkkausjärjestelmästä. valtion oppilaitoksissa muun kuin opetushenkilöstön

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä oleviin tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

Tässä sopimuksessa virastolla tarkoitetaan maa- ja metsätalousministeriötä sekä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaa kumpaakin erikseen.

Sopimusta sovelletaan Tekesiin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsopimussuhteiseen

Sopimusta sovelletaan aluehallintovirastojen toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Työehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS: Dnro 203/14/2014

VES: TES: Sopimuksen peruste ja tarkoitus

LIITE 2: tehdyn palkkausjärjestelmän käyttöönottoa koskevien virka- ja työehtosopimusten uudistaminen

ves-koodi: Dnro OM 6/102/2014

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimus korvaa tehdyn oikeuslaitoksen yleisen tarkentavan virkaehtosopimuksen myöhempine muutoksineen.

260251/01/1-14 Tarkentava virkaehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Ulkomaalaisvirastossa

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS VES: OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelutehtävissä olevaan tai tukityöllistetyksi palkattavaan henkilöstöön.

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle mukaisesti.

260151/01/ Liite 1

VES ja TES /110/2004

Sopimusta sovelletaan vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virka- ja työsuhteiseen henkilöstöön.

1 Sopimuksen soveltamisala

SYKE/VES SYKE/TES

Sopimusta sovelletaan Pelastusopiston vakinaisessa palvelusuhteessa olevaan virkasuhteiseen (entiseen A-palkkausluokkaiseen) henkilöstöön.

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus. 2 Soveltamisala

Taiteen keskustoimikunnassa otetaan käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 3.

VES TES Palkkaliite 01. Tarkentava virka- ja työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöön ottamisesta Kuluttajavirastossa.

Työehtosopimus uuden palkkausjärjestelmän käyttöönottamisesta Merenkulkulaitoksessa.

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS MUSEOVIRASTO VES PL 01 PR

Työehtosopimus verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Tämä sopimus on tehty valtion virka- ja työehtosopimuksen sopimuskaudelle mukaisesti.

Tarkentava virkaehtosopimus (UPJ) verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

Sopimusta sovelletaan Kotimaisten kielten keskuksen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen ja työsopimussuhteiseen henkilöstöön.

Tarkentava virkaehtosopimus Verohallinnossa noudatettavasta palkkausjärjestelmästä

1 Sopimuksen tavoitteet. 2 Sopimuksen soveltamisala. ves-koodi:

2) Sopimuksen soveltamisala Sopimusta noudatetaan opintotuen muutoksenhakulautakunnan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Tämä sopimus tulee voimaan edellyttäen, että valtiovarainministeriö on sen tarkastanut ja hyväksynyt.

_ PaTvelussuhfeiden yh~teeî1laskettu-to(feljrneùi-ke-stoalka--vo1da~in-ntfden v-ålisen.-iyhyen-'k-e~ske-ytyksen

Dnro. Pardia ry:n välillä. 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Sopimus korvaa tehdyn tarkentavan virkaehtosopimuksen ulosottomiesten palkkauksesta myöhempine muutoksineen.

2 Arviointiryhmän työn kehittäminen ja palkkauksen turvaaminen muutostilanteessa

SOPIMUSMÄÄRÄYKSET OPINTOTUEN MUUTOKSENHAKULAUTAKUNNAN PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

Sopimusta ei sovelleta työnantajavirkamiehiin eikä harjoittelijatehtävässä olevaan tai tukityöllistettäväksi palkattavaan henkilöstöön.

Tämä sopimus koskee käräjäoikeuksien haastemiehiä ja haastemiesten esimiehiä (jäljempänä haastemiehiä).

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS SUOMEN AKATEMIA. Tarkentava virkaehtosopimus Suomen

1 Sopimuksen perusteet ja tavoitteet

Tämä sopimus koskee ulosottovirastojen kihlakunnanulosottomiehiä ja maakunnanvoudinviraston avustavia ulosottomiehiä sekä ulosoton ylitarkastajia.

KTM 11/110/2002 VES: TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN VIRKAMIESTEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

Sopimusta sovelletaan Valtiokonttorin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan maistraattien virkamiesten palkkaukseen.

1 Sopimuksen perusteet ja tarkoitus. Tämä sopimus on tehty valtiovarainministeriön antamien neuvottelumääräysten mukaisesti.

1 Sopimuksen perusta. Valtiovarainministeriö on antanut neuvottelu- ja sopimusmääräykset (VM 696/ /2010) koskien

Tarkentava virkaehtosopimus palkkausjärjestelmästä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa.

Tarkentava virkaehtosopimus virastoerästä ja arviointiryhmien työn kehittämisestä sosiaali- ja terveysministeriössä

2 Virastoerien kohdentaminen sekä arviontiryhmien työn kehittäminen Museovirastossa

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

1 Sopimuksen perusteet

1 Sopimuksen tavoitteet

Palkkaus muodostuu - tehtävien vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta

VES PL 01 Tarkentava virkaehtosopimus oikeuskanslerinviraston uudesta palkkausjärjestelmästä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tarkentava virkaehtosopimus

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS HÄTÄKESKUSLAITOKSEN UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ

v ltion taloudellinen tutkimuskeskus sekä L...,.:D:...:.n..:..:r-=O,..::.u~/I1_I/-f-!-(

TES: PL: 01 Liite 1

Työnantaja vahvistaa henkilön tehtäväkohtaisen ja henkilökohtaisen palkanosan.

VES: Soveltamisala

1 Sopimuksen perusta. 2 Sopimuksen soveltamisala

VES (3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

VES , TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS UUDEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖNOTTA- MISESTA SISÄASIAINHALLINNON PALVELU- KESKUKSESSA

, VES , TES SMDno/2011/102 1

Sopimusta sovelletaan Kilpailu- ja kuluttajaviraston (jäljempänä virasto) toistaiseksi virkaan nimitettyihin virkamiehiin.

1 Soveltamisala. Tätä sopimusta sovelletaan ulkoasiainhallinnon virkamiehiin seuraavin poikkeuksin.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

Virka- ja työehtosopimusnumero Palkkaliitenumero Palkkaryhmänumero (vaat.tasot 10-22) T A R K E N T A V A V I R K A - J A T Y ÖE H T O S O P I M U S

Sopimusta sovelletaan Valtion asuntorahaston vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

- tehtävän vaikuttavuus - tehtävän vuorovaikutus

3 Sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja työrauha

1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Sopimusta sovelletaan Haltikin vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Valtion elokuvatarkastamossa otetaan käyttöön uusi palkkausjärjestelmä, jota koskevat määräykset ovat liitteinä 1 ja 2.

1 Tehtävien vaativuuden määrittelyssä käytetään Hay-järjestelmää.

Tätä virkaehtosopimusta sovelletaan lääninhallitusten virkamiesten palkkaukseen.

Sopimusta sovelletaan työministeriön, Työvoimaopiston ja työvoimatoimistojen vakinaisessa palvelussuhteessa olevaan virkasuhteiseen henkilöstöön.

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

Tilastokeskus TK VES:285251

TES: Soveltamisala

Keskustason sopimuksen 4 :n mukaan palkkoja korotetaan siitä ilmenevillä yleiskorotuksilla.

Sopimuksessa määritellään rajavartiolaitoksen henkilöstön palkan määräytyminen, palkkauksen rakenne sekä muut palkkausperusteet.

Sisältää vuonna 2009, 2010, 2011 ja 2012 tehdyt muutokset

VES PL Keskustason sopimusmääräykset

TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS OPETUSMINISTERIÖ; YLIOPISTO- JA TIEDEHALLINTO Suomen Akatemia

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Transkriptio:

TAITEEN EDISTÄMISKESKUKSEN TARKENTAVA VIRKAEHTOSOPIMUS PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ Tarkentava virkaehtosopimus Taiteen edistämiskeskuksen palkkausjärjestelmästä, joka on tehty 1 päivänä huhtikuuta 2014 Taiteen edistämiskeskuksen, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ja Palkansaajajärjestö Pardia ry:n kesken. 1 Tavoitteet Palkkausjärjestelmän tavoitteena on tukea Taiteen edistämiskeskuksen (edistämiskeskus) tuloksellista toimintaa ja johtamista, luoda oikeudenmukaiset palkkasuhteet sekä kannustaa henkilöstön osaamista ja ammatissa kehittymistä. 2 Soveltamisala Näitä määräyksiä sovelletaan virkasuhteiseen henkilöstöön työnantajavirkamiehiä (johtaja ja hallintopäällikkö) lukuun ottamatta. Määräyksiä sovelletaan myös sellaisissa määräaikaisissa virkasuhteissa, jotka yhdessä osassa tai toisiinsa keskeytyksettä liittyvissä osissa kestävät yli kuusi kuukautta. Viimeksi mainituissa tapaukissa määräyksiä sovelletaan sen osan alusta, jonka aikana kuusi kuukautta täyttyy. Määräyksiä ei sovelleta enintään tämän ajan kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa oleviin virkamiehiin tai harjoittelijoihin tai työllistämistuella palkattuihin virkamiehiin. Enintään kuusi kuukautta kestävissä määräaikaisissa virkasuhteissa työnantaja vahvistaa euromääräiset palkat siten, että kaikki vpj-sopimuksen mukaiset säännöllisesti kuukausittain maksettavat palkkauksen osat määräytyvät tämän sopimuksen mukaisina. 3 Palkkauksen osatekijät Palkkaus muodostuu tehtävän vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta. Takuupalkasta määrätään 7 :ssä. 4 Tehtäväkohtainen palkanosa Edistämiskeskuksessa tehtävät on luokiteltu vaativuusryhmiin. Tehtävien vaativuutta arvioidaan kuuden osaamiseen, työn itsenäisyyteen ja tehtävien sisältöön liittyvän vaativuustekijän avulla: Osaamiseen liittyvät tekijät:

- tehtävän edellyttämä tiedon, taidon ja kokemuksen määrä - tehtävän luonne ja laajuus - tehtävän edellyttämä vuorovaikutus Päätöksentekoympäristö/työn itsenäisyyteen liittyvät tekijät: - viranhaltijan ohjaus - päätöksenteon luonne/ratkaisujen vaikeusaste Tehtävän sisältöön liittyvä tekijä: - tehtävän keskeinen sisältö ja suhde tulokseen Työnantaja päättää tehtävistä ja niiden muutoksista. Kannustavassa henkilöstöpolitiikassa on keskeistä hyödyntää henkilöstön osaaminen ja sen kehittyminen parhaalla tavalla. Tätä toteutetaan tarjoamalla tilanteiden mukaan viraston tuloksellisen toiminnan tukena mahdollisuuksia vaativampiin tehtäviin tai ainakin vaativuutensa säilyttäviä tehtäviä. Arvioinnin tuloksena tehtäville annetaan vaativuuspisteet, joiden mukaisesti tehtävät sijoitetaan vaativuusryhmiin. Liitteessä 2 on taulukko tehtäväkohtaisen palkanosan vaativuusryhmistä (1-11) kuvauksineen ja pisterajoineen. Työnantaja päättää tehtävistä ja niiden muutoksista. Tehtävien vaativuusarviointi perustuu viran toimenkuvaan ja virastossa noudatettavaan arviointijärjestelmään. Tehtävien vaativuutta ja vaativuustasoa tarkastellaan henkilön ja hänen esimiehensä välisissä vuotuisissa kehityskeskusteluissa. Esimies tekee suorittamansa arvioinnin perusteella niistä ehdotuksen. Työnantaja vahvistaa tehtävien vaativuusarvioinnit ja -tasot sekä tehtäväkohtaiset palkanosat esimiesten ja jäljempänä sanotuissa tapauksissa tarvittavat arviointi- ja kehittämisryhmän ehdotukset saatuaan. Samoin menetellään muulloinkin, kun henkilön tehtävät muuttuvat olennaisesti. Silloin aloitteen arviointimenettelyyn ryhtymiseksi voi tehdä myös henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies.

Vuotuisten kehityskeskustelujen perusteella vahvistettujen tehtävien vaativuustason muutosten edellyttämät palkkauksen tarkistukset toteutetaan kulloisenkin hyväksymistä seuraavan palkanmaksukauden alusta. Muissa tapauksissa muuttunut palkkaus tulee voimaan arviointia seuraavan kuukauden alusta. Jos työnantaja kuitenkin tekisi aloitteen vakinaisessa palvelussuhteessa olevan henkilön tehtävien muuttamiseksi, joka johtaisi vaativuustason alenemiseen, eikä henkilö suostu muutokseen, työnantajan on selvitettävä mahdollisuus järjestää henkilölle nykyisen vaativuustason mukaiset tehtävät. Työnantaja tai henkilö itse tai häntä edustava luottamusmies voi vaatia asian käsittelemistä arviointiryhmässä. Ryhmä määrittelee kantansa tehtävien muutokseen, sen perusteisiin ja sanottuun mahdollisuuteen. Käsittely ryhmässä tapahtuu ennen tehtävien muuttamista, ellei tehtävien muutosta ole välttämätöntä toteuttaa jo sitä ennen. Edellä tässä momentissa sanottu ei koske tilanteita, joissa tehtävien vaativuustaso alenee määräajaksi annettujen tehtävien tai määräaikaisen palvelussuhteen päättyessä taikka uuden palvelussuhteen alkaessa. Momentti ei myöskään koske vaativuustason alentamistilanteita, joissa henkilölle on palvelussuhteen päättämistä koskevassa asiassa varattu tilaisuus tulla kuulluksi valtion virkamieslain 66 :n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. 5 Henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa Henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa on enintään 45 prosenttia tehtävän vaativuuteen perustuvasta palkanosasta. Esimies arvioi virkamiehen henkilökohtaisen työsuorituksen vuosittain käytävässä tavoite- ja kehityskeskusteluissa suhteessa tehtävänkuvaukseen ja sovittuihin tehtäviin. Arviointikriteereinä ovat ammatinhallinta, aikaansaavuus, sosiaalinen taitavuus suhteessa työn tavoitteisiin, kehittyminen tehtävässä ja kehitysmyönteisyys sekä vastuullisuus. Henkilökohtainen työsuoritus arvioidaan viisiluokkaisella asteikolla. Henkilökohtaisen palkanosan määräytyminen on kuvattu liitteessä 3. Edistämiskeskuksen palvelukseen tulleiden uusien ja uusiin tehtäviin siirtyneiden virkamiesten henkilökohtainen palkanosa määritetään viimeistään puolen vuoden kuluttua palvelussuhteen alkamisesta tai tehtävän muutoksesta. Uuden palvelussuhteen tai tehtävän alkaessa määritellään henkilökohtainen palkanosa alustavasti ottaen huomioon saatavissa oleva tieto virkamiehen työsuorituksen arviointiin vaikuttavista tekijöistä. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen tavoite- ja kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa ja suoritustasonsa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli viimeksi mainittu aika käsittää enintään puolet vuotuisen arviointijakson ajasta, maksetaan henkilökohtainen palkanosa kuitenkin sellaisen suoritustason

mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan hänen pätevyyttään ja työkokemustaan sekä suoriutumistaan pitemmältä ajalta. Palkkaus poissaolon päätyttyä määräytyy myös tällä tavoin, jos sairausloma tai sanottu vapaa kestää yhdenjaksoisesti vähintään kokonaisen arviointijakson. Mikäli vuotuisessa tavoite- ja kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, tavoite- ja kehityskeskusteluun liittyen hyväksytään yhteisesti myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Uusi arviointi tehdään kuuden kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Uudessa arvioinnissa otetaan vastaavasti huomioon myös, mitä edellisessä momentissa siinä tarkoitetuista tilanteista on sanottu. Mikäli suoritustaso ei uuden arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa uutta arviointia vastaavaksi. Jos henkilö on ollut huomattavan osan edellisessä momentissa tarkoitettujen kahden arvioinnin kohteena olevasta ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, työnantaja voi ennen henkilökohtaisen palkanosan alentamista harkintansa mukaan suorittaa kolmannen arvioinnin viivytyksettä kolmen kuukauden kuluttua edellisestä arvioinnista. Mikäli suoritustaso ei kolmannen arvioinnin mukaan ole parantunut ennalleen, tarkistetaan henkilökohtainen palkanosa kolmatta arviointia vastaavaksi. Jos suoritustason alenemisen molemmissa edellisessä momentissa tarkoitetuissa arvioinneissa voidaan katsoa johtuneen lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetystä vapaasta, henkilökohtaista palkanosaa ei sen johdosta alenneta. Edistämiskeskuksen johtaja hyväksyy työsuorituksen määritykset ja henkilökohtaisen palkanosan suuruuden. Henkilökohtaisen palkanosan muutokset toteutetaan hyväksymistä seuraavan palkanmaksukauden alusta. 6 Työaikakorvausraja virastotyössä Työajoista tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen 13 :n 1 momentissa tarkoitettuihin korvauksiin ovat oikeutettuja ne virkamiehet, joiden tehtävä sijoittuu enintään vaativuusryhmään 8. Sanotun sopimuksen 18 :n mukaisiin korvauksiin oikeutettuja ovat ne, joiden tehtävät sijoittuvat sitä ylempään vaativuusryhmään, mutta jotka eivät kuitenkaan ole johtavassa asemassa. 7 Takuupalkka Henkilöllä, joka on VPJ:n käyttöönottoajankohtana 1.10.2003 Taiteen keskustoimikunnan (1.1.2013 alkaen Taiteen edistämiskeskus) vakinaisessa palvelussuhteessa, on oikeus euromääräiseen takuupalkkaan.

Takuupalkan määrä on sama kuin vanhan järjestelmän kuukausipalkan määrä käyttöönottoajankohtana. Jos virkamies on käyttöönottoajankohtana ollut vakinaisesta palvelussuhdettaan korkeampipalkkaisessa määräaikaisessa palvelussuhteessa, takuupalkka määräytyy vakinaisen palvelussuhteen käyttöönottoajankohdan palkan mukaan, kun hän palaa siihen. Takuupalkkaoikeus säilyy niin kauan kuin virkamies on käyttöönottoajankohdasta alkaen keskeytyksettä viraston vakinaisessa palvelussuhteessa. Takuupalkka korotetaan keskustasolla sovittavilla yleiskorotuksilla. Myös takuupalkkaa saavan virkamiehen tehtävien vaativuustaso ja henkilökohtainen suoritustaso arvioidaan siten kuin 4 ja 5 :ssä on määrätty. Jos hän itse hakeutuu tehtäviin, joiden vaativuustaso on alempi kuin hänellä oli vakinaisissa tehtävissään käyttöönottoajankohtana, takuupalkka alenee vastaavalla määrällä. 8 Tiedonsaanti ja tilastoyhteistyö Henkilöllä on oikeus saada kirjallinen tieto tehtäviensä vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksensa arviointituloksista ja niiden perusteista sekä tehtäväkohtaisesta ja henkilökohtaisesta palkanosastaan samoin kuin muistakin tämän sopimuksen mukaisista palkkaustekijöistään ja niiden perusteista. Sopimusosapuolilla ja luottamusmiehillä ja, oman toimipiirinsä ja työpaikkansa osalta, muilla luottamusmiehillä on oikeus vuosittain sekä ennen palkkausta koskevia neuvotteluja luottamuksellisesti saada tiedot tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilöstön sijoittumisesta vaativuus- ja suoritustasoille ja heidän vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksistaan sekä tilastotiedot henkilöiden kokonaispalkkauksesta ja sen kehityksestä vaativuustasoittain, henkilöryhmittäin, koulutustasoittain ja sukupuolen mukaan ryhmiteltyinä. Luottamusmiehellä on lisäksi 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa ja edellytyksin oikeus saada tiedot edustamiensa henkilöiden tehtävänkuvauksista, vaativuusarvioinneista ja -tasoista ja heidän vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksistaan sekä kokonaispalkkauksesta palkkatekijöittäin eriteltynä ja niiden perusteista. Henkilökohtaisen palkanosan perusteita koskevan tiedon antaminen edellyttää kuitenkin, että henkilö on suostunut siihen yksilöidyllä valtakirjalla. Luottamusmiehellä on lisäksi 2 momentissa tarkoitetuin edellytyksin oikeus kahdesti vuodessa saada tiedot edustamiensa henkilöiden osalta muuhun kuin vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksista sekä uusien, niin täytettyjen kuin vailla haltijaa olevien tehtävien vaativuustasoista, sekä niiden perusteena olevista tehtävänkuvauksista.

Arviointi- ja kehittämisryhmän jäsenillä ja puheenjohtajalla on oikeus luottamuksellisesti saada tämän sopimuksen soveltamisalalta ryhmän toimialalla tiedot vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksista ja niiden perusteena olevista tehtävänkuvauksista. Lisäksi heillä on kahdesti vuodessa oikeus luottamuksellisesti saada tämän sopimuksen soveltamisalalta ryhmän toimialalla tiedot muuhun kuin vuotuisiin kehityskeskusteluihin perustuvista vaativuustasomuutoksista sekä uusien, niin täytettyjen kuin vailla haltijaa olevien tehtävien vaativuustasoista, sekä niiden perusteena olevista tehtäväkuvauksista. Tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja annettaessa on otettava huomioon tietosuojavaatimukset. Tiedot luovutetaan ilman erillistä pyyntöä ja maksutta. 9 Erimielisyyksien ratkaisu Mikäli tehtävien vaativuuden tai henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnista syntyy erimielisyyttä, se pyritään selvittämään seuraavasti. Vaativuusarviointia koskeva asia käsitellään henkilön tai häntä edustavan luottamusmiehen vaatimuksesta henkilön esimiehen tai muun palkkausjärjestelmäasioista vastaavan työnantajan edustajan kanssa ja jommankumman osapuolen aloitteesta arviointi- ja kehittämisryhmässä. Näissä tapauksissa ryhmä käsittelee tehtävien vaativuusarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin. Lisäksi ryhmä käsittelee tehtävien vaativuusarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin tapauksissa, joissa ei jo ole vahvistettu vastaavan tai kokonaisuutena samankaltaisen tehtävän vaativuusarviointia, sekä 4 :n 9 momentissa tarkoitetuissa, ryhmän käsiteltäväksi saatetuissa tapauksissa. Henkilökohtaisen työsuorituksen arviointia koskeva asia käsitellään henkilön tai hänen pyynnöstään häntä edustavan luottamusmiehen vaatimuksesta henkilön esimiehen tai muun palkkausjärjestelmäasioista vastaavan työnantajan edustajan kanssa. Vastaavasti kuin 4 :n 6 momentissa ja 5 :n 4 momentissa työnantaja vahvistaa edellä tässä pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa muutokset arvioinneissa, tasoissa ja palkkauksissa. Mikäli asia edelleen jää erimieliseksi, se voidaan, samoin kuin muut tämän sopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskevat erimielisyydet, saattaa ratkaistavaksi neuvottelumenettelyllä. Virkamiesten osalta neuvottelumenettelystä noudatetaan valtion virkaehtosopimusasioiden pääsopimuksessa sovittua pääsopimuksen 5 :n 3 momentin ja 6 momentin viimeisen virkkeen mukaista menettelyä. 10 Seuranta ja kehittäminen Sopimusosapuolet seuraavat ja varmistavat yhteistyössä palkkausjärjestelmän toteuttamista, yhdenmukaista soveltamista ja muuta toimivuutta. Vuosittain osapuolet tarkastelevat yhteisesti,

miten järjestelmä on toteuttanut tarkoitustaan, ja sopimusalan palkkausten kilpailukykyä suhteessa valtion ja yleisten työmarkkinoiden palkkatasoon sekä järjestelmän kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia. Tätä varten sopimusalalla on työnantaja- ja palkansaajaosapuolten yhteinen arviointi- ja kehittämisryhmä. Ryhmä käsittelee myös tehtävien vaativuusarvioinnit ja määrittelee kantansa niihin edellä 9 :n 2 ja 3 momentissa sovituissa tapauksissa. 11 Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus on voimassa 1.4.2014-31.1.2017 välisen ajan. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, sikäli kuin joku sopimusosapuolista ei irtisano sitä viimeistään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä. Tämä sopimus tulee irtisanotuksi myös valtion keskustason virka- ja työehtosopimuksen irtisanomisella, jolloin tämä sopimus päättyy samasta ajankohdasta kuin keskustason sopimus. 12 Allekirjoitukset Tätä pöytäkirjaa on laadittu kolme samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin sopimusosapuolelle. Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2014 Taiteen edistämiskeskus, jota edustaa hallinnonalan neuvotteluviranomaisena opetus- ja kulttuuriministeriö: Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry: Julkisten ja hyvinvointipalvelujen liitto JHL ry: Palkansaajajärjestö Pardia ry

TAITEEN EDISTÄMISKESKUS/ PÖYTÄKIRJA VES 299151,PL:01 pr:101-11 LIITE 1 VAATIVUUSRYHMÄKOHTAISET PALKAT Tehtävän vaativuuteen perustuva palkka euroa (YK:02031) 1.8.2014 1 (101) 1744,83 2 (102) 1902,41 3 (103) 2004,95 4 (104) 2130,73 5 (105) 2291,54 6 (106) 2472,19 7 (107) 2668,61 8 (108) 2896,56 9 (109) 3064,96 10 (110) 3384,56 11 (111) 3731,78 1.8.2015 1 (101) 1751,81 2 (102) 1910,02 3 (103) 2012,97 4 (104) 2139,25 5 (105) 2300,71 6 (106) 2482,08

7 (107) 2679,29 8 (108) 2908,15 9 (109) 3077,22 10 (110) 3398,10 11 (111) 3746,70 TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA VES 299151, PL:01, PR:101-109 1.3.2009/1.1.2013 ALKAEN TAITEEN EDISTÄMISKESKUS LIITE 2 VAATIVUUSRYHMIEN KUVAUKSET Nro Piste väli Ryhmän kuvaus 1 127-146 2 147-170 3 171-197 4 198-229 5 230-266 6 267-309 7 310-359 Työssä tarvitaan käytännön kautta saatua ammatillista perustietoa eri menettelytavoista. Työ on useimmiten rutiininomaista johon kuitenkin sisältyy myös rutiinia soveltavia osia. Työtilanteissa toistuvat enimmäkseen samankaltaiset vaihtoehdot. Ammattiosaamista käytännön töissä, ennen kaikkea perustietoa käytännön taidetoimikuntatyöstä. Työssä tunnetaan yleisesti käytössä olevat menettelytavat ja siinä osataan käyttää ammatillisia tietoja ja taitoja itsenäisesti. Työssä tarvittava tieto saadaan aikaisemmista käytännöistä. Käytännön työssä tarvitaan osittain syventävää tai erikoistunutta ammatillista osaamista ja hyvää ammattikokemusta omalla työ-alalla. Tehtävässä edellytetyillä tiedoilla hallitaan menettelytapoja osittain uusissa ja vaihtelevissa ongelmatilanteissa. Työssä edellytetään pääsääntöisesti ammatillisia, mutta osittain myös teoreettisia tietoja ja taitoja, jotka useimmiten saadaan pitkällä kokemuksella ja erikoistuneella ammatillisella koulutuksella. Työ on käytännön ammatillisen työn vaativaa hallintaa, johon liittyy selvää ammatillista asiantuntijuutta. Työ voi olla myös asiantuntijatyötä, jossa edellytetään osaamisalueeseen liittyvää erikoistumista sekä koulutuksen että käytännön kokemuksen kautta. Työ on asiantuntijatyötä, jossa voidaan tarvita yhden, rajatun osa-alueen teoreettista ja käytännöllistä hallitsemista. Osaaminen voi tältä osin olla osittain vaikeasti korvattavaa. Asiantuntijatyön vaativuus voi painottua myös asiantuntijuuteen organisaation asiakkaisiin nähden. Työ on erityisasiantuntijan työtä, jossa edellytetään kokonaiseen osaamisalueeseen liittyvää koulutusta ja vaikeasti korvattavaa käytännön kokemusta. Päätöksentekotilanteet ovat vaihtelevia ja käsiteltävä tieto erikoistunutta. Työhön voi liittyä tiimiohjausta ja osatoiminnon suunnittelua. 8 360-417 Työ on erityisasiantuntijan työtä, jossa tarvitaan yhden osaamis-alueen teoreettista hallitsemista ja hyvin vaikeasti korvattavaa erityistietoa. Työssä voidaan ohjata asiantuntijatiimiä tai se voi olla myös toiminnon tai projektien suunnittelua tai koko toimintoa palvelevaa asiantuntemusta. Päätöksentekoa ohjaa pääosin yksikön toimintasuunnitelma ja -politiikka. 9 418-484 Työ on vaativaa erityisasiantuntijan työtä, kuten organisaation jonkun osa-alueen toimintopolitiikan tai projektien suunnittelua. Työssä voidaan edellyttää teorioiden syvällistä ymmärtämistä ja hyödyntämistä. Päätöksentekoa ohjaa yksikön toimintasuunnitelma ja politiikka usein

strategisilla painotuksilla. Vuorovaikutusympäristön vaativuutta lisää yksikön esimiesasema. 10 485-562 Työ edellyttää vaativaa erityisasiantuntijuutta. Työssä edellytetään teorioiden syvällistä ymmärtämistä ja hyödyntämistä. Päätöksentekoa ohjaa koko organisaation strategia sekä yksikön toimintasuunnitelma ja politiikka, jonka suunnittelusta ja toteutuksesta on organisaation merkittävän yksikön esimiehenä vastuussa. 11 563-652 Edellisen lisäksi koko organisaation, sen toimintalinjan tai merkittävän yksikön johtotehtävä. Päätöksentekoa ohjaa koko organisaation strategia, jonka laatimiseen itse ollaan keskeisesti vaikuttamassa. KULTTUURIHALLINNON TARKENTAVA VES 11.9.2003 UUDESTA PALKKAUSJÄRJESTELMÄSTÄ TAITEEN KESKUSTOIMIKUNNASSA/1.1.2013 ALKAEN TAITEEN EDISTÄMISKESKUS LIITE 3 HENKILÖKOHTAISEN PALKANOSAN MÄÄRÄYTYMINEN Henkilökohtaiseen työsuoritukseen perustuva palkanosa on enintään 45 prosenttia tehtävän vaativuuteen perustuvasta palkanosasta. Suoritusarvioinnissa käytetään seuraavaa viittä osatekijää, joiden sisäiset painoarvot ovat tekijöiden jälkeen suluissa: A) ammatinhallinta (17,5 %) B) aikaansaavuus (30 %) C) sosiaalinen taitavuus suhteessa työn tavoitteisiin (17,5 %) D) kehittyminen tehtävässä ja kehitysmyönteisyys (17,5 %) E) vastuullisuus (17,5 %) Kullakin osa-alueella suoritus arvioidaan viisiluokkaisella asteikolla: 5 pistettä = Poikkeuksellisen korkeatasoinen 4 pistettä = Erinomainen 3 pistettä = Hyvä ja tavoitteita vastaava 2 pistettä = Melko hyvä 1 piste = Kehittymistä edellyttävä Kunkin osatekijän arviointituloksen tuottama %-osuus vaativuusryhmäkohtaisesta palkasta (max. 45 %) (kahden desimaalin tarkkuudella) Tekijä A (sis. painoarvo) 17,5 % Taso 1 Taso 2 Taso 3 Taso 4 Taso 5 0 1,97 3,94 5,91 7,88

Tekijä B (sis. painoarvo) 30 % Tekijä C (sis. painoarvo) 17,5 % Tekijä D (sis. painoarvo) 17,5 % Tekijä E (sis. painoarvo) 17,5 % yht. 100 % max. vaik. 45 % 0 3,38 6,75 10,13 13,50 0 1,97 3,94 5,91 7,88 0 1,97 3,94 5,91 7,88 0 1,97 3,94 5,91 7,88