UNESCON AINEETON KULTTUURIPERINTÖSEMINAARI 15.12.2014 Kodin perinteet ja järjestökentän rooli Me järjestöissä uskomme siihen, että perinne säilyy elävänä kun sen sallitaan muuttua ajan mukana. Me neuvontajärjestöt luottamme siihen, että aineeton kulttuuriperintö on vahvasti läsnä jokaisen arjessa. Kulttuuriperintö ei tänään voi olla vain museoiden yksinomaisuutta vaan se kuuluu demokratian lailla sinulle ja minulle, meille kaikille. Järjestöillä on vastuu ja mahdollisuus tukea koteja ja perheitä sisällyttämällä perinnetietoa ja taitoja toimintaansa ja viestintäänsä. Hyvä esimerkki on Jouluperinne. Miten paljon omasta perinnöstä on tullut meille perheeltämme ja mitä muualta? Joulu säilyy, mutta muuttaa ajan kuluessa muotoaan. Martoissa huomaamme, että perinteinen joulu saa rinnalleen esimerkiksi oman näköistä tai omasta kulttuurista ammentavaa perinteen ja modernin ruokakulttuurin ja käsitöiden yhdistämistä. Tänään meiltä martoilta kysellään paljon isoäidin siivousvinkkejä ja tahranpoistoa ruokasoodalla ja etikalla, säilöntään ja vaikkapa joulun valmisteluun liittyviä asioita sekä kierrätykseen ja pyykinpesuun kuuluvia vinkkejä.
Arjen taitojen siirtämisessä me Martat neuvontajärjestöinä, olemme ottaneet tänä vuonna käyttöön Aikuispakkauksen, joka ensimmäiseen kotiinsa muuttavien hätäapupakkaus sisältäen mm. marttojen ruokakurssin arjenhallintaan sekä paljon hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Perinnettä siirtävät jatkuvasti monet järjestöt kuten partiolaiset, Kyläyhdistykset, Suomen Kotiseutuliitto, Taito ry, 4H, Marthaförbundet, Karjalan kulttuurirahasto, Lotat tai vaikkapa Kalevalaiset Naiset. Miksi järjestöjä tarvitaan Aineettoman kulttuuriperinnön siirtämiseen? Järjestöt tarjoavat tänään mahdollisuuden oppia, tehdä itse ja harjoittaa niitä perinteisiä taitoja, jotka eivät enää luonnollisesti siirry sukupolvelta toiselle. Perinteiset käden taidot ovat toisaalta välttämättömiä arjesta selviytymisen kannalta, toisaalta trendikkäitä ja haluttuja kuten esim. kotoilu - ruoanlaitto, käsityöt, kaupunkiviljely ja vaatteiden tuunaus ja korjaus. Monissa suomalaisissa kodeissa ollaan samassa tilanteessa kuin 115-vuotta sitten. Vanhemmilla ei ole aikaa, eikä välttämättä kykyjäkään opettaa lapsilleen kodista huolehtimista tai puutarhanhoitoa. Peruskoulun kotitaloustunnit ovat vähäisiä ja ajoittuvat teini-ikään, jolloin tulevan kodin hoitaminen ei ehkä ole opiskelussa ensisijalla. Käytännössä monille oman kodin töihin opetteleminen tapahtuu yhä useammin television kotitalous- ja puutarhaohjelmia katsellen. Haaste tämän ajan ohjelmaformaateissa on siinä, että ne on tehty pääosin viihdyttäviksi, ei opettaviksi. Esimerkiksi oikeita työskentelytapoja näytetään harvoin niin, että työn oikeasti oppisi
ohjelmaa katselemalla. Hyvä asia on, että ohjelmatarjonta on ollut monipuolista käsillä tekemisen tultua uudelleen arvoonsa. Järjestöillä on merkittävä rooli myös siinä, että tuemme toiminnassamme ja neuvonnassamme myös vähemmistöjen perinteitä ja moninaisuutta samalla kun opetamme omaamme. Martat ovat tehneet maahanmuuttajien, romanien, saamelaisten ja muiden vähemmistöjen kanssa aina yhteistyötä ja neuvontaa on kohdennettu tarvitsijoille heidän omaa perinnettään kunnioittaen. Tämä edellyttää meidän neuvojilta hyvää perehtymistä kohderyhmän kulttuuriin ja perinteisiin, jotta kohtaaminen ja neuvonta voivat onnistua järjestötoiminnassamme. Merkittävinä aineettoman kulttuuriperinnön ilmiöinä me Martat ja neuvontajärjestöt näemme mm. jokamiehenoikeudet ja suomalaisen luontosuhteen, johon kuuluu sienestys ja sienten tunnistus, marjastus, metsästys. Kulttuuriperinnön ilmiöitä ovat myös erilaiset käden taidot ja käsityöt kuten sukan kantapää, parsiminen ja paikkaaminen. Suomalainen ruokakulttuuri pitää sisällään ruoanvalmistuksen perinteet, jotka liittyvät leipomiseen ja perinneruokien valmistukseen. Ruoanvalmistus ja leipominen Yhdessä tekemisen perinne on ollut aina martoissa kantava perinne. Talkoovuosina 1960- ja 70- luvuilla lähdettiin Siivoustalkoisiin Mikkelin torilta, Savo-Karjalan Marttapiiriliitosta. Tätä tehtiin siis lähes 50-vuotta ennen mitään valtakunnallisia siivospäiviä. Kotiseutuvuonna 1964 martat siis yhdistivät voimansa muiden järjestöjen kanssa. Keväällä ja kesällä järjestettiin sittemmin perinteeksi muodostuvia yhteisiä siivous- ja kunnostustalkoita. Lumppujunaa täytettiin Kainuussa 1970-luvulla.
Marttojen raskaana taakkana on usein ollut mielikuva vain kahvia kaatavasta vanhasta naisesta. Tätä yhteiskunnallisesti hiljaista, mutta tarpeellista roolia ei sovi väheksyä. Marttojen muonitustaitoja on tarvittu monissa tilanteissa satunnaisesti tai pidempiä aikoja. Marttoja on käytetty kun on tarvittu muonitusapua sotien aikana, olympialaisissa, Vapepan tilaisuuksissa, messuilla tai liikelaitosten avoimien ovien päivinä. Kaikkein merkittävin muonitusvastuu martoilla oli sota-aikaan marttamajojen ja rautateiden risteysasemilla toimineiden rintamasotilaiden huoltoasemien sekä evakoiden siirtymäajan huoltamisessa. Esimerkiksi Riihimäen rautatieaseman tuntumassa olleessa lepomajassa tehtiin sodan aikana 14.000 tuntia vapaaehtoistyötä. Reilun kolmen vuoden aikana majassa nukkui, ruokaili ja sai puhtaat vaatteet 150.000 sotilasta. Tämä kaikki tehtiin vapaaehtoisvoimin pakollisten työvelvollisuuksien ohessa. 2000-luvun talkootoimintaa tai vapaaehtoistoimintaa ovat Pohjois-Karjalan karjalanpiirakkapajat, SuomiAreena jossa talkoolaiset yhdessä Työpajayhdistyksen nuorten kanssa opettivat kansalle kädentaitoja. Olemme myös organisoineet isoja kädentaitorekkoja Novitan kanssa ja kampanjoita, joissa on tehty sukkia vastasyntyneille, maailman suurin tilkkutäkki, sukat varusmiehille, nuorille, pikkupotilaille, vanhuksille jne. Juhlaperinne. Juhlat ovat kuuluneet marttojen ohjelmaan järjestön alkuvuosista alkaen. Toisten tapaaminen ja yhteishengen kokeminen ovat saaneet martat sekä tarttumaan järjestelyihin että osallistumaan juhlintaan. Kestit kertovat siitä, että arvostamme omaa toimintaamme ja pidämme sitä juhlinnan väärtinä! Olemme järjestäneet Emäntäpäiviä 1900-luvun alusta lähtien. Nimeä on vaihdettu aikojen saatossa, ja nyt puhutaan Marttapäivistä.
Kesäpäivät.Vuosina 1976 1996 martat kokoontuivat joka toinen vuosi kesätapahtumaan eri puolille maata. Juhlapidot ovat näkyvä ja mieltä kohottava osa järjestömme juhlaperinnettä. Pitoihin on liittynyt aina myös joku neuvonnallinen sanoma, terveellinen ravitsemus, ekologisuus. 1974: Marttaliitto täytti 75 vuotta. Juhlien suojelijoina olivat tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja rouva Sylvi Kekkonen. Valtakunnalliseen juhlatapahtumaan Helsingissä osallistui lähes 10 000 marttaa ja järjestön ystävää eri puolilta Suomea. 1977: Kotitalousneuvonnan erikoisaiheena oli valtakunnalliset Pitkän iän pidot, joita martat toteuttivat. Pitkän iän pitoja pidettiin lähes joka kunnassa. Toinen valtakunnallinen toiminta oli kuntomarttakoulutus, jossa marttoja valmennettiin seuraavan vuoden hyötyliikuntakampanjan. 1978: Näkyvä aihe oli terveellisiä ruokatottumuksia korostava Pitkän iän pidot, joita toisena toimintavuonna jatkettiin Pitkän iän II pidoilla. Kakkospitojen ohjelmassa otettiin erityisesti huomioon maakunnallisten perinneruokien käyttäminen terveellisesti ja taloudellisesti ruokatalousneuvonnassa. Pitkän iän pitoja jatkettiin maakunnan perinneruokapitoina vuoden 1981 loppuun, jolloin pitoihin oli osallistunut yli 10 000 ruokavierasta. 1991 92: Neuvonnassa korostettiin kotimaisten kasvisten ja luonnonantimien merkitystä osana hyvää ravitsemusta. Nämä asiat olivat selkeästi esillä Marttaliiton laatimassa Ekopitojen aineistossa. Ekopidot-kampanja toteutettiin yhteistyönä Kotimaiset Kasvikset ry:n kanssa. Teemavuosien 1991 1992 aikana marttayhdistykset ja kerhot järjestivät 121 pidot, joissa oli yhteensä noin 10 000 ruokailijaa. 1999: 100-vuotisjuhlapitoja pidettiin lähes joka yhdistyksessä.
Vuonna 2009 Marttojen 100-vuotisjuhla sisälsi eri maakuntien parhaita herkkuja notkuvan juhlapöydän ja teema oli kotona juhliminen. Martan päivään on liitetty monissa piireissä Reilun kaupan kahvit. Annilan golfkentällä Mikkelissä martat golffasivat martanpäivänä jo neljättä kertaa. Sen sijaan Sukankudonnan kilpailut Mikkelissä jätettiin väliin, koska juhlavuoden aikana neulottiin jokaiselle Suomessa juhlavuonna syntyneelle vauvalle sukat, jotka niin ikään juhlavuottaan viettävä Kätilöliitto jakoi synnytyssairaaloissa. Vaikuttamisen perinne " On laajempi, isompi koti kuin perhekoti, On kylä, pitäjä, yhteiskunta, isänmaa, maailma". (Marttajärjestön perustaja Lucina Hagman) Marttajärjestön tärkein yhteiskunnallinen saavutus on ollut se arkinen työ, jota järjestössä on tehty. Kotitalousneuvontaa on annettu niille, jotka sitä kulloinkin ovat eniten tarvinneet. Kaiken toiminnan taustalla ovat olleet ajatukset yhteiskunnallisten päätösten teossa mukana olevista naisista. Kansalaisjärjestönä Marttaliiton toiminta on vaikuttamista. Myös yhdistyksissä tehtävä työ on vaikuttavaa sekä yhdistyksen sisällä että suhteessa paikallisyhteisöön. Piirien neuvontatyö tavoittaa laajasti ihmisiä alueellisesti suoraan ja median kautta, ja vaikuttaa heidän kauttaan satoihin tuhansiin koteihin ja perheisiin koko maassa. Perinteen keräys ja tallennus
Ensimmäinen mittava marttojen perinteen keruuhanke oli vuonna 1927 alkanut kansanomaisten tekstiilien keräystyö. Jokaisessa piiriliitossa järjestettiin karsintanäyttelyt, joista koottiin Helsinkiin lähes 1.000 vanhaa käsityötä näyttelyksi kesällä 1931. Osa töistä tai niiden tekniikoista oli siihen asti tuntemattomia suurelle yleisölle ja näyttely herätti laajaa kiinnostusta. Töistä osa ostettiin eri museoiden kokoelmiin; kaksi jopa Tukholmaan Pohjoismaiseen museoon. Yksi keräyksen tarkoituksista oli nostaa suomalaisten tietoisuuteen kotimaisten käsityötaitojen kirjo niin, että käsityön harrastajien ei tarvitsisi tehdä töitään ulkomaisten mallien mukaan. Tallennetut käsityöt ja näyttelystä tehty kirja säilyvät muistoina tuleville sukupolville ja antavat mahdollisuuden esimerkiksi nykyisille kässämartoille kokeilla ulkomaisten mallien sijaan kotimaisia malleja, kuten isoäitimme aikoinaan suunnittelivat. Mainittakoon tässä yhteydessä myös, että Marttojen ruotsinkielinen sisarjärjestö Finlands Svenska Marthaförbund teki 1920-luvulla heti järjestön kielellisen jakaantumisen jälkeen merkittävän työn pelastaessaan suomalaisen himmelin unohduksesta, jonne se oli vajoamassa. Martat ovat olleet keräämässä erilaisia perinnereseptejä useampaankin otteeseen. Ennen toista maailmansotaa kerättiin reseptejä omaan käyttöön. Hvitträskissä pidettyyn perinneruokaesittelyyn liittyen, järjestettiin 1970-luvulla paikallisia keräyksiä. Esimerkiksi Satakunnassa kerättiin maatiloilta kutunjuustorespetit ja lahjoitettiin Satakunnan Museolle. 1980-luvulla martat olivat mukana keräämässä pitäjäruokareseptejä, joista tehtiin pitäjäruoka- ja maakuntaruokakirjoja. Tämä hanke oli pohjoissavolaisen suurkeittiöemännän, Bertta Räsäsen alulle panema. Marttojen perinnetietokeskus Syreeni Mikkelin Kenkäverossa (2002-2011), jossa oli esillä järjestön historiasta kertova pysyvä näyttely opasti yhdistyksiä ja piirejä perinteen keräämisessä ja tallentamisessa. Toiminnan loputtua arkistot ja esineistö hajautettiin hallitusti
maakunta-arkistoon, Marttaliiton arkistoon ja maakunnallisiin museoihin. Perinnetietokeskus jatkoi virtuaalisena marttaperinne.fi-sivustolla. Marttaperinne.fi-sivustolle on koottu marttajärjestön historiasta kertovia tekstejä, kuvia, henkilöitä ja lähdeluetteloita. Sivusto on tarkoitettu helpottamaan oikean marttatiedon löytämistä. Jos Sinulla on tarina jonka haluat jakaa kanssamme sen voi tehdä Muistojen keruu -osiossa. Sivustoa ylläpitää Marttaliitto Perinteen siirtäminen Maailma muuttuu nopeasti ja järjestön pitkää perinnettä kunnioittaen myös järjestöjen toimintatapojen on pysyttävä moderneina sisältöjen säilyessä ajattomina, luotettavina ja kansalaisille merkityksellisinä. Marianne Heikkilä Marttaliitto, toiminnanjohtaja Elävä perinne! Avaus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen
ma 15.12.2014 klo 13.00-16.30 Aalto-auditorio, Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, Helsinki OHJELMA 13.00 Avauspuheenvuoro Mirva Mattila, ylitarkastaja Opetus- ja kulttuuriministeriö Juhani Kostet, pääjohtaja Museovirasto 13.10 Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelusta prosessi Suomessa ja kansainväliset esimerkit Carina Jaatinen, kehittämisjohtaja, Museovirasto Leena Marsio, aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori, Museovirasto 13.30 Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa Anna Kanerva, tutkija, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore 13.45 Modernin runonlaulajan kommentti Karri Paleface Miettinen 14.00 Kulttuuriperintö huomenna: Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Katriina Siivonen, kansatieteen professori, Helsingin yliopisto 14.15 Keskustelua
14.25 Tarina Markus Luukkonen, Samova storytelling ry 14.30 kahvitauko 15.00 Sukelluksia aineettomaan kulttuuriperintöön Esittävän taiteen foorumit, Hannu Saha, Kansanmusiikin tutkimuksen dosentti, Tampereen yliopisto Elävän perinteen arkistot, Lauri Harvilahti, arkistonjohtaja, Suomalaisen kirjallisuuden seura Kodin perinteet ja järjestökentän rooli, Marianne Heikkilä, toiminnanjohtaja, Marttaliitto Aineeton metsäkulttuuriperintö, Reetta Karhunkorva, amanuenssi, LUSTO Suomen metsämuseo Käsityöt - tiedon ja taidon välittäminen, Marketta Luutonen, toiminnanjohtaja, Taito ry Moninaisuus: määrittelyn ja toiminnan haasteet, Ahmed Al-Nawas, moninaisuusasiantuntija, Kulttuuria kaikille -palvelu Aineettoman kulttuuriperinnön nykydokumentointi: Suomi syö ja juo Johanna Jakomaa, amanuenssi, Satakunnan museo 16.00 Kulttuuriperintökasvatus ja moninaiset identiteetit Heljä Järnefelt, Kulttuuriperintökasvatuksen seura, hallituksen puheenjohtaja
16.10 Keskustelua 16.20 Päätössanat Carina Jaatinen ja aineettoman sarjakuvan esittely 16.30 Seminaari päättyy Seminaarin järjestävät Museovirasto, Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö CUPORE yhteistyössä Suomen Unesco-toimikunnan kanssa. Seminaarin puheenjohtajana toimii Museoviraston kehittämisjohtaja Carina Jaatinen.