EORG CARL VON DÖBELN on henkilö, jonka tunnemme ensisijaisesti

KATSAUS JOHAN EDGREN Georg Carl von Döbeln ja hänen lääkärinsä EORG CARL VON DÖBELN on henkilö, jonka tunnemme ensisijaisesti G Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden sankarihahmona runossa Döbeln Juuttaalla. Hänen Porrassalmella 1789 saamansa otsavamma Gja Runebergin runossa kuvattu sairaan von Döbelnin ja nuoren lääkärin Gvälinen kohtaus ovat inspiroineet lääketieteen historioitsijoita pohtimaan von Döbelnin lääkärisuhteita. Myös Runebergin runossa esiintyvän lääkärin identiteetti on ollut pohdiskelun aiheena. Tässä Paavo Cajanderin suomentaman runon Döbeln Juuttaalla säkeistöt kolmannesta kuudenteen: Suonissaan polte on, mut polttavampi on tulen hehku hänen mielessään, ja tuska, taudin tuskaa ankarampi, syvältä hohtaa hänen silmistään. Hän hetkiä on lukemahan tarkka, hän kuuntelee ja vartoo, silmä arka useesti kääntyy porstuahan päin. Ov aukenee, ja siitä vakavainen kenraalin luokse astuu nuorukainen, ja Döbeln lausuu vieraallensa näin:»turhuutta paljon, tohtor, uskotahan, ma lienen vapaauskoja jos ken; mut lääketaitoon sai mun luottamahan tää otsani ja ystäväin Bjerkén. Siis olen noudattanut tahtoanne, kuin lapsi maannut, niellyt rohtojanne ja niitä pöydälläni kärsinyt. Te tiedettänne seuraatten, sen tiedän, mut päiviäkö senvuoks maaten vietän? Ei, rikkokaa kuin mies sen säännöt nyt!»»se tahton on, mun täytyy taudin alta nyt päästä, nousta vaikka haudastain. Haa, kuulkaa! Tykkein jyske Juuttahalta! Siell arpaa lyödään Suomen sotijain. Nyt estetyksi tulla joka hetki voi Adlercreutzin palauksen retki. Kuin käy sun sitten, väki urhoinen? Ei, tohtor, ystäväni, keino keksi mun sinne päästä, vaikka huomiseksi ma kivun saisin kymmenkertaisen!» Sen kuuli lääkär vastenmielisesti, mut katse kirkastui jo kohdastaan; kätensä laski pöytään tyvenesti ja pyyhkäis siitä kaikki kerrassaan.»nyt, kenraali, ei estett ole näissä.» Ja puna kirkkahampi poskipäissä jo Döbeln nousi jaloin horjuvin:»suur kiitos, ystävä, ja suuta sitte! Te selvemmin kuin muut mun ymmärsitte, olette mies, niin olen minäkin.» Anamneesi Döbelnin suku juontaa juurensa Pohjois-Saksan Pommerissa asuneesta pappis- ja lääkärisuvusta, jonka jäsenet 1700-luvun alussa siirtyivät Ruotsiin. Georg Carlin isoisän isä Johan Jacob toimi mm. Kaarle XII:n henkilääkärinä ja aateloitiin 1717. Samainen henkilö perusti Ramlösan terveyslähteen ja kylpylän, ja hänen kuvansa on edelleen näiden vesipullojen etiketissä. Duodecim 2004;120:2747 55 2747

Georg Carl syntyi 29. huhtikuuta 1758. Hänen varatuomari-isänsä kuoli pojan ollessa kahdeksanvuotias. Holhooja toimitti pojan kouluun, päämääränä papin ura. Jo varhain herännyt halu sotilaan ammattiin sai kuitenkin Georg Carlin 15-vuotiaana siirtymään omaisten vastustuksesta huolimatta Karlskronan kadettikouluun. Meriupseerin tutkinnon hän suoritti v. 1775 ainoastaan 17-vuotiaana. Tämän jälkeen seurasi kahden vuoden vaihe, jolloin Döbeln suunnitteli tuomarin uraa ja toimi tuomarin sihteerinä. Varsinaisen upseerinuransa Döbeln aloitti vänrikkinä Stralsundin rykmentissä, josta hän kahden vuoden palvelun jälkeen siirtyi Pariisiin tarkoituksenaan liittyä Amerikan vapaussodan joukkoihin, joita Ranska tuki. Pariisissa hän pestautui aliluutnanttina kreivi La Markin joukkoihin ja lähti lähes sata alusta käsittävän laivueen mukaan merelle joulukuussa 1781. Brittien laivaston ja myrskyjen aiheuttamien alkuvaikeuksien jälkeen laivue pääsi varsinaisesti matkaan vasta helmikuussa 1782. Tällöin myös matkan määränpää oli muuttunut, ja Döbelniä kuljettava alus suuntasi kohti Intiaa. Yli vuoden kestäneen matkan jälkeen saavuttiin Ceyloniin ja sitten Intian kaakkoisrannikolle. Intiassa ranskalaisten tarkoitus oli estää Brittien valloitushankkeita. Döbeln kunnostautui ainoassa siellä käydyssä suuremmassa taistelussa, Goudelouzin linnakkeen puolustuksessa, ja ylennettiin kapteeniksi. Samoihin aikoihin Versailles ssa oli solmittu rauha Ranskan ja Englannin välille ja La Markin joukot voitiin kotiuttaa. Intian-retken aikana Döbeln oli ystävystynyt La Markin kanssa ja palveli palattuaan Ranskaan vielä neljä vuotta hänen joukoissaan Strasbourgissa. Ruotsiin hän palasi yhteensä kymmenen vuoden poissaolon jälkeen vuonna 1788 osallistuakseen Kustaa III:n Venäjän-sotaan. Tähän saakka Georg Carl von Döbeln oli ilmeisesti ollut sangen terve, eikä kyseiseltä ajalta ole säilynyt merkintöjä mahdollisista lääkärikontakteista. Sairausker tomus Palattuaan Ruotsiin Döbeln sai vuoden 1789 alussa komennuksen kapteeniksi Savon Prikaatiin, joka oli sijoitettu Mikkeliin. Hän joutui heti taistelutehtäviin, ja varsinainen sairauskertomus alkaa Porrassalmelta 13. kesäkuuta, jolloin Döbeln haavoittui musketinluodista otsaan. Haavoittumisen jälkeen hän käveli ja ratsasti noin peninkulman Mikkeliin, jossa hän joutui Savon Prikaatin esikuntavälskärin Anders Petter Ammilonin hoitoon. Luotia ei löytynyt, ja haava puhdistettiin ja sidottiin. Vamma oli ns. Prellschuss, eli luoti oli kimmonnut ulos. Viisi viikkoa haavoittumisen jälkeen haavasta poistui luunsirpaleita, minkä jälkeen haava näytti paranevan, kunnes yhtäkkiä ilmaantui ruusu, joka valtasi pään ja kasvot. Ammilonin sairauskertomuksen mukaan haava oli kuitenkin parantunut syyskuun alkuun mennessä jättäen syvän arven. Ammilon oli ilmeisen taitava välskäri, ja Döbelnin luonnehdinta hänestä oli»kiltti tohtori Ammilon». Hän oli syntynyt 1761 ja koulutettu välskärimestariksi Tukholmassa. Hän yleni myöhemmin prikaatinlääkäriksi ja jäi sodan jälkeen Suomeen toimiakseen lasarettija linnanlääkärinä Hämeenlinnassa. Hän kuoli vuonna 1832. Döbelnin haavoittumisen jälkeen venäläiset miehittivät Mikkelin ja Döbeln joutui sotavangiksi. Hänet kuitenkin vapautettiin, ja hän sai luvan matkustaa kotiin Ruotsiin. Alkuun otsahaava näytti parantuneen, ja vuosi 1790 sujui hyvin. Alkuvuodesta 1791 alkoi esiintyä voimakkaita kipuja ja Döbeln joutui jälleen turvautumaan lääkärinapuun. 2748 J. Edgren

Hänen perhelääkärinsä professori Hagström määräsi lämpimiä puurohauteita, kosteuttamista Gulardin vedellä ja iilimatoja silmäkulmiin. Särky hellitti mutta turvotus lisääntyi, ja haava avautui 11. helmikuuta ja siitä pursui pahanhajuista märkää. Nyt konsultoitiin vielä kahta kirurgia, af Acrelia ja von Schulzenheimia, jotka molemmat ehdottivat trepanaatiota. Leikkaus suoritettiin Tukholmassa kreivi Hornin talossa. Talon edustalle siroteltiin leikkauk sen ajaksi olkia, jotta ohi kulkevat ajoneuvot eivät aiheuttaisi häiritsevää tärinää. Kaksivaiheisen leikkauksen suoritti von Schulzenheim molempien muiden mainittujen lääkäreiden läsnä ollessa (kuva 1). Döbelnin kerrotaan seuranneen leikkausta käsipeilin avulla, ja hän on antanut siitä seikkaperäisen selostuksen, joka kuuluu vapaasti suomennettuna ja lyhennettynä seuraavasti: K U V A 1. Trepaani, jolla Döbelnin otsaa porattiin. Sitä säilytetään Tukholmassa»Kuninkaallisessa Livrustkammarenissa». 19. huhtikuuta otsa nyljettiin, leikkaus kesti 17 minuuttia. Silmäkulman valtimo vuosi runsaasti, vuoto tyrehdytettiin sienellä ja sitomalla. Kaksi tuntia leikkauksen jälkeen avattiin kyynärvarren laskimo ja sain 15 tippaa oopiumia. Oikean silmäkulman yläpuolelle suoritettiin trepanaatio 21.4. Tämä leikkaus kesti 23 minuuttia. Kruunupora aiheutti melkoista kipua. Trepanaatio suoritettiin hieman vanhasta vammasta sivullepäin. 27.4. poistettiin iso luusiru, jonka luoti oli painanut pään sisään. Näkö, joka 21.4. alkaen oli hämärtynyt, alkoi nyt palautua. Kolmantena toukokuuta murrettiin ja poistettiin luusilta trepanaation ja vanhan vamman välistä, jolloin otsa-aukosta tuli melkoinen. 18.5. lapis infernalis ja balsamia. 31.5. poistettiin kaksi luusirua. Nyt vanha vamma on kunnolla parantunut. Kolmas kesäkuuta ensimmäisen kerran tammikuun jälkeen ulkona kävelemässä (kuva 2). Kyseessä oli trepanaation lisäksi yhteensä noin viiden kuukauden hoito. Acrel, joka oli lehdessään Chirurgiska Händelser raportoinut samankaltaisista toimenpiteistä, piti onnistunutta loppu tulosta ihmeenä. Döbelnin otsahaavaa hoitivat ilmeisesti ajan taitavimmat lääkärit. Anders Johan Hagström (1753 1830), joka toimi Döbelnin henkilääkärinä, oli Serafiimilasaretissa koulutettu kirurgi. Hänestä tuli sittemmin Turussa lääketieteen tohtori sekä anatomian ja kirurgian professori. Hän toimi myös Ruotsin kirurgian ylijohtajana ja aateloitiin nimellä Hagströmer. Carl Fredrik von Schulzenheim (1745 1808) oli taitava, luotettu kirurgi. Hän oli mm. Svenska Läkaresällskapetin perustajia. Olof af Acrel (1717 1806) oli Serafiimi lasaretin perustaja ja johtava kirurgi 20 vuoden ajan. Acrel oli ensimmäinen ruotsalainen kirurgi, joka väitteli lääketieteen tohtoriksi. Häntä pidetään Ruotsin kirurgian isänä. Porrassalmen taistelussa sattunut haavoittuminen antoi leimansa Döbelnin koko loppuelämälle. Paitsi että hän tämän jälkeen käytti mustaa silkkistä otsasidettä (kuva 3), jatkuvat infektioresidiivit haittasivat. Toivuttuaan onnistuneesta leikkauksesta Döbeln kaipasi jälleen toimintaa ja suunnitteli lähtöä Preussiin. Tässä tarkoituksessa hän lähti Göteborgiin jatkaakseen matkaa laivalla määränpäähän. Göteborgissa otsahaava kuitenkin jälleen Georg Carl von Döbeln ja hänen lääkärinsä 2749

K U VA 2. Döbelnin itsensä tekemä piirros trepanaatiosta. tulehtui, ja hän joutui sikäläisen rykmentinlääkärin asessori Fredrik Hjortbergin (1755 1798) hoitoon. Hjortberg oli Upsalassa ja Serafiimilasaretissa koulutettu kirurgian maisteri. Döbelnin hoitoa varten hän sai kirjeitse neuvoja Tukholmasta von Schulzenheimilta. Tämän jälkeen Döbelnin elämään tuli suvantovaihe. Hän sai majurin nimityksen ensin Savon Prikaatiin ja myöhemmin 1799 Länsi-Göötanmaan-Taalainmaan rykmenttiin. Jälkimmäiseen tehtävään kuului Önnen kapteeninpuustelli Etelä-Taalainmaalla. Döbeln innostui maanviljelyksestä ja teki lyhyessä ajassa tilasta mallitilan. Hän mm. rakennutti ensimmäisen vesivoimalla toimineen puimakoneen ja jalosti tilan lehmäkantaa. Hän eli hyvässä sovussa naapureiden kanssa, auttoi heitä mm. juridisissa asioissa ja toimi heidän lääkärinään. Hän suoritti mm. ensimmäiset isorokkorokotukset tällä seudulla. Döbelnillä oli taloudenhoitajana Kristina Uddström, hauskannäköinen ja miellyttävä lukkarintytär, joka tuli hyvin toimeen Döbelnin kanssa ja sieti hänen joskus rajujakin tunteenpurkauksiaan. Döbelnillä oli mamselli Uddströmin kanssa kaksi lasta, poika ja tyttö. Naimisiin he menivät vasta vuosia myöhemmin, vuoden 1810 tienoilla. Syy tähän oli, että heidän poikansa Napoleon saisi oikeuden vapaaherran arvoon, joka oli myönnetty Döbelnille. Vihkiminen tapahtui seuraavasti. Döbeln tarjosi kodissaan lounaan papille ja avioliiton todistajalle. Kun lounas oli nautittu, mamselli Uddström kutsuttiin keittiöstä saliin, jossa vihkiminen tapahtui. Tämän jälkeen»rouva» niiasi herroille ja poistui keittiön puolelle, ja kaikki jatkui kuten ennen. Koska avioliitto oli solmittu vain pojan aatelisarvon vuoksi, Döbeln haki ja sai avioeron neljä päivää myöhemmin. Vuonna 1805 Döbeln sai komennuksen Suomeen Uudenmaan Rykmentin komentajaksi. Virkaan kuului Friggesbyn tila Helsingin liepeillä. Myös täällä hän pani tilan kuntoon ja oli aloittamassa uuden pää rakennuksen rakentamista, kun sota syttyi vuonna 1808 2750 J. Edgren

K U VA 3. Kenraaliluutnantti, vapaaherra Georg Carl von Döbeln (1758 1820) Albert Edelfeltin kuvaamana. ja lopetti Döbelnin maa taloustoiminnan. Kun venäläinen kenraali kreivi Buxhoevden ilman sodanjulistusta johti joukkonsa Suomen rajan yli 21. helmikuuta 1808, oli puolustus huonosti varustautunut, erityisesti armeijan lääkintähuolto. Oli pula niin lääkäreistä, lääkintähenkilöstöstä kuin lääkintävarusteista. Ainoa varuskunta, jossa lääkintäolosuhteet olivat kunnossa, oli Viaporin linnake, mutta tämänkin varustus menetettiin linnakkeen antautumisen yhteydessä. Sodan 1808 1809 aikana Döbelnin terveys horjui. Porin Rykmentin komentajana hän kuitenkin kunnostautui useassa taistelussa kuten Siikajoella, Lapualla, Kauhajoella ja Juuttaalla. Viimeksi mainittu taistelu on Runebergin runon kautta saavuttanut kuuluisuutta, ja tähän liittyy myös tuo tarunomainen lääkärikontakti, johon palataan lähemmin jäljempänä. Sodan viimeinen taistelu Suomen kamaralla käytiin Oravaisissa, ja siihen ei Döbeln sairauden vuoksi voinut osallistua. Tarkempaa tietoa tämän sairauden laadusta en ole löytänyt oletettavasti kyseessä oli jokin infektiotauti. Döbelnin elämäkerroissa ei myöskään ole mainintoja lääkäreistä, joiden hoidossa hän tuolloin mahdollisesti oli. Sodan päätyttyä Suomen puolella Döbeln siirtyi edelleen sairaana Tornion kautta Ruotsiin. Saavuttuaan Gävleen hän joutui sikäläisen kaupunginlääkärin Anders Lorents Santhessonin (1752 1810) ja sotilaslääkäri Hans Christofer Kventerin (1775 1839) hoitoon. Santhesson oli kokenut, Uppsalassa koulutettu lääkäri, ja Kventer oli mm. toiminut sotilaslääkärinä Pommerin sodassa. He totesivat Döbelnin sairastavan»colica nefriticaa» ja»morbus nigeriä» ja julistivat, että hän oli sotapalvelukseen kelpaamaton. Tästä huolimatta Döbeln, joka oli ylennetty kenraalimajuriksi, otti kuitenkin vastaan Ahvenanmaan puolustustehtävän helmikuussa 1809. Ahvenanmaan luovutuksen jälkeen Döbeln johti puolustustehtäviä Norlannissa ja Länsipohjassa, jonne Venäjän sotajoukot olivat edenneet. Viimeiset taistelut käytiin syyskuussa 1809 Uumajan seudulla. Tämän jälkeen solmittiin Haminan rauha, jossa Ruotsi menetti Suomen ja raja vedettiin Tornionjokea pitkin. Näihin taisteluihin osallistui myös suomalaisia joukkoja, jotka sitten kotiutettiin Suomeen. Ennen kotiuttamista Döbeln piti heille kiitospuheen, jossa hän korosti suomalaisten urhoollisuutta ja merkitystä armeijan Georg Carl von Döbeln ja hänen lääkärinsä 2751

ydinjoukkona. Hän teki myös voitavansa, jotta suomalaiset saisivat jonkinlaisen korvauksen uhrauksistaan. Saavutuksistaan Döbelnille myönnettiin vapaaherran arvo syksyllä 1809. Vuosina 1810 1813 Döbeln toimi ensin komentajana Karlstenin linnakkeessa Göteborgin lähistöllä, sittemmin Skånen Rykmentin komentajana Kristianstadissa. Aika vuosien 1808 1809 sodan jälkeen oli Ruotsissa poliittisesti epävakaata. Kuningas Kustaa IV Adolf oli pantu viralta maaliskuussa 1809. Hänen seuraajakseen kruunattiin syyskuussa 1809 Kaarle XIII, viralta pannun kuninkaan setä ja 1792 murhatun Kustaa III:n nuorempi veli. Koska Kaarle XIII oli lapseton, kruununprinssiksi valittiin 1810 Napoleonin marsalkka, Ponte Corvon ruhtinas Jean Babtiste (myöhemmin Karl Johan) Bernadotte. Kruununprinssi oli vaikutusvaltainen, ja hän ohjasi Ruotsin politiikkaa Venäjälle myönteiseksi taka-ajatuksenaan korvata Suomen menetys Norjalla. Napoleon oli Venäjällä kokemansa murskatappion jälkeen koonnut ison armeijan vallatakseen Saksan, ja ruotsalaisten tarkoitus oli osallistua Pohjois-Saksan ja ennen kaikkea Hampurin puolustukseen. Döbeln, joka oli ylennetty kenraaliluutnantiksi, komennettiin vuoden 1813 alussa Pommeriin, joka silloin vielä oli Ruotsin hallussa. Sekavien komentosuhteiden ja käskyjen hitaan kulun seurauksena Döbeln komensi omavaltaisesti joukkonsa Hampurin avuksi vastoin Bernadotten tahtoa ja esti näin tilapäisesti ranskalaisten etenemisen kaupunkiin. Kimpaantunut Bernadotte komensi kuitenkin joukot pois ja kutsui Döbelnin Stralsundiin, jossa hänet asetettiin sotatuomioistuimen eteen ja tuomittiin kuolemaan. Kuolemantuomio muutettiin sitten vuoden vankeudeksi Vaxholmin linnassa. Ruotsalaisten poistuttua Hampurista kaupunki valloitettiin ja 30 000 ihmistä menehtyi. Vankeus Vaxholmin linnassa nakersi Döbelnin terveyttä. Häntä vaivasivat kihti, toistuva kuumeilu ja päänsärky. Vaxholmin-ajan ja sitä seuranneen jakson lääkärikontakteista ei ole merkintöjä. Vuonna 1818 Döbeln kävi Ranskassa viemässä poikansa Metzin tykistökouluun. Kotimatkalla hän sai Jönköpingissä kihtikohtauksen ja joutui sikäläisen prikaatinlääkärin Jakob Edgrenin hoitoon. Jakob Edgren (1764 1825) oli syntynyt Kokkolassa kultaseppä Berndt Edgrenin ja hänen vaimonsa Marian (os. Chydenius) vanhimpana lapsena. Todennäköisesti enonsa rovasti Anders Chydeniuksen inspiroimana hän ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä Turussa ja väitteli siellä tohtoriksi 1802. Hänen sotilaslääkärinuransa alkoi Loviisassa 1789, jossa hän toimi kenttä- ja sairaalalääkärinä. Vuosien 1808 1809 sodan aikana hän toimi Loviisassa ja Porvoossa perustetun liikkuvan kenttäsairaalan johtavana lääkärinä ja seurasi armeijan vaiheita aina Kalixiin saakka, jossa hän toimiessaan kenttäylilääkärinä joutui venäläisten sotavangiksi maaliskuussa 1809. Vapauduttuaan seuraavana vuonna hän jatkoi toimintaansa johtavissa tehtävissä Ruotsin armeijassa, koska»kansallinen vastenmielisyyteni Venäjää kohtaan, joka vuosisatojen aikana on pahoinpidellyt esi-isiäni, pakotti minut jättämään kotimaani ja rauhanteon jälkeen siirtymään Ruotsiin». Jakob Edgren kuoli Uppsalassa 61 vuoden ikäisenä. Palattuaan Jönköpingistä Tukholmaan Döbeln joutui vuoteen omaksi. Hän poti reumatismia ja kuumetta ja sai jonkin ajan kuluttua halvauskohtauksen, joka pakotti hänet liikkumaan kainalosauvojen varassa. Sairastettuaan vielä kaksi halvauskohtausta kenraali von Döbeln kuoli 16. helmikuuta 1820. Viimeisinä elinvuosina Döbelniä hoiti kaksi lääkäriä. Professori Erik Karl Travenfelt (1774 1835) oli arvostettu praktikko ja lääkintöneuvos. Valtiopäivien jäsenenä hän oli 2752 J. Edgren

järjestellyt armeijan lääkärikunnan koulutusta, ja hän oli myös Svenska Läkaresällskapetin perustajajäseniä. Toinen lääkäreistä oli kenraalin sukulainen Johan Wilhelm von Döbeln (1785 1846), joka oli osallistunut sotaan Pommerissa 1813 1814. Hän toimi Karoliinisen instituutin professorina ja Tukholman varuskunnan ylilääkärinä. Vänrikki Stoolin tarinat Runebergin runoissa esiintyy lukuisia henkilöitä. Monet heistä ovat todella eläneitä, toiset taas runoilijan luomuksia, kuten itse vänrikki Stool, Sven Tuuva, Lotta Svärd ja Munter. Vain kerran Runeberg mainitsee nimeltä lääkärin, runossa Döbeln Juuttaalla, kuten jo edellä siteerattiin:»mut lääketaitoon sai mun luottamahan tää otsani ja ystäväin Bjerkén». Pehr af Bjerkén (1765 1818) oli sodan syttyessä 1808 nimitetty armeijan ylilääkäriksi. Hän oli tunnettu kirurgi, kuninkaan henkilääkäri ja arkkiatri. Talvella 1809, kun sotatoimet siirtyivät Pohjanlahden länsipuolelle, hän luopui tehtävästään ja siirtyi Tukholmaan Serafiimilasaretin ylikirurgiksi Acrelin jälkeen. Bjerkénin nimen maininta runossa on antanut aihetta yleiselle väärinkäsitykselle, että Bjerkén olisi suorittanut Döbelnin trepanaation Porrassalmella tapahtuneen haavoittumisen jälkeen ja että hän olisi myös ollut runossa mainittu nuori lääkäri (Bjerkén oli tuolloin 43-vuotias!), joka pyyhkäisi lääkepurkit pöydältä ja antoi Döbelnille luvan osallistua Juuttaan taisteluun. Nämä väärinkäsitykset on kollega Kalle Meurman perusteellisilla tutkimuksillaan korjannut. Kuten edellä kirjoitetusta ilmenee, Döbelnin trepanaation suoritti von Schulzenheim. Bjerkén ei myöskään ollut läsnä Döbelnin sairasvuoteella ennen Juuttaan taistelua, mutta Döbelnin ystävä hän hyvinkin saattoi olla. Döbelnin Juuttaan taistelua edeltäneistä vaiheista tiedetään seuraavaa: Döbeln oli elokuussa 1808 sairastellut Vaasassa ja siirtynyt edelleen sairaana Uuteenkaarlepyyhyn. Sieltä hän 13. syyskuuta noustuaan sairasvuoteeltaan lähti neljän kilometrin päähän Juuttaalle johtamaan Porin Rykmenttiä menestyksekkäässä taistelussa. Uudessakaarlepyyssä toimi tähän aikaan Porin Rykmentin kenttäsairaalan lääkärinä 25-vuotias lääketieteen kandidaatti Johan Edgren. Jos joku niin juuri hän on voinut olla esikuvana Runebergin»nuorukaiselle», vaikka itse tapahtuman kulku ehkä olikin pelkkää tarua. Johan Edgren (1782 1831) oli edellä mainitun Jakob Edgrenin nuorin veli. Hän oli syntynyt Kokkolassa, kävi koulua Vaasassa ja Porvoossa ja opiskeli Turussa, jossa hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1805. Tämän jälkeen hän toimi ylimääräisenä pataljoonan lääkärinä Porin Rykmentissä 1806. Hän suoritti lääketieteen kandidaatin tutkinnon Turussa 1808. Sodan syttyessä hänet nimitettiin Porin Rykmentin lääkäriksi, ja hän seurasi tätä joukko-osastoa koko sodan ajan. Sodan jälkeen Johan, toisin kuin veljensä Jakob, jäi Suomeen ja suoritti lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Turussa 1810 ja väitteli tohtoriksi samana vuonna väitöskirjalla De dosibus medicamentorum determinandis. Promootio tapahtui Turussa 1817. Valmistuttuaan Johan Edgren toimi lyhyen aikaa Oulun kaupunginlääkärinä ja muutti 1811 Loviisaan, missä hän toimi Kyminkartanon läänin piirilääkärinä. Piirilääkärin toimen ohessa hän toimi Loviisan kylpylän ja terveyslähteen lääkärinä kuolemaansa saakka. Johan Edgren solmi avioliiton Anna Charlotta Lönngrenin kanssa 1813, ja kaikki nykyään Suomessa asuvat Edgrenit ovat heidän jälkeläisiään. Georg Carl von Döbeln ja hänen lääkärinsä 2753

Runeberg muutti Porvooseen 1837, kuusi vuotta Edgrenin kuoleman jälkeen, joten hän tuskin tunsi tätä mutta saattoi hyvinkin olla tietoinen Edgrenin toiminnasta vuosien 1808 1809 sodassa. Epikriisi Kenraali, vapaaherra Georg Carl von Döbeln oli varsin kiehtova henkilö, jonka olemusta kuvastaa hyvin hänen tunnuslauseensa»ära, skyldighet, vilja». Luonteeltaan hän oli kiivas, suorasukainen ja vaatimaton, kriisitilanteissa rohkea ja kylmäverinen joukkojensa johtaja. Hän tuli hyvin toimeen alaistensa ja rahvaan kanssa ja osoitti myös hyviä diplomaattisia taitoja. Hänen suorasukaisuutensa aiheutti kuitenkin usein hankaluuksia kanssakäymisessä esimiesten kanssa ja hankaloitti hänen uraansa. Kiivaasta luonteestaan huolimatta hän oli humaani ja sai mm. vihollisilta kiitosta sotavankien hyvästä kohtelusta. Haavoittuminen Porrassalmella leimasi hänen loppuelämäänsä ei vain siten, että hän tämän jälkeen kantoi mustaa otsapantaa, vaan myös sillä tavoin, että toistuvat infektiot ilmeisesti heikensivät hänen terveyttään ja tekivät hänet alttiiksi muillekin sairauksille. Elämänsä aikana hän joutui useasti eri lääkäreiden hoitoon, ja häntä hoiti aikansa lääkäreiden parhaimmisto sen ajan varsin vaatimattomin keinoin. Döbelnin muistoa vaalii Ruotsissa 1960-luvulla perustettu Döbeln förbundet. Lopuksi vielä Döbelnin oma runomuotoinen luonnehdinta itsestään: Ett huvud, sårat utav skott En rostig sabel utan balja Ett ordenstecken, som jag fått En söndrig hatt och slarvig tröja Ett reglemente och journal Ett bläckhorn och elak penna. Ett hjärta utan minsta kval har himlen täckts mig ensam lämna. Med det jag nöjd och glad vill dö sen jag först gift en vacker mö Och måtte den tiden snart komma. * * * Lämpimät kiitokseni LKT Kalle Meurmanille, joka ystävällisesti on antanut laajan Döbeln-aineistonsa käyttööni. 2754

Kirjallisuutta Cederberg E. Jakob Edgren. Sotilaslääk. aikak. 1953;28:1 10. Evers K. Vem var läkaren i»döbeln vid Jutas». Horisont 1989;36:82 4. Gejrot T. Om Döbeln och hans blessur. Sv. Läkartidningen 1966;63:2565 71. Kummels B. Georg Carl von Döbeln 1758 1820. Vasa: Scriptum, 1998. Linnarsson L-E. Hvilket gjorde en grufvelig plåga. Döbelnförbundets årsskrift no. 16, 1998, s. 1 5. Lindén KE. Sjukvård och läkare under kriget 1808 1809. Helsingfors: Tidning & tryckeriaktiebolagets tryckeri, 1908. Meurman K. Döbeln ja hänen lääkärinsä totta ja tarua. Hippokrates 1996;13:70 82. Meurman K. Bröderna Edgren två av Döbelns läkare? Döbelnförbundets årsskrift no. 15, 1997, s. 8 10. Meurman K. Döbeln och hans läkare: Sanning eller saga. Döbelnförbundets årsskrift no. 21, 2003, s. 4 9. Nordensson S. Georg Carl von Döbeln. Hjälten, fosterlandets tjänare, människovännen. Stokholm; Svea rikes förlag, 1935. Runeberg JL. Vänrikki Stoolin tarinat Fänrik Ståls sägner. Suom. Paavo Cajander. 2. painos. Porvoo; WSOY, 2004. JOHAN EDGREN, professori johan.edgren@kolumbus.fi Svinhufvudintie 11 C 00570 Helsinki 2755